INFRA-TUOTEMALLIN HYÖDYT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INFRA-TUOTEMALLIN HYÖDYT"

Transkriptio

1 INFRA-TUOTEMALLIN HYÖDYT Luonnos Juha Liukas Sito Oy Jari Niskanen Vianova Systems Finland Oy Esityksen kohderyhmänä ovat tuotemalliteknologiaa vähemmän tuntevat loppukäyttäjät, päätöksentekijät, kehityshankkeeseen potentiaaliset tilaaja- ja rahoittajatahot. Esityksen tavoitteena on havainnollistaa tuotemallitekniikasta saatavia käytännön liiketoimintahyötyjä, pääpaino ei ole tekniikassa. 1

2 Esityksen sisältö OSA 1: Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne - esimerkkinä suunnittelu ja rakentaminen Infran elinkaaren hallinta - dokumenttien vai mallin avulla? Infran tuotetietojen hallinta tuotemallipohjaisesti Tuotemallipohjainen hanke - tiedon jakaminen, tuotannonohjaus Rakentamisesta hoitoon ja ylläpitoon Järjestelmien yhteistoiminnallisuus miksi? Miksi tuotemallistandardi kannattaa kehittää ja ottaa käyttöön? Tuotemallistandardin kehittämisen lähtökohtia OSA 2: Tuotemallintamisen avainkäsitteitä Mitä asioita tuotemalli voi kuvata Kehityspolku tiedonsiirrosta yhteiseen tuotemalliin Inframodel -tiedonsiirto Yhteydet paikkatietojen mallintamiseen Kansainvälinen paikkatietostandardointi 2

3 INFRA-TUOTEMALLIN HYÖDYT OSA 1: Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne - esimerkkinä suunnittelu ja rakentaminen Infran elinkaaren hallinta - dokumenttien vai mallin avulla? Infran tuotetietojen hallinta tuotemallipohjaisesti Tuotemallipohjainen hanke - tiedon jakaminen, tuotannonohjaus Rakentamisesta hoitoon ja ylläpitoon Järjestelmien yhteistoiminnallisuus miksi? Miksi tuotemallistandardi kannattaa kehittää ja ottaa käyttöön? Tuotemallistandardin kehittämisen lähtökohtia Esityksen kohderyhmänä ovat tuotemalliteknologiaa vähemmän tuntevat loppukäyttäjät, päätöksentekijät, kehityshankkeeseen potentiaaliset tilaaja- ja rahoittajatahot. Esityksen tavoitteena on havainnollistaa tuotemallitekniikasta saatavia käytännön liiketoimintahyötyjä, pääpaino ei ole tekniikassa. 3

4 Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne Infrajohtaminen Tavoitteen määrittely Suunnittelu Eri osa-alueilla ja vaiheilla omat järjestelmänsä ja tietomallinsa Toiminta perustuu tiedonsiirtoon: konversiot ja kopiointi paikasta toiseen Oleellista tietoa jää käyttämättä ja tietoa häviää konversioissa Ylläpito ja käyttö Rakentaminen Malli ei palvele infran elinkaarenaikaisia tarpeita Infran tietojen hallinta, nykytilanne Eri osa-alueilla ja vaiheilla on omat järjestelmänsä ja tietomallinsa. Toiminta perustuu tiedonsiirtoon: tietoa muunnetaan eri muotoihin ja kopioidaan paikasta toiseen. Oleellista tietoa jää käyttämättä ja tietoa häviää konversioissa. Malli ei palvele infran elinkaarenaikaisia tarpeita. Esimerkiksi: -tiensuunnittelija mallintaa kohteen suunnitteluohjelmistolla ja toimittaa sen erilaisina tiedostoina ja tulosteina rakentajalle, jolloin tehty väylämalli jää siirtämättä ja on vain suunnittelijan käytössä -urakoitsija rakentaja kohteen ja toimittaa tietyt tiedot tierekisteriin, mutta suuri osa tiedoista jää käytännössä hyödyntämättä muutoin kuin arkistoinnin kautta -hoidon, ylläpidon ja käytön tarpeisiin saatetaan joutua tekemään maastomittauksia ja inventointeja jopa äskettäin rakennetuista kohteista, joiden tiedot ovat juuri olleet suunnittelijan ja rakentajan järjestelmissä -tien- tai kadunpidon verkkotason suunnittelu ja ohjelmointi saa lähtötietonsa pääasiassa hoidon ja ylläpidon järjestelmistä tai tarkoitusta varten toteutetuista rekisteri- ja paikkatietojärjestelmistä, joiden verkkomalli ja tietomalli poikkeavat täysin suunnittelijan järjestelmästä, josta kierros lähti liikkeelle 4

5 Suunnittelu ja rakentaminen - lähtötiedot Lähtötiedot Pohjakartat + paikkatiedot Kartoitukset ja korkeusmalli Kaava- ja kiinteistötiedot Väylärekisterien tiedot Ympäristö, maa- ja kallioperä Pohjatutkimukset Verkostojen tiedot Aiempi suunnitelma Suunnittelija tarvitsisi helposti koottavan lähtötietomallin, mutta joutuu yhdistelemään ja tulkitsemaan eri formaateissa ja luokituksissa olevia aineistoja.... kokoaa lähtötiedot mahdollisimman sähköiseen muotoon suunnittelussa hyödynnettäväksi. Lähtötiedot Pohjakartat: eri formaatteja useista lähteistä Maankäyttö: kaavat paperilla tai kuvatiedostona Muut paikkatiedot, mm. ympäristö, kiinteistötiedot ja maaperäkartat eri organisaatioilta eri siirtomuodoissa Täydennysmittaukset: esim. tekstitiedosto tai kartoittajan tekemä korkeusmalli ja kartta tiedostona Pohjatutkimukset: siirtotiedosto, vanhat ehkä paperilla Verkostojen tiedot: useilta organisaatioilta eri muodoissa Aiempi suunnitelma: raporttikansiot + geometria ja mahdollisesti muita osia siirtotiedostona Suunnittelija tarvitsisi helposti koottavan lähtötietomallin, mutta joutuu yhdistelemään ja tulkitsemaan eri formaateissa ja luokituksissa olevia aineistoja.... kokoaa lähtötiedot mahdollisimman sähköiseen muotoon suunnittelussa hyödynnettäväksi. Aineiston hakemista eri lähteistä joudutaan tekemään myös tuotemallipohjaisessa ympäristössä, mutta aineisto on homogeenista ja yhtenäistä infra-tietomallin mukaista sekä mahdollisesti luettavissa suoraan tietolähteestä. 5

6 Infrahankkeen suunnittelu Suunnittelija tekee suunnitelman, jolloin suunnittelukohde on mallinnettu suunnittelujärjestelmän tietomallin mukaisesti.... voisi toimittaa mallin, mutta tuottaakin sähköisiä ja paperisia piirustuksia, siirtotiedostoja, luetteloita ja muita dokumentteja. Nykytilanteessa tiedonsiirron peruskysymyksiä ovat mm.: Mitä ja minkälaista tietoa siirretään? Onko tieto virheetöntä? Sopivatko rakenteet yhteen? Minkälainen rakenne on kyseessä? Vastaavatko lähtötiedot nykytilaa? 6

7 Infrahankkeen suunnittelu ja rakentaminen - työmaa Rakentaja tarvitsee malleja, mutta saa sähköisiä ja paperisia piirustuksia ja siirtotiedostoja..... tekee suunnitelmasta malleja työmaan tarpeiisiin. rakentaa kohteen. mittaa ja dokumentoi toteutuneen kohteen tiedot. toimittaa sovitut tiedot ylläpidon järjestelmiin (rekistereihin) siirtotiedostoina, taulukoina ym. Nykytilanteessa tiedonsiirron peruskysymyksiä ovat mm.: Mitä ja minkälaista tietoa siirretään? Onko tieto virheetöntä? Sopivatko rakenteet yhteen? Minkälainen rakenne on kyseessä? Vastaavatko lähtötiedot nykytilaa? 7

8 Infran elinkaaren hallinta - dokumenttien vai mallin avulla? Dokumenttipohjainen tiedonhallinta 1. Raaputa ja korjaa? tiedon eheyden hallinta vaikeaa 2. Ihminen tulkitsee dokumentin korkeat kustannukset suuremmat virhemahdollisuudet 3. Dokumentti on staattinen eri tarpeisiin omat dokumentit esitystavat usein 2D:ssä tekniikka-alueiden yhdistely työlästä 4. Tietojen elinkaari katkeaa arkistoon ei yhteyttä ylläpidon järjestelmiin uusiin tarpeisiin uusi tiedonkeruu arkistojen hyödyntäminen vaihtelevaa Tuotemallipohjainen tiedonhallinta 1. Suunnitellaan eheä malli suunnittelun vaatimukset kasvavat 2. Mallin voi tulkita ohjelmallisesti tehokkuus parempi virheet havaitaan helpommin 3. Malli on dynaaminen mallin suora hyödyntäminen tuotemalli voidaan esittää 2D...3D tuotemallin osat yhdisteltävissä 4. Tuotemalli siirrettävissä eteenpäin rekistereistä suunnitteluun suunnittelusta rakentamiseen rakentamisesta rekistereihin 8

9 Infran tuotetietojen hallinta tuotemallipohjaisesti Infrajohtaminen Tavoitteen määrittely Suunnittelu Tavoitteena yleisesti hyväksyttyjen ja kattavien tuotemallien määrittely Tuotemallit Malleja hyödynnetään eri tarkkuustasoilla eri vaiheissa Tuotemalliajattelu palvelee infran elinkaarenaikaisia tarpeita Ylläpito ja käyttö Rakentaminen Infran tietojen hallinta tuotemallipohjaisesti Tavoitteena on yleisesti hyväksyttyjen ja kattavien tuotemallien määrittely. Mallia hyödynnetään eri tarkkuustasoilla eri vaiheissa ja se palvelee infran elinkaarenaikaisia tarpeita. Esimerkiksi: -tiensuunnittelija mallintaa kohteen suunnitteluohjelmistolla ja toimittaa tuotemallin rakentajalle, jonka massanoptimointi-, mittaus- ja koneohjausjärjestelmät tukevat standardia ja pystyvät lukemaan tehdyn väylämallin suoraan ilman tietohäviöitä -urakoitsija rakentaja kohteen ja toimittaa tietyt tiedot tierekisterin pitäjälle standardin mukaisena tuotemallina -hoidon, ylläpidon ja käytön (esim. talvi- ja kesähoito, rakenteen parantaminen, päällystäminen, varusteiden ja laitteiden ylläpito, navigointi, liikenteenohjaus jne.) tarpeisiin toteutetut järjestelmät tukevat standardia ja pystyvät suoraan hyödyntämään suunnittelijan ja rakentajan järjestelmistä peräisin olevaa tietoa -tien- tai kadunpidon verkkotason suunnittelun ja ohjelmoinnin järjestelmät tukevat standardia ja voivat käyttää lähtötietoina esim. rekisterijärjestelmien tietoja, joiden tietomalli ja verkkomalli ovat samat kuin suunnittelijan järjestelmässä, josta kierros lähti liikkeelle 9

10 Tuotemallipohjainen hanke - tietoa jaetaan CAD -sovellukset Windows -sovellukset Visualisointi ja esittely Hankkeen tuotemalli Tietokanta Ulkoiset järjestelmät Rekisterit Rekisterit Paikkatieto Mobiilit järjestelmät Mittausjärjestelmät Hankekohtainen esimerkki Tavoitetilanteessa hankkeen tiedot ovat tuotemallistandardin mukaisessa muodossa. Tällöin ne ovat helposti käytettävissä suunnittelusovelluksissa, laskentaohjelmistoissa, raportoinnissa, mittausjärjestelmissä, mobiilisovelluksissa ja hankkeen esittelyssä. Tietoja voidaan lukea lähtötiedoiksi muista alan standardia tukevista järjestelmistä ja tietoa voidaan toimittaa niihin. 10

11 Tuotemallipohjainen hanke - tuotannonohjaus Suunnittelu väylät rakenteet geo ympäristö varusteet ym. Tuotannonsuunnittelu ja -ohjaus 3D-tuotemalli Rakentaminen väylät rakenteet geo ympäristö varusteet ym. + Aikataulu Kustannukset Perussuunnittelu Muutokset Tuotemallin ylläpito Laadunvarmistus Tuotannonsuunnittelu Rakentamisen simulointi Mittaus ja koneohjaus Määrälaskennat Toteutuman mittaus 3D-tuotemallinnuksen avulla rakennuskohde voidaan mallintaa kokonaisuudessaan. Kun kohteen osat sidotaan aikatauluun ja niille annetaan kustannustietoja, voidaan rakentamista simuloida edullisesti ja havaita sekä 3D-mallin puutteet että prosessiin ja aikataulutukseen liittyviä ongelmia, jotka muutoin tulisivat esille vasta työmaalla. 11

12 Rakentamisesta hoitoon ja ylläpitoon Suunnitelmatiedoista ei tällä hetkellä viedä suoraan ylläpidon järjestelmiin (juuri) mitään. Suurin osa tiedoista inventoidaan maastossa tai muulla tavoin. Suunnitelmatiedon ja toteutumatiedon käyttäminen rekisteritiedon lähteenä olisi mahdollista, jos järjestelmien tietomallit olisivat yhtenevät. Valaistus XY, koodi XY, koodi Väylä Rakenteet Liikennemerkit Kaiteet XY, koodi Ympäristö XY, koodi XY, koodi XY, koodi Suunnitelmatiedoista ei tällä hetkellä viedä suoraan ylläpidon järjestelmiin (juuri) mitään. Suurin osa tiedoista inventoidaan maastossa tai muulla tavoin. Suunnitelmatiedon ja toteutumatiedon käyttäminen rekisteritiedon lähteenä olisi mahdollista, jos tietomallit olisivat yhtenevät. Viivat ja pisteet, joilla on vain x, y, z ja lajikoodi riittävät paikalleenmittaukseen, mutta eivät tuota suurta lisäarvoa työmaalle. Tuotemallintamisen idea alkaa toimia, kun voidaan kertoa mittalaitteelle (esim. GPS tai takymetri), esim. että ollaan mittaamassa paikalleen kaivoa, jonka materiaali on betonia, halkaisija 1 m, korkeus 2,5 m ja toteutumamittausten yhteydessä voidaan dokumentoida takaisin tietojärjestelmään, että kohteen korkeusasema oli muutettu korkeuteen Z sekä purkusuunnan vesijuoksun korkeuteen z ja lisäksi 1 m kaivo oli korvattu halkaisijaltaan 0,80 -metrisellä kaivolla. 12

13 Järjestelmien yhteistoiminnallisuus miksi? Esimerkki: kadunrakentaminen Katualueella monia toimijoita: kadunpitäjä liikennelaitos energialaitos vesilaitos teleoperaattorit jne. Useimmat tekevät tai teettävät: suunnittelua rakentamista hoitoa ja ylläpitoa On pyrittävä näiden järjestelmien yhteistoiminnallisuuteen Kuva: HKR Tuotemallipohjaisuudella hyötyjä: Ylläpitojärjestelmä palvelee kadunpidon suunnittelua ja ohjelmointia Suunnittelija käyttää katurekisterin tietoja ja paikkatietoja suunnittelun lähtötietoina Rakentaja palauttaa toteutumatiedot ylläpidon käyttöön Järjestelmien yhteistoiminnallisuuden (interoperability) perusteluja: Katualueella on monia eri toimijoita; esim. kadunpitäjä, liikennelaitos, energialaitos, vesilaitos ja teleoperaattorit. Nämä kaikki tekevät tai teettävät suunnittelua, rakentamista, hoitoa ja ylläpitoa. Kadunpidossa on tästä syystä järkevää pyrkiä suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon järjestelmien yhteistoiminnallisuuteen. Tuotemallipohjaisuudella voidaan saavuttaa merkittäviä hyötyjä. Kunnossapidon (hoito ja ylläpito) järjestelmä, ts. katurekisteri, palvelee kadunpidon suunnittelua ja ohjelmointia. Katusuunnittelija voi käyttää tuotemallipohjaisen katurekisterin tietoja ja paikkatietoja suunnittelun lähtötietoina ja toimittaa tuotemallin rakentajalle. Rakentaja palauttaa toteutumatiedot ylläpidon käyttöön standardin mukaisena tuotemallina. 13

14 Case Kuusamon pilotti: Hoidon ja ylläpidon yhteisalueurakan tietovirrat Tiehallinto Pitkäkestoinen Pitkäkestoinen palvelusopimus: palvelusopimus: - - urakan urakan vaatimukset vaatimukset - - urakan urakan raportointi raportointi - - infran infran tietojen tietojen ylläpito ylläpito Urakoitsija Tienpitäjä + Kadunpitäjä Urakoitsijan järjestelmä lähtötiedot luokittelut toimivuusvaatimukset muutokset tieverkolla muutokset katuverkolla Tierekisteri TIEH Katurekisteri Digiroad / TIEH katurekisterin perustiedot Kunta lähtötiedot luokittelut toimivuusvaatimukset Muut järjestelmät Inventointi Järjestelmien yhteistoiminnallisuuden (interoperability) perusteluja, Case Kuusamon pilotti: Toteutuneen rakennuskohteen tiedot muuttuvat paikkatiedoiksi ja ne viedään hoidon ja ylläpidon järjestelmiin. Näitä ovat mm. Tiehallinnon tierekisteri ja kuntien katurekisterit. Visiona on mm. pystyä hakemaan rekistereistä saman standardin mukaista lähtötietoa suunnittelujärjestelmiin. Tiehallinto ja kunnat ovat kokeilleet yhteistyötä hoidon alueurakoiden kilpailuttamisessa. Jotta yhteistoiminnallisuus olisi mahdollista tarvitaan yhteistoiminnallisuutta järjestelmien välillä. Kuva havainnollistaa Infra 2010 ohjelman pilottihankkeen (ns. Kuusamon pilotti) tietovirtoja. Urakoitsija operoi omalla järjestelmällään, johon haetaan urakan lähtötiedot, mm. luokittelut ja mahdolliset toimivuusvaatimukset. Urakan sopimusvalvonta ja taloudellinen raportointi tapahtuu tilaajan ja urakoitsijan välillä sähköisesti. Urakoitsija päivittää tapahtuneet muutokset katuverkolla katurekisteriin ja muutokset tieverkolla tierekisteriin. 14

15 Case Helsingin kaupunki: Liikennemerkkien hallinta - suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon yhteydet Liikennemerkkien hallintajärjestelmä: suunnitelmat tallennetaan rekisteriin toteumatiedot uusien suunnitelmien lähtötiedoksi rakentaja merkitsee suunnitelman mukaiset merkit asennetuiksi tiedot kunnossapidon käytettävissä järjestelmä käyttöönottovaiheessa Infra-alan yhteinen tuotemalli lisäisi järjestelmän käytettävyyttä Rekisteri Järjestelmien yhteistoiminnallisuuden (interoperability) perusteluja Case Helsingin kaupunki: Liikennemerkkien hallinta - suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon yhteydet - Myös tässä on toteutettu oma 'avoin' tietomalli, koska yhteistä mallia ei ole - Järjestelmä on käyttöönottovaiheessa, rekisteriin on päätetty tässä vaiheessa viedä uudet suunnitelmat 15

16 3D -mallin yhdistäminen liikenteen simulointiin (Finnoontie) Esimerkki tuotemalliajattelusta. Kuvassa on 3D-malli Finnoontien kiertoliittymähankkeesta Espoossa. Malliin on yhdistetty mm. katusuunnitelma, siltasuunnitelmat, katuympäristösuunnitelma ja liikenteenohjaussuunnitelma. Lisäksi mallissa pyörii Hutsim ohjelmistolla simuloitu liikennetilanne. 3D -malliin on siis lisätty fyysisten ulottuvuuksien lisäksi aikaan sidottu ilmiö. Tästä ajattelusta lähtee myös rakentamisen simulointi: 3D-tuotemallin oliot sidotaan aikatauluun ja niille voidaan antaa kustannustietoja. 16

17 Miksi tuotemallistandardi kannattaa kehittää ja ottaa käyttöön? Tehokkain tapa parantaa alan tuottavuutta on parantaa infran eri tietojärjestelmien yhteensopivuutta. Hyödyt julkiselle sektorille: Tehokkaampi sähköinen kilpailuttaminen Tuoteriippuvuuden väheneminen Läpimenoaikojen pieneneminen Kokonaiskustannusten pieneneminen tietohäviöiden ja kopioinnin vähentyessä Julkinen sektori on infran omistajana myös suurin hyötyjä Hyödyt konsulteille ja urakoitsijoille Kansainvälisesti yhteensopiva toimintamalli Tehokkaampi resurssien käyttö Parempi kannattavuus Paras tapa parantaa alan tuottavuutta on parantaa infran eri tietojärjestelmien yhteensopivuutta yhdenmukaistamalla tietojen keruumenetelmiä, tiedonsiirtoa sekä varastointia ja tätä kautta parantaa tietojen laatua ja käytettävyyttä. Esimerkkinä suunnitteluohjelmistot: Kaikkia tietoja ei voida siirtää niin kauan kuin suunnitteluohjelmien tiedonhallinnan perustana olevat tuotetietomallit ovat erilaisia. Tilanne on johtanut siihen, että asiakkaat suosivat samaa ohjelmaa käyttäviä konsultteja, josta puolestaan on seurauksena IT-ylläpidon kalleus ja prosessien tehottomuus konsulttien joutuessa hankkimaan useita ohjelmia ja kouluttamaan suunnittelijat niiden käyttöön. Urakoitsijat ja suunnittelukonsultit hyötyvät tuotemallipohjaisuudesta ottamalla käyttöön toimintaa tehostavia uusia välineitä ja siten pystyvät parantamaan tuottavuutta. Jotta tämä saavutettaisiin, niin heidän on investoitava uusien prosessien kehittämiseen, koulutukseen, laitteisiin ja ohjelmiin. Tuotemallin kehittämisen merkittävin vaikutus saattaa alan kannalta olla suunnitelmien laatutason nousu, joka realisoituu elinkaaren aikana asiakkaille ja omistajille. Uusi siirtostandardi myös tehostaa ohjelmistojen käytettävyyttä ja avaa markkinoita vapaalle kilpailulle. Infra-alan toimijoille tulee kaikille hyötyjä, mutta ei ilman investointeja. Tuotetietomallistandardin kehittäminen on rakennuttajien tehtävä, ohjelmistotalot investoivat ohjelmien uusien versioiden tekoon sekä urakoitsijat ja suunnittelukonsultit investoivat uusiin toimintatapoihin, ohjelmiin ja laitteisiin. Seuraavassa esitetään joitain odotettavissa olevia hyötyjä. Julkinen sektori: - Tehokkaampi kilpailuttaminen - Läpimenoaikojen pieneneminen - Kokonaiskustannusten pieneneminen tietohäviöiden ja kopioinnin vähentyessä - Julkinen sektori on infran omistajana myös suurin hyötyjä Ohjelmistotalot: - Uusi kansainvälistymisen mahdollistava liiketoiminta Konsultit ja urakoitsijat - Kansainvälisesti yhteensopiva toimintamalli - Tehokkaampi resurssien käyttö - Parempi kannattavuus 17

18 Tuotemallistandardin kehittämisen lähtökohtia Tuotemallistandardi kattaa koko infra-alan Tiet Kadut Rautatiet Vesihuolto- ja energiaverkostot Tuotemallistandardi kattaa koko elinkaaren suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon järjestelmät Kehitystyö ja käyttöönotto etenee vaiheittain tukeudutaan alalla käynnistyviin tietojärjestelmien kehityshankkeisiin Tuotemallistandardi on vähintään pohjoismaista tasoa käytetään nykyistä osaamista ja kansainvälistä yhteistyötä dokumentointi toteutetaan yhdessä pohjoismaisten organisaatioiden kanssa saavutetaan kansainvälisen standardoinnin kestäviä tuloksia Tuotetietomallistandardin kehittämisen lähtökohtia Tuotemallistandardi kattaa koko infra-alan: - tiet, kadut, rautatiet sekä vesihuolto- ja energiaverkostot Kattaa koko elinkaaren - suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito Kehitystyö ja käyttöönotto etenee vaiheittain - tuotetietomallistandardi kehitetään ja otetaan käyttöön vaiheittain tukeutumalla alalla käynnistyviin tietojärjestelmien kehityshankkeisiin Dokumentointi toteutetaan yhdessä Pohjoismaisten organisaatioiden kanssa - näin saavutetaan näin kansainvälisen standardoinnin kestäviä tuloksia Käytetään nykyistä osaamista ja kansainvälistä yhteistyötä - mm. Norjan tiehallinto on jo rahoittanut merkittävästi teiden ja ratojen lähtötieto- ja toteumamallien kehitystä - myös käytetyn tierekisterin kanssa yhteensopivan suunnitelmamallin kehityshanke on käynnissä - kehitystyön kokemuksia on mahdollista hyödyntää Suomessa. Tuotemallistandardi on vähintään pohjoismaista tasoa - tämä laajentaa markkina-aluetta - hyödyn vastapainona on merkittävä investointi kaupallisiin ohjelmistoihin, jotka on kirjoitettava uudelleen, jotta tuotemallistandardiin voidaan liittyä. 18

19 Miten tuotemallistandardin kehittämisessä tulisi edetä? 1. Nimikkeistön laajentaminen 2. Inframodel menetelmän laajentaminen 3. Infran tuotemallin määrittely ja toteutus Nimikkeistön laajentaminen Inframodel menetelmän laajentaminen Parempi tuki rakentamiselle Nimikkeistölaajennukset LandXML:n uudet versiot Tukee tuotemallin määrittelytyötä Infran tuotemallin määrittely ja toteutus 19

20 Miksi infra-alan yhteinen tuotemallistandardi kannattaa kehittää ja ottaa käyttöön? Nimikkeistön laajentaminen Inframodel menetelmän laajentaminen Parempi tuki rakentamiselle Nimikkeistölaajennukset LandXML:n uudet versiot Tukee tuotemallin määrittelytyötä Infran tuotemallin määrittely ja toteutus 20

21 INFRA-TUOTEMALLIN HYÖDYT Luonnos OSA 2: Tuotemallintamisen avainkäsitteitä Mitä asioita tuotemalli voi kuvata Kehityspolku tiedonsiirrosta yhteiseen tuotemalliin Inframodel -tiedonsiirto Yhteydet paikkatietojen mallintamiseen Kansainvälinen paikkatietostandardointi Esityksen kohderyhmänä ovat tuotemalliteknologiaa vähemmän tuntevat loppukäyttäjät, päätöksentekijät, kehityshankkeeseen potentiaaliset tilaaja- ja rahoittajatahot. Esityksen tavoitteena on havainnollistaa tuotemallitekniikasta saatavia käytännön liiketoimintahyötyjä, pääpaino ei ole tekniikassa. 21

22 Tuotemallintamisen avainkäsitteitä Dokumenttitieto Dokumenttitieto on kohdetta tekstinä, graafisesti tms. kuvaava esitys, josta ihminen pystyy tulkitsemaan kohdetta kuvaavaa tietoa. Esimerkiksi rakennuspiirustus sisältää dokumenttitietoa, jonka ihminen pystyy tulkitsemaan. Tietomalli (tuotetietomalli) Tietomalli kuvaa reaalimaailman kohteet ja käsitteet esim. tie, silta, kaide, hanke, jne. Tietomalli määrittelee yhteisen, standardin mukaisen säännöstön ja nimikkeistön, kuten puhutun kielen kielioppi ja sanasto Tietomallin pohjalta voidaan toteuttaa tuotemallipohjaisia ohjelmistoja ja rajapintoja Tuotemalli Tuotemalli on em. määrityksen mukainen tietyn kohteen kuvaus. Tuotemallipohjainen järjestelmä edellyttää toimiakseen määritysten mukaisten ohjelmistojen ja rajapintojen toteuttamista; saman tietomallin mukaista tuotemallia voidaan haluttaessa siirtää (tiedostoissa) tai jakaa (mallipalvelimilla) eri toteutustavoilla. Standardi Standardi on jonkin organisaation esittämä määritelmä siitä, miten jokin asia tulisi tehdä. Kansainväliset, alueelliset ja kansalliset standardit: esim. ISO-, EN- ja SFS-standardit Lisäksi on olemassa myös laajalle levinneitä de-facto -standardeja (ns. teollisuusstandardeja), joita ei ole luotu standardointiorganisaatioissa, esim. LandXML Dokumenttitieto on kohdetta tekstinä, graafisesti tms. kuvaava esitys, josta ihminen pystyy tulkitsemaan kohdetta kuvaavaa tietoa. Esimerkiksi rakennuspiirustus sisältää dokumenttitietoa, jonka ihminen pystyy tulkitsemaan. Tuotetieto on tuotetta ja siihen liittyviä asioita kuvaava tieto, joka on digitaalisessa, tietokonesovelluksilla tulkittavassa muodossa. Tuotetiedosta tietokonesovellus pystyy tulkitsemaan esimerkiksi rakennusosan sijainnin ja muodon, materiaalin ja muut ominaisuudet sekä liittymisen muihin rakennusosiin. Tietomalli (tuotetietomalli) kuvaa reaalimaailman kohteet ja käsitteet esim. tie, silta, kaide, hanke, jne. Tietomalli määrittelee yhteisen, standardin mukaisen säännöstön ja nimikkeistön, kuten puhutun kielen kielioppi ja sanasto. Tietomallin pohjalta voidaan toteuttaa tuotemallipohjaisia ohjelmistoja ja niiden välisiä rajapintoja. Tietomalli määrittelee mitä tietoja eli mitä olioita tuotemallissa voi olla ja mitä ominaisuuksia ja relaatioita olioilla on. Keskeisimpiä tietomallien määrittelyn tarkoituksia on tuotetietojen standardoitu tiedonsiirto eri tietokonesovellusten välillä. Olio on tiettyä asiaa kuvaavien tietojen kooste, jota tietojärjestelmässä käsitellään yhtenä kokonaisuutena. Tuotemalli on em. määrityksen mukainen tietyn kohteen kuvaus, esim. Vt18 = tietyn kohteen tuotetiedot (vrt. puhutun kielen kirja). Tuotemalli on rakennuskohteen ja rakennusprosessin elinkaaren aikaisten tuotetietojen kokonaisuus, joka kuvaa ainutkertaiset kohteen tuotetiedot tuotetietomallin mukaisesti jäsennettynä. Rakennuskohteen tuotemalli voi olla tallennettuna tietokonesovelluksen tietokantana tai tiedonsiirtotiedostona. Tietokonesovelluksilla ja tiedonsiirrossa kohteen tuoteosat ja rakennusosat kuvataan sovellusten käsittelemillä tuoteosa- ja rakennusosa-olioilla. Tuotemallintaminen on reaalimaailman käsitteiden kuvaamista tietokoneohjelmistoille ja tiedon tallentamista soveltuvassa muodossa. Tuotemallipohjainen järjestelmä edellyttää toimiakseen määritysten mukaisten ohjelmistojen ja rajapintojen toteuttamista (implementation). Saman tuotetietomallin mukaista tuotemallia voidaan haluttaessa siirtää (tiedostoissa) tai jakaa (mallipalvelimilla) eri toteutustavoilla. Infra-alalle keskeinen elementti on myös rekisteritietojen kääntäminen tuotemallimääritysten mukaiseksi. 22

23 Tuotemallintamisen avainkäsitteitä Edellä kuvattuja käsitteitä kaaviokuvana. 23

24 Mitä asioita tuotemalli voi kuvata Fyysisiä esineitä tai tuotteita: silta, liikennemerkki, vapaa korkeus, vaikutusalue, aikataulu jne. Abstrakteja käsitteitä: prosessi, ympäristövaikutukset, laatu, jne. Oliopohjaisessa mallintamistavassa käsitteet kuvataan olioluokkina, jotka määrittelevät tuotemallin olioiden merkityksen, ominaisuudet, suhteet toisiin objekteihin ja niiden käyttäytymisen Tuotemallissa sama konsepti voidaan esittää useassa eri muodossa: geometria (2D, 3D), topologia, materiaalit, erilaiset tarkkuustasot jne. Kaikki 3D-mallit eivät ole tuotemalleja, eikä 3D-geometria ole tuotemallin ehdoton edellytys - joskin yleensä 3D-geometria on oleellinen osa mallia. Fyysisesti tuotemalli voi olla tallennettuna esim. yhdessä tiedostossa tai tietokannassa tai hajautettuna useassa tietokannassa Eri tuotemallien välillä voi olla viittauksia muihin tietovarastoihin kuten erilaisiin dokumentteihin. Tuotetietomallin käsitteet voivat kuvata joko fyysisiä esineitä tai tuotteita, mittoja, alueita, päivämääriä jne. (silta, liikennemerkki, vapaa korkeus, vaikutusalue, aikataulu) tai abstrakteja käsitteitä kuten prosessi, ympäristövaikutukset, laatu, jne. Oliopohjaisessa mallintamistavassa käsitteet kuvataan tuotetietomallissa olioluokkina (class, entity), jotka määrittelevät tuotemallin olioiden (object) merkityksen (semantics) sekä niiden ominaisuudet (attributes), suhteet toisiin objekteihin (relationships) ja käyttäytymisen (behaviour). Tuotemallissa sama konsepti voidaan esittää useassa eri muodossa (representations): geometria (2D, 3D), topologia, materiaalit, erilaiset tarkkuustasot jne. Kaikki 3D-mallit eivät ole tuotemalleja, eikä 3Dgeometria ole tuotemallin ehdoton edellytys joskin yleensä 3D-geometria on oleellinen osa mallia. Fyysisesti tuotemalli voi olla talletettuna esim. yhdessä tiedostossa tai tietokannassa tai hajautettuna, useassa tietokannassa kuitenkin loogisesti yhtenä kokonaisuutena; toisaalta eri tuotemallien välillä voi olla viittaussuhteita tai viittauksia muihin tietovarastoihin, kuten erilaisiin dokumentteihin (nk.hybridimalli). 24

25 Kehityspolku tiedonsiirrosta yhteiseen tuotemalliin Tiedonsiirron nykytilanne Tietoa siirretään eri toimijoiden, eri ohjelmistojen ja eri elinkaarenvaiheiden välillä Siirto tapahtuu kuvatiedostojen ja tekstitiedostojen avulla. Ominaisuustietojen siirto perustuu koodaukseen ja vain murtoosa tiedosta saadaan siirrettyä. Tiedonsiirtomenetelmä nykyisten tarpeiden pohjalta Inframodel tiedonsiirtomenetelmän kehittäminen on mahdollistanut uudenlaisen toimintamallin, jossa ohjelmistot tuottavat tiedon vakiomuotoisena siten, että se on mahdollista lukea muihin järjestelmiin. IM2 Tavoitetila: avoin ja yhtenäinen infra-tuotemalli ohjelmistoriippumattomuus ei sidoksissa kuva- tai paikkatietoformaatteihin standardirajapinnat eri tietovarastoihin tuotemalli perustuu kansainvälisiin standardeihin ja infranimikkeistöön laajat integrointimahdollisuudet järjestelmien välillä Kehityspolku tiedonsiirrosta yhteiseen tuotemalliin Tiedonsiirron nykytilasta ja kehittämismahdollisuuksista tehtiin SKOL:in toimeksiannosta esiselvitys vuonna Esiselvityksessä todettiin kaikkien niin suunnittelun lähtötietoja kuin varsinaisia suunnittelutietoja tarvitsevien kannalta tiedonsiirron tehottomuus: Erilaisia formaatteja ja luokituksia on paljon. Formaattien dokumentointi on vanhentunutta ja puutteellista. Aineistojen tietosisältöä ei dokumentoida. Läheskään kaikki tiedot eivät siirry ja aineistoissa on virheitä. Osaamisen taso vaihtelee, prosessit ovat sekavia. Siirretään kuvia ja dokumentteja, ei varsinaista tietoa. Tehokasta työaikaa kuluu turhaan tiedonsiirtoon. Ylin kuva: Tiedonsiirron nykytila eri toimijoiden, eri ohjelmistojen tai eri elinkaarenvaiheiden välillä. Suunnitelmatiedon siirtäminen tapahtuu kuvatiedostojen ja tekstitiedostojen avulla. Ominaisuustietojen siirto perustuu koodaukseen ja vain murto-osa tiedosta saadaan siirrettyä. Menetelmät ovat kansallisellakin tasolla kirjavia eivätkä sisällä mainittavia kansainvälisiä ulottuvuuksia. Keskellä: Tiedonhallinnan ja tiedonsiirron parantamiseksi hahmoteltiin kehityspolku, jonka seuraavana tavoitteena oli nykyisten formaattien yhtenäistäminen ja dokumentointi ja mahdollisesti uuden tiedonsiirtoformaatin käyttöönotto. Inframodel tiedonsiirtomenetelmän kehittäminen on mahdollistanut uudenlaisen toimintamallin, jossa ohjelmistot tuottavat tiedon vakiomuotoisena siten, että se on mahdollista lukea muihin järjestelmiin ja vaikkapa työmaan koneohjaukseen tai mittalaitteisiin. Menetelmässä on vielä tietoteknisiä ja prosessin kehittämiseen liittyviä pullonkauloja ratkottavana. Alimpana: Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on avoin, yhteinen infra-alan tuotemalli. Siinä tiedot on tallennettu standardilla tavalla ja ohjelmistoriippumattomasti. Tuotemalliin pohjautuvassa toimintamallissa voidaan käyttää standardia, dokumentoitua rajapintaa tietojen lukemiseksi eri tietovarastoista. Infran tuotemallin tulee perustua kansainvälisiin standardeihin ja infranimikkeistöön. Tuotemallipohjainen ratkaisu vapauttaa sidonnaisuudesta kuva- tai paikkatietoformaatteihin. Tuotemallipohjaisuus tarjoaa laajat integrointimahdollisuudet järjestelmien välillä (hoidon ja ylläpidon järjestelmät, kustannushallinnan järjestelmät ym.). 25

26 Inframodel -tiedonsiirto Infamodel on avoin, kaikkien infra-alan toimijoiden käytettävissä oleva menetelmä infran suunnittelutiedon siirtoon. Inframodel-menetelmä perustuu kansainväliseen LandXML-standardiin, jota laajennettiin pohjoismaisen käytännön mukaisilla InfraModellisätiedoilla. LandXML on ns. teollisuusstandardi, joka on käytössä yli 40 maassa ja lähes 600 organisaatiossa. Rekisteröityneitä ohjelmistoja on yli 60. Pilotoitiin ST-hankkeessa valtatien 18 parantaminen Seinäjoella välillä Kiikku Pultra IM-ylläpito Esiselvitys (SKOL) inframodel (VTT) IM-jatkokehitys IM2-pilotointi InfraModel2 Infra-teknolgiaohjelma KÄYTTÖÖNOTTO KOULUTUS Inframodelin esiselvitys ja sitä seuraavat vaiheet kuuluivat Infra2005- teknologiaohjelmaan. Inframodel1-projektissa ( ) VTT:n johdolla selvittiin, miten tiedonsiirtoa voidaan kehittää ja mihin aisoihin pitää siinä keskittyä. Inframodel1:n tuloksena julkaistiin mm. yhtenäinen dokumentaatio Infra-pohjatutkimusformaatista. Infamodel1:n tärkein tulos oli, että päähuomio tulisi keskittää suunnitelmatiedon siirtoon ja siinä kannattaisi hyödyntää jo olemassa olevaa kansainvälistä LandXML-standardia. Huomattavia parannuksia olisi saatavissa etenkin väylien ja putkiverkostojen tiedonsiirrossa. Inframodel2-projektissa ( ) kolme ohjelmistotoimittajaa (Tekla, Vianova, Sito) yhteistyössä VTT:n kanssa ensin määrittelivät ja dokumentoivat Inframodeltiedonsiirtomenetelmän. Tämän jälkeen ohjelmistoihin toteutettiin määrittelyn mukaiset rajapinnat tiedonsiirtoa varten. Ohjelmistotoimittajat testasivat keskenään tiedonsiirron toimivuuden kolmen eri suunnittelujärjestelmän välillä. Pilotoinnissa ( ) menetelmää testattiin todellisella suunnitteluaineistolla. Pilotointiin osallistui viisi suunnittelukonsulttia, joille annettiin yhteinen yleiskoulutus Inframodel-menetelmästä. Ohjelmistokohtaista koulutusta ovat antaneet ohjelmistotalot. Inframodel-tiedonsiirto on tarkoitus ottaa vaiheittain käyttöön Tiehallinnon ja RHK:n tarjouspyynnöissä. Menetelmää tullaan ylläpitämään kehittämään edelleen ja se toimii hyvänä perustana Infra-tuotemallin määrittelyssä ja toteutuksessa. Suurempina kokonaisuuksia kehitetään omina projekteinaan. Sitä on myös tarkoitus hyödyntää tuotemallipohjaisen tiedon siirrossa. 26

27 Inframodel2: toteutus Suunnitelman yleistiedot projekti, suunnitelma, ohjelmisto, yksiköt, koordinaattijärjestelmät Perusaineisto maastomallin ja maaperämallin pinnat lähtöaineisto: pisteet ja viivat sekä näiden lajikoodaus kolmiopinnat Liikenneväylät (tie, rata, katu, vesiväylä) geometrialinjat rakenne taiteviivoina pinnoittain ryhmiteltyinä sekä kolmiopintoina mitoitusparametritietoa soveltuvin osin informaationa Vesihuoltoverkostot kaivot (laitteet) ja putket ominaisuuksineen rummut Pohjanvahvistus, aluesuunnittelu voidaan soveltaa pintamaisten rakenteiden tiedonsiirtoon (maisemoinnit, vastapenkereet, massanvaihdot jne.) Pohjatutkimukset Infra-formaatti (de facto Suomessa, ei kuulu LandXML:ään) Inframodel1:n lueteltujen kehittämiskohteista valittiin Inframodel2-projektissa asiat, jotka pystyttiin aikataulun ja käytettävien resurssien puitteissa toteuttamaan: Suunnitelman yleistiedot projekti, suunnitelma, ohjelmisto, yksiköt, koordinaattijärjestelmät Perusaineisto maastomallin ja maaperämallin pinnat lähtöaineisto: pisteet ja viivat sekä näiden lajikoodaus kolmiopinnat Liikenneväylät (tie, rata, katu, vesiväylä) geometrialinjat rakenne taiteviivoina pinnoittain ryhmiteltyinä sekä kolmiopintoina mitoitusparametritietoa soveltuvin osin informaationa Vesihuoltoverkostot kaivot (laitteet) ja putket ominaisuuksineen rummut Pohjanvahvistus, aluesuunnittelu voidaan soveltaa pintamaisten rakenteiden tiedonsiirtoon (maisemoinnit, vastapenkereet, massanvaihdot jne.) Tärkeimpinä kokonaisuuksina voidaan pitää väylän rakennepintojen sekä vesihuoltoverkostejen ja rumpujen tiedonsiirtoa. Merkittävää on myös se, että tiedosto sisältää nyt aina yleistiedot mm. itse projektista, koordinaattijärjestelmistä ja tekijästä. 27

28 Inframodel: dokumentaatio LandXML:n suomenkielinen kuvaus ja selostus IM2:ssa toteutetuista osista Havainnollistettu kuvin Käytetyt ominaisuudet ja rajaukset Suositukset käytöstä del2/documentation/ Inframodel-dokumentaatio on selainpohjainen dokumentti, jossa on helppo siirtyä asiakokonaisuudesta toiseen. Vasemmalla on aina sisällysluettelo, josta klikkaamalla voi siirtyä valittuun kohtaan. Dokumentaatio sisältää LandXML-standadin suomenkielinen kuvauksen ja selostuksen Inframodelissa toteutetuista osista käytetyt ominaisuudet ja niiden rajaukset (raja-arvot) runsaasti havainnolistavia kuvia esimerkkejä linkitykset vastiiviin kohtiin varsinaisessa LandXML-dokumentissa. Dokumentti on vapaasti kaikkien käytettävissä ja löytyy osoitteesta Se tarjoaa tietoa sekä ohjelmistojen että infan suunnittelijoille. 28

29 Inframodel-tiedosto: esimerkkinä vesihuoltoverkostot Verkosto: kaivot ja laitteet solmuja, joihin putket liittyvät Kaivon tiedot: sijainti, dimensiot, materiaali, rakentamis- ja ylläpitotietoja Dokumentaatiossa määritetty pakolliset ja valinnaiset tiedot Sivun yläosassa on esimerkki Inframodelin mukaisesta LandXML-tiedoston alusta, joka sisältää aina yleistiedot: projekti, yksiköt, sovellus, tekijä,.. XML standardi esitysmuoto, jossa on tiedon merkitys on kuvattavissa tiedon sekaan. XML-kieltä käytetään sekä formaattina tiedonvälitykseen järjestelmien välillä että formaattina dokumenttien tallentamiseen. XML perustuu tagien ('<' ja '>'-merkein erotetut sanat) ja attribuuttien (muotoa nimi="arvo") käytölle, esimerkin LandXML-tiedostossa projketin yleistiedot esitetään näin <Project name= Infrapilot desc Vt18 välillä Kiikki-Pultra state= proposed /> Muoto on kehitetty itseään selittäväksi ja helposti ohjelmallisesti käsiteltäväksi, mutta sitä voi myös ihminen lukemalla tulkita eli projekti, jonka nimi on Infrapilot ja kuvaus Vt18 välillä Kiikku-Pultra jne Tavallisilla tekstieditoreilla tiedostoja ei kuitenkaan kannata editoida. Sivun kuvat ovat suoraan Inframodel-dokumentista ja vasemmalla on kuvattu kaivo-putki (solmu-linkki) periaate ja oikealla on kuva kaivosta siihen liittyvine tietoineen eli kannen korkeus, keskipisteen koordinaatit, materiaali, halkaisija, kannen kuormitusluokka, Vasemmalla alhaalla on kaivon (rakenteen, Struct) tiedot tiedostossa LandXMLmuodossa. 29

30 Inframodel-pilotointi Lähtötietoaineisto: tiesuunnitelman ja radan yleissuunnitelman lähtötiedot IM-muotoon Viisi konsulttia tekivät ns. kevennetyn rakennussuunnitelman Rakennussuunnitelmat IM-muodossa edelleen ohjelmistotaloille analysoitavaksi Inframodel Inframodel IM, tie IM, rata Copyright: Maanmittauslaitos IM-rakennussuunitelma IM-rakennussuunitelma IM-rakennussuunitelma IM-rakennussuunitelma IM-rakennussuunitelma Pilotointiprojektiksi valittiin Vt18 Seinäjoella välillä Kiikku-Pultra. Suunnitelma käsittää valtatien 18 oikaisun välillä maantie 7035 (Kiikuntie) ja valtatie 19 (Pultran eritasoliittymä). Valtatie 18 alittaa Seinäjoki-Oulu -radan. Hanke toteutetaan ST-hankkeena ja tarjouspyynnöt lähetettiin urakoitsijoille syksyllä Tiehankkeesta on laadittu tiesuunnitelma, josta on tehty hyväksymispäätös kesällä Seinäjoki-Oulu -radan yleissuunnitelma valmistui kesällä Suunnitelmat laatineet konsultit tuottivat lähtöaineiston Infamodel-muodossa. Lähtötietoaineisto sisälsi maastomallin, kalliopinnan sekä hankkeeseen liittyvien teiden, katujen ja radan geometrialinjat sekä rakennekerrosten viiva- ja pintamallit ja kuivatuksen. Tilaaja lähetti lähtöaineiston viidelle konsultille. Suunnittelijat lukivat ne omiin ohjelmistoihinsa, laativat ns. kevennetyn rakennussuunnitelman (suunniteltiin tiedonsiirron kannalta oleelliset asiat, mutta ei yksityiskohtia tavallisesti vaaditulla tarkkuudella). Rakennussuunnitelma-aineistot toimitettiin tilaajalle. Suunnittelijat laativat testausraportit tiedonsiirron toimivuudesta ja käyttökokemuksista suunnitelmien jatkamisessa. Tilaaja toimitti Inframodel-muotoiset rakennussuunnitelmat ohjelmistotaloille, joista jokainen luki kaikki viisi aineistoa ohjelmistoihin ja raportoivat tulokset. Kokemukset menetelmän käytöstä olivat pääosin myönteisiä. Erityisesti putkijohtoverkostojen tietojen älykäs siirto koettiin hyväksi. Pilotointi poiki myös parannus- ja kehitysehdotuksia, jotka huomioidaan Inframodelin ylläpito- ja kehitystyössä. Tiehallinnon ja RHK:n toimeksiannosta onkin jo laadittu tarjouspyyntöasiakirjohin liitettävä ohje mm. tiedostojen jakamisesta ja nimeämiskäytännöistä. 30

31 Inframodel, johtopäätöksiä Inframodel Saavutettu Yhtenäinen, dokumentoitu, testattu tiedonsiirtomenetelmä Infra-alan käyttöön, joka perustuu kansainväliseen standardiin Tehostaa suunnittelutyötä: yhtenäinen formaatti, yksityiskohtaisempi tietosisältö Pitkäjänteinen kehitystyö alan aktiivisten toimijoiden kanssa tuottaa hyvän tuloksen ja eri näkemykset tulevat huomioitua Menetelmä on hyödynnettävissä elinkaaren eri vaiheissa lähtötiedoista suunnitteluun ja rakentamiseen Inframodelin edelleen kehittäminen on kannattavaa ja tarjoaa hyvän pohjan ja etenemispolun tietomallityölle. Inframodelissa on saavutettu Yhtenäinen, dokumentoitu, testattu tiedonsiirtomenetelmä Infra-alan käyttöön, joka perustuu kansainväliseen standardiin. Kansainvälinen standardi sovitettiin pohjoismaiseen käytäntöön ja päästiin vaikuttamaan myös LandXML:n kehitystyöhön. Eri tyyppisten tiedostoformaattien tarve vähenee ja tiedot tulevat yhdenmukaisena pakettina. Virhemahdollisuudet vähenevät ja vähemmän työaikaa kuluu tiedon siirtoon ja käsittelyyn. Pystytään siirtämään enemmän ja yksityiskohtaisempaa tietoa suoraan järjestelmästä toiseen. Aikaisemmin samoja tietoja koottiin eri piirustuksista ja dokumenteista. Mahdollistaa tiedonsiirron myös monien muiden LandXML-formaattia tukevien suunnittelu- ja mittausohjelmistojen (esim. Trimble, Leica) kanssa. Tämä helpottaa ja yhtenäistää toimintaa myös kansainvälisesti sekä ohjelmistotalojen että suunnittelijoiden kannalta. Pitkäjänteinen kehitystyö alan aktiivisten toimijoiden kanssa tuottaa hyvän tuloksen ja eri näkemykset tulevat huomioitua. Hanke toteutettiin säännöllisinä projektikokouksina, joka auttoivat löytämään yhteisiä ratkaisuja. Menetelmä on hyödynnettävissä elinkaaren eri vaiheissa lähtötiedoista suunnitteluun ja rakentamiseen. Vaikka tavoitteena oli ensisijaisesti tiedon siirron parantaminen eri suunnittelujärjestelmien välillä, on menetelmä hyödynnettävissä myös rakentamiseen. Inframodelin edelleen kehittäminen on tarpeellista ja tarjoaa hyvän pohjan ja etenemispolun tietomallityölle. Osittainhan esim. putkijohtoverkostojen osalla Inframodel on lähellä tietomallin vaatimuksia. Tehty yhteistyö tarjoaa hyvän alustan jatkokehitykselle. 31

32 Inframodel, johtopäätöksiä Kehitettävää LandXML:n uusien versioiden ominaisuuksien hyödyntäminen Yhtenäinen lajikoodaus: Infra2006-nimikkeistö vaatii laajennusta Väylän suunnittelutiedon ja rakennemallin muodostuksen logiikan määrittely Laajennukset esim. laitteisiin ja varusteisiin Inframodelissa kehitettävää LandXML:n uusien versioiden ominaisuuksien hyödyntäminen. LandXMLmenetelmää kehitetään jatkuvasti ja se tulee hyödyntää myös meillä: ottaa käyttöön uusia ominaisuuksia ja toisaalta vaikuttaa kehitystyöhön. Väylän suunnittelutiedon ja rakennemallin muodostuksen logiikan määrittely. Nyt siirrämme valmiita väylän tien tai radan pintoja, mutta varsinaisista suunnitteluparametreista siirtyy vain osa informaationa eikä menetelmä sisällä alkuperäisiä mittoja ja niiden välistä logiikkaa, jolla rakenne on muodostettu. Yhtenäistä lajikoodausta: Infra-nimikkeistö vaatii laajennusta. Väylärakenteen tiedon siirto tulisi perustua yhtenäiseen nimikkeistöön. Infra2006-nimikkeistö tukeutuu rakennusosiin, joka tarkkuus ei vielä riitä tiedon siirrossa tai mallinnuksessa. Tarvitaan yhteinen nimikkeistö esim. tierakenteen mittapisteille, esim. ajoradan reuna, asfaltin reuna, pientareen reuna, ojan pohja. Nämä asiat ovat nimetty ja luokiteltu eri tavoin eri suunnittelujärjestelmissä. Sivun alareunassa toinen kuva on Infra2006-nimikkeistöstä, toinen taas E18 Muurla-Lohja hankkeessa käyttetyistä tien mittapisteistä. Muita seuraavaksi mukaan otettavia laajennoksia voisivat olla Paalutukset, stabiloinnit ym. Varusteet ja laitteet Maaperän ominaisuudet 32

33 Yhteydet paikkatietojen mallintamiseen INSPIRE -direktiivi 2007/2/EY Yhtenäinen eurooppalainen standardi, jolla mahdollistetaan paikkatietojen laajamittainen saatavuus ja käyttö Euroopassa kansallisten paikkatietoinfrastruktuurien yhteentoimivuuden vaiheittainen kehittäminen Direktiivi tuli voimaan ja direktiivin mukainen kansallinen lainsäädäntö tulee saattaa voimaan mennessä KuntaGML Standardimuotoiset paikkatietopalvelurajapinnat, jolla kunnat toimittavat kartta-aineistoa Kantakartat ja asemakaavakartat XML/GML toteutus + palvelurajapinta VerkkoGML Johtoverkkojen mallintaminen: tietoliikenne, vesi ja viemäri, kaasu, sähkö, kaukolämpö Palvelee johtotietojen siirtoa eri organisaatioiden välillä EuroRoadS Tieverkon ja teihin liittyvän tiedon eurooppalainen standardi Visiona Euroopan kattava tieverkon infran tietojen palvelurajapinta ja yhteensopivien tiestötietokantojen kehittäminen EU25+ -alueella INSPIRE yhteensopivuuden varmistaminen INSPIRE:n tavoitteita Paikkatietojen laajamittaisen käytön mahdollistaminen -Hallinnollisten ja poliittisten esteiden poistaminen -Yhtenäinen eurooppalainen standardi Tietopalveluiden aikaansaaminen suoraan tietoa keräävästä organisaatiosta Helppokäyttöiset tietopalvelut -Standardien käyttöönotto -Lisäarvopalveluiden syntymisen tukeminen -Luotettavien toimintamallien luominen Kuva: Paikkatietojen ja infran tietojen yhteensopivuustasot 33

34 Kansainvälinen paikkatietostandardointi Tällä hetkellä kolme tärkeintä paikkatietostandardoinnin foorumia ovat: ISO/TC 211: Geographic information/geomatics CEN/TC 287: Geographic information OGC: Open Geospatial Consortium ISO- ja CEN-standardoinnin kansallisena vastuutahona toimii Suomen Standardisoimisliitto SFS. Paikkatietostandardointia koordinoi Maanmittauslaitos yhteistyössä SFS:n kanssa. OGC:n jäseniä ovat suoraan monet kansainväliset paikkatietojärjestelmien toimittajat ja organisaatiot. Kansainvälisten paikkatietostandardien käyttöönottoa Suomessa pyritään helpottamaan julkisen hallinnon suosituksilla, joita ylläpitää julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA). Lähde: Maanmittauslaitos 2007 Kansainvälinen paikkatietostandardointi Tällä hetkellä kolme tärkeintä paikkatietostandardoinnin foorumia ovat: ISO/TC 211: Geographic information/geomatics CEN/TC 287: Geographic information OGC: Open Geospatial Consortium ISO- ja CEN-standardoinnin kansallisena vastuutahona toimii Suomen Standardisoimisliitto SFS. Paikkatietostandardointia koordinoi Maanmittauslaitos yhteistyössä SFS:n kanssa. OGC:n jäseniä ovat suoraan monet kansainväliset paikkatietojärjestelmien toimittajat ja organisaatiot. Kansainvälisten paikkatietostandardien käyttöönottoa Suomessa pyritään helpottamaan monilla julkisen hallinnon suosituksilla, joita ylläpitää julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA). Lähde: Maanmittauslaitos

35 ISO -standardit soveltuvat infra-alalle ISO/TC 211 (ISO Technical Committee 211): Conceptual Schema Language (ISO/TC ) Spatial Schema (ISO/TC ) Rules for application schema (ISO/TC ) Feature Cataloguing (ISO/TC ) Spatial referencing by coordinates (ISO/TC ) Spatial referencing by geographic identifiers (ISO/TC ) ISO Technical Committee 211 (ISO/TC 211) Keskeisin paikkatietostandardoinnin kansainvälinen foorumi on International Standardization Organization -järjestön (ISO) tekninen komitea 211. Sen työstämät aiheet löytyvät linkistä Standardit muodostavat pohjan sektorikohtaisten sovellusten kehittämiselle. Mm. KuntaGML ja Norjan tierekisteri perustuvat näihin standardeihin 35

INFRA-TUOTEMALLIN HYÖDYT

INFRA-TUOTEMALLIN HYÖDYT INFRA-TUOTEMALLIN HYÖDYT Luonnos 19.11.2008 Juha Liukas Sito Oy Jari Niskanen Vianova Systems Finland Oy Esityksen sisältö OSA 1: Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne - esimerkkinä suunnittelu ja

Lisätiedot

Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne

Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne Infran tuotetietojen hallinta, nykytilanne Infrajohtaminen Tavoitteen määrittely Suunnittelu Eri osa-alueilla ja vaiheilla omat järjestelmänsä ja tietomallinsa Toiminta perustuu tiedonsiirtoon: konversiot

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Juha Liukas RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Inframodel3-tiedonsiirtoformaatin käyttöönottoprojekti - työpaja 14.12.2012 Tavoite aikataulu -

Lisätiedot

InfraModel2 Tiedonsiirron pilotointi

InfraModel2 Tiedonsiirron pilotointi InfraModel2 Tiedonsiirron pilotointi Infra 2010 kehittämisohjelman loppuseminaari 5.11.2008, Erkki Mäkinen Sisältö Taustatietoa InfraModel2 - Tiedonsiirron pilotointi InfraModel-formaatin jatkokehittäminen

Lisätiedot

Inframodel tiedonsiirto 23.8.2006

Inframodel tiedonsiirto 23.8.2006 Inframodel tiedonsiirto 23.8.2006 Inframodel 2 tiedonsiirto, yleistä Inframodel 2 -projekti valmistui maaliskuun 2006 lopussa. Projektissa määritettiin ja toteutettiin uusi menetelmä väylätietojen siirtoon

Lisätiedot

Infra TM Timo Tirkkonen Infra 13, 5.3.2013

Infra TM Timo Tirkkonen Infra 13, 5.3.2013 Infra TM Timo Tirkkonen Infra 13, 5.3.2013 1.3.2013 Sisältö Taustaa Infra TM ja Infra FINBIM Inframalli - mallinnusvaatimukset Nimikkeistö: InfraBIM -sanasto InfraModel3 Viestintä Kuvat: SITO Oy Kuva:

Lisätiedot

Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys

Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys Maa- ja kallioperämallit InfraFINBIM / Inframodel-kehitys Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa -työpaja 12.3.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Sisältö Inframodel3 Inframodel4..5

Lisätiedot

Inframodel-pilottihanke. Infra-alan tuotemalliseminaari

Inframodel-pilottihanke. Infra-alan tuotemalliseminaari Inframodel-pilottihanke Infra-alan tuotemalliseminaari 11.10.2006 Inframodel 2 -tiedonsiirto, yleistä Inframodel 2 -projekti valmistui maaliskuun 2006 lopussa Projektissa määritettiin ja toteutettiin uusi

Lisätiedot

Inframodel 2 kehityshanke

Inframodel 2 kehityshanke Inframodel 2 kehityshanke 30.9.2005 Inframodel2 esittely Yleistä Hankkeen tavoitteet Hankkeen osapuolet ja organisointi Budjetti ja rahoitus Aikataulu ja osatehtävät Työskentely ja dokumentointi LandXML

Lisätiedot

INFRA-ALAN ON TEHOSTETTAVA LIIKETOIMINTAPROSESSEJAAN. Harri Yli-Villamo Johtaja, rautatieinvestoinnit

INFRA-ALAN ON TEHOSTETTAVA LIIKETOIMINTAPROSESSEJAAN. Harri Yli-Villamo Johtaja, rautatieinvestoinnit INFRA-ALAN ON TEHOSTETTAVA LIIKETOIMINTAPROSESSEJAAN Harri Yli-Villamo Johtaja, rautatieinvestoinnit Agenda Miksi on tehostettava Toimintatapa nyt Mitä viime vuosina on tehty infra-alan alan tuotetietomalli-asiassa

Lisätiedot

Road Pro, W&S, VM6.0. KONEOHJAUS Vianova Systems Finland Oy Versio 18.00 20.04.2010 ver1.0

Road Pro, W&S, VM6.0. KONEOHJAUS Vianova Systems Finland Oy Versio 18.00 20.04.2010 ver1.0 Road Pro, W&S, VM6.0 KONEOHJAUS Vianova Systems Finland Oy Versio 18.00 20.04.2010 ver1.0 2(11) SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. VAATIMUKSET SUUNNITTELUSSA... 4 2.1. Geometrian suunnittelu... 4 2.2.

Lisätiedot

Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014

Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014 Avoimella tiedonsiirrolla kohti kulttuurimuutosta 3.4.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin ja

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Kohti kulttuurimuutosta Tiina Perttula Built Environment Process Innovations Reengineering Tuottavuus Infra-ala

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Prosessimuutos kohti laajamittaista tietomallintamisen hyödyntämistä Tiina Perttula Built Environment Process

Lisätiedot

Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun

Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun Kiviaines- ja murskauspäivä 19.1.2018 Juha Liukas Johtava asiantuntija, InfraBIM Dokumenttien hallinnasta

Lisätiedot

IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart

IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart Tietomallinnuksen viime aikojen kuulumisia Anssi Savisalo johtava konsultti, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 10.2.2014 Page 1 RAKENNUS INFRASTRUKTUURI (kadut, kunnallistekniikka)

Lisätiedot

Liikennevirasto on yhdessä alan muiden. Väylärakenteiden hallinta tuotemallipohjaisesti

Liikennevirasto on yhdessä alan muiden. Väylärakenteiden hallinta tuotemallipohjaisesti Tietoa Eripainos Liikenneviraston t&k -lehdestä Liikenteen Suunta 1/2010 Väylärakenteiden hallinta tuotemallipohjaisesti TEKSTI / Timo Tirkkonen, Harri Yli-Villamo, Harri Mäkelä KUVAT / Image Builder Oy,

Lisätiedot

Infra-alan kehittämistulosten käyttöönotto teiden suunnittelussa ja rakentamisessa 15977/2006/30/1 1.12.2006

Infra-alan kehittämistulosten käyttöönotto teiden suunnittelussa ja rakentamisessa 15977/2006/30/1 1.12.2006 Tiepiirit 1 (1) 15.11.2007 15977/2006/30/5 Infra-alan kehittämistulosten käyttöönotto teiden suunnittelussa ja rakentamisessa 15977/2006/30/1 1.12.2006 Tiehallinto, Ratahallintokeskus; Inframodel-ohje

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Firstname Lastname RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Vt 25 parantaminen

Lisätiedot

14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio. 16:30 InfraTM hanke ja InfraBIM Liikennevirasto

14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio. 16:30 InfraTM hanke ja InfraBIM Liikennevirasto RIL infrabim seminaari 14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio RIL Tietomallitoimikunnan puheenjohtaja rakennusteollisuuden aloilla, Erkki Mäkinen, Segmenttijohtaja, Infrarakentaminen

Lisätiedot

Mallintamisen mahdollisuudet. vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa. Manu Marttinen Työpäällikkö NCC Roads Oy 1

Mallintamisen mahdollisuudet. vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa. Manu Marttinen Työpäällikkö NCC Roads Oy 1 Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi infran ylläpidossa Manu Marttinen Työpäällikkö 3.6.2015 NCC Roads Oy 1 TIEDONHALINNAN Mallintamisen mahdollisuudet vuorovaikutuksen lisäämiseksi

Lisätiedot

Infra-alan tuotetietomallistandardit

Infra-alan tuotetietomallistandardit Infra-alan tuotetietomallistandardit Pekka Siltanen Juha Hyvärinen Standardiselvityksen lähtökohta & tavoite Suomalaisen infra-alan avoimen tuotetietomallin kehityksen tueksi Tunnistettiin keskeisimmät

Lisätiedot

Infra TM - valmisteluhanke

Infra TM - valmisteluhanke Infra TM - valmisteluhanke Harri Yli-Villamo Infra 2010 loppuseminaari Infra TM hanke Hankesuunnitelma RTS 31.10.08 Taustaselvitykset Infra-tuotetietomallistandardit -selvitys [Juha Hyvärinen, VTT, 19.12.2007]

Lisätiedot

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI. Teemu Perälä puh

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI. Teemu Perälä puh INFRA 2010 -SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI Teemu Perälä teemu.perala@navico.fi puh.050-598 8405 8.1.2008 Taustaa ja lähtökohtia Sähköinen hankintamenettely on Tiehallinnossa käytössä täydessä laajuudessa vuoteen

Lisätiedot

InfraTM Workshop 19.5.2009 Rakennustieto Oy. Pilotointiehdotukset tiivistelmät

InfraTM Workshop 19.5.2009 Rakennustieto Oy. Pilotointiehdotukset tiivistelmät InfraTM Workshop 19.5.2009 Rakennustieto Oy Pilotointiehdotukset tiivistelmät n hanke ehdotukset 0. Yhteisiä teemoja: Infrasuunnittelun ja rakentamisen tuotetiedon siirtämisen nykytilanne ja ongelmat.

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Inframodel3-toteutus, esimerkkitiedostot 1.3.2013 Built Environment Process Innovations Reengineering Esimerkit

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Vt 25 parantaminen välillä Meltola-Mustio RS, pilotin esittely Lauri Harjula,

Lisätiedot

Kaupunkimallit ja Mallintava kaavoitus. Vianova Systems Finland Oy Jarkko Sireeni 9.2.2011

Kaupunkimallit ja Mallintava kaavoitus. Vianova Systems Finland Oy Jarkko Sireeni 9.2.2011 Kaupunkimallit ja Mallintava kaavoitus Vianova Systems Finland Oy Jarkko Sireeni 9.2.2011 Kaupunkimalli? Mallintamisen eri skaalat Kaavoitus ja aluerakentaminen Infra ja kunnallistekniikka Talonrakennus

Lisätiedot

InfraTM / SKOL. InfraBIM-nimikkeistö (suunnittelu-, mittaus- ja tietomallinimikkeistö)

InfraTM / SKOL. InfraBIM-nimikkeistö (suunnittelu-, mittaus- ja tietomallinimikkeistö) InfraTM / SKOL InfraBIM-nimikkeistö (suunnittelu-, mittaus- ja tietomallinimikkeistö) Versio 1.2 Muutoshistoria Versio Päivämäärä Selitys Tekijä(t) 1.1 25.1.2010 Loppuraportti JLi, SLa 1.2 2.2.2010 InfraBIM-nimikkeistö

Lisätiedot

Infran ylläpitojärjestelmät. Asiakkuusjohtaja Tarmo Savolainen Vianova Systems Finland Oy

Infran ylläpitojärjestelmät. Asiakkuusjohtaja Tarmo Savolainen Vianova Systems Finland Oy Infran ylläpitojärjestelmät Asiakkuusjohtaja Tarmo Savolainen Vianova Systems Finland Oy Mitä? Kuka ja mistä? Elinkaari ja BIM Ajatuksia toimivasta omaisuuden hallinnasta Caset: Kaupungit ja IRIS Länsi-Metro

Lisätiedot

Infra 2010 loppuseminaari, Helsinki 5.11.2008 Siltojen tuotemallintamisen ja rakentamisautomaation

Infra 2010 loppuseminaari, Helsinki 5.11.2008 Siltojen tuotemallintamisen ja rakentamisautomaation Infra 2010 loppuseminaari, Helsinki 5.11.2008 Siltojen tuotemallintamisen ja rakentamisautomaation kehittäminen (5D-SILTA) Rauno Heikkilä Oulun yliopisto, Rakentamisteknologian tutkimusryhmä Sisältö 1)

Lisätiedot

Kaupunkimalli Heinolassa

Kaupunkimalli Heinolassa Kaupunkimalli Heinolassa Hankittu EAKR-hankerahoituksella, 2012 (ensimmäinen versio 2011) Alusta: Vianova Oy:n Novapoint Virtual Map (Autodesk IDSP) Tuotettu kaupungin kantakartasta, MML:n maastotietokannasta,

Lisätiedot

TUOTE(tieto)MALLIT Espoon pilottikohteiden urakoiden hankintaprosessi. Harri Tanska, Espoon kaupunki 5.2.2013 Infra FIMBIM Pilottipäivä

TUOTE(tieto)MALLIT Espoon pilottikohteiden urakoiden hankintaprosessi. Harri Tanska, Espoon kaupunki 5.2.2013 Infra FIMBIM Pilottipäivä TUOTE(tieto)MALLIT Espoon pilottikohteiden urakoiden hankintaprosessi Harri Tanska, Espoon kaupunki 5.2.2013 Infra FIMBIM Pilottipäivä Miten tuotemallisuunnittelu eroaa perinteisestä suunnittelusta? Käytännössä

Lisätiedot

SFS delegaattivalmennus

SFS delegaattivalmennus SFS delegaattivalmennus ISO/TC 211, CEN/TC 287; paikkatieto Jari Reini 07.02.2014 Sisältö Paikkatieto Standardisointi Miksi? Standardisointi Hyödyt Paikkatiedon standardisointiorganisaatiot Standardien

Lisätiedot

Liikenneviraston tavoitteita 15.1.2014

Liikenneviraston tavoitteita 15.1.2014 Liikenneviraston tavoitteita 15.1.2014 22.1.2014 Tiina Perttula 2 Toiminnanohjaus Ongelmia nykyisessä tavassa Sama informaatio on useissa kuvissa Pituusleikkaus Paalukohtaiset poikkileikkaukset Geotekniset

Lisätiedot

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Infrakit 28.1.2016 Helsinki Markku Mustonen, Oulun kaupunki & Teppo Rauhala, Proxion Infra-alan digitalisoituminen Infra-ala on digitalisoitunut viimeisinä

Lisätiedot

Infra 2010 -pilotti:

Infra 2010 -pilotti: 1(12) Infra 2010 -pilotti: Ylläpito- ja hoitoprosessin testaaminen yhteisurakassa - Kuusamon pilotti 2(12) 1. TAUSTA Infra 2010 -pilottien suuntaaminen siten, että tarkastellaan kokonaisuutta, sen osia

Lisätiedot

Novapoint VDC Explorer. VDC Tuotteet ja Palvelut Vianova Systems Finland Oy

Novapoint VDC Explorer. VDC Tuotteet ja Palvelut Vianova Systems Finland Oy Novapoint VDC Explorer Jani Myllymaa Myyntijohtaja Jarkko Sireeni Toimialapäällikkö VDC Tuotteet ja Palvelut Vianova Systems Finland Oy Kannattaako mallintaa ja simuloida etukäteen? Novapoint VDC Tuotteet

Lisätiedot

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI INFRA 2010 -SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI Teemu Perälä teemu.perala@navico.fi puh.050-598 8405 5.11.2008 Taustaa ja lähtökohtia Sähköinen hankintamenettely on Tiehallinnossa käytössä täydessä laajuudessa

Lisätiedot

Infra FINBIM YLEISET TAVOITTEET, AP1 Hankintamenetelmät FINBIM-PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 ANTTI KARJALAINEN

Infra FINBIM YLEISET TAVOITTEET, AP1 Hankintamenetelmät FINBIM-PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 ANTTI KARJALAINEN Infra FINBIM YLEISET TAVOITTEET, AP1 Hankintamenetelmät FINBIM-PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 ANTTI KARJALAINEN 3.5.2011 Tietomallipohjainen hanke tulee perustua yleisesti sovittuihin lähtökohtiin: Standardinomaiset

Lisätiedot

Kaupunkimallit ja CityGML

Kaupunkimallit ja CityGML Kaupunkimallit ja CityGML Smart cities nyt ja huomenna SFS-seminaari 14.4.2015 Hannu Lammi, Osastopäällikkö, DI When infrastructure counts. Kaupunkimalli 3D kaupunkimalli on kolmiulotteinen digitaalinen

Lisätiedot

Tietomallien hyödyntämismahdollisuudet tieverkon ylläpidossa

Tietomallien hyödyntämismahdollisuudet tieverkon ylläpidossa Novapoint käyttäjäpäivät 9.4.2014 Tietomallien hyödyntämismahdollisuudet tieverkon ylläpidossa Manu Marttinen Aluepäällikkö NCC Roads Oy Jyrsinnät ja kerrosstabiloinnit 1 Sisältö 1. Tieverkon ylläpito

Lisätiedot

KEHITTÄMISEN NELIKENTTÄ

KEHITTÄMISEN NELIKENTTÄ KEHITTÄMISEN NELIKENTTÄ TIEDON- HALLINTA HANKINTA JÄRJESTELMÄTASON KEHITTÄMINEN -Tulosten käyttöönoton aikajänne 5 10 vuotta SOVELLUSTEN KEHITTÄMINEN -Tulosten käyttöönoton aikajänne 1-5 vuotta KOULUTUS

Lisätiedot

Tietomallien käyttöönotto Liikennevirastossa LiViBIM 2012 2014. Timo Tirkkonen 26.1.2012

Tietomallien käyttöönotto Liikennevirastossa LiViBIM 2012 2014. Timo Tirkkonen 26.1.2012 Tietomallien käyttöönotto Liikennevirastossa LiViBIM 2012 2014 Timo Tirkkonen 26.1.2012 Taustaa TAHTOTILA Tilaajat ja palvelutoimittajat yhdessä yhteistyönä tekevät Suomen infra-alasta Euroopan tehokkaimman

Lisätiedot

JHS XXX Kansallisen tie- ja katuverkostoaineiston ylläpito ja ylläpitotietojen dokumentointi

JHS XXX Kansallisen tie- ja katuverkostoaineiston ylläpito ja ylläpitotietojen dokumentointi JHS XXX Kansallisen tie- ja katuverkostoaineiston ylläpito ja ylläpitotietojen dokumentointi Versio: 0.9 Julkaistu: xx.xx.xxxx Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Suosituksen tausta...

Lisätiedot

Siltatiedon tarkkuustason määrittäminen Taitorakennerekisterissä. Maria Vinter

Siltatiedon tarkkuustason määrittäminen Taitorakennerekisterissä. Maria Vinter Siltatiedon tarkkuustason määrittäminen Taitorakennerekisterissä Maria Vinter 2 Taustaa Diplomityö: Tietomallinnuksen hyödyntäminen siltojen ylläpidossa, valmis 09/2017 https://julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf8/opin_2017-03_tietomallinnuksen_hyodyntaminen_web.pdf

Lisätiedot

1. Tuotemalli ja tiedonsiirto

1. Tuotemalli ja tiedonsiirto 1. Tuotemalli ja tiedonsiirto Suunnittelu- ja rakentamisprosessi Hankintaprosessi Ylläpitoprosessi Koneautomaatio ja numeerinen ohjaus Laatutiedon automaattinen keruu ja jalostaminen Tietojen ja prosessien

Lisätiedot

INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9

INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9 INFRAFINBIM PILOTTIPÄIVÄ 9 Valtatien 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa Tietomallinnus Infra FINBIM pilottipäivä 6.2.2014 Niklas von Schantz Juha Liukas 2 1. Hankkeen yleisesittely

Lisätiedot

Infra TM -hanke. KuntaGML laajennus IM-KuntaGML yhteensovitus paikka-, johto-, maasto- tietopalvelu

Infra TM -hanke. KuntaGML laajennus IM-KuntaGML yhteensovitus paikka-, johto-, maasto- tietopalvelu Hankekoordinointi infran substanssiosaaminen asennemuokkaus, viestintä Infra TM -hanke Teknologia-asiantuntija tuotemalliosaaminen kv-standardointiin vaikuttaminen Lähtötiedot Valtakunnallinen pohjatutkimusrekisteri

Lisätiedot

Infra TM -hankesuunnitelma. Infra tuotetietomallin valmisteluhanke Infra 2010 -seminaari 15.1.2008

Infra TM -hankesuunnitelma. Infra tuotetietomallin valmisteluhanke Infra 2010 -seminaari 15.1.2008 Infra TM -hankesuunnitelma Infra tuotetietomallin valmisteluhanke Infra 2010 -seminaari 15.1.2008 Taustaselvitykset Infra-tuotetietomallistandardit -selvitys [Juha Hyvärinen, VTT, 19.12.2007] Infra-perusrekisterit

Lisätiedot

Inframallintamisen mahdollisuudet

Inframallintamisen mahdollisuudet Inframallintamisen mahdollisuudet Tiina Perttula 25.4.2016 Inframalli Rakenteen ja rakentamisprosessin elinkaarenaikainen tieto digitaalisessa muodossa - Tuotemalli joka (voi) sisältää - Geometriatiedon

Lisätiedot

buildingsmart Finland Infratoimialaryhmä Kehitysryhmä Projektien linkittyminen bsf:n toimintaan

buildingsmart Finland Infratoimialaryhmä Kehitysryhmä Projektien linkittyminen bsf:n toimintaan buildingsmart Finland 22.5.2017 Infratoimialaryhmä Kehitysryhmä Projektien linkittyminen bsf:n toimintaan Projektisuunnitelman vastattava seuraaviin kysymyksiin 1. Miten sopii bsf:n arvoihin (avoimen tiedon,

Lisätiedot

IFC:n tilanne ja tuotetiedon elinkaaren hallinnan prosessi

IFC:n tilanne ja tuotetiedon elinkaaren hallinnan prosessi IFC:n tilanne ja tuotetiedon elinkaaren hallinnan prosessi Pro IT Kick-off seminaari, 2002-09-23 Eurostepsys Oy kari.karstila@eurostep.com IFC JA TUOTETIEDON ELINKAAREN HALLINNAN PROSESSI Sisältö: Rakentamisen

Lisätiedot

KMTK - Digiroad -yhteistyö. KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa

KMTK - Digiroad -yhteistyö. KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa KMTK - Digiroad -yhteistyö KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa 1 Tieverkon toimijoita, aineistoja ja järjestelmiä Liikennevirasto - Digiroad (VVH ja OTH) Maanmittauslaitos -

Lisätiedot

Digitaalinen luovutusaineisto

Digitaalinen luovutusaineisto Digitaalinen luovutusaineisto BuildingSMART Finland Inframallintamisen päivä 2017 Kari Partiainen Projektipäällikkö Liikennevirasto 6.2.2017 Ville Suntio Projekti- ja kehityspäällikkö Destia Oy Pilottihanke

Lisätiedot

InfraFINBIM Mallinnusvaatimukset Lyhyt sanasto Infrarakentamisen tietomallintaminen

InfraFINBIM Mallinnusvaatimukset Lyhyt sanasto Infrarakentamisen tietomallintaminen InfraFINBIM Mallinnusvaatimukset Lyhyt sanasto Infrarakentamisen tietomallintaminen V. 0.6 Työpajojen 2013 2014 mukaiset päivitykset Kalle Serén, Eurostep Oy, 1.8.2014 Taustaa Yhteisen määritellyn sanaston

Lisätiedot

JHS XXX Kansallisen tie- ja katuverkostoaineiston ylläpito ja ylläpitotietojen dokumentointi. Matti Pesu / Liikennevirasto 9.4.

JHS XXX Kansallisen tie- ja katuverkostoaineiston ylläpito ja ylläpitotietojen dokumentointi. Matti Pesu / Liikennevirasto 9.4. JHS XXX Kansallisen tie- ja katuverkostoaineiston ylläpito ja ylläpitotietojen dokumentointi Matti Pesu / Liikennevirasto 9.4.2014 Esityksen sisältö Mikä on Digiroad? Suosituksen tausta ja tavoitteet Valmistelussa

Lisätiedot

Lyhyt sanasto. Kalle Serén, Eurostep Oy

Lyhyt sanasto. Kalle Serén, Eurostep Oy InfraFINBIM Mallinnusvaatimukset Lyhyt sanasto Infrarakentamisen tietomallintaminen V. 0.4 Työpajan 7, 26.8.2013, päivitykset Kalle Serén, Eurostep Oy Taustaa Yhteisen määritellyn sanaston tarpeet: Yhtenäinen

Lisätiedot

DIGIROAD. Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä

DIGIROAD. Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä 1 Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä Ajoneuvopääteseminaari 19.3.2002 Johtava konsultti Pekka Petäjäniemi 2 -hankkeen tavoitteet Kehittää kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä, joka mahdollistaa

Lisätiedot

INFRA 2010 KEHITYSOHJELMA LISÄÄ TUOTTAVUTTA JA KILPAILUKYKYÄ. Toim.joht. Terho Salo Rakennusteollisuus RT ry

INFRA 2010 KEHITYSOHJELMA LISÄÄ TUOTTAVUTTA JA KILPAILUKYKYÄ. Toim.joht. Terho Salo Rakennusteollisuus RT ry INFRA 2010 KEHITYSOHJELMA LISÄÄ TUOTTAVUTTA JA KILPAILUKYKYÄ Toim.joht. Terho Salo Rakennusteollisuus RT ry INFRA AVAINASEMASSA YHTEISKUNNALLISTEN TOIMINTOJEN MAHDOLLISTAJANA Rakennetun infrastruktuurin

Lisätiedot

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015

Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 Osa 11.1 Infran hallinta Tieverkon kunnossapidon mallivaatimukset 23.4.2015 Yleiset inframallivaatimukset YIV2015 1 (9) LIITE 1 Versiointisivu Dokumentin versiohistoria

Lisätiedot

Pilotti: Lumitöiden estekartoitus. Pilottisuunnitelma

Pilotti: Lumitöiden estekartoitus. Pilottisuunnitelma 1 (8) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Lumitöiden estekartoitus Pilottisuunnitelma Muutoshistoria: Versio Pvm Tila (luonnos / ehdotus / hyväksytty) Tekijä(t) Huomautukset

Lisätiedot

Rakennesuunnittelu digitalisaation aikakaudella. Mikko Malaska Professori Rakennustekniikan laitos

Rakennesuunnittelu digitalisaation aikakaudella. Mikko Malaska Professori Rakennustekniikan laitos Rakennesuunnittelu digitalisaation aikakaudella Mikko Malaska Professori Rakennustekniikan laitos Mikko Malaska DI 1996, TkT 2001, Chartered Structural Engineer (CEng) 2004 1.8.2015 Professori, Rakenteiden

Lisätiedot

Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa. Tiina Perttula

Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa. Tiina Perttula Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa Tiina Perttula Kehittämisen tasot Globaali Virasto ja ELY Oman toiminnan systemaattista kehittämistä Ohjeet (tekniset ja hankintatekniset) Viestintä

Lisätiedot

PAIKKATIETOJEN KÄYTTÖ HSY:N VESIHUOLLON OPERATIIVISESSA JA STRATEGISESSA TOIMINNASSA

PAIKKATIETOJEN KÄYTTÖ HSY:N VESIHUOLLON OPERATIIVISESSA JA STRATEGISESSA TOIMINNASSA PAIKKATIETOJEN KÄYTTÖ HSY:N VESIHUOLLON OPERATIIVISESSA JA STRATEGISESSA TOIMINNASSA Vesihuolto 2015 Turku 21.5.2015 Pentti Janhunen Paikkatieto Paikkatieto on tietoa, johon liittyy maantieteellinen sijainti

Lisätiedot

Suravage-aineiston tuottaminen tien suunnittelijan näkökulmasta

Suravage-aineiston tuottaminen tien suunnittelijan näkökulmasta Suravage-aineiston tuottaminen tien suunnittelijan näkökulmasta Infotilaisuus 7.4.2015, Jan-Erik Berg Ympäristösi parhaat tekijät Agenda 2 Johdanto Ohjeen kuvaus Käytännön tekeminen ja erikoistapaukset

Lisätiedot

Infran tietomallinnukseen liittyvät standardointitahot

Infran tietomallinnukseen liittyvät standardointitahot Doc Id 4E1EB2151738 Versio 0.2 Luokitus T - Technical reports Pvm 2010-11-08 Status Luonnos InfraTM Infran tietomallinnukseen liittyvät standardointitahot Dokumentin lisätiedot Projektiviite Tekijä(t)

Lisätiedot

PRE tulosseminaari 14.3.2013. Heikki Halttula, toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy

PRE tulosseminaari 14.3.2013. Heikki Halttula, toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy PRE tulosseminaari 14.3.2013 Heikki Halttula, toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy PRE Tulosseminaari 14.3.2013 mikä muuttuu, miten toimiala tai ansaintalogiikka muuttuu ja millaisia uusia toimijoita

Lisätiedot

Inframallintamisen kehittäminen 2018 T2 Tehtävä 2 Infran nimikkeistöt, esiselvitys

Inframallintamisen kehittäminen 2018 T2 Tehtävä 2 Infran nimikkeistöt, esiselvitys 1(5) Inframallintamisen kehittäminen 2018 T2 Tehtävä 2 Infran nimikkeistöt, esiselvitys 1. LÄHTÖKOHTA Infran elinkaaressa lähtötietojen hankinnassa, suunnittelussa ja rakentamisessa sekä kunnossapidossa

Lisätiedot

Liite B. Asemakaavan mallinnus tiedonsiirtoa varten

Liite B. Asemakaavan mallinnus tiedonsiirtoa varten Liite B. Asemakaavan mallinnus tiedonsiirtoa varten Versio: 18.10.2011 Julkaistu: 27.10.2011 Voimassaoloaika: Toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 2 1.1 Asemakaavasuosituksen tausta... 2 1.2 Asemakaavasuosituksen

Lisätiedot

Alueellinen tietomalli case Inkilänportti. Novapoint-käyttäjäpäivät

Alueellinen tietomalli case Inkilänportti. Novapoint-käyttäjäpäivät Alueellinen tietomalli case Inkilänportti Novapoint-käyttäjäpäivät 25.4.2012 FCG lyhyesti FCG Finnish Consulting Group on Suomen suurimpia monialaisia konsulttiyrityksiä Yhtiön palvelut keskittyvät infra-,

Lisätiedot

Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja

Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla Päällystealan digitalisoinnin työpaja 11.11.2015/ Mirja Noukka Digitalisaatiolle on tällä hallituskaudella vahva tilaus 17.11.2015

Lisätiedot

Graniittirakennus Kallio Oy Taustaa. Tilaajien vaatimukset

Graniittirakennus Kallio Oy Taustaa. Tilaajien vaatimukset MANK PÄIVÄT 24.9.2015 Tietomallit työmaan näkökulmasta missä mennään uuden teknologian soveltamisessa Graniittirakennus Kallio Oy -2013 Taustaa Tilaajien vaatimukset Suurimpien tilaajien (suuret kunnat,

Lisätiedot

Työkoneohjauksen perusteet

Työkoneohjauksen perusteet Työkoneohjauksen perusteet TIETOMALLIRAKENTAMINEN NOVATRON - TUOTTEILLA Petteri Palviainen Petteri 19.4.2016 13.6.2016 Palviainen Infrarakentamisen työkoneautomaatio Työkoneet varustetaan koneohjausjärjestelmillä

Lisätiedot

Yhteentoimivuusvälineistö

Yhteentoimivuusvälineistö Yhteentoimivuusvälineistö Yhteinen tiedon hallinta (YTI) hanke V 1.0, 5.9.2017 Päivittyvä Miksi yhteentoimivuusvälineistöä tarvitaan? Ongelmana on kielen moniselitteisyys Tavallisessa kielenkäytössä emme

Lisätiedot

Rautatieinfran mallintamisen hyödyt: suunnittelu, rakentaminen, ylläpito

Rautatieinfran mallintamisen hyödyt: suunnittelu, rakentaminen, ylläpito Rautatieinfran mallintamisen hyödyt: suunnittelu, rakentaminen, ylläpito Tietomallintamisen opit infran tilaamisessa ja hyödyntämisessä seminaari 6.3.2013 Kimmo Laatunen Aloitimme runsaat 150 vuotta sitten

Lisätiedot

Yhteenveto Kuntapilotit 2018

Yhteenveto Kuntapilotit 2018 Yhteenveto Kuntapilotit 2018 1 Kuntapilotit hankkeen työpaketteina 2 Kuntapilottien tutkimuskysymykset 1. Suunnitteluprosessi Millainen on tulevaisuuden kaavan pohjakartta eli lähtötietomalli? Miten erilaisia

Lisätiedot

Pilotti: Vt7_Hamina_Inframodel_geometriat. Pilottisuunnitelma

Pilotti: Vt7_Hamina_Inframodel_geometriat. Pilottisuunnitelma 1 (10) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Vt7_Hamina_Inframodel_geometriat Pilottisuunnitelma Muutoshistoria: Versio Pvm Tila (luonnos / ehdotus / hyväksytty) Tekijä(t)

Lisätiedot

Toteutusmalleihin liittyvät haasteet Äänekosken ratahankkeella Pauli Ruokanen VR Track Oy, Suunnittelu

Toteutusmalleihin liittyvät haasteet Äänekosken ratahankkeella Pauli Ruokanen VR Track Oy, Suunnittelu Toteutusmalleihin liittyvät haasteet Äänekosken ratahankkeella 1.2.2017 Pauli Ruokanen VR Track Oy, Suunnittelu Yleistä hankkeesta Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet, ratahanke Tampere-Jyväskylä,

Lisätiedot

Pilotti: Vanha Kirkkotie. Pilottisuunnitelma LUONNOS

Pilotti: Vanha Kirkkotie. Pilottisuunnitelma LUONNOS 1 (10) BUILT ENVIRONMENT PROCESS RE-ENGINEERING (PRE) WP5: InfraFINBIM Pilotti: Vanha Kirkkotie Pilottisuunnitelma LUONNOS Muutoshistoria: Versio Pvm Tila (luonnos / ehdotus / hyväksytty) Tekijä(t) 0.3

Lisätiedot

NYKYTILANNE RAKENNUSALALLA TAVOITE TULEVAISUUDESSA

NYKYTILANNE RAKENNUSALALLA TAVOITE TULEVAISUUDESSA NYKYTILANNE RAKENNUSALALLA Tieto kulkee vieläkin pääosin paperien välityksellä koneesta toiseen, jolloin aikaa ja työtä haaskaantuu Arto Kiviniemi - 1 TAVOITE TULEVAISUUDESSA Tieto kulkee sellaisenaan

Lisätiedot

Tuotemallin hyödyntäminen rakentamisprosessissa

Tuotemallin hyödyntäminen rakentamisprosessissa Tuotemallin hyödyntäminen rakentamisprosessissa Rakennusteollisuuden tuotemallitieto-prosessit Pro IT Kehitystyön käynnistystilaisuus 23.9.2002 Susanne Backas 05.03.2002 Strategia Tuottaa tietoa asiakkaan

Lisätiedot

Mallipohjaisuus Liikennevirastossa 13.3.2014

Mallipohjaisuus Liikennevirastossa 13.3.2014 Mallipohjaisuus Liikennevirastossa 13.3.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Tuottavuuden parantamista Virheiden vähenemistä Laatua Kustannustenhallintaa Määrätietoutta Kommunikoinnin ja yhteistyön paranemista

Lisätiedot

INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAIHEISSA

INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAIHEISSA INFRAMALLI JA MALLINNUS HANKKEEN ERI SUUNNITTELUVAIHEISSA 1 YLEISTÄ INFRAHANKKEEN MALLINNUKSESTA Väylämalli ohjaa suunnittelua Infrahankkeessa väylämalli toimii pohjana kaikille muille tekniikkalajimalleille

Lisätiedot

Paikkatietojen tietotuotemäärittely

Paikkatietojen tietotuotemäärittely Paikkatietojen tietotuotemäärittely Esityksen sisältö: Mikä on paikkatietotuote? Mikä on paikkatietotuoteseloste? Kuka paikkatietotuotteita määrittelee? Mikä on paikkatietotuoteselosteen sisältö? Mitä

Lisätiedot

Tuotemallintamisohjeet 2006. Rakennetyyppitietokannan prototyyppi

Tuotemallintamisohjeet 2006. Rakennetyyppitietokannan prototyyppi Tuotemallintamisohjeet 2006 Rakennetyyppitietokannan prototyyppi Hannu Penttilä Sampsa Nissinen Tuotemallintaminen rakentamisessa piirustus- ja dokumenttikeskeinen rakentaminen muuttuu vähitellen v tuotemallikeskeiseksi,,

Lisätiedot

HARJA. Vesiväyläpäivä

HARJA. Vesiväyläpäivä HARJA Vesiväyläpäivä 6.4.2016 Mikä HARJA on? HARJA on kaikkien liikennemuotojen (tie, vesi, raide) hoito- ja ylläpitourakoiden valvontaan, sekä sopimusten ja palautteiden hallintaan valmistuva järjestelmä

Lisätiedot

INBIM mallinnusvaatimukset Mitä mallinnusvaatimuksilla tarkoitetaan ja miksi niitä tarvitaan

INBIM mallinnusvaatimukset Mitä mallinnusvaatimuksilla tarkoitetaan ja miksi niitä tarvitaan INBIM mallinnusvaatimukset Mitä mallinnusvaatimuksilla tarkoitetaan ja miksi niitä tarvitaan Harri Mäkelä ja Kalle Serén InfraFINBIM, AP2 työpaja, 27.1.2011 2011 DocId: 2494429CF4EB Tavoite Työn tavoitteena

Lisätiedot

Kokemuksia tietomallipohjaisen

Kokemuksia tietomallipohjaisen Kokemuksia tietomallipohjaisen Vt 3-18 parantaminen Laihian kohdalla Projektipäällikkö / Projektinjohtaja Liikennevirasto projektien suunnittelu ja toteutus Aikaisempi työura; Lemminkäinen Infra 1983-1997

Lisätiedot

UAV:n avulla tuotetun fotogrametrsine pistepilven hyödyntäminen infrahankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa Olli Sihvola, työpäällikkö, SRV

UAV:n avulla tuotetun fotogrametrsine pistepilven hyödyntäminen infrahankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa Olli Sihvola, työpäällikkö, SRV UAV:n avulla tuotetun fotogrametrsine pistepilven hyödyntäminen infrahankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa Olli Sihvola, työpäällikkö, SRV 1 2018-11-09 Gendiatur, que reiunt explabo. Ut asinctiis de

Lisätiedot

RIL tietomalliseminaari Länsimetron 5D-mallinnus. Länsimetro Oy 13.10.2011

RIL tietomalliseminaari Länsimetron 5D-mallinnus. Länsimetro Oy 13.10.2011 RIL tietomalliseminaari Länsimetron 5D-mallinnus Länsimetro Oy 13.10.2011 Länsimetro virtuaalisesti 2 Länsimetromalli Tekes hanke 5D- Tietomalli: 3D = rakenteet ja laitteet, 4D = aika, 5D =määrätiedot,

Lisätiedot

Paikkatietojen tietotuotemäärittely

Paikkatietojen tietotuotemäärittely Paikkatietojen tietotuotemäärittely Esityksen sisältö: Mikä on paikkatietotietotuote? Mikä on paikkatietotuotemäärittely? Kuka paikkatietotuotteita määrittelee? Mikä on paikkatietotuotemäärittelyn sisältö?

Lisätiedot

Kruunusillat joukkoliikenneyhteys

Kruunusillat joukkoliikenneyhteys Kruunusillat joukkoliikenneyhteys Tiedonhallinta Ville Alajoki Kruunusillat, joukkoliikenneyhteys Keskustan raitiotien päätepysäkki Katu-, raitiotieyhteydet Nihdissä Katu-, raitiotieyhteydet keskustasta

Lisätiedot

Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä. Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy 4.11.2015

Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä. Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy 4.11.2015 Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy TIETOMALLIPOHJAISEN HANKKEEN SUUNNITTELU Hankkeen käynnistysvaiheessa tulee suunnitella

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Juha Hyvärinen RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Pilotointi ja INBIM mallinnusvaatimukset Built Environment

Lisätiedot

Digiroad kohti ajantasaista tie- ja katuverkon aineistoa

Digiroad kohti ajantasaista tie- ja katuverkon aineistoa Digiroad kohti ajantasaista tie- ja katuverkon aineistoa DR2 uudistus ja SURAVAGE prosessi Nordiskt Vägforum 6.5.2014 Digiroad uudistuksen keskeiset tavoitteet Digiroad muodostaa Kansallisen pysäkkirekisterin

Lisätiedot

VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)!

VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)! RYM PRE InfraFINBIM, Pilottipäivä nro 6, 5.2.2013 VTT, Vuorimiehentie 3, Espoo VT8 Sepänkylän ohitustie - väliraportointia (VT8-BIM)! Rauno Heikkilä, Oulun yliopisto! Tausta! Tutkimus- ja pilottikohteena

Lisätiedot

- VERKOSTOPÄIVÄT , Oulu

- VERKOSTOPÄIVÄT , Oulu - VERKOSTOPÄIVÄT 12.10.2017, Oulu 12.10.2017 Valtakunnallinen infra-alan mittaus- ja konsulttipalveluja tarjoava yritys. Perustettu vuonna 2006 Organisaatio 23 toimihenkilöä Henkilöstöä vuosittain yhteensä

Lisätiedot

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala Proxion 19.10.2015 Proxion BIM historiikkia Kehitystyö lähtenyt rakentamisen tarpeista Työkoneautomaatio alkoi yleistymään 2000 luvulla

Lisätiedot

Maastotietokannan ylläpito

Maastotietokannan ylläpito Maastotietokannan ylläpito Kuntien paikkatietoseminaari 10.-11.2.2015 Risto Ilves Kehityspäällikkö, Maastotietotuotanto Maanmittauslaitos Sisältö Nykytoiminta lyhyesti Kansallinen maastotietokanta hanke

Lisätiedot