Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015"

Transkriptio

1 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015

2 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto, myös rakennusteollisuuden työntekijöiden Rakennusliitto, on vahva vaikuttaja. Sen vaikutusvalta on peräisin jäsenten määrästä ja aktiivisuudesta. Tämä perusasia on pidettävä mielessä myös silloin, kun ylikansalliset mainingit näyttävät peittävän työntekijöiden edunvalvonnan keskeiset perustat alleen. Kun me liiton jäsenet pidämme yllä ammattiosastojemme ja liittomme voimaa, pärjäämme kovinakin aikoina. Tehtävä ei ole erityisen helppo. Kansainvälistynyt työelämä on heikentänyt työntekijöiden asemaa, ainakin teollisuudessa ja rakentamisessa. Työelämän pelisääntöjen häikäilemätön kiertäminen ja rikollisetkin toimintatavat vaarantavat reilujen yritysten ja oikeuksistaan kiinni pitävien työntekijöiden toimeentulon. Vuosikausia jatkunut talouden taantuma moninkertaistaa ongelman: Ympäri Eurooppaa työn perässä liikkuvia ihmisiä hyväksikäytetään säälittä alipalkattuna ja lähes tyystin oikeuksia vailla olevana työvoimatavarana. On kuitenkin toimittava. Asiamme on puolustaa ja edistää työehtoja, satoi tai paistoi. Pystymme ratkomaan eteen tulevia ongelmia, kun olemme tarpeeksi vahvoja omalla maallamme. Liittomme tärkein tehtävä onkin pitää yllä kattava järjestäytyminen ja tietenkin tiheä luottamushenkilöverkko yrityksissä ja työpaikoilla. Liiton, siis meidän kaikkien, on myös tuettava jämerästi omia luottamushenkilöitämme. Liittokokouksessamme ensi toukokuussa teemme arviota menneistä vuosista ja päätämme toimintamme keskeiset tavoitteet seuraaville vuosille. Liittokokouksessa päättäjinä ovat ne liittomme ihmiset, jotka saavat jäsenistöltä eniten ääniä. Tässä lehdessä esittelemme liittokokousvaaliehdokkaat, jotka alueesi ammattiosastot ovat asettaneet. Ihmisiä ei ole jaettu puolue- taikka muihin ryhmiin vaan he ovat samalla Tule rakentamaan Liittoa vaalilistalla. Kaikki ehdokkaamme rakentavat liittomme yhtenäisyyttä ja voimaa, jota totisesti tarvitsemme. Jokainen jäsen löytää varmasti mieluisen ehdokkaan. Ehdokkaat tarvitsevat tukea, ääniä jäseniltä. Käytä siis tässäkin kohtaa vaikutusvaltaasi ja äänestä liittovaalissa. Voit äänestää kirjeellä tai sähköisesti. Se on siis vaivatonta. Tervetuloa rakentamaan Liittoa! Matti Harjuniemi puheenjohtaja

3 Rakennusliiton 23. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2015 Turun aluejärjestön ry:n vaalipiirissä Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Turun Aluejärjestön ry:n alueelta laadukkaita ehdokkaita tuleviin vaaleihin. Ehdokkaita on vaalipiiri asettanut 46 henkilöä, joka on kaksi ja puolikertainen määrä edustajapaikkoihin nähden. Ehdokkaita on vaalipiiri asettanut 18 ammattiosastosta, 19 ammattinimikettä joiden keski-ikä on reilut 42 vuotta. Nuorin on 22 ja vanhin 61 vuotias. Vuoden 2011 ehdokastilanteeseen nähden on uusia ehdokkaita tullut mukaan 26 ehdokasta ja vuoteen 2007 nähden 35 ehdokasta. Sukupolvien vaihtoa tapahtuu alueella, joten vanhoja konkareita on mukana 9 ehdokasta. Lähdemme tavoittelemaan näillä ehdokkailla korkeata äänestysaktiivisuutta Turun Aluejärjestö ry:n alueella. Äänioikeutettuja jäseniä löytyy alueelta noin 7000 jäsentä. Ehdokaspaikkoja on tarjolla 18 paikka ja jokainen ääni on arvokas ehdokkaalle. Kuten huomata saattaa uusia ehdokkaita on tullut, alueelta lähtee uusia kasvoja edustamaan alueen rakentajia liittokokoukseen. Kuten sanonta on että vierivä kivi ei sammaloidu ja sen osoittaa tämäkin ehdokasasettelu, unohtamatta vanhojen konkareiden kokemusta ja viisautta. Rakennusliiton Turun vaalipiiri tukee vaaliliiton asettamia tavoitteita ja on kaikilla tavoin mukana taistelemassa että ne saavutetaan seuraavan vaalikauden aikana. Tavoitteet löytyvät tämä vaalilehden viimeiseltä sivulta. Toivon osastoja joista ehdokkaat ovat asettuneet tukemaan ehdokkaita vaalityössä, sekä rohkaisemaan ehdokkaita reippaaseen vaalityöhön. Toimimme nyt ilman poliittisia tunnuksia. Kutsumme kaikki mukaan äänestämään, jotka haluavat olla mukana rakentamassa nyt ja tulevaisuudessa entistä voimakkaampaa Rakennusliittoa. Vain äänestämällä voit sen tehdä! Jouni Ruotsalainen Vaalipiirin asiamies Rakennusliitto Turun Aluejärjestö Liittokokousvaalit

4 2 3 4 Aaltokoski Ismo Parainen os. 015 Ahokas Tommi Sahuri Ao:n varapuheenjohtaja Loimaa os. 212 Ek Sirpa Maalari Yrityskohtainen pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Aluejärjestön varapuheenjohtaja Raisio os Freman Petri Prosessityöntekijä Piispanristi os. 125 Haapanen Aki Putkiasentaja Ao:n varapuheenjohtaja Turku os. 391 Tule rakentamaan liittoa Turun alueen ehdokkaat 4

5 7 8 9 Haapanen Tero Ao:n varapuheenjohtaja Sauvo os. 241 Helenius Toni Elementtityöntekijä Työpaikan työsuojeluvaltuutettu Ao:n sihteeri/taloudenhoitaja Turku os. 094 Huovinen Kari Elementintekijä Yrityksen työsuojeluvaltuutettu Yliskulma os Juonoja Martti Putkiasentaja Ao:n nuorisovastaava Turku os. 391 Järvenpää Aatu Prosessinhoitaja Ao:n taloudenhoitaja Loimaa os. 212 Liittokokousvaalit

6 Jääskeläinen Reijo Varapääluottamusmies Loimaa os. 015 Kilpinen Tapani Tasoitemies Yrityksen työsuojeluvaltuutettu Turku os. 014 Koski Ari Maalari Salo os Kosonen Lassi Koneenkuljettaja Aluejärjestön puheenjohtaja Mynämäki os. 533 Kytömaa Jari Mynämäki os. 015 Tule rakentamaan liittoa Turun alueen ehdokkaat 6

7 Laine Mika Rakennusmies Alueyksikön pääluottamusmies Aura os. 016 Laine Väinö Liittohallituksen jäsen Ilmarinen os. 015 Lehtinen Kari Kalkin ja sementin valmistusprosessin työntekijä Alueen pääluottamusmies Ao:n sihteeri / taloudenhoitaja Leppäkorpi os Lehtonen Jouko Turku os. 015 Lemberg Erki Rakennusmies Ao:n sihteeri Turku os. 016 Liittokokousvaalit

8 Luokkanen Tero Rakennusmies Ao:n nuorisovastaava Turku os. 016 Mahmud Esmail Karim Rakennusmies Turku os. 016 Malmi Jari Yrityksen työsuojeluvaltuutettu Alueyksikön pääluottamusmies Ao:n varapuheenjohtaja Turku os Mattila Mauri Ao:n opintosihteeri Raisio os. 015 Mattsson Yngve Kalkki- ja sementinvalmistaja Työsuojeluvaltuutettu Ao:n sihteeri Parainen os.125 Tule rakentamaan liittoa Turun alueen ehdokkaat 8

9 Melander Tuomo Ao:n nuorisovastaava / tiedottaja Turku os. 015 Mäkilä Hemmo Remonttimies Yrityksen työsuojeluvaltuutettu Turku os. 016 Nurmi Petri Aluehallituksen jäsen Raisio os Nurminen Tapani Panostaja Ao:n varapuheenjohtaja Vinkkilä os. 080 Pasanen Ossi Rakennusmies Aluehallituksen jäsen Turku os. 016 Liittokokousvaalit

10 32 33 Peltoniemi Teuvo Putkimies Alueyksikön pääluottamusmies Liittovaltuuston jäsen Turku os. 391 Rintala Markku Raudoittaja Alueyksikön työsuojeluvaltuutettu Parainen os Riski Ossi Työsuojeluvaltuutettu Ao:n luottamusnmies Masku os Ruotsalainen Kristian Putkimies Turku os. 391 Tule rakentamaan liittoa Turun alueen ehdokkaat 10

11 36 37 Salminen Rami Kermieristäjä Alueen varapääluottamusmies Ao:n taloudehoitaja / luottamusmies Aura os. 016 Sandberg Antti Rakennusmies Turku os Siltanen Tero Kalkki- ja sementtityöntekijä Ao:n nuorisovastaava Kaarina os. 017 Spinkkilä Tapani Torninosturinkuljettaja Kaarina os. 533 Liittokokousvaalit

12 40 41 Suolahti Mauri Ao:n taloudenhoitaja Laitila os. 306 Suoranta Seppo Tasoitemies Raisio os Tuiskala Tero Laitila os Tuomela Jarno Alueyksikön varaluottamusmies Kuusjoki os. 015 Tule rakentamaan liittoa Turun alueen ehdokkaat 12

13 44 45 Tuominen Timo Muurari, laatoittaja Yrityksen työsuojeluvaltuutettu Liittohallituksen jäsen Masku os. 603 Walve Pasi Elementtityöntekijä Alueyksikön työsuojeluvaltuutettu Liittovaltuuston jäsen Lieto os Varjonen Heini Rakennusnainen Auvainen os. 016 Vataja Matti Rakennusmies Alueyksikön pääluottamusmies / työsuojeluvaltuutettu Turku os. 016 Liittokokousvaalit

14 Jokaisella on oikeus hyvään elämään ja työhön. Äänestä hyvän työelämän puolesta. #hyväätyötäsuomi Ennakkoäänestys Eduskuntavaalit Tule rakentamaan liittoa ja ammattiliitot Turun alueen ehdokkaat 14

15 Rakennusliiton 23. sääntömääräinen liittokokous ja samalla Rakennusalan työttömyyskassan edustajakokous järjestetään Helsingissä LIITTOKOKOUS Sääntömääräisesti neljän vuoden välein kokoontuva liittokokous on ylin päätöksentekijä Rakennusliitossa. Jäsenet valitsevat äänestämällä aluejärjestöjen (11) muodostamista vaalipiireistä yhden edustajan kutakin alkavaa 400 jäsentä kohden. Yhteensä kokoukseen valitaan 224 edustajaa. Liitokokous käsittelee menneen nelivuotiskauden toimintaa ja päättää vastuuvapauden myöntämisestä päättävälle hallinnolle, päättää perusnuotituksesta tulevalle liittokokouskaudelle ja valitsee liiton johdon ja luottamustoimisen hallinnon orkesteriksi nuotituksesta soittamaan. Liittokokous myös vahvistaa liitolle säännöt ja jäsenyhdistyksille mallisäännöt. ÄÄNESTÄMINEN Äänestäminen on helpompaa ja varmasti kevyempääkin kuin heinänteko. Kaikki äänioikeutetut (jäsenyys alkanut ennen ) saavat virallisen vaalimateriaalin kotiinsa postitse viimeistään maanantaina Äänestää voit joko sähköisesti (henkilökohtainen pankkivarmenne) liiton kotisivuille maanantaina klo 9.00 avautuvan linkin kautta tai postitse palauttamalla äänestyslipun palautuskuoressa keskusvaalilautakunnalle. Virallisessa vaalimateriaalipostituksessa on mukana ehdokaslistojen yhdistelmä vaalipiiristäsi. Nyt käsissäsi olevassa esitteessä vaalipiirisi ehdokkaat on esitelty kuvin ja muutenkin vähän laajemmin. Tutustu ehdokkaisiin, valitse omasi ja äänestä viimeistään sunnuntaina Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvan lahjoittama 1000 euron matkalahjakortti ja 50 sadan euron arvoista Teboilin lahjakorttia. Höylää liittosi kortilla jopa 17 % alennus vakuutuksista Lue lisää eduistasi: turva.fi/rakennusliitto Liittokokousvaalit 2015

16 PITKÄSTÄ TAANTUMASTA UUTEEN ALKUUN Taantuma voidaan selättää työllistävän elvytyksen kautta Harmaan talouden vastaisessa työssä on edelleen haasteita Rakentaminen on yhteiskuntamme keskeisempiä toimialoja ja ansaitsee arvonnoston MUUTTUVA SUOMI TARVITSEE RAKENTAJANSA Rakentamista kannattaa julkisesti tukea. Se työllistää ja luo pohjan uudelle kasvulle Rakentamisen pitää palvella paremmin ja kestävämmin asuin- ja työympäristöä Korjausrakentamisen rooli korostuu tulevana vuosikymmenenä TEHTÄVÄNÄ ANSIOTASON PARANTAMINEN Työntekijän on tultava palkallaan toimeen. Ansiokehitystä on selkeästi parannettava seuraavan liittokokouskauden aikana Yleissitovat työehtosopimukset ovat rakennusalan sopimisen ydin. Niitä kehitetään asiantuntevalla ja vahvalla organisaatiolla sekä jäsenten joukkovoimalla LAADUKASTA RAKENTAMISTA Laatu paranee pitkiä aliurakointiketjuja lyhentämällä Kiristyviin rakentamisen laatuvaatimuksiin on vastattava ammattitaitoisen työvoiman käytöllä ja sen osaamisen kehittämisellä Perehdytys on jokaisen työntekijän perusoikeus TURVALLISESTA TYÖSTÄ TERVEENÄ ELÄKKEELLE Rakennusalan tapaturmia vähennetään kehittämällä yhdessä työpaikkoja turvallisemmaksi. Työturvallisuusmääräyksiä ei pidä purkaa Työterveyshuolto on järjestettävä kaikille työntekijöille tasapuolisesti, laajasti ja kattavasti Eläkejärjestelmän on oltava rakentajille oikeudenmukainen MEIDÄN RAKENNUSLIITTO Laaja järjestäytyminen takaa yleissitovuuden ja reilut pelisäännöt mestoilla Edunvalvonnan pitää olla toimivaa ja tehokasta. Tavoitteena on luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu kaikissa alojemme yrityksissä ja työsuojeluvaltuutettu/yhteysmies kaikilla rakennustyömailla Koulutus/valmennus on keskeinen osa edunvalvontaa Nuoret jäsenet vielä aiempaa vahvemmin mukaan työpaikka- ja yritystason luottamushenkilö- ja ammattiosastojen toimihenkilötehtäviin uudistamaan liittoa näköisekseen Graafinen suunnittelu: Painopaikka: Erweko oy Lisää tietoa Rakennusliiton vaaleista

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Turun Aluejärjestö ry:n alueelta 54 laadukasta ehdokasta

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015

Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi. Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi saat lähipäivinä virallisen vaalimateriaalisi Lehdessä oman alueesi ehdokkaat ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015 Liiton jäsen on vaikuttaja Ammattiliitto,

Lisätiedot

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Satakunnan vaalipiirissä täyden listan, 48 ehdokasta. Ehdokkaita on vaalipiirissä asetettu 14 ammattiosastosta,

Lisätiedot

Valinnan paikka! Toiveikkain mielin kohti liittokokousta

Valinnan paikka! Toiveikkain mielin kohti liittokokousta Valinnan paikka! Toiveikkain mielin kohti liittokokousta Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on Hämeen vaalipiirissä asettanut yhteensä 89 ehdokasta. Pirkanmaalta on asetettu 45 ehdokasta 14 ammattiosastosta,

Lisätiedot

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI / 1. Teemu Honkanen Tuomo Heinonen os. 390 os. 390 2. Helmut Jurgensson Martin Adorf maa- ja vesirakennusalan työntekijä 3. Esko Karhu Matti

Lisätiedot

TULE RAKENTAMAAN RAKENNUSLIITTOA

TULE RAKENTAMAAN RAKENNUSLIITTOA TULE RAKENTAMAAN RAKENNUSLIITTOA Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit pidetään 1.-8.3.2011. Vaalien ehdokasasettelu on suoritettu myös Lapin ammattiosastoissa. Jokainen Rakennusliiton Lapin 12:sta ammattiosastosta

Lisätiedot

YHDESSÄ KOHTI VAHVEMPAA LIITTOA

YHDESSÄ KOHTI VAHVEMPAA LIITTOA YHDESSÄ KOHTI VAHVEMPAA LIITTOA Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto on asettanut Uudenmaan vaalipiirissä 95 ehdokasta. Ehdokkaita on asetettu 31 ammattiosastosta ja ehdokkaiden keski-ikä on 45 vuotta.

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

Rakentaja, nyt päätät sinä

Rakentaja, nyt päätät sinä Rakentaja, nyt päätät sinä Rakennusliiton toimintaa linjataan joka neljäs vuosi pidettävässä liittokokouksessa, lisäksi kokouksessa valitaan liiton puheenjohtajista, liittohallitus ja liittovaltuusto seuraavalle

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Rakennusliiton jäsen, käytä oikeuttasi, äänestä liittovaaleissa!

Rakennusliiton jäsen, käytä oikeuttasi, äänestä liittovaaleissa! Rakennusliiton jäsen, käytä oikeuttasi, äänestä liittovaaleissa! Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Kymen vaalipiirissä 52 ehdokasta. Ehdokkaita on vaalipiirissä asetettu 18 ammattiosastosta,

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Vaalijärjestys Hyväksytty 13.5.2014 1 Tämä vaalijärjestys on voimassa liiton sääntöjen 5 :n mukaisissa liittokokousvaaleissa vuonna 2015 sekä liittokokouskaudella 2015-2019

Lisätiedot

Tee porukastasi vahvempi.

Tee porukastasi vahvempi. Tee porukastasi vahvempi. Luottamusvalintasäännöt Säännöt hyväksytty PAMin hallituksen kokouksessa 19.5.2015 SISÄLLYSLUETTELO LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä...3 2. Luottamusmies...3 3. Luottamusmiehen

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014 TEK vaalit 2014 TEK = Tekniikan Akateemiset ja TFiF Tekniikan Akateemisten Liitto TEK on etu- ja palvelujärjestö, johon kuuluu kaksi jäsenjärjestöä: Tekniikan Akateemiset ry edustaa pääasiassa suomenkielisiä

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

Luottamusmiesten määrä

Luottamusmiesten määrä Vaaliohjeet 20.2.2015 1(3) Luottamusmiesten määrä Kirkon luottamusmiessopimuksen (jäljempänä lmsopimus) mukaan Kirkon alat ry:llä on oikeus valita: yksi luottamusmies, jos seurakunnan palveluksessa on

Lisätiedot

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Pohjanmaa vaalipiirissä 44 ehdokasta. Ehdokkaita on vaalipiirissä asetettu 22 ammattiosastosta,

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt Työpaikka- ja alueosaston säännöt 26.11.2011 VIESTINTÄALAN TOIMIHENKILÖT GRAFINET RY TYÖPAIKKA- JA ALUEOSASTO SÄÄNNÖT :n työpaikka- ja alueosastojen säännöt Nimi, nimenkirjoitus ja tarkoitus 1 Työpaikka-

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi.

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTA TYÖPAIKALLA Palvelualojen työpaikoilla järjestetään työsuojeluvaalit marras-joulukuun aikana. Työsuojelun yhteistoiminnasta

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Tervehdys liittotoverit.

Tervehdys liittotoverit. Tervehdys liittotoverit. Neljän vuoden liittokokouskausi alkaa olla lopuillaan ja se merkitsee sitä, että liittokokousvaalit pidetään Rakennusliitossa 1-8.3.2011. Vaalit ovat nyt ensimmäistä kertaa puhtaasti

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2015

Edustajiston vaalit 2015 Edustajiston vaalit 2015 Puheenjohtajailta 12.2.2015 1 Edustajiston rooli Liiton ylin päätösvalta on edustajistolla Toimikausi on neljä vuotta Valitsee liiton hallituksen Päättää toiminnasta ja taloudesta

Lisätiedot

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä.

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä. Tehy ry / Hammaslääkärien työnantajayhdistys ry työehtosopimus Luottamusmiesvaaliohje LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA KAUDELLE 2017 2019 YLEISTÄ Tehyläisiä työntekijöitä edustaa työehtosopimukseen liittyvissä

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Paperiliitto

Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Paperiliitto Kuva Nimi/ammatti/liitto/numero Esittely Puolue ja linkit Leppämäki Veikko Eläkeläinen Vihreäliitto http://www.lohjanvihreat.net/ 16 Nordström Paula sihteeri 20 Ritvas Julia Koulunkäyntiavustaja 30 Voutilainen

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 1(5) SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 Yleistä Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen osakkaita ovat sen vakuutuksenottajat. Osakkaiden päättämisvaltaa käyttää yhtiökokouksena toimiva edustajisto,

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS VAALIOHJEET ASIAKIRJAMALLIT VAALIN AJANKOHDAT SÄHKÖINEN VAALI 18.3. 28.3.2016 POSTIÄÄNESTYS 18.3. 1.4.2016 VARSINAINEN VAALI 10.4. 12.4.2016 METALLITYÖVÄEN

Lisätiedot

Liite 1 b. Sauvon (20.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Sauvon (20.) tarjousalueet kartalla Liite b. Sauvon (2.) kartalla PAIMIO KAARINA Sauvo 7 Sauvo 6 SALO PARAINEN Sauvo 5 SAUVO Sauvo Sauvo 4 Sauvo 2 KEMIÖ SALO Tarjousaluekarttojen mittakaava: : 5 : 2, 3, 6 ja 7. 7 :, 4 ja 5 Lisätietoja: Tapio

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

Itäisen vaalipiirin ehdokkaat

Itäisen vaalipiirin ehdokkaat Itäisen vaalipiirin ehdokkaat Pentti Aaltovirta linjanhoitaja, pääluottamusmies, Fazer Makeiset Jouni Ahjolinna leipuri, Fazer Leipomot, Vantaa Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies,

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa!

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa! Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 34 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 NASTOLAN KIRJATYÖNTEKIJÄT ry. 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Nastolan Kirjatyöntekijät ry. 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Helsingin Faktoriklubi Pro ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on Ammattiliitto Pro ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1

Lisätiedot

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Sinä olet jäsen ammattiosastossa eli Jyväskylän Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä (JKY) JKY ja noin 300 muuta ammattiosastoa ovat

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi v poruk astasi v ah empi.

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi v poruk astasi v ah empi. Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi LUOTTAMUSTA. Työ on merkittävä osa ihmisen elämää. Työelämän laatu, reiluus ja kehitys vaikuttavat olennaisesti ihmisten hyvinvointiin. Järjestäytyneillä

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km)

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km) Pirkkala Nakkila Harjavalta ssa työssäkäyvienkokemäki asuinpaikat vuonna 2007 Eurajoki Le Vesilahti Rauma Köyliö Eura Pyhäranta Säkylä Akaa Punkalaidun Urjala Laitila Kustavi Vehmaa Naantali Ta Taivassalo

Lisätiedot

Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry SÄÄNNÖT

Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry SÄÄNNÖT Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 18.5.1992 I LUKU NIMI, KOTIPAIKKA, TOIMINTA-ALUE, TARKOITUS JA TEHTÄVÄT Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus

Lisätiedot

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen Luottamusmiesasiaa Minna Anttonen Luottamusmiesjärjestelmä Perustuu luottamusmiessopimukseen Tes:n liite 3, sivut 43-51 1 Sopimuksen soveltamisala Koskee Teknologiateollisuus ry:n jäseniä sekä niiden palveluksessa

Lisätiedot

Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on. Yhdistys on Ammattiliitto Pro ry:n jäsenyhdistys ja sen. toiminta-alue on Pirkanmaa. Ammattiliitto Pro ry:tä

Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on. Yhdistys on Ammattiliitto Pro ry:n jäsenyhdistys ja sen. toiminta-alue on Pirkanmaa. Ammattiliitto Pro ry:tä TAMPEREEN FAKTORIKLUBI PRO RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistys on Ammattiliitto Pro ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä

SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä VAALIOHJEET Syksyllä 2006 valittujen luottamusmiesten toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Uudelle toimikaudelle valittavien

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori Lounas klo 12.00-13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla Liite b. Nousiaisten (3.) kartalla PÖYTYÄ AURA Nousiainen Nousiainen 5 TURKU LIETO RAISIO NAANTALI Tarjousaluekarttojen mittakaavat: : 5, 3-5 : 7 tarjousalue 2 Lisätietoja: Tapio Tuhkanen, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä.

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä. Vaalijärjestys 1 Vaalijärjestyksen tarkoitus Tällä vaalijärjestyksellä määritellään menettelytavat valittaessa edustajiston jäseniä, vaaleissa, jotka koskevat puheenjohtajien, muiden hallituksen jäsenten

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2006 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.

VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2006 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay. VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2006 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila p. 050-4096 460 annika.arstila@edu.vantaa.fi

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

VIIDEN PELAAJAN LOHKO

VIIDEN PELAAJAN LOHKO Kim Viljanen (1) Peli 1 11:10 Kim Viljanen (1) - Teemu Kaltti Janne Tilus - Teemu Kaltti Peli 2 11:50 Ville Salo - Juuso Raittila Kim Viljanen (1) - Ville Salo Peli 3 12:30 Janne Tilus - Teemu Kaltti Juuso

Lisätiedot

XXV LEIJONA -ajot 28.8.2010

XXV LEIJONA -ajot 28.8.2010 N-14 20 km 0 lähtenyttä 0 ilmoittautunutta M-14 20 km 1. (3) Jonas Nordström Akilles 6268 35:25,2 2. (4) Waltteri Lepistö PoTa 4986 36:45,6 +1:20,5 3. (2) Casper Holmen P-P 5757 40:43,5 +5:18,4 3 lähtenyttä

Lisätiedot

1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika 5 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana 5 5 Luottamusmiehen tehtävät 6 6

1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika 5 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana 5 5 Luottamusmiehen tehtävät 6 6 Hallitus hyväksynyt 1. 2.10.2009 2 1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika 5 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana 5 5 Luottamusmiehen tehtävät 6 6 Ehdokkaiden asettaminen

Lisätiedot

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 1. Marko Einola Porin Paini-Miehet 2. Petri Isokoski Haukiputaan Heitto 3. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, Lastentarhanopettaja, Helsinki Lastentarhanopettajaliiton varapuheenjohtaja OAJ hallituksen

Lisätiedot

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, 32 ERJA LEHTONEN Pääluottamusmies, Espoo Lastentarhanopettajaliiton (LTOL) varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA?

ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA? ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA? Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa laatuun ja tehokkuuteen Menetelmä- ja aikastandardien merkitys Jaana Ylitalo jaana.ylitalo@pam.fi 26.10.2011 1 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO

Lisätiedot

Liitto toimii alan tuntemuksen ja arvostuksen lisäämisessä.

Liitto toimii alan tuntemuksen ja arvostuksen lisäämisessä. HENKILÖSTÖPALVELUYRITYSTEN LIITTO RY 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Henkilöstöpalveluyritysten Liitto ry, jota jäljempänä kutsutaan liitoksi. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1 Lohkonumero: 1 Ottelut: Lohkonumero: 1 1 Kim Viljanen 7 6 1 0 19 27 7 20 1 Kim Viljanen - Janne Uutela 4-1 Jarmo Kontkanen Jyri Rita - Heikki isoranta 4-2 Ossi Salmela 10:30 2 Janne Uutela 7 1 2 4 5 12

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla Vaaliohje 2011 EK, AKAVA, SAK, STTK Työpaikoilla järjestetään työsuojeluvaalit marrasjoulukuun aikana. Vaaleissa valittujen edustajien toimikausi

Lisätiedot

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY POHJOLA-NORDENS DISTRIKT I TAVASTLAND RF POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Pohjola-Nordenin Hämeen piiri

Lisätiedot