VIRON VIINA JA SUOMI. Kansalaiset tukevat huumehaittojen vähentämistä Huumehoitoa Prahassa Vammaisuus ei tee immuuniksi päihdeongelmille

Transkriptio

1 Päihdealan erikoislehti VIRON VIINA JA SUOMI Kansalaiset tukevat huumehaittojen vähentämistä Huumehoitoa Prahassa Vammaisuus ei tee immuuniksi päihdeongelmille 1

2 SISÄLTÖ Puhalla ja käynnistä alkolukko avuksi rattijuoppouteen? TEUVO PELTONIEMI Huumehaittojen vähentämistoimilla kansalaisten tuki PEKKA HAKKARAINEN Viron viina ja Suomi JARKKO KEMPPI Myös vammaisilla päihdeongelmia EIJA KILGAST Tekemisen puute ajaa kuuroja päihteiden väärinkäyttöön KATRI PYYKKÖ Kiksejä Kuusamon riippuvuusvaaroilla KATI RANTALA Kuusankosken Päihteet pulmana -opintopiiri: Ammatillista vuoropuhelua ja toinen toiselta oppimista ANITTA TÄHTI-NIEMI Prahan pormestari pyrkii kaksinkertaistamaan päihdetyön tuen TEUVO PELTONIEMI v Sananim nuorta ja kuuntelevaa tsekkiläistä huumetyötä KIRSI UTOSLAHTI Prahan matala toimii melkein non-stoppina LOTTA LEHMUSVAARA Tieteessä ei ole oikopolkuja eikä käytännön päihdetyössä KARI MATELA, TUULA HURSTI & SANNA VÄYRYNEN Työntekijää suurempia ihmisiä JUKKA HEINONEN Haittojen vähentämisen teoriaa ja käytäntöä HEIKKI BOTHAS Saunan kävijäkyselyn 2003 tuloksia: Nettikeskustelu vahvisti omia asenteita päihteistä AINO MAJAVA Mestarilaulaja ja viinapiru (kirja-arvio) AULI SAUKKONEN Viinistäkö vapautta vai vapauden illuusio? (kirja-arvio) PERTTI HEMÁNUS Luettavaa Uutisia Päihdealan erikoislehti Ilmestyy kuutena numerona Perustettu 1965 JULKAISIJA A-klinikkasäätiö TOIMITUS päätoimittaja Teuvo Peltoniemi toimitussihteeri Auli Saukkonen ulkoasu Kaija Savola TILAUKSET A-klinikkasäätiö, Fredrikinkatu 20 B 18, Helsinki, puhelin (09) , telefax (09) tiedotus@a-klinikka.fi Vuosikerta 20 euroa TOIMITUSNEUVOSTO emeritusprofessori Pertti Hemánus tutkimusprofessori Marja Holmila toimittaja Ulla Järvi johtaja Marja-Leena Nousiainen johtaja Katriina Pajupuro päätoimittaja Teuvo Peltoniemi toimittaja Timo Pihlajaniemi johtajapsykiatri Kari Pylkkänen (pj.) johtaja Matti Rohunen neuvotteleva virkamies Tapani Sarvanti tutkija Tuukka Tammi sosiaaliterapeutti Mailis Taskinen kehittämispäällikkö Leena Warsell A-KLINIKKASÄÄTIÖ toimitusjohtaja Lasse Murto johtava ylilääkäri Rauno Mäkelä talousjohtaja Kari Pätynen henkilöstön kehittämispäällikkö Tuula Annala tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi kehittämispäällikkö Ari Saarto Hallitus tutkimusprofessori Salme Ahlström sosiaalijohtaja Marja-Liisa Grönvall ylijohtaja Matti Heikkilä varatuomari Jyrki Kivistö (pj.) suunnittelupäällikkö Ritva Kuikka sosiaalitoimenjohtaja Maija Kyttä sosiaalijohtaja Sakari Laari erityispalvelujohtaja Jussi Merikallio sosiaalityönpäällikkö Heikki Lätti sosiaaliterapeutti Lasse Lehmusoksa (työntekijöiden edustaja) Tiimissa julkaistut kirjoitukset edustavat kirjoittajiensa, eivät välttämättä A-klinikkasäätiön kantaa. Tiimin kirjoitukset julkaistaan myös lehden internet-versiossa ( tai PAINOPAIKKA Forssan Kirjapaino Oy, Forssa Kannen kuva: Pekka Hänninen ISSN (painettu lehti) ISSN (verkkolehti)

3 PÄÄKIRJOITUS TEUVO PELTONIEMI PUHALLA JA KÄYNNISTÄ ALKOLUKKO AVUKSI RATTIJUOPPOUTEEN? Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää kokeiltavaksi alkolukkoa, joka estäisi humalaista kuljettajaa käynnistämästä autoa. Laitetta olisi käytettävä vuoden ajan ja samalla osallistuttava päihderiippuvuuden arviointiohjelmaan ja seurantaan. Vapaaehtoisten osallistujien pitäisi itse vastata parintuhannen euron kustannuksista. Päihdehuollon kannattaa varmasti tukea kokeilua, kunhan otetaan realistisesti huomioon lisäresurssien tarve. Vaikka päihderiippuvaiset eivät EU-säädösten mukaan voisi osallistua alkolukkokokeiluun, todennäköisesti suuri osa tulijoista olisi jo asiakkaana päihdehuollossa. Vaikka kokeilu ei toisikaan päihdehuoltoon suuria asiakasmääriä, uuden asiakasryhmän pitäisi virallisen hoitoontulokanavansa perusteella päästä pikaisesti hoitoon. Päihdehuolto työskentelee suuressa työpaineessa, eivätkä uudet asiakkaat saisi syrjäyttää muita hoidon tarpeessa olevia. Suomessa yli puolen promillen humalassa ajavia kuljettajia on noin 0,2 0,3 prosenttia, mikä on kymmeniä kertoja vähemmän kuin useimmissa teollisuusmaissa. Suotuisaa tilannetta selittänee laaja rattijuopumusvalvonta sekä rattijuopumuspolitiikan yksimielinen hyväksyntä. Rattijuopumus muodostaa silti varsin vakavan ongelman liikenneturvallisuudelle. Alkoholionnettomuuksissa kuolleiden osuus on kasvanut lähes viidennekseen kaikista. Rattijuopumus muodostaa ylinopeuksien kanssa liikenteen suurimman riskitekijän. Tutkimusten mukaan rattijuoppojen ryhmää leimaavat nuoruus, ajokortittomien suuri osuus, lainatulla tai varastetulla autolla liikkuminen ja rattijuoppouden uusiminen. Ongelma ei kasaudu promillerajan alapäähän, sillä vain viidellä prosentilla kuljettajista verenalkoholi oli alle puoli promillea ja kahdeksalla kymmenestä 1,2 promillea tai sen yli. Alkolukko koskisi rattijuoppouden rankempaa ryhmää. Se toimisi myös merkittävänä valvonnan lisänä, mikä on tärkeää, koska arvioidaan, että rattijuoppo ajaa noin kaksi sataa kertaa ennen kiinnijoutumistaan. Valvontaa ajatellen alkolukon peruspulma tosin on siinä, että autoa voi aivan hyvin ajaa ilman korttia, ja autoja on tienvarret täynnä. Jos oma on lukossa, ainakin osa rattijuopoista lainannee lainausmerkeillä tai ilman toisen auton. Alkolukko ei myöskään estä huumeidenkäyttöä ja voisi tietysti pahimmassa tapauksessa edistää muutosta alkoholiongelmaisesta huumeidenkäyttäjäksi. Rattijuoppous on monen mielestä suurin onnettomuuksien aiheuttaja ja siihen tarjotaan helposti patenttiratkaisuja. Siksi kokeilun yhteydessä pitäisi selvittää perusasiat eli se, onko sillä oikeasti merkitystä onnettomuuksiin ja parempi kustannushyötysuhde kuin sijoittamalla raha johonkin muuhun liikenneturvallisuustoimintaan. Olisi ennakkoluulottomasti tutkittava myös teknologian mahdollisuuksia vaikuttaa ylinopeuksiin, väsyneenä ajamiseen sekä liiallisiin tilannenopeuksiin yöllä ja muissa vaikeissa liikenneoloissa. Alkolukko tähtää yksilölliseen kontrolliin. Olisi selvitettävä myös yhteisöllisempiä vastuukysymyksiä. Voitaisiinko vaikka anniskelupaikkojen ja yksityisten anniskelutilaisuuksien isännille asettaa enemmän vastuuta siitä, että he päästävät rattijuoppoja ajamaan autolla? Tämäntapaisesta kontrollin lisäämisestä on kiinnostavia kokemuksia Yhdysvalloista. 3

4 PEKKA HAKKARAINEN Huumehaittojen vähentämistoimilla KANSALAISTEN TUKI Pekka Hänninen Stakesin vuoden 2002 päihdetutkimuksessa tiedusteltiin väestön mielipiteitä mm. Suomen huumepolitiikasta. Tulokset osoittavat, että neulojen ja ruiskujen vaihto ja korvaushoito, ns. haittojen vähentämisajattelua edustavat toimet, ovat saavuttaneet kansalaisten laajan kannatuksen, vaikka niiden käynnistämiseen on liittynyt julkisuudessa voimakkaita mielipide-eroja. Vuonna 1997 A-klinikkasäätiö avasi Helsingissä Suomen ensimmäisen huumausaineiden käyttäjille suunnatun terveysneuvontapisteen, jossa oli mahdollista vaihtaa käytetyt ruiskut ja neulat puhtaisiin käyttövälineisiin. Kokeilun nimikkeellä käynnistynyt toiminta edusti aikanaan uutta huumepoliittista ajattelua ja herätti runsaasti julkista huomiota ja tiukkaa vastarintaa jo suunnitteluvaiheessaan. Kun lehdistössä syksyllä 1996 kerrottiin suunnitelmista käynnistää kansainvälisten mallien mukaisesti ruiskujen ja neulojen vaihtotoiminta myös Suomessa, varsinkin poliisiviranomaiset reagoivat voimakkaasti ajatusta vastaan. Helsingin poliisilaitokselta ja Keskusrikospoliisista esitettiin puheenvuoroja, joiden mukaan ruiskujen ja neulojen vaihto oli itsepetosta, joka muuttaisi Suomen huumausainepoliittista linjaa, antaisi kansalle väärän viestin ja johtaisi huumeidenkäytön lisääntymiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö kuitenkin päätti määräaikaisesta kokeilusta. Kuumentuneessa väittelytilanteessa ministeriön virkamiehetkin osallistuivat julkiseen keskusteluun pyrkien oikomaan toimintaan liitettyjä uhka- ja harhakuvia. Merkittävää tukea tuli myös Suomen huumausainestrategiaa linjanneelta Huumausainepoliittiselta toimikunnalta, jonka mukaan kansanterveyden turvaamiseksi huumeiden käyttöön liittyvien tartuntatautien ehkäisemiseksi oli tehtävä kaikki voitava. 4

5 TAULUKKO 1. Suomalaisten suhtautuminen ruiskujen ja neulojen vaihtoon syksyllä 2002 (%). Uteliaisuutta ja odottavaa tunnelmaa Kokeilun alkaessa Vinkin toiminnasta raportoitiin tiedostusvälineissä uteliaaseen ja odottavaan sävyyn. Vuonna 1998 suomalaisten huumeidenkäyttäjien keskuudessa puhjennut hiv-epidemia ja sen myöhemmästä taittumisesta saadut positiiviset kokemukset antoivat sysäyksen, joka johti todelliseen läpimurtoon ja toiminnan voimakkaaseen laajenemiseen. Tällä hetkellä neuloja ja ruiskuja vaihtavia terveysneuvontapisteitä on jo yli 20 paikkakunnalla. Tämän kehityksen rinnalla on kuitenkin koko ajan julkaistu myös kirjoituksia ja puheenvuoroja, joissa on oltu huolissaan milloin neuvontapisteen lähialueiden puistojen piikkivaarasta, milloin toiminnan sijoittumisesta päiväkodin tai muun sopimattomaksi katsotun alueen läheisyyteen. Keväällä 2002 eduskunnassa väiteltiin kipakasti puolesta ja vastaan. Toisen puolen mukaan neulojen ja ruiskujen vaihtaminen oli rikosvälineiden jakamista, toisen taas perusteltua terveyden suojaamista. Toiminnan vakiinnuttaminen on kuitenkin edennyt merkittävien kannanottojen myötä. Vastauksena helsinkiläisen poliisimiehen tutkintapyyntöön valtakunnansyyttäjän toimistosta todettiin kuluvan vuoden alussa, että neulojen ja ruiskujen vaihto ei ole rikoksen edistämistä vaan Suomen huumepolitiikkaan kuuluvaksi hyväksyttyä toimintaa. Valtioneuvoston antamassa asetuksessa tartuntatautiasetuksen muuttamisesta puolestaan määrätään, että kuntien on huolehdittava alueillaan siitä, että tartuntatautien vastustamistyöhön sisältyy myös suonensisäisesti huumeita käyttävien terveysneuvonta ja tarpeen mukainen käyttövälineiden vaihtaminen. Suunnanmuutos myös korvaushoitopolitiikassa Myös korvaushoitopolitiikassa tapahtui 1990-luvun lopulla suunnanmuutos. Vuonna 1997 annetulla sosiaali- ja terveysministeriön määräyksellä huumeidenkäyttäjien lääkkeellinen korvaushoito tunnustettiin tarpeelliseksi välineeksi huumeongelmien torjunnassa ja liitettiin ensimmäistä kertaa osaksi Suomen virallista huumepolitiikkaa. Tämän jälkeen korvaus- ja ylläpitohoitoa koskevia määräyksiä on uudistettu ripeään tahtiin. Vuosina 2000 ja 2002 annetuilla asetuksilla on pyritty edistämään lääkehoidon saatavuutta mm. väljentämällä säädöksiä ja lisäämällä palveluiden tarjoajien määrää. Metadonilla tai buprenorfiinilla toteutettavaa lääkkeellistä korvaus- tai ylläpitohoitoa saavien määrä on kasvanut lyhyessä ajassa muutamista yksittäisistä henkilöistä tiettävästi jonnekin 600:n tienoille. Muutosta on kehystänyt erittäin runsas ja värikäs julkinen keskustelu, minkä tätäkin lehteä seuraavat hyvin tietävät. Julkisuusmylly kaikkine oikeusjuttuineen on ollut sitä luokkaa, että Helsingin Sanomien viikkoliitteen kolum- 5

6 KUVIO 1. Suomalaisten suhtautuminen korvaushoitoon syksyllä nissaan elokuussa 2003 toimittaja Anna-Stina Nykänen parkaisi olevansa jo kurkkua myöten täynnä Subutexia, vaikka ei ole sitä pilleriäkään niellyt. Päihdetutkimus 2002:n tuloksia Korvaushoidon ja terveysneuvonnan käynnistämistä kehystäneiden ristiriitaisten julkisuuskuvien kontekstissa on mielenkiintoista katsoa, miten kansalaiset niihin suhtautuvat. Tämä on mahdollista Stakesin päihdetutkimuksen perusteella, jonka aineiston Tilastokeskus keräsi vuotiaille suomalaisille osoitetulla postikyselyllä syksyllä Tutkimukseen vastasi henkilöä (otos 4 053, vastausprosentti 63 %). Ahvenanmaata ja laitoksissa asuvaa väestöä lukuun ottamatta aineisto edustaa kaikkia mainitun ikäisiä suomalaisia. Tutkimuksessa tiedusteltiin vastaajien mielipiteitä huumeidenkäyttäjille tarkoitetuista terveysneuvontapisteistä, joissa voi vaihtaa käytetyt ruiskut ja neulat puhtaisiin välineisiin ja korvaavien lääkkeiden (metadoni, Subutex) käytöstä heroiiniriippuvaisten hoidossa. Vastausvaihtoehdot olivat pidän täysin hyväksyttävänä, pidän osittain hyväksyttävänä, en hyväksy, vastustan ehdottomasti ja en osaa sanoa. Tulokset esitetään taulukossa 1 ja kuviossa 1. Taulukosta 1 nähdään, että kaksi kolmasosaa suomalaisista hyväksyy neulojen ja ruiskujen vaihtotoiminnan ainakin osittain. Väestöryhmittäin tarkasteltuna suhtautumisessa on joitakin eroja. Naiset, nuoret ja nuoret aikuiset, pääkaupunkiseudulla ja kaupungeissa asuvat sekä korkeammin koulutetut suhtautuvat terveysneuvontapisteisiin muita myönteisemmin. Kriittisimpiä ovat vuotiaat ja maaseudulla asuvat, mihin saattaa vaikuttaa se, että huumeet ja niihin liittyvät kysymykset ovat heidän omassa elämänpiirissään verraten kaukainen ja vieras asia. Heidänkin keskuudessaan kuitenkin selvä enemmistö hyväksyy vaihtotoiminnan. Korvaushoitoa kohtaan enemmän varautuneisuutta Kuvio paljastaa saman asian korvaushoitokysymyksen kohdalla. Liki kaksi kolmasosaa vastaajista hyväksyy myös tämän toiminnan. Jos katsotaan niiden osuuksia, jotka ilmoittivat hyväksyvänsä toiminnan täysin tai osittain, merkille pantavaa on, että varautuneisuus korvaushoitokysymyksen kohdalla on suurempaa kuin terveysneuvonnan kohdalla. Suurempaa epävarmuutta korvaushoitokysymyksessä kuvastaa myös niiden vastaajien osuus, jotka eivät osanneet sanoa kantaansa. Sen sijaan väestöryhmittäiset ero suhtautumisessa korvaushoitoon olivat samansuuntaiset kuin terveysneuvonnan kohdalla, minkä vuoksi niitä ei tässä enää erikseen esitetä. Tulosten tulkinnassa voidaan toki spekuloida sillä, missä määrin kansalaismielipide vain heijastelee valittuja toimintalinjoja. Merkittävämpi näkökulma aukeaa nähdäkseni kuitenkin siitä, että jos kansalaismielipide näiden toimien kaltaisissa, voimakkaita ristiriitoja herättävissä kysymyksissä, olisi vahvasti niitä vastaan, uudistusten eteenpäin vieminen ja käytännön toteuttaminen olisi todennäköisesti paljon hankalampaa kuin tilanteessa, jossa kansalaisten mielipiteet ovat toimintoja tukevia. Tästä perspektiivistä sillä, että toimenpiteet, jotka perustuvat uudenlaiseen huumeongelmien hahmottamiseen ja perinteisestä valvonta-ajattelusta poikkeavaan lähestymistapaan, hyväksytään väestön mielipiteissä laajasti, on tärkeä merkitys. Toisaalta se, että monilla vastaajilla hyväksyntään sisältyy myös jonkinlaista varauksia, kuten osittain hyväksyvien osuudet osoittavat, viestittää sitä, että uudistuksissa kannattaa edetä harkiten. KIRJALLISUUS: PEKKA HAKKARAINEN, & LEENA METSO: Suomalaisten suhtautuminen huumeisiin ja huumepolitiikkaan. Mielipiteet ja asenteet väestössä Yhteiskuntapolitiikka 1/ PEKKA HAKKARAINEN & CHRISTOFFER TIGERSTEDT: Ristiriitojen huumepolitiikka huumeongelman normalisaatio Suomessa. Teoksessa Matti Heikkilä & Mikko Kautto (toim.): Suomalaisten hyvinvointi Stakes Huumausainestrategia Huumausainepoliittisen toimikunnan mietintö. Komiteanmietintö 1997:10. TUUKKA TAMMI: Huumekuri vai haittamaltti? Haittojen vähentämisen käsite ja huumepolitiikan vastakkainasettelut vuoden 1997 huumausainepoliittisessa toimikunnassa. Yhteiskuntapolitiikka 6/2003. Valtioneuvoston asetus tartuntatautiasetuksen muuttamisesta Kirjoittaja on VTT ja dosentti, joka toimii erikoistutkijana Stakesin Alkoholi- ja huumetutkimusryhmässä. 6

7 Pekka Hänninen VIRON VIINA JA SUOMI Viro liittyy Euroopan unioniin toukokuun alusta lähtien. Suomessa mietitään, mikä vaikutus Viron halvemmalla alkoholilla on suomalaiseen alkoholin kulutukseen ja myyntiin. Suomella ja Virolla on yhteistä historiaa myös alkoholiasioissa. Esimerkiksi kieltolain aikana jotkut katsoivat Viron olevan syypää koko pirtun salakuljetusongelmaan. JARKKO KEMPPI 7

8 8 VIRON VIINA JA SUOMI Syyskuussa 2003 Viro sinetöi tavoitteen, joka on ollut maan uuden itsenäisyyden ajan tärkeimpiä tavoitteita. Virolaiset äänestivät selkein numeroin maan EU-jäsenyyden puolesta ja maa liittyy Euroopan unioniin toukokuun alusta Unionin laajeneminen koetaan Suomessa uhkana tai mahdollisuutena, riippuen lausunnon antajasta. Suomessa keskustelu Viron EU-jäsenyydestä on liittynyt paljolti alkoholiin ja ennen kaikkea viinan hintaeroihin. Tutkijat ja poliitikot ovat olleet hyvin erimielisiä siitä, millainen vaikutus Viron EU-jäsenyydellä on suomalaiseen alkoholin kulutukseen ja myyntiin. Silti yleisesti pelätään, että alkoholijuomien tuontikiintiöiden poistuminen ja Viron EU-jäsenyys vuonna 2004 nostanevat suomalaisten alkoholin kokonaiskulutuksen henkeä kohden litran tuntumaan. Virosta tuleva uhka nähdään niin suurena, että Suomen alkoholiveroa laskettiin maaliskuun alussa Suurin alennus kohdistui väkeviin alkoholijuomiin, joiden vero laski 44 prosenttia, mutta vähittäismyynnissä alennus oli 36 prosenttia. Veronalennuksin yritetään vastata muutospaineisiin, jotka Viron Euroopan unioniin liittyminen aiheuttaa. Suomen valtion alkoholiverotulojen ennustetaan vähenevän sadoilla miljoonilla euroilla. Salakuljetus suurta Virosta kieltolain aikana Virosta tuotu viina ja sen haitat Suomessa eivät ole uusi keskustelunaihe. Vastaavanlaisia puheenvuoroja käytettiin jo luvuilla, jolloin Suomessa oli voimassa kieltolaki. Kieltolain ( ) aikaan virolaista spriitä tai kansanomaisemmin pirtua salakuljetettiin Suomeen miljoonia litroja. Suomen kieltolaki koski kaikkia alkoholipitoisia juomia, jotka sisälsivät enemmän kuin kaksi tilavuusprosenttia etyylialkoholia eivätkä olleet denaturoituja. Alkoholipitoisten aineiden valmistus, maahantuonti, myynti, kuljetus ja varastossa pito sallittiin vain lääkinnällisiin, teknisiin tai tieteellisiin tarkoituksiin. Kieltolain haitat olivat hyötyjä suuremmat, sillä viinan salakuljetusta ja kulutusta ei tullin takavarikoinneista huolimatta kyetty estämään. Vuonna 1930 takavarikoitiin yli miljoona litraa spriitä. On lähes mahdotonta arvioida, miten paljon lopulta pääsi kulutukseen. Eräiden arvioiden mukaan viinaa saatiin takavarikoitua vain prosenttia. Joka tapauksessa vuosikulutus asukasta kohden kasvoi tuntuvasti. Ennen ensimmäistä maailmansotaa kulutus oli noin 1,4 litraa ja kieltolain aikana sen on väitetty kohonneen lähes kahteen litraan. Salakuljetus kasvoi vuosittain ja paisui lopulta niin laajaksi, että viranomaiset olivat voimattomia. Lisäksi korruptio ja rikollisuus lisääntyivät jatkuvasti koko yhteiskunnassa, koska suuri osa kansasta suhtautui salakuljetukseen ymmärtävästi, jopa myönteisesti. Edelleen pirtulla oli negatiivinen vaikutus Suomen ja Viron suhteisiin. Eräät poliittiset tahot syyttivät suoraan Viroa koko ongelmasta. Silti Viro ei suinkaan ollut ainoa valtio, josta alkoholia salakuljetettiin Suomeen. Suuria eriä tuotiin myös Saksasta, Puolasta ja ylipäätään Itämeren alueen maista, joissa kieltolaki ei ollut voimassa. Suomessakin kieltolaki jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi. Vuonna 1931 pidetyssä kansanäänestyksessä peräti yli 70 prosenttia äänestäneistä äänesti lain kumoamisen puolesta ja eduskunta hyväksyi 9. helmikuuta 1932 uuden alkoholilain. Ensimmäiset valtion viinakaupat avattiin 5. huhtikuuta Viron alkoholipolitiikka maailmansotien välillä Suomen kieltolain aikaisesta salakuljetuksesta saa sen kuvan, että Viron ensimmäisen itsenäisyyden ( ) ajan Virossa alkoholin tuotantoa ja käyttöä ei juuri valvottu. Silti Virossa oli valtion viinamonopoli ja aluksi alkoholia myytiin niin sanotulla korttijärjestelmällä. Virolaisten viinankulutus oli 1920-luvun alussa noin kolme litraa henkeä kohden ja vuosikymmenen lopulla jo lähes seitsemän litraa. Syynä nousuun oli vuonna 1926 tehty päätös siirtyä vapaaseen viinanmyyntiin. Virossa oli aina vuoteen 1934 saakka vallalla hyvin lyhytjänteinen hallituspolitiikka. Ajoittain valtio yritti hillitä viinan kulutusta hintojen nostolla, mutta lopputuloksena oli vain salapolton yleistyminen etenkin maaseudulla. Seurauksena oli tempoileva hintapolitiikka, vuonna 1933 viinan hintaa laskettiin ja virallinen kulutus kääntyi jälleen vahvaan nousuun. Samalla valtion tulot lisääntyivät huomattavasti. Elintarviketeollisuus, johon alkoholinvalmistuskin kuului, tuotti noin viidesosan Viron bruttokansantuotteesta. Laillisen spriin myynnin toivottiin tuovan Viron valtiolle suuria vientituloja. Tavoitteet eivät aivan täysin

9 toteutuneet, sillä virolainen alkoholi ei hintatasoltaan pystynyt kilpailemaan esimerkiksi saksalaisten tuotteiden kanssa. Siksi virolaiset viinatehtaat möivät etenkin 1920-luvulla tuotteitaan salakuljettajille, jotka toimittivat sitä edelleen laittomasti Suomeen. Suomen kieltolain päättyminen avasi jälleen lailliset markkinat ja sitä kautta virolaisen raakaspriin vienti Suomeen kasvoi tuntuvasti. Alkoholituloja käytettiin Virossa mitä erilaisimpiin hankkeisiin. Yksi sijoituskohde oli vuonna 1925 perustettu Viron Kulttuurisäätiö, joka sai alkupääomansa tupakka- ja alkoholiveroista. Kulttuurisäätiön tuen avulla moni taiteilija ja myös urheilija pystyi jatkamaan uraansa. On arvioitu, että ennen ensimmäistä maailmansotaa Virossa toimi noin 280 raakaspriitä laillisesti valmistavaa tehdasta. Spriin valmistuksen tärkein raakaaine oli peruna, jota käytettiin esimerkiksi 1910-luvun alussa vuosittain noin 240 miljoonaa kiloa. Tämän lisäksi miljoonia kiloja muita viljatuotteita jalostettiin alkoholiksi. Viron itsenäistyttyä vuonna 1918 viinatehtaiden määrä väheni lähes sadalla. Silti määrä oli valtava, jos sitä verrataan Viron asukaslukuun, joka oli noin 1,1 miljoonaa. Virossa toimi hyvin aktiivinen ja vahva raittiusliike. Mainittakoon esimerkkinä, että pelkästään vuoden 1923 aikana liitto julkaisi kymmeniä alkoholinvastaisia teoksia tai opaskirjasia sekä levitti lähes kappaletta lentolehtisiä. Toimintakautena Raittiusliitto järjesti yli erilaista tapahtumaa, joihin osallistui yhteensä lähes ihmistä. Viron raittiusjärjestöt hakivat innokkaasti lisäoppia ulkomailta ja suhteet Suomeen olivat tiiviit. Veljeskansojen yhteistyö toimi maailmansotien välisenä aikana hyvin niin salakuljettajien kuin raittiusväen keskuudessa. Neuvosto-Viro toi votkaturismin Suomen ja Viron välinen yhteistyö päättyi kaikilla tasoilla kesällä 1940, jolloin Neuvostoliitto miehitti Viron. Lyhyttä saksalaismiehityskautta ( ) lukuun ottamatta neuvostovaltaa kesti lähes 50 vuotta. Virallisella tasolla suhteet luotiin uudelleen luvun puolivälissä, jolloin Suomi solmi tieteellis-teknisen yhteistyösopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Kulttuurivaihto keskittyi Suomi-Neuvostoliitto-seuran Eesti-jaostoon. Presidentti Kekkosen vierailtua vuonna 1964 Neuvosto-Virossa viralliset suhteet vilkastuivat entisestään, jolloin avattiin muun muassa säännöllinen laivayhteys. Laivaliikenne mahdollisti laajan turismimatkailun ja niin sanotun votkaturismin. Nyky-Viron alkoholipolitiikka hyvin liberaalia Viro saavutti itsenäisyytensä uudelleen vuonna Viron siirtyminen markkinatalouteen vapautti samalla henkistä ilmapiiriä. Talouden myönteisen kehityksen ansiosta Viroa on muualla maailmassa pidetty hyvänä esimerkkinä siitä, miten avointa markkinataloutta suosiva politiikka voi luoda ripeän talouskasvun. Myönteisellä talouskehityksellä olivat myös kääntöpuolensa: sosiaaliset ongelmat lisääntyivät, väkiluvun kehitys kääntyi laskuun ja tuloerojen kasvu nopeutui. Etenkin venäläisväestön suuri määrä ja heidän asemansa on herättänyt paljon keskustelua. Virossa talouden yksityistäminen johti alkoholin tuotannon, tuonnin ja myynnin nopeaan kasvuun. Virossa on paljon alkoholia myyviä liikkeitä. Pelkästään Tallinnassa on satoja kauppoja, joista saa alkoholia. Käytännössä jokainen elintarvikekauppa saa myyntiluvan. Vertailun vuoksi: koko Suomessa on hieman yli 300 Alkon myymälää. Suomessa alkoholin verotus on korkeaa siksi, että kulutukseen halutaan vaikuttaa valtion sääntelytoimin. Toisin kuin Suomessa, Viron alkoholipolitiikka on hyvin liberaalia ja siksi alkoholin tarjonta on Virossa erittäin aktiivista. Tilastojen mukaan virolaiset joivat vuonna 2002 puhdasta alkoholia 10,3 litraa asukasta kohti. Jos luku lasketaan täysi-ikäistä väestöä kohti, se nousee 12,4 litraan. Virossa alkoholipolitiikka kuuluu maatalousministeriön toimialaan. Tosin kriitikoiden mielestä Virossa ei ole selkeätä alkoholipolitiikkaa. Samoin yhteiskunnan ylläpitämää päihdehuoltoa ei juuri tunneta. Suuresta laillisesta alkoholitarjonnasta huolimatta Viron suuria ongelmia ovat laittoman viinan markkinat. Pimeän viinan kulutus kasvoi rajusti vuoden 1998 jälkeen, jolloin väkevien alkoholijuomien valmisteveroa korotettiin. Veronkorotuksen takia vuonna 1999 lähes puolet Virossa juodusta alkoholista oli laitonta eli tilanne oli samankaltainen kuin 1920-luvulla. Suomessakin pimeät markkinat ovat jatkuvasti vahvistuneet. Viron ja Venäjän järjestäytynyt rikollisuus on rantautunut tiukasti Suomeen. Pimeän viinan käyttöön liittyy suuria riskejä. Syksyllä 2001 Pärnussa ja sen ympäristössä kuoli 60 ihmistä juotuaan myrkyllistä metyylialkoholia. Laittoman viinan myynnin vähentäminen on yksi Viron poliisin tavoitteista. Poliisi on määrätietoisesti tarkastanut kauppojen viinahyllyjä. Pimeää viinaa myyvien liikkeiden lukumäärä onkin selvästi vähentynyt. Kirjoittaja on FT ja joensuulainen historiantutkija. 9

10 EIJA KILGAST Kuvat: OUTI SAARELA Esa Laine-Seilola, Tuija Mustonen (kesk.) ja Susanna Helminen kouluttautuivat kuurojen päihdetyön erikoistumiskurssilla. Myös vammaisilla päihdeongelmia Vammaisuus ei tee immuuniksi päihdeongelmille, siksi myös vammaiset ihmiset tarvitsevat päihdehuollon erityispalveluja. Päihdepalveluiden esteettömyys on palveluiden saavutettavuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Pienilläkin muutoksilla voidaan helpottaa vammaisten kuntoutumista olemassa olevissa päihdepalveluissa. Vammaisten päihdepalveluiden kehittämisprojektin Vapan tunnuskuva on taiteilija Riitta Pasasen pastellityö. Vammainen päihdekuntoutuja saa avun päihdeogelmaan parhaiten päihdepalveluista, jossa kaikilla avun tarvetta määrittää nimenomaan päihdeongelma. Päihdetyöntekijän ei tarvitse olla vammaisosaaja, riittää, että hallitsee päihdeasiat. Monet vammaisuuteen liittyvät asiat selviävät kysymällä asiakkaalta itseltään. Yhteistyötä on hyvä tehdä kaikkien asiakkaiden hoidossa ja kuntoutuksessa mukana olevien tahojen kanssa. Vammaispuolen osaamista kyllä löytyy, ja kommunikoinnin esteitä voidaan monesti auttaa mm. tulkkipalveluilla. Vammaispalveluiden henkilökunta kaipaa päihdepalveluista erityisesti konsultointi- ja työnohjausapua ja -tukea. Usein vammaispalveluiden henkilökunnalla ei ole päihdeosaamista, jolloin he tarvitsevat päihdetyön ammattilaisten tukea. 10

11 Outi Saarela Teksti ja kuva: KATRI PYYKKÖ Vammaispalveluiden työntekijät voivat vastaavasti auttaa näkemään ja tunnistamaan vammaisten päihdeongelmaa ja sitä kautta ohjaamaan hoitoon. Tästä hyvä esimerkki on vammaisten päihdepalveluiden kehittämisprojektin A-klinikkasäätiön osaprojekti, joka on kouluttanut kuurojen kanssa työskentelevää henkilöstöä päihdeasioissa. Pienetkin muutokset auttavat Pienilläkin muutoksilla voidaan helpottaa vammaisten kuntoutumista olemassa olevissa päihdepalveluissa. Päihdekuntoutusyksikössä tulisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka helppo liikuntavammaisen kuntoutujan on tiloissa liikkua. Ovatko opasteet selkeitä ja voitaisiinko vielä kontrasteilla selkeyttää ympäristöä? Heikkonäköiselle taas on suuri helpotus, jos hoidossa käytettävä materiaali olisi kirjoitettu hieman suuremmalla fontilla. Useaakin kuntoutujaa voisi helpottaa se, että hoidossa käytettävä materiaali olisi tuotettu hyvällä yleiskielellä tai jopa selkokielellä eikä ammattislangia juurikaan viljeltäisi. Vapa kehittää päihdepalveluja Vammaisten päihdepalveluiden kehittämisprojekti Vapa ( on Sininauhaliiton koordinoima ja RAY:n rahoittama nelivuotinen kehittämishanke. Sen osaprojektit ovat keskittyneet kehittämään eri vammaryhmien päihdepalveluita ja työstämään seuraavia malleja laajempaankin käyttöön. Mukana olevien järjestöjen työnjako on seuraavanlainen: A-klinikkasäätiö: kuurojen päihdepalvelut ja koulutusmalli. Helsingin Diakonissalaitos: aivo- ja selkäydinvammaisten päihdepalvelut ja hoidontarpeen arviointimalli. Kalliolan kannatusyhdistys: näkövammaisten päihdepalvelut ja palvelujen saavutettavuusmalli. Sininauhaliitto: kehitys- ja liikuntavammaisten päihdepalvelut ja päihdestrategiamalli. Hankkeen aikana on jo tuotettu varhaisnuorille viittomakielinen video ennaltaehkäisevään päihdetyöhön sekä viittomakieliset sivut Päihdelinkkiin ( Lisäksi hankkeessa on tuotettu materiaalia äänikasetteina, pistekirjoitettuna, selkokielisenä ja telemaattisesti. Hankkeessa on koulutettu niin päihde- kuin vammaispalveluiden henkilökuntaa kohtaamaan päihdeongelmaisia vammaisia asiakkaita. Tekemisen puute ajaa kuuroja päihteiden väärinkäyttöön Vapa-projektissa koulutetut Päivi Korhonen ja Seppo Mertanen peräävät viittomakielisiä päihdepalveluja kuuroille. Pieneen kieliyhteisön kuuluvien ja usein työttömyyteen tuomittujen päihdeongelmaisten kuurojen on vaikea irrottautua päihteistä ilman omankielistä tukea. SININAUHALIITON koordinoimassa Vapa-projektissa on kehitetty vammaisten henkilöiden päihdetyötä. Vapan A-klinikkasäätiön osaprojektissa koulutettiin viittomakielentaitoisia päihdetyöntekijöitä. Osa heistä on äidinkieleltään viittomakielisiä, siis kuuroja. Koulutus on nyt lopuillaan. Koulutuksen käyneet Helsingin seurakuntayhtymän kuurojendiakoni Päivi Korhonen ja Kuurojen Liiton Pohjois-Karjalan kuntoutussihteeri Seppo Mertanen ovat pääosin tyytyväisiä koulutukseen. Viittomakielinen Korhonen toivoo, että koulutuksessa olisi ollut enemmän työnohjauksellista otetta. Korhonen ja Mertanen pohtivat jo jatkoa ja todellista arjen päihdetyötä kuurojen keskuudessa. Osa koulutetuista pystyy käyttämään uusia tietojaan ja taitojaan päivittäisessä työssään. Tosin työtehtäviä pitäisi järjestellä uudelleen, Korhonen huolestuneena pohtii omalta kohdaltaan. Kirjoittaja työskentelee Sininauhaliitossa vammaisten päihdepalvelujen kehittämisprojektin projektikoordinaattorina. Vapa-projektin järjestämään kuurojen päihdetyön erikoistumiskoulutukseen osallistui 18 henkilöä ympäri Suomen. 11

12 Viittomakielisen kuuron päihdehoitoa vaikeuttavat monet asiat, sanoo Helsingin seurakuntayhtymän kuurojendiakoni Päivi Korhonen. 12 Viittomakielisten asenteita muokattava Mertanen ja Korhonen ovat molemmat huolissaan asenteista kuurojen yhteisön tukipilareissa, paikallisyhdistyksissä. Ne ovat kyenneet pitämään viittomakielen elävänä sen lähes sadan vuoden aikana, jolloin kuurojen kouluissa ei saanut viittoa. Yhdistysten merkitys viittomakielisten elämässä on suuri. Se on toinen koti. Mertanen on huolissaan siitä, että yhdistyksissä alkoholismia ei ymmärretä sairaudeksi. Päihdeongelmaan liitetään paljon tahallisuutta. Kun kielletään päihdeongelmaista juomasta, niin uskotaan, että sillä on se ongelma ratkaistu. Päihteidenkäyttö voi hiljalleen kehittyä alkoholismiksi henkilön itsensä sitä tiedostamatta. Riippuvuuden riskitekijöitä ei tunneta. Ongelmaa ei nähdä kovin syvältä. Todellisuushan on toista. Alkoholismista kuten mistä tahansa riippuvuudesta on vaikea irrottautua. Se on sairaus. Päivi Korhonen kertoo kuitenkin positiivisiakin esimerkkejä siitä, kuinka eksyksissä ollutta ystävää yritetään tukea yhdistyksessä. Toisaalta hän myöntää, että asenteet voivat olla kovia. Korhonen on erityisen huolissaan nuorista. Tekemisen puute, työttömyys ja turhautuneisuus ajavat ihmistä juomaan. Työelämä kovenee ja kuurojen on entistä vaikeampaa löytää töitä. Koulun keskeyttäminen on tavallista kuurojen keskuudessa. Ja vaikka hyvä koulutus olisikin, sitä vastaavaa työtä on vaikea saada. Kuurolta työntekijältä vaaditaan lisäksi myös hyvää suomen kielen taitoa. Erityisen vähän on sosiaalisia kontakteja maaseudulla asuvilla viittomakielisillä. Heidän lähipiirissään on oman kielen taitajia vähän. Silti Mertanen ja Korhonen ovat molemmat sitä mieltä, että päihdeongelmaisia on enemmän suurissa asutuskeskuksissa kuin maaseudulla. Maaseudulla kuuroilla on vielä mahdollisuus tehdä ja harrastaa jotain. Voi marjastaa, metsästää, kalastaa, pilkkoa puita, hoitaa puutarhaa. Kaupungeissa tekemisen puute on suurempi. Molemmat ovat myös huolissaan kuurojen päihdeongelmaisten hyväksikäytöstä. Kuulevien ystävien remmi on läsnä aina, kun vammaistuki tai eläke tulee tilille. Pohjois-Karjalassa on kuuroja päihdeongelmaisia vähemmän kuin maassa keskimäärin. Ongelmaa yritetään salata, ja kun siihen törmää, tilanne on jo niin paha, että työntekijänäkin tuntee monesti avuttomuutta. Vapa-projektin koulutus on tukenut paljon tässä työssä. Viittomakieliselle päihdetyön osastolle on tarve Viittomakielisen kuuron päihdehoitoa vaikeuttavat monet asiat, Korhonen kertoo. Kuuro painiskelee päihdeongelman kanssa pitkään ennen kuin hakee apua. Ensimmäisenä mukana on joku kuurojen työntekijä, diakoni, kuntoutussihteeri tai joku muu, jolta ensimmäiseksi saa tietoa. Hoitoon mennään yhden kerran yhdessä viittomakielen tulkin kanssa, mutta jatko lopsahtaa. Tulkki ei ole koko ajan paikalla hoitopaikassa, ja kuuro kokee, että eivät ne kuulevat ymmärrä kuitenkaan. Kuuro ei myöskään uskalla puhua, koska pelkää, että hän leimaa jollain tavalla kuurojen yhteisöä. Seppo Mertasen mielestä jossakin jo olemassa olevassa päihdehuollon yksikössä pitäisi aloittaa keskitetyt kuurojen palvelut. Hän tarkoittaa, että yksikössä olisi viittomakielentaitoisia päihdetyöntekijöitä tai että nykyisiä työntekijöitä perehdytettäisiin kuurojen problematiikkaan. Kun palvelut saa omalla kielellään, motivaatio kohti raitista elämää on helpompi löytää. Samalla voi saada vertaistukea, joka on yhteisöhoidossa tärkeää. Korhonen miettii kuurojen yhteisön pienuutta, ryyppyporukoiden pienuutta ja sosiaalista sitoutuneisuutta omaan ryhmään. Häpeä ja stigma ovat suuria. Kuurot eivät välttämättä halua, että joku toinen omasta ryhmästä tietää omasta ongelmasta. Ei, vaikka toisella olisi sama ongelma. Hän voi myös samalla olla ryyppykaveri. Toisaalta vertaistuki olisi tarpeellista. Katkaisuhoidon jälkeen palataan usein siihen vanhaan porukkaan, koska muita sosiaalisia kontakteja ei ole. Uusia kontakteja on vielä vaikeampi löytää kuin kuulevien yhteisössä. Kirjoittaja on free lance -toimittaja ja Suomen Kuurosokeat ry:n tiedottaja.

13 RANTALA KATI RANTALA KIKSEJÄ KUUSAMON RIIPPUVUUSVAAROILLA Olin juuri Rukalla. Pitkällä hiihtolenkillä puolivälin pirtti oli yllättäen kiinni ja loppumatkan latu huoltamaton. Tuntui raukkamaiselta tilata pirtille taksia, joten seurueemme suuntasi vähin eväin suolle umpihankeen. Mikä tunne! Olimme kuin tosi-tv:n selviytyjät luonnon armoilla vieläpä pohjoisen pakkasessa eikä missään Robinsonin saarella. Ajattelimme myötätunnolla Dominick Arduinia, vaikka omissa repuissamme painoivat vain vaihtopaidat ja suklaapatukat. Melkein harmitti, kun ei tullut sutta vastaan. Keneltäkään ei edes katkennut suksea. Monella perinteisellä päihteellä on suorahko vaikutus elimistön kemialliseen mielihyvän säätelyyn. Niin on liikunnallakin. Olin suohiihdosta pitkään endorfiinissa. Ehkä alan selviytymislajien himoharrastajaksi. Retkillä pitäisin reaaliaikaista nettipäiväkirjaa siitä, kuinka autuasta on havaita pieniä iloja keskellä itse hankittuja ei-arkisia kärsimyksiä, kuten Erkki Lampén, joka hiihtää paraikaa halki Suomen. KAIKKIHAN ME OLLAAN koukussa johonkin, kuten Teuvo Peltoniemi viittaa viime Tiimissä. Riippuvuus on kärsinyt inflaatiota. Vaikka koukussa on osin muodikastakin olla, samassa koukussa on tökeröä roikkua pitkään. Esimerkiksi huumeiden viihdekäyttäjillä kiksi tuntuu tulevan jatkuvasta tasapainottelusta ja autuuden tavoittelusta, ei niinkään sen saavuttamisesta. Ihan kuin riippuvuuden välttäminen osana äärikokemusten etsintää ja kontrollointia synnyttäisi itsessään riippuvuutta. Mitä riippuvuudesta jää jäljelle? Tupakan pitäisi olla fyysisesti yhtä addiktoivaa kuin heroiini, mutta lukuiset satunnaistupakoitsijat pysyvät sellaisina vuosikausia. Toisaalta aineiden käyttö- ja annostelutavat olosuhteineen ovat erilaiset toisen aineen ollessa laitonta. Hollantilaisen huumetutkimusinstituutin johtaja Peter Cohenin mukaan toistuva päihteiden käyttö ei olekaan riippuvuutta aineeseen vaan pinttynyttä tottumusta, yhdenlaista tekniikkaa saada mielihyvää tai hallita oman elämän olosuhteita. Tuntuisikin loogiselta määritellä riippuvuus suhteessa siihen, missä määrin itse toimijan mukaan tapa alkaa ottaa enemmän kuin antaa. Voisi myös kysyä, mitä mielihyvien eri tuotantolajit ylipäänsä maksavat muille kuin itse kokijoille. Suomalaisessa kulttuurissa alkoholinkäyttöön liittyy usein väkivaltaa ja piikkihuumeiden käyttöön tartuntatauteja ja laittomuuden takia omaisuusrikollisuutta. Niinpä hoitopalvelut eivät ole vain käyttäjien auttamista, vaan ne myös vähentävät viranomaisten kustannuksia ja käytön oheishaittoja monin tavoin. KATSELIN RUKALLA kateellisena vaaran rinteillä tasapainoilevia lumilautailijoita. Olisin niin halunnut joukkoon. Ajattelin kuitenkin, että verovaroilla vuosi sitten leikattu selkäni ei ehkä kestä holtitonta kaatuilua. Muutama lautailija laskikin rinteen paareilla kannettuina. Mitä se maksaa yhteiskunnalle? Tai vakuuttamattomien himo- tai kilpaurheilijoiden polvien leikkaukset? Entä syömistapojensa vuoksi sairastuvien sydän- ja verisuonipotilaiden hoito? Ihanteellisesti kertyneillä säästöillä voisimme lisätä palveluja vaikka mielenterveysongelmista kärsiville lapsille ja nuorille, jotta heidän tulevaisuutensa olisi turvatumpaa. Ikuisena haasteena on yhtä kaikki tylsyyden välttäminen, tavalla tai toisella. Vaikkei minusta ollut lautailemaan, teksti vuosia sitten ostamassani postikortissa kolahtaa yhä: Elämä ei ole rauhallista, Nuuskamuikkunen sanoi ihastuneena. Kuka saa siis kiksinsä mistäkin. Erään taksikuskin mukaan jotkut Lapista palatessaan heittävät lunta sulamaan käyttämättömien suksiensa päälle, vakuudeksi kotiväelle. Yhtenä iltana jaksoimme raahautua paikalliseen iltarientoon. Kun kerroin muusta kuin hiihdosta päihtyneille tulleeni oikeasti hiihtämään, ymmärsin että Rukalla perinteinen murtomaahiihto ilman erityisiä suoseikkailuja on jo itsessään varsin extremeä. Kirjoittaja on sosiologi ja työskentelee erikoistutkijana Poliisiammattikorkeakoulussa. 13

14 Teksti ja kuvat: ANITTA TÄHTI-NIEMI Kuusankosken Päihteet pulmana -opintopiiri: Ammatillista vuoropuhelua ja toinen toiselta oppimista Kuusankoskella kerättiin opintopiiriin kaupungin eri hallintokunnista joukko päihdeasioista kiinnostuneita. Ryhmän ansiosta löydettiin yhteistä termistöä ja saatiin tuntuma erilaisiin työkulttuureihin ja niihin liittyviin, osin yhteistyötä vaikeuttaviin käytäntöihin. Ryhmä koettiin myös epäviralliseksi vertaistyönohjaukseksi. 14 Päihdetyön ammattilaisetkin ovat ymmällään jatkuvista muutoksista ja uusista virtauksista alati muuttuvissa päihdeongelmiin kytkeytyvissä tilanteissa. Vaikka ongelmat tiedetään, niitä ei osata ensi alkuun tunnistaa. Jotta työskentelyyn saisi varmuuden tunteen, tarvitaan sekä koulutusta että käytännön kokemusta. Suomessa isot kaupungit ovat olleet etuoikeutettuja edelläkävijöitä, mutta nyt huumeidenkäytöstä aiheutuvat häiriöt ovat tulleet jokapäiväisiksi muuallakin. Kuusankoskella, noin asukkaan paperiteollisuuskaupungissa, päihdetyön ammattilaiset ovat asian kohtaamisessa muutaman askeleen edellä muita paikallisia viranomaisia mutta huomattavasti jäljessä suurten kaupunkien kollegoitaan. Päihteiden ja etenkin huumeiden käytön lisääntyessä ongelmaisten hoitoon hakeutuminen on lisännyt Kuusankosken eri ammattiryhmien tarvetta miettiä yhteisiä linjoja ja yhteisen ymmärryksen saavuttamista. Tuohon yhtäläiseen ja yleiseen tarpeeseen, tietää enemmän, ymmärtää enemmän ja luoda yhteiset pelisäännöt, yhtenäiset käytännöt, päätettiin Addiction training -työryhmässä tarjota yhdeksi oljenkorreksi opintopiiritoimintaa. Päihdepoliittisesta ohjelmasta liikkeelle Addiction training -työryhmän taustalla on monipäihteisyyteen keskittynyt A-klinikkasäätiön Monikko-projekti. Moniammatillinen työryhmä koottiin, kun Kuusankoskelle laadittiin Monikon avulla päihdepoliittista ohjelmaa. Ryhmässä on edustus A-klinikan ja terveyskeskuksen lisäksi Kuusankosken sosiaalitoimesta, nuorisotoimesta, mielenterveysyksiköstä sekä YAD ry:stä. Ryhmän tehtävänä on yleisesti ottaen vaikuttaa kaupungin päihdepoliittisiin ratkaisuihin, koota tietoa päihdekoulutustarpeista ja miettiä monipuolisesti koko päihdeproblematiikkaa ja sen ehkäisyä. Ryhmän säännölliset kokoontumiset olivat merkityksellisiä foorumeja keskinäiselle ajatusten, kokemusten ja tiedon vaihdolle sekä eräänlaiselle epäviralliselle vertaistyönohjaukselle. Juuri tällaisesta keskinäisestä pohdinnasta nousi ajatus opintopiiritoiminnan tarpeellisuudesta ja sen ulottamisesta muillekin ammattilaisille, jotka työssään kohtaavat päihdeasiakkaita. Kaikki tunsivat kaipaavansa lisäoppia Addiction training -ryhmä ideoi tarpeellisilta tuntuvat aiheet opintopiiriin. Jokaisen kerran vastuulliset vetäjät sovittiin yhdessä. Vain yhdeksi kerraksi kutsuttiin ulkopuolinen luennoitsija, muuten selvittiin omin voimin. Kaikilla työryhmän jäsenillä oli kokemusta kouluttamisesta ja ryhmien vetämisestä sekä suhteellisen paljon tietoa päihteistä, riippuvuuksista ja niiden moninaisista syistä. Tuon tiedon jakaminen ja sen lisääminen keskustelun ja ajatusten vaihdon avulla tuntui tarpeelliselta. Se oli toteutettavissa pienellä budjetilla, ilman luennoitsijapalkkioita. Kutsu opintopiiriin laitettiin jokaisen ryhmäläisen omaan työyksikköön. Tarkoituksena oli luoda keskusteleva ja avoimen vuo-

15 Kuusankosken A-klinikan johtaja Pekka Turunen alustamassa opintopiirissä. Päihteet pulmana -opintopiirissä tavoitteena on saada ja jakaa tietoa ja ymmärrystä sekä luoda yhteisiä pelisääntöjä ja yhtenäisiä käytäntöjä. rovaikutuksen salliva opintoryhmä. Ensimmäisellä kerralla tutustuttiin ja käytiin keskustelua päihdetietouden moninaisuudesta, kokemuksellisen ja teoreettisen tiedon merkityksestä. Kaikki osallistujat saivat valita paikkansa ns. kokemusjanasta. Janan toisessa päässä olivat ns. noviisit ja toisessa päässä mestarit. Paikan valinta oli useimmille yllättävän vaikeaa. Yhteisenä johtopäätöksenä oli, että jokainen tunsi kaipaavansa lisäoppia ja etenkin kokemusten vaihtoa ja avointa pohdintaa. Kevään 2003 aikana Päihteet pulmana -opintopiiri kokoontui kuusi kertaa. Opintopiirin aiheina olivat mm. paikkakunnan päihdetilanne, puheeksiotto ja motivointi yhteistyöhön, päihdeongelmaisen tunnistaminen ja hoitoonohjaus sekä moniammatillinen yhteistyö. Opintopiirissä edettiin erilaisia työmuotoja käyttäen ja keskusteluun panostaen. Haluttiin korostaa keskinäistä vuoropuhelua ja lyhyiden alustusten pohjalta tapahtuvaa ajatusten vaihtoa, toinen toiselta oppimista. Jokaiseen kertaan liitettiin alkuun virittäytyminen ja loppuun jokin kevennys. Ulkopuolinen asiantuntija oli mukana vain kerran: palveluohjaaja Otto Lyytikäinen Kotkasta toi tietoa hieman toisenlaisesta työkulttuurista. Kentälle jalkautuneen palveluohjaajan työote poikkesi paljon opintopiiriläisten virka-aika- ja työhuonekulttuurista. Tavoitteisiin päästiin ainakin osittain Opintopiirissä saatiin luotua avoin ilmapiiri: keskustelu oli aika ajoin vilkasta, joskus jopa kiivastakin. Aiemmin luodut yhteistyötä kenties rasittaneetkin käsitykset rupesivat muuntumaan ja uusia toimintamalliehdotuksia näki päivänvalon. Ajan rientäessä jouduttiin hedelmällinenkin vuorovaikutus lopettamaan kesken. Kaikki olivat kuitenkin tyytyväisiä keskustelun ja ajatusten vaihdon aloittamisesta. Tulevat yhteydenotot helpottuvat, kun nimille löytyivät kasvot. Koska opintopiiriin osallistujat edustivat monia eri tahoja, saatiin luotua realistinen kokonaiskuva paikkakunnan päihdeongelmista ja käytön laajuudesta. A-klinikan tietämys rajoittuu suurelta osin vapaaehtoisiin tulijoihin. Kokeilijat ja ne suurkuluttajat, jotka eivät koe olevansa hoidon tarpeessa, eivät asioi A-klinikalla. Heistä sen sijaan on tuntumaa sosiaalitoimiston, terveyskeskuksen, nuorisotyön ja työvoimatoimiston työntekijöillä. 15

16 Oman melko synkän näkymänsä toi poliisilaitoksella työskentelevä palveluohjaaja. Hän kertoi nuoria päihteidenkäyttäjiä pidätettävän useita päivittäin, yhä useamman ollessa nuori nainen. Kun läpikäytiin päihteet ja niiden vaikutukset, saatiin lisättyä osallistujien varmuutta tunnistaa käyttäjiä sekä ottaa käyttöepäily puheeksi. Asiaa vahvistettiin järjestämällä erillinen koulutus motivoivasta haastattelusta. Yhden aamupäivän aikana ei maailmoja muuteta eikä saada toimivaa hoitomallia luotua. Opintopiiri tuotti kuitenkin tarpeellisen alun yhtenäisten käytäntöjen sopimiseksi ja toimivien verkostojen käyttöönottamiseksi. Jo toimiviksi asioiksi lueteltiin asiakastietojen vaihto, hoidon joustava aloitus ja vuorovaikutuksen sujuvuus. Erityisen tyytyväisiä Kuusankoskella oltiin sosiaali- ja työvoimatoimistojen yhteistyöhön. Arvojen ja asenteiden katsottiin myös olevan kohdallaan. Lisäpohdintaa tarvitaan opintopiiriläisten mielestä vastuuttamisesta, kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidon järjestämisestä ja tiedonkulun parantamisesta. Tuotoksena oli myös liuta uusia ideoita ja parannusehdotuksia: esim. lähetteet pitäisi kirjoittaa tarkemmin ja hoitosuunnitelmiin olisi liitettävä aina jatkosuunnitelmat. Nuorisotyö kannattaisi ulottaa peruskoulun ja lukion sisälle. Jatkoa seuraa Opintopiirin toiminnasta saatiin osallistujilta erittäin positiivista palautetta. Eniten opintopiiristä hyötyivät ne, jotka alussa kertoivat olevansa päihdetietämykseltään noviiseja, mutta myös vetäjinä toimineet työryhmän jäsenet saivat uutta tietoa. Eräs tärkeimmistä puolista oli löytää yhteistä termistöä sekä saada tuntuma erilaisiin työkulttuureihin ja niihin liittyviin, osin yhteistyötä vaikeuttaviin käytäntöihin. Tutustuminen ja henkilökohtaisten suhteiden luominen kasvotusten tuntuu sähköpostiaikakaudella entistäkin tärkeämmältä. Aidon ja sujuvan verkostoitumisen perusta oli saatu luotua. Koska toiminta todettiin tarpeelliseksi ja käsiteltäviä aiheita riittää, opintopiiritoimintaa on päätetty Kuusankoskella jatkaa noin kerran kuukaudessa. Aiheina tulevat esiin mm. syventävä tietous päihteistä, niiden vaikutuksista, vieroitusoireista, hoidosta ja kuntoutuksesta, yhteistyökäytäntöjen selkiyttäminen ja verkostoitumisen miettiminen. Kirjoittaja toimii Kuusankosken A-klinikalla Selvemmin raskaana -projektin koordinaattorina. TEUVO PELTONIEMI Psykiatri Pavel Bém valittiin Prahan pormestariksi marraskuussa Bém työskenteli aikaisemmin erään Prahan kaupunginosan v päihdehuollon koordinaattorina ja Tsekin kansallisen huumekomission sihteerinä. Tapasin Bémin lokakuussa Keskustelussa v oli esillä päihdehuollon kehittäminen tilanteessa, jossa Tsekin tasavalta on liittymässä Euroopan unioniin. Prahan pormestari pyrkii kaksinkertaistamaan päihdetyön tuen Mitä vaikutuksia Tsekin EU:hun liittymisellä on alkoholin ja huumetilanteeseen ja päihdepolitiikkaan? Rautaesiripun purkamisen ja muiden dramaattisten poliittisten muutosten jälkeen myös Tsekin tasavallassa siirryttiin vuonna 1989 länsimaistyyppisen markkinatalousyhteiskuntaan. Huumetilannetta ajatellen dramaattisimmat muutokset tapahtuivat jo silloin. Kun Tsekki liittyy EU:hun toukokuun alussa, en odota kovin suuria dramaattisia muutoksia huumeiden tarjonnassa. Unionillahan ei myöskään ole yhteistä linjaa huumepolitiikassa. Tsekillä on jonkin verran paineita sosiaalipoliittisen lainsäädännön EU- harmonisointiin. Se koskee muutoksia varsinkin etnisille vähemmistöille, kuten mustalaisille, tarjottaviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, huumehoito ja ennaltaehkäisy mukaan luettuna. Tsekin tasavalta sai syksyllä 2003 kyseenalaista kunniaa päätyä tutkimuksessa Euroopan eniten korruptoitujen maiden johtoon. Onko korruptiosta haittaa myös päihdetyössä? Korruptio liittyy jaetun tuen ja rahoituksen määrään, palveluiden tuottajien valitsemiseen ja kontrolliin. Kun Tsekin hallitus ensimmäistä kertaa laati huumeohjelmaa vuonna 1994, se pyrki tekemään palvelujärjestelmän mahdollisimman läpinäkyväksi ja edistämään järjestelmän seurantaa ja valvontaa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon ensimmäiset minimistandardit koskivat nimenomaan huumesektoria. Minimivaatimuksista oli puhuttu 3 5 vuotta muillakin terveydenhuollon osa-alueilla, mutta keskustelut eivät johtaneet säädöksiin, vaikka tietysti on muodostunut epävirallisia hyvän hoidon käytäntöjä. Uskon, että korruptiota esiintyy huumepalveluissa hyvin vähän. Tietysti, kun on työskennellyt julkisissa palveluissa yli kymmenen vuotta, tietää hölynpölyksi väitteet, ettei korruptiota olisi millään julkisen elämän alueella. Se on otettava huomioon ja pyrittävä korruption ehkäisemiseen. Kuitenkin uskon, että huumepalveluissa korruption määrä on paljon vähäisempi kuin muualla sosiaali- ja terveydenhuollossa. Se johtuu rahoituspäätösten läpinäkyvyydestä, suorasta kontrollista, standardeista, joilla hoidon tehokkuutta ja laatua arvioidaan. Kirsi Utoslahti Päätoimittaja Teuvo Peltoniemi tapasi lokakuussa Prahan pormestarin Pavel Bemin, joka luotsaa pääkaupungin päihdepalveluita. Tilastojen mukaan suurin osa Tsekin terveydenhuoltojärjestelmästä on yksityistetty. Pitäisikö jatkossa alkoholi- ja huumetyö hoitaa yksityiseltä vai julkiselta pohjalta? Praha on luultavasti ainoa paikka Tsekissä, jossa arvio ei pidä täysin paikkaansa, koska täällä on lukuisasti valtion ylläpitämiä sairaaloita ja terveysalan asiantuntijapalveluita ei vain Prahaa, vaan koko Tsekkiä varten. Haluan korostaa tätä seikkaa, koska Prahaa odottaa parin lähivuoden aikana syvä muutos terveydenhuollon järjestelmässä. Nykyinen tilanne tarkoittaa, että monet alkoholi- ja huumepalvelut ovat edelleenkin valtion tuottamia. Terveydenhuollon tulevan muutoksen vuoksi on erittäin tärkeää, mitä kaupunkien ja valtion ylläpitämille alkoholi- ja huumepalveluille tullaan tekemään. Itse olen melko varma siitä, että vaikka järjestelmä käy parin lähivuoden aikana läpi suuren muutoksen, alkoholi- ja huumehoito pysyy valtion ja kaupungin hallinnassa. Toisaalta tietyt päihdehuollon osa-alueet, varsinkin haittojen ehkäisy on jo nyt prosenttisesti järjestöjen vastuulla. Prahan kaupungissa on juuri nyt meneillään tämän alueen budjettineuvottelut, ja oma esitykseni on tuplata järjestöjen päihdetyörahat. Toivottavasti lähivuosina myös Tsekin valtio ja EU:n komissio antavat lisärahoitusta sekä julkisiin palveluihin että järjestöjen päihdetyöhön. Rahojen tuplaaminen on aika dramaattinen muutos, ellei sitten budjetti jo alunperin ole aika pieni. Luuletko saavasi ehdotuksesi läpi? Hyvä kysymys. Luulen, että päihdeongelmaisista Prahan päihdehuolto näyttää nyt melko sekavalta, eikä juurikaan toimi yhteistyössä. Meidän on tarjottava systemaattinen ja moniulotteinen järjestelmä. Hoitopalveluille on ehkä mahdollista saada prosentin budjettilisäys, mutta sadan prosentin kasvu tulisi ennaltaehkäisevään työhön. Meillä on nyt satoja itsenäisiä projekteja, mikä on sekä tehokkuusongelma että kustannuskysymys. Projektivertailut kun osoittavat, ettei kaksinkertaistettu rahoitus ja työpanos suinkaan aina tuota tuplatulosta

17 Petr Hrdina koordinoi Prahan huumepolitiikkaa. Kaupungin päihteidenkäyttökulttuuriin ei ennakoida dramaattisia muutoksia EU-jäsenyyden myötä. Sananim nuorta ja kuuntelevaa TSEKKILÄISTÄ HUUMETYÖTÄ Samettivallankumouksen vanavedessä v myös Tsekkoslovakian huumeongelma sai länsimaiset mittasuhteet. Yhä suurempi osa maan kautta liikkuvista huumeista alkoi jäädä nuoren demokratian uusille markkinoille, ja kysynnän ja tarjonnan nopeasta kasvusta tuli haaste. Näille juurille perustettiin sekä hoitoon että ennaltaehkäisyyn erikoistunut organisaatio Sananim. Teksti ja kuvat: KIRSI UTOSLAHTI kirsi.utoslahti@a-klinikka.fi Alun työsarkana oli vuosia paikallisille markkinoille tuotettu pervitiini. Määrällisesti huomattavin lisäys huumepalveluissa nähtiin 1990-luvun puolessavälissä. Huumetyötä dominoivat opiaatit ja amfetamiini sekä tsekkiläinen erityisilmiö, metamfetamiini. Myös stimulantteja esiintyy, mutta esimerkiksi kokaiinia ei ole juuri havaittavissa. Marihuana muodostaa kapeahkon ongelma-alueen mutta huomionarvoisen riskin uuden valmistusmenetelmän vuoksi nousseen kannabispitoisuutensa myötä. Ajan uusi ilmiö, kaikkea saatavilla olevaa alkoholia, heroiinia ja lääkkeitä käyttävät asiakkaat, joista monet ovat lisäksi peliongelmaisia, edellyttää tähän asti pitkälti eriytyneiltä alkoholi- ja huumeriippuvuuksien asiantuntijakentiltä uudenlaista keskinäistä dialogia. Tsekin olut- ja viinipainotteisessa juomakulttuurissa alkoholismin hoito on ollut pitkälti valtiollisten sairaaloiden vastuulla, kun taas huumeilmiöön on vastattu lähinnä järjestöjen joustavalla reagointikyvyllä. 18

18 Politisoituminen kehittämisen jarruna Huumeet ovat Tsekissä tällä hetkellä poliittisesti painavan debatin kohteena, mitä ei ole suinkaan luettava eduksi kysymyksen ratkaisumalleille. Alkoholi sen sijaan ei näytä muodostavan ongelmaa poliitikoille. On jopa kysyttävä, kuka alkoholipolitiikkaa tällä hetkellä hoitaa. Päätöksenteko on taipuvaista sivuuttamaan ammattimaista tieto- ja kokemuspotentiaalia, vieraantumaan käytännöllisistä kysymyksistä ja väheksymään joitakin haittoja ja huomionarvoisia riskejä, kuten huumeidenkäytön vaikutuksia liikenneturvallisuudelle. Asetelma vaikeuttaa palvelutarjonnan profiilin tarpeellista tarkistamista. Vuoden 1999 lainuudistus kriminalisoi kaikkien paitsi pienten huumausainemäärien hallussapidon, mutta ympäripyöreä muotoilu not more than a small amount on aiheuttanut tulkintaongelmia. Uudella rajoituksella arvioidaan myös olevan yhteys huumemarkkinoiden modernisoitumiseen. Perinteisistä myyntipaikoista on siirrytty kätketympiin välitysmuotoihin ja uuden viestintätekniikan aikakaudelle. Nopeaa uudelleenorganisoitumista Kuvatussa toimintaympäristössä herkästi reagoiva huumetyö perustelee itsensä. Jo yksin tsekkiläisen päihdetyön uudelleenorganisoitumisen 13 vuoden lyhyt historia on tiennyt verraten nopeaa kehitystietä palvelutarjonnassa. Esimerkiksi haittojen ehkäisy -ajatteluun pohjautuva toiminta aloitettiin suhteellisen varhain. Ei-valtiosidonnaisessa toiminnassa on voitu olla tarpeeksi nopealiikkeisiä vastaamaan ensi kertaa kohdattuihin haasteisiin ja innovoimaan toimintatapoja. Työn suhteellinen vapaus on mahdollistanut asiakkaiden tavoittamisen heidän omassa ympäristössään, kaduilla, sekä jatkotukea tarjoavat keskukset molemmat toimintoja, joita olisi vaikea mieltää ensi sijalle valtiollisesti perustetuissa tukitoimissa. Sananimin toiminnan kivijalkana ovat terapeuttiset yhteisöt. Korvaushoitoa tarjotaan maksimissaan yhden vuoden ajan, minkä jälkeen asiakas voi saada pitkäaikaisempaa korvaushoitoa muualla. Katkaisuhoitoa on voitu tarjota kuukauden ajan. Tarjolla on myös e- konsultaatiota internetissä. Valtakunnallisesti hoidon kynnystä pitävät matalana eri puolille maata sijoitetut noin 80 Drop in -kontaktikeskusta, joissa voi asioida halutessaan anonyymisti. Entisten huumeidenkäyttäjien koulutuksella ja ohjauksella tuettu rooli vahvistaa palvelujen tavoittavuutta. He vaihtavat neuloja ja opastavat turvallisempaan käyttöön esimerkiksi huumeidenkäyttäjien kotona ja muissa paikoissa, joihin järjestön työntekijät eivät turvallisesti pääse. Yhteistoimintamuoto on saanut vaikutteita sekä vapaa- ehtoistyöstä että työsuhteesta. Entisiä käyttäjiä palkataan myös etenkin jatkotukea tarjoavien keskusten henkilökuntaan. Päihdetyön asiantuntemusta pyritään Tsekissä parhaillaan siirtämään seuraavalle sukupolvelle noin 15 asiantuntijan voimin. Kokemuksellisen kosketuspinnan laajentaminen muuhun Eurooppaan koetaan mielekkääksi, sillä tiedonvaihdon alalla vierailumme isännät tunsivat olevansa eurooppalaisia paljon vähemmän kuin maantiede yksin voisi antaa olettaa. Sananim on siksi usein ollut ensimmäisenä toimintamallien lanseeraajana, että kansainvälisten kontaktien kautta oppiminen on tukenut uran uurtamista tärkeällä tavalla. EU:hun liittymisen ei odoteta tuovan dramaattisia muutoksia päihteidenkäyttökulttuuriin, sillä Tsekin lähinaapurit ovat jo unionin jäseniä, eikä maiden välillä ole suuria hintakuiluja. Terveyden edistämisen ulottuvuudet Oppaanamme toiminut Prahan kaupungin huumepolitiikan koordinaattori Petr Hrdina valaisi organisaation nimen alkuperäksi kaksi latinankielistä sanaa: terveys (sanitas) ja elämä (anima). Johdos paljastaa terveyttä ja turvallisuutta painottavaa toimintafilosofiaa, jossa korostuu työn pitkäjänteisyys. Lähtökohtana on huumeidenkäyttäjien uudelleensosiaalistuminen yhteiskunnan jäseniksi. Huumeongelma tiedostetaan moniulotteisena, ja tältä pohjalta osallistutaan kansallisen strategian luomiseen. Yhteiskunnan tasolla pyritään avaamaan konservatiivisia asenteita relevantin tiedon keinoin ja vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen huumeriippuvuudesta, aidsista ja vastaavista tekijöistä. Ennaltaehkäisevää työtä kohdennetaan opettajille, oppilaille ja van- Sananim-keskukseen onnistuu matalan profiilin sisääntulo. Yksi ovenavaus avaa mahdollisuuksia yksilölliseen tukeen. 19

19 LOTTA LEHMUSVAARA Prahan matala toimii melkein non-stoppina Automme kaartaa Prahan keskustan liepeillä sijaitsevaan contact centeriin, tsekkien suonensisäisesti huumeita käyttävien terveysneuvontapisteeseen. Mikään ei kerro, että kyseessä on huumehaittojen hard core ulkonäön perustella katutason juuri remontoiduissa tiloissa voisi sijaita lasten iltapäiväkerho. Vessan oveakin kaunistaa 50-lukulainen kyltti. hemmille ja ammatillista koulutusta järjestetään psykologeille, lääkäreille ja sosiaalityöntekijöille. Sananimin henkilöstön moniammatillisuus on omiaan luomaan biopsykososiaalista lähestymistapaa, jossa halutaan olla avoimia yksilöllisesti vaihteleville tarpeille. Asiakkaan motivaatiota ja päätöstä tuetaan tilanteen mukaisesti. Mikä on asiakkaan tilanne tänään tai huomenna? Kahden vuoden kuluttua? Tsekissä harvinaisesti Sananim pyrkii tarjoamaan asiakkaan tarvitsemat palvelut yhdessä ja samassa toimintayksikössä. Sananimin kuuntelevaa työtä kuvaavasti organisaation maskotilla, savesta muotoillulla miniatyyripäällä, on korvakuulokkeet. Kirjoittaja työskentelee viestintäsuunnittelijana A-klinikkasäätiön keskustoimistossa. Hän tutustui Sananimin toimintaan lokakuussa HAITTOJEN VÄHENTÄMINEN ja siihen liittyvät palvelumuodot otettiin jo 1990-luvun alussa osaksi Tsekin huumestrategiaa. Nykyisin maassa toimii noin terveysneuvontapistettä ja esimerkiksi hiv-infektioiden määrä on maassa erittäin alhainen. Kontaktipisteen ovet ovat auki pitkään: arkisin kello 8 21 ja viikonloppuisin Tilanne on siis tässä suhteessa parempi kuin esim. Helsingissä. Palvelulla on noin rekisteröityä asiakasta, ja lisäksi paljon myös rekisteröitymättömiä. Palveluiden käyttö ei edellytä henkilötietojen antamista. Pisteessä käy noin 70 asiakasta päivässä. Heistä noin puolet on varautunut pidempään keskusteluun työntekijän kanssa. Loput hakeutuvat perusterveydenhoitoon sekä vaihtavat pistämisvälineensä puhtaisiin. Viikossa välineitä vaihdetaan Työntekijät, joista merkittävä osa on entisiä käyttäjiä ja osa opiskelijoita, jakavat työnsä kahteen osaan, terveysneuvontaan ja sosiaaliseen työhön. Pisteessä työskentelee myös psykologi. Tarvittaessa käyttäjiä ohjataan eteenpäin palvelujärjestelmässä. Asiakkailla on mahdollisuus pestä pyykkiä, nauttia teetä ja käydä suihkussa. Tietokoneita tai muita yhteydenpitovälineitä ei sen sijaan löydy. Etsivä työ myös kuvioissa mukana Kokemukseni mukaan Praha ja Helsinki ovat samoilla linjoilla matalan kynnyksen huumehoitopalveluissa. Työtä tehdään live and let live -asenteella eikä jälkisovietlainen palvelumentaliteetti näytä vallitsevan jos se koskaan tsekkeihin Lenin-patsaiden kaatuessa ulottuikaan. Etsivä kenttätyö on arkipäivää, mutta toisin kuin Suomessa, sitä ei työturvallisuussyistä haluta tehdä sisätiloissa. Kadulle jalkautuneet työntekijät toimivat pareittain. Prahassa on kokeiltu myös nyt Suomessakin aloitettua kaupungilla kiertelevää bussia, mutta kokeilu ei onnistunut, koska käyttäjät eivät tsekkien mukaan halunneet asioida bussissa leimautumisen pelosta. Myös yhteistyö poliisin kanssa kangertelee, eivätkä kadunmiesten asenteet käyttäjiä kohtaan ole sen suosiollisempia kuin meillä ugrilassakaan. Myös käyttäjien lehteä on yritetty käynnistää, mutta tarpeeksi innokkaita lehdentekijöitä ei ole ilmaantunut. Suomessa käyttäjien oma Veturi-lehti syntyi Helsingin Vinkissä viime kesänä. Kirjoittaja työskentelee projektisuunnittelijana A-klinikkasäätiön Päihdelinkissä. Hän tutustui prahalaisen terveysneuvontapisteen toimintaan lokakuussa

20 KESKUSTELUA KARI MATELA TUULA HURSTI SANNA VÄYRYNEN Tieteessä ei ole oikopolkuja eikä käytännön päihdetyössä Päihdelääketieteen professori Mikko Salaspuron kommentti (Tiimi 6/2003) antaa sekä omasta kirjoituksestamme (Tiimi 5/2003) että päihdeilmiöiden tutkimisesta sen verran vinoutuneen kuvan, että muutama keskeinen oikaisu on paikallaan. 1. MIKÄÄN KIRJOITUKSESSAMME EI VIHJANNUT siihen, että lääkkeellisiä korvaushoitoja tulisi vastustaa tai rajoittaa. Totesimme, että korvaushoidosta vallitsee puute. Korvaus- ja ylläpitohoito tulee vain asettaa samanlaisen soveltuvuusarvioinnin kohteeksi kuin muutkin hoito- ja auttamismuodot. Sen paremmin tutkijoita kuin käytännön päihdetyöntekijöitäkään ei tarvitse vakuutella korvaushoidon yleisestä toimivuudesta sen sijaan tarvitaan kosolti lisätietoa siitä, miten toteutettuna ja millaisessa asiakaskunnassa kyseinen hoitomuoto tuottaa pitkällä tähtäimellä parhaat tulokset. Hoidon vaikuttavuuserot asiakaskunnassa ovat merkittäviä. Pohjoisamerikkalaiset selvitykset korvaushoidosta osoittavat mm. hoidossa pysymisen erot jo suhteellisen lyhyessä ajassa suuriksi. 12 kuukauden seurannassa ylletään parhaimmillaan lähes 80 prosentin pysyvyyteen, huonoimmillaan jäädään alle 20 prosenttiin. Useimmiten korvaushoidon piiriin jää vuoden sisällä prosenttia asiakaskunnasta. Toisena seurantavuotena asiakaskato jatkuu. Ei siis riitä, että yleisesti todetaan lääkkeellisen korvaushoidon pitävän opiaattiriippuvaisia suhteellisen hyvin hoidon piirissä. Eroja selittävien ja tasoittavien tekijöiden tunteminen olisi päihdetyön tuloksellisuuden kannalta suotavaa. Hoidon lääkkeelliseen osaan keskittyessään Salaspuro sivuuttaa lisäksi kokonaan ne tekijät, jotka jo korvaushoidon pioneerien Dolen ja Nyswanderin mukaan ovat yhtä olennaisia tavoiteltaessa käyttäytymisen ja elämäntavan pysyvää muutosta. 2. KIRJOITUKSEMME LAAJINTA OSAA, metatutkimuksia ja kokeellisen tutkimusasetelman arviointia, Salaspuro käsittelee vain ohimennen. Hän väittää, että satunnaistettu kokeellinen tutkimus (randomized controlled trial, RCT) on interventioiden tutkimisessa ehdottomasti luotettavin tapa ja että sen ylivoimaisuuden kyseenalaistaminen ei saa tiedemaailmassa vastakaikua. Riittänee kun toteaa, että esittämämme näkemys on suoraan tiedemaailmasta. Mm. Campbell-arviointiverkosto otti alun perin aineistokseen vain kokeelliset tutkimukset, mutta omaksui vuonna 2001 kannan, jonka mukaan mikään tutkimusasetelma ei sinänsä tai automaattisesti tuota luotettavinta tietoa interventioiden vaikuttavuudesta. Luotettavuuden takeina ovat tutkittavan ilmiön ja tutkimusasetelman vastaavuus ja tutkimuksen virheetön toteuttamistapa. Menetelmällistä vaihtelevuutta on pidetty perusedellytyksenä arvioitaessa laajempia auttamiskokonaisuuksia ja toimenpiteiden pitkäaikaisvaikutuksia. Kuten esimerkiksi Cochranen meta-analyyseja koskeva kritiikki on osoittanut, satunnaistettu kokeellinen asetelma on yhtä altis ns. implementaatiovirheille kuin mikä tahansa muukin asetelma. Esimerkkinä vaikkapa kriisien psykologista jälkipuintia koskenut analyysi, jonka aineistosta yli puolet koski aivan muuta kuin arvioinnin kohteena ollutta interventiota. Vaikka Cochrane aidosti pyrkii luotettavuuteen, se ei aina pysty karsimaan perusaineistossaan olevia puutteita. Salaspuro perää todisteita esittämiensä faktojen ja näkemysten kumoamiseksi ja toteaa, ettei niitä kirjoituksessamme ole. Ei olekaan, eikä Salaspuron määrittelemissä puitteissa voikaan olla. Ei näet voida ajatellakaan, että kokeellisen tutkimusasetelman puutteet ja rajoitukset saataisiin selville kokeellisella tutkimusotteella. Siihen tarvitaan realistista tieteellistä arviointia. Vaikuttavuustutkimus luokitellaan nykyään koeasetelmia hyödyntäviin ja teoriaperusteisiin. Ensin mainittu vastaa kysymykseen mikä toimii? ja pääsee oikeuksiinsa esimerkiksi lääkkeiden ja lannoitteiden vaikuttavuutta tutkittaessa. Jälkimmäinen vastaa kysymykseen mikä toimii, kenen kohdalla, missä olosuhteissa ja miksi? ja on soveltuvampi ihmisen ja yhteisöjen käyttäytymisen tutkimiseen. Luokittelu ei tarkoi- 21