yöelämä on muuttunut viime vuosina yhä haastavammaksi, vaativammaksi ja monien mielestä myös henkisesti raskaammaksi. Työuupumus on yleistä, loppuun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "yöelämä on muuttunut viime vuosina yhä haastavammaksi, vaativammaksi ja monien mielestä myös henkisesti raskaammaksi. Työuupumus on yleistä, loppuun"

Transkriptio

1 TORSTAINA Numero 20/2011 Onko työssä hyvä oll? T yöelämä on muuttunut viime vuosin yhä hstvmmksi, vtivmmksi j monien mielestä myös henkisesti rskmmksi. Työuupumus on yleistä, loppuun plmiset tätä päivää j siruspoissolojen määrät hälyttäviä. Tervoln kunnn henkilöstö isthti syyskuun lopull koulun penkkiin smn rutisnnoksi työhyvinvoinnin ruisleivästä, sen tervehdyttävästä vikutuksest j kunnollisen jksmiskkun vlmistmisest. Ei oltu kokkikurssille eikä murusi keräämässä vn täyttämässä työhyvinvoinnin eväsreppu. Luentopäivän teemn oli Alistidoill eteenpäin prst porukkn. Snotn, että hyvä opettj ti luennoitsij s snottvns perille. Oululinen Operosus Oy:n kouluttjyrittäjä Eij Keränen mursi snn riesk räiskyvän tehokksti. Kuulolle tulleet kunnn työntekijät (kikkin kolmisenst) sivt hyvän ltuksen Keräsen perustellust fktvsust. Keräsen mukn huono työelämä on myrkkyä koko työyhteisölle: orgnistio yskähtelee, toimii puolivloill j työntekijät oireilevt monin tvoin. Keräsen snomn keihäänkärkinä olivt tämän jn työntekijöiden hyvinvoinnin ongelmt j prnnust kipvt listidot; ihmisten johtminen on todellinen titolji, jok on ik hrvoill niin snotusti hnskss. - Tulevisuuden työhyvinvoinnin trjottimell korostuu esimerkiksi informtiotulv eli infoäh- Silmänilo syksyyn! Knervt Gerbert 1 kpl 4,50 1 kpl 2,50 4 kpl 15 3 kpl 6 6 kpl 20 Minn Immosen ruokservetit 2 5 Leikko Näyttävät Cllunt 4 kpl 20 Kikki viherksvit -20% Olemme sneet uusi sisustusjuttuj kotiin litettvksi tule tutustumn! Plvelemme: rkisin 10 17, luntisin 9 13 Kukk- j Hutusplvelu K. Kreivi Osuuspnkin tlo, puh , fx Liki kikki Tervoln kunnn työntekijät olivt mukn Alistidoill eteenpäin prst porukkn luennoill. ky tuoden pineit miten kuormitus hoidetn työyhteisöissä. Muit trjottimen ineksi ovt sitoutuminen työhön j työn sisäistäminen. Myös työn vtivuus j hsteet korostuvt. Lyhyesti snottun työntekijän on nnettv kikkens. Työpikoill ei voi vin puuhstell, Keränen korosti. Hänen mukns tulevisuuden työnntj vtii erittäin sosilist yksilöä, jok on smll sekä ktiivinen että utelis. Tervoln kunnn työhyvinvoinnin priss skroivn työryhmän puheenjohtj Pirjo Jurv totesi, että kolmetuntinen luento oli täyttä rut. - Luennon sisältö trjosi pljon jteltv j rohkisi ottmn knt omn työyhteisön hyvinvointikysymyksiin. Mielestäni voi- muus j kikkien välinen luottmus ovt vimi hyvän työyhteisön tulevisuuteen. Niin esimies- ten kuin työntekijöiden on osttv myös kuunnell toisin, Pirjo Jurv muistutti. (JJ) Vltiotieteen tohtori Pvo Väyrynen Tervoln vltuustosliss l klo Tule kuuntelemn j keskustelemn! SOMISTAJI E KA N O ON JO EUR P A Ä MEID N ASIA Asiksomistjn om kupp! S-Etu s s u u k k o l l l kor ti Atri mrinoitu n t n i h u t E BROILERIN KOIPIREISI n. 1,2 kg 1 69 kg (hint ilmn kortti 2,35 kg) Rinbow KERMAJUUSTO 1 kg myös 17% 4 95 (hint ilmn kortti 6,29 ) Lpin Lih Kylmäsen KOTASAVUPALVI PORONKÄRISTYS 500 g (3,98/kg) 270 g pkste (14,62/kg) 1 99 (hint ilmn kortti 2,99 ) Vsn Isoäidin KARJALANPIIRAKAT 6 kpl 390 g (3,56/kg) j RUKIISET PIKKUPIIRAKAT 9 kpl 315 g (4,41/kg) 3 95 (hint ilmn kortti 5,59 ) 1 39 pss Kellogg`s Atri porsn ULKOFILEPALA CORN FLAKES MUROT n. 1,5 kg 500 g (4,78/kg) kg Snellmn sik-nut Arl Ingmn JAUHELIHA 1 kg JOGURTIT 400 g (5,97/kg) rsi prk OLUT 0,44 l tlk COCTAILPYÖRYKKÄ 6-pck (3,43/l) sis. pntit Voimss 1.9. lk. 250 g (11,16/kg) pck REISSUMIES 100 % täysjyvä 280 g (3,53/kg) 099 pss Vlio OLTERMANNIT g (9,88-8,90/kg) 445 Eloven Foster s Kylmänen Fzer Oululinen KAURAHIUTALEET 2 kg (1,34/kg) 269 (hint ilmn kortti 1,95 pss) Tervol Kurjentie 1 puh Bonust jop 5% Sle - siellä missä sinäkin.

2 2 V Muistetn ihminen iime päivinä on vietetty j vietetään edelleen Vnhusten viikko. Tervolss teemviikko on näkynyt j vrmn kuulunutkin erilisten tphtumien nsiost. Jokipostin ilmestymispäivänä, torstin, ohjelmss on iäkkäiden vltkunnllinen ulkoilupäivä otsikoll Vie vnhus ulos. Kokoontumispikkn on näissä merkeissä jo perinteeksi tullut Kotikulleron pih. On tietysti hyvä, että ikäihmiset huomioidn tempuksi j tphtumi järjestämällä. Kunniknslisillemme voisi tällisi teempäiviä oll usemmin kuin mihin nyt on pnostettu. Ajtus tyrmätään vrmsti resurssipulll j frsill Onhn näitä vnhuskerhoj, hrtushetkiä, mummonkmmreit j muit ktiviteettej ihn riittämiin. Toislt vnhuksi, liikuntrjoitteisi lähimmäisiä, yksinäisiä j yksineläviä ihmisiä voi utt, tuke j heille voi tull seurksi ilmn sen kummempi orgnistioit j suunniteltuj tphtumi. Ole ystävä rjess oli tkvuosien puhuttelev impertiivi. Sen soisi toimi edelleen. Mutt ei ole ivn helppo työssäkäyvilläkään. Hiljttin Tervoln kunnn työntekijöille järjestetty koulutuspäivä Alistidoll eteenpäin prst porukkn trjosi oivn eväspkkuksen työssä jksmiseen. Minio kouluttj Eij Keränen rvisteli kolmest kunttyöntekijää tiedostmn työhyvinvoinnin merkitystä. Keräsen mukn tulevisuuden tutkijt pinottvt jo sitä, että olemme siirtymässä tietoyhteiskunnst kokemuksellisuuden j merkityksellisyyden yhteiskuntn, joss kestoteemksi nousee Ihmiset ensimmäisenä. Keränen visioi, että elämä vlt l myös orgnistioiss, jotk kehittyvät yhä enemmän elävien orgnismien kltisiksi. Ne uusiutuvt jtkuvsti hengittäessään sisään j ulos. Tuo on jännittävä näköl, ik pelottvkin. Yksi si on vrm: työyhteisöissä ei tule olemn yhtään nykyistä helpomp on uusiuduttv. Toivottvsti tieteisfilmeistä tutut kloonit pysyvät fiktioin! Juhni Jkkol SEURAKUNTA TIEDOTTAA JUMALANPALVELUKSET: Su Snjumlnplvelus Seurkuntkeskuksen kirkoss klo 10. Kirkkokuoro lul. Kolehti Suomen Idäntyölle Upe Poutiinen ry:n kutt. Su Messu Seurkuntkeskuksen kirkoss klo 10, joht Ossi Ylipekkl. Kolehti Vuoden 2011 Tsus-kmpnjlle Oikeus osllisuuteen, neplilisten syrjäytyneiden, kuten vmmisten, nisten j lsten hyväksi Suomen Lähetysseur ry:n kutt. VIIKKOTOIMINTA: To Eläkeläisten piiri Peurn koulull klo Pe Törmävrn leirikeskuksen ljennusosn käyttöönotto j siunminen Törmävrss klo 18. Siunustilisuuden jälkeen mkkrnpisto j khvitrjoilu lähetystyön hyväksi. Ke Sirlhrtus klo 14. To Hrtus Kotikulleross klo Hrtus Pihkulleross klo Eläkeläisten piiri seurkuntkeskuksess klo 12. L Kirkkokonsertti Elämän sylissä seurkuntkeskuksess klo 18, Sil Seurujärvi j Elin Koivuniemi. Vp pääsy. Ke Omishoitjien kokoontuminen seurkuntkeskuksess klo Sirlhrtus klo 14. To Eläkeläisten piiri Peurn koulull klo PYHÄKOULUTYÖ: Amupyhäkoulu kokoontuu syyslomn vuoksi seurvn kerrn viikoll 44, tiistin klo Amupyhäkoulu kokoontuu seurkuntkeskuksen päiväkerhohuoneess jok toinen tiisti (prilliset viikot). Pyhäkoulu kestää noin 35 min. Siihen sisältyy hvinnollistettu rmttuhetki, lulu, lululeikkejä, pienimuotoist skrtelu. Pyhäkouluun voivt lpset tull vnhempns ti hoitjns knss. PÄIVÄKERHOTYÖ Kerhot 3-6-vuotiille: keskiviikkoisin klo 10-12, Seurkuntkeskuksess, Kirkkokuj 4, perjntisin klo 12-14, Louen koulull. AVOIN päiväkerho 0-6-vuotiille: torstisin klo , Seurkuntkeskusess. Avoimeen päiväkerhoon voivt lpset tull vnhempns ti hoitjns knss, yli 3-vuotit myös yksikseen. Os kerhoohjelmst on kikille yhteinen, osn ik on ikuisill mhdollisuus virkistyä myös keskenään kerhohuoneen viereisessä huoneess. Vierilij. Avoimess päiväkerhoss vierilee Lpin Mrttojen erikoisneuvoj Eev-Mij Luril. Hän opst lsten j leikki-ikäisten rvitsemussioiss j vlmist terveellisen välipln nutittvksi. Tervetulo myös muist kerhoist ti osllistumn kerhoon ensimmäistä kert. Huomio! viikoll 42 ei ole kerhoj eikä pyhäkouluj syyslomn vuoksi. Tiedustelut: Leen Holm p ti sähköpostitse leen.holm@evl.fi PARTIOTYÖ: Tervoln Jtulitytöt j -pojt lippukuntn otetn uusi, 7-vuott täyttäneitä prtiolisi kirkonkylällä kokoontuviin ryhmiin. Viikkotoiminnst trkempi tietoj Johnn Almikkotervolt p j Pirjo Rytköseltä p NUORISOTYÖ: Ti Nuorten ilt Louen Lppill klo Ke Nuorten ilt kunnn nuorisotiloiss klo LÄHETYSTYÖ: Lähetyksen Kirppis (Keskustie 89) voinn Vtteiden tulee oll puhtit j ehjiä. (Huom. emme ot vstn kesävtteit säilytystilojen puutteen vuoksi). Poikke vikk khville! Lsten lähetyskerho ti Louen koulull klo DIAKONIATYÖ: Hei Sinä vpehtoistyöntekijä! Olitp sitten myyjäisten järjestäjä, suknkutoj, yhteisvstuukerääjä, vustj, khvipöytien kttj ti muuten vpehtoisen toimiv, olet tervetullut Kemi-Tornion rovstikunnn yhteiseen vpehtoisten koulutuspäivään luntin Keminmhn. Lisätietoj j ilmoittutumiset Elinlle mennessä p KIRKKOMUSIIKKI Kirkkokuoro: Kirkkokuoron hrjoitukset keskiviikkoisin klo 17, pitsi viikoll 40 hrjoitukset to klo 17. Virsi-illt: Virret tutuiksi! Tervetulo lulmn virsiä tutuiksi seurvin keskiviikkoin: klo Usko Jeesukseen klo Kirkkovuoden päätös klo Adventti. TOIMITUKSET: Hutn siunttu: Esko Väisänen 83 v. Länsi-Lpin mkuntkvluonnos esiteltiin pienelle joukolle N oin vuoden päivät vlmisteill ollut Länsi-Lpin mkuntkv on nyt edennyt luonnosviheeseen, eli sen ldintprosessi on jo vrsin pitkällä. Tervoln kunnntlon khvio riitti hyvin runsn khden viikon tkiseen kvluonnoksen esittelytilisuuteen, sillä piklle tuli vin muutm kuntlinen. Lpin liitoss suunnittelujohtjn toimiv Riitt Lönnström ei hämmästynyt vähäisestä yleisömäärästä, kosk kvluonnoksess ei ole juuri kuntlisi henkilökohtisesti koskevi yksityiskohti enemmänkin liikutn yleisillä linjoill. Minittkoon, että Keminmss vstv kuulemistphtum veti krttojen j videotykin äärelle vin kolme kuntlist. Yleispiirteinen suunnittelu - Mkuntkv on yleispiirteinen suunnitelm mkunnn yhdyskuntrkenteen j lueiden käytön perusrtkisuist vuoden tähtäyksellä. Mkuntkvll on kuitenkin merkittävät oikeusvikutukset. Juuri tämä yleispiirteisyys on se, jok vrmnkin vähentää kuntlisten kiinnostust, suunnittelujohtj Riitt Lönnström totesi. Mkuntkvn trkoitus on kytkeä lueiden käytön yleispiirteinen suunnittelu lueen kehittämisstrtegioihin. Tvoitteen on suunnitell eri toimintojen luevruksi, kehittämisvyöhykkeitä, liikenneyhteyksiä j lueiden käyttöperitteit niin, että edistetään sukkiden toimeentulomhdollisuuksi j viihtymistä kestävällä tvll. Mkuntkvss osoitetn rvokkt hrjulueet j geologisesti rvokkt muodostumt. Kuvn Kätkävr nähdään myös tärkeäksi ulkoilukohteeksi. Toimintkeskus pääsi hulppeisiin tiloihin V iime viikon keskiviikko oli juhlpäivä toimintkeskuksen väelle; tuolloin vietettiin Sonern entisissä tiloiss toimintkeskuksen käyttöönotto- j siunmistilisuutt, johon osllistui vltos prisenkymmentä keskuksen toiminnn piirissä olev kehitysvmmist j melkoinen joukko heidän tukihenkilöitään j tietysti kehitysvmmhuollon henkilöstö. Toimintkeskuksen väki oli onnens kukkuloill, kun htist j pimeistä tiloist päästiin kesän lopull muuttmn kunnn virstotlon npuriksi. Ajnmukisiksi remontoiduiss tiloiss on vr olohuone, näppärä keittiö j mont huonett erilisten toimintojen trpeisiin. - Entisessä pikss meillä oli kymmenille ihmisille til vin reilut 150 neliötä; nyt tuli 90 neliötä lisää. Tilt ovt nyt todell käytännölliset, vloist j koko tloss on kikkien helppo liikku. Meillä täällä olevt kehitysvmmiset ovt toimijoit j osllistuji, eivät mitään syrjään j säilöön työnnettyjä ihmisiä. Kunnolliset tilt ovt perust viihtyvyydelle j toimintojen kehittämiselle, kehitysvmmhuollon esimies Ull-Mij Järvinen luonnehti. Järvinen oli mielissään myös siitä, että nyt päästiin kuntkeskuksen itiopiklle j iemp prempn toimivuuteen yhteistyökumppneiden knss. Kehitysvmmisten osllistuminen erilisiin plvelutehtäviin on helpompi järjestää hyvän sijinnin nsiost. Virnomisten on otettv mkuntkv huomioon j pyrittävä edistämään kvn toteuttmist j ktsottv, ettei toimenpiteillä vikeutet kvn toteuttmist. Mkuntkvss virkistysti suojelulueeksi tikk liikenteen ti teknisen huollon verkostoj ti lueit vrten osoitetull lueell on voimss rkentmist koskev rjoitus. Lönnström huomutti, etteivät semkvt voi oll ristiriidss mkuntkvn knss. Hän tähdensi, että kvn ldinnss on johtojtuksen mkunnn kehittämisnäkökulm; Lpin tulevisuutt on pyritty huomioimn niin hyvin kuin on pystytty. Kirkkoherr Heikki Holm siunsi toimintkeskuksen viihtyisät tilt käyttöön. Yleisömenestys oli hyvä. - Kuntliset huomvt, että tlomme väki on vrsin moness touhuss j toiminnss mukn eikä rjoj iempkin monipuolisemmlle osllistumiselle ole eikä tulisikn oll. Toimintkeskuksen piirissä on 17 tervollist kehitysvmmist. He ovt kokeneet muuton iloisin tuntein, Järvinen snoi. Toimintkeskuksen käyttöönottotilisuudess kunnn tervehdyksen juhlijoille tuonut kunnnjohtj Mik Simosk totesi, että keskuksen tilkysymyksestä puhuttiin jo hänen loittessn kunnnjohtjn pestiä liki kymmenen vuott sitten. Mseutu huomioitu Luonnokseen on hhmotettu keskeiset kehittämisen kohdelueet. Ne ovt Länsi-Lpin oslt lueit, joill ktsotn olevn erityisiä kehittämisedellytyksiä. Luonnoksess minitn kupunkikehittämisen kohdelueet, mtkilun j virkistyksen vetovoim-lueet, mseudun kehittämisen kohdelueet sekä tuodn esiin myös kivostoiminnn, joukkoliikenteen ym. kohdelueet. Kvluonnoksess Tervol minitn muiden muss kivostoiminnn kehittämisvyöhykkeeseen kuuluvksi. Merkittäväksi työpikk-lueeksi Tervol nähdään vin nelostien vrren oslt. Tervoln yleisötilisuudess hluttiinkin täydennystä työpikklistukseen. Siihen lisättiin Puupuisto j entisen vrikon lue. Täydennystä kvntekijät sivt myös mtlouden osioon. Tehtiin tiettäväksi, että Pkkol tulee merkitä huomttvksi tuotntoeläinlueeksi. Sinne on lähivuosin tuloss noin tuhnnen tuotntoeläimen keskittymä. - Neuvotteluj näiden tilojen ostmisest Sonerlt käytiin jo vuosi sitten, mutt hint oli kunnn kukkrolle liin korke. Lopult kiinteistön omistj pudotti kupphint reilusti lspäin, mikä mhdollisti tilojen oston toimintkeskuksen trpeisiin. Ennen toimintkeskust näissä huoneiss toimi terveyskeskuksen osstoj päärkennuksen peruskorjust poss. Nyt remonttipuolen mmttiliset ovt vlmistneet uusille tulokkille huippuldukkt tilt. Näitä knntti odott, kunnnjohtj Mik Simosk totesi Tuulivoim Myös tuulivoim innoitti keskusteluun. Kvluonnoksess Tervoln tuulivoim-lue on merkitty Vrevrn, kuten on jo iemmin tehty tiettäväksi. Jussi Vr totesi, että myös Löylyvr j Rkkvii voivt oll Tervolss mhdollisi tuulimyllyjen kohdelueit. Kun mkuntkv iknn hyväksytään j vhvistetn, sillä kumotn ympäristöministeriössä vuonn 2003 vhvistettu Länsi-Lpin seutukv sekä vuonn 2005 ympäristöministeriössä vhvistettu Lpin meri- j rnnikkolueen tuulivoimmkuntkv. Nyt nähtävillä olleess Länsi- Lpin mkuntkvss esitetään suhde Ntur 2000-lueisiin sekä vrudutn ilmstoss tphtuviin muutoksiin pitkällä ikvälillä. Kv on näin ollen vrsin vikuttv j tärkeä seudullinen kehittämissikirj. (JJ) Todell viihtyisän toimintkeskuksen siunsi käyttöön kirkkoherr Heikki Holm. - Pyydämme siunust j vrjelust kikille, jotk täällä työskentelevät. Alkuvirressäkin muistutettiin, että Jumln kämmenellä riittää til kikille Kikille pikkoj on Virsiä säesti Heikin tytär Mri Holm. Tilisuus oli kotoisen lämmin. Juhlkhvi täytekkkuineen mistui hyvältä j kikki olivt silminnähden tyytyväisiä toimintkeskuksen uuteen tukikohtn. (JJ)

3 Hyviä uutisi läheltä j kuk! K Avoimet ovet Uudess Toimintkeskuksess (Asevelitie 1, kunnntlo vstpäätä) mnntin klo Tervetulo tutustumn uusiin tiloihin! Kehitysvmmisten tuki ry:n SYYSKOKOUS ti klo 18 Kunnntlon khvioss Käsitellään sääntömääräiset sit, lisäksi esillä Asumisyksikön rkentminen j osllistuminen Tukipiirin kokoukseen j mhdolliset retket. TERVETULOA KOKOUKSEEN! Hllitus 6 j 8 v. T/p kisilivt 2 ottelun pllonheitoss j 60 m juoksuss. Vnhimmt ottelivt kuulntyönnössä j 60 m juoksuss. Premmuus rtkistiin sijlukupisteiden mukn. Oli kiv nähdä iloisi kisilmeitä niin osllistujill kuin kennsinvälinen julistj, TM Mtti Wendelin, vierilee Hyvän Snomn illss klo Tervoln Järjestötloll (Pkkolntie 1245). Wendelin on julistnut evnkeliumi lähes kikkill milmss 35 vuoden jn, vuodest 1977 lähtien. Wendelin rukoilee kokouksissn siriden puolest j usein tphtuu hämmästyttäviä ihmeitä. Esimerkiksi viime Pkistnin mtkll tphtui stoj prntumisihmeitä, muun muss yksi 14-vuotis syntymästään mykkä tyttö lkoi puhumn. Wendelin on perustnut 1990 lähetysjärjestön Full Gospel for All Ntions - Evnkeliumi Kikille Knsoille (EKK). Sen yhteydessä on eri puolill milm tänä päivänä yli st seurkunt, joiss on yhteensä yli jäsentä. Wendelinin mukn muslimimiss kuten Pkistniss on meneillään vltv herätys j nälkä Jumln Snn puoleen. Tästä kertoo vikk se, että viime lähetysmtkll yhdessä inoss tilisuudess oli yli kuulij. Tilisuus televisioitiin j lähetettiin TV-stelliitill, minkä kutt yli 300 milj. silist sttoi nähdä j kuull hänen snomns Jeesuksest. Mtti Wendelin kuuluu Churhc of God -liikeeseen, jok on lkuperäinen krismttinen, 1860 syntynyt helluntiliike. Siinä on yli 9 milj. jäsentä 182 eri mss. Wendelin on Suomen ensimmäinen j inut virllinen helluntiliikkeen vihitty piisp. Wendelin on sunut yli kksikymmentä vuott elämästään ulkomill. Nyt hän spuu ensimmäistä kert Lppiin. Hän pitää tilisuuksi Kolriss, Övertorneåss, Rovniemellä, Tervolss j Kemissä. Tilisuuksiin on kikill vp pääsy! Olet lämpimästi tervetullut Tervoln Järjestötlon tilisuuteen. Lämpimin syysterveisin pstori Jorm Lpplinen, Kolri Eläkeliiton Tervoln yhdistys juhli 40-vuotistivltn E läkeliiton Tervoln yhdistys vietti lämminhenkistä juhlns seurkuntkeskuksess tvllist kerhotilisuutt juhlvmmiss merkeissä. Tilisuuden vsi yhdistyksen puheenjohtj Krin Hpkoski. Avuksen jälkeen seursivt Leen Holmn ohjmn lstenkerhon ihstuttvt luluesitykset, joihin myös yleisö yhtyi. Kirkkoherr Heikki Holmn puheen jälkeen nutittiin mittv louns. Vilistäviä jlkoj trkentuvi titoj M inull on ollut ilo seurt Tervoln Plloseurn nuorimmn joukkueen, eli -02 syntyneitten j sitä nuorempien sekä -01 tyttöjen, jlkpllohrrstust vrsin läheltä tämän kuden jn. Mont si on opittu: jlkpllo ei olekn potkupllo vn pllonhllint, j joukkue koostuu titvist yksilöistä j niin edelleen. Sen jälkeen juhl jtkui Ritv Puhkn lusuntesityksellä. Juhlpuheen piti kunnnjohtj Mik Simosk. Hän totesi muun muss, että yhdistyksen jäsenmäärä on tällä hetkellä noin 10 prosentti Tervoln kunnn väkiluvust j sukslukuun suhteutettun yksi Lpin suurimmist. Simosk toi puheessn esille Tervoln kunnn vhvuuksi, joist hän minitsi esimerkkeinä luonnon j monipuolisen elinkeinor- Tämän kiken meille on opettnut vlmentj Mtti Mäki-Iso, jok jks luotst vrsin värikästä j moninist joukko kohti yhteistä peliä. Joukkueen syöttöpeli on snut milmll ihstust j hrjoittelu on tuottnut tulost niin Cup-voitton kuin loistvn menestyksenä virllisiss piirisrjpeleissäkin. kenteen. Hän kertoi kunnn pnostneen viime vuosin erityisesti terveys- j vnhusplveluihin, joist uusittu terveyskeskus j vnhusten plvelutlot ovt hyvinä esimerkkeinä. Kun nämä sit on stu kuntoon, on ik siirtää pinopistettä muihin plveluihin. Lopuksi kunnnjohtj kiitti yhdistystä erityisesti vpehtoistoiminnss osoitetust ktiivisuudest. Juhlpuheen jälkeen seursi tervehdysten vstnotto. Eläkeliiton Lpin piirin tervehdyksen toivt piirin puheenjohtj Ves Välim j toiminnnjohtj Heikki Rppn. Kemin, Simon, Keminmn j Tornion yhdistykset onnittelivt juhlij puheenjohtjien j sihteerien voimin. Tilisuudess lulettuj yhteisluluj säesti knttori Sri Vähäkngs. Yhdistys plkitsi jäseniään pitkästä j nsiokkst toiminnst. Kultisen nsiomerkin sivt Mrkku Aul, Tuno Kreku, Pvo Kuiri j Ritv Puhkk sekä hopeisen nsiomerkin Ull Hoikk, Mil Jurv, Mij Kupri, Liis Myllyho, Ossi Niemelä, Liis Ollitervo j Tuno Pihljm. Juhln lopuksi lulettiin yhteisesti mkuntlulu j juotiin kkkukhvit. (TP) Ansiomerkinsjien ryhdikästä rivistöä: vsemmlt Mrkku Aul, Pvo Kuiri, Ritv Puhkk, Ull Hoikk, Mil Jurv, Mij Kupri, Liis Ollitervo j Tuno Pihljm. Kreku, Myllyho j Niemelä eivät päässeet juhln. Vikk mlit mistuvt j voitot innostvt, ntoisint lienee yhdessä pelminen j joukkuetunteen jkminen. Prinkymmenen lpsen innostuneet ilmeet yhdistettynä vilisteleviin jlkoihin j trkentuviin titoihin on pkkus, jot knntt jtkosskin vli j nt lpsille mhdollisuus yhteisölliseen liikunthrrstukseen omll lähilueell hyvissä oloiss. Kiitoksi siis TePSille j erityisesti Mtille j tietenkin itse Peljille kotijoukkoineen; ilmn Teitä ei olisi TePS 02:st! TePS 02 -terveisin jojo/huoltj HnnH Hieno sää Hippokisoiss ervoln Osuuspnkin j Tervoln Terävän T järjestämät Hippokist pidettiin keskusurheilukentällä 8.9. Kentällä kisttiin seurvsti: T/P 4 j nuoremmt juoksivt in niin sähäkän 40 m juoksun. Tervoln lueen pikllislehti 14. vsk Päätoimittj: Juhni Jkkol, puh Toimituskunt: Juhni Jkkol, Mrjn Kmul Kummu, Hilkk Ollikkl Sivunvlmistus j pinopikk: Tornion Kirjpino Jkelu: Tervoln kunnn lueell jok tlouteen jkjn Itell Oyj Seurv JOKIPOSTI torstin Aineiston toimitus viimeistään keskiviikkon Aineisto: Tiedotustoimisto Viestintäneuvos Heikkiläntie 12, Keminm mervi.hopi-jkkol@pp.inet.fi Plstmillimetri 0,70 euro = 70snt Järjestöilmoitukset 45 snt/pmm Seurvn lehteen tulevn ineiston on oltv toimituksess (kts. ineisto) ilmestymispäivää edeltävän viikon keskiviikkon. Toimitus ei vst pyytämättä ti tilmtt toimitetust ineistost. Os TePS 02-joukkueen peljist j vlmentj Mtti Mäki-Iso kesäisessä potretiss. tänlidll olevill knnustjill j huoltjill. Mikäs oli kisilless, kun ilm oli mitä ihnteellisin j osuuspnkin trjom huolto pelsi loistvsti. TULOKSET: 40m T 4v j nuoremmt 1. Mill Puhkk Linne Hietl Viol Puhkk Iid Veijol P 4 v. j nuoremmt 1. Juho Hietnen Severi Körkkö Nlle Hietl ottelu / 60m j pllonheitto T 6 v pist 1. Josefiin Plokngs 2 2. Snni Oins 4 3. Meiju Puhkk 6 P 6 v. 1. Aku Dvidil 4 1. Niilo Kähkölä 4 3. Csimir Tplinen 6 4. Julius Liimtt 7 5. Rsmus Pekkl Mrko Keränen Csper Tplinen 13 T 8 v. 1. Sn Peur 2 2. Anette Slism 5 2. Lilj Holm 5 4. Petr Lkso 8 5. Enn Hurtig 10 P 8 v. 1. Oskri Veijol 5 2. Antti Mäki-Iso 6 2. Oskri Körkkö 6 4. Jsper Lmpel Ville Plokngs Apo Mäkipeur Luk Liimtt Antti Rjl Joons Kllnvr 16 TePS 02-joukkueen pelji mitlit kulssn viime elokuuss järjestetyssä Kemin turnuksess. 9. Rene Line 16 2 ottelu/ 60m j kuulntyöntö T 10 v. 1. Mri Peur 3 2. Annukk Slism 4 3. Iid Mäki-Iso 5 4. Emm Kuusel 9 5. Jonn Kokkonen Noor Kähkölä Mll Ylimikkotervo Silj Tuisku Juli Lmpel Emmi-Reet Ylimrtimo 19 P 10 v. 1. Olli Plokngs 2 2. Atu Vuori 4 T 12 v. 1. Ann Rjl 3 2. Elin Peur 4 3. Sn Tuisku 6 4. Ktriin Ollitervo 7 5. Miin Hllikinen 10 RUMA ELSA Toki me hänet tunnemme, hänhän on nistenlehtien ykkössuosikki - oike knsikuvprototyyppi. Olemmehn sivukupll nähneet kuvi hänen merkkivtteistn j designkoruistn. Tunnemme hänen luksushuoneistons, Kreikn kesäsuntons j lppimjns. Mutt, entä me, kun meillä on llit j heltt, rypyt j näpyt, läskit j silmäpussit, vivisenluut j rskusrvet, piskuinen pnkin sunto j kirpputorin susteet j klusteet. Meidät on unohdettu! Kuitenkin olemme vhvsti olemss. Thdomme muutost, hlumme, että meidänkin elämästämme kerrotn j sitä kuvtn. Hlumme omn lehden, jok unelmhötön sijn kertoo todellisuudest. Hlumme Rumn Elsn! Mirjmi Lehto

4 TERVOLAN KUNNAN UUDET PUHELINNUMEROT lken Vihde Kunnnjohtj Mik Simosk HALLINTOPALVELUT Hllintojohtj Hllintosihteeri Plkksihteeri Plkksihteeri Pääkirjnpitäjä Kirjnpitäjä Toimistosihteeri (lskutus) Edunvlvoj Elinkeinoplvelut Elinkeinokoordinttori Työpjtoimint, kierrätyskeskus Työpjohjj MAATALOUSTOIMI Mseutupäällikkö Toimistosihteeri Toimistosihteeri (Rovniemi) Toimistosihteeri (Tornio) Mseutusimies (Rnu) Mtloussihteeri (Simo, Tornio) Lomsihteeri Johtv lomittj (Keminm, Kemi, Simo) Johtv lomittj (Rovniemi) Johtv lomittj (Rnu) SIVISTYSTOIMI Sivistysjohtj Hllintosihteeri Vp-iktoimi Vp-iksihteeri Liikuntpikkojen hoitj Pääkirjsto Asiksplvelu Kivlojen seutuopisto, Tervoln toimipiste Toimisto KOULUT Lpinniemen koulu, luokt lpinniemi0-6@tervol.fi Opettjnhuone Apulisrehtori Esiopetus Erityisluokk Lpinniemen koulu, luokt lpinniemi7-9@tervol.fi Rehtori Koulusihteeri Opettjinhuone Opinto-ohjj Siivoustyönohjj Kisjoen koulu...kisjoki.koulu@tervol.fi Koulunjohtj Koivun koulu...koivu.koulu@tervol.fi Koulunjohtj Lehmikummun koulu... lehmikumpu.koulu@tervol.fi Koulunjohtj Louen koulu... louenkoulu.tervol@co.inet.fi Koulunjohtj Mttisen koulu... mttinen.koulu@tervol.fi Koulunjohtj Lukio... tervoln.lukio@tervol.fi Rehtori Opettjinhuone Koulusihteeri SOSIAALITOIMI Sosilijohtj Sosilityöntekijä (lpsiperheet) -koulukurttori Sosilityöntekijä (lpsettomt) Toimistonhoitj Perhepäivähoidonohj.-päiväkodinjoht Lpinniemen päiväkoti Toimisto/keittiö Lpinniemen päiväkoti 1-3 v Lpinniemen päiväkoti 4-6 v Louen ryhmäperhepäiväkoti Vnhustenhuolto Vnhustenhuollon johtj Vnhusplveluiden ohjj Toimistosihteeri Vnhinhinkoti Kotikullero Hoitjien Knsli Plvelukoti Pihkullero Hoitjien puhelin Kehitysvmmisten toimintkeskus Kehitysvmmhuollon esimies Asumisyksikkö Sinikukk TERVEYSKESKUS Ajnvrus m-pe Lbortorio Mielenterveyssem Toimisto Tervoln Kuntoutumiskoti (Kntol) Vuodeossto Osstonhoitj Hoitjien puhelin (Soitot mielellään j välisenä ikn) Potilssimies (Kriisikeskus Turvpoiju) - Mtkpuhelin Kotisirnhoito Perushoitj Terveydenhoitj Neuvolt Päivystysneuvol/Terveydenhoitj - Amuisin Neuvol 1 Lstenneuvol, koulu- j opiskeluterv.hoito Neuvol 2 Äitiys j perhesuunnittelu, vohuollon esimies Neuvol 3 Koulu j opiskeluterv.hoito, stmhoitj Neuvol 4 Sydän- j dibeteshoitj Neuvol 5 Lstenneuvol hj-sutuslueet Työterveyshuolto Terveydenhoitj Fysioterpi Fysioterpeutti Hmmshoitol Ajnvrus m-to , pe Keittiö Keittiö Rvitsemispäällikkö TEKNINEN TOIMI Tekninen johtj Hllintosihteeri Kiinteistönhoito - Päivystys Tervoln Vesi Oy Toimitusjohtj Lskutus/siksplvelu Vesilitoksen vikpäivystys viikonloppu Ympäristöplvelut Rkennustrkstj Terveystrkstj Eläinlääkärit Kunnneläinlääkäri Kunnneläinlääkäri Tenergi Oy Toimitusjohtj Verkkopäällikkö Lskutus/siksplvelu Sähkölitoksen uto/vikpäivystys Sähkölitossentj Tervoln Vuokrtlot oy Isännöitsijä Kiinteistönhoitj Kuluttjneuvoj rk Oikeusvustj (toimisto) Potilssimies Tlous-j velkneuvont m j pe klo

5 ti plvelev ympäristö. Uusi esteetön luontopolku rkennettiin Kät- Vltuusto Vuoden 2012 äitienpäiväkunnimerkit hettviss kuittsi syyskuun kokouksessn VAPAA-AIKATOIMISTO TIEDOTTAA kävrn Perälmpien läntisen lmmen pohjoisrntn. Kätkän luonto-hnkkeen loppurportin. Hnke toteutettiin Reitille rkennettiin esteettömästi plvelev noin 300 metriä Keskiviikkon kunnnvirston vltuustosliss j pi- SAUVAKÄVELYKLINIKKA , j hnketyöntekijänä toimi Hrri Pullol. Rkennustöihin pitkä Perälmpien luontopolkuosuus. Lisäksi lueelle rkennett esitykset vuoden 2012 äitienpäivä-kunnimerkkien sjiksi. Opi käytännönläheisesti tehokkt j turvlliset perushrjoitteet j Sosili- j terveysministeriö on pyytänyt luehllintovirstoilhll klo plkttiin kolme työntekijää os investoinneist kilpilutettiin. Rkentmisess yhteistyökumppneitelupikk, esteetön liiteri j esteele että kikille kiinnostuneille. Kurssin hint 25 Ð/hlö. tiin esteetön lvu, esteetön tulis- liikkeet. Koulutus soveltuu sekä erilisten liikuntryhmien ohjjil- Äitienpäiväkunnimerkkiesitykset tulee toimitt luehllintovirstoon mennessä osoitteell Lpin luehllinton toimivt Tervoln kunnn työpj, Ammttiopisto Lppi, Lpin kospuuosuus, jonk pituus on noin virsto, PL 8002, ROVANIEMI. v Lpin Liikunnst. Ilmoittutumiset p , mukn tön ulkokäymälä sekä esteetön pit- Järjestää Lpin Liikunt j vp-iktoimi. Kouluttjn Arto Piu- mmttiopisto j piklliset yritykset. Yhteistyökumppneihin lukeu- Hnkkeen loppurportin mu metriä. Kunnimerkkihkemus on vpmuotoinen. Hkemukseen mhtuu 25 hlöä. on liitettävä lomke, jok on stviss kunnnvirston neuvonnst. Lomke on stvill myös Internetistä osoitteest tui myös Lpin mkuntmuseo. kn Kätkävrn luett tulisi profiloid esteettömäksi luontoliikuntpinon- j kehonhllinnn hrjoittelu Tuloss myös Liikkuvuus- j venyttelyhrjoittelu sekä Ts- Hnkkeen toteutuneet kustnnukset olivt runst euro. Hnkkeess kunnostettiin Kät- näköltornin rkentmist Kätkä- tilt luehllintovirstost. pikksi. Rportiss esitetään myös nimellä kunnil1. Lisäksi lomkkeen voi KONSERTTI kävrn vuonn 1993 perustettu vrn huipulle. Torni toisi lisärvo lueell liikkuville retkeilijöil- Länsi-Pohjn jousikvrtetin konsertti Ooppersäveltäjät kohtvt yhden sävelen kunnnvirston vltuustosliss tiistin luontopolku. Rkennushnkkeess huomioitiin lueen svutettvuus le j mtkilijoille. Lisäksi Perälmpien ti Kätkäjärven yhteyteen oli- TERVEYSKESKUS TIEDOTTAA! klo Vp pääsy, khvio. kikille toimijoille j suunnitteluss otettiin huomioon esteettömässi hyvä rkent lintutorni. (JJ) Pppptljoon I säni, metsätyönjohtj Luri Hst ( ), jäi tlvisodss sotvngiksi Viipurinlhdell. Smss Pukinsren kiirstuless jäi vngiksi myös toinen tervolinen, kksi sodnkyläläistä j yksi kittiläläinen sotils. Isäni muisteli nuhlle 1977 kokemuksin Viipurin-lhdell j sotvnkeudess. Nuh kopioitiin 1999 Sotmuseoon. Vuonn 2009 loin selvittää isäni j näiden muiden vngiksi jääneiden tustoj. Sot-rkiston hyllyistä lkoi sitten löytyä ljemp tieto j selvisi, että heitä, pohjoisen pppoj, olikin Viipurinlhdell pljon enemmän. Lokkuuss 1939 komennettiin linnoitustöihin Kotkn 200 lppilist syntynyttä, jo keski-ikäistä miestä. Heistä, Kittilän, Sodnkylän, Rovniemen, Rnun, Simon, Tervoln, Kemin j Torniolueen miehistä muodostettiin 21. Erillisen Ptljoonn kolms komppni (Er.P.21 3.k). Ennen rintmlle joutumist ppt linnoittivt Kotk j sen ympäristöä, osllistuivt ilmtorjuntn j meren jäätyessä siirtyivät kenttävrtioihin Kotkn edustn sriin. Tmmikuuss 1940 he hkivt Rovniemeltä 9 poro pulkkineen j rekineen kuljettmn vrusteit kenttävrtioiden välille. He osllistuivt myös jäänmurtj Trmon surullisen kuuluisn vlloitusretkeen tmmikuun puolivälissä. Helmikuuss he joutuivt kokemttomin Viipurinlhden tis- Tervoln vltuuston viimeisimmässä istunnoss ei ollut kovin pitkä silist, mutt kohtlisen pinv päätössi oli vstpinoksi trjoll. Vltuusto ntoi yksimielisesti siunuksens jtkovlmistelulle, jok tähtää kunnn kukolämpö-, vesi- j sähkötoimintojen yhdistämiseen yhden yrityksen lisuuteen. Mukn esitettiin toukokuuss pidetyssä kunnnhllituksen kokouksess koplttvksi myös Tervoln Vuokrtlot Oy. Minitun yhteistoimintpyrkimyksen tustll on kolmen vuoden tkinen tilintrkstuksen rviointikertomus, joss kiinnitettiin huomiot Tenergi Oy:n ulkoisen vlvonnn kehittämiseen. Kertomuksess viitttiin toiminnn läpinäkyvyyden tärkeyteen kunnnvltuustoon nähden. Arviointikertomuksess todettiin niin ikään se, että vuokrtloyhtiön toiminnlle tulee lti trkk budjetti j kiinteistöille kuntokrtoitus. Lisäksi tähdennettiin sitä, että yhtiön mksuvlmius tulee vrmist tulorhoituksell selliseksi, ettei linoj kiinteistöjen korjukseen trvitse ott. Arviointikertomuksen viesti oli myös se, että lämpölitos tulee yhtiöittää j toimint järjestää om- teluihin. Muiden mukn heidän tehtävänään oli pysäyttää pun-rmeij sen rynnistäessä yli jäätyneen Viipurinlhden. Ptljoonn kolmnnen komppnin vhvuus oli 197 miestä. Kun komppni ruhn tultu hiihti tkisin Kotkn, oli sen vhvuus enää 8 liupseeri j 45 sotmiestä. Om kertomuksens on viiden ppn vngiksi joutuminen, sotvnkeus Kornilovin leirillä j pluu vnkienvihdon kutt tkisin Suomeen. Kirj on omkustnne, kovkntinen 200 sivuinen, sisältäen kuv j rkistomterili sekä luettelon kikist 3. komppnin miehistä. Knnen on mlnnut titeilij Tpni Rntl. Kirj s joko kirjoittjlt suorn ti Suomlisest kirjkupst. Hint on 25 euro. Teos on ehdottomsti lukemisen rvoinen. (JJ) KORJAUS: olleeseen ilmoitukseen oli pujhtnut MIELENTERVEYSASEMAN väärä puhelinnumero. Oike puhelinnumero on: Koulukeskuksen ympäristön kehittäminen Tervoln kunnn tekninen ossto on loittnut koulukeskuksen ympäristön kehittämisen suunnittelun. Suunnitelm perustuu koulukeskuksen ympäristön kehittämisen trveselvitykseen. Käsiteltävään lueeseen kuuluvt Kurjentiehen j Itäpuolentiehen rjutuvt hiekkkenttä j sen ympäristön, koulukeskuksen, päiväkodin j Nuorisoseurn lueet sekä Virkilijtlojen j toimintkeskuksen lueet. Suunnitelm ltii WSP Finlnd Oy yhdessä Tervoln kunnn j Tervoln Nuorisoseurn edustjien knss. Kehitettävän lueen yleissuunnitelmluonnos esitellään Lpinniemen koulun ruoksliss järjestettävässä yleisötilisuudess keskiviikkon klo Tilisuudess on mhdollisuus nt plutett suunnitelmluonnoksest sekä kirjllisesti että suullisesti. Lisätietoj nt työpäällikkö Kri Altossv p TERVETULOA! Yhtiöittämiselle nnettiin tuumusik vriseksi. Kertomuksess pinotetn niin ikään sitä, että konserniyhtiöille tulee plkt yhteinen konsernijohtj, jok vst tytäryhtiöittensä tloudest j toiminnst. Työryhmä sille Tekninen lutkunt esitti työryhmän perustmist vihtoehtoisten rtkisujen puntroimiseksi. Työryhmään nimettiin puheenjohtjksi Jussi Vr j jäseniksi Erkki Kiimlinen, Anu Tmmel, Rimo Puikko, Juhni Lmpel, Mrkku Altlo j Mik Simosk. Työryhmä punnersi kksi vihtoehto. Ensimmäisen vihtoehdon mukn kukolämpö-, vesi- j sähkötoiminnot yhdistetään kikki yhden yrityksen lisuuteen, Tervoln Vuokrtlot Oy jtkisi omn yhtiönään, j yhtiöille vlitn yhteinen toimitusjohtj, jok hoit myös osn teknisen toimen sioist. Toisen vihtoehdon mukn vuokr-sunnot, kukolämpö-, vesi- j sähkötoiminnot muodostvt kukin omn toimilkohtisen seudullisen yhtiönsä j hetn synergietuj lueen muist ln toimijoist. Työryhmä setti tvoitteekseen sd lokkuun 2011 loppuun mennessä vlmiiksi esityksen teknisen johtjn tehtävien järjestelyistä. Syyskuun lopull kooll ollut vltuusto yhtyi kunnnhllituksen ehdotukseen, jonk mukn jtkovlmisteluj tehdään edellä minittujen khden vihtoehdon pohjlt mukn lukien teknisen johtjn tehtävien järjestelypohdinnt. Mukvsti menee - vielä Vltuusto käsitteli myös kunnn tlousrvion toteutum kuluvlt vuodelt khden ensimmäisen kvrtlin oslt. Kunnn kirjnpidon mukn vuosiktett kertyi mennessä runst 1,1 miljoon euro. Lukemt muuttuvt merkittävästi vuodenloppu kohti, sillä kiinteistöverotulot (noin 2,3 miljoon euro) kertyvät vst lok-mrrskuuss. Vuosikte osoitt tulorhoituksen, jok jää käytettäväksi investointeihin j linojen lyhennyksiin. Tlousrvion mukinen vuosikte on 1,2 miljoon euro plussn puolell. Vltuusto on osoittnut investointeihin 1,9 miljoon. Pitkäikisi linoj lyhennettiin kesäkuun loppuun mennessä hiemn vj puoli miljoon euro. Tloustilnne ensimmäisen puolivuotiskuden trkstelun pohjlt on hyvällä tolll. Hllintokunnt ovt hyvin pystyneet noudttmn tlousrviot. Hllintojohtj Mrjtt Vjoensuun mukn koko vuoden tlousnäkymät viittvt siihen, että tlouden hoito näyttäisi toteutuvn vähintäänkin tlousrvioss ennkoidull tvll. Kuitenkin hän muistutt, ettei kunnn tlous kestä merkittäviä ennkoimttomi menoj ilmn, että niiden kttmiseksi löytyy lisätuloj. Vsemmiston vltuustoryhmän vetäjän, Erkki Kiimlisen, mukn tämä vuosi on Tervoln kunttloudess ihn kohtuullinen, elokuun loppuun mennessä ei ollut tphtunut mitään tloutt mullistv. Ensi vuosi sen sijn on pljolti hämärän peitoss, kuten näkymän hhmotti kunnnjohtj Mik Simosk. Tosin vlopilkuksi hän minitsi sen, että Tervoln sm vltionosuus ksv pyöreästi 0,8 miljoon euro, kun se esimerkiksi npurikunt Simoll vähenee merkittävästi. - Näyttää siltä, että vuonn 2013 j siitä eteenpäin mennään huomttvsti nykyistä lihemmn rhpussin vrss, Simosk plutteli vltuutettuj mnpinnlle. (JJ) UIMAHALLIIN Vp-iktoimi järjestää mksuttomn kuljetuksen Tornion uimhlliin perjntin Lähtö linj-utosemlt klo Torniost Alle 11 vuotit vin ikuisen seurss. Uimhlliretkille ovt tervetulleit kikenikäiset kuntliset uimn, vesijuoksemn j virkistymään! Ilmoittutumiset p IKÄIHMISTEN PÄIVÄJUMPAT Vp-iktoimen järjestämät mksuttomt ikäihmisten päiväjumppryhmät jtkuvt torstisin kunnnvirston nuorisotiloiss. Klo lkvss ryhmässä on vielä til! Helpoin hrjoituksin kehitämme voim, tspino j liikkuvuutt. Tiedustelut p Uudet j entiset jumpprit tervetulo! VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET Kulttuuritoimen kohdevustukset syksy 2011 Kohdevustust voivt hke tervoliset yhdistykset, yhteisöt j ryhmät, jotk hrjoittvt kulttuuritoimint. Trkoitettu syyskuden kohteisiin. Kohdevustukset yksityisille titeenhrjoittjille j hrrstjille syksy 2011 Yksityisille titeenhrjoittjille myönnettävillä kohdevustuksill pyritään ensisijisesti prntmn edellytyksiä titeellisen urn luomiseen j koulutukseen nuorille j lhjkkille pikllisille titeilijoille. Nuorisotoimen kohdevustukset syksy 2011 Syyskuden leireihin, koulutuksiin, mtkoihin j muihin erityiskohteisiin trkoitetut kohdevustukset nuorisoyhdistyksille j-ryhmille sekä kylätoimikunnille. Urheiluseurojen koulutus- j vuokr-vustukset 2011 Vuoden 2011 ikn hnkitut liitto- j luetsoiset koulutukset sekä seurn om koulutustoimint. Vuokr-vustust voidn hke kunnn ulkopuolisten liikuntpikkojen käyttöön. Molemmt vustukset on trkoitettu tervollisille rekisteröidyille urheiluseuroille. Urheiluseurojen ohjusvustukset 2012 Tervolliset rekisteröidyt urheiluseurt voivt hke vuodelle 2012 niiden järjestämään ohjttuun, säännölliseen j tvoitteelliseen hrjoitustoimintn. Erillinen hkulomke. Kikki ylläminitut vustukset ovt hettviss mennessä. Hkulomkkeit j -ohjeit stvn kunnnvirston infopisteestä j -sivustolt. Lisäksi Erityisryhmien liikunt-vustukset ovt hettviss jtkuvn hkun. Lisätietoj vp-iksihteeriltä p LOUEN LÄHIKIRJASTO plvelee Louen koulull lken tiistisin klo Lähikirjsto on suljettu koulujen lomien ikn. Tervetulo!

6 ASIANTUNTEVAA TILITOIMISTOPALVELUA Yrittäjän sill SKE Tilineuvos Sri Eilittä Keskustie Tervol Puhelin Fx Sähköposti: Likkivojen tyhjennykset Rosk-stioiden tyhjennys Tervoln Jätehuolto Oy Puh Arkkupkstin AFG 6212 B 339 Ð - tilvuus 212 ltr Imuri FC Ð Uudet sisustusvlisimet tulleet! TERVOLAN SÄHKÖ Keskustie TERVOLA p./fx KIRJASTOSSA TAPAHTUU SATUHETKI klo Hill j nuoret esittävät stuj j loruj lpsille j lpsenmielisille. Ohjelmss myös lulu j piirtämistä. MAURI HAST JA LANKO- PEKKA VIERAILEVAT klo He esittelevät yhdessä tekemäänsä kirj Me tulemme ts sekä Muri Hstin kirj Pppptljoon. Khvitrjoilu! NÄLKÄ EI YLLÄTÄ MARKKINOILLA Mttisen-Liimtn Kyläyhdistys ry. jtk syysmrkkinväen ruokintperinnettä myymällä mnntin hernerokk suorn tykistä. Rokkfestrit loitetn klo Rokk myydään nnoksittin vnikn ker keitto voi ost myös ostjn tuomiin stioihin. Kyläyhdistys tk, että nälkä lähtee kohtuullisell hinnll. Sdut vrt käytetään kylätoiminnn hyväksi. Tule tykin ääreen helpottmn nälkääsi j vie herkku myös kotiväen j ystäviesi iloksi. Tervetulo suurin joukoin syysmrkkinoille j ruokilemn! Mttisen-Liimtn Kyläyhdistys ry. JOKIPOSTI netissä Peräpohjolss ststn ulkoilureitteihin Tervoln kunnn hllinnoim Peräpohjoln ulkoilureittien krtoitushnke on käynnistymässä tänä syksynä. Khdeksn kunnn lueelle sijoittuvss esiselvityshnkkeess kerätään tiedot kikist kuntien j ylikunnllisist reiteistä. Peräpohjolss khdeksn kunnn lueell on runssti erilisi ulkoilureittejä,- ltuj j -polkuj, joist kikist ei ole riittävää tieto edes lueen kuntien reittien hoidost vstvill. Esiselvityshnkkeen trkoituksen on tuott yhdenvertist tieto kikist lihsvoimin kuljettvist reiteistä. Krtoitettu tieto tulln käyttämään mm. reittien mrkkinoinniss j usemmn kunnn lueell kulkevien reittien yhteensovittmisess. Hnkkeen rhoittvt Lpin Ely-keskus j Kemin, Keminmn, Rnun, Simon, Rovniemen, Tornion, Ylitornion j Tervoln kunnt. Hnketyöntekijä Hrri Pullol Tervolst on loittnut reittien krtoitukset tutustumll reitteihin mstoss, Hnke kestää keväälle Hnketyöntekijä Hrri Pullol Tervoln kunt, Keskustie 81, TERVOLA hrri.pullol@tervol.fi puh MLL Tervol ry 80 vuott JuhlNuorkk pe klo Nuorkll. Luvss pientä nposteltv j bändejä; Infected Disster j Timekillers Tphtum on päihteetön. Yli 10-vuotiille Seikkilutehtävä ulkon L klo Kokoontuminen koulukeskuksen l-uln. Tphtumn vp pääsy. Seurv Synttärivuoden kunniksi kkkutrjoilu l klo koulukeskuksen l-ulss! Perhekhvil kokoontuu jälleen Nuorisoseurll tiistisin klo 10 12! Tervetulo mukn! Vuosi 2011 on vpehtoistoiminnn vuosi. Hluisitko Sinä lhjoitt iksi tervollisten lsten j nuorten hyväksi? Ot yhteyttä numeroon j tule mukn toimintn! JOKIPOSTI torstin Lsten Lunti 1-10 vuotiille tekemistä j toimint L klo Koulukeskuksen sli. Tphtumn vp pääsy. Aineiston toimitus viimeistään keskiviikkon

HAVAINNOINTI JA TUTKIMINEN

HAVAINNOINTI JA TUTKIMINEN ilumuoto st ksvtu luun ou perusk Tuntikehyksen os-lue: HAVAINNOINTI JA TUTKIMINEN A2 Aivomyrsky j unelmien leikkipuisto Kesto: 1 kksoistunti, 45 min + 45 min Aihe: Syvennetään jtuksi ympäristöstä liittyvästä

Lisätiedot

Riemannin integraalista

Riemannin integraalista Lebesguen integrliin sl. 2007 Ari Lehtonen Riemnnin integrlist Johdnto Tämän luentomonisteen trkoituksen on tutustutt lukij Lebesgue n integrliin j sen perusominisuuksiin mhdollisimmn yksinkertisess tpuksess:

Lisätiedot

Vuoden 2014 tuloveroprosentti. Vuoden 2014 kiinteistöveroprosentit

Vuoden 2014 tuloveroprosentti. Vuoden 2014 kiinteistöveroprosentit Kunnnvltuusto KOKOUSKUTSU Kokousik Perjnti 15.11.2013 klo 14.00-15.00 Kokouspikk Käsiteltävät sit Asino Liite no Svukosken kunnnvirsto 1 60 Järjestäytymissit 2 61 1-2 Vuoden 2014 tuloveroprosentti 3 62

Lisätiedot

NIPSUT: IHMISET AIKA KAUPPA, LÄÄKÄRI ASIOINTI VAPAA AIKA RUOKA YHTEISKUNTA KIRJAIMET MINÄ ITSE AIKA AIKA IHMISET IHMISET KAUPPA ASIOINTI KAUPPA

NIPSUT: IHMISET AIKA KAUPPA, LÄÄKÄRI ASIOINTI VAPAA AIKA RUOKA YHTEISKUNTA KIRJAIMET MINÄ ITSE AIKA AIKA IHMISET IHMISET KAUPPA ASIOINTI KAUPPA AIKA IHMISET NIPSUT: AIKA AIKA IHMISET IHMISET KAUPPA, ASIOINTI LÄÄKÄRI KAUPPA ASIOINTI KAUPPA ASIOINTI LÄÄKÄRI LÄÄKÄRI VAPAA AIKA RUOKA VAPAA AIKA VAPAA AIKA RUOKA RUOKA YHTEISKUNTA NUMEROT JA KIRJAIMET

Lisätiedot

Mitä ovat blogit? Mitä blogit ovat. Mahdollisuuksia Verkostoitumista Viestintää Todistusta

Mitä ovat blogit? Mitä blogit ovat. Mahdollisuuksia Verkostoitumista Viestintää Todistusta Kirsi Myllyniemi, Blogikurssi teologeille mlikuuss 2006 Mitä blogit ovt Mhdollisuuksi Verkostoitumist Mitä ovt blogit? Mhdollisuuksi Verkostoitumist Sn blogi tulee englnnin snoist web log. Se sisältää

Lisätiedot

Kustaankartanon vanhustenkeskus Vanhainkoti Päivätoiminta Palvelukeskus

Kustaankartanon vanhustenkeskus Vanhainkoti Päivätoiminta Palvelukeskus Kustnkrtnon vnhustenkeskus Vnhinkoti Päivätoimint Plvelukeskus 1 Kustnkrtnoss tärkeinä pidettyjä sioit: sukkn hyvä olo hyvä elämä hyvä yhteistyö omisten knss gerontologisen hoidon osminen työntekijöiden

Lisätiedot

OSA 1: POLYNOMILASKENNAN KERTAUSTA, BINOMIN LASKUSÄÄNTÖJÄ JA YHTÄLÖNRATKAISUA

OSA 1: POLYNOMILASKENNAN KERTAUSTA, BINOMIN LASKUSÄÄNTÖJÄ JA YHTÄLÖNRATKAISUA OSA 1: POLYNOMILASKENNAN KERTAUSTA, BINOMIN LASKUSÄÄNTÖJÄ JA YHTÄLÖNRATKAISUA Tekijät: Ari Heimonen, Hellevi Kupil, Ktj Leinonen, Tuomo Tll, Hnn Tuhknen, Pekk Vrniemi Alkupl Tiedekeskus Tietomn torninvrtij

Lisätiedot

16-300mm 50 EURON CASHBACK! Ehdot PARAS KOLMESTA MAAILMASTA. www.tamron.fi. F/3.5-6.3 Di II VC PZD Macro

16-300mm 50 EURON CASHBACK! Ehdot PARAS KOLMESTA MAAILMASTA. www.tamron.fi. F/3.5-6.3 Di II VC PZD Macro Ehdot 3. Mksu suoritet se m vluutss, mistä objektiivi o ostettu. Mksu suoritet 4 viiko kuluess cshbck-dokumettie spumisest. 4. Objektiivi tulee oll Focus Nordici mhtuom j se tulee oll ostettu virllise

Lisätiedot

ICS-C2000 Tietojenkäsittelyteoria Kevät 2016

ICS-C2000 Tietojenkäsittelyteoria Kevät 2016 ICS-C2 Tietojenkäsittelyteori Kevät 2 Kierros,. 5. helmikuut Demonstrtiotehtävien rtkisut D: Sievennä seurvi säännöllisiä lusekkeit (so. konstruoi yksinkertisemmt lusekkeet smojen kielten kuvmiseen): ()

Lisätiedot

Valmennuksen ja arvioinnin tukijärjestemä (VAT)

Valmennuksen ja arvioinnin tukijärjestemä (VAT) Vlmennuksen j rvioinnin tukijärjestemä (VAT) Työhön kuntoutuksen trkoitus on utt sikst kuntoutumn siten, että siirtyminen koulutukseen ti työelämään on mhdollist. VAT -järjestelmä on kehitetty kuntoutumisen

Lisätiedot

LINSSI- JA PEILITYÖ TEORIAA. I Geometrisen optiikan perusaksioomat

LINSSI- JA PEILITYÖ TEORIAA. I Geometrisen optiikan perusaksioomat (0) LINSSI- JA PEILITYÖ MOTIVOINTI Tutustutn linsseihin j peileihin geometrisen optiikn mittuksiss Tutkitn vlon käyttäytymistä linsseissä j peileissä Määritetään linssien j peilien polttopisteet Optiset

Lisätiedot

T Syksy 2002 Tietojenkäsittelyteorian perusteet Harjoitus 5 Demonstraatiotehtävien ratkaisut. ja kaikki a Σ ovat säännöllisiä lausekkeita.

T Syksy 2002 Tietojenkäsittelyteorian perusteet Harjoitus 5 Demonstraatiotehtävien ratkaisut. ja kaikki a Σ ovat säännöllisiä lausekkeita. T-79.8 Syksy 22 Tietojenkäsittelyteorin perusteet Hrjoitus 5 Demonstrtiotehtävien rtkisut Säännölliset lusekkeet määritellään induktiivisesti: j kikki Σ ovt säännöllisiä lusekkeit. Mikäli α j β ovt säännöllisiä

Lisätiedot

Jalkapallokentältä kaupankäynnin kentälle. Newbodyn tarina

Jalkapallokentältä kaupankäynnin kentälle. Newbodyn tarina Jlkpllokentältä kupnkäynnin kentälle Newbodyn trin Autmme kouluj j seuroj vrinkeruuss kisoj, hrjoitusleirejä j luokkretkiä vrten. Seurt sekä koululiset voivt nsit tuntuvsti rh tvoitteidens svuttmiseksi

Lisätiedot

ArcGIS for Server. Luo, jaa ja hallitse paikkatietoa

ArcGIS for Server. Luo, jaa ja hallitse paikkatietoa ArcGIS Server ArcGIS for Server Luo, j j hllitse pikktieto ArcGIS Serverin vull voidn luod plveluit keskitetysti, hllinnoid näitä plveluit j jk niitä orgnistion sisällä sekä verkoss. Plveluj voidn helposti

Lisätiedot

OSAAVA. kehittämishankkeiden hallinnoinnin opas. Toimintavuosille 2015 2016 ja 2016 2017 tehtyjen valtionavustuspäätösten tueksi

OSAAVA. kehittämishankkeiden hallinnoinnin opas. Toimintavuosille 2015 2016 ja 2016 2017 tehtyjen valtionavustuspäätösten tueksi OSAAVA kehittämishnkkeid hllinnoinnin ops Toimintvuosille 2015 2016 j 2016 2017 tehtyj vltionvtpäätöst tueksi päivitetty 4.1.2016 vsm/pj pä 2 Sisällysluettelo Osv ohjelmn mukis vltionvtuks hkemin.... 3

Lisätiedot

HAVAINNOINTI JA TUTKIMINEN

HAVAINNOINTI JA TUTKIMINEN ilumuoto st ksvtu luun ou perusk d Tuntikehyksen os-lue: HAVAINNOINTI JA TUTKIMINEN A1 Muotoilun milm j muotoilusuunnistus Kesto: 1 kksoistunti, 45 min + 45 min Aihe: Etsitään j löydetään muotoilu ympäristöstä.

Lisätiedot

Ristitulo ja skalaarikolmitulo

Ristitulo ja skalaarikolmitulo Ristitulo j sklrikolmitulo Opetussuunnitelmn 00 mukinen kurssi Vektorit (MAA) sisältää vektoreiden lskutoimituksist keskeisenä ineksen yhteenlskun, vähennyslskun, vektorin kertomisen luvull j vektoreiden

Lisätiedot

3.3 KIELIOPPIEN JÄSENNYSONGELMA Ratkaistava tehtävä: Annettu yhteydetön kielioppi G ja merkkijono x. Onko

3.3 KIELIOPPIEN JÄSENNYSONGELMA Ratkaistava tehtävä: Annettu yhteydetön kielioppi G ja merkkijono x. Onko 3.3 KILIOPPIN JÄSNNYSONGLMA Rtkistv tehtävä: Annettu yhteydetön kielioppi G j merkkijono x. Onko x L(G)? Rtkisumenetelmä = jäsennyslgoritmi. Useit vihtoehtoisi menetelmiä, erityisesti kun G on jotin rjoitettu

Lisätiedot

/-zîe. r/2 MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO

/-zîe. r/2 MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO Kruunupyyn kunt 26.L.2075 r/2 Sosili- j terveyslutkunt /-zîe MLL;n Lsten j nuorten puhelimen j netin vustus vuodelle 2015 f7o Toivomme, että kuntnne vust Lsten j nuorten puhelin- j nettiplvelun toimint.

Lisätiedot

Pythagoraan lause. Pythagoras Samoslainen. Pythagoraan lause

Pythagoraan lause. Pythagoras Samoslainen. Pythagoraan lause Pythgorn luse Pythgors Smoslinen Pythgors on legendrinen kreikklinen mtemtiikko j filosofi. Tiedot hänen elämästään ovt epävrmoj j ristiriitisi. Tärkein Pythgorst j pythgorlisi koskev lähde on Lmlihosin

Lisätiedot

Tee B-osion konseptiin etusivulle pisteytysruudukko! Muista kirjata nimesi ja ryhmäsi. Välivaiheet perustelevat vastauksesi!

Tee B-osion konseptiin etusivulle pisteytysruudukko! Muista kirjata nimesi ja ryhmäsi. Välivaiheet perustelevat vastauksesi! MAA8 Koe 4.4.016 Jussi Tyni Tee B-osion konseptiin etusivulle pisteytysruudukko! Muist kirjt nimesi j ryhmäsi. Väliviheet perustelevt vstuksesi! A-osio. Ilmn lskint. MAOLi s käyttää. Mksimissn 1h ik. Lske

Lisätiedot

Integraalilaskentaa. 1. Mihin integraalilaskentaa tarvitaan? MÄNTÄN LUKIO

Integraalilaskentaa. 1. Mihin integraalilaskentaa tarvitaan? MÄNTÄN LUKIO Integrlilskent Tämä on lukion oppimterileist hiemn poikkev yksinkertistettu selvitys määrätyn integrlin lskemisest. Kerromme miksi integroidn, mitä integroiminen trkoitt, miten integrli lsketn j miten

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty

Graafinen ohjeisto. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty Grfinen ohjeisto Julkis- j yksityislojen toimihenkilöliitto Jyty Julkis- j yksityislojen toimihenkilöliitto Jyty Grfinen ohjeisto Sisällysluettelo: 1. Johdnto 2. Peruselementit Tunnus j versiot...2.1 Tunnuksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 13/2006 416 (- 441)

Kunnanhallitus 13/2006 416 (- 441) POLVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kunnnhllitus 13/2006 416 (- 441) KOKOUSAIKA Mnntin 4. syyskuut 2006 klo 18.30-19.45 KOKOUSPAIKKA nro Polvijärven kunnnvirsto, kunnnhllituksen kokoushuone sivu SAAPUVILLA

Lisätiedot

TAPAHTUMAN NIMI PAIKKA JA AIKA PIIRI MITTAAJAN NIMI PÄIVÄYS

TAPAHTUMAN NIMI PAIKKA JA AIKA PIIRI MITTAAJAN NIMI PÄIVÄYS TPHTUMN NIMI PIKK J IK PIIRI MITTJN NIMI PÄIVÄYS Versio: 1.2 KULJETUKSET MX 10P TPHTUMN SPUMINEN KULJETUKSET TPHTUMN IKN VÄLIMTKT TPHTUMPIKN J OSLLISTUJIEN KODIN VÄLINEN KESKIMÄÄRÄINEN ETÄISYYS /5P 0P:LENTOKONEELL

Lisätiedot

Painopiste. josta edelleen. x i m i. (1) m L A TEX 1 ( ) x 1... x k µ x k+1... x n. m 1 g... m n g. Kuva 1. i=1. i=k+1. i=1

Painopiste. josta edelleen. x i m i. (1) m L A TEX 1 ( ) x 1... x k µ x k+1... x n. m 1 g... m n g. Kuva 1. i=1. i=k+1. i=1 Pinopiste Snomme ts-ineiseksi kpplett, jonk mteriliss ei ole sisäisiä tiheyden vihteluj. Tällisen kppleen pinopisteen sijinti voidn joskus päätellä kppleen muodon perusteell. Esimerkiksi ts-ineisen pllon

Lisätiedot

Vuokrahuoneistojen välitystä tukeva tietojärjestelmä.

Vuokrahuoneistojen välitystä tukeva tietojärjestelmä. Kertusesimerkki: Vuokrhuoneistojen välitystä tukev tietojärjestelmä. Esimerkin trkoituksen on on hvinnollist mllinnustekniikoiden käyttöä j suunnitteluprosessin etenemistä tietojärjestelmän kehityksessä.

Lisätiedot

Kattoeristeet - nyt entistä parempia kokonaisratkaisuja. Entistä suurempi Kuormituskestävyys ja Jatkuva Keymark- Laadunvalvontajärjestelmä

Kattoeristeet - nyt entistä parempia kokonaisratkaisuja. Entistä suurempi Kuormituskestävyys ja Jatkuva Keymark- Laadunvalvontajärjestelmä Kttoeristeet - nyt entistä prempi kokonisrtkisuj Entistä suurempi Kuormituskestävyys j Jtkuv Keymrk- Lunvlvontjärjestelmä Rockwool-ekolvll kttoeristeet seisovt omill jloilln Ekolvoj käytettäessä työ on

Lisätiedot

Preliminäärikoe Pitkä Matematiikka 5.2.2013

Preliminäärikoe Pitkä Matematiikka 5.2.2013 Preliminäärikoe Pitkä Mtemtiikk 5..0 Kokeess s vstt enintään kymmeneen tehtävään. Tähdellä ( * ) merkittyjen tehtävien mksimipistemäärä on 9, muiden tehtävien mksimipistemäärä on 6.. ) Rtkise yhtälö b)

Lisätiedot

Knauf Safeboard Säteilysuojalevy 03/2009. Knauf Safeboard Säteilysuojalevy. 0% lyijyä. 100% turvallisuus.

Knauf Safeboard Säteilysuojalevy 03/2009. Knauf Safeboard Säteilysuojalevy. 0% lyijyä. 100% turvallisuus. Knuf Sfor Sätilysuojlvy 03/2009 Knuf Sfor Sätilysuojlvy 0% lyijyä. 100% turvllisuus. Knuf Sfor Knuf Sfor Suoj röntgnsätiltä Lyijytön Suoj plolt Hlppo snt Hyvä äännristävyys Ympäristöystävällinn hävittää

Lisätiedot

YRITYSTEN HENKILÖSTÖKOULUTUS

YRITYSTEN HENKILÖSTÖKOULUTUS AIKUISKOULUTUSTILASTOT M Itell Posti Oy YRITYSTEN HENKILÖSTÖKOULUTUS VUONNA 2010 'CONTINUING VOCATIONAL TRAINING SURVEY - CVTS4' TIEDUSTELU PERUSTUU TILASTOLAKIIN (LAKI 280/04) KYSELYLOMAKE SÄHKÖINEN LOMAKE:

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Mtemtiikn tukikurssi Kurssikert 4 Tilvuuden j vipn ln lskeminen Kuten iemmin käsittelimme, määrätyn integrlin vull voi lske pintloj j tilvuuksi. Tyypillisenä sovelluksen tilvuuden lskemisest on tpus, joss

Lisätiedot

Syksyn 2015 Pitkän matematiikan YO-kokeen TI-Nspire CAS -ratkaisut

Syksyn 2015 Pitkän matematiikan YO-kokeen TI-Nspire CAS -ratkaisut Sksn 0 Pitkän mtemtiikn YO-kokeen TI-Nspire CAS -rtkisut Tekijät: Olli Krkkulinen Rtkisut on ldittu TI-Nspire CAS -tietokoneohjelmll kättäen Muistiinpnot -sovellust. Kvt j lskut on kirjoitettu Mth -ruutuihin.

Lisätiedot

10. MÄÄRÄTYN INTEGRAALIN KÄYTTÖ ERÄIDEN PINTA-ALOJEN LASKEMISESSA

10. MÄÄRÄTYN INTEGRAALIN KÄYTTÖ ERÄIDEN PINTA-ALOJEN LASKEMISESSA MAA0 0. Määrätyn integrlin käyttö eräiden pint-lojen lskemisess 0. MÄÄRÄTYN INTEGRAALIN KÄYTTÖ ERÄIDEN PINTA-ALOJEN LASKEMISESSA Edellä on todettu, että f (x)dx nt x-kselin j suorien x =, x = sekä funktion

Lisätiedot

2.1 Vaillinaiset yhtälöt

2.1 Vaillinaiset yhtälöt .1 Villiniset yhtälöt Yhtälö, jok sievenee muotoon x + bx + c = 0 (*) on yleistä normlimuoto olev toisen steen yhtälö. Tämän rtkiseminen ei olekn enää yhtä meknist kuin normlimuotoisen ensisteen yhtälön

Lisätiedot

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Toukokuu 2010

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Toukokuu 2010 Julku on Pirknmn Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viitt tmperelisen kirjilijn Luri Viidn tekstiin: Meidät on reivttu ristiin j rstiin, kytketty, kätketty julkujen kstiin... Julkuj käytettiin

Lisätiedot

θ 1 θ 2 γ γ = β ( n 2 α + n 2 β = l R α l s γ l s 22 LINSSIT JA LINSSIJÄRJESTELMÄT 22.1 Linssien kuvausyhtälö

θ 1 θ 2 γ γ = β ( n 2 α + n 2 β = l R α l s γ l s 22 LINSSIT JA LINSSIJÄRJESTELMÄT 22.1 Linssien kuvausyhtälö 22 LINSSIT JA LINSSIJÄRJSTLMÄT 22. Linssien kuvusyhtälö Trkstelln luksi vlon tittumist pllopinnll (krevuussäde R j krevuuskeskipiste C) kuvn mukisess geometriss. Tässä vlo siis tulee ineest ineeseen 2

Lisätiedot

Vanhusten palvelut ja kuntoutus Tuloskortti 2016. Vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen vastuualueen johtoryhmä

Vanhusten palvelut ja kuntoutus Tuloskortti 2016. Vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen vastuualueen johtoryhmä Vnhusten plvelut j kuntoutus Tuloskortti 2016 Vnhusten plvelujen j kuntoutuksen vstuulueen johtoryhmä Kohti visiot! Mielekäs rki syntyy toimien lhtelisell ikäihmisellä on mhdollisuus toimi itselleen mielekkäällä

Lisätiedot

Vastaa tehtäviin 1-4 ja valitse toinen tehtävistä 5 ja 6. Vastaat siis enintään viiteen tehtävään.

Vastaa tehtäviin 1-4 ja valitse toinen tehtävistä 5 ja 6. Vastaat siis enintään viiteen tehtävään. S-8. Sähkönsiirtoärstlmät Tntti 8..7 Vst thtäviin -4 vlits toinn thtävistä 5 6. Vstt siis nintään viitn thtävään.. Tutkitn ll piirrttyä PV-käyrää, ok kuv sllist vrkko, oss on tuotntolu kuormituslu niidn

Lisätiedot

ystävät LUONNON LAHJA Kaneli & appelsiini Minun valintani 1). Tuemme yhteisöjä, joista eteeriset öljymme ovat per

ystävät LUONNON LAHJA Kaneli & appelsiini Minun valintani 1). Tuemme yhteisöjä, joista eteeriset öljymme ovat per LUONNON Lhj LUONNOSTA ystävät Brighter Home -kokoelmmme on luotu ympäristöystävällisiä j sosilisesti vstuullisi käytäntöjä noudtten. Tästä kokoelmst löydät oiket lhjt kikille, jotk vlivt mpllomme. Kneli

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA Sosiaalilautakunta 21.03.2012

SAVUKOSKEN KUNTA Sosiaalilautakunta 21.03.2012 Sosililutkunt 21.03.2012 11 Sosililutkunt Aik: Keskiviikko 21.03.2012 klo 16.00 17.35 Pikk: Vnhinkoti Asit 9 Sosililutkunnlle tiedoksi 10 Plvelussuhteen päättyminen 11 Rvitsemistyöntekijän tehtävien hoito

Lisätiedot

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Huhtikuu 2011

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Huhtikuu 2011 Julku on Pirknmn Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viitt tmperelisen kirjilijn Luri Viidn tekstiin: Meidät on reivttu ristiin j rstiin, kytketty, kätketty julkujen kstiin... Julkuj käytettiin

Lisätiedot

ICS-C2000 Tietojenkäsittelyteoria Kevät 2015

ICS-C2000 Tietojenkäsittelyteoria Kevät 2015 ICS-C2 Tietojenkäsittelyteori Kevät 25 Kierros 3, 26. 3. tmmikuut Demonstrtiotehtävien rtkisut D: Ldi epädeterministinen äärellinen utomtti, jok test onko nnetun inäärijonon kolmnneksi viimeinen merkki,

Lisätiedot

NASTOLAN YRITYSPUISTO RAKENNUSTAPAOHJEET NASTOLAN YRITSPUISTON ALUEEN KORTTELEITA 500, 501, 504-511 KOSKEVAT RAKENNUSTAPAOHJEET

NASTOLAN YRITYSPUISTO RAKENNUSTAPAOHJEET NASTOLAN YRITSPUISTON ALUEEN KORTTELEITA 500, 501, 504-511 KOSKEVAT RAKENNUSTAPAOHJEET NASTOLAN YRISPUISTO RAKENNUSTAPAOHJEET NASTOLAN YRITSPUISTON ALUEEN KORTTELEITA 00, 0, 0 - KOSKEVAT RAKENNUSTAPAOHJEET NASTOLAN YRITSPUISTON ALUEEN KORTTELEITA 00, 0, 0 - KOSKEVAT RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ

Lisätiedot

11. MÄÄRÄTTY INTEGRAALI JA TILAVUUS

11. MÄÄRÄTTY INTEGRAALI JA TILAVUUS 11. MÄÄRÄTTY INTEGRAALI JA TILAVUUS Tilvuus on sen verrn rkielämässä viljelty käsite, että useimmiten sen syvemmin edes miettimättä ymmärretään, mitä juomlsin ti pikkuvuvn kylpymmeen tilvuudell trkoitetn.

Lisätiedot

LATO - Lastensuojelun ja toimeentulotuen toimintaprosessien ja tiedonhallinnan kehittäminen ja tehostaminen(2014-2015)

LATO - Lastensuojelun ja toimeentulotuen toimintaprosessien ja tiedonhallinnan kehittäminen ja tehostaminen(2014-2015) LATO - Lstensuojelun j toimeentulotuen toimintprosessien j tiedonhllinnn kehittäminen j tehostminen(2014-2015) 27.9.2013 Päivitetty: 30.12.2013 Sisältö 1 YHTEENVETO... 3 1.1 TAUSTA JA PERUSTELUT... 4 2

Lisätiedot

6 Kertausosa. 6 Kertausosa

6 Kertausosa. 6 Kertausosa Kertusos Kertusos. ) b). ) b). ) ( ( ) : ) ( : ) b) { : [ ( ) ]} { :[ - ]} { : } -{ - } -{} c) ( ) : - ( ) ( ) ( ) ( 9) 9 9 Kertusos. ) ( ) b) ( ). ) ) ) b) / / c) : 7 7. ) ) ) b) Kertusos c) : 7 ( 9)

Lisätiedot

Kunnanhallitus 14/2007 550 (- 588)

Kunnanhallitus 14/2007 550 (- 588) POLVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kunnnhllitus 14/2007 550 (- 588) KOKOUSAIKA Mnntin 17. syyskuut 2007 klo 17.30-18.15 KOKOUSPAIKKA nro Polvijärven kunnnvirsto, kunnnhllituksen kokoushuone sivu SAAPUVILLA

Lisätiedot

OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA - HELMIKUU 2016

OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA - HELMIKUU 2016 OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA - HELMIKUU 2016 ASIAKKUUSPÄÄLLIKÖN TERVEHDYS TERVEISIÄ OSUUSKAUPASTASI TUULAHDUS TALVILOMAA JA TUNTUVIA ETUJA Tlvilomsesongin lkess knntt ott kikki irti Omistjn

Lisätiedot

Korkotuettuja osaomistusasuntoja

Korkotuettuja osaomistusasuntoja Korkotuettuj osomistussuntoj Hvinnekuv suunnitelmst. Titeilijn näkemys Asunto Oy Espoon Stulmkri Stulmkrintie 1, 02780 ESOO Asunto Oy Espoon Stulmkri Kerv Kuklhti Iso Mntie 2 Espoo Vihdintie Keh III Hämeenlinnnväylä

Lisätiedot

( ) Pyramidi 4 Analyyttinen geometria tehtävien ratkaisut sivu 321 Päivitetty 19.2.2006. Saadaan yhtälö. 801 Paraabeli on niiden pisteiden ( x,

( ) Pyramidi 4 Analyyttinen geometria tehtävien ratkaisut sivu 321 Päivitetty 19.2.2006. Saadaan yhtälö. 801 Paraabeli on niiden pisteiden ( x, Pyrmidi Anlyyttinen geometri tehtävien rtkisut sivu Päivitetty 9..6 8 Prbeli on niiden pisteiden (, y) joukko, jotk ovt yhtä kukn johtosuorst j polttopisteestä. Pisteen (, y ) etäisyys suorst y = on d

Lisätiedot

-kortiston näyte RT 09-10692 ESTEETÖN LIIKKUMIS- JA TOIMIMISYMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ

-kortiston näyte RT 09-10692 ESTEETÖN LIIKKUMIS- JA TOIMIMISYMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ RT 09-09 ohjetiedosto mliskuu 999 () ESTEETÖN LIIKKUMIS- JA TOIMIMISYMPÄRISTÖ liikkumisesteiset, toimimisesteiset, esteettömyys hndikppde, funktionshindrde, tillgänglighet disled persons, ccessiility Tämä

Lisätiedot

AMMATILLINEN OPETTAJAKORKEAKOULU

AMMATILLINEN OPETTAJAKORKEAKOULU Tmpereen mmttikorkekoulu AMMATILLINEN OPETTAJAKORKEAKOULU KEHITTÄMISHANKE Opettjnkoulutuksen kehittämishnke Vpn sivistystyön käsityön lyhytkurssien sisällöllinen kehittäminen Anj Rosenberg 2008 TAMPEREEN

Lisätiedot

1 250 opiskelijapaikan lisääminen ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupiin 1.1.2010 lukien

1 250 opiskelijapaikan lisääminen ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupiin 1.1.2010 lukien KTPO/Ammtillisen koulutuksen yksikkö PM 4.12.29 1 25 opiskelijpikn lisääminen mmtillisen peruskoulutuksen järjestämislupiin 1.1.21 lukien Tust Aikisemmt opiskelijmäärälisäykset Hllitusohjelmn j vltiontlouden

Lisätiedot

Laskennan mallit (syksy 2010) 1. kurssikoe, ratkaisuja

Laskennan mallit (syksy 2010) 1. kurssikoe, ratkaisuja 582206 Lskennn mllit (syksy 2010) 1. kurssikoe, rtkisuj 1. [2+2+2 pistettä] Säännöllisissä lusekkeiss on käytetty tuttu lyhennysmerkintää Σ = ( ). () merkkijonot, joiden kksi ensimmäistä merkkiä ovt joko

Lisätiedot

Kieli, merkitys ja logiikka, kevät 2011 HY, Kognitiotiede. Vastaukset 2.

Kieli, merkitys ja logiikka, kevät 2011 HY, Kognitiotiede. Vastaukset 2. Kieli, merkitys j logiikk, kevät 2011 HY, Kognitiotiede stukset 2. ** Kikiss utomteiss lkutil on. 1.. nn äärelliset utomtit luseille (1-c), jokiselle omns. (1).. c. q3 q4 q3 q4 q5 q6. Muodost äärellinen

Lisätiedot

Huhtasuon palvelutalo

Huhtasuon palvelutalo Huhtsuon plvelutlo Niittylä j Ahol Huhtsuon plvelutlo sijitsee Huhtsuoll, Huhtkeskuksen plveluiden vieressä, osoitteess Suluntie 10. Kiinteistö on vlmistunut vuonn 2016. Tlo sijitsee vehreässä ympäristössä

Lisätiedot

Kunnanhallitus 11/2007 433 (- 459) Anja Hyvärinen

Kunnanhallitus 11/2007 433 (- 459) Anja Hyvärinen POLVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kunnnhllitus 11/2007 433 (- 459) KOKOUSAIKA Mnntin 2. heinäkuut 2007 klo 18.30-18.55 KOKOUSPAIKKA nro Polvijärven kunnnvirsto, kunnnhllituksen kokoushuone sivu SAAPUVILLA

Lisätiedot

Kuvausta f sanotaan tällöin isomorfismiksi.

Kuvausta f sanotaan tällöin isomorfismiksi. Määritelmä..12. Oletetn, että 1 =(V 1,E 1 ) j 2 =(V 2,E 2 ) ovt yksinkertisi verkkoj. Verkot 1 j 2 ovt isomorfiset, jos seurvt ehdot toteutuvt: (1) on olemss bijektio f : V 1 V 2 (2) kikill, b V 1 pätee,

Lisätiedot

Teemat Kaavoittajan vastine 16.1.2013 Kokoukset 12.12.12 ja 3.1.13, muutosesitys 16.1.2013

Teemat Kaavoittajan vastine 16.1.2013 Kokoukset 12.12.12 ja 3.1.13, muutosesitys 16.1.2013 n:o Tekijä os Teemt Kvoittjn vstine 16.1.2013 Kokoukset 12.12.12 j 3.1.13, muutosesitys 16.1.2013 LAUSUNNOT L1 Kymenlkson liitto c joen j meren rntojen tulvherkkyys on huomioitu toteutt mkuntkvn tvoitett

Lisätiedot

Näytä tai jätä tarkistettavaksi tämän jakson tehtävät viimeistään tiistaina 18.6. ylimääräisessä tapaamisessa.

Näytä tai jätä tarkistettavaksi tämän jakson tehtävät viimeistään tiistaina 18.6. ylimääräisessä tapaamisessa. Jkso 12. Sähkömgneettinen induktio Tässä jksoss käsitellään sähkömgneettist induktiot, jok on tärkeimpiä sioit sähkömgnetismiss. Tätä tphtuu koko jn rkisess ympäristössämme, vikk emme sitä välttämättä

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 2012 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ CyberKnife KYSiin, s. 4 KYSin rkenteet kevenevät, s. 14 Nope kotiutus vähentää kustnnuksi, s. 24 Henkreikä 1 / 2012 Pääkirjoitus... 3 Trkkuussädehoitolite

Lisätiedot

RTS 16:2. Tässä ohjeessa esitetään ajoneuvojen ja yleisimpien autotyyppien mittoja, massoja sekä liikenteeseen hyväksymistä koskevia rajoituksia.

RTS 16:2. Tässä ohjeessa esitetään ajoneuvojen ja yleisimpien autotyyppien mittoja, massoja sekä liikenteeseen hyväksymistä koskevia rajoituksia. RTS 16:2 RT XX-XXXXX KH XX-XXXXX Infr x-x AJONEUVOJEN MITTOJA OHJEET xxxkuu 2016 1 (8) korv RT 98-10914 Tässä ohjeess esitetään joneuvojen j yleisimpien utotyyppien mittoj, mssoj sekä liikenteeseen hyväksymistä

Lisätiedot

Kirjallinen teoriakoe

Kirjallinen teoriakoe 11 Kirjllinen teorikoe Päivämäärä: Osllistujn nimi: Kirjllinen teorikoe Arviointi koostuu khdest osst: "yleiset kysymykset "j lskutehtävät" Kokeen hyväksytty rj on 51% molemmist osioist erikseen. St 1

Lisätiedot

Irja Haaranen Leila Karttunen Kati Mononen Asko Mustonen Tiina Mustonen Hanna Mäkinen Arto Sutinen Onni Tukiainen. Jorma Huttunen.

Irja Haaranen Leila Karttunen Kati Mononen Asko Mustonen Tiina Mustonen Hanna Mäkinen Arto Sutinen Onni Tukiainen. Jorma Huttunen. POLVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro sivu Kunnnhllitus 6/2007 194 (- 252) KOKOUSAIKA Mnntin 2. huhtikuut 2007 klo 18.30-19.55 KOKOUSPAIKKA Polvijärven kunnnvirsto, kunnnhllituksen kokoushuone SAAPUVILLA

Lisätiedot

Sähkömagneettinen induktio

Sähkömagneettinen induktio ähkömgneettinen inuktio Kun johinsilmukn läpi menevä mgneettikentän vuo muuttuu, silmukkn inusoituu jännite j silmukss lk kulke sähkövit. Mgneettikentässä liikkuvn johtimeen syntyy myös jännite. Näitä

Lisätiedot

Jakelu 14.600 kpl. www.omanokia.fi LEHTI, NETTI JA NETTI-TV

Jakelu 14.600 kpl. www.omanokia.fi LEHTI, NETTI JA NETTI-TV Kotoilu on muoti 10 Tuikku titeili 6 Teksti utomies Mrkku Tkl 11 Nokilt se lkoi 12 60 kuorovuott 13 www.omnoki.fi OmNoki n:o 20 Viikko 36 ISSN 1799-0602 Torsti 9.9.2010 YHTEISÖLLINEN PIKLLISMEDI LEHTI,

Lisätiedot

Jokihovin ryhmäkodit

Jokihovin ryhmäkodit Jokihovin ryhmäkodit Jokihovin ryhmäkodit Jokihovi sijitsee Kuokkln Äijälänrnnss, vehreässä luonnonläheisessä ympäristössä, osoitteess Thvosentie 28. Jokihoviss on viidessä kerroksess muistisiriden ryhmäkotisumist.

Lisätiedot

OUML7421B3003. Jänniteohjattu venttiilimoottori KÄYTTÖKOHTEET TEKNISET TIEDOT OMINAISUUDET SOPIVAT VENTTIILIT TUOTETIEDOT. i OUV5049 i OUV5050

OUML7421B3003. Jänniteohjattu venttiilimoottori KÄYTTÖKOHTEET TEKNISET TIEDOT OMINAISUUDET SOPIVAT VENTTIILIT TUOTETIEDOT. i OUV5049 i OUV5050 OUML7421B3003 Jänniteohjttu venttiilimoottori TUOTETIEDOT OMINAISUUDET Helppo j nope sent Ei trvitse erillistä sennustelinettä Ei trvitse liikepituuden säätöä Momenttirjkytkimet Käsikäyttömhdollisuus Mikroprosessorin

Lisätiedot

Esimerkki 8.1 Määritellään operaattori A = x + d/dx. Laske Af, kun f = asin(bx). Tässä a ja b ovat vakioita.

Esimerkki 8.1 Määritellään operaattori A = x + d/dx. Laske Af, kun f = asin(bx). Tässä a ja b ovat vakioita. 8. Operttorit, mtriisit j ryhmäteori Mtemttinen operttori määrittelee opertion, jonk mukn sille nnettu funktiot muoktn. Operttorit ovt erityisen tärkeitä kvnttimekniikss, kosk siinä jokist suurett vst

Lisätiedot

VEKTOREILLA LASKEMINEN

VEKTOREILLA LASKEMINEN ..07 VEKTOREILL LSKEMINEN YHTEENLSKU VEKTORIT, M4 Vektoreiden j summ on vektori +. Tämän summvektorin + lkupiste on vektorin lkupiste j loppupiste vektorin loppupiste, kun vektorin lkupisteenä on vektorin

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA TIEDOTTAA

KONTIOLAHDEN KUNTA TIEDOTTAA Julkinen tiedote, jetn kikkiin kotitlouksiin R-Itell Oyj KONTIOLAHDEN KUNTA TIEDOTTAA Sisällys Sivu Kunnn ksvo Pistä hiht heilumn Sivu Onttoln päiväkoti vlmistuujoulukuuss Ohjeit ilotulitukseen Sivu 5

Lisätiedot

Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 6 / vko 13

Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 6 / vko 13 MS-A040 Diskreetin mtemtiikn perusteet, IV/07 Kngslmpi / Jkosson Diskreetin mtemtiikn perusteet Lskuhrjoitus / vko Tuntitehtävät 4-4 lsketn lkuviikon hrjoituksiss j tuntitehtävät 45-4 loppuviikon hrjoituksiss.

Lisätiedot

Tehtävä 1. Jatka loogisesti oheisia jonoja kahdella seuraavaksi tulevalla termillä. Perustele vastauksesi

Tehtävä 1. Jatka loogisesti oheisia jonoja kahdella seuraavaksi tulevalla termillä. Perustele vastauksesi Tehtävä. Jtk loogisesti oheisi jonoj khdell seurvksi tulevll termillä. Perustele vstuksesi lyhyesti. ), c, e, g, b),,, 7,, Rtkisut: ) i j k - oike perustelu j oiket kirjimet, nnetn p - oike perustelu,

Lisätiedot

TUTCATIN KÄYNNISTÄMINEN...1

TUTCATIN KÄYNNISTÄMINEN...1 1 TUTCAT 1 TUTCATIN KÄYNNISTÄMINEN...1 PERUSHAKU JA KIRJAN SAATAVUUSTIEDOT... 3 YHDISTELMÄHAKU...4 4 OMIEN LAINOJEN UUSIMINEN...5 5 KIRJAN VARAAMINEN...5 6 TUTCATISSA LIIKKUMINEN...7 1 Tutctin käynnistäminen

Lisätiedot

n:o Tekijä osa Teemat Kaavoittajan vastine Kokoukset 12.12.12 ja 3.1.13

n:o Tekijä osa Teemat Kaavoittajan vastine Kokoukset 12.12.12 ja 3.1.13 n:o Tekijä os Teemt Kvoittjn vstine Kokoukset 12.12.12 j 3.1.13 LAUSUNNOT L1 L2 Kymenlkson liitto ELY-keskus Kkkois-Suomi b c b c d e joen j meren rntojen tulvherkkyys on huomioitu toteutt mkuntkvn tvoitett

Lisätiedot

1.3 Toispuoleiset ja epäoleelliset raja-arvot

1.3 Toispuoleiset ja epäoleelliset raja-arvot . Toisuoleiset j eäoleelliset rj-rvot Rj-rvo lim f () A olemssolo edellyttää että muuttuj täytyy void lähestyä rvo kummst suust hyväsä. Jos > ii sot että lähestyy rvo oikelt ositiivisest suust. Jos ts

Lisätiedot

6 Integraalilaskentaa

6 Integraalilaskentaa 6 Integrlilskent 6. Integrlifunktio Funktion f integrlifunktioksi snotn funktiot F, jonk derivtt on f. Siis F (x) = f (x) määrittelyjoukon jokisell muuttujn rvoll x. Merkitään F(x) = f (x) dx. Integrlifunktion

Lisätiedot

Sinilause ja kosinilause

Sinilause ja kosinilause Siniluse j kosiniluse GEOMETRI M3 Mikäli kolmion korkeus j knt tiedetään, voidn pint-l lske. Esimerkki: Lske kolmion l, kun 38 kulmn viereiset sivut ovt 8, j 6,8. Nyt knt tiedetään, korkeutt ei! 38 8,

Lisätiedot

Käydään läpi: ääriarvo tarkastelua, L Hospital, integraalia ja sarjoja.

Käydään läpi: ääriarvo tarkastelua, L Hospital, integraalia ja sarjoja. DI mtemtiikn opettjksi: Täydennyskurssi, kevät Luentorunko j hrjoituksi viikolle : ti 9.. klo :-5:, to.. klo 9:5-: j klo 4:5-6: Käydään läpi: äärirvo trkstelu, L Hospitl, integrli j srjoj.. Kerrtn äärirvojen

Lisätiedot

34. Teurastamolaitos 1 )

34. Teurastamolaitos 1 ) 4. Teurstmolitos 1 ) Lihntrkstmo 6 492 5 04 5 722 7 6 Lehmiä 1 998 17 51 14 118 14 862 Hiehoj j isoj Sonnej 268 271 156 76..1 522 14 771 9 785 8 960 Lehmiä... 8 764 8 897 5 195 2 541 Pikkuvsikoit 5 54

Lisätiedot

763333A KIINTEÄN AINEEN FYSIIKKA Ratkaisut 1 Kevät 2014

763333A KIINTEÄN AINEEN FYSIIKKA Ratkaisut 1 Kevät 2014 763333A KIINTEÄN AINEEN FYSIIKKA Rtkisut 1 Kevät 014 1. Tehtävä: Lske, kuink mont hilpistettä on yksikkökopiss ) yksinkertisess kuutiollisess, b) tkk:ss j c) pkk:ss. (Ot huomioon, että esimerkiksi yksikkökopin

Lisätiedot

PILKKO 1/6 2056 TK EV 56 LPA VU- VU-6 KM 631. II e=0.40 25:52 25:27 25:25 88 88:8 25:93 88:5. 88:7 p 17:13 1:5705 19:39 28:2 19:32 10 19:39 19:39

PILKKO 1/6 2056 TK EV 56 LPA VU- VU-6 KM 631. II e=0.40 25:52 25:27 25:25 88 88:8 25:93 88:5. 88:7 p 17:13 1:5705 19:39 28:2 19:32 10 19:39 19:39 0 00 0 : : 0 / KM : : ONTTOLANTE 0 : p 0 PLKKO 00 00 / s y - 0 0 VL 0 LÄNSLNJA PUUTARHAPUSTO 0 VL / s y - RP : 0 :0 0 LPA hi 0 : VL : 0 kt 0-0 VU- - 0 linj - nsi : Lä 0 0 jo : POKKTE 0 : jo 0 :0 0 VU-

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

VEKTOREILLA LASKEMINEN

VEKTOREILLA LASKEMINEN 3..07 VEKTOREILLA LASKEMINEN YHTEENLASKU VEKTORIT, MAA Vektoreiden j summ on vektori +. Tämän summvektorin + lkupiste on vektorin lkupiste j loppupiste vektorin loppupiste, kun vektorin lkupisteenä on

Lisätiedot

Paraabelikin on sellainen pistejoukko, joka määritellään urakäsitteen avulla. Paraabelin jokainen piste toteuttaa erään etäisyysehdon.

Paraabelikin on sellainen pistejoukko, joka määritellään urakäsitteen avulla. Paraabelin jokainen piste toteuttaa erään etäisyysehdon. 5. Prbeli Prbelikin on sellinen pistejoukko, jok määritellään urkäsitteen vull. Prbelin jokinen piste toteutt erään etäissehdon. ********************************************** MÄÄRITELMÄ : Prbeli on tson

Lisätiedot

Huoltotiedote. Letkun vaihto. Mallit. Ilmoitus moottorin omistajalle. Veneliikkeen moottorivarasto. Huolto-osavarasto. Tarkastus

Huoltotiedote. Letkun vaihto. Mallit. Ilmoitus moottorin omistajalle. Veneliikkeen moottorivarasto. Huolto-osavarasto. Tarkastus Huoltotiedote N:o 98-16c Letkun vihto Mllit 1999 Mercury/Mriner 6 25 HP (2-thtiset) Srjnumerot 0G818363 0G829089 9.9/15, 25, 30/40, 50 (4-thtiset) Srjnumerot 0G820822 0G822265 135 200 HP (Ks. j EFI) Srjnumerot

Lisätiedot

Tuen rakenteiden toteuttaminen Pispalan koulussa. Rehtorin näkökulma arjen työhön Rehtori Satu Sepänniitty- Valkama

Tuen rakenteiden toteuttaminen Pispalan koulussa. Rehtorin näkökulma arjen työhön Rehtori Satu Sepänniitty- Valkama Tuen rkenteiden toteuttminen Pispln kouluss Rehtorin näkökulm ren työhön Rehtori Stu Sepänniitty- Vlkm Pispln koulu Khdess toimipisteessä Pispl vl 1.-6. oppilit 232 Hyhky vl 1.-6. oppilit 164 yht. 396

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Kohteen turvaluokitus on

Kohteen turvaluokitus on LVI 03-10517 SIT 13-610091 KH X4-00513 INFRA 053-710109 ST 41.01 HANKETIETOKORTTI HT12 Hnketietokortiss esitetään rkennuskohteen lähtötiedot j tiljn edellyttämä ltutso suunnittelun työmäärän rviointi vrten.

Lisätiedot

Neliömatriisin A determinantti on luku, jota merkitään det(a) tai A. Se lasketaan seuraavasti: determinantti on

Neliömatriisin A determinantti on luku, jota merkitään det(a) tai A. Se lasketaan seuraavasti: determinantti on 4. DETERINANTTI JA KÄÄNTEISATRIISI 6 4. Neliömtriisi determitti Neliömtriisi A determitti o luku, jot merkitää det(a) ti A. Se lsket seurvsti: -mtriisi A determitti o det(a) () -mtriisi A determitti void

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lounatuuli, Niittyvilla ja Revontuli

Lounatuuli, Niittyvilla ja Revontuli Keljon ossto 2 Lountuuli, Niittyvill j Revontuli Lountuuli, Niittyvill j Revontuli Jyväskylän kupungin pitkäikishoidon ossto 2 sijitsee Keljon ruhllisess misemss, osoitteess Keljonktu 26, A-tlon kolmnness

Lisätiedot

Ankkurijärjestelmä Monotec Järjestelmämuotti Framax Xlife

Ankkurijärjestelmä Monotec Järjestelmämuotti Framax Xlife 999805711-02/2015 fi Muottimestrit. nkkurijärjestelmä Monotec Järjestelmämuotti rmx Xlife Käyttäjätieto sennus- j käyttöohje 9764-445-01 Johdnto Käyttäjätieto nkkurijärjestelmä Monotec dnto Joh- by ok

Lisätiedot

TEAM Liittokokousvaalit 2015 15.02.15-15.03.15. Etunimi SANTTU TEEMU SAKARI HEIKKI. Valittu 3. Valittu 4 ANNE MARIA TIMO J. Valittu 160.

TEAM Liittokokousvaalit 2015 15.02.15-15.03.15. Etunimi SANTTU TEEMU SAKARI HEIKKI. Valittu 3. Valittu 4 ANNE MARIA TIMO J. Valittu 160. Sivu 1 () TEM Liittokokousvaalit.02.-.0. VLILIITTO: TEMin demarit ja sitoutumattomat 1 2 1 TURTIINEN HEIKKILÄ SNTTU TEEMU SKRI HEIKKI 0 2 1.,00,00 1 GÄRDING NNE MRI, KRNKKL TIMO J,00 LITINEN TOM JSSER,

Lisätiedot

Euroopan neuvoston puiteyleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä

Euroopan neuvoston puiteyleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä Sopimustekstin käännös 30.03.2015 (epävirllinen) Counil of Europe Trety Series - No. 199 Euroopn neuvoston puiteyleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnllisest merkityksestä Fro, 27.10.2005 Johnto Euroopn

Lisätiedot

Digitaalinen videonkäsittely Harjoitus 5, vastaukset tehtäviin 25-30

Digitaalinen videonkäsittely Harjoitus 5, vastaukset tehtäviin 25-30 Digitlinen videonkäsittely Hrjoitus 5, vstukset tehtäviin 5-30 Tehtävä 5. ) D DCT sdn tekemällä ensin D DCT kullekin riville, j toistmll D DCT tuloksen sdun kuvn srkkeill. -D N-pisteen DCT:, k 0 N ( k),

Lisätiedot

9kpedu. Opetussu unn itelma 201 5. Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala sekä. Talous ja toimistopalvelujen osaamisala Merkonomi

9kpedu. Opetussu unn itelma 201 5. Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala sekä. Talous ja toimistopalvelujen osaamisala Merkonomi 9kpedu Keski-Pohjn mn m mttiopisto Opetussu unn itelm 201 5 Li iketlouden perustutki nto, Asiksplvelun j myynnin osmisl sekä Tlous j toimistoplvelujen osmisl Merkonomi ldittu: 12.06.2015 Pirjo Koski hyväksytty:

Lisätiedot

Matematiikan johdantokurssi, syksy 2017 Harjoitus 6, ratkaisuista. 1. Onko jokin demojen 5 tehtävän 3 relaatioista

Matematiikan johdantokurssi, syksy 2017 Harjoitus 6, ratkaisuista. 1. Onko jokin demojen 5 tehtävän 3 relaatioista Mtemtiikn johntokurssi, syksy 07 Hrjoitus 6, rtkisuist. Onko jokin emojen 5 tehtävän reltioist ) R := {(, ), (, ), (, ), (, ), (, ), (, ), (, ), (, )}, ) S := {(, ), (, ), (, ), (, ), (, ), (, ), (, ),

Lisätiedot

Kunnanhallitus 17/2006 545 (- 566) Polvijärven kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallitus 17/2006 545 (- 566) Polvijärven kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone POLVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kunnnhllitus 17/2006 545 (- 566) KOKOUSAIKA Mnntin 13. mrrskuut 2006 klo 18.30-20.45 KOKOUSPAIKKA nro Polvijärven kunnnvirsto, kunnnhllituksen kokoushuone sivu SAAPUVILLA

Lisätiedot