Lausunto 1 (1) Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö. Lausuntopyyntönne , 695/31/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto 1 (1) 11.11.2011. Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö. Lausuntopyyntönne 1.11.2011, 695/31/2011"

Transkriptio

1 Lausunto 1 (1) Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Lausuntopyyntönne , 695/31/2011 ENNAKKOVEROTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Pyydettynä lausuntona Kiinteistöliitto ottaa kantaa vain muusta kuin maatalouskiinteistöstä sekä asunto- ja liikeosakehuoneistoista saatavan vuokratulon veroperusteisiin. Pidämme esitettyä viiden prosentin vuokratulon lisäystä vuoden 2010 tasosta vuodelle 2012 huomattavana, kun otetaan huomioon se, että ennakonkanto kuten lopullinenkin vero määräytyy nettovuokratulon perusteella, joka tulee nousemaan huomattavasti vähemmän kuin bruttovuokra. Tämä on seurausta siitä, että ns. hoitomenovuokraosuus (hoitovastikkeella katettavat kulut) on noussut kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin mukaan selvästi bruttovuokraa enemmän, ks. liitteet 1 ja 2. Vuokratulon maltillista korottamista voidaan perustella lisäksi vuoden 2012 talouden epävarmuudella. KTI Kiinteistötieto Oy:n syksyn 2011 katsauksen mukaan enemmistö kiinteistöalan ammattilaisista katsoo toimitilabarometrissa toimistojen ja liiketilojen vajaakäytön nousevan. Mauri Marttila tutkimusjohtaja Jukka Kero pääekonomisti Suomen Kiinteistöliitto ry Annankatu 24 Y-tunnus Helsinki Nordea Puh. (09) IBAN FI Faksi (09) BIC NDEAFIHH

2 Liite 1 Vuokratuoton arviolaskelma / Vapaarahoitteinen vuokra-asunto EUR e Muutos e 2012e, % Bruttovuokra Hoitokulut Nettovuokra Lähteet: Tilastokeskus / Kiinteistöjen ylläpidon kustannusindeksi 1-6/2011 saakka ja Kiinteistöliitto / Talousarvio-ohje hoitokustannusten muutoksista vuosiksi 2011 ja Bruttovuokran nousun on ennakoitu heijastavan kuluttajahinta-indeksin nousua 2011 ja 2012 mitattuna suomalaisten ennustelaitosten* tuoreimmilla ennusteilla. Tammi-syyskuussa 2011 vapaiden markkinoiden asuntojen vuokrat nousivat yhtä paljon kuin mitä kuluttajahintaindeksin ennustetaan nousevan keskimääräisen ennusteen mukaisesti 2011, ts. 3.1 %. *) Nordea, Suomen Pankki, PT, PTT, OP-Pohjola, Sampo Pankki, Etla, Aktia, VM, Tapiola, Handelsbanken. Lähde: KTI Kiinteistötieto Oy / Markkinakatsaus - Syksy Tässä esimerkissä on mukana 12 EUR markkinavuokra ja oletus 40 % hoitokulujen osuudesta bruttovuokrasta. Tämä heijastelee alue- ja asuntotyyppikohtaisesti laskettuja keskiarvoja. Vuokratuoton arviolaskelma / Toimistotila EUR e Muutos e 2012e, % Bruttovuokra Hoitokulut Nettovuokra Lähde: KTI Kiinteistötieto Oy / Markkinakatsaus - Syksy 2011 Laskelmassa toimiston bruttovuokra heijastaa koko maan keskimääräistä vuokratasoa vuonna Hoitokuluissa oletuksena 30 %:n taso suhteessa bruttovuokraan. Vuoden 2011 tammi-kesäkuun kiinteistön ylläpitokulut Tilastokeskuksen kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin mukaisesti. Ennuste vuodelle % ja vuodelle %. Suomen Kiinteistöliitto ry Annankatu 24 Y-tunnus Helsinki Nordea Puh. (09) IBAN FI Faksi (09) BIC NDEAFIHH

3 Liite Vuoden 2012 talousarvio-ohje taloyhtiöille MAAILMANTALOUDEN KEHITYS JA PALKKARATKAISUN PUUTE SUURIMPIA EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ Talouden näkymät viilentyneet inflaatio- ja korko-odotukset maltillistuneet Kehittyneiden talouksien velkakriisit pysäyttivät maailmanlaajuisen suotuisan talouskehityksen keväällä Kreikan kriisin kärjistyminen koko euroaluetta koskevaksi käänsi suhdanneodotukset jyrkkään laskuun alkuvuonna. Yhdysvaltain talouden kasvu on jäänyt toivottua hitaammaksi ja poliittiset puolueet ovat ajautuneet pattitilanteeseen liittovaltion velkakaton korkeutta ja talouspolitiikan linjaa koskevissa kiistoissa. Aasian talouskasvu on jatkunut, mikä pitää maailmantaloutta edes jonkinmoisessa kasvussa lähikuukausina. Suomen viennin kasvu on hidastunut voimakkaasti keväästä alkaen. Kokonaistuotannon kasvu nousee silti vuonna 2011 melkoisen korkeaksi, jopa kolmeen prosenttiin. Tämä kasvu kertyi suurelta osaltaan jo vuoden alkupuoliskolla. Kysynnän heikentyminen Suomen kannalta tärkeillä vientimarkkinoilla Euroopassa on leikannut viennin kasvua selvästi vuoden puolivälistä alkaen. Yksityinen kulutus kasvaa vuonna 2011 ennusteiden mukaan 2,5 3 prosenttia. Kasvua tukevat ansiotason nousu sekä työllisten määrän ja työpanoksen määrän kasvu edellisvuodesta. Voimistunut yleinen inflaatio puolestaan nakertaa ostovoimaa. Kuluttajahintaindeksin vuosinousu kohoaa vuonna 2011 noin 3,5 prosenttiin (1,2 % vuonna 2010). Vuonna 2012 inflaatiovauhti tullee hidastumaan hiipuneen talouskasvun sekä raakaaine- ja energiahintojen nousun pysähtymisen ansiosta. Vuonna 2012 kuluttajahintaindeksin ennustetaan nousevan noin 2,5 prosenttia. Asuntoluottokannan kasvu oli tammi-heinäkuussa keskimäärin runsaat kuusi prosenttia edellisvuodesta. Nostettujen uusien luottojen keskikorko kohosi vuoden 2010 lopun noin kahdesta prosentista runsaaseen 2,5 prosenttiin vuoden 2011 puolivälin tienoilla. Korkojen ei kuitenkaan enää uskota merkittävästi nousevan, sillä Euroopan keskuspankin odotetaan pitävän ohjauskorkonsa nykyisellään tai jopa laskevan sitä seuraavaksi. Finanssimarkkinoiden mahdollinen kriisiytyminen voi kuitenkin aiheuttaa luotonsaannin vaikeutumista, luottoehtojen heikentymistä tai korkomarginaalien leventymistä. Kuluttajien luottamus heikentyi jyrkästi loppukesällä. Luottamuksen rapautuminen koski erityisesti kuluttajien käsityksiä kansantaloudesta, mutta velkakriisin pitkittyminen näyttää aiheuttavan yhä enemmän epävarmuutta myös kuluttajien käsityksille oman talouden kestävyydestä. Suomen Kiinteistöliitto ry Annankatu 24 Y-tunnus Helsinki Nordea Puh. (09) IBAN FI Faksi (09) BIC NDEAFIHH

4 Työttömyysaste on jonkin verran laskenut vuodesta Vuoden 2011 keskiarvoksi ennustetaan 7.9 prosenttia, kun vuonna 2010 keskimääräinen lukema oli 8,4 prosenttia. Talouskasvun hiipuminen kuitenkin tulee hidastamaan avoimen työttömyyden vähentymisvauhtia. Talousennusteissa työttömyysasteen odotetaan hieman laskevan vuonna Rakentamisen kasvu hidastumassa Rakentamisen volyymi kasvoi kuluvan vuoden keväällä noin 15 prosentin vuosivauhtia. Vuoden jälkipuoliskolla kasvu kuitenkin huomattavasti tasaantuu, ja kasvuvauhti asettunee koko vuotta 2011 koskien alle viiteen prosenttiin. Talonrakentamisessa kasvua oli alkuvuonna runsaat 20 prosenttia. Asuinrakennuksiin myönnetyt rakennusluvat ovat kasvaneet vuoden 2010 runsaasta asunnosta heinäkuun runsaaseen asuntoon vuosisummana laskien. Uusia asuntoja ennakoidaan valmistuvan vuonna 2011 runsaat , jossa on muutaman prosentin nousu edellisvuoteen verrattuna. Vapaarahoitteisten asuntojen osuus uudistuotannosta on vuonna 2011 kasvanut, sillä ARA-hankkeiden määrä on supistunut alle puoleen vuoteen 2010 verrattuna. Vuodelle 2012 kasvuodotukset ovat varovaisia. Rakennusyhtiöiden suhdanneluottamus kääntyi heinäkuusta alkaen jyrkähköön laskuun muiden toimialojen tapaan. Tasoltaan suhdanneodotukset alalla ovat kuitenkin edelleen viimeisten 15 vuoden keskiarvon tuntumassa. Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelmassa on mukana asuntotuotannon korkotukilainoituksen myöntämisvaltuuden nostaminen vuoteen 2011 verrattuna. Energian hintojen nousu tasoittunee 2012 Energian hinnat jatkoivat nousuaan maailmanmarkkinoilla vuoden kolmannelle neljännekselle asti. Keväällä Pohjois-Afrikan levottomuudet ja häiriöt erityisesti Libyan öljyn saamisesta markkinoille nostivat raakaöljyn maailmanmarkkinahintaa. Kesällä alkaneet kehittyvien maiden talousongelmat pysäyttivät hintojen nousun, mutta raakaöljyn hinta vakiintui syyskuussa runsaaseen 110 dollariin barrelilta. Etla ennustaa vuoden 2011 keskihinnaksi 109 dollaria, josta vuonna 2012 laskeuduttaisiin 100 dollarin tietämille vuosikeskiarvona. Tästä alkaisi uusi nousu vuodelle Kevyt polttoöljy on ollut vuonna 2011 noin kolmanneksen edellisvuotta kalliimpaa. Hinta on pysytellyt koko vuoden runsaassa eurossa litralta, millä tasolla hinta ei ole koskaan aiemmin ollut. Myös vuodelle 2012 kevyen polttoöljyn hinnan voi olettaa pysyvän vähintään euron litrahinnassa. Kivihiilen ja maakaasun voi ennakoida seuraavan raakaöljyn markkinahintaa. Näin ollen kauko- ja sähkölämmön hinta tullee pysyttelemään miltei nykyisillä korkeilla tasoilla myös

5 vuonna Lämmitysbudjettiin on syytä varata vähintään yhtä paljon kuin vuonna 2011 on kulunut ja loppuvuonna arvioidaan normaalivuoden lämmitystarpeen mukaan kuluvan. Sähkön markkinahinta on jatkanut nousuaan, joskin vuoden 2011 puoliväliin tultaessa nousuvauhti hidastui. Kerrostalosähkön hinta oli syyskuussa noin 13 prosenttia edellisvuotta korkeampi. Sähkön pohjoismaiset markkinahinnat ovat vuonna 2011 olleet paikoitellen jopa vuoden takaista alemmalla tasolla runsaiden sateiden aiheuttamien vesivarantojen paisumisen ansiosta. Suomessa sähkön markkinahinnat eivät vielä ole laskeneet. Talousarvioita tehtäessä perusteltua on varata kiinteistösähköön vuoden 2011 suuruinen kulubudjetti. Työehtosopimusten neuvottelut kesken Työmarkkinaneuvotteluja on käyty liittojen ja keskusjärjestöjen yhteisten tunnustelujen merkeissä. Kiinteistöpalveluita koskevat sopimusneuvottelut ovat tätä kirjoitettaessa kesken. Kiinteistöpalvelualalla työntekijäsopimus on voimassa saakka. Palkkoja korotettiin vuoden 2011 alussa 1,3 prosentin yleiskorotuksen verran. Palkantarkistus vuoden 2012 alusta alkaen piti määräytyä takarajaksi asetettujen neuvottelujen tuloksena. Syyskuun loppuun mennessä ei kuitenkaan päästy neuvottelutulokseen, joten neuvotteluja jatketaan lokakuussa. Talonmiesten ja siivoojien sopimus päättyy nykyisellään Vappuna 2011 palkkoja korotettiin 1,3 prosenttia. Kiinteistöpalvelualan toimihenkilösopimus on voimassa asti. Palkkoja korotettiin alkaen 1,5 %, jonka lisäksi oli käytössä myös 0,8 % suuruinen yrityskohtainen erä. Alan työntekijöiden palkkajärjestelmä elää parhaillaan tuntuvaa uudistumista. Vuonna 2009 sovittiin, että alan palkkausjärjestelmän uudistuksen seurauksena vuoden 2011 alussa palkkoja korotettiin tasokorotuksena kolme prosenttia edellä mainitun 1,3 prosentin yleiskorotuksen lisäksi. Muitakin kustannuksia lisääviä uudistuksia on alalla otettu käyttöön. Vuodelle 2012 voidaan kiinteistöalalle odottaa ainakin kolmen prosentin palkkakustannusten nousua. Neuvottelut työehtosopimuksista ovat kesken, joten taloyhtiöiden on syytä omien päätösaikataulujensa ja kustannusrakenteensa mukaisesti tarkistaa muutokset työvoimakuluihinsa. Sosiaalivakuutusmaksuista vuodelle 2012 ei ole vielä päätöksiä. Perusteltua lienee varata yhtiöissä niihin vuonna 2011 voimassa olleiden maksujen verran.

6 Kiinteistöveroihin nousua tasausjärjestelmän muutoksen seurauksena Kiinteistöveroprosentit vuodeksi 2012 vahvistetaan marraskuun puoliväliin mennessä. Useat kunnat nostanevat prosenttejaan, koska muuten ne ovat menettämässä tulojaan kiinteistöveron poistuessa verotulojen tasausjärjestelmästä. Kiinteistöjen verotusarvoperusteet vahvistetaan joulukuussa. Jos tontin verotusarvo on edelleen ns. tavoitearvoa alhaisempi, on odotettavissa oleva nousu otettava huomioon. Näiden osalta tontin verotus kiristyy edelleen. Muut kunnalliset maksut, esimerkiksi veden ja jäteveden hinta, vaihtelevat kunnittain huomattavasti. Maksuja ei ole joka kunnassa korotettu vuosittain, joten korotukset ovat usein prosenttimääräisesti suuria ja niitä tehdään myös kesken vuotta. Yleisen kustannustason ylittäviä korotuspaineita ei kuitenkaan joka laitoksella ole, mutta vaarana on, että kuntien taloutta paikataan myös piiloveronluonteisilla maksuilla. Jätehuollon osalta kustannuskehitys riippuu eniten työvoima- ja polttoainekehityksestä sekä jäteveron korotuksesta ja jätteenkäsittelymaksuun kohdistuvasta korotuspaineesta etenkin niillä alueilla, joilla on panostettu kaatopaikkakäsittelyyn. Yleinen jätehuollon kustannuspaine tästä ensi vuoteen lienee viitisen prosenttia. Kaatopaikalle vietävästä jätteestä perittävä jätevero on nousemassa vuodessa 2013 alkaen 10 eurolla tonnilta. Avustuksia energiatehokkuuskorjauksiin Korjausrakentamisen arvioidaan jatkuvan vilkkaana. Suuntaus on hyvä, sillä ns. korjausvelkaa ei saisi päästää syntymään. Puitteet korjaamiselle ovat lainarahan hinnan ja avustusten suhteen heikentymässä. Silti taloyhtiöt saanevat korjauslainaa yhä alle 3,5 prosentin korolla. Avustukset painottuvat energiatehokkuutta parantaviin energia-avustuksiin, jotka tullevat aiempaa vähemmässä määrin koskemaan taloyhtiöitä. Hissiavustukset poistunevat kokonaan. Vuodeksi 2012 rakentamisen panoshintojen nousun ennustetaan olevan runsaat kolme prosenttia. Kiinteistöjen vakuutusmaksujen nousu on arviolta 3-4 prosenttia, jos maksut on sidottu rakennuskustannusindeksin tapahtuneeseen nousuun eikä vakuutusehtoihin ole tullut tai tulossa muita muutoksia. Mikäli tontin vuokra on sidottu esimerkiksi elinkustannusindeksiin, vuokraan on varattava tarkistuskuukaudesta riippuen 3-4 prosentin lisä. Tulot menojen mukaisiksi Taloyhtiön tuloista huomattavin osa eli hoitovastikkeet kehittyvät yleensä hoitokulujen mukaisesti. Eli kustannusten nousut on katettava pääsääntöisesti hoitovastikkeilla. Käyttökorvaukset ja vuokrat on pidettävä ajan tasalla, jottei näiden erien liian alhaista tasoa

7 tarvitse kattaa hoitovastikkeilla. Vuokrat on varsin usein elinkustannus- tai kuluttajahintaindeksisidonnaisia, joten niiden nousu jäisi tarkistusajankohdasta riippuen 3 4 prosenttiin. Jos tarkistusperuste on kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi, vuokrien lisäys olisi 7,5-10 prosenttia. Kustannukset kattava lämminvesimaksu on vuonna 2012 keskimäärin euroa ja kaikki vesikustannukset kattava vesimaksu euroa asukasta kohti kuukaudessa, mikäli myös veden kulutus on keskimääräistä (noin 155 l/asukas/vrk). Jos taloyhtiöllä on erityisvastikkeita kuten kaapelitelevisiovastike, niiden korotustarve tulee laskea vastikkeilla katettavien menomuutosten pohjalta. Kiinteistöliiton talousarvio-ohjeen ovat laatineet tutkimusjohtaja Mauri Marttila ja pääekonomisti Jukka Kero. Aineisto perustuu selvillä olleeseen informaatioon. Luvut täsmentyvät syksyn aikana. Ohjetta päivitetään helmi-maaliskuussa Talousarvio-ohje on tarkoitettu Kiinteistöliiton jäsenkiinteistöjen käyttöön talousarvion laadinnan yhteyteen. Talousarvio-ohjeen julkaiseminen kokonaan tai osittain ilman Kiinteistöliiton antamaa kirjallista lupaa on kielletty

VUODEN 2013 ENNAKKOVEROTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET

VUODEN 2013 ENNAKKOVEROTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto 1 (7) VEROHALLINTO Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Viite: A61/000001/2012 VUODEN 2013 ENNAKKOVEROTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

Talousarvio-ohje vuodelle 2013 - hallituksen ja isännöitsijän avuksi

Talousarvio-ohje vuodelle 2013 - hallituksen ja isännöitsijän avuksi Talousarvio-ohje vuodelle 2013 - hallituksen ja isännöitsijän avuksi Taloyhtiöiden hallitusforum 6.10.2012 Pääekonomisti Jukka Kero, Kiinteistöliitto Esityksen sisältö Näkymät 2012-2013 Talousarvio 2013

Lisätiedot

VUONNA 2014 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET

VUONNA 2014 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto 1 (8) VEROHALLINTO Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Viite: A59/000001/2013 VUONNA 2014 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset Kuulemistilaisuus 6.10.2015, Eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan verojaosto (VeJ) Juho

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

VUONNA 2016 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET

VUONNA 2016 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto 1 (10) VEROHALLINTO Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Viite: A47/000001/2015 VUONNA 2016 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

VUONNA 2015 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET

VUONNA 2015 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto 1 (10) VEROHALLINTO Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Viite: A45/000001/2014 VUONNA 2015 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa?

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Kiinteistö 2013 14.11.2013 Jukka Kero, Pääekonomisti Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Taloustilanne ja lähiaikojen näkymät Taloyhtiöiden hoitokulujen kehitys

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2017 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on hyvässä nosteessa Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Rakentaminen Suomessa

Rakentaminen Suomessa Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2017 4.10.2017 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa 1 Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 4 prosentin

Lisätiedot

Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne

Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, talvi 2015 Katsaus, julkaistu 23.12.2015 Pääekonomistin katsaus - Yleinen taloudellinen tilanne Kuluvana syksynä rahoitusmarkkinat ovat seuranneet huolestuneina

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2016 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on hyvä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2017 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2016 Rakennusteollisuus RT ry 11.10.2016 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Rakennusteollisuus RT:n

Lisätiedot

Q2/ Autoalan vuosi. Tammi-kesäkuu 2017

Q2/ Autoalan vuosi. Tammi-kesäkuu 2017 Q2/217-17.8.217 Autoalan vuosi Tammi-kesäkuu 217 Henkilöautojen ensirekisteröintien kehitys henkilöautojen ensirekisteröintien määrä 14 12 744 11 213 12 1 8 6 4 2 14 12 1 8 6 4 2 9 168 9 399 1157 1 865

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Maaliskuu 2017 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Huhtikuu 2019 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on ollut melko hyvällä tasolla Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on viimeisen

Lisätiedot

Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin

Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin Tuomas Välimäki Suomen Pankki Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin ACI Forex Finlandin vuosikokous Katajanokan kasino 1 Puheen runko Viitekorot Euroalueen ja Suomen talouskehitys Rahapolitiikan strategia:

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Maaliskuu 2017 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne kohenee Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena koettu

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus Paaluseminaari 2016 17.11.2016, Viking XPRS Sami Pakarinen Suomen talous Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Maaliskuu 2018 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonnakin

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Minna Punakallio Pääekonomisti Twitter: @MinnaPunakallio Maailmantalouden kasvu on ollut vakaata, työttömyys vähentynyt pikku hiljaa. Euroalue yllättänyt

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2018 3.10.2018 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 3 prosentin

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit

Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015 Ekonomistit 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2018 Varsinais Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Varsinais Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2015 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne pysynee yhä ennallaan Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

PALKANSAAJAN VEROTUS JA OSTOVOIMA 2000-2015

PALKANSAAJAN VEROTUS JA OSTOVOIMA 2000-2015 PALKANSAAJAN VEROTUS JA OSTOVOIMA 2000-2015 1 27.11.2013 1) Palkka 2) Verotus 3) Hinnat PALKANSAAJAN OSTOVOIMAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT keskituloinen palkansaaja, palkka v. 2013: 39.745 /v (3180 /kk) vuosittainen

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2018 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu todella hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Suhdannekatsaus Betonipäivät 3.11.2016, Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman talous kasvaa kohtuullista vauhtia Rakennusteollisuus RT 3.11.2016 3 vuosimuutos, % Suomessa

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2015

Asuntotuotantokysely 2/2015 Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Asuntomarkkinat tilastojen valossa

Asuntomarkkinat tilastojen valossa 1 (9) Vastaanottaja Eduskunta Valtiovarainvaliokunta/Asunto-ja ympäristöjaosto PL 10 vav@eduskunta.fi Viite Asia Lausuntopyyntö Asuntomarkkinat tilastojen valossa Eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan asunto-ja

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 11.-12.9.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio 10.9.2019 Maailmantalouden kasvupyrähdys ohi. Kasvu kuitenkin jatkuu USA:ssa ja Kiinassa Lähde: Osuuspankki, suhdanne-ennuste

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010 Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan Roger Wessman 14.04.2010 1 2 Luvut ennakoivat maailmanteollisuudelle vahvinta kasvua 30 vuoteen Lainaraha halventunut 27.5 25.0 22.5 20.0 17.5 15.0

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2017 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne tasaantunut Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet. LVI-treffit Sami Pakarinen

Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet. LVI-treffit Sami Pakarinen Rakentamisen ja LVI-alan suhdanteet LVI-treffit 14.10.2016 Sami Pakarinen Suomen talous vuosimuutos, % Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden keskiarvoja 4 3 2 1 0 2015

Lisätiedot

Mikä asumisessa maksaa?

Mikä asumisessa maksaa? Mikä asumisessa maksaa? Taloyhtiö 2017 tapahtuma Helsinki, 26.4.2017 Jukka Kero Pääekonomisti, Suomen Kiinteistöliitto Esityksen sisältö 1) Asumismenojen taso ja kehitys 2) Hoitokulujen taso ja kehitys

Lisätiedot

Maailmantalouden näkymät

Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Marraskuu 2016 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne helpottamassa Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Toukokuu 2015 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne pysyy edelleen heikkona Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Sami Pakarinen Lokakuu (7)

Sami Pakarinen Lokakuu (7) Sami Pakarinen Lokakuu 2017 1 (7) 2 (7) Lokakuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset Asuntotuotantokyselyn tulokset: Asuntotuotannossa uusi ennätys, etenkin pääkaupunkiseutu kärsii tonttipulasta RT:n asuntotuotantokysely

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2014 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on jokseenkin tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Q1/ Autoalan vuosi. Tammi-maaliskuu 2017

Q1/ Autoalan vuosi. Tammi-maaliskuu 2017 Q1/217-16.5.217 Autoalan vuosi Tammi-maaliskuu 217 Henkilöautojen ensirekisteröintien kehitys henkilöautojen ensirekisteröintien määrä 14 12 744 11 22 12 1 8 6 4 2 14 12 1 8 6 4 2 9 167 9 394 Tammikuu

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2016 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne jatkuu yhä heikkona Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Talouden näkymät taloyhtiön näkökulmasta

Talouden näkymät taloyhtiön näkökulmasta Talouden näkymät taloyhtiön näkökulmasta SKH-Isännöinti Oy:n koulutustilaisuus 25.5.2016, Helsinki Pääekonomisti Jukka Kero Sisältö Esittäytyminen Talousnäkymät 2016-2017 Hoito- ja ylläpitokustannusten

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2014 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on korkeintaan tyydyttävä Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 3/2015

Asuntotuotantokysely 3/2015 Asuntotuotantokysely 3/2015 Sami Pakarinen Lokakuu 2015 1 (2) Lokakuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

VUONNA 2017 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET

VUONNA 2017 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto 1 (10) Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Viite: A72/000001/2016 VUONNA 2017 ENNAKKOPERINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Lausunto kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 3/2016

Asuntotuotantokysely 3/2016 Asuntotuotantokysely 3/2016 Sami Pakarinen Lokakuu 2016 1 (2) Lokakuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2016 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on vahvistunut Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotimainen kysyntä supistuu edelleen Mara-alan tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä MaRan tiedotustilaisuus 11.12.2014 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Toukokuu 2019 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019 EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Ennustamisen vaikeus Maailma Eurooppa Suomi Talouden näkymät; 2008, 2009, 2010,

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2019 Tiedotustilaisuus 17.6.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.6.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden kasvu jää viime vuosia maltillisemmaksi.

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo

Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi Pääekonomisti Jouni Vihmo 15.10.2019 Joka viides suomalainen työllistyy uuden rakentamisesta tai olemassa olevan kiinteistön hoidosta Kaikkien

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti Twitter: @MinnaPunakallio Maailmantalous kasvaa yhä vahvasti, mutta edessä hallittu alamäki Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018

Lisätiedot

HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla

HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla Eduskunnan ympäristövaliokunta 11.10.2013 Harri Hiltunen

Lisätiedot

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra Maailmantalouden kasvu hiipuu Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Imatra 23.8.2011 2 Markkinalevottomuuden syitä ja seurauksia Länsimaiden heikko suhdannekuva löi

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019

Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019 Asuntotuotantokysely kesäkuu 2019 28.6.2019 Asuntotuotantokysely 2/2019 2 (3) Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT:n asuntotuotantokysely lähetetään Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenille. Kysely

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot