SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1950 XXX VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEEWNEN TUTKIMUSLAITOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1950 XXX VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEEWNEN TUTKIMUSLAITOS"

Transkriptio

1 SUOMEN PANKK 1949 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TALOUSTETEEWNEN TUTKMUSLATOS XXX VUOSKERTA HELSNGSSÄ 1950

2 HELSNK 1950 VALTONEUVOSTON KRJAPANO

3 Täten saatetaan julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan kolmaskymmenes vuosikerta, joka on laadittu pääasiallisesti saman suunnitelman mukaan kuin edeltäjänsäkin. Sen pää osana on taulusto, johon on kerätty seikkaperäisiä tietoja Suomen Pankin asemasta ja toiminnasta vuonna Sen lisäksi taulusto sisältää erinäisiä katsauksia Suomen Pankin kehitykseen edellisten vuosien aikana samaten kuin eräitä liikepankkien toimintaa valaisevia lukusarjoja. Tauluston ohella tässä julkaisussa on tekstiosasto, jossa luodaan lyhyt katsaus tärkeimpiin Suomen talouselämän kehitystä vuonna 1949 valaiseviin seikkoihin sekä selvitellään Suomen Pankin viimevuotisen toiminnan eri puolia ja tuloksia. Vuosikirja on laadittu Suomen Pankin Taloustieteellisessä tutkimuslaitoksessa, ja siitä vastaa lähinnä allekirjoittanut tutkimuslaitoksen johtaja. Vuosikirja julkaistaan paitsi suomen- ja ruotsinkielisenä myös englanninkielisenä painoksena; tauluston otsikot ja muu teksti on painettu myös ranskaksi. Helsingissä, Suomen Pankin Taloustieteellisessä tutkimuslaitoksessa toukokuun 10 p:nä A." E. TUDEER

4

5 SSÄLLYSLUETTELO. TABLE DE8 MATERE8. TEKST OSASTO. TEXTE. 1. Katsaus Suomen taloudellisiin oloihin vuonna Rewe 1 generale de la situation economique en Suomen Pankki vuonna La Banque de Finlanile en Setelinanto. EmiBsion des billets Setelinantoa vastaavat. varat. Oouverture des biuets Kotimainen luotonanto. Pr~ts interieurs Obligaatiovaranto. Obligations en porteleuille Vaadittaessa maksettavat sitoumukset. Engagements a vue Pankin tila ja omat varat. Bilan et londa Tulot ja menot ynnä voittovarojen käyttö. Recettes, depenses, Mnelice net Erinäiset pankkitoimet. Operations diverses TAULUOSASTO. TABLEA UX. Setelinanfo. Emission des billets. 1 taulu. Setelinanto v EmiBsion des biuets en » Liikkeessä oleva setelistö kunkin kuukauden lopussa vv Oirculation des billets ala in de chaque moib en Yleiskatsaus setelinanto-oikeuteen vv Droit d'emibsion en ~ Yleiskatsaus liikkeessä olevaan setelistöön vv Oirculation des billets en » Liikkeessä olevan setelistön kuukausikeskimäärät vv Oirculation des billets montant moyen pour chaque mois en » Liikkeessä olevan setelistön kokoonpano vv:n lopussa. Detail de la circulation des billets ala in des annees

6 V 7 taulu ) 10». 11» 12 1) Setelinvalmistus vv Fabrication des billets pendant les annees Setelinpoltto vv Annulation et destruction des biuets pendant Les annees Yleiskatsaus setelinantoreserviin vv Reserve d'emibsion des biuets en Setelinantoreservin suhde setelinanto-oikeuteen vv Rapport entre la reserve d'emission des billets et le droit d'emission total en Setelinantoreservin suhde liikkeessä olevaan setelistöön vv Rapport entre la reserve d'emission des biuets et la circulation des billets en Setelinantoreservin suhde vaadittaessa maksettaviin sitoumuksiin vv Rapport entre la reserve d'emission des biuets et les engagements dvue en taulu. 14» 15 1) 16 1) 17 1) 18 1) ) 21 1) Setelinantoa vastaavat varat. Oouverture de8 billet8. Setelinantoa vastaavat varat v Oouverture des biuets en Yleiskatsauskultakassaan vv Encaisse oren Kultakassan suhde liikkeessä olevaan setelistöön vv Rapport entre l'encaisse or et la circulation des biuets en Kultakassan, suhde vaadittaessa maksettaviin sitoumuksiin vv Rapport entre l'encaisse or et les engagements d vue en Yleiskatsaus ulkomaisiin kirjeenvaihtajiin vv Oomptes courant/j debiteurs i l'etranger' en Yleiskatsaus katteeseen vv Oouverture des biuets en Katteen suhde liikkeessä olevaan setelistöön vv Rapport entre la couverture des billets et la circulation des biuets en Katteen suhde vaadittaessa maksettaviin sitoumuksiin vv Rapport entre la couverture des biuets et Les engagements d vue en Liikkeessä oleva aluminiumipronssiraha vv Oirculation de la monnaie de bronze d'aluminium en Vaadittaessa maksettavat sitoumukset. Engagements a vue. 22 taulu. Vaadittaessa maksettavat sitoumukset v Engagements d vue en '~ Yleiskatsaus vaadittaessa maksettaviin sitoumuksiin vv Engagements i vue en ) Yleiskatsaus pano- ja ottotileihin vv Oomptes courants en Kotimainen lainananto ja eräät muut varat. Pret8 interieur8 et certains autres actif8. 23 taulu. Kotimainen lainananto ja eräät muut varat v Pr~ts interieurs et certains autres acti/s en

7 V 24 taulu. Kotimainen lainananto kunkin kuukauden lopussa vv Total des prets inrerieurs i la in de chaque moib en Yleiskatsaus koko lainanantoon vv Total des pretb interieurs en Yleiskatsaus suoraan diskontattuihin vekseleihin vv EffetB directement escompres en , Kotimainen clearing-liike. Olearing interieur. 29 taulu. Kotimainen clearing.iike vv Opbations de Olearing interieur en Konttorien liikevaihto. Mouvement general aux sieges de la Banque. 30 taulu. Pääkonttorin ja haarakonttorien liikevaihto vv Mouvement general au 8iege central et dans les BUccursales en Pankin tila ja omat varat. Bilan et fonds. 31 taulu. Tila vv:n lopussa. Bilan i la in de8 exercices Voitto- ja tappiotili vv Oompte de prolits et pertes en Voittovarojen käyttö vv Repartition des benefices de la Banque de Finlande en Yleiskatsaus omiin varoihin vv:n lopussa. Fond8 i la in de8 exercice taulu Valuuttakurssit. Oours du ckange. Valuuttakurssit v Oours du change en Avista myyntikurssit keskimäärin kunakin kuukautena vv Oours moyen8 du change i vue pour chaque moib en Yleiskatsaus avista myyntikursseihin vv Resume des cours du change i vue en Korkomäärät. Taux d' excompte. 38 taulu. Alin diskonttokorko vv Variation du taux inlerieur de l'e8compte en Alin diskonttokorko keskimäärin vv Moyenne du taux injerieur de l'escompte en Liikepankit. Banque8 commerciales. 40 taulu. Kotimainen lainanotto kunkin kuukauden lopussa vv DepotB i la in de chaque moi8 en Kotimainen lainananto kunkin kuukauden lopussa vv PretB interieurs ala in de chaque moib en

8 V 42 taulu. Saatavat ulkomailta kunkin kuukauden lopussa vv Or6dits a l'etranger ala in de chaque mois en " Velat ulkomaille kunkin kuukauden lopussa vv DeUes a l'etranger a la jin de chaque moib en Eduskunnan pankkivaltuusmiehet ja Suomen Pankin j0htokunta vuoden 1949 lopussa. Les De16gues de la Oharnhre des Deputes et la Direction de la Banque de Finlanile a la fin de l'annee :... 56

9 1. KATSAUS SUOMEN TALOUDEL LSN OLOHN VUONNA Vuonna 1949 sai Suomen talouselämä leimansa pääasiallisej;lti kahdesta tekijästä: toisaalta jälleenrakentamisesta ja tuotannon jatkuvasta elpymisestä, toisaalta kanj;lainvälisten suhdanteiden kehitykj;lestä. Suhdanteiden heikkeneminen meille tärkeiden vientituotteiden osalta oli omansa supistamaan niiden kysyntää ja alentamaan niiden hintoja sekä sen johdosta rajoittamaan niiden valmistamiseen tarvittavien raaka-aineiden ja itse tuotteiden tuotantoa. Seurauksena oli työllisyystilanteen huononeminen ja koko kansantalouden aseman heikkeneminen. Tämä kehitys oli samalla välittömänä aiheena devalvaatioihin, joiden syvimpänä syynä oli jo aikaisemmin syntynyt epäsuhde markan kotimaisen ja ulkomaisen arvon välillä. Kertomusvuoden lopulla tapahtui käänne parempaan johtuen osaksi juuri devalvaatioista, osaksi suhdanteiden paranemisesta ulkomailla. Sato oli hallavahinkojen takia hiukan huonompi kuin edellisenä vuonna. Sitä vastoin karjatalous edistyi huomattavasti. Teollisuuden tuotanto heikentyi kevään ja kesän kuluessa, mutta parani syksyllä jälleen, niin että se keskimäärin oli vähän runsaampi kuin edellisenä vuonna. Vientituotannon eräät haarat jäivät kuitenkin aemmalle tasolle kuin vuonna Tuonti oli arvoltaan sama, mutta määrältään pienempi kuin edellisenä vuonna, kun sen sijaan vientimäärä tuntuvasti lisääntyi kohottaen viennin kokonaisarvoa melkoisesti hintainlaskusta huolimatta. Tavaroiden saanti markkinoille oli huomattavasti runsaampaa kuin minään aikaisempana vuonna sotien jälkeen, minkä takia Säännöstelyä

10 2 voitiin jatkuvasti purkaa. Kauppatase oli melkein tasapainossa, ja maksutaseen juoksevat tulot riittivät hyvin peittämään sen menot. Rahamarkkinoilla vallitsi jatkuvasti kireyttä, koska luottojen tarve taloustoiminnan elpymisen ja jatkuvan jälleenrakentamisen johdosta oli suuri. Kun luottolaitosten luotonsaanti yleisöltä oli vilkasta ja talouselämä oli vakaantumassa, voitiin vuoden varrella alentaa korkokantaa. Tämä vakavuuj;l häiriintyi kuitenkin loppuvuodesta, kun eräät hinnat kohosivat devalvaatioiden takia aiheuttaen levottomuutta palkkarintamalla. Valtiontalouden tasapaino oli edelleen vaillinainen, ja valtion menotalous laajeni entisestään. Valtion talouspolitiikka. Niinkuin edellisinäkin vuosina valtion talous-. politiikka kohdistui sotakorvausten suorittamiseen, siirto väestön toimeentulon järjestämiseen ja yleensä talouselämän vakauttamiseen. Viimeksi mainitussa tarkoituksessa asetettiin helmikuussa llj;!. yleisohjelmakomitea tutkimaan tilannetta ja laatimaan ohjelma vallitsevien epäkohtien poistamiseksi. Komitean ehdotusten pohjalla pyrittiinkin taloudellisia oloja tasapainoittamaan. Tärkeimpiä toimenpiteitä oli viljanhinnan korottaminen, jonka vaikutus elintasoon kompensoitiin eräiden karjataloustuotteiden hintojen samaten kuin liikevaihtoveron alentamisella. Edelleen alennettiin korkotasoa ja toisaalta korotettiin vuokratasoa 38 %. Ohjelman muut kohdat jäivät kuitenkin toteuttamatta, ja vuoden lopussa hyväksytty palkankorotus ei ollut sopusoinnussa vakauttamisohjelman kanssa. Rakennustoiminnan edistämiseksi järjestettiin ns. Aravalainoitus. - Säännöstelyä purettiin pitkin vuotta sekä elintarvikkeisiin, vaatetustavaroihin että raaka-aineisiin, paperiin ja rakennustoimintaan nähden, joten vuoden päättyessä tavarain säännöstely oli supistunut harvoihin tavaralaatuihin, mm. sokeriin, kahviin ja margariiniin. Hinta- ja palkkasäännöstely oli kuitenkin edelleen voimassa, samoin ulkomaankaupan ja valuuttakaupan säännöstely. Vuoden vaihteessa lopetettiin kansanhuoltoministeriö. Ulkomaankauppa perustui jatkuvasti bilateraalijärjestelmään, ja sen laajentaminen oli riippuvainen kauppa- ja maksusopimusten aikaansaamisesta muiden maiden kanssa. Tällaisia sopimuksia tehtiinkin runsaasti, osaksi sellaisten maiden kanssa, joihin kauppapolitiikka ei aikaisemmin ollut ulottunut.

11 Sotakorvaukset. Huolimatta niistä helpotuksista sotakorvausten suorittamisessa, jotka Neuvostoliitto myönsi keflällä 1948, ja vaikka investointeja korvaustuotteita valmistavaan teollisuuteen tarvittiin tuntuvasti vähemmän kuin aikaisemmin, sotakorvausten suorittaminen edelleen oli raskaana taakkana Suomen. tuotantokoneistolle. Tämä johtui siitä, että supistusten jälkeen korvaustuotteiden valmistaminen oli keskitettynä. metalli- ja kone- sekä laivanrakennusteollisuuteen jättäen varsinaisen vientiteollisuuden kokonaan flyrjään. Jälkimmäinen vuosipuolisko 1949 oli erityisen raskas, koska ennen sen loppua oli toimitettava Neuvosto ~ liitoll~ sellaisia kokonaisia tehdaskoneistoja, joita ei Suomessa aikaisemmin ollut valmistettu. Suoritusten edistymistä ja jakaantumista valaisee seuraava asetelma, jonka summat ovat miljoonia sotakorvausdollareita. 3 Toimitukset 19/ / Koneet ja laitteet Kaapelituotteet Vanhat laivat Uudet laivat Paperituotteet Puutavaratuotteet Toimitukset 1/ SO/6 194!! Toimitukset 1/ / Toimitettava 1/ / Vapaat toimitukset ~ Yhteensä Kauppatilaston mukaan vuonna 1949 toimitettujen sotakorvaustuotteiden arvo oli milj. markkaa, mikä vuoden keski kurssin mukaan vastasi 72.8 miljoonaa nykydollaria. Elinkeinot. Maataloudelle kasvukauden alku oli suotuisa, mutta sittemmin poikkeuksellisen vaikeat kesähallat aiheuttivat melkoisia vahinkoja varsinkin Pohjois-Suomessa. Katokomitean arvion mukaan hallanvahingot nousivat 2.7 miljardiin markkaan. Sato jäi tästä flyystä vähän pienemmäbi kuin vuonna 1948, jolloin se ensimmäistä kertaa sotien jälkeen läheni sodanedellisiä satolukuja. KertomusvuOina leipäviljan sato oli hiukan pienempi kuin vuonna 1948, lähinnä seurauksena ohran viljelysalan supistumisesta, osittain myös hehtaarisatojen vähenemisen takia. Perunasato, joka vuonna 1948 oli ollut ennätyksellinen, supistui

12 4 lähes 40 %, sokerijuurikkaista ym. juurikasveista saatiin niinikään vähän heikompi sato, kun sitä vastöin peltoheinästä saatiin 16 % runsaampi sato. Ennakkoarvion mukaan kertomusvuoden sato viljayksikköinä laskettuna n~usi 3246 miljoonaan, so. melkein samalle tasolle kuin edelli"lenä vuonna, mutta jäi 12 % pienemmäksi kuin viimeisinä vuosina ennen sotia saatu sato. Tärkeimpien viljelyskasvien satomäärät tonneissa viime vuosina näkyvät seuraavasta asetelmasta, jossa viime vuotta koskevat luvut ovat ennakkotietoja. Vehnää Ruista Ohraa Kauraa Perunoita Juurikasveja Pelto- heinää Karjataloude88a oli havaittavissa. nouseva suunta. Karjakanta, joka aina vuoteen 1948 saakka oli supis'tunut, on jälleen alkanut kasvaa. Maaliskuusta 1948 maaliskuuhun 1949 lehmäluku lisääntyi noin 2.5 % sekä nuoren karjan inäärä noin 22 %. Sikakanta lielääntyi runsaalla kolmanneksella, kanakanta lähes 40 % ja lampaat noin 6 %. Ruokinnan parannuttua saatiin markkinoille enemmän karjataloustuotteita kuin minään vuonna.sotien jälkeen, mutta useimmissa suhteissa jäätiin kuitenkin sodanedellisen tason alapuolelle. Maidontuotanto nousi milj. kilosta vuonna ~joonaan vuonna 1949, voin tuotanto vastaavasti 29.4 milj. kilosta 35.0 miljoonaan ja juuston valinistus 7.8 miljoonasta 10.5 milj. kiloon. Kananmunia tuotettiin 15.1 milj. kiloa vastaten 10.7 miljoonaa edellisenä vuonna, ja lihan tuotanto nousi miljoonasta milj. kiloon. Sianlihan tuotanto ylitti sod.an~dellisen tason: Näissä oloissa elintarviketilanne parani huomattavasti tehden säännöstelyn purkamisen tällä alalla mahdolliseksi, niinkuin toisesba paikassa on mainittu. Metsät yöt vähenivät melkoisesti, ensi sijassa seurauksena vientimarkkinoiden heikkoudesta ja siitä johtuneesta vientituotannonraaka-aineen

13 tarpeen pienentymisestä. Samaan suuntaan vaikuttivat toisaalta vientiteollisuuden suuret raaka-ainevarastot, toisaalta laskettua suuremmat polttopuuvarastot. Kun hakkuu kautena 1947/48 hakattiin 34.5 milj. pino-m 3, väheni hakkuu määrä seuraavana kautena 29.0 milj. pino-m 3 :iin, ja tätä vähenevää suuntaa jatkui kulumassa olevana hakkuu kautena. Vuoden 1949 loppuun mennessä oli hakattu vain 45 % siitä määrästä,. mikä vastaavana aikana vuonna 1948 oli saatu hakatuksi. Seurauksena on tietenkin ollut, että metsätöihin on tarvittu paljon v ähemmän työvoimaa kuin edellisinä vuosina. Tammikuussa 1949 oli metsätöissä noin henkeä vastaten vuotta aikaisemmin, ja huhtikuussa tämä Juku oli pudonnut 55000:een vastaten huhtikuussa Syksyllä 1949 oli metsätöissä vielä vähemmän työvoimaa, ja joulukuun lopussa, jolloin töitä jo oli lisätty, kaikissa metsätöissä yhteensä työskenteli henkeä vastaten henkeä vuotta aikaisemmin. Teolli8uU8tuotannon kehitys oli kertomusvuonna epäyhtenäinen, eräillä aloilla tapahtui jatkuvasti laajenemista, kun taas ulkomaiden suhdannekehitys toisilla aloilla painoi leimansa myös Suomen tuotannon vilkkauteen. Loppukesän työtaistelut alensivat osaltaan tuloksia. Vuoden alussa tuotanto saavutti korkeamman tason kuin kertaakaan aikaisemmin Unitaksen indeksin noustessa 154 pisteeseen (1935 = 100) oltuaan 138 vuoden 1948 ensimmäisenä neljänneksenä. Seuraavina neljänneksinä tuotanto kuitenkin supistui melko jyrkästi, kunnes syksyllä jälleen tapahtui käänne. Keskimäärin tuotantoindeksi oli 142 pistettä vastaten 135 pistettä vuonna Teollisuuden kokonaistuotanto oli huomattavasti suurempi kuin viimeisinä vuosina ennen sotia. Kotimarkkinateolli8uU8, jonka tuotanto oli edellisinäkin vuosina noussut voimakkaasti suurelta osalta sen johdosta, että sen eräät alat 'lotakorvausten takia ovat kehittyneet vientiä varten työskenteleviksi, nousi kertomusvuonna uusiin huippuihin. Tosin toinen ja varsinkin kolmas vuol'lineljännes osoittivat tavallista kausivaihtelua suurempaa supistumista, mutta vuoden viimeisenä neljänneksenä tuotanto taas nousi. Koko vuoden keskimääräinen tuotantoindeksi oli 178 pistettä oltuaan edellisenä vuonna 166 ja vuonna 1947 vain 138 pistettä. Huomattava on, ettei mikään kotimarkkinateollisuuden tärkeämmistä haaroista taantunut. Enimmin edistyivät kemiallinen teollisuus, kutomateollisuul'l ja nautintoaineteollisuus. 1)

14 6 Vientiteollisuuden tuotanto oli kertomusvuoden ensimmäisenä nelj ännebenä runsas, mutta seuraavina nelj änneksinä maailmanmar kkinoiden heikkenevä suunta painoi siihen leimansa. Kun kysyntä väheni ja hinnat alenivat, tuotantoa eräillä aloilla supistettiin, pantiinpa jokin tehdal seillomaan, kun valmistuvia tuotteita ei enää voitu varastoida. Viimeisen nelj änneksen aikana tilanne taas alkoi parantua, kyllyntä vilkastui ja jotkut hinnat vahvistuivat, varsinkin kun devalvaatiot olivat omansa kohottamaan markkamääräisiä myyntihintoja. Tuotanto jäi kuitenkin koko vuodelta hiukan pienemmäksi kuin vuonna 1948; Unitaksen indeksi oli 89 vastaten 90 pistettä edellisenä vuonna. Sahatavarateolli8uus ei sanottavasti kärsinyt vientisuhdanteiden heikkenemillestä. Hinnoissa ilmeni tosin keväällä vähän laskeva suunta, mutta se pysähtyi pian, ja loppuvuodesta hintataso oli entistä korkeampi. Kysyntä oli vilkas sekä ulkomailla että kotimaalsa. Tuotanto sujui pitkin vuotta säännöllisellti nousten ennakkotietojen mukaan hiukan edellisen vuoden tuotantoa suuremmaksi, kaikkiaan standerttiin. Vientiä voitiin li/3ätä melkoi/3esti, niin että se nousi standerttiin vastaten standerttia edellisenä vuonna. Kun hintatallo keskimäärin oli korkeampi kuin edellisenä vuonna, saatiin sahatavarain viennistä maahan silloista enemmän tuloja. Kauppatilaston mukaan puheena olevan viennin arvo oli milj. markkaa vastaten miljoonaa vuonna Vanerin tuotanto on pitkin vuotta pysynyt korkeammalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Menekki oli hyvä, ja vaneria valmistettiin kaikkiaan noin m 3 vastaten m 3 edellisenä vuonna. Tuotanto nousi siten suunnilleen parhaimpien sodanedellisten vuosien tasolle. Ulkomaille vietiin vaneria m 3 vastaten m 3 vuonna Viennin lisäys johtui osaksi sotakorvausviennin poisjäämise/3tä ja se sijoitettiin osaksi laajentamalla markkinoita kaukaisiin maihin. Vanerin vienti tuotti maahan milj. markkaa vastaten miljoonaa edellisenä vuonna. Puutalojen ja -parakkien vienti oli kertomusvuoden alkae/3sa heikkoa, mutta markkinat paranivat jälkipuolella vuotta. Tuotanto laajeni viennin kohotessa tonnista tonniin. Hintataso oli keskimäärin vähän parempi kuin edellisenä vuonna. Puheena olevan viennin arvo nousi siten melkoisesti, 3566 milj. markasta vuonna miljoonaan vuonna 1949.

15 Puuhiokkeen tuotantoedellytykset paranivat kertomusvuoden alussa sikäli, että vesivoiman saanti parani. Kysyntä muodostui kuitenkin niin heikoksi, että tehtaiden oli pakko jokl!!ikin aikaa supistaa tuotantonsa puoleen. Hintakehityskin oli samasta syystä a.leneva, ja kesällä oli pakko myydä osa varastoista huomattavin tappioin. Syksyllä markkinat taas kiintenivät ja hintoja voitiin hiukan korottaa. Puuhiokkeen kokonaisvalmistus oli melkein sama kuin edellisenä vuonna, nimittäin tonnia vastaten tonnia. Vienti, joka syksyn kuukausina vilkastui tuntuvasti, nousi kaikkiaan tonniin ylittäen!!iten huomattavasti edellisen vuoden vastaavan viennin, joka määrältään oli tonnia. Tämän voimakkaan lisäyksen johdosta puuhiokkeen viennistä saatiin maahan 1418 milj. markkaa vastaten 1177 miljoonaa vuonna Selluloosatuotannon markkinat olivat jo syksyllä 1948 tuntuvasti heikentyneet, kun ostajat, joilla oli hallussaan huomattavia varastoja, eivät olleet halukkaita uusiin ostoihin. Alkupuolella kertomusvuotta tilanne yhä huononi aiheuttaen hintojen jatkuvaa laskua. Niinpä kesällä oli pakko rajoittaa sulfaattiselluloosan ja valkaisemattoman sulfiittiselluloosan tuotantoa; valkaistun sulfiittiselluloosi:tn kohdalla markkinat olivat jonkin verran paremmat. Syksyllä tilanne alkoi parantua, kun ostajien varastot tyhjenivät, hinnoissa ilmeni nousua, joka ei kuitenkaan korvannut aikaisemmin tapahtunutta laskua. Selluloosaa tuotettiin kaikkiaan tonnia, joten tuotanto jäi pienemmäksi kuin edellisenä vuonna, jonka vastaava luku oli tonnia. Vähennys johtui sulfaattiselluloosasta, jota valmistettiin 389'000 tonnia vastaten 4; tonnia edellisenä vuonna. Sen sijaan sulfiittiselluloosan valmistus kohosi tonnista tonniin. Ulkomaille vietiin tonnia sulfiittiselluloosaa vastaten tonnia edellisenä vuonna, kun taas sulfaattiselluloosan vienti supistui tonnista tonniin. Hintatason alenemisen johdosta puheena olevan viennin raha-arvo, milj. markkaa, oli melkoista pienempi kuin edellisenä vuonna, jolloin se oli saavuttanut milj. markan huipun. Paperiteollis't(/uden markkinat kehittyivät suurin piirtein samalla tavalla: vuonna 1948 alkanutta kysynnän vähenemistä ja hintainlaskua jatkui alkupuolen vuotta Seurauksena oli, että monet tehtaat vähensivät tuotantoaan. Syksyllä markkinat jälleen paranivat ja tilausvarasto kasvoi. Vaikka paperiteollisuuden tuotantokyky oli kasvanut, 7

16 8 PAPERVANUKKBBN HNTAN KEHTYS VUOSNA MK TONNLTA. MK r l! m nr v 1l'll! ll1l X : 111! ly V ll'll! lldl X X Xllf[ 1 l! m ly V 1ll V!V!1lX 1.:11 m MK c=.'------,.--' r' i\ [==='~ "._~ \.7,---' L, _-:...--r "".. K :ii' J :1>, ~--"~~.~ sooo o nmnrv"\l!1ll!v!lx;x.:nml nmyv1l1llv!lllxyxllf[1 nmlllv1ll1lll'll!!l1x1.:n:xn o Sulfiittlselluloosa. Sulfaattselluloosa Märkä puuvanuke, kuiva paino.... K Kuiva puuvanuke. ei vuoden tuotantomäärä, kaikkiaan tonnia, näissä oloissa nous-. sut enempää kuin 4000 tonnia edellisen vuoden tasoa korkeammaksi. Huomattava on, että sanomalehtipaperin valmistus nousi tonnista tonniin, kun sitä vastoin muiden paperilaatujen tuotanto melkoisesti väheni niiden markkinoiden ollessa erityisen huonot. Paperin vienti, joka vuonna 1948 oli tonnia~ nousi kertomusvuonna tonniin. Tästä huolimatta paperinviennistä saatiin maahan vähemmän pääomia kuin edellisenä vuonna, nimittäin 7923 milj. markkaa, vastaten miljoonaa vuonna Myös pahvin ja kartongin tuotanto kärsi samanlaisista suhdannevaikeuksista kuin yleeujä muukin vientiteollisuus. Alkuvuoden heikkoja markkinoita ja tuotannon supistumif!ia seurasi syksyllä vilkkaampi myynti ja tuotannon nostaminen täyteen tehoon. Valmistus välteni kuitenkin tonnista vuonna tonniin viime vuonna. Vienti supistui hiukan vähemmän, tonnista tonniin. Pahvin ja kartongin viennistä saatu tulo väheni milj. markasta milj. markkaan.

17 9 PAPERN HNTAN KEHTYS VUOSNA MK TONNLTA ! mwy1zl1lllyllllj:xxlxl 1! mwy1l1llyllllj:xxllm 1 UmWYYLY'lXXXllm MK.. MK : 0" "..." oooo- ----r '- -t--~ 'i:_----~..., f...,...,o!' ,-=-_iiO_... _ _.._... _.._-'_... _._... J-.,... ~ ".--~ ~-,---, ' '---'-, 20000~ _+--./ ,.====~~~ OOOO j t-; !'OOOO r n 1 ll' Y 1l YY X X X X 1 n m 1Y V 'l. ll '\l X x: X Xl 1 m m V 1Zl Yl 'll X X X lm Kirjoituspaperi Voimapaperi. Sanomalehtipaperi. Rakennustoiminnan edellytykset paranivat huomattavasti, minkä. johdosta rakennussäännöstelyä asteittain purettiin, niin että Kymron toiminta kertomusvuoden lopussa päättyi. Rakennustoiminta vilkastui asutuskeskusten kerrostalojen kohdalla, lähinnä seurauksena Aravalainoituksesta, samaten kuin kuntien oman rakennustarpeen tyydyttämise'n vuoksi, kun sitä vastoin teollisuusrakennusten valmistaminen oli vähäisempää kuin lähinnä edellisinä vuosina, jolloin sotakorvausteollisuudessa tarvittiin runsaita investointeja. Rakennuslupia Kymro kertomusvuoden aikana myönsi 23.1 milj. m 3 :n rakennuksille, joista 9.2 milj. m 3 oli kivestä. ja 13.9 mij. m 3 puurakennuksia. Suurin osa, noin 16.0 milj. m 3, rakennukllista oli maaseutua varten, n. 4.8 milj. m 3 kaupl:lnkirakennuksia, 1.3 milj. m 3 teollisuus- ja 0.2 milj. m 3 voimalaitosrakennuksia sekä loput erilaisiin tarkoituksiin. Koska kaikkiin rakennustöihin ei tarvittu rakennuslupaa, oli todellinen rakennustoiminta ilmeisesti lupien määrää suurempi, niin että kokonaisrakentaminen todennäköisesti ylitti edellisen vuoden tason. Asuntojen puutetta ei kuitenkaan voitu vähentää, uutta tarvetta kun aina esiintyy, saatikka litten poistaa, mikä vaatii monien vuosien työn. 2

18 10 Asutuakeskuksissa (18 kaupungissa ja 8 kauppalassa, joi!3ta on saatu tarkempia tietoja) valmistuneiden rakennusten kuutio tilavuus oli runsaasti 2.5 milj. m 3 ja siten vähän suurempi kuin edellisenä vuonna. Tämä rakennustoiminta perustui pääasiallisesti Aravalainoitukseen, joka määrältään no~si 3 miljardiin markkaan. Valmi!3tuneissa taloissa oli 5150 asuinhuoneistoa ja asuinhuonetta, joten lisäys edellisestä vuodesta oli 13.3 ja 18.4 %. Syyspuolella sattuneiden työtaistelujen, varsinkin pitkälliseksi käyneen putkimiesten lakon johdosta jäi erinäisten rakennu!3ten valmistuminen kesken, niin että tosiasiallinen rakennu!3toiminta oli melkoista vilkkaampaa kuin yllä olevat luvut osoittavat. Myös maaseudulla tapahtuva maanhankintalain mukainen rakentaminen saavutti laajemmat mittasuhteet kuin edellisinä vuosina. Tätä rakennustoimintaa varten myönnettiin lainoja 5.8 miljardia markkaa, ja valmistui kaikkiaan rakennusta, joista asuin- ja 5600 kotieläinrakennusta. Pohjois-Suomen jälleenrakentaminen saatiin melkein loppuun suoritetubi; vuoden varrella valmistui vielä noin tuhat rakennusta. Rakennustoiminnan vilkastumista osoittaa osaltaan sementin tuotannon kasvu tonnista tonniin, joskin on huomattava, että sementin käyttöä määrättyihin rakennustarkoituksiin on lisätty. Työmarkkinat. Työmarkkinoiden tilassa tapahtui viime vuoden kuluel3sa huomattava käänne. Jo vuoden 1948 lopussa ilmeni ensimmäisiä merkkejä siitä, että sotien jälkeiselle ajalle ominainen täystyöllisyys tai ylityöllisyyskin oli päättymässä. Silloin alkoi näet ilmetä Suomen talouselämälle vanhastaan tuttua talvityöttömyyttä, ja vuoden lopussa oli työttömyyskortistoihin merkittynä työtöntä. Tämä epäedullinen kehitys johtui pääasiallisesti, niinkuin edellä on mainittu, vientimarkkinoiden heikkenemisen aiheuttamasta metsätöiden supistumisesta, johon sittemmin liittyi eräiden vientituotteiden valmistuksen hidastuttaminen. Kertomusvuoden alkukuukaul"lina työttömien luku vähitellen lisääntyi nousten maalil"lkuun lopusl"la henkeen, Joil"lta huomattava osa, henkeä, oli sijoitettu valtion ja kuntien järjestämiin aputöihin. Kesään mennessä työttömyys hävisi, mutta syksyllä se samoista syil"ltä jälleen nopeasti lisääntyi varsinkin Pohjois-Suomessa, jossa hallan tuhot

19 tekivät väestön toimeentulon vaikeaksi. Vuoden taitteessa työttömien luku oli saavuttanut uuden huipun nousten yli 58 OOO:n. Työmarkkinat olivat vuoden alkupuolella suhteellisen rauhalliset, joskin joitakin työtaisteluja esiintyi. Loppukesästä syntyi melko laajoja työtaisteluita, joiden pohja oli poliittisluontoinen. Pitkin syksyä eräät sitkeät lakot, jotka käsittivät luhteellisen pieniä työntekijäryhmiä, häiritsivät tuotantoa, mm. rakennustoimintaa. Muutenkin mieliala työläispiireissä loppuvuodesta kävi rauhattomammaksi. Syynä oli lähinnä eräiden kulutustavaroiden kallistuminen, ilman että palkkoja vastaavasti korotettiin, niinkuin yleisellti odotettiin palkkojen ollessa sidotut hintoihin. Tämä odotus oli kuitenkin aiheeton, kollka se hintaindeksi, johon palkat olivat sidotut, ei ollut noussut palkankorotuksen edellyttämään pisteeseen. Päinvastoin olivat palkat monilla aloilla kohonneet hinta-. indeksistä riippumatta - esim. teollisuuden palveluksessa olevien miesten palkat olivat kolmannella neljänneksellä kolme ja naisten puolineljättä prosenttia korkeammat kuin vuoden 1948 lopussa. Joulukuussa paine palkkarintamalla kävi niin voimakkaaksi, että hallitus määräsi aikapalkat kuoppatasoitusten aikaansaamiseksi nostettaviksi enintään 7 %%. Ulkomaankauppa. lnkomainen kauppavaihto lisääntyi huomattavasti len kokonaisarvon noustessa runsaasti 7 %. Kehitys oli kuitenkin hyvin epäyhtenäinen. Mainittu lisäys johtui yksipuolisesti viennin kasvamisesta, lähinnä vientimäärien voimakkaasta lisääntymisestä syyskuukausina, kun sitä vastoin vientituotteiden hintakehitys oli epäedullinen, joskin syksy toi mukanaan käänteen parempaan päin. lnkomaankaupan yleistä kehitystä viime vuosina valaisee seuraava asetelma. Kaupallinen Koko kauppa- Tuonnin Tuonti. vienti vaihto enemmyys (-) milj. mk milj. mk milj. mk milj.mk Tuonti oli raha-arvoltaan melkein sama kuin edellisenä vuonna. Kuitenkin oli tapahtunut se huomattava muutos, että tuontihinnat, lähinnä 11

20 12 vuoden varrella suoritettujen devalvaatioiden johdosta, olivat keskimäärin lähes 7 % korkeammat kuin vuonna 1948, mikä merkitsee sitä, että tuonnin volyymi oli vähentynyt ja että siis saatiin maahan vähemmän tavaroita kuin edellisenä vuonna. Vientiin nähden kehitys oli päinvastainen. Vientihinnat olivat kertomusvuonna keskimäärin lähes 4 % alemmat kuin edellisenä vuonna siitä huolimatta, että devalvaatiot olivat omansa korottamaan viennin arvoa markoissa lukien. Viennin arvon nousu oli saatu aikaan vientimäärää lisäämällä noin 18 %. Tästä huolimatta vientimäärä oli runsaasti neljänneksen pienempi kuin keskimäärin vuosina , jolloin vienti saavutti huippunsa, eikä tuontikaan määrältään vielä päässyt mainittujen vuosien tasolle, vaan jäi 17 % sitä alemmaksi. Kaupalliseen vientiin on luettu ns. saksalaissaatavien suoritus, mikä nousi milj. markkaan vastaten miljoonaa vuonna Sen sijaan sotakorvaustuotteiden vienti on ulkopuolella kaupallisen viennin. Tämä vienti on kauppatilal3ton mukaan arvoltaan milj. markkaa, so. jonkin verran suurempi kuin edellisenä vuonna, jolloin vastaavan viennin arvo oli miljoonaa. Kauppatase päättyi kertomusvuonna 674 milj. markan tuontienemmyyteen, joten vienti ja tuonti olivat melkein tasapainossa. Tässä suhteessa muutos edellisestä vuodesta oli huomattava, silloin kun kauppatase päättyi 9864 miljoonan tuontienemmyyteen. Jos sotakorvaul3- vientikin otetaan huomioon, saadaan tulokseksi, että kauppatase oli aktiivinen vientienemmyyden noul3tessa milj. markkaan, kun näin laskettu vientienemmyys vuonna 1948 oli sangen vaatimaton, V'ain miljoonaa. Edellisessä on jo esitetty erinäisiä tärkeimpien vientituotteiden kehitystä valaisevia lukuja. Näitä täydentää seuraava asetelma, jossa vienti on laatunsa mukaan jaettu neljään pääryhmään. Eläimistä saatuja Puutavaraa Paperi l[uita ruoka ja puu teollisuus tavaroita tavaroita teoksia tuotteita Yhteensä m1lj. mk m1lj. mk mij. mk milj. mk mij. mk "

21 Puutavaroiden ja puuteosten vienti, joka vanhastaan oli tärkein ryhmä, mutta sotavuosina menetti tämän asemansa, on jälleen noussut ensimmäiselle sijalle edustaen % koko kaupallisen viennin arvosta. Tämän ryhmän nousu, kaikkiaan milj. markkaa eli runsaasti 30%, johtui sekä vientimäärän että vientihintojen kohoamisesta. Paperiteollisuustuotteiden ryhmän vienti, joka viime aikoina on ollut ensimmäisellä sijalla, lisääntyi määrältään melkoisesti, mutta hintojen yleinen lasku johti vientiarvon vähenemiseen milj. markalla eli lähes 8 %:lla. Puheena oleva ryhmä, joka vuonna 1948 oli edustanut 5l.2 % viennin arvosta, ei kertomusvuonna noussut enempään kuin 40.7 %:iin siitä.. &Muiden tavaroiden» vienti lisääntyi arvoltaan milj. markkaa kohoten siten 9.6 %:iin viennin arvosta. Myös eläimistä saatujen ruokatavaroiden vienti, joka viime aikoina on ollut käytännöllisesti ottaen olematon, lisääntyi tuntuvasti. Sen osuus kokonaisviennistä jäi kuitenkin niin pieneksi kuin 2.4 %:ksi. Myös tuonnin rakenteessa tapahtui eräitä huomion arvoisia muutoksia. Näitä valaisee seuraava asetelma, jossa tuontitavarat on jaettu käyttötarkoituksen mukaan. Tuotantotavaroita Kulutustavaroita Raaka-aineita Koneita, ru- Ravinto- ja jetusneuvoja nautinto- Muuta kuluym, aineita tustavaraa Yhteensä milj. mk milj. mk milj, mk milj. mk nlu, mk Suurimpana ryhmänä olivat tavallisuuden mukaan raaka-aineet. Kuitenkin näiden tuonti on vähentynyt edellisestä vuodesta arvoltaan noin 6 % ja määrältään vielä enemmän. Tästä vähenemisestä huolimatta tämän ryhmän osalle tuli 45.7 % koko tuonnista. Toi~ena sijalla ollut ravinto- ja nautintoaineiden ryhmä supistui paljon jyrkemmin, lähinnä seurauksena kotimaisen tuotannon edistymisestä, minkä johdosta esim. rukiin ja voin tuonti painui aivan vähäiseksi. Puheena olevan ryhmän tuonnin volyymi pieneni noin kolmanneksella, mutta hintojen keskimäärän noustua sen raha-arvo aleni 3829 milj. markkaa eli 29 % eikä edus- 13

22 14 tanut enempää kuin 14.1 % tuonnin kokonaisarvosta. Koneiden ja kuljetusneuvojen tuonti, joka viime aikoina enimmäkseen on saanut tyytyä kolmanteen sijaan, lisääntyi arvoltaan melkoisesti, pääasiallisesti. seurauksena hintojen kohoamiaesta. Lisäys oli milj. markkaa eli melkein 20 %. Siten tämän ryhmän osalle tuli 22.9 % tuonnin arvosta, joten se nousi toiselle sijalle. Myös neljännen pääryhmän )Duuta kulutustavaraa)), johon mm. kaikenlaiset kudonnaiset, rihkamat ym. tavarat kuuluvat, tuonti lisääntyi h~omattavasti sekä määrältään että, hintojen kohotessa jonkin verran, vielä enemmän arvoltaan. Lisäys oli 3183 milj. markkaa eli runsaasti. 38 %; tämän ryhmän osalle tuli 17.8 % tuonnin arvosta. Nämä muutokset osoittavat, että tuonnin rakenteessa on otettu askel kohti 'sodanedellisiä oloja. Tuonnin ja viennin kehitystä valaisee seuraava asetelma, josta selvästi tulee ilmi varsinkin viennin tuntuva vilkastuminen syyskauden aikana Tammikuu.... Helmikuu.... Maaliskuu.... Huhtikuu.... Toukokuu.... Kesäkuu.... Heinäkuu.... Elokuu.... Syyskuu..... Lokakuu..... Marraskuu.... Joulukuu Yhteensä Tuonti milj.mk Kaupallinen vienti miij. mk Viennin (+) tai tuonnin (-) enemmyys mllj. mk Sotakorvaustavarat miij. mk Myös kotimaankautptpa vilkastui luonnollisena seurauksena kotimaassa tuotettujen ja ulkomailta tuotujen tavaramäärien lisääntymisestä. Tukkuliikkeiden myynti nousi kaikkiaan noin 126 miljardiin markkaan, joten markkamääräinen lisäys oli noin 18 miljardia markkaa. Kun tukkuhinnat keskimäärin olivat melkein sama.t kuin edellisenä vuonna - nousu oli vain 0.7 % -voidaan sanoa tukkukaupassa myydyn tavaramäärän olleen runsaasti 16 % suuremman kuin edellisenä vuonna.

23 Liikenne. Merenkulku oli eräissä suhteissa vähän hiljaisempaa kuin edellisenä vuonna, mutta toisissa suhteissa hiukan silloista vilkkaampaa. Lähteneiden laivojen kokonaisluku oli vastaten 5275 alusta vuonna 1948, mutta niiden kantavuus oli vähän pienempi, vajaat 4.0 milj. nettorekisteritonnia verrattuna 4.1 miljoonaan edellisenä vuonna. Tuonnin supistuessa volyymiltaan oli lastissa saapuneiden laivojen kantavuus n. 13 % pienempi, kun taas viennin volyymin lisääntymisen takia lastissa lähteneiden laivojen kantavuus oli kohonnut lähes 17 %. Suomalaisten laivojen osuus oli vähän.pienempi kuin edellisenä vuonna. - Kauppalaivaston muutokset olivat vähäiset, nettolisäys oli vain bruttotonnia. Siten kauppalaivastoon kertomusvuoden päättyessä luettiin 657 alusta vetomäärältään bruttotonnia, mutta varsinainen merikelpoinen kauppalaivasto käsitti vain 205 alusta veto määrältään tonnia. Verrattuna viimeisiin vuosiin ennen sotia kauppalaivasto edelleen oli noin kolmannesta pienempi. Rautatieliikenteessä ilmeni jonkin verran alenemista. Kalustoa lisättiin, mutta kuljetustarve supistui sekä matkustajaliikenteen että tavaraliikenteen kohdalla. Kuljetettujen matkustajien luku väheni noin 7 % painuen 41.7 niilj. henkeen, kun taas rahti- ja pikatavaraa kuljetettiin noin 13.9 milj. tonnia eli noin 10 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Autokantaa voitiin vain vähäiseltä osalta uusia, niin että se jatkuvasti on vanhaa ja kulunutta. Tästä huolimatta autoliikenne vilkastui tuntuvasti.. Kertomusvuoden päättyessä oli liikkeessä olevien autojen kokonaisluku n eli lähes % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näistä oli kuorma-autoja 25900, henkilövaunuja ja linja-autoja Edelliseen vuoteen verrattuna ensimmäinen ryhmä oli supistunut loppuun kuluneiden vaunujen jäädessä pois käytöstä, kun taas jälkimmäiset ryhmät olivat vähän lisääntyneet. Rahamarkkinat. Rahamarkkinoille antoi kertomusvuonna leiman jatkuva kireys. Pääomia kertyi luottolaitoksille runsaammin kirin aikaisemmin, mutta samalla luotonkysyntä jälleenrakennus- ym. sijoitustarkoituksiin sekä liike-elämän laajentamiseen pysyi koko kertomusvuoden ajan erittäin vilkkaana. Korkokannan aleneminen vuoden varrella, josta edempänä puhutaan, oli omansa tätä kysyntää lisäämään. Se rauhattomuus, joka vuoden lopussa vallitsi seurauksena devalvaatioista ja hin- 15

24 16 tojen nousevasta suunnasta sekä palkankorotusvaatimuksista ja joka ilmeni heräävänä inflaatiopelkona, ei suinkaan ollut omansa luotonkysyntää vähentämään. Rahamarkkinoiden yleistä kehitystä vuonna 1949 verrattuna edellisiin vuosiin valaisevat seuraavalla sivulla oleva kuvio sekä seuraava asetelma. Rahamarkkinat vuosina , milj. mk. Liikepankkien luotonotto Suomen Pankin Luoton- oton Liike- enem- Luoton- Vuoden tai Muut pank- myys otto Suorakuukauden Yleisön Yleisön luott.o- kien luoton- Suomen nainen Setelinpäättyessä talletus- shekkl- latok- Yhteensä luoton- antoon P!J.n- luoton- antotilit tilit set ') anto verrat- kilta anto reservi tuna Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu ) Paitsi Suomen Pankki. Liikepankkien koko ottolainaus lil'lääntyi viime vuonna kaikkiaan milj. markkaa, kun lisäys vuonna oli ollut vain puolet siitä, 5788 milj. markkaa. Suhteellinen lisäys oli 23.6 % vastaten 13.1 % edellisenä vuonna. Runsaasti puolet lisäyksestä tuli varsinaisten talletul'lten osalle, jotka kasvoivat 6611 milj. markkaa eli 27.0 %, kun shekkitilien kasvu oli 3699 miljoonaa eli 18.9 %.. Kumpikin lisäys oli tuntuvasti voimakkaampi kuin edellisenä vuonna, jolloin liikepankkien talle-

25 17 RAHAMARKKNAT VUOSNA 1948 JA MLL. MK nmnv~wmnx~nlnrnnv~w~~x~e MLL. MK 80000~ r ~~ ~ ~ r ~~ ~ ~ ~ r ;--~~ ~----+-~~~~~., -'--~'=~~ _J 50000~--~~~~~--~~~~~~----~ _ ~~ L ; ~ ! ! =,...:::j3o ', " ,,,,., '.'"..._."...,."..--.,., ~--~-~ r----~~ ~~ ~~~~--~ --- '~r ~ ~ "' OOOO~ _t_ ~r_ ; _ o rr rn N Y Y W~ ]X X X Xl 1 n m N Y 'V wm X X ~ n Liikepankkien koko luotonanto. ja obigaatlovaranto. luotonotto muilta kuin Suomen Pankilta. kassat. Yleisön talletustilit iikepankeissa. shekkitilit. Muiden luottolaitosten ottolainaus yleisöltä. Liikepankkien luotonotio Suomen Pankilta. 3 '

26 18 tukset lisääntyivät 4486 miljoonaa ja shekkitileillä olevat varat milj. markkaa. Myös liikepankkien kolmas luotonoton muoto, muiden luottolaitosten talletus- ja shekkivarat, osoitti huomattavaa, milj. markan, nousua, kun niiden määrä edellisenä vuonna oli vähentynyt 521 milj. markkaa. Huomattava on, että liikepankkien luotonotto ilmeisesti olisi lisääntynyt vieläkin, voimakkaammin, elleivät kolme suurinta pankkia olisi lisänneet o~a varojaan emittoimalla uusia osakkeita. Suurin osa siitä puolentoista miljardin markan summasta, millä liikepankkien omat' varat kertomusvuoden aikana lisääntyivät, olisi epäilemättä lisännyt liikepankkien ottolainaustilej ä. Vielä jyrkemmin kuin luotonotto kasvoi liikepankkien luotonanto. Lisäys oli,kaikkiaan milj. markkaa eli 28.7 %, kun se vuonna 1948 oli ollut vain miljoonaa vastaten 23.4 %. Luotonannon täten lisääntyessä voimakkaammin kuin luotonotto näiden välinen jännitys lisääntyi. Siten luotonanto silloin tällöin oli luotonottoa suurempi, mikä tunnetusti on merkkinä rahamarkkinain kireydestä. Tämän,jännityksen tasoittamiseksi liikepankit vähensivät obligaatiosalkkujaan, sikäli kuin obligaatioiden lunastaminen teki sen mahdolliseksi, ja vähennys olisi ollut paljon suurempi, ellei Säästöpånkkien Keskus-Osake-Pankki, joka luonteeltaan poikkeaa varsinaisil'lta liikepankeista, olisi huomattavasti lisännyt obligaatiosalkkuaan. Tasoittavasti ovat myös vaikuttaneet osakepääomien korotukset; joihin edellä viitattiin ja joiden päätarkoitus oli omien varojen ja sitoumusten väjisen suhteen saattaminen lähemmäksi pankkilain määräyksiä. Lisäksi on todettava" että liikepankit eivät koko vuoden aikana kokonaan vapautuneet Suomen Pankin avusta, vaikka niiden keskul'lpankilta saaman,luoton määrä voimakkaasti vaihteli olosuhteiden, mm. veronkantoaikojen, mukaan. Edellä olevan taulukon luotonottoa. Suomen Pankista osoittava lukusarja, joka ei tarkalleen vastaa keskuspankin rediskonttausten kulloisia määriä, valaisee mainittuja vaihteluita. Sen mukaan luotonotto vuoden varrella kohosi 1533 milj. markasta 1 842, miljoonaan. Liikepankkien ulkomaiset saatavat ja velat olivat kertomusvuoden lopussa kummatkin jonkin verran suuremmat kuin vuotta aikaisemmin, mikä ainakin osaksi johtui valuuttakurssien korotuksista. Edelliset nousivat 2194 miljoonasta 2714 milj. markkaan, jälkimmäiset jonkin verran vähemmän, miljoonasta miljoonaan. Seurauksena oli,

27 että ulkomainen nettosaatava kohosi 107 milj. markasta 496 miljoonaan. Pääomien kerääntyminen ei suinkaan rajoittunut liikepankkeihin, vaan muidenkin luottolaitosten luotonotto nousi ennätysmäisesti. Tätä valaisee seuraava asetelma, jossa kaksinkertaisen laskemisen välttämiseksi on otettu huomioon vain yleisön talletukset ja shekkitilit. Ottolainaus Li s ä y s (+) tai v ä h e n n y s (-) mllj. mk 1949 milj. mk 1948 milj.mk 1947 milj. mk 1946 milj. mk Säästöpankit '952 Postisäästöpankki ' Osuuskassat Osuuskassojen Keskus Oy Osuuskauppojen säästökassat Hypoteekkilaitokset Yhteensä L"iikepankit Kaikkiaan Kaikkien luottolaitosten yhteenlaskettu luotonotto yleisöltä lisääntyi harvinaisen voimakkaasti. Lisäys oli 26.0 % vastaten 18.1 ja 22.0 % vuosina 1948 ja Nousu eri luottolaitosryhmien kohdalla oli viime vuonna, niin kuin myös vuonna 194.8, sangen tasaista. Voimakkaimmin kasvoivat osuuskassojen vastaanottamat säästövarat (29.4 %), mutta säästöpankkien (27.8 %), postisäästöpankin (27.6 %) ja o~uuskauppojen (26.8 %) vastaavat suhteelliset lisäykset olivat melkein samalla tasolla. Hiukan hitaammin lisääntyi liikepankkien luotonotto, mutta niinkuin edellisestä on käynyt ilmi, tämä johtui niiden shekkivarojen pienemm.ästä kasvusta., Niidenkin kohdalla talletusvarojen lisäys oli samalla tasolla kuin muidenkin luottolaitosten (27.0 %), vaikka talletustilivaroja käytettiin uusien osakkeiden merkitsemiseen. Obligaatiomarkkinoilm ei ilmennyt mitään vilkastumista, vaan niillä vallitsi sama hiljaisuus kuin edellisinäkin vuosina. Tosin kertomusvuonnakin emittoitiin eräitä uusia obligaatiolainoja, mutta näiden obligaatiot eivät joutuneet markkinoille, vaan jäivät suurimmalta osaltaan luotonantajan salkkuun. Tällaisia obligaatiolainoja, joiden antajana olivat kansaneläkelaitos, postisäästöpankki ja eräät luottolaitokset, saivat 19

28 20 Loviisan kaupunki 60 milj. markkaa, Suomen Kiinteistöpankki Oy 100 miljoonaa, Osuuskassojen Keskus Oy 1200 miljoonaa, Tyrvään Voima Oy 125 miljoonaa ja Suur-Savon Sähkö Oy 30 miljoonaa, yhteensä milj. markkaa. Valtio möi pitkin vuotta säästöpankkilainan obligaatioita sekä emittoi uuden säästöpankki- ja postisäästöpankkilainan. Nämä obligaatiot, joiden yhteismäärä oli 4; 042 milj. markkaa, joutuivat enimmäkseen valtion omien rahastojen haltuun. Samoihin aikoihin lunastettiin tuntuvasti suurempi määrä valtion obligaatioita, nimittäin 5735 milj. markan arvosta valtion omien kotimaisten lainojen ja milj. markan nettoarvosta ja korvauslainan obligaatioita. Korkotaso kääntyi kertomusvuonna laskevaan suuntaan. Edellisenä vuonna toimeenpantu korkojen korotus, jonka pääasiallisena tarkoituk-. sena oli rahan arvon tukeminen hillitsemällä kiihtynyttä investoimistoimi~taa ja edistämällä säästämistä, johti tuloksiin, joita voidaan pitää suotuisina. Tämän johdosta Suomen Pankin johtokunnan mielestä ei ollut aihetta jatkuvasti ylläpitää näin korkeata korko kantaa. Sen ehdotuksesta pankkivaltuusmiehet kertomusvuoden alussa, tammikuun 27 pävänä, päättivät alentaa Suomen Pankin soveltamia korkoja Yz %, joten alin diskonttokorko laski 6 % %:iin helinikuun 1 päivästä lukien. Saadaksensa muut luottolaitokset seuraamaan esimerkkiä Suomen Pankki samalla muutti rediskonttauskorkoa siten, että luottolaitosten, saadaksensa laskea hyväkseen Yz %:n alennuksen, oli alennettava omat vekselikorkonsa vähintään 8 Yz %:iin. Rahalaitosten yhteinen korkolautakunta, joka tosin oli sitä mieltä, että rahamarkkinoilla jatkuva kireys ei vielä olisi puoltanut korkojen alentamista, päätti kuitenkin maaliskuun 15 päivänä pitämässään kokouksessa suositella luotonannon huippukorkojen alentamista. Siten ensiluokkaisten kiinnityslainojen ja tavaravekselien ylin korko määrättiin 8 Yz %:ksi. Ottolainauskorkoihin ei koskettu. Tämä päätös tuli voimaan huhtikuun alus!'\a. Toukokuussa olosuhteet olivat kypsyneet korkotason uuteen alentamiseen. Toukokuun 4 päivänä pankkivaltuusmiehet johtokunnan ehdotuksen mukaisesti päättivät alentaa kaikkia Suomen Pankin soveltamia korkomääriä 1 %. Päätöksen toimeenpano lykättiin heinäkuun 1 päivään, jotta muut luottolaitokset voisivat samalla kertaa tehdä vastaavat muutokset. Korkolautakunta päättikin toukokuun 11 päivänä suositella sekä lainauskoron että luotonottokoron alentamista pitkin linjaa yhdellä

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS HELSINGISSÄ 1953 XXXIII VUOSI KERTA LAATINUT

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS HELSINGISSÄ 1953 XXXIII VUOSI KERTA LAATINUT SUOMEN PANKK 952 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TALOUSTETEELLNEN TUTKMUSLATOS XXX VUOS KERTA HELSNGSSÄ 953 HELSNK 958 VALTONEUVOSTON KRJAPANO Täten saatetaan julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan kolmaskymmeneskolmas

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1948 XXVIII VUOSIKERTA LAATINVT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1948 XXVIII VUOSIKERTA LAATINVT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN PANKK 947 VUOSKRJA LAATNVT SUOMEN PANKN TALOUSTETEELLNEN TUTKMUSLATOS XXV VUOSKERTA HELSNGSSÄ 948 HELSNK 948 VALTONEUVOS'rON KRJAPANO Täten saatetaan julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan kahdeskymmeneskahdeksas

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS HELSINGISSÄ 1947. XXVll VUOSIKERTA LAATINUT

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS HELSINGISSÄ 1947. XXVll VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKK 946 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TALOUSTETEELLNEN TUTKMUSLATOS XXVll VUOSKERTA HELSNGSSÄ 947 HELSNK 947 VALTONEUVOSTON KRJAPANO Täten saatetaan julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan kahdeskymmenesseitsemäs

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS HELSINKI 1955 XXXV VUOSIKERTA LAATINUT

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS HELSINKI 1955 XXXV VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKK 954 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TALOUSTETEELLNEN TUTKMUSLATOS XXXV VUOSKERTA HELSNK 955 HELSNK 955 VAJ:l'OXWVOSTON KRJAPANO Täten saatetaan julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan kolmaskymmenesviides

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1944 XXIV VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1944 XXIV VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN PANKK 943 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TALOUSTETEELLNEN TUTKMUSLATOS XXV VUOSKERTA HELSNGSSÄ 944 HELSNK 944 VALTONEUVOSTON KRlAPANO äien saatetaa.n julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan kahdeskymmenesneljäs

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS HELSINGISSÄ 1946 XXVI VUOSIKERTA LAATINUT

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS HELSINGISSÄ 1946 XXVI VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKK 945 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TALOUSTETEELLNEN TUTKMUSLATOS XXV VUOSKERTA HELSNGSSÄ 946 HELSNK 946 VALTONEUVOSTON KRJAPANO Täten saatetaan julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan kahdeskymmeneskuudes

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1939 XIX VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TILASTO~OSASTO

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1939 XIX VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TILASTO~OSASTO SUOMEN PANKK 938 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TLASTO~OSASTO XX VUOSKERTA HELSNGSSÄ 939 HELSNK 939 VALTONEUVOSTON KRJAPANO T äten saatetaan julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan yhdeksästoista vuosikerta,

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1942 XXIIVUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TILASTO-OSASTO

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1942 XXIIVUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TILASTO-OSASTO SUOMEN PANKK 94 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TLASTO-OSASTO XXVUOSKERTA HELSNGSSÄ 942 HELSNK 942 VALTONEUVOSTON KRJAPANO Täten saatetaan julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan kahdeskymmenestoinen vuosikerta,

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1952 XXXII VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1952 XXXII VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN PANKK 95 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TALOUSTETEELLNEN TUTKMUSLATOS XXX VUOSKERTA HELSNGSSÄ 952 HELSNK 952 VALTONEUVOSTON KRJAPANO Täten saatetaan julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan kolmaskymmenestoinen

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS HELSINKI 1958 38. VUOSIKERTA LAATINUT

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS HELSINKI 1958 38. VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKKI 1957 VUOSIKIRJA LAATINUT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS 38. VUOSIKERTA HELSINKI 1958 HELSINKI 1958 VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO KäSillä oleva Suomen Pankin kolmaskymmeneskahdeksas

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1940 XX VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TILASTO~OSASTO

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINGISSÄ 1940 XX VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TILASTO~OSASTO SUOMEN PANKK 1939 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TLASTO~OSASTO XX VUOSKERTA HELSNGSSÄ 1940 HELSNK 1940 VALTONEUVOSTON KRJAPANO Täten sa.atetaan julkisuuteen Suomen Pankin vuosikirjan kahdeskymmenes vuosikerta,

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINKI 1957 37. VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA HELSINKI 1957 37. VUOSIKERTA LAATINUT SUOMEN PANKIN TALOUSTIETEELLINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN PANKK 1956 VUOSKRJA LAATNUT SUOMEN PANKN TALOUSTETEELLNEN TUTKMUSLATOS 37. VUOSKERTA HELSNK 1957 HELSNK 1957 VALTONEUVOSTON KRJAPANO KäSillä oleva Suomen Pankin kolmaskymmenesseitsemäs vuosikirja

Lisätiedot

STJOM^N PAMEIN KIRJASTO EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1952 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1953

STJOM^N PAMEIN KIRJASTO EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1952 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1953 STJOM^N PAMEIN KIRJASTO EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1952 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1953 EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1952 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

j pam xin k x i U A h i i O EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1953 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1954

j pam xin k x i U A h i i O EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1953 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1954 j pam xin k x i U A h i i O EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1953 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1954 EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1953 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE

Lisätiedot

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Venäläisten matkailu Suomeen toukokuu Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui toukokuussa noin 211 000 venäläistä, kun lasketaan mukaan rekkakuskit

Lisätiedot

Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä

Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä Suhdannebarometri Helmikuu 21 Uusimaa Elokuu 212 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvoi vuoden 212 toisella neljänneksellä Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TILASTO-OSASTO HELSINGISSÄ 1923 III. VUOSIKERTA . LAATINUT

SUOMEN PANKKI VUOSIKIRJA SUOMEN PANKIN TILASTO-OSASTO HELSINGISSÄ 1923 III. VUOSIKERTA . LAATINUT SUOMEN PANKK 922 VUOSKRJA. LAATNUT SUOMEN PANKN TLASTO-OSASTO. VUOSKERTA HELSNGSSÄ 923 .. iieulnk 93 VALTONEUYOSTON KRJAPANO. äten julkisuuteen saatettu kolmas vuosikerta Suomen Pankin vuosi on toimitettu

Lisätiedot

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi

Suomen lääkintätekniikan teollisuuden markkinakatsaus. Vuosi Raportin on laatinut FiHTAn toimeksiannosta Harri Luukkanen, Eco-Intelli Ky, 29.8.. 1 Yhteenveto kokonaiskehityksestä Lääkintälaitteiden vienti jatkuu aikaisemmalla korkealla tasolla Useimmat viennin pääryhmät

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Lounais-Suomi. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Lounais-Suomi. Suhdanteet. Saldo Uusimaa Suhdannearviot hiipuivat hieman alkusyksyn aikana - tilanne edelleen tavanomaista parempi Tuotanto- ja myyntimäärät pysyivät hienoisessa nousussa Henkilökunnan määrä lisääntyi hieman alkusyksyllä

Lisätiedot

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014

PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014 PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2014 Maatalous Maailman viljantuotanto Syksyllä korjataan jälleen ennätyssuuri sato Määrää nostaa hyvä sato kaikkialla Varastot kasvavat hieman Hintojen lasku

Lisätiedot

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut

Lisätiedot

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun 1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo ELOKUU 18 Uusimaa on noussut selvästi tavanomasta paremmaksi Tuotanto ja myynti kasvavat yleisesti Henkilökunnan määrä on noususuunnassa, ammattityövoimasta pulaa 31 %:lla alasta himmenivät hieman kesän

Lisätiedot

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto) YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani 17 294. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1938 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE H E L S IN K I 1939 VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO

EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1938 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE H E L S IN K I 1939 VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1938 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE H E L S IN K I 1939 VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO Suomen talouselämä vuonna 1938. Siv. Talouselämä Suomessa vuonna 1937...

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 218 Kiinteät investoinnit kääntyvät laskuun - taso säilyy hyvänä Investointi- aste noin 12 % Teollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminnan odotetaan säilyvän viime vuoden tasolla

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnäala ja keskisadot pienentyvät hieman tänä

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo LOKAKUU 218 Uusimaa Suhdannetilanteen arvioidaan pysyneen hyvänä kesän lopulla ja syksyn alussa Tuotanto- ja myyntikehitys on jatkunut vakaana Rekrytointivaikeudet ovat yhä yleisempiä Lähikuukausien suhdanneodotukset

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi

SKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi 1 SKAL Kuljetusbarometri 2/2006 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat kuluvan vuoden aikana selvästi parantuneet. Viime vuoden syksyllä vain 17

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013 28.5.2013, Lasse Krogell Yritysrakenne 2011 TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Liikevaihto Henkilöstö Yrityksiä Henkilöstö 1.000

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo TOUKOKUU 18 Uusimaa oli huhtikuussa 18 tavanomaista parempi Tuotanto lisääntyi lievästi alkuvuoden aikana kasvun ennakoidaan vauhdittuvan lähikuukausina Rekrytointivaikeuksia oli 27 %:lla yrityksistä Lähikuukausien

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola 1..21 68 Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna 2 Metsäteollisuustuotteiden entinen vientiennätys lyötiin jälleen Raaka- ja

Lisätiedot

Kuvio 1. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko

Kuvio 1. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko Kuvio. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien uudet asuntolainat ja uusien nostojen keskikorko asuntolainat, m keskikorko, %,,,,,, Lähde: Suomen Pankki Kuvio. Suomen rahalaitoksista nostetut kotitalouksien

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2010:1 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 18.10.2010 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde:

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 219 Teollisuuden investoinnit vilkastumassa Investointiaste noin 11 % Teollisuuden kiinteiden investointien odotetaan kasvavan viime vuoteen verrattuna Tutkimus- ja kehitysmenojen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 5/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Kannattavuus on laskussa heikon hintakehityksen vuoksi

Kannattavuus on laskussa heikon hintakehityksen vuoksi Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Marraskuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvoi hivenen syksyn alussa - kysyntä on edelleen vaimeaa Kannattavuus on laskussa heikon hintakehityksen vuoksi

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu 22 Toimittaja: Jukka Torvelainen 22..22 648 Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia jäljessä viime vuodesta Raakapuu Suomeen tuotiin elokuussa puuta 1, miljoonaa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-toukokuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt suunnilleen saman verran

Lisätiedot

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 2015 Investointitiedustelu Kesäkuu 2015 Sisältö Johdanto... 3 Tiivistelmä... 3 Tiedustelumenetelmä, esitettävät kysymykset ja kattavuus... 3 Teollisuuden ja energia-alan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-elokuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1947 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1948

EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1947 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1948 EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1947 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1948 Suomen talouselämä vuonna 1947. SISÄLTÖ Siv. Siv. Suomen talouselämä vuonna 1947... Sotakorvaukset...

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/217 [1] Syntyneet Vuonna 217 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-kesäkuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla 1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan

Lisätiedot

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/219 [1] Syntyneet Tammi-maaliskuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 14 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2013

PANKKIBAROMETRI III/2013 PANKKIBAROMETRI III/2013 19.9.2013 1 Pankkibarometri III/2013 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN

EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1932 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1933 VALTIONEUVOSTON K IRJAPAIN O Talouselämä Siiomessa vuonna 193B. Yleisiä piirteitä... Hintataso... Maatalous...

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2019 Tilanne Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018.

Keski-Suomen Aikajana 1/2019 Tilanne Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018. Keski-Suomen Tilanne 30.9.2018 Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018. Yritysten henkilöstömäärä kasvaa. Vienti vetää ja metsäteollisuus on kovin

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus

Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Metsäteollisuus Riitta Hänninen ja Jari Viitanen Sisältö Britannian metsäteollisuustuotteiden kysynnän kehitys Suomi on suurimpia metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Q1-Q3/2016. Autoalan vuosi. Tammi-syyskuu 2016

Q1-Q3/2016. Autoalan vuosi. Tammi-syyskuu 2016 Q1-Q3/216 Autoalan vuosi Tammi-syyskuu 216 Henkilöautojen ensirekisteröintien kehitys 14 12 1 8 6 4 2 12 1 8 6 4 2 213 214 215 216 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu

Lisätiedot

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä.

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä. Metsäteollisuuden tuotanto Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 25 Paperia ja Puuta Tuotanto normaalitasolla kolmannella neljänneksellä Kuluvan vuoden heinä-syyskuussa metsäteollisuuden tuotantolaitokset

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 2010 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4) 12000 Milj. e 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2009 (1-4)

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 3: Suomen pankkikriisi 1990-92 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: Ruuskanen, Osmo: Pankkikriisi

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/218 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2015 Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 45): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 0,8 % parempi kuin vuonna 2014. Kunnallisveron osalta kasvua oli 2,2 %, koko maassa 2,5 %. Helmikuun verotilitys

Lisätiedot

KERTOMUS. Suomen Valtiosäätyjen Pankkivaltuusmiesten XXXVI. Säätyjen Pankkivaliokunnalle, HELSINGISSÄ, käsittävä vuodet --"*<>--

KERTOMUS. Suomen Valtiosäätyjen Pankkivaltuusmiesten XXXVI. Säätyjen Pankkivaliokunnalle, HELSINGISSÄ, käsittävä vuodet --*<>-- XXXVI. Suomen Valtiosäätyjen Pankkivaltuusmiesten KERTOMUS Säätyjen Pankkivaliokunnalle, käsittävä vuodet 1888-1890. --"*-- HELSINGISSÄ, J. C. FRENCKELL JA POIKA, 1891. Sinä kolmen vuoden aikakautena,

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO

VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1939 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE H ELSINKI 1940 VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO Sisältö: Siv. Suomen talouselämä vuonna 1989... 3 Teollisuus... 3 Maatalous...

Lisätiedot

Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori

Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle EK:n työmarkkinasektori Talouskriisi koettelee ahtausalaa Viennin ja tuonnin putoamisen vuoksi myös ahtausala on kärsinyt heikosta taloustilanteesta

Lisätiedot

Tilauskirjat ovat laskeneet normaalia ohuemmiksi

Tilauskirjat ovat laskeneet normaalia ohuemmiksi Suhdannebarometri Helmikuu 1 Uusimaa Marraskuu 12 Teollisuus ja rakentaminen tummenevat, saldoluku -22 Tilauskirjat ovat laskeneet normaalia ohuemmiksi Tuotannon ennakoidaan pysyvän loppuvuoden aikana

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015 13.5.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne 2007-2013 TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa Metalliteollisuuden yritykset Suomessa HTSY Verohallinto 18.12.2012 Verohallinto 2 (6) METALLITEOLLISUUDEN YRITYKSET SUOMESSA Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitykseen Metalliteollisuuden

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

(1) Katetuottolaskelma

(1) Katetuottolaskelma (1) Katetuottolaskelma Katetuottolaskelmalla tarkastellaan yrityksen kannattavuutta myyntituotto - muuttuvat kustannukset (mukut) = katetuotto katetuotto - kiinteät kustannukset (kikut) = tulos (voitto

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti

Lisätiedot

EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1935 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1936 VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO

EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1935 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1936 VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO EDUSKUNNAN PANKKIVALTUUSMIESTEN KERTOMUS VUODELTA 1935 EDUSKUNNAN PANKKIVALIOKUNNALLE HELSINKI 1936 VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO Talouselämä Suomessa vuonna 1935. Sisältö: Siv. 'Talouselämä Suomessa vuonna

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Suhdannebarometri. Lounais-Suomi. Suhdanteet. Saldo

Suhdannebarometri. Lounais-Suomi. Suhdanteet. Saldo Uusimaa edelleen tavanomaista suotuisampi Tuotannon ja myynnin kasvu jatkuu Samana aikaan pulaa työvoimasta ja kysynnästä Suhdanteiden ennakoidaan heikkenevän kesän lopulla ja syksyn alussa, saldoluku

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun

Lisätiedot