Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos"

Transkriptio

1 Hyvinvointia työstä

2 SÄRKYÄ JA ALAKULOA TUKI- JA LIIKUNTAELINTEN KIVUN JA MASENTUNEISUUDEN YHTEISESIINTYVYYS SUOMESSA Helena Miranda, Leena Kaila-Kangas ja Kirsi Ahola Leena Kaila-Kangas

3 Miksi tutkimme kivun ja masentuneisuuden yhteisesiintyvyyttä? Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu tule-kivun ja masennuksen yhteisesiintyvyyden yleisyys Esim. WHO:n 17 eri maata koskeva raportti, joka perustuu satunnaisotoksella valitun aikuisen haastatteluun. (Suomi ei ollut mukana) Suomessa ei aiheesta ole tehty tutkimuksia

4 Tausta Tuki- ja liikuntaelinten vaivat (tule) ja mielenterveyden häiriöt ovat kaksi suurinta kansanterveysongelmaa työikäisillä suomalaisilla. Vuonna 2009 ne aiheuttivat puolet Kansaneläkelaitoksen korvaamista pitkistä sairauslomista ja kaksi kolmasosaa uusista työkyvyttömyyseläkkeistä Leena Kaila-Kangas

5 Tausta tule-kivut Yleisin tule-vaiva on selkäkipu, jota on potee kuukausittain joka kolmas suomalainen (kuva 1) Tule-vaivojen taustalla on suhteellisen harvoin spesifi tule-sairaus. Selkäkipuisista alle 10 prosentille löydetään jokin kudosperäinen selitys kipuun Tule-kivut tai kliiniset tule-sairaudet eivät ole lisääntyneet viime vuosikymmenien aikana mutta niihin liittyvä työkyvyttömyys on lisääntynyt Leena Kaila-Kangas

6 Kuva 1. Tule-kipujen yleisyys kuukausittain (Terveys 2000) Musculoskeletal disorders and diseases in Finland Leena Kaila-Kangas

7 Tausta masennus- mitä se on? Masentuneisuus silloin kun se esiintyy ohimenevänä mielialan laskuna on luonnollinen reaktio erilaisiin pettymyksen, menetyksen tai saavuttamattomuuden kokemuksiin. Pidempään kestäessään masentuneisuus voi olla yksi oire sairaudesta, masennustilasta, jossa ihmisen toiminta- ja työkyky ja elämänlaatu ovat merkittävästi alentuneet. Masennustilan ydinoireita ovat: Matala mieliala hallitseva Kiinnostuksen tai mielihyvän kokemisen vähentyminen Poikkeuksellinen väsymys Voi esiintyä myös unihäiriöitä, keskittymisvaikeuksia, ruokahalun tai painon muutoksia, itseluottamuksen tai omanarvontunnon vähenemistä, itsesyytöksiä tai itsetuhoisia ajatuksia tai käytöstä (Tuisku K, Rossi H. Masennuksen ehkäisy ja hoito työkaluja ja toimintamalleja työterveyshuoltoon. Työterveyslaitos, Helsinki 2010.) Leena Kaila-Kangas 7

8 Tausta - masennus Joka viides työssäkäyvä potee masentuneisuutta ja 6 %:lla on sairautena pidettävä masennustila. Myöskään masennus ei sinänsä ole yleistynyt, mutta siihen liittyvä työkyvyttömyys on lisääntynyt. Potilasaineistoissa havaittiin, että kaksi kolmesta masennuksen takia hoitoon hakeutuvasta kärsi myös kivuista ja jopa joka toisella kipua potevalla on todettu myös masennusta, kroonista kipua potevista jopa 80 %:lla Leena Kaila-Kangas

9 Kivun ja masennuksen yhteys? - Pitkään kestänyt kipu voi masentaa - Masennus edeltää kipujen ilmaantumista - Masennus voi pitkittää kipuprosessia - Kipu ja masennus esiintyvät yhdessä ilman syy-yhteyttä On mahdollista, että kivulla ja masennuksella on yhteisiä biologisia mekanismeja, esim. hermosolujen välittäjäaineet (serotoniini ja noradrenaliini) Leena Kaila-Kangas

10 Kuva 2. Kivun ja masennuksen noidankehää kuvaava malli Leena Kaila-Kangas 10

11 Tutkimusraportin kysymykset Miten yleistä kivun ja masennuksen yhteisesiintyvyys on suomalaisilla aikuisilla? Miten tämä yhteisesiintyvyys jakautuu sukupuolen, iän ja pääasiallisen toiminnan mukaan? Miten kipuilu ja masentuneisuus yhdessä ja erikseen vaikuttavat koettuun työkykyyn, lääkärissäkäynteihin, sairauspoissaoloihin ja ennenaikaiseen eläkkeelle siirtymiseen.

12 Tutkimusraportin aineistot Koko Suomen väestöä edustavat aineistot Terveys 2000, johon liitetty tiedot Kelan korvaamista ns. pitkistä sairauslomista vuosilta ja työkyvyttömyyseläkkeistä (THL) Työ ja terveys -haastattelututkimus Vuosina 1997, 2000, 2003, 2006 ja 2009 (Työterveyslaitos) Leena Kaila-Kangas

13 Menetelmät Mittarit: Tule-kipu: 30 päivän aikana koettu kipu, särky tai liikearkuus selässä, niskassa, hartiassa, olkapäässä, kyynärpäässä ranteissa, sormissa, lonkassa, polvessa, nilkassa tai jalkaterässä. Masentuneisuus: standardoitu 21-osioinen Beckin depressioasteikko (Beck ym. 1961) Raitasalon mukaan muokattuna (Raitasalo 1977). Kyseinen mittari kuvaa ajankohtaisia masennusoireita Leena Kaila-Kangas 13

14 Menetelmät Tarkastelun kohteena: minkä tahansa tule-kivun esiintyminen yhdessä vähintään lievien masennusoireiden kanssa Suoria jakaumia ja ristiintaulukointeja Tulokset ovat yleistettävissä koko Suomen väestöön ikärajauksen puitteissa Terveys 2000: 30 vuotta täyttäneet Työ ja Terveys haastattelu: vuotiaat työssäkäyvät

15 Tulokset 30-vuotta täyttäneestä väestöstä 23 % koki sekä kipua että masentuneisuutta Naiset 27 % ja miehet 17 % Ilmiö lisääntyy voimakkaasti iän myötä 70-vuotta täyttäneistä miehistä jo 33 % ja naisista 46 % koki kipua ja masennusta yhtä aikaa. Työttömät 29 %, kokopäivätyölliset 14 % Leena Kaila-Kangas 15

16 Kivun ja masentuneisuuden yhteisesiintyvyys työssäkäyvillä Työssäkäyvistä suomalaisista tule-kipua ja masentuneisuutta samanaikaisesti koki 10 % miehistä ja 19 % naisista Erityisen paljon yhteisesiintyvyyttä oli vähän koulutetuilla naisilla (26 %) Masennuksella ja kipualueiden lukumäärällä on voimakas yhteys

17 Kuva 3. Tule-kipu ja masentuneisuus työssäkäyvillä (T-2000) % Miehet Vain tule-kipua Vain masentuneisuutta Naiset vuotta Molempia Vain tule-kipua Vain masentuneisuutta Molempia

18 Kuva 4. Masentuneisuuden esiintyvyys (%) tulekipualueiden lukumäärän mukaan työssäkäyvillä (T-2000) Miehet Naiset %

19 Kuva 5.Yhteisesiintyvyys - muutoksia ajassa? (Työ ja Terveys haastattelut) % Vain tule-kipua Vain masentuneisuutta Molempia Tule-kivun ja masentuneisuuden yhteisesiintyvyydessä ei ole havaittavissa selkeitä muutoksia vuosien välisenä aikana työväestössä

20 Yhteisesiintyys ja työkyky Työssäkäyvistä suomalaisista, joilla oli sekä tule -kipua että masentuneisuutta, 34 % arvioi työkykynsä alentuneeksi (T-2000) (antoivat enintään arvon 7 asteikolla 0 10). Vastaava osuus niistä, joilla ei ollut kipua eikä masentuneisuutta, oli 5 %. Miehet kokivat työkykynsä alentuneeksi naisia useammin riippumatta siitä esiintyikö kipua tai masentuneisuutta, mutta ero oli erityisen suuri kun näitä molempia esiintyi yhtäaikaa

21 Lääkärissäkäynnit kipua ja masentuneisuutta potevilla oli lääkärissä käyntejä puolen vuoden aikana keskimäärin 2,9 kertaa kun keskimääräinen luku oli 1,7 Naiset kävivät lääkärissä miehiä useammin kivusta ja masennuksesta riippumatta koko tarkastelujakson ajan (Työ ja terveys haastattelu)

22 Pitkät sairauspoissaolot (>10 päivää) T-2000 tutkimukseen osallistuneista työssäkäyvistä vuotiaista, n. 49% oli ns. pitkällä sairauslomalla Vastaava osuus sekä tule-kipua että masentuneisuutta (v ) poteneista oli n. 50 % Keskimäärin 7 % oli ollut vähintään 100 päivää poissa ja kipua ja masentuneisuutta poteneista 24 % Leena Kaila-Kangas 22

23 Kuva 6. T-2000 tutkimukseen osallistuneiden vuotiaiden pitkät sairauspoissaolot Miehet Naiset Lkm Ei kipua tai masentuneisuutta Vain tule-kipua Vain masentuneisuutta Molempia Kelan korvaamien sairauspoissaolopäivien lukumäärä keskimäärin

24 Työkyvyttömyyseläkkeet T-2000 tutkimukseen osallistuneista työssäkäyvistä vuotiaista, 6 % sai työkyvyttömyyseläkkeen yhdeksän vuoden kuluessa. Vastaava osuus sekä tule-kipua että masentuneisuutta (v ) poteneista miehistä oli 17 % ja naisista 13 %

25 Kuva 7. T-2000 tutkimukseen osallistuneiden vuotiaiden Työkyvyttömyyseläkkeet Miehet Naiset % Ei kipua tai masentuneisuutta Vain tule-kipua Vain masentuneisuutta Molempia

26 Yhteenveto ja pohdinta Kaikista kipua potevista joka kolmas kokee myös masentuneisuutta, työssäkäyvistä joka viides Masentuneista suurin osa kokee kipua Yhtä aikaa esiintyessään kipu ja masentuneisuus pidentävät sairauspoissaoloja ja lisäävät ennenaikaisen eläkkeen riskiä.

27 Yhteenveto ja pohdinta Naiset raportoivat kipua ja masennusta ja käyvät lääkärissä useammin kuin miehet Miehillä masentuneisuus kivun kanssa tai erikseen edelsi pitkiä sairauspoissaoloja useammin kuin naisilla Varsinkin ikääntyvän väestön tule-kipua hoidettaessa olisi huomioitava masentuneisuuden samanaikaisen esiintymisen suuri todennäköisyys.

28 Masennusmittari ( Masennus voidaan tunnistaa varsin luotettavasti kahden kysymyksen avulla: 1) Oletko viimeisen kuukauden aikana usein ollut huolissasi tuntemastasi alakulosta, masentuneisuudesta tai toivottomuudesta? 2) Oletko viimeisen kuukauden aikana ollut usein huolissasi kokemastasi mielenkiinnon puutteesta tai haluttomuudesta?

29 Raportin hakuohjeet Raportti löytyy suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Suomeksi, pääsivulta seuraavaksi valitse: Verkkokirjat Särkyä ja alakuloa =>linkki myös käännöksiin Ruotsiksi: Värk och nedstämdhet Englanniksi: Ache and melancholy

30 Lisää tietoa Ahola K. Tue työkykyä. Käsikirja esimiestyöhön. Työterveyslaitos, Helsinki Hakanen J ym. Voiman lähteet. Työn voimavarojen ABC. Työterveyslaitos, Helsinki Miranda H. Tule-vaivat ja mielenterveys. Kirjassa: Kantavat rakenteet, näkökulmia tuleterveyteen. Kansainvälinen tulesvuosikymmen Suomen reumaliitto ry. Otavan kirjapaino oy, Helsinki Tuisku K, Rossi H. Masennuksen ehkäisy ja hoito työkaluja ja toimintamalleja työterveyshuoltoon. Työterveyslaitos, Helsinki 2010.

31 Lisää tietoa Verkossa: ja liikuntaelinten terveys

32 Kiitos! Leena Kaila-Kangas 32

Särkyä ja alakuloa tuki- ja liikuntaelinten kivun ja masentuneisuuden yhteisesiintyvyys Suomessa. Helena Miranda, Leena Kaila-Kangas, Kirsi Ahola

Särkyä ja alakuloa tuki- ja liikuntaelinten kivun ja masentuneisuuden yhteisesiintyvyys Suomessa. Helena Miranda, Leena Kaila-Kangas, Kirsi Ahola Särkyä ja alakuloa tuki- ja liikuntaelinten kivun ja masentuneisuuden yhteisesiintyvyys Suomessa Helena Miranda, Leena Kaila-Kangas, Kirsi Ahola Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A 00250 Helsinki puh.

Lisätiedot

Mielenterveys ja työkyvyttömyys

Mielenterveys ja työkyvyttömyys Mielenterveys ja työkyvyttömyys huhtikuu 2012 KT Kuntatyönantajat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ry Kunta-alan Unioni ry Tekniikka ja terveys KTN ry Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö

Lisätiedot

Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa. Henna Haravuori

Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa. Henna Haravuori Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa Henna Haravuori 1 Työnjako nuorten masennustilojen hoidossa Perusterveydenhuolto (koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, terveyskeskukset,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 8.8.2014 KP Martimo: Kipu, mieli, työkyvyttömyys. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 8.8.2014 KP Martimo: Kipu, mieli, työkyvyttömyys. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Kipu, mieli ja työkyvyttömyys Kari-Pekka Martimo, LT Teemajohtaja Tästä ajattelin puhua Työkyvyttömyyden syistä Liikuntaelinkivusta ja kivusta yleensäkin Yleistä mielialahäiriöstä Kivun

Lisätiedot

MASENNUS, TYÖ- JA TOIMINTAKYKY Työterveyshuollon näkökulma

MASENNUS, TYÖ- JA TOIMINTAKYKY Työterveyshuollon näkökulma MASENNUS, TYÖ- JA TOIMINTAKYKY Työterveyshuollon näkökulma Työterveyspsykologi Marja Luttinen-Kuisma Psykologien alueellinen koulutuspäivä 11.11.2016 11.11.2016 Länsirannikon Työterveys MASENNUS TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 Depressio ja itsetuhoisuus kansantauteja jo nuoruusiässä? Terveyskirjasto

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

Esitietokysely perustyöhön ehdotus PPPR-hankkeessa

Esitietokysely perustyöhön ehdotus PPPR-hankkeessa Esitietokysely perustyöhön ehdotus PPPR-hankkeessa 1. Kuinka usein käytät alkoholia? (Audit C) 2. Kun käytät alkoholia, montako annosta tavallisimmin otat päivässä? *) (Audit C) 0 1-2 annosta päivässä

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Lähteet Mueser et al. 2003. Integrated treatment for dual disorders: a guide to effective practice. Guilford

Lisätiedot

Kansantautien kanssa työelämässä

Kansantautien kanssa työelämässä Kansantautien kanssa työelämässä Eira Viikari-Juntura Tutkimusprofessori, teemajohtaja Työkyvyn tuki Kansantautien kanssa työelämässä: ehkäisevän, edistävän ja kuntouttavan toiminnan kehittämis- ja arviointihankkeet

Lisätiedot

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt

Lisätiedot

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä KANSANTAUTIEN KANSSA TYÖELÄMÄSSÄ SOTERKOn tutkimuspäivä 23.9.2013 Marianna Virtanen, TTL Eira Viikari-Juntura, TTL Kansantautien kanssa

Lisätiedot

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Leila Rautjärvi, koulutuspäällikkö, tth Selina Selin, työterveyshuollon erikoislääkäri Systemaattista seulontaa voidaan tehdä

Lisätiedot

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jukka Kivekäs Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jukka Kivekäs Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Jukka Kivekäs Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma Aiheet Jukka Kivekäs Ylilääkäri 1. Vakuutuslääkärin ja hoitavan lääkärin rooli 2. Miksi eläkeratkaisu

Lisätiedot

Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia. Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki

Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia. Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki Mielenterveystyö Psykiatria Kunnat Järjestöt Kansalaiset Peruspalvelut Ehkäisevä

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari 25.9.2007 1 MITÄ MASENNUKSELLA TARKOITETAAN? Masennustila eli depressio on yleinen ja uusiutuva mielenterveyden häiriö, joka ei ole sama asia kuin arkipäiväinen surullisuus tai alakuloisuus.

Lisätiedot

Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008

Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008 Tilastokatsaus Lisätietoja: 16.12.2009 Anu Valle, puh. 020 634 1389, etunimi.sukunimi@kela.fi Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008 Kela korvasi vuonna 2008 yhteensä 16,3 miljoonaa

Lisätiedot

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöiden aiheuttamat sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys vuosina 2004 2009

Nuorten mielenterveyden häiriöiden aiheuttamat sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys vuosina 2004 2009 Nettityöpapereita 23/2011 Raimo Raitasalo ja Kaarlo Maaniemi Nuorten mielenterveyden häiriöiden aiheuttamat sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys vuosina 2004 2009 Kelan tutkimusosasto Kirjoittajat Raimo

Lisätiedot

Työeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi.

Työeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi. Työeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi Aiheet Jukka Kivekäs 1. Työkyvyttömyys vähenee 2. Työkyvyttömyyden arvioinnista 3. Osatyökyvyttömyyseläkkeet 4. Työeläkekuntoutus 5.

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Mielenterveys ja työ missä mennään vuonna 2012? Teija Honkonen LT, psykiatrian dosentti, ylilääkäri Hallitusohjelma: Mielenterveyden ja työkyvyn edistäminen (1/2) Julkisen talouden

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Liikuntaelinten oireet

Liikuntaelinten oireet 1 Liikuntaelinten oireet Yläraajaan säteilevä niska-hartiakipu 1. Onko sinulla koskaan ollut niskahartiakipua, johon on liittynyt yläraajaan (kyynärvarteen, käteen tai sormiin) säteilevää kipua tai puutumista?

Lisätiedot

Työeläkekuntoutus vuodelta Leena Saarnio

Työeläkekuntoutus vuodelta Leena Saarnio Työeläkekuntoutus vuodelta 2016 Leena Saarnio Kuntoutujat ja kustannukset Kuntoutujat vuosina 1992 2016 Kuntoutujat 18 000 16 000 15 712 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 541 1992 1995 1998

Lisätiedot

KYSYMYSLOMAKE KIPUONGELMISTA (3)

KYSYMYSLOMAKE KIPUONGELMISTA (3) Nro: KYSYMYSLOMAKE KIPUONGELMISTA (3) Nimi: Osoite: Puh.. Tässä seuraa muutamia kysymyksiä ja väittämiä, jotka voivat olla ajankohtaisia Sinulle, joka kärsit kivuista ja särystä. Lue jokainen kysymys huolella

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työ ja liikuntaelinvaivat Terveydenhoitajapäivät 8.2.2013 Kari-Pekka Martimo LT, teemajohtaja Esityksen sisältö Ovatko liikuntaelinvaivat ongelma? Yleistä liikuntaelinvaivoista ja niiden

Lisätiedot

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ

Lisätiedot

Nuorilla opiskelu- ja työkyky paranevat ja masennuslääkitys vähenee psykoterapiakuntoutuksen jälkeen

Nuorilla opiskelu- ja työkyky paranevat ja masennuslääkitys vähenee psykoterapiakuntoutuksen jälkeen Helsinki: Kelan tutkimusosasto, Nettiartikkeleita 3, 2009 Nuorilla opiskelu- ja työkyky paranevat ja masennuslääkitys vähenee psykoterapiakuntoutuksen jälkeen Kela myöntää psykoterapiakuntoutusta työ-

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 25.04.12 Tiina Rajala. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 25.04.12 Tiina Rajala. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä 1 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 2012 Terveydenedistäminen osana hyvää työelämää 24.4.2012 Aluejohtaja Tiina Rajala 2 Hyvinvointia työstä Terveellinen, turvallinen ja mielekäs

Lisätiedot

Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä..

Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. TEHTÄVÄ 1 Taulukko 1 Kuvailevat tunnusluvut pääkaupunkiseudun terveystutkimuksesta vuonna 2007 (n=941) Keskiarvo (keskihajonta) Ikä

Lisätiedot

Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010

Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 43 2011 Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Helsingissä siirtyi eläkkeelle vuoden 2010 aikana 7 296 henkeä. Eläkkeelle siirtyi 17 prosenttia enemmän helsinkiläisiä

Lisätiedot

tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari

tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari Nuorten mielenterveys Jaana Suvisaari tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö 28.2.2017 Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Nuoruusikä: 13 22 -vuotiaat 28.2.2017 Nuorten

Lisätiedot

MITEN SUOMALAISET HOITAVAT KIPUJAAN Riitta Ahonen, professori Kuopion yliopisto, sosiaalifarmasian laitos

MITEN SUOMALAISET HOITAVAT KIPUJAAN Riitta Ahonen, professori Kuopion yliopisto, sosiaalifarmasian laitos MITEN SUOMALAISET HOITAVAT KIPUJAAN Riitta Ahonen, professori Kuopion yliopisto, sosiaalifarmasian laitos Miten yleistä kipu on? Mitä kipuja suomalaiset kokevat? Miten suomalaiset hoitavat kipujaan? Käytetäänkö

Lisätiedot

Uhkana työkyvyttömyysloppuuko

Uhkana työkyvyttömyysloppuuko Uhkana työkyvyttömyysloppuuko työterveydessä y välineet, kun yhtenä osatekijänä on muukin kuin sairaus? Olli Kaidesoja Kuntoutuspäällikkö, Diacor 6.11.2012 Työnantajan havainnot Kohderyhmä työpanos heikentynyt

Lisätiedot

Lataa Mielialakysely - Raimo Raitasalo. Lataa

Lataa Mielialakysely - Raimo Raitasalo. Lataa Lataa Mielialakysely - Raimo Raitasalo Lataa Kirjailija: Raimo Raitasalo ISBN: 9789516697386 Sivumäärä: 87 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.34 Mb Tutkimuksessa selvitetään Suomessa lähes kolmekymmentä

Lisätiedot

Terveydentila ja riskitekijät. Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL

Terveydentila ja riskitekijät. Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL Terveydentila ja riskitekijät Tutkimuspäällikkö Päivikki Koponen, THL Koettu terveys ja pitkäaikaissairastavuus Somalialaistaustaiset, etenkin miehet, kokivat terveytensä erityisen hyväksi ja he raportoivat

Lisätiedot

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta?

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Lappeenranta Linnoitus Rotaryklubi 3.2.2011 Tarja Myllärinen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Väestörakenne

Lisätiedot

Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014

Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014 Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014 Sidonnaisuudet Vakuutuslääketieteen dosentti, kuntoutuksen ja vakuutuslääketieteen erityispätevyys Päätoimi Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

Lisätiedot

MITÄ HYÖTYÄ MINI-INTERVENTIOSTA INTERVENTIOSTA ON TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Juha Teirilä Tampere 07.03.2008

MITÄ HYÖTYÄ MINI-INTERVENTIOSTA INTERVENTIOSTA ON TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Juha Teirilä Tampere 07.03.2008 MITÄ HYÖTYÄ MINI-INTERVENTIOSTA INTERVENTIOSTA ON TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Juha Teirilä Tampere 07.03.2008 Stakes Stakes Työikäisten miesten yleisimmät kuolemansyyt 2006 Kuolemansyy 1. Alkoholisyyt 2. Sepelvaltimotauti

Lisätiedot

työkyvyttömyyseläkkeistä

työkyvyttömyyseläkkeistä FINNISH CENTRE FOR PENSIONS KANSAINVÄLINEN VAMMAISNAISSEMINAARI 12.3.2008 Kuvitettua Naisten tietoa työkyky ja työkyvyttömyyseläkkeistä työkyvyttömyyseläkkeet Raija Gould Raija Gould Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014. Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto

Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014. Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014 Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto Mielialan arviointi mittareiden avulla -taustaa Masennusoireilu on väestötasolla

Lisätiedot

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Ikäjohtamisen seminaari Tampereen yliopisto, 20.3.2012 Lars-Mikael Bjurström 21.3.2012 Taustaa linjausten valmistelulle Työsuojelustrategia 1998

Lisätiedot

Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä

Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä Tilastokatsaus Lisätietoja: 28.05.2010 Esko Ruhanen, puh. 020 634 1364, etunimi.sukunimi@kela.fi Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä Kelan eläke-etuudensaajat ja maksetut eläkeetuudet

Lisätiedot

Työssä vai työkyvyttömänä

Työssä vai työkyvyttömänä Työssä vai työkyvyttömänä Johtajaylilääkäri Tapio Ropponen Kuntamarkkinat to 13.9.2012 klo 10.00 10.20 Kevan tavoitteet työssä jatkamisen tukemisessa 1. Mahdollisimman moni jatkaisi työssä omaan eläkeikäänsä

Lisätiedot

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet 0-17-vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet

Lisätiedot

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja Timo Leino LT, työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri Nuoret ja työ ohjelman koordinaattori Yliopistojen 22. työsuojelupäivät

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista?

Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? Eeva Jokinen, Professori Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori Jäidenlähtöseminaari, 12.5.2015 Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? 19.5.2015 THL / Kaikkonen /2014 2 Väestöryhmittäiset

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Lataa. ISBN: Sivumäärä: 66 Formaatti: PDF Tiedoston koko: Mb

Lataa. ISBN: Sivumäärä: 66 Formaatti: PDF Tiedoston koko: Mb Lataa Mielenterveydeltään pitkäaikaisesti oireilevien ja oireettomien 25-64 -vuotiaiden terveyteen liittyvä elämänlaatu ja siihen yhteydessä olevat tekijät Lataa ISBN: 9789526112404 Sivumäärä: 66 Formaatti:

Lisätiedot

TERVEYS 2011. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä 2. KYSELY NUORET AIKUISET T4003_2

TERVEYS 2011. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä 2. KYSELY NUORET AIKUISET T4003_2 TERVEYS 2011 Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä 2. KYSELY NUORET AIKUISET Seuraavassa Teiltä tiedustellaan mm. allergiaoireita sekä tuki- ja lii kuntaelinten oireita. Lopuksi Teitä pyydetään

Lisätiedot

9. KOETTU TERVEYS JA SAIRASTAVUUS

9. KOETTU TERVEYS JA SAIRASTAVUUS . KOETTU TERVEYS JA SAIRASTAVUUS Liisa Hiltunen ja Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos. Johdanto Suomalaisen terveyttä ja sydän- ja verisuonisairauksien

Lisätiedot

Palkansaajien sairauspoissaolot

Palkansaajien sairauspoissaolot Palkansaajien sairauspoissaolot Kaikilla mausteilla Artikkeleita työolotutkimuksesta Julkaisuseminaari 2.6.2006 Marko Ylitalo Asetelma! Tutkimuksessa selvitettiin " omaan ilmoitukseen perustuvien sairauspoissaolopäivien

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja tapaturmavammojen vaikutus varusmiehen toimintakykyyn ja myöhempään sairastavuuteen Harri Pihlajamäki Professori, ortopedian ylilääkäri Tampereen yliopisto ja Seinäjoen

Lisätiedot

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN JOHDANNOKSI JOKA NELJÄNNELLÄ SUOMALAISELLA ON JOKIN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ MASENNUS ON YKSI KANSASAIRAUKSISTAMME MASENNUS AIHEUTTAA VIREYSTILAN

Lisätiedot

Suomalaisten mielenterveys

Suomalaisten mielenterveys Suomalaisten mielenterveys LT, dosentti Jaana Suvisaari Yksikön päällikkö, Mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut -yksikkö 18.2.2013 Suomalaisten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Suomalaisten mielenterveys

Lisätiedot

11.3 Alle 16-vuotiaan vammaistuen saajat sairauden mukaan ( )

11.3 Alle 16-vuotiaan vammaistuen saajat sairauden mukaan ( ) Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kelan vammaisetuudet 11.1 Maksetut vammaisetuudet 1990 2016 (24.3.2017) Kuvio Aineisto 11.2 Vammaisetuuksien saajat 1990 2016 (24.3.2017) Kuvio Aineisto 11.3

Lisätiedot

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017

Lisätiedot

Kannanotto kuntalaisten tule-terveyden puolesta

Kannanotto kuntalaisten tule-terveyden puolesta Kannanotto kuntalaisten tule-terveyden puolesta Kuntalaiset kuntoon! tule = tuki- ja liikuntaelin tules = tuki- ja liikuntaelinsairaus, tule-sairaus Hyvä tuki- ja liikuntaelinterveys on kaikkien asia.

Lisätiedot

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta:

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta: HYVINVOINTITAPAAMINEN 1. tapaaminen / 20 Omaisen syntymävuosi Siviilisääty LÄHEISEN TAUSTATIEDOT Läheiseni on 1. puoliso 3. sisar / veli 2. lapsi 4. joku muu, kuka Syntymävuosi Missä / miten asuu? Diagnoosi(t)

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S. 100-108 (Mitä mielenterveys on?) Mieti parisi kanssa, miten määrittelisit mielenterveyden. Mielenterveys Raja mielen terveyden ja sairauden välillä on liukuva, sopimusvarainen

Lisätiedot

Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet

Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet Snellman symposiumi 8.9.2011 Hanna Ebeling Lastenpsykiatrian professori, Oulun yliopisto Lastenpsykiatrian klinikka, OYS Lapsen kehitykselle erityisiä

Lisätiedot

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI apulaisylilääkäri Sari Leinonen P-KSSK, riippuvuuspoliklinikka 25.4.2013 1 Alkoholi ja mielialan säätely yleisesti käytössä iloisen mielialan saavuttaminen harmituksen

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin

Lisätiedot

HOIDON TARVE! 12.2..2. 011 Ha H aka k na & & L a L ine

HOIDON TARVE! 12.2..2. 011 Ha H aka k na & & L a L ine Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla 12.11.2008 Psykiatrian el, VET-terapeutti terapeutti, psykoterapiakouluttaja TEIJO LAINE Tth el, kognitiivisen psykoterapian koulutus SINIKKA HAAKANA HOIDON

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Johtamisen kehittämisverkosto 12.9.2012 Pauli Juuti. Ikäjohtaminen nyt

Johtamisen kehittämisverkosto 12.9.2012 Pauli Juuti. Ikäjohtaminen nyt Johtamisen kehittämisverkosto 12.9.2012 Pauli Juuti Ikäjohtaminen nyt Ikäjohtaminen Ikä kuvaa elämää Kun emme saa elämän monisärmäisestä virtaavuudesta kiinni puhumme iästä ja tämän objektivoinnin kautta

Lisätiedot

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ Terveydenhoitaja Reetta Koskeli ja sairaanhoitaja Noora Kapanen 27.9.2011 OPINNÄYTETYÖN

Lisätiedot

Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkeläiseksi utopiaa vai totta?

Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkeläiseksi utopiaa vai totta? Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkkeelle Ikääntyvästä siirryttäessä työntekijästä hyvinvoivaksi eläkeläiseksi utopiaa vai totta? Sari Stenholm TtT, Dos, Akatemiatutkija Sari Stenholm TtT,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä KPMartimo 0. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä KPMartimo 0. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä 27.5.13 KPMartimo 0 Työterveys, vaikuttavuus ja tuotannon menetykset Kari-Pekka Martimo, LT Teemajohtaja, johtava ylilääkäri 27.5.13 KPMartimo 1 Esityksen sisältö Mitä työterveyshuolto

Lisätiedot

Tekemättömän ehkäisevän työn hinta

Tekemättömän ehkäisevän työn hinta Tekemättömän ehkäisevän työn hinta Ehkäisevä työ kuuluu kaikille 19.6.2017, Lahti kehittämispäällikkö Jaana Markkula Päihteet ja riippuvuudet -yksikkö 19.6.2017 Markkula 1 Tekemätön työ näkyy haittoina

Lisätiedot

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002 1 of 8 19.7.2011 8:42 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoituja tutkimusaineistoja FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja

Lisätiedot

Mitä suomalainen työelämä menettää alkoholinkäytön myötä?

Mitä suomalainen työelämä menettää alkoholinkäytön myötä? Mitä suomalainen työelämä menettää alkoholinkäytön myötä? Timo Leino, dos. ylilääkäri Eläke-Fennia ratkaisutoiminta ja työkyvyttömyysriskinhallinta palvelut 31.5.2012, Päihdetiedotusseminaari 2012 2 Alkoholin

Lisätiedot

Depressiopotilaan työkykyarvio Kuntoutussäätiö

Depressiopotilaan työkykyarvio Kuntoutussäätiö Depressiopotilaan työkykyarvio Kuntoutussäätiö 25.10.2016 Psyk el, LT Katinka Tuisku HYKS Erityispoliklinikat Työkyvyntutkimuspoliklinikka Pitkät mt-perusteiset sairauslomat 3kk kunta-alan työntekijöillä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 16:2016

TILASTOKATSAUS 16:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä

Lisätiedot

Fyysiset riskit ja oireet

Fyysiset riskit ja oireet Fyysiset riskit ja oireet TUULA PUTUS TURUN YLIOPISTO Miksi ergonomia fokuksessa? Hoitotyön fyysisesti raskaimpia työtehtäviä ovat potilaan liikkumisen avustaminen ja käsin tehdyt nostot ja siirrot (mm.

Lisätiedot

YTHS:n valtakunnallinen terveystyöryhmien koulutuspäivä 7.9.10

YTHS:n valtakunnallinen terveystyöryhmien koulutuspäivä 7.9.10 YTHS:n valtakunnallinen terveystyöryhmien koulutuspäivä 7.9.10 Punttijumppa ja hyvä ergonomia tehoaa Punttijumppatutkimus YTE- hanke: -tutkittiin YTHS:n Turun toimipisteen fysioterapian Ni-Ha-oireisten

Lisätiedot

Työeläkekuntoutus hakemukset, kuntoutujat, kustannukset, tulos

Työeläkekuntoutus hakemukset, kuntoutujat, kustannukset, tulos Työeläkekuntoutus 2015 hakemukset, kuntoutujat, kustannukset, tulos Työeläkekuntoutus 2015 Hakemukset, päätökset Päivitetty 20.6.20/ Eläketurvakeskus Hakemukset, päätökset vuosina 1992 2015 (ei sisällä

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari MASENNUS Ensiapua annetaan ennen kuin lääketieteellistä apua on saatavilla 1 PÄÄMÄÄRÄT mitä masennus on, esim. suhteessa suruun miten masennus ilmenee masentuneen ensiapu 2 MASENNUKSEN VAIKEUSASTE

Lisätiedot

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti 25.4.2017, versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Miestyyppinen hiustenlähtö

Lisätiedot

TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä OIREHAASTATTELU

TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä OIREHAASTATTELU TERVEYS 2000 Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä OIREHAASTATTELU Vastaajan nimi: Haastattelijan tunnus: T2003 1 Eräät sairaudet aiheuttavat tyypillisiä oireita. Lääkärintutkimuksen valmistelemiseksi

Lisätiedot

Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus

Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys. RutiiNiksi pilottikoulutus Väkivalta, alkoholi ja mielenterveys RutiiNiksi pilottikoulutus 24.2.2014 1 Alkoholin yhteys parisuhdeväkivallan seurauksiin? (Aineistona vuoden 2005 naisuhritutkimus, Piispa & Heiskanen 2009) 24.2.2014

Lisätiedot

Mitä esimiehen on hyvä tietää masennuksesta?

Mitä esimiehen on hyvä tietää masennuksesta? Mitä esimiehen on hyvä tietää masennuksesta? Mieliala vaihtelee osana elämää, mutta vakava masennus on sairaus Ihmisen mieliala vaihtelee luonnostaan aika ajoin. Reagoimme esimerkiksi surulla erilaisiin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti

Lisätiedot

MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto

MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto 1 Yleisyys Sisältö Maailmalla Suomessa Riskitekijät Sosiaaliluokka, siviilisääty

Lisätiedot

Fysioterapia työterveyshuollossa

Fysioterapia työterveyshuollossa Fysioterapia työterveyshuollossa Opintokokonaisuus 1,5 op Marika Pilvilä Terveystieteen maisteri opiskelija, työfysioterapeutti Ajankohtaista fysioterapiassa: fysioterapia työterveyshuollossa Oppimistavoitteet:

Lisätiedot

Työurien pidentäminen Työkyvyn tuki - teemassa

Työurien pidentäminen Työkyvyn tuki - teemassa Työurien pidentäminen Työkyvyn tuki - teemassa Eira Viikari-Juntura Tutkimusprofessori, teemajohtaja Työkyvyn tuki teema: Tavoitteet Työurien pidentäminen ja työhön osallistumisasteen nostaminen Työkyvyttömyyden

Lisätiedot

Maestro masennuksen ennaltaehkäisyä stressinhallintaa oppimalla

Maestro masennuksen ennaltaehkäisyä stressinhallintaa oppimalla THL Opiskelijoiden terveys ja hyvinvointi: Mitä voimme tehdä yhdessä 5.6.2013 Riitta Pelkonen, osastonhoitaja HYKS nuorisopsykiatrian avohoidon klinikka 11.6.2013 1 Maestro masennuksen ennaltaehkäisyä

Lisätiedot

Jouko Lind Ammattikoulutusta Kelan kuntoutuksena vuonna 2003 saaneiden työ- ja eläketilanteen rekisteriseuranta vuosina

Jouko Lind Ammattikoulutusta Kelan kuntoutuksena vuonna 2003 saaneiden työ- ja eläketilanteen rekisteriseuranta vuosina Nettityöpapereita 17/2010 Jouko Lind Ammattikoulutusta Kelan kuntoutuksena vuonna 2003 saaneiden työ- ja eläketilanteen rekisteriseuranta vuosina 2003 2006 Kirjoittaja Jouko Lind, VTT, johtava tutkija,

Lisätiedot

Auronin ihmiskokeen tulokset. Yli 85% pystyi vähentämään särkylääkkeiden käyttöä.

Auronin ihmiskokeen tulokset. Yli 85% pystyi vähentämään särkylääkkeiden käyttöä. Auronin ihmiskokeen tulokset. Yli 85% pystyi vähentämään särkylääkkeiden käyttöä. Auron julisti sodan turhia lääkkeitä vastaan syksyllä 2016. Todistaaksemme fysioterapian tehon yhdistettynä etävalmennukseen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011. Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens Satu Piippo ja Katriina Virta

Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011. Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens Satu Piippo ja Katriina Virta Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011 Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens Satu Piippo ja Katriina Virta Mitä taustalla Rikkaat saavat parempaa mielenterveyshoitoa kuin muut

Lisätiedot

Luento: Silja Serenade Nivelristeily 18.4.2016 ESH Kognitiivinen Lyhyterapia: Anneli Järvinen-Paananen ELÄMÄÄ KIVUN KANSSA

Luento: Silja Serenade Nivelristeily 18.4.2016 ESH Kognitiivinen Lyhyterapia: Anneli Järvinen-Paananen ELÄMÄÄ KIVUN KANSSA Luento: Silja Serenade Nivelristeily 18.4.2016 ESH Kognitiivinen Lyhyterapia: Anneli Järvinen-Paananen ELÄMÄÄ KIVUN KANSSA Kipuluento / 2016 / ESH Anneli Järvinen- Paananen Kipu koskettaa monia Kivun kanssa

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Karjalan tutkimuslaitos NÄKÖKULMIA OSALLISTAVAAN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN - Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin

Lisätiedot

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ-

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- Jaakko Joensuu henkilöstöpäällikkö Kempele on voimakkaasti kasvava 15 100 asukkaan nuorekas kunta. Kempele on huipputeknologiaa,

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk!

Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk! Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk! 3.10.2017 3.10.2017 2 Suomi on maailman vakain valtio. vapain maa, Norjan ja Ruotsin

Lisätiedot