Asunto Oy Helsingin Limnologi VIIKKI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Helsingin Limnologi VIIKKI"

Transkriptio

1 VIII

2

3 Nuorekkaassa Viikissä ruoho on vihreämpää oillis-helsingissä sijaitseva Viikki on yli asukkaan kaupunginosa Vanhankaupunginlahden perukassa, noin kahdeksan kilometriä keskustasta. Viikki on jo pitkään näyttänyt tietä uudenlaiselle ympäristön kehittämiselle ja toiminut myös luonnonläheisen asumisen mallialueena. Limnologin kanssa samoihin maisemiin sijoittuvat mm. Viikin tiedepuisto eli yliopiston kampus ympäristöineen, Viikin opetus- ja tutkimustila sekä puulajipuisto eli arboretum ja Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue. eudulla on pitkät asumisen perinteet, sillä pääkaupunkimme sai aikanaan alkunsa läheisen Vanhankaupunginlahden alueelta. Virallinen perustamisvuosi on Liikkeelle luonnonystävän mieli Latokartanon liikuntapuisto ja aivan koulun läheisyydessä sijaitseva liikuntahalli tarjoavat miellyttäviä ympärivuotisia vaihtoehtoja kehon ja mielen virkistykseen. aakossa Viikinojan viheralue vesiaiheineen täydentää luonnonystävän ulkoilupaketin ja vaihtelevia reittejä riittää lintubongareiden suosimalle Vanhankaupunginlahdelle saakka. 3 Palvelut kävelymatkan päässä Viikin Limnologinraitille valmistuvat kolme kerrostaloa jatkavat tyylikkäästi luonnonläheisen asumisen perinteitä. Pariskunnat ja perheet löytävät toiveidensa kodit läheltä palveluita ja sujuvien yhteyksien päästä Helsingin keskustasta. Latokartanon peruskouluun ja päiväkoteihin on matkaa enimmillään parisataa metriä, bussipysäkille alle puoli kilometriä ja kauppaan saman verran. Miellyttävän asumisen reseptit Limnologin viihtyisien asuntojen koot vaihtelevat toimivista kaksioista neljän huoneen koteihin. Uudessa kodissasi astelet miellyttävällä lautaparketilla ja piipahdat saunan jälkeen vilvoittelemassa lasitetulla parvekkeella. eittiöissä on mm. kalusteuuni, keraaminen taso ja astianpesukone. Pienimmissä kodeissa on myös vaihtoehtoja ilman saunaa. Mukavuus, energiatehokkuus, varmuus Limnologin kodeissa on lämmön talteenotolla varustettu huoneistokohtainen ilmanvaihto sekä kylmän ja lämpimän veden kulutuksen seuranta asukasportaalin kautta. Ympärivuorokautinen etävalvonta lisää järjestelmien toimintavarmuutta, ennaltaehkäisee ongelmia ja nopeuttaa korjaustoimenpiteitä. Yhtiössä on kaapeli-tv ja laajakaista. Asukkaiden yhteiskäytössä on mm. kerhotila sekä pesula ja kuivaushuone. Yhtiö omistaa tontista 60/100 määräosan. Loput on vuokrattu pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella. Osakkaalla on oikeus lunastaa tontin vuokratusta määräosasta huoneistokohtainen osuutensa kerran vuodessa. Taiteilijan näkemys

4 4 Hanketiedot AUNTOYHTIÖ, Limnologinraitti 4, Helsinki. Vapaarahoitteisia omistusasuntoja. Yhtiössä on kolme yksiportaista 4 kerroksista kerrostaloa. Rakennusten ensimmäisissä kerroksissa sijaitsee asuntojen lisäksi asuntoyhtiön yhteistiloja. AEMAAAVA Alueella on vahvistettu asemakaava. Alueen asemakaavasta saa tietoja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta p. (09) TONTIN TIEDOT aupunki Helsinki aupunginosa Viikki ortteli Tontti 5 Tontin pinta-ala 2661 m² Asuntojen lukumäärä 48 kpl Asuinhuoneistoala 3088,² Yhtiö omistaa tontista 60/100 määräosan. Loppuosa tontista on vuokrattu pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella. Osakkaalla on oikeus lunastaa tontin vuokratusta määräosasta huoneistokohtainen osuutensa kerran vuodessa. Lisäksi yhtiö omistaa osuudet LPA tontista 36231/1 sekä LPA tontista 36232/3 HUONEITOTYYPIT 2 h+kt 40,² 6 kpl 2 h+kt+s 53,² 6 kpl 2 h+k+s 53,² 6 kpl 2 h+kk+s 60,² 2 kpl 3 h+k+s 66,0 m² 12 kpl 3 h+k+s 75,0 m² 4 kpl 4 h+k+s 79,0 m² 8 kpl 4 h+k+s 89,² 3 kpl 4 h+k+s 90,0 m² 1 kpl PAIOITU Yhtiöllä on 30 autopaikkaa LPA tontilla 36231/1 sekä 6 autopaikkaa LPA tontilla 36232/3. Autopaikat ovat avopaikkoja. Autopaikat varustetaan lämmityspistorasioin. TENI JA YHTEITILAT Tekniset ja yhteistilat sijaitsevat rakennusten ensimmäisissä kerroksissa. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee teknisiä tiloja, kuivaushuone sekä lastenvaunu- ja ulkoiluvälinevarasto. Yhtiön kerhotila sijaitsee rakennuksessa 1 (A-porras), yhtiön väestönsuoja sijaitsee rakennuksessa 2 (B-porras) sekä yhtiön pesula sijaitsee rakennuksessa 3 (C-porras). Asuntokohtaiset irtaimistovarastot sijaitsevat joko yhtiön väestönsuojassa tai rakennuksiin 1 ja 3 sijoitetuissa erillisissä tiloissa. Asuntokohtainen irtaimistovarasto voi sijaita eri rakennuksessa kuin asunto. ARITEHTIUUNNITTELU Arkkitehtitoimisto Forma Futura Oy LIMNOLOGI Taiteilijan näkemys

5 PROVIIORINRAITTI arttakeskus 5 APTEEARINATU inva-ap As Oy Helsingin Limnologin autopaikat jäte B As Oy Helsingin Limnologin autopaikat C RAENNU 3 AGRONOMINATU A RAENNU 2 RAENNU 1 LIMNOLOGIN RAITTI

6

7 Valitse upea kokonaisuus ilman lisähintaa un ostat uuden YIT odin ennen materiaalivalintojen tilauspäivää, saat samaan hintaan valita minkä tahansa kohteen kolmesta valmiista teemakokonaisuudesta (uura, Luoto, Hehku). Voit myös yhdistellä eri teemojen materiaaleja ja varusteita ilman lisäveloitusta. Huomioithan, että rakentamisen aikana esimerkiksi kodinkonetyyppi voi muuttua toiseksi vastaavanlaiseksi tuotteeksi valmistajasta johtuen. Tästä ei luonnollisestikaan aiheudu sinulle lisäkustannuksia. Mieti rauhassa, toimi ajoissa Materiaalit valitaan kaupanteon jälkeen. Tarkista vielä saatavilla olevat materiaalivaihtoehdot YIT Asuntomyynnistä. Palauta valintalomakkeet täytettyinä nimetylle muutostyöinsinöörillesi tai Asuntomyyntiin. Viimeisen tilauspäivän ja muut tärkeät tiedot löydät YIT odin Materiaalit -esitteestä. Huomioithan, että tilauspäivät ovat sitovia ja että niiden umpeuduttua YIT Rakennus Oy valitsee kotien materiaalit. Myöhemmin esitettyjä valintatoiveita emme voi toteuttaa. YIT Rakennus Oy hankkii ja asentaa kaikki tarvittavat materiaalit. Aukeaman kuvat ovat esimerkkejä jo toteutuneista YIT odeista. Irtaimisto ei sisälly tuotekokonaisuuteen. uvien todellinen värimaailma voi painoteknisistä syistä poiketa alkuperäisestä.

8 8 errospohjat RAENNU 1 1. kerros IIVOU A8 A9 A11 LJH 8.5 m 2 INVA-WC TELE 1.0 m 2 IRT.VAR m 2 A12 A13 A14 ERHO 54.0 m 2 ÄHÖ 3.5 LVV 7.5 m 2 m 2 A UIVAU 8.0 m 2 UVV (40 PP) 23.0 m 2 VH WC WC VH P J P J MH3 A2 4H m 2 A1 3H m 2 Mittakaava 1:125

9 9 RAENNU 1 2. kerros Mittakaava 1:125

10 10 RAENNU 1 3. kerros A10 3H m 2 A7 3H m 2 J/P J/P A VH WC WC VH P J P J A9 4H A8 3H m 2 MH3 kiinteä lasitus Mittakaava 1:125

11 11 RAENNU 1 4. kerros Mittakaava 1:125

12 12 RAENNU 2 1. kerros Mittakaava 1:125

13 13 RAENNU 2 2. kerros Mittakaava 1:125

14 14 RAENNU 2 3. kerros MH B22 3H m 2 J/P B26 2H B J/P MH B25 2H+T 40.5 m 2 T WC J/P VH P MH B24 2H+T T J/P J B23 4H m 2 MH3 kiinteä lasitus Mittakaava 1:125

15 15 RAENNU 2 4. kerros Mittakaava 1:125

16 16 RAENNU 3 1. kerros Mittakaava 1:125

17 17 RAENNU 3 2. kerros Mittakaava 1:125

18 18 RAENNU 3 3. kerros MH C39 3H m 2 C43 2H J/P J/P C MH C42 2H+T 40.5 m 2 T WC J/P VH P J MH C41 2H+T T J/P C40 4H m 2 MH3 kiinteä lasitus Mittakaava 1:125

19 19 RAENNU 3 4. kerros Mittakaava 1:125

20 20 2 h+kt 40,² B20 2. kerros MH T J/P 2 h+kt 40,² B25 3. kerros MH T J/P Mittakaava 1:100

21 2 h+kt 40,² B30 4. kerros 21 MH T J/P 2 h+kt 40,² C37 2. kerros MH T J/P Mittakaava 1:100

22 22 2 h+kt 40,² C42 3. kerros MH T J/P 2 h+kt 40,² C47 4. kerros MH T J/P Mittakaava 1:100

23 VH 2 h+kt+s 53,² B19 2. kerros 23 MH T J/P 2 h+k+s 53,² B21 2. kerros MH J/P Mittakaava 1:100

24 24 VH 2 h+kt+s 53,² B24 3. kerros MH T J/P 2 h+k+s 53,² B26 3. kerros MH J/P Mittakaava 1:100

25 VH 2 h+kt+s 53,² B29 4. kerros 25 MH T J/P 2 h+k+s 53,² B31 4. kerros MH J/P Mittakaava 1:100

26 26 VH 2 h+kt+s 53,² C36 2. kerros MH T J/P 2 h+k+s 53,² C38 1. kerros MH J/P Mittakaava 1:100

27 VH 2 h+kt+s 53,² C41 3. kerros 27 MH T J/P 2 h+k+s 53,² C43 3. kerros MH J/P Mittakaava 1:100

28 28 VH 2 h+kt+s 53,² C46 4. kerros MH T J/P 2 h+k+s 53,² C48 4. kerros MH J/P Mittakaava 1:100

29 2 h+kk+s 60,² B16 1. kerros 29 VH J/P MH 2 h+kk+s 60,² C47 C35 C33 1. kerros C48 C40 C34 C45 C39 C44 VH J/P MH Mittakaava 1:100

30 30 3 h+k+s 66,0 m² A3 2. kerros J/P 3 h+k+s 66,0 m² A6 2. kerros J/P Mittakaava 1:100

31 3 h+k+s 66,0 m² A7 3. kerros 31 J/P 3 h+k+s 66,0 m² A10 3. kerros J/P Mittakaava 1:100

32 32 3 h+k+s 66,0 m² A11 4. kerros J/P 3 h+k+s 66,0 m² A14 4. kerros J/P Mittakaava 1:100

33 3 h+k+s 66,0 m² B17 2. kerros P 33 J/P 3 h+k+s 66,0 m² B22 3. kerros P J/P Mittakaava 1:100

34 34 3 h+k+s 66,0 m² B27 4. kerros P J/P 3 h+k+s 66,0 m² C34 2. kerros J/P Mittakaava 1:100

35 3 h+k+s 66,0 m² C39 3. kerros 35 J/P 3 h+k+s 66,0 m² C44 4. kerros J/P Mittakaava 1:100

36 36 WC VH 3 h+k+s 75,0 m² A1 1. kerros J P 3 h+k+s 75,0 m² A4 2. kerros J P WC VH Mittakaava 1:100

37 WC VH 3 h+k+s 75,0 m² A8 3. kerros 37 J P kiinteä lasitus 3 h+k+s 75,0 m² A12 4. kerros J P WC VH Mittakaava 1:100

38 38 WC 4 h+k+s 79,0 m² B15 1. kerros P J MH3 4 h+k+s 79,0 m² B18 2. kerros J WC P MH3 P Mittakaava 1:100

39 WC 4 h+k+s 79,0 m² B23 3. kerros 39 P J MH3 P kiinteä lasitus 4 h+k+s 79,0 m² B28 4. kerros P WC J MH3 P Mittakaava 1:100

40 40 WC 4 h+k+s 79,0 m² C32 1. kerros P J MH3 4 h+k+s 79,0 m² C35 2. kerros J WC P MH3 Mittakaava 1:100

41 WC 4 h+k+s 79,0 m² C40 3. kerros 41 J P MH3 P kiinteä lasitus 4 h+k+s 79,0 m² C45 4. kerros P J WC MH3 Mittakaava 1:100

42 42 4 h+k+s 89,² A5 2. kerros VH WC J P MH3 Mittakaava 1:100

43 4 h+k+s 89,² A9 3. kerros 43 VH WC J P MH3 Mittakaava 1:100

44 44 4 h+k+s 89,² A13 4. kerros VH WC J P MH3 P Mittakaava 1:100

45 4 h+k+s 90,0 m² A2 1. kerros 45 VH WC J P MH3 Mittakaava 1:100

46 46 Rakennustapaselostus AUNTOYHTIÖ sijaitsee Helsingin Viikissä osoitteessa Limnologinraitti 4, Helsinki. Yhtiössä on kolme yksiportaista 4-kerroksista pistetaloa. Yhtiö omistaa 60/100 määräosan asuinrakennustontista tontti no: 36232/5, loppuosa tontista on vuokrattu pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella. Osakkaalla on oikeus lunastaa tontin vuokratusta määräosasta huoneistokohtainen osuutensa kerran vuodessa. Lisäksi yhtiö omistaa osuudet LPA tontista 36232/3 sekä LPA tontista 36231/1. RAENTE JA JULIIVUT Asuinrakennukset ovat betonirunkoisia. Taloissa on paaluperustus. Ala-, väli- ja yläpohja ovat ontelolaattarakenteisia. V:n alapohja on maata vasten valettu kantava betonilaatta. errostaloissa on tasakatto, jonka katteena on bitumikermi. errostalon julkisivut ovat paikalla muurattuja. Ulkoseinissä lämmöneristeen sisäpuoli on betonirakenteinen. PARVEE Parvekkeet ovat lasitettuja. Parvekkeiden kaide on metallirunkoinen lasi/levy-rakenteinen kaide. aidelasi on osin kirkas ja osin hiekkapuhallettu. aiteen yläpuolinen osa on varustettu parvekelaseilla. Parvekelasit ovat pääsääntöisesti avattavia. Osassa parvekkeita on kiinteä palolasitus. Parveke on vapaasti tuulettuva, eikä lasitus estä täysin tuulen, veden ja lumen tunkeutumista parvekkeille. IUNAT JA OV Asuntojen ikkunat ovat kolmilasisia sisään aukeavia puuikkunoita, joiden uloin puite ja ulkokarmin pinta on kestävyyden varmistamiseksi polttomaalattua alumiinia. Parvekeovet ovat lasiaukollisia puuovia, joiden ulkopinta on alumiiniverhoiltu ja polttomaalattu kuten ikkunoissa. Asuntojen ikkunat ja parvekkeiden ovet varustetaan mattavalkoisilla sälekaihtimilla. Asuntojen kerrostaso-ovet ovat kaksoisovia, joista ulompi ovi on paloa pidättävä ja sisempi laakaovi. AUNTOJEN IÄTILAT atso YIT odin Materiaalivalinnat aineisto. Väliseinät Huoneistoja rajaavat väliseinät ovat betoniseiniä. Asunnon sisäiset kevyet väliseinät ovat metallirankaisia kipsilevyseiniä. ylpyhuoneen seinät ovat pääosin levyrakenteisia pohjapiirustusten mukaisesti. ylpyhuoneen levyrakenteiset seinät vahvistetaan tarvittavilta osin erillisen suunnitelman mukaan. einien vahvistaminen mahdollistaa tuki- ja apuvälineiden asentamisen seinään rakennusaikana tai myöhemmin tarpeen vaatiessa. Väliovet Väliovet ovat valkoisia tehdasmaalattuja laaka- / liukuovia pohjapiirustusten mukaisesti. Löylyhuoneen ovi on kokolasiovi. Lattiat Asuinhuoneissa on lautaparketti. Parkettia ei asenneta kiintokalusteiden alle. Lautaparkettipäällysteeseen tehdään tarvittaessa liikuntasaumoja valmistajan ohjeiden mukaisesti. Liikuntasaumat peitetään listalla. Pesuhuoneen, saunan ja erillis-wc-tilojen lattioissa on keraamiset laatat. einät Asuinhuoneiden seinät maalataan. Tasoitusta ja maalausta ei uloteta keittiön kiintokalusteiden taakse. eittiöiden työpöytien ja kaapistojen väli laatoitetaan. Pesuhuoneiden ja erillis-wc-tilojen seinissä on keraamiset laatat. aunojen seinät paneloidaan. atot Asuinhuoneiden katot ovat pääosin ruiskutasoitettuja ja osin maalattuja. aunan, pesuhuoneen ja erillis-wc-tilojen katot paneloidaan. alusteet Asuntojen kalusteet tehdään keittiö-, komero- ja kylpyhuonekaavioiden mukaisesti. eittiökalusteet, kylpyhuoneiden kalusteet ja komerot ovat tehdasvalmisteisia vakiokalusteita. alusterungot ovat väriltään valkoisia. Vaatehuoneissa on tehdasvalmisteiset hyllyt ja tankohylly kalustekaavioiden mukaisesti.

47 47 eittiön työpöydät ovat laminaattia ja pesualtaat ruostumatonta terästä. eittiökalusteiden ovet ovat maalattuja mdf-ovia, makuuhuoneiden komeroiden ovet ovat melamiinipintaisia ja kylpyhuoneiden komeroiden ovet ovat maalattuja. oneet ja laitteet eittiöissä on kalusteuuni, keraaminen taso, astianpesukone ja jääkaappipakastin sekä tilavaraus mikroaaltouunille. 4h+k+s asunnoissa on sekä jääkaappi että kaappipakastin. Pesuhuoneissa on liitännät ja tilavaraukset pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. ILMANVAIHTO, LÄMMITY JA VEI Asunnoissa on lämmöntalteenotolla varustettu huoneistokohtainen ilmanvaihtokone, joka on kytketty yhtiön sähköön. Ilmanvaihtojärjestelmään liitetyn kotona/poissa-kytkimen avulla asunnon ilmamääriä voidaan säädellä. ytkimen ollessa poissa -asennossa, ilmanvaihto käy pienemmällä ja kytkimen ollessa kotona -asennossa, ilmanvaihto toimii normaalilla tasolla. Tehostus-asennossa ilmanvaihto tehostuu kahden tunnin ajaksi ja palautuu normaaliksi automaattisesti. Ruoanlaittotilanteissa voidaan avata liesikuvussa oleva ajastimella varustettu sulkupelti. Asunnoissa on asuntokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittari, jonka avulla osakkeenomistaja voi seurata vedenkulutustaan asukasportaalin kautta. Lämmityksenä on termostaatein ohjattava vesikiertoinen patterilämmitys, joka on liitetty kaukolämpöverkostoon. Erillis-wc -tilojen ja kylpyhuoneiden laattalattioissa on mukavuuslattianlämmitys, joka on kytketty asukkaan sähköstä. JÄRJETELMÄT Yhtiössä on kaapelitelevisiojärjestelmä. Asunnoissa on laajakaistainen tietoliikennekaapelointi, joka mahdollistaa kiinteän internetliittymän. Asunnon yhtiövastikkeeseen kuuluu vakiona laajakaistaliittymä. Valvomo raportoi järjestelmien toiminnasta ja energiankulutuksen poikkeamista säännöllisesti kiinteistön isännöitsijälle. Etäseuranta lisää järjestelmien toimintavarmuutta, ennaltaehkäisee ongelmia ja nopeuttaa korjaustoimenpiteitä. YHTEI PIHA-ALUE JA AUTOPAIOITU Piha-alueet ja istutukset tehdään erillisen pihasuunnitelman mukaisesti. Yhtiön hallintaan jäävät autopaikat sijaitsevat osin LPA-tontilla 36232/3 (6 kpl avopaikkoja) sekä osin LPA-tontilla 36231/1 (30 kpl avopaikkoja). Autopaikat on varustettu lämmityspistorasioin. Yhtiön jätekatos sijaitsee viereisellä LPA-tontilla. orttelin asuinrakennustonttien välillä on tehty yhteisjärjestelysopimus tonttien yhteiskäytön mukaisista rasitteista. Yhteisjärjestelysopimuksella on sovittu mm. autopaikoista, kulkuyhteyksistä, pelastusajoreiteistä, jätekatoksista, yhteispihasta (tontit 5 ja 6), ulkoiluvälinevarastosta (tontit 1 ja 2), hulevesijärjestelyistä, johdoista ja putkista sekä rakenteista. LATOARTANON ÄÖINTI OY:N YHTEITILAT Latokartano IV ja V alueiden asuintonttien kauppakirjojen ehtojen mukaisesti on asuntoyhtiö liittynyt osakkaaksi Latokartanon Pysäköinti Oy:n sekä tehnyt Pysäköinti- ja yhteistilasopimuksen Latokartanon Pysäköinti Oy:n omistamien yhteistilojen käytöstä. Asuntoyhtiön asukkailla on oikeus pysäköintiyhtiön määrittämien sääntöjen puitteissa käyttää sopimuksen tarkoittamia yhteistiloja unto, aari, iila, Motti ja Lava. HUOMAUTU ohteen rakenteita ja materiaaleja voidaan vaihtaa toisiin samanarvoisiin. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. Ostajien on mahdollista teettää lisä- ja muutostöitä YIT odin Muutostyöt aineiston mukaisesti. Yhtiö kuuluu toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella ympärivuorokautiseen etävalvontaan, joka tuottaa reaaliaikaista tietoa teknisten järjestelmien toiminnasta. Huoneistokohtaiset ilmanvaihtokoneet eivät kuulu etävalvottaviin laitteisiin. Hälytykset ja vikailmoitukset tulevat valvomoon, jossa asiantuntija analysoi ne ja tekee tarvittavat toimenpiteet.

48 48 Julkisivut Julkisivut etelään rakennus 1 rakennus 2 rakennus 3 rakennus 2 rakennus 1 rakennus 2 rakennus 3 rakennus 2 rakennus 1 Julkisivut pohjoiseen P rakennus 3 Julkisivut itään rakennus 1 Julkisivut länteen rakennus 3

49 49

50 Virtuoosimaisen kätevä arjen apuri etalo maksimoi asumisen mukavuuden virtuaalisin keinoin. aatavillasi on kaikki YIT otisi tärkeät tiedot yhdessä ja samassa paikassa, missä ja milloin tahansa. YIT odin etalo -kotiportaali on taloyhtiön keskitetty tieto- ja palveluportaali. aat henkilökohtaiset tunnuksesi etaloon heti kaupanteon yhteydessä ja aluksi voit seurata sieltä uuden YIT otisi valmistumista! etalo on pian vakiona kaikissa YIT odeissa uuteen kotiin asettumisen ja arjen helpotukseksi. etalo -kotiportaalissa nähtävilläsi on taloyhtiön, isännöitsijän ja palveluntarjoajien tiedotteita sekä omaan asumiseesi, lähiympäristöön ja -palveluihin liittyviä ajankohtaisia tietoja ja tarjouksia. Taloyhtiöstä riippuen saatavilla on myös muita arkea helpottavia edullisia palveluja, jotka olemme neuvotelleet jo valmiiksi käyttöösi. yitkoti.fi/etalo likkaa, niin tiedät! Asunnon ostajan opas Taloyhtiön tiedotteet, asiakirjat ja kuvagalleria YIT otisi suunnitelmat: pohjakuva, kuvaukset materiaaleista ja kalusteista Hyödylliset yhteystiedot ja pikalinkit oneiden ja laitteiden huolto- ja käyttöohjeet Yhtiökokousten pöytäkirjat Taloyhtiön turvallisuusohjeet

51 51 ELO elämäsi mukainen koti Omatoimisuutta ikä kaikki Arjen askareiden tekeminen itse ja omin käsin on usein itsestäänselvyys, jonka arvon huomaa vasta liikkumisen hankaloituessa. Lapsille itsetekeminen tukee kasvua, ikääntyville se merkitsee ainutlaatuisen arvokasta itsenäisyyttä. Toimiva YIT oti vauvasta vaariin Tukikaide työtason reunassa ja kalustekorkeuden madaltaminen. ELO varusteilla voit lisätä liikkumisen helppoutta ja asumisen turvallisuutta kotonasi. Tilatessasi uuteen YIT otiisi ELO varusteita huomioimme huolellisesti kaikki tarpeesi ja toiveesi. unkin asunnon varusteet ja niiden sijoittelu käydään tarkasti läpi yhdessä muutostyöinsinöörin kanssa. Tavoitteena on käytännöllinen koti, jossa sinulla ja perheesi jäsenillä on mahdollisimman mukavaa asua ja elää. Etukäteen huomioitua turvallisuutta Tarkkaan harkituille paikoille sijoitetut tuet helpottavat elämää. Uuden YIT otisi kodinkansiosta näet ne kohdat, joissa kevytrakenteista seinää on vahvistettu niin, että varusteiden kiinnittäminen on turvallista. Tämä mahdollistaa varusteiden kiinnittämisen myös myöhemmin, ilman isompaa remonttia. Tämä on selkeä etu verrattuna vanhaan asuntoon, jossa esim. pesualtaan vaihtaminen tukikahvalliseen malliin saattaa vaatia seinärakenteen tutkimisen ja vahvistamisen. Pesualtaan kiinteä tukikaide, suihkuistuin, tukikaide suihkussa ja wc-istuimen kyynärtuet. Hyvä koti elää asukkaidensa mukana Asumista voidaan tukien ja valaistuksen lisäksi helpottaa esimerkiksi erilaisilla materiaaleilla, pinnoilla ja hahmottamista helpottavilla kontrastiväreillä. Asumisen turvallisuutta lisäävät myös ulko-oven turvalukko, ovisilmä ja varmuusketju. un ELO varusteiden sijoittelu, kalustekorkeudet, valaistus ja värit suunnitellaan yksilöllisten tarpeiden mukaan, on lopputuloksena viihtyisä, toimia ja turvallinen koti. Lisätietoa ELO varusteista sekä hinnaston löydät osoitteesta yitkoti.fi/elo Tukikaide seinässä ja askeljakkara kahdella askelmalla. ELO varusteita voit tilata uuteen YIT otiisi kaupanteon jälkeen. Varmimmin saat haluamasi ELO varusteet ja muut mahdolliset muutostyöt tilaamalla ne rakentamisen alkuvaiheessa. Asuntomyyntimme kertoo sinulle tarkemman tilausaikataulun ja saatavuuden. Yksilöllisistä muutostöistä saat lisätietoa kohteen muutostyöinsinööriltä.

52 EITTELY JA MYYNTI YIT Asuntomyynti Arkadiankatu Helsinki Puh * RAENTAJA YIT Rakennus Oy errostalot Pääkaupunkiseutu PL 36, Helsinki puh * * Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min, lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 5,9 senttiä/min.

Asunto Oy Helsingin Proviisori VIIKKI

Asunto Oy Helsingin Proviisori VIIKKI VIIKKI Muuta luonnonläheiselle mukavuusvyöhykkeelle Koillis-Helsingissä sijaitseva Viikki on yli 10 000 asukkaan kaupunginosa Vanhankaupunginlahden perukassa, noin kahdeksan kilometriä keskustasta. Viikki

Lisätiedot

Taiteilijan näkemys. Asunto Oy Kirkkonummen Pronssi RATAVALLI

Taiteilijan näkemys. Asunto Oy Kirkkonummen Pronssi RATAVALLI Taiteilijan näkemys RATAVALLI Vaski latina Hopea Kulta Koboltti RONSSI Valkokulta Messinki Kupari Taiteilijan näkemys alueesta. Muutokset mahdollisia suunnitelun edetessä. Kelloseppä 3 ronssi Mukavasti

Lisätiedot

Rakennustapaseloste, asunnot

Rakennustapaseloste, asunnot RAKENNUSTAPASELOSTE TA-Asumisoikeus Oy / KIVELÄNTIE 4 26.4.2011 Rakennustapaseloste, asunnot Rakenteet Asuinrakennukset ovat puu- tai betonirunkoisia. Rakennukset perustetaan paalujen varaan. Yläpohjat

Lisätiedot

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden

Lisätiedot

PAJALA, JÄRVENPÄÄ As Oy Järvenpään Kekäle

PAJALA, JÄRVENPÄÄ As Oy Järvenpään Kekäle PAJALA, JÄRVENPÄÄ As Oy Järvenpään ekäle VUORAU JA TIEDUTELUT REALIA AUNTOVUORAU Myllytie 1 A, 04410 Järvenpää p. 010 228 6125, 010 228 3300 jarvenpaa.vuokraus@realia.fi As Oy Järvenpään ekäle PAJALA,

Lisätiedot

Asunto Oy Sipoon Tuhkimo SÖDERKULLA

Asunto Oy Sipoon Tuhkimo SÖDERKULLA Asunto Oy Sipoon Tuhkimo SÖDERKULLA 2 yitkoti.fi/tuhkimo 3 Asunto Oy Sipoon Tuhkimo Tuhkimon maisemat ovat melkein kuin Saduissa Asunto Oy Sipoon Tuhkimo kohoaa kallioiden kuvioimalle mäelle, ympäristön

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN LAMMASKALLIO PÄHKINÄRINNE. Taiteilijan näkemys

ASUNTO OY VANTAAN LAMMASKALLIO PÄHKINÄRINNE. Taiteilijan näkemys ASUNTO OY VANTAAN LAMMASKALLIO PÄHKINÄRINNE Taiteilijan näkemys Kalliolle, kukkulalle rakennamme uuden kotisi 2 Asunto Oy Vantaan Lammaskallio yitkoti.fi Upea tilaisuus päästä aivan uuteen kotiin Pähkinärinteeseen.

Lisätiedot

Asunto Oy Vihdin Haapala NUMMELAN KESKUSTA

Asunto Oy Vihdin Haapala NUMMELAN KESKUSTA NUMMELAN KESKUSTA K AIKKI MUKAVAN ELÄMÄN AINEKSET SAMASSA PAIKASSA Nummelassa sinua odottaa luonnonkaunis ja turvallinen asuinympäristö, jossa voit samaan aikaan nauttia sujuvista palveluista ja maalaiskylän

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi

Lisätiedot

3D-visualisointi voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti. Espoo, Tapiola Elosalamantie 2 F-G ja 4 H-I. koti kuten haluat

3D-visualisointi voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti. Espoo, Tapiola Elosalamantie 2 F-G ja 4 H-I. koti kuten haluat 3D-visualisointi voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti Espoo, Tapiola 2 F-G ja 4 H-I koti kuten haluat Uusia SATO VuokraKoteja vehreässä ja kehittyvässä Tapiolassa Tapiola on ollut suosittu

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Piletti TIKKURILA

Asunto Oy Vantaan Piletti TIKKURILA TIKKURILA 2 Taiteilijan näkemys 3 Unelma Tikkurilan keskustassa Taiteilijan näkemys Tulossa: hyvien yhteyksien ja runsaiden palveluiden sillanpääasema kauniin jokimaiseman lähellä. Omalta kotiovelta pääset

Lisätiedot

Rosalankuja 6 Helsinki, Laajasalo, Borgströminmäki

Rosalankuja 6 Helsinki, Laajasalo, Borgströminmäki Rosalankuja 6 Helsinki, Laajasalo, Borgströminmäki Arkkitehtitsto HMV Oy HUONEISTOLUETTELO Eteläesplanadi 18 B, 7krs Pvm: 1.6.2015 Vaihe: Puh. 09-6126670 Työnro: 176 TA-Asumisoikeus Oy / Rosalankuja 6

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Rafael

Asunto Oy Helsingin Rafael HERVANTA KONEPAJA 2 ata vuotta sitten täällä höyrysivät veturit Kantakaupungin parhaalle paikalle syntyy jotain aivan ainutlaatuista uuden ja vanhan kohdatessa. Täällä ovat kaikki palvelut ja raitsikkapysäkkikin

Lisätiedot

B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos

B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 UOURONTIE TUUULNTIE -alue utokatos YÖKKITIE semapiirros RKKITEHTUURITOIMITO HONEN VEIKKO OY ertunpellontie 1 D T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 erspektiivikuvat RKKITEHTUURITOIMITO

Lisätiedot

Asunto Oy Kauniaisten Clematis KUKKALAAKSO

Asunto Oy Kauniaisten Clematis KUKKALAAKSO KUKKALAAKSO 2 Kukkalaakson korttelissa ruoho on vihreämpää Kauniaisten sijainti Espoon keskellä merkitsee sen asukkaille sujuvia liikenneyhteyksiä ja monipuolisten palveluiden läheisyyttä. Parin kilometrin

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste

Lisätiedot

Asunto Oy Mäntsälän Pilvikirsikka KESKUSTA

Asunto Oy Mäntsälän Pilvikirsikka KESKUSTA KEUSTA 3 Kodikas pikkukaupunki, joka jää mieleen Vilkkaasti kehittyvä Mäntsälä tarjoaa pikkukaupunkimaisen asuinympäristön lähellä palveluja ja luontoa. Yhteydet pääkaupunkiseudulle ja muualle Suomeen

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP

Lisätiedot

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,

Lisätiedot

Asunto Oy Nurmijärven Kuukivi KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA

Asunto Oy Nurmijärven Kuukivi KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA K IVINUMMI K IRKONKYLÄ N PO RTILLA Samalla kun Nurmijärvi vaalii Aleksis Kiven rikasta perintöä, sen katse suuntautuu tarmokkaasti tulevaisuuteen ja asukkaiden

Lisätiedot

Asunto Oy Sininärhintie 5. Vallikallio

Asunto Oy Sininärhintie 5. Vallikallio Vallikallio 2 3 Vallikallion valiokoti Keskeinen sijainti Vallikallion sijainti Leppävaaran keskustan kupeessa hyvien liikenneyhteyksien äärellä on loistava. Autolla ja bussin kyydissä pääset kätevästi

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti Kauniit ja laadukkaat kerrostalokodit odottavat uusia

Lisätiedot

Permanto 10 Helsinki, Vuosaari

Permanto 10 Helsinki, Vuosaari ermanto 10 Helsinki, Vuosaari TA-AUMIOIKEU OY AUNTO TYYI M² A1 4H++ 91,5 A2 4H++ 91,5 A3 4H++ 91,5 A4 4H++ 91,5 A5 4H++ 91,5 A6 2H++ 61,0 A7 3H++ 81,0 A8 2H++ 61,5 A9 2H++ 61,5 A10 2H++ 61,5 A11 2H++ 61,5

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy

Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy iippuhylly 2 ohjois-vuosaari, Helsinki TA-Asumisoikeus Oy , 00960 HEINKI AEMAIIRRO 1:1000 ERMANTOKUJA ERMANTO KAVIKINTIE IIUHYY AITIOAIKKA RAK 2 B4 B3 B2 B1 RAK 1 A1 6 A A2 A3 RAK 3 A4 C4 C3 C2 C1 A5 8

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE. Helsinki etu-töölö. SATO VuokraKoti Pohjoinen Rautatiekatu 33, Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ

UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE. Helsinki etu-töölö. SATO VuokraKoti Pohjoinen Rautatiekatu 33, Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE Helsinki etu-töölö SATO VuokraKoti Pohjoinen Rautatiekatu 33, 00100 Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ City-ihmisen toivekodit lähellä kaikkea Haluatko asua kaupungin sykkeessä

Lisätiedot

Permanto 2 Helsinki, Vuosaari

Permanto 2 Helsinki, Vuosaari ermanto 2 Helsinki, Vuosaari HUONEITOUETTEO AUNTO TYYI M² A1 4H++ 92,5 A2 3H++ 78,5 A3 4H++ 92,0 B4 4H++ 92,5 B5 3H++ 78,5 B6 3H++ 78,5 B7 4H++ 92,0 C8 4H++ 92,5 C9 3H++ 78,5 C10 3H++ 78,5 C11 4H++ 92,0

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE HELSINKI ETU-TÖÖLÖ. SATO VuokraKoti Mechelininkatu 3a, Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ

UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE HELSINKI ETU-TÖÖLÖ. SATO VuokraKoti Mechelininkatu 3a, Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUSI VUOKRAKOTI CITY- IHMISELLE HELSINKI ETU-TÖÖLÖ SATO VuokraKoti Mechelininkatu 3a, 00100 Helsinki ANNA ELÄMÄN VIEDÄ CITY-IHMISEN TOIVEKODIT LÄHELLÄ KAIKKEA Haluatko asua kaupungin sykkeessä lähellä

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS. Asunto Oy Vantaan Laventeli

RAKENNUSTAPASELOSTUS. Asunto Oy Vantaan Laventeli RAKENNUSTAPASELOSTUS 21.9.2016 Asuntoyhtiö Tontti Asuntoyhtiö rakennetaan Vantaan Asolaan, kortteliin 72212, AK-tontille nro 2. Tontin pinta-ala on noin 1760 m 2. Tontin omistavat Helsingin ja Vantaan

Lisätiedot

HITAS. Asunto Oy Helsingin Loggia KRUUNUVUORENRANTA/ GUNILLANKALLIO

HITAS. Asunto Oy Helsingin Loggia KRUUNUVUORENRANTA/ GUNILLANKALLIO HITAS KRUUNUVUORENRANTA/ GUNILLANKALLIO Valaistuksesta ja valotaideteoksista tulee Kruunuvuorenrannan tavaramerkki. Kuva: Luonnon lyhdyt, West 8 Urban Design & Landscaper Architecture ja Speirs and Major

Lisätiedot

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1 Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Veden äärellä elämä virtaa vilkkaammin Muuta asumaan rantamaisemiin, joissa sielu lepää ja keho virkistyy! Ulkoilmaelämästä ja luonnon läsnäolosta nauttiva löytää

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Viklo

Asunto Oy Helsingin Viklo Asunto Oy Helsingin Viklo yitkoti.fi KERROSTALO KRUUNUVUORENRANTA Taiteilijan näkemys Tutustu alueeseen tarkemmin: www.kruunuvuorenranta.info 3 Uusi koti merellisestä Kruunuvuorenrannasta Asunto Oy Helsingin

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

Havukosken Ässäkodit

Havukosken Ässäkodit Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013

Lisätiedot

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli 31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS

Lisätiedot

Helsingin Loggia. Kantakaupungin naapurissa KRUUNUVUORENRANTA/GUNILLANKALLIO HITAS KERROSTALO. Taiteilijan näkemys

Helsingin Loggia. Kantakaupungin naapurissa KRUUNUVUORENRANTA/GUNILLANKALLIO HITAS KERROSTALO. Taiteilijan näkemys Helsingin Loggia KRUUNUVUORENRANTA/GUNILLANKALLIO HITAS KERROSTALO Taiteilijan näkemys Kantakaupungin naapurissa Valaistuksesta ja valotaideteoksista tulee Kruunuvuorenrannan tavaramerkki. Kuva: Luonnon

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

VALLILA, HELSINKI As Oy Helsingin Sohvi

VALLILA, HELSINKI As Oy Helsingin Sohvi VAIA, HESINI As Oy Helsingin Sohvi VUORAUS JA TIEDUSTEUT REAIA ASUNTOVUORAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Taina Mertala p. 010 228 3171, taina.mertala@realia.fi, pks.management@realia.fi Asuntovuokrauksen

Lisätiedot

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo

Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.

Lisätiedot

Asunto Oy Lahden Lähteenpuisto LAUNE

Asunto Oy Lahden Lähteenpuisto LAUNE LAUNE 2 Lempeään Lähteenpuistoon on helppo asettua Launeen rauhallisiin maisemiin sijoittuvat uudet YIT Kodit on suunniteltu sujuvaan asumiseen kaikenikäisille. Kahdessa nelikerroksisessa ja hisseillä

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Sahramirinne

Asunto Oy Helsingin Sahramirinne Asunto Oy Helsingin Sahramirinne yitkoti.fi PARITALOJA METSÄLÄ 2 Uusia, avaria koteja vehreään Metsälään Asunto Oy Helsingin Sahramirinteen kaksikerroksiset paritalokodit sijoittuvat idylliselle pientaloalueelle

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO

PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO TA TA-Asumisoikeus Oy PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO OpenStreetMapin tekijät, CC-BY-SA TA-Asumisoikeus Oy / Puusorvarintie 3 Rakennustapaselostus 12.4.2012 RAKENTEET Perustukset tehdään rakennepiirustusten

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Kupari RATAVALLI

Asunto Oy Kirkkonummen Kupari RATAVALLI RATAVALLI 2 yitkoti.fi/kupari 3 Kupari Huoleton kerrostalokoti vehreistä maisemista Ratavallin kortteliin, omalle tontille kohoava Asunto Oy Kirkkonummen Kupari tarjoaa uusia, tyylikkäitä YIT Koteja erilaisiin

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Joensuu, Penttilä Kohdenumero h, kt, 31,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Joensuu, Penttilä Kohdenumero h, kt, 31,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Joensuu, Penttilä Kohdenumero 585316 2h, kt, 31,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C Mh. 37 650,00 Vh. 125 500,00 Tontin lunastushinta 15 813,00 Vallilankuja 1. Asunto Oy Joensuun Aapeli on Penttilärantaan

Lisätiedot

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15 30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Torppari PAKKALA

Asunto Oy Vantaan Torppari PAKKALA PAKKALA 2 3 Jumbosti viihtyvyyttä maksisti mukavuutta Torpparin uusissa kodeissa on tilaa kasvaa ja nauttia elämästä. Loistava sijainti, mahtavat palvelut Vantaan Pakkalanrinne on viehättävä asuinalue

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

Lehtokatu 1 Lahti, Laune

Lehtokatu 1 Lahti, Laune Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Asunto Oy Siilinjärven Tammirinne VUORELA

Asunto Oy Siilinjärven Tammirinne VUORELA Asunto Oy iilinjärven Tammirinne VUORELA Asunto Oy iilinjärven Tammirinne errostaloelämää kesämökkimaisemissa! Asunto Oy iilinjärven Tammirinne Tammirinteen uusissa YIT odeissa Vuorelassa asutaan vapaana

Lisätiedot

KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI. Poikkivirrankuja 5,55100 Imatra

KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI. Poikkivirrankuja 5,55100 Imatra KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI Poikkivirrankuja 5,551 Imatra Korkeatasoista asumista ImatrallaKorkeatasoista asumista ImatrallaImatran Vuoksentähti tarjoaa erinomaiset

Lisätiedot

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy TEGELHAGEN 1 KAUKLAHTI ESPOO

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy TEGELHAGEN 1 KAUKLAHTI ESPOO TA.fi TA-Asumisoikeus Oy TEGELHAGEN 1 AULAHTI EOO erspektiivikuva TA-Asumisoikeus Oy/ errospohjat A-talo TA-Asumisoikeus Oy/ 1:250 A 2.välit RH 22,600 HII J A J A 7 A 3.R RH kattoluukku 24,100 10 L

Lisätiedot

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin.

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin. 1 (7) Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa 2300 / 4800 osaa Espoon kaupungin 21. kaupunginosan korttelissa 21033 tontista nro 3 (kiinteistötunnus 49-21-33-3) ja hallitsee hallinnanjakosopimuksen perusteella

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Rukki TEHDAS

Asunto Oy Hyvinkään Rukki TEHDAS TEHDA 3 Rukin kodissa kehräät onnesta Etsitkö modernia ja huoletonta pienkotia? Haaveiletko koko huoneiston levyisestä maaterassista vai unelmoitko hulppeasta kattoterassista. Haetko perheellesi avaraa

Lisätiedot

Asunto Oy Järvenpään Hehku PAJALA

Asunto Oy Järvenpään Hehku PAJALA PAJAA 3 Vanhalla teollisuusalueella Järvenpään keskustan vieressä valetaan nyt kivijalkoja. Pajalasta rakentuu kodikas keidas kaupunkimaista asumista, arjen helppoutta ja palvelujen läheisyyttä arvostaville.

Lisätiedot

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy Pereentie 1C Pere, Pirkkala TA-Asumisoikeus Oy TA-ASUMISOIKEUS OY / TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

TAMPEREEN ASUNTAMAANTORNI

TAMPEREEN ASUNTAMAANTORNI TAMPEREEN AUNTAMAANTORNI, AUNTO OY AUNTAMAANTORNI AUNTAMAANRINNE 3, 33870 TAMPERE Asuntamaantorni on Tampereen uudelle Vuoreksen asuinalueelle rakennettava 27 asunnon kerrostaloyhtiö. Vuoreksen uusi asuinalue

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

Ennakkomarkkinoinnissa tasokkaita huoneistoja ja viihtyisää asumista Niinivaaran palveluiden äärellä. Asunto Oy Niinivaaran Suvikatu 10

Ennakkomarkkinoinnissa tasokkaita huoneistoja ja viihtyisää asumista Niinivaaran palveluiden äärellä. Asunto Oy Niinivaaran Suvikatu 10 Ennakkomarkkinoinnissa tasokkaita huoneistoja ja viihtyisää asumista Niinivaaran palveluiden äärellä Asunto Oy Niinivaaran Suvikatu 10 Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Niinivaaralle hissillisen, 30 huoneistoa

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU

PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.

Lisätiedot

Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV

Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV V E H M A I T E N 1 irkan O-iinteistökeskus Oy V Havainnekuva. aattaa poiketa lopullisesta toteutuksesta. Havainnekuva asunnosta A5. aattaa poiketa lopullisesta totetutuksesta. 2 V E H M A I T E N ANTO

Lisätiedot

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA 1371m 2 alustava asemapiirros LAUTTAKYLÄNKATU SÄRMÄNKATU 1 5 10 15 20 25 30m 1H+TK 43,0m 2 alustava pjapiirros 10,8 m 2 kph 0,6 m 2 ppk tk 10,0 m

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN JASPINKUJA Jaspiskuja 10, 01700 Vantaa

ASUNTO OY VANTAAN JASPINKUJA Jaspiskuja 10, 01700 Vantaa AUNTO OY VANTAAN JAPINKUJA Jaspiuja 10, 01700 Vantaa AUNTO OY VANTAAN JAPINKUJA JAPIKUJA 10, 01700 VANTAA Arvioitu valmistuminen 9/2015 Vantaan Jaspinkuja on Vantaan Kivistön uudelle asuinalueelle valmistuva,

Lisätiedot

TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE

TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE Asuntamaanrinne 1, KARTTA A OY TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE AEMAPIIRRO VUOREKEN PUITOKATU TALO B TALO C TONTTI 2 TALO A TONTIN RAJA LEII JÄTE- KERÄY P-LAITO AUNTAMAANRINNE T AJO TONTILLE

Lisätiedot

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Muhuntie 1 KORTTELI 856, TONTTI 1 Muhuntie 1 02400 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 9812 m2 RAKENNUSOIKEUS 3000 m2 HUONEISTOLUETTELO

Lisätiedot

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat. 1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo

ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 MARIA JOTUNINKATU 2, 06100 PORVOO Arvioitu valmistuminen 5/2017 Hornhattula

Lisätiedot

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA

ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA Puustellinpiha tarjoaa viihtyisää ja huoletonta asumista keskustan palveluiden äärellä Alustava havainnekuva URAKOINTI JA MYYNTI, DOVICO OY Jorma Pentikäinen, 0400 871 197, jorma.pentikainen@dovico.fi

Lisätiedot

Uusia koteja tunnelmalliseen Savelaan Jyväskylän Postipoika Savela

Uusia koteja tunnelmalliseen Savelaan Jyväskylän Postipoika Savela Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Jyväskylän Postipoika avela Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Postipojan uudet kodit nousevat vehreään avelaan. Tuomme suositulle alueelle lisää hyvän asumisen mahdollisuuksia.

Lisätiedot

Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin.

Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin. RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY TAPIOLAN GOLFPUISTO Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo 1.12.2014 Myyntivaihe YLEISTÄ Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa,

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI

Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI tulee sijaitsemaan kattavan palveluverkoston alueella. 500m etäisyydellä ovat mm. koulu ja päiväkoti. Laajemmista

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki /JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on

Lisätiedot