Liite 2. SPC Finland toimintasuunnitelma Tausta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite 2. SPC Finland toimintasuunnitelma Tausta"

Transkriptio

1 Liite 2. SPC Finland toimintasuunnitelma Tausta 1.1 Lähimerenkulun edistäminen EU:n liikennepolitiikassa Lähimerenkulun edistäminen on sisältynyt EU:n liikennepolitiikkaan keskeisenä periaatteena jo 1990-luvulta alkaen. Se sisältyy Ateenan julistukseen, joka hyväksyttiin EU:n liikenneministerineuvoston kokouksen päätelmissä kesäkuuta Ateenan julistuksen mukaan lähimerenkulun roolia on vahvistettava saavutettavuuden ja kaupan turvaamiseksi, ja siirtämään pitkän matkan tiekuljetuksia merikuljetuksiksi. Liikenteen valkoisen kirjan 2011 tavoitteiden ohella lähimerenkulun edistäminen vastaa kapasiteetti-, energia- ja ilmastollisiin haasteisiin. Julistuksessa tunnustetaan European Shortsea Networkin (ESN) ja sen jäsenten, lähimerenkulun edistämiskeskusten, SPC:iden tärkeä rooli tässä yhteydessä. EU:n liikenteen valkoisen kirjan 2011 tavoitteena on kilpailukykyinen ja kestävä liikennejärjestelmä. Lähimerenkulun edistämisen kannalta merkittävimmät tavoitteet liittyvät liikenteen valkoisen kirjaan tavoitteisiin vähähiilisten kestävämpien polttoaineiden käytön lisäämisestä sekä multimodaalisten logistiikkaketjujen suorituskyvyn optimointiin, jossa nostetaan esille energiatehokkaampien liikennemuotojen hyödyntäminen sekä energiatehokkuuden lisääminen liikennemuotojen sisällä. yli 300 km:n pituisten maanteiden tavarankuljetusten siirtäminen tehokkaiden ja ympäristöystävällisten rahtikäytävien avustuksella muihin liikennemuotoihin, kuten rautatie- tai vesiliikenteeseen, 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja yli 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää myös tarvittavan infrastruktuurin kehittämistä. Nämä liikennepoliittiset lähtökohdat ovat yhteinen tausta kaikkien SPC:iden toiminnalle ja roolille, joka on kussakin maassa sopeutunut kansallisiin merenkulun kehittämistarpeisiin ja ajankohtaisiin kysymyksiin. 1.2 Eurooppalaiset lähimerenkulun edistämiskeskukset (SPC) Ensimmäinen SPC perustettiin vuonna 1997 Hollantiin. Sen jälkeen verkosto laajeni nopeasti, ja European Shortsea Network (ESN) perustettiin vuonna SPC Finland on yksi verkoston perustajajäsenistä. Heinäkuussa 2014 Euroopassa toimii 20 SPC:tä, jotka tunnetaan hyvin sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Edistämistoimintaa on myös Pohjois-Amerikassa, ja maailmanlaajuisen verkoston perustamista onkin ehdotettu. 1 Council conclusions on the Mid-Term Review of the EU s Maritime Transport Policy until 2018 and Outlook to 2020 TRANSPORT, TELECOMMUNICATIONS and ENERGY Council meeting, Luxembourg, 5 and 6 June

2 SPC:iden asema on tunnustettu ja niiden kansainvälistä toimintaa on tuettu eri EUrahoitusinstrumenttien kautta. ESN on toimittanut Euroopan komissiolle strategisen toimintasuunnitelman ensimmäisen version vuosille , jonka pohjalta neuvotellaan jatkotoiminnasta ja -hankkeista. Kansainvälinen yhteistyö on olennaista merikuljetusketjun edistämisessä, mutta se edellyttää aktiivista panosta kansalliseen toimintaan eri maissa. Käytännössä EUrahoituslähteet korvaavat kansainvälisestä hanketoiminnasta korkeintaan 50 % ja kunkin SPC:n on löydettävä kansallinen omarahoitusosuutensa. Kaikki SPCt toimivat kontaktipintoina oman maansa liikennetutkimukseen ja edistävät näin kansainvälistä hanketoimintaa. Samalla ne kartoittavat mahdollisia hankekumppaneita, erityisesti alan yrityksiä. 1.3 Lähimerenkulun edistämistoiminta Suomessa Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland on toiminut valtakunnallisena lähimerenkulun ja intermodaalikuljetusten edistämiskeskuksena jo vuodesta Toiminnan tavoitteena on edistää Suomen kansainvälisiä vienti- ja tuontikuljetuksia, joiden osana on merikuljetus. Korostamme koko kuljetusketjun toimivuutta ja kansainvälisten vientija tuontikuljetusten sujuvuutta. SPC Finland on tärkeä, puolueeton vaikutuskanava, jonka asiantuntemusta useat eri sidosryhmät käyttävät kuljetusalaan liittyviä päätöksiä valmistellessaan. SPC Finlandin brändiä on jo 14 vuoden aikana suunnitelmallisesti rakennettu yhteiskunnan ja elinkeinon tuella. SPC Finlandin toiminta on ollut näkyvää ja olemme osallistuneet aktiivisesti hankekumppanina Euroopan komission kanssa yhteistyössä toteutettuihin hankkeisiin. Viimeisimpänä toteutettiin ESN, the Way Forward -hanke vuosina SPC Finland perustettiin Turun yliopiston merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen (MKK) Porin-yksikköön. Tammikuun alussa 2014 MKK liitettiin osaksi Turun yliopiston Brahea-keskusta. 1.4 SPC Finlandin toteutunut toiminta SPC Finlandin toiminta on ollut hyvin laaja-alaista, lähtien tiedotuksesta, raporteista, esitteistä, tilaisuuksien järjestämisestä ja osallistumisesta ESN-toimintaan. Erityisiä teemoja ovat olleet lähimerenkulun pullonkaulat, erityisesti tullimenettelyihin liittyvät pullonkaulat, Suomen kautta kuljetettava Venäjän-transito ja älyliikenne. Lisäksi olemme vuodesta 2006 alkaen koostaneet vuosittain Varustamobarometrin, joka tarjoaa tietoa varustamoalan sekä samalla Suomen talouden tulevaisuudennäkymistä. Olemme vastanneet useisiin lähimerenkulkuun liittyviin EU-konsultaatioihin. Viime vuosien aikana toiminnassa ovat korostuneet ympäristökysymykset sekä liikenteen EU-rahoitusneuvonta, mikä on lähtenyt sidosryhmien tarpeista. Toiminnan painopiste on siirtynyt yleisemmästä tiedottamisesta vaativiin asiantuntijatehtäviin.

3 Yksi tärkeä SPC Finlandin toimintamuoto on liikennetutkimuksen disseminaatio ja popularisointi. SPC Finlandin henkilöstö on toiminut asiantuntijana ympäristökysymyksissä. Merikuljetusalan ympäristökysymyksiin liittyvän asiantuntemuksen puitteissa olemme osallistuneet usean hankeraportin tuottamiseen, kirjoittaneet artikkeleita ja esitelmöineet useissa tilaisuuksissa. Olemme toimittaneet Kuljetukset ja ympäristö - julkaisun jo neljänä vuosikertana. Julkaisu on toimitettu myös englanniksi, ja se kattaa ympäristöalan lainsäädäntöä ja liikenteen strategioita, sekä päätöksentekoprosessin kuvauksen liikenteen, erityisesti merenkulun ympäristövaikutukset (erityisesti päästöt ilmaan, veteen ja kiinteät jätteet) tietoa polttoaineen rikkipitoisuuden rajoittamisesta, vaihtoehtoisista polttoaineista (LNG, biopolttoaineet) satamien ympäristökysymykset käytettävissä olevat rahoituslähteet sekä kannustimet päästöjen laskennan ja vertailun lähtökohdat EU:n komission Marco Polo -ohjelmasta rahoitetussa ESN, the Way Forward hankkeessa olimme SPC Norjan kanssa vastuussa ympäristöön liittyvän työpaketin toteutuksesta ja koordinoinnista. Tuotimme sisältöä SECA-raporttiin erityisesti rikkipesureista, eri vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttötilanteesta (mm. LNG, biopolttoaineet), satamien ympäristötoimista sekä tukimahdollisuuksista. Kirjoitimme uutisia ympäristöalalta ja koostimme ESN -ympäristötiedotteen, joka lähetettiin sähköpostitse yli 500 vastaanottajalle ympäri Euroopan. Lisäksi järjestimme Kuljetusketjun tulevaisuus -seminaarin Porissa. Seminaarissa käytiin läpi rikkisäädökseen valmistautumisen tilannetta Suomessa, ja esiteltiin myös rahoitusmahdollisuuksia. Olemme esitelleet SECA-raportin tuloksia mm. Euroopan komission järjestämässä lähimerenkulun ja merten moottoriteiden kokouksessa (osallistujina SPCt sekä viranomaistahon yhteyshenkilöt), European Maritime Day konferenssissa Bremenissä ja kansallisesti esimerkiksi Oulun rikkidirektiivi-infopäivässä ja MKK:n muissa tapahtumissa sekä koulutuksissa. Tarjoamme asiantuntija-apua ja hankimme tietoa kuljetusalalle soveltuvista EUrahoituslähteistä. Soveltuvia rahoituslähteitä on ollut sekä Marco Polo-ohjelmassa, että enenevässä määrin myös TEN-T ohjelman puitteissa. Kartoitamme hankkeita yhteistyössä satamien ja varustamoiden kanssa, ja välitämme tietoa hankerahoitusmahdollisuuksista sekä tiedotteiden että tiedotustilaisuuksien kautta. Tietoisuus näistä hankerahoitusmahdollisuuksista, ja sen seurauksena myös hakemusten määrä on lisääntynyt Suomessa.

4 1.5 ESN:n strategian ja toimintasuunnitelman toteuttaminen Suomessa Jatkotoimintamme lähtökohtana on koordinoida Suomen kansallinen lähimerenkulun edistämistoiminta tehokkaammin European Shortsea Networkin (ESN) strategisen toimintasuunnitelman kanssa. Viime ESN-hankkeen myötä syntyi uusia yhteistyömalleja sekä verkoston sisällä että Euroopan komission kanssa. Tämä tuo synergiaa lähimerenkulun edistämiseen, koska monet kuljetuspäätökset tehdään kansainvälisesti myös Suomea koskien. Samalla suomalainen näkökulma ja tarpeet nousevat esille tehokkaammin eri foorumeilla. SPC:n ja ESN:n kautta tapahtuvan vaikuttamisen lisäarvo on lähimerenkulun kokonaisvaltaisuus. Suunnitelmaa työstetään vielä komission kanssa käytävien keskustelujen yhteydessä. ESN:n strategiassa lähdetään liikkeelle lähimerenkulun käsitteen kirkastamisesta ja esille nostamisesta a. viestinnän avulla: ESN-portaali ja webbisivu, englanninkieliset ajankohtaistiedotteet ja esitteet, koulutus, vuosittainen ESN-konferenssi, lehdistötiedotteet, osallistuminen messuille ja muille foorumeille. Suomi nousee kattavasti paremmin esille: liikenneinfrastruktuuri, kuljetuspalvelut (meri- ja takamaayhteydet), suomalaiset toimijat, logistiikkaosaaminen, älyliikenne, talvimerenkulku b. vahvistamalla ESN:n organisaatiota: pysyvä sihteeristö, laillinen status, edustus Brysselissä organisoitumisen hyötynä on toiminnan uskottavuuden lisääminen EU-tasolla sekä maailmanlaajuisesti tiedonkulku ja välitys paranee edellyksenä on kuitenkin toiminnnan rahoitus eri EU-lähteistä c. korostamalla eurooppalaista profiilia: kansalliset ja Euroopan laajuiset markkinointikampanjat, esittäytyminen Euroopan parlamentille lähimerenkulku nousee esille sekä Suomessa että Euroopan tasolla kansalliset sidosryhmät voivat tuoda esille omia näkökantojaan d. edistämällä tietoisuutta single window -yhden luukun periaatteesta merenkulun hallinnollisissa menettelyissä Suomen näkökulmasta voimme toisaalta tuoda esille omia hyviä käytäntöjä, toisaalta käydä läpi kansallisesti pullonkauloja ja niiden ratkaisuja eri sidosryhmien kanssa Keskipitkällä aikavälillä tavoitteena on kehittää laadukasta lähimerenkulkua meriklusterin osana a. edistämistyökalujen avulla: tietokannat: säännöllinen linjaliikenne, tietokanta muista operaattoreista, satamat, terminaalit ja palvelut lähimerenkulun ympäristöasioiden tietopankki, päästölaskurit hyvien käytäntöjen ja esimerkkien levittäminen Suomessa osallistumme eri työkalujen kehittämiseen ja käyttöönottoon. b. lisäämällä synergiaa muiden instituutioiden kanssa, kuten ECSA, ESPO, ECASBA/FONASBA, ESC.

5 edistää myös suomalaisten toimijoiden yhteyksiä Euroopassa c. osallistumalla Ateenan julistuksen toteutukseen ja sen seurantaan d. välittämällä yhdenmukaistettua tilastotietoa Suomen osalta tilastotietoa on hyvin saatavilla, mutta lähimerenkulun eli Euroopan sisäisten merikuljetusten osalta on tehtävä erillisiä kyselyitä satamille Pidemmän aikavälin tavoitteena on vahvistaa lähimerenkulkua omana alanaan ja osana laajempaa politiikkaa Tarvitaan keskustelua Suomen näkökulmasta ESN-strategiaan ja sen lähimerenkulun tavoitteisiin, suhteessa meriliikenteen strategiaan. Strategiavedoksessa mainitaan: EU-kansalaisten työllistyminen lähimerenkulun aluksilla laivaston uudistaminen ja satamaterminaalien kehittäminen vastaamaan ympäristövaatimuksia lähimerenkulun liittäminen merten moottoriteiden ja vihreiden kuljetuskäytävien logistiikkaketjuun my cargoes -webbipalvelun kehittäminen rahdinantajille efreight tietopalvelun ja foorumin kehittäminen standardoidun tiedonvaihdon ja liikeprosessien edistämiseen. 1.6 SPC Finlandin jatkotoimintasuunnitelma Toimintamuodot - kaikissa toimissa synergia ESN:n kanssa SPC Finland edistää lähimerenkulkua Suomen lähtökohdista käsin. tuo esille Suomen erityisolosuhteita ja -tarpeita Euroopan tasolla. toteuttaa eurooppalaista lähimerenkulun edistämisstrategiaa Suomessa yhteistyössä European Shortsea Networkin ja muiden sidosryhmien kanssa. on tärkeä, puolueeton vaikutuskanava, jonka asiantuntemusta useat eri sidosryhmät käyttävät kuljetusalaan liittyviä päätöksiä valmistellessaan. Kansainvälinen vaikutuskanava Verkostointi Projektit SPC Finland Asiantuntijapalvelut Tietopalvelut Markkinointi

6 1. Tietopalvelut Merikuljetusalan portaali uutiset ja tietokannat Tarjoaa dynaamista tietoa merikuljetuksista päätöksentekoa varten a) kuljetusala ja EU-tieto painottuvat b) tietokanta säännöllisistä laivareiteistä; tieto varustamoista, satamista, tärkeimmistä kuljetuspalveluista c) ympäristötietopankki d) päästölaskuri Suomeen suuntautuvasta liikenteestä Portaalin kehittämiseksi perustetaan uusi webbisivusto, joka on teknisesti yhteen toimiva ESN:n sivuston kanssa. Raportit ja julkaisut Kuljetukset ja ympäristö Transport and the Environment ympäristöä koskevat tieto: päästöt ja niiden vaikutukset, säädökset, kustannukset sopeutumiskeinot: polttoainevaihtoehdot, infrastruktuuri, palvelut Varustamobarometri laajentaminen kansainvälisesti ja/tai muut kuin varustamot kattava: satamat, laivameklarit, satamaoperaattorit 2. Markkinointi Merenkulun imagokampanja Suomessa merenkulkualan imagon parantamiseksi ja tunnettuuden lisäämiseksi. useiden selvitysten mukaan merimatkat ovat SECA-alueella lyhenemässä toteutettava kampanja markkinoi merikuljetuksia, välittää tietoa merikuljetuksista ja -reiteistä, satamista ja niiden yhteyksistä, tuo esille merikuljetusten etuja best practice-tapausten kautta. kampanja sisältää laadittavan tiedotussuunnitelman mukaan tapahtumia, seminaareja, tiedotteita, videon, sosiaalisen median, road show, jossa esim. kontti kiertää Suomea SPC Finlandin 15-vuotisseminaari vuonna 2015 nostaa esille lähimerenkulkua ja sen etuja Kansainvälinen markkinointi Suomen erityisolosuhteet tunnetuksi

7 3. Asiantuntijapalvelut Lähimerenkulun perustieto kuljetusmäärät ja -rakenne eri satamissa, reitit kuljetustavat ja kuljettava tavara Ympäristö ympäristöä koskevat tieto: päästöt ja niiden vaikutukset, säädökset, kustannukset sopeutumiskeinot: polttoainevaihtoehdot, infrastruktuuri, palvelut ympäristöhankkeiden rahoitusneuvonta ja rahoituslähteiden kartoittaminen EU-liikenteen alan rahoitus ja hankekartoitus, verkostoiminen hakuneuvonta, hankekoordinaatio, hankekartoitus, tiedonvälittäminen. hakemukset ja niiden kommentointi (ml. liikennepoliittiset aspektit). Pullonkaulojen selvittäminen ja ratkaisut 4. Verkostointi ja vaikuttaminen Tapahtumien järjestäminen, sidosryhmäyhteistyö, vaikutuskanava sekä kansallisesti että kansainvälisesti. tiedotus- ja verkostointitilaisuuksien järjestäminen esimerkiksi Brysselissä o kuten MEP-tiedotustilaisuus pullonkaulojen kartoittaminen ja niiden ratkaisut 5. Kansainvälinen vaikutuskanava Pääasiallisesti European Shortsea Networkin kautta vuorovaikutus, synergia yhteiset hankkeet SPC Finland takaa Suomen osallistuminen hankkeisiin, vastinrahoitus tarvitaan Suomen markkinointi Euroopassa (merenkulun näkökulmasta) kohteena MEPit, komissio, eurooppalaiset kattojärjestöt (ECSA, ESPO,jne..) muiden SPC:iden kautta tapahtuva markkinointi esitteet; webbi, kaikki soveltuvat tiedotuskeinot Yhteydenpito Euroopan komissioon kokoukset ja muut tapaamiset

8 7. Projektit Meneillään Rikkidirektiivi ja uudet polttoaineet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittama EAKR -hanke ajalla Hankkeen tavoitteena on tuottaa ja välittää ajantasaista tietoa rikkidirektiivistä ja uusista polttoaineratkaisuista rikkidirektiivin alueellisista vaikutuksista kustannusten kompensointitavoista rikkidirektiivin voimaantulon tarjoamista uusista liiketoiminta- ja muista mahdollisuuksista Hankkeen aikana järjestetään rikkidirektiiviaiheiset infopäivät Oulussa. Ensimmäinen infopäivä järjestettiin , ja toinen järjestetään Suunnitteilla Pohjanlahti-teemavuoden 2016 valmistelu aloitettiin keväällä. Teemavuosi on varsin laaja kokonaisuus, minkä vuoksi MKK/SPC Finland valmistelee esiselvityshanketta, joka jätetään Satakuntaliiton rahoitushakuun elokuun lopussa Pohjanlahden teemavuoden alustavana tavoitteena on Lisätä rajat ylittävää yhteistyötä, sekä kansainvälisesti että eri toimialojen kesken. Parantaa Pohjanlahden mahdollisuuksia toimia elintärkeänä väylänä pohjoiseen. Edistää alueen elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia liikenteellisestä näkökulmasta. Hyödyntää Pohjanlahden uutuusarvoa matkailuelinkeinon näkökulmasta. Tehdä Pohjanlahti tutuksi erityisesti Brysselissä. Esiselvityshankkeessa järjestettäisiin työpaja, jossa käydään läpi teemavuoden sisältöä. Lisäksi kartoitetaan mahdollisia rahoitusvaihtoehtoja. Teemavuosi kattaa sekä Suomen että Ruotsin rannikkoalueet. Kansainvälisiä hankehakuja Liikennealan hankkeet, esimerkiksi Horisontti 2020 ja Itämeren alueen Interreg-ohjelmat. Aihepiireissä esillä mm. rikkidirektiivin vaikutusten arviointi. Logistica Balticum Horisontti 2020 hanke-esitys, valittiin haun toiseen vaiheeseen Brahea-keskuksen yhteishankkeena

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland. Varustamobarometrin julkistamistilaisuus klo 8:30. Minna Alhosalo. Tapahtumatalo Bank, Helsinki

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland. Varustamobarometrin julkistamistilaisuus klo 8:30. Minna Alhosalo. Tapahtumatalo Bank, Helsinki Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus 21.11.2013 klo 8:30 Minna Alhosalo Tapahtumatalo Bank, Helsinki Turun yliopiston merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus

Lisätiedot

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus Jenny Katila Ravintola Pääposti

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus Jenny Katila Ravintola Pääposti Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus 9.12.2015 Jenny Katila Ravintola Pääposti Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Pori Turun yliopiston Brahea-keskus

Lisätiedot

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus 3.12.2014 klo 9:15. Minna Alhosalo Hilton Helsinki Kalastajatorppa

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus 3.12.2014 klo 9:15. Minna Alhosalo Hilton Helsinki Kalastajatorppa Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus 3.12.2014 klo 9:15 Minna Alhosalo Hilton Helsinki Kalastajatorppa Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Turun yliopiston

Lisätiedot

Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen

Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen Älyliikennettä maalle, merelle ja solmupisteisiin 26.3.2013 LVM, Helsinki Riitta Pöntynen SPC Finland Eurooppalainen liikenneverkko TEN-T

Lisätiedot

Itämeristrategian rahoitus

Itämeristrategian rahoitus Itämeristrategian rahoitus Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Petri Haapalainen, TEM petri.haapalainen@tem.fi Keskeisiä lähtökohtia, kysymyksiä ja haasteita Lähtökohtia

Lisätiedot

Yhteistyöstä kilpailukykyä meriklusteriin - mahdollisuudet valtionhallinnon tasolla. Sauli Ahvenjärvi Turku 27.5.2013

Yhteistyöstä kilpailukykyä meriklusteriin - mahdollisuudet valtionhallinnon tasolla. Sauli Ahvenjärvi Turku 27.5.2013 Yhteistyöstä kilpailukykyä meriklusteriin - mahdollisuudet valtionhallinnon tasolla Sauli Ahvenjärvi Turku 27.5.2013 Tulevaisuuden reaalinen kilpailukyky rakentuu olemassa olevan osaamisen pohjalle Kaikki

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Turun ja Helsingin kaupungit tekivät kaupunginjohtajiensa henkilökohtaisesta aloitteesta kesäkuussa 2007 sitoumuksen toimenpiteistä

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Etelä-Suomen kv-hankepäivä Helsinki 23.5.2017 Sivu 1 19.5.2017 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Suomen logistinen kilpailukyky ja sen parantamisen mahdollisuudet. Finnmobile Vaikuttajafoorumi Ylijohtaja Minna Kivimäki

Suomen logistinen kilpailukyky ja sen parantamisen mahdollisuudet. Finnmobile Vaikuttajafoorumi Ylijohtaja Minna Kivimäki Suomen logistinen kilpailukyky ja sen parantamisen mahdollisuudet Finnmobile Vaikuttajafoorumi 8.11.2012 Ylijohtaja Minna Kivimäki Lähtökohdat tulevaisuuden liikennepolitiikalle Hallitusohjelman suuntaviivat

Lisätiedot

Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi

Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi 22.1.2014 Piia Karjalainen, Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulku Itämerellä ja globaalisti uusien haasteiden edessä Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput

Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput Vienti- ja tuontilogistiikan haasteet seminaari, Tampereen Messu- ja urheilukeskus, 13.10.2011, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuusko auringonlaskun

Lisätiedot

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue

Lisätiedot

Tieliikenteen kuljetusyritysten vastuullisuusmalli ja sen kehitystyö

Tieliikenteen kuljetusyritysten vastuullisuusmalli ja sen kehitystyö Tieliikenteen kuljetusyritysten vastuullisuusmalli ja sen kehitystyö Sanna Ström Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vastuullisuuden toteuttaminen yrityksessä Johdon sitoutuminen Päätöksentekoprosessit

Lisätiedot

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2017-00280 TIO Lehtilä Olli(LVM) 18.09.2017 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmistä liikenteen digitalisaatiosta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Itämerihaaste on Turun ja Helsingin kaupunkien yhteinen aloite Itämeren tilan parantamiseksi. Itämerihaaste julkistettiin kesäkuussa 2007.

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013 Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle Logistics 2013 Suomen ulkomaankauppa alueittain 2012, %-osuudet Tavaravienti, 56,8 mrd euroa Tavaratuonti, 59,2 mrd euroa Yhdysvallat 6.3 % Muu

Lisätiedot

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700349 TIO Saari Kari 27.10.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Kokous

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Pohjois-Savon maakuntaseminaari 27.9.2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto

Lisätiedot

MERIKOTKA tutkimustoiminta

MERIKOTKA tutkimustoiminta MERIKOTKA tutkimustoiminta 29.11.2007 Ulla Tapaninen, professori Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.merikotka.fi mkk.utu.fi Strategiset perusteet Lähtökohdat meriliikenteen

Lisätiedot

Arktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto

Arktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto Arktinen alue mahdollisuus ja haaste 26.9.2012 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU toimisto 2013- Johtaja Kari Aalto Erityisasiantuntijat Janika Luukinen Sointu Räisänen 4 korkeakouluharjoittelijaa/vuosi

Lisätiedot

LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO

LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Metsäalan museoiden verkoston ja yhteistyömuotojen luominen metsäkulttuurin tunnettuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi.

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö hyvien käytäntöjen etsimiseen ja levittämiseen ESR Toimintalinja 4

Kansainvälinen yhteistyö hyvien käytäntöjen etsimiseen ja levittämiseen ESR Toimintalinja 4 Kansainvälinen yhteistyö hyvien käytäntöjen etsimiseen ja levittämiseen ESR Toimintalinja 4 Ylitarkastaja Varpu Taarna Työ- ja elinkeinoministeriö Rakennerahastojen hallinnointi Jäsenvaltioiden ja alueiden

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2. Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne

Lisätiedot

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus

Lisätiedot

RIKKISÄÄNTELY JA UUDET POLTTOAINEET

RIKKISÄÄNTELY JA UUDET POLTTOAINEET RIKKISÄÄNTELY JA UUDET POLTTOAINEET Parhaat käytännöt, toimintamallit ja vaikutusten mittaaminen Pohjois-Pohjanmaan näkökulmasta Riitta Pöntynen Paula Lempiäinen Kuva: Oulun Satama Oyj Päivitetty 12.5.2015

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Lapin kv-hankepäivä Rovaniemi 21.3.2017 Sivu 1 16.3.2017 Mikä on kansainvälinen hanke?

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

FINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi 2013-2014

FINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi 2013-2014 FINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi 2013-2014 Sovitut tehtävät MITÄ SOVIMME VAASASSA 2013? Ammatillinen koulutus Strategia Tehty! Ei sovittu mutta tehty Ei tehty Viestintä 2013-2014 Tehdyt toimet

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Toimintasuunnitelma 2012 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen

Lisätiedot

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä

Lisätiedot

Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia. Säätytalo 9.10.2013

Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia. Säätytalo 9.10.2013 Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia Säätytalo Meriliikennestrategia Taustalla hallitusohjelma & liikennepoliittinen selonteko Yhteisen halutun tulevaisuuden visio 2030 luominen Strategiakärjet

Lisätiedot

Kulkulaari. LIVE- seminaari Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto

Kulkulaari. LIVE- seminaari Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto Kulkulaari LIVE- seminaari 17.04.2013 Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto Esityksen sisältö Kulkulaarin Rakenne Tarkempi kuvaus Esimerkkejä Kyselyn tulokset ja anti Nykytilanne 76 verkkotunnusehdotusta

Lisätiedot

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS MONIPUOLINEN MERENKULKUALAN OSAAJA Tarjoamme yliopistotasoista täydennyskoulutusta merenkulku-, satama- ja kuljetusalalla sekä meriteollisuudessa työskenteleville

Lisätiedot

ALU-koordinaattorin puheenvuoro

ALU-koordinaattorin puheenvuoro ALU-koordinaattorin puheenvuoro Tenho Jaakola suunnittelija Oulun kaupunki, työpajapalvelut Pohjois-Pohjanmaan ALU-koordinaattori Kumppanuusfoorumi työpajoille ja sidosryhmille Kajaani 30.9.2014 ALU-verkostot

Lisätiedot

Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa

Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa Tampere 24.4.2019 Kaisa Kuukasjärvi Ratkaisujamme ohjaavat megatrendit Ilmastonmuutos Digitalisaatio

Lisätiedot

CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2

CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2 CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2 Aloitustilaisuus 28.11.2016 Päivi Laitila, paivi.laitila@motiva.fi Timo Määttä, timo.maatta@motiva.fi LIFE15 IPE FI 004 CIRCWASTE-FINLAND 5

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori

Lisätiedot

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa. Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun edistäminen

Merialuesuunnittelun edistäminen Merialuesuunnittelun edistäminen EMKR:n meripolitiikan rahoituksen painopisteet Ovatko valitut painopisteet valittu oikein? Havaittuja puutteita, kommentteja? Keltainen, otsikoksi tilannekuva Sinisiin

Lisätiedot

Meriklusterin osaamispohjan kehittäminen

Meriklusterin osaamispohjan kehittäminen Meriklusterin osaamispohjan kehittäminen EMKR:n meripolitiikan rahoituksen painopisteet Havaintoja: Elinkeinopolitiikka ei näy kuvassa! Pitäisi olla keskeinen osa meripolitiikkaa. Tarve kansalliselle meripolitiikalle,

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Selkämeren satamien toimintaan ja merenkulkuun

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Selkämeren satamien toimintaan ja merenkulkuun @Finnlines @Bore Ilmastonmuutoksen vaikutukset Selkämeren satamien toimintaan ja merenkulkuun Kirsi-Maria Viljanen, MKK 0 Ilmastonmuutoksen vaikutukset merenkulkuun Globaali ilmiö Vaikutukset: Suorat vaikutukset

Lisätiedot

Suomi Venäjä liikenne

Suomi Venäjä liikenne Suomi Venäjä liikenne Logistiikkapäivä, Kotka Lassi Hilska 30.5.2011 Venäjän liikenne? Liikenteen määristä Yhteistyömuodoista ja vaikuttamistavoista Käytännön hankkeista 2 Kuorma-autoliikenne vilkkaimmilla

Lisätiedot

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI JA EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO Yhteistyösopimus Johdanto Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) ja Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE), joihin viitataan jäljempänä

Lisätiedot

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat

Lisätiedot

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Katsaus vuoteen 2017 Toimintakauden 2017-2018 aikana VANVARYn toimintaan ei suunnitella merkittäviä suunnanmuutoksia, mutta näkyvyyttä ja vaikuttavuutta pyritään lisäämään

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN Euroopan tulevaisuuden kilpailukyvyn ydintekijä on TEN-T liikenneverkkoon perustuva saavutettavuus. Botnian käytävä on osa TEN-T ydinverkkoa kulkee pohjois-etelä-suuntaisesti

Lisätiedot

Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa projektipäällikkö Tuula Raukola

Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa  projektipäällikkö Tuula Raukola Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa www.prizz.fi/kiertotalous projektipäällikkö Tuula Raukola tuula.raukola@prizz.fi Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa hanke Aikataulu: 1.1.2016

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän

Lisätiedot

KAHINA-hanke Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaleiksi Pienemmät päästöt, isommat säästöt

KAHINA-hanke Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaleiksi Pienemmät päästöt, isommat säästöt KAHINA-hanke 2020-2022 Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaleiksi Pienemmät päästöt, isommat säästöt Sisältö Taustaa Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU -verkosto Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaliksi

Lisätiedot

Meriteollisuudelle sopivat aiheet 2016 hauissa. Elina Holmberg, Tekes EU:n Horisontti rahoitusmahdollisuudet meriteollisuudelle 21.8.

Meriteollisuudelle sopivat aiheet 2016 hauissa. Elina Holmberg, Tekes EU:n Horisontti rahoitusmahdollisuudet meriteollisuudelle 21.8. Meriteollisuudelle sopivat aiheet 2016 hauissa Elina Holmberg, Tekes EU:n Horisontti 2020 -rahoitusmahdollisuudet meriteollisuudelle 21.8.2015 2. WATERBORNE Liikenne työohjelma 2016-17 MG-2.1-2017 Innovations

Lisätiedot

Itämeren alueen Interreg B ohjelma ja alueiden välinen Interreg C ohjelma

Itämeren alueen Interreg B ohjelma ja alueiden välinen Interreg C ohjelma Itämeren alueen Interreg B ohjelma ja alueiden välinen Interreg C ohjelma 2014-2020 Uutta rahoituskautta kohti hanketoimijoiden yhteistyötilaisuus uusista rahoitusmahdollisuuksista Lahti, 14.5.2013 Neuvotteleva

Lisätiedot

Kasvihuonepäästöt IMOssa tapahtuu. Meriteollisuus ry:n syysseminaari Vilja Klemola

Kasvihuonepäästöt IMOssa tapahtuu. Meriteollisuus ry:n syysseminaari Vilja Klemola Kasvihuonepäästöt IMOssa tapahtuu Meriteollisuus ry:n syysseminaari 22.11.2018 Vilja Klemola 1 Merenkulun kasvihuonekaasupäästöt Kansainvälinen merenkulku vastaa noin 2,5 prosentista kaikista maailman

Lisätiedot

Kansallinen älyliikenteen strategia

Kansallinen älyliikenteen strategia Kansallinen älyliikenteen strategia Ehdotus 18.11.2009 Harri Pursiainen Työn kulku Professori Kulmalan raportti 2008 LVM:n toimeksianto 19.3.2009 I asiantuntijaseminaari huhtikuussa Liikenteen ja viestinnän

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto perustettiin v. 1998 ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Designmuseo Dnro 124/005/2011

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Designmuseo Dnro 124/005/2011 Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen kokoelman vahvistaminen ja saavutettavuuden lisääminen 2. Suomalaisen muotoilun historian ja merkityksen tunnettuuden kasvattaminen

Lisätiedot

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013. Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013. Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto KaivosAkatemia Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013 Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto Yhteiset hyvät käytännöt ryhmätyön yhteenveto Asennemuutos Hyvä työn

Lisätiedot

Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum

Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum 1 Kuva: Turun Sanomat Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupunginjohtajien Mikko

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen 7.3.2013 Jyväskylän kaupungin kansainvälisten yhteyksien linjaukset Jyväskylän kaupunkistrategia Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki,

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma

Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma Kestävä kaivostoiminta III Kaivosten ja prosessiteollisuuden sivuvirtojen tuotteistaminen Vuokatti 13.6.2013 Maija Uusisuo Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010

Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010 Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010 Liikenne- ja viestintäministeriön virastouudistus ja sen tavoitteet Kokonaisvaltaista otetta ja tehokkuutta liikennepolitiikan valmisteluun ja toteutukseen

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo 1.11.2017 Saara Nuotio-Coulon Turun ja Varsinais- Suomen Eurooppatoimiston perusfaktat Perustettu vuonna 1998 Taustatahot:

Lisätiedot

Liity mukaan. Liity siis mukaan! EU:n laajuiseen WeDOkumppanuusohjelmaan!

Liity mukaan. Liity siis mukaan! EU:n laajuiseen WeDOkumppanuusohjelmaan! Liity mukaan EU:n laajuiseen WeDOkumppanuusohjelmaan! Hyödy yhteisöstä, joka on sitoutunut hoidon, hoivan ja avun tarpeessa olevien ikäihmisten hyvinvoinnin ja arvokkuuden edistämiseen Yhdessä voimme saavuttaa

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Rikkidirektiivi - metsäteollisuuden näkökulma. Logistics 13, Wanha Satama Outi Nietola, Metsäteollisuus ry

Rikkidirektiivi - metsäteollisuuden näkökulma. Logistics 13, Wanha Satama Outi Nietola, Metsäteollisuus ry Rikkidirektiivi - metsäteollisuuden näkökulma Logistics 13, Wanha Satama, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus Suomessa Ala työllistää noin 56 000 henkilöä kotimaassa Sekä noin 60 000 työntekijää muissa

Lisätiedot

Faktaa ja fiktiota merenkulun ympäristövaikutuksista. Studia Maritima MKK Petra Erkkola

Faktaa ja fiktiota merenkulun ympäristövaikutuksista. Studia Maritima MKK Petra Erkkola Faktaa ja fiktiota merenkulun ympäristövaikutuksista Studia Maritima MKK Petra Erkkola 11-2018 Baseline 2018 * N 50 000 alusta (yli 1000 GRT) kansainvälisessä liikenteessä * Kansainvälinen laivaliikenne

Lisätiedot

ITS Finland esiselvitys

ITS Finland esiselvitys ITS Finland esiselvitys Raine Hautala VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Liikenne- ja viestintäministeriö VTT Jussa Consulting Traficon Oy SysOpen Oyj Raine Hautala # 1 Taustaa Liikennetelematiikan merkitys

Lisätiedot

SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA

SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö Hallituksen Itämeri-selonteko 2009 Ympäristö - rehevöitymisen vähentäminen - ympäristömyrkyt, merenkulun päästöt,

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 Sivu 1 Kaksi lähestymistapaa matkailuhankkeen koordinaatioon Kylämatkailuhanke

Lisätiedot

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 2014

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 2014 SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 2014 PORI 17.12.201412 2014 Kaarina Nurmi Tutkimuspäällikkö, VTT Rauman kaupunki Elinkeino- ja suunnittelupalvelut kaarina.nurmi@rauma.fi 050 307 3542 RAUMAN ALUEEN KORKEAKOULUTUKSEN

Lisätiedot

FINN ARMA Toimintasuunnitelma Akateeminen vuosi 2013 2014

FINN ARMA Toimintasuunnitelma Akateeminen vuosi 2013 2014 FINN ARMA Toimintasuunnitelma Akateeminen vuosi 2013 2014 TOIMINTAVUOSI 2013 2014 SIDOSRYHMÄ YHTEISTYÖ STRATEGIA AMMATILLINEN KOULUTUS VIESTINTÄ AMMATILLINEN KOULUTUS Toimenpide Koulutustarpeet Koulutustarpeiden

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Häme-ohjelman toteuttaminen - rahoitus Maakunnan kehittämisraha 2014 = 0,25 M /vuosi Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat 2014-2020 Keskisen Itämeren ohjelma = 122

Lisätiedot

Midway Alignment of the Bothnian Corridor

Midway Alignment of the Bothnian Corridor Midway Alignment of the Bothnian Corridor 04-02-15 EU-hanke joka luotiin laajentamaan yhteyksiä vahvojen, nopeasti kasvavien, kansainvälisesti merkittävien seutujen välillä seutujen, jotka varmistavat

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS JA PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN (ETPÄ)

ENERGIATEHOKKUUS JA PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN (ETPÄ) ENERGIATEHOKKUUS JA PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN (ETPÄ) Anne-Mari Haakana 4.7.2014 TAUSTAT JA TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena on selvittää uusien kulkuneuvoteknologien ja polttoaineiden liikenneverkolle asettamia

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Kulttuuriympäristö jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Tästä lähdettiin liikkeelle Toimijoiden välinen yhteistyö satunnaista Ei säännöllisiä kokoontumisia Puheväleissä, mutta kenen kanssa? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

SAFGOF-hanke. Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan

SAFGOF-hanke. Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan SAFGOF-hanke Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan Eveliina Klemola Tutkimuskoordinaattori Helsingin yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Varsinais-Suomen kv-hankepäivä Loimaa 11.11.2016 Sivu 1 7.11.2016 Kansainväliset

Lisätiedot

Kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kv-hankkeiden koulutuspäivä Ikaalinen 22.9.2016 Sivu 1 5.10.2016 Mitä on opittu edellisiltä ohjelmakausilta?

Lisätiedot