POTKUA BIOTALOUTEEN -HANKE Biotalousalan osaamisen kehittämisen mallinnus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POTKUA BIOTALOUTEEN -HANKE Biotalousalan osaamisen kehittämisen mallinnus"

Transkriptio

1 POTKUA BIOTALOUTEEN -HANKE Biotalousalan osaamisen kehittämisen mallinnus Tampereen teknillinen yliopisto täydennyskoulutus Edutech Raili Siekkinen ja Katri Rauvola

2 SISÄLTÖ 1. Johdanto 1 2. Mitä biotalousalan osaamista Pirkanmaalla tulisi kehittää 1 3. Miten biotalouden osaamista tulisi kehittää Pirkanmaalla 4 4. Pirkanmaan biotalousalan osaamisen kehittämisen verkosto 7 5. Biotalousalan osaamisen kehittämistä koskevat johtopäätökset 8 Lähteet LIITE 1 Potkua biotalouteen -hankkeeseen osallistuneet yritykset

3 1. Johdanto Tampereen teknillisen yliopiston täydennyskoulutus Edutech toteutti Potkua biotalouteen -hankkeen, jonka tavoitteena oli tunnistaa, millaista osaamista biotalouden liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntäminen Pirkanmaalla edellyttää. Hankkeessa olivat mukana Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto. Hanketta rahoittivat Euroopan sosiaalirahasto, Tredea Oy, Kehitysparkki Oy, MW-kehitys Oy ja Sastamalan seudun yrityspalvelu Oy. Hankkeessa haastateltiin 21 biotalouden alalla toimivaa pk-sektorin yritysedustajaa ja järjestettiin neljä yritysten toiveisiin pohjautuvaa workshopia. Lisäksi toteutettiin hankkeen päätösseminaari. Tilaisuuksissa syntyi paljon antoisaa keskustelua, verkostoitumista ja ideoita Pirkanmaan biotalouden siivittämiseksi kohti menestystä. Haastattelujen ja workshoppien pohjalta sekä asiantuntijoiden osaamista hyödyntäen mallinnettiin biotalouteen liittyvä osaamisen kehittäminen. Osaamisen kehittämisen mallinnuksen teoreettisena viitekehyksenä hyödynnettiin HM Jari Kolehmaisen väitöskirjaa (2016) Paikallinen innovaatioympäristö: Kohti alueellisen innovaatiotoiminnan ymmärtämistä. Paikallisen innovaatioympäristön kolme tarkastelutasoa ovat Kolehmaisen mukaan yksilötaso, organisaatiotaso sekä rakenne- ja instituutiotaso. Tässä raportissa tarkastellaan biotalouteen liittyvää osaamisen kehittämistä näiden kolmen tason kautta. Tasot istuvat hyvin tämän mallinnuksen pohjaksi, koska samat tasot olivat hahmotettavissa haastatteluissa, kun yritykset kertoivat osaamisen kehittämisen tarpeistaan ja näkemyksistään Pirkanmaan biotalouden kehittämiseksi. Mallinnuksen pohjatietona on hyödynnetty myös seuraavia ajankohtaisia biotalouteen liittyviä materiaaleja: Rambollin selvitys (2015) Luken Parkanon toimipaikan vahvuudet ja Pirkanmaan biotalouden uudet mahdollisuudet ja Leena Hirvosen Pirkanmaan liitolle tekemä selvitys (2015) Biotalous Pirkanmaalla Biomassoista yhteiskunnan uudelleen järjestämiseen. Tämä raportti täydentää edellä mainittuja selvityksiä keskittymällä osaamisen kehittämisen näkökulmaan. 2. Mitä biotalousalan osaamista Pirkanmaalla tulisi kehittää Hankkeessa haastateltiin 21 yritysedustajaa erilaisilta biotalouden alueilta (LIITE 1). Haastatteluissa kävi ilmi, että biotalous on vielä melko tuntematon käsite eivätkä kaikki yritykset miellä toimivansa biotalouden laajan sateenvarjon alla. Yritykset toimivat seuraavilla toimialoilla: rakentaminen, ympäristö, vesi- ja jätehuolto, uusiutuva energia ja bioenergia, luontaisterveys- ja kauneustuotteet, muotoilu- ja designtuotteet, tekstiiliteollisuus, jätteen ja romun tukkukauppa, polttoaineet, teknologian kehitys, muovi- ja pakkausteollisuus sekä ohjelmistotuotanto. Haastatteluissa yrityksiltä kysyttiin, mihin suuntaan biotaloutta pitäisi Pirkanmaalla kehittää ja millaiset biotalouteen liittyvät uudet toimintatavat olisivat tarpeellisia. Yrityksiä pyydettiin myös kuvaamaan nykyistä osaamistaan ja hahmottelemaan, mitä biotalouden liiketoimintamahdollisuuksiin liittyvää osaamista heiltä puuttuu sekä miten he haluaisivat tätä osaamista kehittää. Monien osaamistarpeiden taustalla ovat digitalisaatio ja kansainvälistyminen, jotka muuttavat myös biotalousliiketoimintaa kiihtyvällä vauhdilla. Digitaalisuuden hyödyntäminen ja globaalissa kilpailussa pärjääminen edellyttää jatkuvaa yritysten osaamisen päivittämistä ja toimintamallien uudistamista. 1

4 Digitalisaatio ja teollinen internet muuttavat talouden rakenteita. Ne synnyttävät uusia tuotteita, toimintatapoja, palveluita ja uutta liiketoimintaa. Samalla myös häviää olemassa olevia toimintoja, tuotteita, palveluita jopa liiketoimintoja. Digitalisaatiota hyödynnetään biotalousalalla jossakin määrin jo älykkäissä ratkaisuissa kuten pakkauksissa ja verkkokaupassa. Potentiaalia digitalisaation ja älykkäiden ratkaisujen kehittämisessä löytyy runsaasti. Seuraavalla sivulla on kuvattu Pirkanmaan biotalouden kannalta merkittävät osaamisen kehittämisen tarpeet (Kuva 1). Kehittämistarpeet kohdentuvat perusosaamiseen, täydentävään osaamiseen ja verkoston osaamiseen. Perusosaaminen on välttämätöntä osaamista, jolla yrityksen biotalousliiketoiminta saadaan pyörimään. Täydentävä osaaminen merkitsee strategisia valintoja. Täydentävällä osaamisella pyritään luomaan erottumista, kilpailuetua ja kasvua. Verkosto-osaamisella tarkoitetaan sitä osaamista, jota menestyvä verkostomainen toiminta edellyttää. Monet teemoista ovat relevantteja kaikilla osaamisen kehittämisen tasoilla. Kuva 1. Osaamisen kehittämisen tarpeet biotalousalalla 2

5 Biotalousalan yritykset näkivät perusosaamisen kehittämisen tarpeita seuraavilla alueilla: - uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäminen - ympäristöä säästävien ja energiatehokkaiden prosessien kehittäminen ja käyttöönotto - resurssitehokkuuden kasvattaminen - kiertotalouden ja teollisen symbioosin mahdollistaminen - tuotteiden ja palvelujen kaupallistaminen - yrittäjyyden ja liiketoiminnan vahvistaminen Biotalouden perusosaamisen alueilta yritykset nostivat haastatteluissa ja workshopeissa merkittäviksi teemoiksi pakkausmateriaalit, biomateriaalit, korvaavan tuotteen löytämisen muoville, termodynamiikan, jätteen hyödyntämisen ja uudet raaka-aineet. Koska Pirkanmaalta löytyy paljon konepajateollisuutta ja osaamista, syntyy jätettä paljon ja sitä kautta potentiaalista raaka-ainetta uusille tuotteille. Täydentävää bioalan osaamista yritykset kokevat tarvitsevansa seuraavilla alueilla: - materiaalit ja teknologiaratkaisut - kansainvälistyminen ja vientiosaaminen - yrityksen palvelujen ja tuotteiden brändäysosaaminen - uusien liiketoimintamallien kehittäminen ja hyödyntäminen - oman idean kirkastaminen ja myyminen - palvelumuotoilu ja tuotteistaminen - digitaalinen markkinointi ja sosiaalisen median hyödyntäminen - Internet of Things Verkoston osaamista tulisi kehittää siten, että pystytään luomaan suotuisa innovaatioympäristö, jossa osaaminen ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta kehittyvät tavoitteellisesti. Laajan verkoston hallitsemiseksi tarvitaan erityisesti verkosto- ja integrointiosaamista: Miksi verkostoituminen on hyödyllistä? Millä perusteella ja miten verkosto luodaan? Miten sitä johdetaan? Miten toimitaan uusilla markkinoilla ja verkostoissa? Keitä tarvitaan kumppaneiksi? Toimitusjohtaja Aki Saarinen Sellusta Finland Oy:stä nosti esiin Biotalouden Roadshow -tilaisuudessa TAMKissa mm. seuraavat ajatukset: Innovointia on mietitty vain oman toimialan sisällä. Tarvitaan osaamista teknologioiden ja ideoiden kaupallistamisen tehostamisesta. Lisäksi toiminnan tulee olla ketterää. Verkoston osaamista tulisi kehittää erityisesti seuraavilla alueilla: - verkosto-osaaminen - asiakkuudet ja arvoverkko - tutkimus, testaus ja tuotekehitys - tuote/palvelu-, teknologia- ja tuotantoinnovaatiot - kyvykkyyksien kehittäminen yhdessä - innovointi ja ideoiden kaupallistaminen - biotalousasioiden esille nostaminen lehdistössä, viestintä - Suomen brändääminen biotaloudessa 3

6 3. Miten biotalouden osaamista tulisi kehittää Pirkanmaalla Pirkanmaan biotalouden osaamista voidaan kehittää kolmella tasolla (Kuva 2). Yksilötasolla kehitetään yksilön henkilökohtaista osaamista kohti syvällisempää asiantuntijuutta. Organisaatiotasolla kehitetään yrityksen osaamista kohti jatkuvasti oppivaa ja uudistuvaa organisaatiota. Rakenne- ja instituutiotasolla kehitetään koko verkoston osaamista kohti ketterää bioalan ekosysteemiä. Kuva 2. Biotalouden osaamisen kehittäminen Pirkanmaalla Yksilötaso syvällistä asiantuntijuutta Haastatteluissa kävi ilmi, että yksilöiden oppiminen tapahtuu yrityksissä usein oman työn ohessa työssä oppimalla, kokeilemalla ja ketterästi kehittämällä. Perusopetuksessa luodaan edellytyksiä yksilön perusosaamiselle ja yritystoiminnalle. Täydentävällä koulutuksella yksilöt pystyvät pysymään ajassa kiinni ja hankkimaan osaamista, joka ei ole kuulunut heidän perustutkintoonsa. Yksilön osaamisen kehittämisessä merkittävää on suunnata huomiota myös henkilökohtaisiin verkostoihin ja kohtaamisiin osaamisen lisääjinä. Omilta verkostoilta saadaan tärkeää palautetta, kommentteja, vinkkejä ja neuvoja, jotka osaltaan vievät osaamista eteenpäin. 4

7 Osallistumalla tapahtumiin, hankkeisiin ja seminaareihin yksilöillä on mahdollisuus kasvattaa verkostojaan ja päivittää osaamistaan. Haastateltavat toivoivat, että alan täydennys- ja lisäkoulutukset vastaisivat suoraan osaamistarpeeseen ja tehokkaasti työaikaa säästävällä tavalla. Yritystaso tavoitteena oppiva organisaatio Organisaation täyttäessä oppivan organisaation kriteerit siellä on suotuisat olosuhteet yksilöiden kehittymiselle, tiedon jakamiselle, elinikäiselle oppimiselle ja koko organisaation kehittymiselle. Biotalousalan yritykset eivät välttämättä koe perinteisiä koulutustilaisuuksia mielekkääksi osaamisen kehittämisen muodoksi, koska yritysten resurssit ovat rajallisia ja toimintaympäristö nopeasti muuttuva. Osaamista kehitetään yrityksissä pikemminkin kokeilemalla ja ketterästi työn ohessa kehittämällä kuin koulutuksilla. Toisilta yrityksiltä oppiminen esimerkiksi benchmarkingin ja yritysvierailuiden muodossa koetaan antoisiksi. Yritysten osaamisen kehittämisessä verkostot ja yhteistyö ovat merkittävässä roolissa. Avoin keskustelukulttuuri sekä yrityksen sisällä että toimittajien ja asiakkaiden kanssa toimii kehittämisen moottorina. Myös rekrytoinnit ovat yksi väylä yrityksen osaamisen vahvistamiseksi yksilöiden osaamista hyödyntämällä. Biotalousalan yritykset näkevät myös opiskelijat voimavarana, jota hyödynnettäisiin mielellään nykyistä enemmänkin. Perusopetuksessa ja täydentävässä opetuksessa tulisikin luoda entistä vahvempi kytkentä työelämään erilaisten projektien, harjoitustöiden ja opinnäytteiden muodossa. Opiskelijoiden ja yritysten yhteistyötä voidaan edistää luomalla yhteisiä innovaatioympäristöjä ja yhteistyöfoorumeja, jotka toimivat yhteisen kehittämisen alustoina. Opiskelijat ovat tulevaisuuden työntekijöitä ja yrittäjiä biotalous halutaan nostaa yhdeksi merkittäväksi alavaihtoehdoksi ja työllistäjäksi. Yritykset voivat tarjota opiskelijoille työelämäkokemusta ja aitoja liike-elämän haasteita ratkottavaksi. Opiskelijat taas tuovat yrityksiin alansa uusinta tietoa ja osaamista sekä tuoretta näkemystä. Pirkanmaalta löytyy jo useita toimivia malleja opiskelijoiden ja yritysten vahvaan yhteistyöhön. Uusi Tehdas on avoin innovaatioalusta, jossa yhdistyvät innovaatiotoimintaa edistävät tilat, toimintamallit ja yhteisö. Uuden tehtaan Demolassa opiskelijat kehittävät demotuotteita ja - palveluja yritysten kanssa ja niiden toimeksiannosta. Pirkanmaan korkeakouluissa on jo kehitetty yritysten tarpeisiin soveltuvia uusia toimintamalleja ja yhteistyömuotoja. TTY:n ja TaY:n pulmaperjantai on erityisesti pk-yrityksille suunnattu maksuton palvelu yritysten toiminnan kehittämiseksi ja ideoinnin tueksi. Se on nopea ja kevyt tapa kartoittaa etenemisvaihtoehtoja ja yhteistyömahdollisuuksia yrityksen ajankohtaisissa pulmissa. TTY:n Tiimi päiväksi tai viikoksi -palvelu soveltuu pieniin kehittämishankkeisiin, pilotointiin tai käytännön ongelmien ratkaisuun. Proffa päiväksi -palvelu tarjoaa professorin tai muun TTY:n kokeneen asiantuntijan näkemystä esimerkiksi kehittämistarpeiden tunnistamiseen, kokonaisuuksien hahmottamiseen tai suuntaviivojen pohtimiseen. BioHub on bio-osaamisen klusteri, jossa yhdistyy TAMKin tekniikan, metsäalan ja liiketalouden osaaminen. Siellä biotuote- ja prosessitekniikan opiskelijat voivat työstää ideoista toimivia innovaatioita, kehittää uutta osaamista ja liiketoimintaa yhdessä teollisuusyritysten kanssa erityisesti korkean jalostusasteen tuotteissa, kuten komposiitit, lääkeaineet ja nanosellu. Hiilinielu Design Studio on Tampereen ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Design Forum Finlandin monialainen yhteishanke. Hankkeessa metsäbioalan osaaminen kohtaa muotoilun, viestinnän ja media-alan. Yritysten ja opiskelijoiden yhteistyöfoorumiksi kehitetään 5

8 monialainen, palvelumuotoilua hyödyntävä Hiilinielu Design Studio, jossa tehdään innovointia, materiaalikokeiluja ja prototyyppejä. Kehittäjäverkosto kohti tekemisen ekosysteemiä Kehittäjäverkoston osaamisen kehittämisen tavoitteena on muodostaa innovatiivinen yhdessä tekemisen ekosysteemi. Haastatteluissa ja workshopeissa syntyi vahva näkemys siitä, että Pirkanmaan biotalouden kehittämiseksi pitäisi perustaa verkosto, jossa olisivat mukana biotalousalan yritykset, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, kehittämisyhtiöt ja muut alueelliset toimijat. Alueellisen verkoston kokoaminen ja koordinointi tulisi nimetä jollekin kehittäjätaholle, joka ottaisi siitä vetovastuun. Yritykset halutaan saada tekemisen keskiöön ja aktiivisiksi toimijoiksi, ei ainoastaan toimenpiteiden kohteiksi. Yritykset näkivät yhtenä biotalouden alueellisen osaamisen kehittämisen haasteena sen, että kehittämistoiminta hajautuu monille toimijoille. Usein hankkeissa saadaan alulle jotain, joka päättyy hankkeen päättyessä. Yritysten toiveena on saada kehittämiselle jatkumoa ja suunnittelun sijaan konkreettisia toimenpiteitä. Yritykset kaipaavat korkeakouluilta ja tutkimuslaitoksilta apua tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Monitieteisellä osaamisella ja yhteistyöllä tutkimushankkeista poikii parhaimmillaan kaupallisia tuotteita. Pirkanmaalla on käytössä useita innovaatioalustoja ja käynnissä paljon erilaisia kehittämishankkeita, joista seuraavassa esitellään biotalouden kannalta merkittävimpiä: Tampereen korkeakoulujen yhteisiä yritys- ja innovaatiopalveluja kehitetään Pirkanmaa ELYkeskuksen ESR-rahoitteisessa IPE Innovaatioperustus -hankkeessa. Hankkeessa vahvistetaan mikro- ja pk-yritysten henkilöstön tutkimus-, kehitys- ja erityisesti innovaatio-osaamista aktivoimalla heitä yhteistyöhön korkeakoulujen kanssa. IPE-hanke järjesti tammikuussa 2016 cleantechteemaisen Yritysklinikan, johon osallistui kaikkiaan yhdeksän yritystä, ja näistä jokainen pääsi vuorollaan asiantuntijoiden puheille ajankohtaisten kysymystensä kanssa. Yliopisto-yritys-yhteistyön syventäjänä TTY:n Kampusareenassa toimii tutkimus- ja tuotekehitysalan edelläkävijäyritysten Kampusklubi. Kampusklubi tarjoaa alustan, jossa mahdollistuu konkreettisella tavalla pitkäaikaisten kumppanuuksien rakentaminen ja kilpailukyvyn kehittäminen. Tekemällä keskenään yhteistyötä voivat klubin jäsenyritykset jakaa kustannuksia ja riskejä. Kampusklubin jäsenyys on yritykselle maksullinen. LUKE Luonnonvarakeskuksen tieteellisen työn ja teknologisen kehittämisen tuloksena syntyy palveluja ja lisäarvoa uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvalle kestävälle elinkeino- ja yritystoiminnalle. LUKEn tutkimus- ja kehityspalvelut perustuvat korkeatasoiseen biologiseen ja teknologiseen osaamiseen, mikä tarjoaa merkittäviä yhteistyömahdollisuuksia biotalousalalla toimiville yrityksille. LUKElla on myös käytössään tasokkaat kokeelliset tutkimusympäristöt ja laajat tietovarannot. BioMediTech on monitieteinen Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteinen biotieteiden ja lääketieteen tekniikan instituutti. BioMediTechin tutkimus ja opetus keskittyy solu- ja molekyylibiologiaan, genetiikkaan, biosensoreihin, laskennallisiin järjestelmiin ja regeneratiiviseen lääketieteeseen. Biotalouden yrityksille instituutti tarjoaa monitieteisen tutkimusympäristön sekä uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan tuen. 6

9 Yhteistyö VTT:n kanssa tarjoaa biotalousalan yrityksille biotalouden sovellusten tutkimus-, kehitysja pilotointipalveluja, jotka perustuvat biotekniikan, termokemiallisten prosessien sekä kemian tekniikan tutkimukseen. Bioruukki VTT:llä tarjoaa maailmanluokan puitteet pilotointiin. Tutkimusraportissaan (2016) Härkönen, Henningsen ja Kaukovirta-Norja kuvaavat suomalaiset bio- ja kiertotalouden prosessitekniikan pilotointiympäristöt. VTT tarjoaa prosessien ja tuotantokonseptien arviointi- ja mallinnustyötä kehityspolun eri vaiheisiin alustavista tarkasteluista demonstraatioihin ja teollisten laitosten toiminnan parantamiseen asti. Tampereen kaupunkiseutu kehittää Kolmenkulman ja Tarastenjärven yritysalueista Suomen ensimmäistä cleantech-vyöhykettä, Eco Industrial Parkia. Kolmenkulmaan sijoittuu muun muassa energian, jätehuollon, rakennetun ympäristön, teollisten prosessien ja liikenneratkaisujen osaajia, jotka voivat kehittää toiminnallisia ja logistisia ketjuja yhdessä sekä hyödyntää yhteisiä palveluita ja energiaverkkoja. Tarastenjärvelle sijoittuville yrityksille hyötyvoimalaitoksen läheisyys ja tehokas materiaalienlajittelujärjestelmä avaavat uusia mahdollisuuksia vihreiden ratkaisujen toteuttamiseen. 4. Pirkanmaan biotalousalan osaamisen kehittämisen verkosto Pirkanmaan biotalouden osaamisen kehittämisen verkoston ytimen muodostavat erilaisilla liiketoiminta-alueilla toimivat biotalouden yritykset (Kuva 3). Pirkanmaan korkeakoulut ja muut oppilaitokset toimivat uuden tiedon ja osaamisen sekä osaajien tuottajina. Kuva 3. Pirkanmaan biotalouden osaamisen kehittämisen verkosto 7

10 Tutkimuslaitoksilla on korkeakoulujen tutkimusyksiköiden ohella merkittävä rooli tieteelliseen tietoon perustuvan biotalousliiketoiminnan kehittäjinä. Kehittämisyhtiöt toteuttavat muun muassa yritysneuvontapalveluita, kehittämishankkeita ja alueen markkinointia. Yrittäjäjärjestöt ja kauppakamarit parantavat yrittäjien asemaa, tekevät edunvalvontaa, tarjoavat koulutusta jäsenistölleen sekä verkostoitumismahdollisuuksia. Pirkanmaan liitto edistää verkostomaisesti alueen henkistä ja taloudellista hyvinvointia. Liitto on maakunnan, väestön ja elinkeinoelämän edunvalvoja ja yhteistyöorganisaatio. Pirkanmaan ELY-keskus on alueellinen kehittäjä- ja palveluorganisaatio, jonka tehtävinä hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys, yrittäjyyden ja työllisyyden edistäminen ja energiatehokas ja ekologinen Pirkanmaa. Rahoittajat tarjoavat tukea yritystoiminnan aloittamiseen, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Korkeakoulujen palvelut on suunnattu yksilöille, yrityksille ja koko kehittämisverkostolle. Tutkimuslaitokset toimivat osana kehittämisverkostoa ja tarjoavat yrityksille erilaisia tutkimus- ja kehityspalveluja, tutkimusympäristöjä, tietovarantoja ja pilotointipalveluja. Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan ELY-keskus, Pirkanmaan yrittäjät ja kauppakamari suuntaavat palvelunsa yrityksille ja kehittämisverkostolle sekä alueellisella tasolla. Muita valtakunnallisia toimijoita, jotka hyödyttävät myös Pirkanmaan biotaloutta ovat Sitra ja Tekes. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on tulevaisuusorganisaatio, joka tekee töitä Suomen kilpailukyvyn ja suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Sitra on mukana työstämässä kiertotalouden tiekarttaa muiden toimijoiden kanssa. Innovaatiorahoituskeskus Tekes on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja kehitysprojektien ja innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija. Tekesin tutkimusohjelmia ovat Smart & Green Growth puhtaasti biotalouteen: Bionets Network and Profit (tukea yhteistyöalustojen ja liiketoimintojen rakentamisessa), Clean web, Arctic Seas ja Clean Soil. Team Finland kokoaa yhteen kaikki valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut. Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. 5. Biotalousalan osaamisen kehittämistä koskevat johtopäätökset Pirkanmaalla on kaikki edellytykset kehittyä biotalouden osaamisen maakunnaksi, joka mahdollistaa yksilöiden kehittymisen biotalouden asiantuntijoiksi, yritysten kilpailukyvyn kehittymisen ja kasvun jatkuvan uudistumisen avulla sekä kehittäjäverkoston toimimisen ketteränä ekosysteeminä. Täältä löytyy innovatiivisia yrityksiä, huippututkimusta ja -osaamista, opiskelijoita, erilaisia innovaatioalustoja ja yhteistyöfoorumeja, toimivia yhteistyömuotoja ja verkostoja. Suurin haaste on siinä, että kukaan ei tällä hetkellä koordinoi kokonaisuutta. Yritysten haastatteluiden ja workshoppien pohjalta voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset: 1. Biotaloutta halutaan yhdessä edistää laajalla rintamalla ja tehdä siitä tunnettu ja arvostettu maakunnallinen brändi. Kaikki yritykset eivät vielä tiedosta toimivansa biotalouden parissa ja käsite ei ole kaikille selvä. 2. Yritykset eivät kaipaa selvityksiä tai luokkahuoneopetusta vaan konkreettista yhdessä tekemistä. 8

11 3. Verkostona toimiessa kaikki oppivat toisiltaan ja jokainen pääsee hyödyntämään omaa ja muiden ydinosaamista. Yritykset voivat tehdä yhteistyötä muun muassa tuotekehityksessä, materiaalien uusiokäytössä, innovoinnissa ja viennissä. 4. Pirkanmaan biotalouden kehittämiseksi tulee perustaa biotalouden verkosto, joka kokoaa alueellisen bioalan kehittämisen yhden sateenvarjon alle. Biotalousverkoston avulla saadaan vahvistettua yrittäjien ja muiden alueellisten toimijoiden verkostoa ja löydetään kaikelle tekemiselle yhteinen suunta. Verkoston toiminnan keskiössä tulee olla yritykset. Tärkeää on ottaa isojen yritysten lisäksi myös pienet yritykset vahvasti mukaan, koska niistä löytyy erityisosaamista, ketteryyttä ja innovatiivisuutta. 5. Verkoston kokoaminen ja koordinointi tulee nimetä jollekin kehittäjätaholle, joka nauttii biotalousyritysten luottamusta ja on kykenevä toimimaan aktiivisesti alan edunvalvojana ja näkyväksi tekijänä. 6. Biotalousverkoston tulee kehittää uudenlaisia ketterän yhteistyön ja kehittämisen toimintamalleja, jotka tukevat verkostomaista yhteistyötä. 7. Verkoston yhteiseksi virtuaalialustaksi tarvitaan biotalouden portaali, joka toimii vuorovaikutukset kanavana ja osaamispankkina. Portaalia voidaan hyödyntää tiedon, osaamisen ja yhteistyön välittäjänä. Portaalissa yritykset voivat esitellä omaa osaamistaan, etsiä yhteistyökumppaneita ja tarjota haasteitaan muiden ratkottavaksi. 8. Yritykset kaipaavat korkeakouluilta ja tutkimuslaitoksilta apua tutkimukseen ja tuotekehitykseen; yliopisto tarvitsee yritysten liiketoiminta-, asiakas- ja markkinaosaamista tuotteiden kaupallistamiseen. Tampereen teknillisen yliopiston täydennyskoulutus Edutech kiittää kaikkia hankkeen yhteistyöosapuolia, yrityksiä, rahoittajia, kouluttajia ja mukana olleita korkeakouluja antoisasta ja kehittävästä yhteistyöstä. Hankkeessa aktiivisesti mukana oleminen ja toimiminen on ollut esimerkki osaamisen kehittämisestä ja jakamisesta sekä verkostoitumisesta parhaimmillaan. 9

12 Lähteet Kolehmainen, Jari Paikallinen innovaatioympäristö: Kohti alueellisen innovaatiotoiminnan ymmärtämistä. Tampere University Press. Tampere. Ramboll (2015) Selvitys Luken Parkanon toimipaikan vahvuudet ja Pirkanmaan biotalouden uudet mahdollisuudet. Loppuraportti Hirvonen, Leena, Pirkanmaan liitolle tekemä selvitys Biotalous Pirkanmaalla Biomassoista yhteiskunnan uudelleen järjestämiseen. Härkönen, Mika, Henningsen, Venja, Kaukovirta-Norja, Anu Suomalaiset bio- ja kiertotalouden prosessitekniikan pilotointiympäristöt. Tutkimusraportti Potkua biotalouteen -hankkeessa haastatellut yritykset Lisätietoja antavat: Asiakkuuspäällikkö Raili Siekkinen, p , Projektipäällikkö Mari Rajala, p , Markkinointipäällikkö Katri Rauvola, p , 10

13 LIITE 1 Potkua biotalouteen -hankkeeseen osallistuneet yritykset Airia Oy Boxia Oy Doranova Oy Eatech Oy Enerkon Oy Epsira Oy Finrenes Oy Frantsilan luomuyrttitila Ky Insotera Oy Kraa Kraa Oy Kuitukuu Oy Kärävä Oy Pirkanmaan jätehuolto Oy Pyrollpack Oy Suomen raaka-ainekierrätys Oy T:mi Jukka Harjula Teollisuuden lämpö TL Oy Think Today Trestima Oy Vammalan hyötykeräys Oy Yeseco Oy 11

Energiat yhteen! Keskustelutilaisuus Pirkanmaan ja Keskis-Suomen ELY-keskukset sekä Pirkanmaan liitto

Energiat yhteen! Keskustelutilaisuus Pirkanmaan ja Keskis-Suomen ELY-keskukset sekä Pirkanmaan liitto Energiat yhteen! Keskustelutilaisuus Pirkanmaan ja Keskis-Suomen ELY-keskukset sekä Pirkanmaan liitto Potkua biotalouteen hanke 1.8.2015-31.3.2016 Asiakkuuspäällikkö Raili Siekkinen Tampereen teknillinen

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla?

Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla? Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla? Suomessa toimii monipuolinen, globaaleja markkinoita ymmärtävä ja jatkuvasti uudistuva teollisuus, joka tuottaa korkeaa arvonlisää Suomeen Teollisuuden

Lisätiedot

JATKOSUUNNITELMAT ECO INDUSTRIAL PARK

JATKOSUUNNITELMAT ECO INDUSTRIAL PARK JATKOSUUNNITELMAT ECO INDUSTRIAL PARK Elinkeinovyöhykkeen tavoitteena on olla Suomen ensimmäinen Eco Industrial Park Eco Industrial Park on samalla yritysalueella sijaitsevien valmistavan teollisuuden

Lisätiedot

Päivi Viitaharju Tampereen ammattikorkeakoulu

Päivi Viitaharju Tampereen ammattikorkeakoulu Päivi Viitaharju Tampereen ammattikorkeakoulu Hiilinielu Design Studio Monialainen yhteishanke 1.10.2015-31.12.2017 Tampereen ammattikorkeakoulu Lahden ammattikorkeakoulu Design Forum Finland 2 Hankkeen

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus 27.10.2016 Tampereen kaupungin innovaatiopolitiikka Tampere on kaupunkistrategiansa ja elinvoimasuunnitelman mukaisesti lähtenyt voimakkaasti uudistamaan elinkeino-,

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA 2020-2023 TULEVAISUUSKUVA NÄIN ME NÄEMME TULEVAISUUDEN 2030 Vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen ovat keskeisiä kriteerejä päätöksenteossa yhteiskunta-, yritys-

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely 1 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli 505 000 henkeä, mikä tekee siitä Suomen toiseksi suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,

Lisätiedot

Big datan hyödyntäminen

Big datan hyödyntäminen Big datan hyödyntäminen LVM/FIIF-yhteistyö 1 0 /1 9 /1 4 Nykytilanne Useita olemassa olevia ohjelmia ja tahoja, josta yritykset ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta Big Dataan ja teollisen internetin

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa?

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? 23.5.2018 1 ECO3 TIIVISTETYSTI 2 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli

Lisätiedot

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä INTERNATIONAL BUSINESS POWERED BY TALENTS I N N O V A A T I O A L U S T A Y R I T Y S P A L V E L U I D E N K E H I T T Ä M I S T Y Ö P A J A T W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Biotalous-INKA

Biotalous-INKA Biotalous-INKA 2014-2020 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatus: Haastaa kaupunkiseudut hyödyntämään kasvupotentiaalinsa kansantalouden vetureina Tavoite: Tukea kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus

Lisätiedot

TRAFI sidosryhmätapaaminen

TRAFI sidosryhmätapaaminen TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Älykäs ja ekologinen

Älykäs ja ekologinen Älykäs ja ekologinen Bio-, vesi- ja kiertotalouden edelläkävijä Nokian, Tampereen ja Ylöjärven Kolmenkulmaan on rakentumassa täysin uudenlainen yrityspuisto. ECO3-alueella kehitämme yhdessä bio-, vesi-

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Innovointi osana maatilojen neuvontaa. Seinäjoki 2.12

Innovointi osana maatilojen neuvontaa. Seinäjoki 2.12 Innovointi osana maatilojen neuvontaa Seinäjoki 2.12 Innovaatio Innovaatio = keksintö + liiketoiminta Innovaatio on yrityksen markkinoille tuoma uusi tai olennaisesti parannettu tuote (tavara tai palvelu),

Lisätiedot

Bioenergiaosaaja - koulutus 30.3.2016 22.9.2016

Bioenergiaosaaja - koulutus 30.3.2016 22.9.2016 Bioenergiaosaaja - koulutus 30.3.2016 22.9.2016 TTY:n täydennyskoulutuskeskus Edutech Edutech on Tampereen teknillisen yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Tarjoamme korkealaatuisia osaamisen kehittämispalveluja

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen

Lisätiedot

Team Finland. Aki Parviainen

Team Finland. Aki Parviainen Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Mitä haetaan? 1. Tunnistettuja liiketoiminta-alueita, näkyvissä merkittävä markkinapotentiaali. Source: Bosman & Rotmans, 2014.

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta 1 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta 2 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Innovaatioverkostojen luominen vaatii pitkäjännitteistä työtä. Verkostojen avulla

Lisätiedot

Puu-Hubi toimintamalli. Ari Hynynen

Puu-Hubi toimintamalli. Ari Hynynen Puu-Hubi toimintamalli Ari Hynynen 09.06.2015 Puurakentamisen innovaatioympäristö puurakentamisen ekosysteemi kunnat SeAMK kaupungit metsäkeskus 2 1 yliopistot maakuntaliitto yksilöt ELY-keskus verkostoituminen

Lisätiedot

Sisältä ketterä markkinoilla vahva

Sisältä ketterä markkinoilla vahva Sisältä ketterä markkinoilla vahva Strategiset yrityskumppanuudet vesi-, metsä- ja kemian alan tulevaisuuden kilpailuedun rakentajina Tulevaisuuden mahdollisuudet ja Tekesin rooli BioRefine- ja Vesi -loppuseminaari

Lisätiedot

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä 14.3.2016-13.3.2019 Toimintalinja: 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite: 7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Miksi pk-palveluntuottajakenttää kannattaa kehittää juuri nyt? - Sote-alan toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, vaikka tulevista uusista

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle Sijoita SeAMKiin PARAS korkeakoulu opiskelijalle Seinäjoen ammattikorkeakoulu on monialainen ja yhteisöllinen ammattikorkeakoulu, jonka tavoitteena on olla paras korkeakoulu opiskelijalle (Visio 2020).

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki 19.11.2015 Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Hankkeen toimenpiteet MIKSI?: Päijät-Hämeen maakuntaohjelmassa

Lisätiedot

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla 2016-2017 pilotoidaan konkreettisesti innovaatioseteliä pkyritysten kanssa yhteistyössä rakennetaan digitaalinen palvelualusta seteleiden hakemiseksi, myöntämiseksi

Lisätiedot

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa - Politiikkasuositus

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa - Politiikkasuositus Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa - Politiikkasuositus 7.5.2019 Alueelliset työpajat Tyo pajoissa tarkasteltiin kiertotalouden arvonluonnin mahdollisuuksia Suomelle, ja sen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Sisältö INKA yleisesti Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Kaupungin rooli Rahoitus Esimerkkiprojekteja Mikä INKA on? Tausta Tavoitteena

Lisätiedot

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Luonnonvarat ja kestävä talous

Luonnonvarat ja kestävä talous Luonnonvarat ja kestävä talous - Tekesin toimet jatkossa BioRefine ja Vesi loppuseminaari 26.11.2012 Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Tekesin sisällölliset painopisteet Liiketoiminta globaaleissa arvoverkoissa

Lisätiedot

Tervetuloa Aamukahville!

Tervetuloa Aamukahville! Tervetuloa Aamukahville! Yhteistyö 21.9.2015 Eija Harju Yhteistyö = Elinkeinojen kehittäminen Kyse uudesta tavasta toimia Toimenpide yhteistyö - Lisätään yrittäjien tietämystä ja valmiuksia yhteistyöhön

Lisätiedot

Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä Heikki Aro

Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä Heikki Aro Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä 2.2.2016 Heikki Aro Mistä ajattelin puhua DM 1282874 Innovaatiorahoituskeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Demola: toimintamalli ja mahdollisuudet. Ville Kairamo

Demola: toimintamalli ja mahdollisuudet. Ville Kairamo Demola: toimintamalli ja mahdollisuudet Ville Kairamo Tampere Maailmanluokan tietotaito erityisesti media ja ICT -sektoreilla Kansainvälisiä yrityksiä Paljon opiskelijoita eri korkeakouluissa Tekniikka,

Lisätiedot

Infotilaisuus yrityspalveluista Tampereen kaupunkiseudulla. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy

Infotilaisuus yrityspalveluista Tampereen kaupunkiseudulla. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy Infotilaisuus yrityspalveluista Tampereen kaupunkiseudulla Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy Esityksen tavoite Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy

Lisätiedot

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto Elinkeinot murroksessa -pilotti Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO Katja Sukuvaara, Kainuun liitto 1 ELMO pilotti: Mikä se on? Euroopan komissio hakee uusia toimintatapoja aluekehittämisen tueksi vastaamaan teolliseen

Lisätiedot

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Sisältöä ja panostuksia INNOFORUM-yhdessä tekemällä parasta palvelua pk-yrityksille seminaari Hotelli Rosendahl, Tampere 10.11.2015 Erkki Lydén Pirkanmaan

Lisätiedot

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Uutta luovaa taloutta Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Murros Meneillään on talouden murros. Tiedon, osaamisen, luovuuden ja merkitysten rooli kasvaa. Uudistuva talous, digitalisoituva

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Data-analytiikan osaamiskeskittymä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Pori 31.1.2018

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari Markku Lindqvist 040 190 2554 markku.lindqvist@cursor.fi 3D-tulostuksen seminaari 13.1.2016 2 Uusi itsenäisesti toimiva ja taloudellisesti kannattava 3D-palvelujen tuotanto- ja yritysympäristö Vastaa 3D-alan

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Toimitusjohtajan katsaus Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Forssan seudun kommentti 25.02.2010 Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus

Lisätiedot

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA

OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA OSAAMISPROFIILIKYSELY Maakuntaohjelman 2018 2021 kehittämislinjaukset tuovat esille ne asiat, joissa Satakunta erottuu osaamisellaan. Osaamisprofiilin tavoitteena täsmentää: Mikä on ainutlaatuista satakuntalaista

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

CIE Center for Internet Excellence - www.cie.fi

CIE Center for Internet Excellence - www.cie.fi CIE Center for Internet Excellence - www.cie.fi CIE (Center for Internet Excellence) on Oulun yliopiston yhteydessä Oulun Innovaatioallianssin (OIA) jäsenten ohjauksessa toimiva tutkimus- ja innovaatioyksikkö.

Lisätiedot

EAKR rahaston tilannekatsaus

EAKR rahaston tilannekatsaus EAKR rahaston tilannekatsaus Riitta Kallström 7.10.2016 Hankehaku 2014 Etelä-Suomen yhteiset teemat: 1. Pohjoinen kasvuvyöhyke innovaatioalustana 2. Biotalouden uudet liiketoimintamahdollisuudet Maakunnalliset

Lisätiedot