Espoossa luotetaan järjestöyhteistyöhön

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoossa luotetaan järjestöyhteistyöhön"

Transkriptio

1 ray:n avustustoiminnan asiakaslehti 3/2007 Espoossa luotetaan järjestöyhteistyöhön Miten käy RAY:N TUKEMILLE palvelutaloille? Rahoitusohjelma tarttuu oppimisen ongelmiin Arpajaislaki uudistuu ikäraja nousee

2 NÄKÖ kulmia Hallitusohjelma lupaa hyvää Maalisvaalien todellinen yllätys oli demareiden jääminen hallitustyöskentelyn ulkopuolelle. Muiden mukana olin jokseenkin varma, että Vanhasen Heinäluoman yhteistyö jatkuisi, vaan eipä jatkunut. Katainen puolueineen astui estradille. RAY:n ja järjestöjen kannalta odotetuimmat tapaukset olivat hallitusohjelman sanamuodot rahapelitoiminnasta ja kolmannen sektorin toiminta-alueesta. Hallitusohjelmassa todetaan yksiselitteisesti, että arpajaislainsäädäntö on uudistettava yksioikeusjärjestelmään pohjautuen. Miten muuten voisi ollakaan, jos rahaautomaatti- ja veikkausjärjestelmä on toiminut lähes 70 vuotta mitä parhaiten kansalaisten odotusten mukaisesti. Entiselleenkään nykyistä arpajaislakia ei voida jättää, siitä pitää EU:n komissio huolen. Hallitus lupaa puuttua myös rahapelien valvonnan tehostamiseen, pelaamisen sosiaalisiin ongelmiin ja rikollisuuden torjumiseen. Mitä sitten muuta? Äkkisilmäyksellä ministereiksi valikoitui ihmisiä, joilla on henkilökohtaisesti kokemusta sosiaali- ja terveysalan järjestöistä. Heistä tunnistettavia ovat ainakin Tuija Brax, Jyrki Katainen, Paula Risikko, Sari Sarkomaa, Matti Vanhanen ja Anu Vehviläinen. Hallitusohjelma lupaa järjestöillekin hyvää. Järjestöjen mahdollisuus toimia yleishyödyllisinä voittoa tavoittelemattomina toimijoina halutaan varmistaa, ja mahdollisuuksia tarjota hyvinvointia tukevaa ja syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa parantaa. Kuulostaa siltä, että hallitusneuvottelijoiden joukossa on ollut muitakin kuin edellä mainittuja ministereitä, joilla on kokemusta sosiaali- ja terveysalan järjestöistä! HANNU SALOKORPI Johtaja Avustustoiminta Raha-automaattiyhdistyksen avustustoiminnan asiakaslehti Turuntie 42, Espoo PÄÄTOIMITTAJA Marika Leed (09) , TOIMITUSKUNTA Sanna Autere, Raimo Hakola, Pekka Mykrä, Janne Peräkylä, Kristian Seemer, Hilppa Tervonen ULKOASU Mainostoimisto Kipinä Oy KANNEN KUVA Anne Nisula KIRJAPAINO Frenckellin Kirjapaino Oy Painos 5500 Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. ISSN Tukipotti 3/2007

3 Tässä numerossa mm. ARTIKKELIT Espoossa luotetaan järjestöjen yhteistyöhön...8 Miten käy RAY:n tukemille palvelutaloille?...12 Oppimisvaikeudet esiin Miten käy palvelutaloille? Arpajaislaki uudistuu ikäraja nousee...19 VAKIOT Uutisia...4 Vieraskynä...18 Rahinat Oppimisvaikeudet esiin Ohjeita...22 Arpajaislaki uudistuu 19 ikäraja nousee

4 Ajan KOHTAISTA RAY Alkuvuoden tulos 200 miljoonaa euroa Raha-automaattiyhdistyksen alkuvuosi sujui talouden kannalta suunnitelmien mukaisesti. Tilikauden voitto ensimmäiseltä vuosipuoliskolta oli 200 miljoonaa euroa, hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana ajanjaksona. RAY:n rahapelitoiminnan kokonaistuotto ennen kuluja oli alkuvuonna 324,4 miljoonaa euroa, mikä on hieman yli 60 euroa jokaista suomalaista kohti. Kehityksen perusteella tilikauden tavoite on saavutettavissa. getty images. Avustussumma kasvaa ensi vuonna RAY:n avustuksia varaudutaan jakamaan ensi vuonna 312 miljoonaa euroa, kuusi miljoonaa enemmän kuin tänä vuonna. RAY:n tuottoa on tarkoitus käyttää vuonna 2008 yhteensä 411,5 miljoonaa euroa. Avustusten lisäksi Valtiokonttorin käyttöön osoitetaan 99,5 miljoonaa euroa sotiemme veteraanien hoitoon ja kuntoutukseen. Vuonna 2007 Raha-automaattiyhdistyksen tuottoa käytettiin 409,5 miljoonaa euroa. Uusia projektihakemuksia lähes tuhat Noin 800 kansalaisjärjestöä tai muuta yleishyödyllistä yhteisöä jätti RAY:lle toukokuussa projektihakemuksen. Avustusta haetaan lähes tuhanteen kohteeseen. Uusien projektihakemusten kokonaissumma liikkuu reilussa sadassa miljoonassa eurossa. Hakemusten kokonaismäärä on viime vuoden tasolla. Eniten lisääntyivät hakijat, jotka lukeutuvat ryhmään muu terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Ryhmään kuuluu mm. maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuustyötä tekeviä järjestöjä. Myös mielenterveystyön ja nuorisokasvatuksen hankkeisiin on haettu avustusta aiempaa aktiivisemmin. RAY myöntää projektiavustuksia terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistäviin kokeilu-, kehittämis-, käynnistämis- ja tutkimushankkeisiin. Rahoituspäätöksissä painotetaan innovatiivisia hankkeita, joissa etsitään, kokeillaan tai kehitetään uusia toimintatapoja ja menetelmiä Päätökset ensi vuoden RAY-avustuksista tehdään alkuvuodesta Tälle vuodelle projektiavustuksia myönnettiin 86 miljoonaa euroa, josta 20 miljoonaa uusille hankkeille ja loput jatkorahoituksena käynnissä oleville hankkeille. 4 Tukipotti 3/2007

5 Muualla sanottua Voidaan kysyä, onko panoksen ja tuotoksen suhde kohdallaan, jos päihdevalistuksen vaikutus on vain 0,1 prosenttia. Rahaa saatetaan jakaa valistukseen poliittisista syistä, vaikka sen todellisesta vaikutuksesta ei ole näyttöä. Tutkija Kari Hippi Keskisuomalaisessa DAVID WALL Uudistuksia avustuksen verkkosivuilla Avustustoiminnan www-sivuja päivitettiin kesällä. Aiemmin eri puolilla sivustoa sijainneet hakuoppaat, erilaiset ohjeet ja lomakkeet löytyvät nyt kootusti Aineistopankista. Aineistopankista voi myös ladata käyttöönsä RAY:n tuella -merkin, lukea Tukipotti-asiakaslehden tai tutustua RAY:n toimintaa koskeviin säädöksiin. Sivuille on myös lisätty jonkin verran uutta materiaalia. Avustuskohteiden uutisten kautta pyritään kertomaan paremmin, millaiseen toimintaan RAY:n tukea myönnetään. Sivustolta löytyy myös listaus RAY:n tukea saavista lomajärjestöistä, joista tulee runsaasti kyselyjä. 3 Hakijoiden tyytyväisyys kasvanut Avustuksenhakijoiden tyytyväisyys Raha-automaattiyhdistykseen on parantunut. Tämä selviää TNS Gallupin toteuttamasta kyselystä, jossa haastateltiin 500 järjestöjen edustajaa. Kyselyssä selvitettiin järjestöjen tyytyväisyyttä RAY:n toimintaan ja tapaan hoitaa asiakassuhteita. Lisäksi tutkittiin yleisiä asenteita ja mielipiteitä sekä tietämystä RAY:stä. Tyytyväisyys RAY:n toimintaan oli kohentunut sekä myönteisen että kielteisen avustuspäätöksen saaneissa järjestöissä. Avustusta saaneet antoivat RAY:n toiminnalle arvosanaksi 8,67 ja avustusta vaille jääneet 7,70. Hakijat kokivat erityisesti RAY:n toiminnan avoimuuden, joustavuuden ja tasapuolisuuden kohentuneen. RAY:n toiminta arvioitiin selvästi muita vertailussa olleita rahoittajia paremmaksi. Edellisen kerran hakijoiden tyytyväisyyttä RAY:n toimintaan kartoitettiin vuonna Rahapelien monopoliyhtiöt pyrkivät toimimaan aitojen liikeyritysten tapaan eli kasvattamaan liikevaihtoa maksimoidakseen voittonsa, tässä tapauksessa siis kiihottamalla ihmisiä pelaamaan entistä enemmän. Keskipohjanmaa, pääkirjoitus Peliriippuvuus ja siihen liittyvät vastuukysymykset ovat vahva lisäperuste sille, että rahapelitoiminta yritetään vastapaineista huolimatta pitää jatkossakin julkisen vallan kontrollissa. Salon Seudun Sanomat, pääkirjoitus Nykyinen hallitus ei ole tehnyt mitään ainakaan minun tiedossani olevaa toimenpidettä, jolla nopeasti ryhdyttäisiin valmistelemaan pelastushelikopteritoiminnan siirtämistä valtion budjetin osaksi. Kari Rajamäki Keskisuomalaisessa KTM, STM, VM, Tekes, Stakes, Sitra ja RAY tiivistävät yhteistyötään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämiseksi. Mitä RAY tässä konsortiossa tekee? Ilpo Vilkkumaa Sosiaali- ja terveysviestissä 3/2007. Tukipotti 3/2007 5

6 Senioreiden voima kasvaa asuntomarkkinoilla Tulevina vuosina ikääntyneiden määrä asuntoja ostavien ja vuokraavien joukossa kasvaa ja vaatimustaso vuokra- ja omistusasuntojen suhteen lisääntyy, totesi Culminatum Oy:n ohjelmajohtaja Marianne Dannbom Pori Jazzien SuomiAreenalla. RAY järjesti jazzeilla keskustelutilaisuuden asumisen tulevaisuudesta ikääntyvässä Suomessa. Senioriasumisesta käytävä keskustelu keskittyy Dannbomin mukaan liikaa uudisrakentamiseen, sillä myös nykyisten asuntojen on mukauduttava vanhenevien tarpeisiin ja toiveisiin. SuomiAreena on yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma, joka järjestetään Pori Jazzien yhteydessä. Ensi vuonna, kun RAY täyttää 70 vuotta, nostamme SuomiAreenalla esille kansalaisjärjestötoiminnan ja kansalaisvaikuttamisen. Kuvakori.com Tulevina vuosina ikääntyneiden määrä kasvaa asuntoja ostavien ja vuokraavien joukossa. RAY lahjoitti kansalaisyhteiskuntaprofessorin Jyväskylän yliopistoon perustetaan lahjoitusvaroin kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen professuuri vuosiksi Raha-automaattiyhdistys on viisivuotisen professuurin päätukija. RAY on johtava kansalaistoiminnan rahoittaja Suomessa, joten haluamme tukea ja edistää myös alaan liittyvää tutkimusta, osastopäällikkö Janne Peräkylä toteaa. Yliopiston tavoitteena on rakentaa Jyväskylään kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Tutkimuksissa on havaittu, että aktiivisella kansalaisyhteiskunnalla on myönteisiä vaikutuksia kansalaisten hyvinvointiin ja yhteiskunnan toimintaan. Järjestöt tarjoavat ihmisille osallistumismahdollisuuksia ja väylän vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. RAY:n avustuslinjauksissa järjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen onkin nostettu tärkeimmäksi painotukseksi, Peräkylä toteaa. RAY tukee sosiaali- ja terveysjärjestöjen työtä tänä vuonna yhteensä 306 miljoonalla eurolla. RAY-esite ilmestyi Tuore esite RAY:n peli- ja avustustoiminnasta on ilmestynyt. Esitteitä voi tilata RAY:n viestinnästä osoitteesta Syksyn aikana esitteestä teetetään myös ruotsin- ja englanninkieliset versiot. hyvän tahdon pelejä RAYesiteCS3.indd :33:03 6 Tukipotti 3/2007

7 RAY yhteiskuntavastuun ja viestinnän kärjessä Suomalaisten mielestä RAY hoitaa yhteiskuntavastuunsa erittäin hyvin verrattuna muihin yrityksiin. Taloudellisen ja sosiaalisen vastuun osa-alueilla sekä kokonaisvastuullisuudessa RAY on viime vuosien tapaan ensimmäisellä sijalla. Tämä käy ilmi Yritykset ja yhteiskuntavastuu tutkimuksesta. RAY on vahva tässä tutkimuksessa ja on ollut sitä pitkään. Voidaan sanoa, että kuluttajat ovat huomanneet ja ymmärtäneet RAY:n roolin yhteiskunnassa erinomaisesti, tutkimusjohtaja Matti Karttunen Marketing Radar Oy:stä toteaa. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan mediatutkimuksessa RAY:n viestintä puolestaan arvioitiin kaikkein toimivimmaksi ja RAY:n julkisuusstrategiaa pidettiin parhaana. Tutkimuksessa selvitettiin toimittajien kokemuksia ja mielikuvia STM:n hallinnonalan yhteisöistä ja niiden mediaviestinnästä. Kartoituksen kohteena olivat mm. yhteisöjen tunnettuus ja toimittajien mielikuvat. Tunnettuudessa RAY sijoittui viidenneksi. RAY:tä tunnetummiksi katsottiin mm. Alko, STM ja KELA. Julkisuuskuvaltaan RAY oli toiseksi paras heti Kansanterveyslaitoksen jälkeen. Henkilövaihdoksia RAY:ssä Valtioneuvosto myönsi ministeri Suvi Lindénille eron RAY:n hallituksen jäsenen tehtävistä ja määräsi hänen tilalleen kansanedustaja Pertti Hemmilän (Kok.) jäljellä olevaksi toimikaudeksi saakka. Hanna Tamminen palasi elokuussa RAY:n viestintäpäälliköksi. Vs. viestintäpäällikkö Jouni Kempas siirtyi valmistelemaan RAY:n 70-vuotisjuhlavuotta Laukata voi vielä kolikoilla, vaikka Kasino siirtyikin keväällä tikettimaksamiseen. Kasino uudisti maksamisen PELIT Grand Casino Helsinki siirtyi toukokuussa muutamaa automaattia ja Derby-hevospeliä lukuun ottamatta kolikottomaan pelaamiseen. Kolikkojen sijaan maksut hoidetaan kasinolla EZ Pay -tositteilla. Euroiksi tositteet voi vaihtaa joko kassalla tai vaihtoautomaatissa. Kansanedustaja Pertti Hemmilä tuli ministeri Suvi Lindénin tilalle RAY:n hallitukseen Mukaan pokerihuumaan Texaspokeri, Dynamic ja Riverside ovat RAY:n vastaukset pokeribuumiin. Texaspokeri on Texas Hold emin kolikkopeliversio ja uusin tulokas RAY:n pelivalikoimissa. Texaspokeri lisätään kaikkiin Pokeria- ja Loisto-monipeliautomaatteihin syksyyn mennessä. Dynamic ja Riverside ovat uudet kasinopelit, joissa pelataan pokeria pelinhoitajaa vastaan. Niitä voi kokeilla kuudessa Täyspotti-pelisalissa. Näiden Lisäksi RAY järjestää pokeriturnauksia Turun ja Jyväskylän Club RAY -pelisaleissa ja Helsingin kasinolla. Tiesitkö että 69 prosenttia avustuksensaajista hyväksyy eettisesti sen, että yhteisön rahoitus tulee RAY:n pelien tuotosta. 29 % hyväksyy asian lievin varauksin.. Tukipotti 3/2007 7

8 Yhdessä & olemme Raha-automaattiyhdistys tukee Espoossa sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyötä, jonka tuloksena on syntynyt Yhteisötupa. Tupaa ylläpitävällä järjestöjen yhteisöllä on jo yli 40 jäsenyhdistystä. Kahvi höyryää kupeissa ja nauru hersyy, kun Eläkeliiton Espoon yhdistyksen Tarinatupatapaamiseen tulleet kertoilevat kesäkuulumisiaan ohjaaja Eeva Seppälän johdolla. Yhdeksän virkeää tarinatupalaista ovat ennättäneet kesän mittaan tehdä matkoja Vienan Karjalaan ja Unkariin, paistaa muikkuja, nauttia kesäteatteriesityksistä, hoitaa lastenlapsia, juhlia syntymäpäiviä, käydä serkkutapaamisessa ja poimia marjoja. Kun tuoreimmat kuulumiset on vaihdettu, siirrytään varsinaiseen aiheeseen eli muistelemaan romanttisia elokuun kuutamoita. Eihän niitä nyt enää muista, ne olivat nuorena ne, tuumaa Ritva Lindblad, mutta yhdeltä jos toiseltakin alkaa muistoja virrata. Kerran kuussa pidettävän Tarinatuvan tarkoitus on tukea ikäihmisten hyvinvointia muistelutyön menetelmin. Tapaamiset pidetään Espoon Tapiolassa sijaitsevassa Yhteisötuvassa, jota ylläpitää Rahaautomaattiyhdistyksen tukema Espoon Järjestöjen Yhteisö ry. Eläkeliiton Espoon yhdistys on yhteisön jäsen ja Yhteisötuvan aktiivinen käyttäjä. Yli jäsenen yhteisö Espoon Järjestöjen Yhteisö on sosiaali- ja terveysjärjestöjä palveleva yhteistyöorganisaatio, jonka yhtenä keskeisenä tehtävänä on ylläpitää Yhteisötupaa Espoon Tapiolassa ja luoda edellytyksiä yhdistysten yhteistyölle ja toiminnalle. Visionamme on toimia keskeisenä espoolaisena sosiaali- ja terveysalan järjestötoiminnan kontakti- ja tiedotuskeskuksena, toiminnanjohtaja Mika Luukkainen kuvailee. Espoon Järjestöjen Yhteisössä on mukana 40 sosiaali- ja terveysalan jäsenjärjestöä, joissa on kaikkiaan yli jäsentä. Yhteisö tekee yhteistyötä lukuisten tahojen, muun muassa kaupungin sosiaali- ja terveystoimen, Espoon seurakuntien ja muiden Suomessa toimivien järjestötalohankkeiden kanssa. RAY on tukenut Espoon Järjestöjen Yhteisöä sen perustamisesta, vuodesta 2005 lähtien. Tälle vuodelle myönnettiin euron suuruinen projektiavustus. Monipuolista toimintaa Vuoden ajan toiminut Yhteisötupa on kohtaamispaikka ja avoin kansalaistila, jonka informaatiopisteestä on saatavilla keskitetysti tietoa espoolaisista sosiaali- ja terveysalan järjestöistä ja niiden toiminnasta. Jäsenyhdistykset voivat järjestää koulutuksia, kerhoja ja muita tapahtumia vuokrattavissa koulutus- ja kokoustiloissa. 18 järjestöllä on omat toimistotilat Yhteisötuvalla. Jäsenyhdistyksillä on mahdollisuus myös vuokrata arkistointitilaa järjestöhotellista. Eläkeliiton Espoon yhdistyksen kokouksessa Sinikka Kallio (oik.), Ritva Lindblad ja Anne-Lise Westerling vaihtavat kesäkuulumisia. 8 Tukipotti 3/2007

9 TEKSTI: ULLA OJALA KUVAT: ANNE NISULA enemmän Kuntalaiset hyötyvät järjestöyhteistyöstä. Tukipotti 3/2007 9

10 Lisäksi Yhteisötupa tarjoaa käyttäjille toimistopalveluna kopiointi- ja postituspalveluja sekä esitteiden tulostusta. Yhteisötuvalla on kaikkiaan kymmenen työntekijää; kokonaisuudesta vastaavan toiminnanjohtajan lisäksi muun muassa järjestösihteeri, laitosapulainen ja kolme työntekijää Sektori-hankkeessa. Yhdessä vältetään sudenkuopat Mika Luukkaisen mukaan jäsenjärjestöt ja sitä kautta kuntalaiset hyötyvät järjestöyhteistyöstä. Yhteistyö selkiyttää rahoituskuvioita, mahdollistaa laajemman vertaistuen saamisen muista järjestötoimijoista sekä yhteisten projektien suunnittelun ja toteutuksen. Monta sudenkuoppaa voidaan välttää toimimalla yhdessä. Myös viranomaisille olemme oiva työväline, sillä täältä saa asiantuntijatietoa keskitetysti, Luukkainen sanoo. Espoon Järjestöjen Yhteisön perustamisvaiheessa pitkäaikaistyöttömien ja vajaakuntoisten työllistäminen oli tärkeä tavoite. Parhaillaan meneillään on TE-keskuksen työvoimapoliittisella projektituella toteutettava Sektori-hanke, joka työllistää räätälöidysti työttömiä työnhakijoita sosiaali- ja terveysalan järjestöihin. Tarjoamme pienille järjestöille henkilöresursseja, joiden avulla ne voivat kehittää omaa järjestötoimintaansa, sanoo Sektori-hankkeen projektipäällikkö Juha K Humalajoki. Yhteisöllä on jo 40 jäsenyhdistystä. Humalajoen mukaan tulokset alkavat näkyä tänä vuonna on solmittu 34 työsopimusta, kun tavoite oli sopimusta. Seuraava projekti työn alla Espoon Järjestöjen Yhteisö ei lepää laakereillaan, vaan suunnittelee koko ajan tulevaa. Seuraava haaste on vapaaehtoistyön koordinoinnin kehittäminen. Tavoitteena on löytää malli, jonka pohjalta eri toimijoiden välinen vuorovaikutus kasvaisi ja vapaaehtoistyön kiinnostavuus sekä saavutettavuus lisääntyisivät. Espoossa eri toimijat ovat havainneet tarpeen kehittää vapaaehtoistoimintaa, jolla voitaisiin ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja yksinäisyyttä sekä löytää uusia vapaaehtoistyön muotoja nykyisen toiminnan rinnalle, Luukkainen sanoo. Koordinoidun yhteistyön kautta vapaaehtoistyö olisi jäsentyneempää, ja samalla myös arvostetumpaa. Tarinatupalaiset vakuuttavat, että uusien toimintamallien rinnalla myös Yhteisötuvalle on jatkossa tilausta. Yhteisötuvalla on suuri arvo, sillä kokoustila ja tapaamispaikka pitää järjestöllä olla. Sijaintikin on keskeinen tänne on helppo ja mukava pistäytyä koska vain, ohjaaja Eeva Seppälä kuvailee. Yhteisötuvalla Espoon Tapiolassa sijaitsevat 18 jäsenjärjestön toimistotilat. 10 Tukipotti 3/2007

11 Yhteistyötä käynnistämään? Eri puolella Suomea on meneillään toistakymmentä järjestö- tai kumppanuustalohanketta, jotka ovat samansuuntaisia kuin Espoon Järjestöjen Yhteisön hanke ja joille Raha-automaattiyhdistys on myöntänyt avustusta. Projektia suunniteltaessa kannattaa uhrata aikaa projektihakemuksen laatimiseen. Hakemuksesta tulisi käydä ilmi, miksi projekti aiotaan toteuttaa ja kenelle siitä olisi hyötyä, mitkä ovat sen tavoitteet, keiden kanssa ja millä tavalla aiotaan tehdä yhteistyötä ja verkostoitua, miten projektin etenemistä seurataan, kuinka projektin toteutumista arvioidaan ja millainen on talousarvio. Avustusvalmistelija Ilkka Revon mukaan hakemusten arvioinnissa kiinnitetään suurta huomiota myös siihen, mitä tapahtuu projektin päättyessä. Ajatuksemme on, että esimerkiksi kehittämisprojektin hyödyt pitäisi saada laajemminkin käyttöön. Niinpä jo projektin suunnitteluvaiheessa tulisi valmistautua tulosten levittämiseen ja juurruttamiseen. Lisäksi pitäisi miettiä, miten hankkeen tuotokset saadaan integroitua paikalliseen palvelurakenteeseen varsinaisen kehittämisvaiheen päättyessä, Repo kuvailee. Espoon Järjestöjen Yhteisön hakemuksessa positiivisina seikkoina pistivät Ilkka Revon mielestä silmään synergiaetujen hakeminen ja tavoite saada kaikki sosiaali- ja terveysalan kolmannen sektorin toimijat saman järjestötalon yhteyteen, avoimen kansalaistilan luominen, järjestöasiamiesmallin kehittäminen sekä järjestöjen vapaaehtoistyön ja tukihenkilötoiminnan tukeminen kaupungin olemassa olevaan palvelurakenteeseen nivoutuen. Olennaista on ollut myös se, että tavoitteisiin pyritään laajan yhteistyön pohjalta. Jäsenyhdistykset voivat vuokrata järjestöhotellista arkistointitilaa, toiminnanjohtaja Mika Luukkainen kertoo. Tukipotti 3/

12 Miten käy palvelut 12 Tukipotti 3/2007

13 aloille? TEKSTI: MARIKA LEED KUVAT: VOITTO NIEMELÄ Raha-automaattiyhdistyksen tuella on rakennettu Suomeen noin 800 vanhusten palvelutaloa. Taloja ylläpitävät yhdistykset ovat muutosten edessä, sillä kunnat joutuvat lähivuosina kilpailuttamaan myös vanhustenhuollon palvelunsa. Kahdeksankymmentäluvun lopussa Suomi ei ollut EU:n jäsen, Euroopan talousaluetta koskevaa ETAsopimusta ei oltu allekirjoitettu eikä julkisia hankintoja koskevaa lakia Suomessa säädetty. Samaan aikaan Raha-automaattiyhdistys käynnisti yhteistyössä Valtion asuntorahaston kanssa suurimman yksittäisen avustusohjelmansa, huonokuntoisten vanhusten palveluasuntojen rakentamisen. Konsepti toimi. 500 miljoonan euron rahoituspanostuksen myötä vanhustenhuollon painopiste siirtyi maassamme laitoksista avohoitoon. Uusissa järjestöjen ylläpitämissä palvelutaloissa huonokuntoinenkin vanhus saattoi asua itsenäisesti. Tänään RAY:n tuella rakennettuja palvelutaloja on Suomessa noin 800. Kehitetyssä toimintamallissa järjestö ylläpitää kiinteistöä ja tuottaa asukkaille heidän tarvitsemansa tukipalvelut, esimerkiksi ateria-, siivous- ja terveydenhoitopalvelut. Kunta on aiemmin suorahankkinut järjestöltä koko paketin, mutta jatkossa malli ei ole mahdollinen. Hankintalaki antaa kunnille mahdollisuuden palvelujen suorahankintaan vain poikkeustapauksissa. Kaksi vaihtoehtoa RAY:n tuella rakennetussa Päivärinteen palvelutalossa Hämeenlinnassa on palveluasuntoja sekä vanhuksille että kehitysvammaisille. Kohde ei liity jutussa esitettyihin tapauksiin. Kunnalla on käytännössä kaksi tietä kuljettavanaan, kun se järjestää peruspalveluja vanhuksilleen. Se voi ostaa palvelut ulkoa kilpailuttamalla eri palveluntuottajat tai tuottaa palvelut itse. Jos kunta päätyy ostopalveluun, sen tulisi sopia järjestön omistaman palvelutalon käyttöön liittyvät ehdot ennen palveluiden kilpailutusta. RAY:n puolesta tiloissa voi toimia muukin taho kuin kiinteistön omistava järjestö. Neuvotteluissa kunnan ja järjestön kesken tulisi kuitenkin aina huomioida järjestön itsemääräämisoikeus sekä vastuut ja velvoitteet kiin- Tukipotti 3/

14 teistön omistajana, RAY:n valvontapäällikkö Raimo Hakola toteaa. Jos kunta siirtyy tuottamaan asumisen tukipalvelut itse, palveluiden kilpailuttamisvelvoite raukeaa. Kunta päättää, miten se vanhuspalvelunsa järjestää. RAY:llä on tässä jonkinlainen sivustakatsojan rooli, Hakola selvittää. Kunta välivuokraajaksi Kilpailutustilanteissa olisi selkeintä, jos kunta välivuokraisi järjestön omistamat tilat kokonaisuudessaan ja kilpailuttaisi palvelut tiloihin vasta tämän jälkeen, Raimo Hakola esittää. Olemme valitettavasti jo törmänneet tilanteeseen, jossa kilpailutuksen voittanut yritys ei ole päässyt järjestön kanssa sopimukseen tilojen vuokratasosta. Välivuokraus estää myös sen, etteivät tilat jää tyhjilleen, mikäli järjestö ei voita kilpailutusta. Järjestely sopii myös tilanteisiin, joissa kunta siirtyy tuottamaan palvelut. Vuokratessa tiloille tulee määritellä käypä vuokrahinta, jossa huomioidaan kaikki kiinteistön hoito- ja rahoituskustannukset. RAY ei voi hyväksyä sitä, että järjestölle jäisi tiloista taloudellisia rasitteita, joita se ei pysty vuokratuloilla kattamaan. Joissain tapauksissa kunta tai ulkopuolinen palveluntuottaja on esimerkiksi ollut kilpailutuksen jälkeen vuokraamassa järjestön tiloista käyttöönsä vain osaa, Hakola kertoo. Kiinteistön myyminen Palvelutalon myymiselle ei ole RAY:n näkökulmasta estettä. Välivuokraamistakin selkeämpää olisi, jos kunta ostaisi tilat järjestöltä käyvällä hinnalla huomioiden talon rakentamiseen saadut RAYavustukset ja niihin liittyvät palautusehdot, Hakola selvittää. Palvelutalohankkeissa RAY:n avustusosuus asuintiloihin on ollut 30 prosenttia, palveluja yhteisiin tiloihin 70 prosenttia. Loppu on useimmiten rahoitettu Valtion asuntorahaston lainalla. Myymiselle ei ole RAY:n näkökulmasta estettä. Jos avustettu omaisuus kuitenkin siirtyy pois järjestön hallinnasta, laukeaa sovellettavaksi avustuslaissa määritelty avustusten palautusehto, Hakola toteaa. Palautusehto on voimassa 20 tai 30 vuotta viimeisestä avustuserästä lukien. Myyntihinnasta palautetaan sen nojalla aikanaan maksetun avustusprosentin mukainen osuus RAY:lle. Käypä myyntihinta talolle on se, mitä samantyyppiset kiinteistöt samalla alueella maksavat. Toisaalta jos harvaan asutulla alueella on vain yksi ostaja, ei ole markkinoita eikä juuri hintakilpailuakaan. Tapaukset voivat olla hankalia. Vuosien saatossa on joitain kertoja jouduttu luopumaan tukien takaisinperinnästä. Suurin osa palvelutalokiinteistöistä kuitenkin sijaitsee taajamissa, joissa vastaavaa ongelmaa ei ole, Hakola lisää. Eri vaihtoehdot selvitettävä RAY:lle on viimeisen parin vuoden aikana tullut nelisenkymmentä tiedustelua siitä, miten palvelutaloja omistavien järjestöjen tulisi eri tilanteissa toimia. Odotettavissa on, että kysymysvirta jatkuu tulevina vuosina. Tilanteet kunnissa ovat niin erilaisia, että RAY:n puolelta on mahdotonta antaa yleispäteviä ohjeita siitä, mikä toimintamalli olisi kussakin tilanteessa paras, Hakola toteaa. Tilanne vaatii aina selvittelyä. RAY on laatimassa kysymyspatteriston helpottamaan selvitystyötä. Järjestön tulee esimerkiksi selvittää, miten verottaja, Kansaneläkelaitos, asuntorahasto ja paikallinen kunta suhtautuvat erilaisiin organisaatio- tai palvelumalleihin. Verottajan tämänhetkisten tulkintojen mukaan tiloja vuokraava yhdistys esimerkiksi menettää yleishyödyllisen aseman ja siitä tulee elinkeinonharjoittaja, joka tulee maksaa tuotoistaan veroa. Kunta voi painostaa RAY:n tietoon on tullut tapauksia, joissa kunnan ja järjestön näkemykset palvelutalon tulevaisuudesta ovat olleet poikkeavia. Järjestöissä on koettu kunnan taholta suoranaista painostustakin. Kunnalla on palvelujen ainoana ostajana alueella tietynlainen monopoliasema. Halutessaan se voi valitettavasti pitkälle sanella, miten asiat etenevät. Keskusteluyhteyteen vaikuttaa yleensä se, millaisessa taloudellisessa tilanteessa kunta on. Jos etsitään säästettävää joka paikasta, väännetään kyllä jokainen mahdollinen kivi. Silloin helposti valitaan se tie, että aletaan painostaa järjestöä palvelujen tai omistusten siirtoihin. RAY pyrkii kiistatilanteissa tukemaan järjestöä. Lähtökohtana on se, että kokonaistilanne ja eri vaihtoehdot tulee kartoittaa ja ratkaisut tehdä yhteisymmärryksessä. Kunta voi ostaa palvelut ulkoa kilpailuttamalla eri palveluntuottajat tai tuottaa palvelut itse. 14 Tukipotti 3/2007

15 Järjestön muistilista Palvelutuotannon kilpailutus Avustusehtojen mukaan järjestön tiloissa voi toimia myös ulkopuolinen palveluntuottaja, yritys tai kunta. RAY:n suositus on, että yhdistyksen oma palvelutuotanto yhtiöitetään. Näin yhdistyksen yleishyödyllinen asema säilyy ja se pysyy RAY:n näkökulmasta avustuskelpoisena. Kunta päättää, miten se vanhuspalvelunsa järjestää. Tilojen vuokraaminen Sekä kilpailutustilanteissa että kunnan siirtyessä palveluntuottajaksi olisi yksinkertaisinta, jos kunta välivuokraisi tilat järjestöltä kokonaan. Vuokraus tulee tehdä käyvällä hinnalla, jossa huomioidaan kaikki kiinteistön hoito- ja rakennuskustannukset, myös varautuminen korjaustarpeisiin. Omistuksen siirtyminen Tilat on myytävä käypään markkinahintaan. Jos avustusten palautusehto on voimassa, kauppahinnasta palautuu RAY:lle aikanaan maksetun avustusprosentin suuruinen osuus. Ennen vuotta 2002 palautusehto oli 20 vuotta, sen jälkeen 30 vuotta. Käyttötarkoituksen muutos Jos kiinteistön käyttötarkoitus muuttuu ja tiloissa aletaan esimerkiksi tuottaa asumispalveluja jollekin muulle kohderyhmälle kuin vanhuksille, avustuksensaajan tulee hakea käyttötarkoituksen muutosta Sosiaali- ja terveysministeriöltä. 3 Hankintaprosessista ja tarjousten tekemisestä löytyy tietoa osoitteesta Tukipotti 3/

16 Oppimisvaikeudet esiin RAY:n rahoitusohjelma hakee ratkaisuja oppimisen vaikeuksiin ja niiden tunnistamiseen. Panostus ohjelmaan on tänä vuonna 2,7 miljoonaa euroa. Koulutustason nousu sekä elinikäisen oppimisen vaatimukset rasittavat ihmisiä, jotka oppivat muita hitaammin. Kun ikäluokat vielä vuosi vuodelta pienenevät, yhteiskunnalla ei olisi varaa koulupudokkaisiin. RAY:n oppimisvaikeuksiin keskittyvä ohjelma tarttuu ajankohtaisiin oppimisen ongelmiin 22 hankkeen voimin. Julkisessa palvelujärjestelmässä on puutteita sekä oppimisvaikeuksien tunnistamisessa että hoidossa. Tämä on saareke, jossa oli RAY:n mentävä aukko, ohjelman ohjausryhmän jäsen, Jyväskylän yliopiston kehityspsykologian professori Timo Ahonen selvittää. Oppimisvaikeuksista kärsivät jäävät usein koulujärjestelmän ja terveydenhoitojärjestelmän väliinputoajiksi. Vaikeudet voidaan diagnosoida erikoissairaanhoidossa, mutta lääketiede ei pysty tarjoamaan hoitokeinoja. Ongelmat liittyvät hermoston kehittymiseen, mutta hoito on luonteeltaan psykologis-pedagogista. Oppijan tulisi siis hoidon ja tuen myötä löytää apuvälineitä ja selviytymiskeinoja vaikeuksien ylittämiseen, Ahonen toteaa. Tukea tarhaikäisistä aikuisiin Oppimisvaikeusohjelmaan valitut hankkeet kattavat koko opinkaaren päiväkoti-iästä aikuisuuteen. Niilo Mäki -säätiö, jonka hallituksessa Timo Ahonen istuu, on mukana neljällä eri projektilla. Yhdessä hankkeessa pureudutaan siihen, kuinka päiväkoti-ikäisiä, joilla on vaikeuksia numeroiden ja lukumäärien hahmottamisessa, voitaisiin tukea paremmin. Kun yksi lapsi havaitsee pöydällä kolme palloa, joku toinen voi nähdä siinä punaisia Lehtikuva / Heikki Saukkomaa 16 Tukipotti 3/2007

17 palloja. Kiinnittämällä päiväkodissa spontaanisti huomiota lukumääriin voidaan numeroiden hahmottamista harjaannuttaa. Muut säätiön hankkeet liittyvät esikouluikäisten keskittymistaitojen tukemiseen, kouluikäisten lukemisongelmiin sekä heikosti menestyvien yläkoululaisten auttamiseen. Muissa projekteissa tartutaan esimerkiksi nuorten ja aikuisten, maahanmuuttajien, kehitysvammaisten ja vankien oppimisvaikeuksiin. Asiantuntijaryhmä ohjaa RAY testaa oppimisvaikeuksien kohdalla kehittämishankkeiden rahoittamista teemaohjelman kautta. Rahoittajalle ohjelma antaa mahdollisuuden koordinoida kehittämistyötä ja parantaa hankkeiden tuloksia ja vaikutuksia. Ohjelmarakenne tukee sitä, että hankkeet verkottuvat keskenään. Päivähoitoikäisiin keskittyvät projektit esimerkiksi kokoontuvat syksyllä jakamaan tuloksia ja kokemuksia, Timo Ahonen summaa. Oppimisvaikeusohjelman ympärillä toimii myös järjestöjen, eri hallinnonalojen ja tutkimuselämän asiantuntijoista koottu ohjausryhmä, johon Ahonenkin kuuluu. RAY on hyödyntänyt ohjausryhmän asiantuntemusta muun muassa ohjelman hankkeiden valinnassa. Rahoitusohjelmassa on parhaillaan menossa toinen vuosi. Tänä vuonna mukaan otettiin yhdeksän uutta hanketta. Avustukset vuonna 2007 ovat yhteensä 2,7 miljoonaa euroa. Oppimisvaikeudet ilmenevät usein ryppäissä. Lukivaikeuksiin voi liittyä ongelmia matematiikassa, ja matematiikan oppimisvaikeuksiin liittyä hahmottamisen häiriöitä Ohjelman hankkeita AIVOHALVAUS- JA DYSFASIALIITTO Esiopetusikäisten ja heidän perheidensä vertaisryhmä- ja vertaisharjoitustoiminnan kehittäminen oppimisvaikeuksien ehkäisemiseksi (Meidän perhe menee kouluun) FÖRBUNDET DE UTVECKLINGS- STÖRDAS VÄL RF ABC - läs- och skrivutvecklingsprojekt HELSINGIN SEUDUN ERILAISET OPPIJAT RY Luki- ja oppimisvaikeuksisten nuorten selviytymisen tukeminen (OTOSprojekti) INKERIKESKUS RY Alle kouluikäisten venäjänkielisten lasten oppimis- ja erityisoppimisvaikeuksien ehkäisy KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖ Vankien oppimisvaikeuksien kuntoutus- ja tukipalvelusuunnitelman kehittämisprojekti (Oppimisvaikeuksista vapaaksi) VALTAKUNNALLINEN TYÖPAJAYHDISTYS Työ- ja ohjaustaitojen kehittäminen työpajatoimintaan (Erilaiset oppijat työpajalla -projekti) Tukipotti 3/

18 VIERAS kynä Yleishyödyllistä vai ei? Pitäisikö yritykset tulkita avustuskelpoisiksi? Avustuslain mukaan RAY-avustus voidaan myöntää oikeuskelpoiselle yleishyödylliselle yhteisölle tai säätiölle. Millaista yhteisöä voidaan kutsua yleishyödylliseksi? Entä miksi EY-oikeudessa puhutaan yhteisöjen sijaan yleishyödyllisistä palveluista? Yleishyödyllisen toiminnan luonteeseen kuuluu, ettei se tavoittele taloudellista hyötyä rajatulle osakkaiden joukolle. Yleishyödyllisyyden käsite on Suomessa liitetty yleishyödyllisiin yhteisöihin, joille on haluttu antaa erikoisasema joidenkin julkisten tukien ja verotuksen suhteen. Tyypillisesti esimerkiksi yhdistyksiä, säätiöitä ja kansalaisjärjestöjä on pidetty yleishyödyllisinä toimijoina. Yleispätevää yleishyödyllisyyden kansallista määritelmää ei kuitenkaan ole. Raha-automaattiavustukset kuuluvat yhteisöoikeudessa valtiontukioikeuden piiriin. Valtiontuen määrittelyä säätelee monimutkainen normisto, joka perustuu pitkälti EY-tuomioistuimen oikeustapauksiin. Lähtökohtaisesti julkinen tuki vääristää yritysten välistä kilpailua ja kauppaa, joten se on kiellettyä. Kuitenkin poikkeuksia tähän perussääntöön on lukuisia. Raha-automaattiavustukset lukeutuvat niihin. Poikkeukset on pystyttävä perustelemaan valtiontukioikeutta soveltaen. Perusteluna RAY:n tapauksessa on avustetun toiminnan ei-taloudellinen luonne ja yleishyödyllisyys. EY-oikeudessa yleishyödyllisyyttä tarkastellaan suomalaisesta tavasta poikkeavasti. Yhteisölainsäädännössä yleishyödyllisyys ei ole organisaatioon tai yhtiömuotoon sidottu käsite. Yleishyödyllisyys liitetään EU:ssa palveluihin, jotka julkiset viranomaiset määrittelevät yleisen edun mukaisiksi ja joille on annettu erityisiä julkisen palvelun velvoitteita. Yleishyödyllisiä palveluja voivat tarjota erilaiset organisaatiot yhtiömuodosta riippumatta. Yksiselitteiseen yleishyödyllisen palvelun määrittelyyn ei ole Euroopan unionissakaan vielä päästy. Yleishyödyllinen palvelu johdetaan EY:n perustamissopimuksen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun käsitteestä. Yleishyödyllisiin palveluihin kuuluu sekä taloudellisia että ei-taloudellisia palveluita. Taloudellinen toiminta ymmärretään EY:n tuomioistuinkäytännön mukaisesti hyvin laajasti. Se kattaa kaikkien tavaroiden ja palveluiden tarjoamisen tietyillä markkinoilla. Jako taloudelliseen ja ei-taloudelliseen toimintaan on tärkeä, koska EU:n valtiontuki- ja kilpailusääntöjä sovelletaan vain taloudelliseksi määriteltyyn toimintaan. Jo muutamia vuosia sitten käynnistyneessä yleishyödyllisiä sosiaalipalveluita koskevassa vuoropuhelussa ja selvitystyössä EU:n jäsenmaat pohtivat yhdessä yhteisölainsäädännön uudistamisen tarvetta. Tehtävä ei ole helppo. Kansalliset järjestelmät eroavat niin merkittävästi 18 Tukipotti 3/2007

19 Arpajaislaki uudistuu ikäraja nousee MATTI HOKKANEN toisistaan, että yhteisen ymmärryksen saavuttaminen vie aikaa eikä erilaisten kilpailuintressien paineessa ole mutkatonta ennustaa lopputulosta. Kun raha-automaattiavustuksia myönnetään, pitäisi siis pystyä sovittamaan yhteen kansallinen yleishyödyllisyyden ehto ja yhteisöoikeuden eri toimijoiden syrjimättömyyttä korostavat valtiontuki- ja kilpailusäännöt. Yksinkertaistaen: voitaisiinko ja pitäisikö myös kaikki yritysmuotoiset toimijat kuten osakeyhtiöt ja toiminimet tulkita tulevaisuudessa RAYavustuskelpoisiksi, mikäli ne tuottavat EY-oikeuden tarkoittamia yleishyödyllisiä palveluja? Kauppa- ja teollisuusministeriön on käynnistänyt kaikkia valtiontukimuotoja koskevan selvitystyön, jossa tarkastellaan kasallisia julkisia tukijärjestelmiä ja -muotoja yhteisöoikeuden soveltamisen näkökulmasta. Raha-automaattiavustukset ovat myös tämän tarkastelun piirissä. Selvityksen perusteella katsotaan, onko tarvetta muuttaa kansallisia tukisääntöjä. Toisaalta on hyvä myös täsmentää Suomen kantaa EU:n lainsäädännön ja oikeuskäytäntöjen kehittämiseen, jotta hyviksi havaitut kansalliset käytännöt voisivat jatkua ilman yhteisöoikeuden asettamia esteitä. MARKUS SEPPELIN Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Lakiuudistuksella vastataan rahapelialan kehitykseen. Kun nykyisen arpajaislain valmistelu luvun alkupuolella käynnistyi, ei ymmärretty haasteita, joita muun muassa tietotekniikan kehitys tulisi nostamaan esiin. Sangen pian lain voimaantulon jälkeen vuonna 2002 kävikin ilmi, että laki kaipaa edelleen uudistamista. Tekninen kehitys on mahdollistanut pelitarjonnan lisäämisen. Myös yksityisten rahapelialan yritysten kasvu- ja laajenemispyrkimykset ovat voimistuneet. Yksityiset toimijat heittävät haasteita niin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisestikin yksinoikeudella toimiville kansallisille rahapeliyhteisöille. Kolmas keskeinen muutostrendi sekin seurausta pelitarjonnan kasvusta on ollut pelaamiseen liittyvien ongelmien ja niitä koskevan tiedon ja tietoisuuden kasvu. Arpajaislain uudistamisessa on kyse näiden muutosten hallinnasta. Sääntely tiukemmaksi Nykyisen hallituksen ohjelmassa luvataan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin rahapelien yksinoikeusjärjestelmän säilyttämiseksi muuttuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä. Tämä edellyttää toimenpiteitä, jotka rajoittavat rahapelaamiseen liittyviä sosiaalisia ongelmia, torjuvat rikollisuutta ja takaavat, että viranomaisilla on riittävät voimavarat puuttua laittomaan pelitoimintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomen rahapelijärjestelmää ja -lainsäädäntöä tulisi eräiltä osin muuttaa tiukemman sääntelyn suuntaan. Suomalainen arpajaislaki on tähän saakka ollut monessa suhteessa sallivampi ja väljempi kuin muissa EU-maissa. Esimerkkinä tästä ovat olleet alhaisemmat rahapelien ikärajat jopa niiden puuttuminen. Rahapelaamisen ikäraja on EU-maissa pääsääntöisesti 18 vuotta. Meillä 18 vuoden ikäraja on lakisääteisesti koskenut vain pelikasinoa tosin rahapeliyhteisöt ovat itse ottaneet 18-vuoden ikärajan käyttöön esimerkiksi pelisaleissa (RAY) ja internetissä (Veikkaus ja Fintoto). Muissa pelimuodoissa vain raha-automaateilla on ollut viidentoista vuoden ikäraja, kun automaatteja pelataan ilman vanhempien läsnäoloa. Esimerkiksi vedonlyöntiä ja totopelejä saattoi harrastaa rajoituksetta ennen kuin peliyhtiöt ottivat itse viidentoista vuoden ikärajan käyttöön. Ikärajojen valvonta haastavaa RAY, jonka tehtävänä on edistää terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia, ei vastusta ikärajan nostamista, jos sitä pidetään yhteiskunnallisesti perusteltuna. RAY:n toiminnan tulee perustua kestäviin eettisiin valintoihin. Tästä lähtökohdasta ei voida tinkiä. Toisaalta on syytä tiedostaa, että ikärajan nostamisella on vaikutuksia RAY:n toimintaan ja talouteen. Ikärajan nostamisella on tietysti suoraa taloudellista vaikutusta, kun pelaajakunnasta poistuu kolme ikäluokkaa. Haasteellisinta on kuitenkin ikärajojen valvonta. Jos ikärajat halutaan saada pitäviksi, tulee pelaajan ikä tarkistaa aina pelitapahtuman alkaessa. RAY on käynnistänyt selvityksen, miten alaikäispelaaminen voitaisiin kokonaan estää ottamalla raha-automaateissa käyttöön tekninen tunnistautumisjärjestelmä. Saman järjestelmän avulla voitaisiin parantaa pelaajan mahdollisuuksia oman pelaamisensa hallintaan ja tarjota hänelle pelaamiseen liittyviä lisäpalveluja. Tukipotti 3/

20 Rahinat Tukea seiskaluokkalaiselle Kuvakori.com Kun oma isä on alkoholisti Sininauhaliitto on koostanut Isä meidän -dokumenttielokuvaan pohjautuvan päihdetyöpaketin terveydenhuollon, sosiaali- ja kasvatusalan, seurakuntien, järjestöjen, vankeinhoidon ja poliisin käyttöön. Anne Laurilan dokumenttielokuva Isä meidän on herkkä kuvaus alkoholistin perhe-elämästä ja isän ja tyttären suhteesta. Elokuvaa tehdessä kävi ilmi, että siinä on paljon sisältöä, jota päihdetyössä voidaan hyödyntää. Etenkin alkoholistin läheisen näkökulmasta aihetta lähestyvästä materiaalista on pulaa, elokuvan ohjaaja Anne Laurila kertoo. RAY:n tuella toteutettu päihdetyöpaketti koostuu dokumenttielokuvasta ja siihen liittyvistä harjoituksista. Materiaalia on sekä päihteidenkäyttäjien että heidän läheistensä kanssa tehtävään ohjaus- ja terapiatyöhön. 3 Nuorten akatemia jakaa Turussa tänä syksynä kaikkiaan seiskaluokkalaiselle sekä heidän opettajilleen ja vanhemmilleen tukimateriaalia, jossa kerrotaan yläkouluun siirtymisestä. Kampanja on osa Nuorten akatemian projektia, jossa tuetaan alakoulusta yläkouluun sekä yläkoulusta toiselle asteelle siirtymässä olevia nuoria koulussa, vapaa-ajalla ja työelämään tutustumisessa. Starttipaketti tuotetaan kaikkien 13-vuotiaiden, heidän vanhempiensa ja opettajien käyttöön. Vaikeassa elämäntilanteessa ja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille kehitetään lisäksi yksilöllisempää ohjausta. Tukimateriaali löytyy internetistä osoitteessa RAY tukee Nuorten akatemian projektia vuosina yhteensä eurolla. 20 Tukipotti 3/2007

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät Vantaa, 30.10.2014 Sini Toikka 24.10.2014 1 MEIDÄN KAIKKIEN RAY Avustustoiminnan linjaukset vuosille 2016-2019 2

Lisätiedot

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia osastopäällikkö Mika Pyykkö Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelma 2010 2014 tutuksi järjestöille 28.1.2011 Helsinki Mika Pyykkö, 27.1.2011 1

Lisätiedot

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät 7.-8.9.2017 STEA Hilppa Tervonen STEA STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n

Lisätiedot

Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa

Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa 13.3.2015 Rahapelijärjestelmän vahva perusta Suomessa rahapelipolitiikasta päättävät eduskunta ja valtioneuvosto Suomen rahapelijärjestelmästä ja sen eri toimijoista

Lisätiedot

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin:

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin: 1 (6) RAY:n avustuslajikohtaiset periaatteet ja avustuskriteerit Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 1 Yleisavustus (Ay)... 1 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)... 2 Investointiavustus (B)...

Lisätiedot

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Ensi- ja turvakotien liitto ry 10.12.2009 Mika Pyykkö, 9.12.2009 1 Alustuksen rakenne Lähtökohdista Haasteista ja mahdollisuuksista

Lisätiedot

RAYn avustusjärjestelmä ja sen kehittäminen. Järjestöpäällikköverkosto, Sanna Kaijanen,

RAYn avustusjärjestelmä ja sen kehittäminen. Järjestöpäällikköverkosto, Sanna Kaijanen, RAYn avustusjärjestelmä ja sen kehittäminen Järjestöpäällikköverkosto, Sanna Kaijanen, 10.9.2013 MEIDÄN KAIKKIEN RAY KESTÄVÄ KASVU JA TEHOKAS TOIMINTA LAAJA YHTEISKUNTAVASTUU VIIHDYTTÄVIÄ JA TUOTTAVIA

Lisätiedot

PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1

PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1 OHJE 1 (5) PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE Yleistä... 1 1 Projektin perustiedot... 1 2 Projektin toteutus ja eteneminen... 2 3 Projektin seuranta ja arviointi... 3 4

Lisätiedot

Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet

Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet Kolmas sektori: palveluita vai muita? Ylijohtaja Raimo Ikonen 12.4.2010 Julkisten ja yksityisten palveluntuottajien osuudet

Lisätiedot

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE OHJE 1 (7) YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE Yleistä... 1 1 Tiedot hakijasta ja haettavasta avustuksesta... 1 2 Haettava avustus... 2 3 Avustusstrategia... 2 4 Toiminnan tarkoitus,

Lisätiedot

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Lasten, nuorten ja perheiden palveluja uudistetaan Työseminaari Mikkeli, MAMK-kampus 20.3.2013 Avustusosasto, Anne-Mari Tuominiemi, 20.3.2013

Lisätiedot

Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa. Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA)

Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa. Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA 27.6.2018 Neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen TÄYDENTÄVÄ AVUSTUSTENJAKO VEIKKAUS OY:N RAHAPELITUOTOISTA TER- VEYDEN JA SOSIAALISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1

RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1 RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1 RAY:N TYÖJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1 RAY:N TOIMINTA JA SEN PERUSTA 4 1.1 RAY:n asema 4 1.2 RAY:n tehtävä 5 1.3 RAY:n päämäärät 5 1.4 RAY:n ydintoiminnat 5 1.4.1 Rahapelitoiminta

Lisätiedot

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta. Yksinäisyysverkosto 4.10.

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta. Yksinäisyysverkosto 4.10. Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta Yksinäisyysverkosto 4.10.2018 Ajankohtaista tiedotuksesta Seuraa STEAn viestintää: verkkosivut

Lisätiedot

Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.

Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2. Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.2018 Yhdistyskentän laajuus ja merkitys Rekisteröidyt yhdistykset: Suomessa

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA: PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 1.1.2018- Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. JÄRJESTÖAVUSTUKSET... 2 2.1. Yleisavustukset... 2 2.2. Erityisavustukset... 3 2.3. Kärkitapahtumien

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET Avustustoiminta RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET tarkentavia ohjeita hakijoille 1 2 Taitto: Grafiksi/Pauliina Sjöholm Julkaisija: RAY RAY:N INVESTOINTI AVUSTUSTEN PERIAATTEET - tarkentavia ohjeita

Lisätiedot

Oivaltava päivät. 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1

Oivaltava päivät. 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1 Oivaltava päivät 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1 Esityksen sisältö Avustukset vuodelle 2015 Omaishoidon avustaminen Tavoitealueet ja teemarahoitus Yksinäisyys- teema

Lisätiedot

KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku 23.4.2015 Pasi Hakala

KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku 23.4.2015 Pasi Hakala KVPS:n tukiasunnot RAY- rahoitteiset Turku 23.4.2015 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu vuonna 1992 (Kehitysvammaisten Tukiliitto) Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palvelujen

Lisätiedot

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 AVUSTUSOSASTO RAY 25.10.2016 2 LAKISÄÄTEINEN TEHTÄVÄ Laki raha-automaattiavustuksista 21. Rahaautomaattiyhdistyksen on sopivalla tavalla seurattava myönnettyjen

Lisätiedot

Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT

Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT SISÄLLYSLUETTELO Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 3 Yleisavustus (Ay)... 3 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)...

Lisätiedot

Avustus asumisneuvontatoimintaan

Avustus asumisneuvontatoimintaan Avustus asumisneuvontatoimintaan 2019 Sisällys 1 Asumisneuvontatoimintaan tarkoitettujen avustusten hakeminen vuonna 2019... 3 2 Avustuksen kohdentaminen... 3 3 Avustuksen edellytykset... 3 4 Avustuksen

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ 14.10.2016 AVUSTUSOSASTO HILPPA TERVONEN 14.10.2016 2 AVUSTUSMÄÄRÄRAHAN KÄYTTÖ 2016-2019 RAY:N AVUSTUSTOIMINNAN LINJAUSTEN TAVOITEALUEIDEN MUKAISESTI (MILJ. EUROA)

Lisätiedot

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia

Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Järjestöt digitalisoituvassa yhteiskunnassa Miten hyödyntää teknologian mahdollisuuksia Ikäteknologiakeskuksen verkostotapaaminen 1.12.2016 Vesa Kurikka Esityksen sisältö 1. Digitalisaatio mitä se on?

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan rahoitus. Järjestötoiminnan perusteet - koulutus 25.11.2015 Liisanpuiston auditorio, Pori

Yhdistystoiminnan rahoitus. Järjestötoiminnan perusteet - koulutus 25.11.2015 Liisanpuiston auditorio, Pori Yhdistystoiminnan rahoitus Järjestötoiminnan perusteet - koulutus 25.11.2015 Liisanpuiston auditorio, Pori Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry - toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa JärjestöSotehanke 113, Varsinais-Suomi Minna Rosendahl, aluejohtaja Järjestö 2.0 Järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA/Markus Seppelin 25.1.2018 RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN 1. Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 Eloisa ikä RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 1 Eloisa ikä ikäihmisten avustusohjelma RAY:n avustusohjelmassa tuetaan yli 60-vuotiaita ikäihmisiä eri elämänvaiheissa ja elämän

Lisätiedot

Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat

Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat 2.3.2012 Ajankohtaista avustusvalmistelusta tiimimuotoinen valmistelu ja yhteyshenkilöt RAY:n odotukset hankkeilta yhteistyö, tulosten juurtuminen Verkkoasioinnin

Lisätiedot

Iholiiton kevätpäivät 19.3.2016 Tampere-talo Ilkka Repo toimitusjohtaja Allergia- ja astmaliitto ry

Iholiiton kevätpäivät 19.3.2016 Tampere-talo Ilkka Repo toimitusjohtaja Allergia- ja astmaliitto ry Iholiiton kevätpäivät 19.3.2016 Tampere-talo Ilkka Repo toimitusjohtaja Allergia- ja astmaliitto ry 7.4.2016 Ilkka Repo 1 Agenda 1. RAY kuulumisia rahamonopoliyhtiöiden fuusio 1. Lähtökohta 2. Ratkaisu

Lisätiedot

TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ

TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ 20.11.2013 HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA TUPA, OMA LUPA -HANKKEESSA Henkilökohtainen budjetointi nousi esille vuosi sitten laaditun maakunnallisen

Lisätiedot

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen Elina Varjonen, STEA Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku 6.2.2018 7.2.2018 1 2 7.2.2018 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA

SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA Rahapelit ja EU Yksinoikeusjärjestelmän säilyttäminen Liikuntajärjestöjen järjestöpäivät 24.09.2008, Rantasipi Aulanko Harri Syväsalmi, Suomen EU-edustusto, Bryssel Rikkomuskannemenettelystä 1/6 Komission

Lisätiedot

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa?

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Tuomas Koskela johtaja, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) etunimi.sukunimi@stm.fi @tuomas_koskela Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne Erityisavustushankkeet Erityisasiantuntija Artsi Alanne 1 Myönnetään: Erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin oppimateriaalin tuotantoon ja hankintaan tietojenkäsittelyn kehittämiseen ja laitteiden

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari 11.2.2015 Palveluesimies Virpi Niemi Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari STEAn avustuksista Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 16.10.2019 Kysymykset ja vastaukset Organisaationne kokemukset yhteistyöstä AUNE-ohjelman aikana =>Monitoimijainen yhteistyö on ollut hyödyllistä

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi 2013 12.9.2013 Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen lukuina Ongelmallinen rahapelaaminen Pelihaittojen ehkäisy Rahapelaaminen Suomessa Rahapelaaminen

Lisätiedot

Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun. Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela

Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun. Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela 21.1.2015 Kelan rooli Kelalla lakisääteinen velvollisuus kehittää kuntoutusta Suomen merkittävimpiä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V MYÖNTÄMINEN

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V MYÖNTÄMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen 20.1.2016 RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V. 2016 MYÖNTÄMINEN 1. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TOIMIVALTA JA AVUSTUSSÄÄNNÖKSET Valtioneuvosto

Lisätiedot

Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen

Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen 2019 Sisällys 1 Avustuksen tausta... 3 2 Avustuksen hakemiseen oikeutetut... 3 3 Avustuksen kohdentaminen... 3 4 Avustuksen hakeminen vuonna

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy Helsinki 23.5.2013 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt - keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015 Hallitussihteeri Ville Koponen Sisältö Mitä

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina

Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina osastopäällikkö Mika Pyykkö Kohtaamispaikkojen valtakunnallinen seminaari 15. 16.2.2010 Oulu Mika Pyykkö, 11.2.2010 1 Yhteiskunnan ja kuluttajan suojeleminen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen

Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen osastopäällikkö Mika Pyykkö Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden voimaantumispäivä II 4.5.2009 Helsinki Avustusosasto, Mika Pyykkö, 23.4.2009 1 Alustuksen

Lisätiedot

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA SISÄLLYSLUETTELO Taustaa... 3 Koulutustoiminnan avustamisen periaatteet... 3 Tunnusmerkkejä koulutustoiminnasta, jota ei rahoiteta RAY-avustuksella... 4

Lisätiedot

TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018

TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018 TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018 TEKNIIKKA TUTUKSI: SISÄLTÖ Tarkoitettu hakijoille, jotka eivät ole koskaan ennen hakeneet STEA-avustusta tai joilla on vähäiset tiedot STEA-avustuksista. Sisältö: Verkkosivut

Lisätiedot

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjohdon sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämisfoorumi 30.1.2009 Lahti www.jarvi-hanke.fi Sisältö ja toteutus 30.1. Klo 8.30

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on vuonna 2008 perustettu

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,

Lisätiedot

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta Yhdessä enemmän käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta Elina

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

Arpajaislain hallituksen esitystä ja STM:n asetusluonnoksia koskeva lausunto

Arpajaislain hallituksen esitystä ja STM:n asetusluonnoksia koskeva lausunto 1 Lausunto 1 (7) kirjaamo@intermin.fi lainsaadantoyksikko_poliisiosasto@intermin.fi kirjaamo@stm.fi Viite: SMDno-2015-1557 ja STM 3351/2015 Arpajaislain hallituksen esitystä ja STM:n asetusluonnoksia koskeva

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Ikäihmisten rahapelaaminen

Ikäihmisten rahapelaaminen Ikäihmisten rahapelaaminen TERVE-SOS 2009, Helsinki Johanna Järvinen-Tassopoulos, erikoistutkija Päihteiden ja ehkäisevän päihdetyön yksikkö 14.5.2009 Johanna Järvinen-Tassopoulos 1 1. Aluksi Marketin

Lisätiedot

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset Suunnittelupäällikkö Jaana Halin 28.2.2018 Soste: Tulevaisuuden kunta järjestöt mukana Strateginen ohjelma: Hyvinvointi ja aktiivisuus Terve ja

Lisätiedot

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa Ikä - Livfullt Liv - Active Age Raha-automaattiyhdistyksen avustusohjelma 2012-2017, joka

Lisätiedot

Helpotusta hallintoon STEA-jäsenjärjestöavustuskoulutus Hämeenlinna. Tervetuloa!

Helpotusta hallintoon STEA-jäsenjärjestöavustuskoulutus Hämeenlinna. Tervetuloa! Helpotusta hallintoon STEA-jäsenjärjestöavustuskoulutus Hämeenlinna Tervetuloa! Koulutuksen sisältö 1. STEA-jäsenjärjestöavustus AK4 klo 17.15-18.15 2. Työpajatyöskentely klo 18.30-19.15 Kierros 15 min/työpaja

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

AVUSTETUN TOIMINNAN PERIAATTEITA JA KRITEEREJÄ. Varallisuuskriteerit

AVUSTETUN TOIMINNAN PERIAATTEITA JA KRITEEREJÄ. Varallisuuskriteerit AVUSTETUN TOIMINNAN PERIAATTEITA JA KRITEEREJÄ Varallisuuskriteerit RAY:n avustustoiminnan periaatteet - RAY:n tarkennetut varallisuuskriteerit Lain Raha-automaattiavustuksista 1 luvun 4 :n mukaisesti

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

YLEIS- JA VÄLINEHANKINTA-AVUSTUSHAKEMUS Eero Eskolan rahastolle v. 2019

YLEIS- JA VÄLINEHANKINTA-AVUSTUSHAKEMUS Eero Eskolan rahastolle v. 2019 1. AVUSTUKSEN KOHDE 2. HAKIJA VALITTAVA TOINEN SEURAAVISTA: YLEISAVUSTUS (enintään 5000 ) VÄLINEHANKINTA-AVUSTUS (enintään 5000 ) Organisaatio (yhdistys/ järjestö/ toimipiste): Vastuuhenkilön nimi: Osoite:

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

Lapin sote johdon seminaari

Lapin sote johdon seminaari Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS MUISTIO Liite 1 HSO/SUKE/Raija Volk 27.6.2017 AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS 1 Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta, avustussäännökset ja valtion talousarvio Arpajaislain 17 b :n 1 momentin pääsäännön mukaan

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Kuntoutusverkosto KUVE Sitaatit Kuntoutussäätiön ja SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:n kyselystä toukokuu 2016 1. Ihmiskeskeinen kuntoutus rakennetaan yhdessä

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY Sosten arviointifoorumi 4.6.2015 Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY 1 Mistä on kysymys? Arviointi = tiedon tuottamista toiminnasta, siihen liittyvistä kehittämistarpeista sekä toiminnan vaikuttavuudesta

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias

Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias Voikukkia-seminaari 23.5.2012 Elina Varjonen Kehittämispäällikkö, RAY 1 Lapsi- ja perhetyön avustusohjelma Emma & Elias (2012-2017) Avustusohjelma

Lisätiedot

Kohtaamispaikkapäivät. Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä

Kohtaamispaikkapäivät. Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä Kohtaamispaikkapäivät 9.5.2019 Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä Paikallinen järjestötoimija Yhdistyspohjainen toimija Voittoa tavoittelematon,

Lisätiedot

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

RAY:n yhteiskuntavastuu 2004. 16.6.2005 RAY, Saija Hotti

RAY:n yhteiskuntavastuu 2004. 16.6.2005 RAY, Saija Hotti RAY:n yhteiskuntavastuu 2004 1 Miksi RAY julkaisee yhteiskuntavastuuraportin? Vastuullisuus on edellytys rahapelitoiminnan järjestämiselle yhteiskunnan antamalla yksinoikeudella Mukana jo toiminnan perusperiaatteissa

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot