FIM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FIM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2009"

Transkriptio

1 FIM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2009 Tilikauden tulos positiivinen johtuen osakemarkkinoiden vahvasta kehityksestä ja FIM Sijoitusrahastojen markkinaosuuden kasvusta loppukevään aikana sekä pankkitoiminnan treasury-tuottojen kasvusta Hallinnoitavien varojen määrä kasvoi vuodenvaihteesta noin 1,9 miljardiin euroon (1,5) eli 27 % FIM Sijoitusrahastojen sijoitustoiminta onnistui hyvin FIM laajensi omistuspohjaansa toteuttamalla henkilökunnalle suunnatun osakeannin FIMin liiketoiminnan tuloskunto elpyi alkuvuoden 2009 aikana. Tuloksen kohottivat positiiviseksi osakemarkkinoiden vahva kehitys loppukevään aikana, FIM Sijoitusrahastojen markkinaosuuden kasvu, kustannusten tiukka hallinta ja pankkitoiminnan treasury-tuottojen kasvu joukkovelkakirjamarkkinoiden normalisoitumisen tukemana. Loppuvuonna 2008 käynnistettyjen sopeutustoimien ansiosta kustannuksia saatiin laskettua kannattavan liiketoiminnan edellyttämälle tasolle. Odotettua suurempia kustannussäästöjä kertyi ei-henkilösidonnaisista kulueristä. FIM-konsernin ja FIM Pankki Oy:n vakavaraisuus on hyvä. Avainluvut (miljoonaa euroa) 1-6/09 1-6/08 Muutos 1-12/08 Liiketoiminnan tuotot 16,5 28,4-42 % 42,9 Liiketulos 1,1-3,3 nm. -59,3* Liiketulosprosentti 6,4 % -11,7 % nm. Oma pääoma 46,1 96,0-52 % 43,0 Oman pääoman tuotto (ROE, annualisoitu) 2,4 % -4,4 % -72,8 % Kulu/tuottosuhde 0,94 1,12 2,38 Vakavaraisuussuhdeluku 19,8 % 20,9 % 16,1 % *Vuoden 2008 liiketulos sisältää koko liikearvon alaskirjauksen konsernitaseessa, noin 41 miljoonaa euroa. Alaskirjauksen jälkeen FIMillä ei ole konsernitaseessaan kirjanpidollista liikearvoa. Toimintaympäristö tammi kesäkuussa 2009 Osakemarkkinoilla yli vuoden kestänyt lähes yhtäjaksoinen lasku kääntyi maaliskuun 2009 alussa voimakkaaksi nousuksi, kun taloudesta kantautui ensimmäisiä heikkoja signaaleja maailmantalouden elpymisestä. Talouteen ja yritysten tuloskehitykseen edelleen liittyvä epävarmuus heijastui silti osakemarkkinoiden voimakkaana heiluntana. Valtaosa keskeisistä osakeindekseistä oli kesäkuun 2009 lopussa vuodenvaihteen tasoja korkeammalla. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna osakeindeksimuutokset pysyivät edelleen miinusmerkkisinä. Euromääräisesti ja osinkokorjattuina maailman kehittyneitä osakemarkkinoita kuvaava MSCI World -indeksi nousi tammi-kesäkuussa 5 %, kehittyvien markkinoiden indeksi (MSCI EM) 34 % ja OMX Helsinki Cap -indeksi 15 %. Yhdysvaltojen teollisuusosakkeita kuvaava Dow Jones Industrial Average -indeksi laski alkuvuonna 4 %. Rahastomarkkinoilla vuoden 2009 alkupuolisko oli niin ikään kaksijakoinen. Rahastopääomat laskivat tammihelmikuussa osakekurssien rajun laskun myötä, mutta elpyivät loppukeväällä myönteisen osakemarkkinakehityksen ja rahastoihin virranneiden uusien pääomien myötä. Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen kokonaispääoma kohosi 45,5 miljardiin euroon ( ,3 miljardia euroa), eli 10 %. Sijoitusrahastoyhdistyksen mukaan nettosijoitukset Suomeen rekisteröityihin rahastoihin olivat vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana yhteensä 1,4 miljardia euroa, kun mm. kotitaloudet siirsivät varojaan talletuksista takaisin rahastoihin.

2 Rahamarkkinakorot jatkoivat laskuaan ensimmäisellä vuosipuoliskolla johtuen ennen kaikkea likviditeetin normalisoitumisesta pankkien välisillä lainamarkkinoilla. Rahamarkkinakorot olivat kesäkuun lopussa alhaisimmalla tasolla koko Euroopan rahaliiton aikana, ja esimerkiksi 12 kuukauden euribor-korko noteerattiin kesäkuun 2009 lopussa 1,50 %:iin, kun se oli vuoden 2008 lopussa 3,05 %. Myös pidemmät korot laskivat hieman alkuvuoden aikana, mutta pitkissä koroissa alkuvuoden pohja saavutettiin huhti-toukokuussa. Osakevaihto OMX Helsingin Pörssissä supistui vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla 58 % edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta ja oli 69,4 miljardia euroa (163,6). Keskimääräinen päivävaihto jäi 0,6 miljardiin euroon (1,3). Sijoitustoiminta ja markkinaosuudet tammi kesäkuussa 2009 FIM Rahastojen sijoitustoiminta onnistui alkuvuoden aikana hyvin. FIM Rahastojen keskituottoa kaikkien kulujen jälkeen kuvaava FIM Index tuotti 4 prosenttiyksikköä vertailuindeksiään, eli yksittäisten rahastojen vertailuindeksien hallinnoitavien varojen määrällä painotettua keskiarvoa, paremmin. Hallinnoitavien varojen määrä kohosi osakekurssien noususta ja nettomerkintöjen kasvusta johtuen vuodenvaihteesta noin 1,9 miljardiin euroon. FIMin markkinaosuus Suomeen rekisteröidystä rahastopääomasta kohosi 2,8 %:iin (2,4). Suomeen rekisteröityjen rahastojen nettomerkinnöistä FIM keräsi 9,3 %, ja nettovirta oli Suomen rahastomarkkinalla viidenneksi suurin. Osakerahastojen rahastopääomasta markkinaosuus kohosi vuodenvaihteesta 5,2 %:iin (4,4). FIM on hoidettavalla varallisuudella mitattuna neljänneksi suurin osakerahastojen hoitaja Suomessa. FIM Sijoitusrahastot saivat tunnustusta myös kotimaan markkinoiden ulkopuolella. Thomson Reutersin omistama Lipper jakoi maaliskuun lopulla palkintoja Euroopan parhaille rahastoille. Neljä FIM Rahastoa, FIM Fenno, FIM Real, FIM Unioni ja FIM Varainhoito 30, oli kategorioidensa parhaita kaikista Pohjoismaihin rekisteröidyistä rahastoista. Kyseiset rahastot jatkoivat näin FIMin aiempina vuosina saavuttamien palkintojen sarjaa. FIMin arvopaperivälitystoiminnan markkinaosuus NASDAQ OMX Helsingin pörssissä tammi-kesäkuussa 2009 pieneni hieman kauppojen arvolla mitattuna ja oli 3,9 %, kun se vuoden 2008 alkupuoliskolla oli 4,0 %. Kauppojen määrällä mitattuna vaihto-osuus oli 3,3 %, kun se oli vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana 3,5 %. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana FIMin arvopaperivälitystoiminnassa panostettiin erityisesti valittujen asiakassegmenttien entistä parempaan palveluun ja toimintojen tehostamiseen. Pankkiasiakkaiden talletukset kasvoivat alkuvuoden aikana. Tiliasiakkaita oli kesäkuun lopulla yli ja uusia pankkitilejä avattiin alkuvuoden aikana yli Hallinnoitavat varat ja markkinaosuudet (miljoonaa euroa, lukuun ottamatta markkinaosuuksia) 1-6/09 1-6/08 Muutos 1-12/08 Hallinnoitavat varat (kauden päättyessä) % Rahastopääoma (kauden päättyessä) % 940 Osakerahastojen pääoma (kauden päättyessä) % 447 Markkinaosuus, rahastopääoma (kauden päättyessä) 2,8 % 3,4 % 2,4 % Markkinaosuus, osakerahastot (kauden päättyessä) 5,2 % 6,8 % 4,4 % Nettomerkinnät, rahastot Nettomerkinnät, osakerahastot Markkinaosuus, eurovolyymi (NASDAQ OMX Helsinki) 3,9 % 4,0 % 4,1 % Markkinaosuus, kauppojen lukumäärä (NASDAQ OMX Helsinki) 3,3 % 3,5 % 3,7 %

3 Tammi kesäkuu 2009 tuotot, tulos ja tase (tammi kesäkuu 2008 vertailuluku) FIMin liiketoiminnan kannattavuus elpyi alkuvuoden 2009 aikana. FIM-konsernin liiketoiminnan tuotot olivat tammikesäkuussa ,5 miljoonaa euroa. Kasvua oli 2,0 miljoonaa euroa vuoden 2008 toiseen vuosipuoliskoon verrattuna. Liiketoiminnan tuotot laskivat 42 % vuoden 2008 tammi-kesäkuun tuottoihin (28,4) verrattuna. Konsernin kulut tammi-kesäkuussa 2009 olivat 15,4 miljoonaa euroa, eli 51 % pienemmät kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana (31,7). Konsernin kustannustehokkuutta parantavien toimenpiteiden vaikutukset näkyivät alentuneina kustannuksina pääosin jo ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Täysimääräisesti kustannussäästöt vaikuttavat vuoden 2009 toisella vuosipuoliskolla. FIM-konsernin liiketulos oli tammi-kesäkuussa ,1 miljoonaa euroa (-3,3) ja katsauskauden tulos 0,5 miljoonaa euroa (-2,2). Katsauskauden verot, 0,5 miljoonaa euroa, sisältävät 0,3 miljoonaa euroa edellisiin tilikausiin kohdistuvaa veroa. FIM-konsernin taseen loppusumma oli 269,4 miljoonaa euroa (413,9). Konsernin oma pääoma oli 46,1 miljoonaa euroa (96,0) ja Basel II -säännösten mukainen vakavaraisuussuhdeluku 19,8 % (20,9). Henkilöstö FIM-konsernin palveluksessa oli katsauskauden lopussa 190 henkilöä. Joulukuun 2008 lopussa työsuhteessa olevan henkilöstön määrä oli 255. Henkilömäärää alensivat vuoden 2008 lopulla lopetettujen liiketoimintojen myötä poistuneet ja yt-neuvottelujen myötä irtisanotut henkilöt. Henkilöstöluvut on ilmoitettu kokoaikaisiksi muutettuina. FIM laajensi omistuspohjaansa FIM laajensi omistuspohjaansa toteuttamalla henkilökunnalle suunnatun osakeannin huhtikuun alussa. Anti ylimerkittiin, ja FIMin omistajina on annin jälkeen yli 150 fimiläistä. Osakkeet ja osakepääoma FIM Oyj:n osakepääoma oli ,37 euroa. Yhtiön osakekanta koostuu yhdestä osakesarjasta. Osakemäärä nousi suunnatun osakeannin toteuttamisen jälkeen osakkeeseen. Yhtiöllä oli 156 osakkeenomistajaa , ja yhtiön hallussa oli katsauskauden päättyessä omaa osaketta. Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset FIM Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Yhtiökokous vahvisti vuoden 2008 tilinpäätöksen, joka sisälsi tuloslaskelman, rahoituslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen. Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Hallituksessa olivat Timo T. Laitinen (puheenjohtaja), Niklas Geust, Vesa Honkanen, Esa Rautalinko ja Jussi Sokka. Yhtiökokous päätti, ettei tilikaudelta 2008 jaeta osinkoa. Yhtiökokous päätti alentaa ylikurssirahastoa siirtämällä koko ylikurssirahaston sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Yhtiön hallitukseen valittiin varsinaisessa yhtiökokouksessa Niklas Geust, Vesa Honkanen, Markku Kaloniemi, Lasse Kurkilahti, Timo T. Laitinen, Esa Rautalinko ja Jussi Sokka. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Timo T. Laitisen. Varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta suunnatusti sekä yhdestä tai useammasta suunnatusta osakeannista, joissa luovutetaan yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutukset ovat voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään asti. Riskienhallinta FIM-konsernin omien osakesalkkujen delta-arvo oli 0,6 miljoonaa euroa (0,6 miljoonaa euroa ). Markkinahintojen 20 %:n yleinen lasku aiheuttaisi tiliasemaan 0,1 miljoonan euron negatiivisen tulosvaikutuksen (0,1 miljoonaa euroa ). Osakesalkkujen riskinottotaso on pidetty edelleen hyvin maltillisena läpi tarkasteluajanjakson.

4 FIM-konsernin treasury-toiminnon rahoitustoiminnan ja kaupintasalkun yhteenlaskettu korkoriski (prosenttiyksikön muutos markkinakoroissa) oli 0,4 miljoonaa euroa (0,6 miljoonaa euroa ). Konsernin likviditeettiasema ja maksuvalmius on säilynyt edelleen erittäin vahvana, ja sijoituspolitiikan ja maksuvalmiusreservin suhteen noudatetaan erittäin varovaista linjausta. Edellisen tilikauden päättyessä ( ) FIMin taseessa ollut välitysasiakkaan merkittävä kauppahintasaaminen on kokonaisuudessaan poistunut, eikä FIMillä ole enää saamisia kyseiseltä asiakkaalta. Lisäksi edellisen tilikauden päättyessä FIMin välitysasiakkaan johdannaispositioon kohdistunut merkittävä vakuusvajesaaminen on poistunut position pienennyttyä ja asiakkaan toimitettua vaadittavan määrän käteisvakuutta FIMille. FIMille ei syntynyt luottotappioita katsauskaudella. FIM-konsernin ja FIM Pankki Oy:n vakavaraisuusasema on säilynyt edelleen vahvana ja asetettujen tavoitteiden puitteissa. Konsernin vakavaraisuussuhdeluku oli 19,8 % (16,1 % ) ylittäen selvästi viranomaisten asettaman 8 %:n vähimmäisvaatimuksen. FIM Pankki Oy on Suomen vakavaraisimpia pankkeja, vakavaraisuussuhdeluku oli 21,1 % (17,3 % ). Vakavaraisuussuhdeluku halutaan pitää jatkossakin vahvana, jotta voidaan varautua toiminnan kasvun ja ulkoisen liiketoimintaympäristön muutosten aiheuttamiin pääomatarpeisiin. FIM-konsernin merkittävin yksittäinen riski on sen liiketoiminnan tuottojen riippuvuus ulkoisen toimintaympäristön muutoksista ja osakemarkkinoihin liittyvistä tekijöistä yleisesti. Vakavaraisuus (1 000 euroa) Omat varat Ensisijaiset Toissijaiset Omien varojen vähimmäisvaatimus Luotto- ja vastapuoliriskin omien varojen vaatimus Saamiset luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä Saamiset yrityksiltä Vähittäissaamiset Muut erät Markkinariskin omien varojen vaatimus Korkosopimusten positioriski Osakkeiden positioriski Valuuttakurssiriski Operatiivisen riskin omien varojen vaatimus Omien varojen ylijäämä Vakavaraisuussuhdeluku, % 19,8 20,9 16,1

5 Oikeudenkäynnit FIM Oyj:llä oli katsauskauden päättyessä yksi merkittävä avoin oikeudenkäynti, niin sanottu Uoti-tapaus. Asian käsittelyä jatketaan Helsingin hovioikeudessa Korkeimman oikeuden antaman ratkaisun perusteella. Tulevaisuudennäkymät Suhdanneherkkyys kuuluu sijoituspalvelutoiminnan erityispiirteisiin ja FIMin liiketoiminnalle on ominaista voimakas riippuvuus kansainvälisten arvopaperimarkkinoiden kehityksestä. Vaikka reaalitalouden pohjaa ei ole ilmeisesti vielä saavutettu, hyötyi FIM kevättä ja kesää 2009 leimanneesta osakemarkkinoiden voimakkaasta noususta. Uskomme FIMin hyötyvän markkinapositiostaan ja tuotepaletistaan myös loppuvuoden aikana. Toteutettujen sopeuttamistoimien myötä alentuneet kustannukset näkyvät täysipainoisesti vuoden toisella vuosipuoliskolla. Mikäli osakemarkkinat eivät heikkene olennaisesti nykytasoiltaan, odotamme FIMin vuoden 2009 tuloksesta positiivista. Helsinki, 27. elokuuta 2009 FIM Oyj Hallitus Lisätietoja Johannes Schulman, toimitusjohtaja, puh. (09) Marko Hyvärinen, CFO, puh. (09) Anssi Partanen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, puh. (09) Jakelu Keskeiset tiedotusvälineet

6 TAULUKOT FIM Oyj Konsernituloslaskelma, eur Korkotuotot Korkokulut Korkokate Palkkiotuotot Palkkiokulut Nettopalkkiotuotot Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien arvopapereiden nettotuotot Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot Tuotot yhteensä Hallintokulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Osakepalkitseminen Muut hallintokulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut Kulut yhteensä Liiketulos Tuloverot

7 KATSAUSKAUDEN TULOS Jakautuminen Emoyhteisön omistajille Vähemmistölle Laajennettu tuloslaskelma, eur Katsauskauden tulos Muut laajan tuloksen erät Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä Käyvän arvon rahaston muutos KATSAUSKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ Jakautuminen Emoyhteisön omistajille Vähemmistölle FIM Oyj Konsernitase, eur VARAT Saamiset luottolaitoksilta Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät arvopaperit Myytävissä olevat rahoitusvarat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Muut varat Siirtosaamiset ja maksetut ennakot Laskennalliset verosaamiset Varat yhteensä VELAT JA OMA PÄÄOMA VELAT Velat luottolaitoksille Velat yleisölle ja julkisyhteisöille

8 Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat Muut velat Siirtovelat ja saadut ennakot Velat yhteensä OMA PÄÄOMA Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Oma pääoma yhteensä Velat ja oma pääoma yhteensä Vakuudet ja vastuusitoumukset, eur Annetut vakuudet Kaupankäynti- ja johdannaisvakuudet Pantatut arvopaperit Rahavakuus Leasing- ja muut vuokravastuut Ei-peruutettavissa olevien leasing- ja muiden vuokrasopimusten perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat Käyttöleasingmaksut Alle 1 vuosi vuotta Yhteensä Toimitilojen vuokrasopimukset Alle 1 vuosi vuotta Yhteensä Muut vuokravakuudet Vuokrasopimuksien vakuudet Taseen ulkopuoliset sitoumukset Käyttämättömät luottolimiitit

9 Johdannaissopimukset Korkojohdannaiset Nimellisarvo Käypä arvo Nimellisarvo Käypä arvo Nimellisarvo Käypä arvo Termiinisopimukset Osakejohdannaiset Termiinisopimukset Ostetut Myydyt Optiosopimukset Ostetut Asetetut Valuuttajohdannaiset Termiinisopimukset Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Oman pääoman tuotto, % (annualisoitu) 2,4-4,4-72,8 Kulu-tuotto -suhde 0,94 1,12 2,38 Vakavaraisuussuhdeluku, % 19,8 20,9 16,1 Oman pääoman tuotto, % (liikevoitto/ -tappio - verot) X 100 oma pääoma + vähemmistöosuus (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Kulu-tuotto -suhde hallintokulut+ poistot ja arvonalentumiset + liiketoiminnan muut kulut rahoituskate + nettopalkkiotuotot + kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien arvopapereiden nettotuotot + myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot + liiketoiminnan muut tuotot Vakavaraisuussuhdeluku, % omat varat yhteensä X 100 riskipainotetut vastuut yhteensä

10 Tämän osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet vastaavat vuoden 2008 tilinpäätöksen laadintaperiaatteita. Lisäksi osavuosikatsauksessa on sovellettu ensimmäistä kertaa IAS1-standardin mukaista laajaa tuloslaskelmaa. Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

FIM-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2009

FIM-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2009 FIM-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2009 Vuoden 2009 liiketulos oli 6,5 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tuotot 37,8 miljoonaa euroa. FIMin kaikki liiketoiminnot, varainhoito, pääomamarkkinat, vähittäispankki

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö

Lisätiedot

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 Yleistä Vuosi 2004 on yhtiön kolmastoista toimintavuosi. Yhtiö on kansainväliseen ABN AMRO - pankkikonserniin kuuluvan ruotsalaisen Alfred Berg

Lisätiedot

FIM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2013

FIM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI KESÄKUU 2013 FIM-KONSERNIN TAMMI KESÄKUU 2013 Vuoden 2013 tammi kesäkuun liiketulos oli -0,8 miljoonaa euroa (0,6 miljoonaa euroa tammi kesäkuussa 2012) ja liiketoiminnan nettotuotot 14,6 miljoonaa euroa (16,7). FIM-konsernin

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

Tammi-joulukuu Op-ryhmä Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3. VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä 31.12.2005 238 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 29 700 Asiakkaita 3,9

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006 Tammi-maaliskuu 2006 31.3.2006 236 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 30 800 Asiakkaita 4,0 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti: TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021

Lisätiedot

FIM OYJ ). Henkilökunnasta 95. jäsenenä. Kesäkuun. Avainluvut 1 12/2010. Muutos. 44,6 Liiketulos 22,4 -6,0 % (miljoonaa euroa) 4,3 21,1 5,7

FIM OYJ ). Henkilökunnasta 95. jäsenenä. Kesäkuun. Avainluvut 1 12/2010. Muutos. 44,6 Liiketulos 22,4 -6,0 % (miljoonaa euroa) 4,3 21,1 5,7 FIM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 211 Vuoden 211 tammi-kesäkuun liiketulos oli 4,33 miljoonaa euroa (5,7 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 21) ja liiketoiminnan nettotuotot 21,11 miljoonaa euroa

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

FIM-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2010

FIM-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2010 FIM-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2010 Vuoden 2010 liiketulos oli 10,8 miljoonaa euroa (6,5 miljoonaa euroa vuonna 2009) ja liiketoiminnan nettotuotot 44,6 miljoonaa euroa (37,8). Asiakasliiketoiminta kehittyi

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa :

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa : TÄYDENNYS 4/18.11.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00%

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005 Tammi-kesäkuu 2005 OP-ryhmä 30.6.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset. TÄYDENNYS 6/10.11.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 40,0 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 41,4 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä 31.3.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUKSEEN 2019

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUKSEEN 2019 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUKSEEN 2019 Konsernin keskeiset tunnusluvut* *Osakekohtaisissa tunnusluvuissa on huomioitu 4.7.2019 rekisteröidyt osakkeet, jotka ovat olleet maksettuna katsauskauden

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 9.8.2011 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2011 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 0,8 miljoonaan euroon (5,0).

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2009 Tammi-joulukuu 2009 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotisaikasarjat Sisällysluettelo Avainlukuja

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2010

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2010 Tammi-maaliskuu 2010 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym Sisällysluettelo Tuote- ja palvelukehitys Tukitoiminnot

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008 Tammi-kesäkuu 2008 Avainlukuja 1-6/2008 1-6/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 359 523-31 1 005 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 320 345-7 706 Vahinkovakuutus 40 83-52 181 Henkivakuutus 34

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2005 PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2005 Yleistä Vuosi 2005 on yhtiön neljästoista toimintavuosi. Yhtiö on kansainväliseen ABN AMROpankkikonserniin kuuluvan ruotsalaisen Alfred Berg Holding

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 3/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot