Vapis. Joulukuu Helmikuu Jyväskylän Vapaaseurakunnan tiedotuslehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vapis. Joulukuu 2013 - Helmikuu 2014. Jyväskylän Vapaaseurakunnan tiedotuslehti"

Transkriptio

1 Vapis Joulukuu Helmikuu 2014 Jyväskylän Vapaaseurakunnan tiedotuslehti

2 Vapis -lehti Toimitus Seurakunnan toimisto Rajakatu 20 B Jyväskylä Puhelin Vastaava toimittaja Kari Hämäläinen Toimitus Mirja Lehto Jutut ja ilmoitukset Mirja Lehto Kansikuva Matti Vaarula Aineisto seuraavaan lehteen seurakunnan toimistolle viimeistään mennessä. Seuraava lehti ilmestyy Painos 450 kappaletta Painopaikka Mira Laine Vapis -lehden taitto & mainokset p

3 Vain yksi Pelastaja Elämme postmodernissa ajassa, jossa totuus on suhteellista. On suvaitsematonta väittää ehdottomasti, että ihmiskunnalla on vain yksi Pelastaja, joka antaa ikuisen elämän. Kuitenkin läpi Raamatun kerrotaan yhdestä Pelastajasta ja Messiaasta. Apostolit julistivat rohkeasti: Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua (Apt.4:12). Tämä ainoa Pelastaja oli ristiinnaulittu ja ylösnoussut Nasaretin Jeesus Kristus. Alkuseurakunta ja sen sanoma Alkuseurakunta julisti ja kertoi Pyhän Hengen voimassa tästä Pelastajasta. He rukoilivat ja paransivat sairaita Jeesuksen Kristuksen nimessä. He elivät koko elämänsä siinä riemastuttavassa varmuudessa, että Jeesus on voittanut kuoleman ja siksi jokainen häneen uskova elää ikuisesti Jumalan tulevassa valtakunnassa maan päällä. Heidän silmissään ajallinen elämä ei ollut mitään verrattuna siihen kirkkauteen, joka oli tuleva. He kertoivat kaikkialla nöyrästi, mutta samalla rohkeasti ja rakkaudella Jumalan armosta ja pelastuksesta, joka annetaan jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Asia, jossa seurakunnan tulee jatkuvasti uudistua Paul Raja-aho kirjoittaa Näky lehdessä artikkelissa: 'Kadonnut näky' näin: Kun näky ihmissielun kuolemattomuudesta, tulevasta tuomiosta ja Jeesuksen uhrikuolemasta meidän syntiemme tähden katoaa, seurakunta alkaa menettää todellisen sanomansa ja suolansa. Se alkaa käydä mauttomaksi! Seurakunta tuleekin uudestaan ja uudestaan herätellä tällä profeetallisella sanomalla: Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark.16:15,16). Arto Hämäläinen kirjoittaa Ristin Voitossa: Helvetin todellisuus on kautta aikojen synnyttänyt hädän lähimmäisten iankaikkisesta kohtalosta. Se on ollut evankelioinnin ja lähetystyön vauhdittaja. Annetaan tämän Jumalan totuuden koskettaa meidän sydäntä, mieltä ja lompakkoa. Jos huomaamme, että näky ihmissielun kuolemattomuudesta, tulevasta tuomiosta ja Jeesuksen uhrikuolemasta meidän ja muiden ihmisten tähden on kadonnut, niin polvistutaan Jumalan edessä rukoukseen ja pyydetään: Armahda meitä Herra ja sytytä meidän sydämemme ilosanoman viemiselle! Kari Hämäläinen

4

5 Joululahja maailmaan Joululaulujen illassa to kerätään rahaa leskille ja orvoille Intiaan! Yli miljardi ihmistä maailmassa elää äärimmäisessä köyhyydessä. He yrittävät tulla toimeen eurolla päivässä tai sen alle. Vanhan Testamentin Mooseksen laissa ja Jeesuksen opetuksissa leskien, orpojen ja köyhien auttaminen oli tärkeällä sijalla. Jumala välitti heidän hädästään. Psalmissa 68:6 sanotaan Jumalasta: Hän on orpojen isä ja leskien puolustaja, Jumala pyhässä asunnossansa. Jumalan rakkaus meissä ei voi jättää meitä kylmiksi ja toimettomiksi maailman hädälle. Olemme useana vuonna keränneet rahaa Peruun ja Papua Uusi-Guinealle seurakunnan omiin lähetyskohteisiin. Tänä jouluna keräämme poikkeuksellisesti rahaa Intiaan Toivonsäde leskien kotiin ja orvoille Pottipadun lastenkotiin. Kanavoimme varat suomalaisen One Way Missionin työhön. Toivonsäde leskien koti antaa kodin 40:lle hylätylle, köyhälle ja ikääntyneelle leskelle. Mitä jos tänä jouluna tinkisimme vähän omista menoistamme ja antaisimme runsaasti leskille ja orvoille? Muutamalla eurollakin valmistetaan ruokaa isolle joukolle Intiassa. Kari Hämäläinen Hyvää Joulua ja siunausta vuodelle 2014! Työntekijät ja vanhimmisto

6 Leena Manteli Timo Tavallinen mies - Kunpa saisin edes yhden päivän elämässäni olla Veikko Hursti, kertoo Timo Kiiveri joskus ajatelleensa. Ajatus oli poltellut mielessä, mutta tuntunut tavoittamattomalta. Jumalalta se ei kuitenkaan ollut jäänyt kuulematta. - Olen vuosia rukoillut, että Jumala voisi johdattaa ja käyttää minua. Kun minua kysyttiin ViaDian toimintaan, sydämessäni läikähti. Näistä unelmista huolimatta tehtävä ViaDian puheenjohtajana tuntui miestä suuremmalta. Timo kertoo, että johtaminen ei ole koskaan kuulunut hänen unelmiinsa. Hän ei myöskään aiemmin ole toiminut yhdistyksen johtotehtävissä. Tämän uuden haasteen edessä hän sanookin miettineensä pitkään. Omalta mukavuusalueelta oli kuitenkin aika hypätä ja ottaa askel kohti uusia Jumalan avaamia mahdollisuuksia. Timo Kiiveri on syntynyt Heinolassa. Koulutukseltaan hän on kehitysvammaisten ohjaaja ja on työskennellyt ohjaajana Jyväskylän kaupungilla. Viimeiset lähes 10 vuotta hän on toiminut työsuojelutehtävissä. Elokuun alussa alkoi uusi tehtävä palveluohjaajana työttömien parissa Huhtasuolla. Timo tuli uskoon 18 vuotta sitten. Hän rukoili monelle tutun rukouksen: Jos tässä maailmassa on olemassa Joku, joka voi auttaa, paranna ja auta minua. Timo sai kokea voimakkaan Pyhän Hengen kosketuksen ja uskoon tulon. Siitä alkoi uusi elämä, eheytyminen ja identiteetin hahmottuminen, kalliolle rakentaminen. Timo iloitsee Jumalan johdatuksesta elämässään. Kiitosaihe on uskova perhe, viisas, hyvä vaimo ja kaksi ihanaa tytärtä. Suuri Jumalan teko Timon elämässä on ollut änkytyksen parantuminen. - Olen ollut toisen polven änkyttäjä. Kärsin siitä lapsuudessani ja nuoruudessani paljon. Änkytys hallitsi elämääni, muokkasi toimintatapojani ja ohjasi polkujani. Uskoontulon myötä koen, että elämässäni alkoi eheytymisprosessi. Oma minäni tuli esille, mikä minä olen. Itsetuntoni parani ja kuinkas ollakaan, änkytys ei ole enää

7 tänä päivänä ongelmani. Se ei ole päivittäinen kaverini, joka ohjaa elämääni. Kiitos Herralle, koen tämän suurena ihmeenä elämässäni. Toisen kerran Timo koki Pyhän Hengen parantavan kosketuksen Kiponniemessä Miestenpäivillä muutama vuosi sitten. Mennessäni Kiponniemeen ajattelin, ettei minulla ole mitään ongelmia. Menin kuitenkin rukouspalveluun ja siinä yhtäkkiä kaikki menneisyys, isäni äkillinen kuolema lapsuudessani, pelot ja turvattomuus, kelautui jostain muistini kätköstä. Olin ollut menneisyyden vanki. Tuossa hetkessä sain kokea erityisen parantumisen muistoista. Koin ensi kertaa, että minulla on Taivaan Isä. Paranemisen prosessi lähti uudella tavalla käyntiin. Jumalan ihmeiden kokeminen ja tervehtyminen monista vaikeista asioista tuo Timolle erityistä iloa ja halua auttaa toisia ihmisiä. - Haussa on tällä hetkellä toimiva hallitus. Ennen kaikkea etsitään yhdessä Jumalan tahtoa ja näkyä, mikä on meidän seurakuntamme tehtävä diakoniatyössä. Jos seurakuntalaisilla on ajatuksia ja ideoita ViaDian toiminnasta Jyväskylässä, olkaa yhteyksissä. Perheen kuvasta puuttuu Kirsikka. Pirjo Eriksson ViaDia Diakoniatyön päivä ja ViaDia -yhdistyksen perustamiskokous LA klo LA klo 12 alkaen vietämme kirkolla diakoniatyön päivää. Aloitamme klo 12 kokoontumisella, jossa saamme jakaa ajatuksia diakoniatyöstä ja lähimmäistemme palvelemisesta. Onko sinulla ajatuksia ulospäin suuntautuvasta diakoniasta? Pidämme kahvitauon ja sen jälkeen on ViaDia Jyväskylä ry:n perustamiskokous! Tämä on pitemmän diakoniatyön kehittämisprosessin päätös, mutta samalla se on vasta alku. Mitä Jumalalla onkaan varattuna seurakunnallemme ViaDia työn kautta? Päivässä on mukana Vapaakirkon diakoniasihteerin vuorotteluvapaan sijainen Jarmo Vilponen. Tule mukaan keskustelemaan, jakamaan ja päättämään! Timo Koivisto

8 Viime talvena järjestettiin erityinen miesten toimintapäivä, jossa moottorikalustolla vietettiin hauska päivä järven jäällä. Kuukausittaiset kokoontumiset ovat pienimuotoisempia ja voivat sisältää esimerkiksi keilausta. Jyväskylän kansanryhmiä kohtaamassa Seurakuntamme tekee lähetystyötä. Tämähän on itsestään selvää, mikä siis on jutun uutinen? Uutinen on se, että lähetyskenttä tai oikeastaan kaikki maailman lähetyskentät, ovat tulleet meidän luoksemme. Kansainvälistymisen seurauksena seurakuntamme on kuin keskellä valtavaa lähetyskenttää oleva emoseurakunta, joka pyrkii solmimaan kontakteja Jyväskylän kymmeniin eri kansanryhmiin. Esimerkiksi kansainvälistaustaisten miesten pariin yhteyksiä on rakennettu nyt vuoden verran. Kontakteja on saatu miehiin, jotka tulevat seuraavista maista: Turkki, Nigeria, Iran, Nepal, El Salvador, Kongo, Ghana, Liberia, Norsunluurannikko, Syyria, Intia, Tsekki, Ranska, Bangladesh, Pakistan ja niin edelleen. Lähetystyötä voi ryhtyä tekemään heti kotiovelta, sillä konsepti on yksinkertainen. Ulkopuolisten saaminen mukaan seurakunnan toimintaan on helppoa, jos meillä on tarjottavana jotain sellaista, mitä heiltä puuttuu. Kansainvälistaustaisille miehille tarjoamme toiminnallista yhteyttä. Kerran kuukaudessa miehet kutsutaan kirkolle, missä osallistutaan jumalanpalvelukseen. Sen jälkeen seuraa toiminnallinen ilta. Se voi tarkoittaa keilausta, kiipeilyä, jalkapalloa ym. Näin saamme luotua yhteyden. Yhteyttä syvennetään pikkuhiljaa, ja tämän vaikutusketjun päässä osa heistä tulee uskoon. Yksinkertaista, eikö vain! Otetaanpa esimerkki. Toimintaamme alkoi osallistua nuori mies. Erään kerran hän toi ystävänsä mukanaan. Hänen ystävänsä oli hyvin kiinnostunut uskosta ja oli innolla mukana toiminnassa. Pyysimme tämän Jyväskylän yliopistossa opiskelevan miehen mukaan Alfa-kurssille, johon hän osallistuikin aktiivisesti.

9 Lähetystyö Jyväskylässä on antoisaa Jyväskylässä on siis useita erilaisia lähetyskenttiä, sillä erot eri kansanryhmien välillä ovat suuria. Pisimpään Jyväskylässä ollut ryhmä ovat kurdit, ja he ovat kotoutuneet ilmeisen hyvin ja osaavat yleensä suomea. Saharan eteläpuolisen Afrikan maista tulleet ovat myös usein aktiivisia ja kiireisiäkin, ja monet käyvät vuorotyössä. Afrikkalaisten oma yhteisö Jyväskylässä on myös vahva. Aasialaistaustaiset ovat ehkä avoimimpia, koska he ovat sangen uusi ryhmä Jyväskylässä. Heillä ei myöskään useimmiten ole voimakkaita asenteita kristillisyyttä kohtaan. Lisäksi vaihto-opiskelijat ovat oma runsaslukuinen ryhmänsä. Tämä kaikki tekee lähetystyöstä Jyväskylässä hyvin mielenkiintoista. Voit tehdä lähetystyötä yksinkertaisesti tarjoamalla yhteyttä muista kulttuureista tuleville. Se on tärkein, ja oikeastaan ainoa tarvittava asia. Tämä vaatii meiltä niin sanotusti astumista epämukavuusalueelle, mutta on hyvin antoisaa ja kantaa runsaan hedelmän. Ai niin, mitä tapahtui aiemmin mainitulle nuorelle miehelle? Hän tuli uskoon viime viikolla ja on nyt aktiivisesti mukana pienryhmässä. Taisto Lehikoinen Jumalan ja ihmisen kohtaamisen paikka Kiponniemen toimintakeskus Eläkeläisten Raamattuja virkistyspäivät Joululahja avioliitolle Joulupaketti Miestenpäivät Kiponniementie Vesanka Puh. (010) , ma pe Internet:

10 On perjantai-ilta. Saavun kirkon pihaan ja kuulen ulos saakka musiikinpauhua. Nousen kirkon portaat ylös ja astun ovesta sisään. Kasvoilleni nousee iso hymy ja sydämeni iloitsee. Lavalla on harjoittelemassa meidän oma House Band alkavaa Steissiiltaa varten. Moikkaan mun nuoria ja istahdan hetkeksi kuuntelemaan. Harkkojen loputtua pidämme pienen pikapalaverin; vaihdamme kuulumiset ja varmistan vielä, että kaikki jaetut vastuut iltaa varten ovat bueno. Pieni yhteinen rukoushetki ja ilta voi alkaa. Seiskan aikaan kirkkosalin etupenkit alkavat täyttyä varkeista ja nuorista. Mukana on paljon uusia! Ainakin 5! Mahtavaa! Kaikkinensa meitä oli tuona perjantaina 30! KOLMEKYM- MENTÄ! Olemme enää 70 päässä sadasta. Meidän rukous Steissi-tiimissä on, että toukokuussa 2014 meitä on Steississä 100 varkkia/nuorta ja ikinuorta. Luku saattaa kuullostaa hurjalta, mutta me emme halua tyytyä rukoilemaan pieniä vaan suuria! Meillä on suuri Jumala ja Hänelle kaikki on mahdollista! Alkujuonnossani toivotin kaikki tervetulleiksi, kyselin kuulumisia ja johdin meidät alkurukoukseen. House Band, mikä koostuu nuorista tiimiläisistämme, johti meidät ylistykseen. Siinä hetkessä tunsin todella suurta ylpeyttä ja iloa varkkien ja nuorten puolesta. Kuinka he ovatkaan kasvaneet uskossa! Ja kehittyneet omissa taidoissaan, ja miten he innolla ja koko sydämellä ovat palvelemassa tässä tiimissä. Se oli aivan sanoinkuvaamatonta! Herkistyin siinä hetkessä kyyneliin asti. Mutta itkin onnesta ja sain samalla rukoilla mielessäni nuorten puolesta. Mikä etuoikeus! Se näky ja palo, minkä Jumala on minulle näistä varkeista ja nuorista, Steissistä, sydämeeni laittanut, en osaa sitä sanoin kuvailla. Reilu vuosi sitten, työntekijäpäivillä, oli vierailemassa Mike Pilavachi niminen heppu Englannista. Jumala jakoi hänen ja hänen kokemuksiensa kauttaan niin uskomattomia asioita. Ja minä, joka en todellakaan ole mikään muistiinpanojenkirjoittelija, kirjoitin niinä kahtena päivä monta sivua. Jopa mieheni Tuukka ihmetteli ja sanoi: Ai sinäkö teit muistiinpanoja?!? Nuo muistiinpanot ovat kulkeneet Raamattuni välissä siitä lähtien. Tänä keväänä aloin lukemaan niitä uudelleen. Tajusin, että juuri näitä asioita ja vaiheita olen itse käynyt läpi johtajana. Ei se kovin ruusuista ole aina ollut, mutta olen saanut kasvaa! Kiitän Jumalaa koko sydämestäni siitä, että saan juuri nyt olla juuri tällä paikalla ja nähdä Jumalan näyn toteutuvan. Ilta jatkui todistusvuorolla ja opetushetkellä. Kaikki istuivat hiljaa ja herkistyneinä. Jumala oli niin läsnä! Ilta jatkui vielä hetken ylistyksen ja rukouksen parissa. Lopuksi meidät johdettiin hauskaan auringonkukkaleikkiin, joka poltti, ainakin minun, naurusulakkeet. Loppuilta vietettiin yhteisten nyyttäreiden parissa ja ihan vaan hengailtiin. Opin uuden nuorten sanonnankin, joka liittyi jotenkin kiviin. Näistä Steissin nuorista, joka ikisestä, on tullut minulle äärettömän tärkeitä ja rakkaita! Riksu

11 Perhepartio Pyhäinpäivänä kokoontui iloinen joukko eri kokoisia perheitä Toivakan Partiokolkkaan ensimmäiselle perhepartioretkelle. Sää oli syksyinen, mutta suotuisa, sillä emme joutuneet vesisateen vaivaamaksi koko tuon kaksituntisen aikana minkä vietimme ulkona. Aluksi saimme tutustua toisiimme leikkien lomassa, jonka jälkeen siirryimme Kolkan laavulle metsän siimekseen. Siellä sytytimme nuotion, kävimme läpi toiminnan luonnetta ja naulasimme pölkkyyn osallistujamäärän. Lapset saivat toimia naulaajina. Jokaista aikuista kohden lyötiin yksi iso naula ja jokaista lasta kohden pieni. Molempia nauloja kertyi 12 kappaletta. Osallistujista vain kolmella aikuisella oli aikaisempaa partiotaustaa. Oli hienoa, että perheet olivat lähteneet ennakkoluulottomasti mukaan! Partiomaisuus näkyi retkellä muun muassa kun harjoittelimme Jyväskylän Versojen lippukuntahuutoa. Vielä toistaiseksi jäi keksimättä perhepartion oma ryhmänimi ja huuto. Lapset pääsivät kokeilemaan käden taitojaan puukkojen kanssa, sillä mukavan hiilloksen muotoutuessa nuotiopaikalle piti saada iso nippu makkaratikkuja valmiiksi. Toistakymmentä tikkua valmistuikin ihan tuossa tuokiossa ja kohta oli hiillos vuorattu paistuvilla makkaroilla. Osa lapsista paistoi jo itse makkaroitaan nuorempien leikkiessä hieman kauempana omalla kepeistä kasatulla nuotiollaan, jossa tulena oli haljennut punatiili. Makkaroiden jälkeen vuoltiin tikkuja vielä pienemmiksi ja paahdettiin pussillinen vaahtokarkkeja. Siinä touhussa moni huomasi, kuinka helposti vaahtokarkki palaa. Onneksi pieni mustuminen ei vielä pilaa vaahtokarkin makua! Masujen täytyttyä sopivasti suolaisesta ja makeasta, pidettiin pieni hartaushetki, jossa käytiin lasten kanssa läpi Raamatun tekstiä Markuksen evankeliumista. Tämän jälkeen kokeiltiin käytännössä, miltä se on lapsista tuntunut, kun Jeesus otti heitä syliinsä ja siunasi heitä. Lapset saivat myös kokeilla miltä tuntui pitää toisia lapsia sylissä. Retki päätettiin partiomaiseen tapaan nuotiota ympäröivään sisaruspiiriin. Piirissä oli pienet ja isot kädet sekaisin ja jo toisella kerralla sähkötys kulki koko piirin läpi. Lopuksi lausuttiin yhdessä vielä iltarukous. Retken tarkoitus, viettää aikaa perheiden kanssa luonnossa lasten ehdoilla, toteutui mukavasti. Joulukuussa ei ole omaa kokoontumista, mutta kaikki ovat tervetulleita pidettävään itsenäisyyspäivän partiokirkkoon Jyväskylän Vapaakirkolle. Tammikuussa pidetään seuraava kokoontuminen ja siitä tiedotetaan tarkemmin lippukunnan nettisivuilla (http://jyve.fi/ryhmat/ perhepartio/tulevat-tapahtumat/). Tuukka Järvinen

12 Jumalan uskollisuus Veeran elämässä Elämässä tulee joskus virvoittavia keidashetkiä, sellaiseksi minulle muodostui käyntini Veera Ohrasen luona. Veera on 88 -vuotias seurakuntalainen, joka muutti juuri rakkaasta Voionmaankadun asunnosta sairaalan kautta Palokan veteraanitalolle. Veera asui 50 vuotta Voionmaankadulla ja nyt hän hyväksyy muuton välttämättömyyden. Veteraanitalossa on hyvät tilavat paikat ja tutuista tavaroista tulee kodin tuntua. Seurakunnan ystävillä oli suuri työ muutossa. Veera onkin kiitollinen seurakunnan naisten ja miesten antamasta muuttoavusta. Veeran elämää leimaa uskollisuus, nöyryys ja Jumalaan luottaminen. Lähdetään matkalle Veeran kanssa ja annetaan Jumalan puhua hänen elämänsä kautta. Sairaalassa -Kerran silitin erästä hoitajaa poskesta ja sanoin hänelle hänen olevan sellainen arjen enkeli. Hoitaja purskahti itkuun ja sanoi kuinka hyvä sinä olet aina meille. Itkuja tuli joskus muiltakin hoitajilta ja heidän kanssaan tuli puhetta sellaisista asioista, joista ei yleensä puhuta. Sairaalassa ollessaan Veera sai kauniilla tavalla olla Jumalan käytössä. Veera kohtasi myös ulkomaalaisia hoitajia ja arvosti heitä siinä missä suomalaisiakin. Veera rukoili hoitajien puolesta ja heidän työnsä puolesta. Liekö kerran eräs hoitaja onnistunut vaikean tipan laitossa Veeran esirukousten noustessa Jumalalle! Jumalan huolenpito -Minulla on niin suuri Jumala, tiedän että hän pitää huolta loppuun asti. -En antaisi vaikeita päiviä pois, minulla on ollut oppimista. -Kun tulin Jyväskylään niin toinen käsi oli tyhjä ja toisessa ei ollut mitään, mutta Jumala on ihmeesti siunannut. -Olemme turvassa, mikään paha ei kohtaa meitä Jumalan tietämättä. -Jumalaan voi luottaa. Veeran jäätyä eläkkeelle hänen tulonsa eivät olleet kovin suuret. Kuohun mökki toi vähän lisäruokaa pöytään, kun siellä katiskasta sai kaloja sekä puutarhasta perunaa ja juurikasveja. Lähetystyö omana tehtävänäni -Elämä olisi ollut paljon tyhjempää, jos en

13 olisi ollut mukana lähetystyössä. -Lähetystyö on minulle edelleen tärkeää. Maija Heinonen pyysi Veeraa ja Raili Arolaa auttamaan Maijan kokoaman joulupaketin lähettämisessä. Joulupaketti lähetettiin Himalajalle ja siitä alkoi uskomattoman mittava lähettien ympärivuotinen muistaminen eri puolille maailmaa. Veera ja Raili lähettivät käytettyjä kortteja pyhäkoulukuviksi. Paketeissa oli ruokaa ja vaatteita. Joskus vähissä varoissa olleet lähetit saivat pakettien kautta avun juuri oikeaan hetkeen ja tarpeeseen. Näin Jumala johdatti lähettämistä. Rukous -Rukous on olennainen osa lähetystyötä -Aamuin, päivällä ja illoin teen rukouslenkkini ympäri maailmaa alkaen Israelista jatkaen Australiaan, Intiaan, Papua Uusi Guinealle, Kongoon, Etelä-Amerikkaan jne. Seurakunta on perheeni -Seurakunta on minulle tärkeä, se on koti ja perhe. -Seurakunnan nuoria meidän pitää aina jaksaa rakastaa. -Lähettien paketit eivät olleet halpoja, silti kaiken aikaa maksoin kymmenykset seurakunnalle; seurakunnalle se mikä seurakunnalle kuuluu. Veera sanoi kuinka ihan kylmät väreet menevät läpi, koska on niin ihanaa kun seurakunnassa on nuoria. Minä myös koin kylmiä väreitä kuunnellessani Veeran koskettavia ajatuksia. Tänään -Nukkumaan mennessäni sanon, Jumala minua väsyttää, Isä, tahtoisin kotiin. -Aamulla sanon, kiitos tästä uudesta päivästä, joka aamu on armo uus, saa alkaa puhtaalta pöydältä. Neuvoja meille nuoremmille -Olkaa uskollisia. -Pitäkää työntekijät ja kaikki seurakunnasta huolta niin että keskinäinen rakkaus säilyy, tämä on tärkeintä. -Kannattaa pysyä seurakunnassa, vaikka seurakunnassa on huono päivä, sillä Jumalan avulla voitamme vaikeudet ja taas menee paremmin. -Meillä on suuri Jumala, joka pitää meistä hyvää huolta, hän ei jää velkaa missään asiassa. Kiitos Jumalalle Veerasta ja muista seurakunnan uskollisista Jumalan palvelijoista! Seurakunta ei olisi sitä mitä se on, ellei heitä olisi. Ottakaamme heistä oppia ja palvelkaamme yhdessä koko sydämestämme Jumalaa. Timo Koivisto Jeesus sanoi heille: Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja saa kasteen, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Mark 16: 15-16

14 IHMEIDEN AIKAAN Mitä miettii hän joka nousee kastealtaasta vettä valuvana ja hämillään kuoron laulaessa? Tunteeko hän lempeästi hymyilevän Jeesuksen läsnäolon? Tunteeko hän enkeleiden taluttavan häntä ylös liukkaita porrasaskelmia? Kuuleeko hän miten enkelit laulavat kuoron suilla? Näkeekö hän enkelin katseen jokaisen ihmisen silmissä? Onko ihmisten onnitteluhalauksissa mukana Jumalan voima? Sanoisin näin olevan. Liityin seurakuntaan ja menin kasteelle sekavin ajatuksin, kaamoksen alkaessa hiipiä sydämiin. Toisaalta tiesin tekeväni oikean ratkaisun. Toisaalta tunsin hylkääväni jotain entistä, luterilaisen ajatusmaailman johon olin lapsuudessani kiinni kasvanut, mutta jo vieraantunutkin. Vapaaseurakunnasta oli vuosien myötä tullut minulle uusi hengellinen koti. Muistin vertauksen jossa joku etsi taivaaseen päästyään oman seurakuntansa ovea käydäkseen taivaalliseen juhlapöytään. Löydettyään ovensa hän kävi sisään ja totesi kaikkien ovien johtavan samaan saliin. Ainoana ehtona oli usko Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Enää en epäröinyt. Elämme nyt tärkeitä aikoja ja odotamme Suurinta Syntymäpäiväjuhlaa, Joulua. Lähes kaikki sitä odottavat kukin tavallaan. Jotkut odottavat ahdistuneina, yksinäisinä ja turvattomina. Jotkut taas riemukkaasti lapsen lailla. Osalle ihmisistä Joulu merkitsee sitä, että sytytetään kynttilä ja hiljennytään muistelemaan ensimmäisen Jouluyön tapahtumia. Paimenet saapuivat ensimmäisinä paikalle. Tietäjät toivat Seimen Lapselle kultaa ja mirhamia. Enkelit lauloivat taivaalla ylistystään ja tähti loisti pienen Beetlehemin yllä. Onhan tämä ihmeellistä että saamme jokainen kantaa Seimen Lapselle lahjaksi oman vajavaisen sydämemme, joka sen jälkeen sykkii rinnassamme entistä vahvempana ja ehjänä! Miksipä ei sykkisi koska itse Jeesus on sen syntymänsä kautta eheyttänyt! Hän on myös poistanut Häneen uskovien sydämistä kaiken tarpeettoman painolastin. Hyvää Joulua kaikille toivottaa Maarit!

15 Unelma talkoohengestä Seurakunta merkitsee Tuomas Airaksiselle perhettä ja kotia paikkaa, jossa rohkaistua ja kasvaa hengellisesti. Hän palvelee pienryhmänjohtajana, mediahenkilönä ja yhtenä Kids' Sundayn opettajista. Nykyistä pienryhmääni olen johtanut vuodesta 2008 asti. Pienryhmän jäsenet ovat ystäviäni ja veljiäni, ja pienryhmä on meidän yhteinen juttumme, Tuomas sanoo. Mediahenkilö vastaa kaikesta siitä, mikä näkyy jumalanpalveluksen aikana valkokankaalla. Hän valmistelee tulevien tapahtumien mainokset ja laulujen sanat siten, että ne saa helposti heijastettua näkyviin. Hän myös nauhoittaa saarnan ja siirtää sen seurakunnan nettisivuille. Olen lähtenyt palvelemaan mediahenkilönä lähinnä sen vuoksi, että minua tarvitaan siinä tehtävässä. Vaikka se ei ole ensisijainen kutsumukseni, se on silti mukava homma. Tuomas on toiminut seurakunnassa jo useiden vuosien ajan lasten ja nuorten parissa. Alun perin lähdin lapsityöhön, koska se on kivaa. Joitain vuosia sitten olin melkein joka viikko Kids' Sundayssa. Viime vuonna minua pyydettiin jälleen mukaan. En ollut ensisijaisesti hakenut siihen, mutta minulla oli mahdollisuus osallistua. En ole aikaisemmin opettanut lapsia, mutta se on ollut minusta hauskaa ja ennen kaikkea hyödyllistä. Sopivan kokoinen tehtävä Tuomas toivoo talkoohenkeä seurakunnan palvelutehtäviin, sillä tietyissä tehtävissä on ollut pitkäkestoinen työvoimavaje. Monilla meistä, jotka palvelemme jo joissain tehtävissä, olisi mahdollista olla pienimuotoisesti talkoohengessä mukana esimerkiksi lapsityössä tai mediatiimissä. Sen ei tarvitse vaatia valtavan suurta panosta. Jos riittävän moni ottaisi kaksi tai kolme palveluvuoroa lukukaudessa, saataisiin helposti täytettyä työmuotojen tarpeet. Joskus voi olla niin, että siinä tehtävässä, missä itse haluaisin eniten palvella, ei ole tarvetta uusille tekijöille. Silloin voin osallistua muutamaan muuhun vähän pienempään tehtävään, joista tykkään. Ajattelen, että joskus voi olla Jumalan tahto, että palvelen jossain muussa tehtävässä kuin siinä, joka olisi ykkösjuttuni. Kaikki palvelutehtävät ovat tärkeitä seurakuntamme jumalanpalveluksen toimimisen kannalta. Toisaalta useimmat Jumalan valtakunnan palvelutehtävistä ovat kirkkorakennuksen seinien ulkopuolella. Heli Markkunen

16 KokoNainen elämä Ilta naisille Paviljongissa Paviljongissa pidettävässä tapahtumassa musisoi Wonderful Land -yhtye, jonka musiikista välittyy gospelin ilo. Olemme jo vuosia saaneet omassa seurakunnassamme iloita naistenilloista, jotka kerta toisensa jälkeen ovat vetäneet kirkon täyteen naisia. Erityisesti olemme iloinneet siitä, että niihin ovat uskaltautuneet monet sellaisetkin naiset, jotka eivät siihen asti ole juuri osallistuneet seurakunnan tilaisuuksiin. Ensi keväänä meillä on aivan erityinen mahdollisuus saavuttaa niitä naisia, joille kirkon kynnys on vielä liian korkea. Järjestämme yhdessä viiden muun seurakunnan naisten kanssa yhden ison naistenillan Jyväskylän Paviljongissa. Tapahtuma, jonka nimenä on KokoNainen elämä, järjestetään lauantaina Tapahtuma on tarkoitettu kaikille tämän kaupungin naisille, mutta erityisesti niille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Heille haluamme musiikin, naisten puheenvuorojen ja muun ohjelman kautta välittää evankeliumia, elämänläheisesti ja ymmärrettävästi. On tärkeää, että jo nyt alamme rukoilla tapahtuman puolesta. Jokainen nainen seurakunnassamme voi myös alkaa rukoillen miettiä, kenet voisi kutsua iltaan. Painettuja kutsuja, jonka voi antaa ystävälle, työtoverille tai naapurille, tulee jakoon ensi vuoden alussa. Palvelutehtäviäkin kiinnostuneille riittää: rukouspalveluun ja erilaisiin järjestelytehtäviin kysellään myöhemmin halukkaita. Iltaa suunnittelee yhteiskristillinen naistentiimi, joka koostuu järjestävien seurakuntien naisista. Järjestävät seurakunnat ovat Jyväskylän Helluntaiseurakunta, Jyväskylän evankelis-luterilainen seurakunta, Jyväskylän Vapaaseurakunta, Missio Church Jyväskylä, Satamaseurakunta ja Vaajakosken Baptistiseurakunta. Merja Larkkonen

17 Maanantain rukoushetkessä on koettu suurta Jumalan iloa, voimaa ja rukousvastauksia. Rukousaiheenamme oli erään miehen uusiutunut syöpäepäily. Se todettiin myöhemmin aiheettomaksi, lääkäri piti tulosta ihmeellisenä ja toivotti potilaalle hyvää jatkoa. Naishenkilöllä oli suuri hätä oman ikääntyneen sisarensa puolesta. Hän oli vahvasti hengellisiä asioita vastaan. Muistimme tätä naista yhdessä voimallisesti. Myöhemmin saimme kuulla, että tämä nainen oli pelastunut ja kuollut muutama päivä sen jälkeen. Hän on nyt Isän tykönä! Eräs sisar kertoi, että hän kokee rukoushetket voimaannuttavina. Jumalan voiman kokee tulevan mukana kotiin asti ja saa iloita Herran suurista teoista. Välillä jopa niin, että tekee mieli melkeinpä tanssahdella. Hän haluaa rohkaista myös muita tulemaan mukaan rukoilemaan ja kokemaan Jumalan suurta rakkautta sekä voimaa. RUKOUSHETKI kirkossa maanantaisin klo 16-17

18 Kiitosaihe Jumala, kiitos että autat vanhuuden vaivoissa kestämään niitä tyytyväisenä. Iloitsen tulevasta autuudesta luonasi. Sun armos varaan mä Jeesus jään. 93-vuotias mummo Pieni punainen auto Oli kevät, toukokuu Rakas, ainoa veljeni oli kuollut äkillisesti. Hän oli testamentannnut minulle osan omaisuuttaan, mm. autonsa. Auto oli iso, farmarimallinen. Itselläni oli vanha ja loppuun käytetty auto. Olin väsynyt ja surullinen, tein paljon työtä pesänselvittäjänä. Olimme tyhjentäneet veljeni kodin ja huokasin Jumalan puoleen autoasioissani. Veljeni auto oli liian iso minun käyttööni ja omani oli jo hajoamassa. Mitä tehdä? Ajoin tuttua rantatietä kotiini. Siinä ajaessani sain aivan selkeän ohjeen Jumalalta: " Osta pieni, punainen, vähän käytetty auto!". Tulipa tarkat ohjeet! Lähdimme mieheni kanssa autoliikkeeseen samana päivänä. Käytettyjen autojen osastolla oli vierekkäin kaksi pientä punaista autoa. Jo kaukaa tunsin että se kirkkaan punainen oli minulle tarkoitettu! Katsoin mittaria ajettu 240 km! Jumalan antama ohje oli niin tarkka, että päädyin vaihto/maksuasioiden kautta ostamaan Citroenini. Usein tämän "lahja-autoni " oven avatessani olen kiittänyt taivaallista autonostajaopastani, hän ei totisesti ohjeissaan erehdystä tee.an Rukousvastaus Menin ehtoolliskokoukseen ja mennessäni oli kova huimaus. Koko päivän oli tosi huono olo. Kaksi veljeä rukoilivat puolestani kahvipöydässä. Illalla oloni oli jo parempi ja se kova huimaus väheni. Kiitos Herralle!

19

20 Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea. Sananlaskut 22:6

21 Lahjat, jotka välittävät joulun sanomaa sanoin ja sävelin! SEURAKUNNAN KIRJAPISTE

22 Marika tutuksi Olen Marika Valmari ja alun perin kotoisin Rovaniemeltä. Nuoresta 23 vuoden iästäni huolimatta minua on todellakin siunattu, olen esimerkiksi jo neljän tytön täti. Äitini toimii Rovaniemellä pastorina vapaaseurakunnassa, isäni on lääkäri. Musiikki on aina ollut suuri osa elämääni ja aloitinkin viulun soiton 7-vuotiaana. Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan Turun konservatorioon muusikon koulutuslinjalle. Vietin kolme vuotta Turun maisemissa miettien, onko tämä sitä mitä elämältäni haluan. Valmistuin viime keväänä ja päätin hakea jatko-opintoihin Jyväskylän ammattikorkeakouluun. Nyt kouluttaudun musiikkipedagogiksi. Uskon, että Jumala on johtanut minut tänne ja tähän koulutukseen, aiemmista epäröinneistäni huolimatta. Unelmani liittyy vahvasti seurakuntaan. Toivoisin, että jokainen voisi olla oma itsensä ja löytää oman paikkansa seurakunnassa. Itselleni seurakunta on voimavara; asia joka tukee kiireisen arjen keskellä. Omat lahjani liittyvät vahvasti musiikkiin ja olenkin päässyt mukaan nuorten ylistystiimiin. Olen tästä iloinen sillä tunnen, että saan antaa lahjani Jumalan käyttöön. Koko sydämestäni minä sinua kiitän, sinua minä soitollani ylistän. Ps. 138:1 HIMALAJA-lippaat On hienoa että voimme olla tukemassa Himalajan työtä lähetyslippaiden avulla. Tänä vuonna toiveemme ja pyyntömme on, että veisit lippaaseesi kertyneet varat omaan pankkiisi ja tilittäisit ne suoraan Vapaakirkon lähetystilille FI viite Kiitos!

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Kauhajoen Helluntaiseurakunta

Kauhajoen Helluntaiseurakunta Kauhajoen Helluntaiseurakunta Seurakuntauutiset Tammikuu 2012 Ps. 18:3 Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Jumalan kädet kantaa Sydämen itku vaikenee ainoastaan taivainen sade kun armolla koskettaa saa Golgatan sanoma yksin ja ainoastaan särkyneen

Lisätiedot

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja: Maahan kätkeminen Kaavaa voidaan käyttää uurnaa tai tuhkaa maahan kätkettäessä tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Katekismus rukouksen apuvälineenä

Katekismus rukouksen apuvälineenä Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE KYSELY TEHTY 1.3.2014 NUORTENILLASSA AIHE: SEURAKUNTA Johdanto: Alkusysäys tälle kyselylle tuli eräässä sunnuntaikokouksessa, jota ennen seurakunnan nuorisotyöntekijä oli pyytänyt

Lisätiedot

Elävä Seurakunta. Jyväskylän Vapaaseurakunnan kuukausijulkaisu

Elävä Seurakunta. Jyväskylän Vapaaseurakunnan kuukausijulkaisu Elävä Seurakunta Jyväskylän Vapaaseurakunnan kuukausijulkaisu Syyskuu 2011 Elävä Seurakunta Toimitus: Seurakunnan toimisto, Rajakatu 20 B 18, 40200 Jyväskylä, p. 014-614 026, fax 014-311 0777. Sähköposti:

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397. Läheisen kuoltua Rukoushetki läheisen kuoltua (saattohartaus) vietetään omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä

Lisätiedot

Herra, sinun Jumalasi, iloitsee SINUSTA!

Herra, sinun Jumalasi, iloitsee SINUSTA! Herra, sinun Jumalasi, iloitsee SINUSTA! Meillä jokaisella on kokemusta siitä ilosta, jota koemme läheisistä ihmisistä; perheenjäseniä tai ystäviä ja työtovereita, joiden kanssa saamme jakaa aikaamme ja

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Elisa, ihmeiden mies

Nettiraamattu. lapsille. Elisa, ihmeiden mies Nettiraamattu lapsille Elisa, ihmeiden mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HYVÄ PAIMEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus kertoi tämän vertauksen parannettuaan sokean (=viime sunnuntain

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot