Suomalaista puuta - joustavasti ja luotettavasti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaista puuta - joustavasti ja luotettavasti"

Transkriptio

1 TIMBER Suomalaista puuta - joustavasti ja luotettavasti

2 Ylitämme asiakkaiden odotukset Tavoitteenamme on täyttää asiakkaiden toiveet joustavasti, nopeasti ja luotettavasti. Jatkuva halu kehittyä ja 70 vuoden kokemus mekaanisesta metsäteollisuudesta auttavat meitä saavuttamaan tavoitteemme. Perheyhtiönä olemme ylpeitä jatkuvasta kehittymisestämme ja menestyvien liiketoimintojemme jatkuvuudesta. Koko olemassaolomme ajan liiketoimintamme on ottanut huomioon ihmisten näkemykset ja tarpeet. Tämän vuoksi asiakassuhteemme ovat jatkuneet vuosikymmeniä, ja monet työntekijöistämmekin ovat olleet yrityksessä yhtä kauan. Jatkuvuus on tärkeää sekä liiketoiminnoissa, että metsien hoidossa ja käyttämisessä. Oma ympäristöohjelmamme kattaa kaikki tuotteemme, toimintamme sekä palvelumme. Koskisen laatu pohjautuu hyvin hoidettuun ja käytettyyn, uusiutuvaan suomalaiseen metsään. Markku Koskinen toimitusjohtaja, Koskisen Oy

3 Joustavasti Koskiselta Meillä on halu palvella asiakasta kaikin keinoin. Tätä alttiutta tukee henkilöstömme kokemus, vankka osaaminen ja nykyaikaiset ympäristöä säästävät menetelmämme. Etsimme asiakkaita tyydyttäviä ratkaisuja aineellisten, teknisten ja taloudellisten resurssien mukaisesti. Panostus tehokkaisiin prosesseihin on Koskisen sahateollisuudessa tietoinen valinta. Vaikka uudet ratkaisut maksavat, panostuksemme asiakkaittemme hyväksi ovat ajan mittaan kannattavia: laatu on tasaisen korkeaa, toimintamme tehokasta ja asiakastyytyväisyys voidaan taata. SAHATAVARAN TOIMITUKSET MAITTAIN muut maat 1 % Aasia 12 % Pohjois-Afrikka 11 % Eurooppa 76 % RÄÄTÄLÖIDYT TUOTTEET Koskisen käytössä oleva uusin teknologia tekee ainutlaatuisen joustavuuden mahdolliseksi. Räätälöidyt tuotteet ovat arkipäivää. Tilauksia käsitellään yksilöllisesti koko tuotantoketjussa ja tuotteet toimitetaan ajallaan. Koskisen laatujärjestelmä ja uudenaikainen tuotantoteknologia mahdollistavat sekä vakiotuotteiden että räätälöityjen tuotteiden nopean toimituksen. Asiakaslähtöinen toimitus monine toimitusvaihtoehtoineen viimeistelee ajantasaisen toimituksen. Koskisen on selvästi alansa parhaita. SAHATAVARAN TOIMITUKSET EUROOPPAAN Alankomaat 10 % Iso-Britannia 12 % muut maat 21 % Saksa 12 % Ranska 14 % Suomi 31 %

4 Puuta hyvin hoidetuista yksityismetsistä Metsä on kaikkien suomalaisten yhteinen kansallisperintö. Suomen metsien käyttöä säätelee laki ja metsiä on hoidettu huolellisesti jo satojen vuosien ajan. Yksityismetsänomistajat käyttävät metsiä viisaasti ja kunnioittavat luonnon monimuotoisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että metsäteollisuuden käyttämä puuraaka-aine on peräisin hyvin ja kestävästi hoidetuista metsistä. Koskisen konsernin puunhankintayritys, Koskitukki Oy, hankkii Koskisen sahateollisuuden tarvitseman raaka-aineen pääosin perheomistuksissa olevista metsistä. Pyrimme hankkimaan raaka-aineen samoilta alueilta Etelä-Suomesta, jotta varmistamme puuraakaaineen tasaisen laadun. Käytämme korjatun puun tehokkaasti hyödyksi, jotta hävikki olisi mahdollisimman pieni. Koskiselle on myönnetty Suomen metsäsertifiointijärjestelmän mukainen sertifikaatti puun alkuperäketjun hallinnasta, SMS Suomen metsäsertifiointijärjestelmä on saanut yleiseurooppalaisen Pan European Forest Cerfification Scheme -järjestelmän hyväksynnän. PEFC:n ansiosta tuotteet voidaan merkitä PEFC-logolla, jonka käyttöoikeus Koskisen Oy:llä on. EDISTYKSELLISTÄ METSÄNKORJUUTA Koskitukki Oy oli ensimmäisten joukossa esittelemässä uutta tietojärjestelmää, jolla voi ohjata koko metsäkoneiden ryhmää. Ympäristöystävälliset korjuumenetelmämme mahdollistavat metsien uudistumisen.

5 Kuva: NTC Valvottua laatua metsästä asiakkaalle Laatumme käsittää tuotannon kaikki vaiheet tilauk-sesta toimitukseen ja itse asiassa enemmänkin: työturvallisuuden, ympäristöystävälliset tuotantolaitteet ja koko henkilökunnan aktiivisen koulutusohjelman. Koskisen noudattaa ympäristönhallintajärjestelmää, joka pitää sisällään yhtiön kaikki toiminnot ja yhteistyökumppanit, kestävästä metsänhoidosta ympäristöystävällisiin työmenetelmiin. Sahatavaran kokonaistuotanto on m³ vuodessa. Tuotannosta 80 % on kuusta ja 20 % mäntyä. KKN on Koskisen perinteinen sahatavaran laivausmerkki. KKN -sahatavara on tunnettu korkealaatuisesta puuraaka-aineesta ja valmistuksen tarkkuudesta. Sahaus, kuivaus ja lajittelu ovat laadukkaan sahatavaran peruselementtejä, jotka hoidetaan huolellisesti ja sertifioidun laatujärjestelmän mukaisesti.

6 Uusi automatisoitu kokorunkoasema edustaa viimeisintä sahausteknologiaa. Raaka-aine laadutetaan ja lajitellaan. Kokorunkoasemalla rungot katkotaan haluttuihin pituuksiin. Tehtävämme on tunnistaa mitä asiakas tarvitsee Tuotannon suunnittelu alkaa asiakkaan tarpeista. Asiakas saa ammattitaitoista palvelua joka tasolla. Asiakkaamme arvostavat perheyrityksen joustavuutta ja nopeutta. Koskisella eri osastojen ammattilaiset tapaavat päivittäin. Myynnin ja tuotannon etäisyys on hyvin lyhyt. Sydäntavara ja laudat lajitellaan ja siirretään omille linjoilleen. TEHOKASTA PUUN KÄSITTELYÄ Koskisen kokorunkoasema mahdollistaa sen, että pystymme vastaamaan nopeasti asiakkaan tarpeisiin jo raaka-aineen hankinta- ja käsittelyvaiheessa. Uusimman tekniikan ansiosta pystymme optimaalisesti hyödyntämään joka tukin, ja tuotanto on joustavaa.

7 MITTATARKKAA SAHAUSTA Koskisen sahauslinjan laitteet ovat uusinta tekniikkaa. Tarkka tietokoneavusteinen mittaus ja ohjaus mahdollistavat tukin optimaalisen sahauksen. Jatkuva automaattinen tuotannon suunnittelu, lajittelusta kuivaukseen, takaa tuotteiden tasaisen laadun. Laajan ja monipuolisen koulutuksen ansiosta Koskisen henkilökunta on ammattitaitoista ja ajan tasalla kaikesta kehityksestä. Jokainen on vastuussa omasta työstään ja arvostaa laadun merkitystä asiakastyytyväisyydessä. Sahatavara lajitellaan Pohjoismaisen sahatavaran lajitteluohjeen tai loppukäytön vaatimusten mukaisesti. Käytössä on myös vaakalokerot sahatavaran hellävaraista käsittelyä varten. Oikein tehdyllä rimoituksella saadaan aikaan hyvä ilmavirtaus kuivauksen aikana. Sahatavara kuivataan käyttötarkoituksen mukaan 26 nykyaikaisessa kuivauskamarissa, kahdessa lautakanavassa tai kahdessa sydäntavarakanavassa. Modernit paketointilaitokset mahdollistavat mm. kappalekohtaisen merkinnän, lujuuslajittelun ja erien kosteuksien kontrolloinnin asiakkaan tarpeiden mukaan.

8 Jatkojalostettuja tuotteita Koskisen tietotaito ja kokemus helpottavat sahatavaran jatkojalostusta. Vuosien ajan olemme kehittäneet tekniikkamme ja taitojamme, jotta voimme tarjota laajan valikoiman asiakkaan toiveiden mukaisia valmiita ja puolivalmiita tuotteita. Työstämme sahatavaraa teollisten rakentajien ja rakennuspuuseppien tarpeisiin sekä erilaisia komponentteja huonekalu- ja puusepänteollisuudelle. Höylätavaramme valmistetaan oman puunhankintayhtiömme hankkimista korkealaatuisista raaka-aineista sahatusta U/S tai ST-luokan mänty- tai kuusisahatavarasta. Laadunhallinta on Koskisella osaavissa käsissä alusta asti. Laatu- ja ympäristösertifikaatit takaavat sen, että höylätavaramme on korkealaatuista ja ympäristöystävällistä. Hyvän höyläysjäljen ansiosta tuotteidemme pinnan laatu kestää tarkankin katseen.

9 Tilaustyönä tehdyt komponentit on valmistettu Koskisen aidosta tasalaatuisesta sahatavarasta. TEOLLISET KOMPONENTIT VAATIVIIN KOHTEISIIN Koskisen komponentit tunnetaan nimellä Proxylo. Komponentit valmistetaan suomalaisesta havupuusta, joka on luja, kaunis ja helposti työstettävä materiaali. Omalta sahalta valitaan kulloiseenkin tuotteeseen parhaiten soveltuva raaka-aine. Valmistamme komponentteja huonekalu- ja rakennuspuusepänteollisuudelle asiakkaan yksilöllisten toiveiden mukaan. Proxylo-mittatilauskomponentit ovat puuta käytännöllisimmillään: millilleen oikean kokoisia ja mallisia sekä juuri kulloiseenkin tarkoitukseensa työstettyjä. KOMPONENTIT TEHOSTAVAT TUOTANTOA Komponenttien teettäminen alaan erikoistuneessa yrityksessä on järkevää ja kannattavaa. Kun tarvittava tekniikka ja ammattitaito sekä puun käsittelyn osaaminen ovat olemassa, tuotannon käynnistäminen on helppoa. Komponentteja käyttämällä huonekalu- ja rakennuspuusepänteollisuuden ammattilaiset voivat omassa tuotannossaan tehdä enemmän lyhyemmässä ajassa. puolivalmiit tuotteet rakennusteollisuudelle sisustustuotteet tee se itse -tuotteet tilaustyönä tehdyt tuotteet ATLAS KATTOTUOLIT Koskisen kattotuolien valmistuksessa käytetään alan uusimpia työstö-, lajittelu- ja puristinlaitteita. Jokainen ristikkosarja käy läpi tiukan sisäisen laadunvalvonnan. Kattotuoleissa käytetään ainoastaan höylättyä ja lujuuslajiteltua suomalaista puuta. Käyttökohteina ovat omakotitalojen, rivi- ja kerrostalojen, varastorakennusten, navettojen yms. rakennusten kantavat yläpohjarakenteet.

10 Tarkasti lajiteltua lujaa puuta Suomi on parhaimpia paikkoja kasvattaa korkealaatuista puuta. Tämä perustuu siihen, että Suomen talvi on kylmä ja kesä kuuma. Puut kasvavat vuodessa vain 100 päivää. Lyhyt kasvukausi tarkoittaa, että puut kasvavat hitaasti, vuotta. Hidas kasvu tuottaa parasta raaka-ainetta. Oksia on vain muutama ja ne ovat pieniä. Kasvu on symmetristä, ja runko on suora ja pyöreä. Pintapuun osuus on pieni ja sydänpuun osuus suuri. Kokonaistuloksena on sitkeä, kova ja tiheä suorasyinen puutavara, jossa on vähän sisäisiä jännitteitä ja halkeamia. Lähde ja kuva: Nordic Timber Council PUU ON MONIKÄYTTÖINEN, LUONNOLLINEN MATERIAALI Puu on kevyttä ja lujaa teräs on 16 kertaa tiheämpää ja betoni 5 kertaa tiheämpää kuin havupuu. Puun lujuus suhteessa painoon on suuri, minkä ansiosta puusta tehtyjen rakennusten paino on vain kahdeksasosa tiilestä tai betonista tehtyjen rakennusten painosta. Puu on luonnollisen lämmin puu on hyvä lämmöneriste, 12 kertaa parempi kuin betoni, 400 kertaa parempi kuin teräs ja 1500 kertaa parempi kuin alumiini. Näin vältytään kylmältä sillalta, joka voi johtaa liialliseen kosteuden tiivistymiseen esim. ikkunaan. Puu sopii hyvin äärilämpötiloihin se ei koskaan tunnu liian kuumalta tai kylmältä ja sen tasainen lämpö tekee siitä ihanteellisen sisäverhoilumateriaalin, esimerkiksi saunoihin. Puun käyttäytymisen palossa voi ennustaa. Tämä ja korkeat lämmöneristysominaisuudet tekevät puusta hyvin paloa torjuvan materiaalin. Puu on kestävä puusta tehdyt rakennukset säilyvät satoja vuosia. Kuva ja teksti: Nordic Timber Council

11 KOSKISEN TOIMIPISTEET Pääkonttori: Järvelä Tuotantolaitokset: Järvelä, Vierumäki ja Hirvensalmi Edustajat: Englanti, Espanja, Hollanti, Italia, Ranska, Ruotsi, Saksa, Venäjä, Viro, Yhdysvallat (New York) Saha-agentit: maailmanlaajuisesti Lisätietoja internetissä

12 Koskisen on vuonna 1931 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys. Koskisen valmistaa ja markkinoi mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita rakennus-, rakennuspuusepän-, huonekalu- ja kuljetusvälineteollisuudelle. 70 vuoden aikana yritys on kehittynyt kansainväliseksi puun ammattilaiseksi. Koskisen liiketoimintayksiköt ovat puunhankinta, sahatavara, vaneri, lastulevy, koivutuotteet ja puutalot. Tämä kokonaisuus takaa puuraaka-aineen tehokkaan käytön. Puu jalostuu metsästä asiakkaalle eri puolille maailmaa Koskisen omissa, kokeneissa käsissä. KOSKISEN OY SAHATEOLLISUUS Tehdastie 2, Järvelä, puh , fax ,

Laatu kertoo tekijän

Laatu kertoo tekijän Laatu kertoo tekijän Koskisen on vuonna 1931 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys. Koskisen valmistaa ja markkinoi mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita rakennus-, rakennuspuusepän-,

Lisätiedot

Yhtä tärkeää kuin tuotteiden laatu, on yhteistyön helppous.

Yhtä tärkeää kuin tuotteiden laatu, on yhteistyön helppous. Me olemme Koskisen. Yhtä tärkeää kuin tuotteiden laatu, on yhteistyön helppous. 2 Esitteen kuvitus on Koskisen yrityselokuvasta Committed to Wood. Kuvissa esiintyvät ihmiset ovat Koskisen konsernin henkilökuntaa.

Lisätiedot

Sahatavara. Laatutavaraa suomalaisesta kuusesta ja männystä

Sahatavara. Laatutavaraa suomalaisesta kuusesta ja männystä TIMBER Sahatavara Laatutavaraa suomalaisesta kuusesta ja männystä SUOMALAINEN PUU MONIMUOTOINEN RAKENNUS- JA SISUSTUSMATERIAALI Suomalainen havupuu on miellyttävä, lämmin ja kaunis materiaali, joka mukautuu

Lisätiedot

Valitse Kuhmo Oy. ja voit luottaa laatuun

Valitse Kuhmo Oy. ja voit luottaa laatuun Valitse Kuhmo Oy ja voit luottaa laatuun Sisällysluettelo 2-3...Omistautumista ja luotettavuutta jo vuodesta 1955 4-5...Toimitamme laatua, luotettavasti 6-7...Asiakas on aina ykkönen 8-9...Tunnemme vastuumme

Lisätiedot

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER Laadukkaita ja ympäristöystävällisiä PUUTUOTTEITA UPM Timber valmistaa korkealuokkaista mänty- ja kuusisahatavaraa rakennus- ja puusepänteollisuuteen sekä useisiin muihin

Lisätiedot

Vastuullisesti tuotettua, aina tasalaatuista sahatavaraa liiketoimintasi tueksi UPM TIMBER

Vastuullisesti tuotettua, aina tasalaatuista sahatavaraa liiketoimintasi tueksi UPM TIMBER Vastuullisesti tuotettua, aina tasalaatuista sahatavaraa liiketoimintasi tueksi UPM TIMBER UPM TIMBER Sinun ykkösvalintasi Nykyaikaiset ja tehokkaat sahamme sekä ammattitaitoinen henkilöstömme ovat avainasemassa,

Lisätiedot

Atlas-autotalli. varasto piharakennus työhuone

Atlas-autotalli. varasto piharakennus työhuone TIMBER Atlas-autotalli varasto piharakennus työhuone ATLAS-autotalli Koskisen Oy on suunnitellut yhteistyössä Herrala-talojen arkkitehtien kanssa yksilöllisen autotallimalliston. Atlasautotallin rakenteet

Lisätiedot

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN Sitoutumista jo 45 vuotta! (Tilastotietoa ajalta 1968 2012) - Liikevaihto yli 1,2 mrd - Puunhankinta 12,0 M k-m3 tukkia - Sahaustuotanto

Lisätiedot

Koskisen tänään

Koskisen tänään Koskisen tänään 2016 1 Koskisen vuonna 2015 Liikevaihto yksiköittäin Henkilöstö Liikevaihto maantieteellisesti Kokonaisliikevaihto M 247 1057 Vienti 55% Vaneriteollisuus 33 % Sahateollisuus 33 % Puunhankinta

Lisätiedot

Puuta maailman huipulta

Puuta maailman huipulta Puuta maailman huipulta Puunjalostusta luonnon ja asiakkaan ehdoilla Kuvassa perheyhtiön ylin johto: vasemmalta Mikko Kylävainio, teollisuusneuvos Ilkka Kylävainio ja Matti Kylävainio. Suomessa metsälaki

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla Paras puukauppatili Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla On monta tapaa korjata puuta. Meidän tapamme on maksimoida arvokkaan sahapuun määrä ja pitää kuitupuun osuus pienenä. K Keiteleen kanssa

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

sawmill solutions FIN yleisesite

sawmill solutions FIN yleisesite sawmill solutions FIN yleisesite sahaus ja särmäys N sahalinjaosaaminen on kehittynyt jo yli 50 vuoden toimitusten perinteistä. n toimitusohjelma kattaa sahauksen linjaratkaisut ja niiden edellyttämät

Lisätiedot

LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT

LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT Itä-Savon laatukasvatuspäivä, Rantasalmi 21.8.2012 Metla, PUU-ohjelma ja Itä-Suomen alueyksikkö LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT Tukkipuun kysyntä ja merkitys metsätaloudelle Saha- ja vaneriteollisuuden

Lisätiedot

Metsäsertifiointi. Päättäjien metsäakatemia Aluejohtaja Pekka Vainikka

Metsäsertifiointi. Päättäjien metsäakatemia Aluejohtaja Pekka Vainikka Metsäsertifiointi Päättäjien metsäakatemia 22.5.2013 Aluejohtaja Pekka Vainikka Metsäsertifiointi Metsäsertifioinnilla tarkoitetaan menettelyä, jossa riippumaton kolmas osapuoli tarkastaa, vastaako metsien

Lisätiedot

20.5.2015 TERO VESANEN MODERNIT PUUKOULUT (TEM)

20.5.2015 TERO VESANEN MODERNIT PUUKOULUT (TEM) PÖLKKY OY KUUSAMO HIRSITALOT OY VVR WOOD OY PÖLKKY Perustettu 1968 Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja Liikevaihto yli 150M, vientiin n. 100M Sahaus n. 630 000m3, höylätavaraa 130 000m3, kyllästettyjä

Lisätiedot

WISA -Spruce monitoimivaneri

WISA -Spruce monitoimivaneri WISA -Spruce monitoimivaneri Enemmän kuin rakennevaneri. Pohjoisen hitaasti kasvanut kuusipuu antaa WISA -Spruce vanerille erinomaiset ominaisuudet; mainion yhdistelmän esteettisesti miellyttävää ulkonäköä

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011 perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Sisällys: 1 Puutuoteteollisuus Euroopassa 2 Tuotantokeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen 3 Jalostusarvon

Lisätiedot

KUNINGASPALKKI LIIMAPUU

KUNINGASPALKKI LIIMAPUU KUNINGASPALKKI LIIMAPUU Yksilölliset puuratkaisut KUNINGASPALKKI LIIMAPUU YKSILÖLLISET PUURATKAISUT Kuningaspalkki liimapuu valmistetaan lujuuslajitellusta kuusi- ja mäntysahatavarasta. Lamellit sahataan

Lisätiedot

Olemme palvelleet asiakkaitamme osaavana ja luotettavana yhteistyökumppanina jo vuodesta 1976.

Olemme palvelleet asiakkaitamme osaavana ja luotettavana yhteistyökumppanina jo vuodesta 1976. KETTERÄ JA TINKIMÄTÖN KUMPPANI Terässaari Oy on sertifioitu alihankintakonepaja, joka tuottaa koneita ja laitteita monipuolisesti teollisuuden eri tarpeisiin. Valmistamme korkealaatuisia osia, osakokonaisuuksia

Lisätiedot

LVL by Stora Enso. Syysriihi Puu ja Bioenergia , Jyväskylä. Jaakko Huovinen

LVL by Stora Enso. Syysriihi Puu ja Bioenergia , Jyväskylä. Jaakko Huovinen LVL by Stora Enso Syysriihi 2017 Puu ja Bioenergia, Jyväskylä Jaakko Huovinen Stora Enso lyhyesti Stora Enso vastaa maailmanlaajuisiin megatrendeihin Suuret, maailmanlaajuiset kehityssuuntaukset vaikuttavat

Lisätiedot

Puuta, jonka varaan voit laskea yrityksesi maineen. Ratkaisut puusepänteollisuudelle

Puuta, jonka varaan voit laskea yrityksesi maineen. Ratkaisut puusepänteollisuudelle Puuta, jonka varaan voit laskea yrityksesi maineen Ratkaisut puusepänteollisuudelle www.koskisen.fi Teemme paljon, jotta sinä pääsisit vähemmällä Puuraaka-aineen hyvä ja tasainen laatu sekä mittatarkkuus

Lisätiedot

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA

KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA Laadukkaita ja ympäristöystävällisiä PUUTUOTTEITA UPM Timber valmistaa korkealuokkaista mänty- ja kuusisahatavaraa sekä jatkojalosteita rakennus- ja puusepänteollisuuteen. Laaja tuotevalikoimamme

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

Paperin alkuperän hallinnan sertifiointi

Paperin alkuperän hallinnan sertifiointi Paperin alkuperän hallinnan sertifiointi painotalossa Anu Aurassalo Insinöörityöseminaari 14.5.2009 Metropolia AMK Edita lyhyesti Konsernin päätoimialat: markkinointiviestinnän tuotantopalvelut, graafisen

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group taustaa Lappi Timber Oy saha Keitele Engineered Wood Oy liimapuutehdas Hankkeen vaikuttavuus Puuta maailman

Lisätiedot

Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola

Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen 24.5.2016 PEFC Suomi Auvo Kaivola Mikä PEFC on? PEFC Council globaali, voittoa tavoittelematon kansallisesti kehitettyjen metsäsertifiointijärjestelmien

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Tikkurila ProHouse. Kestävien puutalojen puolesta

Tikkurila ProHouse. Kestävien puutalojen puolesta Tikkurila ProHouse Kestävien puutalojen puolesta Mitä ProHouse on? Ekologista ja asennusvalmista pintamaalattua ulkoverhouspaneelia Viimeisintä ympäristöystävällistä maaliteknologiaa sisältävät tuotteet

Lisätiedot

METSÄ WOOD KUMPPANUUKSIEN MERKITYS

METSÄ WOOD KUMPPANUUKSIEN MERKITYS METSÄ WOOD KUMPPANUUKSIEN MERKITYS 1 02/2015 Yleisesitys Roolimme arvoketjussa 2 Roolimme Metsä Groupissa 3 4 02/2015 Yleisesitys in toimintatapa TEOLLINEN TEHOKKUUS on strategiamme. Keskitymme teollisen

Lisätiedot

Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman

Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman FAOSTAT 2006 Puun käyttömäärät ja metsäteollisuuden tuotanto

Lisätiedot

Metsäsertifiointi puupohjaisten tuotteiden vastuullisuuden osoittamisessa

Metsäsertifiointi puupohjaisten tuotteiden vastuullisuuden osoittamisessa Metsäsertifiointi puupohjaisten tuotteiden vastuullisuuden osoittamisessa Motivan webinaaritilaisuus 24.11.2017 Pääsihteeri Auvo Kaivola Sisältö: Puu on erinomainen materiaali Mistä metsäsertifioinnissa

Lisätiedot

ARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea

ARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea ARKKI Arkki on asennusvalmis sisustusvaneri, jolla toteutat vaativatkin ideasi. Vanereista on helppo rakentaa suuria pintoja peittäviä kokonaisuuksia tai taulumaisia sisustuselementtejä. Tyyliltään Arkki

Lisätiedot

Lapin metsätalouspäivät Ilkka Kylävainio. Kilpailukyky puutuoteteollisuudessa

Lapin metsätalouspäivät Ilkka Kylävainio. Kilpailukyky puutuoteteollisuudessa Lapin metsätalouspäivät 15.-16.2.2018 Ilkka Kylävainio Kilpailukyky puutuoteteollisuudessa Kilpailukyky puutuoteteollisuudessa Kilpailukykyä on rakennettava pitkällä, pitkällä tähtäimellä, se on kaikkien

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Automaatioratkaisuja yli

Automaatioratkaisuja yli Automaatioratkaisuja yli 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöisiä tuotantoautomaation ratkaisuja yli 40 vuoden kokemuksella Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on n. 70 henkilöä työllistävä monipuolinen

Lisätiedot

PEFC-projektisertifiointi VASTUULLISTA PUUTA RAKENTAMISEEN PEFC/02-1-01

PEFC-projektisertifiointi VASTUULLISTA PUUTA RAKENTAMISEEN PEFC/02-1-01 PEFC-projektisertifiointi VASTUULLISTA PUUTA RAKENTAMISEEN PEFC/02-1-01 PEFC lyhyesti Kuva: Scandinavian StockPhoto/gunnar3000 PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification Schemes) on kansainvälinen

Lisätiedot

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja 1 Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja Cupori on vuonna 2008 perustettu uusi yritys, kun yhtiö osti Outokummulta sen kupariputkiliiketoiminnan MBO-kaupalla. Oma myyntiyhtiö

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Rakennusteollisuus LAMELLIHIRSIEN TUOTANTO

Rakennusteollisuus LAMELLIHIRSIEN TUOTANTO Rakennusteollisuus LAMELLIHIRSIEN TUOTANTO SISÄLLYS 1. LAMELLIHIRSIEN TUOTANTO Lamellihirsien tuotanto...3 Edut...4 Esimerkit...4 Lamellihirsien tuotantolinjat...5 Yhteyshenkilö...7 2 Lamellihirsien tuotanto

Lisätiedot

PRT-Forest rakentaa asumisen laatua

PRT-Forest rakentaa asumisen laatua PRT-Forest rakentaa asumisen laatua PRT-Forest - johtavia suomalaisia puun ja rakentamisen merkkituotteita Puun käytöllä rakentamisessa ja sisustamisessa on pitkät perinteet. Puun käyttö on 2000-luvulla

Lisätiedot

Adi Kalusteet Oy. Tutustu laadukkaaseen mallistoomme

Adi Kalusteet Oy. Tutustu laadukkaaseen mallistoomme Adi Kalusteet Oy Adi Kalusteet Oy on 1979 perustettu suomalainen toimisto-, julkitila- ja myymäläkalusteita suunnitteleva ja valmistava yritys. Adi tunnetaan arkkitehtien, muotoilijoiden ja suunnittelijoiden

Lisätiedot

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI PARTNERSHIP POWER Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon Meconet on johtava jousi-, meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tarjoamme asiakkaillemme ylivoimaisen palveluketjun

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Markkinakatsaus 24.11.2009 Helsinki Sahateollisuus on metsäteollisuuden selkäranka Järeän puun hankinta käynnistää kaiken keskeisen toiminnan metsissämme Saha- ja vaneriteollisuus

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen

Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen WoodPax-tuoteperheestä löydät valmiit tuotteet monenlaiseen rakentamiseen:

Lisätiedot

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita 29.10.2007 Tiedosta kompetensseihin Räjäytetään rajat mielissä ja järjestelmissä Satu Ågren Esityksen sisältö Muutosvoimat uudistumisen moottoreina Arvot ja

Lisätiedot

Päijät-Hämeen yksityismetsien hakkuut vuonna 2012

Päijät-Hämeen yksityismetsien hakkuut vuonna 2012 Elinvoimaa metsistä seminaari, Lahti 6.11.2013 Teemana yrittäjyys, kannattavuus ja digitalisaatio LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT - Tukkipuun kysyntä ja merkitys metsätaloudelle - Saha- ja vaneriteollisuuden

Lisätiedot

sahalinjat HEINOLA 250 HEINOLA 400 pyörösahalinjat FIN

sahalinjat HEINOLA 250 HEINOLA 400 pyörösahalinjat FIN sahalinjat HEINOLA 250 HEINOLA 400 pyörösahalinjat FIN HEINOLA 250 ja HEINOLA 400 VIIME vuosina HEINOLA on esitellyt menestyksekkäästi täysin uusia pyörösahalinjoja. Kaikissa sahalinjatyypeissä on HEINOLAn

Lisätiedot

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay Älykäs Metsä Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy Siemens DigiDay 29.11.2017 1 05.12.17 METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina

Lisätiedot

Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus

Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus 2 Kuluttaja pitää paperi- ja kartonkituotteista Kartongilla ja paperilla on ylivertainen imago muihin pakkausmateriaaleihin nähden. Niitä pidetään turvallisina

Lisätiedot

Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division

Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division Nestlé lastenruokaa Turusta Nestlé on globaali yritys myös lastenruuassa -

Lisätiedot

PURO Puuraaka-aineen määrän ja laadun optimointi metsänkasvatuksessa ja teollisuuden prosesseissa. Annikki Mäkelä HY Metsäekologian laitos

PURO Puuraaka-aineen määrän ja laadun optimointi metsänkasvatuksessa ja teollisuuden prosesseissa. Annikki Mäkelä HY Metsäekologian laitos PURO Puuraaka-aineen määrän ja laadun optimointi metsänkasvatuksessa ja teollisuuden prosesseissa Annikki Mäkelä HY Metsäekologian laitos Tausta» Kilpailu kiristynyt - miten saada metsätalous kannattavammaksi

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen 90-vuotisjuhla Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Fibre 7.4.2017 Metsän ensimmäiset menestystuotteet: terva ja sahatavara

Lisätiedot

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry 2.10.2014 Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry Kaikki asiakkaastasi! Sen lisäksi, että sahat tuottavat trendikästä tuotetta,

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 13 Uusi combilinja SWM-Woodille Mikkeliin Pinomatic Oy toimitti SWM-Woodille uuden combilinjan maaliskuussa 2019. Investoinnilla SWM-Wood nopeutti rimoitusta ja paketointia.

Lisätiedot

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Yhtiöt Pölkky Oy Pölkky Metsä Oy OOO Karelia Wood Ulea Oy Kitkawood Oy Kajaaniwood Oy Taivalkosken Voima Oy Kuusamo Hirsitalot

Lisätiedot

PEFC-projektisertifiointi VASTUULLISTA PUUTA RAKENTAMISEEN PEFC/

PEFC-projektisertifiointi VASTUULLISTA PUUTA RAKENTAMISEEN PEFC/ PEFC-projektisertifiointi VASTUULLISTA PUUTA RAKENTAMISEEN PEFC/02-1-01 PEFC lyhyesti Kuva: Scandinavian StockPhoto/gunnar3000 PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification Schemes) on kansainvälinen

Lisätiedot

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Merenkulun ja tekniikan koulutuksen 250-vuotisjuhlaseminaari Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 16.10.2008 Teija Meuronen Suomen metsäteollisuuden

Lisätiedot

Tikkurilan ProHouse-menetelmät ja Ultra-tuotteet puujulkisivuille

Tikkurilan ProHouse-menetelmät ja Ultra-tuotteet puujulkisivuille Tikkurilan ProHouse-menetelmät ja Ultra-tuotteet puujulkisivuille Värikkäitä visioita vuodesta 1862 Tikkurila on tarjonnut suojaa ja kauneutta jo 150 vuotta. Pienestä öljynpuristamosta on kasvanut yksi

Lisätiedot

Suomalainen ja ruotsalainen mänty rakennuspuusepän-, sisustus- ja huonekalutuotteiden raaka-aineena

Suomalainen ja ruotsalainen mänty rakennuspuusepän-, sisustus- ja huonekalutuotteiden raaka-aineena Suomalainen ja ruotsalainen mänty rakennuspuusepän-, sisustus- ja huonekalutuotteiden raaka-aineena Tuloksia kirjallisuustarkastelusta SPWT-konsortion loppuseminaari Lahti, 3.5.2007 Mika Grekin Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä Metsähallitus Metsätalous Oy Hyvinvointia monikäyttömetsistä Tuotamme puuta kestävästi ja kannattavasti Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen omistama tytäryhtiö, joka hoitaa liiketoiminnan

Lisätiedot

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT YRITYS EIN UNTERNHEMEN AUF sinulle ERFOLGSKURS. Noin 10 vuotta sitten perustettu GGM Gastro International GmbH on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi

Lisätiedot

Mitä EU:n puutavara-asetus tarkoittaa julkiselle hankkijalle? PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry Auvo Kaivola

Mitä EU:n puutavara-asetus tarkoittaa julkiselle hankkijalle? PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry Auvo Kaivola Mitä EU:n puutavara-asetus tarkoittaa julkiselle hankkijalle? PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry Auvo Kaivola 1 2 Julkishallinnon aloitteita puun laillisuuden todentamiseksi REGULATION (EU) No 995/2010

Lisätiedot

Sinä kerrot mitä haluat, me hiomme ratkaisun.

Sinä kerrot mitä haluat, me hiomme ratkaisun. Sinä kerrot mitä haluat, me hiomme ratkaisun. Laatuketjumme tärkein lenkki on asiakkaan kuunteleminen Olympiatason yhteistyötä Martin Devetta on projektipäällikkö englantilaisessa Seating Structures Limitedissa

Lisätiedot

Kaikessa rakentamisessa.

Kaikessa rakentamisessa. Kaikessa rakentamisessa www.koskisen.fi Ratkaisuja kaikkeen rakentamiseen Puu on aito luonnonmateriaali, jossa yhdistyvät kestävyys, vahvuus, keveys ja kauneus ainutlaatuisella tavalla. Helpon työstettävyyden

Lisätiedot

SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING

SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING PURSO SUUNNITTELEE JA TUOTTAA ALUMIINISTA VALMISTETTUJA RATKAISUJA teollisuuden eri aloille sekä järjestelmäratkaisuja julkisivuihin ja led-valaistukseen.

Lisätiedot

Quality Northern Wood

Quality Northern Wood Quality Northern Wood PUUTA LIIKKEELLE KAINUUSTA-Seminaari 02.10.2012 Hannu Virranniemi Laatupuuta jo vuodesta 1968 - Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja. - Liikevaihto 103 Meur ja tase 40 Meur

Lisätiedot

Betoniteollisuus tänään DI Seppo Petrow RTT ry

Betoniteollisuus tänään DI Seppo Petrow RTT ry Betoniteollisuus tänään DI Seppo Petrow RTT ry Betoni muutti maailmaa n. 2000 vuotta vanha Pantheon Roomassa on tunnetuimpia vanhoja betonirakenteita Portland-sementti keksittiin1800-luvulla Suomeen 1800-luvun

Lisätiedot

Ympäristömerkit helpottavat hankkijan työtä

Ympäristömerkit helpottavat hankkijan työtä Ympäristömerkit helpottavat hankkijan työtä Esimerkkinä metsäsertifiointimerkit 18.1.2011 Vihreät hankinnat haltuun -seminaari Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry 1 Mitä ympäristömerkit

Lisätiedot

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin.

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet syntyvät vain parhaista raaka-aineista. LuviaWoodin korkealuokkaisissa tuotteissa yhdistyvät tarkkaan valittu suomalainen puu ja

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA 2.4.2011 Petteri Pihlajamäki Executive Vice President, Pöyry Management Consulting Oy Esityksen

Lisätiedot

Meiltä levyt kaikkiin tarpeisiinne. Tuoteluettelo

Meiltä levyt kaikkiin tarpeisiinne. Tuoteluettelo Meiltä levyt kaikkiin tarpeisiinne. Tuoteluettelo Ydin Viron metsät elävät huippulaatuisissa Repo by Sorbes -lastulevyissä. Ollessaan Kaikkien levyjen äiti peruslastulevyt määrittelevät kaikkien Repo by

Lisätiedot

SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN

SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN Eiskon Sähkö Oy:n asiakkaalle räätälöityjen sähkökeskusten laadun takaavat ammattitaitoiset asentajat, tasokkaat rakennemateriaalit sekä tunnettujen

Lisätiedot

Varmennustodistuksen arviointiperusteet. Puu-teräs-liittopalkit (Posi-Joist palkit)

Varmennustodistuksen arviointiperusteet. Puu-teräs-liittopalkit (Posi-Joist palkit) Varmennustodistuksen arviointiperusteet Puu-teräs-liittopalkit (Posi-Joist palkit) Sisällysluettelo 1. Viiteasiakirjat 2 2. Yleistä 3 3. Alkutarkastus 3 4. Valmistajan laadunvarmistusjärjestelmän vaatimukset

Lisätiedot

Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi

Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi Metla -seminaari 23.2.2010 Kuusamo 1 Esityksen sisältö Puutuoteala / Pohjois-Suomi Näkymät ja haasteet tuoteryhmittäin 2.1. Sahaus

Lisätiedot

Puutavaran kestävä alkuperä metsäsertifiointi pähkinänkuoressa

Puutavaran kestävä alkuperä metsäsertifiointi pähkinänkuoressa Puutavaran kestävä alkuperä metsäsertifiointi pähkinänkuoressa 27.10.2011 Puupäivä 2011, Wanha Satama Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry 1 Mitä ympäristömerkit ovat? Tarkoitus Ympäristömerkkien

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI 02 ASIAKKAAMME PARAS KUMPPANI Meillä Swagelok Helsingissä on tavoitteena aina tyytyväinen asiakas. Haluamme tehdä joka päivä parhaamme asiakkaidemme eteen. Asiakaspalvelu Tarjoamme

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Packaging solutions close to you

Packaging solutions close to you Packaging solutions close to you SISÄLLYS TIETOA STENQVISTISTÄ sivu 04 LAATU sivu 06 YMPÄRISTÖ sivu 08 TUOTANTO sivu 10 TUOTTEET VÄHITTÄISKAUPALLE sivu 12 TUOTTEET TEOLLISUUDELLE sivu 13 MITÄ STENQVIST

Lisätiedot

Prestige annostelijat

Prestige annostelijat Clou Prestige annostelija valikoima Uusista Prestige automaateista löytyy aina sopiva ratkaisu henkilöhygienian tarpeisiisi tiloissa, joissa käy suuria määriä ihmisiä. On osoittautunut, että nykyaikaiset

Lisätiedot

OEM RÄÄTÄLÖIDYT RATKAISUT Käyttökohteet

OEM RÄÄTÄLÖIDYT RATKAISUT Käyttökohteet OEM RÄÄTÄLÖIDYT RATKAISUT Käyttökohteet OEM IDEASTA RATKAISUUN Kun tuotteenne tarvitsee eristysmateriaalia, me teemme sen kivivillasta. Ratkaisu räätälöidään toiveittenne ja tarpeittenne mukaan, miltei

Lisätiedot

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enso Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden maailmanlaajuinen edelläkävijä Maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA

CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA MITÄ ON CLT? Cross-laminated timber Massiivipuusta tehtyjä rakennuslevyjä, jotka koostuvat ristikkäinliimatuista lamelli- eli puulevykerroksista Ristiinlaminointi takaa

Lisätiedot

Laatutuotteita. Liikeidea. Pohjoismaista kuusta. 2 Keitä olemme

Laatutuotteita. Liikeidea. Pohjoismaista kuusta. 2 Keitä olemme Liimapuu 2 Keitä olemme Palmako on Viron johtava liimapuun ja hirsisten piharakennusten valmistaja. Kuulumme Lemeks-ryhmään, joka on Viron suurin puunjalostaja. Vuonna 2014 Lemeks muutti upouuteen toimistorakennukseen,

Lisätiedot

Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla

Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla Ammattitaitoista palvelua ja valmistusta jo vuodesta 1952 Oy Pameto Ab on suomalainen kiinnitystarvikkeisiin erikoistunut perheyritys, joka on saavuttanut

Lisätiedot

Metsäklusterin tutkimus v. 2006 -

Metsäklusterin tutkimus v. 2006 - Mitkä ovat metsäteollisuuden kansainväliset vahvuudet tulevaisuudessa? Pertti Laine, 9.11.2006 Metsäklusterin tutkimus v. 2006 - EU:n metsäsektorin teknologiayhteisö Valtion tiede- ja teknologianeuvosto

Lisätiedot

HEINOLA. kuivaamot. Kari Kiiskinen

HEINOLA. kuivaamot. Kari Kiiskinen kuivaamot HEINOLA kuivaamot Kari Kiiskinen HEINOLAN SAHAKONEET OY:N kuivaamotiimillä on kymmenien vuosien laaja kokemus pohjoismaisen sahateollisuuden vaativista tuotantoolosuhteista sekä näihin olosuhteisiin

Lisätiedot

Rakennusteollisuus HIRSIEN HÖYLÄÄMINEN

Rakennusteollisuus HIRSIEN HÖYLÄÄMINEN Rakennusteollisuus HIRSIEN HÖYLÄÄMINEN SISÄLLYS 1. HIRSIEN HÖYLÄÄMINEN Hirsien höylääminen...3 Edut...4 Ominaisuudet...4 Koneet...5 Yhteyshenkilö...6 2 Hirsien höylääminen esite - 29.09.2019 www.makron.com

Lisätiedot

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Pohjoismaat menettäneet teollisia työpaikkoja (1980 2010) lähes miljoonan Suomi = 240 000 Norja = 120 000 Ruotsi = 400 000 Tanska = 160 000 Suomi menettää

Lisätiedot

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä

Lisätiedot

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Toukokuu 2014

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Toukokuu 2014 Exel Composites Reinforcing Your Business Toukokuu 2014 Exel Composites on maailman johtava komposiittiprofiilien valmistaja jolla on yli 50 vuoden kokemus kasvusta ja innovaatiosta Maailman johtava, vuonna

Lisätiedot

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group. Laatupäivät /06/2018

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group. Laatupäivät /06/2018 Älykäs Metsä Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group Laatupäivät 7.6.2018 1 METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 100 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista

Lisätiedot

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Heinäkuu 2014

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Heinäkuu 2014 Exel Composites Reinforcing Your Business Heinäkuu 2014 Exel Composites on maailman johtava komposiittiprofiilien valmistaja jolla on yli 50 vuoden kokemus kasvusta ja innovaatiosta Maailman johtava, vuonna

Lisätiedot