Lähete id (2) 20 RVLDno/2015/5 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lähete id (2) 20 RVLDno/2015/5 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö"

Transkriptio

1 Lähete id (2) 20 RVLDno//5 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMA SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA - Rajavartiolaitoksen toimintaan vaikuttavat merkittävimmin tilanne Venäjällä, turvapaikkatilanne, Euroopan unionin yhdennetyn rajaturvallisuusjärjestelmän ja meripolitiikan kehittyminen sekä hallituksen toimenpiteet julkisen talouden vakauttamiseksi. Rajavartiolaitos huolehtii siitä, että itärajan rajaturvallisuus säilyy hyvänä. Rajavartiolaitos osallistuu turvapaikkatilanteen hallintaan. Tilanne Euroopassa on muuttunut perusteellisesti ja sen ennustettavuus on heikentynyt. Ei ole todennäköistä, että tilanne normalisoituisi nopeasti. Toimenpiteet Euroopan ulko- ja sisärajoilla voivat nopeastikin suunnata suuren osan siirtolaisvirrasta Venäjän kautta Suomeen. Suomella on oltava itärajalla itsenäinen ja uskottava rajavalvonta. Rajavartiolaitoksen voimavaroilla on tärkeä merkitys myös Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonnassa ja turvaamisessa sekä sotilaallisessa maanpuolustuksessa. Rajavartiolaitos varautuu hallitsemaan merellisiä turvallisuusriskejä tiiviissä yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten merellisten viranomaisten kanssa. Rajavartiolaitos varautuu ottamaan johtovastuun ympäristöonnettomuuksien operatiivisesta johtamisesta merialueilla vuoden alusta. Uudet meripelastushelikopterit lisäävät suorituskykyä merellisissä tehtävissä. EU:n meripolitiikan toimeenpanoon sekä yhteisen eurooppalaisen tietojenvaihtoympäristön määrittelyyn ja käyttöönottoon osallistutaan aktiivisesti. Liikenne Helsinki-Vantaan lentoasemalla kasvaa. Rajavartiolaitos osallistuu lentoaseman laajennusten suunnitteluun rajanylitysliikenteen sujuvuuden takaamiseksi. Rajavartiolaitos pyrkii osaltaan varmistamaan sen, että yhteistyö Venäjän rajavartiopalvelun kanssa toimii hyvin. Rajavartiolaitos osallistuu EU:n yhdennetyn rajaturvallisuusjärjestelmän kehittämiseen ja toimeenpanoon. Rajavartiolaitoksessa on ollut vuodesta 2013 saakka käynnissä 28 milj. euron (noin 13% toimintamenoista) sopeuttamisohjelma. Tämä sopeuttamisohjelma suunniteltiin suotuisan turvallisuustilanteen vallitessa Suurista haasteista huolimatta sopeuttamisohjelman toimeenpanossa on onnistuttu ja säästöt tultaneen saavuttamaan. Tämä kuitenkin merkitsee, että itärajan valvonnasta vä- Sisäministeriö Inrikesministeriet Ministry of the Interior Rajavartiolaitoksen esikunta Staben för gränsbevakningsväsendet Headquarters of the Finnish Border Guard PL 3 (Panimokatu 1), HELSINKI PB 3 (Bryggerigatan 1), HELSINGFORS PO Box 3 (Panimokatu 1), FI HELSINKI Puhelin , Faksi Telefon , Fax Phone +358 (0) , Fax +358 (0)

2 id (2) hennetään henkilöstöä 40%. Sopeuttamisohjelman aikana Rajavartiolaitokseen kohdistetut lisäsäästöt pakottavat uusiin sopeuttamistoimiin, joiden mittaluokka tulee olemaan samaa tasoa käynnissä olevan ohjelman kanssa. Hallitusohjelmassa osoitettu sisäisen turvallisuuden lisämääräraha Rajavartiolaitokselle riittää kattamaan vain edellisen hallituksen määräämät lisäleikkaukset. Eläkeiän nosto vähentää luonnollisen poistuman käyttömahdollisuutta sopeuttamistoimena. Rajavartiolaitoksen henkilöstöjärjestöillä on ollut mahdollisuus antaa lausuntonsa tulossuunnitelmaan sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaan -. Toiminta- ja taloussuunnitelmassa esitetyt linjaukset ovat Rajavartiolaitoksen sisäisiä suunnitteluperusteita, jotka täydentävät sisäministeriön hallinnonalan tulossuunnitelman Rajavartiolaitosta koskevaa osuutta. Toiminta- ja taloussuunnitelmassa esitetyt ehdotukset ovat Rajavartiolaitoksen kannanottoja, joihin sisäministeriö ei ole ottanut kantaa. Rajavartiolaitoksen päällikkö Kenraaliluutnantti Jaakko Kaukanen Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Kenraalimajuri Ilkka Laitinen Asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu asiankäsittelyjärjestelmässä. Rajavartiolaitos klo Allekirjoituksen oikeellisuuden voi todentaa kirjaamosta. LIITTEET RVL:n tulossuunnitelma ja toiminta- ja taloussuunnitelma - JAKELU TIEDOKSI Sisäministeriö RVLpääll RVLappääll A + E + Kompassi Valtiontalouden tarkastusvirasto Maahanmuuton ministeriryhmän pääsihteeri SM:n valmiuskoordinaattori

3 RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMA SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA -

4 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 2 RVL TS /TTS - 1. STRATEGINEN SUUNNITELMA 1.1 Toimintaympäristö- ja riskianalyysi 1.2 Strategiset linjaukset ja toimenpiteet 2. YHTEISKUNNALLISEN VAIKUTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN 2.1 Rajaturvallisuuden ylläpitäminen 2.2 Sujuvan rajaliikenteen varmistaminen 2.3 Merellisen turvallisuuden lisääminen 2.4 Kriisivalmius ja sotilaallinen maanpuolustus 2.5 Viranomaisavun tuominen 3. HENKILÖSTÖJOHTAMINEN 3.1 Henkilöstöjohtaminen 3.2 Koulutus ja tutkimus 3.3 Työhyvinvointi 3.4 Viestintä 4. TEKNISET PALVELUT 4.1 Palvelujen johtaminen ja tuotanto 4.2 Materiaalihallinto 4.3 Tietohallinto ja tietotekniset palvelut 4.4 Vartioalukset 4.5 Ilma-alukset 4.6 Toimitilahallinto 5. SUUNNITTELUALA 5.1 Voimavarat 5.2 Taloushallinto 5.3 Riskienhallinta ja sisäinen valvonta 6. OIKEUDELLINEN TOIMIALA 6.1 Kansallinen säädösvalmistelu 6.2 EU- ja kansainvälinen säädösvalmistelu 6.3 Laillisuusvalvonta 7. TULOSKORTIT

5 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma STRATEGINEN SUUNNITELMA 1.1 Toimintaympäristö- ja riskianalyysi Perusteellinen turvaluokiteltu (TLL III) strateginen riskianalyysi jaetaan erillisenä aineistona. ** Ulkoiset tekijät Rajavartiolaitoksen ulkoinen toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi. Venäjän ulkopolitiikka ja talousongelmat heikentävät itärajan tilanteen ennustettavuutta. Venäjällä oleskelleet ja Venäjää kauttakulkumaana käyttäneet kolmansien maiden kansalaiset ovat hakeneet suurina ryhminä turvapaikkaa Pohjois- Suomessa. Ilmiö voi laajeta nopeasti eteläisemmille rajanylityspaikoille. Korkea laittoman maahantulon paine ja valtioiden toimenpiteet EU:n ulkorajoilla voivat heijastua nopeasti itärajalle. Potentiaalinen maahantulijoiden määrä on suuri. Rajavartiolaitoksen yhteistyösuhteet Venäjän rajavartiopalveluun ovat toistaiseksi säilyneet hyvinä, mutta Rajavartiolaitoksen omasta toiminnasta riippumattomat riskit niiden heikkenemiseen ovat kasvussa. Etelässä Lähi-idän ja Afrikan sisällissodat ja väkivaltaiset konfliktit ovat johtaneet ennennäkemättömän suuriin siirtolais- ja turvapaikanhakijavirtoihin kohti EU:ta. Vaikuttaminen tilanteeseen kauttakulkumaissa voi olla vaikeaa. EU:n ulkorajan valvonta erityisesti Kreikan ja Turkin välisellä rajalla ei käytännössä toimi. Luvattomat rajanylitykset itäisellä Välimerellä sekä Länsi-Balkanin alueella ovat nousseet ennätyskorkealle tasolle. Tilanne asettaa mittavia haasteita EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikalle sekä koko Schengen-järjestelmän toimivuudelle. Samalla kun vaatimukset yhteisön toimista ja yhteisestä taakanjaosta kasvavat, jäsenmaiden suhtautuminen tilanteeseen vaihtelee jyrkästi. Komissiolla on paineita vahvistaa rooliaan ulkorajakysymyksissä aiempaa enemmän. Komissio on antanut ehdotuksensa EU:n rajavartiointi- ja rannikkovartiostojärjestelmistä joulukuussa. Hallitsematon maahantulo kasvattaa myös sisäisen turvallisuuden uhkia EU:ssa, mikä heijastuu Suomeen sekä ulko- että sisärajojen kautta. Sisärajojen kautta Suomeen suuntautuva laiton maahantulo on suoraan sidoksissa ulkorajojen heikentyneeseen tilanteeseen. Suomesta on yhä selkeämmin tullut laittoman maahantulon kohdemaa. Jäsenmaiden toimenpiteet siirtolaisvirran pysäyttämiseksi tai hallitsemiseksi Schengen-alueen sisällä sisärajatarkastuksia palauttamalla tai turvapaikkalinjauksia kiristämällä ovat olleet toistaiseksi koordinoimattomia. Ulkorajoilla myös lentokenttien merkitys laittoman maahantulon reittinä säilyy muun muassa reittiverkostojen laajenemisen sekä tekotavan turvallisuuden ja nopeuden vuoksi. Sekä ulko- että sisärajoilla laiton maahantulo on usein kytköksissä muuhun kansainväliseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja muihin turvallisuusuhkiin. Venäjän heikko talouskehitys, ruplan heikkeneminen sekä Venäjän asettamat tuontirajoitukset heijastuvat itärajan liikenteeseen. Henkilöliikenteen lasku jatkuu venäläisten reaalitulojen ja ulkomaan matkailun vähetessä. Tilanne ei todennäköisesti tule muuttumaan nopealla aikataululla. Pidemmällä aikavälillä liikenteen odotetaan kuitenkin kääntyvän nousuun. Venäjän heikko talouskehitys ja oman

6 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 4 satamakapasiteetin kehittyminen vähentävät Suomen ja Venäjän välistä tavara- ja transitoliikennettä. Helsinki-Vantaan lentoasema säilyy Suomen vilkkaimpana kansainvälisenä rajanylityspaikkana. Finnairin tavoitteena on lisätä kaukoliikenteen vuoroja ja avata uusia reittejä. Suomenlahti on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista. Merikuljetusten kasvun uskotaan painottuvan etenkin konttiliikenteeseen ja keskittyvän Suomenlahden itäosaan. Öljykuljetusten määrän sen sijaan arvioidaan hieman laskevan johtuen korvaavien polttoaineiden, kuten LNG:n ja biopolttoaineiden, käytön yleistymisestä. Myös globaalin talouspolitiikan nopeat vaihtelut, öljyn hinta, kansainväliset kriisit, terrorismi ja viimeaikaiset muutokset Venäjän turvallisuuspolitiikassa voivat muuttaa tilannetta nopeasti. Kesäisin huvialusliikenne sekä Helsingin ja Tallinnan välinen matkustaja-alusliikenne säilyvät vilkkaana. Alusliikenteen kasvu rasittaa meren ekologiaa ja lisää vakavan kemikaali- ja öljyonnettomuuden riskiä. Ihmisten vapaa liikkuvuus Euroopassa perustuu toimivaan Schengen-järjestelmään. EU:n yhdenmukaisen ulkorajavalvonnan (IBM) kehittäminen ja toimeenpano etenee. EU:n rajavalvontajärjestelmään (EUROSUR) kuuluvia eurooppalaisia ja kansallisia toimintoja kehitetään ja rt Borders -pakettiin kuuluvat EU:n laajuiset tietotekniset järjestelmät valmistaudutaan ottamaan käyttöön. EU:n rajaturvallisuusviraston rooli EU:n yhdennetyn rajaturvallisuusmallin toimeenpanossa korostuu. EU:n yhtenä tavoitteena on meripolitiikan vahvistaminen. Rannikkovartioviranomaisten yhteistyötä ja tietojen vaihtoa tiivistetään. Tietoteknisiä järjestelmiä kehitetään tietojen vaihdon tiivistämiseksi ja tilannekuvan muodostamiseksi. Itämeren alueella jatketaan merellistä rajaturvallisuusyhteistyötä. ** Sisäiset tekijät Valtiontalous on ollut alijäämäinen jo vuodesta 2009 alkaen ja valtion velka kasvaa. Bruttokansantuote ei ole kääntynyt kasvuun. Valtio joutuu jatkamaan talouden sopeuttamista. Julkisia palveluja ja hallintoa tehostetaan ja kevennetään. Hallituksen säästö- ja rakenneuudistusohjelmalla tavoitellaan 10 miljardin euron vaikutuksia vuoteen 2030 mennessä. Turvallisuusviranomaisten resurssikehitys on ollut epäsuhdassa lisääntyvien tehtävien, kansalaisten odotusten ja toimintaympäristön muutoksen kanssa. Hallitus osoittaa 50 milj. euron vuosittaisen lisämäärärahan sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon viranomaisten toimintakyvyn turvaamiseksi muuttuneessa turvallisuustilanteessa. Valtionhallintoon kohdistuvat säästötoimet koskevat myös turvallisuusviranomaisia. Rajavartiolaitoksessa on ollut vuodesta 2013 saakka käynnissä 28 milj. euron (noin 13% toimintamenoista) sopeuttamisohjelma, jossa mm. vähennetään henkilöstöä pysyvästi 300 henkilötyövuotta. Käynnissä olevan sopeuttamisohjelman toimeenpano on ollut suuri haaste. Sopeuttamisohjelman aikana Rajavartiolaitokseen kohdistetut lisäsäästöt pakottavat arvioimaan uusia sopeuttamistoimia, joiden mittaluokka tulee olemaan samaa tasoa käynnissä olevan ohjelman kanssa. Hallitusohjelmassa osoitettu sisäisen turvallisuuden lisämääräraha ei riitä kattamaan uusia leikkauksia ja kustannustason nousua vuoden jälkeen. Eläkeiän nosto vähentää mahdollisuutta käyttää luonnollista poistumaa sopeuttamiskeinona.

7 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 5 Hallitus laatii sisäisen turvallisuuden selonteon, jossa on tarkoitus arvioida sisäisen turvallisuuden viranomaisten tehtävien prioriteetteja, resursseja ja toimintamahdollisuuksia. Suomen ja Rajavartiolaitoksen päämäärien saavuttaminen tulee turvata myös kansainvälisesti. Tähän päästään vaikuttamalla EU:n eri elimissä, osallistumalla aktiivisesti rajaturvallisuusviraston toimintaan ja siviilikriisinhallintaoperaatioihin sekä kahden- ja monenvälisellä rajaturvallisuusyhteistyöllä. Samalla vahvistetaan Rajavartiolaitoksen julkisuuskuvaa luotettavana ja asiantuntevana kumppaniorganisaationa. 1.2 Strategiset linjaukset ja toimenpiteet Vahvistetaan itärajan valvontaa ja kykyä torjua turvallisuusuhkia ulkorajoilla. Rajavartiolaitos siirtää rajatarkastuksista 50 henkilötyövuotta omin toimenpitein itärajan valvontaan. Rajavartiolaitos osallistuu turvapaikkatilanteen hallintaan ja varautuu rajavalvonnan väliaikaiseen palauttamiseen sisärajoille. Rajaliikenne pidetään turvallisena ja sujuvana. Parannetaan kykyä hallita monialaonnettomuuksia ja turvallisuusuhkia merellä. Otetaan käyttöön uudenaikainen ja tehokas ilma-aluskalusto. Parannetaan alusja ilma-aluskaluston käytettävyyttä. Ympäristöonnettomuuksien operatiivinen johtovastuu merialueilla siirretään sisäministeriölle ja avomerellä edelleen Rajavartiolaitokselle. Pidetään kriisivalmius ja kyky sotilaalliseen maanpuolustukseen korkealla tasolla. Osallistutaan EU:n yhdenmukaisen rajaturvallisuuden toimeenpanoon ja kehittämiseen sekä rajaturvallisuusviraston koordinoimiin yhteisiin operaatioihin. Edistetään lainsäädännön, yhteisten toimintamallien, reaaliaikaisen tilannekuvan ja tekniikan kehittämistä ja nopeaa käyttöönottoa.

8 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET 2.1 YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUS JA TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS 2.2 RAJATURVALLISUUDEN YLLÄPITÄMINEN Rajavartiolaitoksen yhteiskunnallisina vaikuttavuustavoitteina on ylläpitää rajaturvallisuutta, varmistaa sujuva rajaliikenne, lisätä merellistä turvallisuutta ja osallistua sotilaalliseen maanpuolustukseen sekä tuoda viranomaisapua rajaseudun ja rannikon harvaan asutuille alueille. Rajavartiolaitoksen kriisivalmius pidetään korkealla tasolla. Tehtävät hoidetaan kustannustehokkaasti maalla, merellä ja ilmassa vaikeissakin luonnonoloissa sekä yhteiskunnan kaikissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus (ind) 108,5 99,3 99,0 100,7 102,9 105,9 108,6 Vaikuttavuus (ind) 98,0 95,2 94,3 93,9 93,5 93,3 93,2 Vaikuttavuus (1-5) 4,1 4,0 4,0 4,0 3,9 3,9 3,9 Rajaturvallisuuden ylläpitäminen (1-5) 4,0 3,9 3,9 3,9 3,9 3,8 3,8 Sujuvan rajaliikenteen varmistaminen (1-5) 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 Merellisen turvallisuuden lisääminen (1-5) 4,5 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 Sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen (1-5) 3,8 3,9 3,9 3,9 3,9 3,9 3,9 Viranomaisavun tuominen rajaseudun ja rannikon harvaan 3,8 3,6 3,4 3,4 3,2 3,2 3,2 asutuille alueille (1-5) Kustannusvaikuttavuus (ind) 118,9 103,5 103,6 107,5 112,3 118,5 123,9 Kustannusvaikuttavuus, kustannukset/painotetut suoritteet 1,4086 1,6184 1,6168 1,5570 1,4912 1,4134 1,3510 (abs) Painotetut suoritteet (1000 kpl) resurssoinnin perusteella Kustannukset, ko vuoden hintatasossa (milj. euroa) 250,3 247,6 247,6 247,6 245,6 241,6 239,6 Laatu ja palvelukyky (ind) 98,0 95,2 94,3 93,9 93,5 93,3 93,2 Tuottavuus ind 129,2 107,5 106,3 108,2 111,4 115,4 118,8 Taloudellisuus ind 118,9 103,5 103,6 107,5 112,3 118,5 123,9 Henkilötyövuodet TOIMINTAYMPÄRISTÖ Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut perusteellisesti, eikä näköpiirissä ole nopeaa käännettä parempaan. EU:n yhdennetyn ulkorajavalvonnan kehittäminen ja toimeenpano etenee. Lisääntyneiden solidaarisuusvaatimusten vuoksi yhteisöelementtien kehittäminen nopeutuu ja yhteisiä toimintoja tehostetaan. Odotukset ja vaatimukset jäsenmaiden osallistumisesta yhteisen ulkorajan valvontaan kasvavat. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan epävakaa tilanne kuin myös uudet ja monipuolistuvat uhkat vaikuttavat pitkään Euroopan turvallisuuteen. Heijastevaikutukset, kuten laajamittainen turvapaikanhakijoiden maahantulo sisä- kuin ulkorajojen kautta, ulottuvat myös Suomeen. Suomen rajaturvallisuusjärjestelmä itärajalla on tähän saakka nojannut voimakkaasti yhteistyöhön Venäjän turvallisuuspalvelun (FSB) rajavartiopalvelun kanssa. Nyt riskit rajaturvallisuusyhteistyön heikkenemiseen ovat kasvaneet ja tilanteen ennustettavuus on merkittävästi heikentynyt. Riski laittomaan maahantuloon itärajan rajanylityspaikkojen kautta Suomeen on noussut selvästi. Itärajan liikenteen jatkuva kasvu on tilapäisesti pysähtynyt Venäjän taloudellisen tilanteen johdosta. Pietarin alueen väestöpohja on kuitenkin pysyvä rajaliikentee-

9 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 7 seen vaikuttava potentiaali. Talouden muutokset vaikuttavat henkilöliikenteen määrään nopeasti. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUSTAVOITE Suomen itsenäinen ulkorajavalvonta on tehokasta ja uskottavaa. Rajavartiolaitos on johtava rajaturvallisuusviranomainen ja luotettava yhteistyökumppani, jonka toiminta vahvistaa Suomen sisäistä turvallisuutta ja torjuu tehokkaasti rajat ylittävän laittoman maahantuloon liittyvän rikollisuuden vaikutuksia Suomeen ja Eurooppaan yhdessä muiden PTR-viranomaisten kanssa. Euroopan unionin rajaturvallisuusjärjestelmä on yhdenmukainen. Rajaturvallisuuden ylläpitäminen (1-5) 4,0 3,9 3,9 3,9 3,9 3,8 3,8 TULOSTAVOITTEET Yhdyshenkilötoiminta ja kansainväliset operaatiot Rajavartiolaitoksen yhdyshenkilöiden toiminnalla ennalta estetään luvatonta maahantuloa, siihen liittyvää ihmiskauppaa ja muuta rajat ylittävää monialarikollisuutta lähtöalueilla. Yhdyshenkilöiden toiminnalla tuetaan myös muiden EU-maiden toimintaa. Rajavartiolaitoksen osallistuminen kansainvälisiin rajaturvallisuusoperaatioihin ja siviilikriisinhallintaan parantaa EU:n ja Suomen rajaturvallisuutta. Yhdyshenkilötoiminta ja kansainväliset operaatiot Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 3,9 3,8 3,8 3,8 3,8 3,8 3,8 Yhdyshenkilötoiminnan vaikuttavuus (1-5) 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Kokemus yhdyshenkilötoiminnan onnistumisesta (1-5) Rajavartiolaitoksen toimenpiteet 4,3 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 Yhdyshenkilötoiminnan perusteella estetyt luvattomat rajanylitykset (kpl) Operaatiovuorokaudet Frontex (kpl) Operaatiovuorokaudet muut (kpl) Operaatiovuorokaudet harjoitukset (kpl) Osallistutaan aktiivisesti komission rajapaketin sisältämien ehdotusten käsittelyyn. idaan ehdotusten vaikutukset Rajavartiolaitoksen resurssitarpeisiin. Rajavartiolaitos lähettää vartiolaivan Välimerelle Frontexin operaatioon. Rajaturvallisuus- ja siviilikriisinhallintaoperaatioihin osallistumista ei muuten lisätä määrällisesti vuoden tasosta. Frontexin toimeenpanemiin yhteisoperaatioihin osallistutaan viraston kanssa vuosittain erikseen sovittavalla tavalla. Operaatioihin varaudutaan osallistumaan myös ad hoc -perusteella tilanteen niin vaatiessa. Siviilikriisinhallintaoperaatioihin osallistutaan noin 10 henkilön panoksella. Yhdyshenkilöverkostoa tarkistetaan operatiivisen tarpeen mukaisesti ja sen ohjausta selkeytetään. Operatiivista yhteistyötä Istanbulin lentoaseman ja lentoyhtiöiden kanssa tiivistetään. Tuetaan Frontexin koordinoivan roolin lisäämistä yhdyshenkilötoiminnassa kuitenkin siten, että yhdyshenkilöt säilyvät kansallisen johdon alla.

10 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 8 Yhteistyö naapurimaiden viranomaisten kanssa Naapurimaiden viranomaisten kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteena on ylläpitää rauhalliset rajaolot, ennalta estää tehokkaasti Suomeen suuntautuvaa laitonta maahantuloa, terrorismia ja muuta rajat ylittävää rikollisuutta, ylläpitää tilannekuvaa lähialueelta ja varmistaa sujuva rajanylitysliikenne. Yhteistyö naapurimaiden viranomaisten kanssa Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 5,0 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Rajanaapuriyhteistyön vaikuttavuus (1-5) 5,0 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Yhteisten riskianalyysien laatu (1-5) 0,0 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Rajanaapuriyhteistyö (kpl) Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Yhteistyötä naapurimaiden rajaviranomaisten kanssa jatketaan kahden- ja monenvälisesti vuoden tasolla. Kahdenvälisen yhteistyön painopiste on Venäjän kanssa tehtävässä operatiivisessa yhteistyössä, jonka ylläpitämisestä pyritään huolehtimaan kaikissa olosuhteissa. Monenvälisen yhteistyön painopiste on eteläisessä ja pohjoisessa kolmikannassa, Itämeren alueen rajavalvontayhteistyössä sekä Euroopan ja arktisen alueen rannikkovartiostoyhteistyössä. Rajavalvonta Suomen rajavalvonta on järjestetty tehokkaasti. Rajavalvonnan tilannekuva mahdollistaa resurssien tehokkaan käytön. Luvattomat rajanylitykset ja muu laiton toiminta paljastetaan ja luvattomat rajanylittäjät otetaan kiinni. Rajat ylittävään rikollisuuteen puututaan tehokkaasti. Kaikki Schengen alueen ulkorajan ylittävät henkilöt tarkastetaan. Schengen alueen sisärajoilla ylläpidetään valmius rajavalvonnan palauttamiseen. Maahantulo ja maastalähtö vastoin säädettyä järjestystä paljastetaan.

11 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 9 Rajavalvonta Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 4,0 4,0 4,0 3,9 3,9 3,9 3,9 Rajatarkastusten kattavuus: Saapuva (1-5) 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 Rajatarkastusten kattavuus: Lähtevä (1-5) 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 Rajatilannekuvan laatu (1-5) 3,9 3,8 3,7 3,7 3,7 3,6 3,6 Rajatarkastusten laatu (1-5) 1,8 2,4 2,4 2,3 2,2 2,2 2,2 Rajatapahtumien estäminen (1-5) 4,0 4,1 3,9 3,8 3,7 3,7 3,7 Rajatapahtumien paljastaminen (1-5) 2,7 3,2 3,1 3,0 2,9 2,9 2,9 Rajanylityksiin liittyvä rikollisuus (1-5) 4,6 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 Rajanylittäjien näkemys rajaturvallisuuden tasosta (1-4,4 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 5) Rajatarkastusten oikeusturva (1-5) 5,0 4,9 4,9 4,9 4,9 4,9 4,9 Rikoslakirikosten selvitystaso (1-5) 4,2 4,3 4,3 4,3 4,3 4,3 4,3 Laittoman maahantulon järjestämisten ja 3,1 4,4 4,5 4,5 4,5 4,5 4,5 ihmiskaupparikosten selvitystaso (1-5) Rikostorjunnan oikeusturva (1-5) 5,0 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 Rajojen valvonnan valmius ja reagointikyky (1-5) 3,5 3,5 3,3 3,1 3,0 3,0 3,0 Rajojen valvonnan suorituskyky (1-5) 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Rajojen valvonnan kohdentuminen (1-5) 0,0 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Partiointi (h) Tekninen valvonta (h) Rajojenvalvonnan tarkastukset (kpl) Rajatarkastukset (milj.hlöä) 16,0 13,4 13,8 14,4 14,9 15,4 15,9 Tullitarkastukset (hlöä) Pääsyn epäämiset (hlöä) Käännyttämispäätös (kpl) Myönnetyt viisumit (kpl) Vastaanotetut turvapaikkahakemukset (hlöä) Rikosilmoitus (R-ilmoitus) (kpl) Valtionrajarikos (kpl) Väärennysrikos (kpl) Laittoman maahantulon järjestäminen ja ihmiskauppa (kpl) Muu rikos tai rikkomus (kpl) Rikesakko (kpl) Rangaistusvaatimusilmoitus (kpl) Pakkokeino (kpl) Huomautus (kpl) Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Rajojen valvonta Kehitetään rajavalvonnan kansallisen koordinointikeskuksen (NCC) valtakunnallisia tehtäviä huomioiden Eurosur-asetuksen sekä Rajavartiolaitoksen johtamisvalmiuden vaatimukset. Osallistutaan Frontexin johtamaan eurooppalaisen tilannekuvayhteistyön (ESP) kehittämiseen. Otetaan kansallisessa tilannekuvatoiminnossa (NSP) käyttöön strategis-operatiivista laaja-alaisuutta, reaaliaikaisuutta ja ennustavuutta palveleva tilannekuva ja kehitetään sen jakamista. Rajojen valvontaa kehitetään rajojen valvonnan mallissa määriteltyjen toimintaperiaatteiden ja vaatimusten mukaisesti. Partioiden valvonta- ja vaikuttamiskykyä kehitetään keskeisen suoja- ja voimankäyttövälineistön, optroniikan sekä viesti- ja johtamislaitteiden osalta rajojen valvonnan mallissa määritetyllä tavalla. Osa hallintoyksiköihin jäävistä erityisasekivääreistä modifioidaan partiokivääreiksi, joilla ylläpidetään kyky vaativien tilanteiden voimankäyttöön.

12 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 10 Etälamauttimen käytettävyys rajavartiomiehen voimankäyttövälineen selvitetään vuonna. Koiratoimintaa kehitetään tarkistamalla koiratoiminnan pysyväisasiakirja käyttäen hyväksi rajakoira -hankeselvitystä. Organisatorisia muutoksia koiratoimintaan ei tehdä. Valmiusjoukkueiden suorituskykyä kehitetään erillissuunnitelman mukaisesti. Maa- ja merirajojen teknistä valvontaa kehitetään ja ylläpidetään rajojen valvonnan mallissa määritettyjen suorituskykyvaatimusten ja riskianalyysin perusteella. Rajavartiolaitos osallistuu merialueiden valvonnan eurooppalaiseen EUCISE - tutkimus- ja kehittämishankkeeseen. Kansallista merellistä tietojenvaihtoa kehitetään FinCISE-hankkeessa. Maarajojen älykästä videoanalyysijärjestelmää kehitetään EWISA-hankkeessa. Uutta ilmaisinteknologian hyödyntämistä selvitetään ja kehitetään erillishankkeessa. Taktisten valvontakameroiden määrä nostetaan tavoitetasolle vuosina -, jonka jälkeen taso ylläpidetään. Operatiivisen kenttäjohtamisen toimintamallin osa-alueita ja sitä tukevia tietojärjestelmiä kehitetään. Keskeisimmät tietojärjestelmähankkeet ovat POKE:n korvaavan KEJO-tietojärjestelmän kehittäminen ja käyttöönotto sekä hätäkeskustietojärjestelmän ERICA käyttöönotto. Muut kehittämistarpeet määritellään vuonna laadittavassa selvityksessä. Raja- ja merivartiokoulu sisällyttää tutkinnanjohtajan ja operatiivisen kenttätoiminnan johtamisen koulutuksen virkaurakursseihin ja täydennyskoulutukseen. Helikopterikaluston hankinnat ja uudistaminen toteutetaan. DO 228 -kaluston seuraajan suunnittelu aloitetaan vuonna. Helikopterien ja DO 228 -kaluston valvontatekniikkaa kehitetään. Ilma-alusten tiedonsiirtoratkaisut suunnitellaan ja kehitetään osana laajempaa kokonaisuutta liikkuvien yksiköiden tiedonsiirtoratkaisut -hankkeessa. Kehitetään VATI/ERTI-tilanteisiin liittyvää suorituskyvyä. eutetaan lennokkien käytön testaus. Merellisten alusyksiköiden valvonta- ja tilannekuvajärjestelmät integroidaan muihin järjestelmiin siten, että ne kykenevät täydentämään tilannekuvaa. Kotkan merivartioaseman siirto Kuusiseen, Porvoon merivartioasema ja Suomenlinnan merivartioaseman siirto Katajanokalle toteutetaan suunnitellusti. Osallistutaan aktiivisesti EU:n yhteisen kalastuspolitiikan mukaisen valvonnan toteuttamiseen ja kehitetään siihen liittyen kustannustehokkaita toiminnallisia ja teknisiä ratkaisuja yhteistoiminnassa muiden kansallisten kalastusvalvontaviranomaisten kanssa. Rajatarkastukset Varaudutaan rajavalvonnan väliaikaiseen palauttamiseen sisärajoille. Vakiinnutetaan yhtenäinen rajatarkastusprosessi rajanylityspaikoilla.

13 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 11 Otetaan käyttöön matkustajatietojen valtakunnallinen ennakkokäsittely Rajavartiolaitoksessa mennessä. Suunnitellaan ja pilotoidaan keskitetty rajatarkastusautomaattien hallintamalli. Suunnitellaan ja pilotoidaan uuden rajatarkastusmallin tukeminen automatiikalla. Laajennetaan liikuteltavien rajatarkastuslaitteiden käyttöä. Osallistutaan EU:n Älykkäät rajat -ohjelman järjestelmien kehittämistyöhön ja kehitetään rajatarkastusprosessia EU:n lainsäädännön ja rajaturvallisuushankkeiden mukaisesti. Valtioneuvoston antama asetus rajanylityspaikoista sekä rajatarkastustehtävien jakamisesta niillä tarkistetaan vuoden kuluessa. Asetuksen 10 :n mukaiset rajatarkastusvastuut lentoliikenteessä otetaan kuitenkin käyttöön jo 1.1. lukien. Rikostorjunta PANOKSET JA TEHOKKUUS Suunnittelukaudella annetaan uusi laki Rajavartiolaitoksen rikostorjunnasta. Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan tehtävät ja toimivaltuudet säilyvät pääosin nykyisellään. Selvitetään Rajavartiolaitoksen merellisen rikostorjunnan toimivaltuudet ao. lainsäädäntöhankkeeseen liittyen. Osallistutaan matkustajatietojen ennakkokäsittelyn valtakunnallista keskittämistä koskevaan PTR-viranomaisten hankkeeseen yhteistyössä raja- ja meriosaston kanssa (ml. PNR-tietojen käsittely ja PIU-yksikkö). Seurataan PTR-viranomaisten rikostiedustelu- ja analyysirakenteen toimivuutta. Osallistutaan PTR-viranomaisten kohdevalintamenettelyyn. Osallistutaan Poliisihallituksen Vitja-hankkeeseen. Kehitetään rikostorjuntatekniikan käyttöä. Telekuuntelun toimivaltuus otetaan käyttöön Kaakkois-Suomen rajavartiostossa. Vartiostojen yleisjohtajina toimivat upseerit täydennyskoulutetaan pidättämiseen oikeutetuiksi virkamiehiksi. Koulutus alkaa vuonna. Rajaturvallisuuden ylläpitäminen Kustannukset (milj. euroa) ko vuoden hintatasossa 228,9 230,5 223,3 223,8 222,0 218,4 216,6 Henkilötyövuodet Rajaturvallisuuden ylläpitäminen Tuottavuus ind Taloudellisuus ind Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Vuosina - vahvennetaan rajojen valvontaa kohdentamalla 50 henkilötyövuoden panos rajatarkastuksista rajojen valvontaan Kaakkois-Suomen alueelle, Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Lappiin.

14 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma SUJUVAN RAJALIIKENTEEN VARMISTAMINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Liikenne Helsinki-Vantaan lentoasemalla kasvaa noin 5% vuodessa. Itärajan liikenteen jatkuva kasvu on tilapäisesti pysähtynyt Venäjän taloudellisen tilanteen johdosta. Pietarin alueen väestöpohja on kuitenkin pysyvä rajaliikenteeseen vaikuttava potentiaali. Talouden muutokset vaikuttavat henkilöliikenteen määrään nopeasti. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUSTAVOITE Suomen rajanylityspaikat ovat tehokkaat. Sujuva rajaliikenne edistää ihmisten kanssakäymistä ja elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia. Sujuvan rajaliikenteen varmistaminen (1-5) 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 TULOSTAVOITTEET Itärajan rajanylityspaikat Turvataan sujuva rajanylitysliikenne. Matkustaja kokee rajanylityksen sujuvaksi. Matkustajan odotusaika rajatarkastukseen on enintään 15 minuuttia. Rajatarkastuksissa ja rajatarkastuksiin liittyvässä tutkinnassa sekä hallintopäätöksissä huolehditaan henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksista sekä oikeusturvasta. Itärajan rajanylityspaikat Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 4,7 4,7 Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (1-5) 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 4,9 4,9 Rajatarkastuksen sujuvuus kokonaisaika (1-5) 0,0 4,7 4,7 4,7 4,7 4,7 4,7 Rajanylittäjien tyytyväisyys rajanylityksen 4,4 4,4 4,4 4,4 4,4 4,4 4,4 sujuvuuteen (1-5) Rajatarkastusten asiakaspalvelu (1-5) 0,0 4,5 4,5 4,5 4,5 4,5 4,5 Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (min) Rajatarkastusten sujuvuus kokonaisaika (min) Rajatarkastuksia/vrk (kpl) Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Selvitetään mahdollisuudet rajoittaa itärajan rajanylityspaikkojen aukioloaikoja. Raja-Joosepin rajanylityspaikan uudistamiseen varaudutaan. Muiden rajanylityspaikkojen osalta seurataan rajaliikenteen kehittymistä ja sen perusteella varaudutaan rajanylityspaikkojen jatkokehittämiseen vuosikymmen loppupuolelta alkaen. Osallistutaan itärajan suurimpien rajanylityspaikkojen osalta rajaliikenteen ohjausjärjestelmän (jonotusjärjestelmä) kehittämiseen muiden viranomaisten kanssa. Lentoasemien rajanylityspaikat Turvataan sujuva rajanylitysliikenne. Matkustaja kokee rajanylityksen sujuvaksi. Matkustajan odotusaika rajatarkastukseen on enintään 10 minuuttia. Rajatarkastuksissa ja rajatarkastuksiin liittyvässä tutkinnassa sekä hallintopäätöksissä huolehditaan henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksista sekä oikeusturvasta.

15 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 13 Lentoasemien rajanylityspaikat Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (1-5) 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 Rajanylittäjien tyytyväisyys rajanylityksen 4,4 4,4 4,4 4,4 4,4 4,4 4,4 sujuvuuteen (1-5) Rajatarkastusten asiakaspalvelu (1-5) 0,0 4,5 4,5 4,5 4,5 4,5 4,5 Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (min) Rajatarkastuksia/vrk (kpl) Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Osallistutaan Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaaliuudistuksen suunnitteluun. Kehitetään ja otetaan käyttöön rajatarkastusautomaattien seuraava sukupolvi. Satamien rajanylityspaikat Turvataan sujuva rajanylitysliikenne. Matkustaja kokee rajanylityksen sujuvaksi. Matkustajan odotusaika rajatarkastukseen on enintään 15 minuuttia. Rajatarkastuksissa ja rajatarkastuksiin liittyvässä tutkinnassa sekä hallintopäätöksissä huolehditaan henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksista sekä oikeusturvasta. Satamien rajanylityspaikat Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 4,5 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 4,8 Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (1-5) 4,5 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 Rajanylittäjien tyytyväisyys rajanylityksen 4,4 4,4 4,4 4,4 4,4 4,4 4,4 sujuvuuteen (1-5) Rajatarkastusten asiakaspalvelu (1-5) 0,0 4,5 4,5 4,5 4,5 4,5 4,5 Rajatarkastusten sujuvuus RVL:n toimenpiteet (min) Rajatarkastuksia/vrk (kpl) Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Osallistutaan Helsingin sataman matkustajaterminaaliin suunnitteluun. PANOKSET JA TEHOKKUUS Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Rajavartiolaitoksen sisäisin toimenpitein kohdennetaan noin 50 henkilötyövuoden panos rajatarkastuksista rajojen valvontaan vuosien - aikana. 2.4 MERELLISEN TURVALLISUUDEN LISÄÄMINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Itämeren alusliikenteen määrä jatkaa kasvua, joka lisää osaltaan onnettomuusriskiä erityisesti Suomenlahdella sekä Saaristomerellä. Vaarallisten aineiden kuljetusten kasvu lisää meri- ja ympäristöonnettomuuksien todennäköisyyttä. Merellisen turvallisuuden ylläpitäminen edellyttää tiivistä yhteistyötä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti sekä korkeaa toimintavalmiutta. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUSTAVOITE Suomen meripelastusjärjestelmä on luotettava. Rajavartiolaitoksen johtamis- ja toimintavalmius on merellisten monialaonnettomuuksien varalta välitön, rikosten ennaltaehkäisy- ja selvittämiskyky hyvä ja panos merellisen ympäristön suojelemiseksi merkittävä. Veneily ja muu vapaa-ajanvietto rannikolla ja saaristossa on tur-

16 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 14 vallista. Rajavartiolaitoksella on kyky ottaa vastaan operatiivinen johtovastuu ympäristövahinkojen torjunnasta merialueella. Merellisen turvallisuuden lisääminen (1-5) 4,5 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 TULOSTAVOITTEET Meripelastus Merivartiostoissa on jatkuva johtamis-, viestitys- ja suoritusvalmius meripelastustoimen etsintä- ja pelastustehtäviin. Kaikkiin merellä tapahtuviin hätätilanteisiin kyetään osoittamaan apua. Muiden meripelastusviranomaisten voimavarat hyödynnetään. Meripelastuksen osaaminen varmistetaan koulutuksella, katselmoinneilla ja tarkastuksilla. Meripelastus Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 4,5 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 Meripelastusyksiköiden merialueen peittoaste (1-5) 0,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 Meripelastusavun saapuminen onnettomuuspaikalle 4,9 4,2 4,2 4,2 4,2 4,2 4,2 (1-5) Meri- ja ympäristötilannekuvan laatu (1-5) 3,9 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Etsinnät merialue (kpl) Meripelastustehtävät (kpl) Meripelastuksen ensihoitotehtävä (kpl) Merialueen avustustehtävä (kpl) Muu meripelastustoimen pelastussuorite (kpl) Pelastettu henkilö (kpl) Estetty onnettomuus (kpl) Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Sovitaan ruotsalaisten ja virolaisten meripelastushelikoptereiden laskeutumisharjoittelusta vartiolaiva Turvalle niin, että onnettomuustilanteissa operatiivinen toiminta on mahdollista vuoden loppuun mennessä. Valmistaudutaan vuoden Rajavartiolaitoksen vetovastuulla olevan merellisen suuronnettomuusharjoitukseen niin, että aikana vahvistetaan harjoitusskenaario ja sitoutetaan muut viranomaiset harjoitukseen meripelastusneuvottelukunnassa sovitulla tavalla. Otetaan Vessel Triage -onnettomuusaluksen tilanarviointimenetelmä koekäyttöön ja jatketaan menetelmän markkinointia. Käynnistetään meripelastusoppaan uusiminen ja päivitetään Baltic ACO -manuaali vastaamaan IAMSAR -rakennetta. Kehitetään veneluokan vedestä pelastamisen koulutusta ja varustusta. Käynnistetään hanke, jossa määritellään uuden meripelastustietojärjestelmän vaatimukset ja toteuttamisvaihtoehdot. Kehitetään MIRG-toimintamalleja osana kansainvälistä MIRG-hanketta. Euroopan rannikkovartiostotoimijoiden koulutuksen yhteensovittamista jatketaan ECGF Training Network -verkostossa sekä ECGFA NET -jatkohankkeessa.

17 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 15 Merellinen ympäristönsuojelu Merellinen ympäristön valvonta sekä ympäristörikosten selvittäminen ja tutkinta ennalta ehkäisevät tehokkaasti merellisen ympäristön saastumista. Valmius avomerellä tapahtuvaan öljy- ja kemikaalitorjuntaan on hyvä. Merellisen ympäristön suojelu Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 0,0 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Aluspäästötapausten selvitystaso (1-5) 0,0 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Aluspäästötapausten määrä (kpl) Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Rajavartiolaitos ottaa vastuun ympäristöonnettomuuksien operatiivisesta johtamisesta avomerellä alusta lukien. Kehitetään merellisten kemikaalionnettomuuksien johtamis- ja toimenpidemallit (ChemSAR -hanke). Osallistutaan Ruotsin KBV:n valmistelemaan Divert-hankkeeseen, mikäli hankkeelle myönnetään EU-rahoitus syksyllä. PANOKSET JA TEHOKKUUS Merellisen turvallisuuden lisääminen Kustannukset (milj. euroa) ko vuoden hintatasossa 10,7 6,7 11,4 11,1 11,1 10,9 10,8 Henkilötyövuodet Merellisen turvallisuuden lisääminen Tuottavuus ind Taloudellisuus ind Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Kohdennetaan sisäisesti voimavaroja uuden helikopterikaluston sekä vartiolaiva Turvan käyttö- ja ylläpitomenoihin. 2.5 KRIISIVALMIUS JA SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ Euroopan turvallisuustilanne on heikentynyt, eikä muutosta parempaan ole näköpiirissä. Muuttuneeseen tilanteeseen liittyvä uhkien monipuolistuminen sekä ennustettavuuden heikentyminen korostavat entisestään Rajavartiolaitoksen roolia sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden viranomaisena. Rajavartiolaitoksen on huolehdittava kriisinsietokyvystä ja korkeasta toimintavalmiudesta vastata hybridiuhkiin. Rajajoukkojen kehittäminen ja joukkotuotanto toteutetaan osana uudistuvaa puolustusjärjestelmää yhteistyössä puolustusvoimien kanssa. Rajajoukkojen kykyä Rajavartiolaitoksen toiminnan tukemiseen ja sotilaallisen maanpuolustukseen sekä alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja torjuntaan kehitetään -luvun vaatimukset huomioiden ja ylläpitämällä riittävää valmiutta.

18 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 16 YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUSTAVOITE Rajavartiolaitoksella on hyvä toimintakyky yhteiskunnan turvaamiseksi kaikissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Rajavartiolaitoksella on hyvä valmius osallistua valtakunnan puolustamiseen. Rajavartiolaitos toimii maalla, merellä ja ilmassa vaikeissakin olosuhteissa. Sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen (1-5) 3,8 3,9 3,9 3,9 3,9 3,9 3,9 TULOSTAVOITTEET Häiriö- ja poikkeusolovalmiuden ylläpito Rajavartiolaitoksella on ajanmukaiset varautumis- ja puolustussuunnitelmat, tilanteen edellyttämä johtamis- ja toimintavalmius sekä valmius joukkojen perustamiseen. Rajavartiolaitoksen kriisivalmius sekä kyky alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamiseen rauhan aikana on jatkuvaa. Häiriö- ja poikkeusolovalmiuden ylläpito Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 4,1 Suunnitelmavalmius (1-5) 3,5 3,7 3,7 3,7 3,7 3,7 3,7 Sijoitustilanne (1-5) 4,6 4,6 4,6 4,6 4,6 4,6 4,6 Materiaalivalmius (1-5) 4,1 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Selvitetään Rajavartiolaitoksen kriisinsietokyvyn kannalta keskeiset kehittämistarpeet ja toimeenpannaan vuonna toteutetun strategisen riskiarvioinnin hallintatoimenpiteet. Erityisesti varaudutaan hybridiuhkiin. Rajavartiolaitos osallistuu häiriö- ja poikkeusolojen valmiuden strategiseen suunnitteluun ja tavoitetilan asetteluun. eutetaan operatiivisen käytettävyyden tarkastus. Rajajoukkojen suorituskykyä kehitetään puolustusvoimien kehitysohjelmien mukaisesti. Painopisteenä on tulenjohtokyky, tulivoima ja huolto. Rajavartiolaitoksen joukkotuotanto ja sotilaallisen maanpuolustuksen koulutus Rajavartiolaitoksen henkilökunta, varusmiehet ja reserviläiset on koulutettu kriisiajan tehtäviin ja sijoitettu rajajoukkoihin. Rajavartiolaitoksen joukkotuotanto ja sotilaallisen maanpuolustuksen koulutus Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 3,5 3,6 3,6 3,6 3,6 3,6 3,6 Koulutettavuus (1-5) 3,0 3,1 3,1 3,1 3,1 3,1 3,1 Sijoitettavuus (1-5) 3,8 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 4,0 Koulutus (1-5) 3,8 3,8 3,8 3,8 3,8 3,8 3,8 Koulutusvuorokaudet asevelvolliset (kpl) Koulutusvuorokaudet henkilöstö (kpl) Järjestetyt kertausharjoitukset (kpl) Itse järjestetyt sotilaallisen maanpuolustuksen koulutustilaisuudet (kpl)

19 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 17 Rajavartiolaitoksen toimenpiteet eutetaan joukkotuotanto kokonaisuudessaan uusitun joukkorakenteen, joukkotuotantosuunnitelman ja päivitetyn E.1-pysyväisasiakirjan mukaisesti. Kokonaisuutta tuetaan kehittämällä taktista ohjeistusta. Kertausharjoitusten määrä nostetaan tavoitetasolle yhteistyössä puolustusvoimien kanssa. Tuetaan määrättyjä vapaaehtoisia kertausharjoituksia. Kehitetään henkilökunnan osaamista, painopisteenä johtaminen ja johtamisjärjestelmät sekä vaikuttaminen. Harjoitusten painopiste on vuonna yhtymän harjoituksessa Kaakkois-Suomessa. Joukkotuotannon toteuttamista tuetaan ylläpitämällä ajanmukainen ohjeistus. PANOKSET JA TEHOKKUUS Sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen Kustannukset (milj. euroa) ko vuoden hintatasossa 10,7 10,4 12,9 12,6 12,5 12,3 12,2 Henkilötyövuodet 115, Sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistuminen Tuottavuus ind Taloudellisuus ind VIRANOMAISAVUN TUOMINEN RAJASEUDUN JA RANNIKON HARVAAN ASUTULLE ALUEELLE TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö ja palvelut keskittyvät alueellisiin keskuksiin. Väestö vähenee ja ikääntyy rajaseudulla ja saaristossa. Rajavartiolaitos on jäämässä ainoaksi toimintakykyiseksi viranomaiseksi rajaseudun ja rannikon harvaanasutulla alueella. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUSTAVOITE Rajavartiolaitos lisää päätehtäviensä ohessa ihmisten jokapäiväistä turvallisuutta rajaseudulla ja saaristossa. Rajavartiolaitos toimii perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen lähellä ihmistä. Viranomaisavun tuominen rajaseudun ja rannikon harvaan asutuille alueille (1-5) TULOSTAVOITTEET Turvallisuuden tunne 3,8 3,6 3,4 3,4 3,2 3,2 3,2 Rajaseudun ja saariston ihmiset ja sidosryhmät kokevat Rajavartiolaitoksen toiminnan lisäävän turvallisuutta. Rajavartiolaitos on tavoitettavissa. Turvallisuuden tunne Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 3,7 3,7 3,3 3,3 3,1 3,1 3,0 Partioinnin kattavuus maarajalla (1-5) 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Partioinnin kattavuus merirajalla (1-5) 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Harva-alueen asukkaiden kokemus (1-5) 3,4 3,4 3,2 3,2 3,0 3,0 2,9 Harva-alueen viranomaisten näkemys (1-5) 4,1 4,1 3,4 3,4 3,2 3,2 3,1

20 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 18 Viranomaisavun antaminen Rajavartiolaitos antaa viranomaisapua hädässä olevien ihmisten auttamiseksi ja muille viranomaisille kuuluvien tehtävien hoitamiseksi. Rajavartiolaitoksen toimenpiteet Rajavartiolaitos osallistuu tehostettuun ulkomaalaisvalvontaan. Viranomaisavun antaminen Toiminnan laatu ja palvelukyky (1-5) 3,9 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Rajavartiolaitoksen antama viranomaisapu (1-5) 3,9 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Yhteistoimintapartiot (h) Turvallisuuspalvelut harva-alueilla (poliisi- ja virkaaputehtävät) (kpl) Etsinnät maa-alue (kpl) Pelastustehtävät maa-alue (kpl) Ensihoitotehtävät (pl. meripelastukseen liittyvät) (kpl) Avustustehtävä maa-alue (kpl) Muu pelastussuorite maa-alue (kpl)

21 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma HENKILÖSTÖALA 3.1 HENKILÖSTÖJOHTAMINEN Toimintaympäristö Valtion talouden sopeuttamisohjelmien ja kustannustason nousun seurauksena Rajavartiolaitoksen henkilötyövuodet vähenevät 300 henkilötyövuodella vuoden 2011 tasosta vuoteen mennessä. Rajavartiolaitosta koskevat lisäsäästövelvoitteet edellyttävät uusien sopeuttamistoimien käynnistämistä. Varautuminen uusiin sopeuttamistoimiin näkyy suunnittelukauden henkilöstöresurssien vähenemisenä. Turvallisuustilanteen muuttuminen edellyttää itärajan valvonnan palauttamista vuoden 2012 tasolle. Lisäksi Euroopan lähialueen kriisit ovat lisänneet RVL:n osallistumistarvetta kansainvälisiin tehtäviin. Komission rajapaketin ehdotukset voivat toteutuessaan edellyttää nykyistä suurempaa sitoutumista kansainvälisiin tehtäviin. Rajaliikenteen lasku on vähentänyt hetkellisesti henkilöstötarpeita itärajan rajatarkastustehtävissä. Talouden elpyessä liikenne lähtee kuitenkin kasvuun. Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkorajaliikenteen tasainen kasvu sekä rakenteelliset uudistukset saattavat edellyttää lisävoimavaroja suunnittelukauden aikana. Valtion yhteisten henkilöstö- ja taloushallinnon tietojärjestelmien (KIEKU) käyttö sekä SM:n yhteisen (ACTA) ja mahdollinen valtioneuvoston yhteisen asianhallintajärjestelmän (VAHVA-hanke) käyttöönotto ja jatkokehittäminen otetaan huomioon RVL:n henkilöstöalaa kehitettäessä. Yleinen eläkeuudistus astuu voimaan vuonna nostaen vanhuuseläkeikää vaiheittain kolmella kuukaudella vuodessa siten, että vuonna nykyisen eläkeoikeuden saavuttavilla eläkeoikeus täyttyy 3 kk myöhemmin, vuonna nykyisen eläkeoikeuden saavuttavilla eläkeoikeus täyttyy 6 kk myöhemmin ja niin edelleen kunnes vuonna 2025 nykyisen eläkeoikeuden saavuttavilla eläkeoikeus on 24 kuukautta nykyistä eläkeoikeutta myöhempi. Eläkeiän nosto vähentää luontaisen poistuman käyttömahdollisuutta sopeuttamistoimena. Hallituksen kaavailemien työelämäuudistusten kohdentumisesta Rajavartiolaitokseen ei ole linjauksia. Toiminta-ajatus Henkilöstön määrä, rakenne ja sijoittuminen vastaavat Rajavartiolaitoksen tarpeita ja työvoiman käyttö on joustavaa ja tehokasta. Rajavartiolaitoksen henkilöstösuunnittelu on johdonmukaista ja se tukee henkilöstön kehittymistä, uralla etenemistä sekä työ- ja vapaa-ajan yhdistämismahdollisuuksia. Rajavartiolaitos on haluttu ja turvallinen työpaikka. Mittarit sekä panos- ja tuotostiedot Henkilöstöjohtaminen -14 tot -15 arv -16 sma -17 sma sma -20 sma Henkilötyövuodet

22 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 20 Toimenpiteet vuonna - Rajojen valvonnan parantamiseksi siirretään kesäkauteen mennessä 50 henkilötyövuoden henkilöstöresurssit rajatarkastuksista itärajan valvontaan - Suunnitellaan TTS-kaudella toimeenpantavat esikuntarakenteen ja -palveluiden uudistukset sekä henkilöstöön kohdistuvien sopeuttamistoimen toimeenpano - Vakiinnutetaan KIEKU:n käyttöä ja kehitetään sitä RVL:n tarpeita vastaavaksi yhteistyössä Palkeiden ja KIEKU- hankkeen kanssa - Valmistaudutaan siirtymään asiakirjojen sähköiseen arkistointiin - Jatketaan työaikajohtamisen ja -joustavuuden tehostamista, sisältäen mm. hajautettua työtä koskevien linjausten tarkistamisen ja päättämällä etätyökokeilun jatkamisesta tai etätyön vakiinnuttamisesta Rajavartiolaitoksessa - Rajoitetaan RVL:n palkkaliukuma enintään valtioneuvoston päätöksen mukaiseksi - Suunnitellaan ja otetaan käyttöön RVLE:n ja SLMVE:n yhteiset esikuntapalvelut - Otetaan käyttöön uudistetut tavoite- ja kehityskeskustelut. Toimenpiteet suunnittelukaudella - Henkilövahvuus pidetään maksimissa toimintamenojen rajoissa - Tarkistetaan Rajavartiolaitoksen henkilöstösuunnitelma vuonna - Nostetaan naisten osuus rajavartijoissa 10 prosenttiin strategiakaudella - Rajoitetaan RVL:n palkkaliukuma enintään valtioneuvoston päätöksen mukaiseksi - Kehitetään asiakirjahallintoa ja kirjaamotoimintoja - Kehitetään palkkausjärjestelmää HESTRA:n tavoitteiden mukaisesti - Kehitetään Rajavartiolaitoksen palkitsemisen periaatteita ja käytäntöjä - Päivitetään RVL:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma vuosina ja - Toimeenpannaan esikuntarakenteen ja -palveluiden uudistukset ja henkilöstöön kohdistuvat sopeuttamistoimet - Varaudutaan toimeenpanemaan velvoitteet EU:n nopean toiminnan reserveiksi. Palvelukseenotto Upseereiden palvelukseentulo -14 tot -15 arv -16 sma -17 sma -18 sma -19 sma -20 sma K-SR P-KR KR LR RMVK SLMV LSMV VLLV (ohjaaja) VLLV (lentotekn.) Yhteensä

23 RVL tulossuunnitelma sekä toiminta- ja taloussuunnitelma - 21 Lukuihin sisältyy vuosittain viestiopintosuunnalta valmistuva sotatieteiden kandidaatti ( LR, P-KR, KR, RMVK, LR, P-KR, RMVK). Upseerien palvelukseen tulotaulukossa on huomioitu upseerilisäys hallintoyksiköittäin, kun huomioidaan sekä valmistuvat sotatieteiden kandidaatit että hallintoyksiköiden väliset sotatieteiden kandidaatteja koskevat siirrot. Rajavartijoiden palvelukseentulo ja siirrot Töihin koulutettuina - K-SR Rajavartiolaitos rahoittaa Lisärahoitus rajatarkastus P-KR Rajavartiolaitos rahoittaa Lisärahoitus rajatarkastus KR Rajavartiolaitos rahoittaa Lisärahoitus rajatarkastus - LR Rajavartiolaitos rahoittaa Lisärahoitus rajatarkastus - SLMV Rajavartiolaitos rahoittaa Lisärahoitus rajatarkastus LSMV Rajavartiolaitos rahoittaa Lisärahoitus rajatarkastus - VLLV RVL:n rahoitus Lisärahoitus *) Yhteensä *) Rajavartiolaitos sai kehyspäätöksessä maaliskuussa 2013 lisärahoitusta rajatarkastuksiin noin 13 miljoonaa euroa vuoteen mennessä. Lisärahoituksella on rekrytoitu vuosien ja aikana 140 rajatarkastajaa. Vuonna järjestettävä rajavartijan peruskurssi (RVJAPK23) on 54 henkilön vahvuinen. Vuosina - ei järjestetä rajavartijan peruskurssia.

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousesitys 01. Rajavartiolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 228 479 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) Rajavartiolain (578/2005) 81 :n nojalla

Lisätiedot

1) Rajavartiolain (578/2005) 81 :n nojalla työsuhdeasuntojen vuokrakompensaatioon

1) Rajavartiolain (578/2005) 81 :n nojalla työsuhdeasuntojen vuokrakompensaatioon Talousesitys 20. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Rajavartiolaitos toimii sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden alueilla. Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen ja kansainvälisesti arvostettu

Lisätiedot

1) Rajavartiolain (578/2005) 81 :n nojalla työsuhdeasuntojen vuokrakompensaatioon

1) Rajavartiolain (578/2005) 81 :n nojalla työsuhdeasuntojen vuokrakompensaatioon Talousesitys 20. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Rajavartiolaitos toimii sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden alueilla. Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen ja kansainvälisesti arvostettu

Lisätiedot

Lähete RVL (2) 20 RVLDno/2016/9 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö

Lähete RVL (2) 20 RVLDno/2016/9 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö Lähete RVL169937 1 (2) 20 RVLDno//9 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö 21.12. RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMA SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA - Rajavartiolaitoksen toimintaan

Lisätiedot

Lähete RVL (2) RVLDno Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö

Lähete RVL (2) RVLDno Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö Lähete RVL1740486 1 (2) 02.01.20 RVLDno--21 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö 21.12. RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMA SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA - Rajavartiolaitoksen

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMAN 2015 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016-2019

RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMAN 2015 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016-2019 RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMAN SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN - Tulossuunnitelman sekä toiminta ja taloussuunnitelman - 1. STRATEGINEN SUUNNITELMA 1.1 Toimintaympäristö- ja riskianalyysi Perusteellinen

Lisätiedot

90. Rajavartiolaitos

90. Rajavartiolaitos 90. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Rajavartiolaitoksen vision mukaan Suomessa on Euroopan turvallisimmat raja- ja merialueet. Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen, kansainvälisesti arvostettu

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA. Tiedotustilaisuus 23.1.2013

RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA. Tiedotustilaisuus 23.1.2013 RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA Tiedotustilaisuus 23.1.2013 RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA 2013 2017 Säästöpäätös 28,0 milj. ~19 milj. palkoista ~ 9 milj. muista tnta.menoista

Lisätiedot

90. Rajavartiolaitos

90. Rajavartiolaitos Talousesitys 90. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Rajavartiolaitoksen vision mukaan Suomessa on Euroopan turvallisimmat raja- ja merialueet. Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen, kansainvälisesti

Lisätiedot

90. Rajavartiolaitos

90. Rajavartiolaitos Talousesitys 90. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Sisäasiainministeriö asettaa rajavartiolaitokselle seuraavat alustavat tulostavoitteet: Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Rajavartiolaitoksen yhteiskunnallisena

Lisätiedot

SININEN JA HARMAA ITÄMERI RAJAVALVONTA SUOMEN, PUOLAN SEKÄ BALTIAN MAIDEN RAJOILLA. Ilkka Herranen

SININEN JA HARMAA ITÄMERI RAJAVALVONTA SUOMEN, PUOLAN SEKÄ BALTIAN MAIDEN RAJOILLA. Ilkka Herranen SININEN JA HARMAA ITÄMERI RAJAVALVONTA SUOMEN, PUOLAN SEKÄ BALTIAN MAIDEN RAJOILLA Ilkka Herranen Rajavartiolaitoksen organisaatio Rajavartiolaitoksen päällikkö ~230 esikunta rajavartioasema merivartioasema

Lisätiedot

20. Rajavartiolaitos

20. Rajavartiolaitos Talousesitys 20. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen ja kansainvälisesti arvostettu rajaturvallisuuden ja meripelastuksen asiantuntija. Rajavartiolaitoksen ydintoiminnot

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2016

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2016 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS LÄHETE 28.2.2017 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS VUODELTA Oheisena lähetetään tiedoksenne Rajavartiolaitoksen tilinpäätös vuodelta. Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö

Lisätiedot

90. Rajavartiolaitos

90. Rajavartiolaitos Asiakirjayhdistelmä 90. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Sisäasiainministeriö asettaa rajavartiolaitokselle seuraavat alustavat tulostavoitteet: Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Rajavartiolaitoksen

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2017

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2017 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS LÄHETE 28.2.2018 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS VUODELTA Oheisena lähetetään tiedoksenne Rajavartiolaitoksen tilinpäätös vuodelta. Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö

Lisätiedot

(SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015

(SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015 Suomenlahden merivartiosto (SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015 Kapteeniluutnantti Tuomas Luukkonen Sisällys Merivartiosto osana Rajavartiolaitosta Suomenlahden merivartiosto

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Rajavartiolaitos

Asiakirjayhdistelmä Rajavartiolaitos 20. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen, kansainvälisesti arvostettu rajaturvallisuuden ja meripelastuksen asiantuntija, joka tuottaa yhteiskunnalle välttämättömiä

Lisätiedot

Käsky id0971702 1 (2) 20 RVLDno/2013/42 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö 20.12.2013

Käsky id0971702 1 (2) 20 RVLDno/2013/42 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö 20.12.2013 Käsky id0971702 1 (2) 20 RVLDno/2013/42 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö 20.12.2013 [Viitetiedot] RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMA 2014 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

LÄHETE id8991297 20 RajavartiolaitosDno/2012/1776 Rajavartiolaitoksen esikunta Vastuuyksikkö/ Vastuualue 30.01.2013 1 (3)

LÄHETE id8991297 20 RajavartiolaitosDno/2012/1776 Rajavartiolaitoksen esikunta Vastuuyksikkö/ Vastuualue 30.01.2013 1 (3) LÄHETE id8991297 20 RajavartiolaitosDno/2012/1776 Rajavartiolaitoksen esikunta Vastuuyksikkö/ Vastuualue 30.01.2013 1 (3) RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMA 2013 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Rajavartiolaitos

Asiakirjayhdistelmä Rajavartiolaitos Asiakirjayhdistelmä 20. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Rajavartiolaitos on yhteistyökykyinen, kansainvälisesti arvostettu rajaturvallisuuden ja meripelastuksen asiantuntija, joka tuottaa yhteiskunnalle

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2015

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2015 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS LÄHETE.2.2016 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS VUODELTA Oheisena lähetetään tiedoksenne Rajavartiolaitoksen tilinpäätös vuodelta. Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Kenraalimajuri

Lisätiedot

RAJAVALVONTA JA TEKNOLOGIAN KEHITTYMINEN

RAJAVALVONTA JA TEKNOLOGIAN KEHITTYMINEN RAJAVALVONTA JA TEKNOLOGIAN KEHITTYMINEN MATINE:n Turvallisuusseminaari 08TOU18 Tampere Everstiluutnantti Janne Kurvinen Rajavartiolaitoksen esikunta RAJAVARTIOLAITOS - Turvana kaikissa oloissa VISIO Rajavartiolaitos

Lisätiedot

TUOTANNONTEKIJÖIDEN KÄYTTÖ

TUOTANNONTEKIJÖIDEN KÄYTTÖ 1 TUOTANNONTEKIJÖIDEN KÄYTTÖ KUSTANNUKSET [milj. ] (Sisäiset toiminnot vyörytettyinä) Ko vuoden hintatasossa 25 2 15 1 5 Sotilaallinen maanpuolustus Meri- ja muu pelastustoiminta Rikostorjunta Rajatarkastukset

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 RAJAVARTIOLAITOKSEN ORGANISAATIO... 1 1. JOHDON KATSAUS... 2 2. TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS... 4 3. TOIMINNALLINEN

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2014

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2014 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS LÄHETE 2/21/2015.3.2015 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS VUODELTA Oheisena lähetetään tiedoksenne Rajavartiolaitoksen tilinpäätös vuodelta. Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus: Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Liikenteen kasvun mahdollisuudet ja uhkat

Liikenteen kasvun mahdollisuudet ja uhkat Liikenteen kasvun mahdollisuudet ja uhkat Rajavartiolaitoksen tehtävät Neliportainen maahantulon valvontamalli Osa EU:n rajaturvallisuusjärjestelmää (IBM) Rajanylitykset itärajalla 4 Arvioita itärajan

Lisätiedot

TILASTOT JA MUUT TÄYDENTÄVÄT LIITETIEDOT TUOTANNONTEKIJÖIDEN KÄYTTÖ. Kustannukset 300. Työajankäyttö. So laallinen maanpuolustus

TILASTOT JA MUUT TÄYDENTÄVÄT LIITETIEDOT TUOTANNONTEKIJÖIDEN KÄYTTÖ. Kustannukset 300. Työajankäyttö. So laallinen maanpuolustus 59 TILASTOT JA MUUT TÄYDENTÄVÄT LIITETIEDOT TUOTANNONTEKIJÖIDEN KÄYTTÖ Kustannukset 3 25 2 15 So laallinen maanpuolustus Meri- ja muu pelastustoiminta Rikostorjunta 1 5 Rajatarkastukset Rajojen valvonta

Lisätiedot

EU:n raja- ja merivartiojärjestelmä sekä Frontexin käytännön toimet ja haasteet EU:n ulkorajojen valvonnassa

EU:n raja- ja merivartiojärjestelmä sekä Frontexin käytännön toimet ja haasteet EU:n ulkorajojen valvonnassa EU:n raja- ja merivartiojärjestelmä sekä Frontexin käytännön toimet ja haasteet EU:n ulkorajojen valvonnassa Rajaturvallisuusseminaari 6.4.2016 Eversti Vesa Blomqvist Rajavartiolaitos vesa.blomqvist@raja.fi

Lisätiedot

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Valokuvat: We are here Oy, 2019 Suomi on maailman turvallisin maa Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan luottamusta viranomaisiin

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TIETOJÄRJESTELMÄ (TURVA)

RAJAVARTIOLAITOKSEN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TIETOJÄRJESTELMÄ (TURVA) RAJAVARTIOLAITOKSEN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TIETOJÄRJESTELMÄ (TURVA) 16.12.2005 JOUNI TOMMILA Rajavartiolaitos Turvana kaikissa oloissa TUNNUSLAUSE Rajavartiolaitos - Turvana kaikissa oloissa VISIO Suomessa

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2013

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2013 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2013 LÄHETE 2/21/2014.3.2013 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 Oheisena lähetetään tiedoksenne Rajavartiolaitoksen tilinpäätös vuodelta 2013. Rajavartiolaitoksen

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMA 2012 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2013-2016

RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMA 2012 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2013-2016 LÄHETE 2280/20/2011 Rajavartiolaitoksen esikunta Suunnittelu- ja talousyksikkö 21.12.2011 RAJAVARTIOLAITOKSEN TULOSSUUNNITELMA 2012 SEKÄ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2013-2016 Valtion talousarviosta

Lisätiedot

SISÄISEN TURVALLISUUDEN RAHASTOSTA (ISF-Borders) RAJAVARTIOLAITOKSELLE MYÖNNETTY RAHOITUS

SISÄISEN TURVALLISUUDEN RAHASTOSTA (ISF-Borders) RAJAVARTIOLAITOKSELLE MYÖNNETTY RAHOITUS SISÄISEN TURVALLISUUDEN RAHASTOSTA (ISF-Borders) RAJAVARTIOLAITOKSELLE MYÖNNETTY RAHOITUS HAKU 2015. Hankekuvaukset alla. Yhdyshenkilöt NCC-tilojen rakentaminen ja varustelu Maarajatekniikka Liikkuvien

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2009

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2009 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2009 LÄHETE /21/2010.3.2010 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 Oheisena lähetetään tiedoksenne rajavartiolaitoksen toimintakertomus vuodelta 2009. Rajavartiolaitoksen

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Oheisena lähetetään tiedoksenne Rajavartiolaitoksen toimintakertomus vuodelta 2011. JAKELU A + F + H + RVLpääll

Lisätiedot

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Turvallinen Suomi 26.3.2019 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka Pelastustoimen ja siviilivalmiuden tavoitteet lainsäädännöstä

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOS TULOSSUUNNITELMA 2005

RAJAVARTIOLAITOS TULOSSUUNNITELMA 2005 RAJAVARTIOLAITOS TULOSSUUNNITELMA 2005 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2006-2009 SISÄASIAINMINISTERIÖ SUUNNITELMA 1425/460/2004 Rajavartiolaitoksen esikunta Raja- ja meriosasto Helsinki.12.2004 RAJAVARTIOLAITOKSEN

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden selonteko uutena strategisena avauksena. SPPL:n jouluseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg

Sisäisen turvallisuuden selonteko uutena strategisena avauksena. SPPL:n jouluseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg Sisäisen turvallisuuden selonteko uutena strategisena avauksena SPPL:n jouluseminaari 8.12.2015 Kansliapäällikkö Päivi Nerg Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman toimeenpanemiseksi 9.12.2015

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2016 COM(2016) 120 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

2 Muut liitteet. 2.1 Tuotannon tekijöiden käyttö. Kustannukset. Työajankäyttö. Sivu 62. Sotilaallinen maanpuolustus. Kansainvälinen.

2 Muut liitteet. 2.1 Tuotannon tekijöiden käyttö. Kustannukset. Työajankäyttö. Sivu 62. Sotilaallinen maanpuolustus. Kansainvälinen. Sivu 62 2 Muut liitteet 2.1 Tuotannon tekijöiden käyttö Kustannukset 3 25 2 15 1 5 Työajankäyttö 211 212 213 214 215 Sotilaallinen maanpuolustus Kansainvälinen toiminta Meri- ja pelastustoimi Rikostorjunta

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2010

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 LÄHETE 2363/21/2011.3.2011 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 RAJAVARTIOLAITOKSEN ORGANISAATIO... 1 TOIMINTAKERTOMUS... 2 1. JOHDON KATSAUS...

Lisätiedot

Kotimaaliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä. MRCC Turku Ltn Jani Salokannel

Kotimaaliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä. MRCC Turku Ltn Jani Salokannel Kotimaaliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä MRCC Turku Ltn Jani Salokannel Meripelastus Rajavartiolaitos on johtava meripelastusviranomainen, joka vastaa meripelastustoimen järjestämisestä

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOS TULOSSUUNNITELMA 2004

RAJAVARTIOLAITOS TULOSSUUNNITELMA 2004 RAJAVARTIOLAITOS TULOSSUUNNITELMA 2004 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2005-2008 SISÄASIAINMINISTERIÖ SUUNNITELMA 1552/460/2003 Rajavartiolaitoksen esikunta Raja- ja meriosasto Helsinki 19.12.2003 RAJAVARTIOLAITOKSEN

Lisätiedot

MERIPELASTUSOPAS SISÄASIAINMINISTERIÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA

MERIPELASTUSOPAS SISÄASIAINMINISTERIÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA MERIPELASTUSOPAS 2006 SISÄASIAINMINISTERIÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA Rajavartiolaitos Raja- ja merivartiokoulu PL 5 02151 Espoo Verkkoversio ja päivityssivut: www.raja.fi/meripelastusopas2006 ISBN 952-491-116-7

Lisätiedot

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun Kehittämisneuvos Harri Martikainen Sisäisen turvallisuuden strategian laadinta Hankkeen toimikausi jakautuu kahteen osaan: 20.1.2015-31.3.2015,

Lisätiedot

Erityistavoite 1 - Yhteisen viisumipolitiikan tukeminen

Erityistavoite 1 - Yhteisen viisumipolitiikan tukeminen Hakuilmoituksen liite 1 (5) 2.10.2018 Haettavan t sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisissa tavoitteissa 2.10. 26.10.2018 haussa n kansallisessa toimeenpano-ohjelmassa on määritelty rahaston kansalliset

Lisätiedot

Rajavartiolaitos. Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden viranomainen. Pamaus-Seura Hallitusneuvos, OP A-P Koivisto

Rajavartiolaitos. Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden viranomainen. Pamaus-Seura Hallitusneuvos, OP A-P Koivisto Rajavartiolaitos Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden viranomainen Pamaus-Seura 15.09.2017 Hallitusneuvos, OP A-P Koivisto Rajavartiolaitos - Turvana kaikissa oloissa VISIO Suomessa on Euroopan turvallisimmat

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

LAUSUNTO Hallintovaliokunta. VNS 5/2016 vp Sisäisen turvallisuuden selonteko

LAUSUNTO Hallintovaliokunta. VNS 5/2016 vp Sisäisen turvallisuuden selonteko LAUSUNTO 5.12.2016 Hallintovaliokunta VNS 5/2016 vp Sisäisen turvallisuuden selonteko Johdanto Sisäisen turvallisuuden selonteossa hallitus linjaa pitävänsä huolta itärajan perustason valvonnasta ja rajanylitysliikenteen

Lisätiedot

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN RIKOKSENTORJUNNAN ALUESEMINAARI TRE 22.3.2017 Poliisipäällikkö Timo Vuola "Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut." Tasavallan presidentti Sauli Niinistö MUUTOSVOIMAT

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Harri Martikainen kehittämisjohtaja Sisäisen turvallisuuden strategian valmistelu, Etelä-Suomen alueellinen työpaja 4.10.2016 Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha

Lisätiedot

Lausunto RVL (5) RVLDno Raja- ja merivartiokoulu Esikunta

Lausunto RVL (5) RVLDno Raja- ja merivartiokoulu Esikunta Lausunto RVL1720607 1 (5) 00.01.00 RVLDno-2017-1470 Raja- ja merivartiokoulu Esikunta 18.08.2017 1. RVLDno/2016/774 Luonnos 7.6.2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajavartiolain ja ulkomaalaislain

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö id4753782 1 (2) 00 RVLDno/2016/931 Sisäministeriö Rajavartio--osasto 21.04.2016 SM015:00/2016

Lausuntopyyntö id4753782 1 (2) 00 RVLDno/2016/931 Sisäministeriö Rajavartio--osasto 21.04.2016 SM015:00/2016 Lausuntopyyntö id4753782 1 (2) 00 RVLDno/2016/931 Sisäministeriö Rajavartio--osasto 21.04.2016 SM015:00/2016 Jakelussa mainitut Rajavartiolaitoksen tilaa tai aluetta koskevia liikkumisrajoituksia tai kieltoja

Lisätiedot

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2008

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2008 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2008 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 RAJAVARTIOLAITOKSEN ORGANISAATIO... 1 OSA I TOIMINTAKERTOMUS... 2 1. JOHDON KATSAUS... 2 2. TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS...

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus ja sisäasiainministeriön strategia. VIRVE-päivä 19.3.2013. Pelastusylijohtaja Pentti Partanen

Sisäinen turvallisuus ja sisäasiainministeriön strategia. VIRVE-päivä 19.3.2013. Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Sisäinen turvallisuus ja sisäasiainministeriön strategia VIRVE-päivä 19.3.2013 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden tehtävät Yleinen järjestys ja turvallisuus

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen 25.5.2016 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 26.5.2016 2 Toiminta-ajatus:

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Hallitus

Lisätiedot

Tulostavoiteasiakirja 2016

Tulostavoiteasiakirja 2016 Sisäministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö SMDno-201S-3S7 Hätäkeskuslaitos Tulostavoiteasiakirja 2016 Toiminta-ajatus, arvot ja tulevaisuuden tavoitteet (visio) Hätäkeskuslaitos on avun ja turvan

Lisätiedot

Rajanylitysliikenteen kehitysnäkymät Vartiuksen ja Niiralan rajanylityspaikoilla. Kapteeni Juha Pekka Hassinen Pohjois-Karjalan rajavartiosto

Rajanylitysliikenteen kehitysnäkymät Vartiuksen ja Niiralan rajanylityspaikoilla. Kapteeni Juha Pekka Hassinen Pohjois-Karjalan rajavartiosto Rajanylitysliikenteen kehitysnäkymät Vartiuksen ja Niiralan rajanylityspaikoilla Kapteeni Juha Pekka Hassinen Pohjois-Karjalan rajavartiosto Kainuun rajavartiosto Kokoonpano Esikunta 5 rajavartioasemaa

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tutkimuksen painopistealueet sisäasiainministeriön hallinnonalalla Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tiina Ranta-Lassila, sisäasiainministeriö Kuopio 27.9.2013 27.9.2013 Tausta

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2 RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2004 \\Rvlh.rvl\rvle_yhteiset_resurssit\Suunnitteluyksikkö\SEURANTA\Tkert04\RVL\RVL tilinpaatos 2004.doc SISÄLLYSLUETTELO: RAJAVARTIOLAITOKSEN ORGANISAATIO...1 OSA I TOIMINTAKERTOMUS...2

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS

RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS RAJAVARTIOLAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2005 SISÄLLYSLUETTELO: RAJAVARTIOLAITOKSEN ORGANISAATIO...1 OSA I TOIMINTAKERTOMUS...2 JOHDON KATSAUS...2 TULOKSELLISUUDEN KUVAUS...4 Toiminnan vaikuttavuus...4 Toiminnallinen

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Sisäisen

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien

Lisätiedot

Haettavan tuen määrät sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisissa tavoitteissa haussa

Haettavan tuen määrät sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisissa tavoitteissa haussa 1.10.2019 Haettavan t sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisissa tavoitteissa 1.10. 31.10.2019 haussa Sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisessa toimeenpano-ohjelmassa on määritelty rahaston kansalliset

Lisätiedot

Sisä-Suomen poliisilaitos

Sisä-Suomen poliisilaitos Sisä-Suomen poliisilaitos 23.1.2019 SPR- koulutustilaisuus Tampere, Kepalo komisario Ismo Nykopp 1 Poliisin tehtävät Poliisilaki 1:1 1mom.: "Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen,

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko

Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko 31.1.2019 Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi 53 Ari Evwaraye, sisäministeriö Esityksen sisältö 1. Sisäisen turvallisuuden selonteko (2016) 2. Sisäisen

Lisätiedot

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012 Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa Valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntöja resurssiohjaus yhtenäiseksi Hallituksen strategisen näkemyksen nykyistä parempi toimeenpano

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Everhall Tony(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Everhall Tony(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2016-00198 KVY Everhall Tony(SM) 12.04.2016 Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Pääesikunta, logistiikkaosasto

Pääesikunta, logistiikkaosasto Pääesikunta, logistiikkaosasto Sotilaallinen huoltovarmuus MTS -seminaari, 23.5.2019 Huoltovarmuus - määritelmiä Huoltovarmuus (L1390/1992, Laki huoltovarmuuden turvaamisesta) Väestön toimeentulon, maan

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi Suomen EUpuheenjohtajuuskausi - Maahanmuuttopolitiikan tavoitteet Annikki Vanamo-Alho 12.3.2019 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevien nykyisten strategisten suuntaviivojen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA SIVIILI-ILMAILUN ONNETTOMUUKSIEN VARALTA

YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA SIVIILI-ILMAILUN ONNETTOMUUKSIEN VARALTA YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA SIVIILI-ILMAILUN ONNETTOMUUKSIEN VARALTA Veli-Matti Sääskilahti 8.5.2014 Lento-onnettomuuksia Suomessa Comp Air 8, Jämijärvi 2014-8 menehtynyttä, 3 loukkaantunutta Copterline

Lisätiedot

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3. Varautumisen uudet rakenteet Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.22 Alueellinen varautumisen yhteensovittaminen Malli on rajattu

Lisätiedot

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva Kansallinen varautuminen kriiseihin Yleissihteeri, Jari Kielenniva 24.1.2019 www.turvallisuuskomitea.fi 1 www.turvallisuuskomitea.fi UHKAMALLIT 2018 Globaali Yhteiskunta Terveysturvallisuuden häiriöt Terrorismi

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 2015/0310(COD) 29.2.2016 LAUSUNTOLUONNOS kalatalousvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Raja kuntoon -projekti. Stressiseminaari 24.5.2011

Raja kuntoon -projekti. Stressiseminaari 24.5.2011 Raja kuntoon -projekti Stressiseminaari 24.5.2011 Esityksen agenda 1. Raja kuntoon hankkeen taustaa 2. Rajavartiolaitoksen erityispiirteet 3. Tutkimus tavoitteet ja kysymykset 4. Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

Turvallisuussuunnittelu, varautuminen vai molemmat? Varautumisjohtaja Jussi Korhonen

Turvallisuussuunnittelu, varautuminen vai molemmat? Varautumisjohtaja Jussi Korhonen Turvallisuussuunnittelu, varautuminen vai molemmat? Varautumisjohtaja Jussi Korhonen 24.1.2019 Sisäministeriön pelastusosaston tehtävät ja varautuminen Sisäministeriön pelastusosasto johtaa, ohjaa ja kehittää

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS

RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2006 RAJAVARTIOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 RAJAVARTIOLAITOKSEN ORGANISAATIO... 1 OSA I TOIMINTAKERTOMUS... 2 1. JOHDON KATSAUS... 2 2. TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS...

Lisätiedot

Valviran strategiset linjaukset 2011 2015

Valviran strategiset linjaukset 2011 2015 Valviran strategiset linjaukset 2011 2015 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. sosiaali- ja terveydenhuollon, alkoholihallinnon

Lisätiedot

8790/18 team/sj/hmu 1 DG D

8790/18 team/sj/hmu 1 DG D Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0029 (NLE) 8790/18 SCH-EVAL 100 FRONT 128 COMIX 242 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Muuttuva Suomi, turvallisempi Suomi

Muuttuva Suomi, turvallisempi Suomi Muuttuva Suomi, turvallisempi Suomi Sisäministeri Paula Risikko Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 25. 26.1.2017, Turku Suomen turvallisuus on murroksessa Suomi muuttuu ikääntyminen kaupungistuminen

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa PAREMMIN PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ järjestöt yhteiskunnan tukena seminaari Pori 13.4.2018 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter@PousiJouni Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät 9.12.2015 Tiina Männikkö Pelastustoimen strategiahanke SM asetti hankkeen ajalle 12/2014 5/2016 Ohjausryhmä Strategiaryhmä 8.1.2016 2 Strategiahankkeen

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Sotilaallinen kriisinhallinta (9/2013) 040/54/2012 Ulkoasiainministeriö, 13.8.2013, HEL7919-7. Puolustusministeriö, 14.8.2013, FI.PLM.2013-4013 2042/50.04.00/2008.

Lisätiedot

PELASTUSLAKI ÖLJY- JA KEMIKAALIVAHINKOJEN TORJUNTA. Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen

PELASTUSLAKI ÖLJY- JA KEMIKAALIVAHINKOJEN TORJUNTA. Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen PELASTUSLAKI ÖLJY- JA KEMIKAALIVAHINKOJEN TORJUNTA Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen Pelastuslaki 1.1.2019 Ympäristönsuojelulaki ja asetus (527/2014, 713/2014, voimaan 1.9.2014) ÖLJYVAHINGOT: - viranomaistorjuntaa

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot