Kaupunginhallitus hyväksyy, että Äänejärven rantapuiston asemakaavan muutos laitetaan vi reille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallitus hyväksyy, että Äänejärven rantapuiston asemakaavan muutos laitetaan vi reille."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Äänejärven rantapuiston asemakaava 484/ /2013 KH Tekninen lautakunta on hyväksynyt Äänejärven rantapuiston yleissuunnitelman, joka käsittää mm. uimarannan ja sen yhteyteen sijoittuvan kioski-kahvilarakennuksen rakentamisen. Hyväksymispäätöksessään tekninen lautakunta esittää kaupunginhallituksel le rantapuiston aluetta koskevan asemakaavan muuttamista suunnitellun uimarannan osalta VV-alueeksi ja rakennusoikeuden merkitsemistä kaavaan huolto- ja kioskirakentamista varten. Kaupunginjohtajan ehdotus: Äänejärven ranta-alueelle laaditut asemakaavat on hyväksytty eri vaiheissa vuosien välisenä aikana. Kaavamerkinnät ja -määräykset ovat monilta osiltaan vanhentuneet. Uimarannan rakentamiseen liittyvän alueen lisäksi Äänejärven ranta-alueen asemakaava on tarkoituk senmukaista saattaa ajan tasalle samassa yhteydessä laajemman alueen osalta. Muutosalueeksi esitetään hautausmaan pohjoisreu nan ja Siltakadun välistä aluetta sekä Äänejärven vesialuetta ja kir jastotalon tonttia. (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh ) Kaupunginhallitus hyväksyy, että Äänejärven rantapuiston asemakaavan muutos laitetaan vi reille. Päätös: KH Kaavaluonnokseen on merkitty Rauhankadun ja Äänekoskentien väli nen osa suun nittelualueesta puistoksi (VP), joka on tarkoitettu puistomai sena ra kennettavaksi. Rauhankadulta pohjoiseen jatkuva metsikkö on lä hivirkistysaluetta (VL), jota ei ole tarkoitus rakentaa varsinaisek si puistoksi. Varsinaiseen Rantapuistoon on kaavoitettu ohjeellisella merkinnällä (vv) alue uimapaikan rakentamista varten teknisen lautakunnan hy-

2 Kaupunginjohtajan ehdotus: väksymän suunnitelman pohjalta. Matonpesupaikan eteläpuolel le sijoittuvan kioski-kahvilan rakennusoikeudeksi esitetään 100 k-m2. Ohjeellisilla merkinnöillä on osoitettu myös venevalkama ja pallokenttäalueet sekä keskeiset puistossa sijaitsevat kevyen liikenteen yhteydet. Kaupungintalon alapuolinen osa Rantapuistosta on osoitettu ohjeellisella ra-mer kinnällä puiston osaksi, johon saa sijoittaa puistossa järjestettäviin tapahtumiin liittyviä pienikokoisia rakennuksia, rakennelmia ja rakenteita. Merkintä mahdollistaa esim. Keitelejazzin toimintojen sijoittamisen nykyistä laajemmalle alueelle kaupungintalon ja Ää nejärven rannan väliin. Nykyistä kirjastotalon tonttia on laajennettu kiinni Äänekoskentiehen siten, että Äänekoskentien ja Wessmanninkadun kulmauksessa sijaitseva kauppiasmuistomerkki sijoittuu erilliselle katuaukioksi merkitylle alueelle. Kirjastotalon tontin käyttötarkoitusta on laajennettu: alueelle saisi sijoittaa kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten lisäksi myös hotelli- ja ravintolatiloja. Mahdollisen uuden rakentami sen lähtökohtana tulee pitää kirjastotalon arkkitehtuuria: kaava mää räyksen mukaan rakentamisen tu lee ma te ri aa leil taan ja mas soit te lul taan muo dostaa ole mas sa ole van raken nuk sen kans sa yhte näi nen kokonaisuus. Tontille voisi sijoittaa keskus tan puolelta III- ja rannan puo lelta IV-kerroksisen rakennuksen. (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh ) Kaupunginhallitus hyväksyy, että päivätyn luonnoksen perusteella suoritetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukainen valmisteluvaiheen kuuleminen. Pyydetään luonnoksesta lausunnot ympäristölautakunnalta ja vapaa-aikalautakunnalta sekä Äänekosken Yrittäjiltä ja Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyk seltä. Päätös: KH Valmisteluvaiheen kuuleminen on järjestetty Nähtävilläoloaikana kaupungille ei ole toimitettu mielipiteitä kaavaluonnoksesta. Lautakunnat ovat toimittaneet pyydetyt lausunnot. Ympäristölautakunta toteaa, että ympäristön kannalta olisi parempi, että viemäröinti ulotettaisiin myös tapahtumien järjestämisalueelle,

3 mikä mahdollistaisi siirrettäviä käymälöitä kehittyneemmät ratkaisut. Tähän liittyen olisi hyvä varautua osoittamaan alueelle vähän rakennusoikeutta. VL-alueelle tulisi lisätä luo-merkintä, koska alueelta on tullut tietoon tuore liito-oravahavainto. Kaavoittajan vastine: Merkitään rannan tapahtuma-alueelle (ra) 200 k-m2:n rakennusoikeus ja lisätään Rauhankadun kääntöpaikan pohjoispuoliselle VL-alueelle merkintä (s-2), jonka mukaan alueella tulee säilyttää liito-oravan liikkumisen kannalta riittävä puusto. Vapaa-aikalautakunta kiinnittää huomiota Rantapuiston rakentamisessa noudatettaviin periaatteisiin, mm. lasten turvallinen uima-alue on merkittävä selvästi ottaen huomioon veden virtaukset, osoitettava turvallinen reitti veneilyliikenteelle, kuntoiluvälineitä hankittaessa tulee olla yhteydessä liikuntatoimeen ja alueelle tulee tehdä sen historiasta kertovia opastauluja (asutus, uitot, kiramo, halkolaarit/pässinrata). Kaavoittajan vastine: Asemakaavassa uimarannan ja puistoalueen sisäiset järjestelyt osoitetaan ohjeellisin kaavamerkinnöin. Saatetaan lautakunnan esittämät näkökohdat ja ehdotukset tiedoksi tekniselle toimelle, joka vastaa alueen rakennuttamisesta. Ei muutosta kaavaan. Merkittävin muutos valmisteluvaiheen kaavaluonnokseen nähden esitetään kirjastotalon eteläpuolelle. Luonnoksessa kulttuuritoiminnan rakennuksille sekä hotelli- ja ravintolatiloille varattu kortteli on ehdotuksessa jaettu kolmeen osaan: kirjastotalon tontiksi (Y-1), autopaikkojen korttelialueeksi (LPA) sekä uudeksi asuinkerrostalojen sekä liike- ja toimistorakennusten tontiksi (AKK). Kirjastotalon tontilla sallitaan yksityiset ja julkiset palvelut sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomat työtilat. Tontilla on mahdollista laajentaa rakennusta rannan suuntaan voimassa olevan asemakaavan periaatteen mukaisesti. LPA-alueeksi on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa kirjaston tonttiin kuuluva pysäköintialue, jolle kirjaston tontin autopaikkojen lisäksi on merkitty sijoitettavaksi osa uuden AKK-tontin autopaikoista. Uusi AKK-tontti mahdollistaisi pysäköintialueelta rantaan päin sijoittuvalle tasanteelle kahdeksankerroksisen asuinkerrostalon tai hotellin rakentamisen. Mahdollista on sijoittaa rakennukseen myös muita liike- ja toimistotiloja tai näiden käyttötarkoitusten yhdistelmiä. Äänekoskentieltä Rantapuistoon johtavaa kevyen liikenteen väylää joudutaan siirtämään rannan suuntaan. Myös samasta liittymästä

4 Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: kirjaston pysäköintialueelle johtava puistoväylä jää uudelle tontille ja kulkuyhteys joudutaan linjaamaan uudelleen. Rakennus tukeutuu sijainniltaan kaupungintalon ja kirjaston alapuolitse kulkevaan kevyen liikenteen yhteyteen ja materiaaleiltaan rakennus täydentää viereisten julkisten rakennusten kokonaisuutta. Suolahden suunnasta keskustaan saavuttaessa rakennus toimii maamerkkinä ja porttiaiheena kaupalliselle keskustalle. Porttiaiheen mahdollisen toisen tornin sijoittamismahdollisuudet Äänekoskentien eteläpuolelle tutkitaan jatkossa erillisessä kaavaprosessissa. Uuden rakennuksen seinälinja sijoittuu runsaan parinkymmenen metrin päähän Äänekoskentien ajoradasta, minkä johdosta tielle avautuville ulkoseinille, ikkunoille ja muille rakenteille on asetettu ääneneristävyysvaatimukset. Julkisivumateriaalin lisäksi on määräys mm. parvekkeiden toteuttamisesta. Rakennukset tulee liittää kaukolämpöverkkoon. Kaavakartta on liitteenä, muu kaava-aineisto esitellään kokouksessa. (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh ) Kaupunginhallitus hyväksyy, että Äänejärven rantapuiston asemakaavan ehdotusvaiheen kuuleminen suoritetaan päivätyn kaavaehdotuksen perusteella. Pyydetään ehdotuksesta lausunnot tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta, Keski-Suomen museolta, Keski-Suomen pelastuslaitokselta sekä Äänekosken Energia Oy:ltä ja Äänekosken Yrittäjät ry.:ltä. Oikeutetaan kaavoituspäällikkö tekemään kaavaehdotukseen ennen nähtävillepanoa teknisluonteisia tarkistuksia. Päätös: KH Ehdotusvaiheen kuuleminen on suoritettu Pyydettyjen lausuntojen lisäksi lausunnon on jättänyt ehdotusvaiheessa myös Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys. Keski-Suomen museo pitää puutteena sitä, ettei kaavan taustaselvityksissä ole mainittu Modernin rakennusperinnön inventointia (2014).

5 Museon mielestä kirjastorakennukselle tulisi laittaa suojelumerkintä: v valmistunut kirjasto ja v valmistunut kaupungintalo muodostavat yhtenäisen julkisten rakennusten arkkitehtonisesti, hallintohistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaan 1980-luvun kokonaisuuden, joka on ehdolla maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi käynnistymässä olevan maakuntakaavan laatimisen yhteydessä. Kokonaisuus kuvastaa hyvällä tavalla ns. Oulun koulun regionalistista punatiiliarkkitehtuuria hyvin alkuperäisessä asussaan sekä sisätiloiltaan että ulkoasultaan. Korjaus- ja muutossuunnitelmista tulisi lisäksi kuulla museoviranomaisia ennen rakennus- ja toimenpidelupien hyväksymistä. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta museolla ei ole huomautettavaa. Ympäristölautakunta toteaa, että kirjaston eteläpuolelle esitetyllä tontilla tulisi liikennetärinän aiheuttamat haitat selvittää jo maankäytön suunnittelussa ja ottaa tarvittaessa huomioon kaavamääräyksissä. Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys huomauttaa, että toteutuessaan kaavaehdotus heikentäisi Äänekosken ympäristön viihtyvyyttä ja pilaisi Äänekosken mainetta ympäristöystävällisenä, lähellä luontoa olevana teollisuuspikkukaupunkina. Kaava synnyttäisi muusta rakentamisesta jyrkästi poikkeavan kerrostalonäkymän ja vähentäisi virkistyskäyttöön tarkoitettuja pyöräily- ja kävely-yhteyksiä. Rantamaisemaa ei tulisi pilata suurkaupunkeihin kuuluvilla ylikorkeilla rakennuksilla - tulisi pitäytyä pienimuotoisuudessa ja korostaa luontoarvoja matalilla ja riittävästi luontoon sulautuvilla rakennuksilla. Äänekosken Yrittäjät ry:n lausunnon mukaan rinteessa sijaitseva kerrostalotontti mahdollistaisi parkkihallin toteuttamisen ja se tulisi sallia kaavassa. Kaavamerkinnät ovat liian rajaavia eikä kaikkia mahdollisuuksia voida hyödyntää. Alimman kerroksen rakennusoikeus (362 m2) ei ole riittävä aulan/ ravintolatilan tekemiseen. Kaavamerkintöjä tulisi väljentää; rakennukset voitaisiin sijoittaa maastonmuotojen ja tontilla vallitsevien olosuhteiden mukaan. Kaavan sallima rakennusoikeus (2900 k-m2) ei ole riittävä. Teknisellä lautakunnalla, Keski-Suomen pelastuslaitoksella ja Äänekosken Energia Oy:llä ei ole huomauttamista. Kaavoittajan vastine:

6 Museon lausuntoon perustuen lisätään kaavaselostuksen kohtaan keskeiset taustaselvitykset Modernin rakennusperinnön inventointi vuodelta Kirjastorakennusta koskee kaavan yleismääräys: "Korttelin rakennusten tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus. Rakennusten tulee olla arkkitehtonisesti korkealuokkaisia, mittasuhteiltaan sopusointuisia sekä väritykseltään ja muotokieleltään ympäristöön sopivia." Yleismääräyksen voi katsoa riittävän turvaamaan kirjaston ja sen lähiympäristön arvon säilymisen myös ilman erillistä suojelumerkintää, kun kaavaehdotukseen lisätään seuraava määräys: "Kirjastorakennuksen osalta museoviranomaiselle tulee antaa mahdollisuus lausunnon antamiseen ennen rakennus- ja toimenpideluvan hyväksymistä". Ympäristölautakunnan lausunnon perusteella lisätään kaavaan yleismääräys: "Rakentajan on huolehdittava siitä, että yleisten teiden ja/tai rautatien läheisyyteen rakennettaessa melu- ja tärinäolosuhteet on tarkemmin selvitetty eivätkä sallitut melutason ohjearvot ylity. Tärinän vaikutus tulee huomioida rakennusten sijoitusratkaisuissa". Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen lausunnon osalta todetaan, että myös voimassa olevan asemakaavan mukainen rakentaminen olisi muuttamassa Rantapuiston ilmettä: kaava mahdollistaa rannan puolelta kolmikerroksisen julkisen rakentamisen nykyisen pysäköintialueen alapuoliseen männikköön ilman rakentamisen ympäristövaikutuksiin liittyviä määräyksiä. Kaavamuutoksessa olemassa oleva arkkitehtonisesti ja maisemallisesti arvokas kaupungintalon ja kirjaston muodostama rakennettu ympäristö on muodostanut lähtökohdan uudisrakentamisen suunnittelulle. Kaavaan on liitetty tarpeelliset rakentamisen sopeutumista ympäristöön koskevat määräykset mm. uudisrakennuksen julkisivumateriaalin (poltettu punatiili tai tiililaatta) ja arkkitehtonisen laadun osalta. Korttelin rakennusten tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus, minkä lisäksi rakennusten tulee olla arkkitehtonisesti korkealuokkaisia, mittasuhteiltaan sopusointuisia sekä väritykseltään ja muotokieleltään ympäristöön sopivia. Uuden rakennuspaikan johdosta siirtyy nykyinen pysäköintialueen ja Äänekoskentien välinen kevyt liikenne Äänekoskentien ja Wessmaninkadun kevyen liikenteen väylille. Ainoa uusi rakennettava yhteys on Äänekoskentien liittymästä Rantapuistoon johtava väylä, joka suunnataan nykyisestä liittymästä alemmaksi. Pyöräily- ja

7 kävely-yhteyksien turvallisuuden, jatkuvuuden ja toimivuuden kannalta kaavamuutoksella ei ole merkittävää vaikutusta. Korkeuden osalta kaavassa esitetty uudisrakennus poikkeaa Äänekosken keskustan rakennuskannasta, mutta ratkaisu on perusteltavissa kaavamääräyksellisen ohjauksen lisäksi paikan sijainnilla kaupunkirakenteessa: kohde sijoittuu Suolahden suunnasta saavuttaessa kaupungin kaupallisen ja hallinnollisen ydinkeskustan reunaan. Myös tekeillä olevan Uuden Äänekosken ydinkeskustan suunnitteluhankkeen yhteydessä on esitetty porttiluonteisen kahdeksankerroksisen rakennusmassan sijoittamista Viiskulman alueelle, jota ratkaisua tämä kaavaehdotus on tukemassa. Ei muutosta Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen lausunnon perusteella. Äänekosken Yrittäjät ry:n lausunnon osalta todetaan, että kaavaehdotus perustuu alueelle laadittuun suunnitelmaan, jossa on otettu huomioon arvokkaan rakennuspaikan erityisolosuhteet; mm. sopeutuminen sijainniltaan ja rakennusmateriaaleiltaan kirjaston ja kaupungintalon kokonaisuuteen. Rakennuksen sijainnin määrittelyssä on varauduttu mahdollisesti myöhemmin Äänekoskentien eteläpuolelle kaavoitettavan vastaavanlaisen porttiaiheisen rakennuksen sijoittumiseen. Kaavassa tulee rakennuksen sijainti olla varsin tarkasti määrätty, jotta se sijoittuu samaan linjaan mahdollisesti myöhemmin kaavoitettavan rakennuksen kanssa. Sijaintipaikkaa voidaan kuitenkin väljentää aiheuttamatta merkittävää haittaa mahdolliselle Äänekoskentien eteläpuoleiselle kaavoitukselle: Äänekosken Yrittäjät ry:n lausunnon pohjalta merkitään AKK- korttelin kirjaston puoleinen sitova rakennusala ohjeelliseksi, jolloin rakennuksen tarkka sijainti rannan suunnassa määritellään rakennussuunnittelun yhteydessä. Tarkistuksen johdosta tulee myös mahdolliseksi sijoittaa mahdollisen hotellin ala-aulaan tiloja 8-kerroksisen rakennusmassan viereen toteutettavaan matalampaan osaan edellyttäen, että kaavan edellyttämä autopaikkamäärä saadaan sijoitettua alueelle. Kerrosala on määritelty arkkitehdin (Arkkitehtipalvelu Oy) laatiman luonnostelman perusteella ja se vastaa 8- kerroksisen tornitalon rakennusoikeutta. Kaavan rakennusoikeutta ei lisätä. Kellaripysäköinnin järjestäminen kaavaehdotuksen mukaisen rakennuspaikan alle on haasteellista rakennuksen pienen pohjan alan, liittymien sijoittumisen ja rinnemaaston vuoksi. Kaavaehdotuksessa on pyritty mahdolllsimman edulliseen pysäköinnin toteuttamiseen sijoittamalla p-paikat maantasoratkaisuna kirjaston ja uudisrakennuksen väliin sekä

8 Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: olemassa olevalle p-alueelle. Yrittäjien lausunnon pohjalta AKKtontin p- alueelle voidaan lisätä mahdollisuus sijoittaa autopaikat kahteen tasoon ja sallia myös autipaikkojen sijoittaminen rakennuksen alle. Kaavaan lisätään määräykset: "ma-4 Maanlainen tila, johon voidaan sijoittaa auton säilytyspaikkoja" ja "p-5 Pysäköimispaikka. Alueella sallitaan kahden pysäköintitason rakentaminen". P-aluetta ei sinänsä voida supistaa, koska AKKtontin kerrosalan toteuttaminen edellyttää myös huomattavaa pysäköintipaikkamäärää. Pelastuslaitoksen ja Äänekosken Energia Oy:n lausunnot eivät aiheuta muutostarvetta kaavaehdotukseen. Julkisen nähtävilläolon jälkeen kaavehdotukseen esitettäviä tarkistuksia ei ole pidettävä olennaisina, joten ehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville. (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh ja kaavasuunnittelija Henriikka Lonka, puh ) Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että päivätty Äänejärven Rantapuiston asemakaavaehdotus hyväksytään. Päätös: KVALT 43 Kaupunginvaltuuston päätös:

ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS

ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 2.6.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 15.6.2015 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2. PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVALUONNOS 24.2.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..2014. Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut

ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVALUONNOS 24.2.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..2014. Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut ÄÄNEKOSKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA KAAVALUONNOS 24.2.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..2014 Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 24. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos 177/ /2015

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos 177/ /2015 Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kaupunginhallitus 196 17.08.2015 Kaupunginhallitus 247 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 62 05.10.2015 Kotakennääntien

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos

Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla olevan Biotuotetehtaan toiminnasta aiheutuva raskaankaluston liikennemäärän kasvu ei aiheuta merkittävää

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKI METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 17.3.2014 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT _._.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 17. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III. 1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO 17.1.2013 16.2.2013. Kaavaluonnoksesta saatu palaute vastineineen 28.2.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 3.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kuva 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,

Lisätiedot

PISPALA. Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla

PISPALA. Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla 2.10.2013 Pispalan asemakaavojen uudistaminen, I-vaihe, kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1. Kaupunginvaltuusto. AIKA 15.06.2015 kello 18:00-18:41. Kaupungintalo, valtuustosali

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1. Kaupunginvaltuusto. AIKA 15.06.2015 kello 18:00-18:41. Kaupungintalo, valtuustosali ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 15.06.2015 kello 18:00-18:41 PAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 36 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava

Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Laajaniemi 2:223 ja Leppäranta 2:195. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : 12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015/3.6.2016 KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

Kaavakartta nro (5) Hankenro 0740_38 HEL

Kaavakartta nro (5) Hankenro 0740_38 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Kaavakartta nro 12484 1 (5) Hankenro 0740_38 HEL 2015-007191 13.10.2017 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Haagan alueen (Vaakatie 4 ja 6) asemakaavan muutos (nro 12484) Vuorovaikutusraportin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta Vaalan kunta Vireilletulo: Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx.xx.2016 xx.xx.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos Selostus koskee

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI / 6 VASTINE

MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI / 6 VASTINE 1 / 6 VASTINE MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 180 Keskustan asemakaavan muutos, kortteli 180 on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 8.4. 7.5.2013 Mynämäen kunnassa. Luonnoksesta on

Lisätiedot

1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 8. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 8. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 8. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 8. kaupunginosan korttelia 818 (osa)

Lisätiedot

L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos

L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos Vetovoimalautakunta 81 20.12.2017 Vetovoimalautakunta 98 20.06.2018 Kaupunginhallitus 230 06.08.2018 Vetovoimalautakunta 154 24.10.2018 Kaupunginhallitus 333 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 132 14.11.2018

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS 10.8.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 2.11.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 10. PÄIVÄNÄ ELOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo,

Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, Tervanokantie Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, 9.3.2017 9.3.2017 Ohjelma Aloitus Suunnittelutilanne lyhyesti Kaavaluonnos Kaavaehdotuksen esittely Jatkovaiheet Keskustelua Lopetus 9.3.2017

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueella tulee ottaa huomioon ympäristön kulttuurihistorialliset tekijät niin uudisrakentamisessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto 17.12.2012 Kaupunginhallitus Venäjän Suomen suurlähetystön tontin asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12117) HEL 2011-007184 T 10 03

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä. 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015/tark. 12.9.2016/12.10.2016 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus. Vaalan kunta

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus. Vaalan kunta Vaalan kunta Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus Vireilletulo: 16.9.2016 Nähtävilläolo: Kaavaluonnos 16.9. 30.9.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Selostus koskee 16.1.2017

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee noin 1 km päässä

Lisätiedot

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III 0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

SELOSTUS Tammen muutos 1 LIETO LOUKINAINEN TAMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tammen muutos 1 LIETO LOUKINAINEN TAMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tammen muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\07\_8_Tammen_m.docx\PS KAAVAN LAATIJA: LIETO LOUKINAINEN TAMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JA TEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot