Sottiisi 2/2009. Kuopion sosiaali- ja terveyskeskuksen henkilökuntalehti

Transkriptio

1 2/2009 Sottiisi Kuopion sosiaali- ja terveyskeskuksen henkilökuntalehti Palvelualueuudistus on mittava projekti, s. 4 Hoitotyötä sotavuosista tähän päivään, s. 12 Taide ja kulttuuri voivat tukea hyvinvointia, s. 27 Kuntosali Mikko tarjoaa vetreyttä ja virtaa, s. 28

2 2 Pääkirjoitus Puhalletaan yhteen hiileen Kari Jämsén Kuopion kaupungin palvelualueuudistus etenee usealla rintamalla. Suunnittelu on siirtynyt monien mielissä kovinkin teoreettiseksi jääneestä prosessien määrittelytyöstä konkreettisempaan vaiheeseen. Prosessien määrittely tarkoitti lyhyesti sanottuna sitä, että asiakkaiden palveluketjut kartoitettiin ja kuvattiin. Määrittelytyössä selvitettiin myös mahdollisia päällekkäisyyksiä ja asiakkaan kannalta epäjohdonmukaisia palvelurakenteita. Tämän syksyn aikana on käynnistynyt uuden organisaatiorakenteen suunnittelu, mikä varmasti kiinnostaa jokaista työntekijää: pikku hiljaa uudistuksen luiden ympärille alkaa tulla lihaa, sillä organisaatiorakenne kertoo jokaiselle työntekijälle hänen oman paikkansa organisaatiossa ja palvelukokonaisuuden osana. Toinen mielenkiintoinen kokonaisuus on prosessinomistajien valmennus prosessiajatteluun. Valmennukseen kutsutaan lähes 300 kaupungin eri toimialoilla työskentelevää asiantuntijaa. He toimivat eturintamassa ja sanansaattajina ja tuovat uuden, prosessimaisen ja vielä asiakaslähtöisemmän ajattelutavan omiin työyhteisöihinsä. Edellä mainittujen kahden osaprojektin lisäksi käynnissä on kymmenen muuta. Omat työryhmänsä ovat saaneet esimerkiksi johto- ja toimintasääntöjen uudistaminen, taloushallintojärjestelmien uudistaminen ja tukipalvelujen määrittely. Tukipalveluja ovat muun muassa tilat, arkistointi, IT-palvelut, talous ja strateginen suunnittelu. Palvelualueuudistus on aikataulussaan, joten uskon vahvasti siihen, että vuoden 2011 alussa meillä on vielä paremmat palvelut ja tiiviimpi yhteistyö kaupungin eri toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden välillä. Lopputuloksena on työntekijöiden osaamisen laajempi hyödyntäminen asiakkaiden eli kuntalaisten hyväksi. Sosiaali- ja terveyskeskuksen yli asiantuntijaa yhdessä muiden toimialojen ammattilaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa ovat tehneet erinomaista työtä tähänkin asti. Tuoreimpana tunnustuksena terveyteen ja hyvinvointiin liittyvästä ylisektorisesta yhteistyöstä on sosiaalija terveysministeriön Kuopiolle yhdessä Kauniaisten kaupungin kanssa marraskuussa myöntämä Vuoden terve kunta palkinto. Palkinnon perusteluissa mainittiin juuri ne tekijät, jotka vain vahvistuvat uudistuksessamme: Koulut, kaavoittajat ja kulttuuritoimi osallistuvat kunnassa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Kuntalaisilla on mahdollisuus harrastaa liikuntaa turvallisesti ja esteettömästi. Järjestöt ovat mukana yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Hienoa, että täällä tehty työ noteerataan myös valtakunnallisesti. Kiitos tunnustuksesta kuuluu koko kaupungin henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille. Meillä on oikeasti aihetta röyhistää rintaamme ja olla palkinnostamme ylpeitä. Henkilöstö on oman työnsä paras osaaja. Siksi kannustan teitä kaikkia lähtemään rohkeasti mukaan uudistukseen ja antamaan oman panoksenne tulevaisuuden Kuopiolle. Puhalletaan edelleen yhteen hiileen. Hyvä kello kauas kuuluu Kuopio on Vuoden terve kunta Petteri Paronen kaupunginjohtaja

3 3 Sisältö Sottiisi 2/2009 Kuopion sosiaali- ja terveyskeskuksen henkilökuntalehti Joulukuu 2009 Päätoimittaja: Satu-Mari Tolonen Tulliportinkatu 17 B, KUOPIO Puh. (017) , Toimitussihteeri: Heli Miettinen Tulliportinkatu 17 B, KUOPIO puh. (017) , Raija Tajakka on tehnyt ison työn PAALU-projektipäällikkönä, s. 4. Annamaija Hakama Pääkirjoitus... 2 Kerran vielä Sottiisin tahtiin... 4 Palvelualueuudistus... 4 Tuusniemeläiset tutuiksi Apusisarista lähihoitajiksi Kuopion ammattiosasto nro Savotalon SuPer-nainen Kertomuksia kentältä Tervehdys Kevättömän sairaalasta Sijaisvanhemmuudesta Tekstinkäsittelijän arkea Kuntoutuskoti Kullervo tutuksi Sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella Kulttuuri ja hyvinvointi Kuntosali Mikko Ikäystävällinen Kuopio Veijo Pöllänen eläkkeelle Matti Pietikäisestä lääkintöneuvos Kuopio on Vuoden Terve kunta Toimituskunta: pj. sosiaali- ja terveysjohtaja Tuomo Meriläinen puh. (017) Tuija Hakulinen puh. (017) Terhi Kaartinen puh. (017) Raija Ylikulju puh. (017) Marjatta Pirskanen puh. (017) Marja Pekkarinen puh. (017) Kauko Pursiainen puh. (017) Helena Sarlund puh. (017) s-posti: sottiisi.stk@kuopio.fi Taitto: Prodesign Mia Ikonen Puh , mia@co.inet.fi Valokuvat: Kuvaajan nimi kuvan yhteydessä. Kansi: Maljapuron palvelukodin asukas Hannu Komulainen ja lähihoitaja Seija Heikkinen (Mia Ikonen). Paino: Kuopion kaupungin painatuskeskus, Puh. (017) Painos: 500 kpl ISSN: Maarit Antikainen ja Kauko Pursiainen ovat mukana PAALU-hankkeessa, s. 4. Annamaija Hakama Sottiisi jaetaan sosiaali- ja terveyskeskuksen työpisteisiin. Jos lehti jää tulematta, ottakaa yhteys oman vastuualueenne tiedotusyhdyshenkilöön. Sottiisi verkossa: > Julkaisut > Henkilöstölehti Sottiisi Heli Miettinen Kuntoutuskoti Kullervo tarjoaa yhteisöasumista mielenterveyskuntoutujille, s. 24.

4 4 Sottiisi Vielä kerran komeasti Sottiisin tahtiin Sottiisi syntyi vuonna 1994, kun entiset sosiaalivirasto ja terveysvirasto olivat yhdistyneet. Siitä lähtien lehti on kasvanut ja komistunut sosiaali- ja terveyskeskuksen mukana. Vuoden 2010 aikana Kuopion kaupunki valmistautuu yhteen historiansa ehkä suurimmista muutoksista, kun toimialat antavat tilaa palvelualueille. Samoin Sottiisi antaa tilaa uusille julkaisuille. Ensi vuonna teemme yhdessä vielä yhden lehden, josta tulee tietenkin kaikkien aikojen hienoin viimeinen Sottiisi! Sottiisin toimituskunta haastaa koko henkilökunnan mukaan lehdentekoon. Alkuvuodesta pidettävään toimituskunnan ideointikokoukseen ovat kaikki tervetulleita, ja ajatuksia, juttuvinkkejä ja valmista materiaalia saa toimittaa joko toimituskunnan jäsenille suoraan tai sähköpostitse Sottiisin postilaatikkoon. Odotamme muisteluja sattumuksista, ilon päivistä, hankalista ajoista ja kenties visiointia tulevaisuudesta ihan mistä tahansa. Tervetuloa tekemään Sottiisia! Toimituskunnan puolesta Sottiisin sähköpostiosoite: Satu-Mari Tolonen päätoimittaja Sottiisin toimituskunnan kokouksesta ilmoitetaan SiNetissä alkuvuodesta PAALU pönkittää Kuopion palvelut tulevaisuuteen Kuopio siirtyy uuteen palvelualuejärjestelmään vuoden 2011 alussa. Palvelualueissa toiminnan lähtökohtana on asiakasnäkökulma. Palvelualueisiin siirtymisen jälkeen organisaatio tukee entistä enemmän asiakaspalvelutyötä. Samalla painopiste siirtyy ennaltaehkäisyyn ja päällekkäiset työt vähenevät. Henkilöstö on kaupungin tärkein voimavara, eikä sitä pidä kahlita jäykällä organisaatiolla eikä byrokratiarajoilla. Tavoitteena onkin, että jokainen voi hyödyntää omaa osaamistaan vielä laajemmin kuin nykyään. Samalla lisääntyvät mahdollisuudet vaikuttaa oman työnsä kehittämiseen ja kouluttautumiseen. Käytännössä vuoden 2011 alusta lähtien kaupungin työntekijät ovat siis entistä selvemmin koko kaupungin, eivät oman toimialansa edustajia. Miten PAALU kulkee? PAALU-hankkeella tarkoitetaan palvelualueuudistusta kokonaisuudessaan. Hankkeen tavoitteena on ratkaista, minkälainen käytännön palvelutuotanto- ja hallintorakenne uudistuksen ympärille määritellään. PAALUssa on 12 osaprojektia (suluissa osaprojektin vetäjä): 1. Nykyisten toimintojen kuvaus asiakasnäkökulmasta (projektipäällikkö Raija Tajakka). Päättynyt. Tulos: kaupungin toiminta ryhmitellään 6 palvelukokonaisuuteen 1. Vetovoimaisuuden ja elinkeinoelämän vahvistaminen 2. Kasvun ja oppimisen tukeminen 3. Hyvinvoinnin edistäminen 4. Asuin- ja toimintaympäristön kehittäminen ja ylläpitäminen 5. Terveyden huoltaminen 6. Arjessa selviytymisen tukeminen Ensimmäinen osaprojekti on siis päättynyt. Enää 11 meneillään. 2. Tukipalveluiden kuvaus (talous- ja strategiajohtaja Paavo Kaitokari) Tukitoiminta on linjausten valmistelua ja resurssien suunnittelun tukemista arkipäivän tukemista suunnitelmien ja linjausten toteuttamiseksi toiminnan arvioinnin tukemista toiminnan kehittämisen tukemista Tukitoiminnan asiakkaita ovat työntekijä johtamisen 3 roolia (päättäjä, esimies ja prosessinomistaja, joilla kaikilla on oma tehtävänsä) päättäjäroolissa ovat sekä luottamuselimet että virkamiehet (kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, lautakunnat, kaupunginjohtaja, palvelualuejohtajat). Tukipalveluja ovat muun muassa henkilöstön voimavarat tilat omaisuus turvallisuus hankinnat tiedon hallinta (arkisto) IT-palvelut toiminnan kehittäminen ja laatu päätösmenettely talous strateginen suunnittelu omistajaohjaus johtamisen tuki (tiedon kerääminen ja jalostaminen). 3. Erillisselvitykset Kunnossapito (toimialajohtaja Tapio Räsänen) Markkinointi (kulttuurijohtaja Pekka Vähäkangas) Asuminen (vammaispalvelun esimies Kauko Pursiainen) Liikennepalvelut (vammaispalvelun esimies Kauko Pursiainen)

5 5 Lisää sanastoa Palvelualueuudistus on tuonut ainakin uusia sanoja kaupungin työntekijöiden ihmeteltäviksi. Vihkiydy sanastoon ja sen jälkeen ainakin palvelualueuudistuksesta keskustelu on sinulle helppoa kuin heinänteko! (Lähde: SiNetti) Lisää palvelualueuudistuksesta: Seuraa SiNettiä, osallistu infoihin, ole utelias, kysy ja kyseenalaista! 4. Johtamismalli (kaupunginjohtaja Petteri Paronen) 5. Palvelualuejohtajat ja avainprosessien omistajat (kaupunginjohtaja Petteri Paronen) 6. Palvelualueiden organisoituminen, talouden seuranta (talousarviopäällikkö Jarkko Mattila) 7. Uudet johto- ja toimintasäännöt (hallinto- ja henkilöstöjohtaja Pauli Kurkirinne) Palvelualue on toimialojen poikki menevä kokonaisuus, joka tähtää sovitulle asiakasryhmälle tai -ryhmille tarjottavien palveluiden niputtamiseen. Useissa kaupunkiorganisaatioissa tätä tasoa nimitetään ydinprosessitasoksi. Kuopion kaupungissa näiden palvelualueiden otsikon alta löytyvät palvelualueen avainprosessit (avaintehtävät). Prosessikartta on yhteenvetokuvaus palvelualueen avainprosesseista. Avainprosessit ovat palvelualueen ydintehtäviä, jotka koostuvat palveluprosesseista. Prosessijohtaminen perustuu ajatukseen prosessien valtuuttamisesta tietyille henkilöille. Se on siis toimintatapa, jossa organisaation toiminta perustuu prosesseihin ja organisaatiota johdetaan prosessien avulla. 8. Henkilöstöhallinto, virka- ja työehtosopimukset (henkilöstöpäällikkö Markku Mattila) 9. Valmennus prosessiajatteluun (projektisuunnittelija Suvi Tolonen) 10. Toiminnan suunnittelu ja seuranta (johdon raportointijärjestelmät) (tietohallintopäällikkö Jorma Halonen) 11. Palvelualueiden organisoituminen, talouden seuranta (talousarviopäällikkö Jarkko Mattila) 12. Tiedonhallinta 12.1 Dokumentin- ja asianhallinta (hallintopäällikkö Sakari Eloranta) 12.2 Julkaisunhallinta (verkkopäätoimittaja Raija Korhonen Palveluprosessi on sarja toisiinsa loogisesti liittyviä, usein osasto- tai funktiorajat ylittäviä, niiden poikki kulkevia vaiheita, joka lähtee liikkeelle ulkoisen tai sisäisen asiakkaan tarpeesta ja jossa resurssien avulla tuotetaan asiakkaalle tai markkinoille jokin tulos, toisin sanoen tuote tai palvelu. Esimerkkejä: myyntiprosessi, asiakaspalveluprosessi, asiakaskannan hallinta, valmistusprosessi, tilaus-/toimitusprosessi, tuotekehitysprosessi. Prosessinomistaja huolehtii siitä, että kuntalainen saa tarvitsemansa palvelun. Arvioi asiakkaiden palautteiden perusteella tarjoamaansa palvelua ja muuttaa sitä tarvittaessa asiakkaan ja työnantajan kannalta toimivammaksi. PALKE-projekti = Perehdytys prosessijohtamiseen. Tavoitteena on kouluttaa Kuopion kaupungin sekä seudun ja yhteistyökuntien työntekijöitä uuden toimintamallin vaativiin taitoihin.

6 6 Palvelualueuudistusta on pohjustettu kuudessa kehittämistiimissä. Kaksi tiimiä tarkasteli pääosin nykyisen sosiaali- ja terveyskeskuksen palveluketjuja asiakkaan näkökulmasta. Avainasemassa olivat tiimien vetäjäparit Kauko Pursiainen ja Maarit Antikainen sekä Laila Björn ja Kalevi Savolainen. Arjessa selviytymisen tukemisen palvelualueella prosessit jo pääosin tiedossa Tietoisuus omista palveluista kasvaa koko ajan Kuopion kaupungin palvelualueuudistuksen projektissa kuvattiin viime talven aikana prosesseja ja palveluita. Samalla arjessa selviytymisen tukemisen palvelualueen vastuuhenkilöt Kauko Pursiainen ja Maarit Antikainen tulivat entistä tietoisemmiksi tuotteista ja niiden tekijöistä, joita toimialalla tällä hetkellä tuotetaan. Nyt helpot hommat on tehty. Tästä eteenpäin kohtaamme entistä vaikeampia kysymyksiä: ovatko palvelut tarkoituksenmukaisesti oikealla palvelualueella, löytyykö niistä päällekkäisyyksiä, mitkä tehtävät voitaisiin organisoida nykyistä paremmin ja miltä alkaa näyttää uusi arjessa selviytymisen tukemisen palvelualue, listaavat Kauko ja Maarit. Molemmat korostavat sitä, että päällekkäisyydet pitää löytää ensin isoista kokonaisuuksista ennen kuin päästään pieniin yksityiskohtiin. Esimerkiksi asuminen ja asumisen palvelut pitää nähdä koko kaupunkitason yhteisenä, isona palveluna. Myös liikenteen kokonaisuus on hyvä esimerkki. Meillä on matkojen yhdistäminen ja palveluliikenne, muualla taas kaikki muu liikenteen järjestäminen. Nämä pitäisi saada pelaamaan yhteen ja hyötymään kokonaisuudesta. Sillä ei pitäisi olla merkitystä, missä palvelut hallinnollisesti tuotetaan. Pääasia on, että kuntalainen saa palvelut joustavasti ja oikeaan aikaan. Meidän sanomamme on, että koko kaupunki on asiantuntijaorganisaatio, jonka osaamista ei haluta hukata. Siitä pitää osata ottaa kaikki hyöty irti joustavilla ja loogisilla palveluprosesseilla, joissa ei ole turhaa päällekkäisyyttä. Organisaation sisällä pitää päästä irti omista poteroista. Asiantuntijoiden rooli asiakkaan auttamiseksi ja hoitamiseksi pitää nähdä kokonaisempana. Tällä hetkellä esimerkiksi lapsen koulunkäyntiin ja perheeseen liittyviä vaikeuksia saattaa selvittää omilla tahoillaan useita asiantunti-

7 7 joita: opettaja, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja, lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja LNY:n psykologi ilman, että kellään on hallussa tai vastuullaan lapsen palveluiden kokonaisuus. Lapsi kertoo viidelle ihmiselle samat asiat ja sen lisäksi pidetään yhteistyökokouksia kokonaisuuden hahmottamiseksi. Samankaltaisia esimerkkejä nykykäytännöistä löytyy monia muitakin. Siksi organisaation ja rakenteiden tulisi tukea ja varmistaa, että yhteistyön tekeminen asiakkaan asiassa sisältyy palveluprosessiin nykyistä joustavammin ja tehokkaammin, kuvailevat Kauko ja Maarit. Myös kytkökset terveystoimen puolelle pitää hahmottaa paremmin. Terveyden huoltamisen ja arjessa selviytymisen tukemisen kehittämistiimit ovat tehneet koko ajan yhteistyötä. Toukokuussa myös kehittämistiimien ohjausryhmät kokoontuvat yhdessä. Yhteistyö takaa sen, että kaksi keskeistä palvelualuetta eivät ajaudu irralleen toisistaan. Säästöt syntyvät myöhemmin Palvelualueuudistuksen takana on paitsi palveluiden joustava järjestäminen asiakasnäkökulmasta, myös säästöjen hakeminen. Niitä ei Pursiaisen mukaan uudistuksen alkuvaiheessa juurikaan tule. Meillä saattaa muutoksen alkuvaiheessa olla jopa aikaisempaa kalliimpi organisaatio. Mutta pitkällä tähtäimellä uusi toimintatapa on halvempi kuin vanha, koska se poistaa päällekkäisyyksiä. Uudistuksen on ulotuttava myös syvempiin rakenteisiin. Kun pääsemme puhumaan esimerkiksi asumisen palveluista vaikkapa Kuvake-hankkeen mallin mukaisesti, pääsemme ehkä purkamaan paineita erikoissairaanhoidosta. Silloin uudella organisaatiolla voi olla miljoonien eurojen merkitys kaupungin talouteen. Kauko ja Maarit korostavat, että uudistuksen toteutus ei vaadi lisää työvoimaa, vaan ennen kaikkea asennemuutosta ja sen toteuttamista käytännössä. Ennaltaehkäiseviin palveluihin on saatava lisää konkreettisia palveluita ja painoarvoa, jotta tarve kalliisiin erityispalveluihin ei olisi niin suuri kuin nyt. Palvelualueuudistus antaa mahdollisuuden toteuttaa käytännössä vuosia puheena olleen tavoitteen: varhaisessa vaiheessa avun antaminen on asiakkaan kannalta vaikuttavampaa kuin ongelmien korjaaminen kalliilla viimesijaisilla ja korjaavilla palveluilla. Tämän muutoksen toteuttaminen vaatii yhteistä tahtoa ja näkemystä kaikilta palvelualueilta. Annamaija Hakama Teksti pohjautuu kesällä 2009 SiNetissä julkaistuun Maarit Antikaisen ja Kauko Pursiainen haastatteluun. Terveyden huoltamisen kehittämistiimi kävi läpi terveyspalvelujen prosessit Kaikki pohjautuu asiakasnäkökulmaan Satu-Mari Tolonen Terveyden huoltamisen kehittämistiimin työtä johtivat parina apulaisylilääkäri Kalevi Savolainen ja osastonhoitaja Laila Björn. Kehittämistiimi tarkasteli ja kuvasi terveyspalvelujen järjestämistä. Yhteistyötä tehtiin ja ajatuksia vaihdettiin myös arjessa selviytymisen kehittämistiimin kanssa. Savolainen ja Björn näkevät uudistuksessa paljon mahdollisuuksia. Palvelualueet lähtevät asiakkaiden tarpeista, ja yhteistyötä estävät ja hidastavat hallinnolliset rajat poistetaan. Kaupungin palvelut rakennetaan kauttaaltaan asiakasnäkökulman mukaan, Kalevi Savolainen kiteyttää. Palvelualueisiin siirtymisen myötä kaupungin henkilöstö sisäistää prosessimaisen ajattelun palveluun. Tuloksena on itsenäinen ja vastuullinen työkulttuuri, joka motivoi kehittämään omaa työtään, jatkaa Laila Björn. Terveyden huoltamisen tiimin johtokaksikko katsoo asioiden uudelleenjärjestelyn selventävän myös kaupungin päättäjien eli luottamushenkilöiden työtä. Uudet palvelukokonaisuudet on helpompi hahmottaa, sillä palveluprosessit ovat hallinnassa ja kuvattuja prosesseja johdetaan, mitataan ja kehitetään jatkuvasti. Lopputuloksena on parempi tuottavuus ja taloudellisesti kestävä palvelurakenne. Se sisältää asiakkaan näkökulman korostamisen, paremman toiminnanohjauksen, johtamisen ja päätöksenteon kohdistumisen oikeisiin asioihin ja painopisteisiin ja toiminnallisesti tehokkaampien ja vaikuttavampien palvelukokonaisuuksien luomisen, Kalevi Savolainen luettelee.

8 8 Palvelualueuudistus Paljon avoim Jesse Miettinen Harjulan poliklinikan osastonhoitaja Laila Björn veti yhdessä Kalevi Savolaisen kanssa terveyden huoltamisen kehittämistiimiä. Sottiisi pyysi sotelaisten ajatuksia palvelualueuudistuksesta. Lyhyestä viikon vastausajasta huolimatta saimme ajatuksia suoraan kentältä. Yhteistä kaikille vastauksille oli, että uudistuksen sisältö ei ole vielä läheskään tuttu henkilöstölle. Uudistus on nyt hyvässä käynnissä Kehittämistiimien tehtävänä oli kuvata oman alueensa palveluprosessit ja pohtia palvelujen järjestämistapaa. Nyt tiimit ovat jättäneet työnsä tulokset seuraavan vaiheen toimijoille, jotka aikanaan tekevät esitykset uusista malleista. Uudistuksen toteuttamista ennen on vielä monta asiaa selvittämättä, mutta Kalevi Savolainen luottaa, että hyvin vauhtiin päässyt juna kulkee raiteillaan määränpäähänsä. Pohjat ovat hyvät ja uusia näkökulmia löydetään. Tässä vaiheessa on kehitetty järjestämistapaa ja hyöty koskee lähinnä asiakas- ja palveluryhmiä kokonaisuuksina. Se, miten palvelut jatkossa organisoidaan ja tuotetaan, vaikuttanee sitten enemmän yksilötasolla. Palvelujen uudesta organisoinnista hyvä esimerkki on terveydenhoitajien työ. Terveydenhoitajat ovat keskeisiä lenkkejä lasten ja nuorten kasvun tukemisessa, ja siksi heidän työnsä on kuvattu kasvun ja oppimisen tukemisen palveluprosessina. Tavoitteena on saada kasvuikäisten palvelut yhdeksi kokonaisuudeksi. Terveydenhuollon ammattilaisten näkökulmasta asia myös herätti lisäkysymyksiä ja uusia ajatuksia. Ehkä eniten keskustelutti neuvolaja kouluterveydenhuollon sijoittaminen kasvun ja oppimisen tukemisen palvelualueelle. Me näemme koulutus- ja työtaustastamme perusteella, että äitiysja lastenneuvolatyö jos mikä on osa terveyden huoltamista. Tutkimuspohja on lääketieteellinen ja yhteistyö potilastyössä erikoissairaanhoitoon on tärkeä jo ammatillisen osaamisen ja koulutuksenkin takia. Toisaalta tärkeintä on kuitenkin yhtenäinen palvelu asiakkaan kannalta. Uudistus vaatii aluksi myös taloudellista panostusta Kaupungin taloudellinen tilanne puhuttaa, ja onpa kuulunut sellaisiakin mielipiteitä, että säästökuurilla oleva organisaatio ei selviydy näin nopealla aikataululla näin suurista muutoksista. Uuden palveluorganisaation luominen ei synny ilman panostuksia, mutta terveyden huoltamisen kehittämistiimissä osataan katsoa kauemmaksi tulevaisuuteen. Todennäköisesti alkuvaiheessa säästöjä ei synny. Uusia painotuksia tehdään ja hyödyt näkyvät sitten toivottavasti myöhemmin, summaa Kalevi Savolainen. Teksti pohjautuu kesällä 2009 SiNetissä julkaistuun Laila Björnin ja Kalevi Savolaisen haastatteluun. Kysymyksiä oli kolme: 1. Miten arvioit palvelualueuudistuksen vaikuttavan omaan työhösi? 2. Miten arvioit palvelualueuudistuksen vaikuttavan asiakkaiden saamiin palveluihin ja palvelujen laatuun? 3. Avoin kommentti: Muuten olen sitä mieltä, että Vaikutukset omaan työhön Vastausten perusteella muutoksen vaikutukset omaan työhön ovat epäselviä. Oman työn jatkuminen esimiehenä tuntuu epävarmalta. Epätietoisuus palvelutuotannon hajauttamisesta eri palvelualueille voi pahimmillaan lisätä kustannuksia, jos sama työntekijä ei voi osallistua eri palvelualueiden palveluprosesseihin, kuten nyt kun toimimme yhteistyössä kaupungin eri toimialojen henkilöstön kanssa.

9 9 henkilöstön silmissä: ia kysymyksiä On vaikea hahmottaa tämän hetken tiedon perusteella uudistuksen vaikutusta omaan työhön. Toimin sellaisella alueella, että en tiedä mille palvelualueelle tulen sijoittumaan. Itselläni on kyllä jonkinmoista hahmotelmaa siitä, kuinka oman asiakasryhmän palvelut voisivat hoitua asiakaslähtöisesti. Ja on vaikea hahmottaa, kuinka palvelualueet oikeasti rakentuvat ja entiset organisaatiot katoavat. Koen, että sillä, mille palveluprosessiin toimintamme määritellään, on paljon merkitystä muun muassa työn organisoimisen ja sisällön kannalta. Oma työ sivuaa tällä hetkellä ainakin päivittäisiä toimintoja ja hyvinvoinnin edistämistä. Samoin sillä, miten palvelulinjojen sisällä liikutaan. Edistääkö uudistus yhteistyötä ja madaltaako se asiakastyön eri tahojen välisiä raja-aitoja? 2. Vaikutukset asiakkaiden saamiin palveluihin ja palvelujen laatuun Käsitykset asiakkaiden saamien palvelujen muutoksista vaihtelevat. En usko omalla tehtäväalueella tulevan kovinkaan suuria muutoksia asiakkaiden palvelun laadussa. Ehkä ilman palvelualueuudistustakin toimintamme on kehittymässä yhä vahvemmin strategisten linjausten suuntaan. Jo nyt toimitaan yhteistoiminnassa eri vastuualueiden, toimialojen ja järjestöjen yhteistyökumppaneiden kanssa. Pahimmillaan palvelualueuudistus heikentää mahdollisuutta toimia palvelualueiden välillä, ellei tilaaja-tuottaja-malli tule joustavana käyttöön. Palvelujen määrissä voi tulla heikennyksiä, jos palvelualueen prosessien omistajat pitävät liian kiinni resursseistaan ja palvelualueiden välinen yhteistyö ei ole joustavaa. Toivottavasti asiakkaat saavat entistä sujuvampaa palvelua. En osaa vastata siihen, toteutuuko tämä uudistuksen myötä. Toivottavasti asiakkaiden juoksuttaminen luukulta toiselle vähenee. Toisaalta vaarana on ainakin siirtymävaiheessa vielä nykyistäkin suurempi epäselvyys tämä on syytä ennakoida. Palvelujen määrän ja laadun paranemiseen ja asiakaslähtöisyyden lisääntymiseen on vaikea uskoa pelkän palvelualueuudistuksen keinoin, mikä kaupungin talous kiristyy ennakoidulla tavalla. 3. Muuten olen sitä mieltä, että... palvelualueuudistus ei ole ollut näkyvää, vaikka muistioita ja kaavioita löytyy verkosta. Ne eivät avaudu pelkästään lukemalla eikä lukemiseen ole riittävästi aikaa työn ohella. Toisenlaisia mukaanottoja olisin toivonut. Omaa tehtäväaluettani ei ole ollut mahdollista eikä tarvetta kuvata (palvelualueuudistustoimijoille) kuntalaisen prosessin näkökulmasta palvelualueuudistuksen yhteydessä. Nyt kuitenkin jo laatikoita palveluprosesseista esitetään erittäin vaillinaisin ja harhaanjohtavin tiedoin. palvelualueuudistus on kovin epäselvä rivityöntekijälle. Olen yrittänyt seurata tiedotusta asiasta. Taitaapa olla niin, että myös suunnittelijoille asia on vielä kovasti epäselvä. Pitkään kaupungin palveluksessa olleena toivon, että tämä asia saatettaisiin loppuun ja sen mukaista toimintaa myös jatkettaisiin (kun kerran tämä linja on valittu). Kovasti työuran aikana on kokenut muutosten tuulahduksia, jotka ovat pian hautautuneet. Ja näihin tuulahduksiin ja muutoksiin käytetään kuitenkin valtavasti resursseja. ennaltaehkäisevä työote on oikean suuntainen myös inhimillisin kriteerein (esimerkiksi vanhusten elämänlaatu kotona asuen) arvioituina. Sitä, millainen uudistuksesta tulee käytännön tasolla, on vielä kuitenkin vaikea luoda selkeää kuvaa. Toivoisin, että tällä kertaa myös palvelujen käyttäjät pääsisivät oikeasti vaikuttamaan uudistuksen käytännön sisältöön. Työyhteisössämme tiedustelu aiheutti kiivasta keskustelua ja sanan vaihtoa, olimme kuitenkin kaikki asiasta yhtä mieltä. Emme tiedä juuri mitään konkreettista palvelualueuudistuksesta, omasta asemastamme emmekä asiakkaille annettavien palvelujen kohtalosta. Henkilöstö, joka on kaupungin kallein voimavara, tuntee jääneensä prosessien ulkopuolelle. Henkilöstö ei tiedä omasta asemoitumisesta, mahdollisesta yhdistymisestä tai pirstoutumisesta. Tämä on aivan jotain muuta kuin projektin itselleen asettama tavoite. Koemme palvelualueuudistuksen salaseuraksi, joka uskoo suureen kurpitsaan, joka tulee kurpitsamaalta ja ohjaa meidät työuupuneet suppiloon, jossa kaikki hoituu oikealla prioriteetilla.

10 10 Tuusniemeläiset tutuiksi Satu-Mari Tolonen Sottiisin reportteriryhmä kävi Tuusniemellä tutustumassa uusiin työkavereihin. Syksyisenä perjantai-iltapäivänä Tuusniemen terveyskeskuksessa ja sairaalassa on rauhallinen tunnelma, ja vastaan tulleet työntekijät vakuuttavat olevansa pääosin tyytyväisiä asioiden nykytilaan. Vuoden 2009 alusta Tuusniemen kunnan perusterveydenhuolto siirtyi Kuopion järjestettäväksi. Hallinnollisesti siirtymisessä oli omat kommervenkkinsä, kun henkilökunta siirtyi Koillis-Savon terveydenhuollon kuntayhtymän, Tuusniemen kunnan, Kuopion kaupungin, Kallaveden Työter- veyden ja ISLABin välillä. Nyt on oltu uusien isäntien huomassa kohta vuosi, ja asiat ovat loksahdelleet paikoilleen. Entiset jutut, entiset ohjelmat Terveysaseman vastaanoton tiskiltä tavoitettu lääkintävahtimestari Keijo Nykänen on 26 vuoden aikana nähnyt monenlaista muutosta, eikä ole tästä viimeisestä muutoksesta moksiskaan. Entiset jutut ja entiset ohjelmat, esimerkiksi Pegasos, ovat käytössä edelleen. Työnkuva ei ole muuttunut, mutta laskutussysteemi on helpottunut, kun laskut hoidetaan Kuopiosta käsin, Keijo summaa kokemuksiaan. Kotihoidossa työskentelevä perushoitaja Riitta Räsänen ja poliklinikan vastaava sairaanhoitaja Eija Kröger toteavat, että nyt tilanne on rauhoittunut, mutta että alkuvuodesta vallalla oli epätietoisuutta päivystyksistä. Heli Miettinen Potilaita ajelutettiin Kaavin ja Kuopion välillä, kun jostain syystä tieto ei ollut kulkenut siitä, missä tuusniemeläisten päivystys on. Onneksi tähänkin on saatu tolkku, toteavat Riitta ja Eija. Toisaalta lisää työtä, toisaalla helpottaa Terveyskeskuslääkäri Nina Huttunen ja neuvolan terveydenhoitaja Aino- Marjatta Holopainen ovat työparina kerran viikossa äitiys- ja lastenneuvolan vastaanotolla. Kummallakin olisi iso kollegoiden tukiverkosto Kuopiossa, mutta toistaiseksi tutustuminen on vielä alkuvaiheessa. Meitä on kutsuttu yhteisiin kokouksiin ja meetingeihin, mutta täältä asti ei ole aina niin yksinkertaista irrottautua. Joka tapauksessa on hyvä, että tarvittaessa esimerkiksi erikoislääkärikonsultaatio on käytettävissä, Nina tuumailee. Tämän vuoden aikana on hiottu talojen käytäntöjä yhteen. Toisaalta muutos on aiheuttanut lisätyötä, mutta toisaalta se on vähentänyt rutiineja. Toimistotyö on lisääntynyt, koska joudun käyttämään Pegasoksesta kahta eri versiota. Sen sijaan alkuraskauden ultraäänitutkimusten tilaaminen käy sähköisesti oikein näppärästi, kertoo Aino-Marjatta. Positiivisella mielellä Sairaalan puolella sairaanhoitajat Irma Riekkinen ja Kaija Räsänen edustavat pitkää kokemusta samassa talossa. Tuntemukset ovat positiivisia. Hyvä oli siirtyä pienestä isompaan yksikköön. Aina pitää ajatella eteenpäin, kyllä tämä oli hyvä ratkaisu tule- Lääkintävahtimestari Keijo Nykänen ja poliklinikan vastaava sairaanhoitaja Eija Kröger jatkavat entisiä töitään, vaikka palkanmaksaja muuttuikin.

11 11 Neuvolan terveydenhoitaja Aino-Marjatta Holopainen ja terveyskeskuslääkäri Nina Huttunen tekevät äitiys- ja lastenneuvolatyötä yhdessä. vaisuutta ajatellen. Tässähän on nyt opeteltu uutta, toinen toistamme tukien, kertovat Irma ja Kaija. Sairaanhoitaja Sami Mitsman aloitti työt Tuusniemellä vasta syksyllä. Hän tuli paikkakunnalle Helsingistä ja suorastaan suitsuttaa pienen yksikön joustavuutta ja ihmisläheisyyttä. Täällä on innostunut työyhteisö ja ihmisistä lähtevää potilaskeskeistä hoitoa. Mielestäni täällä pidetään potilaista hyvää huolta ja kuntalaiset voivat olla turvallisin mielin palvelujen saatavuudesta, Sami luettelee. Myös sairaalan puolella harmia ja epävarmuutta aiheuttivat alkuvuoden sählingit siitä, missä on päivystys ja mistä saa tarvittaessa lääkärin konsultaatiota yöaikaan, mutta muuten työnantajan vaihtuminen ei työhön vaikuttanut. Osastonhoitaja Terttu Kolari uskoo muutoksen positiiviseen vaikutukseen. Meillä on ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö. Totta kai muutos tuo aina epävarmuutta, ja tietynlainen muutosvastarintakin on osa prosessia. Olemme puhuneet paljon yhdessä ja puntaroineet sitä, mitä menetimme ja mitä saimme. Saamapuolelle Tuusniemen terveyskeskuksen ja sairaalan väki on merkinnyt ainakin sen, että Kuopio huomioi pitkään palvelleet työntekijänsä. Viikon ylimääräinen loma 30 vuoden työurasta, kuntoremontit ja lahjakortit on otettu mielihyvin vastaan. Poliitikoilta Terttu Kolari on saanut vain positiivista palautetta. Minulle on sanottu, että oikea ratkaisu tehtiin. Näillä siis mennään eteenpäin. Heli Miettinen Heli Miettinen Positiivisella mielellä ollaan, vakuuttavat sairaalan puolella osastonhoitaja Terttu Kolari (takana vas.), sairaanhoitajat Irma Riekkinen ja Sami Mitsman, lähihoitaja Sari Julkunen (edessä vas.) ja sairaanhoitaja Kaija Räsänen.

12 apusisaret 1946 apuhoitajat 1980 perushoitajat 1993 lähihoitajat 2 4 vk 8 kk 2,5 v, yo 1,5 v 2,5 v, yo 1,5 nykyään 3 v Aikajana lähihoitajien ammatin kehityksestä ja koulutuksen kestosta. Historiaa Apusisarista lähihoitajiksi Nykyisten lähihoitajien edeltäjiä olivat perushoitajat, apuhoitajat ja apusisaret. Apusisaria alettiin kouluttaa lyhytkursseilla talvisodan aikana. Merja Ohvo on selvittänyt ammattikunnan koulutuksen ja ammattiyhdistystoiminnan historiaa. Talvisodan aikaisessa laajentuneessa sairaalatoiminnassa ei lääkintälottia ollut riittävästi sotasairaaloissa eikä kotirintamallakaan. Sairaalahoidossa jouduttiin siten käyttämään yhtä paljon kouluttamatonta kuin koulutettuakin hoitohenkilökuntaa. Jo vuonna 1939 Suomen Punainen Risti alkoi kouluttaa apuhenkilökuntaa omaa sairaalatoimintaa varten, koska uusi sota oli ilmeinen. Jatkosodan syttymispäivänä Marsalkka Mannerheim antoi toimeenpanomääräyksen apuhoitajattarien koulutusta varten. Perustettiin Suomen Punainen Ristin alainen Apusisarjärjestö. SPR koulutti pikakursseilla apusisaria sotasairaaloiden tarvetta varten. Kurssit kestivät kahdesta viikosta kuuteen kuukauteen. Apusisariksi koulutettavilta edellytettiin vuoden ikää ja kansakoulupohjaa. Lisäksi heidän tuli olla velvollisuudentuntoisia, täsmällisiä, ahkeria, luotettavia, siistejä, iloisia ja kohteliaita sekä heidän tuli noudattaa määräyksiä ja alistua kuriin. Apusisartyö perustui alun perin vapaaehtoisuuteen ja palkattomuuteen. Jatkosodan kestettyä alkoivat niin lotat kuin apusisaretkin saada päivärahaa ylläpidon lisäksi. Apuhoitajaksi kahdeksassa kuukaudessa Apusisarista oli ollut suurta hyötyä vuosina , sodan aikana, mutta heitä tarvittiin sen jälkeenkin yhteiskunnallisten muutosten johdosta. Lääkintöhallitus saikin vuoden 1945 lopulla tehtäväkseen suunnitella hoitohenkilökunnan rakennetta uudelleen. Suunnittelutyön perusteella lääkintöhallitus teki esityksen uuden työntekijäryhmän, apuhoitajien, kouluttamisesta. Ensimmäiset apuhoitajakurssit alkoivat kesäkuussa 1946 kahden vuoden kokeiluajalla. Koulutuksen pituus oli kahdeksan kuukautta ja sitä edelsi kolmen kuukauden ennakkoharjoittelu. Vuoden 1946 lopussa Lääkintöhallitus rinnasti SPR:n apusisarkurssit valtion järjestämiin apuhoitajakursseihin ja koulutus yhtenäistettiin. Koulutetut apusisaret ja apuhoitajat merkittiin lääkintöhallituksen luetteloon. Ensimmäiset apuhoitajat valmistuivat helmikuussa 1947 Helsingin sairaanhoito-oppilaitoksesta. Suomen Apuhoitajayhdistys perustettiin SPR:n apusisarkoulutus päättyi vuonna Lääkintöhallitus päätti jatkaa apuhoitajien koulutusta pysyvästi 1950-luvulla. Silloin tuli keskussairaalalaki, mikä edellytti sairaaloiden rakentamista ja lisäsi hoitohenkilökunnan tarvetta. Tavoitteena oli, että apuhoitajat työskentelisivät varsinkin pitkällisiä tauteja potevien hoitolaitoksissa. Oppilaaksi valitseminen tapahtui vuoteen 1955 asti ainoastaan kirjallisten hakemusten perusteella. Hakemukset tuli jättää henkilökohtaisesti apuhoitajakurssin johtajattarelle. Hakemuspapereihin kuului omakätinen hakemus, papin tai rekisteriviranomaisen antaman syntymä- ja mainetodistus, lääkärinlausunto, koulu- ja työtodistukset ja sairaalaharjoittelutodistus. Vuoden 1955 jälkeen siirryttiin pääsytutkintoon. Vuonna 1960 apuhoitajakoulutus piteni apuhoitajayhdistyksen aloitteesta vuoden mittaiseksi. Vuonna 1965 apuhoitajien koulutus vakinaistettiin osaksi sairaanhoito-oppilaitosten toimintaa ja sairaaloiden yhteydessä olevat apuhoitajakurssit lakkautettiin. Apuhoitajakoulutus siirrettiin lukukausijärjestelmään ja koulutuksen pituudeksi tuli kaksi lukukautta. Kuopion sairaanhoito-oppilaitoksella alkoi apuhoitajakoulutus samana vuonna. Vuonna 1970 Apuhoitajayhdistyksen toiminta muuttui liittomuotoiseksi, ja Suomen Apuhoitajaliitto ry perustettiin vuonna Kolmas lukukausi apuhoitajakoulutukseen tuli 1970-luvun lopulla. Perushoitaja syntyy 1980-luvulla 1980-luvun koulutusuudistuksessa ammattinimike muuttui apuhoitajasta perushoitajaksi. Perushoitajakoulutus kesti peruskoulupohjalta 2,5 vuotta ja ylioppilaspohjalta 1,5 vuotta. Ensimmäiset perushoitajat valmistuivat 1986 Pohjois-Kar-

13 13 jalan ja Turun sairaanhoito-oppilaitoksista. Viimeiset perushoitajat valmistuivat Perushoitajakoulutuksen tavoitteena oli antaa opiskelijalle valmiudet toimia perushoitajana terveydenja sosiaalihuollon tehtävissä sekä laitoksissa että avohoidossa. Koulutus jakautui tietopuoliseen ja käytännölliseen opetukseen. Nuorisoasteen koulutuksen ohella järjestettiin perushoitajakoulutusta aikuisten ammatillisena koulutuksena sekä ilta- että päiväopetuksena. Aikuisopiskelijoille laadittiin henkilökohtaiset opiskeluohjelmat, joissa otettiin huomioon edellinen koulutus ja työkokemus. Liiton nimi muutettiin vastaamaan koulutusnimikettä Suomen Perushoitajaliitto ry (SuPer) vuonna Lähihoitajia 1990-luvulta alkaen Lähihoitajakoulutus alkoi syksyllä Samaan aikaan hävisivät muun muassa lastenhoitajan, hammashoitajan, jalkojenhoitajan, kodinhoitajan ja päivähoitajan koulutukset, ja ne korvautuivat lähihoitajien suuntautumisvaihtoehdoilla. Lähihoitajien koulutus kesti aluksi peruspohjalta 2,5 vuotta ja ylioppilaspohjalta 1,5 vuotta, ja tutkinto oli laajuudeltaan 100 opintoviikkoa. Nykyisin perustutkinnon laajuus on 120 opintoviikkoa ja koulutuksen kesto on kolme vuotta, mutta aikaisemmat opinnot ja työkokemus voivat lyhentää opiskeluaikaa. Koulutuksessa on vähintään 29 opintoviikkoa työssäoppimista. Lähihoitajaksi voi opiskella myös oppisopimuksella ja näyttötutkintona. Merja Ohvo Super Kuopion kaupungin ammattiosasto nro 521 Virkeä kolmikymppinen Ammattiosastomme juuret menevät vuoteen Tuolloin perustettiin Suomen apuhoitajayhdistyksen Kuopion seudun paikallisosasto. Tähän osastoon kuuluivat Kuopion maalaiskunta, Siilinjärvi, Nilsiä, Juankoski, Muuruvesi, Vesanto, Kaavi, Pielavesi, Leppävirta, Vehmersalmi ja Maaninka. Paikallisosastot rekisteröitiin vuonna 1971, ja seuraavana vuonna Kuopion seudun paikallisosasto oli muiden mukana perustamassa Suomen Apuhoitajaliittoa. Vuonna 1978 liittokokous kehotti paikallisyhdistyksiä perustamaan toimialueelleen ammattiosastoja, joiden toimirajat olisivat työnantaja tai aluekohtaisia. Ammattiosastomme perustamisvuodeksi muodostui siten Apuhoitaja Aino Honkanen Harjulan kunnalliskodista kutsui apuhoitajat koolle uimahallin kahvioon. Perustettiin Kuopion kaupungin apuhoitajien ammattiosasto. Puheenjohtajaksi valittiin Silja Pennanen Alavan palvelutalosta. Samaisena vuonna myös vastaanottoavustajat hyväksyttiin ammattiosaston jäseniksi. Vuoden lopussa jäsenmäärä oli 140. Ensimmäisiä asioita, joihin ammattiosasto otti virallisesti kantaa, oli päätoimisen työsuojeluvaltuutetun saaminen sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä työskenteleville. Esillä oli myös raskaana olevien naisten yötyökielto 28 raskausviikon jälkeen. Vuonna 1981 Kuopion seudun apuhoitajat ry hajosi ja niistä syntyi 10 erillistä ammattiosastoa. Perustettiin Kuopion kaupungin apuhoitajien ja vastaanotto-/osastoavustajien ammattiosasto. Ammattinimike muuttuu ja työnkuva laajenee Ammattiosastomme nimimuutokset liittyivät koulu-uudistuksiin sekä liiton nimen vaihdoksiin. Vuonna 1988 nimeksi tuli Perushoitajaliiton Kuopion kaupungin ao ry ja vuonna 1995 SuPer Kuopion kaupungin ao ry. Tällä hetkellä ammattiosastomme jäsenmäärä on noin 880. Etenkin parina viimeisenä vuonna jäsenmäärän kehitys on ollut erittäin positiivinen. Suurin osa jäsenistöstämme on perus- ja lähihoitajia. Työnantajista suurin on Kuopion kaupunki (noin 520 jäsentä), mutta yksityispuoli on erittäin kasvava (noin 250 jäsentä). Ammattiosastomme tehtävänä on ollut huolehtia sekä jäsenistömme ammatillisesta edunvalvonnasta että sopimusedunvalvonnasta. Kiinnitämme huomiota myös jäsenistömme työhyvinvointiin tarjoamalla erilaisia virkistystapahtumia. Emme unohda myöskään alan opiskelijoita, vaan sillä saralla opiskelijaohjaajat eli opot tekevät aktiivista työtä. Ammattiosastomme 30-vuotiseen taipaleeseen on mahtunut kaksi työtaistelua, säästösopimuksia, virkanimikemuutoksia, omalääkärijärjestelmään siirtyminen, vuosia kestänyt sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistyminen, laitospaikkojen raju supistaminen, lukemattomia neuvotteluja ja loputon säästäminen. Eikä lähitulevaisuus näytä yhtään helpommalta. Muutoksista on tullut osa päivittäistä elämäämme ja muutoksen hallinta vaatii aikaisempaa vahvempaa paikallista toimintaa. Lisäksi tavoitteenamme on, että lähihoitajat voivat käyttää koko osaamistaan ja ammattitaitoaan laaja-alaisesti potilaan tai asiakkaan hoitamiseen ja työnsä kehittämiseen. Se on sekä työnantajan että työntekijän etu. Merja Ohvo

14 14 Hetki juhlalle Jahtihovissa SuPerin Kuopion kaupungin ammattiosasto juhli 30-vuotista taivaltaan perjantaina Jahtihovissa. Juhlaväkeä tuli paikalle noin 60, sekä eläkkeelle jääneitä että aktiivisesti vielä työelämässä olevia. Iltaa vietettiin iloisen yhdessäolon merkeissä. Yhteistyökumppanit toivat paikallisosastolle tervehdyksensä, ja muita kohokohtia olivat ansiomerkkien jako ja muistamiset. Musiikillisesta annista vastasi trubaduuri, ja vatsan täyttivät runsaan buffettipöydän antimet. Muistoja ja lausahduksia vuosien varrelta Harjoitteluaikana tehtiin paljon töitä. Valvottiin 14 yötä, yksi vapaa yö oli välissä. Yöllä tehtiin sidontatarpeita, autoklaavit käytettiin, injektioneulat puhdistettiin ja teroitettiin santapaperilla. Pyykit silitettiin ja jääpussit hoidettiin kuntoon. Jääpalat pienittiin parsinneulan ja vasaran avulla. Kirsti Kekäläinen, apuhoitaja 1954 Nana Ohvo Helsingin apuhoitajakursseilla kirjattuja hylkäämisperusteita 50- luvulla: kovasti maalattu, on jo ammatti, hakija jotenkin liian koristeltu ja pyntätty. Päähine oli siistin ihmisen merkki. Hapannuama on pirun tiploomityö, eikä sitä herroo näehin juhliin kututtu tiploomityötä värkkeemään, totesi ammattiosaston puheenjohtaja Merja Ohvo puheessaan. Synnytyksissä apuna oli kätilö, mutta jos hän sattui olemaan kylällä niin sai varautua siihen, että apuhoitajana oli otettava vauva vastaan. Apuhoitaja 1947 Vuoteisiin petattiin sairaalasänkykuvioinen peitto tiukaksi ja varvasvekki piti olla. Sängyn oli oltava moitteettomasti järjestyksessä ja potilaan siellä kuin puutikku. 60-luvulla Nana Ohvo Työpuvun piti harjoitteluaikana olla siisti ja silitetty. Puvun helma sai olla kolmekymmentä senttiä lattiasta. Koulussa johtajatar laittoi meidät riviin ja mittasi hameidemme helman pituuden. Apuhoitajakurssi -60 Liiton hopeisen ansiomerkin saivat opetushoitaja Sirpa Koskinen (vas.), SuPerin pääluottamusmies Merja Ohvo ja työsuojeluvaltuutettu, luottamusmies Leena Lankinen.

15 15 Pääluottamusmies Merja Ohvo Savotalon SuPer-nainen Satu-Mari Tolonen SuPerin paikallisosaston puheenjohtaja ja pääluottamusmies Merja Ohvo jakaa viikkonsa luottamusmiestehtävien ja kenttätöiden välillä. Merja on yli 500 sotelaisen superilaisen pääluottamusmies, mikä tarkoittaa sitä, että alkuviikko menee yhteisiä asioita hoidellessa Savotalon 3. kerroksessa sijaitsevassa työhuoneessa. Perjantaisin Merja suuntaa askelensa Harjulaan tai Valkeiselle osastotyöhön, oikeisiin töihin, kuten hän itse asian ilmaisee. Jesse Miettinen Kaksinapaisen työn lisäksi Merjalla riittää voimia opintoihin. Nyt on loppusuoralla 25 opintopisteen laajuinen työmarkkinatutkinto, joka tehdään työn ohessa 2 3 vuodessa. Merjalta kuluu siihen kaksi vuotta. Tutkinto antaa laaja-alaisen tietopohjan suomalaiseen ja eurooppalaiseen työelämään. Opiskelemme esimerkiksi työlainsäädäntöä, työhyvinvointia ja sosiaalipolitiikkaa. Kaupunki antaa mahdollisuuksia Lähihoitajaksi opiskelu on Merjan mielestä hyvä uranvalinta. Työtä riittää alalla aina ja ammatissa on monipuoliset suuntautumisvaihtoehdot, Merja perustelee. Kuopion kaupunki työnantajana saa Merjalta myös kiitosta, vaikka hän on pääluottamusmiehenä joutunutkin kuluvana vuonna tiukkoihin tilanteisiin esimerkiksi lomautuksiin liittyvissä asioissa. Lähihoitajien ammattitaitoa arvostetaan. Meillä on mahdollisuus hyödyntää osaamistamme laaja-alaisesti, esimerkiksi jakaa lääkkeitä ja osallistua lääkärinkiertoon. Työnantaja edellyttää, että nämä asiat osataan. Se ei ole ollenkaan automaattista, vaan käytännöt vaihtelevat kunnittain. Työnantaja varmistaa tarvittavan osaamisen niin, että jokainen hoitaja käy lääkehoitokoulutuksen, jonka jälkeen suorittaa tentin ja näyttökokeen. Työn kehittämiskohteita Merjan ei tarvitse kauan miettiä. Palkkaus on työn vaativuuteen nähden satoja euroja liian alhainen. Lisäksi väki vähenee ja jäljelle jäävien vastuu lisääntyy koko ajan, mutta sekään ei näy palkassa. Tekisi mieleni haastaa hallintovirkamiehet kuukaudeksi töihin kentälle, niin näkisivät kokonaisuuden paremmin. Kaupungin säästöt ovat jatkuneet pitkään, ja sitä pääluottamusmiehen on vaikea ymmärtää. Tuntuu, että mikään ei riitä, aina tulee uusia säästöjä säästöjen päälle. Muutosvalmiutta tarvitaan Pääluottamusmies on yhdyshenkilö henkilöstön ja työnantajan välillä. Työnkuvaan kuuluu henkilöstön etujen valvonta, mutta se ei tarkoita sitä, että työntekijät haluaisivat pitää kiinni kynsin hampain kaikesta entisestä. Merja on joukkoineen valmis muutokseen ja kehitystyöhön. Jokaisessa työyksikössä pitäisi käydä säännöllisesti läpi se, mitä voisi tehdä toisin. Aina on mahdollista kehittää työtapoja ja kyseenalaistaa totuttuja uria. Paljon on tälläkin hetkellä meneillään. Henkilöstö on Merjan mielestä erittäin motivoitunut esimerkiksi VAMU-koulutuksiin, mutta yhdestä asiasta hän haluaa muistuttaa. Varhaisen mukaantulon ideologia on erinomaisen hyvä asia ja siihen liittyvät koulutukset hyödyllisiä. Jokainen osallistuu koulutuksiin vuorollaan, ja silloin töihin jääneet tekevät poissaolijoiden työt. Sijaisiahan ei palkata. Olisi todella tärkeää varmistaa, ettei koulutusjaksosta tule tämän takia liian raskasta koko työyhteisölle, Merja pohtii. Lopuksi Merja haluaa sanoa vielä oman mielipiteensä vanhustenhuoltolaista. Yhteiskunnassa on mennyt jotain pieleen, jos tarvitaan laki vanhustenhuoltoon. Vanhuksista huolehtiminen on normaali asia. Vanhukset pitää hoitaa eikä laskea euroja!

16 16 Pirjo Savolainen: Hoitotyötä vuosikymmenten kokemuksella Satu-Mari Tolonen Pirjo Savolainen ei ollutkaan mikään turha tyttö vuonna 1973: apuhoitajakouluun oli 468 hakijaa ja noin 30 otettiin sisään, Pirjo heidän joukossaan. Siihen aikaan ammatin salat opiskeltiin nopeampaan tahtiin kuin nykyään, joten vuotta myöhemmin Pirjo oli valmis kentälle. Tätä kenttäpalvelusta onkin sitten kertynyt jo 35 vuotta. Pirjon nykyinen työpaikka on Valkeisen osasto 2. Osastolla on ikääntyneitä ja huonokuntoisia potilaita, joten työ on fyysisesti raskasta mutta edelleen erittäin mieluista. Tässä voi oppia joka päivä jotain uutta, se tekee työnteosta mielekästä, Pirjo kuvailee. Vuosien varrella tekniset apuvälineet ja työtavat ovat kehittyneet, ja työnkuva kaikkinensa on laajentunut. Monet entiset tehtävät ja jopa kokonaiset ammattiryhmät ovat hävinneet. Aiemmin oli paljon selvemmät rajat sairaanhoitajien ja silloisten apuhoitajien tai perushoitajien välillä. Nyt hoitajat tekevät paljon samoja töitä. Ennen olivat myös kylvettäjät ja liinavaatevarastonhoitajat erikseen, nyt me jaamme kaikki työt yhdessä. Pirjon työyhteisössä on sopiva sekoitus kokemusta ja tuoreutta, sillä osaston työntekijöiden ikähaitari venyy reilusta parikymppisestä yli viisikymppisiin. Hyvä, että alalle tulee nuoria. Meitä hoitajia tarvitaan aina, ja kun työstä tykkää, sitä jaksaa. Valkeisella työskennellään nykyisin tiimeissä. Uusin työhön liittyvä muutos on osastojen 2 ja 3 yhdistyminen syyskuun alusta. Sen myötä tiimeissä alkaa työkierto tammikuussa. Pari jäsentä tiimistään siirtyy aina seuraavaan tiimiin vuodeksi. Näin saadaan työkiertoa ja vaihtuvuutta työskentelyyn. Ammattiyhdistystoiminnan konkari Pirjo on myös perustajajäseniä vastikään kolmikymppisiään juhlineessa SuPerin paikallisosastossa. Luottamustehtävä on johtanut toiseen. Olen ollut ammattiosaston yhdysjäsen, sitten jossain vaiheessa tiedotussihteeri ja viimeiseksi ammattiosaston toimintapäällikkö. Toimintapäällikkö on yhdyslenkki valtakunnallisen liiton ja paikallisosaston välillä. Luulin jo pääseväni tehtävästä eroon, mutta pesti kuulemma jatkuu. Pirjo Savolaisen motto sopii meille kaikille muistettavaksi: Päivä kerrallaan se riittää. Älä katso taaksepäin ja sure mennyttä, sillä se ei palaa. Älä murehdi huomisesta sen aika ei ole vielä. Tee juuri tästä hetkestä elämisen ja muistamisen arvoinen. Jesse Miettinen

17 17 Lähihoitaja Sirpa Koskinen kandien kouluttaja Satu-Mari Tolonen Syksystä kevääseen opetushoitajana toimivan lähihoitaja Sirpa Koskisen viikko alkaa samoilla kuvioilla: maanantaiaamuisin Sirpan ohjaukseen saapuu uusi erä tiedonhaluisia lääketieteen kandeja, jotka ovat aloittamassa terveyskeskusjaksoaan. Sirpa ja kulloinkin vuorossa oleva ohjaava lääkäri perehdyttävät viidennen vuosikurssin opiskelijat ensin lyhyesti taloon, jonka jälkeen tartutaankin oikeaan työhön. Jesse Miettinen Lääkäri Tuulikki Kokko ja opetushoitaja Sirpa Koskinen opastamassa taas uutta kandijoukkoa töihin kentälle. Maanantaiaamuisessa työnjakopalaverissa Minna Helin (vas.), Ossi Hannula, Inka Hämynen, Perttu Eskelinen ja Harri Ruhanen. Opiskelijat pääsevät tutkimaan potilaita ja tekemään pieniä toimenpiteitä. Opetusvastaanotolla on aina mukana myös ohjaava lääkäri ja opetushoitaja. Minun roolini on olla tukena ja ihan konkreettisesti opastaa kädentaidoissa, Sirpa kuvailee työtään. Sirpan taidoista pääsee vuosittain hyötymään koko vuosikurssillinen, noin 130 opiskelijaa. Opastettavia on keskimäärin kuusi kullakin viikolla. Opetushoitajaksi Sirpa on hakeutunut monen työtehtävän kautta. Hoitajan ura alkoi vuonna 1977, kun hän valmistui apuhoitajaksi. Nykyisessä pestissään hän on ollut vuodesta Silloin kun opiskelijoita ei ole ohjattavana, Sirpa sijaistaa omahoitajia. Nuorten kanssa työskentely on erilaista, menevää ja jatkuvasti uusia haasteita antavaa. Nuoret osaavat kysyä hyviä, tiukkoja kysymyksiä, joten laakereilleen ei pääse lepäilemään hetkeksikään. Moni kandi palaa valmistuttuaan Maanantaiaamun yhteispalaverissa käydään läpi tulevan viikon ohjelma pääpiirteissään. Opiskelijoilla on yleensä joka päivä eri ohjaava lääkäri, joka on joko talon vakinainen, eurolääkäri tai erikoistuva. Kannustamme opiskelijoita kyselemään aktiivisesti ohjaavilta lääkäreiltään. Tämä on erinomainen tilaisuus tutustua yleislääkärin työhön. Opetusterveyskeskuksena toimiminen onkin osaltaan varmistanut sen, että Kuopiossa ei ole tarvinnut potea lääkäripulaa. Monet alkuaan harjoittelujaksolla taloon tutustuneista kandeista ovat palanneet myöhemmin vakinaiseen virkasuhteeseen. Myös potilaat suhtautuvat opiskelijoiden läsnäoloon positiivisesti: silloin jos koskaan potilas voi olla varma siitä, että tulee tutkituksi ja hoidetuksi huolellisesti, sillä tilannetta todistaa pari asiantuntijaa. Potilailta kysytään tietenkin etukäteen suostumusta. Yleensä kysymykseen vastataan myöntävästi.

18 18 Kotihoidon lähihoitaja Anu Saastamoinen nauttii ihmisläheisestä työstä Anu valmistui vuonna 2004 lähihoitajaksi ja erikoistui vanhustyöhön. Sen jälkeen töitä on riittänyt Kuopion seudulla: Uraputki vei ensin Maaningalle, sitten Riistavedelle ja sieltä Leväselle. Olen tällä hetkellä työlomalla omasta vakinaisesta työstäni Leväsen dementiaosastolta. Hakeuduin eteläiseen kotihoitoon, koska halusin laajentaa osaamistani, Anu kertoo. Kotihoidon asiakkaat ovat pääsääntöisesti ikäihmisiä, keskimäärin vuotiaita, ja suurimman osan luona käydään kerran tai kaksi kertaa päivässä. Yhden käynnin kesto vaihtelee 10 minuutista 45 minuuttiin, joten monen toivomaksi juttuseuraksi ei yleensä ehdi juuri pysähtyä. Peruskäynnillä tehdään lääkehoitoa sekä huolehditaan ravitsemuksesta ja puhtaudesta. Valitettavasti meillä ei ole resursseja lähteä esimerkiksi kauppakäynnille mukaan. Kauppapalvelut ja siivous hoidetaan joko tilaamalla tai Satu-Mari Tolonen Lähihoitaja Anu Saastamoinen työskentelee kotihoidon eteläisellä alueella. Hänen mielestään työn suola ovat asiakkaat. Välitön asiakaspalaute on antoisaa, ja oman työn jälki näkyy heti. Jesse Miettinen sitten asiakas ostaa ne yksityiseltä palveluntarjoajalta. Ihmisläheistä ja itsenäistä työtä Kotihoidolla on omahoitajajärjestelmä, ja työtä tehdään kahdessa vuorossa, myös viikonloppuisin. Koska viikonloput mennään pienemmällä miehityksellä, viikonloppuvuoro sattuu noin kolmen viikon välein. Työn hyviä puolia ovat ihmisläheisyyden lisäksi itsenäisyys ja vapaus suunnitella työtään. Ohjaavana periaatteena on kotona pärjäämisen tukeminen ja kuntouttava työote. Tavoitteena on, että jokainen saa halutessaan asua kotona mahdollisimman pitkään. Kehittämiskohteitakin Anu löytää. Olen huomannut, että tuomme turvallisuuden tunnetta asiakkaille. Haluaisin lisätä sitä puolta. Tarvittaisiin mahdollisuuksia pysähtyä asiakkaan luo pitemmäksi aikaa. Jynkässä asuva 90- vuotias Maija Allerup on ollut Anun asiakkaana puolisen vuotta. Tällä kertaa kotikäynnillä jumpattiin. Anu neuvoi muutaman tehokkaan liikkeen jalkojen lihasten kunnossa pitämiseksi. Osastonhoitaja Anne On monta ta Harjulan sairaalan osasto 7:n osastonhoitaja Anne Härkönen tutustui lokakuussa viikon ajan Ateenassa kreikkalaisten lähihoitajien työhön ja koulutukseen yhtenä neljästä suomalaisesta osallistujasta kansainvälisessä 22 henkilön seurueessa. Matka liittyi Leonardo da Vinci MNCDECT -projektiin. Viikon aikana tutustuttiin lasten, vanhusten tai vammaisten yksiköihin. Hoitotyön arjen näkeminen vieraassa ympäristössä avasi silmiä ja herätti monenlaisia mietteitä. Tulopäivänä sunnuntaina meidät vastaanotti vaalihumu Ateenassa: ihmisiä oli liikkeellä normaaliakin enemmän ja vahvasti aseistautuneita poliiseja näkyi joka puolella. Matkalla hotellille saimme taksinkuljettajalta pikaisen katsauksen tilanteesta ja hän esitti oman arvionsa vaalien tuloksesta, mikä jälkikäteen osoittautui aivan oikeaksi. Hotellia lähestyessämme näkymät näyttivät kurjistuvan. Mietimme jo, millainen majoituspaikkamme mahtaa olla. Hotelli osoittautui kuitenkin varsin siistiksi. Ensimmäinen yö meni valvoskellessa: paikalliset vaalivalvojaiset jatkuivat lähes aamuun. Juhlakansa ajeli autoilla heiluttaen kelta-vihreitä lippuja ja tietenkin asiaan kuului myös äänekäs huuto ja auton torvien tööttäily. Maanantaina tutustuimme kansainvälisiin kumppaneihimme ja paikalliseen S.B.I.E-oppilaitokseen (School for health professions). Oppilaita emme tavanneet, koska lukukausi ei ollut vielä alkanut. Oppilaitoksen kattoterassilta, joka oli

19 19 Härkönen asiantuntijavaihdossa Ateenassa aa tehdä sama työ hyvin myös opiskelijoiden käytössä, oli upea näköala suoraan Akropolis-kukkulalle. Seuraavaksi vuorossa oli tutustuminen S.B.I.E:n kanssa yhteistyötä tekevään IST Studies -oppilaitokseen. IST:n rakennus oli uusi, tilat modernin pelkistetyt ja tyylikkäät. Sekä IST että S.B.I.E ovat yksityisiä oppilaitoksia, joten opiskelu on maksullista. Keskiviikkoaamuna menimme pienryhmissä työpaikoille. Me suomalaiset olimme eri ryhmissä, joten saimme tietoa useammasta yksiköstä: yhteensä kolmesta vanhusten hoitopaikasta ja kahdesta päiväkodista. Itse tutustuin Pireus Home for the Elderly- ja St. George s Home for the Elderly-hoitokoteihin. Lahjoitusvaroin ylläpidettävä hoitokoti Molemmat hoitokodit tarjosivat ympärivuorokautista hoitoa vanhuksille, jotka eivät selviydy kotona ilman apua. Julkisten palveluiden piiriin ei kuulu kotisairaanhoito tai kotiin annettavia palveluita ei yksinkertaisesi ole olemassa. Vanhukset asuvat kotona niin pitkään kuin mahdollista joko omatoimisina tai omaisten ja ystävien avustamana. Kun se ei ole enää mahdollista, on edessä hoitokotiin hakeutuminen. Tämä tapahtuu nykyään yhä useammin ja nuorempana, koska omaiset eivät pysty enää sitoutumaan läheisensä hoitoon kuten aikaisemmin: molemmat puolisot ovat usein kodin ulkopuolella töissä, työssäkäyntialueet ovat suurentuneet ja työn perässä muuttaminen yleistynyt. Väestön ikääntyminen ja dementoivien sairauksien lisääntyminen näkyvät myös Kreikassa hoitokotien määrän tarpeen kasvuna. Pireuksen hoitokoti oli niin sanottu public-elderly care-home. Hoitokodin toiminta rahoitettiin kuitenkin pelkästään lahjoitusvaroilla. Hoitokodin vieressä oli ortodoksinen kirkko, joka tuki hoitokodin toimintaa tuntuvasti. Yksityisiltä henkiöiltä oli saatu uskomattomalta kuulostavia lahjoitussummia. Yksityisessä St. George s Home for the Elderly -hoitokodissa asuva herrasmies Nickos Georgakas lahjoitti Annelle helmistä tehdyn stressinauhan. Anne Härkösen matka-albumi Suurin niistä oli 10 miljoonaa euroa, jolla hoitokotiin oli rakennettu lisäsiipi. Hoitokoti oli toiminut jo vuodesta 1891 alkaen. Hoitokotiin pääsykriteereinä olivat vapaaehtoisuus, alentunut toimintakyky (ei selviä kotona ilman apua), yli 70 vuoden ikä ja tulijan oli oltava paikallinen. Hoitokodissa oli paikkoja 200, mutta potilaita tuolla hetkellä Hoitokodin asukkaiden toimintakyvyssä oli suuria eroja: osa oli lähes omatoimisia, mutta osa puolestaan täysin vuoteeseen hoidettavia kommunikaatiokyvyttömiä muistisairaita vanhuksia. Tilat olivat avarat ja kauniit. Isommissa potilashuoneissa, joissa asui toimintakyvyltään parempikuntoisia potilaita, oli suuret parvekkeet, oma kylpyhuone, televisio ja jääkaappi. Vuoteeseen hoidettavien potilaiden huoneista nämä puuttuivat. Näissä huoneissa oli myös enemmän potilaita, 2 4. Hoitomaksu vaihteli huoneen koon ja varustelun mukaan. Potilas itse maksoi hoidosta noin 800 euroa kuukaudessa. Maksu sisälsi majoituksen, ruoan ja mahdollisen viriketoiminnan. Lääkkeet ja hoitotarvikkeet korvaa kunkin oma vakuutus. Hoitokotiin otettiin myös varattomia asukkaita. Jos asukkaalla ei ollut omaista, jolta hoitomaksu olisi voitu periä, kustannukset katettiin lahjoitusvaroilla. Hoitokotiin ei ollut varsinaista jonotussysteemiä: paikan sai tiedustelun perusteella sitä mukaa kun niitä vapautui. Hoitokotia esitellyt hoitaja kertoi, että paikka järjestyi noin viikon kuluessa. Osa huoneista oli aina tyhjänä, esimerkiksi nyt varalla oli yksi huone mahdollisen pariskunnan majoittamista varten. Hoitokodissa oli kaksi lääkäriä: yleislääkäri ja sydänsairauksiin erikoistunut lääkäri. Fysioterapiaa sai, jos oma vakuutus kattoi sen maksut. Hoitohenkilökuntaa oli yhteensä 22 ja tämän li-

20 20 säksi hoitoapulaista. Muu henkilökunta mukaan lukien yhteensä 70 työntekijää. Hoitajilla oli kaikilla jonkinlainen koulutus, ei välttämättä tutkintoa, mutta kurssiopetusta tai työelämässä opitut taidot. Vanhusten hoitoon tai dementiaan erikoistumista ei pidetty niin tärkeänä. Yksityinen hoitokoti St. George s Home for the Elderly oli puolestaan yksityinen hoitokoti. Potilaspaikkoja oli 37. Pääsykriteerit tähän hoitokotiin olivat samanlaiset kuin edellisessä paikassa. Hoitokotia esitteli vastaava sairaanhoitaja, joka ei osannut kertoa taloutta koskevista asioista. Hän kertoi kuitenkin, että asukas maksaa puolet hoitomaksusta itse ja puolet katetaan julkisin varoin. Jos potilaalla ei ole varaa, omainen tai jossain tapauksessa ystävä, on sitoutunut hoitamaan kustannukset. Hoitomaksu kattoi samat asiat kuin Pireuksessa. Säännölliseen lääkitykseen kuulumattomat lääkkeet ja apuvälineet piti kustantaa itse. Hoitomaksun suurenee, jos potilaalle hankitaan erikoisvarusteita, esimerkiksi sairaalasänky. Tästä syystä omaiset pystyvät kieltämään sängyn hankkimisen. Näimmekin potilaita, jotka hoidettiin tavallisissa matalissa vuoteissa. Apuvälineitä ei juuri ollut, lukuun ottamatta paria kävelytelinettä ja pyörätuolia. Se ergonomisesta työskentelymahdollisuudesta! Hoitokodin huoneet olivat pienemmät kuin Pireuksessa. Huoneissa oli 2 4 potilasta. Huoneiden sisustus oli pelkistetty. Potilaat saivat tuoda mukanaan omia huonekaluja ja tavaroita, jotka tekivät ympäristöstä viihtyisämmän. Silmiin pisti myös se, ettei huoneissa ollut vesipistettä tai lavuaaria. Vuodepesuissa käytettiin pesuvatia ja pyyhkeitä. Tapaamiemme potilaiden toimintakyky vaihteli suuresti. Eräs potilas vietti päivät kotonaan puutarhaa hoidellen ja oli lähinnä vain öisin paikalla. Osa potilaista puolestaan oli liikuntakyvyttömiä ja puhumattomia vuodepotilaita. Kahdeksalla potilaalla oli nenä-mahaletku, jonka avulla riittävä ravinnonsaanti turvataan sen jälkeen kun nielemisrefleksi ei enää toimi. Hoitajia aamu- ja iltavuorossa oli 4. Hoitokodin osastot sijaitsivat neljässä kerroksessa, eli kaksi hoitajaa valvoi ja hoiti yhdessä kahden kerroksen potilaat. Lääkärin vieraili hoitokodissa joka päivä ja kävi tervehtimässä jokaista potilasta. Toinen hoitokodin lääkäreistä oli Kreikan Gerontologisen laitoksen johtaja, josta hoitokodin henkilökunta oli erityisen ylpeä. Fysioterapeutti kävi hoitokodissa 2 3 kertaa viikossa. Hoitotyön aitous ja välittäminen puhuttelivat Hoitaminen tapahtui molemmissa hoitokodeissa lääkärijohtoisesti ja enimmäkseen lääketieteellisestä näkökulmasta. Hoitotyötä ohjaavia periaatteita kysyessämme saimme vastaukseksi kummastuneita katseita. Hoitosuunnitelmia ei potilaille tehty. Yhtään tietokonetta ei näkynyt hoitajien työtiloissa eikä toimistohuoneissa. Työntekijät olivat erittäin kiinnostuneita meidän tavoistamme työskennellä ja erityisesti apuvälineistä ja hoitamiseen liittyvästä teknologiasta. Meitä puolestaan puhuttelivat aitous ja välittömyys, mikä näkyi potilaan hoitamisessa. Työskentelyssä keskityttiin olennaiseen: ihmisen auttamiseen ja perustarpeista huolehtimiseen. Omaiset osallistuivat läheisensä hoitamiseen mahdollisuuksiensa mukaan: auttoivat ruokailussa, kävelyttivät, veivät ulos ja pitivät seuraa. Tapaamamme potilaat näyttivät onnellisilta ja kertoivat olevansa tyytyväisiä hoitoon. Koko ryhmä tapasi jälleen torstaina S.B.I.E-oppilaitoksella. Dr. Stavros Evangelatoksen johdolla kävimme läpi työpaikkavierailujen kokemukset. Tutustumispaikoista suurin osa oli yksityisomistuksessa. Projektin osanottajat olisivat toivoneet myös mahdollisuutta tutustua julkisen sektorin paikkoihin. Useimmat työpaikat olivat valmiita ottamaan projektimaiden opiskelijoita, mutta kaikissa työpaikoissa tämä ei ollut mahdollista. Ongelmana oli yhteisen kielen puuttuminen tai työpaikan syrjäinen sijainti ja majoituspaikan puute. Keskusteluissa vertailtiin paljon myös eri maiden terveyden- ja sosiaalihuollon palveluja. Suuria eroja löytyi, mutta myös paljon yhteneväisyyksiä ja samoja toimintamalleja. Työvoimapula ja haaste alan houkuttelevaksi tekemisestä nousi esille useassa kohtaa. Anne Härkönen Hoitokodin huoneet olivat kodikkaita. Tärkeintä on potilaan hyvä Matkalle osallistuminen ja hoitotyön arjen näkeminen vieraassa ympäristössä avasi silmiä ja herätti monenlaisia mietteitä. On olemassa erilaisia tapoja tehdä samaa työtä. Tarkemmin tutkimatta ei voi sanoa, eikä pidä mennä sanomaan, mikä on hyvää hoitoa ja mikä ei. Merkitystä on sillä, mikä valitaan painopistealueeksi ja mielletään tärkeäksi. Sen määrittelevät arvot, asenteet, kulttuuri, odotukset ja raha. Ne muodostavat ikkunan, jonka kautta hoitoa ja sen laatua arvioidaan. Se, mikä meistä saattaa näyttää erilaiselta ja laadultaan heikommalta, voikin potilaan mielestä olla hyvä. Kummassakaan hoitokodissa ei ollut esimerkiksi viriketyöntekijää tai säännöllisiä