Ohje 4: Käytä kieltä. Ohje 4, Pelasta kieli / Спасите язык Lari Kotilainen ja Anna Sidorova

Transkriptio

1 Ohje 4: Käytä kieltä Kielten sukupuuttoon kuoleminen on jo monesti toisteltu tulevaisuudenkuva. Tekin tiedätte, että kielikuolema uhkaa siksi, että yhä useampia kieliä puhutaan yhä vähemmän ja yhä harvemmissa yhteyksissä. Tämän mantran hokemisella on huonot puolensa. Ryhdymme ajattelemaan, että pienten kielten käyttömahdollisuuksien kaventuminen on jonkinlainen luonnonlaki. Näin ei kuitenkaan ole, vaan myös myönteinen kehitys on mahdollista. Itse asiassa jotkin kielenkäyttöalueet jopa monikielistyvät. Tällainen esimerkki on internet. Vaikka moderni elämä ilman internetiä tuntuu nykyisin jo lähes mahdottomalta, internet on koko kansan ilmiönä vasta parikymmentä vuotta vanha. Sen lyhyeen historiaan mahtuu kiinnostava esimerkki kielten monimuotoisuuden voittokulusta. Vielä 1990-luvun puolivälissä vaikutti nimittäin pahasti siltä, että internet tulee toimimaan lähinnä englanniksi. Verkossa oli tarjolla monenlaista kiinnostavaa ja uutta tietoa englanniksi, muttei juuri mitään relevanttia asiaa esimerkiksi suomeksi, pienemmistä kielistä nyt puhumattakaan. Elimme kielten monimuotoisuuden riskiaikaa. Mitä jos me internetin käyttäjät olisimme joukolla ajatelleet englannin riittävän ja olisimme jättäneet koko tämän valtavan kielenkäyttöalueen yksikieliseksi? Viimeiset reilut viisitoista vuotta ovat onneksi osoittaneet pelon turhaksi. Netti on muuttunut monikielisyyden aarreaitaksi. Verkko monikielistyi 90-luvun lopulta alkaen. Lopullisesti tilanne muuttui, kun verkko kehittyi 2000-luvulla laajempipohjaisen tiedontuottamisen suuntaan siis sosiaalisen median voittokulun kautta. Erilaiset chatit, wikit, blogit ja Facebookin ja vkontakten tapaiset sosiaaliset verkostot räjäyttivät käyttäjien omat äidinkielet bittiavaruuteen. Esimerkiksi Suomessa kielikeskustelussa sosiaalista mediaa parjataan usein kielen ja kielitaidon pilaajana. Itse en voisi olla enempää eri mieltä sen merkityksestä: juuri sosiaalinen media on viimeistään varmistanut, että internet on todella monikielinen, sillä ihmiset haluavat puhua arkipäivän asioista omalla kielellään. Monikäyttöisyys on virheettömyyttä tärkeämpää! Kielet siis elävät vain, jos niitä käytetään. Kielensuojelu ei voisi olla yksinkertaisempaa: sen kun puhut ja kirjoitat, laulat, runoilet, luet ja höpiset. Toki täytyy pitää huolta kielenkäyttötilanteiden monipuolisuudesta. Yksi esimerkki on juuri internetin 1

2 monikielistyminen. Nettikin on silti vain yksi alue, eikä yksinään korvaa muita käyttöalueita. Tarvitaan siis mahdollisimman laajoja mahdollisuuksia käyttää pieniä kieliä. Kirjan neljäs ohje kuuluu lyhyesti käytä kieltä. Käytännön syistä ohje tarkoittaa useimpien vähemmistökielten kohdalla myös: uskalla olla monikielinen. Selitän seuraavassa ensin, miksi eri kielenkäyttöalueiden monipuolisuus on tärkeää. Sen jälkeen perustelen vielä yhteiskunnan monikielisyyden etuja. Käytän useissa kohdissa esimerkkinä parhaiten tuntemaani kieltä, eli suomea, ja parhaiten tuntemaani valtiota, eli Suomea, ja sen kielipoliittista tilannetta. Lyhyesti sanottuna pyrin tässä ohjeessa tarjoamaan argumentteja oman kielen käyttämisen oikeutukseksi. Lopussa palaan myös konkreettisiin keinoihin. Aluemenetyksiä Suurempien kielten ylivalta hermostuttaa kaikkialla. Tutuin tapaus on ranskalaisten sota anglismeja eli englannin kielestä tulevia sanoja ja sanontoja vastaan. Vaikka ranska on kaikilla objektiivisilla mittareilla jättimäinen kieli, ranskan puhujat ovat silti huolissaan sitä vaikutusvaltaisemman kielen vaikutuksista. Moni suomalainenkin ajattelee, että meidän pitäisi ratsastaa taistelutantereelle ranskalaisten rinnalla. Epäilemättä moni teistäkin on pohtinut, pitäisikö oman kielen suojeluun käytetty energia suunnata suuremmista kielistä esimerkiksi englannista, venäjästä tai miksei suomestakin lainautuvien sanojen vastustamiseen. Itse epäilen tätä. Uskon ranskalaisten käyvän sotaa väärällä rintamalla: sanoja on kieliin lainattu aina. Ne tulevat sieltä, mistä kulttuurivaikutteetkin. Edes ranskalaiset eivät voi olla sekä kielellisesti että kulttuurisesti täysin omavaraisia. Osuvampi huolenaihe tuntuu sen sijaan olevan ruotsalaisilla. Ulf Teleman ja Margareta Westman ovat nostaneet jo vuonna 1997 esiin ruotsin kielen kärsimät aluemenetykset, ruotsiksi domänförlust. Ajatelkaapa: ruotsia puhuu vajaa kymmenen miljoonaa ihmistä omassa maassaan. Silti ruotsikin on menettänyt ja menettää yhä joitakin toiminta-alueitaan englannin kielelle. Teleman ja Westman mainitsevat englannin valtaamina aloina muun muassa talouden, tieteen, populaarikulttuurin ja politiikan. Juuri aluemenetykset ovat tie kielen aseman heikkenemiseen. Ne ovat jopa suomen ja ruotsin kielen kokoisten kielten kannalta relevantti uhkakuva. Moni suomalainen puhuu 2

3 suomen kieltä joka päivä, kirjoittaa ja lukee yhä lähinnä vain suomea. Hän ei tule ehkä ajatelleeksi, että Suomessa on myös monia, jotka työskentelevät jo lähes kokonaan englanniksi. Suomessa on myös asioita, joita ei enää voi ylipäänsä tehdä suomeksi. Tämä on kova isku kielelle, jonka historia Suomen yhteiskunnan tärkeimpänä kielenä on itse asiassa varsin lyhyt: vajaan vuosisadan mittainen. Suomen kielen nyt menettämät alueet ovat samoja, joista Teleman ja Westman olivat huolissaan: ne ovat kielenkäyttöalueita yritysmaailmassa, tieteessä, kaupan ja hallinnon alalla ja populaarikulttuurin alueella. Jos ajatellaan suomen kielen koko käyttöpotentiaalia jonkinlaisena kaksiulotteisena pintana, tämän pinnan ala pienenee hiljalleen. Osia alasta siirtyy jatkuvasti englannin kielen haltuun. Otan vielä yhden esimerkin Suomesta: yliopistot ja tiedemaailman. Kansainvälisyys on ja on aina ollutkin tieteelle elinehto. Uutta on kuitenkin se, että kansainvälisyyden ja laadun synonyymiksi on vakiintunut juuri englannin kieli. Jopa Suomen suurimman tiederahoittajan, Suomen Akatemian, rahoitusta voi hakea vain englanninkielisin hakemuksin. Suomalaiset siis hakevat rahoitusta suomalaiselta instituutiolta englannin kielellä. Minusta tällä kehityksellä ei ole kuin häviäjiä. Häviäjiä ovat tieteentekijät, jotka käyttävät kohtuuttomasti aikaa vieraskielisten dokumenttien tuottamiseen ja joiden kosketus kotimaiseen yleisöön katoaa. Häviäjiä ovat myös kaikki suomenkieliset, sillä spesifistä tiedosta uhkaa tulla koulutetun eliitin omaisuutta. Tieteellinen englanti ei ole kaikkien eikä edes läheskään kaikkien suomalaisten kielitaidolla luettavissa. Suurin häviäjä on silti itse kieli. Jos uutta tietoa ei tuoteta lainkaan suomeksi, suomen kieli ei enää ole tiedekieli. Uusi ajattelu, uudet termit ja ylipäänsä uudet asiat eivät välttämättä suodatu kieleen. Omakielisen tieteen asema pohdituttaa niin pienten kuin suurtenkin sukukielten piirissä, niin yksityishenkilöitä kuin monia järjestöjäkin (järjestöistä lisää ohjeessa 7). Vaikka suomen käyttömahdollisuudet näyttävät varmasti monien sukukieltemme näkökulmasta ruhtinaallisilta, mekanismit ja niiden seuraukset ovat samanlaisia. Tieteessä tapahtuvat käyttöalojen menetykset johtavat kaikkialla samoihin asioihin: tiedon elitistymiseen, kansalaisten eriarvoistumiseen, kielen köyhtymiseen, sen markkina-arvon heikkenemiseen ja niin edelleen. Vakaviin asioihin siis. Edellä kirjoittamastani huolimatta olen sitä mieltä, ettei liialliseen pessimismiin kannata vaipua. Eräs aluemenetysten ikävistä puolista on niiden näennäinen vääjäämättömyys. Moni suomalaisista on jo valmis nostamaan kätensä ilmaan ja luovuttamaan englannille. Ei ole aivan tavatonta, että suomalaiset itse ehdottavat lisäalueiden 3

4 luovutusta: jotkut ovat tarjonneet yliopistojen hallintokieleksi kansainvälisyyden nimissä englantia, yltiopäisimpien englantiuskovaisten mielestä laajempi siirtyminen englantiin auttaisi maamme kilpailukykyä, kun kaupallisen toiminnan esteenä olevasta eksoottisesta kielestä päästäisiin eroon. Väärin! Omaleimaisuudesta luopuminen ei voi olla järkevä strategia globaalissakaan maailmassa. Eikä taistelua ylipäänsä ole hävitty. Ei ole syytä lietsoa tappiomielialaa, vaan etsiä vaihtoehtoja, jotka toimisivat erilaisissa ympäristöissä. En usko poppakonsteihin, mutta lähellä sellaista on rinnakkaiskielisyys. Uskon siis sekä Suomessa että kansainvälisestikin monikielisyyteen. Uskokaa tai älkää yhteen maahan mahtuu useita kieliä! Ratkaisuna rinnakkaiskielisyys Pienten kielten tulevaisuudesta puhuessa tulee helposti demonisoitua isommat kielet. Venäjä valtaa alueita, hyökyy suomalais-ugrilaisten kielten tilalle, syö pienet kielet ja tunkee vaikutteitaan. Suuret kielet eivät silti ole mitään kielten Tyrannosaurus rexejä. Varsinainen ongelma ei ole suurten kielten käyttäminen sinänsä, eikä tavoite missään nimessä voi olla venäjän käytön estäminen. Sehän tarkoittaisi samalla sisäänpäin käpertymistä ja kielisodan aloittamista. Venäjää puhuessa tai kirjoittaessa ei ole syytä tuntea huonoa omaatuntoa. Kunhan muistaa käyttää myös omaa kieltään. Yhden kielen ei siis ole pakko sulkea pois toista kieltä. Ei suuren pientä, eikä pienen suurta. Samoja asioita voidaan tehdä kahdellakin kielellä. Esimerkiksi suomen kielen aluemenetykset ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, että niissä vaihtoehtona olisi myös rinnakkaiskielisyys kahden kielen yhteiselo. Kielten rinnakkaisuudesta Suomessa on kaksikielisillä, suomen- ja ruotsinkielisten alueilla, jo monen sadan vuoden kokemus. Sama pätee tietenkin mitä suuremmissa määrin Venäjäänkin. Itse asiassa koko maailman mittakaavassa monikielisyys on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Miten rinnakkaiskielisyyttä sitten käytännössä voi edistää? Tästä on varmasti lähes kaikilla jonkinlaista kokemusta. Asiaa voi lähestyä ainakin eri kielenkäyttöalueiden kautta vähä vähältä laajentamalla tai pyrkimällä torjumaan yksikielistymiskehitystä alue kerrallaan. Eräs haastateltu ehdotti esimerkiksi sanomalehtiä, joissa olisi tekstejä useammalla kielellä. Joko niin, että enemmistökielisessä lehdessä olisi välillä näytteitä vähemmistökielestä, tai 4

5 toisin päin. Näin siis tiedemaailmassakin voitaisiin julkaista englanniksi, sillä kansainvälisyys niin vaatii. Se ei kuitenkaan kiellä kertomasta samoja asioita myös suomeksi. Suomesta löytyisi kyllä väkeä, joka olisi kiinnostunut lukemaan suomeksi esimerkiksi biotieteen, genetiikan, merentutkimuksen tai muun julkisuudessa paljon esillä olevan tutkimusalan tutkimustuloksista. Miksi siis tuloksia ei voisi julkaista kahdella tai vaikka useammalla kielellä? Vastauksia on tietenkin monia. Rinnakkaiskielisyyteen pyrkivä törmää moneen esteeseen, joskus jopa betoniseinään. Vastustajalla on monta valmista kysymystä: Miksi toimia usealla kielellä, kun yhdessäkin on jo työtä riittämiin? Miksi käyttää rajallisia resursseja monikielisyyteen? Realistisen kielenpelastajan kannattaa varustautua miettimällä näihin kysymyksiin muutama valmis vastaus. Miten puolustaa monikielisyyttä? Haluaisit siis käyttää omaa kieltäsi mahdollisimman laajasti muiden kielten rinnalla, mutta et saa muita innostumaan ajatuksesta. Heillä tuntuu olevan tukku syitä pysytellä yhdessä kielessä. Seuraavassa on kättä pidempää neljään monikielisyyden vastustajan argumenttiin. VASTUSTAJAN ARGUMENTTI 1: PIENEN KIELEN PUHUMINEN EI OLE KOHTELIASTA. Suomen kielessä on sananlasku Seurassa ei ole kohteliasta kuiskailla. Tämän sananlaskun asenteeseen on törmännyt jokainen vähemmistökieliä tai omaa kieltään ulkomailla puhuva: ajatellaan, että kielen puhuminen ei ole kohteliasta, jos kaikki eivät sitä ymmärrä. Sillä ei tunnu olevan väliä, osallistuuko kieltä ymmärtämätön edes keskusteluun. Hyvän esimerkin tarjosi eräs haastateltava. Hän kertoi ystävistään, jotka olivat saaneet tuntemattomalta opettajalta moitteet karjalan kielen käyttämisestä, vaikka olivat puhuneet sitä vain kahden kesken yliopiston käytävällä. Eivätkö tytöt tiedä, että on epäkohteliasta puhua vierasta kieltä seurassa? Miten ystävykset sitten vastasivat moitteeseen? Juuri niin kuin mielestäni pitääkin. Ensinnäkään arvostelusta ei kannata närkästyä. Sen sijaan voi selittää kohteliaasti, miten asia on: 1) oma kieli on arvokas asia, jota kannattaa vaalia sekä yksilön itsensä että maailmanperinnön takia, 2) kieltä ei käytetty, jotta olisi pimitetty asioita kieltä osaamattomilta, vaan koska 3) eri kielten kuuleminen rikastaa myös niitä osaamattomien 5

6 kuulijoiden maailmankuvaa. Itse asiassa jo kohdan 3 takia eri kieliä kannattaisi puhua mielestäni paljon enemmän. VASTUSTAJAN ARGUMENTTI 2: MAAN VALTAKIELIKIN TARVITSEE SUOJELUA. Tämä on argumentti, jota tiedän käytetyn sekä Suomessa että Venäjällä. Se on myös totta: venäjän ja suomen on pidettävä huoli omista käyttöaloistaan englannin paineessa. Johtopäätös, jonka mukaan tämä estäisi suomea ja venäjää pienempien kielten käytön Suomessa ja Venäjällä, on sen sijaan kestämätön. Osoitan tämän yhden esimerkin avulla: kyseessä on Ranska. Ranskalaisten oman kielen suojelulla on nimittäin pimeä puolensa. Ranskaa pidetään usein yksikielisenä maana, mutta todellisuudessa ranskaa puhuu EU-tutkimuksen (Eurobarometri 243) mukaan äidinkielenään vain 93 prosenttia Ranskan kansalaisista. Lähes viisi miljoonaa ihmistä puhuu siis jotain muuta kieltä. Maailman kieliä luokitteleva Ethnologue tunnistaakin Ranskan alueelta useita eri kieliä. Esimerkiksi bretonin puhujia arvellaan asuvan Ranskassa noin puoli miljoonaa, korsikan puhujia noin , katalaanin puhujia noin ja baskin puhujia Lisäksi Ranskassa puhutaan tietenkin paljon arabian eri muotoja ja monia muitakin kieliä. Ranskan valtion yksikielisyys osoittautuukin lähemmässä tarkastelussa myytiksi, jota on pidetty yllä poliittisista syistä: vähemmistö- ja aluekielten asema on haluttu tietoisesti pitää perifeerisenä. Vaikka Ranska on viimeisten vuosikymmenten aikana hieman lieventänyt suhtautumistaan vähemmistökieliin, on sen kielipolitiikka saanut osakseen hyvin kitkerää kritiikkiä. Sitä on verrattu jopa fasististen maiden kielipoliittisiin käytäntöihin. Näihin kuuluvat puristisuus eli kielen suojelu kaikelta vieraalta, jonkin prestiisikielimuodon korostaminen murteiden kustannuksella, vähemmistökielten oikeuksien polkeminen ja kielen laajentumispyrkimykset oman maan rajojen ulkopuolelle. Kiinnostavampaa kuin Ranskan yksikielisyyspolitiikan yksityiskohdat on joka tapauksessa sen herättämä kritiikki. Se nimittäin osuu minkä tahansa muunkin monikielisen maan tilanteeseen. Pääajatuksena kritiikissä on, että ne argumentit, joilla on perusteltu ranskan kielen aseman parantamista suhteessa englantiin, koskevat yksi yhteen myös vähemmistökieliä suhteessa ranskaan. On siis loogisesti kestämätöntä argumentoida vain ranskan kielen puolesta. Ranskan kielen suojelua englannin vaikutuksia vastaan on perusteltu muun muassa kulttuurisella monimuotoisuudella. Samassa yhteydessä on puhuttu myös kielellisen moniäänisyyden tärkeydestä. Angloamerikkalainen kulttuuri on inhimillistetty, ja se on nähty oliona, joka tuputtaa ja pakottaa kaikki vaikutusalueelleen joutuvat ihmiset englannin kielen 6

7 käyttöön. Välineenään se käyttää kulttuurituotteitaan ja teknologista etulyöntiasemaansa. Tämä kaikki kuulostaa varmasti tutulta, ja huolestuttavaa se onkin. Ranskan toimintaa kritisoineet kysyvät kuitenkin: miksei sama päde myös ranskan kieleen suhteessa Ranskassa puhuttaviin vähemmistökieliin? Eikö ranskan kieli ole näiden vähemmistökielten kannalta samanlainen omaa kulttuuriaan tuputtava hirviö? Argumentit, joiden nojalla perustellaan ranskan suojelua, kielletään, kun puhutaan vähemmistökielten suojelusta. Tämä ajatus on helppo siirtää Ranskasta muualle, niin Suomeen kuin Venäjällekin. Samat argumentit, joilla vaaditaan suomen tai venäjän kielille suojelua englantia vastaan, koskevat myös Suomessa ja Venäjällä puhuttavia vähemmistökieliä. Näihin kuuluu ihmisen oikeus toimia yhteiskunnassa omalla äidinkielellään, kulttuurien ja kielen monimuotoisuuden tärkeys ja kielten itseisarvo. Emme halua, että kaikki ryhtyvät puhumaan englantia, sillä yksikulttuurisuus kaventaa näköaloja. Samalla logiikalla kaikkien ei myöskään tarvitse puhua suomea tai venäjää sillä yksikulttuurisuus kaventaa näköaloja. VASTUSTAJAN ARGUMENTTI 3: MONIKIELISYYS PILAA OMANKIN KIELEN. Tämä argumentti on luonteeltaan erilainen kuin kaksi ensimmäistä, sillä se nousee vähemmistökielten puhujien puolelta. Kyse on purismista, jota olen käsitellyt muuallakin tässä kirjassa. Toiston uhalla sanon tämän vielä kerran: en näe erilaisia toisista kielistä saatuja vaikutteita ongelmana, sillä kielet eivät kuole näihin vaikutteisiin. Kielet kuolevat, jos ne menettävät käyttöalueensa ja sitä kautta käyttäjänsä. Käytännössä mielestäni vähemmistökielten piirissä voisi rohkeasti kokeilla oman kielen tekemistä tutuksi enemmistökielten puhujille esimerkiksi kaksikielisiä tapahtumia tekemällä ja tuottamalla taidetta, jossa on näkyvissä sekä enemmistö- että vähemmistökielen elementtejä. Musiikki voi hyvin olla kaksikielistä, samoin kuin vaikkapa teatteriesitykset. Esimerkiksi suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa on jonkin verran käytetty tietoista sekoittamista: jotkut romaanihenkilöt esimerkiksi puhuvat välillä ruotsin seassa suomea. Taide jäljittelee näissä tapauksissa tosimaailmaa: kielet eivät käytännössäkään elä täysin eristyksissä toisistaan. VASTUSTAJAN ARGUMENTTI 4: MONIKIELISYYS ON KALLISTA. Monikielisyyttä vastustetaan myös kustannuksilla. Tietenkin on selvää, että monien kielien käyttämisestä aiheutuu jonkin verran myös kustannuksia varsinkin, jos monikielisyys otetaan tosissaan eli esimerkiksi käännetään virallisia dokumentteja toisille kielille. Pienenä suhteellisuuden osoituksena tarjoan kuitenkin seuraavan laskelman: Euroopan Unionissa on 23 virallista 7

8 kieltä. Lähes kaikki viralliset dokumentit käännetään kaikille näille 23 kielelle. EU:n tärkeämmissä kokouksissa on tulkit kaikille näille 23 kielelle. Tämä yltäkylläiseltä vaikuttava monikielisyys maksaa kirjassa Suomen kielen tulevaisuus esitetyn laskelman mukaan noin 2,5 euroa kansalaista kohden vuodessa. Kaksi ja puoli euroa kääntämisestä 23 kielelle! Nelihenkinen Euroopan Unionin alueella asuva perhe siis sijoittaa vuodessa kympin siihen, että itseä koskeva hallinto ja lainsäädäntö on saatavissa omalla kielellä. Raha on mitätön panostus omaan kieleen ja omiin mahdollisuuksiin tutustua edellä mainittuihin dokumentteihin. Kaiken lisäksi on muistettava, että EU on kallis poikkeustapaus: useimmissa tapauksissa eri kieliä on 23:n sijasta vain kaksi! Helposti toteutettavia esimerkkejä Huh. Pahoittelen, että tämän ohjeen perustelut venyivät. Toivoakseni saatte kuitenkin edeltäviltä sivuilta myös muutamia ideoita tavoista, joilla oman kielen asemaa voi parantaa käyttämällä sitä. Monia tapoja on itse asiassa tullut esille jo aiemmissa ohjeissa. Esimerkiksi ohjeessa 1 lueteltiin jo monia kulttuurituotteita. Sellaisten perinteisten kielenkäyttöalueiden kuin kirjallisuuden, erilaisten julkaisujen, teatterin ja musiikin merkitys ei ole pienentynyt. Niiden rinnalle ovat toki nousseet tietokoneiden tarjoamat mahdollisuudet, kuten erilaiset multimediapelit. Kukaan ei myöskään kiellä revittelemästä hieman hassummille alueille: kilpailuihin, vaatteisiin, leluihin tai vaikka kadulla jaettaviin lentolehtisiin. Tärkeä alue on ohjeen alussa fokukseen nostamani internet. Sen hyviin puoliin kuuluvat helppous ja halpuus, sillä kielen asemaa voi virtuaalimaailmassa pönkittää ilman erityistaitoja ja ilman pääomaa. Tarvitaan vain verkkoyhteys. Yksinkertaisimmillaan kyse voi olla vaikkapa harrastuksen tai kotikunnan artikkelin päivittämisestä Wikipediassa. Wikipedia on olemassa lukemattomilla pienillä kielillä, mutta artikkeleiden määrässä ei ole aina hurraamista. Suomenkielisessäkin Wikipediassa on lähes viisitoista kertaa vähemmän artikkeleja kuin englanninkielisessä. Ja pakko kai myöntää, että myös artikkelien tasossa on kiinni kurottavaa. Töitä siis riittää. Astetta enemmän atk-taitoja vaatii ohjelmien ja verkkosivustojen kääntäminen eli lokalisaatio. Vkontakte on jo käännetty useimmille suomalais-ugrilaisille kielille, mutta muitakin ohjelmia on verkko pullollaan. Eräs haastateltava listasi työsarkaa seuraavasti: eri 8

9 kielten fonttien kehittäminen, ilmaisten sanakirjojen täydentäminen, eri alojen ilmaisten termistöjen kehittäminen, kielentarkastusohjelmien lokalisointi, automaattikääntäjien kehittäminen (tarkemmin eri haasteista esim. marlamuter.ru). Unohtaa ei tietenkään sovi internetiin sijoitettuja kielenopiskelumateriaaleja ja aivan tavallisia Vkontakte-ryhmiä, jotka liittyvät vähemmistökansoihin, vähemmistökieliin ja kieliasioihin ihan muuten vain. Suomessakin Facebookin suosituimpia sivustoja ovat kieleen jotenkin humoristisesti liittyvät sivustot, kuten oikeinkirjoitusvirheitä bongaava Yhdyssana on yhdyssana ja ärsyttäviä sanoja ja sanontoja esittelevä Kielletyt sanat ja sanonnat. Samaa voi jatkaa myös arjessa. Kodista ja kotipiirissä tapahtuvasta kielenkäytöstä puhun seuraavassa ohjeessa, mutta yhtä lailla voi toimia työpaikalla. Haastateltavilla olikin monenlaisia suunnitelmia aina erityisistä työpaikan kielipäivistä, Puhu vain komia -päivän kautta aivan tavalliseen työpaikalla järjestettävään kieltenopetukseen. Kielipäivän ajatuksena on olla eräänlainen hyväntuulinen teemapäivä. Työpaikan eri kieliä puhuvat ihmiset opettavat yksikielisille työtovereilleen muutamia fraaseja, kenties numeroita tai hyvänpäivän toivotuksia. Ei vakavassa hengessä vaan huumorin sävyttämänä. Mahdollisuuksia on lukemattomia, ja keksitte niitä varmasti itse lisää omasta elämänpiiristänne minua paremmin. Oleellista on, että arvostatte kieltänne, puhutte sitä, kirjoitatte sitä ja pyydätte realismin muistaen myös toisilta sen käyttämistä. Ja hyvät ihmiset: unohtakaa sellaiset höpinät kuin minun on niin paljon helpompi ilmaista itseäni venäjäksi, en ole tottunut puhumaan näistä asioista omalla kielelläni tai tätä ajatusta ei oikein voi sanoa omalla kielelläni. Ne eivät pidä paikkaansa. Ja vaikka pitäisivätkin, niin älkää uskoko sitä! 9