AE-asiaa. kovaan käyttöön ESD-suojalla tai ilman. Epoksihiertolattia. Oulun postikeskukseen. hiertomassalattiat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AE-asiaa. kovaan käyttöön ESD-suojalla tai ilman. Epoksihiertolattia. Oulun postikeskukseen. hiertomassalattiat"

Transkriptio

1 AE-asiaa Nro Oulun postikeskukseen hiertomassalattiat Pitkä yhteistyö puolustushallinnon kanssa Oikea lattiapinnoite oikeaan paikkaan Epoksipinnoite toimii myös kosteassa Epoksihiertolattia kovaan käyttöön ESD-suojalla tai ilman

2 Kädessäsi on Armeka Engineering Oy:n ensimmäinen asiakaslehti, jonka tavoitteena on antaa Sinulle tietoa ja osaamista lattiapinnoitteisiin ja staattiselta sähköltä (ESD) suojautumiseen liittyvissä monissa kysymyksissä. Lattiapinnoitteiden osaaja Vuodesta 1991 lähtien olemme tarjonneet ratkaisuja elektroniikkateollisuuden ESD-ongelmiin tuotantotilojen lattiatasolle ja sen yläpuolelle. Lattiapinnoitteet ovat konkreettisesti olleet avain tuotantotilojen ESD-suojaukseen. Samalla lattiapinnoitteen on pitänyt olla riittävän luja, että se on kestänyt vuosien kovaa kulutusta teollisuusympäristössä. Vuosien tuotekehitystyö ja kokemusten hankkiminen ovat tuottaneet tulosta. Nyt voimme yli 15 vuoden ja satojentuhansien lattianeliömetrien kokemuksella ylpeänä todeta, että osaamme lattiapinnoitteet. Meillä lattian pinnoitukseen kuuluvat aina sekä materiaalit että työ. Omat materiaalimme ja osaavat asennustii AE-asiaa Armeka Engineering Oy:n asiakaslehti Julkaisija: Armeka Engineering Oy Päätoimittaja: Ari Korpipää Toimitus ja ulkoasu: Kustannus Oy Lampila Paino: Libris Oy, Helsinki 2009 Armeka Engineering Oy 2 Pääkirjoitus ja sisällys ensimmäinen AE-lehti maailmalle 4 Epoksipohjaisten pinnotteiden vertailu kulutuskestävyys ja käyttöikä 6 Puolustushallinto luottaa Armekan lattiapinnotteisiin yhteistyötä jo 1980-luvulta 7 Pinnoitettavan betonin vaatimuksista suoruus ja lujuus ovat tärkeitä 8 Oikea lattiapinnoite oikeaan paikkaan tarjolla on paljon erilaisia vaihtoehtoja 2 AE-asiaa

3 Asiakkaiden mukana maailmalle mimme takaavat, että lopputulos on asiakkaan tarpeiden mukainen. Alussa teimme lattioita nousevalle elektroniikkateollisuudelle Suomessa. Pian seurasimme asiakkaidemme mukana Baltiaan, entisiin Itä-Euroopan maihin, Venäjälle ja Kauko-Itään. Nyt meillä on omat toimistot Venäjällä ja Romaniassa sekä myös ESD-varusteiden tehdas Kiinassa. Edustajia on kattavasti ympäri Eurooppaa ja Aasiaa, ja lattiapinnoitteita olemme valmistaneet puolen maapallon alueella. Vähitellen kävi selväksi, että asiakkaamme tarvitsevat sekä ESDsuojattujen tilojen lattiapinnoitteita että aivan tavallisia, kovaa kulutusta kestäviä lattiapinnoitteita. Ratkaisu oli yksinkertainen: epoksilattiamme kestävät vuosikausien raskasta trukkiliikennettä ja kovaa kulutusta. Tavallista lattiaa varten vain jätämme sähköä johtavat partikkelit pois ja samalla voimme tarjota ESD-lattioita laajempaa värivalikoimaa pinnoitteisiin. Uusin vaihtoehtomme on antibakteerinen lattiapinnoite, jolla pöpöt eivät elä. Tässä lehdessä olemme keskittyneet erityisesti lattiapinnoitteisiin ja niihin liittyviin moniin kysymyksiin. Pinnoitteen valinnassa pitää aina huomioida tilojen käyttötarkoitus, kuormitus ja monia muita vaatimuksia. Toivon, että lehti kuluu käytössäsi ja tuottaa Sinulle paljon hyötyä. Ollaan yhteydessä! Ari Korpipää Armeka teki Oulun uuden postikeskuksen lattiapinnoitteet myös erikoisvaatimukset piti täyttää, joten valinta oli selvä 17 Kosteudenkestävät ja hengittävät pinnoitteet kosteus on lattian pinnoittajan vihollinen nro 1, mutta senkin kanssa pärjätään 18 Eri lattiapinnoitteiden soveltuvuus käyttökohteen mukaan valintataulukko, josta saat yleisnäkemyksen vaihtoehdoista 18 Kun värillä on väliä epoksimassalla voidaan tehdä lähes minkä värinen lattia tahansa 19 Antibakteeriset lattiapinnoitteet hygieenisiin tiloihin hopeaa lattiaan ja bakteerien kasvusta aiheutuvat haitat vähenevät oleellisesti 19 Armeka Engineeringin asiakkaita satoja tuhansia neliömetrejä epoksimassalattiaa ympäri maailmaa! AE-asiaa 3

4 Erilaisten epoksipohjaisten lattiapinnoitteiden vertailu Tässä on hiukan perustietoa erilaisista lattian epoksipinnoitteista. Jäsentely on tehty hyvin periaatteellisella tasolla ja antaa yleisen käsityksen, mitkä vaihtoehdot sopivat parhaiten mihinkin käyttöympäristöön. Vanhin lattiaepoksipinnoite on SL-epoksi (self levelling eli itse tasaava materiaali). Ensimmäiset SL-epoksit tulivat markkinoille joskus 1970-luvulla. Nykyään markkinoilla on monia erityyppisiä perusepokseja. Jotkin niistä sisältävät liuottimia, toiset eivät. Oleellista on, minkälaista kovetinta on käytetty. SL-materiaali voi olla hyvin pehmeää tai hyvin kovaa, lopputuotteen valmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden ja lisäaineiden mukaan. 4 AE-asiaa

5 Sileä SL-pinta SL-epoksit edellyttävät hyvin sileää ja tasaista betonipintaa, betonin suhteellinen kosteus tulisi olla alle 97%. Betonilattia voi vaatia paljon pohjatöitä ennen pinnoittamista SL-materiaalilla. Aina asiakkaat eivät huomioi betonipinnan korjauskustannuksia, vaan katsovat vain SL-materiaalin neliömetrihintaa. SL-pinnoitteen ongelmana saattaa olla materiaalin pintaan asennuksen jälkeen ilmestyvät kuplat. Tätä esiintyy, mikäli betonipintaa ei ole suljettu huolellisesti primerepoksilla. Erityisesti Aasiassa ja Venäjällä betonin laatu saattaa olla heikko ja kuivumisaika liian lyhyt. Tämä aiheuttaa lopulliselle pinnoitteelle monia ongelmia. SL-lattiapinnan käyttöikä Raskaasti liikennöidyissä varastoissa ei yleensä pidä käyttää SLlattiapintaa, koska näissä tiloissa sen tyypillinen elinikä on enintään kolme vuotta. Armeka Engineering on esimerkiksi uusinut SL-epoksin monissa varastoissa kahden vuoden käytön jälkeen. Tuotantotiloissa, missä ei ole raskasta liikennettä, SL-pinnan elinikä on suuruusluokkaa vuotta. SL-materiaali on hyvin helppo asentaa ja juuri tästä syystä monet yritykset voivat tarjota sitä. Epoksiasennuksissa tarvitaan kunnollisia hiomakoneita ja asennustyökaluja. Joillekin yrityksille kaluston puute aiheuttaa kiusausta säästää pohjatöissä jolloin SL-pinnasta tulee visuaalisesti puutteellinen tai lujuudeltaan heikko. Esim. heikosti hiotussa alustassa epoksin tartunta heikkenee ja virhe saattaa tulla ilmi pinnoitteen irtoamisena vasta kuukausien kuluttua asennuksesta. Huolellisten pohjatöiden ja primerkäsittelyn, sekä oikein tehdyn asennuksen tuloksena SL-pinnoitteella syntyy edustava, korkeakiiltoinen ja helposti puhtaana pidettävä lattia. Oikein tehdyllä betonipinnalla se kestää normaalia kulutusta hyvin ja säilyttää ominaisuutensa pitkään. STB-epoksipinnoite STB-epoksi on kivitäytteinen erikoispinnoite teollisuuskäyttöön. Tämä tuote on kehitetty kestämään lähes mitä tahansa raskaintakin liikennettä. Sen puristus- ja vetolujuus on monta kertaa betonia suurempi. Kaikkiin muihin lattiapinnoitteisiin verrattuna sen kestävyys on kaikkein paras. STB on markkinoiden uusin epoksimateriaali. Suomessa ensimmäiset asennukset tehtiin 1970-luvun lopulla. Lattiat ovat edelleen käytössä ja pinnan mekaaniset ominaisuudet ovat kunnossa. STB-materiaali soveltuu sekä varasto- että tuotantoalueille. Kun käytetään STB-materiaalia, mitkään tehtaan kalusto- tai layoutmuutokset eivät aiheuta ongelmia, koska STB-lattia sopii koko tehtaan alueelle. Teollisuuskäytössä tuotantoalueilla STB-lattian ennakoitu käyttöikä on vuotta. AE STB -järjestelmässä sekä pohjuste, massa ja lakka että kaikki kyseisten tuotteiden komponentit ovat FDA-hyväksyttäjä EU:ssa, eli hyväksyttyjä käytettäviksi kosketuksissa elintarvikkeiden kanssa. STB-lattian asennus STB-pinnoitteen asennuksessa tarvitaan erikoistyökaluja. Betoniliima voidaan poistaa sinkopuhaltamalla tai timanttihionnalla. Oikeiden työkalujen lisäksi työntekijöiden pitää olla hyvin koulutettuja tehtäväänsä. Betonin pinta voi olla karkeampi, kuin SL-pintaa tai mattoa asennettaessa. Myös betonin kosteus voi olla suurempi, jopa 97 % RH. STBmateriaalin kanssa ei ole koskaan kuplaongelmaa. STB-lattian huolto on helppoa. Se tarvitsee vain normaalin pesun neutraalilla pesuaineella, joten sen vuotuiset hoitokustannukset ovat pienet. ESD-pinnotteiden kulumiskestävyys mg/100 kierrosta STB-epoksi PVC-matto SL-epoksi Taulukko 1. VTT:n Taber-hankaustestissä STB-pinnoite saavutti parhaan tuloksen ja pinta kului vähiten. SL-epoksi kului 140 mg 100 kierroksella. Arvioitu käyttöikä tuotantoalueella Elinikä vuotta STB-epoksi SL-epoksi PVC-matto Taulukko 2. Tuotantoalueella STB-lattian käyttöikä on noin 30 vuotta, kun SL-epoksin ja PVC-maton käyttöikä on noin vuotta. Arvioitu käyttöikä varastotiloissa Elinikä vuotta STB-epoksi SL-epoksi PVC-matto Taulukko 3. Varastotiloissa STB-epoksilattian käyttöikä on noin vuotta, kun SL-epoksi ja PVC-matto kuluvat loppuun noin kolmessa vuodessa. Taber-hankaustestissä hiomanauhalla päällystetty ja 500 g painoinen pyörä kuluttaa testattavaa pintaa. AE-asiaa 5

6 Rakennuslaitoksen projektinjohtaja Reijo Vuosalmi kertoo, että Armekan kanssa lattioiden pinnoitukset onnistuvat aina kerralla. Puolustusvoimilla on paljon tiloja, joissa käsitellään ammuksia, räjähdysaineita ja herkkiä elektroniikkalaitteita. Armeka Engineeringin yhteistyö puolustusvoimien kanssa on käynnistynyt oikeastaan jo ennen Armeka Engineeringiä, kun Ari Korpipää konsultoi puolustusvoimia jo 1980-luvulla ESDasioissa. Mistä hyvä laatu syntyy? kysyy Puolustushallinnon rakennuslaitoksen johtaja Pekka Salojärvi Muuriankkuri -lehtensä pääkirjoituksessa viime kesänä. Siihen tarvitaan varmasti palveluprosessien kaikkien osien hallintaa, mutta erityisen tärkeää on paikallistasolla tehtävä työ, vastaa hän kysymykseensä. Armeka onnistuu kerralla Salojärvi viittaa kirjoituksessaan organisaationsa saamaan julkiseen tunnustukseen, mutta sama totuus pätee varmasti myös yhteistyöhön kumppanien kanssa. Armeka Engineering on omalta osaltaan ollut jo lähes 20 vuotta tekemässä puolustusvoimille tätä paikallistason tarkkaa työtä, jolla on varmistettu turvallisten ja toimivien lattiapinnoitteiden syntyminen. Armeka on toimittanut meille alusta alkaen puolijohtavia mattoja ja uudishankkeissa käytämme paljon epoksipinnoitteita, kertoo Puolustushallinnon rakennuslaitoksen projektinjohtaja Reijo Vuosalmi. Me käytämme nimenomaan ESD-materiaaleja. Armeka Engineering pystyy toimittamaan meille määräykset täyttäviä lattiapinnoitteita esimerkiksi räjähdetuotantotiloihin, joissa ei saa tapahtua staattisen sähkön purkauksia. Armeka on tehnyt meille tällaisia lattioita moniin eri kohteisiin kymmeniätuhansia neliömetrejä. Armeka Engineering on pärjännyt kilpailussa hyvin ja onnistuu lattiapinnoitteen teossa kerralla, jatkaa Vuosalmi. Asennuksen jälkeen lattian ominaisuudet mitataan ja oma organisaatiomme mittaa ja varmentaa tulokset, että ne täyttävät standardin vaatimukset. Toisin kuin monien muiden kanssa, Armekan lattioiden kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Monissa kohteissamme lattian alta nousee kosteutta. Myös näihin on Armeka osannut toimittaa hyvän ratkaisun. Epoksia, mattoja ja koulutusta Armeka Engineering toimittaa puolustushallinnolle sekä epoksipinnoitteita että puolijohtavaa vinyylimattoa. Kosteissa tiloissa vain epoksihiertomassa pysyy luotettavasti kiinni 6 AE-asiaa

7 betonissa ja on kulutuskestävyydeltään ylivoimainen. Betonin läpi mahdollisesti nouseva kosteus nostaa aina vinyylimaton irti, koska se ei laske kosteutta lainkaan lävitseen. Jossain tapauksessa matto on irronnut lattiasta parissa viikossa, mutta epoksi on pysynyt hyvin kiinni. Armeka Engineering on antanut puolustushallinnolle myös koulutusta ESD-asioissa ja ESD-mittaamisessa, kertoo Vuosalmi. Tilaisuudet ovat olleet erittäin hyviä ja antaneet meille ajanmukaista tietoa ja hyvät valmiudet seurata tilojemme turvallisuutta säännöllisin mittauksin. Aikataulujen on pidettävä Tuotantotiloissa rakennustyön ja erityisesti viimeisessä vaiheessa tapahtuvan lattioiden pinnoituksen täytyy tapahtua nopeasti ja aikataulun mukaisesti. Tuotantolaitteita ja muita kalusteita ei voida tuoda tilaan ennen kuin lattiapinta on valmis. Joidenkin lattian tekijöiden kanssa pinnoitus on pitänyt tehdä jopa kolme kertaa, ennen kuin se on onnistunut. Silloin ovat hyvät selitykset tarpeen, naurahtaa Vuosalmi hiukan kyynisesti. Erityisesti tuotantotiloissa täytyy onnistua kerralla ja Armekan kanssa näin on aina tapahtunut. Tällä hetkellä Armeka tekee meille yli puolet kaikista uusista epoksipinnoitteista, laskeskelee Vuosalmi. Seuraamme jatkuvasti ESD-lattioiden ominaisuuksien säilymistä oikeissa rajoissa. Joidenkin muiden tekemissä ESD-lattioissa arvot ovat muuttuneet jo muutamassa vuodessa. Armekan vanhoissakaan lattioissa ei ole tapahtunut muutoksia. Vaikka lattia on kulunut, ovat sen sähköiset arvot kunnossa. Pinnoitettavan betonilattian vaatimuksista Betonilattioiden pinnoituksessa keskitytään hyvin pitkälle vain betonin pinnan laatuun. Rakenteita pitää kuitenkin tarkastella kokonaisuuksina, niiden toimivuuden varmistamiseksi. Betonilattia ja sen pinnoite ovat aina kokonaisuus ja pinnoittaminen pitäisi ottaa huomioon jo lattiaa suunniteltaessa, sanoo Armeka Engineering Oy:n työpäällikkö, rakennusinsinööri Vesa Oikarinen. Betoniset välipohjat ovat yleensä pinnoituksen suhteen helpoimpia rakenteita. Kaikissa betonilattioissa tulee tietysti huomioida betonin kosteus, lujuus ja pinnan suoruus. Oheisesta kuvasta käy ilmi miten betonipinnan suoruus voidaan tarkistaa vesivaa an ja rakotulkin avulla, tasaisuusvaatimuksien ollessa Ao. Maanvaraiset laatat Eniten ongelmia esiintyy maanvaraisissa lattioissa. Niissä kantavana elementtinä on betonilaatan alapuolella olevat kerrokset. Liian usein näiden täyttökerrosten tekoon ei suhtauduta riittävällä vakavuudella. Täyttökerroksissa käytettävistä materiaaleista on olemassa ohjeet, samoin niiden tiivistämisestä. Rakenteiden alapuolisiin kerroksiin ei koskaan saa jättää mitään eloperäistä. Täyttökerrokset saa tehdä ainoastaan kivennäismaalajeista. Välittömästi maanvaraisen laatan alapuolella ei myöskään saa käyttää maalajeja, joissa tapahtuu kosteuden kapillaarista nousua. Pohjan tiivistäminen Tiivistämisellä varmistetaan täytön kantavuus ja estetään epätasaiset painumat. Oikeaa tiivistystä ei voi todeta silmämääräisesti, se täytyy aina mitata ennen betonilattiatyön aloitusta. Näin voidaan varmistaa hyvä lopputulos. Tiivistysmenetelmistä ja tiivistyskerroista eri täyttömateriaaleille löytyy ohjeet mm. RIL:n maaja pohjarakennusohjeista. Betoni ja valun jälkihoito Jos lattiaan tulee epoksipinnoitus täytyy pinnoitetoimittajaan eh- dottomasti olla yhteydessä ennen betonivaluja, painottaa Oikarinen. Esimerkiksi betonin jälkihoitoon ei saa käyttää parafiinipohjaista jälkihoitoainetta, koska se estää täysin epoksin tartunnan betoniin. 700 mm 700 mm 2 mm 1400 mm Max 2 mm OK Vesa Oikarinen korostaa yhtey denpidon tärkeyttä. Max 2 mm EI OK! Tässä on periaate, miten betonilattian riittävä suoruus pinnoitusta varten voidaan tarkastaa. OK AE-asiaa 7

8 Oikea lattiapinno Teollisuustilan lattiapinnoitteen valinta ei aina ole aivan yksinkertaista, koska vaihtoehtoja ja niiden tarjoajia on monia. Usein ratkaisussa oikaistaan: ei mietitä asiaa sen enempää, vaan valitaan sama pinnoite kuin aina ennenkin. Varsinkin, jos se sattuu olemaan halvin. Ja usein mennään pahasti kiville. L attian tekeminen saattaa tuntua yksinkertaiselta ja sitähän se periaatteessa onkin, sanoo Armeka Engineering Oy:n toimitusjohtaja Ari Korpipää. Tarvitaan kuitenkin ammattitaitoa ja kokemusta, että osataan huomioida olosuhteet ja lattian käyttötarkoitus. Pinnoitteen valinta ja asentaminen on aina ammattilaisten työtä. Käyttötarkoitus ratkaisee Tuliko nyt manailtua huonoja vaihtoehtoja jo liikaakin, naurahtaa Korpipää. Siltä saattaa tietysti tuntua, mutta tosiasia on, että rakennustöissä tehdään paljon ratkaisuja ja työsuorituksia, jotka ovat kaukana optimaalisista. Kun esimerkiksi raskaassa käytössä oleva lattiapinnoite sitten joudutaan uusimaan vuoden kuluttua, pidetään sitä normaalina kulumisena. Optimaalinen ratkaisu olisi kuitenkin saattanut kestää samaa kuormitusta vuotta. Mutta olihan valittu vaihtoehto 30% halvempi... Aina ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista valita ikuista vaihtoehtoa. Ehkä tilat on vuokrattu vain muutaman vuoden tähtäimellä tai muuten tarkoitettu tilapäiseen käyttöön. Kiinassa, missä Armeka Engineering on tehnyt paljon lattiapinnoitusta, on viisi vuotta jo melkein valovuosi, eivätkä suunnitelmat edes yllä niin kauas. Siellä riittää elektroniikan tuotantotiloissa usein pelkkä ESDmaali. Mutta asiaan: tarkastelemme tässä ensisijaisesti erilaisia epoksipohjaisia pinnoitusvaihtoehtoja, koska ne ovat useimmissa tapauksissa selvästi paras vaihtoehto. Teollisuudessa logistiikkatilat varastot ja lähettämöt ovat suurimmalla kuormituksella, koska niissä ajellaan jatkuvasti kovapyöräisillä haarukkavaunuilla ja trukeilla. Samaten kuormalavojen pudottaminen aiheuttaa lattiapinnoitteeseen hyvin suuria iskukuormia. Tuotantotiloissa kuormitus on kevyempää, koska siellä on lähinnä henkilöliikennettä. Oikea valinta on edullisin käytössä Kovassa käytössä Armeka STB -epoksihiertomassa on Korpipään mukaan paras mahdollinen vaihtoehto. Kaikissa pinnoitteissa perusbetonin päälle asennetaan aluksi sulku-primer, joka tiivistää pinnan. Hiertomassan alle asennettava tartuntakerros 8 AE-asiaa

9 ite oikeaan paikkaan pitää sisällään suuria (1,2...1,8 mm) kynsikiviä, jotka ankkuroivat massan lattiaan. Sulku- ja tartuntakerroksen kovetuttua asennetaan hiertomassa, josta tehdään vähintään 3 mm kerros. Nimensä mukaisesti hiertomassa asennetaan hiertämällä betoninhiertokoneella eli helikopterilla. Hiertomassa on itse asiassa kivipinnoite, jossa epoksi sitoo kooltaan useimmiten 0,7...1,2 mm kivet toisiinsa. Hiertämällä pinnasta saadaan tiivis ja erittäin hyvin kulutusta kestävä. Lopuksi hiertomassa imeytetään sideainetäytteellä, jolloin pinnasta tulee täysin tiivis. Itsetasaava epoksimassa (Armeka SL) soveltuu kohteisiin, joissa perusbetoni on riittävän suora ja sileä, sekä kuormitus suhteellisen kevyt. Tuotantotilat, joissa on lähinnä henkilöliikennettä ja vain satunnaista trukki- tai haarukkavaunuliikennettä, ovat tällaisia. Itsetasaavalla massalla voidaan tehdä 0,5...3,0 mm:n pinnoitus, tyypillisesti noin 2 mm. Ohutta, 0,5...1,0 mm:n pinnoitusta ei voi pitää massana, vaikka se sellaisena usein myydäänkin. Paremminkin se lähestyy maalausta. Lattian sulku-primer pitää levittää huolellisesti, että perusbetonin pinnasta saadaan täysin tiivis ja primerilla imeytetty. Tarvittaessa käsittely voidaan uusia. Ellei betonin pinta ole täysin suljettu, nousee siitä massaan ilmakuplia, jotka pilaavat lattian pinnan. Oikein asennetusta SL-pinnoitteesta tulee täysin sileä. SL-massaan sekoitetaan hienoa, raekooltaan 0,05...0,5 mm kvartsihiekkaa. Itse epoksi kestää kulutusta suhteellisen huonosti, vasta massaan sekoitettava kvartsikivi tai -hiekka tekee kulutuskestävyyden. Oheisissa kaavioissa on esitetty pinnoitteiden periaatteellinen rakenne. Armeka SL -pinnoite on hinnaltaan noin 30% edullisempi kuin Armeka STB -pinnoite. Raskaassa kuormituksessa STB kestää vuotta, kun SL kuluu loppuun kolmessa vuodessa. Kevyemmin kuormitetuilla alueilla STB kestää vähintään 30 vuotta ja SL vuotta. Tästä voi jokainen tehdä laskelmia pinnoitteen elinkaarikustannuksesta. Armeka STB -epoksihiertomassa on kivipinnoite, jonka epoksi sitoo yhtenäiseksi. Suuret tartuntakivet kiinnitetään betonin pintaan primer-kerroksella. Ne ankkuroivat koko massakerroksen tiukasti lattiaan. Armeka SL on itsetasoittuva epoksimassapinnoite, jolla saadaan täysin sileä ja kiiltävä lattian pinta, joka on helppo pitää puhtaana. Massaan sekoitettu kvartsihiekka antaa väriä ja erittäin hyvän kulutuskestävyyden. Sideainetäyttö Massakivi Tartuntakivi Tartunta-primer Sulku-primer Betonilattia Epoksi Täytehiekka Sulku-primer Betonilattia AE-asiaa 9

10 Trukin jarruttaminen ja taakan laskeminen aiheuttavat horisontaalisia voimia. STB-pinnoitteen kynsikivet ankkuroivat pinnoitteen lattiabetoniin, joten pinnoite kestää suuriakin voimia. Paksu pinta kestää iskuja Paitsi kulutuskestävyydelle, pinnoitteen paksuudella on merkitystä iskujen kestävyydelle, jatkaa Korpipää. Betoni on varsin haurasta, kuten kaikki tietävät. Betonin puristuslujuus on laadusta riippuen 20 N/mm 2 ylöspäin, parhaimmillaan jopa 60 N/ mm 2. Taivutuslujuus on vain N/mm 2. Epoksipinnan puristuslujuus on tyypillisesti kertaa betonia suurempi, noin 100 N/ mm 2. Epoksi on hyvin sitkeää, sen taivutuslujuus on noin kymmenkertainen betoniin verrattuna, N/mm 2. Kun lattiapinnoitteeseen osuu isku vaikkapa vauhdikkaassa käsittelyssä kuormalavan pudottamisesta jakautuu isku epoksimassassa laajemmalle alueelle. Mitä paksumpi pinnoite, sitä enemmän isku leviää. Sitkeytensä ansiosta epoksi kestää hyvinkin voimakkaita iskuja rikkoutumatta. Kuitenkin kun isku on tarpeeksi voimakas tai leikkaava, voi epoksikin murtua. Murtuma voi tapahtua myös siten, että isku tai kuorma on niin pieni, ettei se riko epoksia, mutta vaurioittaa pinnoitteen alla olevaa betonia. Tällöin vaurio ei tule näkyviin heti iskun jälkeen, koska epoksipinta pysyy ehjänä vielä jonkin aikaa. Puolijohtava lattiapinnoite Armeka Engineering Oy:n koko toiminta on alkujaan lähtenyt liikkeelle puolijohtavien ESD-lattioiden Iskuenergian jakautuminen ohuemmassa ja paksummassa pinnoitteessa Isku kohdistuu esim. ø 2,0 mm eli 3,14 mm 2 alalle => energia 31,8 yks/mm 2 Iskuenergia, voima 100 yks. SL-epoksipinta, puristuslujuus N/mm 2 Paksuus 2 mm STB-epoksipinta, puristuslujuus N/mm 2 Paksuus 4 mm Iskuenergia, voima 100 yks. Isku kohdistuu ø 2,0 mm => energia 31,8 yks/mm 2 Isku jakautuu ø 4,5 mm eli 15,5 mm 2 alalle => energia 6,5 yks/mm 2 Betoni, puristuslujuus N/mm 2 Betoni, puristuslujuus N/mm 2 Isku jakautuu ø 10,0 mm eli 78,5 mm 2 alalle => energia 1,3 yks/mm 2 Armeka SL -epoksipinnoite. Lattian pintaan osuva voimakas isku jakautuu melko pienelle alueelle betonipinnassa, jolloin siihen saattaa syntyä murtuma. Esimerkissä käytetyt lukuarvot ovat suuntaa antavia. Armeka STB -epoksipinnoite. Paksu hiertomassa jakaa iskun energian hyvin laajalle alueelle, joten betonin murtumisriski on pieni. 10 AE-asiaa

11 Sideainetäyttö Massakivi Epoksi Puolijohtava kivi Täytehiekka Tartuntakivi Puolijohtava tartunta-primer Puolijohtava hiekka Puolijohtava primer Sulku-primer Sulku-primer Betonilattia Puolijohtava Armeka ESD STB -hiertomassa sopii kaikkiin tiloihin, joissa staattinen sähkövaraus pitää saada maadotettua. Puolijohtava Armeka ESD SL -epoksipinnoite sopii kevyemmin kuormitettuihin tiloihin, kuten tuotantoalueille. Betonilattia eli staattisen sähkön purkaukselta suojaavien lattioiden tekemisestä. Vuosien tuotekehityksen tuloksena syntyneet erittäin korkealaatuiset epoksipinnoitteet ovat myöhemmin osoittaneet kilpailukykynsä myös tavallisissa lattioissa. ESD-pinnoite on välttämätön esimerkiksi elektroniikkateollisuudessa sekä tiloissa, joissa käsitellään petrokemian tuotteita tai räjähdysaineita. Toimintansa aikana Armeka Engineering on asentanut satojatuhansia neliömetrejä ESD-lattiapinnoitteita elektroniikkateollisuuden yrityksille Suomessa, Saksassa, Venäjällä ja monissa Itä-Euroopan maissa sekä Aasiassa. Räjähdysvaarallisiin tiloihin puolijohtavia lattioita on tehty kemianteollisuudelle ja Suomen puolustusvoimille kymmeniätuhansia neliömetrejä moniin eri kohteisiin. Puolijohtava epoksipinnoite on periaatteelliselta rakenteeltaan identtinen tavallisen pinnoitteen kanssa. Betonipinnan sulku-primerin päälle kuitenkin levitetään johtava primer-kerros, joka maadoitetaan. Armeka STB -pinnoitteen kohdalla puolijohtava primer toimii samalla kynsikivien tartuntana. Armeka ESD -pinnoitteissa lattian pintaan asti ulottuu sähköä johtavien rakeiden ketju, joka maadoittaa staattisen sähkön lattian päällä olevista kohteista. Materiaaleja tavallisesta poikkeaviin tarpeisiin Betonin kosteus on lattian pinnoittajan vihollinen nro 1, toteaa Armeka Engineeringin lattiapinnoitteiden tuotekehityksestä vastaava kemisti Kari Holopainen. Normaalisti lattiabetonin pitää olla valettu vähintään neljä viikkoa ennen pinnoittamista ja betonin suhteellinen kosteus saa olla epoksilla enintään 97 %. Veden kanssa on lähes poikkeuksetta ongelmia syvällä maan alla sijaitsevissa kohteissa, mutta myös maan pinnalla olevissa maanvaraisissa lattioissa, joissa perustusta ei ole tehty oikein. Mitä kauemmaksi ulkomaille mennään, sitä useammin ilmenee ongelmia. Ratkaisu löytyy kosteuden kestävistä ja hengittävistä erikoispinnoitteista, joista kerrotaan tarkemmin sivulla 17. Joissakin tapauksissa paras pinnoitustulos saadaan Armeka Engineeringin joustoepoksimassalla (AE SLE), joka valmistetaan lisäämällä AE SL epoksimassaan joustoelastomeeriä. Joustoepoksin tyypillinen käyttökohde on ilmastointikonehuone. Pieni annos epoksiteoriaa Yleisesti epoksit rakentuvat epoksihartsista, joka ylläpidettyä epoksin lujuusarvoja. sittuminen ja näin varmistettua ja kovetetaan amiinilla. Ne ovat Lattia on kävelykuiva vuorokaudessa ja lopullinen lujuus saavute- reaktiotuotteita, kertoo Armeka Engineeringin lattiapinnoitteiden taan 5 vrk aikana. tuotekehityksestä vastaava kemisti Kari Holopainen. sa voimme turvallisesti käyttää Aasian lämpimissä olosuhteis- Armeka Engineeringin epoksihartsi koostuu perinteisen jäykän kovettajana Armeka Engineering puhdasta bisfenoli A:ta. Epoksin ja suurimolekyylisen bisfenoli A:n käyttää sekä kemikaalikestävyyttä lisäksi matalaviskoosisesta bisfenoli F:stä. Bisfenoli F on kallista, että hieman joustavuutta anta- (liuottimia, happoja, emäksiä...) mutta sillä saadaan epoksille vaa kovettajaa. Epoksin mahdollinen liituuntuminen kosteissa notkeutta ja tarttuvuutta sekä Suomessa vallitsevissa viileissä olosuhteissa on ehkäisty valitsemalla kosteuskestävät olosuhteissa estettyä epoksin la- kovettajat. Niiden käyttö on erittäin tärkeää toimittaessa Aasian olosuhteissa, mutta myös kotimaisissa kohteissa niistä on etua. Tuotteissa ei käytetä liuottimia ja tuotteet täyttävät jo nyt haihtuvien orgaanisten yhdisteiden osalta (VOC) vuonna 2010 EU:ssa voimaan astuvat, nykyistä tiukemmat päästörajoitteet. Armekan hiertomassan (AE STB) ja itsetasoittuvan massan (AE SL) kuiva-ainepitoisuus on 100 %. Hiekka ja muut aineet lisätään massaan vasta työmaalla kulloistenkin olosuhteiden vaatimalla tavalla. Asiakas saa aina täyttä tavaraa, jonka hinta-laatusuhde on ylivoimainen, hehkuttaa Holopainen. Jos tuotteita joudutaan notkistamaan esimerkiksi imeytymisen parantamiseksi tai oikean jäykkyyden säätämiseksi viileissä olosuhteissa, käytetään reaktiivisia epoksiryhmiä sisältäviä ohentimia. Nämä verkkoutuvat ja sitoutuvat osaksi kovettuvaa epoksia haihtumatta ja muuttamatta epoksin erinomaisia fysikaaliskemiallisia ominaisuuksia. AE-asiaa 11

12 Sähköä johtavat pinnoitusjärjestelmät ja niiden urakointi kertovat Armeka Engineeringin tinkimättömästä ammattitaidosta, painottaa Holopainen. Tuotevalikoimasta löytyvät maali (AE ESD P), itsesiliävä (AE ESD SL) ja hierrettävä massa (AE ESD STB). Tuotteiden fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet ovat huippuluokkaa ja ne täyttävät niille kansainvälisesti asetettujen tiukkojen standardien vaatimukset. Armeka Engineering on epoksipohjaisiin tuotteisiinsa pystynyt yhdistämään akryylin, polyuretaanin ja sementtipolymeeriseosten hyvät ominaisuudet, kertoo Holopainen. Tuotekehityksellä on saavutettu epoksipohjaiset tuotteet, jotka ovat mekaanisesti, fysikaalisesti ja kemiallisesti erittäin kestäviä, helposti huollettavia ja puhtaana pidettäviä sekä turvallisia asentajille, käyttäjille ja ympäristölle, kiteyttää Holopainen. Laatu on monesta kiinni Lattiapinnoitteiden laatu riippuu aina työn tekijöistä, mutta myös materiaaleilla ja välineillä on oleellinen merkitys, toteaa Korpipää. Armekan tekemät lattiat onnistuvat aina. Tekijät ovat saaneet perusteellisen koulutuksen työhönsä ja asennustiimissä on aina mukana hyvin kokeneita kavereita. Taitamattomat tekijät voivat pilata työn korkealaatuisillakin aineilla, mutta hyväkään ammattilainen ei saa kunnon tulosta, jos aineet ja työvälineet eivät ole kunnossa. Jotkin lattiantekijät käyttävät materiaaleja, joista heillä ei ole kokemusta ja tekijätkin ovat keikkamiehiä, kärjistää Korpipää. Jos materiaalit eivät ole tuttuja, on osaavallakin tekijällä suuri vaara epäonnistua keikkakavereista nyt puhumattakaan. Joskus on ollut myös surkeaa katsella, kun hiertomassaa on tehty käsipelillä. Muutamaa neliötä isommat alat vaativat välttämättä koneellista hierrintä, helikopteria. Eräs Korpipään mainitsema vakava virhe on myös epoksin ohentaminen liuottimilla. Joskus epoksiin lisätään jopa 10% liuotinta sekoitusvaiheessa ja asentajat lisäävät vielä työmaalla toiset 10% kallista materiaalia säästääkseen. Haihtuvia liuottimia ei epoksissa saa käyttää missään tapauksessa, koska haihtuessaan ne heikentävät lopputulosta oleellisesti. Mikäli Armeka-epokseja on työmaalla tarpeellista ohentaa, tapahtuu se aina reaktiivisilla ohenteilla. Ne eivät haihdu, vaan polymeroi- 12 AE-asiaa

13 tuvat, silloittuvat täydellisesti osaksi systeemiä ja säilyttävät epoksin alkuperäisen lujuuden. Oikeiden materiaalien ja oikeiden työtapojen käyttäminen tuottaa asiakkaan kannalta parhaan ja edullisimman lopputuloksen, vaikka se ei hankintahetkellä välttämättä olisikaan kaikkein halvin, painottaa Korpipää. Armekaepoksipinnoitteilla asiakas saa erittäin kovan jopa Shore-D ja kestävän lattiapinnoitteen. Samaten ESD-pinnoitteiden sähköiset ominaisuudet säilyvät. Vaikka lattiapinnoite vuosien saatossa kuluu, säilyvät sen ominaisuudet muuttumattomina. Ari Korpipää mies Armeka Engineeringin takana. Ari tuntee lattiapinnoitteet ja ESD-kysymykset. Hänet nähdään säännöllisesti yhtiön kaikilla työmailla. Muita käytettyjä pinnoitemateriaaleja Massapinnoituksessa sideaineena Armeka Engineering käyttää aina epoksia, koska sillä saadaan paras lopputulos. Muita markkinoilla käytettäviä massapinnoitteiden sideaineita ovat akryyli ja polyuretaani sekä erikoistarkoituksiin sementtipolymeeriseos. Akryyli Akryylia käytetään lähinnä keittiöissä, kertoo Holopainen. Lattiapinta kestää kävelemistä jo puolen tunnin kuluttua levityksestä ja nykyisessä kiireessä tästä on hyötyä. Akryylimassat tehdään hierrettävinä massoina ja hyväksyttävä betonin suhteellisuuden kosteuden enimmäisarvo on 97 %. Metyylimetakrylaattiin liuotettu akryylihartsi kovetetaan painoprosentilla peroksidia. Reaktio tapahtuu kiihtyvällä radikaalimekanismilla tuottaen lämpöä. Akryylimassojen mekaanisen rasituksen ja iskunkestävyys ovat hyvät, mutta kemiallinen kestävyys on heikko ja esimerkiksi tupakantumppi polttaa lattiaan reiän, toteaa Holopainen. Työtiloihin tulee aina järjestää ilmanvaihto, jotta akryyli kunnolla kovettuisi ja sitä suojaava parafiinikalvo muodostuisi. Lattian kestävyys riippuu myös erittäin paljon oikeasta kovetemäärästä, jonka tarpeeseen vaikuttavat vallitseva lämpötila ja ilmankosteus (kastepiste). Vaadittava punnitustarkkuus peroksidille on alle 0,5 %. Liian alhainen kovetemäärä sammuttaa radikaalireaktion ja toisaalta liika-annostus saa aikaan ylikiivaan reaktion. Molemmissa tapauksissa lattian mekaaninen kestävyys jää puutteelliseksi mikä ilmenee myöhemmin lattian etenevänä haurastumisena. Lämpimissä olosuhteissa (>30 C) akryylin hallittu käyttö on mahdotonta. Työturvallisuudesta on huolehdittava Akryylin ongelmat liittyvät ennen muuta työ- ja ympäristöturvallisuuteen. Sen kovettimena käytetään peroksideja, jotka ovat erittäin voimakkaita hapettimia ja räjähteitä. Itse akryylin leimahduspiste on 10 C ja se on helposti syttyvää. Astioita kuitenkin kuljetellaan pakettiautossa ympäri kaupunkia muiden kemikaalien kanssa. Työn aikana akryylistä vapautuu pistävän hajuista, helposti syttyvää ja terveydelle haitallista metyylimetakrylaattia. Asennustilojen pitää olla kunnolla alipaineistetut ja työntekijät varustettu riittävin suojaimin työn aikana. Myös muut kohteessa työn aikana olevat henkilöt tulee varustaa tarvittavilla suojaimilla, sillä Työterveyslaitoksen mittauksissa vielä 15 m päässä levityspaikasta haitalliset pitoisuudet ylitettiin (HTP-arvo 42 mg/m 3 8 h) kolminkertaisesti. Polyuretaani Perinteinen polyuretaani syntyy polyolin ja MDI-isosyanaatin reaktiossa. Lattia on kävelykuiva vuorokaudessa ja lopullinen kovuus saavutetaan 5 vrk kuluttua. MDI-isosyanaatti on herkkä kosteudelle ja sallittava betonin suhteellisen kosteuden enimmäisarvo on 90 % ja ilman suhteellisen kosteuden tulee olla alle 70 %. Kosteus täyttää polyuretaanin hiilidioksidirakkuloilla. Markkinoilla on myös kosteuskovettuvia tuotteita, jotka eivät ole herkkiä kosteudelle. Polyuretaanituotteita on lakkoja, maaleja tai itsetasoittuvia massoja. Polyuretaaneille luonteista on elastisuus ja iskunkestävyys. Ne kestävät hyvin liuottimia, mutta kellastuvat nopeasti UV-valon vaikutuksesta. Myös polyuretaanin ongelmana on työ- ja ympäristöturvallisuus. Polyuretaanin MDI-isosyanaatin on todettu olevan silmiä, ihoa ja hengitysteitä erittäin ärsyttävä. Sen haitallinen tunnettu pitoisuus ilmassa (HTP-arvo) on 0,035 mg/ m 3 (15 min) ja sillä on todettu olevan syöpää aiheuttavia vaikutuksia. EU:ssa sen käytölle on tulossa rajoitteita ja se tullaan luokittelemaan vaaralliseksi aineeksi. Monia vaihtoehtoja Markkinoilla on erikoispinnoitteita, joissa erikoissementtiä ja polymeerimuovia on sekoitettu keskenään. Nämä levitetään kostealle betonipinnalle itsesiliäväksi massaksi. Lisäksi betonilattian pintaan voidaan tekovaiheessa hiertää erikoissementistä ja runkoaineesta (metalli, kvartsi, piikarbidi ) valmistettuja sirotteita. Nämä ovat osa betonin tiivistävää ja kulutuskestävyyttä parantavaa pintarakennetta eikä se ole varsinainen pinnoite. Vaikka tällä menetelmällä nopeutetaankin tilojen käyttöönottoa, tarvittava varsinainen lattiapinnoite myöhemmin asennettuna vaatii työläät ja kalliit pohjatyöt. AE-asiaa 13

14 Armeka Engineering teki Oulun uuden postikeskuksen lattiapinnoitteet Oulun Takalaanilan kaupunginosassa on käynyt kaiken viime kesää ja kulunutta talvea kova kuhina, kun Itella Oyj:n kymmenen hehtaarin tontilla on rakennettu uutta, lähes kahden hehtaarin laajuista postinkäsittelykeskusta. Keskuksen lattioihin liittyy erikoisvaatimuksia, joten lattiapinnoitteiden tekijäksi valittiin Armeka Engineering. Itellan postinkäsittelyhalli on valtava! Hallin toisella laidalla olevia henkilöitä ei mitenkään voi tunnistaa paljaalla silmällä. Siellä täällä on asennusryhmiä töissään. Yksi porukka asentaa kirjeenlajittelulinjaston runkoa paikalleen, joku kiikkuu katon rajassa nostokorissa ja pitkät jatkoroikat halkovat tyhjää hallia. Armekan seitsemän miehen asennusryhmä hioo betonilaatan reunoja liikuntasaumoissa ja valmistelee seuraavaa lattialohkoa epoksin levittämistä varten. Osaan hallia ESD-lattia Pyysimme tarjoukset lattian pinnoitusurakasta ja Armeka teki meitä kiinnostavan tarjouksen, kertoo ISS Prokon työmaapäällikkö Reijo Päkkilä. Siinä oli huomioitu kaikki tarpeellinen, kuten pinnoitteen fysikaaliset ominaisuudet, vetolujuus, kulutuskestävyys, puhdistettavuus ja ennustettavissa oleva käyttöikä. Osa lattiasta piti toteuttaa ESD-pinnoitettuna, eli staattisen sähkön purkaukset estävällä puolijohtavalla pinnoitteella. Tämä oli kirjeenkäsittelykoneen toimittajalta tullut vaatimus, sillä lajittelija on hyvin monimutkainen laite ja kirjeiden käsittely tuottaa staattista sähköä. Konetta hoitavista henkilöistä käyttölaitteisiin purkautuvat EMI-pulssit voisivat aiheuttaa häiriöitä, joten hallin keskialue pinnoitetaan maadoitetulla ESDpinnalla. 14 AE-asiaa

15 Kyllä toimii! arvioivat Reijo Päkkilä (oik.) ja Ari Korpipää Armeka STB -hiertomassapintaa. Itse asiassa ensimmäiseen tarjouspyyntöömme tuli liiankin laaja kirjo erilaisia tarjouksia maalaamisesta alkaen, jatkaa Päkkilä. Tämän vuoksi pyysimme uuden, tarkennetun tarjouskierroksen, tarkemmin eritellyillä vaatimuksilla. Pinnoitteen kestävyyden kannalta epoksihiertomassa oli käytännössä ainoa kysymykseen tuleva vaihtoehto, myös muiden hyvien ominaisuuksiensa vuoksi. Kaikki mukana tarjoamassa Pinnoitettavaa lattiaa tässä on yhteensä noin neliömetriä, kertoo Päkkilä. Näin suuri urakka tietysti kiinnostaa kaikkia, joten kaikki suurimmat val- Postikeskuksen työmaapäällikkö Reijo Päkkilä totesi, että Armekan tarjouksessa oli huomioitu kaikki tarpeellinen. AE-asiaa 15

16 takunnallisesti toimivat alan yritykset olivat mukana tarjoamassa. Toisella kierroksella useimmat pienistä jättäytyivät suosiolla pois, koska osaaminen ei riittänyt. Myös muutamat suurista soittivat ja kysyivät, voivatko he käyttää Armekaa alihankkijana ESD-alueen osalta. Päkkilän mukaan Armeka Engineeringin tarjous ei toisella kierroksella käytännössä muuttunut ensimmäisestä, koska jo silloin oli huomioitu kaikki tarpeelliset asiat. Tarjouksen kokonaistaloudellisuus on aina ratkaiseva ja Armekan tarjouksessa olivat niin osaaminen kuin hinta ja laatu paikallaan. Pinnoittamista ei myöskään ollut mielekästä jakaa useammalle urakoitsijalle jo vastuukysymystenkin vuoksi. Jäljet vakuuttivat Urakoitsijan valintaan liittyy aina pieni riski, vastaa Päkkilä kysymykseen, miten hän ratkaisuunsa päätyi. Täälläkin on kymmeniä urakoitsijoita tekemässä eri asioita ja aina joutuu puntaroimaan, mikä on paras ratkaisu. Korpipää tuntui osaavan asiansa ja perusteli tarjouksensa vahvuudet vakuuttavasti. Myös Armekan esittämät referenssit olivat hyvin vakuuttavia. Päkkilä antaa rauhallisella esiintymisellään ja puntaroiduilla mielipiteillään vaikutelman vankasta rakennusalan ammattilaisesta. Myös vuosia alan johtotehtävissä on kertynyt sen verran, että hän lienee kaiken kokenut. Päkkilän mielestä referenssit ovat ilman muuta tärkeitä, vaikka ei niitä kaikkia olekaan mahdollista todeta. Useimmat yritykset liittävät referenssilistaansa suuria kohteita, vaikka olisivat tehneet siellä vain muutaman neliön, hymähtää Päkkilä. Armekan lista vaikutti uskottavalta. Referenssilistan uskottavuutta saattoi osaltaan helpottaa se, että aivan rakennettavan postikeskuksen naapurissa sijaitsee Nokia Siemens Networksin tehdas, jonne Armeka Engineering on vuosia sitten tehnyt useita tuhansia neliömetrejä epoksihiertomassalattiaa sekä ESD-puolijohtavaa että tavallista. Jatkuvassa kovassa trukkiliikenteen käytössä ollut lattia on edelleen moitteeton niin kestävyytensä kuin sähköisten ominaisuuksiensakin osalta. Rakennuksella on aina kiire Vieraillessamme Oulussa joulukuun alkupuolella oli valmista lattiapintaa asennettu runsaat m m 2 :n urakka siis lähestyi puoliväliä ja Päkkilä totesi työn vaikuttavan ammattitaitoiselta ja asianmukaiselta. Eihän se tietysti haittaisi, vaikka menisi nopeamminkin, naurahtaa Päkkilä. Mahtuisi tänne pari-kolme tuollaista porukkaa lattiaa tekemään. Armekan esittämät referenssit olivat hyvin vakuuttavia. Käytännössä lattiapinnoitteen kriittisin aikataulu koski niitä alueita, minne lajittelukoneen asennusryhmä oli pystyttämässä linjaston runkoa. Aikataulut oli kuitenkin laadittu kaikkien kannalta realistisiksi ja niissä pysyttiin, joten Armekan pinnoitusporukka ehti hyvin alta pois. Viimeisen kriittisen alueen pinnoitus oli itse asiassa juuri käynnistymässä ja sen jälkeen oli vuoroon tulossa keskilattian ESD-pinnoitus. Armekaa uskaltaa suositella Reijo Päkkilän ja Armeka Engineeringin Ari Korpipään keskustelu työmaan yksityiskohdista ja pienistä lisätöistä vaikuttaa tapahtuvan hyvässä yhteisymmärryksessä. Kaksi alan ammattimiestä ymmärtävät toistensa näkemykset ja luottavat toisiinsa. Keskustelussa vilahtaa huumoria kertomassa, että vakavia erimielisyyksiä ei ole ollut. ESD-lattian osalta postituskoneen toimittaja on antanut tarkat vaatimukset lattian ominaisuuksista sähkönjohtavuuden ja muiden ESD-ominaisuuksien osalta. Korpipää on tyytyväinen määrittelyjen täsmällisyydestä ja toteaa kysymyksessä olevan juuri sellaisen normaalin ESDpinnoitteen, mitä Armeka yleensä tekee. Ongelmia siis ei ole näköpiirissä. Vierailumme Itellan työmaalla Oulussa lähestyy loppuaan ja päättyy työmaakatselmukseen valtavassa hallissa. Merkkiköydet erottavat juuri pinnoitettua aluetta, joka hohtaa puhtauttaan. Toisella, käyttöön otetulla lohkolla näkyy jo muutamia renkaanjälkiä nostokorin vierailusta. Päkkilä ja Korpipää polvistuvat tunnustelemaan sormillaan vasta kovettuneen pinnan kosketusta. Kyllä Armekaa voi suositella tällaisiin töihin muuallakin, myhäilee Päkkilä selvästi tyytyväisenä. 16 AE-asiaa

17 Kosteudenkestävät ja hengittävät pinnoitteet Betonin kosteus on lattian pinnoittajan vihollinen nro 1, todetaan lehdessä aikaisemmin. Mikäli kosteuden myötä syntyviä ongelmia on odotettavissa, löytyy Armeka Engineeringin ratkaisuarkusta useampiakin vaihtoehtoja. Ongelmat pitää vain osata ennakoida ja toimia niiden mukaan. J os betoni on kosteaa tai maasta nousee kapillaarisesti vettä, voidaan käyttää Armeka Engineeringin erikoisepoksiprimeria (AE SPR), kertoo kemisti Kari Holopainen. Se tarttuu kosteaan betoniin ja sitä voidaan käyttää jopa veden alla. Viime kesänä avatun Shanghaissa sijaitsevan maailman pisimmän, 36 km pitkän, merisillan peruspilarit on suojattu ankarilta merisääolosuhteilta vastaavalla epoksiprimerilla. Tästä Armeka Engineeringin tuote on kehitetty vielä nopeammin kuivuvaksi. Tuote antaa myös erinomaisen tartunta-alustan rapautuneen betonin pinnoittamiseen imeytymällä syvälle betonihuokosiin ja lujittamalla betonirakennetta. Lisäksi tuoterepertuaariin kuuluu vettä ja likaa hylkivä, näkymätön ja liuotteeton betoni-, sementti-, tiilija kivipintojen suoja-aine (AE WR), jatkaa Holopainen. Sen hengittävä kalvo sallii vesihöyryn haihtumisen rakenteista ja toisaalta suojaa lattioita, seiniä ja kattopintoja kosteudelta, pakkasvaurioilta, syövyttävien suolojen pääsyltä rakenteisiin, sieniltä ja leviltä. Tyypillisiä käyttökohteita ovat julkisuvut, paikoitustalot, sillat, kuivaamot ja luolastot. Jos lattiaan tarvitaan vain maalaus, on Armeka Engineeringin valikoimassa vesihöyryä rakenteista ulospäin hengittävä vesipohjainen epoksimaali (AE PW), joka käy myös kostealle alustalle. Betonilattia voidaan maalata tuotteella jo 2-3 päivän kuluttua valusta. Maaleilla syntyvän maalikalvon paksuus on yleisesti n µm. Epoksimaalin etuna on hyvä tarttuvuus, mutta ne soveltuvat ainoastaan kevyen liikenteen alaisiin varastoja teknisiin tiloihin, parvekkeille tai pesu- ja hygieniatiloihin. Vaikka markkinamiehet tarjoavat maaleja, autotallin lattiat tulee aina pinnoittaa epoksimassalla, vain se kestää nastarenkaiden, kivien ja hiekan aiheuttaman rasituksen lattiassa, valistaa Holopainen. Hengittävät liuotteettomat epoksimassajärjestelmät AE SLW ja AE STBW kestävät kulutusta ja rasitusta erittäin vaativissa olosuhteissa. Näissä betonipinnan pohjustus tehdään hengittävällä epoksiprimerillä. Itsetasoittuvan epoksimassan (AE SLW) kovuutta voidaan nostaa lisäämällä kvartsihiekkaa ja siitä voidaan tehdä jopa 5 mm paksuinen massapinnoite. Hiertomassan AE STBW rasituksen kesto ja pitkäikäisyys on huippuluokkaa kuten AE STB:n. Sekä AE STBW että AE SLW pintakäsitellään hengittävällä erikoisepoksilakalla. Mies ja purkki: Armeka Engineeringin kemisti Kari Holopainen kehittää yhä parempia uusia tuotteita. AE-asiaa 17

18 Eri lattiapinnoitteiden soveltuvuus käyttökohteen mukaan Alla olevassa taulukossa on listattu suosituimmat Armeka Engineeringin valmistamat pinnoitetyypit Tuotantotilat sekä esimerkin omaisesti esitelty kunkin pinnoitetyypin keskeiset käyttöalueet. Muut tilat Elektroniikkatuotanto Räjähdysaineteollisuus Elintarviketeollisuus* Kemian teollisuus Tilapäinen käyttö PINNOITTEET Hiertomassaepoksit* STB AE STB ESD STB AE ESD STB Antibakteerinen STB AE STBA Itsetasaavat epoksit SL AE SL ESD SL AE ESD SL Joustava SL AE SLE Karhennettu SL AE SLK Antibakteerinen SL AE SLA Epoksimaalit Epoksimaali AE P ESD epoksimaali AE ESD P Erikoisratkaisut Water repellent AE WR Vesiohenteinen STB Vesiohenteinen SL Vesiohenteinen maali AE STBW AE SLW AE PW Konepaja Toimistot / liiketilat Puhdastilat Laboratoriot Konehuoneet Liikuntahallit Luolat Autokorjaamot Sairaalat Vesiohenteiset hengittävät epoksit kosteille alustoille erikoisratkaisuna Ulkotilat Eteiset / aulatilat Varastot = soveltuu hyvin = soveltuu = ei suositella * Hiertomassajärjestelmässä AE STB sekä pohjuste, massa ja lakka että kaikki kyseisten tuotteiden komponentit ovat FDA-hyväksyttäjä EU:ssa eli hyväksyttyjä käytettäviksi kosketuksissa elintarvikkeiden kanssa. Kun värillä on väliä Armeka STB -epoksihiertomassojen värisävyt muodostetaan perusväreistä, joita voidaan sekoittaa mielivaltaisissa suhteissa. ESDmassoissa on aina mukana musta väri. Itsetasoittuvissa SL-massoissa on käytettävissä koko RAL-kartaston värivalikoima. STB-hiertomassan perusvärejä. Muutama esimerkki värisekoituksista, joita voidaan tehdä periaatteessa rajattomasti. 18 AE-asiaa

19 Antibakteerinen lattiapinnoite hygieenisiin tiloihin Antibakteeristen eli bakteerien kasvua estävien lattiapinnoitteiden käyttöalueet lisääntyvät jatkuvasti. Antibakteerisella pinnoitteella voidaan helpottaa toimintaa ja alentaa kustannuksia kohteissa, missä bakteerien kasvu aiheuttaa haittaa toiminnalle. Bakteeriviljelmässä antibakteerisesti käsiteltyjä näytepaloja kiertää leveä bakteereista vapaa vyöhyke. Hopea tunnetaan lääketieteessä jo vuosisatojen ajalta ihmelääkkeenä, joka paransi melkein mitä tahansa vaivoja. Nykyisin tunnettua todellisuutta on se, että hopeasta vapautuvat ionit estävät bakteerien aineenvaihdunnan toimintaa ja siten tappavat bakteereja. Hopeaa lattiaan Armeka Engineering valmistaa antibakteerisena versiona sekä STB-epoksihiertomassaa että itsetasoittuvaa SL-epoksimassaa, joiden antibakteerinen vaikutus on testattu VTT:llä. Periaatteessa epoksimassaan vain sekoitetaan kolloidista hopeaa, joka saa aikaan antibakteerisen toiminnan. Käytännössä valmistaminen on luonnollisesti hiukan monimutkaisempaa. Kolloidinen hopea tarkoittaa mikroskooppisen pieniä hopeahiukkasia, jotka pysyvästi jakautuvat tasaisesti epoksimassaan. Näin massan antibakteeriset ominaisuudet säilyvät myös lattiapinnoitteen kuluessa. Antibakteerisena on saatavana sama väriskaala massoja kuin tavallisenakin. Tehdyissä viljelykokeissa on todettu antibakteerisen lattiapinnoitteen selvä bakteereja tappava vaikutus mm. stafylokokki-, koli-, salmonella- ja listeriabakteereihin. Normaali siivous luonnollisesti tarvitaan, mutta sen jälkeen on biofilmin muodostuminen hidasta. Käyttökohteita Elintarviketeollisuus on tällä hetkellä suurin antibakteerisia lattiapinnoitteita käyttävä asiakasryhmä. Tuotantoprosessiin päässeet bakteerit saattavat aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita. Muita käyttäjäryhmiä ovat esimerkiksi suurkeittiöt, erilaiset laboratoriot ja lääketeollisuus. Yhden suuren segmentin muodostaa koko terveydenhuollon sektori, jossa jo siivouskustannusten merkitys on tuntuva. Antibakteerinen lattiapinnoite torjuu testien mukaan hyvin esim. Staphylococcus aureus -bakteeria, joka on tunnetuimman sairaalabakteerin kantamuoto. Armeka Engineeringin asiakkaita Epoksiasennuksia kotimaassa: ABB Pitäjänmäki, ESD STB & STB N, m 2 Elcoteq Lohja, ESD STB, m 2 Espoon Kaupunki, Mankkaan Varikko, SL & ESD STB, m 2 Filtronic Comtec Haukipudas, ESD STB & STB N, m 2 Hyrles Lohja, ESD STB, m 2 Incap Helsinki ja Vuokatti, ESD STB & ESD CBX, yht m 2 Itella Tampere, ESD STB, m 2 Itella Oulu, ESD STB & STB N, m 2 Kemppi Lahti, ESD STB, m 2 Nelcomp Forssa, ESD STB, 700 m 2 Nokia Espoo, ESD CBX, m 2 Nokia Oulu, ESD STB & STB N, m 2 Nokia Salo, ESD STB, 500 m 2 Powerware Helsinki, ESD CBX, m 2 Reimax Klaukkala, ESD STB, 800 m 2 Santen Tampere, STBN, 200 m 2 Sanmina-SCI Haukipudas, ESD STB, m 2 Scanfill Vantaa, ESD STB, 300 m 2 Suomen Puolustusvoimat, 5-numeroinen luku (ei lupaa mainita tarkemmin) Vacon Vaasa, ESD SL, ESD SLS, ESD STB yht m 2 VTI Technologies Vantaa, ESD SL, 1000 m 2 Epoksiasennuksia ulkomailla: ABB Tallinna, Viro, ESD STB, m 2 ABB Bangalore, Intia, ESD STB & STB N, m 2 ABB Vadodara, Intia, ESD STB, 700 m 2 ABB Peking, Kiina, ESD STB, m 2 China Railways Peking, Kiina, ESD STB, m 2 Elcoteq Pietari, Venäjä, ESD STB, m 2 Kone Torreon, Meksiko, ESD STB, m 2 MIC Electronics Hyderabad, Intia, ESD STB, 630 m 2 Nokia Bochum, Saksa, ESD STB & ESD CBX, m 2 Nokia Komarom, Unkari, ESD STB, m 2 Nokia Chennai, Intia, ESD STB, m 2 Nokia Peking, Kiina, ESD STB, m 2 Nokia Dongguan, Kiina, ESD STB, m 2 Perlos Chennai, Intia, ESD STB, m 2 Perlos Peking, Kiina, ESD STB, m 2 Perlos Guangzhou, Kiina, ESD STB, m 2 Salcomp Shenzhen, Kiina, ESD STB & STB N, m 2 Armeka Engineering on toimittanut ja asentanut epoksimassapinnoitteita asiakkaille ympäri maailmaa. AE-asiaa 19

20 Kilonkallio 5, ESPOO Puh , fax (09)

ARMEKA-lattiapinnotteiden globaali valikoima

ARMEKA-lattiapinnotteiden globaali valikoima ARMEKA-lattiapinnotteiden globaali valikoima Lattiapinnotteiden osaaja Vuodesta 1991 lähtien Armeka Engineering on tarjonnut ratkaisuja teollisuuden lattiapinnoituksiin. Aloitimme elektroniikkateollisuuden

Lisätiedot

Betonilattioiden pinnoitusohjeet

Betonilattioiden pinnoitusohjeet Betonilattioiden pinnoitusohjeet BLY 12 / by54 Betonilattioiden pinnoitusohjeet 2010 BLY 7 / by45 Betonilattiat 2002 PSK 2703 standardi: Betonilattioiden pintakäsittely. Käyttösuositus prosessiteollisuudelle

Lisätiedot

PiiMat - polymeeripinnoitteet

PiiMat - polymeeripinnoitteet PiiMat - polymeeripinnoitteet Tuotetietoa PIIMAT OY 14. lokakuuta 2013 PiiMat - polymeeripinnoitteet Tuotetietoa Polymeeripinnoitteet PiiMat Oy:n tuotevalikoimaan kuuluvat kattavasti eri raaka-ainepohjaiset

Lisätiedot

Cement Design. Osa kestävää kehitystä

Cement Design. Osa kestävää kehitystä Cement Design Cement Design tarkoittaa kirjaimellisesti sementillä suunnittelua ja muotoilua. Uudet mikrosementit ovat tehneet sementin- ja betoninoloisista pinnoista trendikkäitä niin yksityisissä kodeissa

Lisätiedot

Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy , Niko Riikonen

Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy , Niko Riikonen Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy 8.6.2018, Niko Riikonen Ruskon Betoni Oy Betonin suojaaminen erittäin aggressiivisia olosuhteita vastaan Olosuhteissa, jossa PH on

Lisätiedot

15. FESCOTOP-LATTIASIROTTEET

15. FESCOTOP-LATTIASIROTTEET Tulostettu 9.7.2016 1 / 9 15. FESCOTOP-LATTIASIROTTEET Fescotop F10 2 Fescotop F45K 5 Jälkihoitoaine 8 Fescotop F10 2 / 9 FESCOTOP F10 Tuotekuvaus Fescotop F10 on sementtipohjainen lattiakovete, joka levitetään

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika

Lisätiedot

M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T MAATALOUSPINNOITTEET

M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T MAATALOUSPINNOITTEET M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T MAATALOUSPINNOITTEET Puhelin 03 780 2363 SIVU 2 l MAATALOUSPINNOITTEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on Pohjoismaiden johtava pinnoitteiden

Lisätiedot

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus

Lisätiedot

HINNASTO 2015 (ALV. 0 %)

HINNASTO 2015 (ALV. 0 %) HINNASTO 2015 (ALV. 0 %) Epoksimaalit, pohjusteet, sulkuepoksi Bio -pohjaiset epoksipinnoitteet Hengittävät epoksipinnoitteet Polyuretaanimaalit ja pinnoitteet Akryylituotteet Muut tuotteet Työkalut ja

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,

Lisätiedot

LATTIAN MAALAUS AMMATTILAISILLE!

LATTIAN MAALAUS AMMATTILAISILLE! LATTIAN MAALAUS AMMATTILAISILLE! - Tarpeittesi mukainen maalausjärjestelmä Tuotteet vaativille alustoille ja ympäristöille! www.kenlin.fi LATTIAN MAALAUS Maalausjärjestelmä Hagmansin lattiatuotevalikoima

Lisätiedot

N:o 837 4123 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUVOJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET

N:o 837 4123 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUVOJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET N:o 837 4123 Liite 1 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET 1. Maalien ja lakkojen alaluokat a) Sisäseinien ja -kattojen himmeillä maaleilla ja pinnoitteilla tarkoitetaan

Lisätiedot

BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS

BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS Tuotekehityksen kuulumisia 17.9.2015, Tikkurila Oyj, Vantaa Jenni Järvinen & Juha Nikkola Sisältö Yleistä vesiohenteisista epokseista Tikkurilan Fontefloor EP tuotteet

Lisätiedot

Betonoinnin valmistelu

Betonoinnin valmistelu Betonoinnin valmistelu Betonointisuunnitelma Levitä muottiöljy tasaisesti ja ohuena kerroksena Puhdista muotit magneetin ja veden avulla. Betonointisuunnitelma Poista muoteista roskat. Noudata betonointisuunnitelmaa.

Lisätiedot

LITOCHROM STARLIKE. Käyttökohteet:

LITOCHROM STARLIKE. Käyttökohteet: LITOCHROM STARLIKE Kaksikomponenttinen epoksikiinnitys- ja saumausaine keraamisille seinä- ja lattialaatoille sekä keraamisille että lasimosaiikeille.. Kiinnitysaineena käytettäessä, alustan tulee olla

Lisätiedot

TEOLLISUUSPINNOITTEET

TEOLLISUUSPINNOITTEET TEOLLISUUSPINNOITTEET VRS-POLYDRIVE 95 65 ShA 10 25 mm, Tummansininen 90 kaikki kuivat vetotelapositiot VRS-POLYDRIVE on kulutusta erittäin hyvin kestävä polyuretaanipinnoite kaikkiin kuiviin vetotelapositioihin.

Lisätiedot

Yki Rouhepinnoite viimeistelee talon ulkokuoren ja lopullisen ilmeen. Rakennusteknisesti oikein toteutettu sokkeli ja julkisivu on pitkäikäinen ja

Yki Rouhepinnoite viimeistelee talon ulkokuoren ja lopullisen ilmeen. Rakennusteknisesti oikein toteutettu sokkeli ja julkisivu on pitkäikäinen ja Hyvin peittävä, arvokkaan näköinen rouhepinnoite on suunniteltu erityisesti uusille ylitasoitetuille harkkopinnoille sekä betonipinnoille. Soveltuu myös maalatuille betonipinnoille. Markkinoiden laajin

Lisätiedot

Enketop Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille

Enketop Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille Yksikomponenttinen pinnoitusjärjestelmä. Pitkäikäinen pinnoite parvekkeille ja terasseille Parvekkeet ja terassit eivät ainoastaan altistu jatkuvasti kovalle

Lisätiedot

RUBBER. Elastinen pinnoite Helppo irrottaa!

RUBBER. Elastinen pinnoite Helppo irrottaa! RUBBER comp Elastinen pinnoite Helppo irrottaa! RUBBERcomp KUMIMAALISPRAY RUBBERcomp kumimaalispray on helposti levitettävä, monikäyttöinen, ilmakuivuva erikoiskumipinnoite. Se suojaa käsiteltävän pinnan

Lisätiedot

KEITTIÖPINNOITTEIDEN KESTÄVYYS

KEITTIÖPINNOITTEIDEN KESTÄVYYS KUVA SONJA SIHVOLA KEITTIÖPINNOITTEIDEN KESTÄVYYS REFERENSSIT KERTOVAT TOTUUDEN Kausalan Pinnoite Oy on asentanut lattiapinnoitteita yli 30 vuotta, joista AcryliCon-pinnoitteita yli 20 vuotta. Tiedämme,

Lisätiedot

Katseet lattiaan! Lattia on tehty kestämään kovaa kulutusta, mutta sen ei tarvitse näyttää tylsältä. 2-3 johdanto ja sisällysluettelo

Katseet lattiaan! Lattia on tehty kestämään kovaa kulutusta, mutta sen ei tarvitse näyttää tylsältä. 2-3 johdanto ja sisällysluettelo Designlattiat Katseet lattiaan! 2-3 johdanto ja sisällysluettelo 4-5 Vapaa kuviointi Yksilöllinen designlattia on osa tilan identiteettiä. Värittäminen, kuviointi, personointi kaikki on mahdollista. Erikoisefektit

Lisätiedot

Lattian pinnoituksen työturvallisuusopas

Lattian pinnoituksen työturvallisuusopas Lattian pinnoituksen työturvallisuusopas Yleistietoa lattianpinnoitteista Lähes kaikissa lattianpinnoitteissa on ihmisen terveydelle haitallisia aineita, joita vastaan joudutaan suojautumaan. Puutteellisesta

Lisätiedot

Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin

Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin SPU Sauna-Satu soveltuu saunan seinien ja kattojen sekä kosteiden tilojen

Lisätiedot

Ratkaisee kulumisongelmat lähes kaikissa tilanteissa Kalenborn GmbH:n tuotteiden avulla.

Ratkaisee kulumisongelmat lähes kaikissa tilanteissa Kalenborn GmbH:n tuotteiden avulla. Ratkaisee kulumisongelmat lähes kaikissa tilanteissa Kalenborn GmbH:n tuotteiden avulla. KALOCER KALOCER KALSICA ABRESIST KALSICA Piikarbidi Piikarbidi Kovasementti Valettu Kovasementti keraami Teollisuuden

Lisätiedot

M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T

M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T M A A T A L O U S P I N N O I T T E E T Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l MaaTaLOUSPINNOITTeeT www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on Pohjoismaiden

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET SILENCIO 24 / 36 SILENCIO EL

ASENNUSOHJEET SILENCIO 24 / 36 SILENCIO EL ASENNUSOHJEET 24 / 36 EL Näin saavutetaan paras ääneneristys Betonielementit ja betoniset ontelolaatat Betonisten välipohjien ääneneristys riippuu paljolti siitä, millaisia kantavat rakenteet ovat. Laatta-

Lisätiedot

Degadur * -akryylipinnoitteet

Degadur * -akryylipinnoitteet Degadur * -akryylipinnoitteet Ready in no time - to last a lifetime! * DEGADUR on Evonik Röhm GmbH:n rekisteröity tavaramerkki. Degadur * - nopeampaan pinnoittamiseen Oli tavoitteesi uuden lattian pinnoittaminen

Lisätiedot

Lattiabetonit Betonin valintakriteerit, pinnoitettavat lattiat

Lattiabetonit Betonin valintakriteerit, pinnoitettavat lattiat Lattiabetonit Betonin valintakriteerit, pinnoitettavat lattiat Vesa Anttila Kehityspäällikkö Rudus Oy Sirotepinnan levitys edellyttää oikeaa ajankohtaa sekä betonia, josta voi imeytyä vettä pinnoitteen

Lisätiedot

Hydropanel. Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet

Hydropanel. Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet Hydropanel Nykyaikainen kuitusementtilevy Testatut ja monipuoliset ominaisuudet 1 Yksi levy monta käyttökohdetta Hydropanel on nykyaikainen kuitusementistä valmistettu rakennuslevy. Monipuolisten testattujen

Lisätiedot

Construction. Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R. Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima Osa Sikadur -Combiflex -järjestelmää

Construction. Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R. Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima Osa Sikadur -Combiflex -järjestelmää Tuotetietoesite Painos 24/04/2008 Tunnus no: 02 07 03 02 003 0 000002 Sikadur-Combiflex CF liima Construction Sikadur -Combiflex CF liima, tyyppi N ja tyyppi R Kaksikomponenttinen epoksipohjainen rakenneliima

Lisätiedot

kaksi komponenttiset epoksilattiasysteemit

kaksi komponenttiset epoksilattiasysteemit kaksi komponenttiset epoksilattiasysteemit en ominaisuudet, ja tekniset tiedot Epokate SL lattiasysteemi Epokate KRUNT tuotetta käytetään pohjustukseen ennen kuin asennetaan EPOKATE SL itsestäänsiliävä

Lisätiedot

Kopadi Oy, timanttihiomalaikat

Kopadi Oy, timanttihiomalaikat Timanttihiomalaikat Kopadi Oy, timanttihiomalaikat Kopadi Oy:n timanttihiomalaikat on suunniteltu betonin hiontaan sekä erilaisten pintamateriaalien poistamiseen kuten: tasoitteet, liimat, maalit, epoksi,

Lisätiedot

Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa. TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite

Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa. TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Perinteinen epoksipinnoite ja TEKNOPUR 300-20 C:ssa suoritetun iskunkestotestin jälkeen. Vertaansa vailla olevaa puhdasta

Lisätiedot

Betonilattiat ja pinnoittaminen 2013 15.3.2013

Betonilattiat ja pinnoittaminen 2013 15.3.2013 Betonilattiat ja pinnoittaminen 2013 Pinnoituscaset Sami Niemi Rakennusfysikaaliset asiantuntijapalvelut Pinnoituksen onnistuminen Epäonnistumisia liian usein Välillä toimii aivan märälläkin Välillä irtoaa,

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM KUIVAN TILAN SEINÄT.

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM KUIVAN TILAN SEINÄT. Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS 1. Cement primer- laimenna 1:1

Lisätiedot

HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali

HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali OMINAISUUDET JA KÄYTTÖ: HENSOTHERM 4KS on paisuva, vesiohenteinen palosuojamaali. Maalin korkean viskositeetin ja hienojakoisuuden ansiosta palosuojamaalattu pinta on tasainen.

Lisätiedot

ACO STAINLESS Lattiakourut teollisuustiloihin ja suurtalouskeittiöihin

ACO STAINLESS Lattiakourut teollisuustiloihin ja suurtalouskeittiöihin 19.2.2009 Asennus ACO STAINLESS Lattiakourut teollisuustiloihin ja suurtalouskeittiöihin Lattiakouru vesieristämätön betonilattia Modular 1000 Modular 2000 Yleistä Modular-sarjan lattiakourut on tarkoitettu

Lisätiedot

Kiilto Silk- Kestävä ratkaisu

Kiilto Silk- Kestävä ratkaisu Kiilto Silk- Kestävä ratkaisu www.kiiltoclean.fi KiiltoClean Oy- Johtava kotimainen KiiltoClean Oy on johtava suomalainen puhtaus- ja hygieniaratkaisujen toimittaja ja myös kansainvälisesti vahva toimija.

Lisätiedot

Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön

Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Toisen sukupolven KX-SARJAN timanttisegmenttien valmistuksessa on käytetty uusinta KX-teknologiaa, jossa timanttihiukkaset ovat tasaisena rivistönä sideaineessa.

Lisätiedot

Lattiabetonin valinta eri käyttökohteisiin. Vesa Anttila

Lattiabetonin valinta eri käyttökohteisiin. Vesa Anttila Lattiabetonin valinta eri käyttökohteisiin Vesa Anttila 29.10.2015 Lattioiden teko haastava betonityö! Laajat avoimet pinnat Olosuhteet rajaavat usein valintoja Paljon käsityötä työmiehillä suuri vaikutus

Lisätiedot

Betonikivien soveltuvuus ajoneuvoliikennealueille

Betonikivien soveltuvuus ajoneuvoliikennealueille Betonikivien soveltuvuus ajoneuvoliikennealueille Betonikiviä on käytetty Suomessa päällystämiseen jo 1970-luvulta lähtien. Niiden käyttöä perusteltiin muun muassa asfalttia paremmalla kulutuskestävyydellä,

Lisätiedot

Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto

Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto MUOVIX Ekokem muovinkierrätys Kierrätysmuovista valmistetut profiilit Muovix-profiileja voidaan käyttää monissa kohteissa, joissa yleensä on totuttu käyttämään

Lisätiedot

Betonilattiat 2014 by 45 / BLY 7

Betonilattiat 2014 by 45 / BLY 7 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O OSA 1 YLEISTÄ... 9 1.1 SOVELTAMISALA... 9 1.2 BETONILATTIOIDEN PERUSTYYPIT... 10 1.2.1 Maanvarainen lattia... 10 1.2.2 Paalulaatta... 11 1.2.3 Pintabetonilattia... 11 1.2.3.1

Lisätiedot

BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE

BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE PITKÄIKÄINEN SUOJA PINNOILLE KÄYTTÖKOHTEET: Lattiapinnat kuten puu-, laatta-, kivi- ja muovipintaiset lattiat Metallipinnat Posliiniset ja keraamiset

Lisätiedot

Lautaparketin. alustaanliimausjärjestelmä

Lautaparketin. alustaanliimausjärjestelmä Lautaparketin alustaanliimausjärjestelmä Lautaparketin alustaanliimausjärjestelmä Lautaparketin alustaanliimaus edellyttää tekijältä erityisosaamista sekä erikoistyökaluja. Alustaanliimaukseen soveltuvan

Lisätiedot

TEKNOPUR 300. elastomeeripinnoite. Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa

TEKNOPUR 300. elastomeeripinnoite. Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa PERINTEINEN EPOKSIPINNOITE JA TEKNOPUR 300-20 C:SSA SUORITETUN ISKUNKESTOTESTIN JÄLKEEN. Vertaansa vailla olevaa puhdasta

Lisätiedot

Tekninen tietolehti StoPox 452 EP

Tekninen tietolehti StoPox 452 EP EP-pohjuste Ominaista Käyttö Ominaisuudet Ulkonäkö Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia sisä- ja ulkokäyttöön lattiapinnoilla kapillaari- ja huokostäyttöön sementtiperustaisilla alustoilla pohjusteena kosteilla

Lisätiedot

1. ALOITUSPALAVERI 3. BETONOINTI 4. JÄLKIHOITO

1. ALOITUSPALAVERI 3. BETONOINTI 4. JÄLKIHOITO 1. ALOITUSPALAVERI 2. BETONIMASSAN VALINTA 3. BETONOINTI 4. JÄLKIHOITO 1. Aloituspalaveri Ennen jokaisen lattiatyön aloitusta tulee järjestää kaikkien osapuolten (mm. rakennuttaja, suunnittelija, pääurakoitsija,

Lisätiedot

AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 6 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus ja

Lisätiedot

MAAKELLARIN VOITTANUTTA EI OLE

MAAKELLARIN VOITTANUTTA EI OLE MAAKELLARI RATKAISEE SÄILYTYSONGELMASI Maakellari on ihanteellinen ratkaisu vihannesten, mehujen, säilöttyjen tuotteiden jne. pitkäaikaiseen varastointiin. Säilyvyyden takaavat maakellarin luontaiset ominaisuudet:

Lisätiedot

YLITEIPPAUKSET AUTOTEIPPAUKSET IKKUNATUMMENNUKSET

YLITEIPPAUKSET AUTOTEIPPAUKSET IKKUNATUMMENNUKSET AUTOTEIPPAUKSET IKKUNATUMMENNUKSET Erottautuminen, yksilöllisyys, estetiikka ja käytännöllisyys. Nämä ovat sanoja, jotka meidän mielestämme liittyvät parhaiten työmme tarkoituksiin. Esimerkiksi autoteippaukset

Lisätiedot

Nanten System TR. Suurkeittiöiden ja elintarviketeollisuuden lattioiden pinnoitus- ja vedeneristäminen

Nanten System TR. Suurkeittiöiden ja elintarviketeollisuuden lattioiden pinnoitus- ja vedeneristäminen Suurkeittiöiden ja elintarviketeollisuuden lattioiden pinnoitus- ja vedeneristäminen Nanten System TR 17.2.2017 VESIRASITUKSEN KESTÄVÄ KUUMUUDEN KESTÄVÄ LÄMPÖSHOKKIEN KESTÄVÄ PESUKEMIKAALIEN KESTÄVÄ KOVAN

Lisätiedot

Pinnoitus. Siporex hallit. Maalaus. Ohjeita. www.kivira.fi

Pinnoitus. Siporex hallit. Maalaus. Ohjeita. www.kivira.fi Pinnoitus Siporex hallit Maalaus Ohjeita www.kivira.fi Siporex hallien pinnoitus Ohjeita Toukokuu 2015 Uudelleen pinnoitus tai maalaus Alustavat työt Selvitetään millä tuotteella / tuotteilla halli on

Lisätiedot

KATSEET LATTIAAN! Lattia on tehty kestämään kovaa kulutusta, mutta sen ei tarvitse näyttää tylsältä.

KATSEET LATTIAAN! Lattia on tehty kestämään kovaa kulutusta, mutta sen ei tarvitse näyttää tylsältä. DESIGNLATTIAT KATSEET LATTIAAN! Yksilöllinen designlattia on osa tilan identiteettiä. Värittäminen, kuviointi, personointi kaikki on mahdollista. Erikoisefektit tuovat lattian täysin uudella tavalla esiin

Lisätiedot

saumaus- ja tiivistysaineet

saumaus- ja tiivistysaineet saumaus- ja tiivistysaineet POWERCOLOR Sementtipohjaisen saumalaastin uusinta sukupolvea sisältää hopea ioneja ja käytetään 1 5 mm leveisiin saumoihin. SILVER ACTIVE SYSTEM on oligodynaaminenhopea ionien

Lisätiedot

HYDROCORK Pressfit asennusohjeet

HYDROCORK Pressfit asennusohjeet HYDROCORK Pressfit asennusohjeet Lue nämä asennusohjeet tarkasti ennen asennuksen aloittamista. Asennuksessa tulee myös noudattaa SisäRYL 2013 ohjeistuksia. KULJETUS, VARASTOINTI JA SOPEUTTAMINEN OLOSUHTEISIIN

Lisätiedot

Asennusohje ColoRex SD och EC

Asennusohje ColoRex SD och EC Asennusohje ColoRex SD och EC ColoRex on sähköä johtava PVC-laatta, jonka mitat ovat 610 x 610 x 2 mm. ColoRex on ESD-hyväksytty (Sveriges Provnings- och Forskningsinstitut). ColoRex-asennuksessa käytetään

Lisätiedot

Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi

Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi c/o Cerablast GmbH & Co.KG Gerhard-Rummler-Str.2 D-74343 Sachsenheim / Saksa Puhelin: 0049 7147 220824 Faksi: 0049 7147 220840 Sähköposti: info@korutec.com

Lisätiedot

Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja

Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Gyptone BIG Sixto -tuotevalikoima UUTTA Gyptone BIG Sixto 63

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

alsecco eristerapattu saumaton betonielementtijärjestelmä

alsecco eristerapattu saumaton betonielementtijärjestelmä alsecco eristerapattu saumaton betonielementtijärjestelmä EDISTYKSELLISTÄ JULKISIVUTEKNIIKKAA NARMAPINNOITUS OY Paattistentie 947, 21330 Paattinen 040-7646648 / 040-7646649 www.alseccofinland.fi Eristerappausjärjestelmät

Lisätiedot

Betonilattioiden hoito-ohjeet

Betonilattioiden hoito-ohjeet Betonilattioiden hoito-ohjeet 2. syyskuuta 2013 Betonilattioiden hoito-ohjeet Yleistä Vanhoissa betonilattioissa yleisiä ongelmia ovat niiden likaantuminen, vaikea puhdistettavuus ja pölyäminen. Näiden

Lisätiedot

PERINTEISELLÄ SAVILAASTILLA LUOT NÄYTTÄVIÄ, TERVEELLISTÄ ASUMISTA EDISTÄVIÄ SISÄPINTOJA. NYT MYÖS SÄVYTETTYNÄ.

PERINTEISELLÄ SAVILAASTILLA LUOT NÄYTTÄVIÄ, TERVEELLISTÄ ASUMISTA EDISTÄVIÄ SISÄPINTOJA. NYT MYÖS SÄVYTETTYNÄ. PERINTEISELLÄ SAVILAASTILLA LUOT NÄYTTÄVIÄ, TERVEELLISTÄ ASUMISTA EDISTÄVIÄ SISÄPINTOJA. NYT MYÖS SÄVYTETTYNÄ. Juvan teollisuuskatu 21 B Puh. 09-774 2720 www.kivira.fi 02920 Espoo Fax. 09-774 27211 info@kivira.fi

Lisätiedot

PURISTIN www.vaahtogroup.fi

PURISTIN www.vaahtogroup.fi PURISTIN VRS-GUIDE 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa 85 Metalli- tai hiilipohjainen polymeerikaavin paperin- ja huovanjohtotelat VRS-GUIDE on erittäin hyvän kulutuksenkestävyyden ja kaavaroitavuuden ansiosta

Lisätiedot

KESTÄVÄ SOKKELIMAALI TUOTESELOSTE TIKKURILA YKI SOKKELIMAALI. Alkalinkestävä akrylaattimaali. Sokkelit

KESTÄVÄ SOKKELIMAALI TUOTESELOSTE TIKKURILA YKI SOKKELIMAALI. Alkalinkestävä akrylaattimaali. Sokkelit TIKKURILA KESTÄVÄ SOKKELIMAALI TYYPPI KÄYTTÖKOHTEET SOVELTUVUUS Alkalinkestävä akrylaattimaali. Sokkelit Betonisokkeleiden ja sementtivahvoilla laasteilla ylitasoitettujen betoni- ja harkkosokkeleiden

Lisätiedot

3M Bumpon Tarratyynyt suojaavat, vaimentavat ja pitävät tuotteet paikoillaan

3M Bumpon Tarratyynyt suojaavat, vaimentavat ja pitävät tuotteet paikoillaan 3M Bumpon Tarratyynyt suojaavat, vaimentavat ja pitävät tuotteet paikoillaan Elektroniikka- ja televiestintäteollisuudessa Bumpon-tarratyynyjä käytetään mm. tietokoneissa, matkapuhelimissa ja lääkinnällisissä

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

1(5) 100% 1.5 kg / l (seos) Fontefloor PU Cem B 2.6KG Fontefloor PU Cem C 4.2KG

1(5) 100% 1.5 kg / l (seos) Fontefloor PU Cem B 2.6KG Fontefloor PU Cem C 4.2KG 1(5) Liuotteeton, vesiohenteinen hybridipolyuretaanibetonipinnoite. Kestää mekaanista kulutusta pidentäen siten pinnoitetun pinnan käyttöikää Himmeä pinta, joka tiivistää alustan Käytetään Fontefloor PU

Lisätiedot

Vettä ja lämpöä turvallista asumista

Vettä ja lämpöä turvallista asumista E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon

Lisätiedot

SAVU HORMISTOT. Valmispiippu Rondo

SAVU HORMISTOT. Valmispiippu Rondo SAVU HORMISTOT Valmispiippu Rondo 2005 Valmispiippu Rondo hyvä veto kaikenlaisiin tulisijoihin Perinteisesti ammattitaitoa vaativasta piipun muurauksesta voi nyt selviytyä helposti ja nopeasti. Valmispiippu

Lisätiedot

Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys

Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Puulattiat Sisältö: Yleistä Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja 13.2.2014 2 Yleistä Alan nykytila Käsiteltäviä puuvalmiita pintoja entistä

Lisätiedot

MAATALOUSPINNOITTEET MAATALOUSPINNOITTEET

MAATALOUSPINNOITTEET MAATALOUSPINNOITTEET MAATALOUSPINNOITTEET MAATALOUSPINNOITTEET Puhelin 03 780 2363 SIVU 2 l MAATALOUSPINNOITTEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Perinteinen perheyhtiö Solmaster Oy on Pohjoismaiden johtava teollisuuskemikaalien

Lisätiedot

Icopal Fonda Geoplex 10. Fonda Geoplex 10 Salaojalevy pihakansiin ja viherkatoille

Icopal Fonda Geoplex 10. Fonda Geoplex 10 Salaojalevy pihakansiin ja viherkatoille Icopal Fonda Geoplex 10 Fonda Geoplex 10 Salaojalevy pihakansiin ja viherkatoille Tiivis levy Fonda Geoplex 10 on laadukas salaojalevy, joka parantaa pihakansirakenteiden toimivuutta. Sen avulla vesi voidaan

Lisätiedot

KUIVATUSOSA www.vaahtogroup.fi

KUIVATUSOSA www.vaahtogroup.fi KUIVATUSOSA VRS-GUIDE Paksuus: 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa Maksimi lämmönkesto: 85 Metalli- tai hiilikuitukomposiittiterä paperin- ja kuivatushuovanjohtotelat VRS-GUIDE on taloudellinen pinnoitevaihtoehto

Lisätiedot

Tasoitteiden alkaliselta kosteudelta suojaavat ominaisuudet

Tasoitteiden alkaliselta kosteudelta suojaavat ominaisuudet 1 (7) Tasoitteiden alkaliselta kosteudelta suojaavat ominaisuudet Kehityspäällikkö Gunnar Laurén, Saint-Gobain Weber Oy Ab Johdanto Lattiapäällysteiden kosteusherkkyys on ollut jo pitkään tiedossa, mm

Lisätiedot

PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS

PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS Vaatehoitotila kuuluu tärkeänä osana kiinteistöön. Laitteet ja varusteet on määriteltävä ja sijoitettava tilaan siten, että niiden käyttö on mahdollisimman helppoa ja esteetöntä.

Lisätiedot

MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ

MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ MSS KRISTALLOINTI Pysyvä ratkaisu uusprojekteihin vesitiivistää ja suojaa betonin Monikäyttöinen käsittely vanhoille rakenteille korjaa

Lisätiedot

RENOFIX RT 300 LAATTALAASTI VESIERISTYSTÄ VAATIVIIN KOHTEISIIN TEKNISET TIEDOT

RENOFIX RT 300 LAATTALAASTI VESIERISTYSTÄ VAATIVIIN KOHTEISIIN TEKNISET TIEDOT JOULUKUU 2011 Korvaa T 300-esitteen ENOFIX T 300 LAATTALAASTI VESIEISTYSTÄ VAATIVIIN KOHTEISIIN enofix T 300 on kaksikomponenttinen (T 300 K + T 300 P) laattalaasti, joka kovetuttuaan muodostaa elastisen

Lisätiedot

Nostureita on monenlaisia, akseleista puhumattakaan. Uddeholmin teräkset akseleihin

Nostureita on monenlaisia, akseleista puhumattakaan. Uddeholmin teräkset akseleihin Nostureita on monenlaisia, akseleista puhumattakaan. Uddeholmin teräkset akseleihin Uddeholmin teräkset kestävät kaikenlaista kuormaa Akselit ovat tärkeitä koneenosia varsinkin nostureissa. Akseleiden

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM KUIVANTILAN LATTIAT.

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MIKROSEMENTTI MEDIUM KUIVANTILAN LATTIAT. Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS 1. Cement primer- voidaan ohentaa

Lisätiedot

Seinä- ja kattopinnat kuivissa sisätiloissa.

Seinä- ja kattopinnat kuivissa sisätiloissa. TIKKURILA TELATTAVA TASOITE TYYPPI KÄYTTÖKOHTEET SOVELTUVUUS Vesiohenteinen, käyttövalmis telattava kevyttasoite. Täyttökyky 3 mm ilman halkeilua ja hyvä tarttuvuus eri alustoille. Seinä- ja kattopinnat

Lisätiedot

Betonilattiapäivä. Nopea rakentaminen mitä betonilattioiden osalta tulee huomioida

Betonilattiapäivä. Nopea rakentaminen mitä betonilattioiden osalta tulee huomioida Betonilattiapäivä Nopea rakentaminen mitä betonilattioiden osalta tulee huomioida Tomi Kanto Beraka Oy Yrittäjä, alalla enemmän tai vähemmän vuodesta 2007 Betoniukko työyhteenliittymä (Beraka Oy, Lattia

Lisätiedot

Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta.

Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta. Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta. Saumaleveys 2 20 mm. 2/7 Ominaisuudet o Erittäin kestävä

Lisätiedot

Meiltä levyt kaikkiin tarpeisiinne. Tuoteluettelo

Meiltä levyt kaikkiin tarpeisiinne. Tuoteluettelo Meiltä levyt kaikkiin tarpeisiinne. Tuoteluettelo Ydin Viron metsät elävät huippulaatuisissa Repo by Sorbes -lastulevyissä. Ollessaan Kaikkien levyjen äiti peruslastulevyt määrittelevät kaikkien Repo by

Lisätiedot

Mapefloor PU Flex. Itsetasoittuva, elastinen polyuretaanipinnoite

Mapefloor PU Flex. Itsetasoittuva, elastinen polyuretaanipinnoite IN COMPLIANCE WITH EUROPEAN STANDARD PRINCIPLES PI-MC-PR-IR SURFACE PROTECTION SYSTEMS FOR CONCRETE Mapefloor SR SYNTHETIC RESINS B2,0 AR0.5-IR4 IN COMPLIANCE WITH EUROPEAN STANDARDS Itsetasoittuva, elastinen

Lisätiedot

GUIDE 24W. Tuulen- ja vedenpitävä keinonahkainen talvikäsine

GUIDE 24W. Tuulen- ja vedenpitävä keinonahkainen talvikäsine GUIDE 24W Tuulen- ja vedenpitävä keinonahkainen talvikäsine Guide 24W on monipuolinen käsine työskentelyyn ulkona märissä ja kylmissä olosuhteissa. Tuulen- ja vedenpitävän kalvo, fleecevuori ja neulottu

Lisätiedot

BENDERS seinäelementit. Seinäelementit ja perustukset. Lisää Bendersistä: www.benders.fi

BENDERS seinäelementit. Seinäelementit ja perustukset. Lisää Bendersistä: www.benders.fi BENDERS seinäelementit Seinäelementit ja perustukset Lisää Bendersistä: www.benders.fi 2 Sisältö Seinäelementit 4-10 Seinäelementtien tarvikkeet 11 Perustukset 12-15 Perustustarvikkeet 15 3 Seinäelementti

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

1(5) 615 Betonilattioiden 2-komponenttiset liuotteettomat pohjusteet, 648 Betonilattioiden 2- komponenttiset liuotteettomat lakat RL 04 n.

1(5) 615 Betonilattioiden 2-komponenttiset liuotteettomat pohjusteet, 648 Betonilattioiden 2- komponenttiset liuotteettomat lakat RL 04 n. 1(5) Kaksikomponenttinen liuotteeton epoksilakka. Ohennettuna tuote imeytyy hyvin betonin huokosiin tiivistäen pohjan ja varmistaen pinnoitteen ja massan tartunnan alustaan Soveltuu hiekalla täytettynä

Lisätiedot

Harjoitus 7. Kovettuvan betonin lämmönkehityksen arvioiminen, kuumabetonin suhteitus, betonirakenteen kuivuminen ja päällystettävyys

Harjoitus 7. Kovettuvan betonin lämmönkehityksen arvioiminen, kuumabetonin suhteitus, betonirakenteen kuivuminen ja päällystettävyys Harjoitus 7 Kovettuvan betonin lämmönkehityksen arvioiminen, kuumabetonin suhteitus, betonirakenteen kuivuminen ja päällystettävyys Kovetuvan betonin lämpötilan kehityksen laskenta Alkulämpötila Hydrataatiolämpö

Lisätiedot

Pintakäsittelyn huomioonottaminen teräsrakenteiden suunnittelussa

Pintakäsittelyn huomioonottaminen teräsrakenteiden suunnittelussa 1 (6) Pintakäsittelyn huomioonottaminen teräsrakenteiden suunnittelussa P intakäsittelyn kestävyys riippuu aina tehdyistä kokonaisratkaisuista. Onnistuneeseen lopputulokseen vaikuttavat monet muutkin tekijät

Lisätiedot

Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista.

Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista. Sivu 1 / 5 Korroosionestomaalit Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista. Sideaineet Sideaine muodostaa alustaan kiinnittyvän

Lisätiedot

leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi

leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi leijona- Julkisten tilojen kuningas vaativaan ammattikäyttöön www.plast-turf.fi & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden tuulikaapin

Lisätiedot

Max Stop. Vedeneristysmassa. Helppo levittää Tuplasti tiiviimpi Riittoisampi. Tätskikt Membrane

Max Stop. Vedeneristysmassa. Helppo levittää Tuplasti tiiviimpi Riittoisampi. Tätskikt Membrane Max Stop Vedeneristysmassa Tätskikt Membrane Helppo levittää Tuplasti tiiviimpi Riittoisampi MaxStop-Telattava vedeneristysjärjestelmä koostuu seuraavista osista: 1. MaxStop Primer tai MaxStop kosteussulku

Lisätiedot

TEKNINEN TIEDOTE LATTIARAKENTEET

TEKNINEN TIEDOTE LATTIARAKENTEET 1/ LATTIARAKENTEET Vakio/vahvistettu lattia 4 1 2 3 1. Silikonimassa 2. Liukuestepintainen vaneri 9 mm. Vahvistettu lattia, vaneri 1 mm. 3. PE-tiiviste 4. PU-tiiviste. Butyylimassa 6. Puuvahvike 0 x 100,

Lisätiedot

PUHDISTUKSEEN HOMETTA VASTAAN KOSTEUDEN TORJUNTAAN KAPILLAARI- KATKO SAUMA- SUOJA JULKISIVU- SUOJA HOME- SUOJA DESI

PUHDISTUKSEEN HOMETTA VASTAAN KOSTEUDEN TORJUNTAAN KAPILLAARI- KATKO SAUMA- SUOJA JULKISIVU- SUOJA HOME- SUOJA DESI PUHDISTUKSEEN HOMETTA VASTAAN KOSTEUDEN TORJUNTAAN DESI HOME- SUOJA SAUMA- SUOJA JULKISIVU- SUOJA KAPILLAARI- KATKO Puhdistaa ja desinfioi Pitkäaikainen suoja homeita, hiivoja ja bakteereja vastaan Keittiöön,

Lisätiedot

LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN. www.plast-turf.fi

LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN. www.plast-turf.fi LEIJONA- JULKISTEN TILOJEN KUNINGAS VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN www.plast-turf.fi Leijona Original & Leijona Economic TUULIKAAPPIMATTO VÄRIVAIHTOEHDOT Seitsemällä eri värivaihtoehdolla Orginal avaa mahdollisuuden

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä YHDYSKUNTATEKNIIKKA Uponor Ultra Classic Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Classic Uuden sukupolven PP-maaviemäri Uponor Ultra Classic

Lisätiedot

nopeampi helpompi ainutlaatuinen

nopeampi helpompi ainutlaatuinen Rapid Set Sementtiteknologia nopeampi helpompi ainutlaatuinen CEMENT ALL Monikäyttöinen MORTAR MIX CONCRETE MIX korjausbetoni KORODUR ja CTS Cement Kaksi vahvaa partneria Euroopan lisenssi yksinoikeudella!

Lisätiedot