UUSI TEATTERIPOMO HAUSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUSI TEATTERIPOMO HAUSSA"

Transkriptio

1 JÄSENTIEDOTE 1/2013 UUSI TEATTERIPOMO HAUSSA Teatterinjohtaja Heikki Paavilainen on jättämässä Hämeenlinnan teatterin. Marraskuun lopulla tullut tieto yllätti meidät kaikki. Seitsemän vuoden ajan Heikki on luotsannut taloa erinomaisesti. Varmasti suurin aikaansaannos tuona aikana on ollut uusien tilojen rakentaminen Verkatehtaalle. Viimeisten parin vuoden aikana meillä kaikilla on ollut mahdollisuus nauttia uuden päänäyttämön taiteellisista aikaansaannoksista. Huikeita töitä on ollut tarjolla roppakaupalla. Myös yleisö on ottanut uudet tilat tyytyväisinä omakseen. Kuluvan vuoden kävijämäärä nousee yli 45-tuhanteen ja täyttöaste noin 75 prosenttiin. Heikki jatkaa kuitenkin töitään vielä ensi vuoden puolella ja keväällä hänet nähdään pitkästä aikaa myös näyttämöllä. Kyseessä on Marja Louhijan käsikirjoittama ja Hannu Matti Tyhtilän ohjaama meidän suurten ikäluokkien eräänlainen kokoontumisajo. Näytelmän nimi on "Ruostetta ja timantteja" ja se saa kantaesityksensä päänäyttämöllä Monien kanssa voi olla yhtä mieltä siitä, että Heikin saappaita ei ole helppo täyttää. Liisa Peltonen on tämänvuotinen teatterimme suosikkinäyttelijä. Teatterikerhon ja Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten toista kertaa järjestämä äänestys kokosi jälleen mukavasti osanottajia. Se toteutettiin yleisöäänestyksenä ja siinä olivat mukana kaikki teatterimme eri näytelmissä kuluvan vuoden aikana esiintyneet näyttelijät. Viime vuonna, yhdistyksemme juhlavuonna, suosikkinäyttelijäksi valittiin Aku Hirviniemi ja nyt oli siis Liisan vuoro. Hän sai kolmanneksen kaikista annetuista äänistä. Seuraavilla sijoilla olivat Ritva Oksanen, Harri Ekonen, Lasse Sandberg ja Aleksi Aromaa. Äänet jakautuivat peräti 16 eri näyttelijän kesken. Viime viikolla järjestetyssä pienimuotoisessa luovutustilaisuudessa Liisa sai Kerholta kunniakirjan ja komean kukkalaitteen. Toivotetaan Teatterikerhomme puolesta Liisa Peltoselle onnea myös lähestyvästä äitiydestä. Edessä oleva vuosi on yhdistyksemme 62. toimintavuosi. Perinteisesti ensi vuonnakin tärkeässä osassa toimintaamme on teatterimatkojen järjestäminen. Vuoden aikana on jälleen tarjolla useita esityksiä maamme eturivin teattereissa. Myös jäsenistöllä on tärkeä rooli esittää toiveita siitä, mitä halutaan kuulla ja nähdä. Tuleva vuosi on Aku-patsaan osalta juhlavuosi, sillä on kulunut 60 vuotta siitä, kun patsas jaettiin ensimmäistä kertaa. Vuotuisesta Aku-patsaan saajasta tekee päätöksen keväällä erityinen Aku-patsastoimikunta. Kerhomme sääntöjen tarkoituspykälien mukaan avustamme lisäksi teatteriamme ja sen henkilöstöä mahdollisuuksien mukaan. Osallistumme niinikään Teatterikerhojen liiton toimintaan. Yhteydenpito jäsenistöön tapahtuu pääosin jäsenkirjeellä, joka lähetetään kahdesti vuodessa. Lisäksi Teatterikerhon uudet internet-sivut toimivat tiedotusvälineenä ja sitä kautta voi myös jäsenistö ottaa yhteyttä sekä lähettää palautetta. Uudet internet-sivut avattiin kesällä 2012 ( ja niitä kehitetään edelleen palvelemaan jäsenistön tarpeita.

2 Yhteydenpidossa hyödynnetään myös sähköpostia, jonka käyttöä jäsenistön palvelemisessa pyritään lisäämään. Siksi olisikin tärkeää, että ilmoittaisit oman sähköpostiosoitteesi sihteeri Virva Hakamäelle, niin hän voisi hyödyntää sitä omassa postituksessaan. Alkavana vuonna on jälleen tärkeää pyrkiä kasvattamaan jäsenmääräämme ja jäseneksi liittyminen pitää tehdä mahdollisimman helpoksi. Kerrotaan ystävillemme yhdistyksestä ja pyydetään heitä liittymään iloiseen joukkoomme. Muistutan vielä siitä, että sääntöjemme mukaan jos Kerhon jäsen on laiminlyönyt jäsenmaksunsa suorituksen 2 vuoden ajalta, katsotaan hänen eronneen Kerhosta. OIKEIN RAUHALLISTA JOULUA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013 Aarne Kauranen Puheenjohtaja JÄSENMAKSU JA MUUT JÄSENASIAT Jäsenmaksu vuonna 2012 on 20 jäseneltä ja seuraavilta perhejäseniltä 15. Maksu pyydetään maksamaan mennessä Hämeenlinnan teatterikerhon tilille Nordea Jäseneksi liittymiset ja eroamiset sekä osoitteenmuutokset pyydetään ilmoittamaan sihteeri Virva Hakamäelle puh tai sähköpostilla virva.hakamaki@aina.net Mikäli haluat jäsentiedotteet jatkossa sähköpostitse lähetä yhteystietosi sihteerille, muille tiedotteet toimitetaan edelleen normaalisti paperilla kotiosoitteeseen. Terveisin Virva Hakamäki (sihteeri) HÄMEENLINNAN TEATTERIKERHO RY 2 (6)

3 JÄSENTIEDOTE 1/2013 KEVÄÄN 2013 TEATTERIMATKAT Matkavaraukset ja peruutukset tehdään matkanjärjestäjä Leila Ahteelle puh Leila vastaa puhelimeen varmimmin aamupäivisin paitsi perjantaina. Lisäksi häneltä voi kysellä matkoista myös sähköpostitse Bussit lähtevät entiseen tapaan Hml:n linja-autoasemalta Wetterhoffin luota. Lähtö-ajat ilmoitetaan myös Hämeen Sanomien ja Kaupunkiuutisten edellisen sunnuntain seuratoimintapalstalla. Paluumatkat ajetaan samaa reittiä, kuin menomatkat. Poikkeuksen tekee Helsingistä tultaessa reitti Kankaantaan kautta. Matkojen hinta peritään bussissa. Myös viime hetkenkin peruutuksista on ilmoitettava, jotta jo lunastetut liput saataisiin mahdollisille jonossa oleville jäsenille. Ilman pakottavaa syytä peruuttamatta jätetystä matkasta peritään lipun hinta. päivämäärä la klo ) la ke SILTALAN PEHTOORI Siltalan Pehtoori on tuttu Suomi-filmin klassikko. Näytelmä kertoo Siltalan kartanosta, joka on ajautunut vaikeuksiin. Kartanon rouva palkkaa uuden pehtoorin pelastaakseen tilan. Näytelmässä on romantiikkaa ja jännitteitä, joten seurauksena on kolmiodraama. Pehtoorina Pasi Repo ja kartanonrouvana Mira Flinkman Ilm mennessä, hinta 35 HARHAOPPINEN Harhaoppinen on palkittu Britanniassa v parhaana näytelmänä. Se kyseenalaistaa ilmastonmuutoksen, realismi ja idealismi kohtaavat. Ilmastontutkijalla on sukset ristissä tyttärensä kanssa, kuten myös esimiehensä, entisen rakastettunsa kanssa. Rooleissa: Minna Hokkanen, Toni Harjajärvi, Suvi-Sini Peltola, Vesa Kietäväinen ja Jyrki Mänttäri. Ohjaus: Snoopi Siren ilm mennessä, hinta 35 KREIVITÄR MARIZA Tämä Emmeric Kalmanin operetti on täynnä rakkautta ja huumoria. Rikas Mariza lankeaa köyhtyneen kreivi Tassilon pauloihin. Kuvioissa on myöskin kreivin sisko, jota Mariza luulee kreivin rakastajattareksi. Tarinassa on juonittelua, väärinkäsitystä ja romantiikkaa. Pääosissa: Pentti Hietanen ja Kristiina Hakovirta. Mukana orkesteri, tanssiryhmä ja operettikuoro. Ilm mennessä, hinta 50 Valkeakosken Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri 3 (4)

4 päivämäärä (la-su) 9.00 la klo 13.00) ma TALLINNAN MATKA la klo Tannhäuser - ooppera Tannhäuser on Richard Wagnerin kirjoittama ja säveltämä romanttinen ooppera. Ritari Tännhauser on ollut Venuksen rakastaja, mutta kyllästyy. Laulukilpailussa hän laulaa Venusta ylistävän laulun. Hänet karkotetaan pyhiinvaellusmatkalle Roomaan pyytämään paavilta anteeksiantoa, jota hän ei saa. Lopussa pyhiinvaeltajat kertovat paavin sauvan kasvavan lehtiä, joten Tannhäuser on saanut anteeksi. Hotelli: Nordic Forum (2 hengen huoneet). Laivamatkat: Viking XPRS Helsingistä (lähtö Helsingistä la ja Tallinnasta su klo 16.30) Hintaan sisältyy: bussimatkat (Hml-Hki-Hml), laivamatkat (Hki-Tallinna-Hki, kansipaikoin), hotelliyöpyminen (sis. aamiaisen, buffetruokailu laivalla tulomatkalla, hytti matkatavaroille laivassa ja Tannhäuser ooppera Huom. matkalla on oltava mukana passi tai uudenmallinen henkilökortti. Ilm. ja maksu mennessä Teatterikerhon tilille hinta 165 MIELENSÄÄPAHOITTAJA JA POIKA Näytelmä perustuu Tuomas Kyrön kirjoihin, mausteena käytetty myös kirjailijan kolumneja. Komedian sävyt ovat syvästi suomalaisia. Keskiössä on isä (Esko Roine), jonka mieli helposti pahoittuu ja poika (Aimo Räsänen), joka huolestuu isän voimista ja touhuista. Dramatisointi: Seija Holman ilm mennessä, hinta 45 ARMI Armi kertoo Marimekon perustajasta Armi Ratiasta, joka jätti jäljen suomalaiseen kulttuuriin. Hän oli oman tiensä käyttäjä. Tämän vahvan naisen roolin näyttelee Riitta Havukainen, jonka karisma täyttää leveät helmat ja vahvat mielipiteet. Päähenkilöstä ei tehdä näköispatsasta, vaan tulkinta yhden suomalaisnaisen elämästä. Rooleissa: mm. Riitta Havukainen, Vuokko Hovatta, Markku Huhtamo ja Kreetta Salminen. ilm mennessä, hinta 40 4 (6) Estonia Teatteri / Tallinna Tampereen Työväen Teatteri Helsingin Kaupungin teatteri

5 päivämäärä ke la Lähtö klo 8.30 VIULUNSOITTAJA KATOLLA Musikaali perustuu alun perin kirjaan Tevje, maitomies ja sen kantaesitys oli 1964 Broadwaylla, jossa sitä esitettiin 3342 kertaa. Alkuperäisesitys voitti 9 Tony-palkintoa ja elokuvaversio sai 3 Oscaria. Musikaali sijoittuu pieneen venäläiseen juutalaiskylään. Tevjellä on 5 naimaikäistä tytärtä, jotka eivät suostu järjestettyihin liittoihin. Maitomies on hyvin inhimillinen ja lempeä, tukien tyttäriensä ratkaisuja, vaikka huomaakin etteivät ne vie turvalliseen suuntaan. Musikaali on ylistys elämälle ja unelma viulistille, sanoo musikaalissa soittava viulisti Mauri Saarikoski. Maitomies Tevjenä on Esko Roine ja hänen vaimonaan Riitta Havukainen. Kaikkiaan lavalla on n. 50 henkilöä. ilm mennessä, hinta 60 KESÄRETKI MERI-TEIJO Meri-Teijon alue sijaitsee eteläisessä Salossa, rannikolla. Siellä on vanhoja ruukkikyliä (perustettu ), joista muodostuu kulttuurihistoriallisesti arvokas miljöö. Aluksi juomme aamukahvit Matilhdedahlin ruukkimakasiinissa ja sitten tutustumme alueeseen oppaan johdolla. Kierroksen jälkeen on lounasruokailu Ravintola Ruukin Krouvissa. Viimeksi käymme vielä Teijon ruukinkartanossa, jonka nykyinen rokokootyylinen päärakennus on valmistunut v Rakennuksessa sijaitsi myöskin kirkko luvulle saakka, jolloin vihittiin käyttöön vieressä sijaitseva pieni kivikirkko. Hintaan sisältyy: - kahvit Ruukkimakasiinissa - lounas Ruukin krouvissa - opastukset (ruukkikylässä, Teijon kartanossa ja kivikirkossa) - bussimatkat Paluumatkalla poikkeamme Design Hill` iin Salossa. Sieltä löytyy mm. kahvila ja erilaisia myymälöitä. Ilm. ja maksu mennessä Teatterikerhon tilille Retken hinta 70 JÄSENTIEDOTE 1/2013 Helsingin Kaupungin teatteri Meri-Teijo 5 (4)

6 päivämäärä la Lähtö klo 9.00 KESÄTEATTERIRETKI TURKUUN klo Max Walter Svanberg näyttely Tunnetuimpiin ruotsalaisiin surrealisteihin lukeutuvan Max Walter Svanbergin ( ) taiteen keskiössä on nainen. Svanbergin kuvamaailmassa todellisuus sekoittuu unenomaisiin näkyihin, joissa kauneus kohtaa kauhun. Malmön taidemuseon Max Walter Svanberg -kokoelmasta koottu näyttely esittelee taiteilijan tuotantoa koko hänen uransa varrelta ja on ensimmäinen laatuaan (ellei halua museoon, voi viettää ajan oman mielensä mukaan). klo Lounas Menu: - Vihreä salaatti ja talon leipää - Paistettua merilohta, yrttirisottoa ja sitruscremeä - Suklaakakku ja vaniljavaahto - Kahvi tai tee (lämpimät pääruuat ja jälkiruoka tarjoillaan pöytiin). klo VIISI VEIKKOA Viisi veikkoa on musiikkihupailu. Tarinassa Viiden veikon bändi hoitaa asiansa sotkeneen tyhjätaskun elämän takaisin raiteilleen. 50-luvun musiikin ympärille rakentuva esitys saa rytmin tarttumaan katsomonkin puolelle. Lavalla nähdään mm. Sami Saari ja Jussi Pöyhönen. Ohjauksesta vastaa Heikki Sankari. Ilm. ja maksu 1.7. mennessä Teatterikerhon tilille Retken hinta: 82 (ilman museokäyntiä 75 ) Turun Taidemuseo Enkeliravintola Samppalinnan kesäteatteri Ajankohtainen tieto Hämeenlinnan Teatterikerhosta ja teatterimatkoista löytyy kotisivultamme: 6 (6)

TEATTERIN JUHLAA JA ARKEA

TEATTERIN JUHLAA JA ARKEA JÄSENTIEDOTE 2/2012 TEATTERINJUHLAAJAARKEA Niskavuorelle on taas heitetty jäähyväiset. Enää ei kaiu korvissamme Loviisan kysymys: "Oliko Niskavuori kaiken tämän arvoinen?" Sata hienoa esitystä. Upeat roolityöt.

Lisätiedot

Teatterissa vahva ote paikallisuutta

Teatterissa vahva ote paikallisuutta Jäsenkirje 1/2016 Teatterissa vahva ote paikallisuutta Hämeenlinnan teatterin syyskausi päättyi omasta lähiympäristöstä syntyneeseen kantaesitykseen Silmälläpidettävät. Näytelmä on kertomus isosta linnusta

Lisätiedot

HARRISTA VUODEN SUOSIKKINÄYTTELIJÄ

HARRISTA VUODEN SUOSIKKINÄYTTELIJÄ JÄSENTIEDOTE 1/2014 HARRISTA VUODEN SUOSIKKINÄYTTELIJÄ Teatterimme pitkäaikainen näyttelijä Harri Ekonen on valittu vuoden suosikkinäyttelijäksi. Teatterikerhon ja Kaupunkiuutisten yhdessä järjestämä yleisöäänestys

Lisätiedot

Ritva kruunattiin Akulla

Ritva kruunattiin Akulla Jäsenkirje 2/2015 Ritva kruunattiin Akulla Näyttelijä Ritva Oksanen on vahvasti iskostunut hämeenlinnalaisen teatteriyleisön mieliin. Viime joulukuussa hänet valittiin yleisöäänestyksessä Hämeenlinnan

Lisätiedot

TEATTERI SINISALON AIKAAN

TEATTERI SINISALON AIKAAN TEATTERI SINISALON AIKAAN Mennyt kevät toi ratkaisun teatterimme uudesta johtajasta. Monivaiheisen valintaprosessin jälkeen tehtävään valittiin nykyinen Rauman teatterin johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo (s.

Lisätiedot

VUODEN 2017 TEATTERIKERHOLAINEN ON PIRKKO LUIRO

VUODEN 2017 TEATTERIKERHOLAINEN ON PIRKKO LUIRO HÄMEENLINNAN TEATTERIKERHO ry jäsentiedote 1/2018 VUODEN 2017 TEATTERIKERHOLAINEN ON PIRKKO LUIRO Hämeenlinnan Teatterikerhon 67. toimintavuosi on ensi vuoden alusta käynnistymässä onnellisten tähtien

Lisätiedot

AKU-PATSAAN SAI KIRSI-KAISA SINISALO

AKU-PATSAAN SAI KIRSI-KAISA SINISALO Hämeenlinnan Teatterikerho ry JÄSENTIEDOTE 2/2017 AKU-PATSAAN SAI KIRSI-KAISA SINISALO Yhteistyö ja yhdessä tekeminen ovat olleet teatterimme kuluneen näytäntövuoden avainteemoja. Näin teatteri on myös

Lisätiedot

RITVAN JUHLAVUOSI HUIPENTUI SUOSIKKINÄYTTELIJÄKSI VALINTAAN

RITVAN JUHLAVUOSI HUIPENTUI SUOSIKKINÄYTTELIJÄKSI VALINTAAN Jäsenkirje 1/2015 RITVAN JUHLAVUOSI HUIPENTUI SUOSIKKINÄYTTELIJÄKSI VALINTAAN Hämeenlinnan Teatterissa pitkään vieraillut Ritva Oksanen on ollut näyttämöllä 50 vuotta. Juhlanäytelmänsä Näyttelijätär on

Lisätiedot

SUOMI ON 100-VUOTIAS

SUOMI ON 100-VUOTIAS Jäsenkirje 1/2017 SUOMI ON 100-VUOTIAS Teatterikerhon kuluva toimintavuosi on painumassa mailleen. Työn merkeissä vietetty juhlavuosi kokosi yhteisen näytelmän katselemiseen 15.10. Hämeenlinnan Teatteriin

Lisätiedot

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan

Lisätiedot

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2010

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2010 SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2010 Sivu 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki-Tukholma -risteily...2 1.2. Turku-Tukholma -miniristeily...3 1.3. Helsinki-Tallinna...4 1.3.1. Päiväristeily...

Lisätiedot

TEATTERISSA ILMAINEN ESITYS KERHOLAISILLE

TEATTERISSA ILMAINEN ESITYS KERHOLAISILLE Jäsenkirje 2/2016 TEATTERISSA ILMAINEN ESITYS KERHOLAISILLE Kuluva vuosi on Hämeenlinnan teatterikerhon 65. toimintavuosi. Harvinaisen pitkä aika teatterialan kulttuuria vaalineelle yhdistykselle. Toimintamme

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

TEATTERI ON KASVATTANUT SUOSIOTAAN

TEATTERI ON KASVATTANUT SUOSIOTAAN HÄMEENLINNAN TEATTERIKERHO ry jäsentiedote 1/2019 TEATTERI ON KASVATTANUT SUOSIOTAAN Tilastokeskus on tutkinut jälleen ihmisten vapaa-aikaa. Tulosten mukaan elokuvat ovat suosituimpia kulttuuritilaisuuksia.

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011 SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011 Sivu 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki Tukholma -risteily...2 1.2. Turku Tukholma -miniristeily...4 1.3. Helsinki Tallinna...5 1.3.1. Päiväristeily...

Lisätiedot

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011 SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2011 Sivu 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki Tukholma -risteily...2 1.2. Turku Tukholma -miniristeily...4 1.3. Helsinki Tallinna...5 1.3.1. Päiväristeily...

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

Liiton ja seurojen jäsenedut Hinnasto 2010

Liiton ja seurojen jäsenedut Hinnasto 2010 Liiton ja seurojen jäsenedut Hinnasto 2010 Sivu 1 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1. URHEILURYHMÄT REITTIMATKOILLA... 2 1.1. Helsinki-Tukholma... 2 1.2. Turku-Tukholma... 3 1.3. Helsinki/Turku Maarianhamina/Långnäs...

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki-Tukholma -risteily...2 1.2. Turku-Tukholma -miniristeily...3 1.3. Helsinki-Tallinna...

1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki-Tukholma -risteily...2 1.2. Turku-Tukholma -miniristeily...3 1.3. Helsinki-Tallinna... Sivu 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT...2 1.1. Helsinki-Tukholma -risteily...2 1.2. Turku-Tukholma -miniristeily...3 1.3. Helsinki-Tallinna...4 1.3.1. Päiväristeily... 4 1.3.2. Miniristeily...

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Keskusjärjestön ja sen yhdistysten jäsenedut HINNASTO 2010

Keskusjärjestön ja sen yhdistysten jäsenedut HINNASTO 2010 Keskusjärjestön ja sen yhdistysten jäsenedut HINNASTO 2010 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1 (14) 1. KALASTUSRYHMÄT REITTIMATKOILLA... 2 1.1. Helsinki Tukholma... 2 1.2. Turku Tukholma... 3 1.3. Helsinki/Turku Maarianhamina/Långnäs...

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin!

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Kesällä 2019 Suomen Kesäteatteri esittää Valkeakoskella musikaalin Ilkka Danny Lipsasen elämästä. Hersyvän huumorin värittämä elämäntarina vie katsojan pitkin

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

Matka SFC :n suviseuroihin

Matka SFC :n suviseuroihin "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Mark. 9:7 Matka SFC :n suviseuroihin Bussi - ja laivamatka Tukholmaan 30.5. - 3.6.2019 Täydenpalvelun hinta 425,00 & Ilmoittadu : Mirja : 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi

Lisätiedot

40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA

40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA HNY UUTISET 1/2011 28. VUOSIKERTA 40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA 55 559 HUUTOKAUPPA 16.03.2011 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.30 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2012

SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2012 SOPIMUSASIAKKAAN HINNASTO 2012 Sivu 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO JÄSEN-/HENKILÖKUNTAEDUT... 2 1. Helsinki Tukholma -risteily... 2 2. Turku Tukholma -miniristeily... 4 3. Helsinki Tallinna... 6 3.3. Päiväristeily...

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

TEATTERIKERHOLTA TUKEA MINITEATTERILLE

TEATTERIKERHOLTA TUKEA MINITEATTERILLE Hämeenlinnan Teatterikerho ry Jäsenkirje 2/2014 TEATTERIKERHOLTA TUKEA MINITEATTERILLE Hämeenlinnan teatterikerholla on vuosikymmenten aikana ollut tärkeä rooli lasten ja nuorten teatteritoiminnan käynnistämisessä

Lisätiedot

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin!

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Juurihoito Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa aina jotain ainutkertaista

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 1 Korson Eläkeläiset ry Toimintakertomus 2018 Yleistä: Viikkokerho ja kuoro kokoontuvat Korson seurakuntakeskuksessa, kirkkosali 2 ssa Tiistaisin. Kuoro harjoittelee ensin 12-14 ja viikkokerho sitten 14-16.

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

sp-tiedotteen sisältö

sp-tiedotteen sisältö PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 19.2.2013 Sp-tiedote 2/2013 Piilojakeluna 137 /203 jäsentä sekä 38 sidosryhmää Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit PRUK ry Kerhon puheenjohtaja:

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 15.03.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

TAPAHTUMAMATKAAJA, koe kulttuurimatkailun uusi muoto koe Tapahtumajuna

TAPAHTUMAMATKAAJA, koe kulttuurimatkailun uusi muoto koe Tapahtumajuna MATKAESITE 2014 UU TU US! TAPAHTUMAMATKAAJA, koe kulttuurimatkailun uusi muoto koe Tapahtumajuna Ohjelmallisessa Tapahtumajunassa elämys alkaa jo lähtölaiturilla. Teemallinen junaohjelma virittää tunnelmaan

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.1.2016 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia 1 Jäsenkirje 2/2017 Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia Teatterimatka Helsingin kaupunginteatteriin la 21.10. klo 13 Kotimainen suurmusikaali Myrskyluodon Maija Lasse Mårtensonin unohtumaton,

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry   Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 ALAOSASTON VUOSIKOKOUS JOENSUUSSA Vuosikokouksen osanottajia Alaosaston vuosikokous pidettiin toimintasuunnitelman mukaisesti 31.3.2015 Joensuun Käpykankaan

Lisätiedot

25 vuotta reipasta toimintaa selän hyväksi

25 vuotta reipasta toimintaa selän hyväksi JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 25 vuotta reipasta toimintaa selän hyväksi 1992-2017 www.kantaselka.fi Tervehdys! Tässä Sinulle tietoa alkavan mukavan kesän suhinoistamme. Tule mukaan ja ota ystäväsi mukaan! Leppoisaa

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.1.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VALOKUVANÄYTTELY Suomen juhlavuoden 2017 kunniaksi. Valokuvauskilpailun satoa esillä neljän sarjan voittajatyöt

Lisätiedot

Päivitys

Päivitys I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 0 Kesäteatterit 2015 Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 1 SISÄLLYS IISALMI, Mansikkaniemen kesäteatteri... 1 Kauppa-auto... 1 Rakkaat Hölmöläiset,

Lisätiedot

Farsta Cup. tukholma, ruotsi. TURNAUS Turnauksen taso AA 8 joukkueen turnaus (max 3 Suomesta) Jokainen joukkue pelaa min. 5 ottelua 2 x 15min

Farsta Cup. tukholma, ruotsi. TURNAUS Turnauksen taso AA 8 joukkueen turnaus (max 3 Suomesta) Jokainen joukkue pelaa min. 5 ottelua 2 x 15min Farsta Cup TURNAUS Turnauksen taso AA 8 joukkueen turnaus (max 3 Suomesta) Jokainen joukkue pelaa min. 5 ottelua 2 x 15min ESIMERKKIOHJELMA Perjantai / 17.3 Bussi Helsinkiin 17:30 Viking Line Tukholmaan

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

VUOSISOPIMUS

VUOSISOPIMUS VUOSISOPIMUS 1.1.-31.12.2016 1(2) Suomen Palloliitto Turun piiri Jouni Koivuniemi Yliopistonkatu 31 20100 TURKU Asiakasnumero: 337090 LAIVAMATKAT SUOMI - AHVENANMAA/RUOTSI/VIRO - SUOMI Suomen PalloliittoTurun

Lisätiedot

RYHMÄVARAUSVAHVISTUS

RYHMÄVARAUSVAHVISTUS Grankulla Ifk FIN-02700 KAUNIAINEN Matkanjohtaja: Kuka? + puhelinnumero? Viite: Robert Nyström Kiitos tilauksestanne! Pyydämme teitä ystävällisesti tarkistamaan, että varausvahvistus on tilauksenne mukainen

Lisätiedot

Sivu 1 / 8 Esittely Vihulan kartanojoulu 4 päivää Tervetuloa viettämään tunnelmallista kartanojoulua Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia

Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2005

Körpäkkäsanomat 2005 Körpäkkäsanomat 2005 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Kankaistenjärven suojeluyhdistys ry Pöytäkirja 5/2015

Kankaistenjärven suojeluyhdistys ry Pöytäkirja 5/2015 Kankaistenjärven suojeluyhdistys ry Pöytäkirja 5/2015 Hallituksen kokous Aika 24.9.2015 klo 17 Paikka Sepänkalliontie 164, Parikka Läsnä Jarmo Holma, Pekka Honkala, Matti Nykänen, Kirsti Parikka, Pirkko-Liisa

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2007

Körpäkkäsanomat 1/2007 Körpäkkäsanomat 1/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena:

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena: JÄSENTIEDOTE SISÄLTÖ 1/2019 Pieni ele -keräys Elämää epilepsian kanssa Kevätkokous Kesäretki Kaverikahvila Vertaistuki Liikuntatapahtumat Liikuntakerho Pipot ja käsineet Uusi palvelutoimistomme Yhteystiedot

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

VUOSISOPIMUS

VUOSISOPIMUS VUOSISOPIMUS 1.1.-31.12.2018 1(2) Suomen Palloliitto Länsi-Suomen piiri Jouni Koivuniemi Yliopistonkatu 31 20100 TURKU Asiakasnumero: 337090 LAIVAMATKAT SUOMI - AHVENANMAA/RUOTSI/VIRO - SUOMI Suomen Palloliitto

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot