Pj:n palsta. ValUA tiedottaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pj:n palsta. ValUA tiedottaa"

Transkriptio

1

2 Pj:n palsta Tervehdys, arvoisat seuramme jäsenet. Vuosi vaihtui ja niin vaihtui myös puheenjohtaja. Olen Tero Tilli ja ollut 23 vuotta jäsenenä ko. seurassa. Asustelen Valkealan Niinistössä. Aloitin autourheilun ralliautoilusta. Olin ensin huollossa ja lopulta istuin pelkääjänpaikalla muutamissa ralleissa. Kilvanajon loputtua olen toiminut jonkin verran erinäisissä kilpailuissa toimitsijana. Sekä joitakin vuosia on vierähtänyt seuran hallinnon puolella. Vuoden alussa oli viime vuonna menestyneiden kuljettajien perinteinen mitalikahvitus kukkien ja kakun kera Kaarnasydämessä. Iso kiitos Pekkasen Jorelle tilaisuuden järjestämisestä. Vuosi alkoi vauhdikkaasti Delta Bavaria Rallin merkeissä joka ajettiin Pohjois-Kymenlaakson vaativilla teillä. Ralli tehtiin yhteistyössä KSAU:n väen kanssa. Suuri kiitos kaikille mukana olleille. Kilpailu saatiin hyvin hoidettua ja talouspuolikin jäi plussalle vähäisestä kilpailijamäärästä huolimatta. Mutta ilman tammikuun pakkasia olisi ralli jäänyt ajamatta. Tosin jäin kaipaamaan kunnon lumisateita ja paria suojapäivää pakkasten välissä Mutta eipä jääty laakereille lepäilemään. Vaan käytiin tekemässä velkoja pois Mikkelin UA:lle. Meillä oli yhdessä KSAU:n kanssa pätkän teko Mikkelin Vaakunarallissa vastavuoroisuus periaatteella. EK sujui hyvin, kiitos siitä mukana olleille, vaikka välillä ollut pikkutie hirvittikin kilpailunjohtajaa. Mutta nyt on alettu takoa uutta rautaa. Toukokuun 28. päivä järjestämme Rallicrossin SMosakilpailun Tykkimäen moottoriradalla. Järjestelyt ovat kovaa vauhtia käynnissä. Vapaaehtoisia niissäkin talkoissa tarvitaan. Joten ottakaa yhteyttä, niin kyllä me jotain kivaa tekemistä keksitään rallicrossin tiimoilta. Siitä aasisillasta päästiinkin suureen huolenaiheeseeni talkoohengen puutteeseen. Nykyään tekijöiden saanti kilpailuun on todella tuskaista. Mutta kilpailujakin on järjestettävä tai kirstunpohja paistaa nopeasti. Toivottavasti keksitään jotain mikä parantaisi innokkuutta yhteiseen tekemiseen. Ideoita kerhomme kehittämiseksi ja jäsenistön aktivoimiseksi voi tuoda esille kertomalla niistä hallituksen jäsenille (lista hallituksen jäsenistä tässä lehdessä), jotka tuovat ne hallituksen kokoukseen. Kevään aikana on tarkoitus siivota kerhohuone perusteellisesti ja päivittää siellä olevaa tekniikka nykypäivän tasolle ja tehdä siitä viihtyisämpi, jotta kerhoilloissa alkaisi taas käydä väkeä. Avajaiset pidetään, kunhan saadaan päivitys valmiiksi.

3 Suunnitteilla on myös uusi toimitsijoiden koulutusristeily syksyllä. Viime syksynä ollut koulutusristeily oli menestys, joten jatketaan samalla kaavalla, jotta saataisiin lisää uusia lisenssillisiä toimitsijoita mukaan kilpailuja värkkäämään. Toivottavasti ajan myötä ainakin osasta tulisi päätoimitsijoita jatkamaa seuran mainetta hyvänä kilpailujen järjestäjänä. Risteilyllä tullaan kouluttamaan seuramme jäseniä rallin ja nopeuden perustoimitsijalisenssiläisiksi. Tosin on ollut puhetta että seuraava risteily tehtäisiin yhdessä KSAU:n kanssa. Tästähän on jo kokemusta ensimmäisellä koulutusristeilyllä. Sillä annoimme koulutuksen myös yhdelle naapuriseuran jäsenelle. Hyvää kevään jatkoa kaikille. Nähdään viimeistään toukokuun lopussa rallicrossin merkeissä. Tero pj.

4 F- Rallisarjaa Kouvolassa F-Rallisarjan ensimmäinen osakilpailu Delta Bavaria Ralli huristeltiin vaativilla Pohjois- Kymenlaakson teillä Kilpailun tekemistä hankaloitti promoottorin ja sarjakoordinaattorin vaihtuminen kesken kilpailun valmistelun. AKK:n otettua promoottorivastuu, vaihtui myös sarjan nimi F-cup:sta F-Rallisarjaksi. Joten aika paljon meni asioita uusiksi kesken kiivaimman rallin teon. Toisena huolenaiheena oli sää. Kun jouluaattona katsoin ikkunasta ulos, aloin jo huolestua pystyykö tammikuun lopulla ajamaan rallia Etelä-Suomessa. Viime vuosina vallinneet leudot talvet tuntuivat jatkuvan. Mutta tammikuun pakkaset pelastivat paljon. Jopa yleisö EK pystyttiin tekemään Raviradalle. Vielä kun olisi satanut lunta enemmän ja ollut pieni suoja välissä, niin silloin olisi saatu ihanteelliset olosuhteet järjestää autokilpailu. Näistä seikoista johtuen jäi ilmoittautuneiden määrä hiukan yli 100 kilpailijapariin. Kilpailukeskuksena toimi Kouvolan Ravirata, jossa ajettiin kilpailun päättävä yleisöerikoiskoe. Kilpailussa ajettiin kuusi metsä EK:ta ja yleisö EK. 100:sta matkaa lähteneestä kilpailijaparista 30 keskeytti ja yhden kilpailijaparin suoritus hylättiin. Rallissa jatkettiin tavallaan Kymenlaaksorallin perinteitä, sillä se tehtiin yhdessä KSAU:n kanssa. Kilpailullisesti ja järjestelyiltään ralli sujui hyvin. Suuri kiitos siitä kaikille niille jotka olitte mukana tekemässä tätä rallia ja mahdollistitte onnistuneen rallipäivän. Taloudellisestikin onnistuttiin kohtuullisesti. Tosin kilpailijoita, sekä katsojia olisi voinut olla enemmänkin. Yleisen luokan voitti Petteri Salminen Riihimäeltä ja kolmanneksi kaasutteli Haminaa edustava Mika Krouvi. Oman seuran Tommi Harjun oli yleiskilpailussa 15. Senioreissa nopein oli Kari Kytölä. A-junnussa nopeinta vauhtia piti Kari Mäkinen. Ja B-junnujen nopein oli Luumäen Marko Haapsaari. Seuramme kuljettajista Häkkisen Ville yleisessä ja Paseniuksen Jukka B-junnuissa joutuivat jättämään kilpailun kesken. EK teoista jäätiin velkaa vastavuoroisuusperiaatteella Mikkelin UA:lle ja Kaakkoisrallille. Mikkelin velka tuli kuitattua Vaakunarallissa Kaakkoisrallille takaisin teko on todennäköisesti ensi vuonna. Tero Tilli kilpailunjohtaja

5 VALUA:N HALLITUS 2016 JA HEIDÄN YHTEYSTIEDOT Puheenjohtaja: Tero Tilli Varsinaiset jäsenet: Kati Vekkeli Tero Julku Jari Vekkeli Jorma Pekkanen Jani Hyyrynen Tommi Harju Varajäsenet: Markku Nokkala Mika Oksanen Marko Kitunen Sari Liukkonen Kerhohuonepäivystykset Tero Julku Marko Kitunen Jani Hyyrynen Jari Vekkeli Tommi Harju Sari Liukkonen 2.8. Tero Tilli Jorma Pekkanen Kati Honkanen Markku Nokkala Tero Julku Marko Kitunen Jani Hyyrynen Jari Vekkeli Tommi Harju Sari Liukkonen Päivystysaika klo

6 Tutkintotilaisuudet Alueellamme Rallitutkinto, juniori Mikkeli Kaakkois-Suomi JM-tutkinto Lahti Kaakkois-Suomi JM-debytantti Lahti Kaakkois-Suomi Rallitutkinto, juniori Lahti Kaakkois-Suomi JM-tutkinto Lahti Kaakkois-Suomi JM-debytantti Lahti Kaakkois-Suomi Rallitutkinto, juniori Mäntyharju Kaakkois-Suomi JM-tutkinto Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi JM-debytantti Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi Rallitutkinto, juniori Lammi Kaakkois-Suomi Rallitutkinto, juniori Mikkeli Kaakkois-Suomi JM-debytantti Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi JM-tutkinto Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi JM-tutkinto Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi JM-debytantti Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi Rallitutkinto, juniori Lahti Kaakkois-Suomi Toimitsijakoulutustilaisuudet, koko suomi Nopeuden päätoimitsijakoulutus Laukaa Keski-Suomi Nopeuden päätoimitsijakoulutus/jatko Seinäjoki Pohjanmaa Nopeuden päätoimitsijakoulutus Pori Länsi-Suomi Tekniikan perustoimitsijakoulutus Hyvinkää Etelä-Suomi Tekniikan päätoimitsijakoulutus Hyvinkää Etelä-Suomi Perustoimitsijakoulutus Rokua Pohjois-Suomi Nopeuden päätoimitsijakoulutus Rovaniemi Pohjois-Suomi Nopeuden päätoimitsijakoulutus Jatko Kokkola Pohjanmaa Ralli päätoimitsijoiden jatkokoulutus Joensuu Pohjanmaa Nopeuden päätoimitsijakoulutus Oulu Pohjois-Suomi Ralli päätoimitsijakoulutus Joensuu Pohjanmaa

7 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Härmä Pohjanmaa Nopeuden päätoimitsijakoulutus Ähtäri Pohjanmaa Nopeuden päätoimitsijakoulutus Turku Länsi-Suomi Nopeuden päätoimitsijakoulutus Lahti Kaakkois-Suomi Nopeuden päätoimitsijakoulutus Riihimäki Etelä-Suomi Nopeuden päätoimitsijakoulutus Laukaa Keski-Suomi Nopeuden päätoimitsijakoulutus, jatko Joensuu Itä-Suomi Tekniikan päätoimitsijakoulutus Hyvinkää Etelä-Suomi Tekniikan perustoimitsijakoulutus Hyvinkää Etelä-Suomi SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS KLO Kerhohuoneella, Jukolantie 8, Kouvola Esityslistalla säännöissä määrätyt asiat Tervetuloa Hallitus

8

Talvi alkaa olla taputeltu

Talvi alkaa olla taputeltu Talvi alkaa olla taputeltu Pj:n palsta Heippa, hyvä autourheiluväki! Vuosi on vaihtunut ja kuluva vuosikin jo hyvällä alulla. Pidimme mielestäni onnistuneet pikkujoulut viime vuonna Tuulensuojassa. Ainakin

Lisätiedot

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa. PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. Tämäkin taantuma vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Autourheilurintamallakin on pidellyt kohtuullisen rauhallista, mutta tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat kuitenkin saavat

Lisätiedot

PJ:n palsta. ValUA tiedottaa

PJ:n palsta. ValUA tiedottaa PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. 1965 oli hyvä ja huono vuosi. Hyvä sikäli, että varsin moni maineikas autourheiluseura sai silloin alkunsa. Niin myös Omamme. Valkealan Urheiluautoilijoiden syntysanat

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT ValUA IV TALVIRALLI F-Cup Valkealan Urheiluautoilijat ry Kouvola

KILPAILUN SÄÄNNÖT ValUA IV TALVIRALLI F-Cup Valkealan Urheiluautoilijat ry Kouvola KILPAILUN SÄÄNNÖT ValUA IV TALVIRALLI 1.3.2014 F-Cup Valkealan Urheiluautoilijat ry Kouvola I OHJELMA 9.1.2014 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkaa. 18.02.2014

Lisätiedot

Kuvat: AKK/Toni Ollikainen

Kuvat: AKK/Toni Ollikainen Kuvat: AKK/Toni Ollikainen Pj:n palsta Heippa, hyvä autourheiluväki! Kuluva vuosi alkaa olla autourheilukilpailujen osalta taputeltu. Vielä on joitain yksittäisiä kilpaluja maassamme joihin jäsenistöämme

Lisätiedot

Laihia Ralli 19.9 B juniorit 3 Keskinen Joni Al -Härmä/ Siekkinen Jarmo Kvan UA

Laihia Ralli 19.9 B juniorit 3 Keskinen Joni Al -Härmä/ Siekkinen Jarmo Kvan UA Vuoden 2015 tuloksia Seloy SM-Sprintti Huittinen 11.10 Juniorit yleiskilpailu 43 Nahkala Eero 106 Salo Mikko Luokka 10, 8 Nahkala Eero 23 Salo Mikko JM-Asfaltti mestari Jurva 3-4.10 Etuveto 4 Ahonen Jyri

Lisätiedot

Pronssiset tyylinäytteet. Kuvat: Rallicross SM, Toni Ollikainen

Pronssiset tyylinäytteet. Kuvat: Rallicross SM, Toni Ollikainen Pronssiset tyylinäytteet Kuvat: Rallicross SM, Toni Ollikainen PJ:n palsta Tervehdys autourheiluväki! Vuosi on lopuillaan. Paljon on tapahtunut kuluvana vuonna. Olemme järjestäneet kaksi isoa autourheilutapahtumaa,

Lisätiedot

28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat

28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat 28.02.2009 Sastamala F-CUP 2009 toinen osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat KILPAILUN SÄÄNNÖT VOLKSWAGEN RALLI 28.02.2009 F_CUP:n osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat Sastamala I OHJELMA 22.12.08

Lisätiedot

F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT

F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT F-CUP neljäs osakilpailu Järjestäjä:. AKK:n Lupa: 38/R/04 I OHJELMA 1.7.2004 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ennakkotutustumiskielto ja ilmoittautuminen alkaa. 3.08.2004 klo

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 1/2008

POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 1/2008 POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 1/2008 VAUHDIKASTA UUTTA VUOTTA 2008 Lopultakin näyttää talvi tekevän tuloaan ja hyvä niin, että saadaan kisat suunnitellusti ajettua niin maalla kuin jäälläkin.

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Delta Bavaria RALLI F-Rallisarja Valkealan Urheiluautoilijat ry Kouvolan Seudun Autourheilijat ry Kouvola

KILPAILUN SÄÄNNÖT Delta Bavaria RALLI F-Rallisarja Valkealan Urheiluautoilijat ry Kouvolan Seudun Autourheilijat ry Kouvola KILPAILUN SÄÄNNÖT Delta Bavaria RALLI 23.1.2016 F-Rallisarja Valkealan Urheiluautoilijat ry Kouvolan Seudun Autourheilijat ry Kouvola I OHJELMA 10.12.2015 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen

Lisätiedot

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA Alueralli Länsi-Suomen Aluemestaruusosakilpailu (Alue 7) Luokat: Yleinen, Naiset, A- ja B-juniorit Lisäksi mukana 1400-Trophy luokka sekä Vakio

Lisätiedot

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2017 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

POHJANMAA RALLI 9.10.2010

POHJANMAA RALLI 9.10.2010 POHJANMAA RALLI 9.10.2010 NEAFP Historic Rally Trophyn 7. osakilpailu, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMWOriginalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu Tervetulua Pohojanmaalle, täälon

Lisätiedot

Rallispecial

Rallispecial Kilpailun säännöt 1. Järjestäjä Kilpailun järjestää Rallimiehet Ry. Kilpailussa noudatetaan Harrastemootoriurheilun keskusjärjestön ja kilpailunjärjestäjän sääntöjä sekä turvallisuusohjeita http://www.harrastemoottoriurheilu.fi/

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä.

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä. 1 SARJASÄÄNNÖT 2015 1 Yleistä 1.1 Sarjan osakilpailut järjestetään AKK:n luvalla, Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden sarjasääntöjen mukaisesti. Tulkintatapauksissa sarjasäännöt ovat määräävät. Mikäli

Lisätiedot

Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, BMW Original & F-Seniorit 4. osakilpailu KILPAILIJAINFO.

Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, BMW Original & F-Seniorit 4. osakilpailu KILPAILIJAINFO. Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, BMW Original & F-Seniorit 4. osakilpailu KILAILIJAINFO www.salonua.fi -Ralli 22.5.2010 erniö KILAILIJAINFO Tervetuloa järjestämäämme Teijo-Talo ralliin. Kilpailuun

Lisätiedot

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Neste Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 12.09.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I

Lisätiedot

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin viides ja samalla toinen kesäosakilpailu. Olemme

Lisätiedot

Kilpailutoimisto avataan, kilpailupapereiden tarkastus, materiaalin jako alkaa. Ennakkotutustuminen alkaa. Katsastus alkaa kilpailuvarikolla.

Kilpailutoimisto avataan, kilpailupapereiden tarkastus, materiaalin jako alkaa. Ennakkotutustuminen alkaa. Katsastus alkaa kilpailuvarikolla. 1. Raisio rallispecial 7.3.2010 KILPAILIJAOHJE Tervetuloa 1. Raisio Rallispecial kilpailuun! Tänä vuonna ovat säät suosineet Rallispecial reitin tekijöitä ja on saatu luotua todella hieno talvinen kilpailu,

Lisätiedot

XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI

XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI Naantalin Seudun Urheiluautoilijoiden 39. Rantaralli on taas täällä. Lokakuinen lauantai houkuttelee kilpailijat ja katsojat yhteen kokemaan vauhdin hurmaa vaihtelevilla

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen

Lisätiedot

Tuloksia vuonna Hiljasen pojan ajo Autosuunnistus SM Hyvinkää Luokka M 3 Viitala Tomi / Heikkilä Juha VaToSUA

Tuloksia vuonna Hiljasen pojan ajo Autosuunnistus SM Hyvinkää Luokka M 3 Viitala Tomi / Heikkilä Juha VaToSUA Tuloksia vuonna 2017 Hiljasen pojan ajo Autosuunnistus SM Hyvinkää 21.10.2017 Luokka M 3 Viitala Tomi / Heikkilä Juha VaToSUA Lapua Ralli 14.10.2017 B- Juniorit Yleiskilpailu 1 Viitaniemi Lasse LapUa /

Lisätiedot

Jurva - JM Nuoret 2 Puuskamäki Niklas EVK 1 Ahonen Jyri Yleinen 17 Ahonen Jyri

Jurva - JM Nuoret 2 Puuskamäki Niklas EVK 1 Ahonen Jyri Yleinen 17 Ahonen Jyri Jurva - JM 29.10 2016 2 Puuskamäki Niklas EVK 1 Ahonen Jyri Yleinen 17 Ahonen Jyri Syys-eksytys As Riihimäen UA 15.10.2016 Luokka M 1 Viitala Tomi / Kulmala Jari KangUa Jalasjärven JM / RC Kisa 15.10.2016

Lisätiedot

KILPAILIJAINFO. Kilpailijoiden yhdyshenkilö: Nina Suvanto

KILPAILIJAINFO. Kilpailijoiden yhdyshenkilö: Nina Suvanto Ralli 14.02.2009 Raision UA KILPAILIJAINFO K1 ralli 14.2.2009 Raisio Raision Urheiluautoilijat ry Tervetuloa järjestämäämme K1 ralliin Raisioon. Olemme pyrkineet tekemään teille yhteistyökumppaneidemme

Lisätiedot

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala Historic Tekniikkapäivä 13.4.2019 Mobilia, Kangasala Mikä on AKK?» 300 jäsenseuraa, n. 27 000 henkilöjäsentä» Autourheilua harrastavien ja edistävien yhdistysten liitto» Suomalaisen autourheilun edunvalvoja»

Lisätiedot

Päivämäärä Kilpailun arvo Rallin Suomen Juniormestaruussarja 2018 Nuorten SM, Trophy, Naisten Cup / Alue 6 mestaruusosakilpailu

Päivämäärä Kilpailun arvo Rallin Suomen Juniormestaruussarja 2018 Nuorten SM, Trophy, Naisten Cup / Alue 6 mestaruusosakilpailu SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Kuljetus Tuuri Ralli Päivämäärä 09.06.2018 Kilpailun arvo Rallin Suomen Juniormestaruussarja 2018 Nuorten SM, Trophy, Naisten Cup / Alue 6 mestaruusosakilpailu

Lisätiedot

Jäsenlehti PIKKUJOULUT JÄÄRATAA RALLIVALMENNUS

Jäsenlehti PIKKUJOULUT JÄÄRATAA RALLIVALMENNUS Jäsenlehti 1 2014 PIKKUJOULUT JÄÄRATAA RALLIVALMENNUS Lämmittää autosi Kuljetusjärjestelmät Vaihtoautojen erikoisliike Automiehenkatu 3 33840 Tampere Matkapuhelin: 050-5435049 Puhelin: 03 2663 663 Fax:

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Uusikaupunki-ralli Turun Moottoriseura ry Päivämäärä 21.05.2011 Kilpailun arvo / sarjalogo

KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Uusikaupunki-ralli Turun Moottoriseura ry Päivämäärä 21.05.2011 Kilpailun arvo / sarjalogo KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Uusikaupunki-ralli Turun Moottoriseura ry Päivämäärä 21.05.2011 Kilpailun arvo / sarjalogo F-cup Kilpailun järjestäjä Turun Moottoriseura ry Paikkakunta Uusikaupunki I

Lisätiedot

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

27.9.2003 KILPAILUN SÄÄNNÖT NAANTALI RANTARALLI

27.9.2003 KILPAILUN SÄÄNNÖT NAANTALI RANTARALLI XXVII -RANTARALLI 27.9.2003 NAANTALI RANTARALLI XXVII dna-rantaralli 27.9.2003 XXVII dna-rantaralli 27.9.2003 Järjestäjä: Naantalin Seudun Urheiluautoilijat ry AKK:n lupa: 52/R/2003 I. OHJELMA PERJANTAI

Lisätiedot

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa

Lisätiedot

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata tai täydentää näitä sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä.

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata tai täydentää näitä sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä. SARJASÄÄNNÖT 2016 1 Yleistä 1.1 Sarjan osakilpailut järjestetään AKK:n luvalla, Autourheilun Sääntökirjan 2016, kilpailukohtaisten sääntöjen sekä ja näiden sarjasääntöjen mukaisesti. Tulkintatapauksissa

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

TOPFIELD XXXI RANTARALLI 6.10.2007

TOPFIELD XXXI RANTARALLI 6.10.2007 TOPFIELD XXXI RANTARALLI 6.10.2007 Nuorten SM Lady Cup Historic Rally Trophy Naantalin Seudun Urheiluautoilijat ry Tervetuloa Rantaralliin, nuorten SM:n, Lady Cupin ja Historic Rally Trophyn kuudenteen

Lisätiedot

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti: Magistrate (Meldeämter) in Finnland Register Office of Espoo Itätuulentie 1 P.O.B. 49 02101 ESPOO Tel.: (029) 553 9301 Fax: (029) 553 6326 info.lansi-uusimaa@maistraatti.fi ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan

Lisätiedot

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan.

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan. KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: 26. Suopunkiralli Aika: 28.3.2009 Kilpailun arvo: Kansallinen kilpailu, Alue 1 aluemestaruuskilpailu NEAFP Järjestäjä: Rovaniemen Urheiluautoilijat ry Paikkakunta: Rovaniemi

Lisätiedot

KILPAILIJAINFO KILPAILUKESKUKSEN ALUEELLA ON TANKKAUS SEKÄ MUIDEN YMPÄRISTÖLLE HAITALLISTEN AINEIDEN KÄSITTELY KIELLETTY!

KILPAILIJAINFO KILPAILUKESKUKSEN ALUEELLA ON TANKKAUS SEKÄ MUIDEN YMPÄRISTÖLLE HAITALLISTEN AINEIDEN KÄSITTELY KIELLETTY! Tervetuloa järjestämäämme Teijo-Talo ralliin. KILAILIJAINFO Kun saavutte erniöön, teidän on vietävä ensin traileri sille kuuluvalle parkkipaikalle. Trailereita varten on varattu pysäköintitilaa raviradalta,

Lisätiedot

POHJANMAA RALLI

POHJANMAA RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT POHJANMAA RALLI 9.10.2010 SEINÄJOKI Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMW Originalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu I OHJELMA NEAFP Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015 KILPAILIJAOHJE - Perjantaina varikko aukeaa klo 12.00, sitä ennen kilpailijat eivät pääse kalustoineen varikolle muuten kun kilpailun johdon luvalla. - Kilpailuun ilmoittautuminen tapahtuu FK-kerhon huoltorakennuksen

Lisätiedot

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven

Lisätiedot

Koillis-Savo Ralli Kilpailijaohje

Koillis-Savo Ralli Kilpailijaohje Koillis-Savo Ralli 20.01.2018 Kilpailijaohje Kilpailun järjestelytoimikunnan terveiset Hyvä Koillis-Savo Rallin, F-rallisarjan osanottaja Toivotan sinut tervetulleeksi Kaavilla järjestettävään Koillis-Savo

Lisätiedot

XI Ruoveden Rallisprint

XI Ruoveden Rallisprint Jäsentiedote 3/15 XI Ruoveden Rallisprint Syksyinen kilpailumme onnistui erinomaisesti. Jo kisan alkutilanne oli hyvä. Saimme innokkaan päätoimitsijajoukon kasaan yllättävän helposti. Reitin ajosuunnan

Lisätiedot

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT TAMMIKUU 2009 VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 2 OP 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suonenjoki ralli - HRT Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K 12 13 14 15 16

Lisätiedot

Kilpailun säännöt. 1. Järjestäjä. 2. Yleistä. 3. Aikataulu kilpailupäivä.

Kilpailun säännöt. 1. Järjestäjä. 2. Yleistä. 3. Aikataulu kilpailupäivä. Kilpailun säännöt. Järjestäjä Kilpailun järjestää Rallimiehet Ry. Kilpailussa noudatetaan Harrastemootoriurheilun keskusjärjestön ja kilpailunjärjestäjän sääntöjä sekä turvallisuusohjeita http://www.harrastemoottoriurheilu.fi/.

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJEET. Kilpailupäivän aikataulu

KILPAILIJAOHJEET. Kilpailupäivän aikataulu KILPAILIJAOHJEET Kilpailupäivän aikataulu klo 8.00 klo 9.30 klo 10.00 klo 10.00 klo 11.01 klo 11.01 Kilpailukeskus ja -toimisto avataan, Hotelli Leikari, Haminantie 261, Kotka (liite) Kilpailupapereiden

Lisätiedot

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin neljäs ja samalla ensimmäinen

Lisätiedot

KILPAILIJATIEDOTE sivu 1

KILPAILIJATIEDOTE sivu 1 KILPAILIJATIEDOTE sivu 1 Kilpailun nimi Lieksa Ralli Päivämäärä 29.06.2019 Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / HAMU Ry Paikkakunta Lieksa 1. KILPAILUSTA YLEENSÄ 1.1 Kilpailun aikataulu pe 28.6.2019

Lisätiedot

P-HUA JÄSENTIEDOTE 4/2005

P-HUA JÄSENTIEDOTE 4/2005 P-HUA JÄSENTIEDOTE 4/2005 HALLITUS 2006 Vuoden vaihtuessa Seuran syyskokouksessa tulivat hallitukseen valituiksi seuraavat henkilöt: Kilpailukalenteri on lopussa. Kaikki luukut on avattu, vai onko menty

Lisätiedot

Rallin Perustoimitsijakoulutus

Rallin Perustoimitsijakoulutus Rallin Perustoimitsijakoulutus Rallin historia Alkuaan matkailuajoa ja tasanopeuskilpailuja, ensimmäinen ralli ajettiin 1911 EM-sarja alkoi 1953 MM-sarja autonvalmistajille 1973 kuljettajille 1979 Suomessa

Lisätiedot

17.12.2010. JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv

17.12.2010. JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv 1 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2011 JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan

Lisätiedot

Toimitsijalisenssiuudistus

Toimitsijalisenssiuudistus Toimitsijalisenssiuudistus» Toimitsijalisensseissä siirryttiin kolmiportaiseen toimitsijapätevyys- ja lisenssirakenteeseen vuoden 2018 alusta alkaen. Siirtymävaihe ja voimassaolo» Siirtymävaiheessa voimassa

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. TIETOPALVELU-RALLIN SÄÄNNÖT Rallin Juniori Suomenmestaruus sarjan osakilpailu 09.08.2014 Poppoo Team Ry Lahti I OHJELMA 02.06.2014 29.07.2014 klo 23.59 03.08.2014 08.08.2014 klo 17.00 Kilpailun säännöt

Lisätiedot

1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu).

1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu). R-Rallicup 2018 SARJASÄÄNNÖT 2018 Päivitetty 8.10.2017 1. Yleistä 1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu). 1.2. Osakilpailut

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT. SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry.

KILPAILUSÄÄNNÖT. SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry. KILPAILUSÄÄNNÖT SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT K-KUA 30v SM-rallisprint 03.03.2012 kello 12:00 SM-rallisprint 3. osakilpailu

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT TENGTOOLS-ralli 22.8.2015 Kansallinen / F-cup ja Itä-Suomen alueen 3 aluemestaruus-osakilpailu Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry Kitee 1. OHJELMA 9.7.2015 11.8.2015 klo 21.00 16.8.2015

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7 9.12.2009 1 (6) Tehy ry 3.11.2009 KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUS V 2010 Luottamusmieskoulutus Tehy Helsinki 18.-20.1. Tehy Vantaa 29.-31.3. Tehy Helsinki 27.-29.1. Tehy Helsinki 7.-9.4. Tehy Vantaa 31.5.-2.6.

Lisätiedot

Perustoimitsijakoulutus toimintaympäristö

Perustoimitsijakoulutus toimintaympäristö Perustoimitsijakoulutus toimintaympäristö Perustoimitsijakoulutus Perustoimitsijakoulutuksen tavoite luoda yleiskuva kansallisesta autourheilutoiminnasta seura- ja liittotasolla Koulutus toimii pohjana

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan KITIjärjestelmässä

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan KITIjärjestelmässä KILPAILUN SÄÄNNÖT JOENSUU RALLICROSS SM 2019 Rallicross SM sarjan 2.osakilpailu Joensuun Urheiluautoilijat ry Joensuun Moottoriurheilukeskus, Ylämylly I OHJELMA 7.5.2019 Kilpailun säännöt julkaistaan ja

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

XVII KANGASNIEMI RALLI 6.2.2016. F-Rallisarja II-osakilpailu Alue 3 mestaruusosakilpailu SÄÄNNÖT

XVII KANGASNIEMI RALLI 6.2.2016. F-Rallisarja II-osakilpailu Alue 3 mestaruusosakilpailu SÄÄNNÖT XVII KANGASNIEMI RALLI 6.2.2016 F-Rallisarja II-osakilpailu Alue 3 mestaruusosakilpailu SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi XVII Kangasniemi Ralli Päivämäärä 6.2.2016 Kilpailun arvo F-Rallisarjan

Lisätiedot

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssin ikärajat Nuorisolisenssiä voivat hakea 12 15 -vuotiaat, perustoimitsijalisenssin saamiseksi edellytetään vähintään 16 vuoden ikää ja päätoimitsijalisenssin

Lisätiedot

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut hankinnat 2015 koko maa Ajanmukaiset menettelytavat ja välineet lisäävät mahdollisuuksia ja edistävät

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. XXIV OULUJÄRVI-RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT XXIV Oulujärvi-ralli 28.9.2013 Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan ja Naisten SM-sarjan osakilpailu Alue 1:n ja Alue 3:n aluemestaruusosakilpailu Kajaanin Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen

Lisätiedot

Uusikaupunki-ralli 16.5.2009 KILPAILUN SÄÄNNÖT Turun Moottoriseura ry. AKK:n lupa nro: 21/R/09

Uusikaupunki-ralli 16.5.2009 KILPAILUN SÄÄNNÖT Turun Moottoriseura ry. AKK:n lupa nro: 21/R/09 Uusikaupunki-ralli 16.5.2009 KILPAILUN SÄÄNNÖT Turun Moottoriseura ry. AKK:n lupa nro: 21/R/09 2 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi UUSIKAUPUNKI RALLI Päivämäärä 16.5.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-cup

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA

KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi JARI-PEKKA RALLI Päivämäärä 14.9.2013 Kilpailun arvo / sarjalogo Teijo-Talot Historic Rally Trophyn osakilpailu, Rally Trophyn osakilpailu, Xtreme Rally

Lisätiedot

Yksityinen sosiaalipalveluala. Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 26.11.2009 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA

Yksityinen sosiaalipalveluala. Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 26.11.2009 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 26.11.2009 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2010 YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 2 kpl - Luottamusmieskurssi

Lisätiedot

ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN..

ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN.. ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN.. KOULUTUSTA Katsastuksesta, tekniikasta kiinnostuneille järjestämme seuran oman koulutuksen tässä ennen joukkuekisaa. Jos olet kiinnostunut kilpailun katsastustoiminnasta ja

Lisätiedot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJEET. klo 11:00 Turvallisuustarkastus päättyy klo 11:01 Kilpailun lähtö klo 12:55 Kilpailun tauko ja huolto

KILPAILIJAOHJEET. klo 11:00 Turvallisuustarkastus päättyy klo 11:01 Kilpailun lähtö klo 12:55 Kilpailun tauko ja huolto KILPAILIJAOHJEET Kilpailupäivän aikataulu klo 8:00 Kilpailukeskus- ja toimisto avataan (Nestorihalli, Tallitie 66) klo 8:00 Kilpailupapereiden tarkastus ja materiaalin jako klo 9:00 Turvallisuustarkastus

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 4/2002 15.2.2002 Asumisoikeusasunnot 1990-2001 Asumisoikeusasuntojen rakentaminen aravalainoituksen tuella alkoi vuonna 1990 ja korkotukilainoituksen

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT XXXVII Riihimäki-Ralli 15.1.2011 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja Neliveto talvisarjan osakilpailu Riihimäen Urheiluautoilijat ry Riihimäki I OHJELMA 23.11.2010 3.1.2011 klo 18.00

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty )

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty ) KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty 31.1.2019) SISÄLLYSLUETTELO 1. SÄÄNNÖT 1.1. Luokan organisaatio 1.2. The Gran Turismo ryhmäjako 1.3. Osanottajat 1.4. Sarjan pistelaskenta 1.5. Palkinnot 1.6. Tiedotus-

Lisätiedot

Raasepori KILPAILIJAOHJE. Kansallinen pienoisralli. Järjestäjä: Ekenäs-Tammisaaren MK/UA

Raasepori KILPAILIJAOHJE. Kansallinen pienoisralli. Järjestäjä: Ekenäs-Tammisaaren MK/UA 09.11.2013 Raasepori KILPAILIJAOHJE Kansallinen pienoisralli Järjestäjä: Ekenäs-Tammisaaren MK/UA Tervetuloa kilpailemaan N3M Power Rally:n. Kilpailuun ilmoittautui yhteensä (103) kilpailijaparia. Kilpailuun

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2019 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Reitin tiedot ja pituus 6 EK:ta, samoja osuuksia ajetaan kahteen kertaan EK-kilometrit yhteensä 45 km Koko reitin pituus 130 km

Reitin tiedot ja pituus 6 EK:ta, samoja osuuksia ajetaan kahteen kertaan EK-kilometrit yhteensä 45 km Koko reitin pituus 130 km 0 (5) 0 1 (5) Sisältö 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 2 2. YLEISKUVAUS JA REITTI... 2 3. ALUSTAVA AIKATAULU... 2 4. KILPAILUTIIMI... 3 5. KILPAILULUOKAT... 3 6. ILMOITTAUTUMINEN... 3 7. RAJATTU OSALLISTUJAMÄÄRÄ

Lisätiedot

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta

Lisätiedot

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Kustannukset kohdistetaan aiheuttamisperiaatteella joko suoraan käyttäjille tai ensin palvelulle ja sitten sen käyttäjille

Lisätiedot

Pentti Haanpään koulu Keskustie 20 92620 Piippola, Kilpailutoimisto Tanja Mähönen 040 7659298. Kilpailukeskuksessa on suihku- ja pukeutumistilat.

Pentti Haanpään koulu Keskustie 20 92620 Piippola, Kilpailutoimisto Tanja Mähönen 040 7659298. Kilpailukeskuksessa on suihku- ja pukeutumistilat. KILPAILIJATIEDOTE Kilpailun nimi II Shell Piippolaralli Päivämäärä 10.01.2015 Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / Harrasteralli Ry Paikkakunta Piippola 1. KILPAILUSTA YLEENSÄ 1.1 Kilpailun aikataulu

Lisätiedot

-Ralli Perniö KILPAILIJAINFO

-Ralli Perniö KILPAILIJAINFO -Ralli 1.10.2011 erniö KILAILIJAINFO Tervetuloa järjestämäämme Teijo-Talo ralliin. Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 118 kilpailijaparia. Kun saavutte erniöön, teidän on vietävä ensin traileri

Lisätiedot

KILPAILUTOIMISTO Kilpailupäivänä klo 7.30 alkaen, Koulutus Keskus JEDU Keskustie 29, 92620 Piippola, Kilpailutoimisto Tanja Mähönen 040 7659298

KILPAILUTOIMISTO Kilpailupäivänä klo 7.30 alkaen, Koulutus Keskus JEDU Keskustie 29, 92620 Piippola, Kilpailutoimisto Tanja Mähönen 040 7659298 KILPAILIJATIEDOTE Kilpailun nimi III Shell Piippolaralli Päivämäärä 09.01.2016 Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / HAMU Ry Paikkakunta Piippola 1. KILPAILUSTA YLEENSÄ 1.1 Kilpailun aikataulu klo

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

EK 1, YLEISKILPAILUN TILANNE F-rallisarja yleinen

EK 1, YLEISKILPAILUN TILANNE F-rallisarja yleinen Jämsän Metalli ja Kuljetus Ralli 05.03.2016 EK 1, YLEISKILPAILUN TILANNE F-rallisarja yleinen AUTOURHEILUKERHO JÄMSÄN ÄIJÄT RY Jyremark Oy EK1, 6.65km, nopein: 96.9km/h 1 1 Salminen Tero $ 3 4:07,0 2 7

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Kustannukset kohdistetaan aiheuttamisperiaatteella joko suoraan käyttäjille tai ensin palvelulle ja sitten sen käyttäjille

Lisätiedot

LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009

LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009 LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009 Hyvät kilpailijat Minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Lohjan pienoisralliin. Olemme pyrkineet tekemään hyvän kilpailun, reitin, aikataulun sekä muiden järjestelyjen

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu

RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu RAMUDDEN JM Lauantaina 24.8.2019 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT RAMUDDEN JM 24.08.2019 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2018 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika

Lisätiedot

LIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu

LIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu LIMINGANPORTTI JM Lauantaina 24.9.2016 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT Liminganportti JM 24.09.2016 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY 1

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY 1 TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY 1 KEVÄTKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.3.2012 klo 16.00 Paikka: Hirsiaho, Huikko Läsnä: Juha Lampinen Arto Virtanen Heimo Nieminen Jukka Heinonen Niina Ikonen Timo Särkkä Tuomas

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot