TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2004. Oskar Hillman

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2004. Oskar Hillman"

Transkriptio

1 TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti /24 Oskar Hillman

2 TAMMIELIITTI Tapion Sulka järjesti vuoden 24 ensimmäiset sulkapallokilpailut Esport Centerissä. Ohessa juttua tapionsulkalaisten menestyksestä, joka oli tänä vuonna kohtuullinen. Valioluokassa TS:laisiä oli mukana iso joukko - miesten puolella parhaiten pelasivat pelaajavalmentajamme Ilari Laukkanen ja Markus Heikkinen, jotka kohtasivatkin toisensa välierissä. Molemmat olivat ottaneet sitä ennen hyvät päänahat kokoelmiinsa - Ilari voitti Johan Uddfolkin ja Markus venäläisen Maliutinnen. Välierässä Markus voitti tämän seuralaistemme keskinäisen välienselvittelyn ja eteni finaaliin. Finaalissa kuitenkin ÖIF:in Ville Lång oli vahvempi. Naisten kaksinpelissä HBC:n Viivi Brandt voitti TS:n Elina Väisänen tiukassa loppuottelussa. Nelinpeleissä voiton ottivat venäläiset Natalia Ivanova/Anna Kostrova kukistamalla finaalissa TS:n Emmi Heikkisen ja Leena Löytömäen. Miesten nelurissa voiton korjasivat Ville Lång/Tuomas Nuorteva ÖIFistä sekanelinpelissä pari Tuomas Nuorteva ÖIF/Elina Väisänen TS. Elina Väisänen kurottaa??. Valion kisassa siis jatkui jo viime vuonna orasteltu uudemman pelaajasukupolven esiinmarssi. Ville Lång otti toisen eliittikaksinpelin voittonsa, joten sekä hänestä että Tuomas Nuortevasta tuli kaksoisvoittajia. Molemmat pelasivat vielä viime vuonna nuorten sarjassa ja olivat mukana tuomassa Suomelle historiallista neljättä sijaa junioreiden EM-kilpailussa. Kunpa vaan juuri ennen kisoja selkänsä loukannut Tapion Sulan Maria Väisänen olisi ollut kunnossa, niin olisi koko huippunuorten kaarti saanut näyttää kykynsä. Lupaavaa! Miesten A-luokassa taas ei voi juuri puhua nuorten esiinmarssita. Luokan voitti kyllä Aki Kananen TervaSulasta, mutta kakkoseksi tuli Tapion Sulan Jukka Antila, joka pelaa jo 35- luokassakin. Jukka taisteli tiensä raskaiden otteluiden kautta finaaliin, mutta siellä taisivat paukut jo hieman loppua. Hieno kisa kuitenkin Jukalta ja hyvä valmistautuminen ikämiesten SM-kisoihin, jossa Jukka kävikin seuraavalla viikolla ottamassa hopeaa. Myös puheenjohtajamme Jonne Löytömäki kunnostautui viemällä nelurin A:ssa parinaan Badminton Club Backhandin Petri Einamo ja sekanelinpelin B:ssä parianaan TS:n hyvin pelannut Susanna Ahovaara. Neluri A:ssa tuli myös kakkoseksi TS:n Ville Jokitulppo parinaan Toni Turunen Turun Sulasta. 2

3 B-luokan kaksinpelissä Jukka Nyman taisteli voitosta toiseen, eikä tahti hiipunut finaalissakaan. Voitto tästä kohtuullisen isosta B-luokan kisasta lupailee nousua A-luokkaan. Onneksi olkoon! Neluri B:ssä Erkki Sarkkinen tuli kakkoseksi parinaan Juha Antila OSUKO:sta. Esport Centerin kaikki sulkapallokentät olivat lauantaina käytössä ja tupa oli täynnä Naisissa Jatta Kuisma voitti hienosti D-luokan sekä C-luokan naisten nelinpelissä Anna Laine ja Susanna Ahovaara tulivat kakkoseksi, kuten Anna Laine vielä sekanelinpeli C:ssäkin. Onneksi olkoon kaikille kisoissa menestyneille ja kaikille kisajärjestelyihin osallistuneille! Ensi vuonna sitten vielä isommalla jukolla mukaan ja erityiskiitos hienolla asenteella järjestelyissä auttaneille junnuille! Lisää kuvia kisoista ja täydellisemmät tulokset löytyvät TS:n sivuilta: Casper Gripenberg TAPION SULKA RY Postiosoite: Hakarinne 6 G 98, 22 Espoo Puhelin: Päivystys maanantaisin ja torstaisin klo 2-2 sekä lauantaisin klo 9- Faksi: Web-sivut: Sähköposti: office@tapionsulka.fi Hallitus: Jonne Löytömäki puheenjohtaja, välineistö Mikko Franssila varapuheenjohta Lasse Lindelöf valmennus Leena Löytömäki talous Jan Tois kilpailu Tiina Stockus koulutus

4 JUNNUT 7-9 v Keskiviikkoisin klo 8-9 on Esport Centerissä vilskettä, kun Jouni Väisäsen ja Susanna Ahovaaran ohjaama joukko 7-9-vuotiaita innokkaita poikia ja tyttöjä kokoontuu mailoineen kentille. Jouni ja Susanna ovatkin saaneet oppia monta uutta hauskaa yhteisleikkiä, kuten töpselihippa, mustekala ja kynttilähippa. Vakiosuosikkeja monille muillekin tutuista sulkisleikeistä ovat karuselli ja viivahippa. Vilkkaan lapsilauman paimentamisessa on usein apuna myös joku ryhmäläisten vanhemmista. Niklas, Marina, Ville ja Mika, takana Teemu ja Henrik. Joel Hillman, Teemu Lahdenperä, Mikko Murhu ja Elias Peltomäki 4 TSanomat /24

5 Hauskojen leikkien ohella harjoitellaan myös sulkista. Kuvienottamispäivänä esimerkiksi harjoiteltiin kaksinpelin pitkää syöttöä joukkuekilpailun muodossa: Kullekin joukkueelle oli asetettu kaksi koria kentälle ensin etusyöttöviivan tuntumaan. Aina kun joku joukkueesta sai syötettyä pallon koriin, koreja siirrettiin hieman taaemmaksi. Voittaja oli joukkue, jonka korit olivat ensin päässeet takaviivalle asti. Ryhmään, jossa vipeltää 6 lasta, mahtuu monenlaista luonnetta. Jotkut ovat kilpailuhenkisempiä ja tähtäävät tulevaisuudessa ehkä kisoihinkin pelaamaan. Toiset ovat mukana yksinkertaisesti siksi, että sulkis ja leikkimielinen harjoittelu porukassa on hauskaa. Kaikki he mahtuvat kuitenkin mukaan porukkaan! Marina Sundell Hoel Hillman syöttää, takana Ilari Väisänen ja Teemu Lahdenperä Reportterina ja valokuvaajana paikalla käväisi Anna Laine 5

6 RANKING Tapion Sulan ranking-kilpailu on avoin kaikille seuran jäsenille, ikään ja taitotasoon katsomatta. Siellä pelaavat niin aloittelevat harrastelijat kuin luokitellut kilpapelaajatkin. Jokainen pääsee pelaamaan tasoaan vastaavassa poolissa ja saa kolme kovaa ottelua samaan pooliin kuuluvien kanssa. Tämä on erinomaisen hauska tapa hankkia pelikokemusta ja nauttia liikunnasta. Pelipaikkana toimii Espoonlahden urheiluhalli (Rehtorintie ). Ennakkoilmoittautumista ei vaadita, vaan riittää, että tulet paikalle kertomaan osallistumisestasi 2 minuuttia ennen pelien alkua. On tärkeää saapua ajoissa, jotta pelaajat pääse-vät vähän lämmittelemään ja toimitsijat ehtivät saada osallistujalistat valmiiksi. Tapahtuma kestää noin 3-4 tuntia, joten hieman evästä kannattaa varata mukaan. Sijoitus listalla muuttuu sen mukaan, miten pelit sujuvat. Kolmen perättäisen poissaolon jälkeen pelaaja poistetaan listalta. Kisat alkavat kello., mutta saavu paikalle jo kello 9.4 ilmoittautuaksesi. Kevätkauden 24 ranking-kisa päivämäärät ovat 7.2., 6.3., 3.4. ja

7 RANKING-LISTA Sija Nimi Poissa Sija Nimi Poissa. Jussi Palmén 4. Arttu Kaukonen 2. Tero Tarkiainen 42. Antti Räisänen 3. Jukka Nyman 43. Okko Koskenniemi 4. Tuomas Saranen 44. Henri Immonen 5. Jari Kavakka 45. Juhani Nuppola 6. Ari Iivari 46. Kasper Dienel 7. Mikko Werkkala 47. Laura Siitonen 8. Kasper Lehikoinen Tero Aho 9. Ralf Grönberg 49. Päivi Nevalainen. Ossi Kankkunen 5. Tuomas Salolahti. Jari Lehikoinen 2 5. Henri Kuusela 2. Arto Kangas 52. Niklas Harki 3. Kari Oksanen Martin Tavastjerna 4. Michael Bailey 54. Heikki Hyyppä 5. Jorma Sonninen 55. Max Rantakallio 6. Roope Pettersson 56. Elias Annila 7. Mika Pettersson 57. Mika Tikkala 8. Keijo Vikkula 58. Janne Fock 9. Kim Kaisti 59. Toni Kangas 2. Mauri Sinkko 6. Niina Kivilompolo 2. Petri Niemenpalo 6. Laura Soikkeli Petri Pyykkö 62. Tuomas Kidron 23. Kaj Hurme 63. Petteri Pajunen 24. Pekka Ylinen 64. Jim Lindgren 25. Juho Hassi 65. Johanna Hiltunen 26. Pekka Rintamäki 66. Anton Kaisti 27. Markus Hytönen 67. Heidi Ekholm 28. Matias Fager 68. Kari Vesanen 29. Hannu Ruotanen Ilari Nurmela 3. Kim Mantere 7. Tuike Ylinen 3. Joonas Laine 7 Päivi Ruotanen 32. Timo Salmi 72. Iiku Törmälä 33. Marko Ullgren 73. Maria Kleimola 34. Topias Muroke 74. Joonas Jokinen 35. Timo Pohjanpalo 75. Heikki Lotvonen 36. Kimmo Tykkälä Esa Mykkänen 37. Kirsi-Marja Pitkänen Samuli Hurme 38. Tony Niemi 78. Iira Jäntti Risto Virtanen 79. Markus Kohonen 4. Harri Jakobsson 8. Kaisuanna Pikkarainen 2 4. Joonas Karjalainen 82. Amanda Majakulma 2 7

8 HYVÄ HARJOITUS Valmentaja vieraana Tuomas Saranen Hyvä Harjoitus -juttusarjassa kukin Tapion Sulan 3 valmentajasta ja ohjaajasta kertoo vuorollaan yhdestä hyvänä pitämästään harjoituksesta ja vetää sen tässä paperilla. Sarja alkoi TSanomien numerossa 7/2. Tällä kertaa vuorossa on Tuomas Saranen, joka pohtii puolustuslyöntejä. Nimi: Ikä: Koulutus:: Työ: Mailan merkki ja malli: Miten kauan olet ollut mukana sulkapallotoiminnassa? Tuomas Saranen 2 vuotta Abiturientti Työharjoittelussa Yonex MP-99 Aloitin lajin -93 Timo Harjun valmennuksessa Laaksolahdessa (LaSuPa). Tapion Sulkaan siirryin vuonna 2. Valmennuskokemusta minulla on kolme vuotta. Harjoitus: puolustuksesta voittoon Useimmat pelaajat ovat tunnettuja kovasta iskulyönnistään tai loputtomasta kunnostaan, mutta oletko ikinä kuullut pelaajasta jonka puolustus on "Suomen paras"? Et varmaankaan, koska se ei ole millään tavalla trendikästä nykysulkapallossa. Sama pätee muissakin pallopeleissä. Totuushan on, että ennen ei voida harjoitella hyökkäystä, kunnes oma pää pysyy puhtaana eli puolustuspeli toimii. Tarkalla puolustuslyönnillä saat takakentältä smashaavan pelaajan ongelmiin varsin pienellä työllä. Smash kuluttaa omia voimiasi, joten käytä sitä vain harkiten! Ja silloinkin, kun olet päättänyt käyttää smashia, sijoita se tarkasti kentän rajan tuntumaan, sillä tarkkuus on hyökkäyksen onnistumisen edellytys. Puolustava pelaaja (A) on yksin kahta hyökkääjää (B ja C) vastaan. Hyökkääjät saavat lyödä droppia, smashia ja stick-lyöntiä. Puolustava pelaaja saa palauttaa nämä lyönnit joko eteen tai taakse, mutta tavoitteena on saada useat lyönnit onnistuneesti ja tarkkana ristiin verkolle. Jos puolustaja palauttaa hyökkäyslyönnin verkolle, palautetaan se uudestaan verkolle nostoa varten. Mikäli puolustajan lobit takakentälle ovat lyhyitä, saavat hyökkääjät lyödä myös hyökkäävän clearin. Tämä lisää yllättävästi nostojen laatua! Samoin jos puolustajan verkkolyönnit ovat huonoja, sallitaan hyökkääjien lob/pätkäisy. Puolustuslyöntien hämäävyyttä lisää lyhyempi kädenliike itse lyönnissä. Käytä enemmän rannetta lyönnissä, niin saat helposti vastustajille kiirettä aikaiseksi. Tämä taas kuluttaa arvokkaita energianrippeitä jo hieman turhautuneelta vastapelaajalta, jonka smashit eivät enää uppoakkaan totutulla tavalla. Sitten vaan harjoittelemaan. Jännitystä tulee lisää, kun kilpailette, kuka pystyy pitämään palloa elossa pisimpään. Huikeita palloralleja luvassa! Tuomas Saranen 8 TSanomat /24

9 VIRTUAALIVALMENTAJA Tapion Sulan www-sivuilla virtuaalivalmentaja vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin. Virtuaalivalmentaja huomasi, että yksi hänelle esitetty kysymys on hyvä käydä myös tässä lehdessä läpi, sillä se täydentää Tuomas Sarasen vihjeitä puolustuksen paranta-miseen. Kysymys: Smashinpalautukset tahtovat lähteä aina taakse ja keskelle, jolloin kaveri pystyy jatkamaan hyökkäystä ja lopulta voittaa pallon. Miten mailasta pitäisi pitää kiinni ja lyödä, että saisin pallon parhaiten vastustajan ulottumattomiin tai ainakin ei suoraan mailaan? Vastaus: Virtuaalivalmentaja on iloinen kun Vv:n vastustaja smashaa. Ja miksikö? Siksi, että mikäli palautus onnistuu, on vastustaja vaikeuksissa. Mikäli pystyt tällä hetkellä palauttamaan smashin taakse, ei ongelmaa pitäisi olla enää kuin ykstyiskohdissa. Helpointen pääset varmasti alkuun kun yrität vain pistää mailan pallon eteen ja hillitset lyöntiä - pallon pitäisi mennä verkolle - tietysti. Mailan käsittely on tosiaan tärkeää smashinplautuksessa. Maila ei saa roikkua alhaalla jaloissa, vaan se on vartalon edessä lantion korkeudella. Tärkeää on myös, että kyyrnerpää ei ole kiinni kyljessä vaan vartalon edessä ja kädessä on kuitenkin hieman kulmaa. Kosketus tietysti mahdollisimma aikaisessa vaiheessa. Tästäkin voi katsoa hieman lisää kohdasta Lajitieto ja sieltä tekniikka. Virtuaalivalmentaja tietää, että palautus ei ole näin helppoa käytännössä - harjoittelussa kannattaa pyytää vastustajaa lyömään alussa hieman helpompia smashejä, joita pystyy palauttamaan kohtuullisen rennosti. Smashinpalautuksessa, jos missä on oikea ajoitus ja rento, mutta jämäkkä valmius tärkeää, joten rytmiin on helpompi päästä vähitellen smashin kovuutta lisäämällä. Ja kun rytmiin on päästy, niin sittenhän sitä ei mikään pysäytä. 9

10 TAPION SULAN OHJAAJAT JA VALMENTAJAT Päävalmentaja: Lasse Lindelöf, Valmentaja/ohjaaja Puhelin Taso Susanna Ahovaara I Michael Bailey II Mikko Franssila II Timo Harju III Heikki Hirvonen - I Kari-Pekka Järvinen I Tuomas Karhula I Eric Korpi - I Anna Laine I Ilari Laukkanen I Jonne Löytömäki Leena Löytömäki Olli Norros II Merja Pallonen I Sari Pallonen - I Lauri Pesonen II Tapio Pyysalo - I Michael Ristaniemi I Olli Saarela Tuomas Saranen Pekka Sarasjärvi IV Tiina Stockus (os.tuppurainen) I Kimmo Ståhlberg II Jan Tois Mikko Werkkala - I Jouni Väisänen I Maria Väisänen I Postia valmentajille: valmentajat@tapionsulka.fi TSanomat /24

11 OLISIKO TÄLLE SIVULLE OTSIKKOA?? Tammieliitin toimitsijapöydän ympärillä kävi jatkuva vilske. TSANOMAT Julkaisija: Tapion Sulka ry Toimitus: Mikko Franssila mikko Anna Laine Jussi Palmén Taitto: Päivi Vahala Painosmäärä: 55 kpl Ilmestyminen: 8 kertaa vuodessa, kevätkauden numerot ilmestyvät 3.3, 3.3 ja

12

TSanomat FIC:SSÄ KOHTUULLINEN SUOMALAIS- MENESTYS KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET SOLVALLASSA 4/2004. 5.5.2004 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti

TSanomat FIC:SSÄ KOHTUULLINEN SUOMALAIS- MENESTYS KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET SOLVALLASSA 4/2004. 5.5.2004 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti TSanomat 4/24 5.5.24 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti FIC:SSÄ KOHTUULLINEN SUOMALAIS- MENESTYS KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET SOLVALLASSA FINNISH INTERNATIONAL CHAMPIONSHIPS. 4.4.24 Suomen ja TS:n huiput sekä kansainvälisiä

Lisätiedot

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2005 Syksyn ryhmät paikkoja vielä vapaana Sulkapallon supistetut säännöt

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2005 Syksyn ryhmät paikkoja vielä vapaana Sulkapallon supistetut säännöt TSanomat 2.8.25 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/25 Syksyn ryhmät paikkoja vielä vapaana Sulkapallon supistetut säännöt Kauden 25-26 ryhmät paikkoja vielä vapaana Tapion Sulan syksyn ryhmät (ryhmät alkaen

Lisätiedot

TSanomat. 5.12.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2003 KULTAHYMYT!

TSanomat. 5.12.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2003 KULTAHYMYT! TSanomat 5.2.23 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/23 KULTAHYMYT! TAPION SULAN JUNIORI-GP-KILPAILUT Tapion Sulka järjesti marraskuun alussa kauden toisen junioreiden GP-sarjan osakilpailun. Kisat olivat isot,

Lisätiedot

27.11.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2001

27.11.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2001 TSanomat 27..2 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2 mo Tykkälä voittivat tiukassa taistossa rentosarjan sekanelinpelin. Ossi Kankkunen pelasi parinsa Aki Puustjärven kanssa yli 35-vuotiaitten miesten nelinpelissä

Lisätiedot

TSanomat 24.2.2005 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2005

TSanomat 24.2.2005 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2005 TSanomat 24.2.25 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/25 Elina, Leena ja Tuomas Suomen mestareiksi! Myös ikäluokkakisoissa hieno menestys! Jättipotti SM-kisoista Ruskeasuo, 3.-6.2.25 Kotimaisen sulkapallokauden

Lisätiedot

TSanomat 5.11.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 7/2002

TSanomat 5.11.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 7/2002 TSanomat 5.. Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 7/ Muista pyhittää lepopäivä - sulkapallolle Alkukauden kisakuulumiset: Menestystä ulkomaita myöten TS:n kilpapelaajlla menestyksekäs alkukausi Vahva aloitus sekä

Lisätiedot

TS anomat Joulukuu 2007 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/07. Mahtavaa joulua ja riemukasta uutta vuotta!

TS anomat Joulukuu 2007 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/07. Mahtavaa joulua ja riemukasta uutta vuotta! TS anomat Joulukuu 2007 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/07 Mahtavaa joulua ja riemukasta uutta vuotta! K Päätoimittajan tilitys MIKSI PELAAN? erroin italialaiselle kaverilleni, että olen menossa sulkapallotreeneihin.

Lisätiedot

TSanomat TS:LÄISET KOKEILEVAT SIIPIÄÄN FINNISH INTERNATIONAL CHAMPIONSHIPSEISSÄ 3/2004. 31.3.2004 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti

TSanomat TS:LÄISET KOKEILEVAT SIIPIÄÄN FINNISH INTERNATIONAL CHAMPIONSHIPSEISSÄ 3/2004. 31.3.2004 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti TSanomat 3.3.4 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/4 TS:LÄISET KOKEILEVAT SIIPIÄÄN FINNISH INTERNATIONAL CHAMPIONSHIPSEISSÄ FINNISH INTERNATIONAL CHAMPIONSHIPS Kansainvälistä sulkapallomeininkiä Helsingissä!

Lisätiedot

TSanomat TAPION SULKA HIENOON SUORITUKSEEN EUROPA CUPISSA TS:N JUNIORI-GP LÄHESTYY -OLETHAN MUKANA! Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/2003

TSanomat TAPION SULKA HIENOON SUORITUKSEEN EUROPA CUPISSA TS:N JUNIORI-GP LÄHESTYY -OLETHAN MUKANA! Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/2003 TSanomat 3.9.3 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/3 TAPION SULKA HIENOON SUORITUKSEEN EUROPA CUPISSA TS:N JUNIORI-GP LÄHESTYY -OLETHAN MUKANA! toimittamaan jännitetyn mailan viikon sisällä. Kokojännityksen

Lisätiedot

TSanomat 12.8.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2002

TSanomat 12.8.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2002 TSanomat 2.8.22 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/22 Taas harjoittelemaan! Kovaa menoa sulkapallon World Academyssa Viivin ja Marian leiritunnelmia Perusta Maria ja Viivi treenien jälkeen kanadalaisen pelaajan

Lisätiedot

TSanomat MILLÄ PALLOLLA PELAAT? HARJOITTELEN, MUTTA AJATTELENKO? Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 7/2003

TSanomat MILLÄ PALLOLLA PELAAT? HARJOITTELEN, MUTTA AJATTELENKO? Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 7/2003 TSanomat 5.11.3 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 7/3 MILLÄ PALLOLLA PELAAT? HARJOITTELEN, MUTTA AJATTELENKO? VIRTUAALIVALMENTAJA Kysymys Virtuaalivalmentajalle: Olen pelannut punaisella muovipallolla. Olen

Lisätiedot

TSanomat. Elina Väisäsen loistovoitto. Nina Weckström kaatui SM-kisojen välierässä. 26.2.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2002

TSanomat. Elina Väisäsen loistovoitto. Nina Weckström kaatui SM-kisojen välierässä. 26.2.2002 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2002 TSanomat 26.2.22 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/22 Elina Väisäsen loistovoitto Nina Weckström kaatui SM-kisojen välierässä Uuden sukupolven esiintulo SM-kisoissa mielenkiintoiset ennakkoasetelmat Ruskeasuolla.-3.2.22

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

KoKalaisten SM-mitalit

KoKalaisten SM-mitalit KoKalaisten SM-mitalit Vuosi Mitali Mitalisti Luokka/kilpailu 2016 Kulta 17-vuotiaat joukkuekilpailu Esa Kanasuo Kulta 17-vuotiaat nelinpeli Kulta 15-vuotiaat kaksinpeli Hopea 17-vuotiaat kaksinpeli Pronssi

Lisätiedot

TSanomat 20.3.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/2003

TSanomat 20.3.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/2003 TSanomat.3.3 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/3 Naapurimaan valloitus Kinnarps Open, Sundsvall Junioreiden SM-kisat Turku.-3.3.3 Tapion Sulan hyvä juniorityö näkyi ikäluokkien SM-kilpailuissa maaliskuun

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

TSanomat LÄÄKKEET PELINÄLKÄÄN? KAUDEN RYHMÄT Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2003

TSanomat LÄÄKKEET PELINÄLKÄÄN? KAUDEN RYHMÄT Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2003 TSanomat 4.8.3 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/3 LÄÄKKEET PELINÄLKÄÄN? KAUDEN RYHMÄT Jonne Löytömäki Kesän alkaessa lähestyä loppuaan on taas aika kääntää katseet tulevaan sulkiskauteen. Toiminta Tapion

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup - - 23..203 3:7:00 28346 Martti Jylhä 3:57.00 Finaali 2 3 22733274 Ville Nousiainen 3:59.23 Finaali 3 6 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 4:04.6 Finaali 4 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:58.99 Finaali

Lisätiedot

TSanomat 2.5.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 4/2001

TSanomat 2.5.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 4/2001 TSanomat.5. Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 4/ Makeita voittoja nelinpeli-rankingeissa? Entä harrastepelaajien nelinpelikisoissa? Suomen juniorit kymmenen parhaan joukkoon Euroopassa! Historiallinen nousu

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

TS anomat Toukokuu 2008 ~Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/08

TS anomat Toukokuu 2008 ~Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/08 TS anomat Toukokuu 2008 ~Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/08 Kevään Special Ranking Sulkista polttareissa Päätoimittajan tilitys MAILAT NARIKKAAN A ion kesällä pitää mailatauon sulkapalloilusta. En siksi,

Lisätiedot

ELIITTI 7/ ÖSTERSUNDOM IF

ELIITTI 7/ ÖSTERSUNDOM IF Miesten kaksinpeli A Licensed to Östersundom IF MK-A / 1 Osanottajia = 46 Eetu Heino /ParBa Alexey Vassiliev /Gatchi M-254 la 11:30 Christian Koskinen /TuSu M-291 la 16:30 Tommi Saksa /HämSu M-255 la 11:30

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

TSanomat 28.1.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2003

TSanomat 28.1.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2003 TSanomat 8..3 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti /3 Maria Väisäselle kosolti menestystä! Tammi-eliitti 4.-5..3 Esport Center TS:n valionaiset vahvoina kotikisoissa Sarnestolle yksi kisavoitto lisää Tapion Sulan

Lisätiedot

TSanomat. 20.12.2006 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2006. Onnellista Joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!

TSanomat. 20.12.2006 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2006. Onnellista Joulua ja menestyksekästä uutta vuotta! TSanomat 2.12.26 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/26 Onnellista Joulua ja menestyksekästä uutta vuotta! Puheenjohtajalta Heikkinen, Aki Kananen, Elina Väisänen ja loukkaantumisesta toivuttuaan myös Maria

Lisätiedot

SUPERNELURI ÖIF

SUPERNELURI ÖIF Miesten nelinpeli V Licensed to Östersundom IF MN-V / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 7 Teemu Peltokalio ÖIF -- Niko Hellgren ÖIF 28 15-10 15-9 Joonas Karhula TS Antti Rajasärkkä Niko Hellgren ÖIF --

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

TSanomat 11.8.2004 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2004 TS:n ryhmät täyttymässä - toimi nopeasti Olympialaiset lähestyvät - oletko valmiina?

TSanomat 11.8.2004 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2004 TS:n ryhmät täyttymässä - toimi nopeasti Olympialaiset lähestyvät - oletko valmiina? TSanomat.8.24 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/24 TS:n ryhmät täyttymässä - toimi nopeasti Olympialaiset lähestyvät - oletko valmiina? Puheenjohtajalta Tapion Sulan hallituksen toimintasuunnitelman tärkeimpänä

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

MK-avoin Pooli 1 Ottelunro Klo Pisteet Erät Lopputulos:

MK-avoin Pooli 1 Ottelunro Klo Pisteet Erät Lopputulos: MKavoin a Kivimäki Janne ab 21 10:20 217, 2110 20 WO b Mäkelä Tero cd 22 10:20 1221, 1021 02 c Karjalainen Jesse ac 42 11:40 218, 215 20 d Viljakainen Matias bd 43 11:40 WO ad 65 13:00 1521, 2116, 1421

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4)

Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4) Straumann Games 2015 Tähtikisat Kajaanihalli Lauantaina 7.2.2015 Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4) MK-V Miesten kaksinpeli Valio-sarja Miikka Väisänen, SaSu, - Perttu Kalmakoski, JySS,

Lisätiedot

TSanomat 25.2.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2003

TSanomat 25.2.2003 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 2/2003 TSanomat 5..3 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti /3 Kultamitaleita tapionsulkalaisille Suomen mestaruuskilpailuissa Kansa sai haluamaansa Vauhdikkaat SM-kilpailut Helsingin Ruskeasuolla 3..-..3 Alkuvuosi on

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

TSanomat. Valmentajista ässiä. Tunnelmia valmentajaleiriltä Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2002

TSanomat. Valmentajista ässiä. Tunnelmia valmentajaleiriltä Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2002 TSanomat 29.1.22 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/22 Valmentajista ässiä Tunnelmia valmentajaleiriltä Kansainvälisen koitoksen kaltaisuutta Tammi-Eliitti 5.-6.1.22 Tapion Sulan järjestämä Tammi- Eliittikilpailu

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

JGP , Sibbo Juniorfjäder, ÖIF

JGP , Sibbo Juniorfjäder, ÖIF Poikien kaksineli 17A Licensed to Östersundom IF MK-17A / 1 Voittaja alleviivattu Osanottajia = 9 POOL A Ottelu Peliaika/Tulos Juha Katila EVe -- Rene Reimann TNSK 148 la 09:30 Rene Reimann TNSK -- Paavo

Lisätiedot

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting

Jehumalja 2013 Karanteeni Karting 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 8 0103 5 XX 5 0106 11 0105 11 2401 10 2902 2 0603 8 XX 6 XX 8 3303 3 XX 6 1506 2 XX 9 2802 3 0501 3 0801 5 3003 11 0502

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2006. Menestystä laajalla rintamalla!

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/2006. Menestystä laajalla rintamalla! TSanomat 3.5.6 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 1/6 Menestystä laajalla rintamalla! Pieni suurten joukossa Thomas Cup 1994 Suomalainen sulkapalloilu näki 9- luvulla uroteon, joka edelleen etsii vertaistaan.

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

TSanomat. 7.12.2005 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/2005. Pokaali meille!

TSanomat. 7.12.2005 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/2005. Pokaali meille! TSanomat 7..5 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/5 Pokaali meille! Kilpailijan muistio sääntöjä ja neuvoja Olen koonnut tähän muistioon erilaisia asioita jotka kokemukseni mukaan saattavat vaikuttaa mahdollisuuksiisi

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

TSanomat 9.8.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2001

TSanomat 9.8.2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/2001 TSanomat 9.8. Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 5/ Kauden harjoitusryhmät Myös peruskursseja Aasialaiset edelleen ylivoimaisia MM-kisoissa Gotlannissa paistaa aina aurinko Gotlandsspelen, Visby 4.-8.7. Gotlantiin

Lisätiedot

City-Sport kisa Kemi. Pohjan Jousi ry (18m PoJo) Keila- ja Tennishalli, Kemi, Juniorit 15

City-Sport kisa Kemi. Pohjan Jousi ry (18m PoJo) Keila- ja Tennishalli, Kemi, Juniorit 15 Juniorit 15 Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Semifinaali Finaali 1 SMOLANDER Lauri FI030 PoJo 548-01 -Vapaa- 6 2 JÄÄRNI Aleksi FI045 ToJa 545-02 6 2 3 AHO Akseli FI030 PoJo 538-03 2 -Vapaa- 1/10 Pudotus-

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

SM Mestaruuskilpailu MK-V - Pääkilpailu No. Name Gender Points Club MK-V - Karsinta No. Name Gender Points Club

SM Mestaruuskilpailu MK-V - Pääkilpailu No. Name Gender Points Club MK-V - Karsinta No. Name Gender Points Club kilpailu MK-V - Pääkilpailu 1 Ville Lång M 213300 ÖIF 2 Eetu Heino M 179700 ESB 3 Kalle Koljonen M 140900 ESB 4 Anton Kaisti M 91600 HBC 5 Iikka Heino M 85800 ESB 6 Henri Aarnio M 78700 ÖIF 7 Petri Hautala

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Licensed to Östersundom IF MN-MAV / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 4

Licensed to Östersundom IF MN-MAV / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 4 MIEHET, Avoin Licensed to Östersundom IF MN-MAV / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 4 Belayet Chowdhury Nokia -- Auvo Peltola SaPe 23 13-15 15-8 15-5 Kimmo Aronkytö Heikki Saari Pekka Nykänen PePe -- Ossi

Lisätiedot

1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192, 3) Ursula Finne MyA 184, 4) Mikko Laitinen KuusA 177, 5) Emilia Virola KuusA 169.

1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192, 3) Ursula Finne MyA 184, 4) Mikko Laitinen KuusA 177, 5) Emilia Virola KuusA 169. Kaakkoissuomen aluemestaruuskisat Kotkassa 11.-12.2.2017 10m Ilmakivääri 20 ls sarja 10IT: 1) Silja Petäjäsaari MyA 179. 10m Ilmakivääri 20 ls sarja 12HT: 1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192,

Lisätiedot

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/2002

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/2002 TSanomat.. Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/ Hymyjä ja voittoja Eurooppa Cup Berliinissä puheenjohtajalta: Tapion Sulan 43. toimintakausi on jälleen käynnistynyt vauhdikkaasti. Tätä kirjoittaessani seuramme

Lisätiedot

Pori Lapua

Pori Lapua 18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

SM-sarja ja 1. Divari Peliaika 2 x 15 min suoraa peliaikaa.

SM-sarja ja 1. Divari Peliaika 2 x 15 min suoraa peliaikaa. SM-sarja ja 1. Divari 2007-2008 Peliaika 2 x 15 min suoraa peliaikaa. 03.11.2007 Hämeenlinna 09:30 Nasut 0-16 Jyväskylän uppopalloilijat 10:05 CSB Betta 6-1 PSK Kupla 10:55 Tampereen Urh. Suk. 0-7 Riihimäen

Lisätiedot

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2002

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/2002 TSanomat 3.2.22 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 8/22 Joululoman harjoitusvinkit! TS neljättä kertaa peräkkäin joukkueiden Suomen mestariksi puheenjohtajalta: Tapion Sulka ensi vuonna Kuluva vuosi on ollut

Lisätiedot

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai 1 A/A Tomi Penttilä/Tero Kallio Metalli 1 3 4 C/D Pekka Salokannel/Markku Saarinen Metalli 49 5 C/C Jouko Rakkolainen/Jorma Hietikko VATE 6 8 B/B Juha Suotmaa/Tuomas

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90 OTTELUOHJELMA Joukkueet: ELSA MASU Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS To 1.6. 1730 1 MASU 10-6 To 1.6. 1830 1 ELSA 3-6 To 1.6. 1930 1 6-8 Ti 6.6. 1730 1 4-12 Ti 6.6. 1830 1 MASU 5-9 Ti 6.6.

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset TUL:n mestaruuskilpailut Kemissä 2007 Henkilökohtainen MAB Seura 1. Björkman Arto Kemi Into M 1332 2. Rantanen Jari Turku Tuwe A 1265 3. Impivaara Kari Turku Tuwe B 1259 4. Kauramaa Tommi Eurajoki EuKi

Lisätiedot

Merkkien selitykset: A1 = Pelaaja V = Valmentaja / hyvä pelaaja = Lyönti = Pelaajan liikkuminen (3) = Lyöntinumero

Merkkien selitykset: A1 = Pelaaja V = Valmentaja / hyvä pelaaja = Lyönti = Pelaajan liikkuminen (3) = Lyöntinumero NELINPELIN HARJOITUKSIA (-M MELLERI) Oheisissa nelinpelin harjoituksissa on aluksi harjoituksia, joissa pari harjoittelee valmentajan tai hyvän pelaajan kanssa. Tällöin vain yksi pari harjoittelee kerrallaan.

Lisätiedot

A:n maalimerkinnäta:n maalimerkinnät A:n rangaistukseta:n rangaistukset

A:n maalimerkinnäta:n maalimerkinnät A:n rangaistukseta:n rangaistukset JOUKKUE AJOUKKUE KeLy A 1 MV Holappa Leevi 1 3:00 10 71 YV 23 2 94 22:19 22:21 2 Jokela Antti 2 14:03 10-10 Korkala Benjamin 2 Sarja Fat Pipe C99 11 Hyötylä Joona 12 Pikkarainen Kalle Päiväys 24.11.2013

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ Osanottajia 78 pelaajaa ja kilpailuluokkia 17. TULOKSET: Miesten joukkue 1. Tomi Penttilä/Tero Kallio, Metalli

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

29 Tähkäpää Markku Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei osallistunut 136 Ei osallistunut Tähkäpää Markku LK Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei

29 Tähkäpää Markku Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei osallistunut 136 Ei osallistunut Tähkäpää Markku LK Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei Sija Sukunimi Etunimi Kerho. kisa. kisa. Kisa. kisa Yhteensä Suominen Sofia HIK Suominen Sofia 09 Ei osallistunut Ei osallistunut 6 6 Immonen Henri LK Tintti Immonen Henri 0 Ei osallistunut 75 Ei osallistunut

Lisätiedot

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5 Turnaus: 11:00 Paikka: Kokkola Pvm: 05.03.2016 Ottelu # 25 11:00 Sininen Valkoinen x x # # x x x x x 0 0 UrSuk PSK Kupla 12:20 x x 0 0 kiinnipitäminen 12:03 x 88 10 0 1 Kapteeni 99 Kapteeni 10 09:48 x

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

TSanomat. 02/2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti. sulkapalloillen! Sekanelinpelissä SM-kultaa

TSanomat. 02/2001 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti. sulkapalloillen! Sekanelinpelissä SM-kultaa TSanomat 2/2 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti Hyvällä mielellä sulkapalloillen! Sekanelinpelissä SM-kultaa puheenjohtajalta: Seuraavissa rankingeissa vastusta tarjolla Tervetuloa seuraaviin rankingkilpailuihimme

Lisätiedot

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset HaHe 96/97 A:n maalimerkinnät A:n rangaistukset 7 C Jokela Patrik 1 12.13 50 88 29 5 93 35.06 40.00 13 Rehu Santtu 1 2 21.45 50-16 Vähärautio Karri 3 25.46 50 13 Sarja FatPipe B 18 Kankaanpää Markus 22

Lisätiedot

Finnish Superbike Kemora

Finnish Superbike Kemora Race Race ( ) started at :00: 0..0 :00 Hugo-Brent Freiman Luukas Klemetti Alexandr (alex) Kyriakou Nooa Mälkiä Maria Saluste Antti Laine 0.... :0.0 :. :0.0 :. :.00 :.0 :. :. :. :. :. :. :. Eesti Eesti

Lisätiedot

FC Sähkärit - Team IT -parkki ei tuomaria FC Sfat - Lahjattomat Autio

FC Sähkärit - Team IT -parkki ei tuomaria FC Sfat - Lahjattomat Autio Peli pelataan Koivuluodon tekonurmella. pvm klo kenttä Nro Tulos tuomari 13.06.2010 19.15 1 - KaaTo 1 4-3 Hämeenkorpi 13.06.2010 19.15 2 Lahjattomat - FC Sähkärit 2 1-1 Iivonen 13.06.2010 20.00 1 Metalli

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Finnish Superbike Kemora

Finnish Superbike Kemora Race Race ( ) started at :0:0..0 :00 Hugo-Brent Freiman Luukas Klemetti Nooa Mälkiä Alexandr (alex) Kyriakou Elias Matikainen Maria Saluste Antti Laine..0.0.0 :0.0 :0. :0. :. :. :.0 :. :0. :0. :.0 :.0

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21 H21 1 Esa Karjalainen TietoEnator 38.29 2 Vesa Virkki Ericsson 41.03 3 Jussi Rämö Ericsson 43.26 4 Mikko Nurmimäki Ericsson 48.57 5 Tero Jantunen Ericsson 59.12 6 Jussi Lehto Fortum 60.49 7 Risto Salmela

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/2004 Junnukisoissa hymyt herkässä Nuori Suomi: Jokaisella lapsella oikeus iloita kilpailemista

TSanomat Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/2004 Junnukisoissa hymyt herkässä Nuori Suomi: Jokaisella lapsella oikeus iloita kilpailemista TSanomat 3..24 Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/24 Junnukisoissa hymyt herkässä Nuori Suomi: Jokaisella lapsella oikeus iloita kilpailemista TS:n Juniori GP ensilumen loisteessa hurmostakin havaittavissa

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

TSanomat. Nelurikerhossa pidetään hauskaa! Nuoret osaajamme Ruotsissa ja Hollannissa Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/2002

TSanomat. Nelurikerhossa pidetään hauskaa! Nuoret osaajamme Ruotsissa ja Hollannissa Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/2002 TSanomat 4.4. Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 3/ Nelurikerhossa pidetään hauskaa! Nuoret osaajamme Ruotsissa ja Hollannissa Syvällä Sundsvallin siimeksessä Kinnarps Open 3.-4.. Auto saatiin Ilarin vaarilta,

Lisätiedot

Matches of lauantai Straumann Games Tähtikisat 2011

Matches of lauantai Straumann Games Tähtikisat 2011 9:30 MSA - Group A RR1 Eetu Oinas (SC Kokkola) Juho Lonkila (TeSu) 9:30 MSA - Group A RR1 Lauri Nykänen (TeSu)[1] Keijo Junnonaho (PuTS) 9:30 MSA - Group B RR1 Tero Pökkylä (TeSu) Janne Kivimäki (HamSu)

Lisätiedot