MEDIATIEDOT 2014 päivitetty

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MEDIATIEDOT 2014 päivitetty"

Transkriptio

1 MEDIATIEDOT 2014 päivitetty ARKKITEHTI s. 2 s. 4 VUOSIKIRJA s. 6 s. 7

2 Nykyarkkitehtuuria, laatua, tyyliä ARKKITEHTI on ainoa suomalainen aikakauslehti, joka avaa arkkitehtuurin näkökulman rakentamiseen. Lehti esittelee uusia kiinnostavia rakennuksia ja kertoo alan kansainvälisistä ja kotimaisista ilmiöistä. Uuden arkkitehtuurin lisäksi korjausrakentaminen, kaupunkisuunnittelu ja muotoilu ovat säännöllisesti esillä. Kuudesti vuodessa ilmestyvä lehti on sivuinen, ja artikkelit julkaistaan suomeksi ja englanniksi. ARKKITEHTI ilmestyy nyt myös digitaalisena näköislehtenä, josta on mahdollista aktivoida linkki suoraan ilmoittajan kotisivuille. ARKKITEHTI-lehden lukijakuntaan kuuluut arkkitehtien ohella maisema- ja sisustusarkkitehteja, kaupunkisuunnittelijoita, insinöörejä ja rakennusalan vaikuttajia sekä rakennetusta ympäristöstä kiinnostunut suuri yleisö. Lukijatutkimuksen mukaan arkkitehdit pitävät lehteä ammattinsa kannalta tärkeimpänä julkaisuna ja yli 90 % lukijoista säilyttää sen. Vuonna 1903 perustettu ARKKITEHTI on yksi maamme vanhimmista aikakauslehdistä. Toimitus Päätoimittaja Jorma Mukala, arkkitehti SAFA Toimitussihteeri Miina Blot, arkkitehti SAFA, ark@ark.fi Ulkoasu Tuuli Häggman Ilmoitukset ads@ark.fi Jarmo Valtonen, Media Bookers puh , (09) Levikki ( ) Painosmäärä Lukijamäärä (Lukijatutkimus 2010 Promenade Research Oy) Lehden lukijat ovat pääosin suunnittelun ja rakentamisen asiantuntijoita. Kokonaislevikki jakaantuu seuraavasti: SAFAn jäsenet 71 % muut kotimaiset lukijat 18 % ulkomaiset lukijat 11 % Kaikki Suomen Arkkitehtiliiton jäsenet ovat lehden lukijoita. 2

3 Aikataulu 2014 nro ilmestyy ilmoitusvaraus aineisto teemat* 1 pe pe ti Erilaista ja kansainvälistä julkisia rakennuksia, toimistotaloja, kulttuurirakennuksia, sisustuksia 2 pe ke pe 4.4. Korjausrakentamista ja restaurointia julkisia rakennuksia asuin- ja liikerakennuksia sisustuksia Alvar Aalto 3 pe 6.6. to 8.5. ma Kaupallisia tiloja liike- ja toimistotaloja kauppakeskuksia sisustuksia kaupunkisuunnittelua 4 pe 5.9. pe 8.8. ti Kodin monet kasvot asuinkerrostaloja pientaloja sisustuksia muotoilua Habitare- ja Valo-messut , FinnBuild pe pe ti Uudistuva hoiva-arkkitehtuuri palvelutaloja sairaaloita ja suunnitelmia terveydenhoidon tiloja julkisia rakennuksia 6 pe pe ti Näkymä tulevaisuuteen uudistuva arkkitehtuuri asuintaloja julkisia rakennuksia suunnitelmia *muutokset mahdollisia Nyt myös näköislehtenä mainosten linkitysmahdollisuus! Ilmoitushinnat Sivuilmoitus koko mm* mm** 2/1 aukeama 480 x /2 aukeama vaaka 480 x /1 takakansi 240 x /1 II-kansi 240 x /1 III-kansi 240 x /1 ensimmäinen sivu 240 x /1 sis. luettelon vier. sivu 240 x /1 240 x x /2 pysty 115 x x /2 vaaka 240 x x /4 pysty 101 x /4 vaakaliuska 207 x /4 pystyliuska 55 x x * Ilmoituksen kokonaisala sivun yli ja leikkuuvara 3 mm ** Ilmoitus marginaalien sisällä Vuosi-ilmoitus koko mm / vuosi 1/6-sivu 101 x Ilmoitus vuosikerran jokaisessa numerossa (6 numeroa). Ilmoitusta voi vaihtaa numerokohtaisesti. Ilmoitusliite laajuus / koko painos / osapainos Suomi kpl (SAFAn jäsenet) kpl 2 sivua sivua sivua sivua Muun laajuiset liitteet ja esim. ilmoitus + liite erillisen tarjouksen mukaan. Lehti postitetaan muovitettuna. Verkkoilmoitus Kaikki hinnat alv 0% korkeus / kk / 6 kk / 12 kk 400 px px Ilmoitus ark.fi-verkkopalvelun kaikilla sivulla. Leveys 193 px, korkeus px. Korkeampi ilmoitustila erillisen tarjouksen mukaan. Linkitysmahdollisuus yrityksen kotisivuille Tekniset tiedot lehden koko 240 x 297 mm leikkuuvarat 3 mm marginaalien sisäinen alue 207 x 269 mm painomenetelmä offset liimasidonta painopaikka Finepress ISSN Aineistovaatimukset tiedostomuoto PDF fontit sisällytettyinä tai konvertoituina värit CMYK (Europe ISO Coated FOGRA39) kuvien resoluutio vähintään 300 dpi leikkuumerkit tiedoston nimessä lehden numero ja ilmoittajan nimi Aineiston toimitus ads@ark.fi vedos: Finepress PL 46 (Lemminkäisenkatu 36) Turku toimituksessa mainittava lehden numero, ilmoittajan nimi ja ilmoituskoko Verkkoilmoitus, tekniset tiedot leveys 193 px, korkeus min. 400 px (400 px välein) tiedostomuodot PNG, JPG, GIF animaatiot, videot, java, DHTML, pop-upit ei käytössä aineiston toimitus viikko ennen julkaisupäivää julkaisut@ark.fi Kysy edullisia ilmoituspaketteja SAFAn eri julkaisuissa! 3

4 Arkkitehtuurista ammattilaisille Arkkitehtiuutiset au on kuukausittain ilmestyvä arkkitehtien ja maisema-arkkitehtien uutisja jäsenlehti. Lehden lukijakuntaan kuuluu myös kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaisia ja vaikuttajia sekä sisustusarkkitehteja. Lukijatutkimuksen mukaan 96 prosenttia vastaajista lukee au:ia säännöllisesti, kannesta kanteen. au uutisoi arkkitehtuurin ja rakennusalan ajankohtaisista ilmiöistä, arkkitehtuurikilpailuista ja alan tapahtumista sekä julkaisee säännöllisesti alan vaikuttajien haastatteluja. Lehdestä löytyvät myös palstat jäsenasioille, työpaikkailmoittelulle ja tuoteuutisille sekä erillinen palveluhakemisto sivuista lehteä on julkaistu vuodesta 1949 lähtien. Toimitus Päätoimittaja Paula Huotelin, arkkitehti SAFA Toimitussihteeri ja ulkoasu Anne Haatainen au.safa.fi Jarmo Valtonen, Media Bookers puh , (09) Levikki (LT ) Painosmäärä Lukijamäärä (Lukijatutkimus 2010 Promenade Research) Lehden tilaajat Kaikki SAFAn (arkkitehdit) ja MARKin (maisemaarkkitehdit) varsinaiset ja opiskelija jäsenet. Kokonaislevikki jakautuu seuraavasti: arkkitehdit 74 % arkkitehtiopiskelijat 12 % maisema- ja sisustusarkkitehdit sekä muut 14 % 4

5 Aikataulu 2014 nro ilmestyy ilmoitusvaraus aineisto* Ilmestymispäivä keskiviikko *painovalmis pdf Ilmoitushinnat Sivuilmoitus Kaikki hinnat alv 0% koko mm* mm** 2/1 aukeama 390 x x /2 aukeama vaaka 390 x /1 takakansi 195 x /1 II-kansi 195 x x /1 III-kansi 195 x x /1 sis. luett. vier. sivu 195 x x /1 195 x x /2 pysty 96 x x /2 vaaka 4 1/3 pysty 5 1/4 pysty 6 1/4 vaaka 7 1/8 pysty 195 x x x x x x x x /8 vaaka 195 x x * Ilmoituksen kokonaisala sivun yli ja leikkuuvara 3 mm ** Ilmoitus marginaalien sisällä Palveluhakemisto koko mm / vuosi 9 1/6-sivu 76 x Alaotsikoitu vuosi-ilmoitus numeroissa 2, 3, 4, 9, 10 ja 11 Tuoteuutiset koko mm 10 1/2 vaaka 95 x /1 190 x Koulutus- ja työpaikkailmoitus leveys 1 palsta 2 palstaa / pmm 76 mm 157 mm 4,00 Korkeus max 205 mm (marginaalien sisällä). Verkkoilmoitus au.safa.fi / kk / 6 kk / 12 kk Mainospainike 128 x 128 px. Tekniset tiedot kuten sessa (ks. sivu 7) Liite koko, muoto / koko painos korttiliite sivua sivua Kiinnitys: irtoliitteenä, liimatipalla tai liimasidottuna lehteen. Muut liitteet (esim. muovitus) erillisen tarjouksen mukaan. Sivukoko max 188 x 240 mm. Tekniset tiedot lehden koko 195 x 245 mm marginaalien sisäinen alue 157 x 205 mm leikkuuvarat 3 mm palstojen lukumäärä 2 3, palstojen leveys yhteensä157 mm rasteritiheys l/cm, 300 dpi painomenetelmä offset, liimasidonta painopaperi Multiart Silk, kansi 200 g, sisus 115 g ISSN painopaikka Vammalan Kirjapaino Oy Aineistovaatimukset Offset-painokelpoinen PDF, leikkuumerkit fontit sisällytettyinä tai konvertoituina värit CMYK kuvien resoluutio vähintään 300 dpi Aineiston toimitus aineisto@vkp.fi, au@safa.fi ja vedos: Vammalan Kirjapaino Oy PL 92 / Harjukatu 8, Sastamala toimituksessa mainittava lehden numero, ilmoittajan nimi ja ilmoituskoko Kysy edullisia ilmoituspaketteja SAFAn eri julkaisuissa! 5

6 VUOSIKIRJA VUOSIKIRJA ÅRSBOK 2014 Arkkitehdin päivittäinen työväline Keväisin ilmestyvä Vuosikirja sisältää SAFAn jäsenten ja opiskelijajäsenten sekä arkkitehtitoimistojen yhteystiedot. Lisäksi Vuosikirjassa julkaistaan luettelot kaupunkien, kuntien ja valtion virastojen, liikelaitosten ja yhtiöiden palveluksessa olevista arkkitehdeista sekä maamme arkkitehtikoulujen yhteystiedot. Vuosikirja postitetaan SAFAn jäsenten lisäksi suurimmille rakennuttajille, muille rakennusalan päätöksentekijöille sekä kaupunkien, kuntien ja valtion virkamiehille. Aikataulu julkaisuaika 2014 maaliskuu ilmoitusvaraus aineistopäivä / painovalmis aineisto Ilmoitushinnat Kaikki hinnat alv 0% koko mm 2/1 aukeama 296 x /2 aukeama vaaka 296 x /1 sivu 148 x /2 pysty 70 x /2 vaaka 148 x /1 II-kansi 148 x /1 III-kansi 148 x /1 kirjan 1. sivu 148 x Aineistovaatimukset ja aineiston toimitus Offset-painokelpoinen PDF-formaatti fontit sisällytettyinä tai konvertoituina värit CMYK-muodossa kuvien resoluutio vähintään 300 dpi kaikkiin ilmoituksiin sisällytettävä 3 mm leikkuuvarat. Lisäksi värivedos. Aineiston toimitus vuosikirja@safa.fi ja tiedoksi vedos: Suomen Arkkitehtiliitto / Vuosikirja Runeberginkatu 5, Helsinki. Koko A5, 148 x 210 mm, n. 350 sivua Painosmäärä kpl Irrallinen kirjanmerkkinä käytettävä liite: hinta ja koko sopimuksen mukaan Jarmo Valtonen, Media Bookers puh , (09) Kysy edullisia ilmoituspaketteja SAFAn eri julkaisuissa! 6

7 Arkkitehdin ajankohtaismedia SAFAn verkkosivusto tarjoaa ajankohtaista tietoa arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstä. Sivusto palvelee niin liiton jäsenkuntaa kuin kaikkia arkkitehtuurin ystäviä, mediaa, arkkitehtuurikilpailujen järjestäjiä ja sidosryhmiä. Tapahtumakalenteri tarjoaa alan laajimman valikoiman arkkitehtuuritapahtumia, seminaareja ja muuta kiinnostavaa. Työpaikkailmoituksille on oma palstansa, jossa alan ammattilaisia haetaan yli 100 ilmoituksella vuodessa. Hankkimalla näkyvyyttä yritykselle, tuotteelle tai tapahtumalle verkkopalvelumme mainospaikoilla tavoitat noin kävijää kuukaudessa! Ilmoitushinnat / kk / 6 kk / 12 kk Etusivu ja päävalikot Ajankohtaista Jäsenyys Kilpailut Koulutus Opiskelijat Julkaisut Hinta sisältää mainosbannerin etusivulla ja kaikissa päävalikoissa. Käyntien määrä 2013 kuukaudessa noin kävijää Kaikki hinnat alv 0% Tekniset tiedot bannerin koko: maksimileveys 128 px, maksimikorkeus 128 px tiedoston koko: KB tiedostomuoto: PNG, JPG, GIF huom! animaatiot/videot/java, DHTML, pop-upit: ei käytössä aineiston toimitus viikko ennen julkaisupäivää Aineiston toimitus Aatu Komsi puh. (09) julkaisut@safa.fi Jarmo Valtonen, Media Bookers puh , (09) Kysy edullisia ilmoituspaketteja SAFAn eri julkaisuissa! 7

8 MEDIATIEDOT 2014 Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund Finnish Association of Architects Runeberginkatu 5, Helsinki puh. (09) fax (09) Myyntiehdot Hinnat ja mediakortin tietoja koskevat muutokset Hinnat ovat voimassa lukien ja koskevat vuonna 2014 julkaistavia numeroita. Laeista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat vastaavasti hintoja määräysten voimaantulosta alkaen. Hinnat ovat verottomia. Arvonlisävero lisätään hintoihin laskutettaessa. Oikeus mediakortin ja kaikkien siinä annettujen tietojen muuttamiseen pidätetään. Ilmoitusten peruutukset Myöhästyneestä ilmoitusaineistosta veloitetaan painon laskuttamat lisäkustannukset. Ilmoitusten peruuttaminen on tehtävä kirjallisesti ilmoitusmarkkinointiin viimeistään ilmoitusten varauspäivänä. Määräajan jälkeen tapahtuneesta peruutuksesta veloitamme 40 % ilmoituksen hinnasta. Media Bookers Horsmakuja 10, Vantaa Yhteyspäällikkö Jarmo Valtonen puh , (09) , fax (09) Vastuu ja reklamaatiot Asiakas vastaa toimittamansa aineiston oikeellisuudesta ja siitä, että aineisto ja vedos vastaavat toisiaan. Lehden julkaisija tai kirjapaino ei ole vastuussa aineiston muokkaamisesta vedosta vastaavaksi veloituksetta. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti seitsemän (7) vuorokauden kuluessa lehden ilmestymisestä. Lehden vastuu virheistä rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Lehdellä on oikeus olla julkaisematta ilmoitusta. Alennukset vuosisopimusalennus ilmoitusvolyymin mukaan toistoalennus sopimuksen mukaan ilmoituspaketteja SAFAn eri julkaisuissa sopimuksen mukaan Maksuehdot ja -tiedot 14 päivää netto, viivästyskorko lainmukainen. Pankkiyhteys: Suomen Arkkitehtiliitto, FI Etukannen kuva: Saunalahden koulu / Verstas Arkkitehdit Oy / kuva: Andreas Meichsner Puolanjuutalaisten historian museo / Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki / kuva: Iñdigo Bujedo-Aguirre 8

ark arkkitehti arkkitehtiuutiset SAFA vuosikirja 2009 www.safa.fi mediatiedot 2009 Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn julkaisut

ark arkkitehti arkkitehtiuutiset SAFA vuosikirja 2009 www.safa.fi mediatiedot 2009 Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn julkaisut mediatiedot 2009 Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn julkaisut ark arkkitehti arkkitehtiuutiset SAFA vuosikirja 2009 www.safa.fi Arkkitehdit tekevät Suomessa valtaosan rakennushankkeiden kustannuksiin vaikuttavista

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2018 ARKKITEHTI. Omaan kotiin. s. 2. s. 4. s. 6. s. 7

MEDIATIEDOT 2018 ARKKITEHTI. Omaan kotiin.   s. 2. s. 4. s. 6. s. 7 MEDIATIEDOT 2018 ARKKITEHTI s. 2 s. 4 Omaan kotiin s. 6 www.ark.fi s. 6 www.safa.fi s. Nykyarkkitehtuurin uudistuva laatujulkaisu ARKKITEHTI on Suomen ainoa arkkitehtuuriin keskittyvä aikakauslehti. Se

Lisätiedot

ark ARKKITEHTI VUOSIKIRJA 2010 VERKKOPALVELU MEDIATIEDOT 2010

ark ARKKITEHTI VUOSIKIRJA 2010 VERKKOPALVELU MEDIATIEDOT 2010 MEDIATIEDOT 2010 ark ARKKITEHTI VUOSIKIRJA 2010 VERKKOPALVELU Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn julkaisujen kautta mainostaja tavoittaa arkkitehdit, kaupunkisuunnittelijat, sisustus- ja maisema-arkkitehdit

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2016 ARKKITEHTI. s. 2. s. 4. s. 6. s. 7. www.safa.fi. www.ark.fi. Pientalojen suunnittelijoita

MEDIATIEDOT 2016 ARKKITEHTI. s. 2. s. 4. s. 6. s. 7. www.safa.fi. www.ark.fi. Pientalojen suunnittelijoita MEDIATIEDOT 0 ARKKITEHTI s. s. Pientalojen suunnittelijoita s. www.safa.fi s. www.ark.fi s. Aikataulu 0 nro ilmestyy ilmoitusvaraus aineisto teemat* ma 9.. ma.. to.. Korjausrakentamista ja laajennuksia

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2018 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

Tilaushinta. Ilmoituskoot. Päätoimittaja. Painosmäärä ja kohderyhmät. Ilmestymistiheys

Tilaushinta. Ilmoituskoot. Päätoimittaja. Painosmäärä ja kohderyhmät. Ilmestymistiheys OLUTPOSTI - 2015 Julkaisija ja kustantaja Suomen Olutseura ry PL 142 00931 Helsinki Puh. 0400 648 080 Sähköposti: olut@suomenolutseura.fi www.suomenolutseura.fi OlutPOSTI on rekisteröity tuotemerkki. Suomen

Lisätiedot

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina 2018 MEDIATIEDOT :n jäsenlehti Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina TAVOITAT JOPA 100 000 LUKIJAA! NAUTIC LÄHESTYY veneilyä elämäntapana. Se kertoo niin arkisista hetkistä

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2017 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien uusi, yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

Optometria MEDIAKORT TI 2013

Optometria MEDIAKORT TI 2013 Optometria MEDIAKORT TI 2013 Optometria on 5 kertaa vuodessa ilmestyvä optiikan ja optometrian ammattilehti. Lehteä julkaisee Suomen Optinen Toimiala ry. Lisätietoja www.optometria.fi. ILMESTYMISAIKATAULU

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2014. Syksyn numerointi uudistunut. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

MEDIATIEDOT 2014. Syksyn numerointi uudistunut. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Syksyn numerointi uudistunut MEDIATIEDOT 2014 www.opettaja.fi Mediamyynti Opemedia Mediamyynti-Jyrki Ehnqvist

Lisätiedot

Mediatiedot Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund Finnish Association of Architects

Mediatiedot Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund Finnish Association of Architects Mediatiedot 2019 Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund Finnish Association of Architects Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund Finnish Association of Architects Mediatiedot 2019 ark

Lisätiedot

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina 2017+2018 MEDIATIEDOT :n jäsenlehti Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina TAVOITAT JOPA 100 000 LUKIJAA! NAUTIC LÄHESTYY veneilyä elämäntapana. Se kertoo niin arkisista hetkistä

Lisätiedot

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina

Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina 2017+2018 MEDIATIEDOT :n jäsenlehti Suomen suurin venealan lehti nyt myös uutiskirjeenä ja DigiNauticina TAVOITAT JOPA 100 000 LUKIJAA! NAUTIC LÄHESTYY veneilyä elämäntapana. Se kertoo niin arkisista hetkistä

Lisätiedot

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Hyvä seurakuntavaaliehdokas, Kirkko ja kaupunki tarjoaa Sinulle vaali-ilmoituksia varten 30 prosentin alennuksen normaaleista ilmoitushinnoista.

Lisätiedot

MONIPUOLISISSA KANAVISSA!

MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Ilmoita TTT-lehden MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Painettu TTT-lehti: Ilmoitukset ja Kysy ensin meiltä -palvelupalsta Sähköinen TTT-uutiskirje TTT-verkkosivut Uutuustuotteiden palsta painetussa TTT-lehdessä

Lisätiedot

GRAAFINEN ALA VUOSIKIRJA 2006. Graafisen teollisuuden, digitaalisen painamisen, informaatioteknologian ja viestinnän vuosikirja ja internetpalvelu

GRAAFINEN ALA VUOSIKIRJA 2006. Graafisen teollisuuden, digitaalisen painamisen, informaatioteknologian ja viestinnän vuosikirja ja internetpalvelu GRAAFINEN ALA VUOSIKIRJA 2006 Graafisen teollisuuden, digitaalisen painamisen, informaatioteknologian ja viestinnän vuosikirja ja internetpalvelu Graafisen alan yritykset, tuotteet, palvelut, kontaktit,

Lisätiedot

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA LAMKON MEDIAT 009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA KUVAUS Lamkooma-lehti on Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan julkaisema jäsenilleen suunnattu lehti. Lehti sisältää hyödyllistä

Lisätiedot

1. Lehden tausta. mahdollisella tavalla olemalla tukena opetustyössä ja virkistyksenä vapaa-aikana.

1. Lehden tausta. mahdollisella tavalla olemalla tukena opetustyössä ja virkistyksenä vapaa-aikana. MEDIAKORTTI 2019 1. Lehden tausta Tekninen Opettaja -lehti on Teknisten aineiden opettajat TAO r.y:n jäsenlehti, jolla on menossa jo 54.vuosikerta. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa vähintään 32-sivuisena.

Lisätiedot

mediatiedot Media jolla tavoitat apteekkien asiakkaat, henkilökunnan, apteekkarit ja alan päättäjät

mediatiedot Media jolla tavoitat apteekkien asiakkaat, henkilökunnan, apteekkarit ja alan päättäjät mediatiedot 2016 Media jolla tavoitat apteekkien asiakkaat, henkilökunnan, apteekkarit ja alan päättäjät MEDIATIEDOT 2016 Kohtaa MILJOONAYLEISÖ APTEEKKIEN TERVEYDEKSI!-ASIAKASLEHTI on yli 1,1 miljoonalla

Lisätiedot

MEDIATIEDOT. Yli 50-vuotta toiminut paikallinen ykköslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella

MEDIATIEDOT. Yli 50-vuotta toiminut paikallinen ykköslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella toiminut ykköslehti ISSN 0782-6044 MEDIATIEDOT 2018 Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon kuntien sekä seurakuntien käyttämä ilmoituslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja

Lisätiedot

Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Ammatti- ja järjestölehdet Hyvinvointi, terveys, liikunta

Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Ammatti- ja järjestölehdet Hyvinvointi, terveys, liikunta Työterveyslääkäri Kohderyhmä: työterveyslääkärit ja -huoltoyksiköt. Jäsenlehti jota tilataan myös työterveysasemille & kirjastoihin. Lehti kuuluu työterveyshuollon erikoislääkäritutkinnon tenttivaatimuksiin.

Lisätiedot

Mediakortti AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA. w w w.laakarilehti.fi

Mediakortti AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA. w w w.laakarilehti.fi w w w.laakarilehti.fi Mediakortti Luetuin lääkärin ammattilehti Suomen Lääkärilehden lukijatutkimus osoittaa, että lehti on paljon luettu ja lukijoittensa arvostama julkaisu. 2015 AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN!

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! MEDIAKORTTI 2019 ILMOITTAMINEN KANNATTAA! AINA! HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! Hämeen kauppakamari -lehti tarjoaa lukijoilleen tuoretta tietoa, asiantuntija-arvioita ja monipuolisia näkemyksiä

Lisätiedot

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018 TAMPEREEN VIIKKO Mediatiedot 2018 MEDIATIEDOT 2018 TOIMITUS toimitus@tampereenviikko.fi Tavoita laadukkaasti Päätoimittaja Kim Huovinlahti p. 040 001 0304 kim.huovinlahti@tampereenviikko.fi Tuottaja Salli

Lisätiedot

MEDIATIEDOT LEHTIPERHE. jolla tavoitat apteekkien asiakkaat, henkilökunnan ja apteekkarit

MEDIATIEDOT LEHTIPERHE. jolla tavoitat apteekkien asiakkaat, henkilökunnan ja apteekkarit MEDIATIEDOT 2015 LEHTIPERHE jolla tavoitat apteekkien asiakkaat, henkilökunnan ja apteekkarit Terveydeksi! on Apteekkariliiton jäsenapteekkien asiakaslehti. Lehdellä on yli 1,1 miljoonaa lukijaa ja se

Lisätiedot

1,8 henkeä MEDIAKORTTI Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet. Pyydä tarjous ja varaa heti oma mainostilasi!

1,8 henkeä MEDIAKORTTI Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet. Pyydä tarjous ja varaa heti oma mainostilasi! MEDIAKORTTI 2017 Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet Metsälehti on Suomen johtava metsäalan aikauslehti ja verkkopalvelu. Se on toiminut suomalaisen metsän puolestapuhujana jo yli 80 vuoden ajan. Metsälehti

Lisätiedot

Mediakortti AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA. w w w.laakarilehti.fi

Mediakortti AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA. w w w.laakarilehti.fi w w w.laakarilehti.fi Mediakortti Luetuin lääkärin ammattilehti Suomen Lääkärilehden lukijatutkimus osoittaa, että lehti on paljon luettu ja lukijoittensa arvostama julkaisu. 2016 AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT. 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi

MEDIA- TIEDOT. 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi MEDIA- TIEDOT 2016 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 * www.alueviesti.fi Viesti Jokaiseen Talouteen Joka Viikko - Alueviesti Kustannusliike Aluelehdet Oy on vuonna 1980 perustettu perheyritys,

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI -LEHTI TAVOITTAA PÄÄTTÄJÄT JA VAIKUTTAJAT

HÄMEEN KAUPPAKAMARI -LEHTI TAVOITTAA PÄÄTTÄJÄT JA VAIKUTTAJAT MEDIAKORTTI 2018 MEDIAKORTTI 2019 TEEMA Suomea uhkaa pitkäaikainen työntekijäpula Vaikka Suomea piinaa sitkeä taantuma ja noin yhdeksän prosentin työttömyys, niin seuraavat parikymmentä vuotta kärsimme

Lisätiedot

Mediatiedot Julkaisija ja kustantaja. Määräpaikat 2. kansi kansi Takakansi Kustantaja: RPS-yhtiöt

Mediatiedot Julkaisija ja kustantaja. Määräpaikat 2. kansi kansi Takakansi Kustantaja: RPS-yhtiöt Mediatiedot 2017 1. Julkaisija ja kustantaja Kustantaja: RPS-yhtiöt Osoite: Malmin kauppatie 18, 3. krs, 00700 Helsinki Puhelin: 044 070 0401 Sähköposti: toimitus@julkaisija.fi Päätoimittaja: Tiina Ruulio

Lisätiedot

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT LÄNSI-TURKU MASKU NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT LÄNSI-TURKU MASKU NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO Turun Seutusanomat ilmestyi vuosina 1994 2015 nimellä Kaupunkiuutiset 1 JULKAISIJA ML-Mediat Oy Osoite: Tasalanaukio 1, 2. krs. 21200 Raisio Toimitusjohtaja: Mika Leinonen, 040 706 2132 mika.leinonen@turunseutusanomat.fi

Lisätiedot

1,8 henkeä MEDIAKORTTI Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet. Pyydä tarjous ja varaa heti oma mainostilasi!

1,8 henkeä MEDIAKORTTI Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet. Pyydä tarjous ja varaa heti oma mainostilasi! MEDIAKORTTI 2017 Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet Metsälehti ja Metsälehti Makasiini ovat metsänomistajan luotettuja tiedonlähteitä. Metsälehti on asiantuntijalehti metsänomistajille ja metsästä

Lisätiedot

Mediatiedot Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund Finnish Association of Architects

Mediatiedot Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund Finnish Association of Architects Mediatiedot 2019 Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund Finnish Association of Architects Review 1 2019 Kaupunki/Urbanity Suomen Arkkitehtiliitto Finlands Arkitektförbund Finnish Association

Lisätiedot

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT LÄNSI-TURKU MASKU NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT LÄNSI-TURKU MASKU NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO TURUN Turun Seutusanomat ilmestyi vuosina 1994 2015 nimellä Kaupunkiuutiset 1 JULKAISIJA ML-Mediat Oy Osoite: Tasalanaukio 1, 2. krs. 21200 Raisio Toimitusjohtaja: Mika Leinonen, 040 706 2132 mika.leinonen@turunseutusanomat.fi

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2017

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2017 MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2017 PRINTTIMEDIA mainostajan mahdollisuudet 2017 printtimedia definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalaissuomalainen talouslehti. Kaksikielinen

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2017 ARKKITEHTI. s. 7. Omaan kotiin s vuotta s. 8. s. 2. s. 4. s. 6

MEDIATIEDOT 2017 ARKKITEHTI.   s. 7. Omaan kotiin s vuotta s. 8. s. 2. s. 4. s. 6 MEDIATIEDOT 0 ARKKITEHTI s. s. s. www.safa.fi s. Omaan kotiin s. vuotta s. 8 ARKKITEHTI / 0 asuinkerrostalo apartment building arkkitehdit architects J-P Lehtinen, Jussi Murole osoite address Arabiankatu

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT. 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi

MEDIA- TIEDOT. 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi MEDIA- TIEDOT 2015 010 229 0400 * Hopunkatu 1, PL 101, 38201 Sastamala * www.alueviesti.fi Viesti Jokaiseen Talouteen Joka Viikko - Alueviesti Kustannusliike Aluelehdet Oy on vuonna 1980 perustettu perheyritys,

Lisätiedot

Mediakortti - Kylkirauta

Mediakortti - Kylkirauta Mediakortti - Kylkirauta Painettu lehti ja sivusto 2019 Nikolai Ylirotu Esillä lehdessä mukana päätöksiä tehtäessä! Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen päättäjien ja asiantuntijoiden lehti. Puolustushallinnon

Lisätiedot

Mediakortti 2014 Suomen Lääkärilehden lukijatutkimus osoittaa, että lehti on paljon luettu ja lukijoittensa arvostama julkaisu.

Mediakortti 2014 Suomen Lääkärilehden lukijatutkimus osoittaa, että lehti on paljon luettu ja lukijoittensa arvostama julkaisu. Luetuin lääkärin ammattilehti Mediakortti 2014 Suomen Lääkärilehden lukijatutkimus osoittaa, että lehti on paljon luettu ja lukijoittensa arvostama julkaisu. www.laakarilehti.fi Suomen johtava media kun

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Vieskalainen mediatiedot 2013

Mediatiedot 2013 Vieskalainen mediatiedot 2013 Mediatiedot 2013 Vieskalainen KAUPUNKILEHTI ### *W *D. *>nta *Y Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa

Lisätiedot

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT Olutposti on Suomen suurin ja mukavin olut- ja siiderikulttuurin keskittyvä media. Toimituskuntamme edustaa alan ehdotonta kärkijoukkoa

Lisätiedot

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Sitoutumaton paikallislehti Oy levikki 2526 (LT-2017); Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen Toimituksen osoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Asiakaspalvelu-

Lisätiedot

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI MEDIAKORTTI 2018 Kun haluat mainonnallesi vahvan paikallisen näkyvyyden Vakka-Suomen alueella, on valintasi uudistunut Vakka-Suomen Sanomat. Sanomalehdessä mainontasi on osa lehden odotettua sisältöä.

Lisätiedot

Sanansaattajasta luetaan rivien välitkin!

Sanansaattajasta luetaan rivien välitkin! Sanansaattajasta luetaan rivien välitkin! Lukijatutkimuksen mukaan Sanansaattaja luetaan tarkasti. Sen lukemiseen palataan useampaan otteeseen viikon mittaan. Siksi Sanansaattaja on erinomainen ilmoituslehti.

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Mediatiedot Julkaisija ja kustantaja. Määräpaikat 2. kansi kansi Takakansi Kustantaja: RPS-yhtiöt

Mediatiedot Julkaisija ja kustantaja. Määräpaikat 2. kansi kansi Takakansi Kustantaja: RPS-yhtiöt Mediatiedot 2016 1. Julkaisija ja kustantaja Kustantaja: RPS-yhtiöt Osoite: Malmin kauppatie 18, 3. krs, 00700 Helsinki Puhelin: 044 070 0401 Sähköposti: toimitus@julkaisija.fi Päätoimittaja: Tiina Ruulio

Lisätiedot

MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI

MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI TARJOA RATKAISUJA TALOYHTIÖN PÄÄTTÄJILLE: NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA 2 Tavoita taloyhtiön molemmat päättäjätahot Isännöintiliiton

Lisätiedot

URAKOINTI UUTISET 2014

URAKOINTI UUTISET 2014 URAKOINTI UUTISET 2014 TÄYTTÄ ASIAA JA UUSIA NÄKEMYKSIÄ TRAKTORIURAKOITSIJOILLE Urakointi Uutiset, traktoriammattilaisten lehti on raivannut tietään jo kahdeksan vuoden ajan kasvattaen jatkuvasti suosiotaan

Lisätiedot

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm Mediatiedot 2017 Ilmestyminen Seitsemän kertaa viikossa Tavoittavuus Yhteistavoittavuus (printti ja verkko) 64 000 Lukijamäärä (printti) 30 000 hlö/lehti KMT 2016 Kävijämäärä (verkkosivusto) 65 000 TNS

Lisätiedot

Hevosurheilu. Uudistunut upea tabloidkokoinen. Kasvava intohimomedia! Lukijoista 48% naisia ja 52% miehiä.

Hevosurheilu. Uudistunut upea tabloidkokoinen. Kasvava intohimomedia! Lukijoista 48% naisia ja 52% miehiä. Uudistunut upea tabloidkokoinen Mediatiedot 2016 printti & verkko Kasvava intohimomedia! Lukijoista 48% naisia ja 52% miehiä. Ravien ja ratsastuksen erikoislehti kahdesti viikossa. Vauras, kuluttava ja

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET PRINTTIMEDIA definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalais-suomalainen talouslehti. Kaksikielinen jäsenlehti puhuttelee erityisesti molempien

Lisätiedot

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI

MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI MEDIAKORTTI MEDIAKORTTI OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT OLUTPOSTI-LEHTI JA MEDIAKANAVAT Olutposti on Suomen suurin ja mukavin olut- ja siiderikulttuurin keskittyvä media. Toimituskuntamme edustaa alan ehdotonta kärkijoukkoa

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016 MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016 PRINTTIMEDIA definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalais-suomalainen talouslehti. Kaksikielinen jäsenlehti puhuttelee erityisesti

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Lisäjakeluja toispaikkakuntalaisille vapaa-ajan asunnon omistajille Lisäjakelut

Lisätiedot

MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI

MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI Tavoita taloyhtiön molemmat päättäjätahot Isännöintiliiton kautta tavoitat yleisön, joka tekee vuosittain yli 6 miljardin edestä

Lisätiedot

MEDIAKORTTI ,8 henkeä. Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet. Pyydä tarjous ja varaa oma mainostilasi!

MEDIAKORTTI ,8 henkeä. Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet. Pyydä tarjous ja varaa oma mainostilasi! MEDIAKORTTI 2019 Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet ja Makasiini ovat metsänomistajan luotettuja tiedonlähteitä. on asiantuntijalehti metsänomistajille ja metsästä kiinnostuneille. Lehdessä on monipuolisesti

Lisätiedot

Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä.

Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä. Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä. Suomen suurin ja tunnetuin ilmoituslehti Keltainen Pörssi on ilmoita ilmaiseksi -lehtien markkinajohtaja. Kaksi kolmesta suomalaiskuluttajasta

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Selänne mediatiedot 2013

Mediatiedot 2013 Selänne mediatiedot 2013 Mediatiedot 2013 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Muotoilu tunnissa. (lev. x kork. mm / maks. merkkiä)

Muotoilu tunnissa. (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) Mediakortti Mainostilat, koot ja hinnat Mainostila mitat (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) à-hinta (euroa) Kannet etukannen mosaiikki 28,5 x 28,5 780 etukannen kääntöpuoli 95 x 182 2 450 1/3 sivun mainos

Lisätiedot

Hervannan Sanomat on aito. kaupunkilehti.

Hervannan Sanomat on aito. kaupunkilehti. Hervannan Sanomat on aito kaupunkilehti. Mediahinnasto 2015 Hervannan Sanomat Aidosti paikallinen Lehti ilmestyy kerran viikossa, keskiviikkoisin. Normaalijakeluissa lehti jaetaan noin 22 000 talouteen.

Lisätiedot

SEUTUSANOMAT. länsi. MEDIATIEDOT ALKAEN TURUN LÄNSI-TURKU MASKU MYNÄMÄKI NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO

SEUTUSANOMAT. länsi.  MEDIATIEDOT ALKAEN TURUN LÄNSI-TURKU MASKU MYNÄMÄKI NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO JULKAISIJA ML-Mediat Oy Käyntiosoite: Tasalanaukio 1, 2. krs., 21200 Raisio Postiosoite: Tasalanaukio 1, 21200 Raisio Päätoimittaja: Kimmo Muttilainen puh. 045 126 1698 kimmo.muttilainen@turunseutusanomat.fi

Lisätiedot

Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen. Mediakortti

Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen. Mediakortti Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen Mediakortti Mainostilat, koot ja hinnat Mainostila mitat (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) à-hinta (euroa) Kannet etukannen mosaiikki 28,5 x 28,5 780

Lisätiedot

Kouvola. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala

Kouvola. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala Mediatiedot 2013 Kouvola Ruokolahti Etelä-Karjala Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Imatra Vartti Kouvola Ilmestyy Vartti Kouvola ilmestyy kerran viikossa; keskiviikkoisin. Vartti Kouvola

Lisätiedot

Tekniset tiedot. PAINOPINTA-ALA: koko sivu 254 x 365 mm. (etusivulla 254 x 316 mm)

Tekniset tiedot. PAINOPINTA-ALA: koko sivu 254 x 365 mm. (etusivulla 254 x 316 mm) Mediatiedot 2016 Ilmestyminen Seitsemän kertaa viikossa Jakelualue ja -määrä Yhteistavoittavuus (printti ja verkko) 47 000 Lukijamäärä (printti) 33 000 hlö/lehti KMT 2015 Kävijämäärä (verkkosivusto) 25

Lisätiedot

Vahvasti paikallinen

Vahvasti paikallinen MEDIKORTTI 201 Vahvasti paikallinen Micaela Röman, päätoimittaja, ÖN IKTULU Julkaisupäivä Varaukset Käännös, valmistus, oikoluku Valmiit aineistot tiistai pe 10.00 pe 12.00 ma 11.00 keskiviikko ma 10.00

Lisätiedot

Merikarvia-lehti on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen

Merikarvia-lehti on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Merikarvia-lehti on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Merikarvia-lehti Merikarvia-lehti on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Merikarvia-lehti

Lisätiedot

Oulujokilaakson paikallislehti. Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2018

Oulujokilaakson paikallislehti. Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2018 Oulujokilaakson paikallislehti Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2018 Julkaisija Tervareitti Oy Toimisto: Aaronkuja 5, Torinkulma, Muhos Ilmoituskonttori: Postiosoite: Aaronkuja 5, 91500 MUHOS Sähköposti:

Lisätiedot

Mediatiedot 2008. Ykkösväyläsi kauppaan!

Mediatiedot 2008. Ykkösväyläsi kauppaan! Mediatiedot 2008 Ykkösväyläsi kauppaan! Kaupan maailma On riippumaton kaupan ykkösammattilehti, joka ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Lehti kertoo puolueettomasti kaupan merkittävimpien tavara-alojen kehityksestä

Lisätiedot

TEHOKAS MONIKANAVAINEN MEDIA

TEHOKAS MONIKANAVAINEN MEDIA www.laakarilehti.fi 29.10.2019 Mediakortti 2020 Luetuin lääkärin ammattilehti AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA TEHOKAS MONIKANAVAINEN MEDIA Näy samanaikaisesti printtimediassa I Lääkärilehti.fi

Lisätiedot

Suomen toiseksi. paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013

Suomen toiseksi. paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013 Suomen toiseksi paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu

Lisätiedot

TAVOITA TALOYHTIÖN TEKIJÄT KOTITALO-LEHDEN JA ISÄNNÖINTI-INFON MEDIAKORTIT 2017

TAVOITA TALOYHTIÖN TEKIJÄT KOTITALO-LEHDEN JA ISÄNNÖINTI-INFON MEDIAKORTIT 2017 TAVOITA TALOYHTIÖN TEKIJÄT KOTITALO-LEHDEN JA ISÄNNÖINTI-INFON MEDIAKORTIT 2017 KAKSI LEHTEÄ, YKSI NÄKÖKULMA TALOYHTIÖIDEN KEHITTÄMINEN VAATII TIETOA ISÄNNÖINTILIITTO JULKAISEE KAHTA LEHTEÄ, JOIDEN KOHDEYLEISÖT

Lisätiedot

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola Etelä-Karjala Mediatiedot 2016 Ruokolahti Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Kouvola Mikkeli Vartti Etelä-Karjala Vartti Etelä-Karjala jatkaa 49 vuotta ilmestyneen Kaupunkilehti Lappeenrantalaisen

Lisätiedot

Luoteisväylä on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen

Luoteisväylä on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Luoteisväylä on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Luoteisväylä Luoteisväylä on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Luoteisväylä on oikotie kuluttajan

Lisätiedot

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 39 % RAASEPORI HANKO

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 39 % RAASEPORI HANKO KSF MEDI MEDIKORTTI 2013 HL 61 Eteläkärjen ykkönen Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT JULKISIJ & KUSTNTJ KSF Media b ulevardi 20, 10900 Hanko www.hangonlehti.fi Tommy Westerlund 029 0801 392 LUKIJPEITTO

Lisätiedot

Oulujokilaakson paikallislehti. Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2017

Oulujokilaakson paikallislehti. Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2017 Oulujokilaakson paikallislehti Muhos, Utajärvi, Vaala MEDIATIEDOT 2017 Julkaisija Tervareitti Oy Toimisto: Aaronkuja 5, Torinkulma, Muhos Ilmoituskonttori: Postiosoite: PL 63, 91501 MUHOS Puhelin: (08)

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2016. Kohderyhmänä. Alan laajalevikkisin (55 280 kpl) Säännölliset lukijatutkimukset (joka toinen vuosi)

MEDIATIEDOT 2016. Kohderyhmänä. Alan laajalevikkisin (55 280 kpl) Säännölliset lukijatutkimukset (joka toinen vuosi) MEDIATIEDOT 2016 Kohderyhmänä taloyhtiöiden ja isännöitsijät. KIINTEISTÖNPIDON, ISÄNNÖINNIN JA KORJAUSRAKENTAMISEN AMMATTILEHTI Alan laajalevikkisin (55 280 kpl) Säännölliset lukijatutkimukset (joka toinen

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2015. Tabloid 12.3.2015 alkaen

MEDIATIEDOT 2015. Tabloid 12.3.2015 alkaen MEDIATIEDOT 2015 Tabloid 12.3.2015 alkaen JULKAISIJA Savon Media Oy Warkauden Lehti Pirnankatu 4, Forum, PL 161, 78201 Varkaus Toimitusjohtaja Erkki Summanen...017 303 417 Päätoimittaja Sari Ristamäki...017

Lisätiedot

Tavoitat henkilöstöasioista, työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta kiinnostuneet päättäjät ja asiantuntijat. 82 %:lle

Tavoitat henkilöstöasioista, työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta kiinnostuneet päättäjät ja asiantuntijat. 82 %:lle MEDIAKORTTI 2020 1 MAINOSTA TTT-LEHDEN moni puolisissa kanavissa! Tavoitat henkilöstöasioista, työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta kiinnostuneet päättäjät ja asiantuntijat. UUTTA Kaupallinen yhteistyö

Lisätiedot

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT. Turun Seutusanomat Itä ilmestyi vuosina nimellä Kaarinan Uutiset.

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT. Turun Seutusanomat Itä ilmestyi vuosina nimellä Kaarinan Uutiset. TURUN 1 Turun Seutusanomat Itä ilmestyi vuosina 2009 2015 nimellä Kaarinan Uutiset. JULKAISIJA ML-Mediat Oy Osoite: Tasalanaukio 1, 2. krs. 21200 Raisio Toimitusjohtaja: Mika Leinonen, 040 706 2132 mika.leinonen@turunseutusanomat.fi

Lisätiedot

Tamron Mediakortti 2014

Tamron Mediakortti 2014 Tamron Mediakortti 2014 Tampuriini Tampuriini on monipuolinen ja ajankohtainen tietopaketti apteekkien, sairaala-apteekkien ja lääkekeskusten henkilöstön arkeen. TamroOnline.fi TamroOnline.fi on sähköinen

Lisätiedot

Yksi media. -monta mahdollisuutta.

Yksi media. -monta mahdollisuutta. Yksi media -monta mahdollisuutta. Mediatiedot 1.1.2012 Aikataulu ja teemat vuonna 2012 ilmestyy 10 numeroa vuonna 2012. n suurimman lukija- ja kohderyhmän muodostavat asunto-osakeyhtiöiden hallitusten

Lisätiedot

TEHOKAS MONIKANAVAINEN MEDIA

TEHOKAS MONIKANAVAINEN MEDIA www.laakarilehti.fi 23.11.2018 Mediakortti Luetuin lääkärin ammattilehti 2019 AJASSA TIETEESSÄ TYÖSSÄ LIITOSSA MAAILMASSA TEHOKAS MONIKANAVAINEN MEDIA Näy samanaikaisesti printtimediassa I Lääkärilehti.fi

Lisätiedot

mediakortti 2013 WESTIE-lehti

mediakortti 2013 WESTIE-lehti mediakortti 2013 WESTIE-lehti Vuonna 2013 ilmestyy lehden 37. vuosikerta. Copyright Westiekerho ry. Kaikki oikeudet pidätetään. Lehden osittainenkin kopioiminen ilman lupaa on kielletty. Westie-lehden

Lisätiedot

postinen MEDIAKORTTI 2015 2016

postinen MEDIAKORTTI 2015 2016 postinen MEDIAKORTTI 2015 2016 TAVOITA SUOMALAISET TEHOKKAASTI POSTISELLA Postinen on kuluttajat aktivoiva, täysin uudenlainen media. Nelisivuinen Postinen on kustannustehokas media mainostajalle. Postisen

Lisätiedot

mediatiedot 2015 Kansan Uutisten Viikkolehti & Verkkolehti

mediatiedot 2015 Kansan Uutisten Viikkolehti & Verkkolehti 1/6 Kansan Uutisten Viikkolehti & Verkkolehti Yhteiskunnallisesti valveutuneen, maailmasta kiinnostuneen ja hyvin toimeentulevan lukijan media. Kansan Uutiset ilmestyy poliittisena uutisviikkolehtenä perjantaisin

Lisätiedot

Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja. paikallislehtiä.

Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja. paikallislehtiä. Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja paikallislehtiä. Mediahinnasto 2016 Jämsän Seutu ja Vekkari Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja paikallisia lehtiä, jotka ovat lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä.

Lisätiedot

Ilmoita TTT-lehden. 82 %:lle lukijoista TTT-lehti on alan tärkein tietolähde. 97 % lukijoista on tyytyväinen TTT-lehteen.

Ilmoita TTT-lehden. 82 %:lle lukijoista TTT-lehti on alan tärkein tietolähde. 97 % lukijoista on tyytyväinen TTT-lehteen. Ilmoita TTT-lehden MONIPUOLISISSA KANAVISSA! Painettu TTT-lehti: Ilmoitukset ja informatiiviset mainokset Sähköinen TTT-uutiskirje TTT-verkkosivut Uutuustuotteiden palsta painetussa TTT-lehdessä sekä sähköisenä

Lisätiedot

Valkeakosken Sanomat on aito. paikallislehti.

Valkeakosken Sanomat on aito. paikallislehti. Valkeakosken Sanomat on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Valkeakosken Sanomat Läheinen, luettu ja luotettu. Kaikkihan Valkeakosken Sanomat tuntevat! Valkeakosken Sanomat luetaan alueen lehdistä

Lisätiedot

ETUSIVU SIVU 2 MODUULIT JA HINNAT MODUULIT JA HINNAT 6 - PALSTAISET 2 - PALSTAISET 6 - PALSTAISET 3 - PALSTAISET MODUULI HINTA HINTA MODUULI

ETUSIVU SIVU 2 MODUULIT JA HINNAT MODUULIT JA HINNAT 6 - PALSTAISET 2 - PALSTAISET 6 - PALSTAISET 3 - PALSTAISET MODUULI HINTA HINTA MODUULI MEDIAKORTTI 2018 2 SISÄLLYS Etusivu Sivu 2... 3 Sivu 3 Sivu 5... 4 Sivu 6 Sivu 7... 5 Sivu 8 Risut & ruusut... 6 Teksti Keskiaukeaman panorama... 7 Teema Hömppä & vitsit... 8 Oletko se sinä? Takasivu...

Lisätiedot

Markkinoinnin monet työkalut!

Markkinoinnin monet työkalut! Verkkoratkaisut Newsletter Mediatiedot 2010 Markkinoinnin monet työkalut! 27 Newsletterin aikataulut 2010 Lehti Viikko S & A 6 11 17 23 37 42 46 50 KM 8 16 24 38 45 49 Verkkoratkaisut Verkko täydentää

Lisätiedot

mediakortti 2012 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi

mediakortti 2012 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi LIVET ÄR LOKALT ÅU 2012 Ilmoituspaikat etusivulla Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Väri-ilmoitukset mustavalkoisen hinnalla

Lisätiedot

Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa MEDIAKORTTI Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo

Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa MEDIAKORTTI Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 1-3.2.2019 MEDIAKORTTI 2019 Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo Asta Rakentaja 2019 - Messulehti: Painosmäärä 180.000 kpl Lehti jaetaan Aamulehden liitteenä

Lisätiedot

mainos verkko MEDIAKORTTI 2017

mainos verkko MEDIAKORTTI 2017 - mainos verkko MEDIAKORTTI 2017 2 SISÄLLYS Etusivu Sivu 2... 3 Sivu 3 Sivu 5... 4 Sivu 6 Sivu 7... 5 Sivu 8 Risut & ruusut... 6 Teksti Keskiaukeaman panorama... 7 Teema Hömppä & vitsit... 8 Oletko se

Lisätiedot

KONEPÖRSSI 2014 TYÖKONEIDEN JA KULJETUSKALUSTON AMMATTILEHTI. Lukijamäärä (KMT Lukija s12/k13)

KONEPÖRSSI 2014 TYÖKONEIDEN JA KULJETUSKALUSTON AMMATTILEHTI. Lukijamäärä (KMT Lukija s12/k13) KONEPÖRSSI 2014 TYÖKONEIDEN JA KULJETUSKALUSTON AMMATTILEHTI Konepörssi-lehden osoitteellinen jakelu on kohdistettu kattavasti toimialoilleen ja se tavoittaa alan päätöksentekijät ja toimijat. Työkoneiden

Lisätiedot

MAINOS VERKKO MEDIAKORTTI 2017

MAINOS VERKKO MEDIAKORTTI 2017 - MAINOS VERKKO MEDIAKORTTI 2017 2 SISÄLLYS Etusivu Sivu 2... 3 Sivu 3 Sivu 5... 4 Sivu 6 Sivu 7... 5 Sivu 8 Risut & ruusut... 6 Teksti Keskiaukeaman panorama... 7 Teema Hömppä & vitsit... 8 Oletko se

Lisätiedot

mediakortti 2011 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi

mediakortti 2011 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi LIVET ÄR LOKALT ÅU 2011 Uudet ilmoituspaikat etusivulla Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Väri-ilmoitukset mustavalkoisen

Lisätiedot

Lehti kertoo puolueettomasti kaupan. siihen oivan väylän! Päätoimittaja Thea Ekholm

Lehti kertoo puolueettomasti kaupan. siihen oivan väylän! Päätoimittaja Thea Ekholm On riippumaton, koko kaupan alan kattava ammattilehti, joka ilmestyy 6 kertaa vuodessa. Lehti kertoo puolueettomasti kaupan merkittävimpien tavara-alojen kehityksestä ja tapahtumista koko kaupan alalla;

Lisätiedot

AMMATTIAUTOT 2014 TAVARA-AUTOJEN JA HENKILÖKULJETTAMISEN AMMATTILEHTI. Osoitteellinen jakelu keskimäärin kpl Painosmäärä keskimäärin 46.

AMMATTIAUTOT 2014 TAVARA-AUTOJEN JA HENKILÖKULJETTAMISEN AMMATTILEHTI. Osoitteellinen jakelu keskimäärin kpl Painosmäärä keskimäärin 46. AMMATTIAUTOT 2014 TAVARA-AUTOJEN JA HENKILÖKULJETTAMISEN AMMATTILEHTI Alaansa aktiivisesti seuraava Ammattiautot-lehti kertoo uutuuksista, tapahtumista sekä ajankohtaisista asioista. Tavara-autokäyttäjien

Lisätiedot

Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 8-10.2.2013 MEDIAKORTTI 2013. Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo

Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 8-10.2.2013 MEDIAKORTTI 2013. Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 8-10.2.2013 MEDIAKORTTI 2013 Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo Asta Rakentaja 2013 - Messulehti: Painosmäärä 140.000 Lehti jaetaan Aamulehden liitteenä pirkanmaalaisiin

Lisätiedot

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT. Turun Seutusanomat Itä ilmestyi vuosina nimellä Kaarinan Uutiset.

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT. Turun Seutusanomat Itä ilmestyi vuosina nimellä Kaarinan Uutiset. 1 JULKAISIJA ML-Mediat Oy Osoite: Tasalanaukio 1, 2. krs. 21200 Raisio Toimitusjohtaja: Mika Leinonen, 040 706 2132 mika.leinonen@turunseutusanomat.fi Päätoimittaja: Kimmo Muttilainen, 045 126 1698 kimmo.muttilainen@turunseutusanomat.fi

Lisätiedot