URA 3/2015. Opiskelijaliite

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "URA 3/2015. Opiskelijaliite"

Transkriptio

1 URA 3/2015 Opiskelijaliite Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry:n opiskelijaliite 2015

2 Kuva: Jaakko Kalske Tervetuloa kuplaan Jos tämä on sinun ensimmäinen URA-lehtesi ja sen opiskelijaliite, voinen onni tella yhteiskunta-alan opiske lu paikasta. Jos olet ehtinyt pidem mälle opinnoissasi, tervetuloa liiton ilojen pariin! Voinen myös toivottaa sinut tervetulleeksi yhteiskuntatieteilijöiden kuplaan. Me yhteiskunta-, hallinto- ja valtiotieteiden opiskelijat olemme kirjava joukko yhteiskunnasta ja vaikuttamisesta kiinnostuneita asiantuntijoiden alkuja. Välillä jopa niin kirjava joukko, että yhteistä tekijää yhteistä identiteettiä voi olla vaikea löytää. SYYn valtakunnallinen liittohallitus on ottanut tämän vuoden teemaksi tuon identiteetin vahvistamisen. Teemme sitä erinäisin projektein, joista näkyvin lienee #unelmiesiharjoittelija-kampanja. Yritämme vakuuttaa myös työnantajille, että osaamisemme on arvokasta ja moneen muovautuvaa. Generalisteina osaamme niin paljon, ettemme aina itsekään tiedä miten paljon. Kun käyt kuplan ulkopuolella, huomaat, mikä sinusta tekee yhteiskuntatieteilijän. Iso osa identiteetin muodostumisesta tapahtuu vaivihkaa, kuten venähtäneillä kahvitauoilla opiskelukavereiden kanssa. Itsellä alkaa valmistuminen olla niin lähellä, että tiedän, että tulen ikävöimään niitä hetkiä. Kyllä opiskelu on ollut tämän ihmisen parasta aikaa. Tai kuten nimettömäksi jäävä yhteiskuntatieteilijä sanoi, kokoustaminen on opiskelijan parasta aikaa. Tule siis mukaan toimintaamme! Paikallisjärjestömme ympäri SYY- Suomen odottavat jo kuumeisesti uusia toimijoita. Teemme me muutakin kuin pöytäkirjoja, mutta kokoustamalla oppii oikeita työelämätaitoja, joita voi joskus kirjapaketteja talven pimeinä tunteina päntätessä kaivata. Saat myös ensimmäisen kontaktin tuleviin työkavereihisi ja tuleviin päättäjiin. Aika pitkälle pääsin mainitsematta verkostoitumista, eh? Tule syksyn suurimpaan yhteiseen tapahtumaamme vahvistamaan yhteistä identeettiämme! Nähdään SYY-Päivillä! YTK Heidi Niinikoski SYY ry:n puheenjohtaja SYY Opiskelijaliite 2015

3 Teksti Joonas Aitonurmi Yhteiskuntatieteilijyys yliopistojen muutoksessa Yliopistojen keväässä puhutti erityisesti yliopistojen ja ammatti korkeakoulujen välinen duaalimalli ja yliopistojen yhteistoimintaelimen UNIFIn rakenteellisen kehittämisen hankkeet, joissa haetaan yliopistojen erityisiä painoaloja. Nämä profiilit määrittelevät mihin milläkin tieteenalalla yliopistokohtaisesti keskitytään. Mitä nämä keskustelut voisivat tarkoittaa yhteiskuntatieteiden kannalta? Yleisesti yhteiskuntatieteillä on rutkasti annettavaa muille aloille. Poikkitieteellisyyden ja avoimen tieteen mahdollisuuksia tulisi edistää, jotta suuriin ongelmiin löydetään kestäviä ratkaisuja. Ajatusten ja ideoiden pitää liikkua myös tiedekunnan sisällä, tinkimättä perustutkimuksesta ja oppiaineiden erityis ominaisuuksista. Suuruuden ekonomian sijaan voisikin kannustaa sisäisen kulttuurin muutoksiin, jossa kannustetaan tietoa jakavaan ja hyödyntävään tutkimustyöhön. Profiilit voivat antaa suuntaviivoja, mutta monitieteellisissä yliopistoissa kiinnostus saa herätä profiilien ulkopuolisiakin ilmiöitä kohtaan. Jos yliopistojen ja ammatti korkeakoulujen välistä eroa hälvennettäisiin, tarkoittaisiko se, että akateemiset alat muuttuisivat käytännönläheisimmiksi vai käytännönläheiset teoreettisimmiksi? Yhteiskuntatieteissä tämä ei olisi aivan yksiselitteistä. Usein koulutuksen työelämään liittyvissä opinnoissa toivotaan käytännönläheisyyttä, varsinkin aloilla, joissa käytäntö tuntuu kaukaiselta. Opiskelijoiden työelämävalmiutta voidaan kannustaa kuitenkin monilla tavoin. Tärkeintä olisi, että jokainen yhteiskuntatieteilijä oppisi tunnistamaan omaa osaamistaan ja identiteettiään asiantuntijana. Sosiaalipsykologi Kurt Lewin, tai tarinasta riippuen eräs sosiologi Mauno Koivisto, totesi aikanaan, että mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria. Työelämäopinnoissa pitäisi muistaa, että teoria ja käytäntö tukevat toisiaan. Hyvä teoria ja metodologinen osaaminen kehittyvät ja toimivat työelämässä apuna ja oppikirjaesimerkit pysyvät mielessä. Yhteiskuntatietelijän koulutus on kaikessa teoreettisuudessaan todella monipuolinen. Maisterishenkilö ymmärtää prosesseja, näkee eri vinkkeleistä laajoja kokonaisuuksia ja tietää kuinka monimutkaisetkin asiat vaikuttavat toisiinsa. Mitä ikinä profiloitumiset tai duaalimalliin liittyvät ratkaisut tuovat tullessaan, on tärkeää, että ne toteutetaan yliopistojen tehtävää arvostaen ja hätiköityjä päätöksiä välttäen. Poikkitieteellisyyttä ja uutta yliopistokulttuuria voidaan edistää myös oppiaineiden historiaa ja tutkimusperinteitä kunnioittaen. Tulevaisuuden päätöksiä ei pidä tehdä myöskään vyötä kiristäen. Koulutuksesta ja opetuksesta leikkaaminen ovat leikkauksia tulevaisuudesta. Ammattiliiton tehtävänä on varmistaa, etteivät palkalliset harjoittelut tai monipuoliset opinnot jää keneltäkään välistä, jotta innokkaan ja osaavan yhteiskuntatietelijän asiantuntijuus on jatkossakin valttikortti työelämässä. B Joonas Aitonurmi opiskelee Helsingin yliopistossa ja on SYY ry:n hallituksen jäsen (käytännön koulutuspolitiikka). Kuva: Jaakko Kalske SYY Opiskelijaliite

4 Kuva: Renja Tolvanen Tervehdys Joensuusta! SYY-Joensuu on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen herännyt taas henkiin. Hallitus kerättiin kokoon tammikuun lopulla, ja ennen syksyä järjestettävässä yhdistyksen kokouksessa olemme antamassa vuoden 2012 hallitukselle vapautusta. Eli tosiaan, hiljaiseloa tässä on vietetty jo muutamakin vuosi. SYY-Joensuu on nyt kuitenkin tormistautumassa uuteen kukoistukseensa, ja muutaman vuoden hiljaisuus luo nykyiselle hallitukselle paljon työtä. Meidän tulee saada SYY opiskelijoiden tietoon niin uusien kuin vanhojenkin. Panostammekin siis vahvasti tulevaan syksyyn, ja olemme jo nyt suunnittelemassa tempauksia fuksien päänmenoksi. Osallistumme muun muassa fuksiviikolla SYYn kohdejäsenien ainejärjes töjen toimintaan esittäytymällä ainejärjestön hallitusten ohella ja ujuttaudumme mukaan fuksiaisiin järjestämällä rasteja. Voi myös olla, että keräämme kaikki Joensuun SYYläiset yhteiseen rentoon illanviettoon. Olemme nyt keväälläkin osallistuneet muun muassa SYYlätyille tarjoten opiskelijoille pannukakkua ja mehua. Ständillä pyörähti mukavasti porukkaa, ja saimme muutaman uuden jäsenenkin haalittua joukkoomme. SYYlättyjen lisäksi olimme Kampus järjestöpäivillä tuomassa itseämme esille, jälleen ständin muodossa. Opiskelijoita vetää aina tehokkaasti puoleensa niin haalari merkit kuin ruokakin, ja sopivissa tilaisuuksissa myös juoma. Näihin siis tulemme panostamaan jatkossakin, ja haalarimerkkirintamalle odottelemme jo uutta, hienoa SYYn merkkiä! Kampukset ja SYY-Joensuu hiljenevät kesäksi, mutta pinnan alla kuohuu silti. Kesän levättyämme iskemme syksyllä monen vuoden patoutuneella energialla levittämään SYYn ilosanomaa uusille ja vanhoille opiskelijoille potentiaalisille uusille SYYläisille. Mukavaa kesää toivottaen, Renja Tolvanen, SYY-Joensuun hallituksen sihteeri ja tiedotusvastaava 4 SYY Opiskelijaliite 2015

5 1. 1. Kaikki pannukakut menivät SYY-Joensuun ständillä. Kuvassa vasemmalta oikealle Iiro Tuovinen, Hanna Kurttila, Elsi Pettinen, Emma Mertakorpi, Mika Keränen. 2. SYY-lätyillä herkuteltiin Vaasassa. Paikallisyhdistysten kuulumisia Kuva: Jasmiini Kaasinen Kuva: Sami Paldanius Juhlahumua SYY-Tampereen vuosijuhlassa. Kuvassa vasemmalta lukien Sonja Mäki-Reini, Outi Mäki- Reini, Mirva Flores ja Emmi Korhonen. 4. Kuva: Suvi Jalkanen 5. SYY-Turun perinteinen Vapun grillijuhla houkutteli paljon porukkaa nauttimaan kesäisestä ilmasta. Kuvassa vasemmalta Henni Kivinen, Timo Koivisto, Siiri Mertakorpi, Iiris Komulainen, Eveliina Nygrén sekä Karoliina Rantakari. 6. Tunnelmia ennen Jyväskylän vappusitsien alkamista. 4. SYY-Lapin excursio Arktiseen keskukseen veti paljon väkeä mukaan Kuva: Anna Kokkonen Kuva: Laura Ryynälä SYY Opiskelijaliite

6 Kuka? Noora Kallinen vietti kevään harjoittelussa Suomen pysyvässä edustustossa OECD:ssa. Selvitimme faktat tästä kiinnostavasta harjoittelukokemuksesta! Haastattelu Laura Ryynälä Kuva: Aleksi Hiltunen Miten päädyit harjoitteluun? Kuinka päädyit hakemaan? Näin ilmoituksen paikasta yliopiston portaalissa, ja koska paikka vaikutti minulle täydelliseltä, päätin hakea. Saitko oppilaitokselta / joltain muulta taholta rahoitusta harjoitteluun? Sain yliopiston harjoittelutuen, joka oikeastaan oli pakollinen, koska paikkaa ei olisi saanut ilman tukea. Mikä on ollut parasta harjoittelussa? Nähdä aivan toisenlainen maailma ja toisaalta tutustua ulkoasiainhallintoon ulkomaan edus tustossa. Opin valtavasti diplomatiasta, OECD:n toiminnasta ja muista ulkosuhdeasioista. Lisäksi raportointi- ja kielitaitoni kehittyivät. Kohokohtina voi pitää edustustehtäviä, joissa sain olla mukana tai joskus jopa yksin Suomen edustajana. Millaisia eväitä olet saanut harjoittelusta työelämään? Pitkäjännitteisyyttä, suurten asiakokonaisuuksien parempaa hallintaa ja tekstien nopeaa tuottamista. Oivalsin, ettei aina tarvitse tietää asioiden taustoja läpikotaisin voidakseen työskennellä niiden parissa. Lisäksi sosiaaliset taitoni usealla kielellä kehittyivät. B Noora opiskelee viidettä vuotta julkisjohtamista Vaasan yliopistossa. Lisäksi hän on suorittanut EU-opintoja, kansainvälisen kaupan kursseja sekä työ- ja organisaatiopsykologian opintoja. 6 SYY Opiskelijaliite 2015

7 Palvelut ja jäsenedut Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen opiskelijajäsenenä saat: Henkilökohtaista urapalvelua. Voit kysyä neuvoa vaikkapa työhaastatteluun valmistautumiseen tai cv:n laatimiseen. Mentorointia opintojen loppuvaiheessa. Saat mentoriksi yhteiskunnallisen alan asiantuntijan, joka auttaa sinua työelämään siirtymisessä, verkostojen luomisessa ja lievittää tarvittaessa gradu-tuskaasi. Ura-lehden neljä kertaa vuodessa. Jäseniä kiinnostavaa asiaa yksissä kansissa. Neuvontapalveluja liiton asiamiehiltä ja lakimiehiltä. Olitpa missä tahansa työssä kesällä tai opintojen lomassa, voit kysyä neuvoa mihin tahansa työsuhteeseen liittyvään pulmaan. Liiton työmarkkinatutkimuksista saat ajantasaista tietoa muun muassa oman alasi keskipalkoista sekä vastavalmistuneiden sijoittumisesta työelämään. Mahdollisuuden liittyä työttömyyskassaan. Jos olet työssäkäyvä opiskelija, kannattaa sinun ehdottomasti huolehtia työttömyysturvasta maksamalla jäsenmaksun lisäksi työttömyyskassamaksua. Tämä siksi, että jos valmistuttuasi et heti löytäisikään työtä, et jää pelkän peruspäivärahan varaan. Opiskelijan perusjäsenmaksu on 28 euroa vuodessa. Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen opiskelijajäsenenä voit liittyä myös Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYYn jäseneksi. Voit osallistua opiskelijajärjestö SYYn monipuoliseen toimintaan yliopistopaikkakunnallasi sekä valtakunnallisesti. Mielenkiintoisten työelämätapahtumien, excursioiden ja hauskanpidon lisäksi voit hakeutua luottamustehtäviin järjestössä ja kehittää hyödyllisiä kokous- ja neuvottelutaitoja. Vapaa-ajan matka- ja matkatavaravakuutuksen sekä tapaturmavakuutuksen. Vakuutukset jo yksinään ovat arvoltaan enemmän kuin koko vuoden jäsenmaksu! Huom! Matka- ja matkatavaravakuutus eivät ole voimassa opiskeluun tai työhön liittyvillä matkoilla. Tapaturmavakuutus on aina voimassa missä tahansa päin maailmaa. Muita rahanarvoisia jäsenetuja, kuten neuvontaa yksityiselämän lakiasioissa, alennuksia lehtitilauksista sekä matkustamiseen ja vapaa-aikaan liittyviä alennuksia. Katso tarkemmat tiedot jäseneduista Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n sivuilta. KATSO VIDEO FUKSI, MIKSI LIITTYÄ? OSOITTEESSA SYY Opiskelijaliite

8 MUISTA MYÖS YHTEISKUNTATIETEILIJÄPÄIVÄT Helsingissä 13.11! Aiheena Yhteiskunnan ongelmanratkaisijat Teoria ja todellisuus kohtaavat. Katso ohjelma Ura-lehden s.13. SYYn yhteystiedot: Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry / SYY Mikonkatu 8 A, Helsinki Puheenjohtaja Heidi Niinikoski Pääsihteeri Jaakko Kalske Missäpäin Suomea opiskelet? SYYn paikallisyhdistykset ympäri Suomen. Löydä omasi ja tutustu toimintaan! Tietoa paikkareista löytyy Facebookista ja osoitteesta SYY-Helsinki: Puheenjohtaja Iiro Toikka, SYY-Kuopio: Puheenjohtaja Juha Parviainen, SYY-Turku: Puheenjohtaja Siiri Mertakorpi, SYY-Joensuu: Puheenjohtaja Mika Keränen, SYY-Lappi: Puheenjohtaja Suvi Jalkanen, SYY-Wasa: Puheenjohtaja Jari Nieminen, SYY-Jyväskylä: Puheenjohtaja Anna Kokkonen, SYY-Tampere: Puheenjohtaja Anu Markkola,

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Mikä on suosikkipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylä on fuksin uusi koti Ihminen on onnellisempi,

Lisätiedot

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Sinä olet jäsen ammattiosastossa eli Jyväskylän Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä (JKY) JKY ja noin 300 muuta ammattiosastoa ovat

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/5 Pöytäkirja Aika: 20. helmikuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA 1 YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA KAUPPAKAMARI Työskentelemme elinvoimaisen Suomen puolesta. Suomi ilman hyvinvoivia yrityksiä on Suomi ilman hyvinvointia. Keskuskauppakamari ja 19 alueellista kauppakamaria,

Lisätiedot

Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry Sääntömääräinen liittokokous 14.-15.11.2014 TOIMINTAKERTOMUS 2013. 1. Yleistä

Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry Sääntömääräinen liittokokous 14.-15.11.2014 TOIMINTAKERTOMUS 2013. 1. Yleistä Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry Sääntömääräinen liittokokous 14.-15.11.2014 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yleistä Liiton toimintaa on leimannut vuonna 2013 15-vuotisjuhla ja valtuustovaalit. Juhlavuoden

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikka on tieteenala, joka yhdistää kasvatustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen näkökulman. Se tarkastelee kasvun

Lisätiedot

Me olemme SUPERtulevaisuus!

Me olemme SUPERtulevaisuus! Me olemme SUPERtulevaisuus! URA 3/2014 Opiskelijaliite Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry:n opiskelijaliite 2014 Kuva: Lo ta Metsärinne Uusi lukuvuosi yhteiskuntatieteiden parissa alkaa taas pian.

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas Linkkejä työpaikkasivustoille

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista YTM, suunnittelija Sanna Lähteinen Sosnet, Valtakunnallinen

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä Brändityöryhmä Kaarina Johansson, liiton varapj., pj. Merja Salanko-Vuorela, toiminnanjohtaja Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Marianne Lind, liiton hallituksen jäsen, Hiidenseudun Omaish.

Lisätiedot

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenille maksetaan ansiopäivärahaa Ansiopäiväraha on työttömyyden aikainen etuus, jota maksetaan työttömyyskassan jäsenille. Ansiopäivärahan

Lisätiedot

Agrologien asialla JO 90 VUODEN AJAN

Agrologien asialla JO 90 VUODEN AJAN Agrologien asialla JO 90 VUODEN AJAN Suomalaisen maatalouden kärjessä jo 90 vuoden ajan. Hyvä agrologi tai agrologiopiskelija, Agrologien Liitto on agrologien ammatillisaatteellinen järjestö, joka ajaa

Lisätiedot

Sopo-koulutus Järjestöseminaari 31.1.2015

Sopo-koulutus Järjestöseminaari 31.1.2015 Sopo-koulutus Järjestöseminaari 31.1.2015 Annu Komulainen Hallituksen jäsen Sosiaalipolitiikka & kuntapolitiikka Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Elina Lahtiola Sosiaalivalikunnan pj. 2015 Koulutuksen

Lisätiedot

Selvitys Yanzu-verkostossa mukana olevan koulun Kiina-toiminnasta lv. 2011 2012

Selvitys Yanzu-verkostossa mukana olevan koulun Kiina-toiminnasta lv. 2011 2012 Vastaanottaja: Yanzu-hanke / koordinaattori Minna Koskinen Vaskivuoren lukio Virtatie 4, 01600 Vantaa minna.koskinen@eduvantaa.fi Raportti on toimitettava koordinaattorille viimeistään perjantaiksi 18.5.2012.

Lisätiedot

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta Tampere 12.2.2014 Työhakemus ja CV: - Työhakemuksen tarkoitus on myydä à Myydä osaamistasi ja taitojasi - Kyse on mielikuvien luomisesta à Mitkä ovat tärkeimmät myyntivalttini, joilla vakuutan työnantajan

Lisätiedot

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa ja

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille

Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille Henri Immonen Opiskelijatoiminnan koordinaattori Ympärisöasiantuntijoiden keskusliitto YKL ry Opiskelijat@ykl.fi Aineiston käytöstä Näitä ansioluetteloita

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena Laaja-alaisen vanhustyön osaaja Suomen Geronomiliitto ry:n tavoitteet ja tehtävät Vahvistamme geronomien

Lisätiedot

Kokous 4/2013. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen

Kokous 4/2013. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen Fokus ry Kokous 6.5.2013 Pöytäkirja Aika: 6.5.2013 klo 18.15 Paikka: Hub Jyväskylän toimitilat Osallistujat: Hallituksen jäsenet: Armi Korhonen, Anna Kettunen, Sanna Heikkinen, Arttu Säynäjäkangas, Miika

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,

Lisätiedot

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015 Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Mitä on urasuunnittelu? O Urasuunnittelu on koko opiskeluajan kestävä prosessi O Tietoisten valintojen

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON KUNNALISALAN 25.10.2013 OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ. Pinni A, Casino-Kabinet, Tampereen yliopisto, Tampere

TAMPEREEN YLIOPISTON KUNNALISALAN 25.10.2013 OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ. Pinni A, Casino-Kabinet, Tampereen yliopisto, Tampere HALLAT RY PÖYTÄKIRJA TAMPEREEN YLIOPISTON KUNNALISALAN 25.10.2013 OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ HALLITUKSEN KOKOUS 14/2013 Aika Tiistai 22.10.2013 kello 16.00 Paikka Pinni A, Casino-Kabinet, Tampereen yliopisto,

Lisätiedot

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 HUHTIKUU Juho Pulkka (hallituksen puheenjohtaja) 1.4. KE toimistotyöskentelyä, Lukema 2.4. TO hallituksen kokous, video 2.4. TO toimistotyöskentelyä, Lukema 8.4.

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Hätäkeskusammattilaisten liitto. www.halry.fi

Hätäkeskusammattilaisten liitto. www.halry.fi Hätäkeskusammattilaisten liitto 112 112 www.halry.fi TYÖTÄ SINUN TURVALLISUUTESI PUOLESTA Meidän HAL Me hätäkeskusammattilaiset teemme arvostettua ja vastuullista työtä yhteiskunnan turvallisuuden puolesta.

Lisätiedot

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014

Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014 HYPPÄÄ KYYTIIN! Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014 Tulevaisuus? Ehkäisevä päihdetyö? Yhdessä kehittäminen? Kuka ja mitä? Foorumin iltapäivässä työskenneltiin fasilitointimenetelmin

Lisätiedot

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta.

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta. Maailmalle nyt! Löydä oma suuntasi Maailma on täynnä mahdollisuuksia! Voit lähteä ulkomaille opiskelemaan, työharjoitteluun, vapaaehtoistyöhön, töihin tai muuten hankkimaan uusia kokemuksia. Vaihto-oppilaaksi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

opiskelijakunnat ympäri Suomen, yhteensä meitä on mukana 30.

opiskelijakunnat ympäri Suomen, yhteensä meitä on mukana 30. Onneksi olkoon opiskelupaikan saamisesta ammattikorkeakoulussamme. Koulun muodostamme me, opiskelijat, yhdessä koulun henkilökunnan kanssa. Olemme yhteisö, jossa kaikkien on toimittava yhteisen hyvän eteen

Lisätiedot

Tieteiden välinen kommunikaatio oikeus- ja yhteiskuntatieteiden välillä

Tieteiden välinen kommunikaatio oikeus- ja yhteiskuntatieteiden välillä Tieteiden välinen kommunikaatio oikeus- ja yhteiskuntatieteiden välillä Kaisa Raitio Yhteiskuntapolitiikan laitos Joensuun yliopisto Monitieteisen ympäristötutkimuksen metodit 12.-13.10.2006 SYKE Esityksen

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin. Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston

Lisätiedot

INTENSIIVIKURSSIN HYÖDYT KORKEAKOULULLE

INTENSIIVIKURSSIN HYÖDYT KORKEAKOULULLE LEVÓN-INSTITUUTTI INTENSIIVIKURSSIN HYÖDYT KORKEAKOULULLE Miia Mäntylä 22.5.2012 Selvityksen taustaa ja menetelmiä CIMOn tilauksesta Toteutettiin 11/2011 3/2012 Toteuttajana Vaasan yliopisto, Levón-instituutti

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

Pieksämäellä yli 500 nuorta suunnitteli tulevaisuuttaan nuorten johdolla

Pieksämäellä yli 500 nuorta suunnitteli tulevaisuuttaan nuorten johdolla 20.11.2015 Pieksämäellä yli 500 nuorta suunnitteli tulevaisuuttaan nuorten johdolla Suunnitelmissa lukio Roope Salmisen juonnoilla yli 500 nuorta kokoontui Pieksämäen veturitorille suunnittelemaan polkuja

Lisätiedot

Womento Mentoroinnilla tukea työllistymiseen. Marina Wetzer-Karlsson 31.03.2014

Womento Mentoroinnilla tukea työllistymiseen. Marina Wetzer-Karlsson 31.03.2014 Womento Mentoroinnilla tukea työllistymiseen Marina Wetzer-Karlsson 31.03.2014 Sisältö Monikulttuuriinen osaamiskeskus Kehittämishanke; Womento- malli Kokemukset Tulokset malli, kokemukset ja tulokset

Lisätiedot

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö INFIM-harjoittelu Infotilaisuus 14.2.2013 Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki ja harjoittelusopimus Harjoittelun tavoitteet ja sisältö Harjoittelun suorittaminen Harjoittelupaikan hakeminen Vinkkejä

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Fokus ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Fokus ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Perustasolla lähellä jokaista yhteiskuntatieteiden opiskelijaa toimii ainejärjestö Fokus. Fokuksen toiminnan lähtökohtana on opiskelijoiden etujen johdonmukainen puolustaminen. Etujärjestöluonteensa mukaisesti

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015

Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 Hallituksen päivittäinen selonteko 2015 TAMMIKUU Juho Pulkka (hallituksen puheenjohtaja) 5.1. 11.1. 12.1. 15.1. 22.1. 27.1. 30.1. 31.1. kampusvaliokunta, Lukema hallituksen työskentelyä, Lukema hallituksen

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Hannu

Lisätiedot

ZA5895. Flash Eurobarometer 378 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5895. Flash Eurobarometer 378 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA89 Flash Eurobarometer 78 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL 78 Traineeship - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99')

Lisätiedot

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus. 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus 2.2.2013 Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava Kv-opiskelijat yliopistossamme Toukokuussa 2012 JY:ssa opiskeli 1117 ulkomaalaista opiskelijaa 92 eri maasta

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009 OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009, n = 315 1 Tiivistettynä 2 Keskeiset tulokset 3 Kuvat 1 TIIVISTETTYNÄ Rakennusalaa opiskelee yliopistotasolla enemmän ja lahjakkaampaa ainesta kuin aikoihin. Työnteko

Lisätiedot

Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011

Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011 Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011 Antti Yli-Tainio Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Tervetuliaissanat Arvoisa rehtori, hyvät opiskelijatoverit ja henkilökunnan edustajat, Haluan toivottaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015. Plan of Action 2015 Lauri Lehtoruusu 27.11.2014

Toimintasuunnitelma 2015. Plan of Action 2015 Lauri Lehtoruusu 27.11.2014 Toimintasuunnitelma 2015 Plan of Action 2015 Lauri Lehtoruusu 27.11.2014 YHTEISÖN KAMPUS: EDUNVALVONTA COMMUNITY S CAMPUS: ADVOCACY Varmistetaan Otaniemeen rakennuspaikat 500 uudelle asunnolle Aallon kulunvalvontajärjestelmä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa!

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa! Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 34 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin. Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Tieturi Oy / Arja Sipola HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5, 00180 Helsinki, Finland www.tieturi.fi (09) 431 551

Lisätiedot

Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35

Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35 Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35 Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen

Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen Aika 29.09.2007 klo: 15:00 Paikka Helsinki Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen 3. Nuorisojaoston toimintakentän hahmottaminen

Lisätiedot

Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma

Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma Finlandia-talo 16.9.2015 Fasilitaattorien osuudet / Risto Karinen ja Olli Oosi Kohti kumppanuutta, tavoitteet ja mahdollisuudet Kumppanuusohjelma

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 1 Sisältö Valmistu töihin! valtakunnallisen kyselyn päätulokset Lukiolaiset ja työelämä koottuja tuloksia lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmista Kyselyn toteutus: Valmistu

Lisätiedot

Tietotekniikan liitto ry

Tietotekniikan liitto ry Tietotekniikan liitto ry Puolueeton, valtakunnallinen ICT-alan asiantuntija Jäsenyhdistystensä kattojärjestö, joka kehittää jäsenistön ammatillista osaamista ja arvostusta Lähes 30 paikallis- ja teemayhdistystä

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava

HARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava HARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava Työssäoppiminen (ITIA02) 10 op Harjoittelu (~8op) 3 kk kokoaikaista työskentelyä harjoittelupaikalla Palkallinen harjoittelutuki

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS 2015 YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO

OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS 2015 YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO Tutkimusraportti Kirjoittanut Markus Mervola, avustanut Tuomas Lehikoinen Lokakuu Tekninen johdanto Tutkimuksen tarkoitus Agronomiliitto,

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

MPS Cross-Company Mentoring. Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo

MPS Cross-Company Mentoring. Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo MPS Cross-Company Mentoring Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo MPS Cross-Company Mentoring Mitä: Mentorointi perustuu kahden tasa-arvoisen ihmisen luottamukselliseen vuorovaikutukseen,

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 11 Muista töihin mennessäsi 13 Muista työsuhteen päättyessä

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila

Lisätiedot

Ohjelma. 0 Alustus LiVo hankkeesta sosiaaliohjauksen

Ohjelma. 0 Alustus LiVo hankkeesta sosiaaliohjauksen Foorumin tavoitteet, osallistujat ja kohderyhmä 0 Foorumiin kutsuttiin sosiaaliohjaajia ja kaikkia sosiaaliohjauksen kehittämisestä kiinnostuneita, myös kouluttajia. 0 Kutsun mukaan tavoitteena oli kokoontua

Lisätiedot

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä

Lisätiedot

Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014

Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014 Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014 Veera Ylimaunu Hallituksen jäsen Sosiaalipolitiikka, kuntapolitiikka, ylioppilaskylä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Koulutuksen sisältö - Esittäytyminen

Lisätiedot

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015!

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OMA TAUSTA! Matematiikan opetukseen liittyvä FL-tutkielma tietojenkäsittelyopissa 90-luvun alussa! Jatko-opiskelija "Mobile

Lisätiedot

Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet

Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet Ihminen ja metsä seminaari Säätytalo 1.10.2012 Osaaminen Laaja-alainen osaaminen Monialainen osaaminen Huippuosaaminen Erikoisosaaminen Onko realistista saavuttaa

Lisätiedot