Kunnanjohtajan viran täyttäminen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanjohtajan viran täyttäminen"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanjohtajan viran täyttäminen Khall 271 Kärsämäen kunnanjohtaja Riitta Hokkanen jää vanhuuseläkkeelle lukien ja kunnanhallitus on myöntänyt hänelle eron kunnanjohtajan virasta anomuksen mukaisesti. Kunnan johtamisjärjestelmästä on säädetty uudessa voimaan tulevassa kuntalaissa. Kuntalain 38 :n mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Valtuusto voi päättää, että kunnanjohtajan sijasta kuntaa johtaa pormestari. Kunnanjohtajan viran lakisääteisyydestä johtuen virka tulee täyttää huolimatta mahdollisista kuntarakennetta koskevista ratkaisuista. Kuntalain 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan. Kuntalain 42 :n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Kärsämäen kunnan hallintosäännön 17 :n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Viran, johon valtuusto valitsee viranhaltijan, julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus. Kunnanhallitus päättää, että Kärsämäen kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus kunnallishallinnon johtamistehtävissä luetaan eduksi. Kunnanhallitus päättää julistaa Kärsämäen kunnanjohtajan viran julkisesti haettavaksi, siten että haku päättyy klo 13:00. Virkaan valittavalta edellytetään hyvää perehtyneisyyttä kunnallishallintoon ja -talouteen sekä kokemusta vaativista johtamistehtävistä. Virkaan voidaan valita kelpoisuusehdot täyttävä henkilö, joka on ennen vaalin suorittamista antanut suostumuksensa virkaan. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana virkana ja virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

2 Kärsämäen kunnan ja kunnanjohtajan välille laaditaan johtajasopimus. Viranhakuilmoitus on liitteenä. Khall 311 Yksimielisesti hyväksyttiin. Kunnanjohtajan virkaan ovat hakeneet seuraavat henkilöt: - Ahokangas Markus, DI, ratkaisukonsultti/ maanviljelijä, Nivala - Alaheikka Risto, KTM, Senior Industrial Advisor, Tornio - Harju Mauno, FT, Jyväskylä - Jussila Esa, HTL, DI, toimitusjohtaja, Haapavesi - Laaksonen Raimo, KTM, Turku - Ranto Mauno, HTM, vs. hallintopäällikkö, Kärsämäki - Sageström-Lintula Satu, TtT, yksikön johtaja, Janakkala ja lisäksi suos tu muk sen sa antoi Maaninka Rauno, OTM, hallinto- ja talousjohtaja, Oulu. Kaikki virkaa hakeneet ja suostumuksensa antanut ovat suorittaneet ylemmän korkeakoulutkinnon. Yhdistelmä on oheismateriaalina. Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen kunnanjohtajan virkaan hakeneet ja suos tu muk sen antaneen. Kunnanhallituksen ylimääräisessä kokouksessa päätetään haas tatte luun kutsuttavat. Yksimielisesti hyväksyttiin. Khall Edellisten lisäksi hallintotieteiden tohtori Matti Muukkonen Espoosta on anta nut suostumuksensa virkaan. Yhdistelmä on oheismateriaalina. Kunnanhallitus päättää haastatteluun kutsuttavat. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti kutsua haastatteluun seuraavat henkilöt: Risto Alaheikka, Esa Jussila, Matti Muukkonen ja Mauno Ranto.

3 Khall 25 Merk. henkilöhakukonsultti Ilpo Niemelä Personell Groupista oli asian tun tija na läsnä tämän pykälän osalta. Kunnanhallitus suorittaa haastattelun Kunnanjohtaja täydensi päätösehdotustaan keskustelun aikana. Kunnanjohtajan täydennetty päätösehdotus: Kunnanhallitus suorittaa haastattelun ja päättää soveltuvuusarviointeihin kut sut ta vat henkilöt. Anne Ruha esitti, että soveltuvuusarviointeihin kutsutaan kaksi virkaa tavoit te le vaa henkilöä. Jaana Salo kannatti Ruhan esitystä. Raija Aulis esitti, että soveltuvuusarviointeihin kutsutaan kolme virkaa tavoit te le vaa henkilöä. Aino Jussila kannatti Auliksen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi toisistaan poikkeavaa kannatettua esi tys tä, joten kunnanhallituksen on äänestettävä. Äänestystavaksi valittiin pu heen joh ta jan esityksestä yksimielisesti nimenhuuto. Puheenjohtaja teki äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat Anne Ruhan esi tys tä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Raija Auliksen esitystä ää nes tä vät "EI". Kunnanhallitus hyväksyi äänestysesityksen. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 "JAA" ääntä ja 2 "EI" ääntä. Ari Mikko la, Pauli Ojalehto, Satu Pinola, Anne Ruha ja Jaana Salo äänestivät "JAA". "EI" äänen antoivat Raija Aulis ja Aino Jussila. Puheenjohtaja to tesi, että suoritetun äänestyksen perusteella kunnanhallitus on hyväksynyt Anne Ruhan esityksen. Puheenjohtaja ehdotti, että haastetelluista soveltuvuusarviointeihin kut sut tavat valitaan suljetulla lippuäänestyksellä, äänestyslippuun kirjoitetaan kaksi eh dok kai ta vastaavaa numeroa ja että pöytäkirjantarkastajat toimivat ään tenlas ki joi na. Kunnanhallitus hyväksyi äänestysehdotuksen yksimielisesti. Ehdokkaat soveltuvuusarviointeihin numeroitiin seuraavasti: Mauno Ranto: 2 Esa Jussila: 3 Matti Muukkonen: 4 Risto Alaheikka 5

4 Kunnansihteeri jakoi äänestysliput. Suoritetun äänestyksen jälkeen pöy tä kirjan tar kas ta jat suorittivat ääntenlaskennan. Suoritetussa äänestyksessä sai Esa Jussila 7 ääntä, Matti Muukkonen 4 ääntä, Mauno Ranto 3 ääntä ja Risto Alaheikka 0 ääntä. Puheenjohtaja totesi, että suoritetun äänestyksen perusteella kunnanhallitus on päättänyt kutsua soveltuvuusarviointeihin Esa Jussilan ja Matti Muuk kosen. Kunnanhallitus haastatteli Risto Alaheikan, Esa Jussilan, Matti Muukkosen ja Mauno Rannon. Kunnanhallitus päätti äänin 5-2, että soveltuvuusarvioinnit järjestetään kahdelle henkilölle. Kunnanhallitus päätti suoritetun äänestyksen perusteella kutsua soveltuvuusarviointiin Esa Jussilan ja Matti Muukkosen. Khall Merk. henkilöhakukonsultti Ilpo Niemelä Personell Groupista oli asian tun tija na läsnä tämän pykälän osalta. Kokous keskeytettiin lounastauon ajaksi klo 12:05, kokousta jatkettiin klo 13:10. Riikka Manninen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 15:54. Kunnanhallitus on kokouksessaan , 25, valinnut suljetulla lip puää nes tyk sel lä haastatelluista soveltuvuusarviointeihin kutsuttavat henkilöt. Ky sees sä ei ole ollut lopullinen henkilövalinta, eli vaali joten kun nan hal lituk sen olisi tullut toimittaa Kuntalain 59 :n mukaisesti avoin äänestys. Päätös tä tehtäessä on syntynyt menettelyvirhe. Hallintolain 50 :n mukaisesti viranomainen voi poistaa virheellisen pää töksen sä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätöstä tehtäessä on tapahtunut menet te ly vir he. Kunnanhallitus päättää poistaa tekemänsä päätöksen so veltu vuus ar vioin tei hin kutsutuista henkilöistä virheellisenä ja päättää so vel tuvuus ar vioin tei hin kutsuttavat 2 henkilöä. ----

5 Raija Aulis esitti, että soveltuvuusarviointeihin kutsutaan Mauno Ranto ja Esa Jussila. Aino Jussila kannatti Auliksen esitystä. Anne Ruha esitti, että soveltuvuusarviointeihin kutsutaan Matti Muukkonen ja Esa Jussila. Satu Pinola kannatti Ruhan esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi toisistaan poikkeavaa kannatettua esitystä, joten kunnanhallituksen on äänestettävä. Äänestystavaksi valittiin puheenjohtajan esityksestä yksimielisesti nimenhuuto. Puheenjohtaja teki äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat Raija Auliksen esitystä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Anne Ruhan esitystä äänestävät "EI". Kunnanhallitus hyväksyi äänestysesityksen. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 3 "JAA" ääntä ja 4"EI" ääntä. Raija Aulis, Pauli Ojalehto ja Aino Jussila äänestivät "JAA". "EI" äänen antoivat Satu Pinola, Anne Ruha, Jaana Salo ja Ilkka Saari. Puheenjohtaja totesi, että suoritetun äänestyksen perusteella kunnanhallitus on hyväksynyt Anne Ruhan esityksen. Khall 60 Kunnanhallitus päätti poistaa tekemänsä päätöksen soveltuvuusarviointeihin kutsutuista henkilöistä virheellisenä ja päätti äänin 4-3 kutsua soveltuvuusarviointeihin Matti Muukkosen ja Esa Jussilan. Soveltuvuusarviointien tulokset on esitetty kunnanhallituksen jäsenille ja valtuuston puheenjohtajistolle ja valtuutetuille Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se: 1. toteaa, että kaikki hakijat ja suostumuksensa antaneet täyttivät hakemuksissa antamiensa tietojen perusteella viran kelpoisuusehdot, 2. päättää suorittaa kunnanjohtajan viran vaalin kunnanjohtajan virkaan lukien, 3. toteaa, että valinta perustuu Suomen perustuslain 125 :n 2 momentin mukaisiin yleisiin nimitysperusteisiin: taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto sekä hakijoiden koulutukseen, työkokemukseen, henkilökohtaisiin ominaisuuksiin sekä haastatteluissa saatuun vaikutelmaan soveltuvuudesta Kärsämäen kunnanjohtajan tehtävään sekä soveltuvuusarvioinnin tuloksiin, 4. toteaa, että virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa, 5. päättää, että valinta on siten ehdollinen, että virkaan valitun on ennen

6 viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, 6. toteaa, että kunnanjohtajan kanssa laaditaan erillinen johtajasopimus, jonka kunnanhallitus valmistelee ja valtuusto hyväksyy sen. Yksimielisesti hyväksyttiin. Valt 18 Viranhakuilmoitus liitteenä 6 Valt. 18 / Oheismateriaalina yhdistelmä hakijoista ja suostumuksensa antaneista kunnan joh ta jan virkaan. Puheenjohtajan avattua keskustelun Eero Pesonen esitti, että kun nan joh ta jan virkaan valitaan Esa Jussila. Aimo Remes esitti, että kunnanjohtajan virkaan valitaan Mauno Ranto. Mar jat ta Seppä kannatti Remeksen esitystä. Timo Flankkila esitti, että kunnanjohtajan virkaan valitaan Matti Muuk konen. Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että koska valtuusto ei ollut yk si mie li nen vaalista, on valtuuston toimitettava kunnanjohtajan viran vaa li. Puheenjohtaja esitti, että virkavaali suoritetaan suljetuin lipuin ja ään ten laski joi na toimivat kokouksen pöytäkirjantarkastajat. Puheenjohtajan esitys hyväk syt tiin yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi, että vaali suoritetaan nimenhuutojärjestyksessä, ää nestys paik ka na toimii puhujankoroke. Ääntenlaskijat jakavat valtuutetuille vaali li put, vaalilippuun kirjoitetaan ehdokkaan etu- ja sukunimi. Lippu tai te taan kahtia ja laitetaan vaaliuurnaan. Suoritetussa vaalissa annettiin ääniä seuraavasti: - Esa Jussila 11 ääntä - Mauno Ranto 8 ääntä - Matti Muukkonen 2 ääntä Puheenjohtaja totesi, että valtuusto on valinnut kunnanjohtajan virkaan Esa Jus si lan. Puheenjohtaja avasi keskustelun kunnanhallituksen esityksen kohdista 3-6. Puheenjohtajan avattua keskustelun kunnanhallituksen esityksen kohdasta 6. esitti Aimo Remes, että kunnanjohtajan kanssa ei vielä laadita joh ta ja so pimus ta. Remeksen esitys raukesi kannattamattomana.

7 Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen päätösehdotuksen ja valitsi toimitetussa kunnajohtajan viran vaalissa kunnanjohtajan virkaan Esa Jussilan.

Kunnanjohtajan viran täyttäminen

Kunnanjohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 271 09.11.2015 Kunnanhallitus 311 21.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Kunnanhallitus 25 22.01.2016 Kunnanhallitus 30 26.01.2016 Kunnanhallitus 60 22.02.2016 Kunnanjohtajan viran täyttäminen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 35 Kunnanhallitus 26.01.2016 AIKA 26.01.2016 klo 20:45-20:53 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 27 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus 271 09.11.2015 Kunnanhallitus 311 21.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Kunnanhallitus 25 22.01.2016 Kunnanhallitus 30 26.01.

Kunnanhallitus 271 09.11.2015 Kunnanhallitus 311 21.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Kunnanhallitus 25 22.01.2016 Kunnanhallitus 30 26.01. Kunnanhallitus 271 09.11.2015 Kunnanhallitus 311 21.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Kunnanhallitus 25 22.01.2016 Kunnanhallitus 30 26.01.2016 Kunnanjohtajan viran täyttäminen Khall 271 Kärsämäen kunnanjohtaja

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 35 Kunnanhallitus 22.01.2016 AIKA 22.01.2016 klo 09:30-16:50 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta.

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta. Kunnanhallitus 95 02.03.2015 Kunnanhallitus 151 20.04.2015 Kunnanhallitus 158 27.04.2015 Kunnanvaltuusto 41 29.04.2015 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 1921/01.01.01.01/2015 KHAL 02.03.2015 95 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta.

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta. Kunnanhallitus 95 02.03.2015 Kunnanhallitus 151 20.04.2015 Kunnanhallitus 158 27.04.2015 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 1921/01.01.01.01/2015 KHAL 02.03.2015 95 Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan virka tulee avoimeksi alkaen.

Kaupunginjohtajan virka tulee avoimeksi alkaen. Kaupunginhallitus 62 01.03.2010 Kaupunginhallitus 104 26.04.2010 Kaupunginhallitus 114 19.05.2010 Kaupunginhallitus 124 31.05.2010 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2010 Kaupunginvaltuusto 44 29.06.2010 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 2 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 5 KUNNANHALLITUS 11/2016

Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 2 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 5 KUNNANHALLITUS 11/2016 REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 11/2016 ASIALISTA Aika: Keskiviikko 29.6.2016 klo 19.30 19.45 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Nyman Teuvo, pja Muhonen Kirsi, 2. vpja Järvelä Eila, j Mäntypuro

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta.

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta. Kaupunginhallitus 303 25.08.2014 Kaupunginhallitus 420 17.11.2014 Kaupunginvaltuusto 129 08.12.2014 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 414/04.042/2014 KAUPHALL 25.08.2014 303 Seloste Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanhallitus 58 20.03.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 17/2016. Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN Aika: Tiistai klo Paikka: Kunnantalo, valtuustosali

KUNNANHALLITUS 17/2016. Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN Aika: Tiistai klo Paikka: Kunnantalo, valtuustosali REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 17/2016 ASIALISTA Aika: Tiistai 8.11.2016 klo 20.45 20.50 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Nyman Teuvo, pja Muuttola Markus, 1. vpja Muhonen Kirsi, 2. vpja Järvelä

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Askolan kunnan ja kunnanjohtajan välille laaditaan johtajasopimus.

Askolan kunnan ja kunnanjohtajan välille laaditaan johtajasopimus. Kunnanhallitus 163 10.08.2016 Kunnanhallitus 173 22.08.2016 Kunnanhallitus 190 21.09.2016 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN KHALL 163 Valmistelija: vt.hallintojohtaja Kunnanhallitus on 6.6.2016 129 päättänyt

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 52

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 52 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 52 Valtuusto 14.04.2014 AIKA 14.04.2014 klo 19:00-19:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran.

Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran. Kunnanhallitus 198 05.10.2015 Kunnanhallitus 213 26.10.2015 Kunnanhallitus 249 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 14.12.2015 Kehityspäällikön virka - virkavaali (ohm. 27) Khall 05.10.2015 198 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan valinta 265/ /2017. Kh

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan valinta 265/ /2017. Kh Kaupunginhallitus 6 12.12.2017 Kaupunginvaltuusto 3 18.12.2017 Kaupunginjohtajan valinta 265/01.01.01/2017 Kh 12.12.2017 6 Valmistelija: Hallintojohtaja, vs. henkilöstöpäällikkö Toni Leppänen, puh. 06

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 Valtuusto 62 26.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

4 että hakuilmoitus julkaistaan -sivustolla,

4 että hakuilmoitus julkaistaan  -sivustolla, Kunnanhallitus 8..06 Kunnanhallitus..06 Talousjohtajan virka, vakanssinro 0000000; uusintahaku 7/0.0.00/06 Kunnanhallitus..06 8 Kunnanhallitus 7.0.06 Talousjohtaja Anne Arvola on irtisanoutunut virastaan

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Kunnanhallitus 46 05.06.04 Talousjohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 0.0.04 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 76 04.04.2016 Kunnanhallitus 78 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 21 11.04.2016 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 30/01.02/2016 KHALL 76 (Valmistelija kunnanhallituksen pj. Jaakko Hänninen, puh.

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta.

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta. Kaupunginhallitus 303 25.08.2014 Kaupunginhallitus 420 17.11.2014 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 414/04.042/2014 KAUPHALL 25.08.2014 303 Seloste Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti

Lisätiedot

Oheismateriaalina on hakuilmoitus.

Oheismateriaalina on hakuilmoitus. Hallitus 13 26.01.2015 Hallitus 36 30.03.2015 Hallitus 46 28.04.2015 Hallitus 59 18.05.2015 Valtuusto 6 27.05.2015 KUNTAYHTYMÄN TOIMITUSJOHTAJAN VIRKA Hallitus 13 Valmistelu: Toimitusjohtaja 20.1.2015

Lisätiedot

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa.

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa. Kunnanhallitus 148 02.05.2016 Kunnanhallitus 244 22.08.2016 Kunnanhallitus 254 05.09.2016 Kunnanhallitus 271 19.09.2016 Valtuusto 76 28.09.2016 Kunnanjohtajan rekrytoinnin käytännön järjestelyt 3940/02.022/2016

Lisätiedot

Maakuntajohtajan virka

Maakuntajohtajan virka Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

385 Kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan viran täyttäminen

385 Kasvatus- ja sivistystoimenjohtajan viran täyttäminen Tuusulan kunta Pöytäkirja 24/2017 1 (12) Aika 04.09.2017, klo 17:00-17:08 Paikka Tuusulan kunnantalo Käsitellyt asiat 383 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 384 Pöytäkirjan tarkastus 385 Kasvatus-

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Sivistysjohtajan viran ja viransijaisuuden täyttäminen / haastattelut / valinta/ virkavaalin vahvistaminen

Sivistysjohtajan viran ja viransijaisuuden täyttäminen / haastattelut / valinta/ virkavaalin vahvistaminen Kunnanhallitus 218 05.06.2017 Valtuusto 48 15.06.2017 Kunnanhallitus 267 07.08.2017 Kunnanhallitus 279 21.08.2017 Kunnanhallitus 290 04.09.2017 Valtuusto 57 26.09.2017 Kunnanhallitus 346 23.10.2017 Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/ /2016 KHALL

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/ /2016 KHALL Kaupunginhallitus 311 07.10.2016 Kaupunginvaltuusto 72 31.10.2016 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/01.01.01/2016 KHALL 07.10.2016 311 Kaupunginjohtajan virka on tullut avoimeksi, kun kau pun gin

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 17.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Hallitus 86 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015 MUONION-ENONTEKIÖN ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kokousaika To 29.10.2015 klo 19.00 19.32 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Muonion kunnasta: Hietala Kosti, I vpj. Kangosjärvi Ulla-Maija

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Maanantai 15.2.2016 klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2017 KOKOUSAIKA 30.01.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302 267 12.10.2010 295 26.10.2010 324 10.11.2010 341 16.11.2010 33 01.02.2011 Ii-instituutti-liikelaitoksen johtajan viran perustaminen ja viran aukijulistaminen/virkavalinnan valmistelu/viran vaali/virkavaalin

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 388 389

Lisätiedot

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Kemijärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 31.3.2015 32 valinnut kaupunginjohtajan virkaan Atte Rantasen.

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 15. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Seppo Alatörmänen

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 15. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Seppo Alatörmänen ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 15. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 9.10.2017 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Janne Näkkäläjärvi

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINVALTUUSTO Kaupunginjohtajan valinta

KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINVALTUUSTO Kaupunginjohtajan valinta KAUPUNGINHALLITUS 432 07.11.2016 KAUPUNGINHALLITUS 509 12.12.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 171 19.12.2016 Kaupunginjohtajan valinta 1355/01.0101.010101/2016 KH 432 Raahen kaupunginjohtajan virka oli haettavana

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran

Lisätiedot

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti.

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti. 130 05.11.2012 48 11.02.2013 104 08.04.2013 111 06.05.2013 Perusturvajohtajan virkavaali Khall 05.11.2012 130 On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: 1.2.2012 alkaen. kunnan johtoryhmän jäsen. Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Hallintojohtajan viran täyttäminen

Hallintojohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 35 03.02.2015 Kunnanhallitus 70 10.03.2015 Kunnanhallitus 109 12.05.2015 Kunnanvaltuusto 28 20.05.2015 Kunnanhallitus 143 23.06.2015 Hallintojohtajan viran täyttäminen 268/01.01.04/2014

Lisätiedot

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Kunnanhallitus 159 20.06.2016 Kunnanhallitus 191 22.08.2016 Kunnanhallitus 198 31.08.2016 Kunnanhallitus 220 19.09.2016 Kunnanvaltuusto 37 03.10.2016 Talousjohtajan viran täyttäminen/ktm, FT Henri Ruotsalainen

Lisätiedot

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi.

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi. Kaupunginhallitus 255 29.08.2017 Kaupunginhallitus 319 09.10.2017 Kaupunginhallitus 341 24.10.2017 Teknisen johtajan virka 1405/03.05/2017, 1029/03.05/2016 KH 29.08.2017 255 Kaupunginhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä Yhtymähallitus 21 25.01.2012 Yhtymävaltuusto 6 29.02.2012 Yhtymähallitus 62 11.04.2012 Yhtymähallitus 97 15.05.2012 Yhtymävaltuusto 13 23.05.2012 Kuntayhtymän johtajan virka 18/01/01/2012 YhtHall 21 25.1.2012

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 256 18.11.2014 Kunnanhallitus 54 17.02.2015 Teknisen johtajan viran täyttäminen KHALL 256 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.09.2014 201 julistaa teknisen johtajan viran

Lisätiedot

Valtuusto päätti valita Aapo Pispan kunnanjohtajan virkaan lukien. Pispa ilmoitti , että hän ei ota virkaa

Valtuusto päätti valita Aapo Pispan kunnanjohtajan virkaan lukien. Pispa ilmoitti , että hän ei ota virkaa Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanhallitus 26 30.01.2017 Kunnanhallitus 44 13.02.2017 Kunnanhallitus 66 20.03.2017 Kunnanhallitus 90 06.04.2017 Kunnanhallitus 109 12.04.2017 Kunnanhallitus 112 20.04.2017

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30 Valtuusto 28.4.2015 30 1. MÄÄRÄALAN MYYMINEN RISTO MOISIOLLE Kh. 20.4.2015 35 Esityslistan liite 1 Risto Moisio haluaisi ostaa kunnalta määräalan Konneveden kunnan Siikakosken kylässä sijaitsevasta Simola-nimisestä

Lisätiedot

Jorma Voutilainen. Tuusniemi Tuusniemi

Jorma Voutilainen. Tuusniemi Tuusniemi Kokouskutsu / Esityslista Nro 13/2017 1 (7) KOKOUSAIKA 28.8.2017 Klo 17.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 95 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen historia Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 10/2013 258 Kunnanvaltuusto 30.12.2013 Aika Maanantai 30.12.2013 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto.

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanhallitus 201 03.07.2017 Kunnanhallitus 219 21.08.2017 Kunnanhallitus 271 30.10.2017 Kunnanhallitus 305 11.12.2017 Kunnanjohtajan viran täyttömenettely (ohm. 193) Khall 03.07.2017 201 Lumijoen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANJOHTAJAN VIRAN AUKI JULISTAMINEN JA TÄYTTÄMINEN

TOHOLAMMIN KUNNANJOHTAJAN VIRAN AUKI JULISTAMINEN JA TÄYTTÄMINEN Kunnanhallitus 16 19.01.2015 Kunnanhallitus 64 02.03.2015 Kunnanhallitus 82 18.03.2015 Kunnanhallitus 100 16.04.2015 Kunnanvaltuusto 18 27.04.2015 TOHOLAMMIN KUNNANJOHTAJAN VIRAN AUKI JULISTAMINEN JA TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Hakijoista Vesa Toikka ilmoitti peruuttavansa hakemuksensa virkaan.

Hakijoista Vesa Toikka ilmoitti peruuttavansa hakemuksensa virkaan. Kaupunginhallitus 201 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 43 24.04.2017 Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtajan viran täyttäminen 136/01.01.01.00/2017 KH 201 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 117

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 117 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 117 Tekninen lautakunta 13.07.2015 AIKA 13.07.2015 15:30-16:39 PAIKKA Tyrnävän kunnantoimisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 119 70 VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN

Lisätiedot

Yhdhall 57 Eurajoen kunnanjohtaja Harri Hiitiö on irtisanoutunut virastaan niin, et tä hänen viimeinen virassaolopäivänsä on

Yhdhall 57 Eurajoen kunnanjohtaja Harri Hiitiö on irtisanoutunut virastaan niin, et tä hänen viimeinen virassaolopäivänsä on Kunnanhallitus 60 24.01.2017 Kunnanjohtajan viran täyttäminen / Vaalin vahvistaminen 49/01.01.00/2017 16.08.2016 Yhdhall 57 Eurajoen kunnanjohtaja Harri Hiitiö on irtisanoutunut virastaan niin, et tä hänen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kunnanjohtajan irtisanoutuminen ja viran haettavaksi julistaminen / virkaa hakeneet / haastattelut

Kunnanjohtajan irtisanoutuminen ja viran haettavaksi julistaminen / virkaa hakeneet / haastattelut Kunnanhallitus 219 22.08.2016 Kunnanhallitus 263 03.10.2016 Kunnanhallitus 299 08.11.2016 Kunnanjohtajan irtisanoutuminen ja viran haettavaksi julistaminen / virkaa hakeneet / haastattelut 320/01.01.01.01/2016

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Virka on ollut haettavana klo mennessä. Määräaikana on tullut 11 hakemusta. Yksi hakemus tuli myöhästyneenä.

Virka on ollut haettavana klo mennessä. Määräaikana on tullut 11 hakemusta. Yksi hakemus tuli myöhästyneenä. Kunnanhallitus 61 22.01.2007 Kunnanhallitus 126 19.02.2007 Kunnanhallitus 182 19.03.2007 Kunnanhallitus 219 02.04.2007 Kunnanhallitus 263 16.04.2007 Kunnanhallitus 299 07.05.2007 Valtuusto 80 22.05.2007

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

KH 04.06.2014 247 Ympäristöjohtaja Pentti Laamanen on toimittanut 16.4.2014 seuraavan ilmoituksen työnantajalle eläkkeelle jäämisestään:

KH 04.06.2014 247 Ympäristöjohtaja Pentti Laamanen on toimittanut 16.4.2014 seuraavan ilmoituksen työnantajalle eläkkeelle jäämisestään: Kaupunginhallitus 247 04.06.2014 Kaupunginhallitus 315 19.08.2014 Kaupunginhallitus 329 02.09.2014 Ympäristöjohtajan viran täyttäminen 422/03.05/2014, 468/03.05/2014 KH 04.06.2014 247 Ympäristöjohtaja

Lisätiedot

Khall Kaupunginhallitus on päättänyt:

Khall Kaupunginhallitus on päättänyt: Kaupunginjohtajan virkavaali Khall. 30.5.2016 241 Kaupunginhallitus on 14.3.2016 108 päättänyt: 1. julistaa kaupunginjohtajan viran haettavaksi ja 2. nimetä valintaa valmistelemaan työryhmän, jonka jäseniksi

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 2 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 2 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 28.4.2015 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

-3, KH 27.8.2015 18:30. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 27.8.2015

-3, KH 27.8.2015 18:30. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 27.8.2015 -3, KH 27.8.2015 18:30 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 27.8.2015 Esityslista 15/2015 -2, KH 27.8.2015 18:30 Kokousaika Maanantai 27.8.2015 klo 18.30 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 4992/01.01.01/2014 Kaupunginhallitus 79 2.3.2015 Kaupunginhallitus 95 16.3.2015 43 Teknisen toimen johtajan viran (vakanssinumero 521000) vakinainen täyttäminen teknisessä

Lisätiedot

KH 04.02.2014 54 Kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila on 28.1.2014 lähettänyt Pudasjärven kaupuginhallitukselle seuraavan kirjeen:

KH 04.02.2014 54 Kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila on 28.1.2014 lähettänyt Pudasjärven kaupuginhallitukselle seuraavan kirjeen: Kaupunginhallitus 54 04.02.2014 Kaupunginhallitus 83 25.02.2014 Kaupunginhallitus 150 08.04.2014 Kaupunginhallitus 177 16.04.2014 Kaupunginhallitus 189 28.04.2014 Valtuusto 17 12.05.2014 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Askolan kunnan ja kunnanjohtajan välille laaditaan johtajasopimus.

Askolan kunnan ja kunnanjohtajan välille laaditaan johtajasopimus. Kunnanhallitus 163 10.08.2016 Kunnanhallitus 173 22.08.2016 Kunnanhallitus 190 21.09.2016 Kunnanvaltuusto 49 13.10.2016 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN KHALL 163 Valmistelija: vt.hallintojohtaja Kunnanhallitus

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Rekrytoija 2010 9.-10.11.2010 Oulu henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen PPSHP Kunnan henkilöstö Kuntalaki 44 Kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanjohtajan viran täyttö 143/ /2017 KHALL

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanjohtajan viran täyttö 143/ /2017 KHALL Kunnanhallitus 183 27.06.2017 Kunnanvaltuusto 64 04.09.2017 Kunnanjohtajan viran täyttö 143/01.01.00/2017 KHALL 27.06.2017 183 Asian valmistelija: vt. kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanjohtaja Juhani

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00-18.50

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00-18.50 ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00-18.50 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen

Lisätiedot

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Kunnanhallitus 159 20.06.2016 Kunnanhallitus 191 22.08.2016 Kunnanhallitus 198 31.08.2016 Talousjohtajan viran kelpoisuusehtojen ja hakuilmoituksen hyväksyminen/talousjohtajan VIRAN TÄYTTÄMINEN Khall 20.06.2016

Lisätiedot