Leirilehti. Nro 5. Akut vaahdon peitossa ROVIO 2015 HELSINGIN PELASTUSLIITTO UUDENMAAN PELASTUSLIITTO PERJANTAI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Leirilehti. Nro 5. Akut vaahdon peitossa ROVIO 2015 HELSINGIN PELASTUSLIITTO UUDENMAAN PELASTUSLIITTO PERJANTAI 17.7.2015"

Transkriptio

1 Leirilehti ROVIO 2015 HELSINGIN PELASTUSLIITTO UUDENMAAN PELASTUSLIITTO PERJANTAI Nro 5 Akut vaahdon peitossa Aku -kursseilla oli eilen hauska aamupäivä. He pääsivät uimarannalle vaahtobileisiin. Hööki saapui paikalle ja lapsia alettiin suihkuttaa vaahdolla. Se oli hirmuhauskaa. Monet juoksivat vaahtopistoolin eteen ja muutama jopa jäi seisomaan paikalleen ollakseen yltäpäältä vaahdon peitossa. Jotkut alkukurssilaiset kierivät vaahtohiekkamudassa ja olivat sen jälkeen pesun tarpeessa. Alkukurssilaiset menivät uimaan ja laskivat pitkin vesiliukumattoa, jonka pienistä rei istä suihkusi vettä kuin minisuihkulähteistä. Kaksi kouluttajaa soitti musiikkia megafonin avulla ja kaksi paistoi makkaraa kurssilaisille. Akut olivat hyväntuulisia koko aamupäivän. Bileiden jälkeen ohjelmassa oli vesipelastuskurssin järjestämän ainutkertainen näytös, jossa pelastettiin hukkuva ihminen veden varasta. 1

2 Tänään Pe Synttärit Teemu Muttonen Kauklahden VPK 13 v. Joel Hagström Asolan VPK 14 v. Anton Suomi Ventelän VPK 15 v. Nimpparit (suom. / ruots. / ort.) Ossi ja Ossian / Ossian / Aila, Aili ja Teino Sää (tilanne tänään klo 8.00) Iltapäivällä: Illalla: Yöllä: Aamulla: Päivällä: + Iltapäivällä: 18 + Illalla: 18 + Yöllä: 11 + Aamulla: 15 + Päivällä: Keittiö tarjoaa Iltapala: Sää (tilanne tänään Leipä klo 8.00) Aamupala (la): Kaurapuuro Lounas (la): Päivällinen (la): - Jauhelihakeitto Leirilehti Keittiö tarjoaa TEKSTIVIESTIT SÄHKÖPOSTI Iltapala: Leipä leirilehti@saunalahti.fi POSTI Infoteltta (teltan aukioloaikoina) Vastaava Aamupala päätoimittaja (la): Kaurapuuro Eija PÄÄTOIMITTAJA Lounas (la): Jauhelijakeitto Eija TOIMITTAJAT Päivällinen (la): - Aurora ja Lea KANNEN KUVA Aurora TAITTO: Eija ULKOASU Hasa PAINO Padasjoen kirjapaino JULKAISIJA Rovio 2015 Lehdet luettavissa netissä Skannaa koodeja älypuhelimesi tai tablettisi kameralla. Laitteeseen pitää olla asennettu QR-sovellus. 2 Lähetä meille juttuvinkki

3 Tarinat Ufosta vellovat - puolustusvoimat kävivät tutkimassa asiaa Naamioinnin tarkoituksena on saada auto näyttämään mahdollisimman vähän autolta varsinkin ilmasta katsottuna. Varusmiehet harjoittelivat ajoneuvon naamiointia leirialueen naapurissa. Tarinat leirialueella mahdollisesti liikkuvasta ulkoavaruuden tulokkaasta ovat herättäneet puolustusvoimien mielenkiinnon. Torstai-iltana armeijan yksikkö suoritti leirialueella läpimarssin varmistaakseen leiriläisten turvallisuuden. Koska UFOa ei marssin aikana havaittu, sotilaat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja esittelivät kalustoaan kiinnostuneelle yleisölle. Ilman muuta oli mukavaa pysähtyä esittelemään autoja joukon edustaja toteaa. Kanttiinin leirimunkitkin ovat todella hyviä. Mahdolliseen kohtaamiseen vieraan elämänmuodon kanssa prikaatin väki valmistautui ajoneuvonkäsittelyharjoituksilla leirialueen naapurissa. Kuljettajat harjoittelivat muun muassa konttien siirtelyä eli konttijumppaa ja ajoneuvon naamiointia. Leirialueen tarkistettuaan yksikkö esitteli puolustusvoimien ajokalustoa leiriläisille. Upinniemestä paikalle saapunut yksikkö toi mukanaan seitsemän ajoneuvoa, maastokuorma-autoista ajoneuvoyhdistelmiin. Varusmiespalveluksen jälkeen kuljettajilla on ammattipätevyys kuljetusalan työtehtäviin. Teksti ja kuvat: Lea 3

4 Törmäys lentokentällä Kello tulitaistelijoiden ryhmät 2 ja 3 ja ensiavunjatkokurssin ryhmät 3 ja 6 saivat keskisuuren liikenneonnettomuuskeikan, 203 A. Toinen henkilöauto oli törmännyt toisen henkilöauton kylkeen. Kun yksiköt olivat saapuneet kohteeseen, toisesta höökistä tehtiin perusselvitys, koska auto, jonka kylkeen ajettiin, savusi. Sen sisällä oli jumissa kaksi potilasta, joista toinen meni pian tajuttomaksi. Kylkeen ajaneen auton kuljettaja todettiin pian elottomaksi ja EA:n jatkokurssi alkoi elvyttää häntä. ta. EA:n jatkokurssi laittoi tajuttoman potilaan tyhjiöpatjaan ja tajuissaan olevan jalka aristi, joten hänet lastoitettiin. Molemmilta mitattiin vitaaleja. Potilaan tilaa kartoitetaan Keikka näytti sujuvan hyvin ja ongelmitta. Toiminta oli aika ripeää eikä ulkopuolisen silmin erottanut mitään virheitä yksiköiden välisessä viestinnässä. Hyvin hoidettu TT ja EA-jatko! Vaurioitunut auto savuaa Tulitaistelijat irrottivat katon autosta, jossa oli kaksi potilasta. He laittoivat potilaille niskatuet, laskivat penkit vaakatasoon ja nostivat potilaat kauhapaareilla ulos autos- Potilas on valmiina siirrettäväksi Teksti ja kuvat: Aurora 4

5 Maalaisjärki koetuksella! Joukkue pohtii, miten kiertäisi keilan suksien kanssa. yhteenlaskettu ikä. Se tehtiin Wompalla, josta lähdettiin rasteille. Rasteja oli viisi. Niiden tehtävinä oli keilojen kaataminen vesipyssyllä, viiden esineen kerääminen kokoon, ämpärin täyttäminen merkkiin asti, palapelin teko ja keilan kierto suksien kanssa. Soihtumalja on ohjelmatoimiston järjestämä kilpailu, jota kuvaa hyvin lause: Kaikki, mikä ei ole kiellettyä, on sallittua. Kilpailuun osallistui 31 joukkuetta, joista yksi oli nollajoukkue. Kuten Aquariuksessa, Soihtumaljassakin oli kaksi osaa: kirjallinen osa ja rastitehtävät. Siinä kilpailutulokseen vaikuttaa myös aika. Toisin kuin Aquariuksessa, Soihtumaljan tehtävät eivät välttämättä liity mitenkään palokuntaan kuten eivät tänäkään vuonna. Kirjallisessa osassa kysyttiin esimerkiksi mitä kameli varastoi kyttyröihin ja mikä on saunakeijujen Pojat kaatavat keilat vesipyssyllä. Soihtumalja oli erityisen tiukka, paljastaa ohjelmatoimisto. Ensimmäisen ja toisen joukkueen aikojen välinen ero on vain sekunnin, ja toisen ja kolmannen välissä on viisi sekuntia. Päättäjäisissä selviää, kuka on voittaja. Teksti ja kuvat: Aurora 5

6 Leirin jatkokurssit esittäytyvät Leirilehden toimitus kävi haastattelemassa leirin jatkokursseilla olevia nuoria. Tässä jutussa pääsemmekin tutustumaan eri jatkokurssien ihmeellisiin saloihin. Hikinen ja kova Tulitaistelijakurssi Lauri Mattila Laajasalon VPK:sta kertoo Tulitaistelijakurssin eli tutummin TT:n olevan hikinen ja kova kurssi. Kurssilla oppii mm. savusukellusta sekä autojen paloittelua hydraulisilla pelastusvälineillä. Mattilan mielestä kurssin paras juttu ovat harjoitushälytykset, joissa opittua asiaa pääsee soveltamaan tositoimissa käytäntöön. Hän kuitenkin toivoo, että keikkoja olisi vielä vähän enemmän. Mahtavan mahtipontinen Ryhmänjohtajakurssi Ryhmänjohtajakurssilla eli tutummin RJK:lla oppii ryhmän kouluttamisen sekä käskyttämisen perusteet kertoo Jonna Haikonen Savion VPK:sta. Haikonen on itse viihtynyt kurssilla loistavasti, vaikka hän toivoisikin koulutusta hieman enemmän. Parasta kurssilla ovat Haikosen mielestä olleet aivan kaikki: koulutus, kurssilaiset ja tietystkouluttajat. Haikonen suositteleekin RJK:ta aivan kaikille. Konemieskurssi - leirin bensalenkkarit Iida Thorman Malmin VPK:sta kertoo että Konemieskurssilla opitaan ymmärtämään ns. moottoreiden anatomiaa aina eri moottorien tyypeistä niiden purkamiseen, kasaamiseen sekä huoltamiseen. Myös ihan perinteiset konemiehen tehtävät vesipumpulla tulevat tällä kurssilla tutuiksi. Thormanin mukaan kurssilla parasta on rento, mutta kuitenkin tekevä meininki. Jos moottorit ja työkalujen käyttö innostaa, valintasi on Konemieskurssi. Hassunhauska and very fun International Rescue Oskari Tihinen Laajasalon VPK:sta tutustutetaan eri kursseihin leirillä vierailevien kansainvälisten vieraiden kanssa. Tänä vuonna kurssilla vierailee saksalaisia. Kommunikointi tapahtuu kuitenkin englanniksi, joten saksan taito ei ole ollut kurssilla välttämätöntä. Parasta kurssilla on Tihisen mukaan oman kielitaidon kehittäminen. Teksti: Aikku, vieraileva toimittaja 6

7 Oikaisu Leirilehti haluaa oikaista edellisessä lehdessä ollutta väärää tietoa. Leirilehden päätoimittajalle on myönnetty irtisanominen, mutta tapauksessa on rikottu räikeästi työsopimuksen kolmen päivän irtisanomisaikaa, poistumalla välittömästi. Etsintäkuulutus! Leirilehden päätoimittaja Kristian Hasa Hassel säikähti paria lehteen eksynyttä kirjoitusvirhettä, ja pakeni tehtävästään lehden päätoimittajana ja taittajana. Hasaa näkeviä leiriläisiä pyydetään palauttamaan hänet jos mahdollista - työkykyisenä Leirilehden toimitukseen. Myös havaintoja otetaan vastaan. Hasan palauttamisesta tai palautumiseen johtavasta vihjeestä luvassa palkkio! 7

8 Pelejä ja leikkejä kentällä Kestosuosikit korikiipeily ja pulling ovat säilyttäneet vahvan asemansa, mutta myös tämän kesäleirin uutuus oravalinko on ollut erittäin suosittu. Rastivastaavina toimivat tuttuun tapaan erilaiset hahmot. Tällä kertaa joukosta löytyy muun muassa Prinsessoja ja Kerttuleita. OT:n väki on osittain siniveristä kertoo toinen Prinsessoista ylpeänä. Kerttulit ja Pelle Makkonen toimivat rastivalvojina. OT:n kenttäpelit ovat herättäneet suurta innostusta leiriläisten keskuudessa. Monipuolinen lajivalikoima ja motivoituneet vetäjät houkuttelevat paikalle porukkaa jonoiksi asti. Oravalinko on osoittautunut erittäin suosituksi. Kilpailuihin on tietenkin varattu reilusti palkintoja voittajille. Palkintoja jaetaan kolmessa eri sarjassa, jotka on jaettu iän mukaan. Voittajat voivat käydä noutamassa omansa OT:n välinevuokraamolta sen ollessa avoinna. Teksti ja kuvat: Lea Viereinen kuva: Ihmisversio pöytäfutiksesta riemastutti vierailupäivänä. 8

9 OT:n torstain kisatulokset Hyppykeppi Varhaisnuoret 1. Luka Sundman Virkkalan VPK 7,39s 2. Ante Wikström Virkkalan VPK 8,65s 3. Aaro Simanainen Veikkolan VPK 13, vuotiaat 1. Petrus Ranta Rekolan VPK 4,59s 2. Camilla Martelius Asolan VPK 7,2s 3. Aaron Ranta Rekolan VPK 10,2s vuotiaat 1. Niko Väisänen Leppävaaran VPK 12,68s Pisteheitto Varhaisnuoret 1. Tommi Tähti Vihdin VPK 520p 2. Miro Österlund Malmin VPK 360p 3. Luka Sundman Virkkalan VPK 320p vuotiaat 1. Urho Karvonen Pitkäjärven VPK 520p 2. Kasperi Kajosalo Pakinkylän VPK 400p 2. Aatu Malmberg Mäntsälän VPK 400p 3. Anttu Höysniemi Pitkäjärven VPK 360p 3. Sami Tarujärvi Haagan VPK 360p vuotiaat 1. Sofia Veijalainen Ventelän VPK 560p 2. Akseli Anttila Nummelan VPK 340p 3. Simo Sivula Sökö-Sommarö FBK 320p Korikiipeily Varhaisnuoret 1. Iida Heinolainen Tapanilan VPK 2. Usva Karvonen Pitkäjärven VPK 3. Oda Wikström Virkkalan VPK vuotiaat 1. Osmo Simonen Leppävaaran VPK 2. Ville Alén Pitkäjärven VPK 3. Saara-Emilia Vesala Kauklahden VPK vuotiaat 1. Janina Lepistö Ventelän VPK 2. Jiri Venäläinen Helsingin VPK 3. Juho Kiira Sammatin VPK 9

10 Leirilehden suuri telttavertailu Leirilehti kiersi teltta-alueella, ja tutustui erilaisiin majoitusratkaisuihin. Telttakalusto jakautuu selkeästi kolmeen pääluokkaan, puolijoukkuetelttoihin, komennustelttoihin ja toritelttoihin. Jokaisella ratkaisulla on hyvät ja huonot puolensa. Puolijoukkueteltta + Lämmitysväline kiinteästi mukana ja helppo käyttää + Näkkäripohjalla ei kastu niin helposti, jos telttaan tulee vettä + Kestävä +Menee pienehköön tilaan kasattuna - Vähemmän tilaa kuin kahdessa muussa mallissa - Sisältä pimeä Komentoteltta +Tilava, mutta vastaa varastossa pj-telttaa +Ikkunoista saa valoa, mutta ne voi myös tarvittaessa sulkea +Korkeus aikuinenkin mahtuu seisomaan +Kestävä - Vaatii lämmitykseen erillisen lämmittimen. - Hankala löytää huonoja puolia Toriteltta +Ei telttanaruja, joihin kompastua +Pystyy siirtämään kasauksen jälkeenkin +Useimmiten tilava +Hyvät kuivausmahdollisuudet - Hankalampi varastoida ja kuljettaa - Teltan väri ikävä sisällä ollessa psykedeelinen tunnelma Viereinen kuva; Tammisalon VPK:n komentoteltta on erittäin suosittua mallia. 10

11 EXTRA Vihtijärven VPK:n lainaksi saama ilmakaariteltta edustaa leirimajoituksen uusinta teknologiaa. Ilmakaariteltta Ilmakaariteltta on telttamalli, joka pumpataan kasaan kompuran avulla. Se ei tarvitse lainkaan telttakeppejä. Teltan lattia, seinät ja katto ovat kiinni toisissaan, joka tekee siitä täysin vesitiiviin. Vihtijärven VPK:n käytössä oleva ilmakaariteltta on lainassa sitä myyvältä Turvatalta. Se on tämän kesän aikana kiertänyt useammalla palokuntanuorten leirillä esittelykappaleena. Kyseinen teltta on tälläkin hetkellä myynnissä alennettuun hintaan. +Ei tarvitse ojia vesitiiviin pohjaratkaisunsa ansiosta +Helppo kasata ja purkaa +Tilava ja kahden ovensa ansiosta jaettavissa huoneiksi +Hyvä ilmastointi +Mahtuu varastossa pieneen tilaan -Uuden tekniikan kallis hinta Teksti ja kuvat: Lea 11

12 Johtajan palvontaa jopa kenttäolosuhteissa Sökön demokraattisesta kansantasavallasta loikanneilta taistelijoilta on saatu uutta tietoa edelleen mystisenä pysyvästä palokunnasta. Uusimpien tietojen joukossa on mm. viitteitä erittäin hartaasta ja uskollisesta johtajanpalvonnasta, josta ei luovuta edes leirillä kenttäolosuhteissa. Teksti ja kuvat: Jari Mikä on parasta leirillä #instakisan voittajat! Instagramissa ollut Mikä on parasta leirillä -kilpailu on päättynyt. Arvoimme #Rovio2015 -merkityistä kuvista kolme voittajaa, jotka ovat Teea Kammonen (kammoteea) Petri Jaatinen (jde_ig) Ilkka Taivassalo (herra_taivassalo) Onnittelut voittajille! Voitte noutaa palkintonne leirin infopisteeltä tai voitte jättää yhteystietonne leirilehden sähköpostiosoitteeseen niin toimitamme palkinnon teille. 12

13 Iskurepliikkejä illan diskoon! Leirilehti keräsi listan iskurepliikeistä illan diskoa varten. Lehti EI vastaa repliikkien toiminnasta tai toimimattomuudesta. Tiedän että tää on sammutusleiri, mutta sä kyllä sytytät. Jos olisit pokemon mä valitsisin sut. Käynks mä usein täällä Eiku siis.. Hei, sähän olet makea kuin vastasokeroitu leirimunkki! Opettasitsä mua tanssimaan sun kanssa? Mistä palokunnasta sä oot? Taidan vaihtaa sinne! Hei Päivänsäde! Oonko mä sun Menninkäinen? / Hei Menninkäinen! Oonko mä sun Päivänsäde? Sinä, minä, tanssilattia, nyt heti? Mä oon vähän eksyksissä. Haluisitsä olla mun halipuu? Voisin verrata sua kesäpäivään. Mutta en tämän kesän. Sä loistat kirkkaammin kun noi lamput! Valaisetko mua tän illan? Teksti: Lea Todennäköisesti huomenna tapahtuu jotain? 13

14 Lärveisiiii, terveisiii TT kurssi kiittää OT:tä keikkapaikan järjestämisestä ja avusta keikan toteutuksessa!! Muhku Greta oot söpöliini kana. T. Masa Terkkuja tiskin porukalle, erityisesti yhdelle söpöläiselle sinne tiskin taakse! [: Hyvää ja hauskaa loppu leiriä Vaaralan VPK:lle!! Kurssi kokeista sitten päästään läpi!! T: Johtaja Terveisiä Asolan Vpk:laisille! Hyvin rohkeaa ottaa tuommoinen haaste vastaan ja vielä kouluttajia vastaan. Hyvä Camilla, Saimi ja Roope! T: TaRkKa SilMäInEn Hyvää synttärii Joonas! (16.7) T:Ansku Nipa!!! Nyt riittää suklaan syöminen! Terveiset koko Vanhankylän seudun VPK:lle "motorhomeen" Hanimussukka. Oli ihana nähdä sinua. Pusu ja halaus. Muru Tammarin telttaan kaikille terkkuja! Ida, pidä tavarasi järjestyksessä. :-D Miko, jatka samaan malliin. :-) Kiitos hienosta vierailupäivästä taas Taku 4:lle terveiset Mäntsälästä! Antoisia viimeisiä leiripäiviä Lucalle! Toivoopi Hiltusen poppoo ojakkalasta Flori ei oo sua vieläkään näkynyt. Edelleen pesät kylminä. T. Kylmäkäymälän FBK Tulin, näin ja koin. Paikat löytyi saunasta ja teltasta, mutta kuivapukua en nähnyt. Kiitos lärveisistä ex-sekreterare. SM Jaksaa, jaksaa :) <3 Mamaatti Terkkuja Espoon VPK:lle T: Salaiset Leiri Ihailijat Sirppatirppa åggelbyn väelle. Teltalle kaivattais myös yhtä sängyn lämmittäjää. Yht. Kt-n keltainen postilaatikko KT-pällikkö KIITTÄÄ huippu hyviä KJ:tä ja kouluttajia Kurssikokeet suoritettu. HYVÄ te. Terv. Kt-toimisto Isot terqut Vesipelastuksen Kumiankoille, Kuuttimaskotille ja maailman parhaimmille koutseille! Muistakaa tsiigaa sitä pokaa ;) Have Funilaisille ihkuja terkkuja <3 ootte raksuja :* 14

15 Vuosaaren Schwarzenegger:ille terveisiä! P.S Löytöretket odottaa Reggaepamppu etsii sijaista herrasmieshommiin vakituisen työpaikan saatuaan. Ilmoittautumiset Fordin alle määrittelemättömänä ajankohtana. Terveisii sille yhelle komistukselle puistolan vpksta, J:lle ;) t. puuma pääkaupunkiseudulta Terkkuja tiskin söpölle pojalle [: Lucalle ja Samuelille terveisiä. Olkaahan reippaita ja pitäkää hauskaa. Huomenna nähdään. :) Terveisin:Kotiväet P.s. Kiitos kaikille kivasta vierailupäivästä!!! Leiri vältti täpärästi ukkosmyrskyn! Palotarukselle torstaiksi luvattu myrskyrintama jakautui viime hetkellä siten, että leirialue jäi kahden osan väliin. Siinä missä muualla Padasjoen alueella ukkosti ja satoi, ropisi meillä vain pari hassua pisaraa. Myrskyn jakautumisen aiheutti todennäköisimmin leirin uskomattoman hyvä fiilis, joka luo korkeapaineen alueen yläpuolelle. Myös leiriä ympäröivillä järvillä on osuutta asiaan. Turva kiittää kaikkia leirillä olijoita esimerkillisestä varautumisesta myrskyyn. Teksti Lea, kuva Jari 15

16 Puuhanurkkaus 16

Leirilehti. Kauhujen sairaala leirialueen naapurissa! s. 4. JT historiallisissa vaikeuksissa! s. 5

Leirilehti. Kauhujen sairaala leirialueen naapurissa! s. 4. JT historiallisissa vaikeuksissa! s. 5 Leirilehti ROVIO 2015 HELSINGIN PELASTUSLIITTO UUDENMAAN PELASTUSLIITTO TIISTAI 14.7.2015 Kauhujen sairaala leirialueen naapurissa! s. 4 JT historiallisissa vaikeuksissa! s. 5 Tänään Ti 14.7.2015 Synttärit

Lisätiedot

Leirilehti. Nro 6. Leirifiilis palometri? Kun koulutettavasta tuli kouluttaja! Tuomas Kauhasen haastattelu Leirilehdessä yksinoikeudella!

Leirilehti. Nro 6. Leirifiilis palometri? Kun koulutettavasta tuli kouluttaja! Tuomas Kauhasen haastattelu Leirilehdessä yksinoikeudella! Leirilehti ROVIO 2015 HELSINGIN PELASTUSLIITTO UUDENMAAN PELASTUSLIITTO LAUANTAI 18.7.2015 Nro 6 Leirifiilis palometri? (sivu 2) Kun koulutettavasta tuli kouluttaja! (sivu 4) Tuomas Kauhasen haastattelu

Lisätiedot

Leirilehti. Avaruusolioiden hyökkäys s. 7. Kaksi marjaa-osion paluu s. 3. Leirimunkit ryöstetty syyllistä etsitään s. 4

Leirilehti. Avaruusolioiden hyökkäys s. 7. Kaksi marjaa-osion paluu s. 3. Leirimunkit ryöstetty syyllistä etsitään s. 4 Leirilehti ROVIO 2015 HELSINGIN PELASTUSLIITTO UUDENMAAN PELASTUSLIITTO KESKIVIIKKO 15.7.2015 Avaruusolioiden hyökkäys s. 7 Kaksi marjaa-osion paluu s. 3 Leirimunkit ryöstetty syyllistä etsitään s. 4 Tänään

Lisätiedot

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus

Lisätiedot

Moi! 8.7.2011 Perjantai

Moi! 8.7.2011 Perjantai 8.7.2011 Perjantai Moi! Se on kuulkaa viimeinen leiripäivä nyt! Tänään kurssit kokoontuvat viimeistä kertaa ja tavarat laitetaan kasaan. Muistakaa kiittää kouluttajia ja etenkin keittäjiä muita toimihenkilöitä

Lisätiedot

Leirilehti. Halaa puuta! s. 4. Rexit näyttää yhä todennäköisemmältä s. 3

Leirilehti. Halaa puuta! s. 4. Rexit näyttää yhä todennäköisemmältä s. 3 Leirilehti ROVIO 2015 HELSINGIN PELASTUSLIITTO UUDENMAAN PELASTUSLIITTO TORSTAI 16.7.2015 Halaa puuta! s. 4 Rexit näyttää yhä todennäköisemmältä s. 3 Tänään To 16.7.2015 Synttärit Joonas Mäkelä Kauklahden

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Kuuttiset. Keskiviikko. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Keskiviikko. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Keskiviikko Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hipsulihei leiriläiset! Tänään on koittanut jo päivä jolloin ollaan puolessa välissä leiriä! Ja sehän tietää vierailupäivää.

Lisätiedot

LAUANTAI 21.7.12. Merkkipäivät

LAUANTAI 21.7.12. Merkkipäivät LEIRILEHTI 6 T ULTA PÄIN 2012 LA UANTAI 21.7.2012 LAUANTAI 21.7.12 Merkkipäivät Nimipäivät (suom./ruots.): Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna / Johanna Joanna, Jonna, Jenny, Hanna,

Lisätiedot

Aquarius tulokset. Megadisco tunnelmia. Leirikuvia fiilistelyyn S. 7 S. 5 S. 3

Aquarius tulokset. Megadisco tunnelmia. Leirikuvia fiilistelyyn S. 7 S. 5 S. 3 Aquarius tulokset S. 7 Megadisco tunnelmia S. 5 Leirikuvia fiilistelyyn S. 3 1 Tänään lauantaina 23.7.2016 Synttärit Gabriel Dominguez-Villanen, Haagan VPK, 11v Jonna Luukkonen, Vaaralan VPK, 13v Nimpparit

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Maanantai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Maanantain mietteitä Eilen päästiin viettämään leiriä aamulla lämpimästi (ja kosteasti ja nihkeästi) ja illalla hieman

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

Tulikaste leiripalaute

Tulikaste leiripalaute Tulikaste 2013 -leiripalaute 1. Monellako leirillä olet ollut? 2. Olin leirillä 3. Mille seuraavista kursseista osallistuit? Vastaajien määrä: 74 4. Toimin leirillä seuraavalla toimialalla (toimistossa)

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

HEHKUJA. Kaspelin palokuntanuorten oma lehti. Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri

HEHKUJA. Kaspelin palokuntanuorten oma lehti. Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri HEHKUJA Kaspelin palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 3.7.2011 8.7.2011, Utin leirikenttä, Kouvola HEHKU 2011 - leiripäällikkö sanoo hei! Tervetuloa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

T ULTA PÄIN 2012 K ESKIV IIK KO 18.7.2012

T ULTA PÄIN 2012 K ESKIV IIK KO 18.7.2012 LEIRILEHTI 3 T ULTA PÄIN 2012 K ESKIV IIK KO 18.7.2012 KESKIVIIKKO 18.7.12 Merkkipäivät Nimipäivät (suom./ruots.): Riikka / Fredrik, Fred, Fredrika, Syntymäpäivät Veeti Ikäheimo, Mäntsälän VPK, 9v Kalle

Lisätiedot

Leirilehti. Teltat pystyyn ja ojat kuntoon! s. 4. Kohti Rovio 2015 -leiriä s. 5. Sanomme kiusaamiselle EI s. 7

Leirilehti. Teltat pystyyn ja ojat kuntoon! s. 4. Kohti Rovio 2015 -leiriä s. 5. Sanomme kiusaamiselle EI s. 7 Leirilehti ROVIO 2015 HELSINGIN PELASTUSLIITTO UUDENMAAN PELASTUSLIITTO MAANANTAI 13.7.2015 Teltat pystyyn ja ojat kuntoon! s. 4 Kohti Rovio 2015 -leiriä s. 5 Sanomme kiusaamiselle EI s. 7 Tänään ma 13.7.2015

Lisätiedot

TORSTAI 19.7.12. Merkkipäivät. Nimipäivät (suom./ruots.): Sari, Saara, Sara, Salla, Salli / Sara, Sally Syntymäpäivät ONNEKSI OLKOON!!!

TORSTAI 19.7.12. Merkkipäivät. Nimipäivät (suom./ruots.): Sari, Saara, Sara, Salla, Salli / Sara, Sally Syntymäpäivät ONNEKSI OLKOON!!! LEIRILEHTI 4 T ULTA PÄIN 2012 TORSTAI 19.7.2012 TORSTAI 19.7.12 Merkkipäivät Nimipäivät (suom./ruots.): Sari, Saara, Sara, Salla, Salli / Sara, Sally Syntymäpäivät ONNEKSI OLKOON!!! Sää - iltapäivällä:

Lisätiedot

Haukan Sanomat Ennakkolehti

Haukan Sanomat Ennakkolehti Haukan Sanomat Ennakkolehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Pianhan se leiri taas koittaa!

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Tiistai Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hiphei kaikki ihanat leiriläiset! Eilen saatiin leiri avattua leiri komeasti leiripäällikkö Marko Pousin ja kunnallisneuvos

Lisätiedot

PERJANTAI 20.7.12. Merkkipäivät

PERJANTAI 20.7.12. Merkkipäivät LEIRILEHTI 5 T ULTA PÄIN 2012 PERJANTAI 20.7.2012 PERJANTAI 20.7.12 Merkkipäivät Nimipäivät (suom./ruots.): Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareta / Margareta, Margit, Marit, Margita, Greta,

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Haukan Sanomat Leirilehti

Haukan Sanomat Leirilehti Haukan Sanomat Leirilehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tiistai 2.7.3013 Hellurei ja hellät

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen?

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen? Downloaded from: justpaste.it/65j Etsin Anni Swanin kirjaa Tottisalmen perillinen. Huuto.netissä niitä oli tarjolla useita, ja useimmat vain muutamalla eurolla. Vanhoja kirjoja on toisinaan säilytetty

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

Nyt on viimeinen leiripäivä lähtenyt käyntiin. Uskomatonta miten nopeasti viikko meni jälleen kerran!

Nyt on viimeinen leiripäivä lähtenyt käyntiin. Uskomatonta miten nopeasti viikko meni jälleen kerran! Perjantai 6.7.2012 Huomenta! Nyt on viimeinen leiripäivä lähtenyt käyntiin. Uskomatonta miten nopeasti viikko meni jälleen kerran! Kyy 2012 leiriin on mahtunut paljon ilon, onnen ja ystävyyden hetkiä.

Lisätiedot

[1] Leirilehti nr 3 13.7.2013. Tässä numerossa. Sää huomenna sunnuntaina + 15 C pilvistä. Ruoaksi huomenna. Loimuttaja

[1] Leirilehti nr 3 13.7.2013. Tässä numerossa. Sää huomenna sunnuntaina + 15 C pilvistä. Ruoaksi huomenna. Loimuttaja Leirilehti nr 3 13.7.2013 Tässä numerossa Leirilehti esittäytyy Päivän kasvo Merivoimat Taku 3 Poliisi on ystävämme Lilja-neidin tarinoita Leirikuulumisia Rakkautta ilmassa Vierailijoita leirillä Päivän

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

TAKU 2 TAKU 3 NUMERO 3 PÄIVÄKOTI. Veli-Pekka NURMI. Sää huomenna 16 [1] Lieskahdus VIERAILIJOITA. Iloisia leirikasvoja VIERAILULLA

TAKU 2 TAKU 3 NUMERO 3 PÄIVÄKOTI. Veli-Pekka NURMI. Sää huomenna 16 [1] Lieskahdus VIERAILIJOITA. Iloisia leirikasvoja VIERAILULLA Leirilehti 12.06.2015 NUMERO 3 VIERAILIJOITA PÄIVÄKOTI VIERAILULLA LEIRILOGON SUUNNITTELIJA Iloisia leirikasvoja Veli-Pekka NURMI TAKU 2 TAKU 3 Sää huomenna 16 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: 4-viljan

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

PUHELINKESKUSTELUJA LAKKA-ryhmä 3.8.2015. Lääkäriasia Olga on potilas, Titi on lääkäri.

PUHELINKESKUSTELUJA LAKKA-ryhmä 3.8.2015. Lääkäriasia Olga on potilas, Titi on lääkäri. PUHELINKESKUSTELUJA LAKKA-ryhmä 3.8.2015 Lääkäriasia Olga on potilas, Titi on lääkäri. - Hei, täällä on Olga Komulainen. - Hei, terveyskeskus. Titikan Phuakphool täällä. - Tota, haluan varata ajan hammaslääkärille.

Lisätiedot

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin.

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin. O-oletko sä masa? Riippuu kuka kysyy. Mammakerholaiset vinkkasivat, että täältä saisi kamaa. Sitten mennään sinisellä unella. Lapsi todennäköisesti herää kerran tai pari, mutta sammuu kyllä kuin saunalyhty.

Lisätiedot

Leiriaapinen HELPE UPL ROVIO 2015 12.-18.7.2015 PADASJOKI ROVIO 2015 -LEIRI 12.-18.7.2015, PADASJOKI

Leiriaapinen HELPE UPL ROVIO 2015 12.-18.7.2015 PADASJOKI ROVIO 2015 -LEIRI 12.-18.7.2015, PADASJOKI Leiriaapinen HELPE UPL ROVIO 2015 12.-18.7.2015 PADASJOKI ROVIO 2015 -LEIRI 12.-18.7.2015, PADASJOKI 1 LEIRIN JOHTORYHMÄ Leiripäällikkö Samuel Siliin 040 502 7227 Varaleiripäällikkö Miia Savilampi 040

Lisätiedot

Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa. Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi!

Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa. Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi! Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi! "Missäs sun toinen sukka on? [Naurua.] Tosi kivaa kun on vaan yks sukka. Ehdottomasti yks

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Oulun murteessa on käytössä myös nää-pronomini, joka tarkoittaa sinä. Sää on kuitenkin enemmän käytetty.

Oulun murteessa on käytössä myös nää-pronomini, joka tarkoittaa sinä. Sää on kuitenkin enemmän käytetty. Puhekieli Kirjoitettu kieli ja puhuttu kieli eroavat aika paljon suomen kielessä. Katsomme, miten puhekieli toimii. Keskitymme Oulun alueen puhekieleen, mutta osa puhekielen piirteistä on sellaisia, että

Lisätiedot

[1] Leirilehti nr 4 14.7.2013. Tässä numerossa. Sää huomenna maanantaina + 18 C melko pilvistä ja poutaa. Ruoaksi huomenna.

[1] Leirilehti nr 4 14.7.2013. Tässä numerossa. Sää huomenna maanantaina + 18 C melko pilvistä ja poutaa. Ruoaksi huomenna. Leirilehti nr 4 14.7.2013 Tässä numerossa Emännät ja kanttiini esittäytyvät Päivän kasvo Vierailupäivä Palokuntalaisten näytös Tunnelmia kursseilta Disko Hiihtokilpailut Leirikuulumisia Janne Sankelo leirillä

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Leirilehti NRO. Luolan suojiin. Vierailupäivän. info. Keskiviikko Varautumiskurssi pääsi tiistaina vierailemaan S6-tason

Leirilehti NRO. Luolan suojiin. Vierailupäivän. info. Keskiviikko Varautumiskurssi pääsi tiistaina vierailemaan S6-tason Leirilehti Keskiviikko 20.7.2016 NRO UUDENMAAN PELASTUSLIITTO HELSINGIN PELASTUSLIITTO 3 Luolan suojiin Varautumiskurssi pääsi tiistaina vierailemaan S6-tason väestönsuojassa Lahdessa. Vierailullaan kurssilaiset

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

PUHEKIELEN PRONOMINIT

PUHEKIELEN PRONOMINIT PUHEKIELEN PRONOMINIT Mä: mua, mut, mussa, musta, muhun, mulla, multa, mulle Sä: sua, sut, sussa, susta, suhun, sulla, sulta, sulle Pk. Mä luulen, et huomenna mul on aikaa. Kk. Luulen, että huomenna minulla

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

TIISTAI 17.7.12. Merkkipäivät. Nimipäivät (suom./ruots.): Ossi / Ossian Syntymäpäivät ONNEKSI OLKOON!!! Sää

TIISTAI 17.7.12. Merkkipäivät. Nimipäivät (suom./ruots.): Ossi / Ossian Syntymäpäivät ONNEKSI OLKOON!!! Sää LEIRILEHTI 2 T ULTA PÄIN 2012 TII STA I 17.7.20 12 TIISTAI 17.7.12 Merkkipäivät Nimipäivät (suom./ruots.): Ossi / Ossian Syntymäpäivät ONNEKSI OLKOON!!! Sää - iltapäivällä: pilvistä, mahd. vähäistä sadetta

Lisätiedot

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä Aina mun pitää Muutama sananen viestimisestä Annmari Salmela Savon Sanomat, Helsingin Sanomat, Kotimaa, Blogi, Some Vapaaehtoistyo.fi, Kotimaanapu.fi KÄÄK! HÄSÄT #vapaaehtoistyo #vapaaehtoistyofi #vetfi

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä PAAVO KEVÄTSEMINAARI 2014 Teema: Tutkimus ja käytäntö vuoropuhelussa 21.3.2014 Tutkija Riikka Haahtela, Tampereen yliopisto Esityksessäni vastaan

Lisätiedot

PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI

PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI WIA one Pauliina Airaksinen-Aminoff pauliina@aminoff.fi 3.9.2013 Ensivaikutelma 3.9.2013 WIAone Yrittäjä Toimittaja Uusmedia-ala Coachi Mainostoimistoala

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot