TUUSULAN KUNTA Tekninen toimi Teiden kunnossapito KATUJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN AURAUKSEN JA HIEKOITUKSEN YLEISET SOPIMUS EHDOT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUUSULAN KUNTA Tekninen toimi Teiden kunnossapito KATUJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN AURAUKSEN JA HIEKOITUKSEN YLEISET SOPIMUS EHDOT"

Transkriptio

1 TUUSULAN KUNTA Tekninen toimi Teiden kunnossapito KATUJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN AURAUKSEN JA HIEKOITUKSEN YLEISET SOPIMUS EHDOT 1. Sopimusaika Sopimuskausi käsittää aurauskaudet ja Lisäksi varataaan optio jatkaa sopimusta entisin ehdoin aurauskaudelle Aurausurakoitsija valitaan aina kokonaiseksi aurauskaudeksi tai aurauskausiksi ellei kyseessä ole täydentävä urakkasopimus. Sopimuksen toteuttamisen edellytyksenä kuitenkin on, että valtuusto myöntää vuosittain toimintaan tarvittavat varat. Uusien auraajien osalta ensimmäinen talvi on koeaika, jonka jälkeen kunnalla on oikeus purkaa sopimus mennessä ilmoittamalla, että tämä sopimus ei enää jatku. 2. Kunnan velvollisuudet Kunnan edustajina aurausasioissa toimii teillä ja yleisillä alueilla tiemestari, työnjohtaja, kunnossapitopäällikkö tai työvuorossa toimiva kunnan aurauspäivystäjä. Teknisellä johtajalla on vastaavat oikeudet. Tilaajan velvollisuutena on ilmoittaa aurauksen tärkeysjärjestys. Tilaajan velvollisuus on järjestää talvikausiksi kelipäivystys ja hälyttää urakoitsija töihin. Tilaaja hoitaa hiekoitusmateriaalin hankinnan ja hiekan varastointipaikat. 3. Urakoitsijan velvollisuudet Työhön lähteminen Työhönlähtömääräyksen antajat ma-pe klo lähtömääräyksen antaa tiemestari tai työnjohtaja. iltaisin, viikonloppuisin ja pyhäisin lähtömääräyksen antaa vuorossa oleva päivystäjä

2 työhönlähtömääräys annetaan pääsääntöisesti puhelimen tekstiviestillä, johon annetaan hälytyksen antajalle kuittaus tekstiviestillä. Työhön lähtö tulee tapahtua tunnin kuluessa työhönlähtömääräyksestä. Aliurakoitsijan käyttö Aliurakoitsijaa käytettäessa on aliurakoitsija hyväksytettävä tilaajalla. Urakoitsija vastaa alihankkijansa työstä kuten omastaan ja kunta asioi ainoastaan urakoitsijan kanssa ei aliurakoitsijan kanssa. Työkoneiden työ-suojelu ja työturvallisuusvaatimukset Vuokrattavien työkoneiden tulee täyttää kaikki Suomessa voimassaolevat työsuojelu- ja turvallisuusmääräykset. Polttoainetta ja polttoainelaitteita koskevat vaatimukset Työkoneissa pitää käyttää ympäristö mahdollisimman vähän rasittavia yleisessä käytössä olevia polttoainelaatuja ja koneiden polttoainelaitteiden säätöjen tulee olla kunnossa. Kuljettajan ammattitaito Työkoneissa tulee olla ammattitaitoiset kuljettajat kunnossa- ja puhtaanapitotöihin. Kuljettajalla tulee olla Suomessa kelpaava ajokortti ja hänen tulee hallita Suomen kieli. Työkohteissa noudatetaan Tieturva I : mukaisia turvallisuusohjeita, joten kuljettajilla tulee olla ko. kurssi suoritettuna sekä voimassa oleva Tieturva I kortti. Lisälaitteet Tilaaja tarkistaa työmaalle tuodun koneen ja sen perusvarustuksen (aura, lumikauha, hiekotin) sekä mahdolliset lisälaitteet. Lisälaitteista maksetaan korvaus vain käytön osalta.

3 Tilauksen peruminen Tilaajalla on oikeus peruuttaa konekohtainen tilaus ja vaihtaa kone kuljettajineen toiseen, mikäli 1. kone ei ole ominaisuuksiltaan ko. työkohteeseen sopiva 2. kuljettajan ammattitaito ei riitä ko. työhön. Auraustyön suoritus Urakointialueilla työnjohto on urakoitsijalla. Ennen aurauskauden alkua urakoitsijan on käytävä alueensa läpi ja tarkastettava mm. kaivojen kannet ja lumien läjityspaikat. Urakoitsijan tulee käyttää kuhunkin kohteeseen sopivaa kalustoa ja kevyenliikenteenväylät ja puistokäytävät tulee aurata kalustolla, jossa on kumitettu reikäterä. Urakoitsijan tulee sovittaa työjärjestys kunnan esittämän tärkeysjärjestyksen mukaan. Mikäli työnjohdollisesti tästä aiheutuu ongelmia, tulee neuvotteluin kunnan kanssa pyrkiä löytämään vähiten haittaa aiheuttava ratkaisu. Auraus suoritetaan kunnan edustajan antamien ohjeiden mukaisesti. Tehdyistä auraustöistä on pidettävä ajopäiväkirjaa, josta ilmenee tilauksen tekijä, aurauspäivämäärä, aurauksen aloitusaika ja päättymisaika, aurauksen kokonaiskestoaika, auratut kilometrit ja käytetty kone, kuljettaja sekä ajoreitti. Ajopäiväkirja on hyväksytettävä vähintään kerran kuukaudessa tilaajan edustajalla. Tilaajalla on oikeus olla maksamatta laskua, mikäli ajopäiväkirjoja ei ole hyväksytetty tilaajan edustajalla tai laskusta puuttuu em. tietoja. Laskutus tehdystä työstä on suoritettava kuukausittain. Kunnan edustajilla on milloin tahansa oikeus vaatia ajopäiväkirja tarkastettavaksi. Aurausviitoitus Aurausviittojen laitto ja poisto keväällä sisältyy tarjottavaan alueeseen. Aurauksen ensimmäinen lasku on maksukelpoinen

4 vasta, kun aurausviitoitus on hyväksytysti tehty. Aurausviittojen poisto tulee tehdä kuluvan aurauskauden toukokuun loppuun mennessä. Kunta hankkii tarvittavat aurausviitat. Hiekoitustyön suoritus Hiekoituksesta annettava erikseen tarjous /h. Sisältäen hiekottimen. Hiekoitusta varten kunta järjestää hiekan ja erikseen sovitulle paikalle. Urakoitsija noutaa hiekan ja levittää sen tilaajan ohjeiden mukaan, yleensä niin, että kevyen liikenteen väylät hiekoitetaan kokonaan, ajoradoilta risteykset ja pysäkit. Hiekoitukseen hälytyslähtöön sovelletaan aurauksen hälytyksen ehtoja ja määräyksiä (kohta 3 Työhön lähteminen). Hiekoitus tehdään tuntityönä. Tarvittaessa tilaaja voi harkintansa mukaan teettää kunnan kunnossapitokalustolla hiekotuksia, urakkakyselyssä esitetyillä alueilla. Tehdyistä hiekotustöistä on pidettävä ajopäiväkirjaa, josta ilmenee tilauksen tekijä, pvm, hiekotuksen aloitusaika ja päättymisaika, hiekotuksen kokonaiskestoaika ja käytetty kone, kuljettaja sekä ajoreitti. Ajopäiväkirja on hyväksytettävä vähintään kerran kuukaudessa tilaajan edustajalla. Tilaajalla on oikeus olla maksamatta laskua, mikäli ajopäiväkirjoja ei ole hyväksytetty tilaajan edustajalla tai laskusta puuttuu em. tietoja. 4. Vastuu vahingoista Urakoitsija korjaa tai korvaa kunnalle auraus- ja hiekoitustöissä aiheuttamansa vahingon siten kuin asiasta kunnan kanssa tapauskohtaisesti sovitaan. Mikäli aurauksen seurauksena irtoaa tai rikkoutuu reunakiviä tai muita liikenteenohjausvälineitä, siitä tulee välittömästi ilmoittaa kunnan edustajalle. Urakoitsija on velvollinen kustannuksellaan korjaamaan tai korvaamaan kolmannelle osapuolelle aiheuttamansa vahingot

5 siten kuin asian keskenään sopivat. Kunta ei vastaa kolmannelle osapuolelle aiheutuneista vahingoista. 5. Maksuperusteet ja ehdot Aurausurakasta maksetaan yksikköhintoihin perustuva korvaus /tie-km. ja /klv-km. Tarjoukset tehdään annettujen määrien perusteella. Maksu auraus- ja muista mahdollisesti suoritetuista töistä maksetaan kuukausittain jälkikäteen tehdyn työn ja kunnalla hyväksytyn ajopäiväkirjan ja laskun perusteella. Kopio hyväksytystä ajopäiväkirjasta tulee olla laskun liitteenä. Maksuehto on 30 päivää laskun toimittamisesta kunnalle. Talvikauden viimeinen lasku on laskutuskelpoinen sen jälkeen kun kunnan edustaja on hyväksynyt ajopäiväkirjan ja todennut, että aurausviitat on poistettu alueelta ja ettei urakoitsijalla ole mitään korvattavaa, mikä on aiheutunut kauden aurauksesta. Hinnat ovat kiinteät koko sopimuskaudet , Mahdollisen optiokauden alettua hintoja tarkistetaan, jos kustannukset(henkilöstökustannukset ja käytettäviä koneita koskevat kustannukset) ovat yhteensä muuttuneet 10% tai enemmän. Päätöksen hinnanmuutoksista tekee Tuusulan kunnan tekninen johtaja. Leveydet Auraus on suoritettava siten, että asfalttialue on reunasta reunaan lumeton. Urakkaan kuuluu tarpeelliset levitykset lumimäärän kasvaessa. Alueilla, joissa lumitilaa ei ole, lumensiirto tehdään lisätyönä. Vajaaksi aurattu väylä on välittömästi huomautuksen jälkeen puhdistettava täyteen leveyteensä. 6. Sanktio Valvojan havaitsemat virheet tai puutteet urakassa kirjataan työmaapäiväkirjaan ja ne on korjattava viikon kuluessa valvojan ilmoituksesta. Valvoja voi ilmoittaa virheistä tai puutteista myös suullisesti. Mikäli virheitä tai puutteita ei ole korjattu viikon kuluessa valvojan huomautuksesta, antaa valvoja kirjallisen huomautuksen, huomautuksesta peritään 200 huomautusmaksu. Mikäli urakoitsija ei korjaa huomautuksessa mainittuja puutteita viikon kuluessa kirjallisesta huomautuksesta, niin valvoja antaa toisen huomautuksen, minkä jälkeen tilaajalla on oikeus teettää tekemätön työ kolmannella osapuolella ja vähentää aiheutuneet

6 kustannukset urakoitsijalle maksettavasta urakkasumasta. Kahden samasta työstä peräkkäin annetun huomautuksen jälkeen tilaajalla on lisäksi oikeus purkaa urakkasopimus. 7. Erillismääräys Tilaaja voi lisätä tai vähentää aurausalueita 15 %. Tilaaja voi teettää tekemättä jääneen aurauksen haluamallaan urakoitsijalla. Tämän palkkio vähennetään tehtävänsä laiminlyöneen aurausurakoitsijan palkkiosta. Irtisanomisaika urakoitsijan puolelta on yksi kuukausi. Irtisanomisajan ollessa lyhyemmän on kunnalla oikeus pidättää urakoitsijalle maksamattomista eristä uuden urakoitsijan hankintakulut sekä kuukauden irtisanomisaikaan asti kunnalle tulevat muut kyseisen alueen talviaurauksen ylimääräiset kulut. Uusien auraajien mahdollisesta koeajasta mainitaan kohdassa 1. Ylivoimainen este on sopimuksen solmimisen jälkeen tapahtunut sellainen ennalta arvaamaton seikka, joka ei ollut osapuolten tiedossa sopimushetkellä ja, joka estää tai tekee kohtuuttomaksi sopimukseen perustuvien velvoitteiden täyttämisen. Tällaisia ovat mm. tulipalo, luonnonmullistus, liikekannallepano, sota, kapina, takavarikko, muuttuneet uudet lainsäännökset tai viranomaismääräykset, vientilisenssien epääminen, käyttövoiman rajoitukset, valtakunnallinen lakko tai työsulku tai näihin rinnastettava tekijä. Osapuoli ei voi vedota ylivoimaiseen tekijään, ellei hän ole antanut asiakkaalle asiasta kirjallista ilmoitusta viipymättä siitä tiedon saatuaan ja viimeistään viikon kuluessa sen alkamisesta. 8. Sopimuksen täydentäminen tai muuttaminen ja sopimuksen siirto kolmannelle osapuolelle Sopimusta koskevia vähäisiä yksityiskohtia, joista ei ole etukäteen erikseen sovittu tai tarjouspyynnössä tai tarjouksessa tai julkisten hankintojen yleisissä sopimusehdoissa JYSE Palvelut mitään todettu tai ehto ei sovellu käytettäväksi tähän palveluun, voidaan asiasta sopia erikseen sillä edellytyksellä, että se ei luo osapuolille uusia merkittäviä velvollisuuksia tai aiheuta lisäkustannuksia.

7 9. Sopimuserimielisyyksien ratkaiseminen ja oikeuspaikka Sopimuksen tulkinnassa ja riitojen ratkaisemisessa sovelletaan sopimuksen tekohetkellä Suomessa voimassa olevaa oikeutta. Sopimuserimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti neuvottelemalla. Jos neuvottelemalla ei päästä yhteisymmärrykseen, ratkaistaan asia Tuusulan käräjäoikeudessa. 10. Muut ehdot Tästä sopimuksesta on laadittu kaksi yhtäpitävää kappaletta, yksi kullekin sopijapuolelle. Jari Huttunen kunnossapitopäällikkö

Sopimuskausi käsittää aurauskauden Marraskuusta 2012 Huhtikuuhun 2013.

Sopimuskausi käsittää aurauskauden Marraskuusta 2012 Huhtikuuhun 2013. 1 TUUSULAN KUNTA Tekninen toimi Teiden kunnossapito KATUJEN JA YLEISTEN ALUEIDEN AURAUKSEN JA HIEKOITUKSEN YLEISET SOPIMUSEHDOT 1. Sopimusaika Sopimuskausi käsittää aurauskauden Marraskuusta 2012 Huhtikuuhun

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS 4-VETOISESTA MAATALOUSTRAKTORISTA VARUSTEINEEN

HANKINTASOPIMUS 4-VETOISESTA MAATALOUSTRAKTORISTA VARUSTEINEEN 1 (6) Liite 3 Sopimusluonnos HANKINTASOPIMUS 4-VETOISESTA MAATALOUSTRAKTORISTA VARUSTEINEEN 1. SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja Nurmijärven kunta (tilaaja/kunta) Keskustie 2 B 01901 Nurmijärvi y-tunnus 9014643-2

Lisätiedot

Sopimus koskee Nurmijärven kunnan kouluterveydenhuollon tarvitsemia optikon ja silmälääkärin suorittamia näöntutkimuspalveluja.

Sopimus koskee Nurmijärven kunnan kouluterveydenhuollon tarvitsemia optikon ja silmälääkärin suorittamia näöntutkimuspalveluja. SOPIMUS NÄÖNTUTKIMUSPALVELUN HANKINNASTA KOULUTERVEYDENHUOLTOON 1. Sopijaosapuolet Tilaaja: Nurmijärven kunta Keskustie 2 B/PL 37 01901 Nurmijärvi Y-tunnus: 9014643-2 Yhteyshenkilöt: Sopimusasiat: hankintajohtaja

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA

NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA NURMIJÄRVEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT 1.1 Tilaaja Nurmijärven kunta (jäljempänä Tilaaja) < osoite > < Y-tunnus > 1.2 Toimittaja

Lisätiedot

(Muut kunnat tekevät hankinnasta oman sopimuksensa soveltaen tätä sopimusluonnospohjaa ja muuttavat kuntakohtaiset tiedot omia vastaaviksi)

(Muut kunnat tekevät hankinnasta oman sopimuksensa soveltaen tätä sopimusluonnospohjaa ja muuttavat kuntakohtaiset tiedot omia vastaaviksi) SOPIMUSLUONNOS 1(5) LIITE 7 HANKINTASOPIMUS / KÄSIPYYHEAUTOMAATTI-, KÄSIPYYHERULLA- JA VAIHTOMATTOPALVELUT 1. SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja: Nurmijärven kunta/seudullinen hankintapalvelukeskus Y-tunnus 9014643-2

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS, REITTI X (X URJALAN MATKA- HUOLTO X)

HANKINTASOPIMUS, REITTI X (X URJALAN MATKA- HUOLTO X) Urjalan kunta Tarjouspyynnön liite 1 D/52/08.01.01.02/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1: HANKINTASOPIMUS, luonnos 19.1.2016 Urjalan kunnan torikuljetusten hankinta ajalla 1.4.2016 31.3.2019 + 1 + 1 optiovuotta

Lisätiedot

Oulaisten kaupungin Tekninen keskus pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2).

Oulaisten kaupungin Tekninen keskus pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2). TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN PIHA-ALUEIDEN AURAUS Oulaisten kaupungin pyytää tarjoustanne kaupungin piha-alueiden auraamisesta (liite 2). Tarjoushintaan ( /h) on sisällytettävä kaikki työhön liittyvät kone-

Lisätiedot

(Muut kunnat tekevät hankinnasta oman sopimuksensa soveltaen tätä sopimusluonnospohjaa)

(Muut kunnat tekevät hankinnasta oman sopimuksensa soveltaen tätä sopimusluonnospohjaa) SOPIMUSLUONNOS 1(5) LIITE 1 HANKINTASOPIMUS / HAMMASLABORATORIOTYÖT (puitejärjestely) 1. SOPIJAOSAPUOLET Nurmijärven kunta/seudullinen hankintapalvelukeskus, y-tunnus 9014643-2 Yritys X, y-tunnus xxxxxxx-x

Lisätiedot

SIIRTOKUORMATUN JÄTTEEN KULJETUKSET METSÄ- TUOMELAN JÄTEASEMALTA. Sopimusluonnos

SIIRTOKUORMATUN JÄTTEEN KULJETUKSET METSÄ- TUOMELAN JÄTEASEMALTA. Sopimusluonnos SIIRTOKUORMATUN JÄTTEEN KULJETUKSET METSÄ- TUOMELAN JÄTEASEMALTA Sopimusluonnos Sopijapuolet ja kohde Liite 5 Tilaaja Tilaajan edustajat NURMIJÄRVEN KUNTA Ympäristötoimiala Tekninen keskus PL 37, 01901

Lisätiedot

1.7.2015. Sopimuskausi alkaa 1.9.2015. tai kun hankintasopimus on allekirjoitettu, ja päättyy viimeistään 31.8.2017.

1.7.2015. Sopimuskausi alkaa 1.9.2015. tai kun hankintasopimus on allekirjoitettu, ja päättyy viimeistään 31.8.2017. 1 HANKINTASOPIMUSLUONNOS / TUOREET LEIPOMOTUOTTEET 1. SOPIJAOSAPUOLET Asiakas / tilaaja: Urjalan kunta y-tunnus: 0157323-0, osoite: PL 33, 31761 Urjala Toimittaja: 2. SOPIMUKSEN KOHDE JA TARKOITUS Tämä

Lisätiedot

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa Sopimus lastensuojelulain mukaisesta ympärivuorokautisesta hoidosta. 1. Sopijapuolet Tilaaja PL 85 45101 Kouvola Y-tunnus 0161075-9 Yhteyshenkilö Palvelupäällikkö Sanna-Riitta Junnonen PL 85 45101 Kouvola

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Tekninen lautakunta 22.9.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAAVATEIDEN TALVIKUNNOSSAPITO 2016 2017

TARJOUSPYYNTÖ Tekninen lautakunta 22.9.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAAVATEIDEN TALVIKUNNOSSAPITO 2016 2017 TARJOUSPYYNTÖ Tekninen lautakunta 22.9.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAAVATEIDEN TALVIKUNNOSSAPITO 2016 2017 Kärkölän kunta pyytää tarjouksia kaavateiden aurauksesta ja hiekoituksesta. Sopimuskausi on kaksi (2) talvikautta.

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009 KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) ALUSTAVA PUITESOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN HANKINNASTA (LUONNOS) SOPIJAOSAPUOLET XXX, jäljempänä Palveluntuottaja Y-tunnus ja Kirkkonummen kunta,, jäljempänä Tilaaja 02401

Lisätiedot

ALUE XX AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA

ALUE XX AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA Sivu 1 Tuusulan kunta ALUE XX AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2017 2019 URAKKAOHJELMA Sivu 2 Sisällysluettelo 1. TILAAJA... 4 1.1. Tilaajana on Tuusulan kunta.... 4 1.2. Tilaajan edustaja... 4 2. TIETOJA HANKKEESTA...

Lisätiedot

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 KH&I-YSE 2000 26.1.2000 1(6) KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 1 Soveltamisala Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kiinteistönhoidossa ja kiinteistöjen isännöinnissä toimeksisaajan

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUSLUONNOS VESITEKNIIKKA TUOTERYHMÄN VENTTIILEISTÄ, LIITOSOSISTA, MUHVILUKOISTA JA KORJAUSMUHVEISTA

HANKINTASOPIMUSLUONNOS VESITEKNIIKKA TUOTERYHMÄN VENTTIILEISTÄ, LIITOSOSISTA, MUHVILUKOISTA JA KORJAUSMUHVEISTA 1 (6) Liite 4 HANKINTASOPIMUSLUONNOS VESITEKNIIKKA TUOTERYHMÄN VENTTIILEISTÄ, LIITOSOSISTA, MUHVILUKOISTA JA KORJAUSMUHVEISTA 1. SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja Nurmijärven kunta Keskustie 2 B 01901 Nurmijärvi

Lisätiedot

METSURIPALVELUT

METSURIPALVELUT HANKINTASOPIMUS 1 (5) METSURIPALVELUT 2014-2015 1. SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja: Espoon kaupunki / Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos PL 6400 Teirinsyrjä 4 02070 ESPOON KAUPUNKI Yhteyshlö etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUSLUONNOS 2015

HANKINTASOPIMUSLUONNOS 2015 1 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN HANKINTA JA NIIDEN TOIMITUS 1. SOPIJAOSAPUOLET Asiakas / tilaaja: Urjalan kunta y-tunnus: 0157323-0, osoite: PL 33, 31761 Urjala Toimittaja: 2. SOPIMUKSEN KOHDE

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS. Nurmijärven kunnankiinteistöjen ulkoalueiden hoitopalveluista

SOPIMUSLUONNOS. Nurmijärven kunnankiinteistöjen ulkoalueiden hoitopalveluista Liite 3 SOPIMUSLUONNOS Nurmijärven kunnankiinteistöjen ulkoalueiden hoitopalveluista Nurmijärven kunnankiinteistöjen pensaiden alasleikkauksesta ja kuorikatteen levityspalveluista Nurmijärven kunnankiinteistöjen

Lisätiedot

Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6)

Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) KULJETUSPALVELUT OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS/ SIIVOUS- JA PUHDISTUSAINEET, KEITTIÖN PUHDISTUSAINEET, SIIVOUSTARVIKKEET, ROSKAPUSSIT JA JÄTESÄKIT SEKÄ PEHMOPAPERIT

HANKINTASOPIMUS/ SIIVOUS- JA PUHDISTUSAINEET, KEITTIÖN PUHDISTUSAINEET, SIIVOUSTARVIKKEET, ROSKAPUSSIT JA JÄTESÄKIT SEKÄ PEHMOPAPERIT Tarjouspyynnön liite 9 HANKINTASOPIMUS/ SIIVOUS- JA PUHDISTUSAINEET, KEITTIÖN PUHDISTUSAINEET, SIIVOUSTARVIKKEET, ROSKAPUSSIT JA JÄTESÄKIT SEKÄ PEHMOPAPERIT 1. SOPIJAPUOLET Tilaaja Toimittaja Siuntion

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS ILMANVAIHTOSUODATTIMET (puitejärjestely)

HANKINTASOPIMUS ILMANVAIHTOSUODATTIMET (puitejärjestely) 1(8) HANKINTASOPIMUS ILMANVAIHTOSUODATTIMET (puitejärjestely) 1. SOPIJAOSAPUOLET /, y-tunnus 9014643-2 PL 37 01901 Nurmijärvi Yritys X Oy, y-tunnus (toimittaja) XXX XXX (Mäntsälän kunta tekee hankinnasta

Lisätiedot

Oripään kunnan talvikunnossapito

Oripään kunnan talvikunnossapito ORIPÄÄN KUNTA Oripään kunnan talvikunnossapito 2018 2021 Tarjouspyyntö Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Hankinnan kuvaus... 2 3 Vähimmäisvaatimukset... 2 4 Tarjous... 3 4.1 Tarjouksen antaminen... 3 4.2

Lisätiedot

Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA

Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA Tarjouspyyntö KINNULAN KUNTA 07.08.2015 Tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA 1 Yleistä Kinnulan kunta pyytää

Lisätiedot

Tämä Sopimus koskee tämän sopimuksen ja sopimusasiakirjojen 2-6 mukaista tilintarkastuspalvelua

Tämä Sopimus koskee tämän sopimuksen ja sopimusasiakirjojen 2-6 mukaista tilintarkastuspalvelua 1 Liite 1 Sopimus Sopijapuolet Tilaaja: Kirkkonummen kunta/ kunnanvaltuusto Toimittaja: Tässä sopimuksessa termillä tilaaja tarkoitetaan Kirkkonummen kuntaa ja termillä toimittaja xx:tä. Termillä sopimusosapuoli

Lisätiedot

SOPIMUS luonnos 1 (5).18.2015

SOPIMUS luonnos 1 (5).18.2015 SOPIMUS luonnos 1 (5) Turku Touring Oy:n opastetut kiertoajelut Koiramäen lasten kaupunkikerros ja Turku sightseeing 1. Sopijapuolet Palveluntuottaja: Osoite Y-tunnus: Yhteyshenkilö: ja Tilaaja: Turku

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS LÄÄKKEIDEN KONEELLISESTA ANNOSPUSSIJAKELUSTA 1. SOPIJAOSAPUOLET JA YHDYSHENKILÖT

SOPIMUSLUONNOS LÄÄKKEIDEN KONEELLISESTA ANNOSPUSSIJAKELUSTA 1. SOPIJAOSAPUOLET JA YHDYSHENKILÖT LIITE 2 SOPIMUSLUONNOS LÄÄKKEIDEN KONEELLISESTA ANNOSPUSSIJAKELUSTA 1. SOPIJAOSAPUOLET JA YHDYSHENKILÖT Tilaaja: Vaihtoehtoisesti: Sipoon kunta PL 7 04131 Sipoo Y-tunnus: 0203533-8 Helena Räsänen, palvelujohtaja

Lisätiedot

AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito

AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito Tarjouspyyntö 1 (5) 8.9.2017 AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito 2017 2019 Tarjouspyyntö 1 Yleistä 2 Hankinnan kuvaus Auran kunta pyytää tarjoustanne kaavateiden ja piha-alueiden

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA. Molemmat Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet

SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA. Molemmat Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet LIITE 7: Sopimusluonnos 0(5) SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Toimittaja:

Lisätiedot

8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017

8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017 Sivu 1 Tuusulan kunta 8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS- JA HIEKOITUSURAKKA 2013 2017 URAKKASOPIMUS LUONNOS Sivu 2 Rakennuttaja Tilaaja Tuusulan kunta Tekninen toimi Urakoitsija Kohde 8 MATTILA-MAHLAMÄKI AURAUS-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) OPETUSVIRASTO 15.4.2015

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) OPETUSVIRASTO 15.4.2015 HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUSLUONNOS Liite 3 1(6) SOPIMUSLUONNOS, ERIKOISIKKUNOIDEN PESUPALVELU 1. Sopijapuolet Tilaaja: Helsingin kaupungin opetusvirasto, PL 3000, 00099 Helsingin kaupunki jäljempänä Tilaaja

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on osoitettava ostoliikennesopimuksessa mainitulle sopijapuolen edustajalle.

Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on osoitettava ostoliikennesopimuksessa mainitulle sopijapuolen edustajalle. Akaan kaupungin kuljetuksia koskeva tarjouspyyntö 23.1.2015 Liite 4 OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULUKULJETUKSET LINJA-AUTOLLA Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

PäUiäM^ PARASTA AIKAA.

PäUiäM^ PARASTA AIKAA. PäUiäM^ 6.3.2015 Pälkäneen kunta Tekninen lautakunta TEKNISEN OSASTON JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KONETYÖT Pälkäneen kunnan tekninen lautakunta (=tilaaja) pyytää tarjouksia kunnallisteknisiin rakennus-ja kunnossapitotöihin

Lisätiedot

PERHERYHMÄKOTI SOPIMUSLUONNOS

PERHERYHMÄKOTI SOPIMUSLUONNOS LIITE 4 PERHERYHMÄKOTI SOPIMUSLUONNOS 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Sipoon kunta PL 7, 04131 Sipoo Y-tunnus: 0203533-8 Yhteyshenkilö: Palveluntuottaja:? Y-tunnus: Yhteyshenkilö: Perheryhmäkoti

Lisätiedot

SOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA YÖVALVONTAAN Dementiakoti Toiska ja Pentinlamminkoti

SOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA YÖVALVONTAAN Dementiakoti Toiska ja Pentinlamminkoti Sopimusnro x/2013 SOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA YÖVALVONTAAN Dementiakoti Toiska ja Pentinlamminkoti 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1 JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä, 60800 ILMAJOKI Y-tunnus

Lisätiedot

KULJETUS- JA TYÖKONETARJOUSPYYNTÖ vuoden optio (2 + 1 v)

KULJETUS- JA TYÖKONETARJOUSPYYNTÖ vuoden optio (2 + 1 v) Tekniset palvelut Tarjouspyyntö 35/2017 Sivu 1/4 Heikinkuja 4 27.6.2017 Tarjoajille TARJOUSPYYNTÖ 35/2017 KULJETUS- JA TYÖKONETARJOUSPYYNTÖ 2017 2019 + 1 vuoden optio (2 + 1 v) Asia Mäntsälän kunnan tekniset

Lisätiedot

LIITE 7 1 (1) Dnro 378/2016

LIITE 7 1 (1) Dnro 378/2016 Sopijapuolet Tilaaja Tilaaja: Osoite: Yhteyshenkilö Laskutusosoite: Liikennöitsijä: Liikennöitsijän nimi: Osoite: Yhteyshenkilö: Liikenteestä vastaava henkilö: 1. Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei

Lisätiedot

Ennakkotyö on Toimittajan Tilaajalle tekemä, ennen Sopimuksen syntymistä, tehty työ.

Ennakkotyö on Toimittajan Tilaajalle tekemä, ennen Sopimuksen syntymistä, tehty työ. 1. SOVELTAMISALA Näitä yleisiä sopimusehtoja sovelletaan elinkeinonharjoittajien väliseen Palveluiden kauppaan. Näitä ehtoja sovelletaan, elleivät osapuolet ole toisin sopineet. 2. MÄÄRITELMÄT Dokumentaatio

Lisätiedot

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö 1(5) TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyöstä. Työssä on noudatettava

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS / SIIVOUS- JA PUHDISTUSAINEET, KEITTIÖN PUHDISTUSAINEET, SIIVOUSVÄLINEET SEKÄ JÄTESÄKIT JA ROSKAPUSSIT (puitejärjestely)

HANKINTASOPIMUS / SIIVOUS- JA PUHDISTUSAINEET, KEITTIÖN PUHDISTUSAINEET, SIIVOUSVÄLINEET SEKÄ JÄTESÄKIT JA ROSKAPUSSIT (puitejärjestely) LIITE 9 HANKINTASOPIMUS / SIIVOUS- JA PUHDISTUSAINEET, KEITTIÖN PUHDISTUSAINEET, SIIVOUSVÄLINEET SEKÄ JÄTESÄKIT JA ROSKAPUSSIT (puitejärjestely) 1. SOPIJAOSAPUOLET Nurmijärven kunta/seudullinen hankintapalvelukeskus,

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA

KIRKKONUMMEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA Perusturvalautakunnan päätös 26.1.2017 Liite 5 /26.1.2017 Dnro 26/01.04.01/2017 KIRKKONUMMEN KUNNAN JA HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN SOPIMUS TEKSTINKÄSITTELYPALVELUISTA 2/8 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1 Tilaaja

Lisätiedot

Käyttöehdot, videokoulutukset

Käyttöehdot, videokoulutukset Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä

Lisätiedot

JUUAN KUNTA

JUUAN KUNTA Tekninen palvelualue Kuntatekniikan päällikkö Seppo Portimo TARJOUSPYYNTÖ/AURAUS JA LIUKKAUDEN TORJUNTA Juuan kunnan tekninen palvelualue pyytää tarjouksia (alv 0 %) ajalle syksy 2014 kevät 2017 Aurausalueen

Lisätiedot

Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut

Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 2015 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET JA SOPIMUKSEN KOHDE 1.1 Rakennuttaja 1.2 Tilaaja 1.3 Toimittaja Rakennuttaja on Järvenpään kaupunki Rakennuttajan edustajana ja tilaajana

Lisätiedot

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX

Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX Hankinta: USB-muistitikut sähköiseen ylioppilaskokeeseen, dnro 1/221/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1, SOPIMUSEHDOT SOPIMUS USB-MUISTITIKKUJEN TOIMITTAMISESTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rakennusvirasto

HELSINGIN KAUPUNKI Rakennusvirasto 2 (8) Sisältö 1 SOPIJAPUOLET 4 1.1 Tilaaja 4 1.2 Toimittaja 4 2 SOPIMUKSEN KOHDE 4 3 ASIAKIRJAT 4 4 SOPIMUKSEN SYNTYMINEN JA KAUSI 5 5 ALIHANKKIJAT 5 6 PALVELUNTUOTTAJALLE MAKSETTAAVAT KORVAUKSET 5 7.1.

Lisätiedot

JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p.

JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p. LIITE 2 SOPIMUS SOPIMUS HAMMASLÄÄKÄRITYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA VIIKONLOPPU- JA ARKIPYHÄILTOIHIN 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie

Lisätiedot

Tilaajan yhteyshenkilö:

Tilaajan yhteyshenkilö: Sopimusmalli 1 SOPIMUS UIMAOPETUSPALVELUN TUOTTAMISESTA Sopimusosapuolet Yritys (jäljempänä palveluntuottaja) Osoite ja Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut (jäljempänä tilaaja) Jäljempänä termillä sopimusosapuoli

Lisätiedot

Tampereen liikenteen tilannekuva. Puitesopimus LUONNOS

Tampereen liikenteen tilannekuva. Puitesopimus LUONNOS Tampereen liikenteen tilannekuva Puitesopimus LUONNOS 29.6.2015 1 Sisällys 1 Sopijapuolet... 2 2 Sopimuksen tausta, tarkoitus ja kohde... 2 3 Sopimuksen voimaantulo ja sopimuskausi... 3 4 Sopimuksen irtisanominen...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ 1 TARJOUSPYYNTÖ 7.6.2019 Pyydämme tarjoustanne Sotkamon kunnan kaavakatujen, jalkakäytävien, kevyenliikenteen väylien, torien ja yleisten parkkipaikkojen aurauksesta, lumen lastauksesta ja ajosta, sekä

Lisätiedot

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. 1 Urakkasopimus YSE 1998 RT 80260 RT 80260 1(5) URAKKASOPIMUS YSE 1998 Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Numero Rakennuskohde Urakkasopimus PÄÄURAKKA 1

Lisätiedot

SOPIMUS JUUPAJOEN ROTKON POLUSTON KUNNOSTUSSUUNNITELMAN HANKINNASTA

SOPIMUS JUUPAJOEN ROTKON POLUSTON KUNNOSTUSSUUNNITELMAN HANKINNASTA Liite 3 Sopimusmalli SOPIMUS JUUPAJOEN ROTKON POLUSTON KUNNOSTUSSUUNNITELMAN HANKINNASTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Juupajoen kunta (jäljempänä myös Tilaaja ) Y-tunnus: Osoite: Tilaajan yhteyshenkilö

Lisätiedot

Joukkoliikenteen aikataulusuunnitteluohjelmiston hankinta ja käyttöönotto sekä ylläpito- ja tukipalvelu ajalle 17.3.2014 (tavoite) - 31.5.

Joukkoliikenteen aikataulusuunnitteluohjelmiston hankinta ja käyttöönotto sekä ylläpito- ja tukipalvelu ajalle 17.3.2014 (tavoite) - 31.5. SOPIMUS 1(7) SOPIMUS Joukkoliikenteen aikataulusuunnitteluohjelmiston hankinta ja käyttöönotto sekä ylläpito- ja tukipalvelu ajalle 17.3.2014 (tavoite) - 31.5.2020 Sisällysluettelo 1 SOPIJAPUOLET... 2

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 11.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä 1.1.2016 31.12.2017. Kohde

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS LUISTINRATOJEN JÄÄDYTYS JA AURAUS/HARJAUS

SOPIMUSLUONNOS LUISTINRATOJEN JÄÄDYTYS JA AURAUS/HARJAUS 1 SOPIMUSLUONNOS LUISTINRATOJEN JÄÄDYTYS JA AURAUS/HARJAUS 1. Sopijaosapuolet Tuusulan kunta /Vapaa-aikapalvelut, jäljempänä Tilaaja Hyryläntie 16, 04301 Tuusula Y-tunnus 0131661-3 ja Yritys, jäljempänä

Lisätiedot

Tilauksen kohteena olevan tuotteen ja/tai palvelun toimitus. Asiakkaan antamien tietojen nojalla laadittu ehdotus hankinnan ehdoista.

Tilauksen kohteena olevan tuotteen ja/tai palvelun toimitus. Asiakkaan antamien tietojen nojalla laadittu ehdotus hankinnan ehdoista. Yleiset sopimusehdot 1 Määritelmät Nämä ovat DC Net Works Oy:n (jäljempänä Toimittaja) tuottamissa hankintapalveluissa käytetyt yleiset sopimusehdot. Sopimus syntyy Tilaajan ja Toimittajan välillä Tilaajan

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS. Liite 3

SOPIMUSLUONNOS. Liite 3 Liite 3 SOPIMUSLUONNOS Nurmijärven kunnan kunnallistekniikan, tilakeskuksen ja mahdollisesti muiden toimialojen tilaamista teiden ja liikunta-alueiden auraus- ja hiekoituspalveluista 1 9 SOPIMUS TEIDEN

Lisätiedot

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella: KOULULAISKULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Kunta............................................... Yhteystiedot:......................................... Ostajan edustaja:......................................

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUSLUONNOS / Puisto- ja leikkikenttävälineet (puitejärjestely) Nurmijärven kunnan eri toimipisteet, y-tunnus

HANKINTASOPIMUSLUONNOS / Puisto- ja leikkikenttävälineet (puitejärjestely) Nurmijärven kunnan eri toimipisteet, y-tunnus 1(7) HANKINTASOPIMUSLUONNOS / (puitejärjestely) 1. SOPIJAOSAPUOLET Asiakas / tilaaja: y-tunnus 9014643-2 Nurmijärven kunnan eri toimipisteet, y-tunnus 9014643-2 Toimittaja: Yritys X, y-tunnus xxxxxxx-x

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

Hankintasopimusluonnos

Hankintasopimusluonnos Tarjouspyyntö 1(5) Hankintasopimusluonnos SOPIMUS [x]palveluiden TUOTTAMISESTA 1. OSAPUOLET TILAAJA Oulun kaupunki / [x] (jäljempänä Tilaaja ) Y-tunnus: 0187690-1 PL 1 90015 Oulun kaupunki Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

Palveluntuottaja: nn (jäljempänä Palveluntuottaja ) Y-tunnus: Palveluntuottajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Palveluntuottaja: nn (jäljempänä Palveluntuottaja ) Y-tunnus: Palveluntuottajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: LIITE 5A SOPIMUS SOPIMUS OPPILASKULJETUSTEN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: nn (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Palveluntuottaja: nn (jäljempänä Palveluntuottaja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA 1 (5) Tekninen osasto 06.08.2015 TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA pyytää tarjoustanne kunnan kaavateiden, kevyenliikenteen väylien, yleisten alueiden ja liikenteellisesti merkittävien

Lisätiedot

LIITE HANKINTASOPIMUS

LIITE HANKINTASOPIMUS Kaupunginhallitus 11.9.2017 Liite 1 LIITE HANKINTASOPIMUS 1 HANKINTASOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Sopijaosapuolet ovat: Hankintayksikkö (Y-tunnus ), jäljempänä Vakuutuksenottaja ja Tarjoaja, jäljempänä

Lisätiedot

Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa

Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa Skanskan vakiosopimusehdot materiaalihankinnassa 1.9.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOPIMUSASIAKIRJAT... 2 1.1 Ehtojen tulkinta... 2 1.2 Tarjous... 2 1.3 Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys... 2 2. MYYJÄN

Lisätiedot

PUITESOPIMUS KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN PIIRIIN KUULUVIEN TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJEN TUOTTAMISESTA

PUITESOPIMUS KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN PIIRIIN KUULUVIEN TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJEN TUOTTAMISESTA LUONNOS 2.12.2015 PUITESOPIMUS KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN PIIRIIN KUULUVIEN TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1 OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Kemijärven kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO LIITE 1 KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36,

Lisätiedot

Linnala Setlementti ry (Linnala)

Linnala Setlementti ry (Linnala) 1 SOPIMUS HENKILÖSTÖPALVELUN MYYNNISTÄ 1. Sopijapuolet Savonlinnan kaupunki (kaupunki) yhteys/vastuuhenkilö Linnala Setlementti ry (Linnala) 2. Sopimuksen tarkoitus Tässä sopimuksessa määritellään sopijapuolten

Lisätiedot

Majoitusmyynti. Varaus- ja peruutusehdot

Majoitusmyynti. Varaus- ja peruutusehdot Majoitusmyynti Varaus- ja peruutusehdot Asiakkaan tekemä varaus on sekä hotellia että asiakasta sitova hotellin vahvistettua varauksen. Tämä varaus voidaan tehdä suullisesti tai kirjallisesti. Puhelintilauksissa

Lisätiedot

Hankintasopimus (luonnos) Liite 4.

Hankintasopimus (luonnos) Liite 4. 1 Hankintasopimus (luonnos) Liite 4. Allekirjoittaneet Mäntsälän kunta/ Mustijoen perusturva, jota tässä sopimuksessa nimitetään tilaajaksi ja Toimittaja Oy, jota tässä sopimuksessa nimitetään toimittajaksi,

Lisätiedot

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Valionrannan kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

AUTOMAATTISEN TAAJUUDENHALLINTARESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX/2015 RESERVINHALTIJA OY sekä FINGRID OYJ

AUTOMAATTISEN TAAJUUDENHALLINTARESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX/2015 RESERVINHALTIJA OY sekä FINGRID OYJ AUTOMAATTISEN TAAJUUDENHALLINTARESERVIN TUNTIMARKKINASOPIMUS NRO XX/2015 RESERVINHALTIJA OY sekä FINGRID OYJ 8.1.2014 2 (7) 1 SOPIMUKSEN TARKOITUS XX (Reservinhaltija) ja Fingrid Oyj (Fingrid) ovat tehneet

Lisätiedot

Espoon kaupunki jäljempänä Asiakas Osoite Y-tunnus 0101263-6. Yritys jäljempänä Toimittaja Osoite Y-tunnus. Asiakkaan yhteyshenkilö:

Espoon kaupunki jäljempänä Asiakas Osoite Y-tunnus 0101263-6. Yritys jäljempänä Toimittaja Osoite Y-tunnus. Asiakkaan yhteyshenkilö: TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 4 1 (8) Uimahallikemikaalien hankinta Espoon uimahalleihin Sopijaosapuolet Sopimuksen yhteyshenkilöt: Sopimuksen kohde ja tavoitteet Sopijaosapuolten vastuut Espoon kaupunki jäljempänä

Lisätiedot

Linnala Setlementti ry (Linnala)

Linnala Setlementti ry (Linnala) 1 LUONNOS 6.8.2015 SOPIMUS HENKILÖSTÖPALVELUN MYYNNISTÄ 1. Sopijapuolet Savonlinnan kaupunki (kaupunki) yhteys/vastuuhenkilö Linnala Setlementti ry (Linnala) 2. Sopimuksen tarkoitus Tässä sopimuksessa

Lisätiedot

SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET.

SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET. SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET Hanke Nurmijärven kunnan Klaukkalan ja Lepsämän alueurakka 1.10.2017-30.9.2020. Urakkakohde Urakkakohteina Nurmijärven

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan toimintaan liittyvistä valmistelutehtävistä tehdään erillinen sopimus.

Tarkastuslautakunnan toimintaan liittyvistä valmistelutehtävistä tehdään erillinen sopimus. Tarkastuslautakunta 19.6.2018 Liite 1 32 1 (5) Tilintarkastuspalveluja koskeva sopimus / 2017.39.1 Sopimuskausi 01.01.2018-31.12.2021 Optiokaudet 01.01.2022-31.12.2022 01.01.2023-31.12.2023 1. Sopimuksen

Lisätiedot

2) Liikennöintivelvollisuus 3) Liikennöitsijän vastuu 4) Liikennöitsijän vastuun rajoittaminen 5) Liikenteestä vastaava henkilö

2) Liikennöintivelvollisuus 3) Liikennöitsijän vastuu 4) Liikennöitsijän vastuun rajoittaminen 5) Liikenteestä vastaava henkilö Palveluliikenne 1/6 OMAT SOPIMUSEHDOT PALVELULIIKENNE SISÄLLYSLUETTELO YHTEISTYÖN PERIAATE 1) Yhteistyösitoumus LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA OSTAJAN ASEMA 2) Liikennöintivelvollisuus 3) Liikennöitsijän vastuu

Lisätiedot

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA Liite 5 Sopimusmalli (Kalusteet) TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Kemin kaupunki Osoite: Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA

SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA LIITE 5A SOPIMUS SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Jyväskylän yliopisto Pl 35 40014 Jyväskylän yliopisto (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö (jäljempänä LVM)

Liikenne- ja viestintäministeriö (jäljempänä LVM) 1 SOPIMUS KAUKO- JA LÄHIJUNALIIKENTEEN OSTAMISESTA 1. OSAPUOLET Liikenne- ja viestintäministeriö (jäljempänä LVM) VR-Yhtymä Oy (jäljempänä VR) 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA KOHDE LVM ostaa VR:ltä sopimuskauden

Lisätiedot

PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus

PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus 1 SUUN TERVEYDENHUOLLON ANESTESIAPALVELUN HANKINTA 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin terveyskeskus PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki ja xxxxxxx (jäljempänä

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausurakoiden puitesopimusluonnos

Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausurakoiden puitesopimusluonnos Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausurakoiden puitesopimusluonnos 1 2 Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausurakoiden puitesopimusluonnos SISÄLLYS 1. Sopijaosapuolet

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä.

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä. Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 26.10.2017 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä. Kohde Tarjouspyyntö koskee

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ 1 LAPINLAHDEN JA VARPAISJÄRVEN HAUTAUSMAIDEN HAUDANKAIVUU- JA PEITTÖTÖISTÄ SEKÄ AURAUS- JA KUNNOSSAPITOTÖISTÄ Ylä-Savon seurakuntayhtymä pyytää kirjallista tarjousta Lapinlahden (kirkonkylä, Alapitkä ja

Lisätiedot

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä 1 SOPIMUSLUONNOS, AULAPALVELUT 1.1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Ympäristökeskus PL 500, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Käyntiosoite: Viikinkaari 2 a, 00790 Helsinki Y-tunnus: 0201256-6

Lisätiedot

LUONNOS LIITE 6 SOPIMUS OPPILASKULJETUSTEN SEKÄ PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN HANKINNASTA

LUONNOS LIITE 6 SOPIMUS OPPILASKULJETUSTEN SEKÄ PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN HANKINNASTA LUONNOS LIITE 6 SOPIMUS OPPILASKULJETUSTEN SEKÄ PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Lopen kunta (jäljempänä Tilaaja ) Y-tunnus: 0150919-1 Tilaajan yhteyshenkilö

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus VARELY/xx/2017 LUONNOS REITTIPOHJAISESTA KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUKSESTA NRO

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus VARELY/xx/2017 LUONNOS REITTIPOHJAISESTA KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUKSESTA NRO Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus VARELY/xx/2017 LUONNOS REITTIPOHJAISESTA KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUKSESTA NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Tarjous on toimitettava suljetussa kuoressa osoitteella: Mahdollisia lisätietoja antaa kuntatekniikkapäällikkö Jarmo Ojajärvi, puhelin 050 5950 565.

Tarjous on toimitettava suljetussa kuoressa osoitteella: Mahdollisia lisätietoja antaa kuntatekniikkapäällikkö Jarmo Ojajärvi, puhelin 050 5950 565. Tarjouspyyntö Tarjouspyynnön kohde Tarjouksen jättäminen Kurikan kaupungin tekninen osasto pyytää tuntihintatarjousta seuraavista maanrakennustyökoneista: - tela-alustainen kaivinkone kokoluokka < 10 tn

Lisätiedot

Sopimukseen liittyvät ilmoitukset on tehtävä kirjallisesti toisen sopijapuolen yhteyshenkilölle.

Sopimukseen liittyvät ilmoitukset on tehtävä kirjallisesti toisen sopijapuolen yhteyshenkilölle. Loimaan kaupungin oppilaskuljetukset 1. Sopijapuolet Palveluntuottaja: Osoite Y-tunnus: Yhteyshenkilö: ja Tilaaja: Loimaan kaupunki Osoite: Kanta-Loimaantie 7, PL 129, 32211 Loimaa Y-tunnus 1927453-8 Yhteyshenkilöt:

Lisätiedot

LASTENHOITOPALVELUJEN HANKINTA. Tilaaja: Helsingin kaupunki Opetusvirasto Stadin aikuisopisto PL Helsingin kaupunki Y-tunnus:

LASTENHOITOPALVELUJEN HANKINTA. Tilaaja: Helsingin kaupunki Opetusvirasto Stadin aikuisopisto PL Helsingin kaupunki Y-tunnus: 1 LASTENHOITOPALVELUJEN HANKINTA 1.1. Luonnos Sopijapuolet Tilaaja: Helsingin kaupunki Opetusvirasto Stadin aikuisopisto PL 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus: 0201256-6 Palveluntuottaja: xxxxxxx (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS. Valkeakosken kaupunki jäljempänä Asiakas. Osoite PL Valkeakoski Y tunnus

SOPIMUSLUONNOS. Valkeakosken kaupunki jäljempänä Asiakas. Osoite PL Valkeakoski Y tunnus 1 ( 6) SOPIMUSLUONNOS Valkeakosken kaupungin strategiatyön konsultointi Sopijaosapuolet Yritys jäljempänä Toimittaja Osoite Y tunnus Sopimuksen yhteyshenkilöt Valkeakosken kaupunki jäljempänä Asiakas Osoite

Lisätiedot

TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen ("Sopimus") on tehty seuraavien osapuolten välillä:

TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen (Sopimus) on tehty seuraavien osapuolten välillä: TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen ("Sopimus") on tehty seuraavien osapuolten välillä: (1) Ranuan kunta (y-tunnus 0191974-8), Aapiskuja 6 B, 97700 Ranua ("Tilaaja"); ja (2) [ ] (y-tunnus [ ]), [LISÄÄ

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNANHALLITUS Kermanrannantie HEINÄVESI AURAUSURAKKATARJOUSPYYNTÖ ALUEET. Kiinteistöt kartan 2 mukaisesti

HEINÄVEDEN KUNNANHALLITUS Kermanrannantie HEINÄVESI AURAUSURAKKATARJOUSPYYNTÖ ALUEET. Kiinteistöt kartan 2 mukaisesti HEINÄVEDEN KUNNANHALLITUS Kermanrannantie 7 79700 HEINÄVESI AURAUSURAKKATARJOUSPYYNTÖ 2017-2020 1. ALUEET Kaavatiet kartan 1 mukaisesti Kiinteistöt kartan 2 mukaisesti Lumen poisto ajettavaan kuntoon ennen

Lisätiedot

VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018

VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018 VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018 Hinnat on ilmoitettava verottomina. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous Tarjoukset pyydetään jättämään 8.11.2017 klo 15.00

Lisätiedot

Palveluntarjoaja: XXX, (jäljempänä Palveluntarjoaja) Y-tunnus: XXX Osoite: XXX Yhteyshenkilö: XXX sähköpostiosoite: XXX puh.: XXX

Palveluntarjoaja: XXX, (jäljempänä Palveluntarjoaja) Y-tunnus: XXX Osoite: XXX Yhteyshenkilö: XXX sähköpostiosoite: XXX puh.: XXX JANAKKALAN KUNTA METSÄOMAISUUDEN HOITO SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja: Janakkalan kunta, (jäljempänä Tilaaja) Y-tunnus: 0147510-4 Osoite: Juttilantie 1, 14200 Turenki Yhteyshenkilö: XXX sähköpostiosoite: XXX

Lisätiedot