Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro"

Transkriptio

1 Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos Vantaan kaupungin 15. kaupunginosa, Myyrmäki Osa korttelia sekä osa yleistä aluetta 1.2 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Kaava-alueen sijainti Alue sijaitsee Myyrmäessä Louhelan juna-aseman vieressä. Tontilla sijaitsee liiketalo ja sen edustalla Uomatiehen rajoittuva Patoaukio -niminen yleinen torialue. Sijaintikartta

2 2 TIIVISTELMÄ Kiinteistö Oy Myyrinselkä osoitteessa Patotie 2 on hakenut asemakaavan muutosta autopaikkojen lisäämistä varten tonttiin kuuluvalle oleskelu- ja leikkialueeksi tarkoitetulle osalle. Louhelan juna-aseman vieressä sijaitsevalla tontilla on liike- ja toimistorakennus, jonka asiakaspysäköintipaikoista on puutetta. Tontin osan kaavaan merkityt kaupunkikuvan kannalta arvokkaat puut poistuvat. Kyseinen leikkialue on aiemmin toiminut päiväkodin pihana, mutta päiväkotia ei enää ole. Puistopäällikön lausunnon mukaan alueella ei ole maisemallisesti arvokasta ja säilytettävää puustoa. Samassa yhteydessä torialueella sijaitseva pysäköintialue merkitään kaavaan yleisenä pysäköintialueena. Tällöin tontille saadaan ajoyhteys yleisen pysäköintialueen kautta. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Kaavamuutosalue sijaitsee Myyrmäen kaupunginosassa Louhelan juna-aseman vieressä Uomatien ja Myyrmäentien risteyksessä. Tontin länsipuolella on Viherpuisto. Rakennettu ympäristö Juna-aseman seutu on yleiskaavassa keskustatoimintojen aluetta on tiiviisti rakennettua. Tontilla on vuonna 1985 valmistunut kolmekerroksinen liike- ja toimistorakennus, jonka kerrosala on 3185 k-m². Ympärillä on viisi- ja kahdeksankerroksisia asuintaloja. Luonnonympäristö Länsipuoleltaan tontti rajautuu Viherpuisto-nimiseen puistoon. Tontin osa, johon pysäköintialue on suunniteltu, on asemakaavamääräyksen mukaan alueen osa, jolla on kaupunkikuvan kannalta arvokkaita puita; mikäli rakennuslautakunta antaa luvan puiden kaatamiseen, on tilalle istutettava uudet, vähintään 4 metriä korkeat puut. Kaupungin puistopäällikön lausunnon mukaan alueella on noin 20 puuta, joista yksi on iso kuusi, muut koivuja ja vaahteroita. Puista puolet on tarkoitus säilyttää ja tarvittaessa voidaan istuttaa uusia. Lausunnon mukaan puusto ei ole maisemallisesti arvokasta ja säilytettävää. Tontin osa on ollut päiväkodin piha, mutta päiväkotia ei enää ole. Liikenne Uomatie ja Myyrmäentie ovat Myyrmäen pääkatuja. Uomatien parantamisen yleissuunnitelmassa Uomatien ja Myyrmäentien, samoin kuin Uomatien ja Louhelantien risteykseen on suunniteltu kiertoliittymää. Patotie lähtee Louhelantieltä ja on kaavamuutoksen kohteena olevalle tontille päättyvä tonttikatu Kadun varrella on kaksi kerrostaloyhtiötä sekä päiväkoti. Kadulla on hidastetöyssyjä päiväkodin vuoksi. Patotien ja radan välissä on pysäköintitontteja, jotka ovat kadun varren tonttien käytössä. Osa Patoaukion torialueesta on käytössä pysäköintialueena. Tekninen huolto Kaavamuutosalue kuuluu teknisen huollon verkostojen piiriin. Ympäristöhäiriöt Uomatien aiheuttama katuliikennemelu on torialueella 55-59dB, liikerakennuksen Uomatien puoleisella julkisivulla noin 55 db ja suurimmalla osalla tonttia 50-54dB. Lentomelutaso L den on db. 2

3 Maanomistus Tontin omistaa Kiinteistö Oy Myyrinselkä ja torialueen omistaa Vantaan kaupunki. Ilmakuva. 3

4 3.2 Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Hanke ei ole ristiriidassa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kanssa. Maakuntakaava Ympäristöministeriön vahvistamassa maakuntakaavassa alue on taajamatoimintojen aluetta. Hanke on maakuntakaavan mukainen. Yleiskaava Alue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi (C). Yleiskaavassa on Ilmailulaitoksen verhokäyrän mukaiset lentomeluvyöhykkeet, jonka mukaan alue kuuluu lentomeluvyöhykkeeseen m3 (L DEN db). Yleiskaava on oikeusvaikutteinen. 4

5 Asemakaavan muutos nro , Voimassa oleva asemakaava Alueella on voimassa asemakaava nro (SM ) AL14 Korttelin numero Liikerakennusten korttelialue. Rakennukseen saa sijoittaa myös sosiaalista toimintaa palvelevia tiloja huoltohenkilökunnan asuntoja. Liikehuoneiston enimmäiskoko saa olla enintään 500 m² kerrosalaa. III 3200 Rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurin sallittu kerrosluku Suurin sallittu kerrosala neliömetreinä Kioskin tai katukahvilan rakennusala Oleskelu- ja leikkialueeksi rakennettava tontinosa 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva 5

6 Rakennusjärjestys Vantaan rakennusjärjestys, Kv Tonttijako- ja rekisteri Kaavamuutosalueeseen kuuluu tontti sekä osa kiinteistöä Pohjakartta Pohjakartta täyttää kaavoitusmittausasetuksen 1284 / 1999 vaatimukset. Rakennuskiellot Ei ole. 4. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Tontin omistaja Kiinteistö Oy Myyrinselkä haki kaavamuutosta, joka mahdollistaisi uusien pysäköintipaikkojen rakentamisen tontille. Hakemuksen perustelut Pysäköintipaikkojen määrä on osoittautunut liian vähäiseksi ja Patotien pysäköintipaikat ovat hankalasti saavutettavissa ja lisäävät turhaan muutoin vain kahden kerrostaloyhtiön sekä päiväkodin käytössä olevan kadun liikennettä. Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osalliset Hakija Kaava-alueen maanomistajat sekä viereisten ja vastapäisten alueiden omistajat, vuokralaiset ja asukkaat (naapurit) Kaupunginosan tai lähialueen asukkaat, yritykset, työntekijät, asukas- ym. yhdistykset Kaupungin viranomaiset Elisa Oyj, Vantaan Energia Oy Kunnan jäsenet ja ne, jotka katsovat olevansa osallisia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laadittiin ja postitettiin maanomistajille ja viranomaisille Vireille tulosta ilmoitettiin Vantaan Sanomissa Kirjalliset mielipiteet pyydettiin mennessä. Lisäksi pyydettiin edellä mainittu puistopäällikön lausunto. Mielipiteet ja niiden huomioon ottaminen YTV ilmoitti, ettei sillä ole muutokseen huomauttamista ja Vantaan Energia Sähköverkot Oy pyysi ottamaan muuntamon ja maakaapeleiden sekä kaukolämpökaapeleiden sijainnin huomioon. 0,4 kv pienjänniteverkon maakaapeli sijaitsee pysäköintialueeksi muutettavalla alueella, joten ne täytyy ottaa huomioon rakennusvaiheessa. Muita mielipiteitä ei tullut. Asemakaavamuutoksen suunnittelu Kaavoituksesta vastaa aluearkkitehti Timo Kallaluoto. Asemakaavamuutoksen laati kaavoitusinsinööri Mikko Järvi. Kaavakartan piirsi suunnitteluavustaja Eeva Juusela. Vertailu valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin Asemakaavamuutos ei ole ristiriidassa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kanssa. Vertailu maakuntakaavaan Hanke on maakuntakaavan mukainen. 6

7 Vertailu yleiskaavaan Hanke on oikeusvaikutteisen yleiskaavan mukainen. Vertailu voimassa olevaan asemakaavaan Korttelin tonttitehokkuus ja muut määräykset pysyvät ennallaan, mutta katuaukion koko pienenee pysäköintialueen verran. Tontin leikki- ja oleskelupiha muuttuu pysäköintialueeksi. 5. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN KUVAUS Hakijan omistamalla tontilla sijaitsevassa liikerakennuksen tiloissa on seitsemän toimijaa, mm. lähikauppa. Hakijan mukaan kiinteistön käytössä olevat 42 pysäköintipaikkaa täyttyvät lähes kokonaan jo työntekijöiden autoista, joten asiakaspaikoitukseen ei jää juurikaan paikkoja. Paikoista on pulaa myös ilta-aikaan lasten balettikoulun ja musiikkikoulun vuoksi. Asemakaavan muutoksessa nykyinen Patoaukion torialueelle rakennettu pysäköintialue, joka on ollut käytössä vuodesta 1986, vakinaistetaan yleiseksi pysäköintialueeksi (LP) ja tontille sallitaan 13 pysäköintipaikan rakentamisen mahdollistava pysäköintialue (p), jonka länsipuolella oleva osa tontista merkitään alueen osaksi, jolle on istutettava puita ja pensaita. Samalla liikerakennusten korttelialueen kaavamääräyksiä ajantasaistetaan, mutta rakennusaloja ja -oikeuksia. ei muuteta. Ympäristön häiriötekijät Asemakaavan muutoksessa määrätään, että toimistotilojen ja vastaavien hiljaisten työtilojen ääneneristävyyden L lento- ja liikennemelua vastaan on oltava vähintään 32 db. Kaavamuutoksen vaikutukset - rakennettuun ympäristöön ja luonnonympäristöön Kaavamuutos lisää alueen pysäköintipaikkoja. Entinen päiväkodin piha muuttuu pysäköintialueeksi, joka palvelee viereistä liike- ja toimistorakennusta. 6. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaava voidaan toteuttaa heti, kun kaava on tullut voimaan. Vantaa , tarkistettu VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto aluearkkitehti Mikko Järvi kaavoitusinsinööri 7

8 8

9 9

10 10

11 , tarkistettu 11

12 12

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-

Lisätiedot

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto Vantaa Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto Autopaikkatontin laajennus Kivikirveenkujalla TKa 3.7.2012 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002170 / II 1.

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 11.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla Asemakaavamuutos

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.10.2010 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002076 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos Vantaan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

Uusi kerrostalo Mantelipolulle

Uusi kerrostalo Mantelipolulle VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 12.4.2010 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Uusi kerrostalo Mantelipolulle Asemakaavamuutos nro 002091,

Lisätiedot

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

Kortteli 52125, asemakaavan muutos Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA Asemakaavan muutos nro 002134, Korennontie, Nikinmäki VANTAA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.5.2016 muutos: liitetty Mehiläisentien katualuetta asemakaavamuutokseen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001993 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta on hakenut Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Katualueen liittäminen tonttiin Kaivokselassa

Katualueen liittäminen tonttiin Kaivokselassa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Mikko Järvi Katualueen liittäminen tonttiin Kaivokselassa Näkymä puistosta Helsingin puolelta. Timo Kallaluoto 28.6.2014. Asemakaavan muutoksen sekä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Kaupunkisuunnittelu 1/5 Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 2.9.2011 Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Asemakaava

Lisätiedot

Virtakujalle kerrostalo

Virtakujalle kerrostalo Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 27.4.2016 Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Voitte osallistua kaavoitukseen Virtakujalle kerrostalo Asemakaavamuutos 002305, Myyrmäki / Virtakuja Osallistumis-

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti

Lisätiedot

Vantaa Kaupunkisuunnittelu. Valkotien katumuutos. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Vantaa Kaupunkisuunnittelu. Valkotien katumuutos. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaa Kaupunkisuunnittelu Valkotien katumuutos Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7.12.2010 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002122 Ortoilmakuva vuodelta 2009. Kaupunkisuunnittelulautakunta 7.12.2010

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.3.2017 MARMORIKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002208 Tontin omistaja hakee asemakaavan muutosta osoitteessa Marmorikuja 6. Asemakaavaa on esitetty muutettavaksi niin,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002148.

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002148. Vantaan kaupunki Maankäyttö, ympäristö ja rakentaminen Kaupunkisuunnittelu Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002148. 1 PERUS-

Lisätiedot

Metsotorni. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13.10.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002218. 1 Perus- ja tunnistetiedot

Metsotorni. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13.10.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002218. 1 Perus- ja tunnistetiedot Kaupunkisuunnittelu Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13.10.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002218 1 Perus- ja tunnistetiedot Metsotorni Kaupunginosa 83, Metsola Asemakaavan muutos: Osa

Lisätiedot

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä 002090 Asemakaavan muutos Piispankylä Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2011 Vantaan kaupungin Yrityspalvelut on hakenut asemakaavan muuttamista Vantaan

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206.

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2007 päivättyä ja 11.06.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Kaupunkisuunnittelu Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28.2.2011 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002109 1 Perus- ja tunnistetiedot Kaupunginosa 81, Korso Asemakaavan muutos: Korttelin 81384 tontti

Lisätiedot

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS Uudenkaupungin kaupunki Ak 1904 Hallinto- ja kehittämiskeskus Maankäyttöpalvelut 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: HIU, 19. kaupunginosan kortteleita 20-21 (AO)

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANTAAN KAUPUNKI 17.4.2008 Kaavamuutoksen hakija Vantaan seurakuntayhtymä on 4.12.2007

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee: 1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:

Lisätiedot

Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337

Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337 Kaavaselostus, ehdotus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 11.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. 1. Perus- ja tunnistetiedot. 3. Lähtökohdat. 1.1 Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. 1. Perus- ja tunnistetiedot. 3. Lähtökohdat. 1.1 Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Suunnittelutyö koskee asemakaavamuutosta: Paraisten kaupungin Österbyn (05) kaupunginosan Korttelin 19 osassa sekä osassa Österbyntien

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 8.9.2011 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavaehdotus koskee Myllylän

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos nro 002200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Työ nro 002247 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151 Ak 5151 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus 4. kaupunginosa (Tapala) korttelin 314 tontti 5 ja puistoalue YMPÄRISTÖKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 27.3.2007

Lisätiedot

KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA

KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

Tammiston irtaimistovarastopalvelut

Tammiston irtaimistovarastopalvelut Tammiston irtaimistovarastopalvelut Asemakaavamuutos nro 002215 osoitteessa Sähkötie 12 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 1.10.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 9.3.2017 ASOLANVÄYLÄ 48-50 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002295 Kaavamuutosalue sijaitsee Koivukylän kaupunginosassa Asolanväylän ja Koivukylän puistotien risteyksessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS 1 ALUEEN ORTOKUVA 2011 2 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Keskusta IV F: Keskustan kaupunginosan korttelit

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 43. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTI 14 JA OSA KEMIRANTIESTÄ JA OSA OUTOKUMMUNTIESTÄ ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE 1 PERUS-

Lisätiedot

Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 294 asia: 188/2013

Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 294 asia: 188/2013 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 294 asia: 188/2013 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT.. FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.8.2014 P195-P19523

Lisätiedot

VÄINÖLÄN (44.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 TONTTIEN 13 JA 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1641

VÄINÖLÄN (44.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 TONTTIEN 13 JA 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1641 VÄINÖLÄN (44.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 TONTTIEN 13 JA 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1641 Asemakaavan selostus / kaavaluonnos 18.3.2014 [Ylh. vas: [Ylh. oik, alh: Kaavamuutosalueen sijainti] Attendo Oy palvelutalot

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

Sähkötie 1, asemakaavan muutos

Sähkötie 1, asemakaavan muutos Sähkötie 1, asemakaavan muutos Työ nro 002255 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.3.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009 VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Asia: Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS KALERVONKATU 8 KAAVATUNNUS 02:119 KAAVAN PÄIVÄYS 21.2.2013 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 28.2.2013 02:119 / KALERVONKATU

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluosasto ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Kirkkotie, Säynätsalo 19:087

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluosasto ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Kirkkotie, Säynätsalo 19:087 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluosasto ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kirkkotie, Säynätsalo 19:087 10.10.2007 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee 31. kaupunginosan hautausmaa- ja katualuetta.

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, kortteli 615

Asemakaavan muutos, kortteli 615 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 LUONNOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA NRO xxxxxx PÄIVÄTTY xx.xx.2015 Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 Kaavan

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Suunnittelualueen alustava rajaus ilmakuvassa Hakija: Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus täydentyy kaavahankkeen edetessä) LIEKSAN KAUPUNKI

Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus täydentyy kaavahankkeen edetessä) LIEKSAN KAUPUNKI LIEKSAN KAUPUNKI MÄHKÖN (6). KAUPUNGINOSAN KORTTELIA RNO 58 KOSKEVA ASEMAKAAVAMUUTOS JA SITOVA TONTTIJAKO (OSAKORTTELI 58) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Asemakaavamuutoksen selostus (ehdotus) (selostus

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5

ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5 1 (9) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5 SELOSTUS NRO 522 2 (9) 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 15.6.2016 UNIKKOTIE 11 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002312 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan keskustassa, Tikkuraitin varrella. Suunniteltavana alueena on Unikkotie 11:n

Lisätiedot

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VASARAKATU 23 JA 25 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 15:088

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VASARAKATU 23 JA 25 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 15:088 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS VASARAKATU 23 JA 25 KAAVATUNNUS 15:088 KAAVAN PÄIVÄYS 28.10.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 31.12.2010 15:088

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS 01:151 / ASEMAKATU 2 / ASEMAKAAVASELOSTUS

Lisätiedot

Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS

Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT Lohjan kaupunki

Lisätiedot

Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286

Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286 Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 23.11.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.5.2017 SÄHKÖTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002344 Kaavamuutosalue sijaitsee Tammiston kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu kortteli 50001/13 sekä katualuetta.

Lisätiedot

LÄNSI-PENNALAN TEOLLISUUSALUE, KORTTELI 45 152

LÄNSI-PENNALAN TEOLLISUUSALUE, KORTTELI 45 152 ORIMATTILAN KAUPUNKI LÄNSI-PENNALAN TEOLLISUUSALUE, KORTTELI 45 152 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 17.6.2011 päivättyä ja 5.10.2011 tarkistettua asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos

211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö 211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

SANTTIO, 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 32 (YS) SEKÄ PUISTO- JA LÄHIVIRKISTYSALUE.

SANTTIO, 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 32 (YS) SEKÄ PUISTO- JA LÄHIVIRKISTYSALUE. Ak 1120 SANTTIO, 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 32 (YS) SEKÄ PUISTO- JA LÄHIVIRKISTYSALUE. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.06.2016 päivättyä asemakaavan muutoskarttaa. 1 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

TERÄSTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS

TERÄSTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12097/10.02.01/2016 Asemakaavan muutos koskee Kaupunginosan 52, Koria korttelia 624 sekä puisto- ja katualuetta Selostus liittyy 2.9.2016 päivättyyn kaavakarttaan. Asemakaavan nro 52/005 TERÄSTIE ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518.

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. LINNAINMAA-5628-3, YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivänä syyskuuta 2013 päivättyä ja 14. lokakuuta

Lisätiedot

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4.

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4. 6:6 : :0 : 6:6 : : : : : :0 : : 6: : : 6: 6: :0 : 6:0 : : : : :6 : : : 6: : : : 6: : 6: :6 : : m....... 6 6 rp rp60 rp 6 60 6 6 6 0 6 6 p 0 0 0 6 0 0 6 6 0 6 6 6 0 60 6 0 6 0 6 6 6 6 0 6 66 0 6 p p p p6

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.3.2017 KOLMIOTONTTI ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002313 Kaavamuutosalue sijaitsee Jokiniemessä, pääradan itäpuolella, vastapäätä Tikkurilan Asemakeskusta. Kaavamuutosalue

Lisätiedot

Pientalotontteja Ahokujalle

Pientalotontteja Ahokujalle Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö / Mikko Järvi Pientalotontteja Ahokujalle Asemakaavan muutoksen sekä tonttijaon ja tonttijaon muutoksen selostus, joka koskee 14.9.2015 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER

ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER 2 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 38. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1 SEKÄ YLEISEN TIEN ALUE JA KATUALUE. PORTTOWER 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 38. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Viinikkala (41)

Asemakaavan muutos nro , Viinikkala (41) VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asemakaavan muutos nro 001727, Viinikkala (41) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANTAAN KAUPUNKI 28.8.2008

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

Kilterinkuja 4. Asemakaavan muutos nro 002243 osoitteessa Kilterinkuja 4, Myyrmäki

Kilterinkuja 4. Asemakaavan muutos nro 002243 osoitteessa Kilterinkuja 4, Myyrmäki Kilterinkuja 4 Asemakaavan muutos nro 002243 osoitteessa Kilterinkuja 4, Myyrmäki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.2.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen

Lisätiedot