Jyväskylän kaupunki RANTAVÄYLÄN OSAYLEISKAAVA OIKEUSVAIKUTTEINEN Kaavatunnus: y1:035 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 17.5.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän kaupunki RANTAVÄYLÄN OSAYLEISKAAVA OIKEUSVAIKUTTEINEN Kaavatunnus: y1:035 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 17.5."

Transkriptio

1 Jyväskylän kaupunki RANTAVÄYLÄN OSAYLEISKAAVA OIKEUSVAIKUTTEINEN Kaavatunnus: y1:035 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Työn tausta ja lähtökohdat Rantaväylä ja laajimmillaan 13 raideparin levyinen järjestelyratapiha rajaavat Jyväskylän kaupungin keskustaa ja muodostavat fyysisen esteen keskustan ja Lutakon sekä Jyväsjärven suuntaan. Alue on kaupunkikuvallisesti ikävä, pölyinen, meluisa ja käytännössä ihmisiltä suljettu. Koska vt9, vt4 ja ratapiha sekä Kangas ja Aholaita yhdessä Kehä Vihreän kanssa muodostavat liikenteellistä, kaupunkikuvallista ja toiminnallista kehittämistä vaativan kokonaisuuden, on se luonteva osayleiskaavan suunnittelualue. Vuonna 2015 laaditun Rantaväylä Jyväskylän liikennejärjestelmässä selvityksessä arvioidaan, että liikennemäärät Rantaväylällä kasvavat nykymenolla pitkällä tähtäimellä sellaisiksi, että liikenneturvallisuus siellä ja muualla liikenneverkossa heikkenee ajoittain vaarallisesti. Siksi Rantaväylän liikenteen sujuvuus ja turvallisuus on varmistettava tilanteen niin vaatiessa rakenteellisilla ratkaisuilla, eli Mattilanniemen ja Satamakadun risteyksien eritasoliittymillä. Eritasoliittymät kaupungin ydinkeskustassa voivat olla ratapihan tapaan kaupunkikuvan kannalta ikäviä ja liikenteen aiheuttamien ympäristöhaittojen kannalta ongelmallisia. Ne ovat kalliita ja hankalia rakentaa. Eritasoratkaisut vaativat kahden raideparin poistamista ratapihalta. Vuoden 2016 alussa laaditun Ratapihaselvityksen (Sito) mukaan ratapihalta ei ratapihan ja raideliikenteen toimivuuden varmistamiseksi voida poistaa yhtään raideparia. Kumpi joustaa ja kuka maksaa? Rantaväylän liikenteestä merkittävä osa on kaupungin ja seudun sisäistä liikennettä, mikä liikenteen sujuvuuden kannalta on ilta- ja aamuruuhka-aikoina ratkaiseva tekijä. Henkilöautoliikennettä Rantaväylällä ja muualla on mahdollista vähentää kaupungin ja seudun omin toimin. Liikenteen vähenemistä voi tapahtua myös liikenteen yleisen kehittymisen myötä (kevytliikenne, joukkoliikenne). Tästä on erilaisia näkemyksiä, sillä autojen ja moottorien kehittymisen sekä väestön ikääntymisen uskotaan jopa lisäävän henkilöautoliikenteen määrää. Kuinka liikenteen ja ratapihan ratkaisut pitkällä tähtäimellä järjestetään, kun vaakakupissa on myös asukkaan kaupungin keskustan kaupunkikuvallinen, toiminnallinen ja taloudellinen kehittyminen? Tätä tutkitaan osayleiskaavan ja yhteydessä järjestettävän vuorovaikutuksen avulla. 2. Suunnittelun tavoitteet Osayleiskaavaprosessin aikana laaditaan selvityksiä, uusia ideoita, vaihtoehtoja ja arvioidaan niiden vaikutuksia. Erityisen tärkeää on viranomaisten välinen yhteistyö ja keskustelu, jota käydään paikallisesti ja kansallisesti. Lisäksi käydään laajaa keskustelua kaupunkilaisten kanssa. Näin luodaan pohja osayleiskaavalle. Osayleiskaavan yhteydessä laadittavat selvitykset toimivat vaikutusten arviointina maantielain mukaisille Kankaan eritasoliittymää varten tehtäville suunnitelmille. Osayleiskaava ohjaa aikanaan laadittavia asemakaavamuutoksia. Osayleiskaavatyön päätavoitteet Jyväskylän strategisen keskusta-alueen viihtyisyyden ja kaupunkikuvan parantaminen Maankäytön ja liikenteen taloudellinen yhteensovittaminen Rantaväylän ja ratapiha-alueen kaupunkirakenteen eheyttäminen Kaikkien liikennemuotojen sujuvuuden ja olosuhteiden turvaaminen ja parantaminen Valtakunnallisten liikenneväylien toimivuuden varmistaminen keskusta-alueella

2 2 Suunnitteluun ja vaikutusten arviointiin sekä tavoitteiden asetteluun vaikuttavia selvitettäviä tekijöitä työn alkuvaiheessa ovat: 1) Äänekosken radan sähköistämisen ja Tampereen suunnan kaksoisraiteen vaikutukset ratapihan toimintoihin ja tilantarpeeseen (Ratapihaselvitys, Sito Oy), 2) liikennemuotojen ja -määrien paikallinen, seudullinen ja yleinen kehittyminen (tutkimus ja skenaariotarkastelu, WSP Finland Oy), 3) Keskustan, Lutakon, Kankaan, Seppälän ja Mattilanniemen alueiden liikenteen ja maankäytön kehittyminen tulevaisuudessa ja tavoitteet (skenaariotarkastelu, WSP Finland Oy). Osayleiskaavan suunnittelualueen voi jakaa kahteen vyöhykkeeseen. Maankäytön ja liikenteen ohjauksen kysymykset ja tavoitteet ovat kullakin vyöhykkeellä erilaisia mutta yhdessä ne muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden ja niillä tehtävät ratkaisut vaikuttavat toisiinsa ja kokonaisuuteen. Suunnittelualue koskee aluetta joka ulottuu Mattilanniemen liittymästä Lohikosken liittymään saakka. Alueet ja niitä koskevat kysymykset: Pohjoinen osa eli valtatie keskustasta (Heikinkadusta) pohjoiseen 1) Valtatie 4 ja 9:n liittyminen toisiinsa sekä Tourulan ja Kankaan eritasoliittymien ramppien uudelleen järjestelyt 2) Kankaan ja Seppälän alueiden liikenneverkko 3) joukkoliikennepohjainen kaupunkirakenteen laajeneminen keskustan tuntumassa 4) Pohjoisrannan maankäyttö, aluevaraus ja liikennejärjestelyt 5) Jyväsjärven rantaraitin ja viherverkon kehittäminen pohjoisrannan kohdalla 6) Kankaan ja Seppälän eritasoliittymän erityiskysymykset (Baana) 7) Aholaidan eritasoliittymän painotus. Kumpi on pääväylä: nelostie vai ysitie? 8) Täydennysrakentamisen mahdollisuudet ja kaupunkikuva kaupungin sisääntulo/ohikulkuväylällä 9) Ratasillan uudistaminen Tourujoen kohdalla (Kehä Vihreä) 10) Melusuojaus Keskustan kohta eli Mattilanniemi- Keskusta-Lutakko (Heikinkatu) A) kaupunkirakenne- ja liikenneratkaisut. Ratapihakäytöstä mahdollisesti vapautuva alue B) viherverkon eheyden ja viheralueiden saavutettavuuden kehittäminen, maiseman, näkymien ja pohjavesien suojelu C) uusien ratkaisujen kytkeminen muuhun kaupunkirakenteeseen D) kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteystarpeet E) täydennysrakentamisen mahdollisuudet F) Melusuojaus SKENAARIOMENETELMÄ Kokonaisuutta, ratkaistavia tekijöitä ja niiden vaikutuksia tutkitaan osayleiskaavatyön alkuvaiheessa skenaarioiden avulla. Menetelmällä tutkittavia tulevaisuuden kehityspolkuja on kaksi, joista toinen eli trendiskenaario kuvaa tulevaisuutta, jossa liikennemäärät kasvavat edelleen voimakkaasti ja liikenneratkaisut reagoivat tähän. Trendiskenaariossa kuvataan tämän hetken tiedossa olevia suunnitelmia ja ratkaisuja, joissa kaupunkikuva keskustan lähialueella muuttuu yhä enemmän liikennepainotteiseksi. Toisessa eli Xenaariossa liikennemäärien kuvitellaan vähenevän ja ratapiha-alueesta saadaan suuri osa muuhun käyttöön. Lutakon ja keskustan yhteyttä voimistetaan uusilla ratkaisuilla. Paikallinen liikenne pyritään erottamaan valtatien liikenteestä. Uudet väyläratkaisut antavat mahdollisuuden Jyväsjärven Pohjoisrannan rakentamiseen.

3 3 1) Trendiskenaarion lähtöasetuksia: - Liikenne: seudun sisäinen ja muukin henkilöautoliikenne kasvaa - Ratapiha: alue on varattu melkein kokonaan raideliikenteen oletettuja tarpeita varten. - Kaupunkirakenne: säilyy nykyisenä mutta rantaväyläselvityksen maksimiliikennemääriin pohjautuvat rakenteelliset toimenpiteet toteutetaan esitetyssä aikataulussa. 2) Xenaarion lähtöasetuksia: - Liikenne: seudun sisäinen henkilöautoliikenne kasvaa, säilyy ennallaan tai vähenee. - Ratapiha: tavararaideliikenteen tarvitsemaa aluetta vapautuu merkittävästi muuhun käyttöön. Paikallinen ja Rantaväylän liikenne erotetaan toisistaan linjaamalla Rantaväylä kulkemaan keskustan kohdalla lännempänä. - Kaupunkirakenne: ratapiha-aluetta kavennetaan huomattavasti ja kaupunkirakennetta eheytetään rakentamisella ja uusilla kevyenliikenteen yhteyksillä. 3. Suunnittelutilanne Liikennepolitiikan ja -järjestelmän kehys Valtakunnallisissa ja alueellisissa suunnitelmissa sekä strategioissa on asetettu tavoitteita yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä ja täydentämisestä, viisaan liikkumisen edistämisestä ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten sekä liikenneturvallisuuden paranemisesta. Rantaväyläselvityksen mukaan Rantaväylän palvelutasotavoitteet perustuvat näihin yleisiin tavoitteisiin. Kaikille Rantaväylän käyttäjille tärkein tavoitteista on liikenneturvallisuus. Työmatkaliikenteelle seuraavaksi tärkeimmät tavoitteet ovat liikenteen sujuvuus, matka-ajan ennakointi ja matkan hallittavuus. Nämä tekijät nousevat esiin myös kuljetusten kannalta väylän kehittämisessä. Kuljetusten tavoitteena on myös hyvä häiriötilanteiden hallinta ja toimivat varareitit. Kävelijöillä ja pyöräilijöillä tavoitteet kohdistuvat toimiviin ja viihtyisiin yhteyksiin. Joukkoliikenteen käyttäjien kannalta tavoitellaan muun muassa laadukkaita ja sujuvia pysäkkiyhteyksiä. Liikkumisen ohjauksella pyritään vaikuttamaan liikkumistarpeeseen ja henkilöautoliikenteen kysyntään sekä ohjaamaan liikkumista viisaampaan suuntaan tai muuttamaan kysynnän ajankohtaa. Älyliikenteen avulla voidaan parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti valtioneuvoston antamia valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita (VAT) tulee edistää niin maakuntien suunnittelussa kuin kuntien kaavoituksessa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet koskevat Jyväskylän seutua seuraavilta osin - Toimiva aluerakenne - Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu - Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat - Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto Kaavatasot Maakuntakaava: Keski-Suomen maakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Tämän jälkeen maakuntakaavoitus on edennyt Keski-Suomessa vaihekaavoin toteutettavalla varsinaisen kokonaisvaltaisen maakuntakaavan täydennystyönä. Maakuntakaava ja vaihemaakuntakaavat vahvistuttuaan toimivat ohjeena laadittaessa yleiskaavaa ja osaltaan myös niiden laatimisen aikana. Vaihemaakuntakaavoista vahvistuspäätöksen saanut 4. vaihemaakuntakaava päivittää lainvoimaisen maakuntakaavan kaupallisen palveluverkon ja taajamatoiminnot sekä tarpeellisilta osin siihen liittyvää alue- ja yhdyskuntarakennetta. Kokonaismaakuntakaavan päivitys on käynnistynyt keväällä Yleiskaava: Suunnittelualueella on voimassa oikeusvaikutukseton Jyväskylän yleiskaava 1982, Keljon keskuksen yleiskaavanmuutos 1990, Lutakon yleiskaavamuutos 1997 ja oikeusvaikutteinen Seppälän yleiskaavamuutos Suunnittelua ohjaa kaupunginvaltuuston syksyllä 2014 hyväksymä Jyväskylän kaupungin yleiskaava, joka voimaan tullessaan korvaa edellä mainitut yleiskaavat. Yleiskaavan hyväksymispäätöksestä on valitettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Asemakaavat: Suunnittelualueella, joka ulottuu neljän kaupunginosan alueelle, on voimassa useita eri asemakaavoja. Useimmat niistä sisältävät pääosin tie-, viher-, katu- ja rautatiealueita, joille ei ole merkitty rakennusoikeutta. Kankaan alueen ja 9-tien välissä on rakentamaton KL-2 -tontti, jolla on käyttämätöntä rakennusoikeutta n k-m 2.

4 4 4. Aluetta koskevat muut suunnitelmat ja selvitykset Suunnittelualueelle tehdään kaavan sisältöön vaikuttavia suunnitelmia ja selvityksiä ennen yleiskaavaprosessin alkua ja prosessin aikana. Tehdyt ja tekeillä olevat selvitykset luetellaan ja niiden sisältöä selostetaan kaavaprosessin aikana viimeistään luonnosvaiheessa laadittavassa osayleiskaavan selostuksessa. Tärkeimmät laaditut suunnitelmat ja selvitykset Jyväskylän kaupungin yleiskaavan selvitykset (v ) Kankaan osayleiskaavan selvitykset (v ) Rantaväylä (valtatiet 4 ja 9) Jyväskylän liikennejärjestelmässä. Liikennevirasto, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Jyväskylän kaupunki. Raportteja Ramboll Osayleiskaavan aikana laadittavat suunnitelmat ja selvitykset Selvitysten ja vaikutusten arviointia auttavien suunnitelmien määrä tarkentuu raamivaiheessa. Alustavasti ovat tiedossa: Jyväskylän ratapiha-alueen toiminnot ja tilantarve selvitys (Ratapihaselvitys); Skenaariomenetelmä: liikenne, liikenneverkko ja spatiaalinen kaupunkirakenne, Rantaväylän virtuaalinen suunnittelumalli; Jyväskylän meluselvitys (koko kaupunki) käynnistyy v. 2016; Vt 4 välillä Aholaita-Tourula-Kangas- Lohikoski; liikenteen ja maankäytön aluevarausselvitys, voi olla osa skenaariomenetelmää; Mattilanniemen liittymäympäristön toimivuusselvitys (kaikki liikennemuodot) 5. Vaikutusten arviointi Osayleiskaavan raamivaiheessa laaditaan tarvittaessa tarkempi vaikutusten arvioinnin ohjelmointi. Vaikutusten arviointi kohdistuu ainakin seuraaviin: liikennejärjestelmän toimivuus, sujuvuus ja turvallisuus; liikenne ja sen aiheuttama melu, tärinä ja päästöt; yhdyskuntatalous; yhdyskuntarakenne; maisema ja kaupunkikuva, kulttuuriympäristö; ihmiset (sosiaaliset vaikutukset, vaikutukset terveellisyyteen ja turvallisuuteen) ja yritysvaikutukset Vaikutusten arvioinnit pohjautuvat olemassa oleviin sekä kaavaprosessin kuluessa laadittaviin selvityksiin. Osayleiskaavassa sovelletaan yritysvaikutusten arviointimenettelyä (YRVA). Arviointityön tekee asiantuntijakonsultti yhteistyössä osayleiskaavan projektiryhmän, suunnittelijoiden ja eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Osallisilla ja muilla asiantuntijoilla on mahdollisuus arvioida kaavan vaikutuksia kaikissa kaavan vaiheissa. Arviointien vaikutusalue vaihtelee riippuen tarkasteltavista vaikutuksista. 6. Prosessikuvaus, aikataulu ja vuorovaikutus Osayleiskaavan laatiminen on käynnistetty Jyväskylän kaupungin aloitteesta. Selvitykset, vaikutusten arviointi ja suunnittelu ohjelmoidaan ja kustannetaan yhdessä Jyväskylän kaupungin, Keski-Suomen ELYkeskuksen Liikennevastuualueen ja Liikenneviraston kesken. Osayleiskaavatyön koordinoimiseksi muodostetaan edellä mainittujen osapuolten yhteinen projektiryhmä. Osayleiskaavatyö alkaa raamivaiheella, joka ajoittuu vuosille Raamivaiheessa luodaan suunnittelun tavoitteet ja vaihtoehdot eli reunaehdot, jotka ohjaavat kaavan laatimista. Myöhemmin ne voivat vielä tarkentua. Raamivaiheessa kaupunkilaiset ja muut osalliset voivat osallistua kaavan tavoitteiden asetteluun. Raamivaiheen aikana laaditaan vaikutusten arvioinnin ohjelmointi, tiedostetaan ja laaditaan tarvittavat selvitykset. Raamivaiheen päättyessä prosessin osa-alueet tavoitteet ja ratkaistavat kysymykset ovat selkiintyneet, suunnittelun oleelliset reunaehdot ovat selvillä. Kaavan luonnosvaihe ajoittuu vuosille Tällöin asetetaan nähtäville kaavaluonnos ja muu tarpeellinen aineisto. Luonnos sisältää selvitysmateriaalin, skenaariotarkastelun, tarvittavat osa-alueita koskevat vaihtoehtoiset ratkaisukuvaukset, vaihtoehtojen alustavan vaikutusten arvioinnin sekä osayleiskaavaselostusluonnoksen. Tässä vaiheessa kaavaratkaisua voidaan tarvittaessa muuttaa paljonkin, jopa niin, että luonnosvaihe uusitaan. Ehdotusvaihe ajoittunee vuoteen Ehdotus sisältää kaavakartan tai kaavakarttoja, kaavaselostuksen, vaikutusten arvioinnin tuloksia ja olennaisia suunnitteluratkaisuja havainnollistavan tiivistelmän sekä mahdollisen virtuaalimallin. Kaavaratkaisun täytyy olla lähellä lopullista, vain pieniä teknisiä muutoksia voidaan enää tehdä. Tavoitteena on, että Rantaväylän osayleiskaava hyväksytään kaupunginvaltuustossa vuoden 2018 aikana.

5 5 VAIHE SUUNNITTELU KÄSITTELY OSALLISTUMINEN TIEDOTTAMINEN Syksy-talvi Osayleiskaavan käynnistäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) laadinta. OAS :aa päivitetään koko kaavaprosessin ajan. Selvitysten ja lähtötietojen kokoaminen. Tämä jatkuu koko kaavaprosessin ajan. Vaikutusten arvioinnin alustava ohjelmointi. Kaupungin sisäinen aloituskokous. Alkuvaiheen viranomaisneuvottelu Vireille tulosta ilmoittaminen sanomalehti Keskisuomalaisessa ja Jyväskylän kaupungin www-sivuilla Osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen ja riittävyyden arviointi. Kaavan vireille tulosta ilmoittaminen Jyväskylän kaupungin tiedotuslehdessä ja Keskisuomalaisessa ja kunnan www-sivuilla osoitteessa: tus. OAS lähetetään viranomaisille ja laitetaan nettisivuille. Projektiryhmän kokouksia. Vuosi Raamivaihe Vuosi Luonnosvaihe Vuosi Ehdotusvaihe Raamien kartoittaminen ja aineiston laatiminen Skenaarioiden kuvaaminen, vaikutusten arvioinnin käynnistäminen Skenaarioiden arviointi Muut suunnitteluvaihtoehdot Vaikutusten arviointi Projektiryhmän kokouksia Yleiskaavaluonnos ja liiteaineisto nähtävänä xx.xx. xx.xx Kaavaluonnoksesta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen jälkeen työstetään kaavaehdotus. Projektiryhmän kokouksia. Projektiryhmä hyväksyy oleelliset suunnitteluratkaisut kaavaehdotuksen pohjaksi. Yleiskaavaehdotus on julkisesti nähtävänä xx.xx.- xx.xx.2018 Rakentajantalon Hannikaisenkatu 17, 1.krs, Jyväskylä ja kaavoituksen www-sivuilla: Projektiryhmän kokouksia.raamitustyöpaja (Jyväskylän kaupunki, K-S ELY-keskus, LVM, Liikennevirasto). Kaavaluonnosaineiston valmistelu. Kaupunkirakennelautakunnalle pidetään tarvittaessa esittely työn lähtökohdista ja reunaehdoista. Valmistunut aineisto nähtäville ja siihen liittyvät yleisötilaisuudet järjestetään. Kaupunkirakennelautakunta hyväksyy kaavaluonnoksen nähtäville pantavaksi MRL 30 :n mukaisesti kokouksessaan xx.xx Kaava asetetaan nähtäville ja esitellään yleisötilaisuuksissa sekä pyydetään mielipiteet viranomaisilta, maanomistajilta ja muilta osallisilta. Luonnoksesta annetuista mielipiteistä sekä kaavoituksen vastineista tehdään kooste, joka tulee kaavaselostuksen osaksi. Kaupunginhallitus päättää kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta xx.xx Osayleiskaavaehdotus on nähtävänä 30 päivän ajan. Kaavaehdotuksesta pyydetään viralliset lausuntopyynnöt. Muistutuksista ja niiden vastineista tehdään kooste, joka tulee kaavaselostuksen osaksi. Kunnan perusteltu kannanotto lähetetään muistutuksen tehneille. Nettikysely , suorat yhteydenotot kaavoittajaan. Tiedotteet, kuulutus KSML. Yläkaupungin yössä klo esitellään osayleiskaavatyötä ja skenaariomalleja. Kaava-aineisto nähtävänä Hannikaisenkatu 17. Mielipiteen esittäminen aineistosta kirjallisesti kaupunkirakennepalveluiden kirjaamoon. E-palautetta voi antaa yleiskaavan nettisivuilta. Vuorovaikutus yleisötilaisuuksissa. Yleisötilaisuus Mahdolliset muistutukset kirjallisesti kaupunginkansliaan. Kaava-aineisto nähtävänä Hannikaisenkatu 17. Mahdollinen yleisötilaisuus Mahdolliset muistutukset kirjallisesti kaupunginkansliaan. Kaava-aineisto nähtävillä Hannikaisenkatu 17 Paikallisessa ja valtakunnallisessa mediassa on esittelyitä työn lähtökohdista ja tarkentuvista tavoitteista. - KSML - YLE Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta mielipiteiden esittämiseen ilmoitetaan sanomalehti Keskisuomalaisessa xx.xx.2017, kuten kunnalliset ilmoitukset julkaistaan sekä kaupunkisuunnitteluosaston internet-sivuilla. Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistuttamiseen ilmoitetaan sanomalehti Keskisuomalaisessa xx.xx.2018, kuten kunnalliset ilmoitukset julkaistaan sekä kaavoituksen internet-sivuilla. Vuosi Hyväksymisvaihe Päätöksenteko kunnassa. Kaupunginvaltuusto hyväksyy osayleiskaavan. Kaupunginvaltuuston päätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallintooikeuteen. Kaavan hyväksymisestä ja voimaantulosta kuulutetaan sanomalehti Keskisuomalaisessa. Kaava lähetetään tiedoksi viranomaisille.

6 6 7. Osalliset Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (MRL 62 ). Maanomistajat Asukkaat ja yritykset Asukasyhdistykset, asukkaat, yritykset Toimialat, osastot ja vastaavat Kaupunkirakenteen toimiala (KRT)/Liikenne- ja viheralueet -palvelualue KRT/Kaupunkisuunnittelu ja Maankäyttö/Tontit ja maanhallinta KRT /Rakennusvalvonta KRT /Ympäristötoimi Liikuntatoimi Jyväskylän Energia Oy / kaukolämpö JE Siirto Oy / sähköverkko Jyväskylän Energia Oy / vesiliiketoiminta Viranomaiset Museovirasto Keski-Suomen ELY -keskus Keski-Suomen liitto Keski-Suomen museo Liikennevirasto Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi Muut asianosaiset Jyväskylän Pyöräilyseura (JYPS) SKAL Keski-Suomen pelastuslaitos Jyväskylän kaupunki/ympäristöterveysjaos Palaute osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Tätä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään saadun palautteen pohjalta tarvittaessa. Merkittävistä muutoksista tiedotetaan osallisille kaavan nähtävillä olojen yhteydessä. Osayleiskaavan www-sivut ovat osoitteessa Yhteystiedot Jyväskylän kaupunki (sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@jkl.fi) Yleiskaavapäällikkö Leena Rossi puh. (014) tai Liikenneinsinööri Timo Vuoriainen puh. (014) Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho puh. (014) Kaupunkirakennepalvelut / Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö Käyntiosoite Hannikaisenkatu 17 (Rakentajantalo) Postiosoite PL 233, Jyväskylä puh. (014) Keski-Suomen ELY-keskus (sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi) Pasi Pirtala, Kari Komi, Hannu Onkila Keski-Suomen liitto (sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@keskisuomi.fi) Pekka Kokki Liikennevirasto (sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@liikennevirasto.fi) Tiet: Jukka Peura Rata: Jouni Juuti

Jyväskylän kaupunki RANTAVÄYLÄN OSAYLEISKAAVA OIKEUSVAIKUTTEINEN Kaavatunnus: y1:035

Jyväskylän kaupunki RANTAVÄYLÄN OSAYLEISKAAVA OIKEUSVAIKUTTEINEN Kaavatunnus: y1:035 Jyväskylän kaupunki RANTAVÄYLÄN OSAYLEISKAAVA OIKEUSVAIKUTTEINEN Kaavatunnus: y1:035 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 30.11.2015 1. Suunnittelualue, työn tausta ja lähtökohdat Valtateistä 4

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki / Kaupunkirakenne / Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö / YSGIS

Jyväskylän kaupunki / Kaupunkirakenne / Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö / YSGIS Jyväskylän kaupunki / Kaupunkirakenne / Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö / YSGIS Jyväskylän kaupunki kaavoittaa RANTAVÄYLÄN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Oikeusvaikutteinen (Valtatie 4:n parantaminen välillä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki RANTAVÄYLÄN OSAYLEISKAAVA Kaavatunnus: y1:035 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Jyväskylän kaupunki RANTAVÄYLÄN OSAYLEISKAAVA Kaavatunnus: y1:035 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (YSGIS) Jyväskylän kaupunki RANTAVÄYLÄN OSAYLEISKAAVA Kaavatunnus: y1:035 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 13.6.2017 1. Työn tausta ja lähtökohdat Valtatie 9, valtatie 4, Jyväskylän ratapiha,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.9.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKISTEN ETELÄRANNAN RANTA-ASEMAKAAVOJEN KUMOAMINEN Oittilan kylän Vahon 1:81 ja Ylä-Tihtarin 1:37 tilojen rantakaavan (hyv. 23.5.1985) kumoaminen sekä

Lisätiedot

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Rantaväylän tulevaisuus puntarissa Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Valtakunnan päätieverkkoon kuuluva valtatie 4 kulkee Vaajakoskelta Tikkakoskelle. Jyväskylässä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Jyväskylän kaupunki 21.8.2009 3. kaupunginosan virkistys-, vesi- ja katualueen ja 14. kaupunginosan kortteleiden 32 ja 33, korttelin 34 tonttien 1, 4 ja 10 sekä virkistys-, liikenne-, vesi- ja katualueen

Lisätiedot

Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja osittainen muutos Liite 1.

Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja osittainen muutos Liite 1. Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja osittainen muutos Liite 1. Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja osittainen muutos Liite 1. Kärkisten etelärannan ranta-asemakaavojen

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Jyväskylän kaupunki 21.8.2009, 25.5.2010 3. kaupunginosan virkistys-, vesi- ja katualueen ja 14. kaupunginosan korttelin 32, korttelin 33 tontin 3 ja korttelin 34 tonttien 1, 4 ja 10 sekä virkistys-,

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Röyskö 12. kortteli 12008 (osa) Asemakaavan muutos / 15.11.2016 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki 73:003 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 1 KANAVUOREN KOULUN JA PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA

Jyväskylän kaupunki 73:003 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 1 KANAVUOREN KOULUN JA PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA LIITE 1 1 Jyväskylän kaupunki 73:003 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KANAVUOREN KOULUN JA PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA ALUEEN SIJAINTI Kaavoitus 11.12.2008; 12.03.2009, 24.04.2009 SISÄLTÖ: 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Kirkkokangas 15. kortteli 15002 (osa) Asemakaavan muutos / 19.05.2016 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos 1 / 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos / 19.01.2016 2 / 10 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

Niittytie 2 Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote

Niittytie 2 Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote 1:1000 15.2.2007 Ajantasakartta 20 m Moottoriajoneuvojen huoltoasemien korttelialue. Tontilla on osoitettava vähintään 5 autopaikkaa jokaista autohuoltopaikkaa

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/ OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 65. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 407 TONTIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Vaajakosken aluepaloasema, Asmalammentie 26 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos LIITE 1 1 Jyväskylän maalaiskunta Jyväskylän kaupunki xxx-0x-0x-0xx OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, luonnos KANAVUOREN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS KANAVUOREN KOULUN ASEMAKAAVA ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava

Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

SAIMAAN RANTAYLEISKAAVAMUUTOS MUUTOS KOSKEE TILOJA 13:37 KONTIONIEMESSÄ, 17:59 KURTINNIEMESSÄ JA 10:176 MUSTALAMMEN RANNALLA

SAIMAAN RANTAYLEISKAAVAMUUTOS MUUTOS KOSKEE TILOJA 13:37 KONTIONIEMESSÄ, 17:59 KURTINNIEMESSÄ JA 10:176 MUSTALAMMEN RANNALLA ENONKOSKI SAIMAAN RANTAYLEISKAAVAMUUTOS MUUTOS KOSKEE TILOJA 13:37 KONTIONIEMESSÄ, 17:59 KURTINNIEMESSÄ JA 10:176 MUSTALAMMEN RANNALLA 25.2.2014 Näkymä Kurtinniemestä pohjoiseen Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65)

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) 23.1.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)

VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Asemanseudun osayleiskaava

Asemanseudun osayleiskaava INKOON KUNTA Asemanseudun osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.12.2014 P25714 Salomaa Kristina 3.12.2014 Sisällysluettelo 1 KAAVAPROSESSI JA KÄSITTELYVAIHEET... 1 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA...

Lisätiedot

HIRVENSALMI. Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan Kouranta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HIRVENSALMI. Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan Kouranta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIRVENSALMI Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan 407-3-30 Kouranta osalta 11.11.2016 Maanmittauslaitos 2016 HIRVENSALMI Länsiosan rantaosayleiskaavamuutos (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

O A S. Ak 347. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Naavakuja asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO:

O A S. Ak 347. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Naavakuja asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO: Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus 5.3.2015 sivu 1/7 O A S Ak 347 Naavakuja asemakaavamuutos eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisistä tiedoista, josta käy ilmi kaavoitushankkeen peruslähtökohdat

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2015 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KINKOVUORENTIE ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 31 ja 34. KAUPUNGINOSAAN Kaavatunnus 34:006 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA JYRKÄN ALUEEN TILOJEN 3:3 JA 29:0 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SONKAJÄRVEN KUNTA JYRKÄN ALUEEN TILOJEN 3:3 JA 29:0 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SONKAJÄRVEN KUNTA JYRKÄN ALUEEN TILOJEN 3:3 JA 29:0 RANTA-ASEMAKAAVA 4.4.2016 SONKAJÄRVI Jyrkän ranta-asemakaava (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh. OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SUONENJOKI. RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUONENJOKI RASTILAN (Suonenjoen kylä tila 4:8) RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN 3.3.2016 SUONENJOKI Rastilan ranta-asemakaavan muuttaminen Maankäytönsuunnittelu (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh. OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava

Lisätiedot

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Löytynlammen ranta-asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.5.2019 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aijasahon ranta-asemakaavan muutos JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 76. KAUPUNGINOSA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aijasahon ranta-asemakaavan muutos JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 76. KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.12.2013 Aijasahon ranta-asemakaavan muutos JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 76. KAUPUNGINOSA 2 Sisältö 1 SUUNNITTELUTEHTÄVÄ JA LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Tehtävän määrittely 3 1.2 Suunnittelun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Dnro LH/485/2019 31.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4:46 Vanha paloasema ALOITE/HAKIJA Vanhan paloaseman asemakaavamuutos on kaavoitusohjelman 2019 kohde A14. Asemakaavan

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot