POTILAIDEN UNIVAJEEN HELPOTTAMINEN HOITOTYÖN KEINOIN OPISKELIJOIDEN HAVAINNOIMANA

Transkriptio

1 POTILAIDEN UNIVAJEEN HELPOTTAMINEN HOITOTYÖN KEINOIN OPISKELIJOIDEN HAVAINNOIMANA Anne Aro Toini Lämsä Päättötyö Syksy 1999 Diakonia-ammattikorkeakoulu Alppikadun yksikkö

2 PÄÄTTÖTYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU/ ALPPIKADUN YKSIKKÖ Anne Aro Helsinki syksy 1999 Toini Lämsä 43 sivua ja 2 liitettä POTILAIDEN UNIVAJEEN HELPOTTAMINEN HOITOTYÖN KEINOIN OPISKELIJOIDEN HAVAINNOIMANA Työmme tarkoituksena oli kuvata sairaanhoidon opiskelijoiden käsityksiä univajeen eri syistä ja erilaisista hoitotyön keinoista, joilla voi helpottaa tilannetta. Työmme käsitteli ensiksi unta, sen vaikutuksia ihmiseen yleisesti ja miten unettomuutta voidaan helpottaa. Sairaalaympäristö, itse sairaus monine tunteineen, hoitotoimenpiteet ja kivut ovat esimerkkejä niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat univajeeseen. Työssämme etsimme keinoja näiden häiriötekijöiden poistamiseksi. Olemme tuoneet myös hengellisen näkökulman työhömme univajeen helpottamiseksi, sillä valmistumme diakonissasairaanhoitajiksi. Suoritimme tutkimuksen valmistumisvaiheessa olevien DIAK:n sairaanhoidon opiskelijoiden keskuudessa, koska heillä on erilaisia harjoittelujaksoja jo suoritettuna. Heillä on havaintoja ja kokemuksia univajeen huomioimisesta ja sen hoitamisesta. Päättötyö on kvantitatiivinen tutkimus, johon aineisto kerättiin kyselylomakkeella 54 opiskelijalta ja samalla heiltä kysyttiin mahdollisia omia nukkumisvaikeuksia. Aineisto analysoitiin tilastollisesti. Tärkeimmät tulokset olivat että unilääkkeitä käytettiin usein, sairastuminen aiheuttaa usein unettomuutta, potilaat halusivat keskustella omaisten kanssa useammin ja oma yöasu saattaisi olla yksi keino unettomuuteen. Opiskelijat tunsivat itsensä joskus väsyneiksi koulutuksensa aikana. Avainsanat: uni, univaje, potilas, sairaanhoidon opiskelija

3 SAIRAS KARHUNPOIKA Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme. Lääkkehillä hoidelkaa Nalle ystäväämme Maito tuore, lämpöinen hyväks olla voisi. Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi. Patjaksensa parahin matto levitellään. Peitteheksi toinenkin kääritähän hellään. Laulu kaunis lauletaan univirreksensä. Itse käymme uinumaan hänen vierellensä. Vahtikoira vartioi uskollisna meitä, kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä. Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme. Nalle raukan kuntohon aamuksi jo saamme. R.R.Ryynänen Suuri toivelaulu kirja

4 SISÄLTÖ Sivu 1. JOHDANTO UNI Unisykli Unen tutkiminen UNIVAJE Käsite Univajeen syyt Univajeen vaikutus ihmiseen Opiskelijoiden univaje UNIVAJE SAIRAALASSA JA VAJEEN ENNALTAEHKÄISY Henkilökunnasta johtuvat tekijät Ympäristöstä johtuvat tekijät Potilaasta johtuvat tekijät Unen ja univajeen seuranta sairaalassa Sairaanhoitajan käytännön toimet unihäiriöiden poistamiseksi AIEMMAT UNIHÄIRIÖITÄ KOSKEVAT TUTKIMUKSET TUTKIMUSONGELMA Tutkimuksen tavoitteet TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Otos Aineiston hankinta ja analyysi Tutkimuksen luotettavuus ja eettiset kysymykset.. 24

5 Sivu 8. TULOKSET Opiskelijoiden havainnot potilaan nukkumisesta Opiskelijoiden käsitykset omasta nukkumisesta POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET Pohdinta Johtopäätökset.35 LÄHTEET 36 LIITTEET

6 1. JOHDANTO Uni on kiinnostanut ihmistä läpi vuosisatojen. Jo antiikin aikana on pyritty antamaan selityksiä sille, miksi nukumme ja mitä näkemämme unet tarkoittavat. Läpi vuosisatojen unta ja nukkumista on tutkittu ja tämän päivän tekniikka on tuonut tullessaan mahdollisuuden tutkia unta sekä nukkumista perusteellisemmin. Vielä on kuitenkin paljon selvittämättä ja eri koulukuntien näkemykset unesta vaihtelevat paljonkin. Selvää on kuitenkin se, ettei ihminen tule toimeen ilman unta, vaikka hänen fysiikkansa kestäisi ilman sitä. Ihminen tarvitsee välttämättä unta psyykkisen tasapainon ja uneen liittyvien toimintojen ja suorituskyvyn ylläpitämiseen. Useimmat ihmiset muistavat, kuinka he lapsena sairaana ollessaan saivat vanhemmiltaan kehotuksen levätä ja nukkua kunnolla, jotta voisi parantua. Edelleen suuri osa sairaanhoitajista tunnistaa unen tarpeen tyydyttämisen tärkeäksi ja edellä mainitun kansanuskomuksen paikkansapitäväksi, mutta miksi unihäiriöt ovat kuitenkin sairaalassa ja työelämässä olevien harmina? Kiinnitetäänkö unihäiriöiden ja unettomuuden hoitoon liian vähän huomiota? Näihin kysymyksiin yritämme nyt löytää vastauksen. Tämän päättötyön tarkoitus on tutkia potilaiden univajetta ja kuvata siihen vaikuttavia erilaisia syitä sairaanhoidon opiskelijoiden havannoimana sekä keinoja, joilla voi univajetta helpottaa.

7 2 2.UNI Unta on tutkittu paljon, mutta silti ei ole lopullista tietoa siitä, miksi yleensä nukumme. Syyn täytyy olla tärkeä, sillä kaikki kehittyneimmät eläimet nukkuvat säännöllisesti, vaikka ne ovat unen aikana verraten puolustuskyvyttömiä: ihminenkin nukkuu noin kolmanneksen elämästään. Uni ei ole vain passiivinen valveen vastakohta, vaan aivot toimivat nukkumisen aikana vilkkaasti. Esim. näkörata voi olla unen aikana toiminnassa vaikka silmiin ei tulekaan valoärsykkeitä. Erään olettamuksen mukaan aivot unitilan aikana vertaavat, järjestävät ja varastoivat valveillaoloaikana saamaansa materiaalia. (Nienstedt ym.1992, 570.) Unessa esiintyy fysiologis-kemiallisia toimintoja, joiden avulla fyysistä toimintakykyä ja psyykkistä hyvinvointia ylläpidetään. Tätä kutsutaan unen palauttavaksi homeostaattiseksi, elvyttäväksi tai eheyttäväksi tehtäväksi. Tämä oletus perustuu alun perin siihen kokemukseen, että riittävä lepo on välttämätöntä päiväaikaisen vireyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Kokeellisesti on osoitettu, että nisäkkäille uni on välttämätöntä: biologisesti uni siis lienee elintärkeää. Uniriiston vaikutukset ihmisen mielialaan ja kognitiiviseen suorituskykyyn on osoitettu laajasti. (Kronholm 1993, 7.) Eri univaiheeseen on liitetty erilaisia tehtäviä esim. REM-unelle annetaan usein psykologisia tehtäviä; toisaalta sen on myös esitetty suojelevan ihmistä ns. hitaan unen liialliselta syvenemiseltä. Unta on selitetty myös lämmön säätelyteorioilla: uni palvelee lämmön säätelyfunktioita ollen ainoa keino jäähdyttää aivoja. Oppimisteorioilla selitetään, että aivot järjestävät edellisen päivän tapahtumat pyyhkien merkityksettömät pois ja ottaen merkittävät pysyväismuistiin. (Partinen et al. 1991, 28.) Selityksiä näyttää olevan siis useita ja teoriat ja mielipiteet jakaantuvat moniin erilaisiin koulukuntiin: yhteisiä kaikille teorioille ja kannanotoille näyttää kuitenkin olevan se, että uni on ihmiselle elintärkeä ja merkittävä fysiologinen toiminto.

8 3 2.1 Unisykli Langen (1979,15) mukaan unen kulkua voisi kuvata uneen vaipujan kannalta seuraavasti: aluksi on raukea ja rentoutunut olo unen kynnyksellä ja yhteys ympäristöön menetetään vähitellen. Nukahtaja on silti vielä melko helposti herätettävissä. Sitten ihminen/ yksilö astuu unen kynnykseltä kevyeen uneen. Ulkoiset ärsykkeet kuitenkin pystyvät vielä tavoittamaan aivot, mutta ne eivät enää pysty herättämään nukkujaa. Vain EEG-käyrä paljastaa tavoittamisen: aivot kyllä reagoivat ärsykkeeseen, mutta se ei yllä nukkujan tietoisuuteen eikä hän näin pysty käyttämään sitä hyväkseen. Seuraavaan eli syvän unen vaiheeseen nukkuja siirtyy vaivattomasti, mutta tässäkin vaiheessa hänet voidaan herättää - joskin vaikeammin. Syvimmästä unen vaiheesta ihmiset heräävät yksilöllisesti, toiset nopeammin, toiset hitaammin. Ihmisen unirytmi, kevyestä syvään uneen ja jälleen kevyeen, toistuu yleensä 5-6 kertaa yön aikana vaiheiden erojen kerta kerralta pienentyessä. (Langen 1979, 16.) Normaalisti nukahtamisen jälkeen unen eri tasoille siirrytään asteittain kevyestä syvempään ja syvä uni saavutetaan noin minuutissa. Syvässä unessa viivytään muutamasta minuutista jopa yhteen tuntiin. Sen jälkeen uni siis alkaa asteittain keventyä ja ensimmäinen REM-vaihe tulee noin minuutin kuluttua nukahtamisesta. (Partinen & Martin 1994, 7.) Tätä kiertoa kutsutaan unisykliksi. Sydämen syke ja verenpaine laskevat unen aikana: verenpaine on alhaisimmillaan aamuyöstä. Lihakset ovat rentoina ja aineenvaihdunta hidastuu, ruumiinlämpö laskee. Lämmön laskun on arveltu johtuvan lihastyön loppumisesta: ruumiinlämpö alkaa laskea kuitenkin jo nukkumaanmenoaikana, joten se on suoraan sidoksissa uni-valvetilan vuorotteluun ja ihmisen sisäiseen ajastinjärjestelmään. Virtsaneritys vähenee. Adrenaliinin ja noradrenaliinin pitoisuudet veressä laskevat. Unen aikana erittyy runsaasti lisämunuaisen kuorikerroksen hormoneja, kortisolia ja kasvuhormonia. Unen aikana tapahtuukin jatkuvasti kasvua, solujen uusiutumista ja energian kulutusta: nukkumisen aikana kulutamme keskimäärin noin 800 kilokaloria. Unen aikana ihminen vaihtaa asentoa noin kertaa, ja aikaa näihin vaihtoihin kuluu yhteensä noin 3-5 minuuttia. (Yura & Walsh 1990; Hyyppä ym. 1992, 159.)

9 4 Unen tarve on yksilöllinen ja se vaihtelee eri ikäkausina. Vanhuksen unentarve yleensä vähenee henkilön aikaisempaan unentarpeeseen verrattuna. Toisaalta tämä voi olla vain harhaluulo, sillä vanhukset korvaavat unentarvetta nukkumalla useammin kuin keskiikäiset, myös päivisin. Tärkein kriteeri unen riittävyydelle on se, että henkilö tuntee itsensä päivällä virkeäksi. (Lääkintöhallintus 1989, 2; Hyyppä ym ) 2.2 Unen tutkiminen Täydellistä koko yön rekisteröintiä kutsutaan unipolygrafiaksi. Tällöin rekisteröitävinä ovat EEG:n lisäksi edellä mainitut EMG ja EOG. Hengitysliikkeitä rekisteröidään unipatjamenetelmällä ja sydämen toimintaa EKG:lla. Joskus käytetään myös korvaoksimetriä, vielä tarkemmissa tapauksissa turvaudutaan valtimokatetriin. Esimerkiksi hormonipitoisuuksien määrittämiseen tai muihin verikokeisiin voidaan käyttää apuna normaalia laskimokanyyliä. Video- ja infrapunakameroita voidaan käyttää myös hyväksi. Selvää toki on, että kun tutkittavaan kiinnitetään näin paljon erilaisia valvontalaitteita, voi liikkuminen ja jopa nukkuminen itsessään olla hyvinkin epämukavaa ja vaikeaa. Näin ollen olisikin hyväksi, jos tutkittava voisi nukkua unilaboratioriossa ainakin kaksi yötä. Miellyttävämpää varmasti on ns. unen pitkäaikaisrekisteröinti, jossa tutkittava voi käydä kotona nukkumassa nauhurin kanssa. (Hyyppä & Partinen 1985, 37, Kronholm 1998,13.) Kuitenkin erilaiset mittaukset ovat unen tutkimisen kannalta tärkeitä: jos potilasta tutkitaan pelkällä unipatjarekisteröinnillä, tuloksena on vain epäsuoraa tietoa unesta. Esim. uniapneatutkimuksessa tämä ei takaa luotettavuutta. (Partinen & Martin 1994). Tässä päättötyössä tutkitaan, miten sairaanhoidon opiskelijat ovat havainnoineet sairaalassa olevien potilaiden nukkumista ja unta. Suljemme pois työstämme tässä kappaleessa esitetyt unen tutkimukseen käytettävät (EEG, EMG, EOG ja EKG) rekisteröintilaitteet. Valitsimme kyselylomakkeen vastaajiksi sairaanhoidon opiskelijat siksi, että heillä on eri harjoituskenttien jaksoilta kokemuksia ja tällöin vastaukset eivät ole yhden sairaalan havaintoja.

10 5 3. UNIVAJE 3.1 Käsite Kansainvälisen unihäiriöluokittelun mukaan unihäiriöt luokitellaan oireiden mukaisesti neljään pääluokkaan: 1. unen aloittamisen ja ylläpitämisen häiriöt eli insomniat 2. liikaunisuushäiriöt 3. uni- ja valverytmin häiriöt 4. unen erityishäiriöt eli parasomniat. (Kronholm 1993, 14.) Insomniaan eli unettomuuteen kuuluu lisäksi kolme eri tyyppiä: 1. vaikeus saada unen päästä kiinni 2. huono ja/tai katkonainen uni 3. liian varhainen herääminen aamulla (Partinen 1994.) Univajeella tarkoitetaan unen riittämättömyyttä, joka voi olla eri syistä johtuen laadullista tai määrällistä. Unihygienialla tarkoitetaan erilaisia tottumuksia ja ulkoisia seikkoja, jotka vaikuttavat nukahtamiseen tai nukkumiseen. Hyvä unihygienia koostuu mm. säännöllisistä nukkumaanmeno- ja heräämisajoista, sopivasta nukkumisympäristöstä esim. tarpeeksi hiljainen ja viileä huone, hyvä vuode sekä niistä rituaaleista, joita henkilö harjoittaa ennen nukkumaan menoaan (esim. lämpimän mehun juonti, lukeminen, hiusten laittaminen). (Lääkintöhallitus 1989, 2; Hyyppä ym. 1992, 182.) 3.2 Univajeen syyt Partisen (1994 ) mukaan unettomuus on oire eikä sairaus, joten sen syy tulee selvittää. Yli 30 prosenttia suomalaisista aikuisista kärsii ajoittaisesta unettomuudesta niin, että käyttää säännöllisesti lääkkeitä tai haluaisi ongelmaan lääkärin apua. Yli neljä prosenttia aikuisista kärsii kroonisesta unettomuudesta ja unettomuus saattaa yhä lisääntyä

11 6 yhteiskunnallisten olojen muutoksen myötä (mm. teknistyminen, lama ja sen mukanaan tuomat epävarmuustekijät toimeentulon pysyvyydestä jne.) Toiminnallinen eli psykologinen unettomuus on yleisin unettomuuden muoto. Se voidaan jakaa tilapäiseen ja krooniseen. Tällainen unettomuus voi liittyä johonkin elämänmuutokseen, kuten omaisen menettämiseen, rakastumiseen, ulkomaanmatkaan tai vaikkapa tulevaan tenttiin. (Partinen 1994.) Stressi on eräs merkittävä unettomuuden aiheuttaja. Hoitotyön ammattisanasto määrittelee stressin sisäisen tai ulkoisen ärsykkeen aiheuttamaksi fysiologiseksi tai emotionaaliseksi paineeksi, jännitykseksi tai rasitusreaktioksi, joista yksilö pyrkii selviytymään ongelmanratkaisupuolustusmekanismiensa avulla yrittämällä mukautua tilanteen aiheuttamaan muutospaineeseen uuden tasapainon saavuttamiseksi. (Hyyppä ym. 1992, 372.) Joskus tilapäinen unettomuus saattaa muodostua jatkuvaksi ongelmaksi. Tällöin unilääkkeet eivät ratkaise ongelmaa, koska kyseessä on eräänlainen negatiivinen ehdollistuminen nukahtamiseen omassa vuoteessa. Oppimisteorian käytöllä on saatu parhaat hoitotulokset. Tämä tarkoittaa sitä, että jos uni ei vuoteeseen menon jälkeen tule kohtuullisessa ajassa, on noustava ylös puuhailemaan jotain kevyttä. Sängyn tulee olla vain nukkumista varten, ei ajanviettopaikka. (Hyyppä & Partinen 1985; Partinen 1994.) Vuodenajat, vuorotyö ja aikavyöhykkeeltä toiselle matkustaminen ovat syynä useiden ihmisten unihäiriöihin. Myös puhtaasti ympäristöön liittyvät käytännölliset syyt voivat aiheuttaa unettomuutta. Mm. uusi ympäristö, totutusta poikkeava melutaso tai uudenlaiset aistiärsykkeet, nukkumispaikan lämpötila tai epämukava vuode voivat olla ongelman alkulähde (Achte & Tamminen 1981, 122). Sairaalahoitoon joutuminen onkin tyypillinen tilapäisen unettomuuden aiheuttaja. Tämäntyyppinen unettomuus paranee kuitenkin yleensä itsestään ajan mukana. Joskus lyhytaikainen unilääkkeiden käyttö on perusteltua. Lääkkeiden ja alkoholin käyttöön liittyvät unihäiriöt ovat toiseksi yleisin unettomuuden syy. Unilääkkeiden äkillinen lopettaminen voi aiheuttaa unettomuutta. Näin ollen ne pitäisi lopettaa vähitellen ja ennen kaikkea harkita ennen niiden käytön aloittamista tarkoin, onko käyttö ylipäätänsä välttämätöntä. (Partinen 1994.) Myös muut, kuten esim. teofylliniä ja efedriiniä sisältävät astmalääkkeet tai beetasalpaajat voivat aiheuttaa

12 7 unettomuutta tai kevyttä yöunta. Alkoholi helpottaa nukahtamista, mutta häiritsee jo pienessä määrin nautittuna unen laatua. REM-unen määrä aamuyöllä lisääntyy aiheuttaen usein painajaista ja levottomuutta, jotka voivat herättää nukkujan. Säännöllinen alkoholinkäyttö voi aiheuttaa noidankehän, kun ahdistusta yritetään iltaisin vähentää alkoholilla (Hyyppä & Partinen 1985.) Myös kahvi tai muut kofeiinia sisältävät tuotteet, raskas ateria tai päinvastoin näläntunne, tupakointi tai raskas fyysinen rasitus ennen nukkumaanmenoa voivat vaikeuttaa nukahtamista ja aiheuttaa unettomuutta.mielenterveyshäiriöt järkyttävät helposti uni-valverytmin tasapainoa. Psykoosit voivat aiheuttaa unihäiriöitä ja toisaalta pitkäaikainen unettomuus saattaa johtaa jopa psykoottisiin reaktioihin äärimmäisissä tilanteissa. On myös todettu, että depressioihin liittyy noin 90 prosentissa tapauksista unen häiriöitä. Tämä on tyypillistä etenkin vanhuksille. Tilapäisiin olosuhteen muutoksiin liittyvä ahdistuneisuus on tavallisin unettomuuden aiheuttaja. Ahdistuneisuus liittyy etenkin nukahtamisvaiheeseen ja häiritsee usein myös nukkumista. (Partinen 1994,9.) Moni elimellinen sairaus voi estää suoraan tai hoitotoimenpiteiden kautta unen saannin. Näitä ovat mm. astma, sydämen vajaatoiminta, pohjukaissuolen haava tai vatsahaava, krooninen munuaisten vajaatoiminta tai eri syistä johtuva kutina tai kipu. Myös erilaiset neurologiset sairaudet, kuten aivotulehdus tai aivoverenkierron häiriöt, voivat aiheuttaa erityyppisiä unen häiriöitä (Hyyppä & Partinen 1985; Hyyppä ym. 1992). Elimellisen sairauden aiheuttama unihäiriö ilmenee useimmiten yöllisenä heräilynä, ei niinkään vaikeutena saada illalla unta. (Lääkintöhallitus 1989, 19.) Uneen liittyvistä erityishäiriöistä eli parasomnioista mainittakoon tässä unissakävely ja - puhuminen, yölliset kauhukohtaukset, yökastelu, kuorsaus, unenaikainen hampaiden narskuttelu ja painajaiset. (Lääkintöhallitus 1989, 58). Yuran ja Walshin (1990) mukaan jotkut ihmiset itse aiheuttavat unenpuutteensa tahdonalaisesti. Henkilö ei ehkä halua ottaa huomioon unentulon merkkejä eikä noudattaa niitä tai hän pyrkii suorittamaan loppuun jonkun tehtävän. Henkilö ei ehkä ymmärrä tai tunnusta omaa biologista rytmiään tai ali- tai yliarvioi unentarpeensa.

13 8 Tavallista on myös se, että ihmiset liikaa pohtivat nukkumistaan ja vertaavat etenkin sen kestoa normaalina pitämiinsä arvoihin ja saattavat siten huolestua turhaan Unettomuutta aiheuttavia tekijöitä on siis jo sairaalamaailman ulkopuolella merkittävä määrä. Kun näihin liitetään vielä sairastumisen ja sairaalaan joutumiseen liittyvät erityiset unettomuutta aiheuttavat syyt, näyttää ongelmakenttä melko laajalta. 3.3 Univajeen vaikutus ihmiseen Univaje koetaan subjektiivisesti epämiellyttävänä elämyksenä. Yuran ja Walsh (1990) mukaan unenpuutteen merkkejä ovat uupumus, masennus, epämääräinen pahanolotunne, huono keskittymiskyky, silmien kutina, kirvely ja punoitus, ärtyneisyys, hermostuneisuus, kipukynnyksen aleneminen, huimaus, haukottelu, levottomuus, käyttäytymismuutokset ja poikkeava käyttäytyminen, hallusinaatiot, sekavuus, epäluuloisuus, väsymys, ruokahaluttomuus, ruuansulatusvaivat, lihasheikkous, vaikeus ylläpitää henkisiä toimintoja ja tarkkaavaisuutta sekä päättämättömyys. Väsyneenä henkiset suoritukset vaativat henkilöltä suurempaa fyysistä ponnistelua. Unenpuutteesta kärsiville sattuu helposti tapaturmia mm. siksi, että heidän koordinaatiokykynsä on huono. He ovat henkisesti tehottomia, masentuneita, tylsiä, kärsimättömiä ja helposti ärsyyntyviä, tyytymättömiä ilman syytä sekä hitaasti reagoivia. He lipsuvat etenkin yksitoikkoisissa tai päinvastoin hyvin monimutkaisissa tehtävissä ja heiltä puuttuu sinnikkyyttä. Heidän havaitsemiskykynsä voi olla vääristynyt, kaksoiskuvia ja epätodellisuuden tunnetta saattaa esiintyä. Kuulontarkkuus voi olla heikentynyt. (Yura & Walsh 1990, 343.) Unettomuuden psykologiset vaikutukset ovat siis ilmeisiä ja hyvin moninaisia. Joitakin autonomisen hermoston oireita voi esiintyä, kuten sydämentykytystä ja rytmihäiriöitä. (Nienstedt ym. 1992, 573). Uni on kuitenkin välttämätöntä ainakin ihon uusiutumiselle. Unenpuutteessa kudokset veltostuvat ja kollageeni eli tumma kudosproteiini tulee näkyväksi. Lisäksi kudoksiin kertyy nestettä, mikä saa aikaan turvotuksia. Naisilla voi esiintyä kuukautiskiertoon liittyviä unioireita. Itse nukkumistapahtumassakin voi unen puutteesta kärsivällä henkilöllä olla häiriöitä, siirtyminen univaiheesta toiseen saattaa

14 9 olla epäsäännöllistä eikä ruumiinlämpö laske samalla tavoin kuin normaalisti. (Yura & Walsh 1990.) Unenpuutteessakin ihminen siis pystyy suoriutumaan useimmista tehtävistä, edellyttäen että ne eivät ole liian yksitoikkoisia ja mielenkiinnottomia tai päinvastoin liikaa tarkkuutta vaativia. Ihminen pysyy myös paremmin hereillä tehdessään lihastyötä, vaikkapa kävellessään. (Yura & Walsh 1990, 344). Potilas voi olla unestaan turhaan huolissaan ja verrata mm. sen kestoa normaaleina pitämiinsä arvoihin tai huonetovereittensa nukkumistottumuksiin. Hänellä voi myös olla vääriä luuloja sairautensa vaikutuksesta uneen ja nukkumiseen. (Yura & Walsh 1990) 3.4 Opiskelijoiden univaje Hyyppä (1998, 73) on huomannut, että opiskelijat nukkuvat keskimäärin alle 7 tuntia, joka on noin kaksi tuntia vähemmän kuin opiskelijat ovat aiempien tutkimusten mukaan nukkuneet. Opiskelijoiden ikä voi vaihdella 17 vuodesta yli 50 vuoteen.tähän ryhmään kuuluu sosiaalisiin rooleihin ja yhteiselämän eri muotoihin kuuluvia ihmisiä.on nuoria sinkkuja, perheellisiä lapsineen ja ilman lapsia. Lapsiperheissä sairaukset tuovat omat ongelmansa opiskelulle ja päättötyön työstäminen samanaikaisesti muun opiskelun kanssa voi viedä voimia. Toimme tämän huomion päättötyöhömme koska opiskelijat elävät opintojensa aikana jatkuvan paineen alla. Tässä päättötyössämme selvitämme potilaan nukkumisen tarkkailua ja univajeen syitä sairaanhoidon opiskelijoiden havainnoimana sairaalaympäristössä. Tässä kappaleessa käsittelimme yleisiä tekijöitä unettomuuteen. Suljemme pois yksittäiset sairauskohtaiset tarkemmat unihäiriöiden esittelyt.

15 10 4. UNIVAJE SAIRAALASSA JA VAJEEN ENNALTAEHKÄISY Äkillinen sairastuminen tai sairauden paheneminen ja sairaalaan joutuminen asettaa omat vaatimuksensa ihmisen kyvylle nukkua hyvin. Henkilö voi siis kärsiä paitsi edellä käsitellyistä yleisistä unettomuutta aiheuttavista tekijöistä myös siitä, että on sairastunut ja joutunut sairaalaan. Jaottelemme nämä tekijät henkilökunnasta, ympäristöstä ja potilaasta johtuviin tekijöihin. 4.1 Henkilökunnasta johtuvat tekijät Huolimatta siitä, että henkilökunnasta johtuvat tekijät olisi voitu käsitellä ympäristötekijöiden yhteydessä, otimme ne kuitenkin erikseen niiden merkittävyyden ja oman luonteen takia. Ympäristöstä johtuviin tekijöihin liittyy näistä selkeimmin kenties henkilökunnan riittämättömyys ja siitä johtuva aikapula sekä myös osaston rutiininomaisesta periaatteesta saada kaikki asukkaat yökuntoon ennen yöhoitajan tuloa. Tällainen menettely eli liian aikainen nukkumaan saattaminen aiheuttaa potilaalle aamuyön unettomuutta. Sitä voi aiheuttaa myös unilääkkeiden antaminen liian aikaisin so. jopa kello Sairaanhoitajan tietämystä lääkehoidosta tulisikin parantaa. Paitsi että teoriatiedoissa on puutteita unilääkkeiden osalta, myös potilaiden kivun lievityksen tehostamiseen ja oikean ajankohdan valinnan painottamiseen olisi tarvetta. Hyypän ym. (1992) mukaan hoitohenkilökunnan tietojen parantamisessa olisi varaa paitsi em. lääkehoidon, myös yleisesti unen ja unettomuuden kannalta. Univajepotilaan hoito on kehittymätöntä, koska hoitajilla ei ole riittäviä valmiuksia kohdata unettomuudesta ja unihäiriöistä kärsivää potilasta teoreettisella, elämyksellisellä eikä kokonaispersoonallisella tasolla. Hoitotyössä potilaan unta tarkkaillaan karkean ulkokohtaisesti eikä sitä nähdä kiinteänä osana potilaan kokonaishoitoa ja hyvinvointia. Hoitotyössä on myös jättäydytty liikaa unilääkkeiden varaan ja unohdettu perinteiset hoitotyön keinot, jolla unettomuutta voisi helpottaa. Potilaiden ohjaus on vaikeaa, koska teoria- ja tietopohja unesta ja unettomuudesta on heikko. Erilaiset oireet, esim. kuorsaus, voivat jäädä vain yksittäisiksi hoitajan havainnoiksi ilman, että niitä osattaisiin yhdistää mihinkään suurempaan kokonaisuuteen.

16 11 Eri hoitoyksiköt voivat olla jopa tuottamassa potilaille univajetta, koska hoitohenkilökunta ei kiinnitä tarpeeksi huomiota potilaan unen ja levon tarpeen tyydytykseen: hoitajien välinpitämätön asenne unta kohtaan ilmenee mm. siten, että osaston rutiineja noudatetaan kaavamaisesti harkitsematta lainkaan, mikä kyseisessä tilanteessa olisi järkevää. Esimerkiksi kumpi on tärkeämpää, yöhoitajan suorittama verenpaineen mittaus vai potilaan antaminen nukkua rauhassa hieman pidempään? Työn vähäinen suunnittelu tai suunnittelematta jättäminen voi siis Hyypän ym. (1992) mukaan aiheuttaa unihäiriöitä tai lisätä niitä. Myös Yuran ja Walsh (1990) mainitsevat, että henkilökunnan mekaaninen ja rutiininomainen asennoituminen, asenteet ja suoranainen tietämättömyys voivat olla potilaan unen häiriytymisen syynä. Potilaan unentarvetta saatetaan jopa vähätellä. Olisiko hoitajien mielestä kyseessä niin vähäpätöinen ongelma, etteivät he viitsi tai ymmärrä kiinnittää siihen huomiota kiinnostuksen suuntautuessa lääketieteellisesti mielenkiintoisempiin asioihin? Unettomuudenhan voi niin helposti kuitata rutiininomaisesti unilääkkeillä. Ensisijainen keino potilaan unen ja unettomuuden tarkkailussa tulisikin olla potilaan kanssa keskustelu, häneltä itseltään kysyminen. Nukkuiko potilas hyvin? Jos ei, missä oli vika ja mikä mahdollisesti aiheutti huonon yöunen? Miten potilas vertaisi yönsä kotioloissa nukkumiseen? Vasta toissijaisena keinona hoitajan tulisi käyttää omaa tarkkailuaan ja omia havaintojaan. Vaikkapa sydänvalvontamonitori saattaa paljastaa potilaan sydämen sykkeen kiihtyvän hoitajan tullessa hänen huoneeseensa. (Yura & Walsh 1990, 354.) Hyypän ym. (1992) mukaan unettomuuden ja nukkumisen seurantaan kuuluu myös potilaan tarkkailu päivisin. Onko potilas väsynyt, nukahteleeko hän? Onko potilaalla masennuksen oireita, mm. haluttomuutta, syrjään vetäytymistä, arvottomuuden tunteita? Onko mahdollisista unilääkkeistä sivuvaikutuksia ja onko potilas tottunut niihin? Näin havainnoimalla sairaanhoitaja saa lisätietoja potilaasta ja näiden havaintojen pohjalta hoitaja voi tehdä päätelmiä ja keskustella tarvittaessa potilaan kanssa esille nousseista asioista. Sairaanhoitajan keinoksi usein jääkin toimia mahdollisimman unimyönteisesti niissä puitteissa, jotka hänen työskentelyynsä on annettu. Järkevää tilojen käyttöä voi suunnitella: mihin sijoittaa huonokuntoisimmat tai mahdollisesti kuolevat potilaat,

17 12 mihin yöllä tulevat uudet potilaat jne. Yuran ja Walshin (1990) mukaan sairaanhoitaja voi vaikuttaa seuraaviin asioihin koskien sairaalaympäristöä: unta edistävän ympäristön luominen eli himmeät valot, hiljaisuus ja yksityisyys; häiriötekijöiden so. häiritsevän melun poistaminen osastoilta esimerkiksi siten, että puhelimet olisivat potilaiden kuulumattomissa tai että ne toimisivat merkkivaloperiaatteella; sairaanhoitajien työvuororaporttien ja keskustelun sekä taukojen tapahtuminen neuvotteluhuoneessa. Hoitajien tulisi huomioida myös potilaiden valikoiva kuulo, ts. välttää heidän nimensä mainitsemista potilashuoneessa turhaan yöaikana. Mahdollisimman mukavan ja nukkumista edesauttavan ympäristön järjestämiseen potilaalle kuuluu varmistaa, että vuoteessa on mukavat vuodevaatteet, oikea määrä tyynyjä, että hänellä on niin halutessaan oma yöasu, ikkuna jätetään mahdollisesti raolleen sekä potilaiden ideaali huonesijoitus monen hengen huoneissa. Hyypän ym. (1992) mukaan hoitaja vastaa hyvin pitkälle siitä, millaiset unihygieeniset olosuhteet potilaalle sairaalassa tarjotaan, kuinka hyvin miellyttävän ja unta edistävän fyysisen ympäristön lisäksi potilaan unirituaalit voivat toteutua. Sairaalaantulovaiheessa potilaalle tulisi esitellä osasto, oma huone ja potilastoverit. Vaikka potilaalle osoitettu reviiri on suppea, on tuotava selvästi ilmi, että se on hänen omaa aluettaan. Hän voi siten esimerkiksi pitää yöpöydällään omia tavaroitaan ja esittää toivomuksia mm. vuoteen sijaamiseen suhteen. (Iivanainen ym ). 4.2 Ympäristöstä johtuvat tekijät Potilaalle tärkeitä alueita ovat vuode, potilashuone, osasto ja koko sairaala. Ensisijaisreviiriksi kutsutaan potilaan tärkeintä paikkaa eli vuodetta ja sen lähiympäristöä, joka on potilaan omaa reviiriä ja luonteeltaan yksityistä. Sairaalassa on myös puolijulkisia tai -yksityisiä paikkoja, joita kutsutaan toissijaisreviiriksi. Toimintaympäristö on se alue, jolla ihminen päivittäin liikkuu ja toimii. Ensisijaisreviiri voisi sairaalaolosuhteissa olla potilashuone, toissijaisreviiri osasto ja toimintaympäristö koko sairaala. Martinin (1994) tutkimuksen mukaan ympäristöstä johtuvia unta häiritseviä tekijöitä sairaalaolosuhteissa ovat melu, sopimaton vuode ja huoneen lämpötila. Webster ja

18 13 Thompson (1986) siteeraavat Murphyn ym. tutkimusta, jossa unen häiriintymisen todettiin johtuvan enimmäkseen melusta ja kivuista. Melu ja äänet sairaalassa ovat yleensä uusia ja outoja potilaille, joten niihin myös havahtuu helpommin, alttius herätä sairaalassa siis lisääntyy. Sairaalat ovat toimintaperiaatteistaan huolimatta meluisia paikkoja ja suurin osa melusta johtuu laitteista ja henkilökunnan puheesta. Sairaaloiden valaistus voi häiritä potilaita ja lämpötila on usein korkeampi kuin se, mihin potilaat ovat kotiolosuhteissa tottuneet. Puutteellinen ilmastointi voi olla ongelma tai päinvastoin veto ja kylmyys. Huono ilmanvaihto voi häiritä potilasta myös epämiellyttävien hajujen muodossa. Potilasvuoteet ja vuodevaatteet voidaan kokea epämukaviksi, potilas voi olla tottunut nukkumaan parivuoteessa ja hän voi pelätä jopa putoavansa kapeasta sairaalasängystä. Erilaiset suojamuovit vuoteessa voivat hiostaa potilasta. Potilas voi myös joutua nukkumaan epämukavassa asennossa esimerkiksi erilaisten raajavetojen tai hengitysvaikeuksien takia. (Webster & Thompson 1986.) Monen hengen potilashuone asettaa omat ongelmansa nukkumiselle. Potilaille tehtävät hoitotoimenpiteet saattavat häiritä toisia potilaita ja voi myös intimiteetin puuttumisen takia muodostua häiriötekijäksi. Intimiteetti liittyy kiinteästi yksityisyyteen. (Kuuppelomäki ym. 1987, 57-71). Nukkumista saattaa vaikeuttaa se seikka että vuode on oikeastaan ainoa potilaan oma paikka osastolla. Vuoteessa tai sen välittömässä läheisyydessähän tapahtuu suurin osa päivittäisistä aktiviteeteista, kuten lääkärinkierrot, syöminen ja omaisten vierailut. Tämä voi vaikuttaa nukkumiseen rauhoittumista. (Webster & Thompson 1986.) 4.3 Potilaasta johtuvat tekijät Webster ja Thompson (1986) mainitsevat, että potilasta voivat häiritä hänen sairaudestaan johtuvat epämukavuudet, kuten epämukava asento tai kivut ja säryt. He ovat maininneet kivut heti toiseksi pahimmaksi unta häiritseväksi tekijäksi. Potilaat eivät nuku, jos heillä on kipuja. Toisaalta univajeisen potilaan kipukynnys on huomattavasti hänen normaalia kipukynnystään matalampi. Ahdistuneisuus ja stressi voivat vaikeuttaa nukahtamista ja aiheuttaa unettomuutta. Ahdistusta voi aiheuttaa paitsi huoli sairaudesta ja tutkimuksista myös roolimuutokset ja

19 14 epävarmuus siitä, mitä potilaalta odotetaan hänen roolissaan ja asemassaan. Myös eroon joutuminen läheisistä ja huoli heidän toimeentulostaan sekä kykenemättömyys tehdä realistisia ja pitäviä tulevaisuuden suunnitelmia voivat aiheuttaa ahdistusta. Aiheuttajana voi olla myös edellä mainittu intimiteetin puuttuminen kaikkine vaikutuksineen. Vieraiden ihmisten läheisyys voi hämmentää potilasta. Potilas voi myös suorastaan pelätä ja jännittää sairaalassaoloa ja tulevia päiviä toimenpiteineen ja tuloksineen. Hän voi miettiä myös pitempään tulevaisuuttaan ja pärjäämistään arkielämässä. Olisi myös huomattava, että potilaat usein jopa odottavat nukkumisensa ja unen huonontuvan sairaalassa. He asennoituvat asiaan sairaalassaoloaikaan kuuluvaksi. Jotkut potilaat voivat myös päinvastoin nukkua paremmin sairaalassa johtuen esim. kivunlievittämisestä tai ahdistuneisuuden ja huolien vähenemisestä heidän tuntiessaan, että heistä huolehditaan ja että heidän asiansa on hoidossa. Webster ja Thompson (1986) toteavat, että henkilökunnan vaihtuminen ennen yötä voi olla eräs syy siihen, että potilaan unen turvaaminen on hautautunut jonnekin hoidon taakse. Yö- ja päivähoitajien välillä on saattanut tapahtua jonkinlainen informaatiokatkos. Yöhoitajien tulisi entistä aktiivisemmin nähdä itsensä osana hoitotiimiä ja osallistua potilaiden hoidon suunnitteluun sekä arviointiin. Joillakin osastoilla tuntuu, että yöhoitaja on todellakin vain potilaiden öinen turva ja vartija sekä pakollisten hoitotoimenpiteiden suorittaja vailla kokonaisvaltaista ja perimmäistä suhdetta potilaisiin. Tämä korostuu etenkin silloin kun osastolla on vakituiset yöhoitajat, jotka tekevät päivävuoroja harvoin, jos koskaan. 4.4 Unen ja univajeen seuranta sairaalassa Henkilökunnan asenteista ja hyvälle yöunelle ja nukkumiselle antamasta arvostuksesta usein riippuu, kuinka asiaan ylipäänsä kiinnitetään huomiota ja kuinka sitä seurataan. Potilaan hoitosuunnitelmaan kirjaamisesta mielestämme jo näkee, millä vakavuudella asiaan suhtaudutaan ja miten tärkeänä sitä pidetään. Unen havainnointiin kuuluu Hyypän ym. (1992) mukaan mm. potilaan heräilyn, nukkuma asentojen, kuorsauksen ja hengityksen seuranta. On tärkeää muistaa, että

20 15 hoitajan havainnot eivät välttämättä ole oikeita: esim. potilaat saattavat näyttää torkkuvan, mutta eivät syystä tai toisesta halua ilmaista valvomistaan hoitajalle. Ongelmaisilla potilailla olisi hyvä myös pitää erityistä unipäiväkirjaa, johon kaikki unen kannalta merkitykselliset tekijät voidaan kirjata ja josta niitä on siten myöskin helppo seurata. Erityishuomiota tulisi kiinnittää myös potilaan aamuöiseen unettomuuteen ja raportoida siitä tarvittaessa lääkärille: tämänkaltaisen unettomuuden syynä voi olla depressio, jolloin voidaan harkita depressiolääkitystä mahdollisen unilääkkeen sijaan. (Martin 1994.) Sairaanhoitajan käytännön toimet uniäiriöiden poistamiseksi Potilaita voisi rohkaista käyttämään osaston muita tiloja hyväksi päiväsaikaan, mikäli se on mahdollista terveydentila huomioon ottaen: vaikkapa syöminen ja tv:n katselu päiväsalissa voi edesauttaa unen tuloa ja nukkumista siinä tilanteessa. Tähän liittyy kiinteästi päiväaikainen aktiivisuus ja liikkuminen, joka edistää unen saantia ja syvää yöunta. (Martin 1994.) Potilaan ahdistusta voi helpottaa keskustelemalla potilaan kanssa hänen mieltään askarruttavista asioista, pyrkimällä luomaan luottamuksellinen ja turvallinen hoitosuhde. Potilasta informoidaan tarpeeksi ja riittävän ajoissa, ja hänelle kerrotaan tutkimustuloksista ja tulevista tapahtumista. Potilaan omaiset huomioidaan ja heitä rohkaistaan osallistumaan hoitoon. Yura ja Walsh (1990) toteavat, että olisi hyvä, jos potilaan luona kävisi joku läheinen ennen nukkumaanmenoa. Pelkkä hoitajan läsnäolokin voi helpottaa pelokkaan ja jännittyneen potilaan oloa. Kokemuksemme mukaan yöhoitajan rauhallinen, kiireetön, asiantunteva ja turvallinen esiintyminen ensimmäisellä potilaskierrolla edesauttaa potilaiden rauhoittumista ja turvallisuuden tunteen syntymistä. Potilaan jännittynyttä olotilaa voi helpottaa myös fyysinen kosketus, kuten selän tai jalkojen hieronta tai vaikkapa vain lyhyt kädestä kiinnipito, jos se hoitosuhteessa on mahdollista. Hoitaja voi myös opettaa potilaalle erilaisia rentoutustekniikoita. Potilaan kipuja tulisi lievittää tehokkaasti. Sairaanhoitajalla on avaimet kipujen lievittämiseen: tärkeää on, että kipulääkkeen ajoitus on oikea, ts. sitä annetaan ajoissa