BRÄNDIKÄSIKIRJA 20 21

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BRÄNDIKÄSIKIRJA 20 21"

Transkriptio

1 20 BRÄNDIKÄSIKIRJA

2 TULE MUKAAN KERTOMAAN SATASOTEN TARINAA Palveluita, ihmisiä ja kanavia Satasoten brändi on satakuntalaisten, asiakkaiden ja sidosryhmien mielikuva Satasotesta. Brändimielikuva syntyy palveluista, toiminnoista, päätöksistä ja kanavista, jotka ovat Satasoten toimintaa ja ihmisistä, jotka tekevät työtä Satasotelle. Myös jokainen Satasotesta niin yksityisesti kuin julkisesti käyty keskustelu on luomassa brändimielikuvaa Satasotesta. Koska juuri sinun roolisi Satasoten menestyksen rakentamisessa on tärkeä, olemme laatineet avuksesi brändikäsikirjan. Käsikirjaa käyttämällä autat yhdessä vahvistamaan Satasoten brändilupausta ja edistämään kilpailuetua Satasoten arvojen mukaisella tavalla: luotettavasti, tasaarvoisesti ja ihmisestä välittäen.tämä mahdollistuu siten, että Satasoten nimissä välitetyt viestit ja muu toiminta ovat systemaattisia, läpinäkyviä, merkityksiä rakentavia, erilaistavia ja vaivatta ymmärrettävissä. Tahdomme, että ihmiset ottavat Satasoten omakseen. Se on osa satakuntalaista tarinaa ja tulevaisuutta. Nimi ja kirjoitusasu Satasote kirjoitetaan Satasote, ei SataSote, SATASOTE, Sata-sote tai Sata-Sote. Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi käytetään ensisijaisesti nimeä Satasote. Organisaation virallinen nimi määritellään täytäntöönpanon valmistelun yhteydessä, samoin palvelujen ja palvelupisteiden nimet. Brändilupaus Brändilupaus Satakuntalaisen hyvinvoinnin tuki lähellä viestii päämäärästä tehdä töitä satakuntalaisten hyvinvoinnin eteen ja heidän aktivoimisekseen. Se on ihmisläheinen, ymmärrettävä ja selkeä. Palvelut ovat helposti saavutettavissa ja ne tuodaan lähelle. Brändilupausta, niin sanottua kattobrändiä, käytetään kaikessa organisaatiomarkkinoinnissa: palveluissa, viestintämateriaaleissa ja tapahtumissa. Hissipuhe Selkeä ja kohderyhmän huomioon ottava hissipuhe varmistaa viestin perille menoa. Sen tulee aktivoida, synnyttää hyvinvointia ja tunnetta läheisyydestä sekä olla uskottava ja lunastettavissa. Hissipuhe sisältää joka kerta kaikille yhteisen viestin: Satasote on helposti saavutettavissa ympäri vuorokauden niin toimipisteissä, liikkuvasti kuin sähköisestikin. Tätä viestiä voidaan tarpeen mukaan täydentää kohderyhmäkohtaisilla sosiaali- ja terveydenhuollon sisältöjä tai faktoja korostavilla lauseilla, jotka välittävät kulloinkin haluttua sanomaa. Viestien tulee mukailla hissipuheen mallia. SATAKUNTALAISEN HYVINVOINNIN TUKI LÄHELLÄ Kun on tullut kuulluksi ja kohdatuksi, epävarmuus lakkaa olemasta ja tuntuu, että kaikki on oikein ja kohdallaan. Silloin hyvä olo läikehtii sisällä lämpimänä ja onnellisuus valtaa mielen. Tietää, että rinnalla on luotettava kumppani. Satasote on helposti saavutettavissa ympäri vuorokauden niin toimipisteissä, liikkuvasti kuin sähköisestikin. 21

3 BRÄNDIELEMENTIT JA TUNNUS Tunnus 24/7 Satakunta Sote Hiekkakivi Brändielementit Satakunnan nimi tarkoittaa suurehkoa yhtenäistä asutusaluetta. Ensimmäiset kirjalliset maininnat maakunnasta löytyvät vuodelta Satakunnan värit ovat sininen ja keltainen. Satakunnan maakuntakivi on hiekkakivi, joka on kerros- eli sedimenttikivilaji. Sen koostumus vaihtelee sen mukaan, mitä mineraaleja on kiven muodostaneessa hiekassa. Kerrostumisen ympäristö määrittää hiekkakiven ominaisuudet, raekoon, erottautumisen, koostumuksen ja kiven geometrian. Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän perusta on valtion tuella toteutettu kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuolto. Julkisen sektorin ohella palveluja tuotetaan yksityisissä yrityksissä. Suomessa toimii myös laaja sosiaali- ja terveysjärjestöjen kenttä, joka tuottaa sekä maksullisia että maksuttomia palveluja. Tunnus Satasoten tunnus vahvistaa mielikuvaa Satakuntaan muodostuneesta yhtenäisestä asutusalueesta ja maakunnan kompaktiudesta. Sen asettelussa hyödynnetään hiekkakiven koostumuksen vaihtelua sekä ajatusta sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden laajasta kentästä sekä digitalisoitumisesta. Pistekirjoitusmerkistön mukaan asetellut ympyrät muodostavat numerot 2,4 ja 7. Ne kuvaat ympäri vuorokauden tarjottavia palveluita, jotka ovat lähellä. Tunnistettava muotokieli luo perustaa Satasoten brändikuvan pohjaksi. Tunnuksesta välittyy Satakunnan merkityksellisyys ja pitkä historia. Se on kuitenkin samanaikaisesti moderni viestien innovatiivisuudesta, välittämisestä ja kokeilunhalusta. Tunnusta käytettään osana bränditunnusta. Sitä ei tule käyttää sellaisenaan. 22

4 BRÄNDITUNNUS JA SEN KÄYTTÖ Bränditunnus Satasoten bränditunnus muodostuu tunnuksesta ja logotyypistä. Se on tunnistettava ja muotokieleltään moderni, mutta kuitenkin ajaton. Bränditunnus allekirjoittaa kaikki Satasoten markkinointimateriaalit. Brändin käyttöoikeudet Ennalta sopien Satasoten brändiä voi käyttää kaikessa Satasoteen liittyvässä markkinoinnissa brändikäsikirjassa määritellyn mukaisesti. Materiaali, jossa brändiä käytetään, tulee hyväksyttää ennen käyttöä asianmomaisella taholla sekä valmis materiaali Satasoten viestintäyksikössä. Lähtökohtaiset Satasoten viestintä- ja markkinointimateriaaleista ja niiden valmistuksesta vastaa Satasoten viestintäyksikkö. Bränditunnuksen käyttö Satasoten bränditunnukselle on määritelty suoja-alue, jonka sisäpuolelle ei pidä tuoda muita graafisia elementtejä. Suoja-alueen tehtävä on taata bränditunnukselle selkeä ja häiriötön ympäristö. Poikkeuksen tekee brändilupaus, joka on mahdollista sijoittaa suoja-alueen sisäpuolelle. Kun bränditunnuksen leveys on 3x, suoja-alue tunnuksen ympärillä on kauttaaltaan x, siis kolmannes tunnuksen leveydestä. Bränditunnuksen muotoa, asettelua, osia, mittasuhteita, suoja-alueita tai väriä ei saa muuttaa. Tunnuksesta ei saa tehdä omia versioita. Tunnuksen tulee erottua taustasta. Originaalien tiedostojen käyttöä suositellaan. 23

5 VÄRIT, TYPOGRAFIA JA MUOTO Oranssi RGB 253/186/18 CMYK 0/29/100/0 Turkoosi RGB 0/174/239 CMYK 100/0/0/0 Myriad Pro Condenced Myriad Pro Condenced Italic Myriad Pro Bold Condenced Myriad Pro Bold Condenced Italic Myriad Pro Condenced Harmaa RGB 88/88/90 CMYK 63/55/52/28 Valkoinen RGB 255/255/255 CMYK 0/0/0/0 Keltainen RGB 255/242/0 CMYK 0/0/1000/0 Myriad Pro Italic Myriad Pro Semibold Myriad Pro Semibold Italic Myriad Pro Bold Myriad Pro Bold Italic Hiekka RGB 229/232/223 CMYK 2/0/6/8 Brändivärit Satasoten värit perustuvat hiekkakiven ja Satakunnan värimaailmaan. Pääväri on oranssi. Muut keskeiset tunnusvärit ovat harmaa ja valkoinen. Lisäväreinä käytettävissä ovat keltainen, hiekka ja turkoosi. Tunnusvärit vahvistavat kokonaisilmettä. Typografia Satasoten kirjaintyyppi on Myriad Pro. Se on nykyaikainen kirjaintyyppi, josta on saatavissa erilaisia leikkauksia. Myriad Pro on arvioitu lukuiseltaan helpoksi. Yhteisen kirjaintyypin käyttö yhtenäistää Satasoten viestintää. Satasoten ensisijaista kirjaintyyppiä käytetään kaikissa markkinointimateriaaleissa. Arkikäytössä kuten kirjeenvaihdossa, PowerPointesityksissä ja verkkopalvelussa voi käyttää Verdana- tai Calibri-kirjasinperheitä. Tunnistemuoto Satasoten tunnistemuotona toimii ympyrä. Sen avulla yhdistetään materiaalit ja viestintä Satasoteen ja vahvistetaan brändikuvaa. Muotoa voi käyttää läpikuultavana tai vaihdellen ympyrän kokoa. 24

6 VALOKUVAT, PUHETYYLI JA SOVELTAMINEN Valokuvat Satasoten valokuvat käsitellään tai rajataan tunnistemuotoa apuna käyttäen. Kuvat voivat vaihdella kohderyhmän mukaisesti. Tunnistemuoto toimii yhdistäjänä ja sitoo moninaisen kuvaston Satasoteen. Puhetyyli Satasoten kilpailueduiksi on määritelty saavutettavuus, luotettavuus, palveluiden räätälöitävyys ja inhimillinen kohtaaminen. Näiden asioiden viestiminen onnistuu parhaiten käytännön teoilla, ei pelkästään väittämillä. Puhetapa onkin siten ennen kaikkea hyvin sisäistetty tapa toimia ja ottaa vastaan ihmiset. Satasoten kaikkien viestien ja toimintojen ydin on tuessa ja lähellä olossa. Yhdessä ne tarjoavat näkökannan ja aikaansaavat merkityksen kaikelle, mistä halutaan viestiä. Ainutlaatuinen puhetapa erottaa Satasoten kilpailijoista ja luo asiakkaalle annettavasta tuesta ja läheisyydestä sekä palveluiden saavutettavuudesta aidon kilpailuedun. Soveltaminen Satasote-brändin uskottava ja kauaskantoinen kehittäminen edellyttää johdonmukaisuutta kaikessa viestinnässä ja toiminnassa. Satasoten ydinlupauksen ja brändielementtien tulee toistua samankaltaisina niin palveluissa, palveluympäristöissä, viestinnässä kuin toimintatavoissakin. 25

7 AINEISTOMALLIT SATAKUNTALAISEN HYVINVOINNINTUKI LÄHELLÄ SATASOTE c/o Porin kaupunki Hallituskatu 12, Pori PL 121, Pori Lähettäjän nimike ASIAKIRJATYYPPI 1 (1) Etunimi Sukunimi Puhelin xxx xxxx xxx Porissa xx.xx.2016 Vastaanottava organisaatio Nimike Etunimi Sukunimi Katuosoite xxxxx Postitoimipaikka Lähettäjän viite ASIAOTSIKKO Liite Satasoten asiakirjoissa käytettävä kirjasin on Calibri. Leipätekstin pistekoko on 10, joka on hyvin luettava pistekoko. Riviväli on yksi. Varsinainen teksti sisennetään 2,3 cm:n päähän vasemmasta reunuksesta. Korostuskeinoina käytetään lihavointia. Kursivointia tulee käyttää harkiten eikä alleviivausta suositella lainkaan, sillä se mielletään hyperlinkiksi. Lopputervehdys Allekirjoitus Allekirjoittajan nimen selvennys Erillinen dokumentti, joka täydentää asiakirjan sisältöä. Liiteluettelossa liitteiden nimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Käyntikortti Vaaka, koko 90 x 50 mm. Kääntöpuoli tarvittaessa englanninkielinen. Kirjekuori- ja kirjepohjamalli Kuten käyntikorttipohja, myös kirjekuoret ja lomakkeet ovat pelkistettyjä, selkeitä ja ilmavia. Pääpaino on tunnuksessa ja brändivärien harkitussa käytössä. Kirjekuoret ovat kooltaan C4 ja C5. Painetuissa materiaalieissa käytetään kirkkaan valkoista ja pinnaltaan mattaista paperilaatua. Jakelu Luettelo tahoista tai henkilöistä, joille asiakirja toimitetaan. SATAKUNTALAISEN HYVINVOINNINTUKI LÄHELLÄ Salla Rajala Viestintäpäällikkö viestinta.satasote@pori.fi Satasote c/o Porin kaupunki Hallituskatu 12, Pori PL 121, Pori SATASOTE c/o Porin kaupunki Hallituskatu 12, Pori PL 121, Pori viestinta.satasote@pori.fi 26

8 AINEISTOMALLIT PowerPoint-pohjat PowerPoint-pohjat noudattavat selkeää, pelkistettyä ja vaaleaa ilmettä. 27

9 AINEISTOMALLIT Verkkosivut Verkkosivujen ilme on helppokäyttöinen, raikas ja selkeä. Mielenkiintoa ja elävyyttä sivustolle tuo runsas kuvan käyttö. 28

10 ASUKAS, XXXKUU ON SINUN KUUKAUTESI! AINEISTOMALLIT Printti-ilmoitukset, esitteet ja nettibannerit Mainonta on oivaltavaa ja informatiivista. Esitteiden ja lmoitusten ilme on helposti luettava, raikas ja selkeä. SATAKUNTALAISEN HYVINVOINNIN TUKI LÄHELLÄ julkisen puolen sote-ammattilaista asukasta 2555 sote-palveluiden toimipistettä, toimijaa ja tuottajaa mrd km budjetti sosiaalipalveluiden toimipistettä/tuottajaa asuu 20 km ajomatkan etäisyydellä keskussairaalasta Satakuntalaisen hyvinvoinnin tuki lähellä terveysasemaa työllistä sote-palveluissa keskimääräinen ajoaikaetäisyys keskussairaalaan 450 sote-alan yhdistystä 268 sote-luottamushenkilöä 552 milj maksettuja KELA-etuuksia Kokemuksiasi ja mielipiteitäsi tarvitaan Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen suunnittelussa. Osallistu ja ota kantaa tulevaisuuteen! Yleisötilaisuudet xx.xx. Kunta, paikka klo xx-xx xx.xx. Kunta, paikka klo xx-xx xx.xx. Kunta, paikka klo xx-xx xx.xx. Kunta, paikka klo xx-xx

11 Satasote PL 121, PORI p W W W. S A T A S O T E. F I

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet

Lisätiedot

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019 A-KILTOJEN LIITTO RY A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liitto ry:n tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA

SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA 2 3 4 5 6 Suomen Lions-liitto ry:n graafinen ohjeisto on tehty yhtenäistämään järjestön

Lisätiedot

Graafinen. ohjeistus

Graafinen. ohjeistus Graafinen ohjeistus 1/2015 A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liiton tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

Tunnus. 10 mm. Tunnuksen minimikorkeus on 10 mm.

Tunnus. 10 mm. Tunnuksen minimikorkeus on 10 mm. Visuaalinen ohje Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluvaihe Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja soteuudistuksen valmisteluajan visuaalinen ohje. Ohjeessa on määritelty valmisteluaikana

Lisätiedot

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville.

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville. Graafinen ohjeisto Miten graafisilla sovelluksilla viestitään ja opastetaan? Toimiva graafinen ilme sovelluksineen kiteyttää yrityksen imagon, yhtenäistää yrityskulttuuria ja vapauttaa tärkeitä resursseja

Lisätiedot

KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018

KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 1 KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 2 Graafinen ohjeisto Tervetuloa tutustumaan KVPS Tukena Oy:n graafisiin ohjeisiin. Tämä ohjeisto sisältää ohjeita ja vinkkejä brändi-identiteetin käyttöön ja

Lisätiedot

Kanta-palvelut graafinen ohje , versio 6.0

Kanta-palvelut graafinen ohje , versio 6.0 Kanta-palvelut graafinen ohje 18.9.2017, versio 6.0 Sisältö Kirjoitusasu Palvelut, taivutus, kieliversiot Tunnus Värillinen, musta valkoinen, värillisellä taustalla ja pohjalla sekä suoja-alue, mittasuhteet

Lisätiedot

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE 2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla

Lisätiedot

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,

Lisätiedot

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti.

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti. YLEISTÄ Graafisen ohjeiston tarkoitus on toimia tukivälineenä eri sidosryhmille sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Ohjeistossa on esitelty ohjein ja esimerkein Epilepsiatutkimussäätiön visuaalinen

Lisätiedot

Kanta graafinen ohje. Versio

Kanta graafinen ohje. Versio Kanta graafinen ohje Versio 3.0 17.3.2014 Sisältö Kirjoitusasu Tunnus Värillinen, musta valkoinen, värillisellä taustalla ja pohjalla sekä suoja-alue, mittasuhteet ja kieliversiot Tunnus ja nimi aukikirjoitettuna

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 4/2013

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 4/2013 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 4/2013 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1

Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Graafinen ohjeisto Päivitetty 4.6.2018 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Tavoitteena yhtenäinen ja tunnistettava järjestöilme Graafinen ohjeisto antaa ohjeet ja mallit siitä,

Lisätiedot

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa hengittäjistä Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa Graafiset ohjeet yhdistyksille Tästä paketista löydät graafisia ohjeita ja neuvoja materiaalien tuottamiseen oman yhdistyksesi

Lisätiedot

Arvokas. Graafinen ohjeistus

Arvokas. Graafinen ohjeistus Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä

Lisätiedot

Hai uoto. luokseen kutsuva loistokunta. Graafinen ohjeisto

Hai uoto. luokseen kutsuva loistokunta. Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Esipuhe 3 Tunnus 4 Versiot 5 Käyttö 9 Vaakuna 10 Värit 11 Typografia 12 Graafiset elementit 13 Lomakepohjat 14 Vaakunalla 14 Markkinointitunnuksella 15 Kirjekuoret ja käyntikortit

Lisätiedot

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Graafinen Ohjeisto Sisältö Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Ella Nurminen Työssäoppimisen näyttötyö

Lisätiedot

Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme

Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme Graafinen ohje visuaalinen ilme Sisällysluettelo 2. Saatesanat 3. Tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Tunnuksen kieliversiot ja juhlatunnus 7. Esimerkkejä graafisen ilmeen sovelluksista Graafinen ohje visuaalinen

Lisätiedot

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko Sisällys Sisällys 1. Esipuhe Teksti 2. Liikemerkki ja värit eri käyttötilanteissa 2.1 Esimerkkejä liikemerkin käytöstä eri taustoissa 3. Liikemerkin mitat ja suoja-alue 4. Logo ja liikemerkki 5. Slogan

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 11/2012 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm Graafinen ohje Tunnus Oulu Sinfonian tunnuksena käytetään ensisijaisesti ohessa kuvattua liikemerkin ja nimilogon kiinteää yhdistelmää. Käytössä on huolehdittava, että tunnuksen mittasuhteet sekä nimilogon

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015

GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015 GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015 2 Sisällys: LOGO, VÄRIT JA TYPOGRAFIA Logo... 4 Logon käyttö... 5 Värimaailma... 6 Typografia... 7 LOMAKKEISTO JA MUU MATERIAALI Käyntikortti... 8 Facebook-materiaalit...

Lisätiedot

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212 LOGON PERUSVERSIO PERUSVERSIO Ensisijaisesti käytettävä versio logosta. Käytetään valkoisella tai hyvin vaalealla pinnalla. PERUSVERSIO PUNAINEN NEGA Käytetään tässä ohjeistossa määritellyllä punaisella

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY

GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY Ohjeiston sisältö Tämän ohjeiston tarkoitus on antaa selkeät suuntaviivat Ollila Trans Oy:n viestinnälle. Annettuja ohjeita noudattamalla yrityksestä annetaan yhtenäinen,

Lisätiedot

Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti

Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO Selvitystyön raportti Päivitetty 3/2015 GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUS 3 TUNNUKSEN VERSIOT JA KÄYTTÖ 4 VÄRIT 5 GRAAFINEN ELEMENTTI

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI

SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ 1. VAAKUNA JA LOGOTYYPI 1.1 Vaakunan ja logotyypin mittasuhteet ja suoja-alue 1.2 Vaakunan ja logotyypin värit 1.3 Vaakuna ja logotyypin käyttö 1.4 Typografia 2. LOMAKKEISTO

Lisätiedot

Teollisuusliitto Graafinen Ohjeisto Graafinen Ohjeisto

Teollisuusliitto Graafinen Ohjeisto Graafinen Ohjeisto 1 Graafinen Ohjeisto 5 Logo Logo Teollisuusliiton pääelementti, jota suositellaan käytettäväksi itsenäisesti ilman muita elementtejä. 6 Logo Suomi / Suoja-alue & minimikoko Suoja-alue on pienin mahdollinen

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 KIRJEKUORET 10

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia 4. Visuaalinen

Lisätiedot

Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja...

Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja... Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Saatesanat...3 Liikemerkki...4 Värit...5 Logo suomenkielisenä...6 Logo ruotsinkielisenä...6 Liikemerkin käyttötapoja...7 Logon käyttötapoja...8 Tunnuksen suoja-alue...9 Typografia...10

Lisätiedot

MUSTA: CMYK RGB Pantone Black 6

MUSTA: CMYK RGB Pantone Black 6 GRAAFINEN OHJEISTO 01 VÄRIT Hammas Hohde Oy:n värit ovat vihreä ja musta. Värejä käytetään pääasiallisesti graafisissa elementeissä, grafiikoissa, otsikkoteksteissä yms. Kahdesta samansävyisestä väristä

Lisätiedot

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7. GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 2013

Graafinen ohjeisto 2013 Graafinen ohjeisto 2013 Yritystunnus Äänekosken Energian yritystunnus muodostuu kolmesta osasta: sinisestä ja oranssista muodosta, sekä logosta. Ensisijainen yritystunnus Ensisijainen yritystunnus Toissijainen

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0

GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 03.11.2017 GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 SISÄLLYS Graafisen ohjeiston tarkoitus on nimensä mukaisesti ohjeistaa, selkeyttää ja yhdenmukaistaa Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen yhteydessä tapahtuvaa viestintää.

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 2017

GRAAFINEN OHJEISTO 2017 GRAAFINEN OHJEISTO 2017 Graafinen ohjeisto ja sen käyttötarkoitus Sisällys Tullinkulman Työterveys Oy:n uusi aputoiminimi on Pirte ja se otetaan käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen markkinoinnissa ja muussa

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO JÄSENYHDISTYKSILLE

GRAAFINEN OHJEISTO JÄSENYHDISTYKSILLE GRAAFINEN OHJEISTO JÄSENYHDISTYKSILLE Haluamme uudella tunnuksella muistuttaa ihmisille, että aivot luovat pohjan kaikelle inhimilliselle vuorovaikutukselle. Tyylitellyn aivot-tunnuksen voi nähdä myös

Lisätiedot

MAASEUDUN SIVISTYSLIITON GRAAFINEN OHJEISTO 1.1. Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1

MAASEUDUN SIVISTYSLIITON GRAAFINEN OHJEISTO 1.1. Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1 Maaseudun Sivistysliiton graafinen ohjeisto 1.1 Hahmo Design Oy 2.3.2018 Sisällysluettelo Ydinilme MSL:n tunnus 3 Tunnuksen käyttö 4 Tunnusoriginaalitiedostot 5 Värit 6 Typografia 7 2 ydinilme > tunnus

Lisätiedot

1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1.

1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1. 1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE 4 1.2 VÄRILLINEN LOGO 5 1.3 LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA 6 1.4 MUSTA LOGO 7 1.5 EI NÄIN 8 3 1.1 Logo ja turva-alue neste jacobsin logo Neste Jacobsin uusi tekstilogo

Lisätiedot

LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo.

LOGO 2. LOGO. Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. 8 LOGO Autokeskuksen yritystunnus on Autokeskus-logo. Autokeskuksen logoa käytetään aina vaakamuodossa. Logoa ei saa latoa, piirtää tai asetella uudelleen. Logon mittasuhteita tai väritystä ei saa muuttaa.

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. 3. versio / 2019

Graafinen ohjeistus. 3. versio / 2019 Graafinen ohjeistus 3. versio / 2019 Alkusanat Helmet-logo on pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen logo. Helmet-kirjasto on Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastojen kirjastoverkko.

Lisätiedot

SISÄLLYS. Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11. Uusimaa hanke Graafinen ohjeistus

SISÄLLYS. Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11. Uusimaa hanke Graafinen ohjeistus GRAAFINEN OHJEISTUS SISÄLLYS Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11 Uusimaa 2019 -hanke Graafinen ohjeistus TUNNUS Uusimaa 2019 -hankkeen tunnus on kaksikielinen.

Lisätiedot

Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön

Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön Johdanto sisällysluettelo Logo... 3 Logon käyttö... 4 Logon sovellukset... 5 Väripaletti... 6 Joensuun kaupunginteatteri on saanut uuden visuaalisen

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus. Taustaa. Logon elementit. Mittasuhtet. Suoja-alue. Värimääritykset. Logon sijoittelu. Kirjasintyypit eli typografia

Graafinen ohjeistus. Taustaa. Logon elementit. Mittasuhtet. Suoja-alue. Värimääritykset. Logon sijoittelu. Kirjasintyypit eli typografia Graafinen ohjeistus Taustaa Logon elementit Mittasuhtet Suoja-alue Värimääritykset Logon sijoittelu Kirjasintyypit eli typografia Taustaa Nuorten Kotkien alkuperäinen logo on vaakunamalliseen kehyksen

Lisätiedot

TUNNUS TUNNUS MILLOIN EHYT, EHYT RY JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ EHYT RY TEKSTISSÄ?

TUNNUS TUNNUS MILLOIN EHYT, EHYT RY JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ EHYT RY TEKSTISSÄ? GRAAFINEN OHJEISTO JOHDANTO Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n graafinen ohjeisto kokoaa yhteen visuaalisen viestinnän linjaukset. Visuaalinen identiteetti antaa viestinnälle ilmeen, persoonallisuuden ja ryhdin.

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, Kalevan Nuorten Liitto ry

Graafinen ohjeisto. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, Kalevan Nuorten Liitto ry tukee Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry:n ja Kalevan Nuorten Liitto ry:n visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä. Ohjeisto antaa peruslinjat painotuotteiden toteuttamiseen.

Lisätiedot

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0 Esipuhe Tämä kevyt graafinen ohjeisto antaa perusohjeet ABMcompositen visuaalisten elementtien käytöstä markkinointiviestinnässä. Eri viestintätilanteissa harkitusti ja johdonmukaisesti käytetty visuaalinen

Lisätiedot

TIVIA GRAAFINEN OHJEISTO LOGO VÄRIT TYPOGRAFIA MUODOT

TIVIA GRAAFINEN OHJEISTO LOGO VÄRIT TYPOGRAFIA MUODOT TIVIA GRAAFINEN OHJEISTO Visuaaliset ydinelementtimme Graafinen ohjeisto antaa tarkat määritelmät Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset ry:n ilmeen ydinelementeistä. Ohjeiston päämääränä on yhdenmukaistaa

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu

Lisätiedot

3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO

3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 1 SAATESANAT 3D TALO FINLAND OY 3D Talo Finland Oy on Kuopiolainen virtuaalitodellisuusteknologiaan erikoistunut yritys. Toimintamme keihäänkärkenä on suunnitella

Lisätiedot

Johdanto. REIM Group Oy Ltd

Johdanto. REIM Group Oy Ltd Graafinen ohjeisto Johdanto 3 REIM Group Oy Ltd Osakkaiden sijoitus taloyhtiön osakkeisiin on elämän tärkeimpiä ja kalleimpia sijoituksia. Sijoituksen jälkeen omaisuudesta huolehtimaan REIM on paras mahdollinen

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 Kaikki asiakkaidemme tarpeet liittyvät oman näkemyksen välittämiseen toiselle ihmiselle. Vain siitä on kyse, ja vain se on tärkeää. Olipa näkemys tarkoitettu sähköasentajalle,

Lisätiedot

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015 Akavan 3.12.2015 graafinen ohjeistus Esipuhe Tunnus Opiskelijoiden tunnus Akavalainen-tunnus Tunnuksen suoja-alue Tunnuksen käyttö Väripaletti Typografia Kuvat, muodot ja värit Akavan slogan ja strategiset

Lisätiedot

INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO

INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO 11.01.2019 SISÄLLYSLUETTELO Saatesanat...3 01 Tunnus Tunnuksen osat ja versiot...4 Suoja-alueet...5 Alueyhdistysten tunnukset...6 Tunnuksen virheellinen käyttö...7 Musta ja

Lisätiedot

Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008

Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 Alustava 19.11.2008 Oiva Akatemia Graafinen ohje 2008 2 (10) 1 Markkinointitunnus Oiva Akatemian markkinointitunnus muodostuu tyylitellyistä oranssista O- ja harmaasta

Lisätiedot

TUNNUS TUNNUS. Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS

TUNNUS TUNNUS. Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS Tunnus - Kehrä Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnukseen kuuluu kaksi osaa: kuviollinen kehrä-tunnus ja toiminnan/tapahtuman

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1.0

Graafinen ohjeisto 1.0 Graafinen ohjeisto 1.0 01 01 Peruselementit Logo POP vakuutuksen logo on suunniteltu digitaaliseen ympäristöön ja siksi digitaalinen näkyvyys määrittelee ilmeen. Play-elementti Play-elementti painikkeenomaisena

Lisätiedot

SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna

SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna 2 TUNNUS Mobiilimaksu-tunnus koostuu sim-kortin muotoisesta

Lisätiedot

PORI ENERGIA OY GRAAFINEN OHJEISTO

PORI ENERGIA OY GRAAFINEN OHJEISTO PORI ENERGIA OY GRAAFINEN OHJEISTO YRITYSTUNNUS Pori Energia Oy:n yritystunnus muodostuu kolmea salamaa kuvaavasta kuviosta ja Pori Energia - logosta. Yritystunnus muuten esitetään esitettyjen ohjeiden

Lisätiedot

Suomen Nuorisoseurat. Ohjeistoon tulee tarpeen mukaan lisäyksiä ja päivityksiä. 12.3.2014

Suomen Nuorisoseurat. Ohjeistoon tulee tarpeen mukaan lisäyksiä ja päivityksiä. 12.3.2014 Graafinen ohjeisto tukee Suomen Nuorisoseurojen visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä. Ohjeisto antaa peruslinjat painotuotteiden toteuttamiseen. Ohjeistoon tulee tarpeen

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus 5/2012

Graafinen ohjeistus 5/2012 Graafinen ohjeistus 5/2012 Tunnus Kauppakamari-tunnus on muotoilultaan selkeä ja moderni nimilogo. Se viestii suoraselkäisen ja pelkistetyn olemuksensa ansiosta luotettavuutta ja asiantuntemusta. Perustunnus

Lisätiedot

1 Graafinen ohjeisto

1 Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Johdanto... 2 Tunnuksen versiot... 3 Tunnuksen suoja-alue... 4 Tunnuksen käyttö... 5 Slogan... 6 Graafiset elementit ja niiden käyttö... 7 Värimaailma... 8 Typografia... 9

Lisätiedot

Graafinen ohje. Tunnuksen käyttöohje Kouluruokadiplomin ansainneelle koululle 24.4.2014

Graafinen ohje. Tunnuksen käyttöohje Kouluruokadiplomin ansainneelle koululle 24.4.2014 Graafinen ohje Tunnuksen käyttöohje Kouluruokadiplomin ansainneelle koululle 24.4.2014 2 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Graafinen tunnus... 4 Tunnuksen käyttö... 5 Värinumerot... 6 Tiedostot... 7 Kouluruokadiplomi-TUNNUKSEN

Lisätiedot

Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto

Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto Liitteenä Laurea-ammattikorkeakoulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ohjeiston mukaiset mallit, joiden pohjalta visuaalista ilmettä toteutetaan. Sisällys 2

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väyläviraston liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta

Lisätiedot

Ohje Laurean logojen käyttöön 2018

Ohje Laurean logojen käyttöön 2018 Ohje Laurean logojen käyttöön 2018 1. Yleistä logon käytöstä 2. Minimikoko ja suoja-alue 3. Pystyversiot 4. Vaakaversiot 5. Sidosryhmälogo 6. Kielletyt käyttötavat 7. Muistilista 1. Yleistä LOGON käytöstä

Lisätiedot

G R A A F I N E N O H J E I S T O

G R A A F I N E N O H J E I S T O GRAAFINEN OHJEISTO LOGO IDEA 2 Siun sote tehdään, koska asioiden täytyy muuttua. Siun sote on uudenlaisen yhteistyön tulos. Hyviä palveluita ei väännetä rautalangasta vaan ne tehdään yhdessä. Siksi Siun

Lisätiedot

Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia

Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Suunnittelijan sana 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Suunnittelijan sana Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus

Lisätiedot

Tunnus. 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan

Tunnus. 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan Graafiset ohjeet 1 1. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus perusmuodossaan Tunnus Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n tunnus on järjestön nimen alkukirjaimista muodostettu nimilogo,

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö.

Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. GRAAFINEN OHJEISTO Graafinen ohjeisto Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. Se tarjoaa työkalut sekä yrityksen sisäiseen brändin kehittämiseen että tavoitteelliseen

Lisätiedot

Logo. 2. Toissijainen käyttö. 1. Ensisijainen käyttö. YTN graafinen ohjeisto

Logo. 2. Toissijainen käyttö. 1. Ensisijainen käyttö. YTN graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Logo YTN:n logosta on kaksi versiota. Ensisijaisesti käytetään logon versiota numero 1. Versiota 2 käytetään erityistilanteissa, kuten erittäin pienessä koossa. 1. Ensisijainen käyttö

Lisätiedot

Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14. Sisällys

Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14. Sisällys Graafinen ohjeisto Sanasto Ry Graafinen ohjeisto 2 / 14 Sisällys 3 Sanaston ilme 4 Logo 5 Logon käyttö 6 Värit 7 Värien käyttö 8 Typografia 10 Typografian käyttö 11 Graafiset elementit 12 Graafisten elementtien

Lisätiedot

Graafinen OHJEISTO V

Graafinen OHJEISTO V Graafinen OHJEISTO V 1.0 23.4.2018 1 Sisältö 1. Johdanto 2. Hiedanrannan ja Tampereen kaupungin yhteinen tunnus 3. Hiedanrannan tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Muut graafiset elementit 7. Valokuvat 8.

Lisätiedot

Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto

Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto Suupohjan koulutuskuntayhtymä Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tämä graafinen ohjeisto antaa perusohjeet Vuoksin visuaalisen ilmeen käytöstä markkinointiviestinnässä. Graafisen ohjeiston noudattamisella

Lisätiedot

Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto

Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto Sisällys Logo 3 Logon käyttö 4 Värit 6 Typografia 7 Graafiset elementit 8 Esitteet 9 2 Logo Animalian logo muodostuu suorakulmiosta jossa on animalia -tekstin

Lisätiedot

KALAJOKI VIIDEN TÄHDEN ELÄMÄÄ. Graafinen ohjeisto

KALAJOKI VIIDEN TÄHDEN ELÄMÄÄ. Graafinen ohjeisto KALAJOKI Graafinen ohjeisto JOHDANTO Kalajoen kaupunki toteuttaa markkinointia ja viestintää vuoden 2018 alusta tämän graafisen ohjeiston mukaisesti. Ohjeisto korvaa aiemmin käytössä olleen ohjeiston.

Lisätiedot

TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016

TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016 TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016 TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT 2 SISÄLTÖ Saatteeksi... 3 Tullin tunnus... 4 Tullin tunnusvaihtoehdot... 5 Tullin

Lisätiedot

Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen.

Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen. Graafinen ohjeisto Uuden yhdistyneen Jämsän yhtenäinen graafinen ilme vahvistaa omalta osaltaan kaupungin tunnettavuutta ja vetovoimaisuutta. Alueelta löytyy mielenkiintoista ja vahvaa historiaa, mutta

Lisätiedot

Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys

Paikallisen nuorisoseuran. graafinen ohjeisto. Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Paikallisen nuorisoseuran graafinen ohjeisto Mikä on graafinen ohjeisto ja sisällys Graafinen ohjeisto tukee Suomen Nuorisoseurojen visuaalista ilmettä sekä auttaa ilmeen yhdenmukaisuuden säilyttämisessä.

Lisätiedot

Tunnus. Typografia. Värit. Kuvamaailma. Sovellukset. päävärit lisävärit. värivariaatiot koko käyttö suoja-alue. internet Office

Tunnus. Typografia. Värit. Kuvamaailma. Sovellukset. päävärit lisävärit. värivariaatiot koko käyttö suoja-alue. internet Office graafinen ohjeisto Tunnus värivariaatiot koko käyttö suoja-alue Typografia internet Office Värit päävärit lisävärit Kuvamaailma valokuvat graafiset elementit kuvituskuvat Sovellukset PowerPoint Mikä on

Lisätiedot

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT Graafinen ohjeistus 28.10.2016 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. VAAKUNA... 4 3. TUNNUKSET... 5 3.1. Puolangan logo... 5 3.2. Slogan... 6 4. TYPOGRAFIA... 7 5. VÄRIT... 8 6. GRAAFINEN ELEMENTTI... 9 7. SÄHKÖPOSTIN

Lisätiedot

Grisaille Graafinen opas

Grisaille Graafinen opas Sisällys Yritystunnuksen käyttö Yritystunnuksen käyttötapoja... 3 Esimerkkejä yritystunnuksen vääristä käyttötavoista... 4 Yritystunnuksen käyttö valokuvan kanssa... 5 Yritystunnuksen käyttö valokuvan

Lisätiedot

Graafisessa ohjeistossa annetaan ohjeet uuden ilmeen ja markkinointitunnuksen käyttämisestä

Graafisessa ohjeistossa annetaan ohjeet uuden ilmeen ja markkinointitunnuksen käyttämisestä KARKKILA : GRAAFINEN OHJEISTO Karkkilan kaupungille on vuonna 2006 suunniteltu uusi markkinointitunnus ja sen myötä uusi visuaalinen ilme kaikkeen viestintään. Graafisessa ohjeistossa annetaan ohjeet uuden

Lisätiedot

Suomen Palveluskoiraliitto Graafinen ohje

Suomen Palveluskoiraliitto Graafinen ohje Suomen Palveluskoiraliitto Graafinen ohje Suomen Palveluskoiraliiton graafinen ohje Näiden ohjeiden perusteella on tehty kirjepohjia, sekä esitys- ja koulutusmateriaaleja. Sisältö Logot ja tunnukset Typografia

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1

Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto 1 Sisältö Tunnuksista yleisesti... 3 Tunnuksen versiot ja rakenne.... 4 Merkin värit.... 5 Tunnuksen värivaihtoehtoja... 7 Tunnuksen suoja-alue.... 8 Tunnuksen sijoittelu.... 9 Pienen

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto Linnan Kehitys Oy

Graafinen ohjeisto Linnan Kehitys Oy Graafinen ohjeisto Linnan Kehitys Oy 09/2014 Tämä graafinen ohjeisto on apuväline Linnan Kehitys Oy:n viestintään. Tunnusten käyttöoikeudet: Linnan Kehitys Oy Visuaalinen ilme: Muotoilutoimisto Siltanen

Lisätiedot

esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää.

esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää. GRAAFINEN OHJEISTO Päivitys: maaliskuu 2017 TUNNUS esittely Muistiliiton tunnus muodostuu punaisesta ympyrä- ja kaari-teemasta (liikemerkki) sekä Muistiliittotekstiosuudesta (logo) täydennettynä ruotsinkielisellä

Lisätiedot

Liite 1: Laurean tunnukset

Liite 1: Laurean tunnukset La ur Li ea ite nt 1 un. nu ks e t Brändikirja Liite 1: Laurean tunnukset 1. Yleistä tunnusten käytöstä................... 2 2. Minimikoko ja suoja-alue.................... 3 3. Tunnuksen pystyversiot.....................

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 8.11.2017 I & O /PR Palveluissa havaittuja puutteita Iäkkäiden palvelujärjestelmä Järjestelmä on pirstaleinen Rakenne ei ole

Lisätiedot

6AIKA GRAAFINEN OHJEISTO V E RSI O 2. 0

6AIKA GRAAFINEN OHJEISTO V E RSI O 2. 0 6AIKA GRAAFINEN OHJEISTO V E RSI O 2. 0 2 7.1 0.2 0 1 4 SISÄLLYSLUETTELO 01 Tunnus Tunnus ja sen osat 3 Suoja-alueet 4 Musta ja valkoinen tunnus 5 English logo version 6 02 Tunnusvärit Tunnusvärit 7 03

Lisätiedot

OLYMPIASTADION B R AND B OOK

OLYMPIASTADION B R AND B OOK OLYMPIASTADION BRAND BOOK OLYMPIASTADION B R AND B OOK 26.9.2012 SISÄLLYS 1. Brand bookin tarkoitus 2. Olympiastadionin esittely 3. Olympiastadionin brändi 4. Olympiastadionin visuaalinen maailma Värit

Lisätiedot

Sisällys Yritystunnus...3 Tunnusvärit...4 Typografia...5 Lomakkeisto...6

Sisällys Yritystunnus...3 Tunnusvärit...4 Typografia...5 Lomakkeisto...6 Graafinen ohjeisto Sisällys Yritystunnus...3 Tunnusvärit...4 Typografia...5 Lomakkeisto...6 Yritystunnus Corpon yritystunnusta käytetään aina oheisessa muodossa. Logotekstiä ei saa latoa (kirjoittaa) eikä

Lisätiedot

TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS

TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS VISUAALINEN OHJEISTUS Visuaalinen ilme on osa TEKin brändiä. Visuaalinen ilme symboloi organisaatiota, vahvistaa tavoiteltuja mielikuvia, lisää näkyvyyttä ja erottuvuutta. Ulkoisille

Lisätiedot

johdanto Tämä kohtaaminen nousee arvoistamme, joita ovat:

johdanto Tämä kohtaaminen nousee arvoistamme, joita ovat: johdanto YMCA:n Finland:in ja sen jäsenyhdistysten viestinnässä tulee ilmetä brändin keskeisin viesti: yhteisöllisyys. YMCA yhdistää ja kohtaa maailmankylämme nuoret. Brändi kohtaa nuoren paikallisella

Lisätiedot

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 5 Logon eri versiot... 7 Kuinka logoa ei tule käyttää... 11 Logon suoja-alue... 13 Slogan... 15 Typografia... 17 Värimaailma... 19 Käyntikorttipohja...

Lisätiedot

TUNNUS. HUS ei ole lyhenne, vaan nimi. Merkki viimeistelee HUSin tunnuksen.

TUNNUS. HUS ei ole lyhenne, vaan nimi. Merkki viimeistelee HUSin tunnuksen. GRAAFINEN OHJE TUNNUS Nimi (HUS-sininen) Merkki (HUS-turkoosi) HUS ei ole lyhenne, vaan nimi. Tunnus, johon on yhdistetty Helsingin yliopistollinen sairaala -teksti on tärkeä viestinviejä muutosvaiheessa.

Lisätiedot