Talousarvioesitys 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvioesitys 2010"

Transkriptio

1 2. Lähivuosien talousnäkymät 2.2. Suomen kansantalouden kehitys 2.1. Kansainvälinen talousmaailmantalous supistui erittäin voimakkaasti vuoden 2008 jälkipuoliskolla ja ajautui syvään taantumaan kuluvan vuoden alkupuoliskolla. Reaalitalouden taantuman laukaisi rahoitusmarkkinoiden kriisiytyminen. Rahoitusmarkkinoiden tila on yhä epätasapainoinen pankkien taseiden hienoisesta parantumisesta huolimatta. Riskilisät, jotka heijastuvat luotonantoon ja korkotasoon, ovat alentuneet mutta ovat edelleen korkealla tasolla. Varsinkin pitkäaikaisen rahoituksen saatavuudessa on ongelmia sekä pankeille että yrityksille lähitulevaisuudessa. Kansainvälinen talous alkaa toipua loppuvuotta kohden. Globaalin taloustaantuman seurauksena elvytystoimet monessa maassa ovat olleet tasoltaan ennätyksellisiä ja hyvin laaja-alaisia. Rahoitusjärjestelmän toimintaa on tuettu useilla tavoilla, esimerkiksi julkisen vallan takauksilla, ja lisäksi keskuspankkien harjoittama rahapolitiikka on ollut kasvua tukevaa. Finanssipolitiikan puolella julkista kulutusta on lisätty ja investointiohjelmia käynnistetty. Massiivisen julkisen elvytyksen tehokkuuden arviointi on kuitenkin vielä ennenaikaista, mutta vaikuttaa uskottavalta, että elvytystoimenpiteillä on ollut vaikutusta viimeaikaisiin rohkaiseviin tietoihin taloudellisesta aktiviteetista sekä ulkomailla että kotimaassa. Kestävälle kasvu-uralle palautuminen edellyttää luottamuksen vahvistumista ja markkinavetoisen kasvun käynnistymistä. Lähivuosien talouskehitystä arvioitaessa on otettava huomioon, että finanssipolitiikkaa joudutaan monissa maissa kiristämään julkisen talouden suuren velkaantumisen takia ja myös elvyttävän finanssipolitiikan teho heikkenee ajan saatossa. Erityisesti on pidettävä huolta siitä, että julkisen vallan toimet eivät johda protektionismiin eivätkä myöskään syrjäytä yksityisen sektorin toimeliaisuutta ja sitä kautta tulevaa kasvupotentiaalia.maailmantalouden taantuma on alkanut osoittaa lientymisen merkkejä. On kuitenkin ennenaikaista sanoa taantuman olevan jo ohi, ja joka tapauksessa lähivuosien kasvun odotetaan jäävän hitaaksi. Tuotannon puoli vuotta jatkunut jyrkkä supistuminen loiveni vuoden 2009 toisella neljänneksellä samalla kun rahoitusmarkkinoiden ongelmat edelleen lieventyivät. Sekä yritysten että kotitalouksien odotukset ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Kansainvälisillä osakemarkkinoilla talouden käänteeseen viittaavia merkkejä on ollut näkyvissä keväästä lähtien. Tuotantotarvikkeiden ja öljyn hinnat ovat kääntyneet uudelleen nousuun, kun varastot on saatu sopeutettua alemmalle kysynnän tasolle. Muutoksia vahvistaa korkojen aleneminen, mikä on siirtänyt kiinnostusta korkoinstrumenteista osake- ja raakaainemarkkinoille. Kansainvälinen inflaatio pysyy kokonaisuutena jatkossakin matalana, mutta deflaation vaara on vähäinen. On syytä olettaa, että maailmantalouden elpyminen tulee olemaan hidasta, sillä mm. työttömyyden kasvu teollistuneissa maissa pitää kotitaloudet varovaisina. Elpymistä vaikeuttaa ja hidastaa myös se, että kriisi on yleismaailmallinen. Näyttää myös siltä, että elpymisen ajoittuminen ja vahvuus vaihtelevat maittain ja alueittain. Tilanne on paras Aasian suurissa kehittyvissä talouksissa ja sen myötä kasvu alkaa kohentua vähitellen myös Japanissa. Yhdysvalloissa taloustilanteen arvioidaan vakiintuvan vuoden loppuun mennessä. Euroopassa toipuminen voi ajoittua hieman myöhemmäksi kuin muualla. Maailmankauppa supistuu tänä vuonna kymmenkunta prosenttia ja maailmantalous runsaan prosentin. Molempien kasvuksi arvioidaan v pari prosenttia, eli selvästi vuosikymmenen keskiarvoa vaimeampaa kasvua. Kansainvälisessä taloudessa on edelleen olemassa riskejä, joiden toteutuminen merkitsisi orastavan elpymisen loppumista. Pankkien taseiden tasapainottaminen etenkin Euroopassa ja luottotappioiden kasvu voivat kärjistää rahoitusmarkkinoiden kriisiä uudelleen. Työttömyyden kasvu voi niin ikään hidastaa kulutuskysynnän elpymistä arvioitua enemmän. Maailmankaupan supistuminen sekä suhdanneherkkien investointihyödykkeiden suuri paino viennissä ovat vaikuttaneet voimakkaasti viennistä riippuvaisen Suomen taloudelliseen aktiviteettiin. Bruttokansantuotteen supistuminen on vuoden 2009 alkupuolella ollut voimakasta, mutta myös kotimaassa on saatu alustavia arvioita taantuman pohjan saavuttamisesta. Eritoten sekä kuluttajien että yritysten odotuksia kuvaavat barometriaineistot näyttäisivät toipumisen merkkejä vuoden jälkipuoliskolta alkaen. Talouden odotetaan Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Kuvio 2. Kokonaistuotanto ja työttömyys ** meilläkin piristyvän loppuvuotta kohden, mutta alkuvuoden heikkouden takia bruttokansantuotteen ennustetaan supistuvan Suomessa keskimäärin 6 % v Jos Suomen tärkeimpien kauppakumppaneiden taloudet elpyvät odotetusti, vientiteollisuuden ennakoidaan vetävän bruttokansantuotteen ensi vuonna pieneen, noin puolen prosentin kasvuun. Taulukko 3. Kansantalouden kehitys * 2008* 2009** 2010** Bruttokansantuote käyvin hinnoin, mrd. euroa 167,0 179,7 184, Bruttokansantuote, määrän muutos, % 4,9 4,2 1,0-6 ½ Työttömyysaste, % 7,7 6,9 6,4 9 10½ Työllisyysaste, % 68,9 69,9 70, Kuluttajahintaindeksi, muutos, % 1,6 2,5 4,1 0 1 Pitkät korot (valtion obligaatiot, 10 v), % 3,8 4,3 4,3 4 4 Ulkomaankauppa Pitkään jatkunut vientivetoinen talouskehitys katkesi taantuman myötä. Viime vuonna viennin bkt-osuus nousi ennätykselliseen 47 prosenttiin. Taantuman seurauksena Suomen perinteisten kauppakumppaneiden tuontikysyntä on ollut varsin heikkoa. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla tavaraviennin arvo väheni runsaan kolmanneksen edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Viennin määrä on kuitenkin osoittanut vakiintumisen merkkejä. Kun suhdanteiden ennustetaan kääntyvän paremmaksi mm. Saksassa ja Ruotsissa loppuvuoden aikana ja raaka-aineiden hintojen normalisoituminen tukee Venäjän vähittäistä elpymistä, on olemassa perusteita Suomen viennin vahvistumiselle vuoden loppupuoliskolla. Silti vienti tulee tänä vuonna supistumaan runsaan viidenneksen ja myös vientihinnat alenevat tuntuvasti. Viennin määrän ennustetaan kasvavan ensi vuonna niukasti, vain pari prosenttia. Raaka-aineiden ja tuotantohyödykkeiden tuonti vähentyy tänä vuonna tuntuvasti seuraten tiukasti teollisuuden tuotanto- ja vientinäkymien kehitystä. Varastojen sopeuttaminen kysyntää vastaaviksi osaltaan vähentää tuontia. Koneiden ja laitteiden tuonti vähenee merkittävästi, koska yritykset lykkäävät investointihankkeitaan. Kuluvana vuonna tuonnin määrä laskee noin viidenneksen ja tuontihinnat alenevat lähes 10 %. Vaihtosuhteen vuosia jatkunut heikkeneminen kuitenkin keskeytyy. Vuonna 2010 tuonti jatkuu vaisuna vähen- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Kulutus Investoinnit Työllisyys Palkka- ja hintakehitys 2.3. Julkisen talouden näkymät tyen prosentin. Kuluvana vuonna vaihtotaseen ylijäämä suhteessa kokonaistuotantoon alenee noin 1,5 prosenttiin viimeisten kymmenen vuoden keskimääräisestä 6 prosentista. Palkansaajien reaaliansiot kohosivat alkuvuonna 3½ % viime vuodesta. Heikentyneen työllisyystilanteen takia kotitalouksien yhteenlasketut käytettävissä olevat reaalitulot eivät tänä vuonna lisäänny palkkojen noususta ja tuloveronkevennyksistä huolimatta. Kotitalouksien kulutusmenot kääntyivät laskuun vuosi sitten ja laskuvauhti kiihtyi alkuvuonna. Kulutuksen supistuminen on ollut laaja-alaista, sillä kotitaloudet ovat tinkineet sekä tavaroiden että palveluiden hankinnoistaan. Kotitaloudet ovat näin ollen lisänneet säästämistään merkittävästi. Toisaalta kotitalouksien velkaantuneisuuden kasvu jatkui vuoden alkupuoliskolla, vaikkakin hitaampana kuin vuotta aiemmin. Kulutus supistuu tänä vuonna lähes 3 %. Ostovoima kääntynee niukkaan kasvuun ensi vuonna, mutta työttömyyden edelleen lisääntyessä kotitalouksien varovaisuus jatkunee ja kulutus supistuu edelleen hieman. Investoinnit vähenevät tänä vuonna n. 10 %. Kaikkien tehdasteollisuuden toimialojen investoinnit alenevat, ja erityisesti metsä-, kone- ja metalliteollisuudessa lasku on voimakasta. Myös asuinrakennusinvestointien määrä vähenee tänä vuonna, mutta todennäköisesti ei enää ensi vuonna. Maa- ja vesirakennusinvestoinnit pienenevät tänä vuonna, mutta kääntyvät nousuun v Kone- ja laiteinvestoinnit laskevat molempina vuosina. Kaikkiaan kokonaisinvestoinnit alenevat ensi vuonna vielä 5 6 %. Kuluvana vuonna työpaikat vähenevät erityisesti viennin supistumisen mutta myös kotimaisen kysynnän laskun johdosta. Työllisten määrä jää yli pienemmäksi kuin v ja työllisyysaste alenee alle 68 prosenttiin. Työttömyysaste nousee tänä vuonna keskimäärin 9 prosenttiin. Vuonna 2010 työvoiman kysyntä jatkaa laskuaan runsaalla hengellä työllisyysasteen alentuessa 66 prosentin tuntumaan eli kymmenen vuoden takaiselle tasolleen. Työttömyysaste nousee keskimäärin 10½ prosenttiin ja työttömänä on noin henkilöä. Vakavaksi ongelmaksi nousee työttömyysaikojen pidentyminen ja sitä kautta myös rakenteellinen työttömyys alkaa lisääntyä. Raaka-aineiden hinnat ovat olleet lievässä nousussa viime vuoden loppupuoliskolla tapahtuneen voimakkaan alentumisen jälkeen. Teollisuuden tuottaja- ja tuontihinnat seuraavat vähitellen raaka-aineiden hintauraa. Kuluttajahintojen nousu on lähes pysähtynyt ja joinakin kuukausina kuluttajahintaindeksi alenee edelliseen kuukauteen verrattuna. Hintoja alentaa vielä lainakorkojen, asuntojen ja polttonesteiden halpeneminen, mutta loppuvuoden käänne on jo näkyvissä. Vuoden alkupuolella toteutettu alkoholi- ja tupakkatuotteiden verojen korotus nostaa hintatasoa vajaalla puolella prosentilla. Lokakuussa alkoholiveroa korotetaan vielä uudelleen, kun taas elintarvikkeiden arvonlisäveroa alennetaan. Vuonna 2009 kuluttajahintaindeksin vuosikeskiarvo nousee vain 0,1 %. Vuonna 2010 tuonti- ja tuotantohinnat jatkavat maltillista nousua ja työvoimakustannusten nousu tulee myös olemaan hidasta. Asuntohinnat ja korot eivät enää alene. Tupakkaveroa korotetaan vuoden 2010 alusta lukien. Heinäkuussa toteutettavat arvonlisäveron yleinen korotus, ravintolaruoan arvonlisäveron alennus sekä makeisveron käyttöönotto ja virvoitusjuomaveron korotus nostavat kuluttajahintoja puolella prosentilla. Kuluttajahintojen nousuksi ennustetaan hieman yli yksi prosenttia. Kansantalouden kokonaistuotannon supistuminen on heikentänyt julkisen talouden tilaa tuntuvasti. Julkisen talouden verotulojen kehitykseen keskeisesti vaikuttavat tekijät, kuten yksityinen kulutus, yritysten tuloskehitys ja palkkasumma, ovat kääntyneet laskuun. Vastaavanlaista veropohjan laaja-alaista supistumista ei ole koettu sitten 1990-luvun laman. Tulojen vähentyessä julkisen talouden menojen kasvu on samanaikaisesti jatkunut nopeana. Menojen kasvua voimistavat ns. automaattiset vakauttajat, kuten työttömyysturva, joka vaimentaa osaltaan talouden aktiviteetin laskua. Myös hallituksen päätökset elvyttävistä toimenpiteistä ovat kasvattaneet menoja. Kun otetaan lisäksi huomioon aiemmin päätetyt veronkevennykset, finanssipolitiikka on taloudellista toimeliaisuutta tukevaa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Kuvio 3. Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen Suhdannetilanteen heikkenemisen vaikutukset eivät vielä tänä vuonna näy täysimääräisesti julkisen talouden rahoitusasemassa, jonka arvioidaan ensi vuonna edelleen heikentyvän työttömyyden lisääntyessä. Julkisen talouden rahoitusaseman voimakas heikkeneminen lisää paineita korjaaviin toimenpiteisiin. Julkisen talouteen ensi vuonna syntyvä kansantalouden tilinpidon mukainen alijäämä on noin 8 mrd. euroa. Julkisen talouden velka lisääntyy vielä tätäkin enemmän, koska tilinpidon mukaisessa rahoitusjäämässä ei oteta huomioon mm. finanssisijoituksia. Esimerkiksi valtion myöntämät vientiluotot kasvattavat velanottotarvetta tilinpidon mukaista alijäämää suuremmaksi. EMU-velka kohoaakin ensi vuonna 48 prosenttiin kokonaistuotantoon suhteutettuna. Taulukko 4. Julkisen talouden keskeisiä tunnuslukuja kansantalouden tilinpidon mukaan * 2009** 2010** suhteutettuna bruttokansantuotteeseen, prosenttia Verot ja sosiaaliturvamaksut 43,9 43,4 42,9 43,0 41,6 41,0 Julkisyhteisöjen menot 50,3 48,7 47,3 49,0 54,6 55,8 Julkisyhteisöjen nettoluotonanto 2,6 3,9 5,2 4,4-2,7-4,5 Valtionhallinto 0,4 0,9 2,1 0,9-4,6-6,1 Paikallishallinto -0,7-0,3-0,1-0,2-0,5-0,5 Työeläkelaitokset 3,0 3,2 3,0 3,7 2,7 2,5 Muut sosiaaliturvarahastot 0,0 0,2 0,3 0,1-0,3-0,4 Perusjäämä 2,4 3,5 4,6 3,3-3,9-5,6 Julkisyhteisöjen velka (EMU) 41,8 39,3 35,2 34,2 41,4 48,2 Valtionvelka 38,2 35,3 31,2 29,4 36,9 43,9 Valtiontalous kansantalouden tilinpidon mukaan Valtiontalous muodostaa suhdanneherkimmän osan julkisesta taloudesta. Taloudellisen aktiviteetin heikkeneminen näkyy voimakkaimmin yhteisö-, pääomatulo- ja autoverojen tuotossa. Valtion verotulot supistuvat kuluvana vuotena 14 %. Ensi vuonna verojen tuotto pienenee edelleen hieman yli prosentin. Kokonaistuotannon kehityksessä tapahtuva käänne parempaan ei vielä ensi vuoden aikana näy verotulojen lisääntymisenä. Työttömyyden jatkaessa ensi vuonna edelleen nousuaan kotitalouksien kulutuskäyttäytyminen säilyy varovaisena, mikä hidastaa välillisten verotulojen palautumista aiemmalle tasolleen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Kuntatalous kansantalouden tilinpidon mukaan Sosiaaliturvarahastot kansantalouden tilinpidon mukaan Valtion rahoitusjäämä on tänä vuonna 4½ % alijäämäinen suhteessa bruttokansantuotteeseen. Ensi vuonna alijäämä syvenee edelleen 6 prosenttiin. Pelkästään tänä ja ensi vuonna valtionvelka lisääntyy yhteensä yli 23 mrd. euroa. Kuntatalouden ja erityisesti yhteisöverosta riippuvaisten kuntien tila kiristyi alkuvuonna 2009 yhteisöverotulojen romahdettua nopeasti. Kunnallisveron tuotto lisääntyi vielä tammi elokuussa, mutta kunnallisveropohja heikkenee loppuvuonna ja vielä v työllisyysnäkymien synkentyessä. Vaikka mm. ansiosidonnainen työttömyysturva kompensoi osittain palkkatulojen laskua ja kuntien yhteisövero-osuuden tilapäinen korotus loiventaa yhteisöverotulojen alenemista, kuntien verotulot supistuvat kuluvana vuonna 2½ %. Vuodesta 2010 on tulossa koko kuntakentälle erittäin vaikea, kun kunnallisverotuloja kertyy vuoden 2009 veroasteella arvioituna kuluvaa vuotta vähemmän. Heikon verotulokehityksen lisäksi kuntataloutta rasittavat sekä tänä että ensi vuonna erityisesti nykyisten sopimuskorotusten aiheuttama ansiotason nousu ja työttömyyssidonnaisten menojen kasvu. Kansaneläkemaksun asteittainen poistaminen lieventää kuntien menopaineita, mutta kunnat joutuvat taloutensa tasapainottamiseksi hillitsemään sekä kulutusmenojen kasvua että investointeja. Nimellisten kulutusmenojen kasvun oletetaan hidastuvan tänä vuonna 4 prosenttiin ja ensi vuonna reaalisen kulutuksen hieman supistuessa 2½ prosenttiin. Kuntien investointien odotetaan vähenevän sekä kuluvana että varsinkin ensi vuonna, vaikka monissa kunnissa investointeja on pyritty pitämään yllä rakentamisen hintapaineiden hellittäessä. Kuntasektorin nettoluotonanto painuu tänä vuonna -0,6 prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon. Vuoden 2010 tasapainokehitys riippuu pitkälti kuntien tulevista kunnallis- ja kiinteistöveroprosentteja sekä menojen kasvun hillintään liittyvistä päätöksistä. Myös seuraavan palkkasopimuksen ratkaisut vaikuttavat kuntatalouden tilaan keskeisesti. Tehdyillä oletuksilla nettoluotonanto pysyy v ½ prosentissa. Kun kunnallisveroaste ei v noussut ja kuntatalous on viime vuosien korkeasuhdanteenkin jäljiltä alijäämäinen, paineet kunnallisverotuksen kiristymiseen ovat huomattavan suuret. Sosiaaliturvaetuudet kasvavat v edellisvuodesta n. 10 %. Nopeimmin kasvavat työttömyysvakuutusmenot työttömyyden nopean kasvun takia sekä työeläkemenot poikkeuksellisen suuren indeksikorotuksen takia. Sosiaalietuudet, -avustukset ja korvaukset kasvavat selvästi edellisvuodesta, ja ovat 18½ % suhteessa kokonaistuotantoon. Sosiaaliturvarahastojen maksutulot supistuvat v ½ % edellisvuodesta. Tämä poikkeuksellinen tilanne johtuu lähinnä palkkasumman supistumisesta suhteessa edellisvuoteen sekä siitä, että työnantajan kansaneläkemaksua alennettiin huhtikuussa 2009 ennen sen lopullista poistamista vuoden 2010 alusta lukien. Kansaneläkevakuutusmaksutulojen poistuminen korvataan valtion talousarviosta. Sosiaaliturvarahastojen rahoitusylijäämän arvioidaan supistuvan selvästi edellisvuodesta 2,4 prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon. Vuonna 2010 sosiaaliturvaetuuksien arvioidaan lisääntyvän runsaat 6 %. Työttömyysmenot jatkavat voimakasta kasvuaan. Työeläkkeiden indeksitarkistukset jäävät hidastuneen inflaation takia poikkeuksellisen pieniksi. Kansaneläkeindeksin arvioitaisiin jopa kääntyvän negatiiviseksi, mutta kansaneläkkeitä ja muita kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia ei kuitenkaan alenneta v Eläkkeelle siirtymisen odotetaan nopeutuvan suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään. Sosiaalietuudet, -avustukset ja korvaukset jatkavat siten kasvuaan suhteessa kokonaistuotantoon. Sosiaaliturvarahastojen maksutulot kasvavat selvästi hitaammin kuin etuusmenot, n. 1½ %, johtuen palkkasumman vaatimattomasta kasvusta ja työnantajan kansaneläkemaksun poistumisesta. Palkansaajien ja yksityisen sektorin työnantajien työeläkemaksuprosentit nousevat jonkin verran. Myös sairaus- ja työttömyysvakuutusmaksuissa on nousupainetta. Tulonsiirrot valtion talousarviosta Kansaneläkelaitokselle kasvavat edellisvuodesta selvästi kansaneläkemaksun poistumisen ja työttömyysmenojen kasvun takia. Sosiaaliturvarahastojen ylijäämä supistuu 2,1 prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA 3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2017 Tiedotustilaisuus 21.6.2017 Talousnäkymät Video: Valtiovarainministeriö ennustaa riippumattomasti ja harhattomasti 2 Reaalitalouden ennuste 21.6.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 12.10.1998

TALOUSENNUSTE 12.10.1998 TALOUSENNUSTE 12.10.1998 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2017 28.4.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 28.4.2017 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talouskasvu jatkuu vakaana. Maailmantalouden kasvu nopeutumassa. Kasvun perusta

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Maailman taloustilanne ja Lapin matkailu

Maailman taloustilanne ja Lapin matkailu Maailman taloustilanne ja Lapin matkailu 30.9.2009 Maailmantalous on elpymässä Entisten tuotantomäärien saavuttaminen vie aikaa Velkaelvytys ajaa monen maan julkisen sektorin rahoituskriisiin MAAILMANTALOUS

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2019 Tiedotustilaisuus 17.6.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.6.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden kasvu jää viime vuosia maltillisemmaksi.

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, kevät 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta

Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel 5. marraskuuta 2013 Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta Viime kuukausina on ollut näkyvissä rohkaisevia merkkejä

Lisätiedot

Talouden näkymät TUOTANNON KASVU KÄYNNISTYY VAIN VAIVOIN

Talouden näkymät TUOTANNON KASVU KÄYNNISTYY VAIN VAIVOIN 5 214 Talouden näkymät TUOTANNON KASVU KÄYNNISTYY VAIN VAIVOIN Suomen kokonaistuotannon kehitys jatkuu vuosina 214 216 vaatimattomana. Bruttokansantuote supistuu,2 % vuonna 214, ja vaikka tuotanto alkaa

Lisätiedot

YLEISPERUSTELUT. Talousarvioesitys 2010

YLEISPERUSTELUT. Talousarvioesitys 2010 YLEISPERUSTELUT Talouskehitys Kuntatalous Eduskunnalle annetaan vuoden 2010 talousarviotä (HE 138/2009 vp) täydentävä hallituksen. Täydentävä voidaan antaa, koska valtiovarainvaliokunta ei ole vielä antanut

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2017 Tiedotustilaisuus 19.9.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.9.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nopeassa kasvuvaiheessa. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Talouden tila. Markus Lahtinen

Talouden tila. Markus Lahtinen Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, syksy 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2018 Tiedotustilaisuus 17.12.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.12.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden korkeasuhdanne on taittumassa. Työllisyys

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina

Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina 2011 2013 Bryssel 10. marraskuuta 2011 EU:n talouden elpyminen on pysähtynyt. Voimakkaasti heikentynyt luottamus vaikuttaa

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,1 3,9 2,7 2,5 17,6 2,6 4,2 6,1 7,0 20,1 5,1 7,4 5,9 6,5 2,1 2,6 2,9 2,4 2,0 1,0 0,4 1,2 0,5 0,8

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 7.1.1999

TALOUSENNUSTE 7.1.1999 TALOUSENNUSTE 7.1.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja

SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja T i e d o t e Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa to 24.9.2009 klo 10.15 SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009 Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Keskeistä vuodesta 2016 Suomen kansantalous supistui v. 2014 0,4%. Kuluvan vuoden

Lisätiedot

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

MAAILMANTALOUDEN KÄÄNNE LYKKÄYTYY SUOMEN KASVU JÄÄ TÄNÄ VUONNA 0.5 PROSENTTIIN

MAAILMANTALOUDEN KÄÄNNE LYKKÄYTYY SUOMEN KASVU JÄÄ TÄNÄ VUONNA 0.5 PROSENTTIIN Ei julkisuuteen ennen 26.9.2012 klo 10.00 TIEDOTE SUHDANNE 2012/2: MAAILMANTALOUDEN KÄÄNNE LYKKÄYTYY SUOMEN KASVU JÄÄ TÄNÄ VUONNA 0.5 PROSENTTIIN Eurokriisin pitkittyminen lykkää maailmantalouden elpymistä,

Lisätiedot

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /3

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /3 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus 7../ Suomen korkeasuhdanne on taittunut ja talouskasvu on nopeasti hidastumassa. Suomen talous on perustaltaan kuitenkin terve ja työllisyystilanne

Lisätiedot

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010 Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan Roger Wessman 14.04.2010 1 2 Luvut ennakoivat maailmanteollisuudelle vahvinta kasvua 30 vuoteen Lainaraha halventunut 27.5 25.0 22.5 20.0 17.5 15.0

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

Suomen talous korkeasuhdanteessa

Suomen talous korkeasuhdanteessa Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,

Lisätiedot

Maailmantalouden näkymät

Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4

Lisätiedot

Taittuuko lama Suomessa ja maailmalla?

Taittuuko lama Suomessa ja maailmalla? Taittuuko lama Suomessa ja maailmalla? Turku 19.11.2009 Maailmantalous on elpymässä Entisten tuotantomäärien saavuttaminen vie aikaa Velkaelvytys ajaa monen maan julkisen sektorin rahoituskriisiin 1 US

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?

Lisätiedot

Luento 11. Työllisyys ja finanssipolitiikka

Luento 11. Työllisyys ja finanssipolitiikka Luento 11 Työllisyys ja finanssipolitiikka Finanssipolitiikka ja suhdannevaihtelut Kokonaiskysynnässä voimakkaita suhdanneluonteisia vaihteluja kotimaisen kysynnän vaihtelujen ja erityisesti investointien

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2007

Talousarvioesitys 2007 2. Lähivuosien talousnäkymät 2.1. Kansainvälinen talous Euroalueen talouskehitys 2.2. Suomen kansantalouden kehitys Maailmantalous on ohittamassa suhdannehuipun ja siirtymässä hitaamman kasvun vaiheeseen.

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta 11.10.2016 Matti Viren Turun yliopisto Perusongelma ja yhteenveto Suomen taloudella menee huonosti:

Lisätiedot

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotitalouksien taantuma syvenee Mara-alan ahdinko jatkuu MaRan tiedotustilaisuus 25.6.214 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Käänne hitaaseen kasvuun loppuvuonna

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen 24.3.2009

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen 24.3.2009 Hallituksen kehysriihi Jyrki Katainen 24.3.2009 Lähivuosien talouskehitys erittäin heikkoa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 BKT, määrän muutos, % 0,9-5,0-1,4 3,3 2,5 1,8 Työllisyys,1000 henkilöä 2531 2420

Lisätiedot

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014 Hauraita ituja Suvi Kosonen Toukokuu 2014 1 Maailmantalous kohentaa, entä Suomi? Maailmantalouden näkymät ovat parantuneet odotetusti Teollisuusmaat ovat kasvun moottori Riskit ovat kehittyvissä maissa

Lisätiedot

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Maailmantaloudessa on noususuhdanne. Euroalueenkin kasvu pysyy

Lisätiedot

Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne

Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu 23.12.2015 Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne Kuluvana syksynä rahoitusmarkkinat ovat seuranneet huolestuneina

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 2012-2014 Euro & talous 3/2012 Pääjohtaja 1 Kasvunäkymät vaimenevat 2 Suomen talous kasvaa lähivuosina hitaasti 180 Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko) Viitevuoden

Lisätiedot

HE 53/2009 vp. jako-osuus on 22,03 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus on 1,75 prosenttia yhteisöverosta.

HE 53/2009 vp. jako-osuus on 22,03 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus on 1,75 prosenttia yhteisöverosta. HE 53/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7

Lisätiedot

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014 PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2014 Maatalous Maailman viljantuotanto Syksyllä korjataan jälleen ennätyssuuri sato Määrää nostaa hyvä sato kaikkialla Varastot kasvavat hieman Hintojen lasku

Lisätiedot

Maailmantalouden pahin taantumavaihe on jäämässä taakse. Elpyminen tulee kuitenkin tänä ja vielä ensi vuonnakin olemaan hidasta ja vaivalloista.

Maailmantalouden pahin taantumavaihe on jäämässä taakse. Elpyminen tulee kuitenkin tänä ja vielä ensi vuonnakin olemaan hidasta ja vaivalloista. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus 1..9/ - - BKT ja työllisyys muutos edellisestä vuodesta, % - - 15 1 5-5 -1-15 Suomen talouden mielialailmasto 1) poikkeama keskiarvosta 1 Korkeapaine

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 12.1.2001 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Pekka Sauramo puh. (09) 2535 7357 e-mail: Pekka.Sauramo@labour.fi Tiedottaja Seija Parviainen puh. (09) 2535 7349 e-mail: Seija.Parviainen@labour.fi

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 8.10.1997 Ennusteluvut vuosille 1997-1998 Lisätietoja: Vanhempi tutkija Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin

Lisätiedot

Suhdanne 2/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 27.09.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Ison-Britannian

Lisätiedot

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019 EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit

Lisätiedot

Talouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia

Talouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Talouden näkymät 2010-2012: Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Euro & talous erikoisnumero 2/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Ennusteen yleiskuva 2 Edessä kasvun väliaikainen hidastuminen

Lisätiedot

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT 2017 2.5.2017 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Julkistus keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: BKT:n kasvu Työllisyyden kehitys (palkansaajat, yrittäjät) Palkkasumma,

Lisätiedot

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2014 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on jokseenkin tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot