Tanjan ja Jannen kotiin Varejoelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tanjan ja Jannen kotiin Varejoelle"

Transkriptio

1 Kirkkolaivaa ei jaeta automaattisesti jos postiluukussa on ilmaisjakelulehtien kielto. Lehden saa silloin osoitteellisena ilmoittamalla osoitteensa oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon. K e m i -To r n i o n r o v a s t i k u n n a n s e u r a k u n t i e n l e h t i N o Länsi-Pohjan vuoden ensimmäinen vauva Tanjan ja Jannen kotiin Varejoelle - Ei lapsia suunnitella vuodenvaihteeseen. Lapset tulevat, kun ovat tullakseen, naurahtivat Tanja Juntikka ja Janne Heiskari Tervolan Varejoella. Heille syntyi heti vuoden vaihtumisen jälkeen kello 1.22 Länsi-Pohjan keskussairaalan vuoden ensimmäinen vauva. Pojalla oli painoa grammaa ja pituutta 52 senttiä. Ihan uutta vuodenvaihteen synnytys ei perheelle ollut, sillä tulokkaan isoveli Eino putkahti maailmaan kolme vuotta sitten tammikuun kolmantena päivänä. Perheessä on myös vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen Mauno, joka on jo osoittanut lievää harmistustaan menetettyään perheen kuopuksen paikan. Tanjan ja Jannen nuori perhe asuu kaupunkilaisittain katsoen hieman syrjässä Tervolan Varejoella Petäjämaantien varrella. Ympäriltä löytyy sotien jälkeisen ajan asutushistorian tunnettuja paikkoja, kuten Sivakkajoki, Varajärvi ja Kätkävaara. Kantatietä 929 pohjoiseen puskien kulkija törmää aikoinaan Muurolan ja Aavasaksan yhdistävään kulkuväylään. Tervolan kuntakeskukseen matkaa kertyy vastakkaiseen suuntaan 15 kilometriä. avustajatoimintahanketta hallinnoi Tornion Sairaskotisäätiö. Yhtenä vaihtoehtona Tanjalla saattaa tulevaisuudessa olla yrityspohjainen avustustyö. Sen myötä työ säilyisi lähellä kotia, vaikka yrittäjyys sinänsä ei olekaan päällimmäinen vaihtoehto. Tanja Juntikan ja Janne Heiskarin kolmas poika on osoittautunut helpoksi lapseksi, jolle uni maistuu isän sylissä vierailijoista välittämättä. Hyvinkäältä Varejoelle Janne on puolestaan ottanut leipänsä kaivinkoneen kuljettajana. Työ on miestä kuljettanut ympäri maakuntaa, jopa Ruotsin puolellekin. Janne on itseoppinut konekuski, sillä ammattiopinnot suuntautuivat sähköpuolelle. Uskoa töiden riittämiseen on, vaikka talvikuukaudet ovat hiljaisempia. Tanja ja Janne tekivät aikoinaan radikaalin muutoksen, kun vaihtoivat Hyvinkään rivitaloasuntonsa Varejoen asutustilaan. - Olin Helsingissä pari vuotta töissä, joten muutto ei kaduta. Kyllä minä Varejoella paremmin viihdyn, sanoo Tervolasta kotoisin oleva Janne. Vaan ei Tanjakaan kotiseudulleen Hyvinkäälle kaipaa. - En muuttaisi millään takaisin. Täällä on paljon enemmän minulle sopivaa touhua. Minua ei kaupoissa koluaminen kiinnosta. Ihan tuntematon ei Tervola Tanjallekaan muuttopäätöstä tehtäessä ollut, sillä hänellä on mummola Tervolan Ylipaakkolassa. (PV) Sotaveteraanien avustajana Viitisen vuotta sitten Janne ja Tanja ostivat kodikseen kesäkäytössä olleen asutustilan päärakennuksen. Maanviljelys ei ainakaan vielä kuulu Jannen suunnitelmiin. Tanja saattaisi kyllä siihenkin valintaan suostua, vaan aika näyttää. Nyt kosketus maatalouteen on jäänyt muutaman lampaan varaan. Kokiksi kouluttautunut Tanja on työskennellyt sotaveteraanien kotiavustajana lähinnä Tervolassa. Työ on osa valtakunnallista avustajatoimintaa, joka on kohdennettu sotiemme veteraaneille sekä heidän puolisoilleen ja leskilleen. Lapin 1.1. klo 1.22 Kemi-Tornio rovastikunnan alueella ensimmäinen vuoden 2014 vauva syntyi Tanja Juntikan ja Janne Heiskarin perheeseen Varejoelle. Isoveli Eino oli innolla vauvaa esittelemässä, kun taas perheen keskimmäinen Mauno viihtyi päiväunillaan. Kemi Keminmaa simo tervola tornio YLItornio Ismo ja Inkeri laulattavat laitoksissa SIVU 4 Jääkärikämpän puhutteleva Tuomashartaus SIVU 8 Diakonissa Riitta-Liisa Palovaara siunataan virkaansa SIVU 5 Valtuusto linjasi kiinteistöjen tulevaisuutta SIVU 11 Myös Torniossa arvioidaan kiinteistömenoja SIVU 6 Naisen arvo, arvon tasajako naisten illassa SIVU 10 Kirkolliset SIVUT 4-5 Kirkolliset SIVUT 8-9 Kirkolliset SIVU 10 Kirkolliset SIVU 11 Kirkolliset SIVUT 6-7 Kirkolliset SIVU 10

2 S ana sunnuntaiksi sunnuntai loppiaisesta Kasteen lahja Sunnuntain aiheena on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Liturginen väri: Valkoinen Alkuvirsiä: 215 Oi armon merta ihmeellistä 233 Oi Isä, Poika, Henki Herran Päivän virsiä: 214 Kun kasteen Jordan-virrassa 217 Täynnä kiitosta ja hämmästystä 219 Kasteen kirkas vesi on 442 Herran ristin kantajiksi 495 Taivaan Isä, nostit minut Päivän psalmi: Ps. 89: 19 22, lukukappale: Jes. 61: lukukappale: Ap. t. 8:26 40 Evankeliumi: Joh. 1: sunnuntai loppiaisesta Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa Hartaus Mitä joulusta jää jäljelle? n Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. (Matteuksen evankeliumi 2:9-11.) Maanantaina vietetty loppiainen päättää perinteisesti joulun ja uudenvuodenvaihteen juhla-ajan. Koululaiset palaavat kouluun loman jälkeen, samoin monilla muillakin paluu arkeen on juhlan jälkeen edessä. Mitä joulusta sitten jää jäljelle kärsineen kuusen, parin liikakilon ja lahjapakkausvuoren lisäksi? Loppiaisena muistelemme tietäjiä, jotka tähden johtamina tulivat etsimään syntynyttä kuningasta. Heidän toimintansa kertoo meille, miten joulun sanoma voi olla osa elämäämme myös pyhien mentyä. Avainsanat ovat saapuminen ja palaaminen. Matteuksen evankeliumin toisesta luvusta luemme, kuinka tietäjät nähtyään tähden nousevan taivaalle lähtivät liikkeelle. Lopulta he saapuivat Betlehemiin, josta he löysivät Jeesuslapsen. Kristillistä uskoa ei voi olla olemassa ilman Jeesusta, siksi hänen luoksensa saapuminen tietäjien tavoin on uskolle välttämätöntä. Tänään voimme saapua Jeesuksen luo siellä, missä tutkitaan Raamatun sanaa, rukoillaan, eletään uskovien ja sakramenttien yhteydessä. Hyvä mahdollisuus tähän Jeesuksen luo saapumiseen tarjoutuu esimerkiksi seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa. Kristityn elämä ei ole vetäytymistä johonkin, pois arjesta. Kristitty on kutsuttu palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiään omilla lahjoillaan keskellä elämää. Tätä palvelemista tietäjät toteuttivat palaamalla. Saatuaan kumartaa Jeesus-lasta, tietäjät palasivat takaisin omaan maahansa. Kotimatkalle heidän ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin, vaan he saivat kotiin viemisiksi ilosanoman kerrottavaksi muillekin. He olivat saaneet nähdä Vapahtajan syntyneen myös heille, ei vain joillekin toisille. Usko Jeesukseen omana Vapahtajana, omien syntien sovittajana synnyttää haluan todistaa tästä ihmeestä muillekin. Ville Väkeväinen Kirjoittaja on Simon vt. kirkkoherra Kaanan häitä kuvaava teksti oli aikoinaan yksi loppiaisen aiheista. Kun kertomus tietäjistä liitettiin keskiajalla loppiaiseen, evankeliumiteksti Kaanan häistä sijoitettiin toiseen loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin. Näin kirkkovuodessa siirrytään Jeesuksen lapsuudesta hänen julkisen toimintansa alkuun. Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja. Liturginen väri: Vihreä Alkuvirsiä: 199 Nyt kiittäkää! On Herra hyvä 340 Herrasta veisaa kieleni Päivän virsiä: 367 On autuasta Jeesukseen 345 Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää 175 Seurakunta koolla on Päivän psalmi: Ps. 105: 2 5, lukukappale: 2. Moos. 17: lukukappale: Ilm. 22:16 17 Evankeliumi: Joh. 4:5 26 Ikuinen Isä. Sinä ilmoitit Jeesuksen rakkaaksi Pojaksesi Jordanin kasteessa. Auta meitä Kristukseen kastettuja pysymään uskollisina kutsumuksellemme sinun lapsinasi. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, joka elää ja hallitsee sinun ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa nyt ja ikuisesti. Taivaallinen Isämme, me kiitämme sinua siitä, että olet lähettänyt Poikasi meidän ja koko maailman syntien sovitukseksi. Kiitos kasteesta, jossa meidät on liitetty hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa osallisuuteen. Kiitos Pyhän Henkesi uudistavasta työstä, kiitos ikuisen elämän toivosta. Anna meidän elää tästä valtakuntasi perinnöstä, jonka olemme saaneet pyhiesi joukossa. Me ylistämme sinua, Isä, Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta. Kirkkovuosi Voisivatko loppiaisen tietäjät olla esimerkki myös meille? n Loppiaisena kerrotaan kolmesta itämaan tietäjästä, jotka tulivat kunnioittamaan vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Luultavimmin nämä miehet olivat persialaisia tähtitieteilijöitä. Tarkkailemalla taivaankappaleiden liikkeitä he uskoivat voivansa selittää historian käännekohtia. He olivat nähneet poikkeuksellisen tähden nousevan taivaalle ja päättelivät, että merkittävä kuningas on syntynyt - kuka, sitä he eivät aluksi ymmärtäneet. Tarinassa on jännittäviä piirteitä: Tietäjät lähtevät matkaan. He kohtaavat kieron kuninkaan, Herodeksen, joka yrittää vakoilla heiltä tietoja ja suojella omaa valtaansa. Enkeli opettaa tietäjille vastavakoilun aakkosia. He oppivatkin pitämään salaisuuden sisällään ja onnistuvat eksyttämään viekkaan hallitsijan väärille jäljille. Tietäjät ovat rikkaita, mutta suurisydämisiä. Kun he huomaavat, että on kunnioittamisen aika, he epäröimättä avaavat kukkaroittensa nyörit ja jakavat kaikkein arvokkaimpia lahjoja. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Kertomus kiehtoo edelleen. Tiernapojissakin on yksi tietäjä, murjaanien kuningas. Espanjalainen maailma hurmaantuu joka vuosi, kun kolmen kuninkaan kulkueet vaeltavat loppiaisaattona kylien ja kaupunkien läpi. Joululahjat jaetaan vasta silloin, tietäjien esikuvan mukaan. Sanooko kertomus jotakin Jumalasta ja ihmisestä? Mietin sitä, mitä tietäjät oikein tekivät. Tietäjät näkivät, lähtivät, kysyivät ja kumarsivat. Tietäjät näkivät tähden, lähtivät liikkeelle, kysyivät neuvoa ja kumarsivat lasta. Voisivatko tietäjät olla esimerkki myös meille? Olisiko kristillinen usko tällaista: katsella avoimin silmin Jumalan luoman maailman kauneutta ja hyvyyttä. Lähteä liikkeelle, kohti pyhiä paikkoja ja kohti niitä ihmisiä, jotka on meille annettu. Kysellä ja ihmetellä Jumalan salaisuuksia ja hänen armoaan. Lopuksi ja kaiken aikaa: kumartua ja kunnioittaa Jumalaa, kiittää Häntä, jolta kaikki hyvä tulee. Parhaimmillaan tällä tiellä voi käydä niin kuin tietäjille, kun heidät valtasi suuri ilo. Eero Huovinen Eläkkeellä oleva piispa Eero Huovinen kirjoittaa kirkkovuoden juhlapyhistä. Loppiaista vietettiin viime maanantaina 6. tammikuuta. KIRKKOLAIVA Kemi-Tornion rovastikunnan kuuden seurakunnan lehti. Osoitteeton tilaus joka kotiin 20. vuosikerta Päätoimittaja Yrjö Haapala , yrjo.haapala@evl.fi Netissä: Kaikki aineisto lehteen sähköpostilla: soile.koivisto@tornionlaakso.net P Fax Alkkulanraitti 48, Ylitornio Toimittaja: Paavo Vänninen Kemi , paavo.vanninen@pp.inet.fi Toimitussihteeri: Tuomo Korteniemi , tuomo.korteniemi@gmail.com Kustantaja: Privat-Medi Oy Painatus: Suomalainen Kirjapaino Oy, Kajaani Jakelu: Itella ja Kaupunkilehti Kemi-Tornio Ilmestyy torstaisin joka toinen viikko Seuraava numero torstaina

3 ääkirjoitus Tiedotuksen voima n Vuoden vaihteen aikaan on tapana tarkastella muutoksia, joita on tapahtunut päättyneen vuoden aikana. Muutoksia mitataan monista asioista. Seurakuntien osalta kiinnostavimpia ovat tilastot jäsenmääristä. Uuden vuoden alkaessa on kirkoissa vanhastaan tapana lukea vuodenvaihteen tilastoja. Niissä kerrotaan kastettujen, kuolleiden, vihittyjen ja eronneiden määriä. Tilasto kertoo myös jäsenmäärän muutokset. Tässä vuodenvaihteessa uudesta tietojärjestelmästä ei saatu tarkkoja tilastoja. Kaikki jäsenet ovat toki tallella, mutta muutostilastoja ei saatu ajoissa. Siksi tässä Kirkkolaivan numerossakaan ei ole niitä. Vakaa aikomus on saada ne seuraavaan numeroon. Edellä kuvattu ongelma ei kuitenkaan ole suurin. Varsinainen ongelma on totuudessa pysyminen. Joillakin tahoilla on tarkoitushakuinen tyyli joko liioitella tai pienennellä lukuja. Asiaan on kiinnittänyt huomiota kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo. Kyse on eroakirkosta.fi -internetsivustosta. Kyseinen toimija on hyvin ahkerasti informoinut kirkosta sivuston kautta eronneiden määriä. Sivuston toiminta on herättänyt muutenkin huomiota. Kerrotaan, että joku piispakin olisi eronnut kirkosta kyseisen sivuston kautta. Eroaminen kun ei ainakaan jossain vaiheessa edellyttänyt henkilöllisyyden vahvistamista. Sivuston tarkoitushakuisuus tulee ilmi sen toiminnassa loppuvuoden aikana. Muutamaa päivää ennen viime vuoden loppua eroakirkosta.fi julkaisi tiedotteen kirkosta eronneiden määrästä. Jukka Keskitalo tulkitsee sivuston tarkoitusperiä: Tiedotteen sisällöllinen ja ajoituksellinen pointti oli se, että siinä ennakoitiin vuoden neljälle viimeiselle päivälle erovyöryä. Tiedotteen lähettäjien logiikka kulki näin: Kun saadaan kaikissa medioissa läpi mielikuva, että viimeisinä päivinä erotaan vilkkaasti, vyöry vain vahvistuu, jolloin erotaan entistä enemmän. Suomalainen media nielaisi koukun matoineen päivineen. Lähes kaikissa lehdissä ja sähköisissä viestimissä tiedote meni läpi suurin piirtein sanasta sanaan. Tiedotuksen oleellinen piirre tulisi olla totuus. Journalistin ohjeissa sanotaan: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus. Viime vuoden lopussa lähes kaikki tiedotusvälineet jättivät huomioimatta tämän ohjeen. Kirkosta eronneiden määrä on suuri. Se on tosiasia, jota ei voi kieltää. Toki kirkkoon liittyneiden määrä on myös huomattava. Tarkat luvut selviävät aikanaan, niin myös tarkoitushakuisen tiedotuksen vaikutus. Jeesus ei tietenkään varsinaisesti opeta tiedotuksesta, mutta jollakin tapaa hänen ohjeensa sopii aiheeseen: Olkoon teidän puheenne: On, on, tahi: ei, ei. Mitä siihen lisätään, se on pahasta. Yrjö Haapala Kirjoittaja on Keminmaan kirkkoherra ja Kirkkolaivan päätoimittaja Työaloilta Kinkerit alkavat Ylitorniolla n Tammikuussa aloitamme Ylitorniolla vuotuisen kinkerikierroksen. Lähes joka vuosi jollain kylällä nousee kysymys, mitä kinkerit oikein ovat ja miksi niitä pidetään. Aiheellinen kysymys. Kinkerit näyttää olevan outo tapahtuma myös osalle papisto. Omien kirkkoherravuosieni aikana Ylitorniollakin on ollut monta seurakuntapastoria, jotka ovat olleet ensimmäistä kertaa elämässään kinkereillä Ylitorniolla. Kaikkitietävä nettitietosanakirja wikipedia tietää sekin kinkereistä seuraavaa: Kinkerit olivat rippikoulua edeltänyt opetustapahtuma Suomen maaseutualueilla. Kinkereillä opeteltiin muun muassa lukemaan ja luettiin katekismusta sekä Raamattua. Opettajana toimi usein pappi tai lukkari. Yleisesti kinkereitä järjestettiin kansakoulujen yleistymiseen asti. Nykyään niitä järjestetään edelleen maaseudulla. Kaupungeissa kinkeritoiminta on hiipunut. Paikallisesti niillä on edelleen merkitystä sosiaalisina tilaisuuksina sekä seurakunnan toiminnan ja toimihenkilöiden esittelytilaisuuksina. Kinkereitä järjestettiin vuonna 2005 noin Maaseudulla on edelleen seurakuntia, jotka on jaettu kinkeripiireihin, usein kylittäin. Kinkerit järjestestetään piireittäin kouluilla, seurakunnan tiloissa ja kodeissa. Entisaikaan kinkerit järjestettiin useimmiten isoissa maataloissa, joiden kesken järjestämisvastuu vaihteli. Tilaisuuksissa oli uskonnollisen ohjelman lisäksi myös tarjoilua, jonka osalta esiintyi myös jonkinasteista kilpailua. Haluttiin näyttää mitä meidän tila pystyy tarjoamaan. Kinkerit-sana tulee muinaisruotsin sanasta, joka kirjoitettiin suunnilleen seuraavasti: gengiärdh tai gingerdh. Sillä tarkoitettiin ruokavaroja, jotka varattiin matkakestitykseksi esimerkiksi kuninkaalle tai piispalle. Pikkuhiljaa tuo ruotsin sana tuli tarkoittamaan tästä kehittynyttä vuotuista veroa. Samasta sanasta tulee myös Mikkelin Kenkäveron pappilan nimi. Kenkien kanssa tuolla nimellä ei ole mitään tekemistä, vaan ruotsin gengiärdh on kansan suussa vain vääntynyt samalta kuulostavaksi kengäksi. Selitykseksi siihen vielä lisättiin tuo vero-sana, jotta suomenkielisetkin ymmärsivät, mistä on kysymys: kestitysverosta. Ylitorniolla kinkerit on viime vuosikymmenten aikana ollut vuotuisten opetusteemojen keskustelupaikka. Siellä on pohdittu Kateksimuksen kysymyksiä, Raamattua, lopunaikoja sekä elämää ja uskoa eri näkökulmista. Viime vuonna keskustelimme avioliiton onnesta ja karikoista. Tämän vuoden kinkeriteema on jumalanpalvelus. Teema liittyy siihen, että pyrimme uudistamaan jumalanpalveluksen valmistelua ja toteuttamista siten, että seurakuntalaisten tarpeet ja osaaminen tulisivat paremmin huomioitua. Tällaisesta prosessista on hyviä kokemuksia aivan läheltä Tervolasta. Kinkerikeskusteluun voi valmistautua miettimällä omia hyviä jumalanpalveluskokemuksia ja omia odotuksia jumalanpalvelukselta. Kirjaamme niitä ylös jatkotyöstöä varten. Lisäksi kinkereillä toteutuvat ne asiat, joita Wikipediakin mainitsee nykykinkereille ominaisiksi. Papin näkökulmasta kinkerikierroksen tärkein asia on, että saa kohdata eri puolilla laajaa seurakuntaa asuvia seurakuntalaisia. Kinkerikeskusteluiden aikana keretään parantaa maailmaa lähellä ja kaukana. Ja näyttää siltä, että mitä kauempana kirkosta olemme, sitä antoisampia ja monipuolisempia nämä juttutuokiot ovat. Tervetuloa kinkereille. Matti Salminen Kirkkoon liittyminen ja siitä eroaminen oli vilkasta vuonna 2013 n Vuonna 2013 Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyi yli henkilöä, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tieto perustuu Väestörekisterikeskuksen ennakkotietoihin, joissa ei ole vuoden viimeisen päivän tietoja. Tarkistetut luvut saadaan kirkon jäsentietojärjestelmästä helmikuuhun mennessä. Kirkkoon liittyminen on ollut tasaisessa nousussa vuosittain. Vuonna 2012 kirkkoon liittyneiden määrä oli Kirkosta erosi mennessä henkilöä. Luku on keskimääräistä suurempi. Edellisvuonna kirkosta erosi noin henkilöä. Viime vuoden aikana kirkon jäseniksi kastettiin lasta ja kirkon jäseniä kuoli Vaikka luvut ovat alustavia, voidaan arvioida, että kirkkoon kuuluu nyt noin 75 prosenttia suomalaisista. - Liittyjien ja eroajien määrän kasvu kertoo siitä, että yhä useampi suomalainen punnitsee suhdettaan kirkkoon ja uskontoon. Tämä näkyy myös mediassa ja kulttuurissa, jossa uskonnolliset aiheet kiinnostavat entistä enemmän, toteaa tutkija Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskuksesta. Neljän miljoonan jäsenen kirkko on merkittävä yhteisö Espoon piispa Tapio Luoman mukaan erolukuihin keskittyvä uutisointi peittää helposti alleen sen hyvän, mitä kirkossa tehdään. Jäsenkehityksen seuraaminen on kuitenkin tärkeää, koska kirkko on kiinnostunut jäsenistään. - Kirkon olemukseen kuuluu yhteisöllisyys, ajatus siitä, että tarvitsemme toisiamme. Kirkko haluaa tarjota jäsenilleen mahdollisuuden elää lähellä toisiaan ja Jumalaa, Luoma sanoo. Kimmo Ketola muistuttaa, että kirkosta eroaminen ei useimmiten tarkoita voimakasta kirkkokielteisyyttä. - Monen suomalaisen kirkkosuhdetta voi luonnehtia jollakin tapaa häilyväksi. Siksi myös takaisinpalaajien määrä on kohtuullisen suuri.

4 Inkeri ja Ismo laulavat ja laulattavat n He ovat kemiläisiä, heistä annettiin palkitsevassa mielessä vihje Torniosta ja heidät tavoitettiin Keminmaalta palvelukoti Kallinrannassa laulamassa ja laulattamassa. Inkeri Lamminen ja Ismo Klemettinen ovat vapaaehtoisia laulun lähettiläitä, jotka ovat kiertäneet Kemin, Keminmaan ja Tornion alueella sairaaloissa ja palvelukodeissa tuomassa vaihtelua potilaiden, asukkaiden ja henkilökunnan arkeen. Laulu löysi kohteensa Joulun alla he toivat niin iloista kuin harrastakin joulumieltä Ruskakuoron pien- Inkeri Lamminen ja Ismo Klemettinen ovat esiintyneet vapaaehtoisina laulajina ja laulattajina jo kymmenisen vuotta vieraillen sairaaloissa ja palvelukodeissa. Kallinrannan palvelutalolla Inkeri ja Ismo esiintyivät Ruskakuoron pienryhmän tuella kahdella eri osastolla, jotta mahdollisimman moni pääsi joululauluihin mukaan. Kemi Kemin seurakunta Kirkkoherranvirasto puh Taloustoimisto puh , JUMALAN- PALVELUKSET Sunnuntaina Klo 10 messu Kemin kirkossa, saarna Jani Koivusalo, liturgia John Bäckström. Klo 12 pyhäpäivähartaus Veitsiluodon seurakuntasalissa, Jani Koivusalo. Kirkkokahvit. Sunnuntaina Klo 10 sanajumalanpalvelus Kemin kirkossa, saarna Markku Korpela, liturgia Lilli Alapiessa. Radiointi Radio Pookin kautta 89.5 MHz. Tiistaina Klo 18 Siioninvirsiseurat John ja Päivi Bäckströmillä, Nahkurinkatu 15 as 3(käynti Koulukadun puolelta). Klo 19 Länsi-Pohjan jousikvartetin konsertti Kemin kirkossa. ARKISIN Torstaisin klo 10 hartaushetki vainajien omaisille ja sanomakellojen soitto Kemin kirkossa. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimiston ajanvarausvastaanotto/puhelinpäivystys kerran viikossa, puh , keskiviikkoisin, ja klo Eläkeläisten kerhot Ti klo Syväkankaan palvelutalo, kevätkauden avaus To klo seurakuntakeskus, kevätkauden avaus To 23.1.klo 13 Marttalatalo, kevätkauden avaus VAMMAISTYÖ Kaverikammari, nuorten ja nuorten aikuisten kehitysvammaisten kerho, la klo seurakuntakeskuksen takkahuoneessa, Kirkkopuistokatu 11. Näkövammaisten kerho, ti klo , Annantupa, Keskuspuistokatu 28, 2.krs. VARHAISNUORISO Leireille ilmoittautuminen ti klo Kemin kirkossa. LÄHETYSTYÖ Seurakunnan nimikkolähettien tukeminen Kemin seurakunnan nimikkolähettien tuki ohjataan suoraan lähetettäville seuroille seurakuntaviitteellä. Viitteet ja tilit ovat seuraavat: Suomen Lähetysseura: (Riitta ja Oskari Holmström, Eero Manninen, työ Hongkongin teologisessa seminaarissa ja Senegalin musiikkityö), tili: Danske Bank FI , viite: Lapin Kansanlähetys: (Maija-Leena Pelttari), tili: OP FI , viite: Tutustu verkossa Lähetysseuran työalueisiin TOIMITUKSET Kuollut: Kaarlo Antero Tapio 88 v, Arvo Olavi Nousiainen 88 v, Martti Kalevi Hiltunen 67 v, Eila Kaarina Vähä 59 v, Leo Juhani Lammi 54 v, Sisko Marjatta Svanberg 94 v, Irja Helena Mäkelä 86 v, Eero Alarik Sannisto 93 v, Alma Alvia Suorsa 90 v, Esko Aulis Itkonen 73 v, Raija Irmeli Lindholm 64 v, Tuija Helena Honkanen 59 v. Vihitty: Tuomas Paulus Koivisto ja Mervi Susanna Hirvaskoski. Kastettu: Saana Olivia Väyrynen, Onni Tapani Laine, Joona Veikko Olavi Lalli, Joona Pekka Olavi Sunnari, Hanna-Maaria Helmiina Huhtaniska, Eetu Onni Antero Kilpeläinen, Eeli Aarni Antero Karhunen. RAUHANYHDISTYS Su klo 17 radioseurat Ke klo 18 ompeluseurat Su klo 16 seurat, laulutuokio Ti klo 13 tiistaiseurat Ke klo 18 ompeluseurat KEMIN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN JA KEMI-TORNION MERIMIESKIRKON VAPAAEHTOISTOIMINNAN KOULUTUSPÄIVÄ la klo seurakuntakeskuksessa, Kirkkopuistokatu 11. Ilmoittautuminen Teija Jestilälle mennessä, puh PÄIVÄ- JA PERHEKERHOTYÖ Päivä- ja perhekerhotyö alkavat jälleen maanantai klo Mäntylän päiväkerho klo Hepolan päiväkerho tiistai klo Mäntylän päiväkerho klo Takajärven päiväkerho (huom! uusi osoite Kiveliönkatu A 3) klo Mäntylän päiväkerho klo Takajärven päiväkerho keskiviikko klo Hepolan perhekerho klo seurakuntakeskus perhekerho klo Hepolan päiväkerho klo Takajärven päiväkerho torstai klo Mäntylän päiväkerho klo Takajärven päiväkerho klo Mäntylän päiväkerho klo Takajärven päiväkerho perjantai klo 9-14 Mäntylän avoin perhekerho klo 9-14 Takajärven avoin perhekerho Syksyn päiväkerhoihin otetaan -07, -08, -09 syntyneitä lapsia ja -10 syntyneitä lapsia heidän täytettyään 3 vuotta. Vapaita paikkoja voi tiedustella Päivi Koskela, puh

5 ryhmän tukemana Kallinrannan palvelukotiin. Siellä lauluun kuulijoita ei pelkästään kutsuttu tai houkuteltu, vaan suorastaan kaapattiin. Esiintyjät jo pariin eri otteeseen käytävällä ohittanut iäkkäämpi vanhus jäi vilkkain silmin tarkkailemaan laulajia, ja löysi pian itsensä Inkerin kainalosta. Vaikka vanhuksen ääni ei lauluun liittynytkään, kertoi katse tilanteen koskettavuudesta. Siinä laulu löysi kohteensa. - Vaikka monesti tuntuu, että vanhukset laitoksissa eivät muista asioita, niin vanhat joululaulut löytyvät ja kumpuavat osallistuvina mieleen. Musiikki on hyvä lääke, valaisi tapahtunutta Inkeri Lamminen. Haitari ja laulu Inkerin ja Ismon yhteistyö alkoi jo runsaat kymmenen vuotta sitten. Inkeri oli jo kierrellyt esiintymässä aiemmin, mutta säestäjän löytämisessä oli tuon tuostakin ongelmia. - Sain jostain Ismon nimen, otin yhteyttä ja siitä se lähti ja ihanasti jatkuu, kertoi Inkeri. Hän esittelee tapahtumissa iän suomalla oikeudella säestäjänsä ottopojakseen. Ismo Klemettinen on ollut mukana Kemin harmonikkakerhon toiminnassa vuodesta Nykyisin hän on kerhon puheenjohtaja. - Minä olen tullut haitarin kanssa Inkerin mukaan. Yhdessä on harjoiteltu ja yhdessä esiinnytään. Vierailemme aika paljon Torniossa Saarenvireessä, jonne olemme jo Mom s Cafe Äiti kahvilan toimintaa Kutsun sinut sekä ystäväsi Mom s Cafen toimintaan mukaan, Sankarikatu 18. Äiti kahvila on tarkoitettu lapsiperheiden äideille kohtaamispaikaksi (ilman lapsia). Kahvila on auki lauantaisin klo kerran kuukaudessa. Seuraavat tapaamiset 2014: Kevätkauden suunnittelu Ystävänpäivä kahvila Talvitapahtuma Lähetystyö Äitien päivän juhlistaminen Hopealyhdyn ruokalista ma kaalilaatikko ti lihakeitto ke paistetut maivat to metsästäjänpihvi jauhelihasta pe palapaisti sopineet esiintymisajat toukokuun loppuun saakka. - Hieman tässä joutuu sovittelemaan aikatauluja, kun olen edelleen osa-aikatyössä Pajusaaren kartonkitehtaalla. Saman tehtaan palveluksesta jäi Inkerikin aikoinaan eläkkeelle. Kiitosta työväenopistolle Kemin työväenopisto saa molemmilta esiintyjiltä komeat kiitokset. Ismo muistelee lämmöllä silloista soitonopettajaansa Lauri Halttusta, jonka pianohaitarista soiton alkeita Ismollekin jaettiin. Sittemmin hän on jatkanut musiikin opiskelua omatoimisesti. Samanlaiset kiitokset laulusta menevät Inkeriltä Elina Kakolle ja koko työväenopiston systeemille. - Siellä tarjottiin vanhemmallekin harrastajalle mahdollisuus opiskella laulua. Se on arvokasta. Ei minun nuoruudessani ollut opistoa, eikä minulla perheen varattomuuden vuoksi ollut mahdollisuutta tällaisiin opintoihin. Vapaaehtoisia laulukeikkojaan he aikovat jatkaa vielä pitkään. - Tästä saa itselleenkin jotain. On mukavaa, kun ihmiset jaksavat kuunnella meitä. Niin kauan kierrämme kuin vastaanotetaan, ja ääni kulkee. Kiertämisen lisäksi Inkeri ja Ismo ovat mukana Ruskakuoron toiminnassa. Inkeri laulaa myös sairaalalaulajissa ja Kemin seurakunnan Tuomaskuorossa. (PV) ma siskonmakkarakeitto ti lasagne ke lihapullat to lohikeitto pe kanaviillokki Päivittäin myös kasvisvaihtoehto. Joka päivä salaattia, leivät, juomat sekä jälkiruoka. Hinnat eläkeläisille 6,00 euroa, muille 8,50 euroa, kotiannos eläkeläiset 5,00 euroa (jälkiruoka ei kuulu 5,00 euron kotiannoshintoihin, jälkiruoka maksaa 1 euron). Muistutus kotiannosten hakijoille: omat astiat mukaan. Huomioimme laktoosin ja gluteenittoman ruokavalion! Hopealyhty avoinna arkisin klo Kemin seurakuntakeskuksessa, Kirkkopuistokatu 11, puh Tervetuloa ruokailemaan Hopealyhtyyn! n Kemin seurakunnan kirkkoherranviraston toimistosihteerin virkaan on kirkkoneuvoston päätöksellä valittu Mari Sipola. n Simon seurakunnan uusi diakonissa Riitta-Liisa Palovaara siunataan virkaansa sunnuntaina klo 11 Aseman seurakuntakeskuksen messun yhteydessä. Siunaamisen toimittaa vt. kirkkoherra Ville Väkeväinen. Messun toimittamisessa on mukana myös Riitta-Liisa Palovaaran puoliso, kirkkoherra Olavi Palovaara. Simossa käynnistetään samalla jo kevään Yhteisvastuukeräys juhlalounaalla messun jälkeen. Vapaaehtoinen ruokaraha Mari Sipola toimistosihteeriksi Kemin kirkkoherranvirastoon Virka on määräaikainen vuoden 2016 loppuun. Virkaa haki määräajassa 47 hakijaa, joista haastatteluun kutsuttiin kahdeksan. Sipolan varalle valittiin Mari Hopia-Hietala. Virka on määritelty määräaikaiseksi edessä olevien mahdollisten kunta- ja seurakuntamuutosten vuoksi. Meneillään on myös kirkon yhteisen Kirjuri-järjestelmän sisäänajo. (PV) Simon diakonissa Riitta-Liisa Palovaara siunataan virkaansa sunnuntaina KIRJAT n Kemissä varttuneen Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu palkittiin ansaitusti viime syksynä vuoden (parhaana) kristillisenä kirjana. Laulaja Riki Sorsan perusteli valintaansa: Taivaslaulu on järkyttävän todellinen tarina. Se on henkinen selviytymiskamppailu ja kahden pienen ihmisen irtautuminen vanhoista uskomuksista ja tavoista. (Päähenkilöt) Vilja ja Aleksi tekevät omat yksilölliset ratkaisunsa murtautumalla ulos näistä ummehtuneista perinteistä. Kirja on koskettava lukukokemus ja yksilön vapauden riemuvoitto, Sorsa perustelee. Vanhoillislestadiolaisen nuoren perheen elämää kuvaava kirja voi siis tavoittaa myös tyystin toisenlaisessa kulttuurissa eläneen viihdelaulajan. Voi myös makustella: onko sadantuhannen vanhoillislestadiolaisen osalta kyse vain vanhoista uskomuksista ja ummehtuneista perinteistä. Puhuttelee erilaisia yleisöjä Yhtä kaikki: kirja onnistuu puhuttelemaan hyvin erilaisia yleisöjä. Kauniilla, runollisella kielellä se Taivaslaulun (esimerkiksi 10 euroa aikuisilta) menee Yhteisvastuukeräykselle, jonka tuotolla tuetaan nyt saattohoitotyötä. Yhteisvastuukeräys alkaa varsinaisesti sunnuntaina 2.2. aitous koskettaa jakaja on suhtautuminen pariskuntien oikeuteen harkita omia voimavarojaan lasten määrän suhteen. Pauliina Rauhalan fiktiivinen romaani on puheenvuoro tähän ajankohtaiseen keskusteluun, mutta tyystin toisenlaisella, hienovaraisella ja kauniilla tavalla kuin yleensä. Aitojen, lihaa ja verta olevien romaanihenkilöiden elämän kohtaloilla ja valinnoilla kirjailija esittää kritiikkiä vanhoillislestadiolaisuuden ongelmien Pauliina Rauhala on äidinkielenopettaja. ytimeen: pelastuksen ulkopuolelle muut sulkevaan oppiin, hoitokokousten, ankarien elämäntapanormien voinut kuvata myös liikkeessä ilmenevän rakkauden, lohdun ja ja yhteisön valvon- nan tuottamiin haavoihin. Kirjan rytmi on huikea. kaipuun, sillä valo Eeppisen kerronnan paistaa yhtaikaa keskellä vuorottelevat monesta suunnasta, jolloin erilaiset varjotkin myös lasten mollamaija- ja barbie-leikkien au- näkyvät. tenttiset vuoropuhelut, Näin lähes pelkästään kielteisessä toisaalta nettiblogien ja kommenttien täsmätieto. sävyssä Oma piirteensä on miehen eri tavoin viime näkökulma, joka kasvaa aikoinakin uutisoidusta Aleksin omintakeiseksi yhtei- söstä kiteytyy lämmin ja puhutteleva kuva. ratkaisuksi. Nämä vahvuudet nostavat sen poikkeuksellisen avaa ulkopuolisellekin antoisaksi lukukokemukseksi. Kirjailijan omin lvanhoillislestadiolaisten maailman ja liikkeen sanoin: tarina on kaikessa Keskiössä perhe opin. Kirjailija on itse iloinnut siitä, että on näin Perhe on vanhoillislestadiolaisen liikkeen arjen ja elämän keskiössä. Veden- elämän puolella. Tuomo Korteniemi

6 Talous painuu alijäämäiseksi, mutta hyvien vuosien säästöt vielä turvana Torniossakin tarve selvittää tilojen yhteistyötä n Tornion kirkkovaltuusto hyväksyi pitemmittä puheitta vuoden 2014 talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelmat. Seurakunnan talous on vakaalla pohjalla, mutta alijäämäiseksi painuva talous sai valtuutetut ja johtavat viranhaltijat pohtimaan keinoja oikaista suuntaa. Vs. talouspäällikkö Riitta Angeria esitteli talousarvion, joka on laadittu 49 vakituisen viran- ja toimenhaltijan palkkauksen mukaan. Seurakunnalliseen toimintaan käytetään reilut kaksi miljoonaa euroa, josta pääosa palkkauskuluja. Yleishallinto vie puoli miljoonaa, hautaustoimi ja kiinteistöt Käyttötalouden toimintakate on noin 3,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Verotuloiksi on arvioitu runsaat neljä miljoonaa euroa kirkollisveron ollessa 1,5 prosenttia. Vuosikate on vielä yli sata tuhatta euroa, mutta poistot huomioon ottaen alijäämää kertynee toista sataa tuhatta euroa. Seuraavina vuosina 2015 ja 2016 edes vuosikate ei ole enää ylijäämäinen ja poistojen jälkeen tulevien tilikausien alijäämät ovat jo reilusti yli euroa. Parasniemen srk-talon remonttiin Tornion seurakunnalla on tänä vuonna investointeja kiinteistöihin kaikkiaan lähes euroa, mistä pääosa on Parasniemen seurakuntatalon remonttiin, yhteensä Tornion kirkon ja tapulin julkisivujen maalaus ja äänentoisto nielee runsaat Seurakunnalla ei ole juuri lainaa, mutta Parasniemen investoinnin rahoittamiseen otetaan uutta lainaa Tornion seurakunnan talous kestää vielä sekä lievästi alijäämäisen talousarvion että lainanoton. Edellisvuosilta taseessa on ylijäämää kolmisen miljoonaa euroa. Mikäli suunnitellut investoinnit toteutuvat, kassa kuitenkin pienenee puolisen miljoonaa euroa. Antinsaarestakin uusia pohdintoja Kirkkoherra Martti Puontila pohdiskeli esimerkiksi seurakunnan leirikeskuksen Antinsaaren tilannetta. Niin hyvä paikka kuin se toiminnallisesti onkin, nykykäytöllä ja tavalla se tulee kalliiksi. - Onko se yksityistettävissä niin, että seurakunta sitoutuisi käyttämään sitä edelleen ostopalveluna? Tai olisiko Antinsaaresta kehitettävissä laajemman alueen yhteinen leirikeskus, kun myös naapuriseurakunnilla on halua irrottautua omista leirikeskuksistaan, Martti Puontila selosti. Talousarvio hyväksyttiin sellaisenaan. Valtuuston keskustelussa sivuttiin muun muassa Karungin kirkon palohälytysjärjestelmän uusimisen tarpeellisuutta. (TK) Kiinteistöpäällikkö Martti Kerimaa selosti Tornion kirkkovaltuustolle kiinteistöasioita. Seurakunnassa on saatu säästöjä vaihtamalla kirkkojen ja seurakuntatalojen lämmitys maalämpöön. Parasniemen seurakuntatalon remontti jatkuu tänä vuonna vesikattorakenteen uusimisella, sisäkaton kunnostuksella, lisälämmöneristyksellä sekä ilmastointi- ja sähkölaitteiston saneerauksella. Tornio Tornion seurakunta Kirkkoherranvirasto Parasniementie 115, Tornio Puh Avoinna ma-pe klo JUMALANPALVELUKSET Sunnuntaina Klo 10 Sanajumalanpalvelus Alatornion kirkossa; Saša Lehtinen. Klo 11 Sanajumalanpalvelus Karungin kirkossa; Jarkko Kuusisto. Klo 12 Messu Tornion kirkossa; saarna Martti Puontila, lit. Heikki Turunen. Sunnuntaina Klo 10 Messu Alatornion kirkossa; saarna Tuomo Korteniemi, lit. Martti Puontila. Messun jälkeen kirkkokahvit Parasniemen srk-talolla. Keskustelua ja toiveita tiedotuksesta ja Kirkkolaivasta. Klo 11 Sanajumalanpalvelus Karungin kirkossa; Mauri Laakso. Klo 12 Messu Tornion kirkossa; saarna Jarkko Kuusisto, lit. Nona Lehtinen. Keskiviikkona Klo 18 Viikkomessu Suensaaren srk-talon kappelissa; Mauri Laakso, Aila Ylinärä. Kolehdit Oulun hiippakunnan toimintaan kasvatus-, diakonia- ja lähetystyössä Kristittyjen yhteyden edistämiseen Suomen Ekumeenisen Neuvoston kautta. Radiointi Jumalanpalvelukset radioidaan sunnuntaisin klo 10 Alatornion kirkosta Radio Pron kanavalla. Myös internetin välityksellä lähetystä on mahdollisuus kuunnella osoitteessa: www. radiopro.fi AAMURUKOUS keskiviikkoisin klo 7 Suensaaren srk-talon kappelissa. RAAMATTUPIIRIT - tiistaisin klo 13 Lähimmäisen Kammarilla, Puutarhakatu 5. - tiistaisin klo 18 Kivirannan diakoniatoimistossa, Isopalontie 13. RUKOUSPIIRI to 9.1. ja klo 19 Suensaaren srk-talon kappelissa. SEURAT ja MATKALAULUILTA su klo 18 Parasniemen srktalolla; Ari Juntunen ja Tornion srk:n papistoa sekä Pertti Hurtig. NAISTEN SAUNAILTA yhdessäolon, saunomisen, kahvittelun ja makkaranpaiston sekä hiljentymisen merkeissäti klo 18 Antinsaaren saunalla. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! MAALLIKKOKOULUN KÄYNEIDEN ja vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille tapaaminen to klo 19 Suensaaren srk-talolla. SANAN ja RUKOUKSENILTA su klo 19 Alatornion kirkossa vietetään viikkomessu; Jarkko Kuusisto, puhe Ari Juntunen. NAISTEN AVOIN RAAMATTU- JA RUKOUSPIIRI Tule kulkemaan kirkkovuotta yhdessä sisarien kanssa keskustellen ja pohtien tulevan sunnuntain Raamatun tekstien äärellä. Kristus, Jumalan kirkkauden säteily, tekstit: Moos. 33:18-23, 1.Tim. 6:13-16, Luuk:2: Kokoonnumme ti klo 19 Lähimmäisen Kammarin tiloissa (Puutarhak. 5). Olet lämpimästi tervetullut mukaan! MUSIIKKITOIMINTA Alatornion Kirkkokuoro harjoitukset keskiviikkoisin klo Parasniemen srk-talolla. Lisät. Pertti Hurtig p Karungin Kirkkokuoro harjoitukset torstaisin (alkaen 16.1.) klo 18 Karungin srk-talolla. Lisätiet. Katja Heroja p Koraalikuoro harjoitukset alkavat to klo 13 Suensaaren srk-talon yläsalissa. Lisätiet. Taina Hurtig p Lapsikuoro harjoitukset keskiviikkoisin klo 17 Parasniemen srk-talolla. Lisätiet. Taina Hurtig p Nuorten ja aikuisten kuoro harjoitukset torstaisin (alkaen 9.1.) klo 19 Parasniemen pappilassa. Lisätiet. Taina Hurtig p LÄHETYSTYÖ Lähetysilta to 9.1. klo 18 Rauni ja Seppo Parkkosella, Hellantinkatu 17. DIAKONIATYÖ Eläkeläisten kerhot - Arpelan srk-kodilla ti klo 12 - Parasniemen srk-talolla: ke klo 11 - Karungin srk-talolla: ke klo 12 - Suensaaren srk-talolla: ke klo 13 Kuljetusta varten kerhoihin ilmoittautuminen pe khranvirastoon p Laitoksissa vierailevan vapaaehtoistyön lauluryhmän harjoitukset to klo 18 Parasniemen srk-talolla, HUOM. Paikka! Omaishoitajien keskustelupiiri ti klo 12 Suensaaren srk-talolla. LAPSET, VARHAISNUORET JA NUORET Päivä- ja perhekerhot käynnistyvät alkaen. Vapaita paikkoja voi tiedustella kerhopisteistä: Antinsaari Arpela Karunki Kiviranta , Parasniemi Suensaari Katso myös Facebook: Tornion seurakunta lapsityö TyttöjenTalo Tirlittan avoinna maanantaisin alkaen klo osoitteessa Vapaudenkatu 7 a (pieni punainen puutalo). Tervetuloa kaikki yli 12-v tytöt mukaan toimintaan. Välipala tarjolla! TOIMITUKSET Yökahvila Tornion ja Haaparannan srk:ien Yökahvila (Lähimmäisen kammari, Puutarhak. 5) avoinna klo 20 alkaen. Tervetuloa kylään kahville, porisemaan tai muuten vain kuluttamaan perjantai-iltaa! Jos olet kiinnostunut olemaan kahvilassa vapaaehtoisena, tule käymään tai ota yhteyttä Johanna p tai Riikka p Nuorisotyö päivystää Rajalla perjantaisin alkaen klo Tervetuloa juttelemaan! Nuortenillat alkavat taas! - torstaisin alkaen klo Kivirannan srk-talolla. Tervetuloa! - ti klo Karungin ja Arpelan srk-taloilla sekä Kaakamon koulun puukäsityöluokassa. Tervetuloa! Isoskoulutus la Suensaaren srk-talolla: 1. vuoden isoset klo 12-14, 2. vuoden isoset klo jokaisen isosen läsnäolo tärkeä! Nuorisotyö facebookissa: Tornion seurakunta nuorisotyö. Pyydä kaveriksi, tiedät mitä, missä ja milloin tapahtuu! KUOLLUT: Mirjam Kyllikki Kiviaho 95 v., Arvo Oskari Ylipekkala 87 v., Keijo Väinö Oförsagd 85 v., Eira Ilmi Anneli Savikuja 79 v., Paavo Ilmari Lantto 75 v., Raimo Petteri Kunnari 52 v. VIHITTY: Alex Pulak Tuomonpoika Ylinärä ja Noora Maria Häyhä. Juha-Matti Kalervo Ponkala ja Anu Annikki Kansanoja. Henry Tuomas Talka ja Piia Eveliina Koivuranta. Jani Ismo Kurkela ja Sanna Marjukka Katajisalo. KASTETTU: Livia Alissa Kantola, Samuel Jalmar Hentilä, Sinna Linnea Muhonen, Eemil Antti Tapio Kauppila, Samu Nikolai Vauhkonen, Ella Alexsandra Lauri, Helmi Sisko Kivilompolo, Iiris Sofia Lehtonen, Alvar Selim Olavi Akgül, Nooa Olli Johannes Pukema, Kuisma Oiva Armas Johansson, Jenika Julia Jadette Pöyry, Reeta Unna Ireene Pasma, Jare Markus Jonathan Post, Emilia Magdalena Finnberg. VAPAAEHTOISPAIKAT Lähimmäisen Kammari aloittaa ma toiminnan klo Ystävänpirtti Kivirannalla käynnistyy ma klo 12. Ystävänpirtti Arpelassa aloittaa ti klo 12.

7 Laitosvierailuja tekevän lauluryhmän toimintaa n Tornion seurakunnassa käynnistyi vuosi sitten uusi vapaaehtoistyön muoto, laitosvierailuja tekevä lauluryhmä. Vuoden aikana olemme harjoitelleet pääsääntöisesti joka toinen viikko Suensaaren seurakuntatalon alasalissa. Ryhmässä on ollut mukana kävijää. Helmikuussa teimme ensimmäisen laitosvierailumme Koivukodille, jossa mukana oli myös Lähimmäisen Kammarin vapaaehtoistyöntekijöitä. Lauloimme yhdessä vanhusten kanssa virsiä ja lauluryhmämme esitti palveluaiheisia lauluja. Kaksi kertaa olemme vierailleet myös terveyskeskuksen vuodeosastoilla. Niistä mieleen on jäänyt erityisesti erään potilaan käden puristus ja toteamus: Ihanaa, kun olette olemassa. On siis vielä ihmisiä, jotka välittävät meistä sairaalassa olevista ihmisistä ja piristävät mieliämme, ainakin hetkellisesti, hengellisillä lauluilla ja Jumalan sanalla. Toukokuussa olimme mukana yhteisvastuun lähimmäisyyden päivässä Met kohtaama. Silloin kävimme esiintymässä Kyläjoen pienkodilla ja Kivirannan vanhustentalon kerhohuoneessa, seurakunnan kerhossa yhteistyössä seurakuntamme lapsityön kanssa. Näillä vierailuilla saimme useaan otteeseen kuulla vanhusten suusta: Tämä oli todella kiva hetki arjen keskellä. Milloin tulette uudelleen? Kiva hetki ystävien kanssa Kesätauon katkaisi kkesäinen lauluilta yhden vapaaehtoistyöntekijän siirtolapuutarhassa. Syyskuussa vietimme Torintienoon palvelukeskuksessa leppoisan iltapäivähetken esittäen lauluja ja veisaten virsiä yhdessä kehitysvammaisten kanssa. Tällä vierailulla eräs sanoi lyhyesti ja ytimekkäästi: Kiva hetki ystävien kanssa. Nyt hommiin. Työt kutsuu. Valtakunnallisella vanhustenviikolla lokakuussa ryhmämme vieraili terveyskeskuksen vuodeosastoilla. Isänpäivänä kävimme tervehtimässä lauluillamme veteraaneja Saarenvireessä. Lauloimme yhdessä veteraanien kanssa toivevirsiäkin. 100-vuotiaan kiitossanat ja tervetulotoivotus uudelle vierailulle jättivät iloisen mielen meille kaikille. Marraskuussa kävimme myös Mikevassa tapaamassa muistisairaita laulaen yhdessä tuttuja virsiä. Joulukuu oli vilkasta ai- kaa. Vierailimme Kivirannan vanhusten talojen kerhohuoneessa, Saarenvireen hengellisessä keskustelupiirissä, päiväkeskus Saarenhelmessä, Lähimmäisen Kammarilla ja terveyskeskuksen vuodeosastoilla. Yhteenvetona toiminnasta on kiitollinen mieli. Laitokset ovat ottaneet meidät myönteisesti vastaan. Kiitos kuuluu myös vapaaehtoistyöntekijöille, jotka ovat olleet mukana niin harjoituksissa kuin laitosvierailuilla. Ennen kaikkea kiitos Jumalalle, joka on siunannut tämän toiminnan. Kevään harjoitukset alkavat ensi torstaina klo 18 Suensaaren seurakuntatalon alasalissa. Kaikki uudet ja vanhat kävijät tervetuloa mukaan kohtaamaan lähimmäisiämme eri laitoksissa. Suvi Ylimartimo Diakoniatyöntekijä Kirkkoherra Martti Puontila p martti.puontila@evl.fi Sopraano Laura Pyrrö laulaa Merikannon yksinlauluja Torniossa RAUHANYHDISTYS Karungin ry: Su klo 15 Seurat ry:llä Ke klo Ompeluseurat ry:llä. Ke klo Ompeluseurat ry:llä. Tornion ry, Kemintie 17: Pe klo raamattuluokka ja peli-ilta ry:llä. La klo seurat Koivukodilla, Tero Saapunki, Niilo Kallioranta, klo 19 seurat ry:llä, Kari Sutinen. Su klo 16 kaksikieliset seurat ry:llä, Jukka Hietamäki, Eero Kinnunen. Ti klo 14 tiistaikerho ry:llä, Onni Häkkinen. Pe klo raamattuluokka ry:llä. La klo 19 nuortenilta ja iltakylä Tuula ja Eero Kinnusella, Ismo Kangastie. Su klo 16 seurat ry:llä, Lauri Kaikkonen, Pentti Löppönen. Ke klo lauluseurat ry:llä, Jukka Hietamäki. n Sopraano Laura Pyrrö, sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian konsertoivat ainutlaatuisella Merikanto -ohjelmalla Suensaaren seurakuntatalolla to klo 19. Konsertissa kuullaan Oskar Merikannon rakastetuimpia yksinlauluja sellon ja pianon säestyksellä. Ohjelmassa kuullaan sellaisia helmiä kuten Kun päivä paistaa, Ma elän, Soi vienosti murheeni soitto, Kevätlinnuille etelässä ja Rukous. Nämä tutut laulut ovat saaneet uudet, hienot sovitukset, joissa Laura Pyrrö loihtii yhdessä sellistin ja pianistin kanssa esiin salonkiorkesterimaisia sävyjä. Pyrrön varma, mutta herkkä tulkinta ei jätä kuulijaansa kylmäksi. Konsertin taiteilijat, oopperalaulaja Laura Pyrrö ja sellotaiteilija Jussi Makkonen ovat myös levyttäneet Merikanto-ohjelmaa Laura Pyrrö voitti Mustakallio -kilpailun Laura Pyrrö nousi valtakunnalliseen tietoisuuteen voitettuaan Timo Mustakallio laulukilpailut vuonna Kilpailuvoiton jälkeen häntä on kuultu monien orkestereiden solistina kuin myös Kansal- lisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla. Sellisti Jussi Makkonen on konsertoinut viime vuosina menestyksekkäästi eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvaltoja sekä Aasiaa. Kotimaassa Makkosen käsikirjoittaman Sibeliuksen helmiä lastenkonsertin on nähnyt jo yli kuulijaa vuosien aikana. Suosittu Sibelius ohjelma on saanut jatkoa nyt Oskar Merikannosta ja tämän Makkosen käsikirjoittaman uuden Merikanto aiheisen koulukonsertin tulee näkemään ja kuulemaan lukuisat koululaiset myös Torniossa perjantai- na , kun taiteilijat konsertoivat kolmessa koulussa. Kiertueen järjestää Konserttikeskus ry. Konsertin ohjelmamaksu 10 euroa ovelta. Konsertin järjestävät Tornion kulttuuritoimisto ja seurakunta.

8 Perinnejoulu kutsui jälleen Kivalojen jääkärikämpälle n Linja-autossa matkalla Simosta Kivaloille oli joulun odotukseen sopivaa vanhan ajan tunnelmaa. Auto kierteli kyliä ja valtateitä, poimi kyytiinsä tulijan sieltä, ryhmän täältä. Koukkasi Keminmaalla Jokisuulle, Laurilaan ja Lautiosaareen. Penkit täyttyivät, joillakin oli meneillään jo kymmenes matka Kivalojen jääkärikämpälle perinteiseen Tuomasmessuun. Luonto loi oman tunnelmansa. Talvipäivän seisauksen hetkellä valon kajastusta riitti Kemin korkeudella kahden hämärän väliin kolmisen tunnin verran. Leveää kulku-uraa parkkipaikalta kämpän tulille valaisivat vain pienet tervavalkeat ja jätkänkynttilät. Kämpän läheisyydessä väki peittyi savun ja pimeän vaippaan. Pelastuksen asialla Nikean uskontunnustuksen sanoin johdatteli Keminmaan seurakunnan kappalainen Sakari Ylönen paikallaolijat joulun sanomaan. Hän muistutti myös, kuinka jääkärit Kivalojen etappikämpänkin kautta lähtivät Keminmaa Kirkkoherranvirasto puh JUMALAN- PALVELUKSET Su Messu kirkossa klo 10, toimittaa Johan Helkkula. Saarnan aikana pyhäkoulu lapsille kirkon yläsalissa. Su Messu kirkossa klo 10, saarna Yrjö Haapala, liturgia Johan Helkkula. Saarnan aikana pyhäkoulu lapsille kirkon yläsalissa. Pe Kyläpaikan päivystäjien kokous Kyläpaikassa klo 10. Hyvänmielen kerho (mielenterveyskuntoutujat) Kyläpaikassa klo 13. Miestenpiiri srk-keskuksessa klo 19. Su Raamattupiiri Kyläpaikassa klo 18. Ma Lähetyspiiri kokoontuu Marja-Liisa ja Arvo Alaperällä klo 18, Potkusaarentie 21. Tervetuloa! Ti Raamis Kyläpaikassa klo 12. Hartaus Einolassa klo 13. Lautiosaaren keskustelupiiri Lautiosaaren srk-talolla klo 13. Ke Vauvasta vaariintapaaminen Maulan srktalolla klo , katso erillinen ilmoitus. Eläkeläisten Kyläpaikka Kyläpaikassa klo 11. Mikäli tarvitset kuljetusta ota yhteys Eeva Kaarina Kasalaan puh Hartaus Kallinrannassa klo 13. Hartaus terveyskeskuksen vuodeosastolla klo Raamattupiiri srk-keskuksessa klo Su Raamattupiiri Kyläpaikassa klo 18. Ti Raamis Kyläpaikassa klo 12. Ke Eläkeläisten kyläpaikka Kyläpaikassa klo 11. Kuljetus Eeva-Kaarina Kasalaan puh Hartaus terveyskeskuksen vuodeosastolla klo Raamattupiiri srk-keskuksessa klo PYHÄKOULU Tervetuloa lapset sunnuntaina pyhäkouluun, joka on messun yhteydessä kirkon yläsalissa. LÄHETYS Lähetyskirppis avoinna lauantaisin klo DIAKONIA Diakoniatoimistossa päivystys maanantaisin ja torstaisin klo Diakonissa Ritva Torvinen puh Diakonissa Ulla Sipola puh Kotikäyntityöntekijä Hanna Pietilä-Jones puh TOIMITUKSET KUOLLUT: Maikki Sofia Anneli Sunnari 92 v, Raimo Osvald Toivanen 64 v KASTETTU: Veeti Antero Mäkelä, Iida Maarit Olivia Savikuja, Tomas Patrik Rytkönen, Ella Mari Törmänen VUOSIHUOLTO Keminmaan seurakunta järjestää retken Kemijärvelle perinteisille Räisälän miestenpäiville Lähtö: pe 7.2. klo 13 ja paluu su n. klo 18 Täysihoitohinta omin liinavaattein 50 e. Ilmoittautuminen ja tiedustelut Johan Helkkula puh

9 Hanna Pietilä-Jones jatkaa vanhustyötään siunauksen saattamana Vuoden lyhin päivä sulki poistujat hiljalleen hämyynsä. Jääkärikämpän nuotiotulet pysäyttivät osallistujat niin jouluevankeliumin kuunteluun kuin tarinointiin ja makkaran paistoon. maailmalle tarkoituksenaan pelastaa ajallinen isänmaamme. Jeesus astui taivaista pelastamaan ihmiset iänkaikkisesta kadotuksesta. Jääkärit kävivät omat taistelunsa Saksassa ja Suomessa. Jeesuksen taistelu vei hänet Golgatalle. Ristiin naulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana.. Astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin.. Veteraanin iltahuuto iltahämärässä Perinteiseen tapaan tapahtuma päättyi Veteraanin iltahuutoon, joka sotaveteraani Armas Ilvon tulkitsemana täytti väkevänä kämppäharjanteen. Tuomasmessu, tuo avaran hengellisyyden luterilainen ilmaisu, oli kotiinpaluuta vaille valmis. Kivalojen jääkärikämpän joulutapahtuman järjestivät Keminmaan seurakunnan lisäksi reserviläiset, vapaaehtoiset ja Veljekset Salmelan liikenne Oy. Tapahtumaan osallistui noin 70 henkeä. Linjaautokyydin lisäksi osallistujia saapui moottorikelkoilla, mönkijöillä ja omilla autoillaan. (PV) n Keminmaan seurakunnan vanhustyöntekijä Hanna Pietilä-Jones siunattiin tehtäväänsä loppiaisen messussa. Kutsuessaan Hannan siunattavaksi kirkkoherra Yrjö Haapala iloitsi seurakunnan aikoinaan saamasta testamenttilahjoituksesta, joka on tuonut seurakunnalle niin paljon maallista hyvää, että Hannan työ on mahdollista. - Hannan tehtävänä on etsiytyä niiden ihmisten luo, jotka ovat yksinäisiä, hädissään, peloissaan ja tarvitsevat lähelleen ihmistä tai haluavat kuulla Jeesuksesta. - Vieraillessaan ihmisten luona, Hanna toteuttaa Jaakobin kirjeen sanomaa: Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä, on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan. Vaikka Hanna Pietilä-Jonesin saama tehtävänantoon laaja ja velvoittava, sanoi hän suhtautuvansa siihen luottavaisesti. - Saatuani nyt tehtävään siunauksen tiedän että seurakunta rukoilee sen puolesta. Me teemme yhdessä tätä työtä. Ei auta huolestua tehtävän laajuudesta, pitää ottaa vain päivä kerrallaan. Täytyy ajatella, että Jumala antaa joka päivälle oman voiman. - Tarve on suuri, töitä riittää niin paljon kuin vain jaksaa ja ehtii tehdä. Olen löytänyt paljon vierailukohteita, mutta varmasti on yksinasuvia, joista ei ole tietoa. Heillä ei välttämättä ole ystäviä tai sukulaisia, jotka heistä ilmoittaisivat eivätkä he itsekkään yhteyttä ota. Joten jatkossa täytyy pyrkiä systemaattisemmin löytämään heidät. Kohdataan arvostaen Hanna Pietilä-Jones aloitti vanhustyössä pari vuotta sitten vuoden pestillä. Viime vuoden vaihteessa tehtävää jatkettiin, ja nyt se muutettiin toistaiseksi jatkuvaksi. Työn sisältö ja työaika pysyvät ennallaan. Alusta saakka työ on ollut kiireetöntä, kohdattavaa seurakunnallisessa hengessä arvostavaa vierailua. Koteihin on menty asukkaiden ehdoilla, ja tuliaisina on ollut henkistä ja hengellistä apua. On puhuttu iloista, suruista ja arkipäivästä. Ennen kaikkea vierailijalla on ollut kuitenkin aikaa kuunteluun. Toki käynti saattaa olla lyhyt tervehdyskin. Vanhustyöntekijä Hanna Pietilä-Jonesin siunasivat tehtäväänsä diakoni Ritva Torvinen, kirkkoherra Yrjö Haapa-la ja diakoni Ulla Sipola. Aloittaessaan vierailevan vanhustyön tehtävässä kaksi vuotta sitten Hanna Pietilä-Jones pohdiskeli millaisen vastaanoton hän saa. Kokemuksen mukaan vastaanotto on ollut lämmin, ja vierailukohteita on jatkossakin enemmän kuin aika antaa myöten. Kaikki määräytyy kohdattavan tilanteesta. Virike vanhustyön kiertävään työntekijään lähti aikoinaan seurakunnan diakoniatyöntekijöiltä. Vanhustyön palvelutehtävä on vastaus seurakunnan saamaan Aino Maria Hoikkalan testamenttilahjoitukseen, jossa edellytettiin varojen suuntaamista apua tarvitsevien vanhusten hyväksi. Hannan Pietilä-Jonesin tehtävään siunaamisessa kirkkoherra Yrjö Haapalaa avustivat diakonit Ulla Sipola ja Ritva Torvinen. Messun saarnassa pastori Johan Helkkula pohdiskeli jokaisen kuulijan henkilökohtaista suhdetta Jumalaan. (PV) RAUHANYHDISTYS LAPSET JA NUORET Su klo 16 Seurat ja laulutuokio Ke klo 18 Ompeluseurat Su klo 16 Seurat ja laulutuokio Ti klo 13 Tiistaiseurat Ke 22.1 klo 18 Ompeluseurat VARHAISNUORISOTYÖ Maanantaisin Lautiosaaren srk-talolla Makerokerho 1-6 lk tytöille ja pojille klo Myötätuulen kerhotiloissa Poikakerho 1-3 lk klo Keskuskoulun salissa (yläaste) Sählykerho 4-6 lk tytöille ja pojille klo Keskiviikkoisin Pölhön koululla Liikuntakerho 1-6 lk tytöille ja pojille klo Torstaisin Myötätuulen kerhotiloissa klo Kerho 1-6 lk tytöille ja pojille. Vanhassa pappilassa, Rantatie 26 klo Kerho 4-6 lk tytöille ja pojille. Keskuskoulun kotitalousluokassa (yläaste) klo Kokkikerho 4-6 lk tytöille ja pojille. Perjantaisin Lassilan koululla Sählykerho 1-3 lk tytöille ja pojille klo Sählykerho 4-6 lk tytöille ja pojille klo Keskuskoulun salissa (yläaste) Sählykerho 1-6 lk tytöille ja pojille klo Liedakkalan seurala Sekakerho 1-6 lk tytöille ja pojille klo Sählykerhoissa sisäpelikengät jalkaan ja suosittelemme suojalaseja. Tiedustelut nuorisotyönohjaaja Virpi Huttunen puh NUORISOTYÖ Keskiviikkoisin AVOIMET OVET Vanhassa pappilassa klo 18 21, alkaen Rippikoulumerkkien kerääjien tulee saapua klo 18 ja saavat merkin hartauden jälkeen n klo 20. Perjantaisin Lassilan koululla Sählykerho nuorille ja aikuisille klo Tiedustelut nuorisotyönohjaaja Hannu Huttunen puh PÄIVÄKERHO Laurilassa, Uuden pappilan kerhotiloissa (Rantatie 26 A) 3-4 v. päiväkerho keskiviikkoisin klo v. päiväkerho tiistaisin ja torstaisin klo 9-11 ja Lassilassa, Myötätuulen srk:n kerhotiloissa (Jokisuuntie 1) 4-5 v päiväkerho maanantaisin ja keskiviikkoisin klo v sisaruskerho tiistaisin klo Katso erillinen ilmoitus. Lautiosaaren seurakuntatalolla (Killisentie 4) 3-5 v päiväkerho maanantaisin klo v päiväkerho keskiviikkoisin klo Vapaista kerhopaikoista voi tiedustella Taina Väkeväinen puh PERHEKERHOT Laurilan perhekerho maanantaisin klo uuden pappilan päiväkerhotiloissa (Rantatie 26 A) Lautiosaaren perhekerho torstaisin klo Lautiosaaren seurakuntatalolla (Killisentie 4) Lassilan perhekerho perjantaisin klo Myötätuulen kerhotiloissa (Jokisuuntie 1) Laurilan alueen perhepäivähoitajien ja lasten yhteinen kerho perjantaisin klo uuden pappilan päiväkerhotiloissa. Tervetuloa viettämään aamupäivää kanssamme. Tiedustelut perhe- ja päiväkerhoista Taina Väkeväiseltä puh

10 10 Simo Kirkkoherranvirasto VIIKKOTAPAHTUMAT Ke Klo 11 hartaus Kiikanpalossa, Riitta-Liisa ja Raija Klo 13. hartaus Mäntylässä, Riitta-Liisa ja Raija. To Klo hartaus Hoivakodissa, Riitta-Liisa ja Raija. To Klo 18 Lähetysilta seurakuntakeskuksessa. Ti Klo naisten porinatuokio Simoniemen srk-kodissa, mukana Riitta-Liisa. TERVETULOA JUMALANPALVELUKSIIN! Su klo 11 messu Aseman srk-keskuksessa, Ville Väkeväinen. Rippikoululaisten opetusjumalanpalvelus. Su klo 11 messu Aseman srk-keskuksessa, Ville Väkeväinen ja Olavi Palovaara Diakonissa Riitta-Liisa Palovaaran virkaan siunaaminen sekä Yhteisvastuulounas (riistakäristys, perunat, salaatit ym., kiisseli ja kahvi). Vapaaehtoinen ruokaraha esim. aik. 10 saattohoitotyön tukemiseen YV-keräyksen avulla. DIAKONIA Diakonissa Riitta-Liisa Palovaaran vastaanotto seurakuntakeskuksen diakoniatoimistossa ma ja to klo 9 11 puh MUSIIKKI Lapsikuoro kokoontuu keskiviikkoisin 8.1 lähtien klo Aseman srk-keskuksessa. PÄIVÄKERHOTYÖ Päiväkerhojen kevätkausi pyörähtää käyntiin maanantaina Simoniemessä ja tiistaina Asemalla! Kolme vuotta täyttävät uudet kerholaiset ovat lämpimästi tervetulleita! 3-6-vuotiaiden päiväkerhot: Maanantaisin Simoniemen srk-kodilla klo 9-11 Tiistaisin Aseman srk-keskuksessa klo 9-11 Tied. p /Virpi VARHAISNUORISO Ala-asteikäisille suunnatut varhaisnuortenkerhot: Maksniemen urheilukentällä ulkoilukerho tiistaisin klo (14.1. alk.) Simoniemessä srk-kodilla keskiviikkoisin klo (15.1. alk.) Maksniemen vanhalla koululla torstaisin klo (16.1. alk.) Tied. p /Virpi RIPPIKOULUTYÖ VKO 2: 2. Ryhmän lauantaikoulu Aseman srk-keskuksessa la klo Opetusjumalanpalvelus Aseman srk-keskuksessa su klo VKO 5: Molempien ryhmien lauantaikoulu Aseman srk-keskuksessa la 1.2. klo Opetusjumalanpalvelus ja Yhteisvastuukeräyksen aloitus Aseman srk-keskuksessa su 2.2. klo (Huom. Muuttunut aika!). RAUHANYHDISTYS Ke SRK:n lähetysseurat Palvelukoti Mäntylässä klo 13.00, puhujina Toivo Kalliokoski ja Timo Purohaara. TOIMITUKSET Kuollut: Matti Kalervo Kanerva 65 v Eeva Elisabet Lämsä 86 v Armas Kalevi Huttula 77 v Kastettu: Leo Olavi Paaso Vihitty: Mikko Pekka Juhani Vähä ja Aila Hassinen. Löydetty: Kirkon pihalta avainnippu, tiedustelut kirkkoherranvirasto p Vuoden 2014 Yhteisvastuukeräys julistetaan alkaneeksi! Yhteisvastuukeräys aloitetaan 2 tunnin tempauksella su 2.2. Aseman srk-kekuksessa. Jumalanpalveluksen jälkeen järjestetään Yhteisvastuu keräysinfo ja vapaaehtoisille kerääjille tarjotaan lämmin ruoka. Yhdessä rippikoululaisten ja muiden vapaaehtoisten kanssa jalkaudumme listakeräykseen Aseman keskustaan ja lähimaastoon. Olet lämpimästi tervetullut mukaan joukkoon! Ylitornio KOTIKIRKKO KUTSUU To 9.1. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta Ylitornion kirkossa Su klo Messu Ylitornion kirkossa Su klo Messu Ylitornion kirkossa Su klo Messu Ylitornion kirkossa Kotikirkko muihin tilaisuuksiin Su klo 14 Meltosjärven kinkerit Riitta Konttavaaralla, klo 18 Tolpinmäen kinkerit Anneli Keskitalolla ja Arto Heikalla Su klo 19 Kantomaanpään kinkerit Maarit ja Reijo Heikalla Raamattu ja rukouspiiri Raamattu- ja rukouspiiri kokoontuu srk-kodilla maanantaisin klo 19, aloitus Lähtö- ja tulojuhlia Su Matti Hyttisen lähtösaarna ja kirkkokahvit Su 2.2. Kanttori Pekka Pyykösen eläkkeellejäämisjuhla Messun jälkeen. Messuun ja juhlaan järjestetään kirkkokyyti Raanujärven suunnasta. Su 9.2. Pastori Emilia Helavuon ja kanttori Timo Perkkiön tehtävään siunaaminen ja kirkkokahvit KUOROTOIMINTA Kirkkokuoro kokoontuu srk-kodilla seuraavan kerran keskiviikkona klo Kirkkoherranvirasto puh Uuden kuoron laulajat kokoontuvat srk-kodille to klo 17 suunnittelemaan kuoron tulevaisuutta. Kuorotoimintaan liittyvissä asioissa yhteys Timo Perkkiöön p PÄIVÄKERHOT Päiväkerholaiset ovat iältään 3-5 vuotiaita, ja yhden kerhokerran pituus on kaksi tuntia. Kerhokerta rakentuu vapaasta ja ohjatusta leikistä, laulusta, kädentaidoista, liikunnasta ja hartaudesta. Kerho kokoontuu keskiviikkoisin srk-kodilla. Kevät kaudella päiväkerho on aloittanut ke 8.1. Päiväkerhoon liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä seurakuntaan p tai Minna Juvaniin p KIRJEPYHÄKOULU Ylitorniolaisilla lapsilla on mahdollisuus osallistua Tornion seurakunnan järjestämään kirjepyhäkouluun. Kirjepyhäkoulu on 7-12 vuotiaille lapsille suunnattu pyhäkoulu, joka toteutetaan kirjeiden välityksellä. Ylitorniolaisten osalta kirjepyhäkoulun kustannuksista vastaa Ylitornion seurakunta, joten koulu on ilmainen. Lisätietoja antaa Torniosta Tarja Rautio p PERHEKERHOT Perhekerhot kokoontuvat Ylitorniolla Tenavatuvalla viikoittain tiistaisin klo 9-14, Raanujärven koululla joka toinen torstai klo ja Mellakosken koululla joka toinen torstai klo Perhekerhoon liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä seurakuntaan p tai Hille Huhtaseen RIPPIKOULU Tammikuun naistenilta Ylitorniolla Rippikouluasioissa voi olla yhteydessä seurakuntaan p tai Hille Huhtaseen LÄHETYSTYÖ Lähetysiltojen pitämisestä voi sopia Matti Salmisen kanssa Seurakunnan vapaaehtoisen lähetyssihteerin tehtävään etsitään vastuunkantajaa. Jos koet, että voisit harkita sitä, ole yhteydessä kirkkoherraan Seurakunnan nimikkolähettien tukeminen: Ylitornion seurakunnassa nimikkolähettien tuki ohjataan suoraan lähettäville seuroille seurakuntaviitteellä. Viitteet ja tilit ovat seuraavat: Suomen Lähetysseura (Katriina Mäkelä, Riikka Gammelin, Hong Kong) tili viite Maria ja Mikko Vuorman kannatus Lapin Ev.lut Kansanlähetyksen kautta tili Lapin Ev. Lut. Kansanlähetys FI VIITE Tutustu verkossa Lähetysseuran työalueuutisiin Vuorman Mikon ja Marian kuulumiset reaaliaikaisesti blogissa blogspot.fi/ Arvon tasajako - mistä naisen arvo muodostuu? n Mistä naisen arvo muodostuu? Olemmeko samanarvoisia perheessä? Työelämässä? Entä Jumalan edessä? Merkitseekö tasa-arvo samoja tehtäviä molemmille sukupuolille? Onko tasa-arvo yhteiskunnassa mahdottomuus? Näitä kysymyksiä käsitellään tammikuun naistenillassa Ylitornion seurakuntakodilla su klo 18. Aihetta on valottamassa pastori Nona Lehtinen Torniosta. Naistenilta alkaa kahvistelulla. Illassa on porinaa, keskustelua ja laulua. Vapaaehtoinen kahviraha lähetystyön hyväksi. Olet sydämellisesti tervetullut! Pastori Nona Lehtinen on Tornion seurakunnassa vs. kappalaisena. Seurakunnan työntekijöihin ja toimipisteisiin saa yhteyden alla olevilla puhelinnumeroilla ja sähköpostiosoitteilla. Y l i t o r n i o n s e u r a k u n t a Kirkkoherranvirasto Av.ma-pe klo 9-11 ja Telefax kaikki virastoasiat ylitornio@evl.fi kotisivu Työntekijöiden yhteystiedot Kirkkoherra Matti Salminen matti.salminen@evl.fi Pastori Emilia Helavuo alkaen emilia.helavuo@evl.fi Kanttori Timo Perkkiö timo.perkkio@evl.fi Diakoniaviranhaltija Ritva Eronen ritva.eronen@evl.fi Nuorisodiakoni Ilkka Korva virkavapaalla saakka Nuorisonohjaaja Hille-Stina Huhtanen hille.huhtanen@)evl.fi Lastenohjaaja Minna Juvani minna.juvani@hotmail.fi Talouspäällikkö Jouni Ollikkala jouni.ollikkala@evl.fi Suntio Pertti Rautio Suntio Matti Holster

11 11 Tervola linjasi juhlavuotensa tavoitteita ja painopisteitä n Alkanut vuosi 2014 on Tervolan seurakunnalle kirkkojen juhlavuosi. Kirkkovaltuuston hyväksymässä toiminta- ja taloussuunnitelmassa pääpainopisteeksi onkin asetettu valmistautuminen juhlavuoteen. Kirkkovaltuusto on saanut osaltaan tehtäväkseen pohtia, miksi Tervolan seurakunta ja sen kirkot ovat olemassa. Toimintasuunnitelmassa on tarkasteltu kaikkien seurakunnan toimintojen sisältöä tavoitteiden, toteutuksen ja painopisteiden osalta. Lähes kaikissa toiminnoissa yhtenä painopisteenä ovat kirkot. Jumalanpalveluselämän osalta painopisteenä on messuihin, joita järjestetään vähintään kolmesti kuukaudessa, osallistumisen helpottaminen. Hengellisen elämän syventämiseen Aikuisväestölle haetaan mahdollisuuksia hengellisen elämän syventämiseen raamattuja keskustelupiirien kautta sekä kehittämällä sivukyliltä tapahtuvia kuljetuksia. Samalla pyritään lisäämään sivukylillä järjestettävien seurakuntailtojen määrää ja laatua. Päiväkerhoihin osallistujia kutsutaan henkilökohtaisella kirjeellä, jotta päiväkerhon kokeminen nousee osaksi Talouspäällikkö Reijo Kiviharju esitteli kirkkovaltuustolle talousarvion avainkohtia. laajempaa seurakuntaelämää. Isoskoulutus, Raamikset ja nuortenillat ovat keinoja, joilla autetaan nuorta kokemaan kristillinen usko elämässään rohkaisevana ja hyvänä asiana. Diakonian puolella kotikäyntityötä painotetaan sivukylien yksinäisiin. Tarkalla taloudella jatketaan Seurakunta lähtee alkaneeseen vuoteen hieman viimevuotista suuremmalla talousarviolla. Toiminnan perustana ovat euron verotuotot, joista kirkollisveron osuus on yhteisöveron kattaessa Verotuotto pohjautuu edelelen veroprosenttiin 1,75. Suurin menoerä toiminnassa koostuu palkoista ja palkkioista, joiksi on arvioitu sivukuluineen noin euroa eli kolme neljäsosaa menosita Talouden arvioidaan jäävän lievästi miinukselle talousarviovuoden lopussa. Kädestä suuhun seurakunta ei kuitenkaan elä, sillä talouspäällikkö Reijo Kiviharjun ilmoituksen mukaan seurakunnan rahat riittävät ilman lisätuloja noin kahdekaan kuukauden toimintaan. Edellisvuodesta maksuvalmius on parantunut jonkin verran. (PV) Tervola luopumassa vanhan kirkon lämmityksestä n Tervolan seurakunnan kulttuurihistoriallisten ja rakennustaiteellisesti arvokkaiden kiinteistöjen hallinnoinnin helpottamiseksi kirkkovaltuusto hyväksyi kiinteistöstrategian, jolla on tarkoitus turvata rakennusten käytettävyys ja arvojen säilyminen. Varsinaisia seurakunnallisia kiinteistöjä Tervolan seurakunnalla on kolme: ns. Vanha kirkko 1600-luvun lopulta, iso kirkko 1800-luvulta sekä 1970-luvulla rakennettu seurakuntakeskus, jossa on kirkkotilaksi vihitty kirkkosali. Seurakuntakeskuksessa sijaitsevat myös seurakunnan virastot sekä pääasialliset kokoontumistilat. Rakennuskiinteistöjen kulut olivat toissa vuoden tilinpäätöksessä noin euroa eli viidesosa kaikista seurakunnan kuluista. Vanhan kirkon lämmitys harkinnassa Nykytilanteessa vanha kirkko ja iso kirkko, jotka ovat kirkkolain nojalla suojeltuja kohteita, ovat lämmittämättömiä autiokirkkoja. Isossa kirkossa ei ole lämmitysjärjestelmää, ja vanhan kirkon sähköinen lämmitysjärjestelmä on todettu vaaralliseksi. Vanhan kirkon osalta suunnitelmassa varaudutaan kirkon tilapäisenkin lämmittämisen lopettamiseen. Tarkemmin asiasta päätetään, kun seurakunnan puukirkkoja koskeva Heikki Polsan Ison kirkon tornissa on seurakunnan kirkonkellot. Seurakunnalla ei ole muuta kellotapulia. arkkitehtityö aiheesta valmistuu kevään aikana. Vanhaa kirkkoa käytetään jatkossakin kesäkirkkona säiden sallimissa rajoissa. Ison kirkon ulkopinnat tullaan joko maalamaan kokonaan tai turvaudutaan paikkamaalaukseen. Kellotapulin ovimekanismit korjataan. Kirkkoihin asennetaan kameravalvontajärjestelmät ilkivallan estämiseksi ja tekijöiden kiinnisaamiseksi. Pappilan tilat hyötykäyttöön Kiinteistöstrategiassa edellytetään vajaalla käytöllä olevan pappila-rakennuksen hyödyntämisen tehostamista. Pappilan 250 neliöstä vuokralla on 40 neliötä, ja kaikki kolme kerrosta ovat lämpiminä. Yläkerran yksi huone tullaan varustamaan seurakunnan kirjastoksi sekä luku- ja opiskelusopeksi. Muut yläkerran tilat varataan partion käyttöön. Pappilan saliin suunnitellaan iltaryhmien toimintaa, ja entisen viraston tilat suunnataan ja varustetaan varttuneemman väen tarpeisiin. Nykyisen seurakuntasalin osalta toteutetaan lähiaikoina useita pienempiä saneerauksia, joista osa kohdistuu, ikkunoihin, kattoon ja vedenpoistoon. Samalla lämpöeristystä tehostaan. Lisäksi suunnitteilla on alttarin uusiminen. Kokonaiskustannukset ovat euroa. (PV) Tervola Kirkkoherranvirasto puh VIIKKOTOIMINTA Ke Sairaalahartaus klo 14. To Hartaus Kotikullerossa klo ja Pihakullerossa klo Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11. Ke Sairaalahartaus klo 14. To Eläkeläisten kerho Peuran koululla klo JUMALANPALVELUKSET Su Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Kari Pöykkö, kanttori Lea Kokkonen. Kolehti Oulun hiippakunnan toimintaan kasvatus-, diakonia- ja lähetystyössä. Su Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Tero Saapunki, saarnaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Kristittyjen yhteyden edistämiseen Suomen Ekumeenisen Neuvoston kautta. PÄIVÄKERHOT Kerhot alkavat viikolla 4. VARHAISNUORISO Kerhot alkavat viikolla 5. MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 16 seurakuntakeskuksessa. LÄHETYSTYÖ Lähetyksen Kirppis auki avoinna ma-pe klo ja ma klo Pöytien/tankojen varaukset Arja Heikkinen, p RAUHANYHDISTYS La klo päiväkerho ry:llä Su klo 17 seurat ry: llä, Tero Saapunki ja Niilo Kallioranta Ti klo sisarilta ry:llä Pe klo 19 raamattuluokka A&K Peterillä La klo päiväkerho ry:llä Su klo 17 lähetysseurat ry:llä, Toivo Kalliokoski ja Timo Puronhaara Ma klo 13 lähetysseurat Kotikullerossa ja klo 18 Saukolla Ti klo ompeluseurat ry:llä, Jussi Vaara TOIMITUKSET Kastettu: Olavi Ensio Peteri, Selma Briitta Matilda Palokangas ja Lotta Margit Siivola Hautaan siunattu: Paavo Joel Kauppila 86v, Maire Orvokki Suokas 84v, Taisto Aarre Huhtaniska 81v, Jorma Olavi Heikkilä 58v, Marko Kristian Kämäräinen 43v Sururyhmä kokoontuu n Tervolan seurakunnassa kokoontuu kevään 2014 aikana sururyhmä. Sururyhmässä voit jakaa ajatuksia ja kokemuksia menetyksen tuomista tunteista ja kysymyksistä. Ryhmä kokoontuu seitsemän kertaa keskiviikkoisin klo kahden viikon välein. Ensimmäinen kokoontuminen on ja viimeinen Ryhmän vetäjinä toimivat diakoni Elina Volotinen ja kirkkoherra Heikki Holma. Ryhmään voi ilmoittautua Elinalle p perjantaihin mennessä.

12 12 Rukousviikolla kysytään: Onko Kristus jaettu? n Ekumeenisella rukousviikolla 50 vuotta sitten tammikuussa 1964 vietettiin Helsingin Vanhassa kirkossa kristittyjen yhteisiä rukoustilaisuuksia, ja siellä niitä on vietetty siitä alkaen säännöllisesti. Pienet purot eri puolilta maata ovat siitä lähtien uurtaneet väylänsä vuolaaksi virraksi niin, että rukousviikon vietto on muodostunut näkyväksi perinteeksi eri puolilla Suomea. Tammikuun pakkasessa ja iltahämärässä Suomen kristityt kulkevat ristin johtamina ja julistavat yhdessä evankeliumin sanomaa. He kävelevät pyhäköstä toiseen ja toivottavat toinen toisensa tervetulleeksi yhteiseen rukoukseen ja vieraanvaraisuuden pöytään. Ekumeenisen rukousviikon Valtakunnallinen juhlajumalanpalvelus pidetään lauantaina Vanhassa kirkossa. Se lähetetään Yle Radio 1:ssä sunnuntaina klo 18. Aineisto Kanadasta Tämän vuoden ekumeenisen rukousviikon kansainvälinen aineisto on valmisteltu Kanadassa. Maalle on ominaista kielten, kulttuurien ja ilmaston moninaisuus. Monimuotoisuutta on myös kristillisen uskon ilmenemismuodoissa. Tämän moninaisuuden keskellä uskollisuus Kristuksen tahdolle, että hänen opetuslapsensa olisivat yhtä, on johtanut kanadalaiset pohtimaan Paavalin haastavaa ja ekumenian kannalta erittäin keskeistä kysymystä: Onko Kristus jaettu? Uskossa vastaamme: Ei!. Ensimmäinen kirje korinttilaisille ohjaa meille myös tien, jolla voimme arvostaa ja vastaanottaa toistemme lahjoja jo nyt jakaantumistemme keskellä. Tämä rohkaisee meitä työssämme ykseyden puolesta. Kutsu yhteiselle tielle Rukousviikon kansainvälinen aineisto saa mielellään olla löytölaatikko. Sen vahvuus on siinä, että kaikkialla maailmassa poimitaan raamatuntekstejä, sananselityksiä ja rukouksia samasta aineistosta samaan aikaan. Ovatpa rukouksen muodot millaiset tahansa, rukousviikon sanoma on sama: Jumala kutsuu kristityt ja koko ihmiskunnan yhteiselle tielle. Jumalan avulla kristittyjen on mahdollista antaa maailmalle se todistus, jota varten Kristus heidät lähettää. Vain yhteinen kristittyjen todistus voi auttaa maailmaa uskomaan evankeliumin, ettei Kristus ole vain jonkin erityisen ryhmän, vaan koko ihmiskunnan yhteinen vapahtaja ja pelastaja. Jumalan tahto on koota kaikki lapsensa yhdeksi perheeksi luomakunnan kosmisessa kodissa. Suomen Ekumeenisen Neuvoston aineistosta. Katso lisää: Julistus kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä vuonna 2014 Yhteys on elämän ytimessä Ekumeenisella rukousviikolla kristityt kohtaavat toisiaan kaikkialla maailmassa n Kristittyjen ykseyden ekumeenisella rukousviikolla tarjoutuu erinomaiset mahdollisuudet toisten kristittyjen kohtaamiseen ja ekumenian edistämiseen. Kaikkialla maailmassa vietetään ekumeenista rukousviikkoa tammikuuta. Vuonna 2014 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa alettiin säännöllisesti viettää Suomessa. Ajatus ekumeenisesta rukousoktaavista toteutettiin anglikaanis-katolisena aloitteena ensimmäistä kertaa New Yorkissa vuonna Rukousviikolla kirkoissa luetaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön allekirjoittama rukouspäiväjulistus. n Elämän ytimessä on yhteys. Toiset ihmiset ja koko ympäröivä luomakunta kutsuvat vuorovaikutukseen. Kun olemme avoimia toisia kohtaan, ojennamme kätemme ja tartumme yhteyden mahdollisuuteen. Saamme nähdä ja kuulla ja tulla itse nähdyiksi ja kuulluiksi. Kristinuskon mukaan Jumala on luomisessa antanut yhteyden ja vuorovaikutuksen lahjan. Erilaisuus haastaa astumaan itsemme ulkopuolelle ja löytämään yhteyden. Se synnyttää vuorovaikutusta ja innoittaa ajattelemaan uudella, luovalla tavalla. Yhteys luo osallisuutta ja turvallisuutta, jotka ovat elämän edellytys. Jos näemme toisen ja erilaisen ihmisen uhkana, emme kykene katsomaan häntä emmekä ojentamaan kättämme. Pelko estää yhteyden ja pakottaa usein etsimään turvaa rahasta, vallasta ja väkivallasta. Vailla tasaveroista suhdetta toisiin myös käsitys omasta itsestä vääristyy. Raamatun mukaan synti on vieraantumista Jumalasta, lähimmäisestä, luomakunnasta ja omasta sisimmästä. Synti synnyttää pelkoa ja kuolemaa. Avoimuus ja yhteys voittavat pelon ja vihan Risti ja ylösnousemus ovat kristinuskon ytimessä. Ristin tie on avoimuuden ja itsensä antamisen tie. Se tarkoittaa täydellistä kunnioitusta toista ja hänen erilaisuuttaan kohtaan. Risti kutsuu elämäntapaan, joka luo tilaa kasvulle meissä, toisissa ihmisissä ja luomakunnassa. Ylösnousemus vakuuttaa, että avoimuus ja yhteys voittavat pelon ja vihan ja että niin syntyy aito turvallisuus. Yhteiskunnan eheys rakentuu toisen ihmisyyden kunnioittamiselle. Työ on kaikissa muodoissaan ihmisen luovuuden ja ihmisten välisen yhteyden olennainen muoto. Kotityö, vapaaehtoistyö ja ansiotyö ovat yhtä arvokkaita. Arki ja pyhä tasapainossa Tasapainoiseen ja turvalliseen elämään kuuluvat arki ja pyhä, toimeliaisuus ja lepo, ahkerointi ja juhla, vastuu ja vapaus. Työ rakentaa kunkin omaa persoonaa, perheen toimeentuloa ja yhteiskunnan hyvinvointia. Vuonna 2014 Euroopan Unioni kiinnittää huomiota perhe-elämän ja työn tasapainoiseen yhteensovittamiseen. Jokaisen oma turva on sidoksissa toisten turvallisuuteen. Tasaarvoon ja osallisuuteen perustuva yhteiskunta edistää ihmisten yhteisvastuuta. Väkivalta on merkki siitä, että luottamus horjuu. Veriteot varsinkin perheissä ja kouluissa pakottavat kysymään, kuinka voimme vahvistaa välittämistä ja yhteisvastuuta keskuudessamme. Mahdollisuus parempaan lähtee jokaisesta meistä. Väärissä käsissä aseet luovat turvattomuutta Vuonna 2014 Ekumeenisen vastuuviikon teema käsittelee asekauppaa. Aseet kuuluvat valvottuun käyttöön ja hädän torjumiseen. Väärissä käsissä ne luovat äärimmäistä turvattomuutta. Pienaseiden leviäminen maailman levottomuuspesäkkeissä kylvää pelkoa ja saa aikaan joukkotuhoa. Laiton asekauppa liittyy usein kallisarvoisten raaka-aineiden epäilyttäviin markkinoihin. Näitä raaka-aineita voi päätyä meidänkin ostamiimme tuotteisiin. Yhteinen tehtävämme on edistää rehellistä työtä ja käydä reilua kauppaa, jossa työntekijälle maksetaan oikeudenmukainen palkka eikä ketään alisteta epäinhimillisiin oloihin. Kaikkia ihmisiä kutsutaan katsomaan toinen toistaan silmiin ja rakentamaan yhteyttä ja luottamusta. Siihen perustuvat turvallisuus ja toivo kotimaassamme ja koko maailmassa. Helsingissä 24. lokakuuta 2013 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Rukousviikon 1 päivän aineisto la Yhdessä meidät on kutsuttu olemaan pyhiä n 2. Moos. 19: 3-8: Te olette minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani. Psalmi 95: 1-7: Me olemme hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee. 1. Piet 2: 9-10: Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Matteus 12: 46-50: Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini. Kolme kohtaa pohdittavaksi Me jotka huudamme avuksemme Herran nimeä, olemme yhdessä kutsutut pyhiksi, Kristuksen Jeesuksen pyhittämiksi. Toisessa Mooseksen kirjassa tätä Jumalan kansan kokoontumista kuvataan pappiskansaksi ja pyhäksi kansaksi. Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä meidän ymmärretään tulevan pyhien yhteyden jäseniksi siten, että Jumala kutsuu meidät yhteen valituksi suvuksi, kuninkaalliseksi papistoksi, Jumalan omaksi kansaksi. Tätä kutsua seuraa yhteinen valtuutus julistaa Jumalan suuria tekoja, jotka vetävät meidät ulos pimeydestä Jumalan valoon. Ymmärrämme edelleen Matteuksen evankeliumista, että pyhien yhteydessä ykseytemme Jeesuksessa ylittää perheemme, heimomme ja yhteiskuntaluokkamme rajat, kun rukoilemme yhdessä ykseyden puolesta ja pyrimme toteuttamaan Jumalan tahdon. Kysymykset: - Mitä termi pyhien yhteys merkitsee sinulle tai kirkkosi perinteelle? - Millä tavoin kutsumuksemme olla pyhää kansaa velvoittaa meitä yli paikallisen kristillisen tilanteemme? Rukous Armollinen Jumala, yhdessä kaikkien niiden kanssa, jotka huutavat avukseen Herran nimeä, me kuulemme omassa särkyneisyydessämme kutsun olla pyhiäsi. Meistä sinä olet tehnyt valitun kansan, pyhän papiston, pyhän kansan. Kokoa Pyhän Henkesi voimalla meidät pyhien yhteyteen ja vahvista meitä täyttämään sinun tahtosi ja julistamaan sinun suuria tekojasi Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme. Aamen. Katso muiden päivien aineisto:

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA t Mikaelinkirkossa syksyllä 2012 14. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA Su 2.9. klo 11 Lähimmäinen Eva-Lisa Lindström, Aimo Lankinen, Venla Vänskä, Pauli Syrjö, Mari Lamminen, lauluryhmä Melisma, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Lapista viedään 2 000 joulupakettia Romanian lapsille. Operaatio Joulun Lapsi: KEMI TERVOLA TORNIO YLITORNIO KEMINMAA SIMO

Lapista viedään 2 000 joulupakettia Romanian lapsille. Operaatio Joulun Lapsi: KEMI TERVOLA TORNIO YLITORNIO KEMINMAA SIMO Kirkkolaivaa ei jaeta automaattisesti jos postiluukussa on ilmaisjakelulehtien kielto. Lehden saa silloin osoitteellisena ilmoittamalla osoitteensa oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Kemi-Tornion

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 30.3.2011 29 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot