RISUMÄEN EETUN YLÖSNOUSEMUS

Transkriptio

1 1 RISUMÄEN EETUN YLÖSNOUSEMUS Meil on tääl kotikaupungis kirjoittajapiiri ja se kokkoontuu joka toine viikko. Se on meil henkireikä ja elämäntapa. Siel on Marja ja hää kirjottaa karjalan murteel nii mukavii juttui jotta. Hänelt miekii sain kipinän, et jos yrittässiin jotakii, ko miukii juuret siel Karjalas ovat. Murteetha ne ovat kielen rikkaus ja niit tulis itsekunkin vaalii ja säilyttää. Myö ihmeteltii, et mite Marja saap vakavast asiastakkii nii hauskan. Hää sano, et saapha tätä nyt vaik hautajaispuhheest hauskan, ko ottaa huomioo vainajan hyvät puolet ja korostaa niitä. Mausteeks voip ironian avul käyttää huonoikii puolii. Karjalaisiil nauru helisöö kyynelii läpi. Hauskast hautajaispuhheest miul tul mielee Risumääe Eetu sielt kotikyläst, Viipuri kuppeest. Siel ol tapan, et ukot tulliit iltasiil millo kenekii tuppaa. Ja mie juoksiin isän peräst, ko kynnel kykenin. Pyhän hyö tulliit jo päiväl syömise jälkee. Sit hyö haastoit vanhoist asioist ja ajoist. Kesäl, jos ei satant, ni hyö istuit kartanol, siin vaa nurmel. Ei sillo olt kenelkää hienoi puutarhakalustei. Jossakii talos ol kaksosane keinu, mihi vanhat ukot istuit. Niil ol nii selkää karmivii kummitusjuttui, ja piru ol melkei kaikiis pääosas. Ol niil mukaviikii tarinoi, niiko elokuvis ois istunt. Ja Risumäe Eetust riitti puhetta. Eetu ol nii kiero ja konstikas mies, et yleaikaa hää hauto koiruuksii mielessää. Annikki, Eetun paremp puolisko sano, ettei Eetuu siihe kirstuukaa saaha mahtumaa, ko hää on nii kiero. Eetu tek itellee ruumiskirstunkii. Annikin pit lähtii oikei Viipurist hakemaa hiekkapaperii, et Eetu sai kiillottaa kirstuaa. Kyläläiset käivät sitä ihhailemas ja sannoit, et oikei silmii häikäsöö. Sit Eetu käski Annikin ostaa valkosta pitsii, et saap tehhä siihe kirstuu tyynyn. Annikki sano naapuri Helmil, et anna miu kaik kestää. Hyö päättiit Helmin kans lähtii yhes Viipurii. Ensimäiseks hyö männiit rautakauppaa. Kauppias ihmettel, ko kääri pakettii sitä mönjää ja hiekkapaperii, et onks Risumääe isäntä alkant nikkaroija huonekaluloi. Ruumiskirstunha se itellee tek, sano Helmi, enne ko Annikki kerkes suutaa avata. Ko hyö aikaase haastoit ja selvittiit Eetu kirstu tekemiset, ni sit hyö kipasiit Punaselähtee toril. Siel ol pien kauppa, minkä vanha juutalaispariskunta omisti. Siel ol pitsii, nauhoi, nappii, monellaisii kankai ja vaik mitä. Ne olliit sikisoki pitki hyllyi ja lattiaa. Helmi penko hiki pääs ja kauppias penko häne kans ja vilkutti silmiää. Rouva vilkas monta kertaa vihasen näkösen kauppiasta ja Helmii ja mutis iteksee. Kato, mitä mie löysin, sano Helmi ja nous lattialt. Hänel ol kainalos kaks vajjaata kangaspakkaa. Toine ol sinikukkasta ja toine punakukkasta vistraa. - Nyt myö ostetaa hamekankaat. Mie ompelen ne. Hää tyrkkäs kankaat kauppiaal ja käski mitata kumpaakii kolme ja puol metrii. Hää löys viel Väinöl ja pojal vaaliasiniset pyhäpaijat.

2 2 Ko hää aikaase nauro kikatti ja haasto kauppiaa kans, ni kauppias vilkutti silmiää ja anto hamekankaat puolilmaseks. Ne ol kuulemma jo vähä likasii, ko olliit lojuneet siel muun rojun alla. Rouvaa ei näkynt ennää. Kauppias anto palan valkosta kangasta ja pitsin kaupatekijäisiks siin silmävilkutukse välis. Sen jälkee hyö männiit viel pienee kahvilaa siin tori varrel. Annikki ol nii rehvakas, et osti höil kahvit pullinee päivinee. Hää osti Eetul tuliaisiks pullan, ko se o nii perso ostopullal. Helmikii osti Väinöl ja pojal pullat. Nyt ei tarvii Eetun ennää pelätä, et mie paan häne höyläämättömäst lauvast tehtyy laatikkoo, ko hänest aika jättää. Jos kuolema nyt noi kieroo ukkoo huolii, Annikki sano, ko hyö lepäsiit Käremääe silla kaiteel. Mut mite käikää. Kevvää korval, ko ois pitänt panna viljoi maaha, ni Eetu tul kipiäks. Hänel korvens ryntäi ja pan pahast, päätä kivisti ja oksennutti. Joka päivä hää ruikutti, et nyt se kuolema tulloo. Annikki ei olt kuulevinnaa, sano vaa, et kiel tuntuu ainakii oleva kunnos. Hää luul, et Eetu on vaa huomionkipiä. Yhten päivän, ko hää keitti tuvas potaattii ja vei taltriikkii pöytää, ni vilkas kartanol. Eetu makas siel oikosennaa keskel saunapolkuu. Annikki juoks sin ja näk heti, et henki ol Eetust jo lähtent. Hää pyyhkäs naapurii, ja Väinö ja Helmi tulliit juoksujalkaa. Helmi huutel toisiil naapuriil, et tulkaa auttamaa, nyt se Eetu kuol. Eetu makas vaa kuolleen, vaik Väinö vatvo ja puistel häntä. Eihä siin mikkää auttant. Miehet kantoit Eetun saunaa. Naiset pessiit ja laittoit hänel puhtaat vaatteet. Sit miehet kantoit kirstun saunaa, panniit Eetun siihe ja kantoit takasii aittaa. Eetu mahtu hyväst kirstuu. Kierous ol vissii lähtent saman tien ko henkikii. Annikki lupas keittää kaikiil seuraavan aamun kahvit. Hää ei ennää sillo jaksant. Jokkaine läks kottii ja aita ovi pantii hakkaa. Väinö tul aamul jo vähä enne muita työkalut kääes ruuvaamaa kirstu kantta kii. Aitas ol melko hämärää. Väinö nosti kannen kirstu vieree nojallee, otti ruuvimeisselin kättee ja pan pari ruuviikii valmiiks huulii vällii. Sit hää meinas panna kannen kirstu pääl. Kans kolaht lattiaa, ruuvimeissel lens ove suuhu ja ruuvit kilahtiit kirstuu, nii et kilinä kuulu hiljases aitas. Kirstu ol tyhjä! Väinö valaht kirstu vieree ja ko hää siit jotekute selvis, ni könys tuppaa. Ko hää sai tuva ove auk, ni Eetu ryysti kohvii pöyvä pääs, nii ko ei ois olt kuolleen millokaa. Ja Annikki makas vanhal puusohval ja valitti. Mitä perkelettä sie oikei konstailet?! Väinö huus. Miu tekis mielei pyyhkii sinnuu selkää! Eiks vähemp ennää piisant? Oikeiks sitä pit kuolla, et sai huomion itellee! Väinö jatkoi huutamistaa. Minkä mie sil mahoin, et heti ollaa työntämäs kirstuu, ko toine pyörtyy, Eetu sano ja hörppäs kohvii. Enhä mie ilkeyttäi kuolt.

3 3 Jos et ilkeyttäis, ni ainakii kierouttais, Väinö huus iha punasen. Mie en oo millokaa nähnt noi kieroo ukkoo, et kuolookii iha vaa kokkeeks. Älä luulekkaa, et toista kertaa onnistut vetämää meit nenäst ja kuolemaa. Annikki-parkakii ol kopsahtant lattiaa, ko Eetu rymistel iltayöst tuppaa, kirroil ja metelöi. Annikki pelkäs, et se o haamu ja syyttää hänt. Niihä se syyttikii ja mekasti nii kauva, ko sai kohvii. Annikki juoks pää kolmanten jalkan ympär tuppaa, keräs kaik herkut ja vei ne haamul. Juostessaa hää aattel, et mite haamu voip syyvä noi paljo. Annikki ei ennää jaksant juossa, ko häntäkii alko panna pahast. Hää män puusohval pitkäksee ja aattel, et tehköö haamunpiru vaik mitä, tappakoo hänetkii. Mut haamu män kaikes rauhas makkaamaa höi yhteisee sänkyy. Kuulu se huuvellee, et tule jo makkaamaa, äläkä ennää töröttele. Annikil iski kapinahenki. Hää vet saalin tiukemmi ympärillee, eikä mänt kiusallaakaa. Häntä kyl harmitti, ko hää sano iteksee, et haamunpiru. Jos se haamu on, ni se kostaa hänel. Ei sil nyt ennää mittää voi, aattel Annikki. Jos täs kuolema tulloo, ni tulkoo. Pittää vaa pyyvellä anteeks kaik pahatekemiset. Siihe puusohval Annikki ol sit johokii aikaa yöst nukahtant. Hää ol vaipunt unnee keske anteekspyytelyn. Kääetkii olliit viel ristis, ko hää siint havahtu. Ol valosaa, et vissiihä se aamu ol. Ja haamu ryysti taas kohvii. Annikki käänty seinää päi ja alko valittaa. Siihe naapuri Väinö sit tul ja kaik alko hiljaksee selvitä. Siin valitukse välis Annikki aattel, et ol se hyvä ettei hää ennää tarjoutunt paistamaa niit lettui yöl. Sitäkii hää ol harkint, et haamu ois olt hyväl tuulel. Hää supattikkii siint Väinöl ja Väinö vet suutaa hymmyy. Lieks Annikki selvint millokaa siint Eetun ylösnousemuksest. Jos Eetulkii ois hautajaispuhe saatu pittää, ni hauska siitäkii ois tult. Oisha papin ainakii pitänt muutama sana sannoo. Ko pappi ois haastant kaik Eetun konstailut ja kirroilut puhumattakaa kirstu tekemisest ja kiillottamisest, ni hautajaisvierail ois olt hauskaa. Ko myö tultii isän kans kottii, ni mie kysyin, et onks se kaik totta? Totta joka sana, isä sano, ainakii melkei, hää lisäs ja hihitti silmät sirrillää. Pirkko Juselius