YMPÄRISTÖSELONTEON KEHITYSMITTAREIDEN PÄIVITYSTIEDOT VUODELTA 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMPÄRISTÖSELONTEON KEHITYSMITTAREIDEN PÄIVITYSTIEDOT VUODELTA 2009"

Transkriptio

1 1 (6) YMPÄRISTÖSELONTEON KEHITYSMITTAREIDEN PÄIVITYSTIEDOT VUODELTA 29 Tikkurilan ympäristöasioiden kehitystä seurataan vuosittain monien eri mittarien avulla. Tässä dokumentissa on päivitetty edellisessä EMAS-selonteossa esitetyt seurantamittarit ja kommentoitu lyhyesti muutoksia sekä niiden syitä. 1. YMPÄRISTÖTAVOITTEET JA TOTEUTUMA Oheisessa taulukossa on esitetty maalituotteiden valmistuksen ja käytön ympäristökuormituksesta seurattavia tietoja. Erityisen selkeästi vähenivät tuotannon jätteet sekä myytyjen tuotteiden sisältämien liuotteiden kokonaismäärä. Ominaispäästöjen kehitys ilmenee paremmin jäljempänä olevista taulukoista. Taulukko1. Ympäristökuormituksen kehittymistä kuvaavia mittareita Merkittävä ympäristönäkökohta Kotimaahan myytyjen tuotteiden kokonaisliuotemäärä (tn) Tuotannon liuotepäästöjen kokonaismäärä (tn) Tuotannon ongelmajätemäärä (tn) Kaatopaikkasijoitukseen menevä sekajäte (tn) Vaikutus ympäristöön Otsoninmuodostus alailmakehässä Otsoninmuodostus alailmakehässä Merkittävin tuotannon materiaalihukka Kokonaan hukkaan menevän materiaalin määrä * *Edellisessä selonteossa tuotteiden liuotemäärä v. 28 oli virheellisesti ilmoitettu todellista suuremmaksi - luku on nyt korjattu. Taulukko 2. Tärkeimpiä ympäristönsuojeluun liittyviä tavoitteita/avainhankkeita 29, niiden toteuma sekä vuoden 21 tavoitteet Avainhanke Tavoite 29 Toteuma 29 Tavoite 21 Kaatopaikkajätteen vähentäminen Tuotannon materiaalihukan vähentäminen Välittömien ympäristökustannusten vähentäminen Ympäristöriskikartoituksen suositusten toteuttaminen - 2 % Vähennys 4 % Vähenevä suunta jatkuu - % Vähennys, % Vähennys % edellisestä vuodesta - % Vähennys 6,1 % Vähennys % edellisestä vuodesta Suoja-allastukset yms. kuntoon Toteutettu - Tarkemmat tiedot suoritetuista toimenpiteistä on selostettu jäljempänä ao. indikaattorikuvaajien yhteydessä. PL 3, KUNINKAALANTIE 1, 131 VANTAA PUH. (9) 87 71, FAKSI (9) Y-TUNNUS , KOTIPAIKKA VANTAA, ALV rek.

2 2 (6) YKSITTÄISTEN YMPÄRISTÖINDIKAATTOREIDEN KEHITYS 2.1 YMPÄRISTÖMYÖTÄISTEN TUOTTEIDEN OSUUS MYYNNISTÄ Vesiohenteisten tuotteiden osuus kasvoi selvästi erityisesti teollisessa maalauksessa ja jonkin verran myös sisustus- ja rakennusmaalauksessa. Tämän suuntauksen vahvistaminen onkin eräs Tikkurilan ympäristömyötäisten tuotteiden markkinaosuuden kasvattamisen päätavoitteista tav. 212 Kauppa- ja rakennusmaalit Teollisuusmaalit, vesiohenteisten osuus % Kuva 1. Vesiohenteisten ja liuotteettomien tuotteiden osuus kotimaan myynnistä. 2.2 ENERGIAN JA VEDEN KÄYTTÖ,8,6,4,2 Energian kulutus kwh/tuotelitra Kuva 2. Energian kulutus. Vaikka energian kokonaiskäyttö laski, tehdasalueella käytetty sähkö suhteessa tuotelitraan kasvoi. Tämä johtuu perusenergian tarpeesta (lämmitys & ilmastointi), mikä on riippumaton tuotetuista litroista. Kemianteollisuuden energiatehokkuussopimuksen tavoitteiden (vähennys 1% 28 21) saavuttamiseksi perustettu projektiryhmä kehittää konkreettisia toimenpiteitä energian kulutuksen vähentämiseen. Veden kokonaiskulutus laski, mutta myös sen kulutus tuotettua maalilitraa kohti laskettuna nousi hieman - valtaosa vedestä on ns. saniteettivesiä. PL 3, KUNINKAALANTIE 1, 131 VANTAA PUH. (9) 87 71, FAKSI (9) Y-TUNNUS , KOTIPAIKKA VANTAA, ALV rek.

3 3 (6) LIUOTEPÄÄSTÖT luparaja Kuva 3. Tuotannon liuotepäästö (VOC) ja laskennallinen hiili/c-päästö tn/v Liuotepäästöt mitataan yhden mittausviikon ajalta ja tuloksen perusteella lasketaan koko vuoden päästöt. Yleensä mittaukset on pyritty järjestämään silloin, kun tuotanto on suurimmillaan (keväällä tai alkusyksystä). Vuonna 28 mittaukset siirtyivät kuitenkin hiilivetyanalysaattorin rikkoutumisen ja korjauksen viivästymisen vuoksi loppusyksylle, jolloin tuotanto oli keskimääräistä selvästi pienempi. Vuoden 28 mittaustulokset ovat siten todellista pienemmät, minkä osoittaa myös se, että vuoden 29 päästö on edellisvuotista suurempi vaikka tuotanto laski. Liuotepäästö sinänsä alittaa selvästi ympäristöluvassa sallitun rajan. Jotta vastaisuudessa saadaan luotettavat lukemat, päätettiin kyseiset mittaukset tehdä aina vuosineljänneksittäin. 2.4 TEOLLISUUSJÄTEVEDEN LAATU Luparaja Kuva 4. Teollisuusjäteveden sinkkikuormitus kg/vuosi Yhtenä lupaehtona oleva jäteveden sinkkikuormitus on ollut matalalla tasolla. Joissakin mittauksissa esiintyi jäteveden käsittelyn ph:n säätövaikeuksien vuoksi vähäisiä sinkkipitoisuuden ylityksiä. Säätölaitteiston luotettavuutta parannetaan vuoden 21 alussa. Myös yksittäisiä vähäisiä BTEX- liuotepitoisuuden ylityksiä ilmeni. Vuonna 29 järjestelmä muutettiin siten, että pumppaus viemäriin keskeytyy jätevesien keruusäiliöön asennettujen kaasunilmaisimien hälytyksestä. NT-tehtaalle on asennettu erillinen jätevesien ilmastussäiliö pieniä liuotemääriä sisältävien vesien esikäsittelyyn. PL 3, KUNINKAALANTIE 1, 131 VANTAA PUH. (9) 87 71, FAKSI (9) Y-TUNNUS , KOTIPAIKKA VANTAA, ALV rek.

4 4 (6) ONGELMAJÄTTEET JA MATERIAALIHUKKA tav 29 Kuva. Ongelmajätteet; g/tuotelitra Ongelmajätemäärä putosi edelliseen vuoteen verrattuna selvästi. Osa vähennyksestä aiheutui tuotantomäärän laskusta. Erityisen ilahduttavaa oli kuitenkin se, että tarkemman hyödyntämisen yms. toimenpiteiden ansiosta myös suhteellinen jätemäärä/materiaalihukka (g/tuotettu litra) laski n. %, vaikka valmistetut eräkoot pienenivät. Asetettu tavoite saavutettiin. 2.6 MUUT JÄTTEET Kuva 6. Kaatopaikkajätteet; g/tuotelitra Sekajätteen (= kaatopaikkajäte) määrä väheni merkittävästi. Suurin syy tähän oli jätelajittelun ohjeistuksen ja lajittelun parantuminen. Energiajätepuristimien ja -säiliöiden järkevällä sijoittelulla saatiin sekajätteenä aiemmin toimitettu energiajäte ohjattua oikeisiin keruupaikkoihin ja jatkokäsittelyyn. Siten pystyttiin osaltaan pienentämään myös jätteiden hävityskustannuksia. PL 3, KUNINKAALANTIE 1, 131 VANTAA PUH. (9) 87 71, FAKSI (9) Y-TUNNUS , KOTIPAIKKA VANTAA, ALV rek.

5 (6) %,8 % 11 % 3 % 4 % 4 % 6 % 14 % Biojäte Energiajae Keräysmetalli Keräyspaperi ja -pahvi Kuva 7. Jätelajien jakauma 29. Merkittävin muutos eri jätelajien keskinäisissä suhteissa oli ongelmajätteiden määrän suhteellisen osuuden pienentyminen n. %. Tämä heijastuu positiivisesti sekä ympäristökustannuksiin että materiaalihukkaan. 2.7 VÄLITTÖMÄT YMPÄRISTÖKUSTANNUKSET tavoite 29 Kuva 8. Välittömät ympäristökustannukset; snt/tuotelitra Jätemäärien vähentämistoimet näkyvät myös ympäristökustannuksissa. Kustannukset tuotettua litraa kohti laskivat n. 6,1 % ja tavoite (- %) saavutettiin. Yleinen kustannusten vähentämistavoite vaikutti mm. siten, että jätevirtojen hyödyntämiseen paneuduttiin entistä tarkemmin. 2.8 YMPÄRISTÖINVESTOINNIT Varsinaisiin ympäristöinvestointeihin kului n. 1. Merkittävimmät parannuskohteet olivat: - varastorakennus 44:n allastus - piha-alueen öljynerotuskaivojen hälytysjärjestelmän parannus - Finnresin-tehtaan reaktioveden käsittelylaitteiston parantaminen - jäteveden ilmastusjärjestelmän tekeminen NT-tehtaalle PL 3, KUNINKAALANTIE 1, 131 VANTAA PUH. (9) 87 71, FAKSI (9) Y-TUNNUS , KOTIPAIKKA VANTAA, ALV rek.

6 6 (6) MUUT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET JA VAARATILANTEET Ulkopuolisilta ei tullut toimintaan liittyviä haju- tms. valituksia. Kaikista turvallisuuden kannalta merkittävistä vaaratilanteista (kaksi laitteen ylikuumenemista ja rekan moottoripalo tehdasalueella) on tehty analyysit ja niissä esiin tulleet korjaavat toimenpiteet on toteutettu. Hätätilannevalmiuden ylläpitämiseksi pidettiin useita koulutustilaisuuksia. 3. LUPAEHTOJEN JA LAKISÄÄTEISTEN VAATIMUSTEN TOTEUTUMINEN Kaikki ympäristöluvan velvoitteet ja jätevesisopimuksen ehdot (kts. kohta 2.4) sekä muut toimintaa koskevat lakisääteiset määräykset täytettiin. Häiriöpäästöihin ja onnettomuustilanteisiin kohdistuva ympäristöriskianalyysi tehtiin vuodenvaihteessa 28/29. Merkittävimmäksi muutostarpeeksi tunnistettiin varastorakennuksen 42 allastuksen parantaminen: parannus toteutettiin vuoden 29 alkupuolella. 4. AVOINTEN OVIEN PÄIVÄN TEEMANA YMPÄRISTÖTURVALLISUUS Lokakuussa pidettiin lähiympäristön asukkaille avointen ovien päivä. Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä, miten maalia valmistetaan ja näyttää konkreettisesti, kuinka turvallisuusjärjestelyt on järjestetty niin, että ympäristön asukkaille aiheutuu mahdollisimman vähän vaaraa tai haittaa toiminnasta. Tilaisuudessa oli mm. tehdaspalokunnan sammutusnäytös, ensiapuryhmän toiminnan esittely sekä ympäristöaiheisia esitelmiä. Avointen ovien päivän kävijöitä oli noin 2 ja palaute tilaisuuden annista oli varsin positiivista.. YMPÄRISTÖSELONTEON PÄIVITYSTIETOJEN VAHVISTAMINEN DNV Certification Oy/Ab on akkreditoituna todentajana (FIN-V-2) tarkastanut Tikkurila Oyj:n Vantaan toimipaikan EMAS-selonteon ajantasaistustiedot vuodelta 29. Tarkastuksen perusteella on todettu , että päivitystiedot täyttävät EU:n EMAS-asetuksen (EY) N:o 761/21 vaatimukset. DNV Certification Oy/Ab PL 3, KUNINKAALANTIE 1, 131 VANTAA PUH. (9) 87 71, FAKSI (9) Y-TUNNUS , KOTIPAIKKA VANTAA, ALV rek.

TIKKURILAN VANTAAN TOIMIPAIKAN YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI

TIKKURILAN VANTAAN TOIMIPAIKAN YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI TIKKURILAN VANTAAN TOIMIPAIKAN YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI VUODELTA 2004 Ympäristöselonteon päivitystietojen vahvistamispäätös SFS-Inspecta Sertifi ointi Oy on akkreditoituna todentajana (FIN-V-001) tarkastanut

Lisätiedot

Tikkurilan Vantaan toimipaikka

Tikkurilan Vantaan toimipaikka 4 5 8 8 3 1 9 2 Tikkurilan Vantaan toimipaikka 1 Konttori 2 Tutkimuskeskus 3 Koulutuskeskus Paletti 4 Finnresin-tehdas 5 Monicolor-tehdas 6 Temacolor-tehdas 7 Novacolor-tehdas 8 Varastot 9 Koekenttä 2

Lisätiedot

KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 2005 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN

KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 2005 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN UPM, Kajaani, Ympäristönsuojelun kehitys 25 KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 25 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN UPM:n Kajaanin paperitehtaan tuotanto oli vuonna 25 pienempi kuin edellisenä vuonna ollen 498 921

Lisätiedot

UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani

UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani UPM, Kajaani Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM, Kajaani Tuotantokyky 61 paperia Henkilöstön määrä 6 Tuotteet päällystämätön aikakauslehtipaperi UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit

Lisätiedot

Emas-raportti 2007 Nokian-tehdas

Emas-raportti 2007 Nokian-tehdas Emas-raportti 27 Nokian-tehdas DNV Certification Oy Ab, FI-V-2, on akkreditoituna tarkastajana todentanut 7.5.28, että Nokian Renkaat Oyj:n ympäristöjärjestelmä ja EMAS-selonteon päivitystiedot 27 täyttävät

Lisätiedot

TIKKURILA OY TIKKURILA COATINGS OY TIKKURILA PAINTS OY TIKKURILA SERVICES OY YMPÄRISTÖSELONTEKO 2003

TIKKURILA OY TIKKURILA COATINGS OY TIKKURILA PAINTS OY TIKKURILA SERVICES OY YMPÄRISTÖSELONTEKO 2003 TIKKURILA OY TIKKURILA COATINGS OY TIKKURILA PAINTS OY TIKKURILA SERVICES OY YMPÄRISTÖSELONTEKO 2003 2 1 3 4 5 6 7 8 Tikkurilan Vantaan toimipaikka 1 Konttori 2 Tutkimuskeskus 3 Koulutuskeskus Paletti

Lisätiedot

Emas-raportti 2011 Nokian-tehdas

Emas-raportti 2011 Nokian-tehdas Emas-raportti 211 Nokian-tehdas DNV Certification Oy Ab, FI-V-2, on akkreditoituna tarkastajana todentanut 13.4.212, että Nokian Renkaat Oyj:n ympäristöjärjestelmä ja EMAS-selonteon päivitystiedot 211

Lisätiedot

YMPÄRISTÖRAPORTTI 2003. SICPA Oy:n ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasioihin liittyvät päämäärät ja ohjelmat

YMPÄRISTÖRAPORTTI 2003. SICPA Oy:n ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasioihin liittyvät päämäärät ja ohjelmat YMPÄRISTÖRAPORTTI 03 SICPA Oy:n ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasioihin liittyvät päämäärät ja ohjelmat 2 Tuotanto 00 tonnia 12 8 6 4 2 0 97 98 99 00 01 02 03 1. Yritystiedot ja muutokset toiminnassa

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu

Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu 2018 2019 Pasi Holm ja Juho Tyynilä Syyskuu 2019 / Taloustutkimus oy 1 Selvityksen tavoite ja tausta

Lisätiedot

Rauman kaupunki Yrityspalvelut

Rauman kaupunki Yrityspalvelut Rauman kaupunki Yrityspalvelut Energiatehokkuuden, päästöjen ja kustannusten laskennalla vaikutetaan yritysten imagoon ja kilpailukykyyn Esittelyaineistoa Reijo Laine Senior & Sons Oy Rauman kaupunki lähti

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Teknoksen ympäristöystävälliset maalausjärjestelmät metalliteollisuuteen

Teknoksen ympäristöystävälliset maalausjärjestelmät metalliteollisuuteen Teknoksen ympäristöystävälliset maalausjärjestelmät metalliteollisuuteen Euroopan Unionin lainsäädäntö ohjaa teollisten pinnoittajien maalinvalintaa. EU:n direktiivi 1999/13/EY orgaanisten liuottimien

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Ympäristöselonteon vahvistamispäätös

Ympäristöselonteon vahvistamispäätös Ympäristöselonteon vahvistamispäätös DNV Certification Oy/Ab on akkreditoituna todentajana (FIN-V-002) tarkastanut Tikkurila-yhtiöiden Vantaan toimipaikan ympäristöjärjestelmän ja EMAS-selonteon tiedot.

Lisätiedot

kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009

kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009 Jätekuljetusten suunnittelu ja kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009 PERUSTIETOJA Yhtiö on perustettu tt vuonna 2002. Omistajat: Porvoo (49,00 %), Sipoo (25,60 %), Loviisa (9,15 %), Askola (3,95 %), Pernaja

Lisätiedot

Työkalu WWF:n Green Office -vuosiraportointia varten (pohjatietoja indikaattoreista)

Työkalu WWF:n Green Office -vuosiraportointia varten (pohjatietoja indikaattoreista) Olennaisena osana Green Office -ympäristöjärjestelmää on vuosittain keväisin suoritettava vuosiraportointi. Raportointia varten jokaisen organisaation on valittava vähintään kolme kulutustaan kuvaava muuttujaa,

Lisätiedot

Emas-raportti 2010 Nokian-tehdas

Emas-raportti 2010 Nokian-tehdas Emas-raportti 2010 Nokian-tehdas DNV Certification Oy Ab, FI-V-0002, on akkreditoituna tarkastajana todentanut 4.5.2011, että Nokian Renkaat Oyj:n ympäristöjärjestelmä ja EMAS-selonteon päivitystiedot

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2011 Energian hankinta ja kulutus 2011, 1. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 3 prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä Korjattu 20.10.2011 Vuosien 2010 ja 2011 ensimmäistä ja toista

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei

Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei Ympäristöriskianalyysit 1/7 Jätevedet Kyllä Osittain Ei 1. Tunnetaanko tilalla muodostuvien jätevesien laatu ja niille soveltuvat käsittelymenetelmät? 2. Toimiiko asuinrakennusten jätevesien käsittely

Lisätiedot

M-real Äänekoski Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006-2008 - päivitystiedot 2008

M-real Äänekoski Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006-2008 - päivitystiedot 2008 Sari Åkerlund 14.05.2009 1(7) Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006- - päivitystiedot Viitaten Paper EMAS ympäristöselontekoon 2006- (rekisterinumero FI-000042) päivitämme keskeiset tiedot ympäristönsuojelun

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma ENEGIATEHOKKUUSsopimukset 2017 2025 Autoalan toimenpideohjelma 1 Sisällys AUTOALAN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Johdanto Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden energiankäyttö Energiatehokkuustoimenpiteet

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Iltapäivän teeman rajaus

Iltapäivän teeman rajaus 28.8.2019 klo 12-16 Iltapäivän teemat Iltapäivän teeman rajaus Vähähiilinen lämmitys Energiatehokkuus Energiatehokkuuden parannukset (ehdotukset) Energiatehokkuudeltaan heikoimmat rakennukset Korjatut

Lisätiedot

Materiaalikatselmus/ Materiaalitehokkuus Uponor Suomi Oy:ssä

Materiaalikatselmus/ Materiaalitehokkuus Uponor Suomi Oy:ssä Materiaalikatselmus/ Materiaalitehokkuus Uponor Suomi Oy:ssä Rami Silta-aho Sisältö Uponor yrityksenä Materiaalikatselmus Uponor Suomi Oy, Forssa Materiaalitehokkuus toimenpiteet 23 April 2013 Uponor 2

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Soihdutusmäärä laski hieman vuodesta 2016 Normaalivuodeksi suuri soihdutusmäärä johtui huolloista ja käyntihäiriöistä jalostamolla. Soihdutuksiin liittyen saatiin

Lisätiedot

Ravintola-alan ympäristöasiat

Ravintola-alan ympäristöasiat Ravintola-alan ympäristöasiat Helsingin ympäristökeskus 03.11.2008 Ympäristökouluttaja Erja Mähönen Miljöönääri Oy Erja.mahonen@miljoonaari.fi Miksi? Laki vaatii - esim. jätelaki Hyvä yrityskansalaisuus

Lisätiedot

Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa

Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa 1 Ympäristömerkinnät lyhyesti ISO 14001 8 Kansainvälinen ympäristöjohtamisjärjestelmä, joka tähtää jatkuvaan parantamiseen ja ympäristösuorituskyvyn kehittämiseen.

Lisätiedot

Ympäristöohjelma kaudelle:

Ympäristöohjelma kaudelle: Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2011 Energian hankinta ja kulutus 2011, 2. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia tammi-kesäkuussa Korjattu 20.10.2011 Vuosien 2010 ja 2011 ensimmäistä ja toista vuosineljännestä

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2010, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 aikana sähkön- ja lämmöntuotannon

Lisätiedot

Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio

Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio Suositussopimuksen luonteesta Suositussopimuksen allekirjoittajilla ympäristöministeriöllä, Suomen Kuntaliitto ry:llä ja Suomen Vesilaitosyhdistys ry:llä

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen

Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011 Keskuskeittiö Villa Bredan keittiö Kaupungintalon keittiö Puhdistuspalvelut - 24 kiinteistön puhdistuspalvelut, 43298 m 2-87 % tuotetaan ostopalveluna Biojätteen

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

ENERGIAKOLMIO OY. Tuulivoiman rooli Suomen energiatuotannossa. Jyväskylän Rotary klubi 13.1.2014. Energiakolmio Oy / 13.1.2014 / Marko Lirkki

ENERGIAKOLMIO OY. Tuulivoiman rooli Suomen energiatuotannossa. Jyväskylän Rotary klubi 13.1.2014. Energiakolmio Oy / 13.1.2014 / Marko Lirkki ENERGIAKOLMIO OY Tuulivoiman rooli Suomen energiatuotannossa Jyväskylän Rotary klubi 13.1.2014 Energiakolmio Oy / 13.1.2014 / Marko Lirkki ENERGIAKOLMIO OY Energiakolmio on Suomen johtava riippumaton energiamarkkinoiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU ENERGIATEHOKKUUS. Vastuullisuus / Vastuullisuus HKScanissa / Ympäristö HKSCAN VUOSIKERTOMUS 2015

YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU ENERGIATEHOKKUUS. Vastuullisuus / Vastuullisuus HKScanissa / Ympäristö HKSCAN VUOSIKERTOMUS 2015 YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU Vastuu ympäristöstä on tärkeää HKScanille ja sen sidosryhmille. Sidosryhmien odotukset sekä kiristyvät määräykset edellyttävät ympäristöasioiden jatkuvaa kehittämistä. Konsernimme

Lisätiedot

Ympäristöselonteon vahvistamispäätös. Tikkurilan toimipaikat. Yhteiskuntavastuun raportti

Ympäristöselonteon vahvistamispäätös. Tikkurilan toimipaikat. Yhteiskuntavastuun raportti Yhteiskuntavastuun raportti Tikkurilan toimipaikat Ympäristöselonteon vahvistamispäätös DNV Certification Oy/Ab on akkreditoituna todentajana (FIN-V-002) tarkastanut Tikkurila Oy:n Vantaan toimipaikan

Lisätiedot

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Riina Antikainen, Maija Mattinen, Marja Salo Suomen ympäristökeskus (SYKE) 18.12.2013 Kuva: Mauri Mahlamäki Muut kuvat: Sitran resurssiviisaus

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat:

3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat: Etelä-suomen aluehallintovirasto Yrnpaistölupavaskaiakie Yinpäistaililarkastaja Kai Ratilainen SigerJaarfn katu 15 13100 Hätneenfma Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna 3 0, 05. 2013 DNRO ESAVI/

Lisätiedot

Tikkurila. Varsinainen yhtiökokous 31.3.2011 Finlandia-talo. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. Varsinainen yhtiökokous 31.3.2011 Finlandia-talo. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila Varsinainen yhtiökokous Finlandia-talo Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä,

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET

RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET SUEZ ENVIRONNEMENT Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin ympäristöhuoltoyhtiö SITA Suomi Oy kuuluu kansainväliseen

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden markkinatilanne

Elintarviketeollisuuden markkinatilanne Elintarviketeollisuuden markkinatilanne Juho Lindman Helsingin kauppakorkeakoulun tutkija 23.10.2009 Juho Lindman Sisällysluettelo 1. Talouskriisin vaikutukset 2. Palkankorotusten todellinen vaikutus ruuan

Lisätiedot

Emas-raportti 2008 Nokian-tehdas

Emas-raportti 2008 Nokian-tehdas Emas-raportti 28 Nokian-tehdas DNV Certification Oy Ab, FI-V-2, on akkreditoituna tarkastajana todentanut 15.4.29, että Nokian Renkaat Oyj:n ympäristöjärjestelmä ja EMAS-selonteon päivitystiedot 28 täyttävät

Lisätiedot

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Raportit ja

Lisätiedot

Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011

Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 1 (6) Huhtikuu 2012 Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys

Lisätiedot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot N:o 1017 4287 Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot Taulukko 1. Kiinteitä polttoaineita polttavien polttolaitosten

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Uusiutuvan energian vaikuttavuusarviointi 2016 Arviot vuosilta

Uusiutuvan energian vaikuttavuusarviointi 2016 Arviot vuosilta Uusiutuvan energian vaikuttavuusarviointi 2016 Arviot vuosilta 2010-2015 Emma Liljeström, emma.liljestrom@benviroc.fi Suvi Monni, suvi.monni@benviroc.fi Esityksen sisältö 1. Tarkastelun laajuus 2. Uusiutuvan

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 ESITYS 24.7.2006 Liikevaihdon jakauma 1-6/2006 97,0 milj. euroa Joustopakkaukset 37,1 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 35 % Kuitukankaat 27 % Pyyhkeet

Lisätiedot

Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010

Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010 Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010 Kokemuksia ja kulutustietoja matalaenergia- ja passiivitaloista Pekka Haikonen 1 EU:n energiatehokkuusstrategia 2 Rakentamisen määräykset 3 4 Kokemuksia matalaenergiarakentamisesta

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA. Helsingin kaupungin terveyskeskus

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA. Helsingin kaupungin terveyskeskus ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA Helsingin kaupungin terveyskeskus 3.12.2010 1 1. Helsingin kaupungin terveyskeskuksen energiansäästösuunnitelma... 3 1.1 Kaupungin terveyskeskuksen energiankulutus... 3 1.2 Energiansäästötavoite

Lisätiedot

Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007

Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007 Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007 TUOTTEET JA PAKKAUKSET : - liuottimien käyttö liima-, lakka- ja pesuainevalmistuksessa pienemmäksi - M1-luokiteltujen tuotteiden

Lisätiedot

T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s -

T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s - T o i m i i k o ta l o s i l ä m m i t y s - l a i t t e i s t o t u r v a l l i s e s t i, e n e r g i a t e h o k k a a s t i j a y m pä r i s t ö ä s ä ä s tä e n? Ky s y n u o h o o j a l t a s i!

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS.

TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS. TÄYTTÖOHJE KYSELY NMVOC-INVENTAARIOSSA TARVITTAVISTA LIUOTTIMIEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖMÄÄRISTÄ MAALIEN, LAKAN, PAINOVÄRIEN YMS. VALMISTAJILLE Suomen ympäristökeskus ylläpitää ympäristöhallinnon ilmapäästötietojärjestelmää,

Lisätiedot

Ympäristöraportti Kirjavälitys 2018

Ympäristöraportti Kirjavälitys 2018 Ympäristöraportti 1 (9) Ympäristöraportti Kirjavälitys 218 Merkittävimmät ympäristövaikutukset Kirjavälityksen merkittävimmät ympäristökuormitukset syntyvät seuraavista ryhmistä: kuljetukset pakkausmateriaalit,

Lisätiedot

Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto Case Varkaus

Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto Case Varkaus Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto Case Varkaus 15.3.2006 Eeva Punta Linnunmaa Oy Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto = tyypillisesti syntynyt suomalainen metsäteollisuusintegraatti liitännäisineen

Lisätiedot

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Fiksu Ammattilainen YLEINEN YMPÄRISTÖTIETOUS Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Ryhmän jäsenet: Kartoituspäivämäärä ja aika: Täytä lomake jokaisessa kohteessa kun saat tiedot selville.

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.8 Esitys 3.4.8 8 Suominen yhteensä Milj. EUR Q1/8 Q1/7 Q4/7 7 Liikevaihto 54,5 54,3 54,1 15, Liikevoitto ennen arvonalennuksia liikearvosta -,1 1,3 -,6 1,7 Liikevoitto -,1 1,3-6,8

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2012, 1. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 418

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2014

Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Sisältö Keski-Suomen taloudellinen kehitys 2008-2009 Matalasuhteen

Lisätiedot

Voimalaitosten todentaminen alkuperätakuujärjestelmässä ja jäännösjakauman laskenta

Voimalaitosten todentaminen alkuperätakuujärjestelmässä ja jäännösjakauman laskenta Voimalaitosten todentaminen alkuperätakuujärjestelmässä ja jäännösjakauman laskenta Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Outi Vilén Laskentatoimen asiantuntija Helsinki Congress Paasitorni 3.12.2013 Sisältö

Lisätiedot

Rapusaaliin ja tuotannon kehitys, arvo ja käyttö

Rapusaaliin ja tuotannon kehitys, arvo ja käyttö Rapusaaliin ja tuotannon kehitys, arvo ja käyttö Riitta savolainen Jyväskylä, Viherlandia 13.03.2013 Suomen raputuotanto ja kulutus Raputuotanto koostuu: Vapaa-ajankalastajien rapusaaliista Sisävesien

Lisätiedot

Kappale 5. Kuinka Puhdas tuotanto auttaa vähentämään jätteiden määrää ja kasvattamaan yrityksen voittoa: Case-esimerkki

Kappale 5. Kuinka Puhdas tuotanto auttaa vähentämään jätteiden määrää ja kasvattamaan yrityksen voittoa: Case-esimerkki Kappale 5 Kuinka Puhdas tuotanto auttaa vähentämään jätteiden määrää ja kasvattamaan yrityksen voittoa: Case-esimerkki Case esimerkki* Reaktiivisten kemikaalien valmistus PROFIILI Sektori: Kemianteollisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Keskustelutilaisuus 30.5.2017 Ylitarkastaja Sirje Stén 1 Valtakunnallinen jätesuunnitelma Strateginen suunnitelma jätehuollon

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä Osavuosikatsaus.. - 3.6. Esitys 8.7. Suominen yhteensä Milj. EUR Q/ Q/7 Q-Q/ Q-Q/7 7 Liikevaihto 55, 5, 9,6 5,5 5, Liikevoitto ennen arvonalennuksia liikearvosta,6,5,5,7,7 Liikevoitto,6,5,5,7-6,8 Katsauskauden

Lisätiedot

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Teollisuuden polttonesteet 9.-10.9.2015 Tampere Helena Vänskä www.oil.fi Sisällöstä Globaalit haasteet ja trendit EU:n ilmasto-

Lisätiedot

Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw

Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw PORI YLIOPISTOKESKUS 21.9.2010 Esa Salokorpi Cell +358 50 1241 esa@nac.fi Oy Nordic AC Ltd Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw Modulaarinen rakenne

Lisätiedot

TRY-MITTARI TALONRAKENTAMISEN YMPÄRISTÖMITTARI

TRY-MITTARI TALONRAKENTAMISEN YMPÄRISTÖMITTARI TRY-MITTARI TALONRAKENTAMISEN YMPÄRISTÖMITTARI Ekologinen Rakentaja Talonrakentamisen ympäristömittari ja sen käyttö oppimisen välineenä Tampereen teknilliselle yliopistolle tehty kandidaatintyö, syyskuu

Lisätiedot

VALUN KÄYTÖN SEMINAARI 2019

VALUN KÄYTÖN SEMINAARI 2019 VALUN KÄYTÖN SEMINAARI 2019 Valimo- ja konepajateollisuuden ympäristövaatimukset Seppo Heinänen Sisältö 1. AX-Suunnittelu 2. Ympäristönsuojelu 3. Päästöjen mittaaminen 4. Kiina 2 Insinööritoimisto AX-LVI

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Helsingin Teerikukonkuja 3-nimisessä varastorakennuksessa, osoitteessa Teerikukonkuja 3, Helsinki.

Kiinteistö Oy Helsingin Teerikukonkuja 3-nimisessä varastorakennuksessa, osoitteessa Teerikukonkuja 3, Helsinki. VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja PL 327 (Uudenmaankatu 16 A) 00121 Helsinki. Matti Jokinen 010633990 matti.jokinen@merimieselakekassa.fi Vuokralainen arto.hiltunen@hel.fi Vuokralaisen yhteyshenkilö Jarmo Lehto

Lisätiedot

HSY - katsaus. Isännöitsijäseminaari 13.11.2014. Raimo Inkinen, toimitusjohtaja

HSY - katsaus. Isännöitsijäseminaari 13.11.2014. Raimo Inkinen, toimitusjohtaja HSY - katsaus Isännöitsijäseminaari 13.11.2014 Raimo Inkinen, toimitusjohtaja 13.11.2014 HSY:n strategia 2020 Visio 2020 : Vastuulliset, tehokkaat ja kehittyvät vesihuolto-, jätehuolto- ja seututietopalvelut

Lisätiedot

Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2011

Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2011 Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2011 Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi Minna Kalola 1. Ravustuslupien myynti Tampereen kaupungin omistamille yksityisvesialuille oli vuonna 2011

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. helmikuuta 2017 (OR. en) 6223/17 ENV 126 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 8. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D047851/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Ympäristövastuu Ruukin teräspaalutuotteissa

Ympäristövastuu Ruukin teräspaalutuotteissa Ympäristövastuu Ruukin teräspaalutuotteissa Minna Salmi Ruukin Teräspaalupäivä 26.1.2012 Ympäristövastuu terästuotannosta teräspaalutuotteisiin Luotettava paalun valmistusketju RR- ja RD-paalujen edut

Lisätiedot

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010)

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Arvoisat yhteistyökumppanit, Ensi vuoden tariffit ovat nyt selvillä. Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö

Lisätiedot

Valtra. Perustettu: 1951 Liikevaihto: 1 030 MEUR (* Henkilöstö: 2 100 (*

Valtra. Perustettu: 1951 Liikevaihto: 1 030 MEUR (* Henkilöstö: 2 100 (* AGCO Valtra on osa AGCOa, joka on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden valmistaja ja myyjä. Perustettu 1990 Yli 2700 myynti- ja jakelupistettä ympäri maailmaa. Avaintuotemerkit: Valtra Perustettu:

Lisätiedot

Yksikkö 2011 2012 2013

Yksikkö 2011 2012 2013 KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2013 22.4.2014 Kari Iltola 020 799 2217 kari.iltola@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 1 1.1. Energiankulutus 2013...

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun kehitys 2016

Ympäristönsuojelun kehitys 2016 Ympäristönsuojelun kehitys 216 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty

Lisätiedot

EMS Light Nordic -seurantatyökalu

EMS Light Nordic -seurantatyökalu 8 EMS Light Nordic EMS Light Nordic on helppokäyttöinen seurantatyökalu, jonka avulla yritys voi helposti seurata ja analysoida esimerkiksi energian kulutusta, jätemääriä sekä materiaaleihin liittyviä

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2011 Energian hankinta ja kulutus 2011, 3. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia tammi-syyskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 1029

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Liittyvä yritys: Yrityksen nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot,

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA YMPÄRISTÖASIOISTA. Marika Nyyssönen Milla Heiskanen

AJANKOHTAISTA YMPÄRISTÖASIOISTA. Marika Nyyssönen Milla Heiskanen AJANKOHTAISTA YMPÄRISTÖASIOISTA Marika Nyyssönen Milla Heiskanen Esimerkkejä ympäristötyöstä vuodelta 2018 Ympäristöohjelma ja Ekokompassi -sertifikaatti Jätehuollon teemavuosi Ympäristötiimi Tehokasta

Lisätiedot

Suhdannetilanne vahvistunut yhä

Suhdannetilanne vahvistunut yhä Luottamusindikaattorit kesäkuu 6 Julkaistavissa 27.6.6 klo 9. Suhdannetilanne vahvistunut yhä Luottamusindikaattorit korkealla tasolla Teollisuuden luottamusindikaattori kohosi yhä kesäkuussa. Tuotanto-odotukset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 63 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I/2012 Valmistelijat / lisätiedot: Nyyssönen Tuija, puh. (09) 816 24811 Soini Sari, puh. (09) 816 24830

Lisätiedot

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja »Osavuosikatsaus Q4 2017 Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja 24.1.2018 »Yhteiskunnan monet trendit tukevat metallien käyttöä Kestävyys Kierrätettävyys Energian tuotanto ja varastointi Liikenteen sähköistäminen

Lisätiedot

Hiilijalanjälki. = tuotteen, toiminnan tai palvelun elinkaaren aikainen ilmastokuorma

Hiilijalanjälki. = tuotteen, toiminnan tai palvelun elinkaaren aikainen ilmastokuorma Illan ohjelma Kahvit 18.00 Leena Karppi: Tulosten ja laskentatavan esittely 18.30 Anne Leppänen: Vinkkejä hiilijalanjäljen pienentämiseksi 19.00 Keskustelua: Miten hiilijalanjälkeä voi pienentää? 20.00

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Miksi energiaeksperttejä? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia

Lisätiedot

olemassa olevan jakeluaseman ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen (YSL 55 2 mom.)

olemassa olevan jakeluaseman ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen (YSL 55 2 mom.) NESTEMÄISTEN POLTTOAINEIDEN JAKELUASEMAN ILMOITUS YMPÄRIS- TÖNSUOJELUN TIETOJÄRJESTELMÄÄN REKISTERÖINTIÄ VARTEN ILMOITUKSEN TUNNISTETIEDOT (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot

Lisätiedot