merkitsee tuotannolliseen toimintaan melkoisia uudistuksia. Nykyisten näkymien mukaan se merkitsee miltei poikkeuksetta työpaikkojen menetyksiä.

Transkriptio

1 tukset ovat tavallisesti julkisen sektorin henkilöstön ja yleisemminkin työllisyyden kannalta kielteisiä. Tässä taannoin runnottiin kokoon yhdenasianliike, jonka piti hoitaa työllisyys kuntoon. Vaikka tällä liikkeellä tasavallan hallituksella oli käytettävissään talous-, vero-, työllisyys- ja muut vastaavat politiikat, ei se suoriutunut tehtävästään. Joko se kuunteli liikaa supistuksia vaativia ääniä ja kulutuskysynnän hillitsemistä tai siltä puuttui tahtoa. Elinkeinoelämän taholta esitetään toistuvasti ratkaisuksi Suomen kansantalouden ongelmiin julkisen toiminnan rajoittamista ja supistamista. Tästä on ollut mainintoja hallituksen ohjelmissakin. Kun niin sanotut säästötoimenpiteet ovat kohdistuneet ensi sijaisesti valtion kulutusmenoihin, on se välittömästi heijastunut palkkausmenoihin. Tyypillinen esimerkki tällaisesta on se, että säästetään siivoojan palkkauksessa ja ostetaan palvelut yksityiseltä sektorilta eikä aina niinkään järjestäytyneeltä yksityiseltä sektorilta, paremminkin erilaisilta pieniltä yrittäjiltä. Rautateiden, tie- ja vesirakennuslaitoksen ja valtion rakennushallinnon puolella ostetaan jatkuvasti palveluja yksityisiltä urakoitsijoilta, käytetään konsultteja ja erilaisia muita palveluja. Tämä vaikuttaa paitsi kielteisesti valtion talouteen sinänsä, myös erityisesti valtion palveluksessa olevan henkilöstön työllisyyteen. Samanaikaisesti 70-luvun aikana on työmäärärahoilla palkatun henkilöstön määrä julkisella sektorilla vähentynyt noin kahdellakymmenellätuhannella yli kahdellakymmenellä prosentilla. Ja kaiken kaikkiaan valtion henkilöstö on 70-luvulla kasvanut noin yhden prosentin vuosivauhtia ja tämäkin muutos aiheutuu pääosin siitä, että eräitä tehtäviä on siirretty valtiolle, on valtiollistettu korkeakouluja ja muita oppilaitoksia. Nettokasvu valtion kannalta on kaiken kaikkiaan negatiivinen. Edellä sanotusta tulee käsitykseni mukaan tehdä seuraavia johtopäätöksiä. Ensinnäkin pitkällä tähtäimellä on julkiselle vallalle annettava riittävät valtuudet talouspolitiikan ohjaamiseksi. Konkreettisesti tämä merkitsee valtiosäännön uudistamista kansan vähäisempään suuntaan ja meille tietysti työtä siihen, että vasemmistolla on riittävä voima tämän vallan käyttämiseen. Toiseksi: lyhyellä tähtäimellä on todettava, että julkisella sektorilla riittää töitä terveydenhuollon, opetustoimen, lastenhoidon ja muiden palvelutehtävien kehittämisessä ja nämä tehtävät eivät yleensä ole edes automatisoitavissa. Pitäisinkin tärkeänä, että edustajakokous edellyttäisi, että valtion säästöjä supistustoimista on luovuttava ja sen sijaan valtion käyttö-ja investointimenoja on lisättävä työllisyyden tukemiseksi jo ensi vuoden budjetissa. Työllisyyden ja täystyöllisyyden toteuttaminen on tahdon asia. Kiitos. Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia, Pentti Arajärvi. Seuraava puheenvuoro Irene Laukkanen, SEL ja valmistautuu Aarre Lindroos. Irene Laukkanen (Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL r.y.): Asia 0TK".n saneeraus. Toveri puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit! Me elämme Suomessa eräänlaista murroskautta. Uuden teknologian tulo 103

2 merkitsee tuotannolliseen toimintaan melkoisia uudistuksia. Nykyisten näkymien mukaan se merkitsee miltei poikkeuksetta työpaikkojen menetyksiä. Tästä kehityksen kulusta ei jää osattomaksi yksikään tuotantolaitos tai tuotannon ala. Se koskettaa kaikkia. Tästä selvänä osoituksena ovat OTK:n elintarviketeollisuuden viime aikaiset tapahtumat. OTK ei ole löytänyt ongelmiinsa muuta ratkaisumallia kuin myydä pois kaikki, tai tässä tapauksessa asiallisesti ottaen viimeisenkin tuotannon alan, kiinteistöineen, työntekijöineen ja markkinoineen päivineen. OTK:n johto puhuu kauniisti toimintojen tervehdyttämisestä. Keskusteluissa OTK:n tilanteesta on usein kuullut mainittavan vaikeuksien johtuneen vuosien takaisista ja jopa vuosikymmenien takaisista virheellisistä investoinneista, nimenomaan liha-alalla. Esillä on ollut erikoisesti Imatran lihanjalostuslaitoksen rakentaminen. Ehkä nämä puheet ovat paikkansa pitäviä, ne eivät kuitenkaan ole koko totuus asiassa. Paitsi että on tehty virheellisiä investointeja, on virheitä tehty niin sanotulla aatteellis-kaupallisella alueella. Kaupallisella työväenliikkeellä on oma erillinen, pelkästään aatteellista työtä tekevä instituutio: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto. Tämän elimen olisi mielestäni pitänyt olla suuntaamassa aatteelliselta pohjalta toimintoja huomattavasti tehokkaammin, kuin se tähän mennessä on tehnyt. KK:n ja OTK:n olisi pitänyt jo parikymmentä vuotta sitten, eli aikana jolloin OTK:n lihanjalostetoiminnan laajennukset olivat huipussaan, suunnata aatteellis-kaupallinen toiminta myös sidosryhmiin, kuten tuottajaväestöön. Saman aikaisesti kun osuusteurastamojärjestössä yhdessä Pellervo-seuran ja MTK:n kanssa laadittiin suunnitelma tuottajaväestön sitomisesta taloudellisesti osuusteurastamoihin aloittamalla eläin välitystoimintaa, joka toiminta jo muutaman vuoden kuluttua puri OTK:hon päin varsin tehokkaasti, suunnittelivat KK:n ja OTK:n johtajat jotain muuta. En tiedä mitä, mutta tärkeää olisi ollut ryhtyä saman suuntaisiin toimiin tuottajaväestön sitomiseksi tai ainakin osan sitomiseksi OTK:hon. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Tämänkaltaisen toiminnan puuttuminen samanaikaisesti tapahtuvien taloudellisesti kannattamattomien investointien kanssa aiheutti sen, että noidankehä oli valmis. Tänä päivänä puhutaan sitten tervehdyttämisestä. Sekin on kuitenkin lähtenyt väärinpäin liikkeelle. Kuopiosta lakkautettiin viime tammikuussa taloudellisesti tulosta tuottava laitos. Perusteluina olivat Vantaan laitosten suuret tappiot, jos OTK:n lihanjalostusalan kannattavuutta haluttiin tervehdyttää, niin miksi lopetettiin kannattava laitos ja jätettiin tappiota tuottava toimintaan. Siksikö, että haluttiin tähän kesään mennessä saada aikaan tilanne, jolla voidaan perustella luopumista koko tuotannonalasta, kun tappiot eivät Kuopion lopettamisen jälkeen pienentyneetkään. Tuotannollisesta toiminnasta luopuminen kokonaan tulee varsin lyhyellä aikavälillä merkitsemään luopumista koko E-liikkeestä, siitä tulevat kuluttajat pitämään huolen. Liha-Valion syntyminen tulee todennäköisesti myös merkitsemään sitä, että kuluttajan on turha odottaa enää tarjouksia tai muita alennuksia. Koko OTK:n ongelman ratkaisemiseen tulee löytää muita keinoja kuin koko tuotannon myyminen. On selvää, että tehdyt vir- 104

3 heet on korjattava ja silloin joudutaan kyllä myös kysymään kuinka paljon voittoa tai tulosta ovat tuottaneet KK:n työntekijät, joita ei ainakaan Kuopion korkeudella ole sen paremmin aatteellisessa kuin kaupallisessa työssä ei ainakaan kenttätasolla näkynyt. Hyvät edustajatoverit! Haluan teidän kauttanne kutsua koko ammattiyhdistysliikkeen ja myös poliittisen työväenliikkeen taisteluun työväenliikkeen kaupallisen osan puolesta. Sen puolesta, että me tulevaisuudessakin saisimme ostaa tarvitsemamme elintarvikkeet ja muut hyödykkeet omasta liikkeestämme ja että ne tuotteet ja hyödykkeet olisivat nykyistä suuremmassa määrin omien tuotantolaitostemme valmistamia ja että kaikkinainen inhimillinen toiminta koituisi meidän kaikkien parhaaksi. Työväenliike tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa omaa taloudellista ja tuotannollista toimintaa. Osoittakaamme, että työväenehtoinen toiminta myös taloudellisella puolella on kaikkien ihmisten parhaaksi. Estäkäämme yhdessä kapitalistien kuristusyritykset. Kiitos. Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia Irene Laukkaselle. Seuraava puheenvuoro Aarre Lindroos, Kemian Liitto ja valmistautuu Raimo Jokinen. Aarre Lindroos (Kemian Työntekijäin Liitto r.y.): Hyvät toverit. SAK:n nykyinenkin voimassa oleva Tes-poliittinen ohjelma on erittäin pitkälle jatkossakin käyttökelpoinen. Valitettavasti tämä ohjelma on monelta osin jäänyt toteutumatta. Matalapalkkaisten työntekijöiden asemaa ei ole juuri ollenkaan pystytty parantamaan. Kemian Työntekijäin Liitossa mm. yli puolet jäsenistöstä työskentelee pienemmällä palkalla mitä teollisuudessa keskimäärin ansaitaan. SAK:n on toden teolla paneuduttava tähän ongelmaan. Monessa muussa liitossa tilanne on näiltä osin vielä pahempi. Palkankorotukset pitää mitoittaa niin, että ne todella suosivat matalapalkkaisia. Mikäli kunnollista neuvottelutulosta ei aikaan saada, pitää käyttää voimakkaampia keinoja, siksi tärkeä kysymys tämä on työväestölle. Viime neuvottelukierroksella SAK yksimielisesti vaati työsuhdeturvan parantamista, nyt asia kuitenkin makaa komiteassa. Tuskin on odotettavissa porvarillisen eduskunnan aikana merkittäviä parannuksia näiltä osin työväestön asemaan. Käsitykseni mukaan, mikäli tilanne todella aiotaan korjata pitää se tapahtua tilanteessa, jolloin SAK ja eri ammattiliitot painostavat työnantajia ja valtiovaltaa muillakin keinoin, pelkät julkilausumat ja kirjelmät eivät tässä asiassa takaa meille myönteistä lopputulosta. Useat ammattiliitot lyhytnäköisistä ja taktillisista syistä eivät halua antaa vieläkään jäsenistölle suoraa päätäntävaltaa omista asioistaan, suhteellisen vaalitavan käyttöönotto ontuu vielä paljon. Jäsenistön vaikutusmahdollisuuksien kaikin puolinen lisääminen pitää olla yksi tämänkin kokouksen keskeisimpiä asioita. Työsuojelun saralla työnantajat ovat viimeisen viiden kuuden vuoden aikana pystyneet pysäyttämään lähes kokonaan kehityksen. Työpaikkatasolla vain aktiiviset ja taistelevat työntekijät ovat saaneet parannuksia aikaan työoloissa. Viranomaiset eivät uskalla enää antaa riittäviä ohjeita ja 105

4 määräyksiä työnantajille kanteluiden ja virkavirheiden pelossa, lainsäädäntötyö ja normien antaminen on tärkeiden kysymysten kohdalta pysähdyksissä. Työturvallisuuslaki on kymmenen vuoden jahkailun jälkeen saatava tavalla tai toisella uudistetuksi. Työsuojelun käsitettä on laajennettava ja uuden työturvallisuuslain tulee kattaa kaikki työoloista aiheutuvat haitat. Uusi työsuojelulaki tulee laatia sellaiseksi, että sen perusteella työsuojeluviranomaiset voivat antaa alemman asteisia yksityiskohtaisia normeja. Erityisen tärkeää on työpaikan ilman epäpuhtauksille asetettavien rajaarvojen aikaansaaminen. Nykyiset ilman epäpuhtauksien enimmäispitoisuusohjeet, jotka eivät ole edes sitovia, ovat pahasti vanhentuneet. Uudet raja-arvot on laadittava puhtaasti terveydellisillä perusteilla eli rajat on asetettava sellaiselle tasolle, ettei työntekijöille ilmene haittoja tai oireita jos taloudellisten tai teknisten seikkojen perusteella tullaan sellaiseen tulokseen, ettei terveydelle turvallista tasoa voida saavuttaa, asiasta on neuvoteltava työpaikkakohtaisesti. Yhtä tarpeellinen kuin työturvallisuuslain uusiminen on ammattitautilain parantaminen. Ammattitautikäsitettä on laajennettava kattamaan kaikki työstä tai työolosuhteista aiheutuvat sairaudet. Vakuutusyhtiöiden velvollisuudeksi on asetettava sen osoittaminen, ettei sairaus ole ammatista aiheutuva. Tulkinnanvaraisissa tapauksissa ratkaisut on tehtävä työntekijälle myönteiseen suuntaan. SAK on kyllä näistä asioista päättäjiä hätistellyt, se myönnettäköön, mutta tulokset ovat toistaiseksi olleet heikkoja. Viime aikoina tapahtuneet valtiojohtoisten yritysten kauppaamiset, joista hienoa saneerausnimeä käytetään, ovat saaneet työntekijöiden kannalta järkyttäviä muotoja. Ne ovat nousseet suurin otsikoin jopa porvarilehtien etusivuille. Suomalaiset on nyt tosiaan peloiteltu valtiojohtoisuudella. Sosialismi näyttää olevan kauempana kuin koskaan viime sodan jälkeen maassamme. Näin ei voi jatkua. Keskusjärjestön on vaikutettava siihen, että valtiojohtoisista yrityksistä saadaan tosiaan mallityönantajia, joiden palkka- ja henkilöstöpolitiikkaa pakotetaan kapitalistitkin seuraamaan. Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia Aarre Lindroosille. Seuraava puheenvuoro Raimo Jokinen Paperiliitto ja valmistautuu Elsa Hyyryläinen Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL. Raimo Jokinen (Paperiliitto r.y.j: Hyvä toveri puheenjohtaja, hyvät edustajakokoustoverit. Edellinen edustajakokous hyväksyi ay-liikkeelle nuorisopoliittisen ohjelman. Edustajakaudella ei ohjelmaa kuitenkaan ole montaakaan kertaa esille kaivettu. Keskustelu nuorison ay-liikkeestä ei ole saanut tuulta alleen. Viime vuosien tapahtumat yhteiskunnassamme pakottavat meidät kuitenkin arvioimaan suhdettamme nuorisoon ja erityisesti työtätekevään nuorisoon. Huolestuneena voidaan todeta, että yhteiskunnassa on tapahtunut kahden kolmen viime vuoden aikana selvää oikeistolaistumista. Eduskuntavaaleista -79 lähtien on oikeisto ja erikoisesti kokoomuksen eteneminen vaaleissa ja mielipidetiedusteluissa ollut selvää. Erityistä vakavuutta on kehitykseen kiinnitettävä siksi, että nuoriso on voimakkaimmin vaikuttanut oikeistolaistumiseen. Yhteiskunnassamme 106

5 massakulttuurin ja amerikkalaisuuden ihannoinnin vaikutukset kantavat hedelmää. Nuorison sieluista käydään yhä kiihtyvää kamppailua sillä nuoriso tulee tulevaisuudessa ratkaisemaan kehityksen suunnan. Kamppailua käydään yhä enemmän ideologisella, aatteiden tasolla. Mitkä ovat työväenliikkeen vastaukset näihin haasteisiin. Nuoriso ei muodosta yhteiskunnassa mitään erillistä omaa luokkaansa vaan jakautuu eri yhteiskuntaluokkiin kuten muutkin väestöryhmät. Nuorille on kuitenkin ominaista yhteiskunnallisen aseman kiinteytymättömyys ja toisaalta tästä johtuen nuoret ovat erittäin alttiita ideologisille etsiskelyille ja vaikutuksille. Tämä koskee koululaisia, opiskelijoita että työelämässä mukana olevia. Huolimatta siitä, että työläisnuoret kuuluvat objektiivisesti työväenluokkaan ja joutuvat päivittäin vastatusten kapitalistien riiston ja sorron kanssa ei heidän tietoisuutensa omasta luokka-asemastaan kehity automaattisesti. Tätä luokkatietoisuuden kehittymistä on vaikeuttamassa tänä päivänä monet tekijät. Suomalainen yhteiskunta on kokenut viimeisen kymmenen vuoden aikana todella suuria murroksia. Kehitys on johtanut ennenkaikkea nopeaan teollistumiseen ja kaupungistumiseen. Eniten tämä murros on vaikuttanut nuoriin koska he ovat muodostaneet teollisuudessa tarvittavan työvoimareservin, mistä on ollut seurauksena myös muuttaminen asuinpaikalta toiselle. Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset eivät voi olla vaikuttamatta nuorten luokkatietoisuuden kehittymiseen. Asunnot ovat yleensä rakennettu kauaksi työpaikoilta, ihmisten vuorovaikutus on olematonta ja enää ei nuori törmää tehtaan omistajaan patruunaan silmästä silmään, hyvä kun tietää kuka tai ketkä tehtaan omistavat. Riiston muodot ovat tulleet yhä hienovaraisimmiksi ja peitellyimmiksi. Työ ja vapaa-aika ovat aikaisempaa selvemmin eronneet toisistaan työväenkulttuurin heiketessä ja joukkotiedotusvälineiden saadessa entistä suuremman merkityksen ihmisten elämässä, ennen kaikkea sen ohjaamisessa. Koulutuksen pidentymisen ja osittain myös sisällön muuttumisen myötä nuorten tietoisuus ja sivistystaso on kohonnut. Tähän ovat vaikuttaneet myös joukkotiedotus, erityisesti televisio. Nykyään nuori tietää aikaisempaa ja paremmin sen mitä kotimaassa ja ulkomailla tapahtuu. Mutta se tietää sen pääasiassa porvariston esittämältä kannalta, porvariston tavoitteita ja pyrkimyksiä heijastavana. Koulutuksella ja joukkotiedotuksella on selkeä luokkaluonne, jota emme saa unohtaa. Monesti väitetään, että porvaristo pyrkii passivoimaan nuorisoa. Ymmärtääkseni tästä ei ole kysymys, vaan aktiivisuuden suuntaamisesta niin, ettei se suuntaudu porvarillista hallinto- ja yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Osana tätä aktivointia porvaristo näkee nuorison myös suurkuluttajana johon on helppo vaikuttaa markkinoimalla mm. tiettyjä elämäntapaa ja siihen liittyviä seikkoja. Pukeutuminen, musiikki, syöminen, hampurilaiset ja coca-colan juominen jne. Porvaristo vaikuttaa nuorisoon kahdelta suunnalta: eri ideologioiden markkinointi ja niihin liittyvien elämäntapojen omaksuminen ja kulutus. Nämä kaksi puolta täydentävät toisiaan, palvellen porvariston lyhyen ja pitkänaikavälin tavoitteita eli voittojen maksimointia ja kapitalistisen järjestelmän säilyttämistä. Ay-liike vaikutuskanava ja vakuutuslaitos? Työelämään nuori astuu 107

6 pääasiassa koulusta saadun tiedon varassa. Kuten totesin jo aikaisemmin tämä tieto ei tunne työväen aatemaailmaa, ei luokkaristiriitoja ja etuja eikä luokkataistelua. Koululaitos ei opeta ihmistä osallistumaan yhteiskunnalliseen päätökseen. Nuorten suhtautuminen ay-liikkeeseen on kuin suhtautuminen vakuutusyhtiöön, jos tulee vaikeuksia esim. työttömyys, niin yhtiö maksaa korvauksia ja siinä kaikki. Nuorille jäsenille tulisikin järjestää tiedotus-, valistus- ja koulutustoimintaa kokonaan uudelta pohjalta. Esimerkiksi tuhatkertainen määrä nykyiseen. Keinoina voisivat olla esim. ns. tulokaskoulutuksen järjestäminen sekä oman ay-nuorten lehden perustaminen. Kiitos. Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia Raimo Jokiselle. Seuraava puheenvuoro Elsa Hyyryläinen, Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL r.y., valmistautuu Seppo Skyttä. Elsa Hyyryläinen (Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL r.y.): Asia: SAK:n tavoitteet 80-luvulle. Hyvät toverit, SAK:n edellinen edustajakokous asetti selkeät linjat matalapalkkakysymyksen hoitamiseksi. SAK:n valtuuston, hallituksen ja toimiston tehtävänä oli luonnollisesti hoitaa asiaa edustajakokouspäätösten mukaisesti. Kuinka hallinto on asiaa hoitanut, onkin sitten toinen juttu. Matalapalkkaongelmasta puhutaan nyt enemmän kuin viisi vuotta sitten. Matalapalkkaongelma on nyt syvempi kuin viisi vuotta sitten. Mitä SAK:n toimesta on matalapalkkakysymyksessä tehty viiden vuoden aikana edustajakokouksen jälkeen ensimmäisellä työehtosopimuskierroksella 1977 keväällä sopimukset solmittiin ns. Liinamaan suosituksen pohjalta. Liinamaan suosituksessa oli matalapalkkaerä, jonka suuruus matalapalkka-aloilla merkitsi 10 markan korotusta kuukausipalkkoihin. Matalapalkkaiset jäsenet eivät tienneet, pitikö tässä vaiheessa itkeä vai nauraa moiselle matalapalkkakorotukselle. Keväällä -77 Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto lähtikin lakon avulla hakemaan matalapalkkakorotuksia seuraten näin elintarviketyöläisten linjaa. Lakon tuloksena syntyi kolmivuotinen sopimus, jossa oli jokaiselle vuodelle erilliset matalapalkkakorotukset. Joulukuussa -77 SAK oli uudenlaisessa matalapalkkaroolissa. Yleisen edun, yhteiskuntarauhan ja työnantajien voittojen turvaamiseksi oltiin valmiit siirtämään jo sovittuja palkankorotuksia. Myös liittokohtaiset, HRHL:n osalta lakolla taistellut erilliset matalapalkkakorotukset siirrettiin. Tämä SAK:n matalapalkkarooli ei naurattanut jäseniä. SAK:n johto on edelleenkin ainakin itsekritiikin velkaa jäsenille tämänkaltaisesta sopimuspolitiikasta. Vuonna -79 SAK:n sopimuspolitiikassa ei matalapalkkakorotusta tunnettu, mutta uutta se oli, että SAK sopi STK:n sektoria koskien pennimääräiset yleiskorotukset, LTK:n sektori sai prosenttikorotukset. Tunnetusti LTK:n sektori on matalapalkkainen. Sama näytelmä toistui tämän kevään kierroksella. SAK sopi STK:n kanssa pennimääräisen korotuksen, Liiketyönantajain isännät saivat naureskella prosenttilinjalla. Tämän kevään matalapalkkakorotuksella joka toteutuu vasta noin vuoden päästä ei myöskään matalapalkkaongelmaa ratkaista. Tämä matalapalkkahistoria ei vas- 108

7 taa vuoden -76 edustajakokouksen tavoitteita. Se missä on edetty on matalapalkkaongelman saama julkisuus. Myös SAK on edesauttanut ongelman julkisuuteen tuloa mm. matalapalkkaseminaarin pitämisellä. Matalapalkkaseminaari pohdiskeli sellaistakin matalapalkkakäsitettä kuin suhteellinen matalapalkkaisuus. Liekö ollut sattuma, mutta suhteellisen matalapalkkaongelman poistamisessa SAK:n ja jäsenliittojen toimitsijoiden osalta on päästy pitkin askelin eteenpäin. Ongelman vakavampi puoli, todellinen matalapalkkaongelma odottaa kuitenkin ratkaisuaan. SAK:n tavoitteet 80-luvulla asiakirjassa on keskeiseksi matalapalkkatavoitteeksi asetettu matalapalkkaisten työntekijöiden erilliskorotukset ns. Ruotsin mallin mukaisesti. Tästä palkkaustekniikkaan liittyvästä mallista oltaneen yhtä mieltä. Palkkausteknisen tavoitteen ottaminen matalapalkkakysymyksessä ei kuitenkaan tyydytä. Palkkaustekniikan lisäksi tulisi ottaa myös palkkapoliittinen tavoite, muuten käy tulevaisuudessa samoin, kuin kävi kuluneellakin edustajakokouskaudella matalapalkkaongelman ratkaisu ei edisty. Jos edustajakokous sitävastoin määrittelee tietyt ohjelmalliset tavoitteet matalapalkkaohjelman ratkaisemiseksi ollaan konkreettisella tasolla, mitä jäsenistö ymmärtää. Edellä olevan perusteella esitän, että SAK: tavoitteet 1980-luvulla asiakirjan kohtaan 7.2. sivulle 60 lisätään uusi kappale, jonka sisältö olisi seuraava: SAK:n edustajakokous asettaa matalapalkkaongelman ratkaisemiseksi tavoitteen, jonka mukaan työehtosopimusten vähimmäispalkkataso on v mennessä 80 % teollisuuden keskiansiotasosta. Kiitos. Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia Elsa Hyyryläinen. Seuraava puheenvuoro Seppo Skyttä, Rakennusliitto, ja valmistautuu Pentti Otranen. Seppo Skyttä, Rakennustyöläisten Liitto r.y.): Asia: Ay-liikkeen yhteistyö Suomen ja Neuvostoliiton välillä sekä rajantakaiset työkohteet. Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit. Natsi-Saksan hyökätessä viimeisen maailmansodan alkuvaiheessa Neuvostoliittoon hävittäen totaalisesti kaiken sen, mikä eteen sattui. Tästä oli seurauksena sodan loputtua Neuvostoliitolle valtava jälleenrakentaminen, joka on vaatinut aina näihin päiviin saakka paljon voimavaroja sekä henkisiä että fyysisiä. Neuvostoliiton jälleenrakentamisen esteinä ovat aktiivisesti toimineet, varsinkin 40- ja 50- luvuilla lähes poikkeuksetta kaikki läntiset kapitalistimaat, Suomi mukaan luettuna. Kansandemokraattinen liike Suomessa oli heti sodan päätyttyä valmis sopimaan kaikkia aloja koskevat sopimukset Neuvostoliiton kanssa. Työväenliike kokonaisuudessaan SAK mukana, oli vastaanottavainen myöhemmin tässä tärkeäksi osoittautuneessa asiassa. Mitä on sitten taloudellisten suhteiden rakentaminen ja niiden vaikutus työllisyyteen? Suomessa ei varmaankaan ole montaakaan teollisuuden alaa, joilla ei ole kaupallista yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa. Tämä asia on otettu myönteisesti vastaan ay-liikkeessä, koska kauppasuhteet Neuvostoliiton kanssa tuovat aina työpaikkoja tullessaan. SAK:n tuleekin olla edelläkävijänä ja 109

8 tiennäyttäjänä toiminnallaan edistämässä luottamuksellisia ja ystävällisiä suhteita kaikilla elämän aloilla Suomen ay-liikkeen ja Neuvostoliiton välillä. Rakennustyöläisten Liitolla on jo kymmeniä vuosia ollut esimerkilliset suhteet Neuvostoliiton ay-liikkeen kanssa. Monet ovat olleet ne rajantakaiset työkohteet, joita Rakennustyöläisten Liitto on ollut ajamassa, koska Suomesta ei ole läheskään aina rakentajille työtä löytynyt. Rakennustyöläisten Liitto on pyrkinyt rajantakaisissa työkohteissa solmimaan suhteita paikallisten ay-liikkeen edustajien kanssa. On vietetty yhteisiä ystävyys- ja kulttuuritilaisuuksia, jotka on todettu yhteisesti jälkeenpäin hedelmällisiksi ja antoisiksi, joista on ollut molemmille osapuolille hyötyä, kuin myös kansainväliselle ay-liikkeen tulevaisuudelle. Suhteet, jotka jo nyt ovat olemassa Suomen ja Neuvostoliiton ay-liikkeen välillä ovat arvokkaita. Sen vuoksi niitä tulee edelleenkin kehittää. Seuraavalla edustajakokouskaudella SAK:n tulee ottaa nämä asiat erääksi toiminnan päätavoitteeksi. Hyvät toverit. Rauhan työssä, sotaa vastaan, on ay-liikkeen kokonaisuudessaan toimittava aktiivisesti, sillä sen tulee olla meillä aina tärkeänä luonnollisena toiminnan muotona ilman mitään erityisiä kampanjoita tai teemoja. Lopuksi esitän, että tämä nyt koolla oleva SAK:n arvovaltainen edustajakokous tuomitsisi Israelin ja muut sen tukijoiden aiheuttamat toimenpiteet Lähi-Idässä, sillä siellä sattuneet tapahtumat ovat vakava uhka maailman rauhalle. Kiitos. Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia Seppo Skytälle. Seuraava puheenvuoro Pentti Otranen, Rakennustyöläisten Liitto ja valmistautuu Kalevi Stenbacka. Pentti Otranen (Rakennustyöläisten Liitto r.y.): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit. Aluksi muutamia ajatuksia SAK:n tavoitteet 80-luvulla ohjelma-asiakirjaan. Sen kohtaan 4. Vastauksia työelämän ja teknologian haasteisiin. Ohjelman em. kohdassa tutkitaan ansiokkaasti otsikossa mainittua aihetta, analysoidaan ns. vaihe- ja ositustyötä, sen epäkohtia ja etsitään ratkaisuja. Eräänä ratkaisuna yksitoikkoisen vaihe- ja ositustyön sijaan on viime aikoina voimakkaasti noussut esiin ns. tuotantoryhmät. Mm. talonrakennusalalla on tämänsuuntainen työskentely lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana, ns. yhteisurakka ja monitoimityökuntamuotona. Tuotantoryhmien yleistymistä on perusteltu mm. työn monipuolistumisen sekä omatoimisuuden ja itsemääräämisasteen kasvulla. Edelleen työntekijäin on mahdollisuus käyttää ja kehittää tietojaan ja taitojaan aiempaa laajemmin. Tuotantoryhmiä, etenkin ohjataan ja valvotaan tiukasti. Työntekijöiden keskinäinen valvonta voi lisääntyä etenkin, jos palkkaus perustuu työryhmän kokonaistuottoon. Jos tuotantoryhmien yleistyminen johtaa työntekijöiden ja työnantajien etujen samaistamiseen työnjohdon suh- 110

9 teen on sillä vaikutusta työntekijöiden keskinäisiin suhteisiin työpaikoilla, niin kuin tässä ohjelmakohdassa mainitaan. Sitten puheenvuoroni toinen asia. Viime talvena saatoimme lukea lehdistä, että työnantajat kieltäytyivät pidättämästä ay-liikkeen jäsenmaksuja lakkoilevilta työntekijöiltä. Kun ei tähänkään asti ole palkkaa maksettu lakon ajalta, niin tämän täytyy tarkoittaa lakkoa edeltäneeltä ajalta syntyneiden velvoitteiden suorittamatta jättämistä. Jäsenmaksuperintäsopimus on meidän tahollamme nähty eräänä nykyisten työmarkkinasuhteiden kulmakivenä ja konkreettisena osoituksena siitä, että työnantajat tunnustavat ammattiyhdistysliikkeen tasavertaisena osapuolena ja haluavat pitää asiallisia neuvottelusuhteita. Olisi ollut paikallaan saada kuulla STK:n taholta, millainen asema jäsenmaksuperintäsopimuksen vaarantavilla hankkeilla on työnantajien pyrkimyksissä muuttaa nykyisiä neuvottelusuhteita. Sitä tietoa olisimme tarvinneet tässä kokouksessa sekä arvioitaessa toimintapolitiikkaamme alkaneella vuosikymmenellä että pohtiessamme työväenliikkeen rahalaitosten toiminnan kehittämistä. Ammattiyhdistysliikkeen taholta on syntynyttä tilannetta jo kommentoitu ja yhdyn niihin kannanottoihin, joissa korostetaan sopimuksen periaatteellista merkitystä. Jos sopimuksesta tehdään suhdannepolitiikan väline, sillä on erittäin kielteisiä ja pitkäaikaisia vaikutuksia koko työmarkkinajärjestelmällemme. Meidän on syytä muistaa, että työelämän demokratisoinnin tiellä olemme kansainvälisesti katsottuna kaukana kärkijoukosta. Yhteistoimintalakimme on kansainvälisesti vertaillen nuori ja vaatimaton järjestelmä. Sitä on kehitettävä. En kuitenkaan voi uskoa, että kenellekään olisi eduksi lähteä kulkemaan tällä tiellä taaksepäin. Puheet jäsenmaksuperinnän lopettamisesta tulisi lopettaa ja työnantajapuolen muutoinkin suorittaa kriittistä arviota politiikastaan. Se on eräs edellytys 1980-luvun vakaalle työmarkkinapolitiikalle. Kiitoksia. Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia Pentti Otraselle puheenvuorosta. Seuraava puheenvuoro Kalevi Stenbacka, Metallityöväen Liitto ja valmistautuu Seppo Laine. Kalevi Stenbacka (Metallityöväen Liitto r.y.): Puheenvuoro työjärjestyksen kohtaan 12: katsaus toimintaan Toveri puheenjohtaja, hyvät edustajakokoustoverit! Vaikka tämän edustajakokouksen eräs keskeisimmiksi asioiksi muodostuu rauhankysymys sekä työllisyyskysymys, niin lienee paikallaan muutamin ajatuksin tarkastella myös työehtosopimuspolitiikkaa. Kuluneena edustajakokouskautena toteutettua työehtosopimuspolitiikkaa tarkasteltaessa tulee mieleen, olisiko SAK voinut käyttää voimavarojaan enemmän kuin mitä ollaan nähty sen tekevän? Ainakin jäsendemokratian laajentaminen on monesti ollut työpaikkakeskustelujen aiheena. Kun me puhumme SAK:laisesta ammattiyhdistysliikkeestä ja sen valmiudesta hoitaa jäsenistönsä etuja, niin hyvin usein työpaikoilla varsinkin 111

10 viime aikoina on arvosteltu SAK:n panosta työehtosopimusratkaisujen yhteydessä. On todettava, että jos SAK ja sen toiminta jatkuu samanlaisena kuin kuluneena edustajakokouksen välisenä aikana, voi olla, että ajaudumme tilanteeseen, että nyt saavutettu miljoonan jäsenen raja jossain vaiheessa kääntyy toiseen suuntaan. En voi välttyä siltä ajatukselta, että vaikka viime aikoina toteutettujen keskitettyjen ratkaisujen yhteydessä myös sosiaalipoliittiset ratkaisut ovat näytelleet omaa osuuttaan, siitä huolimatta jää sellainen tunne, että työntekijöiden kukkaroa kartutetaan vain murusilla siitä kakusta, joka viime kädessä lihottaa suurituloisten jo ennestään isompaa rahakirstua. Jos tarkastellaan esimerkiksi viime työehtosopimuskierrosta, niin ei paljoakaan mieltä ylennä se, että SAK:n valtuuston yksimieliset esitykset loppujen lopuksi kariutuivat näin kun nyt on todettu. Tavoitteiden silloinen konkretisoiminen ja niiden julkistaminen hyvissä ajoin olisi ollut vähintä, mitä SAK:lta olisi tuolloin toivonut. Jo hyväksyessään "pakkasmies" Pekkasen välitysmiehen rooliin olisi mielestäni SAK:llakin ollut siihen jotain sanottavaa. Tiedettiinhän, mikä mies Pekkanen oli. Suomen Metsäteollisuuden Työnantajaliiton toimitusjohtaja ei voi olla muu kuin kapitalistien edustaja. Hyvät toverit! Kun nyt työehtosopimuskierros on jälleen käytyjä näytelmät näytelty, voi olla vakuuttunut, ettei tälläkään kierroksella ilman työpaikkakohtaisten liukumien mittaamista voida kovin isolla äänellä puhua reaaliansioiden noususta. SAK:n tulisi jatkossa voimakkaammin vaikuttaa työehtosopimusratkaisujen sisältöön ja laajemman jäsendemokratian toteuttamiseen sopimuksen käsittelyvaiheessa. Vain jäsenistön mielipiteen laajemmalla huomioon ottamisella voidaan jäsenistön luottamusta SAKrhon lisätä. Kiitos. Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia Kalevi Stenbacka puheenvuorosta. Seuraavana Seppo Laine, Toimittajaliitto ja valmistautuu Eeva Salo. Seppo Laine (Toimittajaliitto r.y.j: Hyvät toverit! Kysymys jäsenistön oikeuksista on tämän päivän ammattiyhdistysliikkeen kipeimpiä ja eniten ratkaisuja vaativia ongelmia. Itse tämä edustajakokous on esimerkki jäsenistön vaikutusmahdollisuuksien heikkoudesta. SAK:n toimistossa on päätetty tämän kokouksen poliittiset voimasuhteet ja jäsenistöllä ei ole ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa suoritettuihin edustajien valintoihin. Aloitteita edustajakokoukselle saavat tehdä ainostaan ammattiliitot. Edes SAK:n omilla ns. "perusyksiköillä", ammatillisilla paikallisjärjestöillä, ei ole aloiteoikeutta edustajakokoukselle ammattiosastojen suorasta aloiteoikeudesta puhumattakaan. Edustajakokoukselle esitetyt ohjelmaluonnokset ja muut asiapaperit on lähetetty edustajille vasta muutamaa viikkoa ennen edustajakokousta ja minkäänlaisia mahdollisuuksia todella laajalle ja kunnolliselle edustajakokousasiakirjojen kenttäkäsittelylle ei ole ollut. 112

11 Kun valmistelut SAK:n korkeimman päättävän elimen, edustajakokouksen suhteen tapahtuvat näin, eivät jäsendemokratiakysymykset ole kunnossa. Erityisen voimakkaasti ja oikeutetusti on arvostelua suunnattu johtajavaltaisten menetelmien käyttöön työehtosopimusratkaisujen yhteydessä. Ei voi olla oikein, jos SAK:n tavoiteasetteluun vaikuttavat enemmän valtiovallan ja työnantajien toiveet kuin jäsenistön vaatimukset. Ei voi olla oikein, jos jäsenistö ei itse saa olla päättämässä omista työ- ja palkkaehdoistaan. Ellei näistä kysymyksistä päästä eteenpäin, ei kannata ihmetellä jäsenistön passiivisuutta. Jos jäsenistö ei pääse omissa järjestöissään päättämään itseään koskevista asioista, ei seurauksena voi olla muu kuin tympääntyminen kaikkeen ammattiyhdistystoimintaan. Johtajavaltaisten menetelmien käyttö johtaa myös luottamuksen horjumiseen koko työväenliikkeeseen. Ns. tavallinen rivijäsen ei näe mahdollisuuksia vaikuttaa tämän päivän ammattiyhdistysliikkeessä. Varsinkaan nuorempi jäsenistö ei ole koskaan kokenut SAK:laista ammattiyhdistysliikettä taistelevana järjestönä. Vaihtoehtoa nykyiselle menolle etsitään muualta kuin työväen ammatillisesta ja poliittisesta liikkeestä. Tyytymättömyys kanavoituu tällä hetkellä pelottavassa määrin oikeiston hyväksi. Tämän pitäisi herättää vakavaa pohdiskelua myös SAK:laisessa ammattiyhdistysliikkeessä sen omasta toiminnasta ja käytetyistä menetelmistä. Ellei näissä kysymyksissä oteta tässä edustajakokouksessa askeleita eteenpäin, tulee SAK:n arvovalta laskemaan entisestään jäsenistön silmissä. Edellä esitettyynkin perustuen haluan esittää muutosesityksen SAK:n järjestöpohtiikkaa koskevaan ohjelmaluonnokseen. Esitän, että tämän luonnoksen sivun 12 alalaitaan toisen ranskalaisen viivan jälkeen lisätään seuraavat lauseet: SAK:n ja sen jäsenliittojen palkka- ja työehtosopimustavoitteiden tulee perustua ammattiosastojen esityksiin. Näin muotoutuneet tavoitteet julkistetaan hyvissä ajoin ennen sopimuskauden päättymistä. Keskitetystä ratkaisusta suoritetaan aina jäsenäänestys koko SAK:n kentässä ja yksinkertaisella enemmistöllä päätetään keskitetyn ratkaisun hyväksymisestä tai hylkäämisestä. SAK kehottaa myös jäsenliittojaan suorittamaan aina jäsenäänestykset omista työehtosopimuksistaa. Lisäksi haluan esittää järjestövaliokunnan käsiteltäväksi muutosesityksen, joka koskee SAK:n hallituksen lausuntoa Toimittajaliiton esityksestä n:o 64. Ja muutosesitykseni kuuluu seuraavasti: Oikeiston lehdistöylivoiman murtaminen edellyttää työväenlehtien levikin voimakasta lisäämistä. Ammattiyhdistysliikkeen tukitoimilla on tässä suuri merkitys. Tukitoiminnassa on turvattava työväenliikkeen eri mielipidesuuntien tasavertaisuus. Sitä edellyttävät myös SAK:n ohjelmat ja säännöt. SAK on periaateohjelmansa mukaan riippumaton poliittisista puolueista ja voi tehdä päätöksensä itsenäisesti. Edellä esitetty ja jäsenistön tasavertaisuuden turvaaminen edellyttävät, että SAK päättää ottaa työväenlehtituen piiriin kaikki työväen sanomalehdet, mukaanlukien Tiedonantajan. Kiitos. 113

12 Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia Seppo Laineelle puheenvuorosta. Seuraava puheenvuoro Eeva Salo, Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto ja valmistautuu Aino Jokinen. Eeva Salo (Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto r.y.j: Matalapalkka-asia. Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit! Meitä naisia tässä kokouksessa on ennakkotietojen mukaan 135. Uskon, että meitä jokaista loukkaa piittaamattomuus, millä keskusjärjestömme yhä käytännössä suhtautuu vaatimuksiimme palkkauksellisen tasa-arvon toteuttamisesta. Meitä on lohduteltu puheilla ja kauniilla lupauksilla. Suunsoitto ei kuitenkaan nälkää karkoita. Odotamme SAKrlta lupausten täyttämistä. Emme me naiset ole niin lapsellisia, että kuvittelisimme matalapalkkaongelman korjaamisen tapahtuvan kädenkäänteessä. Tiedämme, että matalapalkkaiset alat ovat työvoimavaltaisia aloja, joiden kannattavuus perustuu juuri halpaan naistyövoimaan. Siksi on selvää, että kun tätä ongelmaa todella lähdetään ratkomaan, tulee meillä olemaan vastassamme vahva työnantajien rintama. Meillä naisilla samoin kuin matalapalkkaisilla miehillä kysymys on kuitenkin hyvin konkreettisesti toimeentulosta. Samalla kysymys on siitä, minkä verran ammattiyhdistysliike panee painoa palkkauksellisen tasaarvon toteutumiselle. Tähän asti kovin paljon painoa naisten pyrkimyksille ei keskusjärjestötasolla ole pantu. Meidät naiset kyllä toivotetaan tervetulleiksi ammattiyhdistysliikkeeseen jäsenmaksujen maksajina ja iloitaan tässä suhteessa naisten järjestäytymisen kasvusta. Mutta kun tulee puhe oikeuksiemme puolustamisesta, ei ay-liikkeen korkein johto paljon liikahda. Tätä kuvaa varsin masentavalla tavalla tämänvuotinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu, jonka tuloksena palkkaerot maassamme tulevat edelleen lisääntymään. Onko tämä sitä solidaarista palkkakehitystä, josta SAK:ssa on jo vuosia puhuttu? Pienipalkkaisten työntekijöitten pienipalkkaisena luottamusmiehenä uskon tuntevani varsin hyvin matalapalkkaongelman. Meidän reaaliansiotasomme polkee paikallaan ja kuilu teollisuuden keskimääräiseen palkkatasoon nähden kasvaa markkamääräisesti. Samaan aikaan työvauhtimme kiristyy ja työmme tulee yhä stressaavammaksi. Yksinhuoltajien määrä keskuudessamme kasvaa. Todelliset aikamme sankarit löytyvätkin juuri näitten pienipalkkaisten ihmisten joukosta eivät niiden, jotka televisiossa vilahtelevat käymässä ylätason palkkaneuvotteluja. En halua heitä halveksia enkä väheksyä heidän työtään, mutta totuus on, että kovin kaukana tuntuvat meidän tavallisten jäsentemme ongelmat olevan johtajiemme ajatuksista. Oma liittoni, Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto, on yksi niitä harvoja liittoja, joka vuodesta toiseen on jaksanut korostaa matalapalkkaongelman korjaamisen merkitystä. Tähän liittyviä esityksiä liittomme on tehnyt myös tälle edustajakokoukselle. Toivon, että tämä edustajakokous tällä kertaa pystyy tekemään asiassa sitovia päätöksiä, isolla P:llä niitä päätöksiä, ei ponsia eikä lausumia. Aivan välttämätöntä olisi esimerkiksi velvoittaa keskusjärjestömme määrittämään sopimuksiin vähimmäispalkka, jonka 114

13 alle ei enää seuraavan tes-kierroksen jälkeen yksikään SAK:n jäsen joudu tekemään työtä. Viime keväänä tällaiseksi minimipalkkarajaksi osoitettiin esimerkiksi meidän liitossamme 15 markkaa vuonna 1983 tämän rajan tulisi tietysti olla vastaavasti korkeampi. Ja me jäimme tästä huomattavasti alle. Jos saamme korjauksia talo- tai liittokohtaisilla tappeluilla, kiitos siitä kuuluu yksinomaan kentälle. Ei SAK:lle. Nämä, mitä saamme näillä talokohtaisilla taisteluilla, ne eivät ole niitä paljon puhuttuja liukumia, joista aina yleensä sanotaan, että liukumat ovat näin ja näin suuria. Ne kytkeytyy aina johonkin työn määrien tai olosuhteiden muutoksiin, että perustelut on aina niihin lisien saamisiin. Luulen, että mikäli tämäkään edustajakokous ei pääse matalapalkkakysymyksestä yleisluontoisia lausumia pitemmälle, tulee kokouksesta poistumaan kymmeniä pettyneitä ihmisiä. Tehkäämme täällä sellaisia päätöksiä, ettei niihin tarvitse pettyä, eikä niistä tarvitse häpeillen kertoa työpaikoilla. Kiitos. Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia Eeva Salolle. Seuraava puheenvuoro Aino Jokinen, SEL ja valmistautuu Timo Hirvelä. Aino Jokinen (Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL r.y.): Naisten asemasta ay-liikkeessä. Toveri puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit! Meitä naisia on SAK:ssa, tarkoitan tässä tietysti jäsenistöä, 42,6 prosenttia eli lähes Se merkitsee vähemmistöä. SAK:laisen ay-liikkeen tes-politiikassa se heijastuu siten, että vähemmistön edut ovat jääneet vähemmistöön lukuun ottamatta eräitä näennäisiä porkkanoita, joilla laihdutuskuureihin tottuneet naiset on saatu alistumaan niin keskitettyihin kokonaisratkaisuihin kuin kokonaisvaltaisiin tulopoliittisiin sopimuksiinkin. SAK:laisen ay-liikkeen henkilöstöpolitiikassa tämä vähemmistöasema on merkinnyt juuri sitä, mitä enemmistödiktatuuri yleensä, alistamista ja riistämistä. Nokkeluutta, näppäryyttä ja rutiinia vaativat tehtävät toimistoissa on ilomielin luovutettu "meidän uutterille kauniimman sukupuolen edustajillemme". Johtavat tehtävät on jaettu sulassa sovussa "miesten kesken", en tiedä saunan lauteilla vai pesupuolella, mutta sillähän ei olekaan merkitystä. Meillä ay-liikkeessä puhutaan paljon demokratian laajentamisesta yhteiskunnassa. Olisikohan syytä ryhtyä tarkastelemaan omia nurkkia ja löytämään sieltä eräitä enemmistödiktatuurin pesäkkeitä. En pidä oikeana perustuslakimme 1/6-vähemmistölle antamaa vähemmistösuojaa ja lähes totaalista veto-oikeutta. Mutta jonkinlaista veto-oikeutta naiset ay-liikkeessä alkavat kaivata, elleivät heidän erikoisongelmansa kuten matalapalkkaisuus, palkkauksellinen syrjintä yleensä, äitiyssuoja, lastenhoito joka ei tosin ole yksin naisten päänvaiva syrjinnän lopettaminen työhönotossa ja ammatissa etenemisessä sekä suhteellisen aseman turvaaminen ay-liikkeen nimitys- ja henkilöstöpolitiikassa ala ratketa juhlapuheiden ohella myös käytännössä. Ehkä asialle olisi eduksi myös se käytäntö, että niin työväenliikkeen kuin 115

14 ay-liikkeenkin päättäjät pantaisiin elämään muutaman viikon vuodessa niissä naisten tehtävissä ja niillä palkoilla, joilla he elävät. Se voisi valottaa jäsenistön suuren osan "suomalaista hyvinvointia" aivan uudella tavalla. Voidaan tietysti väittää, ettei sillä ja sillä kokemuksella ja koulutuksella tarvitse enää alistua matalapalkkaisten tehtäviin. Mutta on tainnut unohtua se tosiasia, ettei kukaan niitä mielikseen tee, mutta kun niitä hyvinpalkattuja virkojakaan ei kaikille riitä, ja jos riittäisi siinä voisi kypsyä konkurssiin joku muukin kuin OTK. Ja sitäpaitsi, jonkunhan tässä yhteiskunnassa on pakostakin ne karkeatkin tehtävät hoidettava toistaiseksi, kun niitä robotteja ja mikroprosessoreja ei riitä joka paikkaan. Mutta ilmeisesti sekin päivä koittaa, jolloin SAKrlla on hoidettavanaan enää vain työelämän harvalukuisen uuseliitin palkka- ym. edut nykyisen jäsenistön suuren enemmistön näivettyessä sekä fyysisesti että henkisesti työkyvyttömyyseläkkeellä. Merkit viittaavat siihen, että silloin eivät naiset enää ole pahasti SAK:n päättäjien päänvaivana. Täällä oleville naistovereille esittäisin vetoomuksen. Tässä kokouksessa me olemme vähemmistössä, mutta meillä on oma panoksemme annettavana ay-liikkeessä. Pitäkäämme huoli siitä, että tässä kokouksessa valittavissa SAK:n päätäntäelimissä seuraavalle viisivuotiskaudelle on naisia todellisessa suhteessa meidän työpanokseemme ay-liikkeessä. Luottakaamme toisiimme ja antakaamme toisillemme tilaisuus kasvaa uusissa tehtävissä. Ja, pitäkäämme huoli siitä, että kun SAK:n seuraava edustajakokous kokoontuu viiden vuoden kuluttua, siinä meitä on jälleen enemmän. Ollakseen osa edistyksellistä liikettä, oikeudenmukaisuuteen, demokratiaan ja tasa-arvoon tähtäävää liikettä, SAK:n olisi syytä tarkistaa omia luutuneita valintaperusteitaan ja toteuttaa peräänkuuluttamaansa suhteellisuutta omassa piirissään. Naiset tervehtisivät sitä aidommalla ilon tunteella kuin pakkoruusua kerran vuodessa. Sen ruusun hehkuvat terälehdet lakastuvat muutamassa päivässä, ja lopulta käteen jää vain risu, jonka piikit pistävät. Milloin ay-liike alkaa tunnustaa, että suhteellisuuden toteuttaminen käytännössä merkitsee ay-liikkeelle rikkautta, moni-ilmeisyyttä, kasvua eikä heikkenemistä niin kuin nyt näyttää uskottavan. Minulla on tässä toinenkin pyydetty puheenvuoro ja minä ajattelin ajan säästämiseksi lukea tästä vain tärkeimmät osat, jos aikaa on vielä sen verran jäljellä. Tämä on kohtaan 12 ja koskee välittömän ja välillisen demokratian laajentamista ay-liikkeessä. Luen tästä vain pienen osan, joka on mielestäni tärkein. Kun työajan lyhentäminen on noussut keskeiseksi vaatimukseksi jo tuottavuuden nousun ja äärimmilleen kiristetyn työvauhdinkin vuoksi, voitaisiin ajatella, että seuraava työajan lyhentäminen tapahtuisi ay-toiminnan hyväksi. Siis: tunti viikossa tai kahdessa työpaikan työntekijöiden kokoontumiseen, ja tältä ajalta työnantajan maksama palkka. Edelleen luottamusmiehen työstä vapauttaminen tulisi ulottaa myös työosaston luottamusmiehiin ja miksei myös työsuojeluasiamiehiin. Näin saataisiin koko luottamusmiesorganisaatio toimimaan aivan uudella teholla, ja paperille piirretty paikallinen neuvottelujärjestelmä toimimaan myös 116

15 käytännössä. Hyvät toverit! Olisi jo aika kehittää keskusjärjestösopimuksia näiltäkin osin; näitä parannuksia ei inflaatio syö. Puheenjohtaja Pertti Viinanen: Kiitoksia Aino Jokiselle käytetystä puheenvuorosta. Puheenjohtajaksi siirtyy nyt Esko Rantamäki. Puheenjohtaja Esko Rantamäki: Seuraavana puheenvuoron on pyytänyt Timo Hirvelä, SEL ja valmistautuu Kalevi Lehtonen. Timo Hirvelä (Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL r.y.): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit. Työllisyyskysymys on tämän päivän ammattiyhdistysliikkeen keskeinen ongelma, jonka hoitamiseksi meidän on tehtävä voitavamme. Työnantajien toimeenpanemat päätökset yritysten lopettamisesta tai yhdistämisestä suurempiin yksiköihin tai myymisestä kokonaan toiselle omistajalle johtavat miltei aina työvoiman vähenemiseen. Tässä yhteydessä haluan erityisesti painottaa työväen oman E-osuuskauppaliikkeen ja OTK:n tämän hetkistä tilannetta. OTK on ilmoittanut myyvänsä koko lihanjalostusteollisuutensa TLK:laiselle Osuusteurastamojärjestölle. Tämä kauppa johtaa toteutuessaan liha-alan suurimpaan työttömyyteen, mitä alalla on aikaisemmin jouduttu kokemaan. OTK:n lihanjalostusteollisuus työllistää tällä hetkellä noin työntekijää ja on arveltu, että uusi omistaja ei tarvitse tästä määrästä kuin vajaat puolet, hyvä jos sitäkään. Suunniteltu kauppa johtaa alan monopolisoitumiseen, joka niin ikään on kuluttajain etujen vastainen suuntaus. Esitän, että SAK kiinnittää huomiota tähän asiaan ja omalla toiminnallaan pyrkisi siihen, ettei nyt suunniteltu kauppa toteudu, vaan että OTK ja E-liikkeen heikko taloudellinen asema saadaan kohennetuksi muulla tavalla, työntekijöitä vähemmän rasittavalla toiminnalla. Kyse on samalla koko työväenliikkeen edusta. Ja kun yleisesti tiedetään, että kertaus on opintojen äiti, niin luen tämän viimeisen lauseen toiseen kertaa. Kyse on samalla koko työväenliikkeen edusta. Puheenjohtaja Esko Rautamäki: Kiitoksia. Kalevi Lehtonen, Rakennusliitto ja valmistautuu Ulla Kämäräinen VTY. Kalevi Lehtonen (Rakennustyöläisten Liitto r.y.): Toveri puheenjohtaja, hyvät edustajakokoustoverit. Aiheena on työttömien toimeentuloturvan parantaminen. Ennen kuin tähän kokoukseen lähdin kävin kentällä keskusteluja siitä, mikä olisi aihe, josta pitäisi puhua näin arvovaltaisessa foorumissa. Aivan poikkeuksetta oli mielipide-enemmistö se, että jos kerran puheenvuoron saat, niin puhu työttömien toimeentuloturvan parantamisesta. Totta on, että ei aivan aiheetta työttömät ole katkeroituneet siitä, että heidät on melkein heitetty yhteiskunnan ulkopuolelle. Pidetään paljon juhlavia ja arvokashenkisiä puheita, mutta niissä puhutaan paljolti muista kuin työttömistä. Onko niin, että työttömyys on muodostunut kansalliseksi häpeäksi, josta puhutaan melkein kuiskaamalla. Kuitenkin olemme niin vakavan asian kanssa tekemisissä, että pikaiset ratkaisut ovat välttämättö- 117

16 miä. Itse edustan rakennusalaa, joka on erittäin suhdanneherkkä ala, jossa esiintyy työttömyyttä niin sanottuina hyvinäkin aikoina. Vuonna 1976 pidetyssä SAK:n XI edustajakokouksessa hyväksyttiin sosiaalipoliittinen ohjelma, jossa mm. työttömyysturvasta sanottiin näin: "Periaateohjelmansa mukaisesti ammattiyhdistysliikkeellä on tavoitteena täystyöllisyys. Toissijaisena tavoitteena on työttömyysturva. Työttömyysturva liittyy kiinteästi muuhun sosiaaliturvaan. Jokaiselle työttömäksi joutuvalle on taattava toimeentulo työttömyyden aikana. Tämä voidaan toteuttaa ammattiyhdistysliikkeen hoitaman työttömyyskassajärjestelmän avulla ja työllisyyslain korvauksena. Työttömyysturvaa kehitettäessä on pyrittävä kaikki työttömät peittävään, joustavaan ja aukottomaan, työttömyyden aiheuttaman ansionmenetyksen korvaamiseen." Kaikki tuo yllämainittu on erittäin jaloa sanontaa. Täystyöllisyyden aikaansaaminen onkin jo sitten kokonaan eri juttu. Suomen valtiosäännön mukaan eräs kansalaisten perusoikeuksista on oikeus tehdä työtä. Hallitusmuodossa sanotaankin, että kansalaisten työvoima on valtakunnan erikoisessa suojeluksessa. Valtiovallan asiana on järjestää kansalaisille mahdollisuus tehdä työtä. Sanonnan mukaan on siis meillä kaikilla oikeus tehdä työtä. Työhän on kaikkien arvojen lähde. Jotta kaikkialla vallitseva pyrkimys lisätä taloudellista ja henkistä hyvinvointia, on päämääräksi asetettava täystyöllisyyden toteuttaminen. Kuitenkaan näillä näkymillä maassamme ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia toteuttaa täystyöllisyyttä. Näin ollen meillä tulee suurtyöttömyys jatkumaan edelleenkin. Yhteiskuntamme ei ole kyennyt luomaan edellytyksiä työnsaantiin kaikille kansalaisille. Näin se on myös vastuussa siitä, että työntekijän perusoikeudet jäävät toteutumatta. Lieventävää ei ole se, että kerääntyy vastuksia ja vaikeuksia työntekoon nähden. On aivan luonnollista, että työttömäksi joutunut henkilö ei voi olla syyllinen omaan työttömyyteensä. Täten onkin luonnollista, että yhteiskunta korvaa ne haitat mitkä työntekijälle hänen työttömyydestään johtuu. Kun ei ole mahdollisuuksia osoittaa työtä, jää yhteiskunnan tehtäväksi suorittaa taloudellista korvausta työttömälle. Jo kauan on ollut esillä koko sosiaaliturvan verollepano, mikä jo sinänsä sisältyy Pekkasen paperiinkin. Sosiaalietuuksien verottamisella luodaan yhä enemmän epäsolidaarisuutta sosiaaliturvajärjestelmässä. Sosiaaliturvan muuttaminen ja saattaminen verolle lisää painetta myös työttömien toimeentuloturvan verottamiseen. Tätä ovatkin valmistelleet mm. valtioneuvoston asettama työttömyysturvakomitea sekä sosiaali- ja terveysministeriön asettama toimikunta. Toteuttaminen merkitsisi sitä, että työttömien toimeentuloturvan erot kasvaisivat ja ammattiliittojen työttömyyskassojen hoitokulut samoin. On turhaa kuvitella, että asettamalla työttömyyskorvaus verolle, on kaikki työttömien toimeentuloturvaan liittyvät ongelmat ratkaistu. Vuonna 1968 oli maassamme työtöntä. Silloin pidettiin tilannetta suorastaan katastrofaalisena. Tänä päivänä on työttömien luku noin , mutta tilannetta pidetään melkeimpä normaalina ilmiönä. Yh- 118

17 teiskunta on asennoitunut siten, että näin pitää olla, ei vastuu kuulu meille. Tuossa muutamia lukuja tämän edustajakokouksen väliseltä ajalta, mutta jätän ne lukematta ja luen ainoastaan tuo loppuosan. Jos tästä kaikesta tekisin jonkinlaista yhteenvetoa, niin ensimmäisenä tulee mieleen, että SAK:on on koko arvovallallaan puututtava erittäin tehokkaasti kaikkiin sen suuntaisiin toimenpiteisiin, joilla aikaan saadaan työtä ainakin niille, jotka tälläkin hetkellä ovat virallisesti työtä vailla, piilotyöttömien lukumäärää en tiedä, joten he ovat näistä numerotiedoistakin pois. Emme pysty lievittämään työttömien hätää toteamalla, että meillä on suuri ja voimakas keskusjärjestö, jossa on miljoona jäsentä, kyllä meidän on aika astua ulos pesästämme ja näyttää myöskin, että onko tällä miljoonaisella jäsenellä mitään voimaa. Tuossa vilkkuu samanlainen punainen valo kuin nuo vastaan kävelleet silmät aamulla, joten kiitos. Puheenjohtaja Esko Rantamäki: Kiitoksia. Seuraavana on Ulla Kämäräinen VTY ja valmistautuu Maire Kivikoski. Ulla Kämäräinen (Virkamiesten ja Työntekijäin Yhteistyöjärjestö VTY r.y.): Hyvä puheenjohtaja, hyvät toverit! SAK:n järjestöpoliittisen asiakirjan arviointia. SAK:n järjestöpolitiikka 1980-luvulla asiakirjassa on hahmoteltu tärkeimpiä järjestöpolitiikan tavoitteita ja määritelty kantaa sen tulevaan kehittämiseen. Asiakirjaa, sen konkreettisia tavoitteita ja suuntautumista voidaan pitää perusteluna ammattiyhdistysliikkeen järjestötyölle. Ohjelma-asiakirjassa voidaan painottaa eräitä keskeisiä perusasioita ja asiaryhmiä, jotka vaikuttavat ratkaisevasti järjestöpolitiikkaan ja sen tulevaan kehitykseen ammattiyhdistysliikkeessä tällä vuosikymmenellä. Järjestöpoliittisessa asiakirjassa on käsitelty liian vähän nykyajalle ominaista tuotannon ja pääomien entistä voimakkaampaa keskittymistä ja valtiovallan osallistumista kansantalouden ja koko yhteiskuntapolitiikan kehittämiseen. Tähän kehityssuuntaan vaikuttavat ratkaisevasti tieteellistekninen edistys, sen soveltaminen ja käyttöönotto teollisuudessa, palveluissa ja hallinnossa sekä kansainvälisen työnjaon, taloudellisen ja kaupallisen yhteistyön syveneminen ja laajeneminen. Tähän kuuluu erottamattomana osana yhteiskunnan, sen tuotanto- ja väestörakenteen voimakas muuttuminen, joka merkitsee entistä tehokkaampaa tuotantoa, työvoiman koulutustason kohottamista ja palvelusektorin laajentamista sekä toimihenkilöiden määrän kasvua yhteiskunnassa. Tähän tuotantovoimien kehitykseen liittyy osaltaan se, että työväenluokka kasvaa määrällisesti. Palkkatyöläisistä jo nyt % kuuluu työväenluokkaan, vaikka merkittävä osa heistä ei itse sitä vielä tiedostakaan. Tällainen yhteiskunnallinen kehitys vaikuttaa ratkaisevasti SAK:ssa toteutettavaan järjestöpolitiikkaan. Ammattiyhdistysliikkeen järjestöorganisaation ja -politiikan on kyettävä sopeutumaan yhteiskunnassa tapahtuvaan rakennemuutokseen, jotta se pystyy toteuttamaan laaja-alaisia yhteiskunnallisia tavoitteitaan. Yhteiskunnallinen kehitys ja työnantajajärjestöjen vaikutuksen ja pai- 119

18 nostuksen jatkuva lisääntyminen yhteiskuntapolitiikassa pakottavat SAK:n toteuttamaan käytännössä teollisuusliittomuotoisen järjestäytymisen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki samalla työpaikalla olevat palkkatyöläiset ovat järjestäytyneet samaan SAK:n ammattiliittoon ja -osastoon. Teollisuusliittoperiaatteen toteuttaminen ei saa merkitä palkansaajakeskusjärjestöjen ja niiden jäsenliittojen keskinäistä taistelua jäsenistöstä vaan keskusjärjestöjen ja niiden liittojen on pyrittävä yhteistyön kehittämiseen jäsenistön taloudellisen ja sosiaalisen aseman parantamiseksi. Järjestöpoliittisessa asiakirjassa on todettu pyrkimys selvittää suurempien liittokokonaisuuksien toteuttamismahdollisuudet ja harkita nykyisten liittojen yhdistämiset teollisuudessa ja palvelusektorilla. Suurliittokokonaisuuksia harkittaessa on pidettävä lähtökohtana jäsenistön edut, eikä järjestöpoliittisia tarkoituksenmukaisuustekijöitä hyväksytä niiden toteuttamisen perustaksi. Yhdistämisissä on kuultava liiton jäsenistöä eikä pakkoratkaisuja hyväksytä. Ammattiyhdistysliike on joukkojärjestö. Sen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää järjestöllisesti voimakasta, yhtenäistä ja toimintaperiaatteiltaan demokraattista järjestöorganisaatiota. Nykyisin jäsenistö on passiivista ja järjestöstä vieraantunutta. Se mistä tämä johtuu pitäisi selvittää luotettavan tutkimuksen avulla. Olisikohan jäsenistö kokenut vaikuttamismahdollisuutensa olemattomaksi järjestöissä tehtäviin päätöksiin eikä siksi osallistu aktiivisesti eri järjestötehtäviin? Mikä on porvarillisten joukkotiedotusvälineiden osuus osallistumisaktiivisuuden vähenemiseen, jäsenistön vieraantumiseen omasta järjestöstään? Onko politisoituminen ja ryhmäsidonnaisuus tullut jo erääksi osallistumisen keskeiseksi esteeksi? SAK:ssa pitäisi selvittää eri tekijöiden vaikutukset ja ryhtyä sen perusteella monipuolistamaan ja tehostamaan eri organisaatiotasoilla järjestötyötä sekä luoda jäsenistölle todelliset edellytykset vaikuttaa kaikkiin järjestössä tehtäviin päätöksiin. Järjestöpoliittisessa asiakirjassa on käsitelty jäsenistön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä. Tähän liittyvät osana vaalitavat liittojen valitessa edustajia liittokokoukseensa. Koko järjestössä pitäisi kaikilla jäsenliitoilla olla samanlaiset vaalitavat valittaessa edustajia liittokokouksiin ja luottamustehtäviin. SAK:ta eheytettäessä suositeltiin jäsenliitoille suhteellisen vaalitavan käyttöönottoa liittokokousedustajia valittaessa. Se pitäisi toteuttaa kaikissa jäsenliitoissa lääni- ja piirikohtaisena, koska osastokohtaisesti toteutettuna suhteellinen vaali ei osoita todellisia poliittisten ryhmien välisiä voimasuhteita edustajamäärissä, mutta kylläkin ryhmien saamissa äänimäärissä. Suhteellinen vaali on demokraattisin menettelytapa valittaessa edustajia liittokokouksiin ja se pitäisi toteuttaa SAK:n kaltaisessa työväen yhteistoimintajärjestössä. Kiitos. Puheenjohtaja Esko Rantamäki: Seuraavana Maire Kivikoski Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto. Kun Maire on pitänyt puheensa, keskeytämme yleiskeskustelun ja meillä seuraa ohjelmaa, jonka esittää TUL:n ryhmä Helsingin Kotkat. Maire, ole hyvä. 120

19 Maire Kivikoski (Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto r.y.): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit! Ammattiyhdistysliikkeen ja yleensä työväenliikkeen keskuudessa on käyty keskustelua matalapalkkaongelman poistamisesta. Monet ovat olleet matalapalkkaisten auttamisen kannalla puheissaan, mutta toiminnan hetkellä onkin jo juhlapuheiden kaunis solidaarisuus hävinnyt. SAK:n edellisessä edustajakokouksessa päätettiin erillisestä matalapalkkalausumasta. Tässä lausumassa velvoitettiin SAK:n hallitus jo ennen seuraavaa työehtosopimuskierrosta laatimaan toimenpide-ehdotus, jonka perusteella voitaisiin nostaa pienituloisten reaaliansioista keskimääräistä enemmän. Tämä velvoite ei kuitenkaan ole toteutunut. Sen totesivat myös SAK:n yhdeksän jäsenliittoa SAK:lle jättämässään kirjelmässä. Ilman liittojen ja työpaikkojen aktiivisuutta ja taistelua olisi matalapalkkaisten asema huomattavasti heikompi kuin se oli viime edustajakokouksen pitämisen aikoihin. Suuremman jälkeenjääneisyyden on estänyt vain työntekijöiden valmius ns. laittomiin lakkoihin. On erityisen hämmästyttävää, että keskusjärjestötasolla ei ole valmiutta ryhtyä toimiin runsaan kolmensadantuhannen matalapalkkaisen jäsenen auttamiseksi. On vähintäänkin kummallista, että keskusjärjestö ei pitämässään laajassa seminaarissa onnistunut asettamaan sellaista alinta rajaa, minkä alle palkka ei saisi olla. Tällaisen rajan määritteleminen pitäisi olla varsin helppoa. Siihen vetoaminen, että jokaisella alalla on suhteellisesti matalapalkkaisia, ei auta. Eikä auta sekään, että puhutaan osapäivätyöläisistä. On varmaa, että alimman palkkarajan määrittämättä jättäminen näillä perusteilla on SAK:n taholta pelkkä veruke. Viime sopimuskierroksella sai sekä työpaikoilla että liittojen keskuudessa laajaa kannatusta alimman palkan määrittäminen 15 markaksi tunnissa. Onkin kysyttävä, miksi keskusjärjestö ei uskaltanut asettaa tällaista tavoitetta ja järjestää kamppailua sen puolesta? On selvää, että muitakin menetelmiä matalapalkkaisuuden korjaamiseksi on olemassa. Yksi keino on kumiteollisuuden työehtosopimuksissa toteutettu alimpien palkkojen ylimääräinen korottaminen. Alamme sopimuksessa tällainen on toteutunut sekä viime sopimuksessa että nyt voimassa olevassa. Viime vuonna 1980 ylimääräisen korotuksen saivat ne, jotka olivat alle 14,30 markkaa tunnissa. Nyt voimassa olevassa sopimuksessa alimman palkkojen ylimääräisen korotuksen saavat ne, joiden palkka on alle 17,40 mk tunnissa. Vaikka ylimääräisen korotuksen suuruus ei meitä tyydytäkään, on näillä matalapalkkakorotuksilla kuitenkin niin käytännöllistä kuin periaatteellistakin merkitystä. Uskon, että mikäli tahtoa matalapalkkaratkaisun ratkaisemiseen on, löytyy myös ratkaisumahdollisuuksia. Ja kun kerran näinkin pieni liitto on pystynyt jotain saavuttamaan on selvää, että mahdollisuuksia on miljoonajäsenisellä SAK:lla moninkertaisesti. Tänään näitä mahdollisuuksia ei käytetä. Pikemminkin ohjataan liittoja ja poliittisia ryhmiä vastakkain maineen ja kunnian tavoittelussa ja siihen jäävät matalapalkkaisten asioiden hoitamiset. Ns. matalapalkkaliitot ja 121

20 vahvat teollisuusalat eivät kuitenkaan ole vastakkain, vaan niiden kamppailu on yhteinen. On välttämätöntä, että keskusjärjestö yksilöi mahdollisimman tarkasti ja pitkällä tähtäyksellä ne keinot, joilla ns. matalapalkka-alat nostetaan lähemmäksi teollisuuden keskituntiansiota. On välttämätöntä, että ero keskitasoon ei saa olla 20 prosenttia suurempi. Samalla on myös sovittava siitä, mikä on alin tuntipalkka, jolla työtä tehdään. Jos nämä tavoitteet määrätään ja sovitaan menetelmistä matalapalkkaisuuden poistamiseksi, on varmaa, että nykyisenkaltainen matalapalkkahäpeä myös poistuu. Samalla teen esityksen asiakirjaan SAK:n tavoitteet 1980-luvulla: Esitän, että sivulle 41 kirjattu neljäs kappale, joka alkaa sanoilla "palkansaajilla jne...", poistetaan ja sen tilalle kirjoitetaan: "On selvitettävä erilaiset palkansaajarahastovaihtoehdot ja tutkittava, voidaanko niiden avulla lisätä työläisten taloudellista vaikuttamismahdollisuutta. Kiitos. Puheenjohtaja Esko Rantamäki: Kiitoksia. Yleiskeskustelu keskeytetään tältä erää. Keskeytettiin. Puheenjohtaja Esko Rantamäki: Ja nyt minä pyytäisin niitä tovereita, jotka ovat käytävillä mikäli haluatte nähdä hienon esityksen, olkaa hyvä ja tulkaa saliin. Kutsumme sisään TUL:n voimisteluryhmän Helsingin Kotkat. TUL:n voimisteluryhmä Helsingin Kotkat esiintyivät. Puheenjohtaja Esko Rantamäki: Lämpimät kiitokset Helsingin Kotkille kauniista ja hyvin viedystä ohjelmasta. Me toivotamme teille menestystä. Jatkamme yleiskeskustelua. Seuraavana puhuu Tor Lundqvist SEL ja valmistautuu Toini Hämäläinen. Tor Lundqvist (Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL r.y.j: (Puheen suomenkielinen osuus.) Nimeni on Tor Lundqvist. Edustan Suomen Elintarviketyöläisten Liittoa ja samalla Suomen ruotsinkielisiä. Toveri puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Se mikä minua eniten koski, kun tulin tänne, oli että pääsin tänne puhumaan ruotsinkielisten edustajien puolesta. Ja asiani koskee SAK:n tulevaa ohjelmaa. Asia koskee eniten työehtosopimuksia, jotka tulevat suomenkielisenä hyvissä ajoin, mutta ruotsinkieliset tahtovat viipyä vähän kauemmin. Ehkä tässä olisi syytä parantaa tilannetta vähäsen. Tunnus "Yhdessä eteenpäin" koski minua kun tulin tänne sisälle, ruotsinkielinen juliste on hirveän pieni. Esitän toivomuksen, että ensi kerralla saataisiin hiukan isompi juliste. Toivottavasti, kun seuraava SAK:n kokous on, niin tuo ruotsinkielinen teksti on siirretty tähän suomenkielisen tekstin viereen. Puheenjohtaja Esko Rantamäki: Kiitoksia. Seuraavana Toini Hämäläinen, TEVA ja valmistautuu Mikko Taskinen. 122