Se on piis! Alexander Stubb Ulkoasiainministeri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Se on piis! Alexander Stubb Ulkoasiainministeri"

Transkriptio

1 Ulkoasiainministeriön henkilöstöstrategia

2 Hyvä työtoveri! Elämme vuotta 2010, mutta olemme rakentamassa 2020-luvun ulkoasiainhallintoa. Maailma ympärillämme muuttuu kovaa vauhtia. Niin se on tehnyt koko UM:n 92-vuotisen historian ajan. Omaa toimintaamme onkin rohkeasti muovattava tulevaisuuden kehityssuuntia ja tarpeita ennakoiden. Tämä luo paineita ja kitkaa, mutta takaa sen, että Kuva Raino Heinonen ulkoasiainhallinto kykenee kaikkina aikoina täyttämään tärkeimmän tehtävänsä, Suomen intressien ajamisen kansainvälisten suhteiden kentällä. Muutoksen keskellä yksi asia pysyy ja säilyttää merkityksensä. Se on ulkoasiainministeriön ja edustojemme henkilöstö te kaikki 2700 työtoveriani. Ilman osaavaa ja motivoitunutta henkilöstöä paraskin ulkopoliittinen strategia jää sekä syntymättä että toteuttamatta. Ihmiset ovat tässäkin talossa kaiken avain.

3 Pidät käsissäsi ulkoasiainministeriön henkilöstöstrategiaa vuosille Olemme laatineet sen antamaan suuntaviivat lähivuosien työlle, jonka tarkoituksena on koko henkilöstömme tuloksekkuuden, osaamisen ja työhyvinvoinnin varmistaminen. Tämä ei ole helppo tehtävä, sillä taloudelliset resurssimme ovat äärimmäisen rajoitetut samalla kun työmme haastavuus kasvaa. Parannuskeinoja on silti useita. Johtamiseen panostetaan uudella tavalla. UM:ssä ei voi johtaa vain asioita, vaan on osattava johtaa myös ihmisiä ja pitää heistä huolta. UM:n päällikkötehtävistä tulee määräaikaisia. Emme voi myöskään enää vain lisätä uusia tehtäviä entisten päälle. Talon johto tulee tiukemmin määrittelemään ydintehtävät ja myös ne asiat, jotka ovat toissijaisia. Resursseja kohdistetaan yhä voimakkaammin sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan. Uudistustyö ulottuu myös palkkausjärjestelmäämme, joka kaipaa ainakin osittaista remonttia. Meidän on katsottava tuorein silmin myös ura-alueita ja eri henkilöstöryhmien tilannetta. Erityisesti toimistouran kehitystarpeet kaipaavat nyt huomiota. Tärkeää on myös löytää keinot, joilla osaamistasomme turvataan ja henkilöstöllemme annetaan eväät menestyä tulevaisuuden ulkoasiainhallinnossa. Toivon tämän henkilöstöstrategian kuluvan UM:läisten käsissä. Uudistusten toteuttaminen ja onnistuminen edellyttää meidän kaik kien yhteistä panosta. Sen kautta meillä on mahdollisuus tehdä UM:stä entistä parempi työpaikka meille kaikille. Se on piis! Alexander Stubb Ulkoasiainministeri

4 Ulkoasiainministeriön henkilöstöstrategia Kädessäsi on ulkoasiainministeriön henkilöstöstrategia vuosille Henkilöstöstrategia koskee jokaista ulkoministeriön ja edustustojen työntekijää. Strategiatyö alkoi jo keväällä 2009, jolloin henkilöstöyksikkö hahmotteli tulevan strategian linjoja. Ministerivetoinen johtoryhmä ja suppea johtoryhmä asettivat vuoden vaihteessa raamit valmistelutyölle. Ensimmäinen johdon yhteinen työpaja pidettiin tammikuun 2010 lopulla. Tilaisuudessa määriteltiin henkilöstöstrategian painopiste alueet ministeriön toiminnan kannalta. Toinen vastaavanlainen työpaja pohti huhtikuussa strategian toimeenpanosuunnitelmaa. Ministeri vetoinen johtoryhmä hyväksyi henkilöstöstrategian sisällön toukokuun lopussa Henkilöstöstrategian painopistealueet ovat: 1. Johtaminen 2. Henkilöstöresurssien kohdentaminen; priorisointi/depriorisointi 3. Tehtäväkiertoon soveltuva palkkausjärjestelmä 4. Urajärjestelmien analysointi ja johtopäätösten tekeminen 5. Osaamisen turvaaminen muutostilanteessa Henkilöstöstrategian tavoitteet ja toimeenpano määriteltiin laajan johto ryhmän työn pohjalta. Tavoitteista on keskusteltu koko henkilöstön laajuudella. Yksikköjä ja edustustoja ohjeistettiin pohdiskele-

5 Kuva Raino Heinonen maan henkilöstöstrategian tavoitteita ja niiden ajankohtaisuutta sekä tarpeellisuutta. Myös henkilöstöjärjestöjen edustajat osallistuivat valmistelutyöhön. Näistä keskusteluista saatu palaute otettiin mukaan strategia työhön ja sitä aiotaan hyödyntää myös toimeenpanossa. Henkilöstöstrategiaan on nostettu lähivuosien tärkeimmät kehittämistarpeet. Siksi strategian sisältö ei kata yksityiskohtaisesti ministeriön henkilöstöpolitiikkaa. Voimassa olevat ministeriön linjaukset ja normit ovat edelleen ajankohtaisia, ellei niihin strategian pohjalta tehdä muutoksia kehitystyön edetessä. Strategia tähtää myöhempänä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseen. Tavoitteet on konkretisoitu toimenpiteiksi, joista muodostetaan hankkeita kehittämistyön edetessä. Strategian tavoitteiden toimeenpano on aikataulutettu usealle vuodelle henkilöstöhallinnon kehittämistyöhön. Strategiaa tarkastellaan johtoryhmässä 1 2 kertaa vuodessa, jotta voimme arvioida tavoitteiden ajankohtaisuuden ja kehityshankkeiden tilan riittävällä aikajänteellä. Strategiasta lähtöisin olevien hankkeiden lisäksi henkilöstöhallinnossa on jo meneillään useita muita hankkeita ml. ulko maanedustuksen korvauksista annetun lain uudistus, joita ei ole erikseen strategiaan kirjattu.

6 1. Johtaminen Käydyissä koko organisaation laajuisissa keskusteluissa johtaminen nousi yhdeksi keskeiseksi kehittämistarpeeksi. Se on avain useiden toiminnallisten ja henkilöstö ongelmien ratkaisemiseksi.

7 Toimenpiteet Kuva SL Kathmandu 1.1 Valtioneuvoston periaate päätöksen pohjalta laaditaan ulkoasiainministeriön johtajapolitiikan periaatteet Laaditaan ulkoasiainministeriön johtajapolitiikan periaatelinjaus, joka sisältää suunnitelman ja tavoiteaikataulun. Periaatelinjaus sisältää koko johtajapolitiikan kirjon esimiesarvioinneista johtamissopimuksiin. Luodaan käytäntö johtajapotentiaalin tunnistamiseksi ja määritellään rekrytointiperiaatteet johtamistehtäviin. Tässä hyödynnetään vertailumaiden kokemuksia ulkoasiainhallinnon johtajapotentiaalin tunnistamisessa. Johtamissopimukset otetaan käyttöön sovittavassa muodossa ja sovittavalla tavalla. Lisäksi selvitetään, miten määräaikaisia johtotehtäviä voidaan lisätä ministeriössä. Esimiesten johtamisvalmennuksesta tehdään jatkuva käytäntö kaikilla ministeriön tasoilla. Ministeriö ottaa käyttöön esimiesten arvioinnin 360-menetelmällä koko ministeriön laajuudessa lähivuosien aikana. Lisäksi seurataan työtyytyväisyyttä johtamisen osa-alueella. 1.2 Henkilöjohtaminen ja työhyvinvointi ovat osa kaikkien esimiesten tulostavoitteita Henkilöstön keskeiset työhyvinvointitekijät ja niihin liittyvät työvälineet määritellään sekä tarvittavat toimintatavat ja käytänteet ohjeistetaan. Henkilöjohtaminen ja työhyvinvointi sisällytetään ylemmän johdon johta missopimuksiin sekä kaikkien esi miesten tavoite- ja kehityskeskusteluohjeisiin ja -tavoitteisiin. Ihmisten johtaminen nostetaan asiantuntijuuden ja sisältöosaamisen rinnalle, näiden merkitystä vähentämättä. Esimiehet perehdytetään työhyvinvointiasioihin. Esimiehiä valmennetaan hyödyntämään työhyvinvoinnin välineitä ja toimintatapoja. Työhyvinvointiasioista viestitään ja työyhteisövalmennusta järjestetään. Työhyvinvointi on koko ministeriön yhteinen asia. On tärkeää, että viestintä tavoittaa koko henkilöstön. Työyhteisövalmennuksesta tehdään osa työyksiköiden arkea työyhteisön toiminnan kehittämiseksi ja työn tuloksellisuuden edistämiseksi.

8 2. Henkilöresurssien kohdentaminen; priorisointi ja depriorisointi Priorisointia ja depriorisointia koskeneessa keskustelussa vallitsi yksimielisyys siitä, että molempia tarvitaan. Priorisoinnin ja depriorisoinnin vieminen käytäntöön on haaste, joka kasvaa tuottavuusohjelman vaatimusten realisoituessa. Työn määrän on vähennyttävä, kun ministeriön henkilöstö supistuu. Onnistuminen tässä on keskeistä henkilöstöstrategisten tavoitteiden kannalta.

9 Toimenpiteet 2.1 Ylimmän johdon roolia henkilöresurssien kohdentamisessa vahvistetaan Henkilöstövoimavarojen suunnittelua selkiytetään tulosohjausta kehitettäessä. Vuotuisen suunnitteluprosessin alkuvaiheessa ministeriön ylin johto määrittelee alustavasti, miten käytettävissä olevat henkilöresurssit tulee toiminnallisten tavoitteiden mukaisesti kohdentaa. 2.2 Toiminta suhteutetaan resursseihin Laaditaan toimintamalleja sille, miten henkilöresursseja voidaan kohdentaa joustavasti organisaation eri tasoilla. Luodaan käytäntö sille, miten kohdennuksille haetaan tarvittaessa ylimmän johdon hyväksyntä. 2.3 Johto määrittelee ministeriön ydintehtävät ja toissijaiset tehtävät Kuva Raino Heinonen Henkilöstöstrategian toteuttaminen edellyttää johdon kannanottoa siihen, mitä tehtäviä ministeriö ensisijaisesti hoitaa, jos resurssit eivät riitä kaikkien tehtävien hoitamiseen. Vuosisuunnittelussa kannanotto tarvitaan henkilöresurssien määrittelyn sekä toiminta- ja taloussuunnitelman laadinnan yhteydessä.

10 3. Tehtäväkiertoon soveltuva palkkausjärjestelmä Nykyisen palkkausjärjestelmän ongelmat nousivat jatkuvasti esiin strategian valmisteluprosessin aikana. Vaativuusluokitus on vastannut huonosti tehtäväkierron aiheuttamiin suunnittelutarpeisiin. Siirtohalukkuus yleisuralla on vähentynyt, mikä on jäykistänyt rotaatiota. Suoritusarviointi on koettu monipolviseksi eikä se ole voinut toteutua kannustavasti.

11 Toimenpiteet 3.1 UPJ-palkkausjärjestelmä pyritään uudistamaan Toteutetaan projekti UPJ:n uudistamiseksi tehtäväkiertoon paremmin soveltuvaksi palkkausjärjestelmäksi yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa. Neuvottelut palkkausjärjestelmän uudistuksesta aloitetaan paikallistasolla keskusjärjestötason sopimuksen mukaisesti. Vaativuusluokituksen ja suoritusarvioinnin yksinkertaistamisesta neuvotellaan virkaehtosopimuksen mukaisesti. Uudistetulle palkkausjärjestelmälle luodaan soveltamiskäytäntö ja käyttöönottoaikataulu. 3.2 Edustustojen päälliköiden palkkausjärjestelmää tarkastellaan edustustojen ryhmittelyn pohjalta Edustustojen päälliköiden palkkausjärjestelmää tarkastellaan, kun UPJ on saatu uudistettua ja edustustojen ryhmittelyhanke on viety loppuun. Palkkauksen kehittäminen edellyttää neuvotteluja valtiovarainministeriön kanssa. Kuva Heli Nissinen

12 Ulkoasiainministeriössä on useita ura-alueita. Asemamaasta palkattujen määrä on vuosikymmenen aikana kasvanut. Ulkoministeriön yleisuran virkamiehet ovat valtionhallinnossa poikkeuksellisen rotaatiojärjestelmän piirissä, kun taas erityis virkamiehet tekevät normaalia virkamiestyötä osastoilla. Erityisesti I-II-uran tehtäväsisältöjen muutos edellyttää pohdintaa ura-alueen kehittämisestä. 4. Urajärjestelmien analysointi ja johtopäätösten tekeminen

13 Toimenpiteet 4.1 Ura-alueita selkiytetään palkkausjärjestelmää uudistettaessa Yleisuran ura-alueita tarkastellaan palkkausjärjestelmän kehittämisen yhteydessä. Tehtäväkiertoon soveltuvan palkkausjärjestelmän rakentaminen edellyttää nykyisiä ura-alueita koskevien periaatteiden selkiyttämistä. 4.2 Henkilöstöryhmät ja ura-alueet analysoidaan, uudistustarpeet määritellään Ulkoasiainhallinnossa toimivien henkilöstöryhmien asemaa ja ura-ajatteluun liittyviä kysymyksiä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti lähivuosina. Analysoinnin perusteella määritellään uudistustarpeet tähdäten pitkälle tulevaisuuteen. Tarkastelun kohteena on ulkoasiainhallinnon koko henkilöstö ministeriössä ja edustustoissa. Urapolkuvaihtoehtojen kuvaaminen ja tarkastelu liittyy esimiestehtävien osalta myös johtajapolitiikkaan. Kuva Raino Heinonen

14 Ministeriössä valmistui 2010 osaamisen kehittämisen suunnitelma. Ministeriö tukee osaamisen kehittämistä sekä kotimaassa että ulkomaanedustustoissa. Meneillään oleva murros ja siitä johtuvat tehtäväsisältöjen muutokset vaativat uusia toimintatapoja osaamisen turvaamiseksi kaikissa tilanteissa. Hallintopalvelut vastaa kaikille yhteisten ohjelmien tuottamisesta, työyhteisöt ottavat vastuun toimintaansa tukevasta osaamisen kehittämisestä. 5. Osaamisen turvaaminen muutostilanteissa

15 Toimenpiteet 5.1 Osaamisen kehittäminen on osa ministeriön johtamisjärjestelmää Työyhteisöt määrittelevät osaamistarpeensa toiminta- ja taloussuunnitelmassa. Keskeiset kehittämistoimet priorisoidaan vuosittain ministeriön johdon kanssa. Osaamistarpeet kanavoidaan tavoite- ja kehityskeskusteluihin, joissa jokaiselle asetetaan henkilö kohtaiset kehittämis tavoitteet. 5.2 Osaamisen kehittäminen reagoi joustavasti muuttuviin tarpeisiin ja uuteen urajärjestelmään Osaamisen kehittämisen tarjonta sopeutetaan tukemaan uutta urajärjestelmää. Osaamisen kehittämisen tarjonta ja välineet muokataan vastaamaan muuttuneita tehtäväsisältöjä sen jälkeen kun ura-alueet on määritelty. Työyhteisöjen omaa roolia osaamisen kehittämisessä vahvistetaan. Työyhteisöt mm. järjestävät työyhteisövalmennuksia, hyödyntävät tutorointia ja mentorointia sekä verkostoja osaamisen kehittämisessä. Edustustoja tuetaan henkilöstön kehittämisessä. Henkilöstön kehittämisryhmä käy aktiivista vuoropuhelua edustustojen kanssa uusien käytäntöjen soveltamisesta ja osaamisen kehittämisestä edustoissa. Asema maasta palkatun henkilökunnan valmennusta kehitetään edelleen kentän tarpeiden mukaisesti. Tehtäväkiertoa tukevat menettelyt määritellään ja otetaan käyttöön. Velvoittava perehdyttäminen toteutetaan koko ministeriössä. Työyhteisöjen omaa toimintaa vahvistetaan tässä työssä. Määritellään ne menettelyt, joilla tieto saadaan siirrettyä seuraajalle. Kuva Eero Kuosmanen

16 Henkilöstöstrategiatyöryhmä: Leena Aalto, Pirkko Hämäläinen, Vesa Lehtonen, Kirsti Narinen, Ari Rouhe, Anne Vasara, Riitta Tihinen (HAUS) Kannen kuva Raino Heinonen. Painopaikka Erweko Painotuote Oy, Helsinki Graafinen suunnittelu Jaana Viitakangas.

Kuva: Heidi Luukkonen

Kuva: Heidi Luukkonen Kuva: Heidi Luukkonen Ulkoministeriön henkilöstötilinpäätös 2016 Johdanto Henkilöstötilinpäätös on tehty uudella tavalla vuodesta 2016. Tavoitteena on ollut muodostaa ytimekäs kokonaisuus ja siirtää liitteiden

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA

JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA Apulaisosastopäällikkö Klaus Korhonen ulkoasiainministeriö, itäosasto Helsingin yliopisto 2.10.2008 2 Mun kolme pointtia - eli miksi ja miten teemme tätä työtä Suomen etu

Lisätiedot

Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa

Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa (käyttöönotto osana hyvinvointiohjelmaa) TE-johdon ajakohtaisfoorumi 20.8.2014 Matti Hermunen Sisältö Mitä tapahtuu toimistoissa syksyllä 2014 => Miksi

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

Elintarviketurvallisuusviraston henkilöstöstrategia 2017

Elintarviketurvallisuusviraston henkilöstöstrategia 2017 Elintarviketurvallisuusviraston henkilöstöstrategia 2017 Elintarviketurvallisuusviraston henkilöstöstrategia 2017 Laatija: Henkilöstö- ja talousyksikkö Taitto: Käyttäjäpalvelujen yksikkö Kansikuva: Scanstockphoto

Lisätiedot

JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET

JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET Valtionhallinnon johdonfoorumin aamukahvit 13.5.2016 Juha Sarkio, Katju Holkeri, Ari Holopainen Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto PARANNETAAN JOHTAMISTA JA TOIMEENPANOA TAVOITE:

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

PRH:n strategia vuosille

PRH:n strategia vuosille PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,

Lisätiedot

Strategia prosessista käytäntöön!

Strategia prosessista käytäntöön! Strategia prosessista käytäntöön! Kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, TtM Maire Ahopelto, Kainuun sote Hyve-johtamisen kartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Kainuun osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

SAARISTOVIRKAMIES MUUTOSTEN TYRSKYISSÄ. Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen Naantalin kaupunki. Kuntarakennefoorumi 7.5.2013

SAARISTOVIRKAMIES MUUTOSTEN TYRSKYISSÄ. Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen Naantalin kaupunki. Kuntarakennefoorumi 7.5.2013 SAARISTOVIRKAMIES MUUTOSTEN TYRSKYISSÄ Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen Naantalin kaupunki Kuntarakennefoorumi 7.5.2013 Neljän kunnan liitos Saaristovirkamies muutosten tyrskyissä Esityksen sisältö: 1.

Lisätiedot

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN Kyvykäs, sitoutunut ja uutta luova henkilöstö on valtion voimavara. Anu Vehviläinen Yhtenäistämme henkilöstöjohtamista Nostamme innovatiivisuuden

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan

Lisätiedot

Osaamisen johtamisen viitekehys ja toimintamalli TE-palvelussa

Osaamisen johtamisen viitekehys ja toimintamalli TE-palvelussa Osaamisen johtamisen viitekehys ja toimintamalli TE-palvelussa Sanna Kolomainen Pia Laitinen Matti Hermunen TE-johdon ajankohtaisfoorumi 21.-22.8.2013, Tupaswilla 1 Taustaa osaamisen johtamiselle Tavoite:

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2016-2019 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 3.11.2015 Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut Dnro:53/01.00.00/2014 t 2014-2016 Henkilöstöstrategia Kunnanvaltuuston hyväksymä 16.6.2014 Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut 1 Henkilöstöstrategia 2014 2016 Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan

Lisätiedot

Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo. Päätöstilaisuus johdolle

Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo. Päätöstilaisuus johdolle Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo Päätöstilaisuus johdolle 29.11.2016 järjestelmävastuu substanssivastuu strategiavastuu Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Sakari Karjalainen Opetusministeriön toiminnan kehittäminen ja organisaation uudistaminen. OPM:n ja korkeakoulujen rehtorien kokous 1.3.

Sakari Karjalainen Opetusministeriön toiminnan kehittäminen ja organisaation uudistaminen. OPM:n ja korkeakoulujen rehtorien kokous 1.3. Sakari Karjalainen Opetusministeriön toiminnan kehittäminen ja organisaation uudistaminen OPM:n ja korkeakoulujen rehtorien kokous 1.3.2007 Opetusministeriön kehittämisohjelman tausta Ministeriön kehittämistyö

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen 29.5.2013 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Hallinnonalan VATU-ohjelma 1.Hallinnonalan VATU-hankkeiden toteuttaminen (LVMn

Lisätiedot

Työ tukee terveyttä. sivu 1

Työ tukee terveyttä. sivu 1 UUDENKAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- STRATEGIA 2010- Työ tukee terveyttä sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä henkilöstöstrategia on? 3 2. Mihin henkilöstöstrategia perustuu? 4 3. Miten toteutamme kaupungin strategiaa?

Lisätiedot

Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta

Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta Strateginen työhyvinvointijohtaminen kunta-alalla Pauli Forma Henkilöstöjohtamisen seminaari 9.4.2013 Perustuu Kevan julkaisuun 1/2013 (Pauli Forma,

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIKYSELY. Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki

TYÖHYVINVOINTIKYSELY. Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki TYÖHYVINVOINTIKYSELY Kirteko verkostotapaaminen Seinäjoki 24.10.2017 Työhyvinvointikysely työhyvinvointijohtamisen työvälineenä Kyselyn pohjana strategia Tietoa koko henkilöstön työhyvinvoinnista, keskustelun

Lisätiedot

6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ.

6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ. Henkilöstöosasto 6.10.2015 ESIMIESTYÖN VAATIVUUSLUOKITUS Yleistä Esimiestyön vaativuuden arviointi perustuu vahvistettuun toimenkuvaukseen. Esimies toimii usein myös itse asiantuntijana, jolloin toimenkuvaukseen

Lisätiedot

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013 KH:n henkilöstöjaosto 56 17.10.2013 Yhteistyötoimikunta 32 12.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 65 28.11.2013 KH:n henkilöstöjaosto 74 18.12.2013 KH:n henkilöstöjaosto 8 13.03.2014 Yhteistyötoimikunta 14 25.03.2014

Lisätiedot

221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet

221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet 566/2017 221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille 2017-2022 sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo

Lisätiedot

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena Elina Moisio 11.12.2003 KOPA-projekti Kohti osaamisen palkitsemista Käynnistyi syksyllä 2002 Mukana Niilo Hakonen, Elina Moisio ja Aino Salimäki Palkitsemisjärjestelmän

Lisätiedot

Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla

Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla Toimintatavan suunnittelu ja käyttö Laura Pekkarinen Seinäjoen työhyvinvointiseminaari 7.2.2018 Tietoon perustuen - Kevassa tehdään tutkimuksia Kevan tutkimukset

Lisätiedot

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu 27.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus Koulutussopimukseen perustuva koulutus

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

VALTIO HYVÄ TYÖNANTAJA 2025 Suomalainen virkamiesjohtaja eurooppalaisessa vertailussa

VALTIO HYVÄ TYÖNANTAJA 2025 Suomalainen virkamiesjohtaja eurooppalaisessa vertailussa VALTIO HYVÄ TYÖNANTAJA 2025 Suomalainen virkamiesjohtaja eurooppalaisessa vertailussa Valtionhallinnon johdon päivä 6.2.2017 Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto

Lisätiedot

Katsaus valtion henkilöstön työtyytyväisyyteen 2016 VMBaro-henkilöstötutkimus

Katsaus valtion henkilöstön työtyytyväisyyteen 2016 VMBaro-henkilöstötutkimus Yhdessä Katsaus valtion henkilöstön työtyytyväisyyteen 2016 VMBaro-henkilöstötutkimus 16.6.2017 1 Sisältö 1. VMBaro 2. Koko valtion infoluvut 3. Innovointikyky-, johtamis- ja työyhteisöindeksit: koko valtio

Lisätiedot

johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa

johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa Uudistuva ja vuorovaikutteinen johtaminen johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa K a u p u n g

Lisätiedot

POLIISIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA

POLIISIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA POLIISIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA MIKÄ HENKILÖSTÖSTRATEGIA ON? 1. TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN 2. RIKOLLISUUDEN TORJUMINEN Henkilöstöstrategia on pitkän aikavälin suunnitelma siitä, millaisilla valinnoilla poliisin

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

1. Henkilöstöstrategia yliopiston strategian toteuttamisessa. 7. Henkilöstön osallistuminen edistää työhyvinvointia

1. Henkilöstöstrategia yliopiston strategian toteuttamisessa. 7. Henkilöstön osallistuminen edistää työhyvinvointia Lapin yliopiston henkilöstöstrategia SISÄLTÖ 1. Henkilöstöstrategia yliopiston strategian toteuttamisessa 2. Strategiaa tukeva osaaminen 3. Osaamisen rekrytointi 4. Perehdyttäen yliopistoyhteisöön 5. Osaamisen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2012-2015

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2012-2015 HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2012-2015 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän henkilöstöstrategia on johtamisen ja koko henkilöstön työväline, jonka avulla henkilöstöjohtamista ja työyhteisön toimintaa suunnataan

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki

Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki Ohje 1 (5) VM/615/00.00.00/2017 28.3.2017 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki Ministeriöt ja virastot Ohje johtamissopimuksen laatimiseksi Hallituksen johtamista koskevan

Lisätiedot

HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12.

HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12. HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla Hankesuunnitelma 18.12.2014 KASTE-ohjelma VI Johtamisella tuetaan palvelurakenteen uudistamista

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö Sisältö Raporttikokonaisuus sisältää v. 2016 työtyytyväisyystiedot: - n henkilöstölle yhteensä - Valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan, virastotyypin, henkilöstöryhmän

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET

SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINNAN PAINOPISTEET 2019-2022 Tarkastustoimikunta 3.12.2018 1 SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 YLEISTÄ... 3 MISSIO... 4 VISIO... 4 ARVOT... 4 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 5 STRATEGISET PAINOPISTEET

Lisätiedot

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Kirteko-verkostotapaaminen Oili Marttila Kirkon työmarkkinaosasto 11/2016 Henkilöstösuunnitelma -Yksi vai useampia

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista 1 Aineisto 7 organisaatiosta henkilöstöjohtaja 4 * henkilöstöpäällikkö henkilöstöosaston päällikkö henkilöstönkehittämispäällikkö koulutussuunnittelija

Lisätiedot

Valtion. ylimmän johdon valintaperusteet

Valtion. ylimmän johdon valintaperusteet Valtion ylimmän johdon valintaperusteet pähkinänkuoressa Valtionhallinnon johtajapolitiikkaa koskevan valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti valtiovarainministeriö on täsmentänyt yhdessä ministeriöiden

Lisätiedot

YLIHYVÄ VAASA VETOVOIMAINEN TYÖNANTAJA

YLIHYVÄ VAASA VETOVOIMAINEN TYÖNANTAJA VAASAN KAUPUNKI YLIHYVÄ VAASA VETOVOIMAINEN TYÖNANTAJA Vaasan kaupungin henkilöstöstrategia Henkilöstöstrategiaa valmistelluttyöryhmä: Förberedandearbetsgruppen: Henkilöstöpalvelut: Personalservice: VilleRintamäki

Lisätiedot

OSAAMISEN HEDELMÄKORI

OSAAMISEN HEDELMÄKORI OSAAMISEN HEDELMÄKORI Havaintoja ja oppeja Valmiina digikiriin ja Yhteinen sävel -selvitysten tekemisestä H J F 1 7. 11. 2 0 1 T i m o L a i t i n e n Oppeja ja kokemuksia selvitysten tekemisestä 4 Digiselvitys

Lisätiedot

Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen

Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen Yhteistoimintalainsäädännön uudistaminen 14.2.2017 Taustaa Nykyisen YT-lain tavoitteet: 1. Edistää työnantajan ja työntekijän välistä sekä henkilöstöryhmien keskinäistä vuorovaikutusta perustuen oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan

Lisätiedot

VALTIOLLA ON KYSYNTÄÄ OSAAVILLE, KEHITTYVILLE JA KANNUSTAVILLE - henkilöstön kehittämisen periaatteet valtionhallinnossa

VALTIOLLA ON KYSYNTÄÄ OSAAVILLE, KEHITTYVILLE JA KANNUSTAVILLE - henkilöstön kehittämisen periaatteet valtionhallinnossa VALTIOLLA ON KYSYNTÄÄ OSAAVILLE, KEHITTYVILLE JA KANNUSTAVILLE - henkilöstön kehittämisen periaatteet valtionhallinnossa SAATTEEKSI 2 Valtioneuvoston teki 23.3.2006 periaatepäätöksen henkilöstön aseman

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava n päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016 Strategia on syntynyt yhteistyössä Strategiaa on ollut valmistelemassa laaja ja moniammatillinen joukko peruspalvelukeskus Aavan työntekijöitä organisaation

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2017-2019 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 10.1.2017 Yhteistyötoimikunta 19.1.2017 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Henkilöstöohjelma. Kaupunkistrategiaa toteuttava kaupunginhallituksen toteutusohjelma vuosille 2006 2008. Kaupunginhallitus hyväksynyt 30.1.

Henkilöstöohjelma. Kaupunkistrategiaa toteuttava kaupunginhallituksen toteutusohjelma vuosille 2006 2008. Kaupunginhallitus hyväksynyt 30.1. Kaupunginhallitus hyväksynyt 30.1.2006 Henkilöstöohjelma Kaupunkistrategiaa toteuttava kaupunginhallituksen toteutusohjelma vuosille 2006 2008 KH 30.1.2006 Tampereen kaupunki Henkilöstöohjelma Toimintaympäristö

Lisätiedot

Henkilöstöstrategia 2010 2013

Henkilöstöstrategia 2010 2013 Henkilöstöstrategia 2010 2013 1 Henkilöstöstrategia avuksi johtamiseen Henkilöstöstrategia on väline Raision kaupungin henkilöstöpolitiikan kehittämiseen. Se toteuttaa osaltaan kaupungin strategiaa. Henkilöstöstrategia

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista Tanja Peltovuoma henkilöstöjohtaja Lapin sairaanhoitopiiri tanja.peltovuoma@lshp.fi Millainen on hyvä henkilöstöraportti? tukee strategista johtamista toimii

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille Kupiainen Niina 8.10.2014 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2019 Valmistelu Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaohjelma oli lausuntokierroksella

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,

Lisätiedot

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Käsitteellisesti osaamisen johtaminen määritellään organisaation strategiaan perustuvaksi osaamisen kehittämiseksi, joka

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Yhteistoimintaryhmä 29.11.2010 Kaupunginhallitus 29.11.2010 Kaupunginvaltuusto 13.12.2010 Sisällysluettelo 1. Edellisen

Lisätiedot

Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke

Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke keskinäisriippuvuus - SM:n strateginen tutkimushanke Kansainvälisen turvallisuusympäristön nopea ja jatkuva muutos sekä maailman-laajuiset turvallisuusongelmat (mm. terrorismi ja laajamittainen maahanmuutto)

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Sitä saadaan, mitä mitataan!

Sitä saadaan, mitä mitataan! Sitä saadaan, mitä mitataan! Kehittämisen tueksi esimiestyön 360-palaute, VMBaro ja kehityskeskustelumalli ValtioExpo Niina Turumäki/Valtiokonttori Yhteiset työkalut 360-palaute Esimiestyön ja johtamisen

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015 Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,

Lisätiedot

Uusi tunnus, uusi ilme

Uusi tunnus, uusi ilme Uusi tunnus, uusi ilme Johdanto Ulkoasiainministeriö uudistuu. Uudistumisesta kertoo ajanmukaistettu tunnus ja uusi, yhtenäinen visuaalinen ilme. Toiminta-ajatuksensa mukaisesti ulkoasiainministeriö edistää

Lisätiedot

Tulosohjausverkoston tapaaminen

Tulosohjausverkoston tapaaminen Tulosohjausverkoston tapaaminen Oikeusrekisterikeskus Ritva-Liisa Raatikainen 24.2.2015 Tulevaisuustyön tavoitteet Vahvistaa johtoryhmän yhteistä kokonaisnäkemystä ORK:n visiosta, strategisista tavoitteista

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka

Tietoturvapolitiikka Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

ELINVOIMAPALVELUT. 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen ARVIOINTIHUOMIOT 2018

ELINVOIMAPALVELUT. 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen ARVIOINTIHUOMIOT 2018 ELINVOIMAPALVELUT 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen Toimintakulttuuri Organisaatiota johdetaan tehokkaasti, organisaation toiminta on tuloksellista ja toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2 SIVISTYSTOIMEN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT vv. 2016- Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

HOLLOLAN VALTUUSTO ON VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ

HOLLOLAN VALTUUSTO ON VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ HOLLOLAN KUNNAN HENKILÖSTÖOHJELMA 2018-2021 HOLLOLAN VALTUUSTO ON HYVÄKSYNYT STRATEGIAN VUOSILLE 2018 2021. KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA HOLLOLA PARAS KUNTA. ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ,

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

TIETOA, TAHTOA, TUKEA -HENKILÖSTÖOHJELMAMME

TIETOA, TAHTOA, TUKEA -HENKILÖSTÖOHJELMAMME 1 (5) HENKILÖSTÖYKSIKKÖ TIETOA, TAHTOA, TUKEA -HENKILÖSTÖOHJELMAMME 2013-2016 Kaupunkistrategiassa Rajaton tulevaisuus on linjattu seuraavien vuosien tärkeimmät strategiset päämäärät. Kuudestatoista valitusta

Lisätiedot

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Kirjaston tehtävä Sivistys Innoitus Kirjaston tavoitteet Palvelu, jolla on merkitystä ja jota käytetään

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017 LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Laadunohjausryhmä hyväksynyt 19.1.2017 J Y V Ä S K Y LÄ N Y LI O PI S T O 26.1.2017 YLEISTÄ Jyväskylän yliopiston laadunhallinta määritellään

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

VMBarosta. Lisätietoja:

VMBarosta. Lisätietoja: Sisältö Raportointipvm Raporttikokonaisuus sisältää v. 2017 työtyytyväisyystiedot: - n henkilöstölle yhteensä (v.2016-2017) - Valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan,

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen

Lisätiedot

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen Suunnittelu & Valmistelu Toimeenpano Vakiinnuttaminen HKL johtoryhmä työpaja 13.5.2015 1 Uuden johtamisjärjestelmän suunnittelu ja valmistelu 1. Projektin tavoitteet,

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus

Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen johtamisen kehittämishanke vuosina 2011 2012. Hellevi Lassila, koulutusjohtaja, vararehtori Koulutuskeskus

Lisätiedot

Henkilöstöstrategia 2014-2018

Henkilöstöstrategia 2014-2018 Henkilöstöstrategia 2014-2018 Liite 2: Tausta-aineisto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Perustehtävämme ja arvoperustamme 3 2. Henkilöstövisiomme 2018 ja strategiset tavoitteemme 4 3.

Lisätiedot

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot