Cthulhu-live 2005 Kuninkaan paluu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Cthulhu-live 2005 Kuninkaan paluu 17.9.2005"

Transkriptio

1 Cthulhu-live 2005 Kuninkaan paluu Alkutilanne: Aikanaan oli kaikki hyvin Surmajärvellä vielä luvulle asti, kulttilaiset olivat saaneet harjoittaa toimintaansa normaalisti satojen vuosien ajan, eli silloin tällöin aina porukkaa uhrattiin ja myös Syväläisten ja Mi-Go:jen välit olivat kunnossa, eivätkä muutkaan kosmiset voimat aiheuttaneet ongelmia. Ongelmia alkoi syntymään, kun Yuggothin Sienien eli Mi-Got:jen kaivostoiminta alueella kasvoi liian suureksi, kosminen tasapaino alkoi järkkymään. Mi-Go:t levittivät aivan huomaamatta alueella itiöitään, joista kasvoi alueelle sieniä, joita paikallisväestö kutsuu Tättiäisiksi. Tättiäinen on salaperäinen sieni, joka kasvaa Surmajärven alueella ja korruptoi kaiken mikä alueelle yrittää asettua (tästä siis johtuvat Surmajärven verityöt). Mi-Go:t kutsui alun perin Yuggothista primitiiviset pudasjärveläiset, tässä vaiheessa alueen kultti palvoi vielä puhtaasti Yuggothin Sieniä (Mi-Go:ja). Tällöin Mi-Go:jen nimi kulttilaisille oli vielä "Tähtiäinen", mutta nimi muuttui inbreedheimolaisten kasvattaessa kosmista sientä Virsun vaaran uumenissa. Alunperin Mi-Go:t kutsuttiin alueelle turvaksi tuolloin aluetta hallinneita Syväläisiä vastaan, homma onnistui ja Mi-Go:t kuivattivat Surmajärven pieneksi (mutta syväksi) lammeksi ja Syväläiset pakenivat alueelta. Jossain vaiheessa Mi-Go:t huomasivat menettäneensä otteen paikallisväestöstä ja kaivostoiminta alkoi heikentymään uhkaavasti. Kultti luuli palvovansa Mi-Go:ja, vaikka todellisuudessa palvoivat uutta Kosmista Voimaa, Suurta (uutta) Muinaista, Tättiäistä, joka oli syntynyt Surmajärven maastoon. Tättiäinen syntyi suuresta määrästä Mi-Go:jen itiöitä, joka sai myös fyysisen muodon, tuo suuri itiö massa lepää juuri Surmajärven alla ja punkee lonkeroillaan itiöitä pinnalle, joista kasvaa Tättiäis- Sieniä. Valitettavasti Tättiäisen korruptoiva vaikutus teki heimolaisista suolapsia, joiden jälkikasvu juoksentelee munasillaan ympäri Virsua marjastajia kaappaamassa (sillä Tättiäis-kultin jäsenet eivät enää voi lisääntyä keskenään ja tarvitsevat siis ulkopuolisia ihmisnaisia lapsiaan kantamaan). Kultin määrä oli vielä suuri 1800 luvulla, mutta Tättiäisten aiheuttama tuhkamunaisuus laski tasaiseen tahtiin kultin jäsenmäärää. Tultaessa 1900 luvulle oli Tättiäis-kultin perinteet jo vakiintuneet aloilleen. Mi-Go:t olivat jääneet ainoastaan tarkkailuasemiin, käyttäen Kivenhakkaajia heidän tietämättään tarkkailijoina ja suunnitelivat paluutaan. Kulttiin vihittiin uudet jäsenet syöttämällä Tättiäis-Soppaa. Ainoastaan Tättiäisten Suu osaa poimia metsästä oikeat Tättiäis-sienet, sienet poimitaan öisin, koska ne hohtavat tuolloin (valitulle eli Tättiäisten Suulle). Tämän sienikeiton syönti edesauttaa Tättiäisten keskustelua, joten jokaisen kulttilaisen tulee syödä sitä ja mahdollisuuksien mukaan koettaa suositella ulkopuolisillekin (Tättiäiset saavat henkilön helpommin valtaansa). Tättiäiset valitsevat omaksi äänitorveksi yleensä jonkin vajaa-älyisen ihmisen, jonka kautta on helpompi kanavoida Tättiäisen puhetta, mutta jotain muutakin mystistä tuohon täytyy liittyä, kultin tämän hetkinen Tättiäisten Suu on Simo Syvänen. Nyt 2000 luvulla kultti on heikommillaan, sen jäsenmäärän pystyy laskemaan paikallinen suolapsikin. Viime aikojen muutokset, kuten kännykkälinkkiasemat ja muu keinotekoinen säteily on kuitenkin heikentänyt Tättiäistä ja Mi-Go:t ovat valmiita 200 vuotta vanhaan kostoon. Tättiäisen ja Mi-Go:jen välinen sisällissota on valmiina leimahtamaan liekkeihin juuri Kivenhakkaajien sondinpystytyspäivänä.

2 Kysymys herääkin, miksi eivät Mi-Go:t mene ja tapa kulttilaisia heti? Koska Surmajärven alueelle muodostui uusi kosminen voima joka elää kollektiivisesti kulttilaisissa ('Ne joilla on Tättiäisiä päässä' eli NJOTP), josta päästään tähän kosmiseen epätasapainoon. Tietävämmät tutkijat kuiskivat salaa jostain 'Se Jota Ei Pitäisi Olla' (SJEPO) ('Lähti Sjepo käsistä', onkin yksi vanha alueen sanonta). SJEPO eli Tättiäinen, joka on siis muodostunut osittain Mi-Go:oista on luonut Surmajärvelle 'Kosmisen epätasapainon' -alueen, johon Mi-Go: eivät voi tulla, niinpä heidän täytyy käyttää hyväkseen 'viattomia' kivenhakkaajia ja Psionista Sondia apuvälineenä. Mi-Go:t ovatkin käyttäneet Kivenhakkaajia jo heidän perustamisestaan asti tarkkailijoina, joku voisi jopa väittää, että Mi-Go:t olivat tuon järjestön perustamisen takana. Surmajärvellä on nähty jotain outoa. Paikalliset ovat nähneet outoja valoilmiöitä pari päivää sitten Surmajärven läheisyydessä ja joku on jopa nähnyt Surmajärveen pudonneen jotain. Tämä valoilmiö kerää paikallisen väestön mielenkiinnon ja lisäksi paikalle suuntaa paljon ulkopuolisia tutkailemaan tilannetta. Mediassa on päivitelty viime kuukausina outoja suomalaisten ja ulkomaalaisten ufotutkijoiden murhia, jonkinlainen versio Viiltäjä-Jackistä on liikkeellä, sillä murhaaja käyttää murha-aseena veitsiä ja murhaa vain ufotutkijoita. Media onkin ristinyt murhaajan Ufo-viiltäjäksi. Koko pakan tulee lopullisesti pistämään sekaisin sektoidi nimeltä Tauseta (ja kaksi tämän sektoidi kaveria), joka tulee hakemaan takaisin lastaan Nardaria juuri loppu kliimaksi-rituaalien aikaan. Tapahtumapaikka Virsun kämppä on ollut vuoden verran tyhjillään, vuoden 2003 outojen tapahtumien vuoksi (Cthulhu-live 2003). Puolustusvoimat ja reserviläiset ovat luopuneet kämpän käytöstä. Kämppä ja järven ympäristö maineen on huutokaupattu ja sen on ostanut ufohörhö Taneli Sutela, joka on perustanut kämpästä eräänlaisen ufokrääsän kaupan/majatalon, jossa on tarkoitus pitää erilaisia ufokonferensseja. Sutela on todella rahanahne tyyppi ja hänen edelliset liiketoimintansa ovat päättyneet epäilyttäviin konkursseihin. Mikäli mahdollista, Sutela vetää välistä rahoja itselleen. Pudasjärvihän on kuuluisa ufoistaan, joten Sutela uskoo että paikalle matkustelee vuosien mittaan paljon ufotutkijoita tekemään havaintoja. Sutela on tietoinen paikan synkästä historiasta, mutta tämä teki Sutelalle ostopäätöksen vain helpommaksi, koska hän tietenkin linkittää kaikki kämpän edelliset tapahtumat hallituksen kokeiksi/ufojen vierailuksi. Kämppä toimii siis majoituspaikkana erilaisille ufotutkijoille ja muille alan harrastajille. Lisäksi kämpässä on myytävänä ufokirjoja, tietoverkoista kaapattua materiaalia, parantavia kuukiviä yms. Tosiasiassa Sutela toimii paikallisessa kultissa ja houkuttelee paikalle kultille uusia uhreja (paikalle tulevat ufotutkijat), tosin Sutela ei tiedä vielä kuuluvansa kulttiin, hänellä on Tättiäisiä päässä eli kultilla on helppo ohjailla häntä. Sutela itse uskoo saavansa salaisia viestejä Sirius-galaksilta ja luule ufon hakevan hänet sinne.

3 Ryhmät: - Ufotutkijat - Kulttilaiset - Kivenhakkaajat - Supo - Media - Muut Ufotutkijat Saini-Leena Luukanen-Tauseta Tapani Kuningas Juha Puikkonen Riku Lankinen Martti Rohinen Tapani Kuningas on seonnut täysin ja haluaa murhata Saini-Leenan ja Vesiportin Uutisten toimittajat. Saini-Leenaa hän salaa vihaa, koska tämä on viime vuosina kohonnut kuuluisammaksi ufotutkijaksi kuin hän. Vesiportin Uutisten toimittajat taas puolestaan kirjoittivat Kuninkaan kirjasta Ufoja Pudasjärven taivaalla arvostelun, jossa kirja sai vain neljä tättiäistä viidestä. Anteeksiantamatonta! Kuningas käy konferenssia edeltävänä yönä kaivamassa haudan valmiiksi Juha Puikkoselle, Vesiportin arvostelun kirjoittajalle. Kuningas on ollut Virsulla potilaana 1989 kun kämppä oli tuolloin toiminut eräänlaisena parantolana. Kuningas ei kuitenkaan muista vuoden -89 traagisista tapahtumista juuri mitään. Sutela oli vain innoissaan, kun Kuningas otti häneen yhteyttä tehdäkseen huonevarauksen, toisihan kuuluisien ufo-ihmisten paikalle tulo muitakin matkailijoita. Tapani Kuningas on siis pelätty "ufo-viiltäjä", jota ei kuitenkaan tunneta juurikaan ufo-piirien (jotka ovat kauhuissaan) ulkopuolella. Ufotutkijoita viillellessään Kuningas jättää murhiensa peitoksi usein suokaasua ja säähavaintopalloja (jotka molemmat heijastavat Venuksen valoa), ja tämä on yleensä hämännyt rikostutkijoita pitämään murhia onnettomuuksina (vaikka uhreja on puukotettu satoja kertoja, päät on viety ja seinälle on kirjoitettu uhrien verellä "Kuningas Palaa!"). Saini-Leena Luukanen-Tauseta on tullut paikalle Tapani Kuninkaan kutsumana. Saini-Leena on muutanut sukunimensä Luukasesta, Luukanen-Tausetaksi, koska hän on mennyt Siriuksella naimisiin Tauseta-nimisen sektoidin kanssa. Tausetalla ja Sauni-Leenalla on lapsikin Siriuksella, nimeltä Nardar. Saini-Leena on itse asiassa kyllästynyt aviomiehensä Tausetan ryyppäykseen Siriuksella ja lähtenyt lätkimään takaisin maahan. Saini-Leena on ottanut lapsensa mukaansa. Lapsi on vastasyntyneenä sektoidina ruokinta-säiliössä ja säiliö on kadonnut kun Saini-Leena saapui juuri teleporttaamalla Virsulle. Perillä Virsulla Saini-Leena huomasi lapsensa teleportanneen jonnekin muualle kuin hän itse, (olisi kannattanut lukea käyttöohjeet, sektoidivauvoja ei saa kuljettaa teleportin läpi ennen kuin 10kk ikä on tullut täyteen). On hyvä syy olettaa, että Nardarin sisältämä ruokinta-säiliö on materialisoitunut jonnekin Virsun läheisyyteen. Saini-Leena julkistaa tämän traagisen tiedon huikean esitelmänsä ( kansainvälisestä tietoverkosta kaapattua materiaalia ) päätteeksi, että hänen lapsensa on kadoksissa ja näyttää kuvaa lapsestaan paikallaolijoille. Paavo Pälli löysi Nardarin ruokinta-säiliön ollessaan paskalla se vain ilmestyi huusin oven eteen, Pälli on piilottanut sen hyvään talteen.

4 Vesiportin-pojat Juha Puikkonen, Riku Lankinen ja Martti Rohinen toimittavat Vesiportti nettilehteä, he eivät oikeastaan ole ufo-tutkijoita vaan ristiretkellä olevia taistelijoita, jotta totuus kaikenmaailman salaliitoista tuotaisiin julki. Vesiportin pojat pitävät ufokonferenssissa paneelikeskustelun, aiheesta salaliitot ja ufot. Vesiportin-pojat ovat myös kutsuneet paikalle ystävänsä Supo:sta Kettu Mustosen, jota he ovat avustaneet monissa tutkimuksissa. Oikeastaan paikalla ei ole yhtään oikeaa ufo-tutkijaa, ainakaan sellaista jolla olisi yhtään sanityä jäljellä. Kulttilaiset Niko Ääni-Sola Seppo Haukka Taneli Sutela Simo Syvänen Gustaw G. Laaki Kulttilaiset ovat olleet Surmajärven läheisyydessä aina (tuhansia vuosia). Kulttilaisten Jumala (tällä hetkellä Tättiäinen) on komentanut kokoamaan mahdollisimman paljon tapettavaa paikalle, koska tähdet ovat oikeassa asennossa juuri tänä viikonloppuna. Tuokaan ei täysin pidä paikkaansa, sillä kultin tämän hetkinen pomo Niko Ääni-Sola on jättänyt parit rituaalit tälle vuodelle välistä resurssien puutteen takia ja aikoo panostaa täysillä 17.9 pidettävään Tättiäisten Yöhön, kolme ihmisuhria on nyt minimi. Kulttilaisilla on tietty urhauspaikka johon he houkuttelevat tiettyyn kellonaikaan ihmisiä (esim. ufoilmiöillä) tapettaviksi. Simo Syvänen on kulttilaisille palvonnan kohde, koska he luulevat Simoa aidoksi Syväläiseksi. Kulttilaiset uskovat, että kaikki uhraukset onnistuvat paremmin kun paikalla on aito syväläinen, joka on Tättiäisten suu. Kulttilaiset saavat käskynsä Jumalaltaan (Tättiäiseltä) Simon kautta. Itse asiassa Simo on vaan erilainen ihminen, joka on hyvä uimaan, hän on Pudasjärven uimaseuran kovin tähti. Niko Ääni-Sola vie Simon aina välillä uimaan Surmajärvelle. Kulttilaiset ovat naamioituneet paikalle tuleviksi ufotutkijoiksi, koska toimivat yhteistyössä Sutelan kanssa. Kaikki ei todellakaan ole hyvin Tättiäis-kultissa. Koska kulttilaiset eivät voi lisääntyä, on ollut paljon hankalampi rekrytoida kulttilaisia. Yksi tapa on ollut saada kulttiin uusia jäseniä, syöttämällä Pudasjärven työvoimatoimiston johtajalle Tättiäis-soppaa. Työvoimatoimiston kautta on 90 luvulta asti saatu työmarkkinatukilaisia töihin moniin vale-yhdistyksiin (mm. erittäin huonon puulaakijoukkueen Tähti-potkijat ja Luontovaellus Ry:t eivät ottaneet onnistuakseen). Tuokin rekrytointikeino on kuihtunut tultaessa kohti vuotta 2005, sillä yleensä työmarkkinatuki-kulttilaiset ovat osoittautuneet melkoisiksi velliperseiksi. Curwen-Whateley Consulting on kiinnittänyt huomion Tättiäs-kultin toimintaan: Curwen-Whateley Consulting, ltd. on multilateraalinen toimialayritys, jolla on toimipisteitä jo 53 maassa. CWC on kansainvälinen markkinajohtaja, jonka toiminta kattaa maailmanlaajuisen kulttilaistoiminnan, varainhankinnan, peitetoiminnan ja jäsenorganisaatio/ HR-managementtoiminnan koordinoinnin. Vuonna 1925 perustettu CWC on osallistunut lukuisiin kutsuntarituaaleihin, temppelinrakennushankkeisiin ja maailmanvalloitussuunnitelmiin jokaisella mantereella. CWCn pääkonttorit sijaitsevat Bostonissa ja Antarktiksella ja se työllistää lähes 3000 kulttilaistoiminnan koordinaattoria ja konsulttia sekä satoja tuhansia pää- ja osa-aikaisia kulttilaisia, joita se henkilöstövuokraa kutsuntaseremoniakäyttöön ja uhrattavaksi.

5 CWC lähettää paikalle tarkkailemaan Tättiäisten Yön rituaalia arvotetun työntekijänsä Gustaw G. Laakin (hullu, jopa kulttilaiseksi), joka tarvittaessa ottaa hoidettavakseen illan rituaalin, jos hommat kusee. Kulttilainen Seppo Haukka on saapumassa Ufokonferenssiin Taneli Sutelan kutsumana (ja Tättiäisten) pitämään esitelmää, Mars ja sen Mysteeriset asukkaat. Viimeaikoina Haukka on kuullut huolestuttavia uutisia kultin toiminnasta Pudasjärven alueella. Haukka ei itse ole kuluneen vuoden aikana ehtinyt työkiireinen takia osallistumaan kultin ritaaleihin, joten arvokkaat toukokuun ja elokuun kokoontumiset jäivät välistä. Vasta pari päivää sitten Haukka sai huolestuttavan puhelun Pudasjärveläiseltä kulttilaiselta Oskari Koipelaiselta. Koipelainen kertoi muutaneensa ruotsiin ja kyllästyneensä läpeensä kultin toimintaan tai oikeastaan sen toimettomuuteen ja syytti tästä kaikesta Niko Ääni-Solaa. Ääni-Sola oli omien sanojensa mukaan jättänyt ko. rituaalit välistä resurssien puutteiden takia ja sanoi panostavansa syyskuun Tättäisten Yöhön. Sinänsä ok perustelut Nikolta, mutta on erittäin loukkaavaa jättää rituaaleja välistä, Suurten Muinaisten viha on kauheaa, jos sen kohteeksi joutuu! Tämä tarkoittaa sitä, että syyskun 17 päivänä/yönä täytyy uhrata 3 ihmistä Tättiäisille, mahdoton tehtävä kultille, joten Koipelainen päätti löydä hanskat tiskiin. Koipelainen lisäksi kertoi, että Virsulle on tulossa 17.9 Gustaw G. Laaki, joka työskentelee Curwen-Whateley Consultingin palveluksessa. Nyt paikalle on siis tulossa CWC:n työntekijä eli ylemmät kultit ovat havainneet, että tähdet eivät ole oikein Pudasjärvellä. CWC:llä pitäisi olla todella hyvät välit Yog- Sothothin Sikiöiden Hermeettisen Aamunruskon Ritareihin (YSSHA), jos Haukka hoitaa asiat oikein, ehkäpä avautuisi mahdollisuus yletä maailmanlaajuisen kulttitoiminnan portaikossa. Haukka ei ole koskaan pitänyt Ääni-Solan rennosta johtamistyylistä, nyt on aika ottaa ohjat käsiin ja astua kultin johtoon. Haukka koittaa myös rekrytoida uutta verta kulttiin ufokonferessin osanottajien joukosta, jos tähdet ovat oikein, niin Pudis-tv:n kuvaajan Kalle Pelkosen ja Haukan tiet kohtaavat. Pällien suku on aina palvellut kulttia jossain muodossa ja selvän suolapsimaisuuden tai vesipäisyyden takia edes Tättiäs-sopalla ei ole ollut vaikutusta heihin. Pällit ovat myös tunnettuja raivohulluus-kohtauksista, mikä onkin yksi syy, miksi kultti on jättänyt heidät rauhaan. Toinen hyvä syy on Pällien loistava taito tehdä Tättiäs-Soppaa. Paavo Pälli on päässyt pois mielisairaalasta vuosi sitten ja palannut Surmajärven maisemiin asustelemaan Virsun kämpän läheisyyteen. Pälli on ollut potilaana Virsulla vuonna 1989 kun kämppä toimi eräänlaisena parantolana. Pälli saa välillä viestejä jostain kaukaisuudesta ja kertoo oudoista unistaan. Pälli ei itse muista olleensa potilaana Virsulla, mutta jokin voima häntä kuitenkin paikalle vetää. Pälli ei muista Kuningasta, vaikka he ovat olleet yhtä aikaa hoidossa Virsulla. Pällin ja Kuninkaan Virsun ajoista on kuitenkin olemassa videomateriaalia, joka putkahtaa pelin aikana esille. Paavo Pälli on myös vastuussa parin viime viikon mystisistä Deep Throat havainnoista. Pälli on se epämääräinen hahmo, jota haastateltiin Kymppi-uutisten loppukevennyksessä ja hän myös varoitteli Kalle Pelkosta tämän kerrostaloasunnon pyörävajassa. Tämä kaikki on osa suurta Tättiäisten suunnitelmaa, jolla saadaan oikeiden ihmisten mielenkiinto kohdistumaan Virsuun. Paavo Pällin aivoissa on pari vuotta asustanut eräs Shaggain hyönteinen, Z art, joka useasti ottaa Pällin yöllä haltuun. Tämäkin Shan on kuitenkin alkanut miettimään muuttoa toiselle puolelle maailmaa, sillä Tättiäs-kultin meno ja Pällin ajatusmaailma on aivan liian sairas, jopa Z artille kaltaiselle kosmiselle hyönteiselle.

6 Kivenhakkaajat Alpo Mäkinen Heikki Pykälä Kivenhakkaajat ovat Pudasjärveläinen salaseura joka on perustettu Perustajajäseniä oli 13 ja ensimmäinen Korkeimman Salaisuuden Mestari oli Angus Jonttonen. Nykyisin jäseniä Kivenhakkaajissa on n. 35 Kivenhakkaajien perustoteamus: Kivenhakkaajien opit ovat moraalijärjestelmä, jota harjoittamalla järjestön jäsenet voivat kehittää itseään henkisesti ja kiivetä kivisiä portaita maanpäällisestä laatasta taivaalliseen obeliskiin. Kivenhakkaajat etsivät totuutta, mutta eivät määrittele sitä. Kivenhakkaajat eivät kuulu mihinkään oppisuuntaan ja näin ollen he löytävät totuuden kaikkialta. Kivenhakkaajat uskovat olevansa tasapainottava voima maailmankaikkeudessa (tosin heidän toimintansa on toistaiseksi rajoittunut Pudasjärvelle). Lisäksi tietenkin Kivenhakkaajaveljet ovat normaalissa elämässä toistensa suosiossa, jos jollakin on mahdollisuutta auttaa Kivenhakkaajaveljeä, niin näin myös tehdään: paremmat autopaikat työpaikalla, asunto löytyy halvalla, pankkilainaa irtoaa helposti jne. Kivenhakkaajien arvoasteet: 1. Korkeimman Salaisuuden Mestari 2. Suur-Tarkastaja (kutsutaan myös nimellä Tutkija-Komentaja) 3. Vasaraisen Karhun ritari 4. Kolmentoista valitsema 5. Esimies ja Tuomari 6. Salainen Mestari 7. Täydellinen Mestari 8. Luotettava Hakkaaja 9. Veljeshakkaaja 10. Oppilashakkaaja Korkeimman Salaisuuden Mestarit: Angus Jonttonen Lars Juuttonen Henrik Kuvanperä Kalevi Sorviola Jussi Piippolainen Sakari Pykälä Pentti Kulmala Alpo Mäkinen Viime vuosikymmeneltä lähtien on Pudasjärvellä tapahtunut kaikenlaista kummaa, ihmisiä on kuollut ja kadonnut omituisissa olosuhteissa, huhutaan outojen kulttien toimivan paikkakunnalla ja ufojakin on nähty aivan riittämiin. Kivenhakkaajat pitävät tällaisten tapahtumien ilmaantumista kosmista tasapainoa järkyttävinä asioina. Tasapaino alueella täytyy palauttaa. Onneksi Korkeimman Salaisuuden Mestari Alpo Mäkinen tietää millä koneella tämän paikan järjestys saadaan tasapainoon. Psioninen Sondi on ratkaisu ongelmaan.

7 Paikalla nähty UFO olikin lentokone jonka piti pudottaa aivan eri paikkaan huumelähetys kivenhakkaajille. Kivenhakkaajien johtaja Alpo Mäkinen myy huumeita, koska hänen täytyy saada nopeasti rahaa psionisen sondin rakentamiseen. Psionista sondia tarvitaan Tättiäiskultin tuhoamiseen. Sondia pitää käyttää juuri tänä viikonloppuna, koska kaikki kulttilaiset ovat koolla suuressa ufokonferensissa, näin ovat tietolähteet informoineet (Mi-Go:t). Paikalle tulee epärehellinen Supon agentti Aleksi Kaisek joka on varastanut hallituksen salaiselta koealueelta tärkeän osan Psioniseen sondiin. Kaisek on tullut myymään sondin, mutta kivenhakkaajilla on huumepaketti hukassa. Simo Syvänen löysi paketin seuraavana aamuna uidessaan järvellä. Simo antoi paketin nimismiehelle, joka piilotti paketin ja aikoo selvittää kenelle paketti kuuluu. Paavo Pälli omine hämärineen motivaatioineen kävi varastamassa huumepaketin ja piilotti sen uudestaan Mi-Go:t ovatkin käyttäneet Kivenhakkaajia jo heidän perustamisestaan asti tarkkailijoina, joku voisi jopa väittää, että Mi-Go:t olivat tuon järjestön perustamisen takana. Mi-Go.t ovat öisin syöttäneet tietoja Yoggothin-Anturalla Alpo Mäkisen aivoihin, jotta hän saisi rakennettua Psionisen Sondin. Normaali ihminen ei voisi koskaan ymmärtää Psionisen Sondin kosmista teknologiaa. Nyt Mi- Go:lla on mahdollisuus viedä Psioninen Sondi Surmajärvelle ja manipuloida Alpo Mäkinen käynnistämään tuo laite oikeaan aikaan, silloin kulttilaiset joilla on Tättiäisiä päässä, joko kuolevat tai vaipuvat koomaan ja Tättiäiset tuhoutuvat, Kosminen Tasapaino on saavutetu (kaivostoiminta voi jälleen jatkua)! Apuna Mäkisellä on Heikki Pykälä, joka on täysin tietämätön huumekaupoista ja kummastelee Mäkisen huikeita insinöörin taitoja. Mäkinen on paikalla Ufokonferenssissa etsimässä epätoivoisesti huumepakettia, Pykälä on selvittämässä keitä kuuluu Tättiäs-kulttiin, jotta Psioninen Sondi saadaan kohdistettua oikein. Kyllä Mäkinenkin koittaa selvittää kultin jäseniä, mutta aikaa palaa varmasti sondin etsintään. Molempien hakkaajien päätavoite on saada Psionisen Sondin puuttuva osa, jotta tuo kosminen vempain saadaan valmiiksi. Psioninen Sondi toimii vain silloin oikein kun tähdet ovat oikein ja Tättiäiset surisevat yön pimeydessä oikealla alfa-aalto pituudella. Supo Kettu Mustonen Taina Kallio Waltteri Skinnari Kettu Mustonen Supon paranormaalien tutkimusten osastolta näkee Kympin uutisten pätkän Surmajärven ufosta. Lisäksi Vesiportin Uutisten toimittajat informoivat Kettua Pudasjärven kokouksesta. Taina Kallio lähtee tietysti Ketun mukaan selvittämään valoilmiötä. Ketun isä on tehnyt alueella aikoinaan tutkimuksia 1971, tosin tuota ei Kettu tiedä. Waltteri Skinnari, P osaston pomo, tulee paikalle tarkkailemaan entisen Supon agentin Aleksi Kaisekin toimia, joka tekee hämäriä bisneksiä Alpo Mäkisen kanssa. Kaisek on myös vastuussa Ketun isän, Pekka Mustosen, murhasta (toimeenpanija T osaston pomo Keijo Gunnar Paavo Tulio, The Tupakkamies), tuon salaisuuden tietää Waltteri Skinnari. Mustonen ja Kallio eivät tiedä, että Skinnari on paikalla. Mukana myös läjä romantiikka, sillä Mustonen & Kallio ovat rakastuneita toisiinsa, mutta kumpikin on kykenemätön näyttämään tunteitaan. Kantaako Martti Rohinen rakkauden avaimiaan käsissä, myös tuo Vesiportin-poika on syvästi rakastunut Kallioon, nähdäänko Virsulla tulista kolmiodraama, kuka saa Tainan?

8 Kettu Mustonen saa sähköpostina kuvan 17.9 aamulla. Kettu tunnistaa kuvan vaatteista oman isän, Pekka Mustosen. Kettu on aina epäillyt isän itsemurhaa aika hämäräksi, jos tämä kuva on totta, eikä mitään sairasta pilaa niin se avaa paljon kysymyksiä. Pekka löydettiin lehtitietojen ja poliisiraporttien mukaan kotoaan, asuntonsa vessasta kuolleena, kuolinsyynä, itse aiheutettu laukaus suuhun. Kettu ei koskaan ehtinyt nähdä isänsä ruumista, sillä se poltettiin krematoriossa, ruumiinavaus-raportit julistettiin kummallisesti salaisiksi. Kettu on monesti yrittänyt saada raportteja ja syytä nopeaan ruumiin polttoon, mutta turhaan. Kuvassa selvästi Pekka Mustonen makaa jonkin talon pihalla, mitä tämä voisi tarkoittaa? Sähköposti on lähetetty Supon palvelimelta ja tekstiosassa koreilee vain iso X. Herra X on vielä tähän päivään mennessä näkymättömissä pysytellyt informaatti, joka jostain syystä auttaa Kettu Mustosta. Herra X koitti jo aikaisemmin auttaa Kettua, mutta todisteet Pekka Mustosen kuolemasta joutuivatkin Waltteri Skinnarin käsiin, joka päätti pitää todisteet piilossa Ketulta. Nyt herra X on päättänyt jälleen syöttää informaatiota liittyen Pekka Mustosen kuolemaan. Illalla 17.9 posti toimittaa pikana kirjeen, josta löytyy valtokameran kuvaa, kuinka Aleksi Kaisek kylmäverisesti murhaa Pekka Mustosen. Pekka Mustonen oli saanut vihiä kuinka U.S.A:n sateellihallitukset NWO ja ASK suunnittelivat iskuja yhdysvaltoihin KGP Tulio suomen NWO:n edustajana pisti Kaisekin asialle ja käski tämän murhata Pekka Mustosen, Supon erikoisosasto peitteli sen jälkeen jäljet. Media Reijo Puusuoja Kalle Pelkonen Kulttilaiset eivät halua julkisuutta viikonloppuna tapahtuville uhrauksille. Kettu Mustonen on antanut vihjeen ufotapauksesta kaikille tv-kanaville, mutta vain Oululainen Ylen-toimittaja ja vanha kaveri Reijo Puusuoja on asiasta kiinnostunut. Puusuoja saa kuvaajan Pudis-tv:stä, kuvaaja on hänen entinen oppilas, joka on äärimmäisen kiinnostunut alueen kultista, niin kiinnostunut, että tarvitaan vain oikea henkilö (Seppo Haukka) ohjaamaan hänet oikeaan suuntaan. Muut Raimo Musta Aleksi Kaisek Raimo Musta toimii salaisessa 2011-ryhmässä johon on koottu entisiä poliiseja jotka ovat kokeneet oikeita kauhuja. Hän saa näkyjä UFO-viiltäjän töistä aina päivää ennen murhaa. Musta näkee tällaisen näyn ja samana iltana katselee Kympin uutisia jossa on juttua Surmajärven valoilmiöstä. Uutispätkässä näkyy Surmajärvi ja Musta tunnistaa sen näyssään olleeksi paikaksi. Musta rientää paikalle varoittamaan ufotutkijoita. Itseasiassa Musta ei toimi missään salaisessa järjestössä, vaan on seonnut täysin sen jälkeen, kun hänen vaimonsa kuoli. Supolla on tiedossa kuinka hullu Raimo Musta on, mutta tietyistä syistä he antavat hänen kulkea vapaalla jalalla. Supon toimesta Musta on myös päästetty ennen aikoja mielisairaalasta pois, sillä tämä voi johdattaa ryhmän jäljille, jos ei niin, Musta passitetaan takaisin hoitoon tai päästetään päiviltä.

9 Ufo-viiltäjän uhrit: Tapauskohtainen erittely ja modus operandi: UFO-viiltäjä on iskenyt vuodesta 1996 lähtien 9 kertaa Suomeen, Ruotsiin ja Tanskaan, kohteinaan ko. maiden merkittävimmät ufo-tutkijat. Ohessa lista uhreista: 18/9/96 - Rauno "Eversti" Kahenmaa, 63 - suomalainen ilmavoimien eversti, löytyi murhattuna kotoaan. Omisti elämänsä ufo-tutkimukselle jouduttuaan varhaiseläkkeelle Ilmavoimista hämärissä olosuhteissa - ns. Porkkalan valo-ilmiö-tapauksen jälkeen. 18/9/97 - Pirkkoliisa Helakoski-Wallenius, 71, suomalainen meedio. Löytyi surmattuna esoteerikko Biltema Münsterhjelmin haudalta. Helsingin Esoteerisen Yhdistyksen (HESE) perustajia ja merkkivaikuttajia, joka väitti osaavansa kommunikoida ulkoavaruuden olentojen kanssa kuolleiden henkien välityksellä koska molemmat sijaitsivat samassa "aetherissä". 18/9/98 - Svante-Olof Nylandsbrigad, 35, ruotsalainen astrofyysikko. Löytyi surmattuna Stockholms Esoteriska Universiteten uurim-säteilymittauksen kansliasta. Skandinavian johtava ufotutkija, joka voitti Ultra- ja Astra-palkinnot vuonna 1995, 1996 ja /9/99 - Mads Patte Maelkensjengerssen, 55, tanskalainen aromaterapeutti ja kivenkatsoja. Löytyi surmattuna "Wisdom of the Stones"-kaupastaan. Tunnettu ufologian ja vaihtoehtolääketieteen puolestapuhuja. Soitti Astral Wanderers-yhtyeessä sitraa. 18/9/00 - Laina-Maila Alapiessa, 41, suomalainen bioviljelijä ja entinen Turun yliopiston hiukkasfysiikan tohtori. Löytyi surmattuna kotitilaltaan Siriuksennokasta. Hermoromahduksen kärsittyään Alapiessa siirtyi bioviljelyyn ja kohosi kotimaisen ufo-kirjallisuuden merkkihenkilöksi, myyden jopa enemmän kirjoja kuin Sauni-Leena Luukanen. 18/9/01 - Perttu Perkka-Jortikka, 42, suomalainen yrittäjä ja kunnallispoliitikko. Löytyi surmattuna työnantajansa, HESEn puheenjohtajan, Johan af Ganistanin Eiran-asunnosta (EsoTemppelistä). JAGin henkilökohtainen avustaja ja LVI-yrittäjä. Yksi HESEn päärahoittajista. Entinen Pudasjärven kunnanhallituksen jäsen (kesk.). 18/9/02 - Lena-Bertil Sjulström, 66, ruotsalainen povaaja ja kontaktihenkilö. Löytyi surmattuna Göteborgin lähistöltä. Ruotsin kuuluisin abduktiotapaus jonka elämäntehtävänä oli välittää "kosmista ilosanomaa". 18/9/03 - Kaarlo Ala-Hemilä, 51, suomalainen suonkuivaaja ja kontaktihenkilö. Löytyi surmattuna Sodankylän Kaupunginhotellista. Suomen kuuluisin abduktiotapaus. Kertoi ulkoavaruuden olentojen hautaavan "biomekaanisia konstruktoreita" pohjoisten jänkien sisään maailmanvalloitussuunnitelmansa mukaisesti. 18/9/04 - Ilmari Iku-Turso, 44, suomalainen taikuri/runonlaulaja. Löytyi surmattuna Hauenpaaden kansallispuistosta. Kotimainen taikuri, joka pystytteli esoteerisia kivikehiä kotimaisiin lamakeskuksiin ja pystyi todistettavasti ottamaan ajatuksensa voimalla yhteyttä maata kiertävään Iljushin-8 sukkulaan television "Älä Usko"-ohjelmassa vuonna 1986.

10 Aleksi Kaisek tulee paikalle toimittamaan tärkeän osan Psioniseen Sondiin. Kaisek ei tiedä, että Alpo Mäkisellä ei ole rahaa maksaa osaa. Lisää vaikeuksia tuottaa Waltteri Skinnari, joka on paikalla tarkkailemassa Kaisekin ja Mäkisen toimia ja on valmis pidättämään heidät, jos vain on riittävän päteviä todisteita. Pelin kulku: Virsun ufokonferenssi alkaa varsin rauhallisissa merkeissä, paikalle vaeltaa väkeä tasaiseen tahtiin ja he tutkivat uteliaasti paikan isännän Taneli Sutelan myyntipöydän tarjontaa. Ainoastaan toimittaja Reijo Puusuoja ostaa Majestic-12 ryhmän salaisen ohjekirjan joka on kaapattu tietoverkosta. Sutela käy takahuoneessa saakka vingauttamassa Puusuojan luottokorttia ja kortilta katoaa 1000 euroa Puusuojan ostaman 20 euron hintaisen ohjekirjan sijaan. Hieman myöhemmin Vesiportin pojat (Juha Puikkonen, Riku Lankinen ja Martti Rohinen toimittavat Vesiportti-lehteä.) tahtovat ostaa konferenssipaidan ja Sutela yrittää taas painua vinguttamaan korttia takahuoneeseen, mutta Vesiportin pojat huomattavat asiasta ja Sutela joutuu tekemään veloituksen kortilta tiskillä olevalla laitteella. Taneli Sutela käyttää luottokortinlukulaitetta myyntitiskillä. Muuten kauppa ei oikein tunnu käyvän, tosin Vesiportin ilmaisnumero herättää vieraissa kiinnostusta.

11 Niko Ääni-Sola tutkii Vesiportin uusinta numeroa kiinnostuneena. Sutela avaa konferenssin klo 15:00 ja järjestää kahvituksen paikanpäälle hiukan myöhässä. Hän joutuu käymään useaan kertaan huomauttamassa keittiön puolella oleville apumies Paavo Pällille ja muuten vaan tarjoilussa Pälliä auttamaan saapuneelle uimamaisteri Simo Syväselle tarjoilun hitaudesta. Välillä keittiöstä kuuluu aivan kummia ääniä jotka eivät tunnu liittyvän ruoanlaittoon mitenkään ja Sutela joutuukin pitkin konferenssi-iltaa käymään ojentamassa kaksikkoa keittiössä. Klo 16:00 on ensimmäisen luennon vuoro ja Seppo Haukka kertoo luennossaan varsin vakuuttavin aihetodistein Marsissa olleen joskus elämää. Suurin osa paikalle saapuneista seuraa esitystä mielenkiintoisena ja esitystä kehutaankin kovasti kun se päättyy.

12 Seppo Haukka esittää todisteita Marsin muinaisesta elämästä. Tapani Kuningas (se oikea), Kettu Mustonen ja Taina Kallio seuraavat Seppo Haukan luentoa tarkkaavaisina.

13 Haukan luennon jälkeen maastoon tehdään tutkimusretkiä, onhan paikka kuuluisa ufohavainnoistaan ja luultavasti maastoon on saattanut jäädä jälkiä vierailuista. Hyvin pian kämpän läheisyydestä löydetäänkin outo laite jota saapuu kummastelemaan useampikin tutkija. Outo laite Surmajärven maastossa. Pian laitteen mysteeri kuitenkin selviää, Alpo Mäkinen ja Heikki Pykälä ovat tulleet Surmajärvelle testaamaan Mäkisen rakentamaa ufonhavaintolaitetta. Laitteen toimintakunnosta ei kuitenkaan saada kunnollista varmuutta, koska laite kuulemma lähettää raportointinsa vain ja ainoastaan GSM-verkkoa pitkin ja jostain syystä verkko ei tunnu Surmajärven alueella juuri tuolloin toimivan. Laitteen valmistajat vakuuttavat kuitenkin laitteen toimivuutta paikalle saapuneille ihmettelijöille. Heikki Pykälä saapui Surmajärvelle testaamaan ufohavaintolaitetta ja kauppaamaan vakuutuksia.

14 Etsintöjä jatketaan ja valokuvalle tallentuukin selvä ufo! Jostain syystä vaitonaista herrasmiestä Gustaw Laakia ufo ei tunnu kiinnostavan Vesiportin toimitus koettaa saada haastatteluja, mutta Kuningas ei oikein lämpene ajatukselle ja huomauttaa Juha Puikkoselle että sai Puikkosen kirjoittamassa kirja-arvostelussa vain 4 tättiäistä viidestä. Niinpä Kuningas kieltäytyy tylysti haastattelusta. Todiste tuntemattomasta, ilmiselvä ufo leijuu virsun kämpän läheisyydessä. Kaikkia ufo ei tunnu kuitenkaan kiinnostavan Kun ufohavainnosta päästään ihmettelemästä, paikalta tehdään karmiva löytö. Juha Puikkonen löytää läheisestä metsästä ristin jossa on hänen oma nimensä ja kyseisen päivän päivämäärä! Lisäksi ristissä on mystinen merkintä xx/xxxxx. Puikkonen on löydöstään järkyttynyt ja paikan omistaja Sutela pitää ristiä törkeänä pilana ja epäilee, että joku haluaa tehdä hänen liiketoiminnalleen hallaa pelottelemalla vieraita. Hiukan myöhemmin Alpo Mäkinen huomauttaa pihalla, että hän näki Puikkosen itse tekevän kyseisen ristin. Tekaistuja juttuja Vesiportin seuraavaan numeroon? Välillä metsästä kuullaan aina outoa huutoa ja kun paikalle rynnätään katsomaan, ei mitään näy. Mikä nämä huudot aiheuttaa?

15 Juha Puikkonen löysi metsästä nimellään varustetun ristin. Viiden aikoihin Pudis-tv esittää ufo-illan, jota paikalle saapuneet vieraat seuraavatkin mielenkiintoisena. Lähetys katkeaa kuitenkin oudosti n. 20 minuutin jälkeen ja ruutuun tulvii kuvaa virsun kämpästä jossa häärii hoitohenkilökuntaa ja moni tunnistaa kämpästä ulos retuutettavan potilaan keittössä ruokaa tekeväksi Paavo Pälliksi! Outo kuvaus kämpästä kestää n. minuutin ja lopulta lähetys katkeaa kokonaan. Jotkut tiedustelevat Pälliltä onko tämä joskus ollut kämpällä joskus potilaana kun kämppä on toiminut parantolana 80-luvun loppupuolella? Pälli ei moista asiaa ainakaan myönnä. Alkaa olla ruokailun aika ja alkupalaksi tarjoillaan oudon hajuista sienikeittoa. Moni vieraista katselee keittoa hiukan epäilevästi, mutta kun Seppo Haukka tarttuu lautaseen ja alkaa syödä, moni muukin päättää antaa nälälleen voiton ja maistaa keittoa. Itse asiassa keitto on oikein hyvää, kaikki tuntevat vaan pienen hetkellisen huimauksen päässään, mutta kukaan ei siitä mainitse. Itse pääruokana tarjoillaan spaghettia ja jauhelihakastiketta. Ruokailun aikana Sutela saa postia ja muutama paketti ja kirje on osoitettu vieraille. Reijo Puusuoja saa Pudis-tv:n nauhan illan lähetyksestä ja lukee mukana toimitetun kirjeen ääneen koko kämpän kuullen. Joku oli päässyt vaihtamaan nauhan illan tv-lähetykseen. Tekoa pidetään Pudis-tv:llä pilana ja Puusuojalle

16 lähetetyssä kirjeessä kysellään senkin perään, että olisiko Puusuoja itse kepposen takana. Myös Waltteri Skinnari saa postia, jota hän ei tosin muille vieraille näytä. Ruokailun jälkeen pihalla alkaa liikkua huhua, että paikalla on suojelupoliisin agentteja. Tätä pidetäänkin yleisesti ihan mahdollisena, koska paikalla ovat kuuluisat ufotutkijat Tapani Kuningas (se oikea) ja Saini-Leena Luukanen-Tauseta. He ovatkin useasti syyttäneet suojelupoliisia siitä, että Supo lähettää konferensseihin omia agenttejaan vakoilemaan heitä ja levittämään disinformaatiota. Aleksi Kaisek ilmoittaa tietävänsä Waltteri Skinnarin olevan suojelupoliisin agentti. Myös Taina Kalliota ja Kettu Mustosta epäillään agenteiksi. Juha Puikkoselle alkaa ruokailun jälkeen tapahtua, ensin Raimo Musta ilmoittaa Puikkosen kuolevan varmasti tänään, hän on nähnyt sellaisen näyn. Heti perään Vesiportin pojat saavat käsiinsä vanhan c-kasetin jota he vetäytyvät majoituspuolelle kuuntelemaan. Nauhalla on Pekka Mustosen (paikalle tulleen Kettu Mustosen isän) 70-luvulla tekemä päiväkirja jonka hän on lukenut varmuuden vuoksi myös nauhalle. Nauhalta paljastuu, että paikalla toimii kultti joka ottaa haltuunsa ihmisiä syöttämällä heille Tättiäis-sienistä valmistettua sienikeittoa! Sitten Kuningas tulee juttusille ja haluaa Puikkosen kanssa kahden kesken ensin pyytää anteeksi tylyä käytöstään, mutta vetäiseekin povitaskustaan hirvittävän kokoisen veitsen ja huutaa Mä viiltelen sut tänä iltana tällä veitsellä!, jonka jälkeen Kuningas jättää järkyttyneen Puikkosen ja poistuu paikalta muina miehinä. Lisäksi Heikki Pykälä hokee kaikkien kuolevan neljän tunnin sisällä! Kun kaikki tämä tapahtui puolen tunnin sisällä, Vesiportin pojat katsoivat parhaaksi vetäytyä vähän matkan päähän metsään katsomaan tilanteen kehittymistä. Illan lopuksi suunniteltu paneelikeskustelu jää näin ollen pojilta pitämättä. Saini-Leena Luukanen-Tauseta aloittaa esitelmänsä pidon salaliitoista ja tuo samalla ilmi todellisen uutispommin. Saini- Leenalla on Siriuksella syntynyt lapsi sektoidi kosmoatri P huunar Tausetan kanssa! Eikä tässä suinkaan kaikki, Saini- Leena on tuonut lapsensa mukanaan Surmajärvelle, mutta pahaksi onneksi teleportautumisvaiheessa on ruokintasäiliössä oleva lapsi materialisoitunut jonnekin päin Surmajärven ympäristöä. Saini-Leena pyytää konferenssivieraita etsimään lapsensa Nardarin ja näyttää kuvaa ruokintasäiliössä olevasta lapsestaan. Nardar ruokintasäiliössä.

17 Saini-Leena Luukanen-Tauseta kertoo salaliitoista ja suhteestaan kosmoatri P huunar Tausetaan. Vauhdittaakseen etsintöjä, Saini-Leena lupaa löytöpalkkioksi arvoisen kaulakorunsa, jonka hän on saanut häälahjaksi Siriuksella. Moni paikalla oleva lupaakin auttaa, tosin osa on joutunut poistumaan kesken Saini-Leenan esityksen alhaisen happitason takia. Paavo Pälli juoksentelee kämpän läpi naama valkoisena jostain jauheesta. Suojelupoliisit selvittävät jauheen olevan huumetta ja tekevät sopimuksen Pällin kanssa. Pälli paljastaa huumeiden paikan suojelupoliiseille, jotka pysyttelevät vielä hiljaa asiasta, eivätkä mainitse huumeista muille konferenssivieraille. Hieman myöhemmin pihalle lentää ilmiselvä ufo, jolla on vaikeuksia lentoradoissaan ja n. puoli metriä halkaisijaltaan oleva ufo jysähtää maahan. Ufo kiidätetään sisälle kämppään jatkotutkimuksia varten, mutta kukaan ei oikein tahdo saada selvää oudosta teknologiasta. Se näyttää kuitenkin selvältä, että ufo on miehittämätön. Ufon päätellään kuitenkin olevan jonkinlainen varsinaisen ufon laskeutumispaikkaa tiedusteleva alus. Kuningas käy uhkailemassa kämpässä Saini-Leenaa veitsellään ja tapauksella on silminnäkijöitä. Kun Kuningas hetken päästä saapuu paikalle takaisin, ovat suojelupoliisin Skinnari, Mustonen ja Kalliokin paikalla. Suojelupoliisin henkilöt alkavat vaatia Kuningasta luovuttamaan veitsensä pois, mutta Kuningas vaan toteaa ettei hänellä ole mitään taskussaan. Kun Kuningasta koetetaan lähestyä, hän vetäiseekin povitaskustaan hirvittävän kokoisen veitsensä! Suojelupoliisit tempaisevat pistoolinsa esille ja käskevät Kuninkaan maahan. Kuningas seisoo kuitenkin pystyssä veitsi kädessään ja mutisee itsekseen jotain My friends, I bow to no one. Kun Kuningas ottaa uhkaavan askeleen kohti suojelupoliiseja, nämä ampuvat häntä. Kuningas kaatuu haavoittuneena maahan ja hänet pistetään rautoihin. Kun Kuningasta raahataan pois kämpästä, hän huutaa vielä mennessään Tuokaa totuus julki!. Saini-Leena epäilee Kuninkaan olevan jonkinlaisen mindcontrollin alaisena, ei hän kuulemma tuollaista normaalisti tekisi.

18 Tapani Kuningas (se oikea) makaa maassa suojelupoliisin ammuttua häntä. Reijo Puusuoja saa pihalla mysteerimieheltä (sama mies joka esiintyi kympin uutisten pätkässä) videokasetin. Hän päättää katsoa kasetin ja kutsuu muutaman henkilön mukaansa katsomaan nauhaa. Nauha paljastuu jonkinlaiseksi valvontakameran taltioimaksi otokseksi. Kun nauhaa katsotaan, siinä seisoo jokin herrasmies selvästi odottelemassa ja kuvaan kävelee Aleksi Kaisek! Puusuoja huudahtaa Tuohan on Kaisek! ja samalla nauhan katsominen loppuu tylysti, sillä Kaisek vetää taskustaan pistoolin ja sillä uhaten poistuu paikalta. Nauhaa ei katsota loppuun, sillä paikalla olleet lähtevät omille tahoilleen kämpästä nopeasti. Alpo Mäkinen saa Simo Syväläiseltä haltuunsa jonkin esineen muovipussissa, kunhan ensin lupaa ostaa Simolle uudet uimaräpylät. Alpo toki suostuu kauppaan ja piilottaa muovipussin sisältöineen. Alpo luulee pussissa olevan Psionisen sondin puuttuvan osan, jonka hän tarvitsee käynnistääkseen sondin ja palauttaakseen kosmisen tasapainon alueelle. Ufonhavaintolaite onkin itse asiassa pienen Pudasjärveläisen salaseuran, Kivenhakkaajien rakentama Psioninen sondi. Alpo hakee käsiinsä Heikki Pykälän joka kuuluu myös salaseuraan ja he lähtevätkin viemään sondia sopivalle paikalle käynnistystä varten. Alpo on joutunut välillä korjaamaankin sondia, sillä joku oli hajottanut osan sondista päivän mittaan. Kun sondi saadaan oikeaan paikkaan, paljastuukin muovipussista sondin sijaan sektoidilapsi ruokintasäiliössä! Alpo ja Heikki syöksyvät etsimään Saini-Leenaa ja noutamaan arvoisen kaulakorun. Pienen etsimisen jälkeen he löytävätkin Saini-Leenan pihalta ja luovuttavat Nardarin hänelle. Nyt arvoinen kaulakoru hallussaan he lähtevät etsimään Kaisekia jonka piti tuoda paikalle sondin puuttuva osa ja myydä se Kivenhakkaajille. Valitettvasti Kaisek on jo piiloutunut läheiseen metsään nauhaepisodin takia (nauhalla näkyy kun Kaisek ampuu Pekka Mustosen) ja ei uskalla tulla sieltä pois koska paikalla on myös Supon edustajia. Kivenhakkaajilta käy aika vähiin, sillä paikallinen kultti on tekemässä uhraustaan joka johtaa Kivenhakkaajien mielestä kaaoksen saapumiseen Surmajärvelle. Kivenhaakaajat huutelevatkin kovasti Kaisekia ja koettavat etsiä häntä ennen kuin aika käy liian vähiin. Kaisek

19 poistuu kuitenkin paikalta vähin äänin ja sondin puuttuva osa kulkeutuu pois Surmajärveltä hänen mukanaan. Sillä aikaa paikallinen kultti, johon Niko Ääni-sola ja Seppo Haukka kuuluvat alkaa valmistella uhrausta Tättiäisille. Mukana toimivat myös Tättiäisten suu Simo Syvänen ja Gustaw G. Laaki joka sattuu olemaan Yog-Sothothin Sikiöiden Hermeettisen Aamunruskon Ritarien Liekehtivä Miekka. Laaki on saapunut paikanpäälle tarkistamaan paikallisen kultin toimivuutta. Epäonnekseen tättiäiskeittoa syöneet Puusuoja, Kallio ja Mustonen ovat nyt kultin vallassa ja heidät johdatetaan transsissa uhrauspaikalle. Ikiaikainen uhraus suoritetaan onnistuneesti ja 3 ruumista katoaa uhripaikalta kulttilaisten ylistäessä suuria muinaisia. Kämpässä on sisällä enää Saini-Leena ja Skinnari, kun paikalle saapuu muukalaisia! Skinnari tuijottaa epäuskoisena kun 3 sektoidia astuu ovesta sisään ja alkaa tutkailla tilannetta. Saini-Leenan mies P huunar Tauseta ja pari hänen kaveriaan ovat tulleet hakemaan Saini-Leenaa ja Nardaria kotiin. Heikki Pykälä avaa oven keittiöstä ja nähdessään muukalaiset paiskaa oven kiinni ja juoksee metsätietä karkuun hippulat vinkuen aina Pudasjärven keskustaan saakka taakseen katsomatta. Se sondi olisi pitänyt saada ajoissa toimimaan P huunar Tauseta ja hänen sektoidiystävänsä.

20 Kuvassa kaikki pelaajahahmot vasemmalta oikealle: Simo Syvänen, Niko Ääni-Sola, Heikki Pykälä, Aleksi Kaisek, Alpo Mäkinen, Paavo Pälli, Tapani Kuningas (se oikea), Taneli Sutela, Seppo Haukka, Gustaw G. Laaki, Martti Rohinen, Reijo Puusuoja, Juha Puikkonen, Saini-Leena Luukanen-Tauseta, Waltteri Skinnari, Riku Lankinen, Raimo Musta, Taina Kallio ja Kettu Mustonen. Cthulhu-live 2005:n osallistuneet henkilöt: Hahmo Simo Syvänen Niko Ääni-Sola Heikki Pykälä Aleksi Kaisek Alpo Mäkinen Paavo Pälli Tapani Kuningas Taneli Sutela Seppo Haukka Gustaw G. Laaki Martti Rohinen Reijo Puusuoja Juha Puikkonen Saini-Leena Luukanen-Tauseta Waltteri Skinnari Riku Lankinen Raimo Musta Taina Kallio Kettu Mustonen Pelaaja Raimo Finni Tommi Autio Markku Mulari Mika Kemppainen Sami Laakso Pasi Karppinen Markus Kessunmaa Mikko Kivikoski Petri Kostama Jarkko Hyysalo Niko Toivola Niilo Ritokangas Lasse Märsy Emma Honkala Mikko Lahtinen Arto Nurro Tomi Nylund Eeva Starck Ville Saastamoinen Pelin käsikirjoitus: Markus Kessunmaa, Ville Ikäheimonen, Raimo Finni ja Mikko Kivikoski. Artikkelin Kuvat: Arto Nurro, Mika Kemppainen ja Mikko Kivikoski Artikkelin teksti: Markus Kessunmaa ja Mikko Kivikoski

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti Lopputyö: sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti,

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö 8-99- vuotiaille taikuri + yleisö Pelin tavoite: Tulla taikuriksi FI Sisältö: 61 korttia (48 kortin pakka + 6 tuplatausta korttia + 1 lyhyt kortti + 6 temppukorttia 4 perhettä (punainen, sininen, vihreä,

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Kysymys 1. Mistä tiedän verkkokaupasta ostaessani, toimiiko paketinohjauspalvelu juuri kyseisen

Kysymys 1. Mistä tiedän verkkokaupasta ostaessani, toimiiko paketinohjauspalvelu juuri kyseisen Usein kysyttyjä kysymyksiä ohjauspalvelusta 26.3.2015 Kysymys 1. Mistä tiedän verkkokaupasta ostaessani, toimiiko paketinohjauspalvelu juuri kyseisen verkkokaupan lähetysten kohdalla? Miten ranskalaisen

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat

Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat 2 Metron lukijakonsepti Vuodessa Metroa avustaa yli 30 000 lukijaa 3 Lukijat lähettävät toimitukseen yli 35 000 kuvaa, tuhansia juttuja

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Anna ja Aleksi rahanväärentäjien jäljillä

Anna ja Aleksi rahanväärentäjien jäljillä Anna ja Aleksi rahanväärentäjien jäljillä Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja hyviä ystäviä. Ystävykset joutuvat usein seikkailuihin, ja heille on tapahtunut jo kaikkea jännittävää. He eivät enää vähästä

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Jouluaaton kunniavartion Ohjeistus Ylöjärven Reserviupseerit ry Ylöjärven Reservinaliupseerit ry

Jouluaaton kunniavartion Ohjeistus Ylöjärven Reserviupseerit ry Ylöjärven Reservinaliupseerit ry Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu ajoissa. Joulukuun alussa saat vielä valita itsellesi sopivimman vartiovuoron. Varustus ja vartioaika: Yhdistykset tarjoavat kunniavartiohenkilöstölle käyttöön: lumipuvun

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta PUSKARADIO toimii verkossa - tutkittua tietoa suosittelusta Näin pääset alkuun: 1 2 3 +1 PALVELE ASIAKKAITASI suosittelemisen arvoisesti PYYDÄ ASIAKKAITASI KERTOMAAN saamastaan palvelusta hyväksi havaittuun

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Sosiaalinen media Lions-toiminnassa. Thorleif Johansson

Sosiaalinen media Lions-toiminnassa. Thorleif Johansson Sosiaalinen media Lions-toiminnassa Thorleif Johansson Lionit sosiaalisessa mediassa Google: http://www.google.com/profiles/lionsclubsorg Voimmeko jatkaa menemättä sinne? YouTube: http://www.youtube.com/...

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Turun Kaupungin Terveystoimi Tartuthan käpälään! --hei, näin me lähdetään! --pihapoluille leikkimään! --pupun loikkia hyppimään! Nurkkajussia Yksi leikkijöistä on nurkkajussi,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Poikkaisutaulukko. T=tripla, D=tupla ja S=singeli

Poikkaisutaulukko. T=tripla, D=tupla ja S=singeli Poikkaisutaulukko T=tripla, D=tupla ja S=singeli jäljellä oleva lopetus perustelut tulos 170 T20 T20 50 169 ei mene poikki yhdellä heittovuorolla 168 ei mene poikki yhdellä heittovuorolla 167 T20 T19 50

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Nettikasvattajan. käsikirja

Nettikasvattajan. käsikirja Nettikasvattajan käsikirja 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Osallistu lapsen nettiarkeen kuten harrastuksiin tai koulukuulumisiin. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen 1.8.2011 Tarjolla mielenkiintoisia havaintohankkeita Grazissa, Itävallassa, pidettiin tammikuun

Lisätiedot

Lastentuntien opettaminen Taso 1

Lastentuntien opettaminen Taso 1 Lastentuntien opettaminen Taso 1 OSA 2: JAKSOT 8-12 LEIKIN MERKITYS JA OHJAAMINEN BAHÀ Ì-LASTENTUNNEILLA Ruhi-instituutti Kirja 3 JAKSO 8 Sanotaan, että leikkiminen on lasten työtä. Itse asiassa leikit

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot