Jyväskylän Energiantuotanto Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän Energiantuotanto Oy"

Transkriptio

1 Jyväskylän Energiantuotanto Oy TILINPÄÄTÖS 2015

2 Sisällys Tilinpäätös Hallituksen toimintakertomus Tuloslaskelmat Taseet Rahoituslaskelmat Tilinpäätöksen liitetiedot Luettelo kirjanpitokirjoista Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitus Tilintarkastuskertomus Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10). Tilikauden tositeaineisto on säilytettävä vähintään 6 vuotta sen vuoden lopusta, jonka aikana tilikausi on päättynyt. Tilinpäätöksen toteutti: Opus Capita Group Oy

3 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yleiskatsaus Vuosi 2015 oli Jyväskylän Energiantuotanto Oy:n 20. toimintavuosi. Yhtiön toimintaperiaatteena on olla kustannustehokas kaukolämmön ja sähkön yhteistuotannon resurssiyhtiö Mankala-periaatteella. Sen tarkoitus on turvata omistajansa sähkönhankinnan omavaraisuutta ja kaukolämmön tuotantoa kotimaisilla polttoaineilla sekä luoda kysyntää Keski-Suomessa tuotetuille biopolttoaineille. Teollisuushöyryn käyttäjä oli Valmet Oyj. Kaukolämmön yhtiö toimittaa Jyväskylän Energia Oy:lle. Tuotettu sähkö käytetään pääasiassa Jyväskylässä. Rauhalahden voimalaitoksen käyntiaste oli 30,0 % ja käytettävyys 99,9%. Laitos pysäytettiin vuosihuolto- ja IED-investointiprojektiin Vuosihuollon merkittävimpiä kunnossapitotöitä oli turbiinin avaava huolto. IED-projektissa uusittiin osa kattilan lämpöpinnasta, sähkösuodatin ja piippu. Uusina laitteina asennettiin savukaasupesuri ja pesurin lauhteenkäsittely. Laitos käynnistettiin ja generaattori tahdistettiin verkkoon Investoinnin myötä Rauhalahden päästöt rikin ja hiukkasten osalta putoavat murto-osaan aikaisemmasta ja se täyttääkin vuonna 2020 voimaan tulevat tiukat päästörajat näiden osalta jo nyt. Savukaasupesurin lämmöntalteenoton ansiosta savukaasuista saadaan otettua lämpöä talteen. Tämä parantaa voimalaitoksen hyötysuhdetta ja kapasiteettia sekä vähentää tarvittavan polttoaineen määrää lämmön tuotannossa.

4 Talous ja tunnusluvut Yhtiön tunnusluvut vuosilta on esitetty alla olevassa taulukossa Tunnusluku Investoinnit, miljoonaa euroa 4,8 4,9 4,4 Liikevaihto, miljoonaa euroa 19,2 26,0 38,1 Liikevaihdon muutos, % -26,2-31,8 7 Liikevoitto, % 0,8 0,6 0,4 Omavaraisuusaste, % Sähkön myynti, GWh Lämmön myynti, GWh Puun käyttö, GWh Turpeen käyttö, GWh Kivihiilen käyttö, GWh 0 0,1 211 Öljyn käyttö, GWh Hiilidioksidipäästöt, t Rikkidioksidipäästöt, t Typpioksidien päästöt, t Pölypäästöt Jäähdytysveden käyttö, milj. m³ 2,2 5,8 2,9 Lento- ja pohjatuhka, t Keskimääräinen henkilöstömäärä, hlö Ympäristöasiat Yhtiöllä on voimassa olevat ympäristöluvat nykytoiminnalleen. Toiminta oli lupaehtojen mukaista muutamin poikkeamin. Rauhalahden yhteistuotantokattilan käynnistyksissä tuli kaksi noki/tuhkapäästöä sekä yksi hajupäästö. Ongelmia oli myös uuden savukaasupesurin lauhteen kiintoaineen ja ph:n säätelyssä. Nisulan lämpökeskukselta kirjattiin yksi ympäristöpoikkeama kemiallisesta hajuhaitasta. Valvovaan lupaviranomaiseen on pidetty yhteyttä tarvittaessa normaalin raportoinnin lisäksi. Ympäristöpoikkeamia oli vuonna 2015 yhteensä 6 kpl, kun vuonna 2014 niitä oli 2 kpl. Rauhalahden voimalaitoksen tuhkat menivät valtaosin hyötykäyttöön, koska vain 5 tonnia pohjatuhkaa toimitettiin Mustankorkean jätteenkäsittelykeskukselle loppusijoitukseen. Lentotuhka hyötykäytettiin entisen läjitysalueen stabilointiin Lievestuoreella ja pohjatuhka maanrakentamisessa. Riskienhallinta ja oikeudelliset asiat Mankala-periaatteen vuoksi omistaja kantaa yhtiön taloudelliset riskit. Yhtiön kiinteistöt ja tuotanto-laitokset on vakuutettu omaisuusvakuutuksella. Yhtiöllä on lakisääteinen ympäristövahinkovakuutus.

5 Laitevaurioista aiheutuvat tuotannon keskeytykset on sovittu omistajan vakuuttavan itse tarpeelliseksi katsomassaan laajuudessa. Rauhalahden voimalaitoksen ajosuunnitteluun ja sen toteutumiseen vaikuttaa konserniin kuuluvan Keljonlahden voimalaitoksen ajomallit. Sen lauhdesähkön tuotannon määrä riippuu voimakkaasti sähkön pörssihinnan ja oman tuotannon muuttuvien kulujen suhteesta. Jälkimmäiseen vaikuttavat eniten polttoaineiden hinnat ja hiilidioksidin päästöoikeuksien hinta. Rauhalahden voimalaitos, Savelan voimalaitos sekä Varikon lämpökeskus ovat mukana kansallisessa siirtymäsuunnitelmassa (TNP), jonka avulla jaksotetaan IE-direktiivin vaatimat investoinnit aikavälille Tilikauden jälkeiset tapahtumat ja näkymät vuodelle 2016 Rauhalahden voimalaitos pysäytettiin helmikuun alkupuolella, sillä Keljonlahden voimalaitoksen kaukolämpökapasiteetti riitti tuottamaan tarvittavan kaukolämmön. Voimalaitos käynnistetään uudelleen huhtikuun alkupuolella ja se ajaa suunnitelmien mukaan seuraavaan vuosihuoltoon, joka pidetään lokakuussa. Hallituksen esitys voittovarojen jakamisesta 5 Tilikauden tulos on nolla omakustannusperiaatteella. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa ei jaeta. Yhtiön osakkeet ja hallinto Yhtiön osakkeet jakaantuivat kertomusvuoden lopussa alla olevan taulukon mukaisesti. Osakas Osakkeet kpl Omistus-% Jyväskylän Energia Oy Yhtiön hallituksessa toimivat seuraavat henkilöt: Tuomo Kantola, puheenjohtaja Pasi Jalonen, jäsen Tapo Lehtoranta, varajäsen Toimitusjohtajana saakka toimi Hannu Harju ja alkaen Teemu Rönkkä.

6 Tuloslaskelma Liite LIIKEVAIHTO , ,62 Muut liiketoiminnan tuotot , ,74 Materiaalit ja palvelut Aineet ja tarvikkeet Ostot tilikauden aikana , ,25 Varastojen muutos , ,45 Ulkopuoliset palvelut , ,83 Materiaalit ja palvelut yhteensä , ,63 Henkilöstökulut 3 Palkat ja palkkiot , ,12 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,46 Muut henkilösivukulut , , , ,82 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,08 Liiketoiminnan muut kulut , ,65 6 LIIKEVOITTO , ,18 Rahoitustuotot- ja -kulut 6 Korkotuotot Saman konsernin yrityksiltä 0,00 17,92 Muilta 76,65 135,81 Korkokulut Saman konsernin yrityksille , ,87 Muille , ,04 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , ,18 VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ 0,00 0,00 VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 0,00 0,00 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO 0,00 0,00

7 Tase Vastaavaa VASTAAVAA Liite PYSYVÄT VASTAAVAT 7 Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset , ,28 Aineettomat hyödykkeet yhteensä , ,28 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset ja rakennelmat , ,37 Koneet ja laitteet , ,67 Koneet ja kalusto , ,54 Ennakkomaksut ja keskeneräiset työt , ,73 Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,31 Pysyvät vastaavat yhteensä , ,59 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkeet , ,42 Polttoaineet , ,49 Varaosavarasto , ,21 Vaihto-omaisuus yhteensä , ,12 7 Pitkäaikainen saamiset Muut saamiset Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,00 Pitkäaikaiset saamiset yhteensä , ,00 Lyhytaikaiset saamiset 8 Myyntisaamiset , ,11 Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,19 Muut saamiset ,77 0,00 Siirtosaamiset , ,12 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,42 Rahat ja pankkisaamiset , ,51 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,05 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,64

8 Tase Vastattavaa VASTATTAVAA Liite OMA PÄÄOMA 9 Osakepääoma , ,87 Ylikurssirahasto , ,01 Edellisten tilikausien voitto/tappio 0,00 0,00 Tilikauden voitto/tappio 0,00 0,00 Oma pääoma yhteensä , ,88 VIERAS PÄÄOMA 10 Pitkäaikainen Velat saman konsernin yrityksille ,00 0,00 Pitkäaikaiset velat yhteensä ,00 0,00 Lyhytaikainen Ostovelat , ,28 Velat saman konsernin yrityksille , ,50 Muut velat , ,96 Siirtovelat , ,02 Lyhytaikaiset velat yhteensä , ,76 Vieras pääoma yhteensä , ,76 8 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,64

9 Rahoituslaskelma Liiketoiminnan rahavirta Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä 0,00 0,00 Oikaisut: Suunnitelman mukaiset poistot , ,08 Rahoitustuotot ja -kulut , ,18 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta , ,26 Käyttöpääoman muutos Lyhytaikaisten liikesaamisten lisäys(-)/vähennys(+) , ,93 Vaihto-omaisuuden lisäys(-)/vähennys(+) , ,45 Lyhytaikaisen korottomien velkojen lisäys(+)/vähennys(-) , ,09 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja , ,65 Maksetut korot ja maksut liiketoiminnan rahoituskuluista , ,91 Saadut korot liiketoiminnasta 76,65 153,73 Liiketoiminnan rahavirta (A) , ,47 Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin , ,02 Investointien rahavirta (B) , ,02 Rahoituksen rahavirta Lyhytaikaisten lainojen lyhennys , ,00 Lyhytaikaisten lainojen nosto , ,00 Rahoituksen rahavirta (C) , ,00 9 Rahavarojen muutos lisäys(+)vähennys(-) , ,45 Rahavarat , ,57 Rahavarat , ,02 Rahavarat sisältävät konsernitilin varat, jotka taseessa sisältyvät saamisiin saman konsernin yrityksiltä.

10 Liitetiedot Jyväskylän Energiantuotanto Oy on kuulunut alkaen Jyväskylän kaupunki -konsernin Jyväskylän Energia -alakonserniin, jonka emoyhtiö on Jyväskylän Energia Oy. Jäljennös Jyväskylän kaupunki -konsernin tilinpäätöksestä on saatavissa osoitteesta: Jyväskylän kaupunki Talouskeskus Liikelaitos, Heikinkatu 3 B, Jyväskylä. Jäljennös Jyväskylän Energia -konsernin tilinpäätöksestä on saatavissa osoitteesta: Jyväskylän Energia Oy, Kivääritehtankatu 6, 2. kerros, Jyväskylä. Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Käyttöomaisuus on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä vuosittain tehdyillä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot Poistot lasketaan omaisuuslajikohtaisina tasapoistoina. Taloudellinen pitoaika omaisuuslajeittain: Muut pitkävaikutteiset menot 5 v hankittu omaisuus, Rauhalahti 25 v Perusparannusinvestoinnit edelliseen Kohteena olevan omaisuuden jäljellä olevana pitoaikana 40 MW kattilat 20 v hankittu omaisuus, muut 15 v Perusparannusinvestoinnit edelliseen Kohteena olevan omaisuuden jäljellä olevana pitoaikana Savelan voimalaitosrakennuksen perusparannus 10 v Puun vastaanottoasema 3/ v Käyttöoikeudet (12/1998) 12 v Irtain käyttöomaisuus 25 % menojäännöspoisto 10 Jyväskylän Energia Oy:n ostettua vuonna 2009 Jyväskylän Energiantuotanto Oy:n koko osakekannan on yhtiön poistoaikoja muutettu vastamaan Jyväskylän Energia -konsernin poistoperiaatteita. Rauhalahden voimalaitoksen poistoaikaa on jatkettu vuoteen 2020 asti voimalaitoksen arvioidun taloudellisen käyttöajan perusteella. Rauhalahden voimalaitoksen puhdistuslaitoksen rakentamiseen liittyvän leasingsopimuksen kertynyt ennakkokorko on aktivoitu projektin kuluihin. Rakennusurakka on kesken Vaihto-omaisuus Polttoöljyvarastot on arvostettu FIFO- periaatteen mukaan. Metsäpolttoainevarasto on arvostettu hankintahinnan keskihinnalla. Kivihiilivarasto sekä aine- ja tarvikevarasto on arvostettu käyttäen hankintahinnan keskihintaa.

11 Liitetiedot LIITETIEDOT LIIKEVAIHTO TOIMIALOITTAIN Energian myynti , ,14 Muut , , , ,62 LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN Suomi , ,62 2 MUUT LIIKETOIMINNAN TUOTOT Vuokratulot , ,57 Avustukset / tuet , ,66 Päästöoikeuksien myynti ,00 0,00 Palveluiden myynti 0, ,00 Muut 4 551, ,51 Muut liiketoiminnan tuotot yhteensä , ,74 3 HENKILÖSTÖKULUT Palkat ja palkkiot , ,12 Eläkevakuutusmaksut , ,46 Muut lakisääteiset henkilösivukulut , ,24 Henkilöstökulut yhteensä , ,82 Henkilökunnan lukumäärä Työntekijät keskimäärin Toimihenkilöt keskimäärin 7 23 Henkilöstö keskimäärin SUUNNITELMAN MUKAISET POISTOT Muut pitkävaikutteiset menot , ,96 Rakennukset ja rakennelmat , ,40 Koneet ja laitteet , ,86 Koneet ja kalusto , ,86 Suunnitelman mukaiset poistot yhteensä , ,08 5 LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT Vapaaehtoiset henkilöstökulut , ,56 Vuokrakulut , ,57 Toimitilakulut , ,36 Hallintokulut , , , ,65 TILINTARKASTAJAN PALKKIOT Tilintarkastuspalkkiot 3 066, , , ,50

12 Liitetiedot LIITETIEDOT RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Saman konsernin yrityksiltä 0,00 17,92 Muilta 76,65 135,81 Korkotuotot yhteensä 76,65 153,73 Korkokulut Saman konsernin yrityksille , ,87 Muille , ,04 Korkokulut yhteensä , ,91 POISTOERON MUUTOS Aineettomista hyödykkeistä -0,01 0,00 Rakennuksista ja rakennelmista , ,11 Koneista ja laitteista , ,18 Kuljetuskalustosta 1 528,54-407,63 Työkoneista , ,96 Muut aineelliset hyödykkeet , ,48 Poistoeron muutos yhteensä 0,00 0,00 7 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Hankintameno , ,81 Lisäykset tilikauden aikana ,67 0,00 Hankintameno , ,81 Kertyneet suunnitelmapoistot , ,57 Tilikauden suunnitelmapoistot , ,96 Tasearvo tilikauden lopussa , ,28 12 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset ja rakennelmat Hankintameno , ,12 Lisäykset tilikauden aikana , ,89 Hankintameno , ,01 Kertyneet suunnitelmapoistot , ,24 Tilikauden suunnitelmapoistot , ,40 Tasearvo tilikauden lopussa , ,37 Koneet ja laitteet Hankintameno , ,33 Lisäykset tilikauden aikana , ,78 Hankintameno , ,11 Kertyneet suunnitelmapoistot , ,58 Tilikauden suunnitelmapoistot , ,86 Tasearvo tilikauden lopussa , ,67

13 Liitetiedot LIITETIEDOT Koneet ja kalusto Hankintameno , ,24 Lisäykset tilikauden aikana , ,80 Hankintameno , ,04 Kertyneet suunnitelmapoistot , ,64 Tilikauden suunnitelmapoistot , ,86 Tasearvo tilikauden lopussa , ,54 Ennakkomaksut ja keskeneräiset työt Hankintameno , ,18 Vähennykset tilikauden aikana , ,21 Lisäykset tilikauden aikana , ,76 Tasearvo tilikauden lopussa , ,73 Pitkäaikaiset saamiset Muut saamiset , ,00 Muut saamiset , ,00 8 SAAMISET Lyhytaikaiset Myyntisaamiset , ,11 Saamiset saman konsernin yrityksiltä Myyntisaamiset , ,68 Konsernitilisaamiset , ,51 Saamiset saman konsernin yrityksiltä yhteensä , ,19 13 Muut saamiset ,77 0,00 Siirtosaamiset , ,12 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,42 Siirtosaamisten olennaiset erät Sähkön tuotantotuki , ,00 Työterveyshuollon KELA-korvaus 6 145, ,00 Öljyn valmisteveron palautus , ,00 Muut 1 179, ,12 Siirtosaamiset yhteensä , ,12

14 Liitetiedot LIITETIEDOT OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,87 Osakepääoma , ,87 Ylikurssirahasto , ,01 Ylikurssirahasto , ,01 Sidottu oma pääoma , ,88 Edellisten tilikausien voitto/tappio 0,00 0,00 Tilikauden voitto/tappio 0,00 0,00 Vapaa oma pääoma 0,00 0,00 Oma pääoma yhteensä , ,88 10 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Muut pitkäaikaiset lainat saman konsernin yrityksiltä ,00 0,00 Pitkäaikainen vieraspääoma yhteensä ,00 0,00 Lyhytaikainen Ostovelat , ,28 14 Velat saman konsernin yrityksille Ostovelat , ,72 Lyhytaikaiset lainat 0, ,00 Siirtovelat , ,78 Velat saman konsernin yrityksille yhteensä , ,50 Muut velat , ,96 Siirtovelat , ,02 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä , ,76 Siirtovelkoihin sisältyvät olennaiset erät Palkkojen ja henkilösivukulujen jaksotus , ,02 Siirtovelat yhteensä , ,02

15 Liitetiedot LIITETIEDOT VASTUUSITOUMUKSET Leasingsopimusvastuut Seuraavalla tilikaudella , ,64 Myöhemmin maksettavat , , , ,30 Tuotantokoneiden leasingsopimusten jäännösarvo on ,26 (alv 24 %). PÄÄSTÖOIKEUDET CO2 tonnia CO2 tonnia Tilanne Oikaisu käyttöön ed. vuodelta Vastikkeetta saadut päästöoikeudet Ostettu 0 0 Myyty Käytetty Tilanne Tilinpäätöshetken päästöoikeustonnin markkina-arvo oli 8,25 euroa / CO2 tonni ja yhtiön taseen ulkopuolinen varallisuus täten ,00 euroa. 15

16 Luettelo kirjanpitokirjoista Varsinaiset kirjanpitokirjat Päiväkirja Pääkirja Tasekirja CD-ROM-tallenne CD-ROM-tallenne Sidottuna Tositelajit Digia Lajinimi Lajinro Tositteet Formaatti Alkusaldot 00 1 CD-ROM-tallenne Nordea pankki CD-ROM-tallenne OKO pankki CD-ROM-tallenne Palkat CD-ROM-tallenne Palkkapankki CD-ROM-tallenne Lomapalkat CD-ROM-tallenne Matka- ja kululaskut Tiedostona taloushallinnon järjestelmässä Muistiotositteet CD-ROM-tallenne EJ-jaksotukset paperitositteena KOM-oikaisut CD-ROM-tallenne Maximo Tiedostona taloushallinnon järjestelmässä OC Invoices Tiedostona taloushallinnon järjestelmässä Ostoreskontran maksut CD-ROM-tallenne Myyntireskontran laskut CD-ROM-tallenne Myyntireskontran suoritukset CD-ROM-tallenne Sumu-poistot CD-ROM-tallenne EVL-poistot CD-ROM-tallenne 16

17 Allekirjoitukset Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitus 17

18 18

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Jyväskylän Energiantuotanto Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI 1.1.2016-31.12.2016 Sisällys Tilinpäätös Hallituksen toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Jyväskylän Energiatuotanto Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

Jyväskylän Energiatuotanto Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Jyväskylän Energiatuotanto Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Tilikausi 1.1.2017 31.12.2017 JYVÄSKYLÄN ENERGIATUOTANTO OY TILINPÄÄTÖS 2017 1 SISÄLLYS Tilinpäätös Hallituksen toimintakertomus...3 Tuloslaskelma...6

Lisätiedot

Jyväskylän Energiantuotanto Oy TILINPÄÄTÖS 2014

Jyväskylän Energiantuotanto Oy TILINPÄÄTÖS 2014 Jyväskylän Energiantuotanto Oy TILINPÄÄTÖS 2014 Sisällys Tilinpäätös Hallituksen toimintakertomus Tuloslaskelmat Taseet Rahoituslaskelmat Tilinpäätöksen liitetiedot Luettelo kirjanpitokirjoista Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Jyväskylän Energiantuotanto Oy Tilinpäätös 2013

Jyväskylän Energiantuotanto Oy Tilinpäätös 2013 Jyväskylän Energiantuotanto Oy Tilinpäätös 2013 Sisältö Hallituksen toimintakertomus... 1 Tuloslaskelma... 4 Tase... 5 6 Rahoituslaskelma... 7 Tilinpäätöksen liitetiedot... 8 13 Luettelo kirjanpitokirjoista...14

Lisätiedot

Jyväskylän Energiatuotanto Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

Jyväskylän Energiatuotanto Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Jyväskylän Energiatuotanto Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Tilikausi 1.1.2018 31.12.2018 JYVÄSKYLÄN ENERGIATUOTANTO OY TILINPÄÄTÖS 2018 1 SISÄLLYS Tilinpäätös Hallituksen toimintakertomus...3 Tuloslaskelma...6

Lisätiedot

Sisältö. Hallituksen toimintakertomus... 1. Tuloslaskelma... 4. Tase...5-6. Rahoituslaskelma... 7. Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet...

Sisältö. Hallituksen toimintakertomus... 1. Tuloslaskelma... 4. Tase...5-6. Rahoituslaskelma... 7. Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet... Jyväskylän Energiantuotanto Oy Tilinpäätös 2011 Sisältö Hallituksen toimintakertomus... 1 Tuloslaskelma... 4 Tase...5-6 Rahoituslaskelma... 7 Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet... 8 Tilinpäätöksen liitetiedot...9-14

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS

JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUSI 18.9.2017 31.12.2018 1 SISÄLLYS Tilinpäätös Tuloslaskelma...3 Tase...4 Rahoituslaskelma...5 Tilinpäätöksen liitetiedot...6 Luettelo kirjanpitokirjoista...8 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Jyväskylän Energiantuotanto Oy Tilinpäätös 2012

Jyväskylän Energiantuotanto Oy Tilinpäätös 2012 Jyväskylän Energiantuotanto Oy Tilinpäätös 2012 Sisältö Hallituksen toimintakertomus... 1 Tuloslaskelma... 4 Tase... 5 6 Rahoituslaskelma... 7 Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet... 8 Tilinpäätöksen liitetiedot...

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit...

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit... Tilinpäätös 2009 Sisältö Tuloslaskelma... 1 Tase... 2 Tilinpäätöksen liitetiedot... 3 Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7 Kirjanpitokirjat ja tositelajit... 8 Tilintarkastuskertomus... 9 TULOSLASKELMA

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY

TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY SISÄLLYSLUETTELO HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 3 TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET 4 TULOSLASKELMA 5 TASE 6 RAHOITUSLASKELMA 7 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 8 KÄYTÖSSÄ

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Oy Sea Golf Ab TILINPÄÄTÖS

Oy Sea Golf Ab TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 1.12.2017-30.11.2018 Ruukinrannantie 4 07750 ISNÄS Kotipaikka: Loviisa Y-tunnus: 0744528-0 ja toimintakertomus tilikaudelta 1.12.2017-30.11.2018 Sisällys TOIMINTAKERTOMUS...1 TULOSLASKELMA...5

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Jyväskylän Voima Oy TILINPÄÄTÖS 2014

Jyväskylän Voima Oy TILINPÄÄTÖS 2014 Jyväskylän Voima Oy TILINPÄÄTÖS 2014 Sisällys Tilinpäätös Hallituksen toimintakertomus Tuloslaskelmat Taseet Rahoituslaskelmat Tilinpäätöksen liitetiedot Luettelo kirjanpitokirjoista Tilinpäätöksen ja

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Sisältö. Hallituksen toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet...

Sisältö. Hallituksen toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet... Tilinpäätös 2009 Sisältö Hallituksen toimintakertomus... 1 Tuloslaskelma... 3 Tase... 4 Rahoituslaskelma... 6 Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet... 7 Tilinpäätöksen liitetiedot... 8 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4 MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä TASEKIRJA 31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tuloslaskelman liitetiedot Taseen liitetiedot Muut

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Jyväskylän Voima Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

Jyväskylän Voima Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Jyväskylän Voima Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Tilikausi 1.1.2017 31.12.2017 JYVÄSKYLÄN VOIMA OY TILINPÄÄTÖS 2017 1 SISÄLLYS Tilinpäätös Hallituksen toimintakertomus...3 Tuloslaskelma...7 Tase...8

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018 Y-tunnus 1993667-7 Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018 2/17 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Hallituksen toimintakertomus... 1 3. Tuloslaskelma... 4. Tase... 5 6. Rahoituslaskelma... 7. Tilinpäätöksen liitetiedot... 8 14

Hallituksen toimintakertomus... 1 3. Tuloslaskelma... 4. Tase... 5 6. Rahoituslaskelma... 7. Tilinpäätöksen liitetiedot... 8 14 Jyväskylän Voima Oy Tilinpäätös 2013 Sisältö Hallituksen toimintakertomus... 1 3 Tuloslaskelma... 4 Tase... 5 6 Rahoituslaskelma... 7 Tilinpäätöksen liitetiedot... 8 14 Luettelo kirjanpitokirjoista...15

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 1 TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 Liiketoiminnan muut tuotot 13 728,31 13 839,90 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY TASEKIRJA 31.12.2015 OIKIAN SOLUTIONS OY OIKIAN SOLUTIONS OY 2435594-9 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2017

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2017 Y-tunnus 1993667-7 Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2017 2/16 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös

Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös Tyhjät Excel-lomakkeet löytyvät sivulta: http://yritystutkimusry.fi/?page_id=9 YRITYSTUTKIMUSNEUVOTTELUKUNTA TULOSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2017 2/15 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS JE-Siir to O y Lyhennelmä tilinpäätöstiedoista 2006 Sisältö Hallituksen toimintaker tomus... 2 Tuloslaskelma................ 4 Tase........................ 5 R ahoituslaskelma.............. 6 HALLITUKSEN

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS FINGRID Datahub 8.2.2017 Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 16.02.2016-31.12.2016 FINGRID DATAHUB OY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Hallituksen

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013

Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruorianpuisto Y-tunnus 2036665-9 Tasekirja 31.12.2013 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2013-31.12.2013 Sisällys Sivu Tase 3-4 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: Imatran Golf Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-004 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 30.09.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 26.2.2018 1 (8) Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 01.01.2017-31.12.2017 FINGRID DATAHUB OY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Jyväskylän Voima Oy TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI 1.1.2016-31.12.2016 Sisällys Tilinpäätös Hallituksen toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Luettelo

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot