PÄÄTÖS Dnro 2/019/2007 PÄÄTÖS VANKEINHOIDON KEHITTÄMISOHJELMASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄTÖS Dnro 2/019/2007 PÄÄTÖS VANKEINHOIDON KEHITTÄMISOHJELMASTA"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Dnro 2/019/2007 PÄÄTÖS VANKEINHOIDON KEHITTÄMISOHJELMASTA Oikeusministeriö on yhteistyössä Rikosseuraamusviraston kanssa päättänyt seuraavista vankeinhoidon lähivuosien kehittämistyön keskeisistä toimista. Tämä päätös korvaa tehdyn periaatepäätöksen. Taustaa nykytilanteelle Vankeinhoito on käynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana läpi suuria muutoksia. Vankiluku nousi vuosien 1999 ja 2005 välillä ennakoimattomasti ja nopeasti. Henkilökuntaa ei kuitenkaan onnistuttu juuri lainkaan lisäämään, ja vankiloiden tilatkin kävivät ahtaiksi. Vankirakenne muuttui samanaikaisesti mm. huumerikollisuuden ja järjestäytyneen rikollisuuden lisääntyessä. Vankeinhoitoa koskeva lainsäädäntö ja Vankeinhoitolaitoksen organisaatio uudistettiin kokonaisuudessaan alkaen. Laitoskanta vaatii edelleen kalliita peruskorjauksia, vaikka uudistusohjelmaa onkin toteutettu vuodesta 2001 alkaen. Vankiluvun nousun aikana vankeinhoitoa rahoitettiin usein lisäbudjeteilla, mikä vaikeutti talouden suunnittelemista. Sitä on vaikeuttanut myös vuodelle 2006 ajoittunut palvelukeskusuudistus. Mittavan vankeusuudistuksen myötä myös suurella osalla henkilöstöä toimenkuvat muuttuivat, samoin kuin palkkauksen perusteet valtion palkkausjärjestelmän (VPJ) käyttöönoton myötä. Valtion tuottavuusohjelman ja palvelukeskusuudistuksen seurauksena vankeinhoidon henkilöstöä on jouduttu jo vähentämään. Kehittämisohjelma Kun voimakkain muutosvaihe on vähitellen jäämässä taakse, ja kun vankilukua on selvästi onnistuttu alentamaan, on aika siirtyä kohti rauhallisempaa ja vakaampaa kehittämistyötä. Haasteet vankeinhoidossa eivät kuitenkaan ole ohi, vaan mm. tuottavuusohjelma, ylitöiden suuri määrä, sairauspoissaolojen kehityssuunta sekä investointitarpeet vaativat selkeätä, määrätietoista ja suunnitelmallista kehittämistä. Vankeinhoitolaitoksen resurssitilanteeseen on kiinnittänyt huomiota muiden muassa eduskunnan valtiovarainvaliokunta vuoden 2007 talousarvioehdotuksesta antamassaan lausunnossa (VaVM 41/2006 vp). Rikosseuraamusalan kehittämistarpeita laajemminkin on käsitellyt selvitysmies Jukka Wuolijoki raportissaan tammikuulta 2007 (Oikeusministeriön lausuntoja ja selvityksiä 2007:1). Raporttia on hyödynnetty tämän ohjelman laatimisessa. Kehittämistyötä tullaan tekemään tämän ohjelman puitteissa. Kehittämisohjelma jakaantuu valtionhallinnon johtamisen kehittämisajattelussa omaksuttuihin temaattisiin kokonaisuuksiin. Erityisesti vankeinhoitoon ja Vankeinhoitolaitokseen kohdistuvat kehittämistoimet toteutetaan siten, että samalla luodaan edellytykset yhtenäisen, sekä vankeusrangaistusten että yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta vastaavan rikosseuraamusalan organisaation muodostamiselle vuoden 2009 alkuun mennessä. Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite Eteläesplanadi 10 PL 25 (09) (09) HELSINKI VALTIONEUVOSTO

2 2(8) Kehittämisohjelman alkuvaiheessa painopiste on erityisesti talouden sekä suunnittelu-, ohjaus- ja seurantavälineiden kuntoon saattamiseen. Vasta tämä luo riittävän pohjan perustavammalle substanssialueen kehittämiselle. Asetettuja aikatauluja tarkennetaan kehittämisohjelman toteuttamisen edetessä. Rikosseuraamusvirasto perustaa kehittämisohjelman toteutukseen hankeorganisaation, joka jakautuu kolmeen kehityshankkeeseen, joiden alle kehitysprojektit on asetettu. Koko hankkeen ohjausryhmänä toimii Rikosseuraamusviraston johtoryhmä. Kokonaisvastuu ohjelman toteuttamisesta on perusnormien mukaisesti Rikosseuraamusvirastossa sen pääjohtajalla ja oikeusministeriössä kriminaalipoliittisen osaston päälliköllä. Seuranta Ohjelman seurantaa varten asetetaan eri päätöksellä työryhmä, jossa on edustus valtiovarainministeriöstä, oikeusministeriön johdon tuesta ja kriminaalipoliittiselta osastolta sekä Valtiokonttorista. Kehittämisohjelman etenemisestä raportoidaan elokuusta 2007 lähtien neljän kuukauden välein oikeusministeriölle ja asetettavalle seurantaryhmälle. Seurantaryhmä laatii suunnitelman tarvittavasta seuranta-aineistosta sekä arvioi ohjelman etenemistä. Talousarviovaikutukset Maaliskuun ja toukokuun 2007 kehyspäätösten mukaan vankeinhoidon määrärahoja nostettaisiin keskimäärin 5,5 miljoonalla eurolla. Näistä valtaosa käytettäisiin jo toteutuneista tai hyväksytyn investointiohjelman mukaisista kiinteistöinvestoinneista aiheutuvien pääomavuokrien lisäysten kattamiseen. Tämänhetkisten tietojen perusteella kehittämisohjelmalla voidaan realistisesti arvioida saavutettavan vähitellen kasvavia pysyviä säästöjä, jotka voisivat olla 3 4 miljoonan euron tasoa vuonna Ne säästömahdollisuudet, jotka voidaan jo nyt laskea, on esitetty ohjelmakohdissa. Siltä osin kuin mahdollista, muut säästölaskelmat tehdään niin, että ne ovat käytössä kesän 2007 budjettineuvotteluihin mennessä. I Rikosseuraamusalan ohjaus ja johtaminen rikosseuraamusalalla 1 Rikosseuraamusalan organisaatioiden rooleja selkiytetään ja tulosohjausta uudistetaan Vuonna 2001 oikeusministeriön vankeinhoito-osasto lakkautettiin ja sen tehtävät jaettiin ministeriöön perustetulle kriminaalipoliittiselle osastolle ja Rikosseuraamusvirastolle. Ministeriöön jäivät lainvalmistelutehtävät ja muut valtioneuvoston tehtäväkenttään kuuluvat valmistelutehtävät. Rikosseuraamusvirasto perustettiin Vankeinhoitolaitoksen ja Kriminaalihuoltolaitoksen yhteiseksi keskusvirastoksi. Periaatteessa selkeästä tehtäväjaosta huolimatta kriminaalipoliittisen osaston ja Rikosseuraamusviraston roolit ja tehtäväjaot eivät ole täysin selkeytyneet ja osin tehdään päällekkäistä työtä. Rikosseuraamusalan eri toimijoiden keskinäisten roolien ja tehtävien selkiinnyttämiseksi: Oikeusministeriön kriminaalipoliittinen osasto keskittyy ministeriötehtävään toimintansa ytiminä kriminaalipolitiikan strateginen kehittäminen, toimialan lainvalmistelu, toimialan voimavarojen varmistaminen, osaston alaisten virasto-

3 3(8) jen tulosohjaus sekä toimialan organisaatioiden vaikuttavuuden arviointi. Rikosseuraamusviraston työjärjestyksen vahvistaminen ja mahdollisesti muita tehtäviä siirretään ministeriöltä virastolle. Oikeusministeriön ja Rikosseuraamusviraston tulosohjauksessa kehitetään edelleen vaikuttavuusmittareita. Rikosseuraamusvirasto keskittyy ydintehtäväänsä, jossa on keskeistä rangaistusten täytäntöönpanon jatkuva parantaminen, strateginen henkilöstösuunnittelu, keskitetyt palvelut sekä alueyksiköiden tulosohjaus. Aluevankilat keskittyvät ydintehtäväänsä, jossa keskeistä on sijoittajatoiminta, resurssien ylläpito, hallintopalvelut, täytäntöönpanon organisointi sekä toiminnan ohjaamisessa tarpeellisen tiedon tuottaminen. Vankilat ja muut paikallisyksiköt keskittyvät rangaistusajan suunnitelmien toteuttamiseen. Tulosohjausprosessi toteutetaan edellä kuvattu tehtäväjako huomioon ottaen ministeriön ja Rikosseuraamusviraston välillä, Rikosseuraamusviraston ja aluevankiloiden välillä sekä aluevankiloiden sisällä. Uudistaminen on aloitettu v budjettivalmistelussa. 2 Johtamista kehitetään Vankeinhoitolaitoksen rakenneuudistuksen yhteydessä organisaation eri osien tehtävät muuttuivat merkittävästi. Aluevankilan johtajien tehtävät painottuvat aluevankilakokonaisuuden kehittämistehtävään sekä vankiloiden tehtävä- ja resurssijakoon. Sijoittajayksikön johtajan työ keskittyy vankien sijoittamiseen ja vankeusprosessien hallintaan sekä toiminnallisten kehittämistarpeiden selvittämiseen sekä saattamiseen aluevankilan johtajan ja vankilan johtajien tietoon. Vankilan johtajien työ painottuu oman yksikön ja sen henkilöstön johtamiseen ja kehittämiseen aluevankilan johtajan asettamien tulostavoitteiden mukaisesti sekä vankeja koskevien yksittäisten päätösten tekoon. Johtajien tehtäväkentässä tapahtuneiden muutosten lisäksi myös suuri osa vankilan johtajista on vaihtunut uusiksi. Myös Rikosseuraamusviraston ja Vankeinhoitolaitoksen pääjohtajan tehtävät ja roolit ovat rakenneuudistuksessa oleellisesti muuttuneet. Edellä kuvatun muutoksen sekä johtamiskäytännöissä ja -kulttuurissa havaittujen kehittämistarpeiden vuoksi käynnistetään koko rikosseuraamusalaa koskeva johtamisen kehittämishanke syyskuun 2007 loppuun mennessä. Hankkeessa painotetaan mm. johtamisen vaikutusta henkilöstön motivointiin ja työhyvinvointiin sekä yhtenäisten johtamiskäytäntöjen luomiseen mm. johtoryhmätyöskentelyn kautta. Johtamistyötä parannetaan johtajille järjestettävällä tuella. Ylimmälle johdolle järjestetään tuki sen tyyppisillä toimilla, joita ylimpien virkamiesten määräaikaistamishankkeessa on valtiovarainministeriössä suunniteltu. Kaikille johtajille järjestetään mahdollisuus mentorointiin ja työnohjaukseen. 3 Ohjausta ja johtamista tukevia järjestelmiä parannetaan Toimivan ohjauksen ja johtamisen varmistamiseksi parannetaan näitä tukevia hallinnollisia käytäntöjä sekä suunnittelu- ja seurantajärjestelmiä.

4 4(8) a) Taloushallinto Jatketaan syksyllä 2006 käynnistettyä budjetoinnin ja raportoinnin kehittämistyötä. Business Objects (BO) tiedon hyödyntämisjärjestelmän budjettisovellus pilotoidaan syksyllä 2007 ja otetaan käyttöön vuoden 2008 keväällä. BO raportointijärjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2007 aikana. Eri järjestelmistä (mm. kirjanpidon Raindance, työaikaseurannan Tarmo ja vankitietojärjestelmä) viedään tietoja BO järjestelmään, jossa ne voidaan yhdistää. Luodaan suunnittelua ja seurantaa helpottavat standardiraportit. Hyvin toimivien TTS-, TAE- ja tulosohjausprosessien edellyttämät raportit ovat käytettävissä vuoden 2008 loppuun mennessä. Taloushallinnon järjestelmien kehittämistyön tekevät yhdessä oikeusministeriö, Rikosseuraamusvirasto, Oikeushallinnon palvelukeskus ja Oikeushallinnon tietotekniikkakeskus. b) Tietohallinto Ministeriön tietohallinnon keskittäminen on johtanut tietojärjestelmien sekä niiden kehityksen, tietosisällön ja keskinäisten liittymien osaamisen häviämiseen Rikosseuraamusvirastosta. Tämä vaikeuttaa tietojärjestelmien tehokasta hyödyntämistä. Rikosseuraamusvirasto selvittää tällä hetkellä käytössä olevat tietojärjestelmät sekä niiden roolit ja pääasialliset tietosisällöt, keskinäiset liittymät, käytön ja kehitystarpeen. Kehityssuunnitelmia laadittaessa on huomioitava myös koko valtionhallinnossa ja oikeusministeriössä tehdyt linjaukset. Samalla on nykyistä selkeämmin määriteltävä ministeriön ja Rikosseuraamusviraston tehtävät ja roolit sekä tarvittava osaaminen, jotta turvataan tietotekniikan tuottavuutta ja vaikuttavuutta edistävä hyödyntäminen. Tavoitteena on tietohallinnon nykytilan kuvauksen ja kehityssuunnitelman laadinta syksyn 2007 aikana, koska monilla muilla kehitysprojekteilla on liittymäpinnat tietotekniikan hyödyntämiseen. c) Hankehallinto Rikosseuraamusalan tässä kehitysohjelmassa kuvattu kehitysprosessi vaatii tuekseen toimivan hankehallinnan. Todennäköisesti jatkuvasti kehittyvä lainsäädäntö ja hallinnon uudistaminen tulevat vaatimaan pysyvän hankehallinnan järjestämistä, jotta resurssiallokaatiota pystytään hallitsemaan. Siksi tämän kehittämisohjelman tueksi otetaan käyttöön rikosseuraamusalan hankehallintakäytäntö, jota täsmennetään saatujen kokemusten pohjalta. Näin syntyvä hankehallinto jää pysyväksi käytännöksi osana johtamisjärjestelmää. Hankehallintakäytännöt lähtevät rakentumaan vuoden 2007 aikana. d) Sisäinen tarkastus ja valvonta Rikosseuraamusalan sisäinen tarkastus, valvonta ja riskienhallinta vaativat erityistarkastelun osana johtamisen kontrollijärjestelmää. Oikeusministeriöllä on oma sisäisen tarkastuksen yksikkö, jonka kanssa yhteistyössä Rikosseuraamusalan sisäisen tarkastuksen ja valvonnan menettelyjä täsmennetään ja resursoidaan välttäen päällekkäistä työtä. e) Johtamisen tietojärjestelmä Perusjärjestelmien ja johtamisen käytäntöjen (taloussuunnittelu, talousseuranta, tulosohjaus, tietojärjestelmät jne.) vakiinnuttua voidaan aloittaa koko rikosseuraamusalan joh-

5 5(8) tamisen tietojärjestelmän suunnittelu- ja toteutus. Tällä saadaan johdon käyttöön kaikki tarpeellinen sisäinen ja ulkoinen tieto, joka auttaa asemoimaan rikosseuraamusalaa ympäristöönsä, osana julkista hallintoa ja suhteessa muihin maihin. Lisäksi järjestelmän tulee tuottaa tietoa organisaation tehokkuudesta, tuottavuudesta ja vaikuttavuudesta sekä mahdollisuuksien mukaan toiminnan ennustettavuutta tukevaa tietoa. Tämä kehitysvaihe voidaan aloittaa todennäköisesti vuonna Määrärahavaikutukset: Kertaluonteinen panostus kohtien 2 ja 3 toimiin, 0,5 milj., sisältyy v II lisätalousarvioesitykseen. Säästöjen suuruutta on vaikea arvioida, mutta johtamisen ja sen tukijärjestelmien kehittäminen on keskeinen väline mm. sairauspoissaolojen ja ylitöiden vähentämisessä. II Palvelukyky 4 Vankeuslain tavoitteiden toteutuminen varmistetaan Vankeus on pantava täytäntöön siten, että se on turvallista yhteiskunnalle, henkilökunnalle ja vangille. Tämä toteutuu vankeuslain tavoitteiden mukaisella vankeinhoidolla. a) Vangin kuntouttaminen ja rikoksettoman elämäntavan edistäminen Pääministeri Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelman mukaisesti turvataan edellytykset vankeuslain mukaiselle kuntouttavalle toiminnalle. Keskeisinä työvälineinä tässä ovat vankien rangaistusajan suunnitelmat ja niiden mukainen työ- ja kuntouttava toiminta. Rikoksetonta elämäntapaa edistetään myös vapauttamissuunnitelmilla ja niiden mukaisella tehostetulla yhteistyöllä kuntien palvelujärjestelmien kanssa. Toiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen kehitetään indikaattoreita. Uusintarikollisuuden mittaamisvälineiden on määrä valmistua syksyyn 2007 mennessä. Määrärahavaikutukset: Uusintarikollisuuden vähentäminen on keskeisiä välineitä vankiluvun hallinnassa. Vankien määrän vähentäminen säästää muuttuvia kustannuksia /vanki/v. Vankilaterveydenhuollon toimintakykyä parannetaan siten, että Vankeinhoitolaitoksen ulkopuolisten terveydenhuoltopalveluiden käyttöä voidaan vähentää. Terveydenhuoltoyksikköön siirretään vuoden 2008 alusta tässä tarkoituksessa virkoja. b) Vankila-aikaisen rikollisuuden estäminen Vankiloiden säilytysvarmuus pidetään hyvänä. Keväällä 2007 käynnistetyllä turvallisuushankkeella kartoitetaan vankiloiden turvallisuustilanne, luodaan yhteinen käsitys vankilaturvallisuuden perusteista sekä kehitetään yhtenäiset turvallisuuskäytännöt. Osana hanketta lisätään valmiutta vankila-aikaisen rikollisuuden estämiseen. Hankkeen aikana tehtävä työ dokumentoidaan ja sen pohjalta hyväksytään vankeinhoitolaitoksen turvallisuusstrategia. Työ saadaan valmiiksi vuoden 2009 aikana.

6 6(8) III Henkilöstö 5 Sairauspoissaoloja ja ylitöitä vähennetään Rikosseuraamusvirasto, aluevankilat ja vankilat vähentävät vankiloiden sairauspoissaoloja 25 % ja ylitöitä merkittävästi vuoden 2006 tasosta. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi kehitetään henkilöjohtamista. Alan JETkoulutukseen on jo osallistunut noin 60 esimiestä. 360 asteen johtajuusprofiiliarviointi on toteutettu keväällä Kaikuluotain riskien arviointijärjestelmä otetaan Vankeinhoitolaitoksessa käyttöön vuoden 2007 aikana ja sen johtajuus-osio kaikissa aluevankiloissa. Valmius erisk-järjestelmän pilotointiin on olemassa. VM-Barotyötyytyväisyyskysely toteutetaan vuosittain. Sairauspoissaolojen vähentäminen on aluevankiloiden tulostavoitteena vuonna Vankeinhoitolaitoksessa tehtävien ylitöiden vähentämiseksi henkilöstöä lisäämällä on tehty suunnitelma. Ylitöiden systemaattinen seuranta on järjestetty. Henkilöstöä on mahdollista väliaikaisesti lisätä n. 25:llä v talousarvion määrärahoilla. Määrärahavaikutukset: Tilapäisen henkilöstölisäyksen kustannukset ovat n. 1 milj. v Säästöpotentiaali on yhteensä n. 70 htv, jota vastaava palkkasumma n. 2,8 milj.. 6 Henkilöstön kehittäminen järjestetään hallinnollisesti uudelleen Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen tulosohjaus siirretään oikeusministeriöstä Rikosseuraamusvirastoon v alusta lähtien. Edellytykset vankeinhoitoalan ammatillisen koulutuksen siirtymiselle opetushallinnon alaisuuteen selvitetään oikeusministeriön hallinnonalan näkökulmasta vuonna Asiaa selvittäneen työryhmän mietintö valmistuu kesäkuussa Rikosseuraamusviraston henkilöstöhallinto uudistetaan Laajamuotoisen HR-hankkeen (henkilöstövoimavarat) suunnittelu on käynnistetty. Hankkeessa otetaan huomioon muun muassa muutosjohtaminen, suunnittelu- ja seurantaprosessin johtaminen, strategiapainotteinen ohjaus ja vaikuttavuusanalyysin niveltäminen johtamisjärjestelmään. Suunnittelun perustana ovat dokumentoidut henkilöstön mitoitusperusteet ja henkilöstösuunnitelma. Henkilöstön koulutustasoa nostetaan, ja vankeuslainsäädännön tavoitteiden toteuttamista tukevaa täydennyskoulutusta lisätään. Muutokset ovat sisällytettävissä vuoden 2009 menoarvioon.

7 7(8) IV Tuottavuus 8 Rikosseuraamusalan hallinto uudistetaan Rikosseuraamusvirasto ja oikeusministeriö yhtenäistävät rikosseuraamusalan hallinnon sekä keskus- että aluetasolla vuoden 2009 alkuun mennessä. Muutoksen valmistelussa selvitetään aluevankiloiden ja niihin kuuluvien yksiköiden tarpeellinen määrä sekä otetaan huomioon vankiluvun vähenemisen ja rikosseuraamusalan yhtenäisen organisaatiorakenteen tuomat mahdollisuudet. Hanke on käynnistetty keväällä Oikeusministeriö ja Rikosseuraamusvirasto suunnittelevat tulevan organisaation rakennetta kesällä Ruokahuollon ulkoistamismahdollisuudet selvitetään Vankiloiden nykyisen ja ulkoistetun ruokahuollon kustannukset on laskettu. Ulkoistettuna ruokahuolto näyttäisi olevan tässä vaiheessa selvästi kalliimpi kuin nykyinen. Rikosseuraamusvirasto valmistelee parhaillaan asiasta toimenpide-ehdotustaan. Hanke sisältyy valtion tuottavuusohjelmaan. 10 Työtoiminnan tuottavuutta parannetaan Rikosseuraamusvirasto parantaa työtoiminnan tuottavuutta siten, että työtoiminta palvelee rangaistusajan suunnitelmien toteuttamista ja tarjoaa nykyaikaiset työllistymisen puitteet. Kuntouttavan työn tulee vastata tehokkuudeltaan ja tuottavuudeltaan ainakin erityisryhmien suojatyölle asetettavia vaatimuksia. Tuottavan työtoiminnan osuuden on vastattava tarvetta ja tuottavan toiminnan tuloksellisuuden vaatimuksia. Hanke sisältyy valtion tuottavuusohjelmaan. Esiselvitys valmistuu ja ehdotukset tuottavuuden parantamiseksi mennessä. Määrärahavaikutukset: Arviot voidaan tehdä viimeistään esiselvityksen valmistuttua. Työtoiminnan henkilöstömäärä oli v n. 190 htv ja erillismenojen ja ulkoisten tulojen erotus 1,9 milj.. 11 Vanginkuljetusjärjestelmää tehostetaan Rikosseuraamusvirasto uudistaa vanginkuljetusjärjestelmän siten, että sekä aluevankiloiden sisäiset että niiden rajat ylittävät vankikuljetukset hoidetaan tehokkaasti ja taloudellisesti. Tarpeettomat kuljetukset tuomioistuimiin minimoidaan muun muassa tiedonkulkua ja tietotekniikan hyväksikäyttöä parantaen. Oikeusministeriö vastaa ministeriötason neuvotteluista ja tarvittavista säädösmuutoksista. Hanke sisältyy valtion tuottavuusohjelmaan. Esiselvitys logistisine kuvauksineen valmistuu ja koko selvitys

8 8(8) Määrärahavaikutukset: Aikataulunmukaisen vanginkuljetuksen vuotuiset kustannukset vankeinhoidolle ovat n. 2 milj. /v. 12 Sakon muuntorangaistuksen käyttö minimoidaan Toukokuun kehyspäätöksen mukaan sakon muuntorangaistuksen käyttö vähennetään minimiin. Hallituksen esitys muuntosäännösten muuttamisesta valmistuu syksyllä Määrärahavaikutukset: Sakkovankien määrä voisi vähentyä nykyiseltä 150:n tasolta vähitellen 20 30:n tasolle. Parin vuoden kuluttua säästö voisi olla n /v. V Muita toimia 13 Kiinteistövuokrien alentamismahdollisuudet käytetään hyväksi Oikeusministeriö pyrkii sopimusteitse korjaamaan Senaatti-kiinteistöjen kanssa voimassa olevan vuokrasopimuksen ja saamaan kiinteistöjen pääomavuokrien määräytymisperusteet ja budjetointitasot tarkistetuiksi. Senaatti-kiinteistöjen kanssa neuvotellaan myös Vankeinhoitolaitokselle tarpeettomista tiloista ja maa-alueista luopumisesta. Oikeusministeriön hallinnonalalle laaditaan toimitilastrategia osana hankintastrategiaa. Valtiovarainministeriö on asettanut selvitysmiehen arvioimaan vuokratasokysymyksiä. Vuokratasosta neuvotellaan valtiovarainministeriön kanssa selvityksen valmistuttua. Oikeusministeri Tuija Brax Kansliapäällikkö Kirsti Rissanen JAKELU Rikosseuraamusvirasto Oikeusministeriön kriminaalipoliittinen osasto Valtiovarainministeriö Valtiokonttori

HE 155/2008 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanon hallinnosta annetun lain 4 :n muuttamisesta

HE 155/2008 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanon hallinnosta annetun lain 4 :n muuttamisesta HE 155/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanon hallinnosta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rangaistusten

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen 29.5.2013 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Hallinnonalan VATU-ohjelma 1.Hallinnonalan VATU-hankkeiden toteuttaminen (LVMn

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kohti tavoitetilaa Valtio Expo 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda Johdanto Kohti tavoitetilaa: 1. Valtion taloushallinnon ohjaus 2. Valtion talous- ja

Lisätiedot

KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNNAN TULOSTAVOITEASIAKIRJA. Aika 16.3.2006 klo 13.00 Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, 4b krs/neuvotteluhuone Laguuni

KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNNAN TULOSTAVOITEASIAKIRJA. Aika 16.3.2006 klo 13.00 Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, 4b krs/neuvotteluhuone Laguuni KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNNAN TULOSTAVOITEASIAKIRJA 7. Aika 16.3.2006 klo 13.00 Paikka Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, 4b krs/neuvotteluhuone Laguuni Osallistujat Merja Muilu Oikeusministeriö Kirta Heine

Lisätiedot

HE 89/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Rikosseuraamusalan suoritteiden ja laitosmyynnin tuot-

HE 89/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Rikosseuraamusalan suoritteiden ja laitosmyynnin tuot- Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta annetun lain 1 :n ja rangaistusten täytäntöönpanon hallinnosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUS

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUS RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN TALOUSARVIOEHDOTUS 40 RANGAISTUSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Selvitysosa: itu toiminnan laajuus Yhdyskuntaseuraamuksia suorittavien määrissä ei lähivuosina ilman uusien yhdyskuntaseuraamusten

Lisätiedot

1) Muistio 3.6.2004: PALVO I hankkeen toteuttaminen oikeusministeriössä, jonka liitteenä:

1) Muistio 3.6.2004: PALVO I hankkeen toteuttaminen oikeusministeriössä, jonka liitteenä: PÄÄTÖS 4.6.2004 dnro 4/011/2003 OM TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUSTA VALMISTELEVAN SUUNNITTELUHANKKEEN ASETTAMINEN Tausta ja tavoitteet Oikeusministeriö päätti asettaa hankkeen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖLLE. Toimeksiannon mukaan aluevankilan henkilöstörakenteen perusmallin tulee sisältää

OIKEUSMINISTERIÖLLE. Toimeksiannon mukaan aluevankilan henkilöstörakenteen perusmallin tulee sisältää OIKEUSMINISTERIÖLLE Oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston osastopäällikkö asetti 3.11.2004 työryhmän laatimaan suunnitelman Vankeinhoitolaitoksen rakenneuudistuksen (RAKE -hanke) jatkovalmistelua

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma. ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007

Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma. ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007 Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007 Valtiokonttori ja Hallinnon ohjaus toimiala valtiotasoisten hankkeiden toteuttajana Valtiokonttori on palveluvirasto,

Lisätiedot

Valtion tietojärjestelmähankkeiden arviointitoiminnan kehittäminen. Arja Terho

Valtion tietojärjestelmähankkeiden arviointitoiminnan kehittäminen. Arja Terho Valtion tietojärjestelmähankkeiden arviointitoiminnan kehittäminen Arja Terho Tarve arviointitoiminnalle tuottavuuden kehittämishankkeissa tietojärjestelmillä merkittävä rooli varmistettava hankkeiden

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki

Lisätiedot

Tuottavuuskehityksen tilanne. Mikko Kangaspunta Kieku-käyttäjäfoorumi

Tuottavuuskehityksen tilanne. Mikko Kangaspunta Kieku-käyttäjäfoorumi Tuottavuuskehityksen tilanne Mikko Kangaspunta Kieku-käyttäjäfoorumi 6.5.2015 Taustaa kirjanpitoyksiköiden tuottavuuden tarkastelulle Tuottavuus = suoritteiden määrä jaettuna työpanoksen määrällä 2 Voimavarojen

Lisätiedot

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Kieku käyttäjäfoorumi 6.5.2015 Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari Taustaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Asetusluonnos Valtioneuvoston asetus rangaistusten täytäntöönpanon hallinnosta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 200 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta. Lausunnonantajan lausunto. Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto lausunto

Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta. Lausunnonantajan lausunto. Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto lausunto Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto Lausunto 30.08.2017 Asia: 1/66/2016 Hallituksen esitys uudeksi laiksi Syyttäjälaitoksesta Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään

Lisätiedot

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN Kyvykäs, sitoutunut ja uutta luova henkilöstö on valtion voimavara. Anu Vehviläinen Yhtenäistämme henkilöstöjohtamista Nostamme innovatiivisuuden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 184/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua

Lisätiedot

Valtion tulosohjaus uudistuu

Valtion tulosohjaus uudistuu Valtion tulosohjaus uudistuu Taloushallinnon kevätseminaari Tallinna Olli Ahonen Palvelupäällikkö Valtiokonttori / Hallinnon ohjaus Agenda Valtion tulosohjauksen kehittämishanke Tulossopimuksen laadinta

Lisätiedot

ENEMMÄN AIKAA JA LAATUA: KOKEMUKSET HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖSTÄ

ENEMMÄN AIKAA JA LAATUA: KOKEMUKSET HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖSTÄ ENEMMÄN AIKAA JA LAATUA: KOKEMUKSET HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖSTÄ Terveys ja talous päivät 15.-16.9.2016 Anne Kantanen, Palveluyksikköjohtaja, Ylihoitaja, Hoitotyön palveluyksikkö, KYS 5.9.2016 1 HOITOTYÖN

Lisätiedot

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET

JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET Valtionhallinnon johdonfoorumin aamukahvit 13.5.2016 Juha Sarkio, Katju Holkeri, Ari Holopainen Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto PARANNETAAN JOHTAMISTA JA TOIMEENPANOA TAVOITE:

Lisätiedot

Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan?

Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan? Kieku-hanke päättyy. Mitä saimme aikaan? Tavoitteet Kieku-hankkeen tavoitteena: Kieku-ratkaisun tavoitteena: toteuttaa Kieku-ratkaisu (prosessit ja järjestelmä) parantaa valtion talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi

Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi Jukka Aalto Helsinki 26.11.2015 Näkökulmat 1. Henkilöstöhallinto 2. Taloushallinto 3. Haasteet 27.11.2015

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Risen strategiakartta. Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle Vuoden 2018 toimenpiteet

Risen strategiakartta. Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle Vuoden 2018 toimenpiteet Risen strategiakartta Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle -2021 Vuoden toimenpiteet Arvot Perustehtävä Keskeiset tavoitteet Visio Rikosseuraamuslaitoksen toiminnan kulmakivet Valmennamme rikoksettomaan

Lisätiedot

Tietohallinnon selkeät rakenteet ja vastuut. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 20.5.2014

Tietohallinnon selkeät rakenteet ja vastuut. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 20.5.2014 Tietohallinnon selkeät rakenteet ja vastuut Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 20.5.2014 Sisältö Tietohallinnon selkeät rakenteet ja tietohallinnon vastuut: Kuka vastaa kokonaisuudesta? Miten ohjausta ja

Lisätiedot

Taloushallinnon uusi rooli

Taloushallinnon uusi rooli Taloushallinnon uusi rooli Valtio Expo 2009 Marja Heikkinen-Jarnola liikenne- ja viestintähallinnon controller 7.5.2009 marja.heikkinen-jarnola@lvm.fi 1 Taloushallinnon rutiinit palvelukeskukseen entä

Lisätiedot

Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä?

Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä? Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä? Seija Friman 6.5.2015 Tilaisuus, Esittäjä Työajan kohdentaminen Kiekun myötä Kustannuslaskenta & tuottavuusnäkökulma Työajan kohdentaminen mahdollistaa kustannusten

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuurin tavoitetila Valtion taloushallintopäivä 18.11.2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Sisällys Johdanto Visio ja tavoitteet 1. Toiminta-arkkitehtuuri - Palvelut -

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa

Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa (käyttöönotto osana hyvinvointiohjelmaa) TE-johdon ajakohtaisfoorumi 20.8.2014 Matti Hermunen Sisältö Mitä tapahtuu toimistoissa syksyllä 2014 => Miksi

Lisätiedot

Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki

Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki Ohje 1 (5) VM/615/00.00.00/2017 28.3.2017 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Valtionhallinnon johdon tuki Ministeriöt ja virastot Ohje johtamissopimuksen laatimiseksi Hallituksen johtamista koskevan

Lisätiedot

Kuntien ICT tuki - suunnitelma - JUHTA Tommi Oikarinen

Kuntien ICT tuki - suunnitelma - JUHTA Tommi Oikarinen Kuntien ICT tuki - suunnitelma - JUHTA 14.4.2015 Tommi Oikarinen Suunnittelun lähtökohdat Sote-uudistuksessa tapahtuneet muutokset vaatineet muutoksia uudelleen suunnitteluun Uudelleen suunnitellut toimenpiteet

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin Henkilöstöjohtamisen rooli reformin toteuttamisessa Johtaminen, säästöt ja henkilöstö Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä 28.10.2015 Riikka-Maria Yli-Suomu, puheenjohtaja, AMKE:n HRMD-verkosto

Lisätiedot

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Koska tavoitesuunnittelu on oppimisprosessi, sitä tarkennetaan suunnittelun edetessä saatujen kokemusten ja palautteiden perusteella Tavoitesuunnittelulla luodaan

Lisätiedot

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät Seija Petrow Valtiovarainministeriö Rakennepoliittinen ohjelma Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta 29.11.2013. Ohjelman yhtenä

Lisätiedot

Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.

Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9. Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 1 Maakuntien rahoitus Yleistä maakuntien rahoituksesta 2 3 Maakuntien

Lisätiedot

Alustava luonnos ALUEVANKILAN (MALLI)TYÖJÄRJESTYS. 1 luku Yleisiä säännöksiä. 1 Soveltamisala

Alustava luonnos ALUEVANKILAN (MALLI)TYÖJÄRJESTYS. 1 luku Yleisiä säännöksiä. 1 Soveltamisala Liite 2 Alustava luonnos ALUEVANKILAN (MALLI)TYÖJÄRJESTYS 1 luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Aluevankila on oikeusministeriön hallinnonalalla toimiva, Rikosseuraamusviraston tulosohjaama virasto.

Lisätiedot

TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen

TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen TIETOHALLINTOLAKI (LUONNOS) 13.10.2010 Korkeakoulujen IT-päivät Erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen Keskeisenä tavoitteena Toteuttaa eduskunnan 7.12.2009 tekemä päätös, että hallituksen tulisi valmistella

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Pyyntö OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla

Pyyntö OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla Pyyntö OKM/35/040/2011 31.03.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM058:00/2011 OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala

Lisätiedot

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012 Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa Valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntöja resurssiohjaus yhtenäiseksi Hallituksen strategisen näkemyksen nykyistä parempi toimeenpano

Lisätiedot

Kansliapäällikön puheenvuoro

Kansliapäällikön puheenvuoro Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu. Kansliapäällikön puheenvuoro Haastava tulevaisuus mistä yhteinen suunta? Valtiovarainministeriön ja Tampereen johtamiskorkeakoulun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion elokuvatarkastamosta annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion elokuvatarkastamosta annettua lakia niin, että viraston johtokunta

Lisätiedot

Kaikki VTV:n tarkastukset liittyvät riskienhallintaan ja tukevat hyvää hallintoa

Kaikki VTV:n tarkastukset liittyvät riskienhallintaan ja tukevat hyvää hallintoa VTV:n tarkastuskertomukset sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta sekä sähköisten palvelujen toimintavarmuuden ohjauksesta Pasi Tervasmäki, Pirkko Lahdelma ja Mika Häkkinen Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kehittämishankkeen lähtökohtana on Kauhajoen kaupungin sivistyspalveluiden kehittäminen ja uudistaminen. Hallintopalvelut, varhaiskasvatuspalvelut,

Lisätiedot

Tiedonhallinta suomalaisessa lainsäädäntöprosessissa

Tiedonhallinta suomalaisessa lainsäädäntöprosessissa Tiedonhallinta suomalaisessa lainsäädäntöprosessissa RASKE2-projektin väliraportin esittely antti.lehtinen@it.jyu.fi (014) 260 3099 Antti Lehtinen 1 2004 Esityksen sisältö Raportin tavoite Taustat Tiedonkeruu

Lisätiedot

Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen Marjut Siintola

Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen Marjut Siintola Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen 5.6.2018 Marjut Siintola 1 Tausta Hallitus päätti puolivälin tarkistuksessa hyväksytyn hallituksen toimintasuunnitelman vuosille 2017-2019

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51 SISÄLLYS N:o Sivu 45 Laki Leivonmäen kansallispuistosta... 93 46 Tasavallan presidentin asetus ihmishengen turvallisuudesta

Lisätiedot

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Kieku-palvelujen tuottajana Pirjo Pöyhiä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Pirjo Pöyhiä 2.4.2014 1 Palkeet - Vaikuttava

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto 1 Jakelussa mainituille VUODEN 2017 TULOSPALKKIOJÄRJESTELMIEN VALMISTELU Kaupunginvaltuuston 16.3.2016 tekemän päätöksen mukaisesti kaupungin johtamisjärjestelmä ja organisaatio uudistuvat 1.6.2017 alkaen.

Lisätiedot

Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet

Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet Taloushallinnon kehitystrendit ja ulkoistamistarpeet Kvantitatiivinen tutkimus - Tiivistelmäraportti Kari Elkelä, Itella Oyj Pekka Törrönen, AddValue Oy Research series - Tutkimussarja 37/009.10.009 1

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ Tampere 1.3.2007 Opetusneuvos Juhani Dammert Opetusministeriö 1 Taustaa palvelukeskushankkeelle Palvelukeskushanke on osa tuottavuusohjelmaa

Lisätiedot

Taloustieto ministeriön ohjauksessa ja johtamisessa

Taloustieto ministeriön ohjauksessa ja johtamisessa Taloustieto ministeriön ohjauksessa ja johtamisessa Valtion taloushallintopäivä 18.11.2015 Tapio Laamanen talousjohtaja oikeusministeriö 1 Oikeusministeriön hallinnonalan rakenne OIKEUSMINISTERIÖ OIKEUS-

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TOIMIALAN TIETOHALLINNON YHTEISTYÖKOKOUS 25.5.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö Avauspuheenvuoro Kansliapäällikkö Harri Skog 1 UUSI HALLITUS JA HALLITUSOHJELMA TALOUDEN

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

TAHE-projekti Kymenlaaksossa

TAHE-projekti Kymenlaaksossa TAHE-projekti Kymenlaaksossa I. valinnanvapauspilotti 1.7.2018 II. vapaaehtoinen sote ky 1.1.2019 III.sote- ja maakunta 1.1.2020 1.1.2017-31.1.2019 Tähän mennessä TAHE-tietojärjestelmä Tehty esiselvitykset

Lisätiedot

Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan

Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan Tytti Yli-Viikari 22.4.2016 Valtiontalouden tarkastusvirasto Julkisen johtamisen kannalta tärkeitä toimintaympäristön kehityskulkuja Talouden

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

Viraston toimintaympäristön muutokset

Viraston toimintaympäristön muutokset 1 HANKINTAKESKUS Viraston toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutosten vaikutukset 2017 talousarvioon Johtamisjärjestelmän uudistus tulee vaikuttamaan hankintakeskuksen ydintoimintoihin. Arvio

Lisätiedot

TALPOL linjaukset 26.11.2012. TORI-toimenpiteet 19.12.2012

TALPOL linjaukset 26.11.2012. TORI-toimenpiteet 19.12.2012 TALPOL linjaukset 26.11.2012 TORI-toimenpiteet 19.12.2012 ICT-laitetilojen (konesalien) määrää vähennetään tavoitteena energiatehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden parantaminen. Otetaan osaksi TORI-suunnittelua

Lisätiedot

JUHTA:n kokonaisarkkitehtuurijaoston asettaminen

JUHTA:n kokonaisarkkitehtuurijaoston asettaminen JUHTA:n kokonaisarkkitehtuurijaoston asettaminen JUHTA 28.2.2013 neuvotteleva virkamies Jukka Uusitalo Organisaation kokonaissuunnitelma = kokonaisarkkitehtuuri Organisaatio X Visio, strategia, toiminnan

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma

Lisätiedot

TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2004:8. Vankeinhoidon rakenneuudistuksen loppuraportti

TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2004:8. Vankeinhoidon rakenneuudistuksen loppuraportti TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2004:8 Vankeinhoidon rakenneuudistuksen loppuraportti KUVAILULEHTI O I K E U S M I N I S T E R I Ö Julkaisun päivämäärä 1.6.2004 Tekijät Vankeinhoidon organisaation sekä laitosten ja

Lisätiedot

Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestys

Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestys Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestys Annettu 27 päivänä toukokuuta 2019 Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajan päätöksen mukaisesti määrätään Rikosseuraamuslaitoksesta annetun lain (953/2009) 5 :n 1 momentin

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 240/53/04 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 22.4.2005 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

Miten Kieku tukee tiedolla johtamista? Affecton julkishallinnon foorum. 14.2.2013 Seija Friman Hanketoimiston päällikkö, Kieku-hanke

Miten Kieku tukee tiedolla johtamista? Affecton julkishallinnon foorum. 14.2.2013 Seija Friman Hanketoimiston päällikkö, Kieku-hanke Miten Kieku tukee tiedolla johtamista? Affecton julkishallinnon foorum 14.2.2013 Seija Friman Hanketoimiston päällikkö, Kieku-hanke Esityksen sisältö Mikä Kieku on ja miksi se tulee käyttöön? Tavoiteltavat

Lisätiedot

11.4.2013 1/010/2013 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2014 TALOUSARVIOEHDOTUS

11.4.2013 1/010/2013 RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN 2014 TALOUSARVIOEHDOTUS 11.4. 1/010/ RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN VUODEN LOUSARVIOEHDOTUS 40 RANGAISTUSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Kriminaalipolitiikan yhteiskunnallisina vaikuttavuustavoitteina on vähentää rikollisuutta ja rikollisuuden haittoja

Lisätiedot

Yhteenvetotietoja valtion toiminnan ja ICT:n kehittämisen hankesalkusta

Yhteenvetotietoja valtion toiminnan ja ICT:n kehittämisen hankesalkusta Yhteenvetotietoja valtion toiminnan ja ICT:n kehittämisen hankesalkusta Tilanne 30.9.2015 Julkisen hallinnon ICT-toiminto Yhteiset periaatteet valtionhallinnon merkittävien ICT:n kehittämistä sisältävien

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan 1.1.2020 Mistä on kyse? 2 3 Työnjako kunta-maakunta-valtio Maakunta- ja sote - uudistuksen myötä Suomen julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN

KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN VAIKUTTAVIA HANKKEITA Turvallisuusjohtaja Rauli Parmes Liikenne- ja viestintäministeriö Keskushallinnon uudistushanke Nykyisen hallituksen ohjelmassa on linjattu, että hallitus

Lisätiedot

rii EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO III h toh^',/ ^j^h Vj> ?I I^ttiai VALIOKUNNAT

rii EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO III h toh^',/ ^j^h Vj> ?I I^ttiai VALIOKUNNAT rii EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO III?I I^ttiai VALIOKUNNAT Vj> h toh^',/ ^j^h VK-FAKTA LAKIVALIOKUNTA DIAARIOTE 26.10.2007 DIAARIOTE LAKIVALIOKUNTA HE 89/2007 vp laeiksi Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön toimenpiteet taloushallinnon yhtenäistämiseksi. Kati Korpi

Sisäasiainministeriön toimenpiteet taloushallinnon yhtenäistämiseksi. Kati Korpi Sisäasiainministeriön toimenpiteet taloushallinnon yhtenäistämiseksi Kati Korpi 23.9.2011 23.9.2011 Sisäasiainministeriön hallinnonala Virastoja Sisäasiainministeriö Ministeriön tulosohjaamia virastoja

Lisätiedot

Poliisin työikäohjelma

Poliisin työikäohjelma Poliisin työikäohjelma Työelämän risteyksissä 30.1.2018 Poliisin työikäohjelman projektiryhmä 1 Toimintaympäristö muuttuu jatkuvaa muutosta hallittava tehtäviä on uudelleen organisoitava ja priorisoitava

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Rakennehankkeen yhteys valmisteltavina oleviin vankeuslakiin ja tutkintavankeuslakiin

Rakennehankkeen yhteys valmisteltavina oleviin vankeuslakiin ja tutkintavankeuslakiin I JOHDANTO Yleistä Vireillä olevaan vankeuslakiuudistukseen liittyen on aloitettu rikosseuraamusalan rakenneuudistusja kehittämishanke, RAKE-hanke. Vankeinhoitolaitoksen toimintaorganisaation, henkilöstörakenteen

Lisätiedot

SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ

SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ 23.10.2015 OM 5/69/2015 Jakelussa mainituille JÄSENEN NIMEÄMINEN KORRUPTIONVASTAISEEN YHTEISTYÖVERKOSTOON Oikeusministeriön asettamana on toiminut korruptionvastainen yhteistyö verkosto,

Lisätiedot

JHS-jaoston toiminta ja tavoitteet. JUHTA:n syysseminaari Kuntatalolla

JHS-jaoston toiminta ja tavoitteet. JUHTA:n syysseminaari Kuntatalolla JHS-jaoston toiminta ja tavoitteet JUHTA:n syysseminaari Kuntatalolla 19.9.2013 Toiminnan tavoitteiden ja painopisteiden määrittely Keinot JHS Tavoite Mitä ja minkälaisia suosituksia tavoitteiden toteutumisen

Lisätiedot

Merkittävä merkillinen kysymys. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV

Merkittävä merkillinen kysymys. Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV Merkittävä merkillinen kysymys Ylijohtaja Marjatta Kimmonen / VTV 6.5.2015 Valtion taloudenhoidossa aina kyse myös valtion taloudenhoidon laillisuudesta ja talousarvion noudattamisesta oikeiden ja riittävien

Lisätiedot

Sakari Karjalainen Opetusministeriön toiminnan kehittäminen ja organisaation uudistaminen. OPM:n ja korkeakoulujen rehtorien kokous 1.3.

Sakari Karjalainen Opetusministeriön toiminnan kehittäminen ja organisaation uudistaminen. OPM:n ja korkeakoulujen rehtorien kokous 1.3. Sakari Karjalainen Opetusministeriön toiminnan kehittäminen ja organisaation uudistaminen OPM:n ja korkeakoulujen rehtorien kokous 1.3.2007 Opetusministeriön kehittämisohjelman tausta Ministeriön kehittämistyö

Lisätiedot

Tiivistelmä Dno: 407/54/01 VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTON TOIMINTA

Tiivistelmä Dno: 407/54/01 VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTON TOIMINTA Tiivistelmä Dno: 407/54/01 VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTON TOIMINTA Syyttäjäntoimeen ja syyttäjälaitokseen on kohdistunut 1990-luvulla monia sekä organisatorisia että toiminnan sisältöä koskevia uudistuksia.

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/02 10.6.2002 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti

Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti Kuntamarkkinat 9.9.2015 Hallitusneuvos, yksikön päällikkö Tarja Hyvönen, valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus

Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto 5.11.2015 Silja Hiironniemi Kuntien tehtävien ja velvoitteiden kehitys

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Eduskunnan hallintovaliokunnan kannanotto tietohallintolain vaikutuksiin. JUHTA Sami Kivivasara

Eduskunnan hallintovaliokunnan kannanotto tietohallintolain vaikutuksiin. JUHTA Sami Kivivasara Eduskunnan hallintovaliokunnan kannanotto tietohallintolain vaikutuksiin JUHTA 14.4.2015 Sami Kivivasara VM:n Selvitys tietohallintolain toimeenpanosta Hyväksyessään tietohallintolain eduskunta edellytti

Lisätiedot