Elintarvikkeiden arvonlisäverotusta kevennettävä. Elintarvikkeiden arvolisäverotusta selvittäneen työryhmän raportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elintarvikkeiden arvonlisäverotusta kevennettävä. Elintarvikkeiden arvolisäverotusta selvittäneen työryhmän raportti"

Transkriptio

1 Elintarvikkeiden arvonlisäverotusta kevennettävä Elintarvikkeiden arvolisäverotusta selvittäneen työryhmän raportti

2 Työryhmän kokoonpano Puheenjohtaja Jäsenet Sihteerit Kyösti Karjula Esko Kiviranta Jari Leppä Maija Liisa Lindqvist Eero Lämsä Markku Rossi Jukka Vihrialä Jukka Ihanus Kari Jääskeläinen Johdanto Kulutuksen verottamista voidaan pitää regressiivisenä verottamisena, koska kulutusvero on tasavero ja pienituloiset käyttävät tuloistaan suuremman osan kulutukseen kuin suurituloiset. Nykyistä arvonlisäveroa pidetään vähemmän regressiivisenä kuin sitä edeltänyt liikevaihtoveroa. Elintarvikkeet ovat välttämättömyyshyödykkeitä, joten niiden hintatasolla on suuri merkitys erityisesti pienituloisille kotitalouksille. Ruuan arvonlisäverokannan laskeminen on nähty keinona alentaa elintarvikkeiden hintaa. Arvonlisäverotuksen keventämistä on perusteltu oikeudenmukaisuus ja tulonjakoperustein, koska elintarvikkeiden arvonlisäveron alennuksesta hyötyisivät suhteessa eniten pieni ja keskituloiset: mitä pienemmät tulot, sitä suurempi osuus niistä menee elintarvikkeisiin. Elintarvikkeiden arvonlisävero korotettiin meillä valtiontaloudellisista syistä 17 %:in liittyessämme Euroopan unionin (EU) jäseneksi. Tämä arvonlisäverotuksen taso oli tarkoitettu tilapäiseksi ja alun perin sovellettavaksi vuoden 1997 loppuun saakka. Tämä taso on kuitenkin jäänyt toistaiseksi voimaan valtiontaloudellisista syistä. Kiristyvän kansainvälisen verokilpailun oloissa elintarvikkeiden arvonlisäverotusta voi pitää hyvänä tapana kerätä valtiolle verotuloja, sillä elintarvikkeet ovat välttämättömyyshyödykkeitä. Keskustan puoluekokouksen kannanotossa vuonna 2002 pidettiin elintarvikkeiden arvonlisäverotuksen alentamista yhtenä veropoliittisena tavoitteena vaalikaudella Tämän hallituksen aikana veronkevennysvara on työllisyyssyistä käytetty työhön kohdistuvan verotuksen keventämiseen. Tehtyjä veronkevennyksiä on arvosteltu siitä, että niistä eivät hyödy kaikki kuten tulonsiirtojen tai pienten eläkkeiden varassa elävät ihmiset. On kuitenkin muistettava, että hallitus on tällä vaalikaudella parantanut useita tulonsiirtoja, mikä on helpottanut pienituloisten lapsiperheiden, eläkeläisten ja opiskelijoiden asemaa. Keskustan eduskuntaryhmä on perustanut ruuan arvonlisäverotuksen keventämisen vaikutuksia selvittävän työryhmän. Työryhmän tavoitteena on tulevia vaalikausia ajatellen löytää ratkaisuja, kuinka veronkevennyksistä hyötyisivät myös pienituloiset tai löytää muita tapoja pienituloisten aseman parantamiseen. Työryhmä selvittää tästä näkökulmasta erityisesti elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamista. Työryhmä on kuullut lukuisia asiantuntijoita mm. valtionvarainministeriöstä, Suomen elintarviketyöläisten liitosta, Elintarviketeollisuusliitosta ja Suomen kaupan liitosta sekä Pellervon taloudellisesta tutkimuslaitoksesta. 2

3 Elintarvikeketju tärkeä kansantaloudelle Elintarviketalouden perusta on maa ja puutarhatalouden tuotannossa ja jalostuksessa. Kotimaisen alkutuotannon bruttoarvo on noin 4 miljardia euroa. Suomen pohjoinen sijainti ja pitkät etäisyydet nostavat elintarviketalouden tuotantokustannuksia. Vuoden 2004 tilastojen perusteella elintarviketeollisuus oli Suomen neljänneksi suurin teollisuudenala tuotannon jalostusarvolla mitattuna. Elintarviketeollisuuden tuotannon bruttoarvo oli vuonna 2004 noin 8,6 miljardia euroa, mikä on lähes kahdeksan prosenttia koko teollisuustuotannon bruttoarvosta. Koko elintarvikeketju työllistää noin henkilöä, eli noin 13 prosenttia koko työllisestä työvoimasta. Pohjoismaissa elintarvikkeiden hinnat korkeita Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksessa vuodelta 2004, jossa selvitettiin elintarvikkeiden hintaerojen syitä Euroopan maiden välillä. Suomessa todettiin olevan korkeammat elintarvikkeiden kuluttajahinnat kuin niiden ominaisuuksien perusteella voisi olettaa. Toisaalta elintarvikkeiden verottomat hinnat ovat Suomessa alhaisemmat kuin voitiin olettaa. Kuluttajatutkimuskeskus arvioi Suomen elintarvikesektorin kilpailullisuuden olevan kohtuullisen hyvän. Tämän tutkimuksen mukaan elintarvikkeiden arvonlisäveron lasku ei todennäköisesti merkittävästi laskisi elintarvikkeiden hintoja Suomessa ainakaan pysyvästi. Tutkimuksen mukaan pääsyyt elintarvikkeiden hintaeroille ovat työvoimakustannukset, maan koko, tuoteryhmän kulutusosuus sekä maan avoimuus ulkomaiselle kilpailulle. Vuonna 2005 valmistuneen yhteispohjoismaisen kilpailuvirastojen selvityksen mukaan elintarvikkeiden hinnat ovat Pohjoismaissa korkeammat kuin vanhoissa EU maissa. Suomessa elintarvikkeiden verottomat hinnat ovat noin 10 prosenttia korkeammat kuin vanhoissa EU maissa. Verollisissa hinnoissa hintaero on suurempi. Selvityksen mukaan elintarvikkeiden hinnat ovat kuitenkin lähestymässä toisiaan, koska hintojen nousuvauhti on ollut Pohjoismaissa verkkaisempaa. Elintarvikkeiden valikoima on Pohjoismaissa pienempi kuin esimerkiksi Ranskassa. Suomessa valikoima on muita Pohjoismaita laajempi. Tuotetarjonnalla arvioidaan olevan myös vaikutusta hintatasoon. Tämän selvityksen mukaan kaupan ja elintarvikesektorin keskittymisen vuoksi kilpailu ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Työryhmä arvioi, että elintarvikkeiden korkean hintaa selittää myös se, että tiukka elintarvikevalvonta sekä elintarvikkeiden turvallisuus ja niiden puhtaus. Arvonlisäverotuksen nykytilanne Suomessa ja muualla EU:ssa Arvonlisävero on yleinen kulutusvero, joka kohdistuu lähes kaikkien tavaroiden ja palvelujen kulutukseen. Arvonlisävero on välillinen vero, joka on tarkoitettu kuluttajien maksettavaksi. Yleinen arvonlisäverokanta on ollut Suomessa 22 prosenttia arvonlisäveron voimaan tulosta ( ) lähtien. Tällä hetkellä Suomen yleinen arvonlisäverokanta on Euroopan unionin jäsenmaiden kolmanneksi korkein. 3

4 Suomessa elintarvikkeiden verokanta on 17 %. Suomen elintarvikkeiden verokanta on vanhojen jäsenmaiden keskiarvon yläpuolella. Monissa EU:n uusissa jäsenmaissa elintarvikkeiden arvonlisäverokanta on korkeampi kuin Suomessa. Erityisesti Pohjoismaissa on korkeat yleiset verokannat ja korkea elintarvikkeiden arvonlisävero. Kaikissa EU:n jäsenmaissa elintarvikkeiden arvonlisäverokantaa ei ole erotettu yleisestä arvonlisäverokannasta. Arvonlisäverotuksen yleiset verokannat ovat yhtenäistyneet EU:n jäsenmaissa. Viime vuosina arvonlisäverokantoja on nostettu useissa EU maissa ja yleisen arvonlisäverokannan keskiarvo lähestyy 20 prosenttia. Elintarvikkeiden verokannoissa hajonta on suurempaa kuin yleisissä verokannoissa. Taulukko 1 Yleiset ja elintarvikkeiden arvonlisäverokannat, tilanne Jäsenvaltio Yleinen arvonlisävero % Elintarvikkeet % Alankomaat 19 6 Belgia 21 6;12; 21 Luxemburg 15 3 Irlanti 21 0; 4,4; 13,5 Iso Britannia 17,5 0; 17,5 Italia 20 4; 10 Kreikka 19 9 Espanja 16 4; 7 Portugali 21 5; 12 Ranska 19,6 5,5; 19,6 Saksa 16 7;16 Itävalta Ruotsi 25 12; 25 Suomi Tanska Viro Latvia 18 18; 5 Liettua 18 5; 18 Puola 22 3; 7 Tsekki 19 5 Slovakia Unkari Slovenia 20 8,5 Kypros 15 0; 5; 15 Malta 18 0 Keskiarvo % 19,56 8,2* * keskiarvo on laskettu pääsääntöisesti sovellettavista verokannoista. Poikkeukset eri maissa koskevat esimerkiksi keksien tai virvoitusjuomien kaltaisia elintarvikkeita. Kevennys lisäisi verotuksen oikeudenmukaisuutta Kilpailuviraston mukaan Suomessa elintarvikkeiden osuus kotitalouksien kokonaiskulutuksesta oli vuonna 2003 keskimäärin 12,8 prosenttia. Vuonna 1993 osuus oli 17,3 prosenttia ja vuonna 1998 osuus oli 13.2 prosenttia. Vuonna 2003 elintarvikkeiden kulutuksen osuus kokonaiskulutuksesta vanhoissa EU maissa se oli keskimäärin 13,1 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksista eläkeläisten, työttömien ja maanviljelijöiden kulutuksesta menee keskimääräistä suurempi osa (noin 16 %) elintarvikkeisiin. 4

5 Ruuan hinnan lasku ei juuri lisää ruuan kulutusta sen hinnan laskiessa, koska elintarvikkeiden kysyntä on melko joustamatonta. Joustoissa on tuoteryhmäkohtaisia eroja. Tämän vuoksi lisääntynyt ostovoima käytetään joko muuhun kulutukseen tai säästämiseen. Voidaan olettaa, että elintarvikkeiden arvonlisäverotuksen alentaminen parantaa pienituloisten toimeentuloa elintarvikkeiden hintojen laskiessa. Pellervon taloudellisessa tutkimuslaitoksessa (PTT) on käynnistynyt tutkimus elintarvikkeiden arvonlisäveron alennuksen vaikutuksista. Tutkimus valmistuu vuoden 2006 loppuun mennessä. PTT:n mukaan alustavasti voidaan arvioida, että vähintään 2/3 alv:n muutoksesta välittyy kuluttajahintoihin (0,4 0,8). Tämä arvio on peräisin materiaalista, joka koskee vanhoissa EU:n jäsenmaissa vuosina tehtyjen arvonlisäverotuksen muutoksien välittymistä hintoihin. Tämän mukaisesti voidaan olettaa, että elintarvikkeiden arvonlisäveron 5 prosenttiyksikön pudotus laskee ruuan ja ruokapalveluiden hintaa yli 3 %. Tätä voidaan pitää merkittävänä alennuksena ruuan hinnoissa. Elintarviketeollisuus ja vähittäiskauppa lupaavat, että he siirtävät alennuksen täysimääräisesti asiakkaille. Kuluttajaviranomaisten hintavertailusta näkee, tapahtuuko näin todellisuudessa ja onko muutos pysyvä. Talousneuvoston selvityksen mukaan arvonlisäveron alentamisen työllisyysvaikutuksia on pidetty pienempinä kuin esimerkiksi ansiotuloverotuksen tai sosiaaliturvamaksujen keventämisen vaikutuksia. Arvonlisäverotuksen keventämistä ei tämän vuoksi voisi perustella yksin sen työllisyysvaikutuksilla. Finanssipoliittisen liikkumavaran niukkuuden vuoksi on tehtävä valintoja eri veropoliittisten tavoitteiden välillä. Jos halutaan painottaa työn verotuksen keventämistä ja veronkevennysten työllisyysvaikutuksia, välillistä verotusta ei tulisi juuri keventää. Jos halutaan painottaa verotuksen oikeudenmukaisuutta, elintarvikkeiden arvonlisäverotuksen keventämisestä hyötyisivät myös ne, jotka eivät hyödy työn verotuksen keventämisestä. Tällä hallituskaudella työn verotuksen keventäminen ei ole kohdistunut kaikkiin tulonsiirtojen tai eläkkeiden varassa eläviin henkilöihin. Pieni ja keskituloisten verotusta on kevennetty ansiotulovähennyksen rajoja muuttamalla. Ansiotulovähennyksen voi tehdä ainoastaan työtuloista. Tuloverotaulukoihin tehdyt muutokset ovat koskeneet valtion tuloveroa maksavia eläkeläisiä, joten kevennykset eivät ole kohdistuneet kaikkiin eläkeläisiin. Työn verotusta on kevennetty tällä tavoin siksi, että on halutta painottaa veronkevennysten työllisyyttä edistäviä vaikutuksia. On muistettava myös, että tämän hallituskauden aikana on tehty useita parannuksia erilaisiin tulonsiirtoihin. Työryhmässä on myös keskusteltu siitä, tulisiko terveellisillä ja terveysvaikutteisilla elintarvikkeilla olla muita elintarvikkeita alhaisempi verotus. Työryhmän mielestä asiaa on syytä selvittää tulevaisuudessa, sillä ihmisiä tulee kannustaa huolehtimaan terveydestään. Kevennyksen valtiontaloudelliset vaikutukset Arvonlisäveron tuotoksi vuonna 2006 arvioidaan noin 12,5 miljardia euroa. Arvonlisäverotuksen tuoton arvioidaan olevan jopa hieman suurempi kuin tuloverotuksen, jonka tuotto on noin 12,2 miljardia. Tilastokeskuksen mukaan arvonlisäveron tuotto on vuonna 2005 ylittänyt ennusteet ja se on n. 13,7 miljardia euroa. Yleisen 22 % verokannan mukaan verotettavien osuus arvonlisäveron bruttokertymästä on noin 85 5

6 prosenttia eli 11 mrd. euroa. Tämä sisältää ruokapalvelut, joiden osuus arvioiden mukaan noin 0,5 mrd. euroa eli noin 4 %. Alennetun 17 % verokannan mukaan verotettavat eli elintarvikkeet ja rehuaineet muodostivat arvolisäveron bruttokertymästä noin 11 prosenttia (1,4 mrd. euroa). Yhden prosenttiyksikön alennus vähentää staattisesti laskien valtion verotuloja noin 82 miljoonaa euroa. Esimerkiksi viiden prosenttiyksikön alennus alentaisi verotuloja noin 410 miljoonaa euroa. Laskelmissa täytyy ottaa huomioon, että osa veronkevennyksistä palautuu takaisin kasvaneina verotuloina kevennysten dynaamisten vaikutusten vuoksi. Voidaan arvioida, että osa kevennyksen luomasta korkeammasta ostovoimasta siirtyy muuhun kulutukseen esimerkiksi palveluiden ostamiseen tai laadukkaampiin elintarvikkeisiin. Lisäksi ostovoiman kasvu voisi lisätä kaupan ja muiden sektoreiden työllisyyttä, mikä myös lisää verotuloja. Tämän vuoksi työryhmä arvioi, että merkittävä osa laskennallista verotulojen menetyksistä voidaan saada takaisin veronkevennysten dynaamisten vaikutusten vuoksi. Dynaamisten vaikutusten vuoksi alennuksen todellisen valtiontaloudellisen vaikutuksen arvioidaan olevan noin miljoonaa euroa. Johtopäätös: verotuksen oikeudenmukaisuutta parannettava elintarvikkeiden arvonlisäverotusta keventämällä Työryhmän mielestä Suomessa elintarvikkeiden arvonlisäverotusta on lähestytty lähinnä sen merkityksestä valtiontaloudelle ja sen yhteiskunnallista merkitystä ei ole juuri pohdittu. Keskustan eduskuntaryhmän työryhmä esittää, että elintarvikkeiden arvonlisäverotusta kevennettäisiin tulevalla vaalikaudella prosenttiin, mikä olisi edelleen EU:n keskiarvon yläpuolella. Tämä on perusteltua siksi, että arvonlisäverotuksen kevennys lisäisi yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, sillä nykyisen ja edellisten hallitusten tekemät tuloveronkevennykset eivät ole hyödyttäneet kaikkia suomalaisia. Elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisesta hyötyisivät erityisesti pienituloiset. Arvonlisäveronkeventämistä pidetään perusteltuna sen vuoksi, että sen arvioidaan välittyvän merkittäviltä osin elintarvikkeiden hintoihin. Viranomaisten tulee myös seurata, että elintarvikkeiden hintakehitystä, ettei niiden hintoja koroteta alennuksen jälkeen perusteettomasti. 6

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Anniskelun alamäki jatkuu 17.11.2017 Eduskunnan verojaosto Timo Lappi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Helmikuu 2015 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso ja sen kehitys Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n

Lisätiedot

Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin

Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin Alennettu arvonlisävero siirtäisi kulutusta ravintoloihin, lisäisi työllisyyttä 2 400 työpaikalla ja kansantalouden tuotosta 300 miljoonalla eurolla.

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Esityksen on tehnyt Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta EY julkisesti saatavilla olevan tilasto- ja tilinpäätöstiedon pohjalta vuonna 2017. Suomessa

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012

Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012 Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012 Elintarvikkeiden kuluttajahinnasta noin 40 % on veroja Erilaisten verojen osuus on noin 40% elintarvikkeiden kuluttajahinnasta: Kuluttajat maksavat elintarvikkeiden

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elokuu 2013 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011

Elintarvikkeiden hintataso ja hintojen kehitys 12.9.2011 ja hintojen kehitys Elintarvikkeiden kuluttajahinnat Suhteessa maan yleiseen hintatasoon on elintarvikkeiden hinta Suomessa Euroopan alhaisimpia. Arvonlisäverottomilla hinnoilla laskettuna elintarvikkeiden

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI?

Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? Verot, palkat ja kehysriihi VEROTUS JA VALTIONTALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? 1 HALLITUKSEN PUOLIVÄLITARKASTELUN JA KEHYSRIIHEN NÄKYMISTÄ 1) Kehysriihi ja valtiontalous 2) Kohtuullinen verotus tukemaan

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006 Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 Kuvio 1. Markkinatasapaino ennen verotusta Hinta Hinta ennen veroa Kuluttajan ylijäämä Tuottajan ylijäämä Tarjonta Kysyntä 2 Tuotanto ennen veroa Määrä

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU

VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään

Lisätiedot

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? 1. Kivennäisvesien kulutus on Suomessa EU-maiden matalin. Suomessa kulutetaan keskimäärin 18 litraa pullotettua vettä henkilöä kohden vuodessa. 2. Vuonna

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2009

Suomi työn verottajana 2009 Kansainvälinen palkkaverovertailu työn verottajana 9 Tutkimuksen maat 18 maata: Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa,, Sveitsi,

Lisätiedot

Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014

Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014 Palkat, voitot, tulonjako ja niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 1.2.2014 1 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes 3. neljännes 1. neljännes

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v) Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Verot, raami ja talouskriisi VEROTUS JA JULKINEN TALOUS

Verot, raami ja talouskriisi VEROTUS JA JULKINEN TALOUS Verot, raami ja talouskriisi VEROTUS JA JULKINEN TALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? 1 Teemu Lehtinen 1.12.2011 KEVÄÄLLÄ ODOTTAVIEN VERO- JA TALOUSLINJAUSTEN NÄKYMISTÄ 1) Talouskriisi, maaliskuun kehysriihi

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Tausta Integroituneet markkinat Markkinasignaalit maailmalta kansainvälisten markkinoiden tarjonta ja kysyntä tuonti

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2010

Suomi työn verottajana 2010 Kansainvälinen palkkaverovertailu työn verottajana 21 Kansainvälinen palkkaverovertailu 21 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Arvonlisäverotusta on kehitettävä yritysten kasvua kannustavaksi

Arvonlisäverotusta on kehitettävä yritysten kasvua kannustavaksi Arvonlisäverotusta on kehitettävä yritysten kasvua kannustavaksi Arvonlisäverotuksen kehittäminen kasvuun kannustavaksi on aloitettava heti 1. Arvonlisäverollisen liikevaihdon alaraja on nostettava 35

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 11-12 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan työlliset 1 298 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 55 % 31 % Vähittäiskauppa Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus.

Lisätiedot

Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013

Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 Hallituksen budjettiesitys ja kunnat Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 1 0-200 -400 Hallitusohjelman, kehysriihen 22.3.2012 ja kehysriihen 21.3.2013 päätösten vaikutus kunnan

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa

Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa Rahankäyttö vaatteisiin & jalkineisiin ja kodintekstiileihin eri Euroopan maissa / sisältö Vaatteet & jalkineet Rahankäyttö

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

HE 114/2008 vp. ja rehuihin sovellettava verokanta alennetaan sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2009.

HE 114/2008 vp. ja rehuihin sovellettava verokanta alennetaan sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2009. HE 114/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia siten, että elintarvikkeisiin

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA Verot, menot ja velka JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA - VALTION MENOT 2012-2015 - VEROTUKSEN TASO 1 Ruotsi Bulgaria Suomi Viro Malta Luxemburg Unkari Itävalta Saksa Tanska Italia Belgia Alankomaat Slovenia

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Ruokamenot kuluttajan arjessa

Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015

VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015 Verotus tällä ja ensi vaalikaudella VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015 1 SEURAAVA VEROUUDISTUS - VALTIOVARAINMINISTERIÖ ASETTI VEROTUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN Tähtäin on

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Hallituksen esityksellä uudeksi alkoholilaiksi on positiivinen kansantaloudellinen vaikutus koko panimoalan arvoketjuun

Lisätiedot

R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i s s a E l o k u u

R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i s s a E l o k u u R u u a n h intakehitys ja h intataso Su o m e ssa ja R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i s s a 2 0 1 0 2019 E l o k u u S e l v i t y k s e n o n t e h n y t I l k k a L e h t i n e n P ä i v i

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995-2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto, Liisa-Maria Palomäki, Marja Riihelä (VATT), Heidi Nyman, Jukka Lampi, Jukka Appelqvist ja Janne

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 07.2.2017 2016/0231(COD) TARKISTUKSET 269-283 Mietintöluonnos Gerben-Jan Gerbrandy (PE592.423v02-00)

Lisätiedot

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Antti Ruhanen Puheenjohtaja Autotuojat ry 25.6.2015 1 Autotuojat ry Perustettu 1925, nykyinen nimi vuodesta 1955 Edustaa käytännössä 100 % Suomen

Lisätiedot

R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i ssa 2010 T o u kokuu 2019

R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i ssa 2010 T o u kokuu 2019 R u u a n h intakehitys ja h intataso Su o m e ssa ja R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i ssa 2010 T o u kokuu 2019 S e l v i t y k s e n o n t e h n y t I l k k a L e h t i n e n P ä i v i t t

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017 Julkaisuvapaa klo 6. Kansainvälinen palkkaverovertailu 217 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

TU-91.1001 Läsnäoloharjoitukset 1 VEROTUS

TU-91.1001 Läsnäoloharjoitukset 1 VEROTUS TU-91.1001 Läsnäoloharjoitukset 1 VEROTUS 1 1. Miten raskas on suomalainen tuloverotus kansainvälisesti verrattuna? Tutustu mm. Veronmaksajien keskusliiton viimeisimpään kansainväliseen palkkaverovertailuun

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Kaupan indikaattorit Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Tammikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Kokonaisindeksi

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2008

Suomi työn verottajana 2008 Kansainvälinen palkkaverovertailu Suomi työn verottajana 28 Kansainvälinen palkkaverovertailu 28 Tutkimuksen maat Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada,

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

Virvoitusjuomavero 7 pointtia

Virvoitusjuomavero 7 pointtia Virvoitusjuomavero 7 pointtia. Virvoitusjuomia kulutetaan Suomessa 53 litraa asukasta kohden. Se on alle puolet Saksan kulutuksesta ja merkittävästi vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa. Kivennäisvesien

Lisätiedot

Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden

Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden valossa Euroopan talouskriisi ja elinolot Tilastokeskus, 11.3.2012 Hannele Sauli Kaisa-Mari Okkonen Kotitalouksien reaalitulokehitys kriisimaissa ja Itä- Euroopassa

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2018

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2018 Kansainvälinen palkkaverovertailu 18 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Ranska Saksa Sveitsi Euroopan ulkopuolelta Australia Japani Kanada USA

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson Finanssipolitiikka EU:ssa Finanssineuvos Marketta Henriksson Perussopimus asettaa rajat Julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saa ylittää kolmea prosenttia Julkisen velan suhde

Lisätiedot

ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009

ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009 Verot, tulot ja ostovoima ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009 1 TAUSTA: HALLITUKSEN LINJAAMAT KEVENNYKSET 1,1 mrd. + PUOLIVÄLIN TARKISTE Hallitusohjelman mukaan ansiotulojen verotusta kevennetään

Lisätiedot

Lihasektorin hintarakenteet

Lihasektorin hintarakenteet Lihasektorin hintarakenteet Ruokamarkkinoiden toimivuus ja elintarvikkeiden hinnanmuodostus Suomessa tutkimushanke Tiedotustilaisuus 10.6.2014 Jyrki Niemi, Ari Peltoniemi, Kyösti Arovuori Tutkimushanke:

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011 Kansainvälinen palkkaverovertailu 11 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008 Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita Tilastokeskus-päivä 4.11.28 Kaksi näkökulmaa suomalaisen hyvinvoinnin haasteista 1) Väestön ikääntymisen seuraukset :! Talouskasvun hidastuminen, kun työikäinen väestö

Lisätiedot

Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto

Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Rahoituksen tarkastelussa kolme tasoa 1. Rahoitustapa Miten sosiaali-

Lisätiedot

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Energiateollisuus ry. Syysseminaari

Energiateollisuus ry. Syysseminaari Energiateollisuus ry Syysseminaari Juha Naukkarinen Kotitaloussähkön hinnan muodostus 30 snt/kwh 25 20 15 10 5 0 Bulgaria Viro Liettua Romania Kreikka Latvia Kroatia Turkki Ranska Suomi 2009 Puola Slovenia

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Elintarvikkeiden hinnanmuodostus ja markkinoiden toimivuus

Elintarvikkeiden hinnanmuodostus ja markkinoiden toimivuus Elintarvikkeiden hinnanmuodostus ja markkinoiden toimivuus Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA Myymälä-messut 17.3.2010 1 Projektin tavoite -Rahoittaja: työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) -Tutkijaryhmä:

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta

Ajankohtaista verotuksesta Ajankohtaista verotuksesta Konsultit 2HPO 1 Reaaliset käytettävissä olevat tulot desiileissä ja ylimmässä prosentissa Lähde: VATT 2 Bruttotulojen koostumuksen kehitys Lähde: VATT 3 Bruttotulojen koostumus

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen

Lisätiedot

Kotitalouksien velkaantuneisuus. Elina Salminen, Analyytikko

Kotitalouksien velkaantuneisuus. Elina Salminen, Analyytikko Kotitalouksien velkaantuneisuus Elina Salminen, Analyytikko 19.4.2017 Lähde: Macrobond Kotitalouksien velkaantumisasteen kehitys maltillista 150 % % 12,5 125 10,0 7,5 100 5,0 75 2,5 50 0,0 25-2,5 0 2000

Lisätiedot

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin IP/07/1919 Bryssel 13. joulukuuta 2007 Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän ja kohdentavat sen paremmin Euroopan komission viimeisin valtiontukien tulostaulu osoittaa

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot