IITIN LATU RY. Talvella järjestettiin Muumihiihtokoulu sekä keväällä ja syksyllä Metsämörrikoulu.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IITIN LATU RY. Talvella järjestettiin Muumihiihtokoulu sekä keväällä ja syksyllä Metsämörrikoulu."

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS

2 IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Vuosi 2011 oli yhdistyksen 24. toimintavuosi. Kyseisenä vuonna harrastimme ja ennen kaikkea liikutimme kuntalaisia monipuolisesti järjestämällä tapahtumia kaikenikäisille. Talvella järjestettiin Muumihiihtokoulu sekä keväällä ja syksyllä Metsämörrikoulu. Kerran kuussa Ravilinnasta hiihdeltiin tai käveltiin kuutamossa nokipannukahville Pukkikankaalle lukuun ottamatta viikkopyöräilykautta. Viikkopyöräilyt keväästä syksyyn saivat mukavasti porukkaa pyöräilemään Iitin lähiseudulle. Perhe- ja lumikenkäretkille riitti myös innokkaita osallistujia.. Otimme osaa valtakunnalliseen Suomen Ladun ja ET-lehden markkinoimaan sauvakävelyletkatapahtumaan, jonka järjestimme yhdessä kunnan vapaaaikapalveluiden ja Benjamin Maatilatorin kanssa. Voitimme valtakunnallisen sauvakävelyletkaennätyksen ja saimme Suomen Ladun ja Trekki-kaupan lahjakortin. Talviuinnin harrastusta markkinoimme yhdessä kunnan vapaa-aikapalveluiden kanssa järjestämällä helmikuussa Ystävänpäivän talviuintitapahtuman ja lokakuussa Kansallisen Talviuintikauden avajaiset. Jäsenistöltä tulleen toiveen ja ehdotuksen pohjalta järjestettiin myös 24 h-talviuintitapahtuma. Talkooväki on ollut edelleen ahkerana. Saukkoreiteillä riitti raivausta runsaslumisen talven ansiosta. Pukkikankaalla ja Veteraanimajan alueella oli mm. polttopuiden tekoa, haravointia, laiturin huoltoa ja parannusta avannon pintavedenpyörittäjän toimivuudeksi. 2(11)

3 2. YHDISTYSTOIMINTA 2.1. Jäsenistö Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 367. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia todella aktiivisia jäseniä on tullut mukaan toimintaan. Joitakin on jäänyt pois tai siirtynyt paikkakunnan vaihdoksen myötä toiseen Latuyhdistykseen Hallitus ja toimihenkilöt Puheenjohtaja Seppo Arola Varapuheenjohtaja, jäsen Aija Lehtinen Sihteeri Tuula Forström Jäsen Eila Kiili Jäsen Harri Forsgren Jäsen Johanna Kälviä Jäsen Pertti Kaarnakoski Jäsen Niina Malassu Varajäsen Taina Vauli Varajäsen Marja Kausalainen Taloudenhoitaja Erkki Haapalahti Toiminnantarkastajat Merja Särkkä ja Tapio Mamia Varatoiminnantarkastajat Petri Kärkelä ja Juha Laitinen Kirjanpito Kausalan Laskenta Oy Hallituksen tukena toimineet jaokset Avantouintijaoksen vetäjinä olivat Pertti Kaarnakoski ja Auvo Vepsä. Retkeilyjaoksen vetäjänä oli Pekka Ahokas ja pyöräilyssä Harri Forsgren Kokoukset Yhdistyksen sääntömääräisiä yleisiä kokouksia oli kaksi kertaa. - Kevätkokous Kahvituvalla. Paikalla oli 18 yhdistyksen jäsentä. - Syyskokous 8.11.Harjunmajalla. Paikalla oli 24 yhdistyksen jäsentä. Yhdistyksen hallitus kokoontui 11 kertaa. Kokoukset olivat aina päätösvaltaisia. Hallituksen kokouksista yksi pidettiin Erkki Haapalahden kotona ja toinen Seppo Arolan kesäpaikalla, muut kokoukset pidettiin kololla. Kouvolan alueen latuyhdistysten tapaamiseen Anjalaan osallistuivat 5.2. Seppo Arola, Aija Lehtinen ja Harri Forsgren. Suomen Ladun kevätliittokokoukseen Hyvinkäälle osallistuivat Seppo Arola, Eila Kiili ja Aija Lehtinen. Kymi-Vuoksen Latualueen aluekokoukseen Karhulaan osallistuivat Seppo Arola, Eila Kiili ja Harri Forsgren. 3(11)

4 Veteraanimajan katselmuspalaverissa Irina Barkmanin kanssa olivat Seppo Arola ja Pertti Kaarnakoski. Suomen Ladun syysliittokokoukseen Vaasaan osallistuivat Seppo Arola, Eila Kiili ja Aija Lehtinen Palaveriin vapaa-aikatoimen kanssa vuoden 2012 alustavista tapahtumista ja mm. lasten kulttuuriviikkojen tapahtumista, mukana kokouksessa oli Seppo Arola ja Aija Lehtinen 3. VARSINAINEN TOIMINTA Lasten Muumihiihtokoulussa oli 24 lasta ja 10 ohjaajaa. Muumien hiihtokoulun aikana harjoiteltiin ja opittiin seuraavat hiihtotekniikat: askelkäännös kantojen ympäri, lapinkäännös, sauvoitta hiihto, vuorohiihto, kaatuminen ja ylösnousu, sivuttaisnousu, mäenlasku, tasatyöntö ja haaranousu. Lapset opettelivat innolla hiihtoa vaikka välillä pakkanen hipoi -20 C. Lämmin mehu maistui tunnin hiihtotemppujen harjoittelun jälkeen. Vanhemmat olivat mukana yhtenä iltana, kun Muumikoululaiset hiihtivät metsään makkaratulille. Yllätysvieraana paikalla piipahti myös Muumi. Keväällä Metsämörrikoulussa oli 17 lasta, 5 ohjaajaa ja Metsämörri. Lapset tutustuivat liikunnan ja leikin avulla luontoon kevään aikana kuusi kertaa. Syksyllä Metsämörrikoulussa oli 15 lasta, 3-4 ohjaajaa ja Metsämörri. Metsämörrikoulua oli syksyllä kuusi kertaa. Liikuimme luonnossa kuunnellen, katsellen ja oppien samalla kunnioittamaan luontoa. Lapsille metsä on mielenkiintoinen seikkailupaikka, missä aika kuluu nopeasti ja aina oppii jotain uutta. Mörrikoulussa on eri päiville jokin teema tai aihe. Puhumme mm. roskaamisesta ja jokamiehenoikeuksista, jotka kuuluvat kaikille metsässä liikkujille. Myös Metsämörri kävi kertomassa lapsille miten luonnossa liikutaan ja mitä siellä voi tehdä. ****************************************** Suluissa tapahtumissa talkoihin osallistujien määrä Tammikuu: 9.1. Lumikenkäretki Lyöttilään,. 14 osallistui. Räntä- ja lumisade siivitti alkumatkaa. Saimme piilotettua reissussa yhden geokätkönkin Pirunpesälle. 4(11)

5 20.1. Nuorten Kylät- projektin mukana alakoululla aarrejahtia = lasten geokätköilyä ennakkoon suunnitteli ja toteutti koululla (2) 21.1 Kuutamohiihto Pukkikankaalle, 26 osallistujaa Seuratuki-infoon yhdistyksille, Ravilinnaan osallistui Lasten Muumihiihtokoulu alkoi. Helmikuu: 9.2. Nuorisotyöryhmän palaveri 4 aktiivia mukana Kymenlaakson Liikunta ry:n palkitsemistilaisuus Kotka: Vuoden 2010 Iitin Liikuttaja palkinto, kolme oli palkintoa hakemassa Ystävänpäivän talviuintitapahtuma. (4 talkoissa) n. 70 osallistujaa Avantouinnin SM-kilpailut Joensuussa kaksi osallistujaa Koko perheen kuutamohiihto Radansuu (4) Pakkasta -24 C. Osallistui yhdeksän urheaa hiihtäjää, kera talkoolaisten Ulkoiluta Pipoa-tapahtuma (6) n. 30 osallistujaa Seuratuki-info Ravilinnassa yhdistyksille. (2) Iitin Laturetki (7). n. 80 osallistujaa Maaliskuu: 8.3. Peltohiiren päiväkodin laskiaistapahtumassa avustamassa oli (2) talkoolaista 8.3. Yhdistysten ja kunnan yhteinen Naistenpäivän hiihto ja laskiaistapahtuma hiihtomajalla (4) n. 30 osallistujaa Ensimmäinen 24h talviuintimaraton Veteraanimajalla 45 osallistujaa. Kunnanvaltuutettu Suhonen tuli tapahtuman päätteeksi kehumaan Talviuimareita laajasta huomiosta mediassa ja Iitin nostamisesta otsikoihin positiivisella ja terveyttä edistävällä tavalla. 5(11)

6 12.3. Repoveden Elämyspäivillä, oli yhdeksän osallistujaa Kuutamohiihto Veittostensuolle 18 osallistujaa Iitin Ladun kevätkokous Kahvituvalla Peltohiiren päiväkodin 10v juhliin oli kutsuttu kaksi edustajaa Suomen Ladun Toimihenkilökoulutukseen osallistui yksi hallituksen uusi jäsen Kansanedustajaehdokas Laukkanen tarjosi talviuimareille Veteraanimajan saunalla makkarat ja munkkikahvit (4) Lumikenkäretki Heisanharjulle Jaalaan yhdessä Jaalan Jaloisten kanssa, 13 mukana lumikengillä Veteraanimajan alueen suunnittelupalaveri (3) Syöpäyhdistyksen tapahtumassa Veteraanimajalla oli avustamassa (2) Huhtikuu: 6.4. Sauvakävelypalaveri yhteistyötahojen kanssa (2) 9.4. Kymi-Vuoksen aluekoulutus Karhulassa (3+sihteeri) Suomen Ladun kevätliittokokous Hyvinkäällä (3) Trullivaellus Kyöpelivuorelle (Pukkikankaalle) (3) 12 osallistujaa. Suosio ei tänäkään vuonna ottanut tuulta purjeisiin, joten ensivuonna Trullit ei vaella Pukkikankaalle Kouvolan alueen latuyhdistysten talvikauden päättäjäiset Orilammen majalla, vieraiksi saimme latulaisia Ähtäristä ja Keuruulta asti, 28 osallistujaa Toukokuu: 1.5. Geokätköilijöiden miitti Veteraanimajalla (4) Paikalle kerääntyi toistasataa innokasta kätköilijää 5.5. Kevään ensimmäinen viikkopyöräily suuntautui Harjunmajalle Mankalaan 21 osallistujaa Ryhmäperhepäiväkoti Kanttarellin retkellä Vieterinpuistossa makkaranpaistossa oli yksi talkoolainen Lasten Metsämörrikoulu alkoi Tornien Taisto tapahtumassa Lyöttilän lintutornilla, 2 henkilöä 8.5. Äitienpäivän kulttuuri-ja liikuntatapahtuma torilla n. 40 osallistujaa Viikkopyöräily Radansuun laavulle 11 pyöräilijä 6(11)

7 14.5. Valtakunnallinen Liiku terveemmäksi päivä. Sauvakävelyletkaennätys keräsi mukaan 80 osallistujaa. (5) Olimme panostaneet tähän tapahtumaan ja laittaneet kaikille järjestöille, yhdistyksille ja yrityksille joko sähköpostilla tai kirjeitse kutsun. Mainostimme tätä kunnan, Benjamin Maatilatorin ja Iitin Ladun tapahtumana. Saimme letkaennätyksen pienenä latuyhdistyksenä ja kuntana. Voitimme Trekki-kaupan lahjakortin, jolla ostimme Iitin Ladulle kaksi vuokrattavaa rinkkaa Kevätlaulajaiset viikkopyöräillen Kalmusaareen. Mukana 16 osallistujaa Viikkopyöräily. Sampola Rieska Jokue, 14 osallistujaa Kesäkuu: 2.6. Urajärvi-pyöräilyyn lähti Ravilinnasta 41 osallistujaa 2+4 talkoolaista 8.6. Seurakunta Pukkikankaalla 20 osallistujaa ja kolme talkoolaista 9.6. Viikkopyöräily Lyöttilän linnoituksille, jossa isäntäpari esitteli linnoitukset 13 osallistujaa Viikkopyöräily Järvenmäenlammelle 15 pyöräilijää Perheretki Päijänteen kansallispuistoon Kelventeen saarelle, mukana oli 16 retkeilijää. Matka koostui laiva- patikointi- ja telttaretkestä kauniille saarelle. Retkikertomus kotisivuillamme viikkopyöräily Hiisiö, Myllylä, Perheniemi 9 osallistujaa 7(11)

8 Suomen Ladun leiripäiville Vantaalle Iitistä matkasi fillareilla kaksi osallistujaa ja yksi kuljetti huoltoautoa. Koskenkylässä kohtasimme muut Kymi- Vuoksen Kimppa Kyytiläiset ja matka jatkui pyöräillen kohti Porvoota. Aamulla jatkoimme pyörillä koti Vantaata ja leiripäivien ohjelmia. Lisää tarinaa leiripäivämatkastamme kotisivullamme. Heinäkuu: 7.7. Viikkopyöräily Perolahteen 10 mukana Viikkopyöräily Sääskjärven ympäri ja käynti Isohiiden veljesten surmapaikalla ja haudalla, 16 pyöräilijää Päivän pyöräretki Verlaan 85 km. 9 pyöräilijää ja huoltoautolla perässä Erkki Viikkopyöräily Lapinkulman reittiä 7 mukana Viikkopyöräily Karralaan, 10 osallistujaa Elokuu: 4.8. Viikkopyöräily Lyöttilään Kylänmäelle, 12 osallistujaa 6.8. Melontaretki Vuolenkoskelta Tapolaan 9 melojaa, retkikertomus kotisivuilla 8.8. Talkoot Pukkikankaalla (8) Viikkopyöräily Hiisiö, Perheniemi Kuninkaantietä 11 pyöräilijää Geocaching Mega Event Tampereelle Härmälään osallistui Iitin Ladusta Viikkopyöräily Saaranen, Rajamaa, 15 mukana pyöräilemässä Patikointi- ja telttaretki Repoveden kansallispuistoon 17 patikoimassa ja 6 jäi telttailemaan, patikoiden vielä seuraavankin päivänä rinkat selässään Viikkopyöräily Sorronniemeen 18 osallistujaa Iitti Esillä Tapahtuma Ravilinnassa (8) Esittelimme pihalla toimintaamme. Paikalla oli kanootteja, teltta, rinkka, trangia, polkupyörä, kävelysauvat ym Karhulan Ladun kutsumana Geomiittiin osallistui ja viikonloppua heidän mökillä viettämässä oli 4 Iitin Latulaista Metsämörritalkoot (4) Syyskuu: 1.9. Viikkopyöräily Kalmusaareen 20 pyöräilijää 6.9. Metsämörrikoulu alkoi. Lasten Metsämörrikoulussa syksyllä oli 15 lasta, 3-4 ohjaajaa ja Metsämörri. Metsämörrikoulua oli syksyllä kuusi kertaa Veteraanit Veteraanimajalla (4) 21 osallistujaa 9.9. Kuutamokävely Pukkikankaalle 16 kävelijää Kymenlaakson Syöpäyhdistys Iitin osasto Pukkikankaalla (2) osallistui Veteraanimajan rannan siivousta ja polttopuutalkoita (16) Juustopolku Heinola, n. 10 osallistujaa 8(11)

9 Lokakuu: Hyväseura seminaari (3) Ruskamelonta Arrajärveltä Tapolaan 7 melojaa Iitin kunnan ruskaretki (4) 70 osallistujaa Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä (4) n. 50 osallistui Kymi-Vuoksen aluekokous Leikarissa (3+sihteeri) Kuutamokävely Pukkikankaalle 31 osallistujaa Kansalliset Talviuintikauden avajaiset Veteraanimajalla, 48 osallistujaa Suomen Ladun syysliittokokous Vaasa (3) Myllykosken Ladun 60v- juhlissa 2 henkilöä Heli-yhdistyksen liikuntapäivän nokipannukahvien keitossa oli (2) Jaalan Jaloisten 20-vuotisjuhlassa mukana oli (3) Marraskuu: Iitin Ladun syyskokous KkV:n Harjun majalla Marraskuun kuutamohiihto/kävelyllä, 23 osallistujaa Aktiivien palkitseminen ruokailulla Matkakeitaalla n. 20 mukana Salpapolulla oli vaeltamassa ja tutustumassa 16. Retkestä on kuvitettu kertomus kotisivuillamme Joulukausalan avajaiset Kausalan torilla (3) Kulttuuriretki jäsenille Lahden kaupungin teatteriin Pesärikkoa katsomassa oli 33 jäsentä Palaveri vapaa-aikapalveluiden kanssa tulevan vuoden yhteisistä tapahtumista Joulukuu: Kuutamokävely/-hiihto Pukkikankaalle. Lunta oli juuri sen verran satanut, että ensimmäiset innokkaimmat tulivat hiihtäen. Glögi- ja makkaratarjoilu 11 osallistujaa Uusi Vuosi vaihtui Veteraanimajalla saunoen, tinaa valaen ja makkaraa paistellen. Nokipannukahvin lomassa turinoitiin ja tietysti paukkuja paukuteltiin myös. Uutta Vuotta vastaanottamaan saapui 28 latulaista. 9(11)

10 3.2. TALKOOTOIMINTA Alkuvuodesta lumetettiin hiihtoreittejä sekä sahattiin lumen painamia oksia hiihtäjien tieltä. Kesällä Saukko-reitille tehtiin vuosittainen kasvuston poistoraivaus. Saukkoreitille käytettiin vuoden aikana yhteensä noin 55 talkootyötuntia, joista saatiin Iitin kunnalta yhteistyösopimuksen mukainen avustus. Keväällä Pukkikankaan huoltotöihin kuuluivat muutamana päivänä polttopuutalkoot. Puuvajan ulkoseinustalla talvehtineet polttopuut siirrettiin sisään. Veteraanimajan avannolla syyskesästä laiturin niveltä parannettiin lämpömaton suorana pysymiseksi ja siirrettiin sähköjohdotus laiturikannen alle. Syksyllä asennettiin varoitusliput avantopaikan ympärille. Talkootunteja Veteraanimajan saunalla oli vuoden aikana yhteensä yli 125 tuntia, joista osasta saatiin kunnalta Saukkosopimukseen verrattava talkootyöavustus. Yleiset pihatalkoot menivät uimareiden hyötyliikunnan / puhtaan talkootyön piikkiin, niistä ahkeroijat palkittiin makkaroilla ja nokipannukahvilla. Päiväkodeilla ja koululla käytiin avustamassa mm. makkaranpaistossa, tutustuttamassa lapsia lumikengillä kävelyyn ja aarteenetsintää organisoimassa. 4. KOULUTUS Seuratuki-infoon yhdistyksille, Ravilinnaan osallistui Erkki Haapalahti ja Aija Lehtinen Toimihenkilökoulutus Helsinki, osallistui Harri Forsgren 9.4. Kymi-Vuoksen Latualueen aluekoulutukseen. Karhulaan osallistuivat, Seppo Arola, Harri Forsgren, Aija Lehtinen ja Tuula Forström Hyväseura seminaariin Ravilinnassa osallistui Erkki Haapalahti, Seppo Arola ja Harri Forsgren Liikuntaleikkikoulunohjaaja koulutukseen osallistui Aija Lehtinen 5. TIEDOTUSTOIMINTA Jäsentiedote Kipinä ilmestyi kaksi kertaa: talvella ja syksyllä. Sääntömääräisistä kevät- ja syyskokouksista ilmoitettiin Iitinseutu-lehdessä. Kunnan ja yhdistysten kanssa yhteistyössä toteutetuista tapahtumista ilmoittelimme tai kirjoitimme juttua etukäteen paikallislehteen, mm. Ystävänpäivän Talviuintitapahtuma, Ulkoiluta Pipoa-tapahtuma, Naistenpäivän hiihto- ja laskiaistapahtuma, Äitienpäivän Kulttuuri- ja liikuntatapahtuma, Valtakunnallinen Liiku Terveemmäksi sauvakävelyletkatapahtuma, Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilutapahtuma ja Kansallisen Talviuintikauden avajais-tapahtuma. Muumihiihto- ja Metsämörrikouluista ilmoitettiin Iitinseutu-lehdessä. 10(11)

11 6. TALOUS 7. YHTEENVETO Iitin Ladun tapahtumista ilmoitettiin Iitinseudun seurapalstalla, ja seinäilmoituksia oli mm. päiväkotien, ryhmäperhepäiväkotien, kirjaston, Ravilinnan, Pukkikankaan ja kauppaliikkeiden ilmoitustaululla. Iitin Ladun kotisivuja päivitettiin ahkerasti. Tulevista tapahtumista ja retkistä kerrottiin etusivulla. Jäsenten lähettämiä retkikertomuksia ja valokuvia lisättiin sivuille. Uusien kotisivujen muokkaaminen oli työn alla. Yhdistyksen tulos vuodelta 2011 on + 703,94. Talous on vakaa. Tasearvo ja säästöt vuoden lopussa olivat 10837,71 euroa omaa pääomaa, lyhytaikaiset kirjanpidolliset siirtovelat olivat 121,28 euroa. Tuloslaskelma ja tase ovat liitteinä. Suurin yksittäinen yhdistyksen taloutta tukenut kirjanpidon ulkopuolinen sponsorointi on vuoden aikana ollut jäsentiedotteiden tulostus/painatus. Tuen tarkkaa euromäärää ei voida arvioida. Jäsenmaksut ovat olleet vuonna 2011 seuraavat: 1. jäsen 19, perhejäsenyys 27, nuoriso- ja rinnakkaisjäsen 11. Maksaneita jäseniä oli 334 kappaletta jäsenluettelon mukaan. Yhteistyö on ollut vuoden aikana vilkasta ja antoisaa kunnan vapaa-aikatoimen ja muiden paikallisten yhdistysten kanssa. Veteraanimajan alueen ja päärakennuksen jatkokehittäminen sekä saneeraus etenee hiljalleen. Yhteistyötä on ollut myös Kymi-Vuoksen latualueen latuyhdistysten kanssa. Esimerkiksi yhteiset kimppakyydit toteutuivat hienosti Leiripäiville ja SL:n liittokokoukseen Vaasaan missä oli mukana kolme Iitin Ladun jäsentä. Yhteisiä retkiä järjestettiin myös Jaalan Jaloisten ja Kuusaan Ladun kanssa. Osuuskauppa Ympäristön paikallinen S-market tuki Muumihiihtokoulua tänäkin vuonna tuotelahjoituksilla. Kiitämme kunnan vapaa-aikapalveluita, yhdistyksemme ahkeria vapaaehtoisia ja muita toimintaamme tukeneita yhteistyökumppaneita onnistuneista tapahtumista. Kiitämme myös jäseniämme sekä kuntalaisia osallistumisestanne tapahtumiimme. Liitteet: Tilinpäätös, tuloslaskelma ja tase. Hallitus 11(11)

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Vuosi 2010 oli yhdistyksen 23. toimintavuosi. Liikuntaa harrastettiin silloinkin monipuolisesti kaikkina vuodenaikoina.

IITIN LATU RY. Vuosi 2010 oli yhdistyksen 23. toimintavuosi. Liikuntaa harrastettiin silloinkin monipuolisesti kaikkina vuodenaikoina. IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2010-31.12.2010 1. YLEISTÄ Vuosi 2010 oli yhdistyksen 23. toimintavuosi. Liikuntaa harrastettiin silloinkin monipuolisesti kaikkina vuodenaikoina. Perinteiseen Muumihiihtokouluun

Lisätiedot

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Sisältö 1 Yleistä 2 2 Yhdistystoiminta 2 2.1 istö............................................ 2 2.2 Hallitus ja toimihenkilöt...................................

Lisätiedot

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012 Sisältö 1 Yleistä 2 2 Yhdistystoiminta 2 2.1 istö..................................... 2 2.2 Hallitus ja toimihenkilöt............................

Lisätiedot

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018

IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2018 Olemme mukana Suomen Ladun juhlavuodessa liikkumalla luonnossa iittiläisin voimin. sivu 1(8) Hyvät Kipinän lukijat Hiihtäjät vaihtuvat vuosikymmenten saatossa, mutta suomalaisilla on oma paikkansa hiihtokansojen

Lisätiedot

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 LATUALUEEN YHTEISELOSTA

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 1/2010 LATUALUEEN YHTEISELOSTA L I I K U N N A N K I P I N Ä LATUALUEEN YHTEISELOSTA Vuoden 2009 elokuussa aloitimme Kouvolan seudun latuyhdistysten yhteistyön. Vietimme keskusteluiltaa Kouvolan Ladun Latupirtillä alueemme yhteistyömahdollisuuksista.

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 2/2012

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 2/2012 Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 2/2012 Melojia Kymijoella syksyllä 2011 Hyvät Iitin Ladun jäsenet Jäsenyys latuyhdistyksessä on jokaisen liikkuvan henkilön hyvä arvovalinta. Latulaiseksi kasvetaan

Lisätiedot

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2011. Hyvät Iitin Ladun jäsenet,

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2011. Hyvät Iitin Ladun jäsenet, L I I K U N N A N K I P I N Ä Hyvät Iitin Ladun jäsenet, Tämä vuosi alkoi upean juhlallisesti. Helmikuussa saimme vastaanottaa vuoden 2010 Iitin Liikuttaja -palkinnon. Toukokuussa Suomen Latu palkitsi

Lisätiedot

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010. Retkimuistoja Iitin Ladun alkuvuosilta

L I I K U N N A N K I P I N Ä IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010 IITIN LATU RY JÄSENTIEDOTE 2/2010. Retkimuistoja Iitin Ladun alkuvuosilta L I I K U N N A N K I P I N Ä Maritta Saarenpää kuvasi kesäillan pyöräilijät vuonna 2009. Otammeko opiksi tästä? Retkimuistoja Iitin Ladun alkuvuosilta Keväinen hiihtoretki Repovedelle Iitin Ladun toimintaan

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2015 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Pukkikankaan kota jouluna 2011. Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2012

Pukkikankaan kota jouluna 2011. Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2012 Pukkikankaan kota jouluna 2011 Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2012 Tervehdys, latulaiset Kiitos kuluneesta vuodesta ja arvokkaasta yhteistyöstä, jota teemme eri sektoreilla. Yhteistyön merkeissä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2016 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2013

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2013 Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1/2013 Viimevuoden viimeinen syysmyrsky vai ensimmäinen talvimyrsky? Hyvät Kipinän lukijat Allekirjoittaneella on takanaan kolme vuotta latulaisena. Kaikenlaista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2014 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1 / iikunnan kipinä. Viime vuonna helmikuun lumikenkäretki sattui pakkaspäivälle.

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1 / iikunnan kipinä. Viime vuonna helmikuun lumikenkäretki sattui pakkaspäivälle. Iitin tu ry:n tiedotuslehden julkaisu 1 / 2017 iikunnan kipinä Viime vuonna helmikuun lumikenkäretki sattui pakkaspäivälle. Ollako latulainen kotikoivikossa vai tunturivarvikossa Mietteessä on pohdittavaa

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehti 1/2019

Iitin Latu ry:n tiedotuslehti 1/2019 Olemme mukana iittiläisten liikuttajana ja talkoorakentajana, kuvassa on syksyllä 2018 pystytetty luontopäiväkodin uusi taukopaikka talkoolaisineen hiihtomajan maastossa. sivu 1(12) Hyvät liikkuvat latulaiset

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2017 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013

Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Sisältö 1 Yleistä 2 2 Yhdistystoiminta 2 2.1 istö............................................ 2 2.2 Hallitus ja toimihenkilöt...................................

Lisätiedot

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! 3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com Pieksän Ladun Jäsentiedote 2015 www.pieksanlatu.fi pieksanlatu(at)gmail.com 1 Hei Latulaiset ja ulkoilukansa! Hiihtokauden lähestyessä toivotan kaikki ulkoilijat jälleen tervetulleeksi hiihtämään Partaharjun

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015 Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa. Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen oikea talvi. Vuosi sitten näytti aivan

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0 SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla

Lisätiedot

Ulkoile Osallistu Vaikuta

Ulkoile Osallistu Vaikuta Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen - valitaan puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa, 4 ääntenlaskijaa 3. Virallisten kokousedustajien toteaminen 4. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu Kesä-syksy / 2016. iikunnan kipinä. Hämäläismaisemaa Aulangon näköalatasanteelta

Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu Kesä-syksy / 2016. iikunnan kipinä. Hämäläismaisemaa Aulangon näköalatasanteelta Iitin Latu ry:n tiedotuslehden julkaisu Kesä-syksy / 2016 iikunnan kipinä Hämäläismaisemaa Aulangon näköalatasanteelta Miten meidän perheestä tuli latulaisia Perheemme muutti Kausalaan kuusi vuotta sitten.

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Napakelkka on Laskiaisriehan suosikkivempain ollut jo vuosia. Päät ovat varmaan pyörällä aisan molemmissa

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00 JÄSENTIEDOTE 2011 HUOVINRETKI RY Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 1963 www.huovinretki.fi Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen 19.00 Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Tapahtumakalenteri 2019 SÄILYTÄ! Ulkoilukahvio palvelee Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Puijon Latu on Suomen Latu ry:n Kuopiossa toimiva jäsenyhdistys. Postiosoite:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot