PELISÄÄNNÖT. Tarkistettu heinäkuussa 2003
|
|
- Martti Järvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PELISÄÄNNÖT Tarkistettu heinäkuussa 2003 Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa noudatetaan Maailman Curlingliiton kilpailusääntöjä, kuitenkin siten, että säännöissä maininta Liitto tarkoittaa Suomen Curlingliittoa, joka Suomessa edus taa Maailman Curlingliittoa. 1. KÄSITTEET Näissä säännöissä, tuomareiden päätöksissä sekä Liiton ja sen virkailijoiden virallisissa asiakirjoissa: (a) kilpailu tarkoittaa tapahtumaa, jossa mikä tahansa määrä joukkueita pelaa otteluita ratkaistak seen voittajan; (b) pää tarkoittaa sitä ottelun osaa, jossa kumpikin kahdesta vastakkain olevasta joukkueesta heit tää vuorotellen kahdeksan kiveä ratkaistakseen kivipisteet; (c) jos joukkueeseen on nimetty viisi (5) pelaajaa, niin kaikki viisi (5) pelaajaa ovat saman arvoisia ja heitä voidaan käyttää sääntöjen puitteissa milloin tahansa kapteenin ja valmentajan päätöksellä; (d) Liitto tarkoittaa Kansainvälistä Curlingliittoa; (e) ottelu tarkoittaa kahden joukkueen välistä peliä voittajan ratkaisemiseksi; (f) pesä tarkoittaa uloimmaisen ympyrän sisällä olevaa aluetta kentän kummassakin päässä; (g) seuraottelu tarkoittaa toisella puolella olevien kahden tai useamman joukkueen pelaamista vastakkaisen puolen yhtä montaa joukkuetta vastaan voittaneen puolen ratkaisemiseksi joko kivi pisteiden yhteismäärän tai voitettujen otteluiden yhteismäärän perusteella; (h) rata tarkoittaa sääntöjen 3. kohdan mukaisesti jäälle piirrettyä aluetta. Säännöt
2 2. KÄYTTÖ Näitä sääntöjä käytetään: (a) Liiton alaisissa otteluissa; tai (b) Otteluissa, joissa jokin päätösvaltaa käyttävä curlingelin on hyväksynyt ne käytettäväksi. 3. RATA 1. Jos mahdollista, rata on piirrettävä jäähän näissä säännöissä olevan kaavakuvan mukaisesti. Määrätyissä tapauksissa kansainvälinen kilpailurata voidaan kaventaa 4,75 metristä (15 ft 7 in) 4,42 metriin (14 ft 6 in) WCF:n luvalla. 2. Kaksi kumista jalkatukea eli hakkia, joiden muoto ja koko ovat Liiton hyväksymiä, on sijoitettava heittolinjalle (foot line) siten, että kummankin hakin sisäreuna on 7,62 cm (3 in) päässä keskivii vasta ja hakit ovat keskiviivan eri puolilla. Hakin pituus ei saa olla suurempi kuin 20,32 cm (8 in). Hakin kumipinta on kiinnitettävä lujasti puuhun tai muuhun sopivaan materiaaliin, ja lauta on upotettava jäähän sopivalle syvyydelle, ei kuitenkaan syvemmälle kuin 5,04 cm (2 in). Hakkira kenteen takana ei saa olla minkäänlaisia esteitä. 3. Takarajan takareunan on oltava pesäympyrän ulkokehän takareunan tasalla siinä pisteessä, jossa keskiviiva ja takaraja risteävät. Tulkinta: Koska sekä ympyrä että takaraja em. pisteessä käytännössä yhtyvät, on tärkeätä tarkistaa kaikkien ratojen merkinnät ennen kilpailujen alkua. Ympyrän säteen mitan, 183 cm (6 ft), pitäisi olla täsmälleen viivan takareunassa. Jos näin ei ole, kaikille joukkueille on ilmoitet tava poikkeavuuksista ennen ensimmäistä ottelua. 2 Säännöt 2003
3 RADANMITAT Hakit Heittolinja Takalinja Tee-linja 6400 Keskilinja Sivulinja Sivulinja Hog- eli pelilinja Tee-piste halkaisija 300 mm Säde 610 mm Säde 1220 mm Säde 1830 mm 4750 Säännöt
4 4. KIVET 1. Curlingkiven on oltava pyöreä. 2. Kivi, mukaan luettuna kädensija ja pultti, saa painaa enintään 19,96 kg (44 oz). Kiven ympärys mitta saa olla enintään 91,44 cm (36 in) ja korkeuden on oltava vähintään 11,43 cm (4,5 in). 3. Jos kivi menee pelin aikana rikki, niin uusi korvaava kivi sijoitetaan siihen paikkaan, johon rik koutuneen kiven suurin kappale jäi. Pää ja ottelu pelataan loppuun korvaavalla kivellä. 4. Kivi, joka heiton jälkeen pyörähtää yläkautta ympäri, jää kyljelleen tai pohja ylöspäin, on välittö mästi poistettava pelistä. 5. Jos kiven kädensija irtoaa heiton aikana, pelaajalla on oikeus uusia heittonsa, jos hänen joukku eensa niin haluaa. Tulkinta: Kädensijan on kokonaisuudessaan irrottava kivestä. 6. Heitetty kivi, joka ei kokonaan ylitä kauempana olevaa pelilinjaa (hog line), on välittömästi pois tettava pelistä, paitsi silloin, kun se on osunut pelissä olevaan kiveen. 7. Kivi joka ylittää takarajan ja jää takarajan taakse on välittömästi poistettava pelistä. Tulkinta: Kivi, joka pysähtyy siten, että se koskettaa takarajaa, on pelissä. 8. Kivi, joka osuu sivureunukseen tai koskettaa sivurajaa, on välittömästi poistettava pelistä. 9. Yhtään kiveä ei saa mitata mittavälineellä ennen kuin pään viimeinen kivi on pysähtynyt. Tuomari voi sen kuitenkin tehdä, jos kapteeni pyytää häntä ratkaisemaan, onko jokin kivi pelissä vai ei. Tulkinta: Jos kiven asema pesässä on sellainen, että 183 cm mitan avulla on mahdotonta ratkaista onko kivi pesässä kello 6 kohdalla vai ei, tuomari ratkaisee asian silmämääräisesti, ja hänen päätöksensä on lopullinen. 10. Kaikki 16 kiveä on heitettävä jokaisessa päässä, elleivät joukkueiden kyseisestä päästä vas tuussa olevat pelaajat ole sitä ennen sopineet pään pisteistä tai ellei toinen joukkue ole luovutta nut. 4 Säännöt 2003
5 5. JOUKKUEET 1. Kilpailun alkaessa jokaisessa joukkueessa on oltava neljä pelaajaa, ja jokaisen pelaajan on jokai sessa päässä heitettävä kaksi kiveä vuorotellen vastustajan kanssa. Jos joukkueeseen on ni metty viisi pelaajaa, nämä kaikki ovat samanarvoisia ja heitä voi käyttää otteluissa sääntöjen puitteissa kapteenin ja valmentajan valinnan mukaan. Pyörätuolicurlingin MM-kisoissa joukkueiden on koostuttava molemmista sukupuolista. Vähintään yhden jäällä olevan pelaajan joukkueessa tulee olla vastakkaista sukupuolta, ellei päätuomari ole erikseen hyväksynyt syytä poikkeukseen. 2. Pelaaja ei saa käyttää jalkinetta tai muuta varustetta, joka saattaa vahingoittaa jään pintaa. Tulkinta: Kilpailun päätuomari saa tarkastaa jokaisen varusteen, joka mahdollisesti saattaa joutua kosketukseen jään kanssa, ja hän voi hylätä sen, jos hänestä tuntuu siltä, että varuste on joko virheellinen tai sitä käytetään epäurheilijamaisen edun saavuttamiseksi (esimerkkejä: virheellinen liukupohja, hyvin kuiva luuta, harjaksia pudottava harja jne.). 3. Joukkueen ensimmäisessä päässä käyttämän heittojärjestyksen on oltava sama koko ottelun ajan. Tulkinta: Selvitys joukkueen heittojärjestyksestä on toimitettava kirjallisena päätuomarille joukkueiden kokouksessa ennen kilpailun alkua. Siitä on käytävä ilmi kapteenin ja kohdan 6 (3) mukainen varakapteeni sekä varapelaaja, jos joukkueessa sellainen on. Jos joukkueeseen tulee muutoksia, päätuomarille on toimitettava uusi selvitysviimeistään 30 minuuttia ennen ottelua. 4. Jos pelaaja on kykenemätön jatkamaan tai aloittamaan ottelua, hänen kapteeninsa saa: (a) pelata käynnissä olevan ottelun loppuun ja aloittaa seuraavat pelit jäljellä olevilla kolmella pelaajalla, jolloin kaksi ensimmäistä pelaajaa heittävät kumpikin kolme kiveä; tai (b) ottaa peliin hyväksyttävän varapelaajan käynnissä olevan ottelun seuraavasta päästä alkaen tai seuraavien otteluiden Säännöt
6 alusta alkaen. Heittojärjestystä voidaan muuttaa kapteenin tai valmentajan toimesta, joiden tulee ilmoittaa päätuomarille uusi heittojärjestys sekä toimittaa heittojärjestyksen muutosilmoitus päätuomarille. Muutettu heittojärjestys säilytetään pelin loppuun saakka. Jos joukkueeseen on rekisteröity vain neljä pelaajaa, hyväksyttävä varapelaaja voidaan ottaa samoin ehdoin, jolloin hänet rekisteröidään siinä tapauksessa joukkueen viidenneksi pelaajaksi. Tulkinta: Hyväksyttävä varapelaaja on samasta maasta kotoisin oleva henkilö, joka täyttää kilpailusääntöjen vaatimukset. (c) aloittaa ottelun kolmella pelaajalla, jos yksi pelaaja myöhästyy tuomarin hyväksymästä syystä. Myöhästynyt pelaaja saa tulla mukaan ottelun seuraavaan päähän omalle pelipaikal leen. 5. Pelaaja, joka on joutunut jättämään kentän sairauden, tapaturman tai muun lieventävän asian haaran vuoksi, saa palata joukkueeseen milloin tahansa ja mihin otteluun tahansa. Jos hänen ti lalleen on otettu varapelaaja, hän saa palata joukkueeseen seuraavassa ottelussa. 6. Joukkueilla saa olla korkeintaan yksi varapelaaja kilpailussa. 6. KAPTEENIT 1. Kapteeni johtaa joukkueensa peliä. 2. Sääntöjen kohdassa 5 (3) olevin varauksin kapteeni saa pelata joukkueensa valitsemalla pelipai kalla. 3. Kun on kapteenin pelivuoro, hänen on pyydettävä yhtä joukkueensa pelaajista toimimaan kap teenina hänen tilallaan. Tulkinta: Joukkueen kokoonpanoselvityksessä nimetty varakapteeni on kapteenin lisäksi ai noa pelaaja, jolla on oikeus olla pesässä vastustajan heittäessä. 6 Säännöt 2003
7 7. PELAAJIEN PAIKKA KENTÄLLÄ 1. Ainoastaan kapteenit ja kulloinkin toimiva varakapteeni saavat olla pesässä. Heittovuorossa ole van joukkueen kapteenilla on oikeus valita paikkansa pesässä, eikä vastapuolen kapteeni saa estää eikä häiritä häntä. Tee-linjan takana kummallakin on yhtäläinen harjausoikeus. 2. Muut pelaajat kuin kapteeni ja toimiva varakapteeni eivät saa seistä pesän takana, vaan heidän on oleskeltava pelilinjojen (hog line) välissä radan sivuilla, paitsi silloin kun he harjaavat tai heit tävät. Tulkinta: Vastapuolen pelaajat eivät saa seistä tai liikkua siten, että se estää tai häiritsee heittovuorossa olevaa joukkuetta. Tuomari ei saa sallia mitään sellaista toimintaa, joka voitai siin tulkita yritykseksi hermostuttaa vastustajaa. 8. HEITTÄMINEN 1. Oikeakätisen pelaajan on heitettävä keskiviivan vasemmalla puolella olevalta jalkatuelta, vasen kätisen keskiviivan oikealla puolella olevalta. 2. Heittäessä kiven on oltava selvästi irti kädestä ennen kuin kivi koskettaa lähinnä olevaa pelilinjaa (hog line). Jos näin ei tapahdu, heittävän joukkueen on itse poistettavakivi pelistä ja jokainen siir tynyt kivi on palautettava mahdollisimman tarkasti alkuperäiseen paikkaansa siten, että vasta puolen kapteeni hyväksyy siirron Tulkinta: Selvästi irti tarkoittaa sitä, että pelaajan täytyy paitsi irrottaa kivi myös huolehtia siitä, että hänen kätensä ei estä tuomaria näkemästä, että kivi on irrotettu. 3. Pelilinjan ylitysrikkomuksissa menetellään seuraavasti: (a) Ensimmäiseksi varoitukseksi katsotaan päätuomarin joukkueiden kokouksessa antama ohje. (b) Jokainen tämän jälkeen tehty rikkomus aiheuttaa sen, että ko. kivi poistetaan pelistä tuoma rin ohjeiden mukaan. Säännöt
8 Tulkinta: Kaikissa pelilinja rikkomuksissa ko. kivi on poistettava ja jokainen siirtynyt kivi pa lautettava paikalleen. Hyötynäkökohtaa ei huomioida. 4. Kivi jota ei ole irrotettu kädestä ja joka ei ole koskettanut lähinnä olevaa Tee-linjaa, saadaan heittää uudestaan. 5. Jokaisen pelaajan on oltava valmiina heittämään, kun hänen vuoronsa tulee, eikä heittoon saa käyttää kohtuuttomasti aikaa. Jos pelaaminen päätuomarin mielestä on tarpeettoman hidasta, hänen on huomautettava joukkueen kapteenille, että jos kiveä ei ole heitetty 30 sekunnin kulu essa hänen antamasta merkistä, hän määrää kiven poistettavaksi pelistä välittömästi. Tulkinta: Ykkös- ja kakkosheittäjän on oltava valmiina heittämään kivensä heti, kun hänen vuoronsa tulee. Jos kolmosheittäjä tai kapteeni ei ole matkalla heittopaikalle kahden minuutin kuluessa, kapteenille ilmoitetaan, että hänen pelaajallaan on 30 sekuntia aikaa heittää kivi. 6. Jos pelaaja vahingossa heittää vastapuolen kiven, sen paikalle on vaihdettava oman joukkueen kivi. 7. Jos pelaaja heittää kiven väärällä vuorolla, heittovuorossa olevan joukkueen on poistettava kivi pelistä, ja palautettava se heittäjälle heitettäväksi oikealla vuorolla. Jos erehdystä ei havaita en nen kuin kivi on pysähtynyt tai osunut toiseen kiveen, päätä jatketaan ikään kuin erehdystä ei olisi tapahtunut, ja väliin jäänyt heittäjä heittää kivensä joukkueensa viimeisenä kivenä siinä päässä. 8. Jos kapteenit ovat yhtä mieltä siitä, että yksi kivi on jäänyt väliin, mutta eivät pääse yksimielisyy teen siitä, minkä pelaajan vuoro jäi väliin, niin virheen tehneen joukkueen ykkösheittäjä heittää joukkueensa viimeisen kiven siinä päässä. 9. Jos sama joukkue heittää peräkkäin kaksi kiveä, vastapuolen kapteeni poistaa erehdyksessä heitetyn kiven ja sijoittaa alkuperäiselle paikalleen jokaisen kiven, jonka erehdyksessä heitetty kivi on siirtänyt. Päätä jatketaan ikään kuin erehdystä ei olisi tapahtunut ja erehdyksessä heitetyn ki ven heittäjä heittää kiven joukkueensa viimeisenä kivenä siinä päässä. Tulkinta: Jos erehdys havaitaan vasta kun peli on ehtinyt jatkua, pää on pelattava uudestaan. 10. Jos pelaaja heittää samassa päässä kolme kiveä, päätä jatketaan ikään kuin erehdystä ei olisi tapahtunut ja virheen 8 Säännöt 2003
9 tehneen joukkueen nelosheittäjä heittää siinä päässä vain yhden kiven. 11. Pyörätuolicurlingin MM-kisoissa kivet heitetään paikallaan olevasta pyörätuolista, joka tulee olla sijoitettu siten, että kivi heitetään radan keskilinjalta. Heitto voidaan suorittaa perinteisesti käsi kiven kahvalla tai käyttämällä heittovartta. Kiven tulee olla selvästi irti kädestä tai heittovarresta ennen kuin kivi koskettaa lähintä hog-linjaa. 9. HARJAUS 1. Tee-linjojen välissä saa heitettyä kiveä sekä sen liikkeelle laittamia kiviä harjata yksi tai useampi sen joukkueen jäsenistä, jolle kivi kuuluu. Tulkinta: Paikallaan olevan kiven täytyy liikahtaa ennen kuin sitä saa harjata. 2. Tee-linjojen välissä ei saa harjata vastustajan kiveä. 3. Tee-linjan takana, jos heittovuorossa oleva joukkue ei halua harjata, se ei saa häiritä eikä estää vastustajaa harjaamasta kiveä. 4. Tee-linjan takana vain yksi pelaaja kummastakin joukkueesta saa harjata samalla kertaa. Tämä pelaaja voi olla heittävästä juokkueesta kuka tahansa pelaaja, mutta vastapuolen joukkueesta vain pesästä vastaava pelaaja, joka saa alkaa harjata vastustajan kiveä vasta, kun se koskettaa Tee-linjaa. Tulkinta: (a) Varakapteeni saa ottaa vastuun pesästä vasta, kun kapteeni lähtee heittämään ensim mäistä kiveään ja sen jälkeen vastuu on hänellä. (b) Jos kapteeni heittää muulla paikalla kuin viimeisenä, hän vastaa pesästä sen jälkeen, kun hänen toinen kivensä ja kaikki muut heiton vaikutuksesta liikkuneet kivet ovat pysähty neet. 5. (a) Harjaamisliikkeen tulee tapahtua poikittain sivulta sivulle kiven etupuolella ja liike on lopetet tava jommallekummalle puolelle jättämättä kiven eteen minkäänlaisia roskia. Säännöt
10 (b) On selvästi kyettävä näkemään, etteivät harjaajat tai heidän varusteensa kosketa kiveä mis sään vaiheessa. Rangaistus: Jos väärin harjattu kivi kuuluu heittovuorossa olevalle joukkueelle, se poistetaan pelistä tuomarin päätöksellä. Kuitenkin, jos väärin harjattu kivi kuuluu vastustajalle, tuomari palauttaa sen siihen paikkaan, johon se hänen mielestään olisi pysähtynyt ilman rikkomusta. Jos kuitenkin vastapuolen kapteenin mielestä kiven palauttaminen hyödyttäisi rikkonutta jouk kuetta, kivi saa jäädä paikkaan, johon se pysähtyi. 6. Jokaisen ottelun alussa kukin pelaaja päättää käyttääkö hän harjatessaan harjaa vai luutaa ot telun aikana ja vain valittua harjaa tai luutaa saa käyttää pelin aikana. Jos harja tai luuta rikkoutuu ottelun kuluessa, se tulee korvata samanlaisella välineellä. Uusi väline tulee hyväksyttää tuoma rilla ennen sen käyttöönottoa. Saman joukkueen pelaajat saavat vaihtaa harjoja pelin aikana, mutta ei luutaa. 7. Pyörätuolicurlingissä harjaaminen ei ole sallittua. 10. LIIKKUVAN KIVEN KOSKETTAMINEN 1. jos heittovuorossa olevan joukkueen pelaaja tai hänen varusteensa koskettaa liikkuvaa kiveä, joukkueen on poistettava kivi pelistä välittömästi. Jos kuitenkin vastapuolen kapteenin mielestä kiven poistaminen hyödyttäisi rikkonutta joukkuetta, hän saa sijoittaa kiven mahdollisimman tar kasti siihen paikkaan, johon kivi hänen arvionsa mukaan olisi pysähtynyt, jos sitä ei olisi koske tettu. Hän saa sijoittaa uudelleen myös jokaisen kiven, jota liikkuva kivi olisi siirtänyt, jos sitä ei olisi kosketettu ja se olisi saanut jatkaa matkaansa. Tulkinta: Jotta vastapuolen kapteenilla olisi oikeus sijoittaa uudelleen kivet, jotka mahdolli sesti olisivat siirtyneet, rikkomuksen on tapahduttava pelattavaa pesää lähinnä olevan pelilin jan jälkeen. 10 Säännöt 2003
11 2. Jos vastapuolen pelaaja tai hänen vartalonsa koskettaa liikkuvaa kiveä, sen joukkueen kapteeni, jolle kivi kuuluu, saa sijoittaa kiven siihen paikkaan, johon se hänen arvionsa mukaan olisi py sähtynyt, jos siihen ei olisi kosketettu. 3. Jos kosketettu kivi on siirtänyt muita kiviä, vastapuolen kapteeni saa (a) poistaa kosketetun kiven ja palauttaa kaikki siirtyneet kivet niihin paikkoihin, joissa ne hänen arvionsa mukaan alunperin olivat; tai (b) jättää kosketetun kiven ja kaikki siirtyneet kivet niihin paikkoihin, joihin ne pysähtyivät. 11. PAIKALLAAN OLEVAN KIVEN KOSKETTAMINEN 1. Jos heittovuorossa olevan joukkueen pelaaja liikuttaa kiveä, joka olisi muuttanut liikkuvan kiven suuntaa, liikkuvan kiven on annettava pysähtyä ja sen jälkeen vastapuolen kapteeni saa määrätä, jätetäänkö kivi siihen paikkaan vai poistetaanko se pelistä. (a) jos liikkuva kivi poistetaan pelistä, kaikki siirtyneet kivet on palautettava niille paikoille, joilla ne vastapuolen kapteenin arvion mukaan olivat. (b) Jos liikkuva kivi jätetään paikoilleen, myös kaikki siirtyneet kivet jäävät paikoilleen. (c) Vastapuolen joukkueen kapteeni voi hylätä edelliset vaihtoehdot (a, b) ja sijoittaa kiven tai kivet, minne hän katsoo niiden todennäköisesti sijoittuneen, ellei rikkomusta olisi tapahtunut. 2. Paikaltaan siirtyneen kiven, joka ei olisi vaikuttanut liikkuvan kiven suuntaan, saa vastapuolen kapteeni asettaa alkuperäiseen paikkaansa. Säännöt
12 12. PISTELASKU 1. Ottelun voittaa se joukkue, joka saa suuremman määrän pisteitä ja joukkue saa pisteen jokai sesta kivestä joka on lähempänä pesän keskipistettä eli Teetä kuin vastustajan lähin kivi. 2. Jokainen kivi, joka on enintään 183 cm (6 ft) etäisyydellä Teestä, voidaan laskea pistekiveksi. Tulkinta: 183 cm mitta on ainoa väline, jota käytetään ratkaistaessa, onko jokin kivi pesässä vai ei, kun pää on loppunut. 3. Mittaus suoritetaan Teestä kiven lähinnä olevaan kylkeen. Tulkinta: Mittausta ei saa suorittaa kiven kauempana olevaan kylkeen, koska kiven halkaisija saattaa vaihdella. 4. Pää katsotaan päättyneeksi, kun kapteenit tai pesästä vastaavat varakapteenit pääsevät yksimie lisyyteen pään pisteistä. Tulkinta: Jos yhtä tai useampaa kiveä siirretään ennen kuin yksimielisyyteen on päästy, ei-rikkonut joukkue saa hyväkseen hyödyn, joka mittauksesta mahdollisesti olisi koitunut. Jos tuomari mittausta suorittaessaan vahingossa siirtää kiveä, katsotaan kivien olleen yhtä kau kana Teestä. 5. Jos kaksi tai useampia kiviä on niin lähellä Teetä, että mitan käyttö pisteiden ratkaisemiseksi on mahdotonta, päätuomari tekee ratkaisun silmämääräisesti. Jos sekin on mahdotonta, katsotaan pää nollapääksi. 6. Jos joukkue haluaa luovuttaa pelin ennen kuin käynnissä oleva pää on pelattu loppuun, luovuttaminen voi tapahtua vain luovuttavan joukkueen heittovuorolla. Tällöin kyseisen pään tulokseksi merkitään pään sen hetkinen tilanne. Jos luovuttaminen tapahtuu ennen pelin viimeistä (10.) päätä, jäljellä olevien päiden kohdalle merkitään tulostauluun X. 13. TUOMARI 1. Tuomarilla on yleinen ratkaisuvalta kaikissa otteluissa, joihin hänet on määrätty. Tulkinta: Tuomarin on toimittava päätuomarin ohjeiden mukaan pelisääntöjä noudattaen. 12 Säännöt 2003
13 2. Tuomari ratkaisee kaikki kapteenien väliset kiistakysymykset riippumatta siitä, onko säännöissä asiaa koskeva pykälä. 14. PÄÄTUOMARI 1. Päätuomarin on kuunneltava ja ratkaistava tuomareiden päätöksistä tehdyt vetoomukset. Hänen päätöksensä on lopullinen. 2. Jos päätuomarille on annettu siihen valtuudet, hän saa puuttua peliin milloin tahansa ja missä ottelussa tahansa antaakseen sellaisia pelin johtamista koskevia ohjeita, jotka hän katsoo tar peellisiksi. 15. YLEISTÄ 1. Tilanteessa, jossa ei ole mainintaa säännöissä, tuomarin on tehtävä ratkaisunsa urheiluhengen mukaisesti. Tulkinta: Kaikkinainen ulkopuolinen häirintä, joka häiritsee heittävää pelaajaa tai heitetyn ki ven kulkua, aiheuttaa sen, että joukkue saa halutessaan heittää kiven uudestaan. 2. Tilanteissa, joissa rikkomuksesta seuraa rangaistus, tuomarin on varoitettava ennen kilpailua pi dettävässä joukkueiden kokouksessa. 3. Joukkueiden kokous koskee kaikkia joukkueita, päätuomaria ja sääntökomitean puheenjohtajaa tai hänen edustajaansa. Tulkinta: Kaikkien joukkueiden ja valmentajien on oltava läsnä kokouksessa. 16. DOPING 1. Kaikkien suorituskykyä lisäävien aineiden käyttö on kielletty riippumatta siitä onko ne nautittu tie toisesti tai tietämättä. 2. Kilpailija saatetaan määrätä dopingtestiin ennen kilpailua, kilpailun aikana tai sen jälkeen. Säännöt
14 3. Kilpailijalle, jonka antama näyte on positiivinen, annetaan kilpailukielto siksi aikaa kun tutkitaan, miksi hänen näytteessään on kiellettyjä aineita. 4. Kilpailija, joka kieltäytyy testauksesta, ei saa jatkaa kilpailua. Huomautus: Liiton suhtautuminen dopingiin ja sen testaamiseen on esitetty sivulla ja joka on myös osa näitä sääntöjä. 17. TUPAKOINTI Curlingradalla ja sen välittömässä läheisyydessä on tupakointi kielletty. 18. KIELENKÄYTTÖ Curlingkilpailuissa kilpailija ei saa käyttää rumaa eikä ärsyttävää kieltä. Rikkomus saattaa merkitä pelaajan sulkemista kilpailusta Liiton toimesta. 19. LÄMMITTELY 1. Kaikissa arvo- tai mestaruuskisoissa jokaiselle joukkueelle sallitaan lämmittelyjakso juuri ennen ottelun alkua päätuomarin ohjeiden mukaan sillä radalla, jolla ottelu pelataan. 2. Välittömästi ennen lämmittelyjaksoa, kummankin joukkueen edustajan läsnä ollessa, tuomari suo rittaa arvonnan, käyttäen kiekkoa, jonka toinen puoli on vaalea ja toinen tumma. Arvonnan voitta nut joukkue saa päättää kummalla joukkueella on ensimmäisen pään viimeinen kivi, jonka jälkeen aina edellisen pään voittaja heittää ensimmäisen kiven. 3. Joukkue, jolla on ensimmäisen pään viimeinen kivi, harjoittelee ensin. 4. Lämmittelyjakson jälkeen jää puhdistetaan, mutta ei peblata. 14 Säännöt 2003
15 5. Päätuomari antaa yksityiskohtaiset tiedot lämmittelyjakson ajasta ja kestosta joukkueiden koko uksessa. 20. OTTELUN SIIRTÄMINEN 1. Jos ottelu jostain syystä siirretään toiseen ajankohtaan tai keskeytetään, se jatkuu tilanteesta, jossa se keskeytettiin. Tulkinta: Jos päätuomari ja virassa oleva Liiton virkailija toteavat jään olevan pelikelvotto massa kunnossa, ottelu tai osa ottelua siirretään myöhempään ajankohtaan ja edellä mainitut henkilöt määräävät ajan ja paikan. 21. SOPUPELI JA VEDONLYÖNTI 1. Seura, joukkue tai pelaaja, jonka kilpailutapahtuman tuloksesta on sovittu etukäteen, menettää kilpailuoikeutensa liiton kurinpitosäännöissä määrättäväksi, kuitenkin vähintään yhden pelikauden ajaksi. 2. Seuran tai liiton toimitsija, joka osallistuu tulosten sopimiseen, asetetaan toimitsijakieltoon liiton kurinpitosäännöissä määrättäväksi, kuitenkin vähintään yhden pelikauden ajaksi. 3. Urheilija ja urheilujoukkueeseen kuuluva henkilö, kuten valmentaja tai seurajohtaja, ei saa itse tai edustajan kautta lyödä vetoa omasta kilpailutapahtumasta. Rikkomuksesta seuraa liiton kurinpitosäännöissä määrätty, vähintään yhden pelikauden mittainen kilpailu- ja toimitsijakielto. Säännöt
16 DOPING 1. YLEINEN KÄYTÄNTÖ Doping tarkoittaa: 1. sellaisten keinojen käyttöä (aineina tai menetelminä), jotka ovat vahingollisia urheilijan terveydelle ja/tai joiden tarkoituksena on kohottaa hänen suorituskykyään. 2. urheilijan elimistössä havaittavaa kiellettyjen aineiden esiintymistä tai jälkiä niiden käytöstä tai todisteita kiellettyjen menetelmien käytöstä Maailman Curlingliitto kieltää dopingin ja toimii aktiivisesti estääkseen kiellettyjen aineiden jakelun ja käyttämisen. Tämä koskee kilpailijoita, valmentajia tuomareita, virkailijoita sekä kaikkia muita, joiden toiminta liittyy curling-urheiluun. Kiellettyjä aineita ovat ne aineet, jotka kulloinkin ovat Kansainvälisen Olympiakomitean julkaisemalla Kiellettyjen aineiden listalla ja joilla on todettu olevan vaikutusta yksilön fyysiseen tai henkiseen tilaan ja siten myös vaikuttavan urheilijan tai virkailijan urheilulliseen suorituk seen. 2. KIELLETTYJEN AINEIDEN KÄYTÖN TESTAAMINEN (a) Liitto sallii satunnaistestien käytön kiellettyjen aineiden käytön paljastamiseksi kuten Kansain välinen Olympiakomitea vaatii. (b) Kiellettyjen aineiden paljastamiseksi käytetään Isäntämaan suosittelemaa ja Kansainvälisen Olympiakomitean hyväksymää testausmenetelmää. Virtsanäyte jaetaan kahteen astiaan; toista käytetään ensimmäiseen analyysiin ja toinen säilytetään varanäytteenä, jos tarvitaan toinen analyysi. (c) Curlingkilpailuissa, joissa testaus järjestetään, päättää Liiton Tekninen Edustaja ketkä pelaajista, tuomareista ja virkailijoista valitaan satunnaistestiin. (d) Jokainen testaukseen valittu, joka kieltäytyy testauksesta, katsotaan jääneen kiinni testissä ja häneen sovelletaan tämän säännön kohdan 3 mukaisia toimenpiteitä. 16 Säännöt 2003
17 (e) Alle 18 vuotiaan testaamiseksi saatetaan vaatia holhoojan suostumus. Jokainen jolta virallinen vahvistus holhoojan suostumisesta puuttuu, katsotaan jääneen kiinni testissä ja häneen sovel letaan tämän säännön kohdan 3 mukaisia toimenpiteitä. (f) Henkilön, joka avustaa tai yllyttää toisia rikkomaan dopingsääntöjä, katsotaan rikkoneen Liiton sääntöjä ja hän saattaa joutua kurinpidollisten toimenpiteiden kohteeksi. 3. KIELLETTYJEN AINEIDEN TESTAUSTULOSTEN AIHEUTTAMAT TOIMENPITEET (a) Kun kiellettyjen aineiden testaus tulos on negatiivinen, niin Liitto ainoastaan ilmoittaa tuloksen testatulle henkilölle sekä hänen Kansalliselle Liitolleen. (b) Kun kiellettyjen aineiden testaustulos on positiivinen, Liitto toimii seuraavasti: I. Ilmoittaa testatulle ja hänen Kansalliselle Liitolleen tuloksesta sekä ryhtyy välittömästi kaikkiin tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin; II. Antaa testatulle tai hänen edustajalleen mahdollisuuden olla läsnä, kun varanäyte testa taan. Varanäyte tutkitaan normaalisti seitsemän (7) päivän kuluessa ilmoituksen antami sesta; III. Asettaa asianmukaisen komitean tutkimaan rikkomukseen liittyvät tekijät ja sallii epäillyn henkilön olla läsnä kaikissa asiaan liittyvissä kuulusteluissa. Testauksen suorittanut labo ratorio antaa kaikkea tarvittavaa asiantuntija-apua kaikissa testaustuloksien tulkintaan liittyvissä asioissa. IV. Antaa kohdan (b) (III) tutkimus raportin sekä testatulle, että Liiton Kurinpitovaliokunnalle, joka päättää mahdollisista rangaistustoimista Liiton Sääntöjen mukaisesti. Säännöt
18 KILPAILUSÄÄNNÖT 1. Maailmanmestaruuskisoissa käytetään kulloinkin voimassa olevia Liiton sääntöjä. 2. Maailman Curlingliitto nimeää vuosittain, viimeistään edellisen vuoden joulukuun 31 päi vänä, Päätuomarin Maailmanmesta - ruuskisoihin. Liitto nimeää myös avustavat tuomarit. Heidän tulee saada rahallinen korvaus palveluistaan. Kaikkiin MMkisoihin ja olympialaisiin vuodesta 2002 alkaen tulee liiton nimetä vähintään kaksi naispuolista virkailijaa vastuunalaisiin toimitsijatehtäviin. Kaikki virkailijat tulee hyväksyttää ensin omissa kansallisissa liitoissaan. 3. Maailmanmestaruuskisoissa kaikki sääntöihin liittyvät asiat ratkaisee tuomari. Jos tuomarin pää töksestä valitetaan, niin asian ratkaisee Päätuomari, jonka päätös on lopullinen. Tulkinta: Vaikkakin Päätuomarin päätös on lopullinen, hänen tulee toimia läheisessä yhteis työssä Sääntökomitean Puheenjohtajan tai hänen määräämänsä henkilön kanssa koko kiso jen ajan. 4. (a) Maailmanmestaruuskisoihin osallistuu kustakin maasta joukkue, joka on ratkaistu kysei sen maan päättämällä tavalla miesten ja naisten kilpailuissa. (b) Siinä tapauksessa, ettei maan jo valittu joukkue kykene tai halua osallistua Maailman mestaruus kisoihin, niin Kansallinen Liitto nimeää toisen joukkueen edustamaan maa taan. (c) Pelaaja on oikeutettu osallistumaan Nuorten Maailmanmestaruuskisoihin, jos hän on alle 21-vuotias kisoja edeltävän vuoden kesäkuun 30. päivänä. (d) Pelaaja on oikeutettu osallistumaan Seniorien MMkisoihin, jos hän ei ole alle 50-vuotias kisoja edeltävän vuoden kesäkuun 30. päivänä. (e) Pelaaja on oikeutettu osallistumaan pyörätuolicurlingin MM-kisoihin, jos hänellä on merkittävää alaraajojen tai liikuntaelinten huononemista (selkärankavaurioita, aivohalvaus, MS-tauti, molempien jalkojen amputointi tms.) mikä vaatii pyörätuolia päivittäiseen liikkumiseen. 18 Säännöt 2003
19 Yksityiskohtaisemmin on määriteltävä sellaiset pelaajat, joita ei ole amputoitu tai voivat kävellä vain hyvin lyhyitä matkoja. Liikuntakyvyttömyyden vähimmäisrajoista ja luokittelusta tekevät päätöksen auktorisoidut kansainväliset urheiluluokittelijat. 5. Pelaajien asusteissa ja varusteissa saa esiintyä mainoksia, jotka ovat Liiton julkaisemien ja sillä hetkellä voimassa olevien ohjeiden mukaisia. Liitto voi oman harkintansa mukaisesti, kieltää minkä tahansa asusteen tai varusteen käytön, jos se ei Liiton mielestä ole hyväksyttävä tai sove lias käytettäväksi Maailmanmestaruuskisojen otteluissa. 6. Maailmanmestaruuskisojen ajankohdan määrää Liiton Työvaliokunta. 7. Kansalliset edustusjoukkueet tulee nimetä viimeistään neljätoista päivää ennen kisojen alkua. 8. Jokaisen kansallisen joukkueen pelaajan tulee olla hyvämaineinen Liittonsa jäsen. 9. Jokainen MM-ottelu pelataan kymmenen (10) pään pituisena, paitsi Seniorien MM-kisoissa ja Nuorten B MM-kisojen ottelut, jotka pelataan kahdeksan (8) pään mittaisina ja Pyörätuolicurlingin MM-kisat kuuden (6) pään mittaisina. Jos joukkueet ovat tasapisteissä kymmenen (10) tai vastaavasti kahdeksan (8) tai kuuden (6) pään jälkeen, niin pelataan ylimääräinen pää ottelun ratkaisemiseksi. Jos ylimääräinen pää ei tuo ratkaisua, niin pelataan niin monta ylimääräistä päätä, että ottelu ratkeaa. 10. Maailmanmestaruuskisoissa round-robin ottelut ovat vähintään (6) pään mittaisia sekä välierät ja loppuottelut (8) pään mittaisia, paitsi Seniorien MM-kisoissa, Nuorten B MMkisoissa ja pyörätuolicurlingin MM-kisoissa, joissa kaikkien otteluiden tulee olla vähintään kuuden (6) pään mittaisia. 11. Alkusarja pelataan round-robin menetelmällä, jossa jokainen joukkue pelaa jokaista joukkuetta vastaan. Joukkue, joka on selvästi muita joukkueita parempi, saa viimeisen kiven edun kaikissa välierä- ja loppuotteluissaan, eikä ottelun aloittajaa ratkaista rahan heitolla. Selvästi parempi tar koittaa, että joukkueella on parempi voitto-häviösuhde kuin vertailtavilla joukkueilla. Säännöt
20 12. Se kumpi tasapisteissä olevista joukkueista pääsee välieriin, ratkaistaan aina ja vain uusintaotte lulla. 13. Päätettäessä haastettavia maita, tulee tarvittaessa pelata tiebreak. Yksikään haastettavissa oleva joukkue ei voi välttyä haasteelta, kuin voittamalla ylimääräinen ottelu. 14. Jos joukkueet ovat tasoissa round-robin otteluiden jälkeen ja jos paremmuusjärjestys on mää riteltävä joko välieräotteluiden tai tie-break otteluiden takia, niin jotain seuraavista tavoista (jär jestyksessä) käytetään: (a) tasoissa olevien joukkueiden välisten otteluiden tulokset määräävät sijoituksen; (b) jos kolme tai useampi joukkue on tasoissa ja vain osalle joukkueista voidaan määritellä, si joitus keskinäisten otteluiden tuloksilla, niin niiden joukkueiden, joiden sijoitusta ei voida näin määritellä, sijoitus määritellään vain niiden keskinäisten sijoitusten tuloksilla; (c) Joukkueille, joiden sijoitusta ei voida määritellä tavoilla (a) tai (b), se määritellään seuraavasti: Joukkueen viimeisen round-robin pelin jälkeen jokainen joukkueen pelaaja (4) heittää yhden tee-heiton, joita joukkue saa harjata. Kaikki kivien, jotka tulevat pesään, etäisyys mitataan pesän keskipisteestä. Kivien, jotka eivät tule pesään, etäisyydeksi merkitään 185,42 cm. Mikäli kivi jää niin lähelle keskipistettä, ettei sitä voida mitata, sen etäisyydeksi merkitään 0 cm. Päätuomari vahvistaa jokaisen joukkueen tee-heittojen yhteenlasketun etäisyyden. Joukkue, jonka yhteenlaskettu etäisyys on pienin, rankataan parhaaksi. 15. Jokaisella joukkueella tulee olla yhtenäinen peliasu jokaisessa ottelussa. Jokaisessa vaatekap paleessa, paidassa ja takissa tai neulepuserossa(takissa) tulee olla pelaajan sukunimi, 2 tuuman korkuisin kirjaimin poikittain selkäpuolen yläosassa, sekä maan nimi, 2 tuuman tai suuremmin kirjaimin poikittain selkäpuolella vyötärön yläpuolella. Jos halutaan, niin kansallistunnus voi myös sijaita selässä, mutta vain maan nimen kanssa ja sen tulee sijaita pelaajan sukunimen ja maan nimen välissä. Vaalea kahvaisilla kivillä pelaavan joukkueen jäsenillä tulee olla vaaleat pelipaidat ja tummakahvaisilla kivillä pelaavan joukkueen jäsenillä tummat pelipaidat. Jos kahdella pelaa jalla 20 Säännöt 2003
21 on sama sukunimi, niin etunimen ensimmäinen kirjain tulee lisätä vaatteissa olevaan pelaa jan nimeen. Kaikkien maiden tulee rekisteröidä Maailmanmestaruuskisoissa käyttämiensä vaat teiden, takin tai neulepuseron väri. 16. Mitään elektronisia laitteita ei saa käyttää otteluiden aikana yhteydenpitoon joukkueen jäsenten ja valmentajan välillä. 17. Joukkueiden tunnistamiseksi tiedotusvälineissä ja yleisön keskuudessa, ne nimetään maan ni mellä ja kapteenin nimellä. 18. Kultamitali luovutetaan fi naalin voittaneelle ja hopeamitali hävinneelle joukkueelle. Pronssimitali luovutetaan joukkueelle, joka voittaa välierissä hävinneiden keskinäisen ottelun. Kaikki joukkueen 5 nimettyä pelaajaa palkitaan samalla tavalla. Vain mitalin vastaan ottavat pelaajat saavat nousta palkintopallille. 19. Viiden pelatun pään jälkeen on päätuomarin määrittelemä lyhyt tauko, jonka aikana jää puhdis tetaan ja valmentajat voivat tavata joukkueensa. 20. Maailmanmestaruuskisojen jälkeen päätuomari jättää kirjallisen raportin sääntökomitean pu heenjohtajalle. PELIJÄRJESTELMÄ 21. (a) Alue, joka on Pelilinjan (Hog line) ja Tee-linjan välissä lukuun ottamatta pesää on ns. Suoja-alue. (b) Yhtään kiveä, joka on tällä alueella ei vastapuoli saa poistaa pelistä ennen kuin pään neljä (4) ensimmäistä kiveä on pelattu. Jokainen kivi, joka poistetaan pelistä Suoja-alueelta, palautetaan alkuperäiselle paikalleen ja poistanut kivi poistetaan pelistä. Jokainen kivi, joka siirtyi paikaltaan poistoheiton seurauksena palautetaan entiselle paikalleen. Kaikki palau tettavat kivet asetetaan paikkoihin, jotka tyydyttävät kapteenia, jonka joukkue ei heittänyt poistoheittoa. (c) Jokainen kivi, joka on pesässä, on aina luvallinen poistokohde. Kivi, jonka sijainti on epä selvä (pesässä vai ei), tulee mitata ennen poistoheittoa poiketen säännöstä 9(4). (d) Muuten normaalit säännöt ovat voimassa. Säännöt
22 OTTELUAIKA 22. (a) Kullakin joukkueella on 73 min peliaikaa kymmenen (10) pään ottelussa. Käytetty aika tulee mitata ja sen tulee olla koko ottelun ajan joukkueiden nähtävissä. Tulkinta: Peliaika on määritelty seuraavasti: aika, jonka joukkue tarvitsee saadakseen kiven liikkeelle, sen ja sen aiheuttamien kivien liikkeellä olo siihen asti että kaikki kivet ovat pysähty neet sekä pelialueen vapauttaminen vastapuolen pelattavaksi. Siksi joukkueen kello käy sii hen asti, että toimiva kapteeni tai toimiva varakapteeni ylittää takarajan, jolloin rata katsotaan vapautuneen vastustajan käytettäväksi. Pelattavan pään aikana ei ole taukoaikaa, vaan toi nen kelloista mittaa aina aikaa siihen asti, kun pään viimeinen kivi pysähtyy. (b) Kummassakin aikaa mittaavassa kellossa tulee olla yhden (1) minuutin tauko päiden 1-4 ja 6-9 jäl keen. Tulkinta: 1 minuutin tauko alkaa, kun joukkueet ovat sopineet pään pisteet. Jos tarvitaan mittausta, niin tauko alkaa, kun mittaus on suoritettu. Joukkueet voivat jatkaa peliä ennen kuin 1 minuutti on kulunut, jolloin kello käynnistyy siitä, kun ensimmäinen pelaaja heilauttaa kiven taka-asentoon. (c) Viidennen pään jälkeen on seitsemän (7) minuutin tauko. Tulkinta: Molemmilla joukkueilla on oikeus neuvotella valmentajansa kanssa samanaikaisesti, kun jäätä puhdistetaan. Joukkueille ilmoitetaan, kun yksi (1) minuutti taukoa on jäljellä. Tämän jälkeen pelin voi aloittaa milloin vain edellyttäen, että molemmat joukkueet ovat valmiit. Jos peli aloitetaan ennen kuin seitsemän (7) minuuttia on kulunut, niin kello käynnistyy siitä, kun ensimmäinen pelaaja heilauttaa kiven taka-asentoon. Muuten kello käynnistyy, kun seitsemän (7) minuuttia on kulunut. (d) Kukin joukkue voi käyttää kaksi 60 sekunnin aikalisää pelin aikana lukuunottamatta jatkopäitä. Kukin joukkue voi pyytää 60 sekunnin aikalisän kussakin jatkopäässä. Aikalisiä ei voi siirtää jatkopäihin tai yhdestä jatkopäästä seuraaviin. Valmentajan kanssa konsultoimiseksi pyydetyn aikalisän mittaus alkaa siitä, kun valmentaja astuu sille 22 Säännöt 2003
23 jäälle, jossa aikalisää on pyydetty. Pelikellot pysäytetään, kun virkailija puuttuu peliin pelaajan luokkaantumisen, sääntörikkomuksen tms. syyn takia. Tulkinta: Aikalisää pyydetään käyttäen perinteistä kä simerkkiä T. (e) Jos tarvitaan jatkopää, niin molempien joukkueiden jäljellä olevaan peliaikaan lisätään 10 mi nuuttia. Tulkinta: Tämä lisäaika koskee kaikkia tilanteita, jolloin joudutaan jatkopäähän. Kymmenen nen ja yhdennentoista pään välissä on normaalisti (3) minuutin tauko. Tauon pituus saattaa kuitenkin vaihdella television haastatteluista tai muista syistä johtuen. Yhdennentoista pään ja sitä seuraavien jatkopäiden jälkeen on normaali yhden (1) minuutin tauko. (f) Kunkin joukkueen tulee pelata ottelu loppuun annetun peliajan puitteissa. Tulkinta: 1. Peli on päättynyt, kun toisella joukkueella ei ole enää teoreettisia mahdollisuuksia(i. Vä hemmän kiviä jäljellä pelissä ja/tai heittämättä kuin tarvitaan tasapeliin tai voittoon). 2. Jos joukkueen peliaika loppuu heidän viimeisen heittonsa aikana (I. Kivi on heilautettu taka-asentoon ennen kuin kello näyttää 00:00) niin heitto sallitaan. Rangaistus: Jos joukkueelta loppuu peliaika, niin se häviää ottelun. ROUND-ROBIN OTTELUOHJELMA 23. Kaavion ja aikataulun määrittelee mestaruuskisojen komitea yhdessä paikallisen järjestelykomitean kanssa sopivaksi kuhunkin tapahtumaan. TIE-BREAK KAAVIO 24. Eri tilanteisiin sopivia tie-break kaavioita on saatavilla. Säännöt
24 CURLINGIN HENKI Curling on taitoa ja perinteitä vaaliva peli. Hyvin suoritettu heitto on ilo silmälle. Yhtä suuri ilo on havaita vanhojen ja kunnianarvoisten perinteiden vaikutus yhä tänäkin päivänä pelin todelliseen luonteeseen. Curlingpelaaja kilpailee voittaakseen, mutta ei koskaan nöyryyttääkseen vastustajaansa. Aito curlingpelaaja valitsee mielummin häviön kuin vilpillisin keinoin saavutetun voiton. Hyvä curlingpelaaja ei koskaan pyri häiritsemään vastustajaansa tai muutoin estämään häntä pelaamasta parasta peliään. Yksikään curlingpelaaja ei tietoisesti riko pelin sääntöjä tai sen perinteitä. Jos pelaaja kuitenkin vahingossa syyllistyy rikkeeseen, tuo hän sen huomatessaan itse ensimmäisenä ilmi. Koska pelin päätavoitteena on ratkaista pelaajien keskinäiset taidot, curlingin henki vaatii urheilu-henkisyyttä, hyväntahtoista mieltä ja kunnioitettavaa käyttäytymistä. Tämän hengen on vaikutettava pelin sääntöjen tulkitsemiseen ja soveltamiseen sekä kaikkien osapuolten käyttäytymiseen, niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. 24 Säännöt 2003
Curlingin pelisäännöt. June 2011
Curlingin pelisäännöt June 2011 Sisällys 1. Curlingrata... 3 2. Curlingkivet... 3 3. Joukkueet... 4 4. Pelaajien sijoittuminen radalla... 5 5. Heittäminen... 5 6. Suoja-alue... 6 7. Harjaus... 6 8. Liikkuvien
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SM-kilpailujen säännöt kaudella
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SM-kilpailujen säännöt kaudella 2011-2012 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. SM-kilpailuissa
Curlingin naisten SM-sarjan säännöt kaudella 2009-2010
Curlingin naisten SM-sarjan säännöt kaudella 2009-2010 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että kaikki kuusi (6) joukkuetta pelaavat mestaruussarjassa. Lopullinen aikataulu: 20.-22.11.2009 Mestaruussarja
SISÄLTÖ. Kurlausvälineet Kurlauskenttä Pelin kulku Rikkeet ja rangaistukset Kurlauksen eri versiot... 6
SISÄLTÖ Kurlausvälineet.... 2 Kurlauskenttä... 3 Pelin kulku.... 4 Rikkeet ja rangaistukset... 5 Kurlauksen eri versiot... 6 Kurlausvälineet Kurlauspallot ovat tehty koivusta ja niiden läpimitta on n.
CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008
CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2007-2008 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että mestaruussarjassa pelaa kahdeksan (8) joukkuetta, I-divisioonassa kahdeksan (8) joukkuetta ja loput kymmenen
1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.
KARAMBOLEN SÄÄNNÖT Kolmen vallin kara Yhden vallin kara Suora kara - Cadre YHTEISET SÄÄNNÖT KAIKILLE PELIMUODOILLE 1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä
Naisten SM-sarja , säännöt
Naisten SM-sarja 2019-2020, säännöt Päivitetty 16.5.2019-Kilpailuvaliokunta 1. Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus SM-kilpailuihin on kaikilla Suomen Curlingliiton jäsenseuroihin kuuluvilla pelaajilla
1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään
SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,
SISÄLTÖ. Kurlausvälineet Kurlauskenttä Pelin kulku Rikkeet ja rangaistukset Kurlauksen eri versiot... 6
SISÄLTÖ Kurlausvälineet.... 2 Kurlauskenttä... 3 Pelin kulku.... 4 Rikkeet ja rangaistukset... 5 Kurlauksen eri versiot... 6 Kurlauksen taktiikkaa... 7 1 Kurlausvälineet Kurlauspallot ovat tehty koivusta
Miesten SM-sarja , säännöt
Miesten SM-sarja 2019-2020, säännöt Päivitetty 16.5.2019-Kilpailuvaliokunta 1. Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus SM-kilpailuihin on kaikilla Suomen Curlingliiton jäsenseuroihin kuuluvilla pelaajilla
KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta
KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993
Curlingin miesten SM-sarjan säännöt kaudella
Curlingin miesten SM-sarjan säännöt kaudella 2009-2010 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että mestaruussarjassa pelaa kahdeksan (8) joukkuetta, I-divisioonassa kahdeksan (8) joukkuetta ja loput kymmenen
SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO
SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO 1.6.2017 Sisällys Noudatettavat säännöt... 3 1 Joukkueet... 3 2 Tuomarit... 3 3 Pelaajavaihdot... 3 4 Puolten arvonta... 4 5 Peliaika... 4 6 Hyökkäysaika... 4 7 Aikalisä... 4 8 Maalivahdin
Futsalsääntöjen muutokset kaudelle 2014 2015
Futsalsääntöjen muutokset kaudelle 2014 2015 Muutos 1, Sääntö 3, s. 16 Pelaajavaihto Pelaajavaihto voidaan tehdä milloin tahansa riippumatta siitä, onko pallo pelissä vai ei. Vaihtoa tehtäessä tulee noudattaa
CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA
CURLINGIN MIESTEN SM-SARJAN SÄÄNNÖT KAUDELLA 2008-2009 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että mestaruussarjassa pelaa kahdeksan (8) joukkuetta, I-divisioonassa kahdeksan (8) joukkuetta ja loput kaksitoista
Ajanottajan tehtävät TOIMITSIJAOHJE AJANOTTAJA
1 Ajanottajan tehtävät Toimitsijoilla tarkoitetaan kaikkia niitä henkilöitä, jotka on sijoitettu toimitsijapöydän taakse. Virallisten pelisääntöjen mukaan toimitsijoita ovat kirjuri, ajanottaja ja 24 sekunnin
TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.
OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan
Sääntö 5 Erotuomari. Erotuomarin peruskurssi
Sääntö 5 Erotuomari Erotuomarin peruskurssi Toimivalta Erotuomarin toimivalta siinä ottelussa, johon hänet on määrätty, alkaa hänen saapuessaan ottelupaikalle. Tämä sisältää: - oikeuden evätä osallistumasta
RANTALENTIS- SA A NNÖ T
RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTOPALLOTURNAUS LAUANTAINA 27.6.2015 PAUKARLAHDEN KYLÄYHDISTYS 27.6.2015 Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN
KUBB PELI, JOHON KAIKKI VOIVAT OSALLISTUA. MM-kisasäännöt
KU PELI, JOHON KIKKI VOIVT OSLLISTU MM-kisasäännöt KU Peli, jolla on traditiot Kubb on vanha Gotlantilainen peli, joka syntyi siihen aikaan, kun joka pihalla oli halkokasa. Valittiin vain sopiva määrä
Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.
1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt. versio 2.1 voimassa lähtien
Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt versio 2.1 voimassa 08.10.2016 lähtien Aluksi Junioreiden SM-sarja noudattaa junioreille sovellettuna Suomen Liitokiekkoliiton yleisiä ultimaten kilpailusääntöjä.
3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio)
Sivu 1 (5) 3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio) 1 Kenttä Ottelu pelataan puolikkaalla koripallokentällä yhteen (1) koriin. Kenttään kuuluu normaali 3 sekunnin alue, ml. vapaaheittoviiva (5,80 m),
Pöytäkirjan täyttöohjeet. Ennen pelin alkua kirjuri merkitsee seuraavat ottelutiedot:
Lisenssit ja niiden tarkistus ottelupaikalla / lisenssinumerot Joukkueella tulee olla ottelupaikalla mukana lisenssilista, jonka perusteella tuomari voi tarkistaa lisenssien olevan maksettu. Listan saat
Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt
Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt BeerPong on juomapeli, jossa tarkoituksena on saada vastustaja juomaan juomansa. BeerPong on herrasmiespeli. Pelit pelataan kerrasta poikki ja finaali paras kolmesta
RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT
OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko
III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja
6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan
RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY
RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...
... 5 ... 5 ... 5 ... 6 ... 7 ... 8 ... 8 ... 9 ... 11 ... 12
BILJARDI 2 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 5 1.1 KOLMIO/ 9-KEHIKKO... 5 2. PELIN ALOITUS... 5 3. LYÖNTIVUORON VAIHTO... 5 4. VIRHELYÖNNIT... 6 4.1 ERILAISET VIRHEET... 6 4.2 RANGAISTUS VIRHEESTÄ... 7
Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.
1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin
Juomaksi käy mikä tahansa alkoholijuoma, jossa on tilavuudeltaan 4-7% alkoholia.
Beer pong on juomapeli, jossa tarkoituksena on saada vastustaja juomaan juomansa. Pelit pelataan joukkueissa. Kussakin joukkueessa on aina kaksi pelaajaa ja kussakin pelissä aina kaksi joukkuetta. Turnauspelien
TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa
TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS Laaksolahdessa 6.4.2013 Turnaukseen osallistuu 6 seuraa yhteensä 10 peliryhmällä. Ottelut pelataan turnauksen otteluohjelman mukaisesti. Joukkueiden/peliryhmien
2.2. Muoviset maalikupit on poistettava pelilaudoista ennen käyttöönottoa.
1. Pelaajien tulee noudattaa seuraavia järjestyssääntöjä. Kaikkien pelaajien tulee pitää yllä reilua peliä ja hyvää urheiluhenkeä. Pöytäjääkiekko on aina ollut ja tulee aina olemaan herrasmieslaji. 2.
Sääntö 13 Vapaapotkut. Erotuomarin peruskurssi
Sääntö 13 Vapaapotkut Erotuomarin peruskurssi Sääntö 13 - Vapaapotkut 2 Vapaapotkutyypit Vapaapotkut ovat suoria tai epäsuoria. Hyväksyttävä maali: suorasta vapaapotkusta vain vastajoukkueen maaliin epäsuorasta
Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013
Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää
Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2
Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 1 Johdanto Tämä Pieksämäki Curling Ry:n strategia 2015-2020 ohjaa seuran toimintaa ja antaa suuntaviivat kehitykselle. Käytännössä strategia ohjaa vuosien
Sääntö 7 Ottelun kesto. Erotuomarin peruskurssi
Sääntö 7 Ottelun kesto Erotuomarin peruskurssi Sääntö 7 Ottelun kesto Puoliajat Ottelu kestää (tavallisesti) kaksi 45 minuutin puoliaikaa. Näiden välissä pidetään tauko, joka ei saa ylittää 15 minuuttia.
SÄHKÖPYÖRÄTUOLIJALKAPALLON SM-SARJAN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2016-
SÄHKÖPYÖRÄTUOLIJALKAPALLON SM-SARJAN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2016- Järjestävä taho: Suomen Palloliitto Urheilukatu 5 00250 Helsinki Yhteyshenkilöt: Lasse Keski-Loppi 0407340086, lasse.keski-loppi@palloliitto.fi
Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia
Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla
3. Yksittäiset varoitukset aiheuttavat pelikieltoa portaittain seuraavasti:
VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012-2013 A. VAROITUSTEN KERTYMINEN 1. Pelaajan saamilla yksittäisillä varoituksilla on merkitystä seuraavissa sarjamuotoisissa kilpailuissa: Futsal-Liiga, Futsal-Ykkönen
Täyttötehtävä. Ratkaisut
Täyttötehtävä Ratkaisut Lentopallo on kahden joukkueen verkon jakamalla kentällä pelaama urheilulaji. Pelissä tavoite on toimittaa pallo verkon yli ja saada pallo koskettamaan vastapuolen kenttää ja estää
Miesten IV-divisioona pelisäännöt 2015
Miesten IV-divisioona pelisäännöt 2015 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry SÄÄNNÖT Sarjoissa noudatetaan SAJL :n kilpailusääntöjä seuraavin näissä säännöissä määrätyin poikkeuksin. Pelisääntöinä
SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ
SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 Hyväksytty liittokokouksessa 2018 NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 1. YLEISTÄ... 3 2. SARJAPORTAISET JÄRJESTELYT... 4 2.1. VAAHTERALIIGA... 4 3.2. NAISTEN
KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN
KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 20.-21.7.2013 Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993 21. MARJOLA TURNAUS 2013 Tervetuloa
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf 25.-27.7.2018 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Golfliiton julkaisemia Golfin sääntöjä (voimassa 1. tammikuuta
JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA
http://www.futsal.fi/mp/db/file_library/x/img/17429/file/futsalsaannot_08.pdf Futsalin sääntömuutokset kaudelle 2010-2011 Futsalin sääntöihin on kaudelle 2010 2011 tehty melko paljon muutoksia. Tässä ohjeessa
SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008
SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB) tai kilpailusääntöjen (KS) kohta/kohdat
Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.
1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä
Futsalsääntöjen muutokset kaudelle
Futsalsääntöjen muutokset kaudelle 2012 2013 Kansainvälinen jalkapalloliitto on päättänyt tehdä futsalin sääntökirjaan joukon muutoksia. Nämä muutokset tulevat voimaan välittömästi. Lisäksi samassa yhteydessä
Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä.
Turnauksessa sovelletaan yleisesti SEUL:in OW sääntöjä (http://seul.fi/wpcontent/uploads/2014/01/seul_ow_v1.pdf), poislukien eettinen osuus sekä kohdat jotka eroavat alla jäljempänä mainituista (joukkue
Sääntö 5 Erotuomari. Erotuomarin peruskurssi
Sääntö 5 Erotuomari Erotuomarin peruskurssi Toimivalta Erotuomarin toimivalta siinä ottelussa, johon hänet on määrätty, alkaa hänen saapuessaan ottelupaikalle. Tämä sisältää: - oikeuden evätä osallistumasta
SPTL:N HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE
SPTL HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE 2018-19 sivu 1 (5) SPTL:N HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE 2018-19 Muutettavaksi ehdotetut kohdat kursiivilla. 1) PELIN AIKANA NEUVOMINEN 3.6.1.1
KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017
KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017 Suomen Ratagolfliitto järjestää yhteistyössä Lampila Golfin kanssa The Pirate Adventuregolf -kentällä Minigolf Open Standard -kilpailun su 07.05.2017 http://www.pirateadventuregolf.fi
Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta)
Kauden 2018-2019 lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa 11.3.2019 Etelän D2 AA lohkojen osalta) Sarjat ja lohkot, joiden lopputurnauksista vastaa Etelän alue. (päivitetty 11.3.2019)
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata
SEKAPARIFRISBEEGOLF SM KILPAILUT PEURUNKA 1
SEKAPARIFRISBEEGOLF SM KILPAILUT 19.-20.5.2018 PEURUNKA 1 SEKAPARIFRISBEEGOLF SM KILPAILUT 19.-20.5.2018 PEURUNKA 2 Tapahtuma on Suomen frisbeegolfliiton alainen SM-kilpailu ja kilpailussa noudatetaan
Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely
Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa
RANKING KIERTUE
RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien
Jalkapallosääntöjen muutokset Erotuomarin jatkokurssi
Jalkapallosääntöjen muutokset 2018 Erotuomarin jatkokurssi Merkittävimpiä muutoksia S3 - Pelaajat 3.3 Jos erotuomaria ei informoida pelaajavaihdosta Puoliaikojen välisellä tauolla Ennen jatko-ottelua Nimetty
Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,
REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0
REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2
Kärkipallo sijoitetaan alapisteelle, ja muut pallot sen taakse kiinni toisiinsa.
(Nämä säännöt ovat lyhennelmä virallisesta sääntökirjasta). Yleiset säännöt 1.1 PÖYTÄ Ennen pelin aloittamista pöytä merkitään seuraavasti: 1. Yläpiste 4. Alapiste 2. Ylälinja 5. Pakan paikka (3. Keskipiste)
Vammaissulkapalloa pelataan Kansainvälisen Sulkapalloliiton säännöin poikkeuksena seuraavat kohdat:
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Radiokatu 20 00240 Helsinki VAU:n SULKAPALLON SÄÄNNÖT 2011 Vammaissulkapalloa pelataan Kansainvälisen Sulkapalloliiton säännöin poikkeuksena seuraavat kohdat: 1.
Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.
1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET
Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt
Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen
Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.
P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto
TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011
TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011 Vastaaja: Kerho: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Väitteen tai toteamuksen muotoisiin tehtäviin vastataan ilmoittamalla onko väite oikein vai väärin. Kirjaa vastaukseesi
Kesämäki 06 Kevätturnaus
Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.
Säännöt & Asetukset. Säännöt & Asetukset. Versio 1.00 /
Säännöt & Asetukset 1. Yleiset säännöt 1.1: Joukkueen koko: 6 pelaajaa. 1.2: Yksi pelaaja voi olla vain yhdessä joukkueessa turnauksen aikana. 1.3: Turnauksessa käytetään turnausjärjestäjän tarjoamia äänikanavia
Pelaajien hallinta tulospalvelussa
Pelaajien hallinta tulospalvelussa Joukkueen tietoja (kaikki joukkueet) sekä Live Scorea (naisten ja miesten SM) hallitaan tulospalvelussa: tulospalvelu.finnhandball.net. Pääset joukkueesi tietoihin yläpalkin
Keljonkankaan frisbeegolfrata
P Kisakeskus Keljonkankaan OB Katsomo OB 18 OB 1 100m 83m Frisbeegolfradan säännöt 6 Frisbeegolf Frisbeegolf on peli, jota voivat harrastaa kaikki ikään tai sukupuoleen katsomatta. Frisbeegolfin periaate
Tärkeimmät Sääntömuutokset. Voimassa 1.11.2013 (kansallisesti 1.1.2014)
Tärkeimmät Sääntömuutokset Voimassa 1.11.2013 (kansallisesti 1.1.2014) Vammaisurheilijan osallistuminen Lajinjohtaja voi tarvittaessa soveltaa sääntöjä mahdollistaakseen urheilijan osallistumisen, kuitenkin
Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.
KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset
KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015
KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien
Pyramidin yleiset säännöt
Pyramidin yleiset säännöt 1. Biljardivälineet ja tarvikkeet Seuraavassa kuvattuihin pyramidi -pelin versioiden pelaamiseen tarvittavat välineet ovat biljardipöytä, pallot sekä apuvälineet (mm. resti).
Rikkeen edellytykset
Sääntö 12 Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös Erotuomarin peruskurssi Rikkeen edellytykset 2 Seuraavien perusedellytysten tulee täyttyä, jotta rikkomusta voidaan pitää rikkeenä: pelaajan on tehtävä
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan
YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT
YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä
OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset
TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0
TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 1.1 4.5.2004 RRu / Tuomaritoimikunnan tarkastama versio 1.2 27.4.2005 RRu / Muutettu mm. tasoitustenlaskentaa
Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?
Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella
TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015
1 TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 Paikka Nivalan jäähalli Aika 11.4.2015 3.5.2015 Järjestäjä Nivalan Liikuntakeskus Oy/liikuntapalvelut Joukkueet Kiekko 5000 Maliskylän vauhti ja lämäri Lehtola
ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry/lentopallojaosto ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n lentopallojaosto järjestää
BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT
BILJARDI: KAISAN SÄÄNNÖT 1. YLEISTÄ Kaisaa pelataan viidellä pallolla, joista kaksi on valkoista (lyöntipallot), kaksi punaista ja yksi keltainen (kaisa). Peli pelataan 60 pisteeseen. Molemmat pelaajat
Suur Hollola Ajo. säännöt. Kilpailun järjestää Lahden Hevosystäväinseura ry Lahden raviradalla vuosittain kesä heinäkuun aikana.
Suur Hollola Ajo säännöt Kilpailun järjestää Lahden Hevosystäväinseura ry Lahden raviradalla vuosittain kesä heinäkuun aikana. Kilpailu ajetaan 2140 metrin ryhmäajona autolähetyksellä. Loppukilpailuun
2.1 joka rikkoo liiton voimassa olevia sääntöjä, määräyksiä tai päätöksiä, joita liiton sääntöjen nojalla on annettu ja annetaan;
Esitys liittokokoukselle 9.4.2016 Suomen Sulkapalloliiton kurinpitosäännöt 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Suomen Sulkapalloliiton (jatkossa liiton) kurinpitosääntöjen alaisia ovat: 1.1
SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014
LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN
SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5
SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA
LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa
OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS
26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen
TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,
Curlingin miesten SM-sarjan säännöt kaudella
Curlingin miesten SM-sarjan säännöt kaudella 2013-2014 Pelijärjestelmä Sarja pelataan siten, että mestaruussarjassa pelaa kahdeksan (8) joukkuetta, I-diviosioonassa kahdeksan (8) joukkuetta ja loput yhdeksän
4.8 Järjestys karsintalohkoissa ja sarjana (Taulukko 2) pelattavissa turnauksissa
SPTL sääntövaliokunta 8.4.2010 sivu 1 (8) 1. Muutos kohtaan 4.8 Järjestys karsintalohkoissa ja sarjana (Taulukko 2) pelattavissa turnauksissa siirrytään ITTF:n kansainvälisissä kilpailuissa käyttämään
MINI- JA MIDITENNISKIERTUE
MINI- JA MIDITENNISKIERTUE Minitennis Osallistumiskelpoisuus, luokkajako, ilmoittautuminen ja osanottajamäärän rajoittaminen Minitenniskilpailuun osallistuvan pelaajan ei tarvitse maksaa kilpailulisenssiä.
Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja
Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja 8.9.2019 Rangaistusaition hoitajat (2) RANGAISTUSAITION HOITAJA (2kpl) Rangaistusaition hoitajien tehtävänä on huolehtia siitä,
Sarjatiedote 2019 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2019 Pelimuotona on trippeli. Trippelijoukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa