Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013"

Transkriptio

1 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 Pirkanmaalla yli työtöntä työnhakijaa Tammikuun 2013 lopussa Pirkanmaan TE-toimistossa oli työtöntä työnhakijaa lomautetut työnhakijat mukaan lukien. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä nousi 4 692:lla. Lomautettuna oli henkilöä eli 735 (44,1 %) enemmän vuoden takaiseen lukuun verrattuna. Lomautukset ovat suurimmalta osalta olleet ryhmälomautuksia. Työttömien työnhakijoiden määrä oli noussut korkeammalle tasolle kuin vastaavana aikana viime vuonna. Työllisyystilanne oli Pirkanmaalla edelleen koko maata heikompi tammikuun 2013 lopussa. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12,7 prosenttia ja koko maassa keskimäärin 11,2 prosenttia. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli kääntynyt merkittävään nousuun vuositasolla, muutos oli 18,2 prosenttia. Tilanne on korkeammalla tasolla kuin koko maassa keskimäärin, jossa nousua oli 12,8 %. ELY-keskuksittain tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden määrä nousi kaikissa ELY-keskuksissa, eli työllisyydessä oli negatiivista muutosta koko maan osalta.

2 Työvoimapoliittisissa palveluissa laskua Työ- ja elinkeinohallinnon palvelujen piirissä oli tammikuun 2013 lopussa työnhakijaa eli 3,8 prosenttia työvoimasta. Vuositasolla verrattuna työvoimapoliittisissa palveluissa olevien osuus työvoimasta oli alemmalla tasolla kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Tammikuussa 2012 luku oli 4,2 %. Kaikissa työllistämispalveluissa yhteensä oli vähemmän asiakkaita kuin vuotta aiemmin, muutos oli laskua 10,7 %. Yksityiselle sektorille työllistettyjen määrä laski vuoden takaisesta tilanteesta (7,9 %). Tammikuun lopussa palkkaperusteisissa palveluissa työllistettyjä oli 2 453, työvoimakoulutuksessa 2 605, omaehtoisessa opiskelussa 1 324, työmarkkinatuen työharjoittelussa 801, kuntouttavassa työtoiminnassa ja vuorottelutyöpaikkaan työllistettynä 513 työnhakijaa. Vuorotteluvapaan suosio oli kuluvana vuotena vähentynyt edelleen viime vuodesta (25 %). Palkkaperusteiset palvelut kokonaisuudessaan väheni viime vuoden vastaavasta ajankohdasta 9,9 %. Avoimien työpaikkojen määrä suurempi edellisvuoteen verrattuna Positiivisen asiana voi pitää sitä, että avoimien työpaikkojen määrä oli tammikuussa 2013 suurempi kuin edellisvuoden tammikuussa. Pirkanmaan TE-toimistossa oli avoimia työpaikkoja tammikuun 2013 lopussa kpl. Osa avoimista työpaikoista on kesätöitä, jotka on ilmoitettu TE-toimistoon. Tammikuun aikana oli avoinna kaikkiaan työpaikkaa, joista uusia kuluvan kuukauden aikana avautuneita kpl. Kuukauden aikana täyttyi työpaikkaa, joista 730 kpl (24 %) TE-toimiston hakijoilla. Tammikuun 2013 lopussa keskimäärin yhtä työtöntä työnhakijaa kohden oli avoinna 0,12 työpaikkaa. (Kuvio 2.). Työpaikkojen avoinna oloajan kesto oli muuttunut vuoden takaisesta tilanteesta. Yli 1 kuukautta avoimena olevien työpaikkojen määrä oli 11 % kaikista avoimista työpaikoista, määrä oli vähentynyt 18 % edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Yli 2 kuukautta avoimena olevien työpaikkojen määrä oli 6 % kaikista avoimista työpaikoista ja määrä oli noussut 10 % edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. 2

3 Avoimia työpaikkoja oli tammikuun 2013 lopussa eniten kaupallisessa työssä (1015 kpl), terveydenhuolto, sosiaalialan työssä (673 kpl), palvelutyössä (663 kpl) ja teollisessa työssä (304 kpl) (Kuvio 3.) Edellisvuoden tammikuuhun verrattuna avointen työpaikkojen määrä lisääntyi merkittävästi kaupallisessa työssä (423 kpl), kuljetus- ja liikennetyössä (133 kpl) sekä terveydenhuolto, sosiaalialan työssä (80 kpl). Kohtalaista lisäystä työpaikkojen osalta oli rakennustyössä, maa- ja metsätaloustyössä, sekä teknisessä, luonnontieteellisessä ja opetustyössä. Muissa pääammattiryhmissä avoimien työpaikkojen määrä laski edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Laskua oli eniten palvelutyössä (301 kpl), teollisessa työssä (61 kpl) ja hallinto- toimistoalan työssä (24 kpl). Suurin suhteellinen muutos negatiiviseen suuntaan oli palvelutyössä (31,2 %) ja teollisessa työssä (16,7 %). Merkittävä positiivinen kasvu avoimien työpaikkojen osalta oli kuljetus- ja liikennetyössä, jossa muutos edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta oli 429 %. Pääammattialan työpaikkojen muutos selittyy postinjakelun työpaikkojen määrän kasvulla. Myös kaupallisessa työssä avoimien työpaikkojen suhteellinen osuus kasvoi huomattavasti (71,5 %). Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi kaikissa pääammattiryhmissä Eniten työttömiä työnhakijoita oli tammikuun 2013 lopussa pääammattiryhmittäin vertailtuna teollisessa työssä (7 340), luokittelemattomassa työssä (4 104) sekä teknisessä, luonnontieteellisessä, yhteiskuntatieteellisessä ja taiteellisessa työssä (3 869) että hallinto- ja toimistotyössä (3 405). Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömiä työnhakijoita oli ilman ammattia olevien ryhmässä 3 554, konepaja- ja rakennusmetallityössä 2 628, talonrakennustyössä 2 229, tavaroiden myyntityössä 1 476, teknisessä työssä, 1 381, majoitus- ja suurtaloustyössä sekä sihteeri ja toimistotyössä Ilman ammattia olevien työttömien työnhakijoiden osuus kaikista työttömistä työnhakijoista oli tammikuussa ,6 %. Vuotta aiemmin luku oli 12,4 %. Heidän osaltaan tilanne on parantunut edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Vuositasolla verrattuna suhteellisesti eniten työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi pääammattiryhmissä rakennustyössä (26,5 %), maa- ja metsätaloustyössä (26,3 %),teknisessä, luonnontieteellisessä, yhteiskuntatieteellisessä ja taiteellisessa työssä (23,6 %) hallinto- ja toimistotyössä (22,4 %) sekä kaupallisessa työssä (22,4 %). Työttömyyden kasvu oli muissa pääammattiryhmissä jonkin verran vähäisempää, mutta kuitenkin merkittävää. Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden suhteellinen määrä nousi voimakkaimmin opetusalan työssä (40,2 %), myyntityössä (30,9 %), sähköalan työssä (25,9 %), konepaja- ja rakennusmetallityössä (23,0 %), pankkija vakuutusalan työssä (22,9 %), Positiivinen suunta työllisyyden osalta oli ompelutyössä, jossa työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuositasolla vain 1,5 %. Myös kiinteistönhoito ja siivoustyössä työttömien työnhakijoiden määrä nousi maltillisesti, työttömiä työnhakijoita oli 5,3 % enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. 3

4 Työttömyysaste alhaisin Lounais-Pirkanmaalla, Tampereen seutukunnassa korkein, Tampereella viidenneksen nousu työttömien määrässä Tammikuun 2013 lopussa oli työttömiä työnhakijoita edellisvuoden vastaavaa ajankohtaan verrattuna enemmän kaikissa seutukunnissa. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi voimakkaimmin Luoteis-Pirkanmaan seutukunnassa (30 %) ja vähiten Ylä-Pirkanmaan seutukunnassa, jossa muutos oli (0 %). Kunnittain tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden määrä väheni suhteellisesti eniten Virroilla (9 %) ja Juupajoella (6 %). Työttömien työnhakijoiden määrä nousi suhteellisesti eniten Ikaalisissa (49 %), Nokialla (26 %), Lempäälässä ja Vesilahdessa (24 %). Tampereella työttömien työnhakijoiden määrä nousi 20 %, eli henkilöä viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Ikaalisissa henkilömäärä kasvoi 109 henkilöä, vaikka suhteellinen luku nousi paljon. Seutukunnittain tarkasteltuna työttömyysaste oli alhaisin Lounais-Pirkanmaalla (8,3 %) ja Luoteis-Pirkanmaalla (10,8 %), vaikka seutukunnassa työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 30 %. Tampereen seutukunnan työttömyysaste oli korkein (13,1 %). Kuntatasolla oli Punkalaitumella (7,3 %), Vesilahdella (8,2 %) ja Sastamalassa (8,4 %) työttömyysaste alhaisin. Työttömyysaste oli Pirkanmaan kunnista korkein Tampereella (15,1 %), Mänttä-Vilppulassa (13,8 %), Urjalassa (13,3 %) ja Orivedellä sekä Valkeakoskella (12,8 %). Työttömyysasteella mitattuna Tampereen tilanne oli heikentynyt suurten kaupunkien välisessä vertailussa. Tampereen kaupungin työttömyysaste oli koko maan 20 suurimman kaupungin vertailussa viidennellä tilalla järjestyksen ollessa Kotka (17,1 %), Joensuu (16,4 %), Lahti (16,0 %), Salo (15,9 %) ja Tampere (15,1 %). Työttömien työnhakijoiden absoluuttinen määrä oli Tampereen kaupungissa ( henkilöä) maan toiseksi korkein Helsingin ( henkilöä) jälkeen. Suurista kaupungeista paras tilanne on Espoossa (6,7 %), Porvoossa ja Vaasassa (8,6 %) sekä Helsingissä (8,7 %). Edellä mainittujen kaupunkien työttömien työnhakijoiden sekä työttömyysasteen osalta oli kuitenkin tapahtunut negatiivista muutosta. ELY-keskuksittain vertailtaessa pienin suhteellinen kasvu työttömien työnhakijoiden määrässä oli vuositasolla Etelä-Savossa (5,3 %), Kaakkois-Suomessa (6,5 %) ja Pohjanmaalla (8,4 %). Suurimmat negatiiviset muutokset suhteellisesti oli Varsinais-Suomessa (18,9 %), Pirkanmaalla (18,2 %) ja Uudellamaalla (15,9 %). 4

5 Nuorten työttömyys kasvoi lähes neljänneksen Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla tammikuun lopussa 4 183, joista alle 20-vuotiaita 665 henkilöä. Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi edellisvuoden tammikuusta 773:llä (22,7 %). Alle 20-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli noussut tammikuussa 2013 vuoden takaisesta luvusta (10 %). Yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli noussut vuositasolla. Tammikuun 2013 lopussa yli 50- vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli eli (11,9 %) enemmän vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna. Yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden ikäryhmässä vuotiaat edustavat yli 70 prosenttia kyseisestä ikäryhmästä. Ikäryhmän työttömyys on vuoden aikana kasvanut voimakkaasti. Yli 50-vuotiaiden työnhakijoiden työllistyminen on hankalampaa kuin alle 25-vuotiaiden työnhakijoiden. Koulutus on tärkeää työllistymisen kannalta v v v. 2012/1 2013/1 Muutos 2012/1 2013/1 Muutos 2012/1 2013/1 Muutos Alempi perusaste Ylempi perusaste Keskiaste Alin korkea-aste Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Koulutusaste tuntematon Yhteensä Taulukko 1. Nuorten työttömien työnhakijoiden lukumäärä ikäluokittain ja koulutustason mukaan. * Yhteensä summa ei ole kaikkien sarakkeiden osalta rivimuuttujien yhteissumma, koska havaintoyksiköiden lkm pienuus estää niiden julkistamisen tilastollisen salassapitovaatimuksen vuoksi 5

6 Pitkäaikaistyöttömyys kasvanut lähes kolmanneksen Kaikista työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömiä oli tammikuun 2013 lopussa 8 671, mikä oli (32,7 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Tammikuun 2013 lopussa yli 50-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli henkilöä ja vuotiaita 604 henkilöä. Edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna vuotiaita pitkäaikaistyöttömien määrä oli lähes kaksinkertainen (tammikuu henkilöä). Vastaavasti yli 50-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 24 %. (Kuvio 6.) Yli 50-vuotiaiden osuus kaikista pitkäaikaistyöttömistä oli 58 % tammikuussa 2013 ja suhteellinen osuus on laskenut. Yli 50-vuotiaiden sekä alle 25-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien suhteellinen osuus kaikista pitkäaikaistyöttömien ikäluokista oli tammikuussa 2013 laskenut 2 % verrattuna tammikuuhun

7 Yli 2 -vuotta työttömänä työnhakijana olleiden määrä oli noussut 17 % edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. 13 prosenttia työttömistä työnhakijoista oli ollut työttömänä yli 2 vuotta. Kasvu on ollut koko kuluvan vuoden melko voimakasta. Yli 2 -vuotta työttömänä olevien määrä oli tammikuussa henkilöä. Yli 2 -vuotta työttömänä olleista oli vuotiaita 45 prosenttia ja vuotiaita 17 %. Yli 50 -vuotiaiden kokonaisosuus oli 74 %. Pitkäaikaistyöttömyys ja varsinkin yli kaksi vuotta työttömänä olleiden ryhmässä miesten osuus korostuu selvästi. Yli vuoden työttömänä olleiden ryhmästä miesten suhteellinen osuus on 57 % ja yli kaksi vuotta työttömänä olleiden ryhmässä osuus on 59 %. Vuotta aiemmin tilanne on ollut vastaavalla tasolla. Yli 5 -vuotta työttömänä olleiden määrä oli kasvanut vuositasolla verrattuna. Kasvua oli 32 %. Kokonaismäärästä yli 50-vuotiaiden osuus oli 75 % vuotiaiden osuus oli 23 %. Alle 30-vuotiaiden osuus oli 1 %. Kaikkiaan yli 5-vuotta työttömänä työnhakijana oli ollut 613 työtöntä työnhakijaa. Vuosi sitten oli työttömänä työnhakijana ollut 465 henkilöä. Koulutustaso vaikuttaa osaltaan työttömyyden kestoon v v. Yli 50 v. 2012/1 2013/1 Muutos 2012/1 2013/1 Muutos 2012/1 2013/1 Muutos Alempi perusaste Ylempi perusaste Keskiaste Alin korkea-aste Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Tutkijakoulutusaste Koulutusaste tuntematon Yhteensä Taulukko 2. Nuorten ja yli 50-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien lukumäärä koulutustason mukaan. * Yhteensä summa ei ole kaikkien sarakkeiden osalta rivimuuttujien yhteissumma, koska havaintoyksiköiden lkm pienuus estää niiden julkistamisen tilastollisen salassapitovaatimuksen vuoksi Miesten työllisyys oli edelleen heikentynyt Kaikista työttömistä työnhakijoista työttömiä naisia oli (43,0 %) ja työttömiä miehiä (57,0 %) tammikuun 2013 lopussa. Edellisvuoden tammikuuhun verrattuna kasvoi työttömien naisten määrä 1 902:lla (17,1 %) ja työttömien miesten määrä 2 790:lla (19,0 %). Kaikista työttömistä työnhakijoista miesten osuus oli jatkanut hienoista kasvamista. 7

8 Katsauksen aikasarjat (tiedot keskimäärin vuodessa). Vuoden 2013 tiedot ovat kuluvan vuoden kuukausien keskimääräinen luku (tammikuu) 8

9 9

10 Lisätiedot: Juha Salminen, puh tai Pirkanmaan TE -toimisto, Internet: Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilasto. *Lomautettujen määrä sisältää kaikki henkilökohtaisesti TE-toimistoihin ilmoittautuneet. *Työvoiman määrän tiedot ovat kuntatasolla Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta ja ELY-keskustasolla Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta 10

11 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 PIRKANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2013 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

12 TAULU 1. TYÖLLISYYSTILANNE 2013 TAMMIKUUN LOPUSSA (I) JA TOIMISTOJEN TOIMINTA TAMMIKUUN AIKANA (II) ELY-KESKUS: PIRKANMAA I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA tammi.13 tammi.12 Muutos Muutos % A. TYÖNHAKIJAT 1 Työttömät työnhakijat ,2 joista henkilökohtaisesti lomautetut ,1 2. Lyhennetyllä työviikolla ,0 3. Työssä olevat yhteensä ,5 joista yleisillä työmarkkinoilla ,9 joista työllistettynä ,2 4. Työvoiman ulkopuolella ,0 5. Työttömyyseläkettä saavat ,2 1-5 Kaikki työnhakijat yhteensä ,1 B TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1. Avoimet työpaikat yhteensä ,0 joista yli kuukauden avoinna olleet ,0 joista yli 2 kuukautta avoinna olleet ,3 C PALVELUISSA 1. Valtiolle työllistetyt ,3 2. Kuntiin työllistetyt ,7 3. Yksityiselle sektorille työllistetyt ,9 1-3 Työllistetyt yhteensä ,7 4. Työvoimakoulutuksessa ,0 7. Työharjoittelussa/työelämävalmennukseen ,4 8. Vuorotteluvapaasijaisena ,0 9. Kuntouttavassa työtoiminnassa ,2 10. Omaehtoisessa opiskelussa , Palveluissa yhteensä ,9 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset ,1 2. Työttömät miehet ,0 3. Alle 25-vuotiaat työttömät ,7 4. Yli 50-vuotiaat työttömät ,9 5. Pitkäaikaistyöttömät ,7 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömiä työttömyyskassojen jäseniä ,7 II. TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat ,8 2. Muut työnhakijat ,7 1-2 Työnhakijat yhteensä ,7 3. Kuukauden kaikki työpaikat ,5 Kuukauden uudet työpaikat ,4 Täyttyneet työpaikat ,5 joista toimiston hakijalla täytt ,7 4. Alkaneet työttömyysjaksot ,9 5. Päättyneet työttömyysjaksot ,9 6. Uudet työllistämiset ,4 7. Aloittanut työvoimakoulutuksen ,1

13 TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN PIRKANMAALLA - suurimmat ryhmät eriteltynä TYÖTTÖMÄT AVOIMET TYÖPAIKAT Ammattiryhmä Tammi Joulu Tammi Muutos Tammi Joulu Tammi Muutos lkm % lkm % Tekninen, luonnontieteellinen, yhteiskuntatieteell. ja taiteell. työ , ,4 - tekninen työ , opetusalan työ , Terveydenhuolto, sosiaalialan työ , ,5 - terveyden- ja sairaanhoitotyö , sosiaalialan työ , lasten päivähoito , Hallinto- ja toimistotyö , ,8 - liikeyritysten ja järjestöjen johto , sihteeri- ja toimistotyö , pankki- ja vakuutusalan työ , Kaupallinen työ , ,5 - myyntityö ja kauppaedustus , tavaroiden myyntityö , Maa- ja metsätaloustyö, kalastus , ,1 Kuljetus- ja liikennetyö , ,0 - tieliikennetyö , Rakennus, kaivos- ja louhintatyö , ,7 - talonrakennustyö , Teollinen työ , ,7 - ompelutyö , konepaja- ja rakennusmetallityö , sähkötyö , sekatyö , Palvelutyö , ,2 - majoitusliike- ja suurtaloustyö , tarjoilutyö , kiinteistönhoito ja siivous , Muualla luokittelematon työ ,2 - ilman ammattia olevat ,4 - vastavalmistuneet ,6 Yhteensä , ,8

14 TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN TAMMIKUUN LOPUSSA KUNTA TYÖVOIMA TYÖTTÖMYYS- TYÖTTÖMÄT TAMMI -13 AVOIMET TYÖTTÖM. ASTE, % YHTEENSÄ NAISET ALLE 20- ALLE 25- YLI 50- YLI VUO- TYÖPAIKAT MUUTOS VUOTIAAT VUOTIAAT VUOTIAAT DEN TYÖTT. tammi % IKAALINEN , % KIHNIÖ , % PARKANO , % Luoteis-Pirkanmaan seutukunta , % AKAA , % URJALA , % VALKEAKOSKI , % Etelä-Pirkanmaan seutukunta , % HÄMEENKYRÖ , % KANGASALA , % LEMPÄÄLÄ , % NOKIA , % ORIVESI , % PIRKKALA , % PÄLKÄNE , % TAMPERE , % VESILAHTI , % YLÖJÄRVI , % Tampereen seutukunta , % JUUPAJOKI 912 9, % MÄNTTÄ-VILPPULA , % RUOVESI , % VIRRAT , % Ylä-Pirkanmaan seutukunta , % PUNKALAIDUN , % SASTAMALA , % Lounais-Pirkanmaan seutukunta , % PIRKANMAA , % KOKO MAA 11, % Tilaston sisältö: Kunnittaiseen tilastoon lasketaan avoimet työpaikat työpaikan sijaintikunnan ja työttömät työnhakijat asuinkunnan mukaan laskentapäivänä. Työttömien tiedoissa ovat henkilökohtaisesti ilmoittautuneet lomautetut mukana. Kuntakohtaiset työvoimaluvut ovat Tilastokeskuksen Työssäkäyntitilastosta (2011), TE-keskuksen ja koko maan luku Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta (2011).

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kasvanut vuositasolla lähes viidenneksen Helmikuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä vähenee Helmikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 TIEDOTE 21.02.2012 Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä on edelleen vähentynyt Tammikuun 2012 lopussa Pirkanmaan TE -toimistoissa oli 25 748 työtöntä työnhakijaa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pirkanmaan tilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden määrä oli lähes

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys on edelleen pysynyt korkeana Työttömyystilanne oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012 + NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyyden väheneminen pysähtyi Kesäkuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden näkymät hyvät Maaliskuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla työllisyystilanteessa ei elpymisen merkkejä Työttömyystilanne

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömyys vuoden 1999 heinäkuun tasolla Työttömyystilanne

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden kehitys säilynyt positiivisena Huhtikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys merkittävään kasvuun Lokakuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012 + NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kääntyi kasvuun Heinäkuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012 + NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden kehitys säilynyt positiivisena Toukokuun 2012

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012 + NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kasvusuunnassa Syyskuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla työllisyystilanteessa ei muutosta Työttömyystilanne oli Pirkanmaalla

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien määrä oli noussut viidenneksen Työttömyys oli Pirkanmaalla

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömien määrä on laskenut koko alkuvuoden ajan Työttömien

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyystilanne hieman parantunut vuoden alusta Työttömien

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2012 + NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kääntyi kasvuun vuositasolla Elokuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2014 Julkaisuvapaa torstaina 20.5.2014 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömien määrä vähentynyt vuoden alusta Työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömien määrä vähentynyt edelleen vuoden alusta Työttömien

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 215 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 215 Julkaisuvapaa tiistaina 2.1.215 klo 9. Pirkanmaan työttömyys samalla tasolla kuin syyskuussa 1997 Työttömyys oli kasvanut

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.3.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo '01 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08

Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo '01 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 19.2.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.2.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 21.1.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.1.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 18.3.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 25.11.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.9.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 216 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 215 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.216 klo 9. Pirkanmaan työllisyystilanne kehittyy parempaan suuntaan Laskennallisesti

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.7.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 23.9.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.4.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012 n tiedote 20.11.2012 Tilannekatsaus 31.10.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyys kasvoi edelleen 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /201 Julkaisuvapaa tiistaina 2.4. 201 klo 9.00 Työttömyyden kasvu kiihtyy yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 26.8.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 2.5.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 24.6.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010 n tiedote 21.12.2010 Tilannekatsaus 30.11.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työllisyydessä positiivista kehitystä vuoden

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,8 Sastamala 13,0 Kihniö 16,3 Ikaalinen 15,9 Juupajoki Ylöjärvi 13,1 13,2 Hämeenkyrö 13,8

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.7.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 215 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 215 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.215 klo 9. Pirkanmaan työttömyyden kasvu oli hidastunut Vastaavasti työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyys kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1. 2014 klo 9.00 Työttömyys kasvaa ja kuntien haasteet Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä maltillisessa laskussa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 7 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00

Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2014 20.5.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Vuoden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Marraskuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Marraskuu 2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 215 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Marraskuu 215 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.215 klo 9. Pirkanmaan tilanne lähes ennallaan Työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvutahti hidastuu Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.11. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Työttömyyden kasvun pääasiallinen syy

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun

Lisätiedot

SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00

SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2. 2012 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. 2013 klo 9.00 Työttömyys kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot