Lapin älykkään erikoistumisen strategia. Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapin älykkään erikoistumisen strategia. Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma"

Transkriptio

1 Lapin älykkään erikoistumisen strategia Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma

2 Lappi: Euroopan unionin arktisin alue Euroopan unionin seuraavan ohjelmakauden ( ) aluepolitiikassa keskeisimpiä painopistealueita on innovaatioiden edistäminen. EU on lanseerannut Älykkään erikoistumisen konseptin tukemaan alueita niiden omiin toimialoihin ja palveluihin liittyvien innovaatiomahdollisuuksien etsimisessä. Älykkäässä erikoistumisessa taloudellinen kasvu perustuu osaamisrakenteiden hyödyntämiseen alueen elinkeinoelämän kehittämisessä. Älykäs erikoistuminen auttaa löytämään eri toimialojen ja teknologioiden välistä vuorovaikutusta sekä alueen sisällä että alueiden välillä. Tätä vahvistaa alueellisten ja kansallisten rakennerahastojen vaatimus Älykkään erikoistumisen strategioiden olemassaolosta. Älykkään erikoistumisen strategian yksi tärkeitä tavoitteita on auttaa alueita integroimaan oma kehittämistoimintansa EU:n eri rahoitusinstrumentteihin ja -ohjelmiin. Näin luodaan toisiaan täydentäviä toimenpide-ehdotuksia. Lappi on Suomen arktisin alue, jonka kehittämisessä huomioidaan kansainvälinen, kansallinen ja alueellinen toimintaympäristö sekä arktiset erityispiirteet. Koko Lappi on arktista aluetta, jossa korostuvat myös julkisen rahoituksen ja yksityisten investointien yhteensovittaminen sekä alueelle tehtävien panostusten vaikutusten maksimointi. Elinkeinojen Lappi - Arktinen liiketoiminta Arktista liiketoimintaa on luonnonvarojen sekä olosuhdeosaamisen hyödyntäminen tuotteissa ja palveluissa. Lappi on ainutlaatuinen alue Euroopassa ja globaalisti. Teollisuuden ja elinkeinoelämän nykytilanteessa on

3 kaivosteollisuus vahvassa kasvussa. Matkailu ja prosessiteollisuus (terästeollisuus, metsäteollisuus) ovat avainaloja, mutta esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät arktiset liiketoimintamahdollisuudet ovat avautumassa. Lapin kilpailuetuja ovat hyvin toimivat liikenneyhteydet ja logistiikka. Lisävahvuuksia ovat vahva prosessiteollisuus, informaatioteknologian hyödyntäminen, kansainvälisen matkailun osaaminen, puhdas luonto, hyvä elämisen laatu, erinomainen tutkimus- ja kehityspalvelujen sekä monipuolinen koulutuspalvelujen tarjonta. Haasteita tuovat pitkät välimatkat, arktiset olosuhteet, pk-yritysten määrän lisääminen, ulkomaisten yritysten ja osaajien vähäisyys, imagon säilyttäminen, väestön väheneminen, muuttotappio, suurinvestointien ja elinympäristöjen yhteensovittaminen. Innovaatioiden Lappi Kansainvälisessä työnjaossa lappilaisilla yrityksillä on luontainen etulyöntiasema kehittää ja erikoistua arktisten alueiden luonnonvarojen jalostamiseen (teollisuus, kaivokset ja metsät) ja olosuhteiden hyödyntämiseen (matkailu) sekä arktiseen olosuhdeosaamisen soveltamiseen. Matkailuelinkeino on pystynyt seuraamaan hyvin trendejä, joista uusimpia on eri toimialoja yhdistävä hyvinvointimatkailu. Esimerkiksi luonnontuotealan osaamista hyödyntämällä syntyy innovaatioita hyvinvointi- ja terveysmatkailun tuotteisiin ja palveluihin. Lapin innovaatiotoimintaa kohdennetaan aloille, missä on arvioitua kasvupotentiaalia ja vaikuttavuutta. Arktisen liiketoiminnan ja osaamisen eri osa-alueilla on kasvumahdollisuuksia. Innovaatiopanostukset eivät voi rajautua vain teknologiaan, sillä joidenkin tutkimustulosten mukaan eniten yritysten kasvuun vaikuttavat toimialasta riippumatta teknologisten sekä markkinointi- ja organisaatioinnovaatioiden yhdistelmät. suuri Alan merkitys Lapissa vähäinen Metalliteollisuus Metsäteollisuus Vihreä rakentaminen matala Lähiruoka Porotalous Kaivos- ja teollisuuspalvelut Matkailu Kaivokset Alan kasvupotentiaali Lapissa Arktinen testaus korkea Luonnontuotteet Biopolttoaineet Osaamisen Lappi Lapin koulutus- ja tutkimusinstituutiot luovat hyvän perustan arktiselle innovaatiotoiminnalle. Erikoistuminen arktisilla alueilla toimimiseen vahvistaa instituutioiden asemaa kansallisessa koulutuksen ja tutkimuksen työnjaossa. Koulutuksen ja TKI-toiminnan rooli on merkittävää aluekehityksen näkökulmasta. Älykkään erikoistumisen periaatteiden mukaisesti suunnittelutyössä on haettu ne rajapinnat, joissa elinkeinoelämän, koulutuksen ja TKI-toimijoiden yhteistyöllä saavutetaan paras mahdollinen tulos. Kuvio 1: Lapin arktiseen liiketoimintaan liittyvien alojen koko (liikevaihto) ja kasvupotentiaali

4 Kansainvälinen Lappi Vaikka Lappi onkin EU:n pohjoisin alue, on kansainvälisyys ollut lappilaisille aina osa joka päivästä toimintaa. Lappi onkin Suomen kansainvälisin alue, joka tunnetaan laajasti myös maailmalla. Maakunnan sijainti Ruotsin, Norjan ja Venäjän naapurina on edistänyt kansainvälisyyttä, joka näyttäytyy lukuisissa luontaisissa yhteyksissä päivittäin. Lapin aluetalouden yksi tärkeimpiä elinkeinoja on matkailu. Matkailumarkkinoiden globalisoituminen ja internetin käyttö ovat yhdessä tuoneet Lapin yhä laajemmilla kansanvälisille matkailumarkkinoille. Voidaan sanoa, että Lappi on jo siellä, minne muut haluavat! Lapin talouden selkärankana on puun ja metallin jatkojalostukseen perustuva suurteollisuus, jonka päämarkkinat ovat globaaleja. Myös suurteollisuus ja eri alojen pk-yritykset ovat kansainvälistymässä voimakkaasti. Visio ja kehityksen kuusi kulmakiveä Visio 2030 mukaan: Lappi on johtava arktisten luonnonvarojen ja olosuhteiden hyödyntäjä. Lappi Suomen arktisimpana alueena kaupallistaa arktista osaamistaan ja hyödyntää kestävällä tavalla arktisia liiketoimintamahdollisuuksia. Lappi on aktiivinen arktinen toimija sekä tärkeä arktisen liikenteen ja tiedon kansainvälinen keskus. Lappi yhdistää arktisen alueen Euroopan unioniin. Lappi tarjoaa asukkailleen omaleimaisen ja houkuttelevan asuinja elinympäristön. Arktisen ohjelman valmistelutyössä on tunnistettu kuusi arktisen kehityksen kulmakiveä, joita ovat: saavutettavuus, luonnonvarojen ja luonnonolosuhteiden kestävä jalostaminen, jalostusarvon lisääminen, Lapin arktisen osaamisen parempi hyödyntäminen, kestävät arktiset toimintatavat ja arktinen ylpeys. Kestävän kehityksen Lappi Lapin kestävä kehitys tarkoittaa yhteiskunnallista kestävää kehitystä. Yhteiskunnallisen kehityksen kulmakivinä ovat taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen sekä kulttuurinen kestävyys. Lappi elää luonnonvaroista ja luonnonolosuhteista, jolloin kestävän kehityksen tasapainon ylläpito on kynnyskysymys. Kestävän kehityksen edellytysten ylläpito arktisissa olosuhteissa on haastavaa. Omat haasteensa tuovat laaja kansainvälinen kiinnostus luonnonvaroihin. Kaivosteollisuuden jalkautuminen Lappiin on saanut aikaan laajan keskustelun siitä, miten tasapainoillaan taloudellisten tekijöiden, ympäristön ja sosiaalis-kulttuurillisten tekijöiden kesken. Luonnonvaroihin ja -olosuhteisiin perustuvat toimialat Lappi Alueen elinvoimaisuuden Ympäristökuormitusten hallinta Ekologinen kestävyys Herkkä luonto Taloudellinen kestävyys Sosiaalinen toimilupa KESTÄVÄ KEHITYS Turvallisempi huominen Kansalaisten Lappi Palveluelinkeinojen Osaamisen ylläpito Sosiaalinen pääoma Sosiaalinen/ kestävyys Kuvio 2: Lapin yhteiskunnallisen kestävyyden peruspilarit

5 Kaivos- ja metalliteollisuus Taloudellisen kehityksen temaattiset kärjet Suuryritysten tarpeista nouseva PK-teollisuus ja palvelutoiminta Biotalouteen perustuva teollisuus Luonnonvarojen PK-jalostaminen Itsenäiset tai uudet yritykset Matkailu ja Lähialat Seuraavan sukupolven yritysten synnyttäminen ja ohjaus Temaattisen erikoistumisen kärjet tukevat kehittämisen diversiteettiä: - vahvistaa ja ylläpitää keskeisiä teollisuuden aloja - tukee uusia nousevia toimialojen monialaisuutta Koulutus ja TKI-toiminta integroituvat tukemaan kehityksen kärkiä Kuvio 3: Lapin arktisen erikoistumisen malli: keihäänkärjet, uudet nousevat toimialat sekä niitä tu keva infrastruktuuri Lapin arktisen luonnon monikäyttöosaaminen on vientituote. Lapille tulevaisuuden kannalta keskiössä ovat luonnonvarojen ja luonnon olosuhteiden kestävä hyödyntäminen ja jalostusarvon kasvattaminen. Lapin arktiset luonnonvarojen veturitoimialat perustuvat ennen kaikkea kaivannaisteollisuuteen ja metsien hyödyntämiseen sekä elinvoimaisten kylien verkostoon pohjautuvaan infrastruktuuriin. Toisaalta arktiset luonnonolosuhteet ovat perustana matkailuelinkeinon ja testaustoiminnan kehittymisessä. Painopistealojen toteutus ja seuranta Arktisten luonnonvarojen jalostaminen sisältää arktisen kestävän kaivostoiminnan, arktisen biotalouden, arktisten suurhankkeiden sekä pk-teollisuuden toimintakärjet. Tavoitteena on Lapin arktisten luonnonvarojen jalostaminen sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla pyrkien mahdollisimman korkeaan jalostusasteeseen omassa maakunnassa. Arktisten luonnonolosuhteiden hyödyntäminen sisältää kestävän matkailun, arktisen vähähiilisen rakentamisen, arktisten innovaatioiden tutkimus- ja testausympäristöjen sekä arktisten olosuhteiden hyödyntämien työkalujen toimintakärjet. Lappi on edelläkävijä pohjoisten alueiden monipuolisen matkailun kehittäjänä. Matkailuun luodaan uusia kansainvälisesti vetovoimaisia luonnonolosuhteisiin ja -ilmiöihin perustuvia matkailutuotteita ja -palveluita. Arktisen kasvun mahdollistava läpileikkaava kehittäminen sisältää seuraavat toimintakärjet: saavutettavuus-ohjelma, arktisista innovaatioista uutta liiketoimintaa, poikkileikkaava arktinen tutkimus ja koulutus, arktiset digitaaliset ratkaisut sekä kansainvälisen rahoituksen varmistaminen. Koko Lapin kehittämisen kriittinen lähtökohta on hyvä saavutettavuus. Lappi on kehitettävä arktisen liikenteen solmukohdaksi, joka avaa uusia logistisia liiketoimintamahdollisuuksia. Kasvun mahdollistavat läpileikkaavat toimenpiteet tukevat puolestaan luonnonvarojen jalostamiseen ja luonnonolosuhteiden hyödyntämiseen liittyviä erikoistumisaloja.

6 Arktisten luonnonvarojen jalostaminen Arktisten luonnon olosuhteiden hyödyntäminen Arktisen kasvun mahdollistava läpileikkaava kehittäminen Uusi kestävä arktinen teollisuus ja kaivokset Arktinen biotalous Arktinen suurhanke-ohjelma Arktisten luonnonvarojen jatkojalostusohjelma pk-yrityksille Arktinen kestävä matkailu Arktisten innovaatioiden tutkimus- ja testausympäristöt Arktisten olosuhteiden hyödyntämisen työkalut Saavutettavuusohjelma Arktisista innovaatioista uutta liiketoimintaa Arktiset digitaaliset ratkaisut Poikkileikkaava arktinen koulutus, tutkimus ja kehittämistoiminta Kuvio 4: Arktisen erikoistumisen ohjelman painopistealat ja keihäänkärjet Älykkään erikoistumisen periaatteen mukaista on luoda laajempia kehittämiskonsepteja, joissa toteutus perustuu eri rahoitusinstrumenttien ja -ohjelmien käyttämiseen sekä niiden tarjoamien rahoituksellisten synergioiden hyödyntämiseen. Lapin arktisen erikoistumisen ohjelman seurannan tarkoituksena on tuottaa havainnointiin (suhteessa annetut kriteerit, indikaattorit ja mittarit) perustuvaa raportointia hanketoiminnalle asetettujen tulosten ja tuotosten toteutumisesta. Seuranta on johtamisen tuki, jonka tarkoituksena on vahvistaa päätöksentekoa. Myös korjaavat toimenpiteet kuuluvat seurantaan, mikäli suunniteltua tulosta tai tuotosta ole syntynyt. Hanke- ja ohjelmaseuranta on hetkessä kiinni olevaa työtä. Hanketasolla puhutaan tulosperusteisesta seurannasta. Euroopan komission Älykkään erikoistumisen strategioiden ja ohjelman luomisessa yksi tärkeä osaalue on seuranta ja arviointikäytänteistä sopiminen alue- ja toimijalähtöisesti. Arktisen ohjelman painopiste on elinkeinolähtöinen kehittämistyö ja sitä edistävän koulutuksen sekä TKI-toiminnan tukeminen. Käytännössä toimenpiteitä tullaan toteuttamaan yhdessä yritysten, elinkeinoelämän kehittäjätahojen, kuntien, eri oppilaitosten ja muiden julkisten laitosten yhteishankkeina. Arktisen erikoistumisen ohjelmaa toteutetaan osana tulevaa Lappi-sopimusta 1. Tämä jo itsessään varmistaa sen, ettei ohjelma jää leijuvaksi suositukseksi. Vaatimukset sille, että hankkeet todella saavat aikaan luvattuja pysyviä vaikutuksia, tulevat kovenemaan. Tämä asettaa uusia vaatimuksia niin hanketoteuttajille kuin rahoitusviranomaisille. Tässä vaiheessa ehdotuksena on, että Lappi-sopimuksen 1 valmistelun yhteydessä määritellään myös tarkemmat alueelliset indikaattorit tukemaan hanketoimintaa. Eri ohjelmien tavoitteiden pitää osua yhteen, jotta toivottu lisäarvo saadaan aikaan. Näiden rajapintojen toteutumisen seuranta ja arviointi oikeilla perusteilla tuottavat tarvittavan tiedon päätöksentekoon oikeiden kehittämisratkaisujen tekemiseksi. 1 Lappi-sopimus korvaa maakuntaohjelman Lisätietoja: Lapin arktisen erikoistumisen ohjelman arvioinnin tarkoituksena on tarkastella, kuinka hyvin hanke (tai ohjelma) vastaa tarvetta. Seuranta on johtamisen tuki, jonka tarkoituksena on vahvistaa päätöksentekoa. Seuranta ja arviointi ovat keskenään riippuvaisia toimintoja. Kuvien lähteet: Sisäsivujen taustakuvat: Lapland - The North of Finland Muut kuvat esiintymisjärjestyksessä: Stora Enso; Agnico-Eagle, Kittilän kaivos; Lapland - The North of Finland, Lapland - The North of Finland; Lapin liitto; Antti Kurola/Lappset Group Ltd; Lapland - The North of Finland; Detria.fi; Lapin liitto

7 Paino ja taitto: Painatuskeskus Finland, 2013

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs LAPPI SOPIMUS Kertausta kertaukset perään Ylläs 8.9.2014 LAPPI-SOPIMUS TOTEUTTAA LAPIN MAAKUNTASTRATEGIAA 2040 Lappi sopimukseen on yhdistetty kaksi maakunnallista suunnitteluasiakirjaa www.lapinliitto.fi/lappisopimus

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella

Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella Jarkko Rantala Logistiikka-asiantuntija, TkT Lapin liitto Lapin liikennepäivä 29.11.2016, Kemi Mitkä tekijät vaikuttavat kokonaisuuteen? Markkinat:

Lisätiedot

Kainuun kuntarakenneselvitys. Paikka Aika

Kainuun kuntarakenneselvitys. Paikka Aika Kainuun kuntarakenneselvitys Paikka Aika Vahvuudet Mikä on Kainuun merkittävin vahvuus tällä hetkellä? Luonnonvarojen hyödyntäminen. Metsät, puhdas luonto ja kaivosteollisuus nähdään Kainuun merkittävimpinä

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tavoitteet Väestö,

Lisätiedot

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULUN KOMMENTIT LAPPI-SOPIMUKSEN LUONNOKSEEN

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULUN KOMMENTIT LAPPI-SOPIMUKSEN LUONNOKSEEN 2.4.2014 Sivu 1 / 5 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULUN KOMMENTIT LAPPI-SOPIMUKSEN LUONNOKSEEN Yleistä Arvostamme Lapin ammattikorkeakoulussa osallistavaa toimintatapaa, jolla Lappi-sopimusta on valmisteltu. Lisäksi

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 4314/31/14 Hakemuksen saapumispvm 31.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi Alkamispäivämäärä

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma

Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma Mari Pantsar-Kallio Strateginen johtaja Cleantechin strateginen ohjelma Cleantech kasvaa Maailmanmarkkinat

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040

LAPPI SOPIMUS. Maakuntastrategia 2040 LAPPI SOPIMUS maakuntaohjelma 2014-20172017 Maakuntastrategia 2040 Hyväksytään Lapin liiton valtuustossa 20.5.2014 Lisätietoja: ohjelmapäällikkö Mervi Nikander mervi.nikander(@)lapinliitto.fi www.lapinliitto.fi/lappi-sopimus

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 8/2013 Virpi Mikkonen Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Miksi ohjelma? Kaupungistuminen jatkuu globaalisti Kaupungit kasvavat, kutistuvat ja muuttuvat Älykkäiden

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi

Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi Puhdas ja turvallinen vesiliikenne Toiminnan aaltoja Itämeren hyväksi 22.1.2014 Piia Karjalainen, Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulku Itämerellä ja globaalisti uusien haasteiden edessä Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Pyrkimyksenä Lapin yliopiston Lapin ammattikorkeakoulun

Pyrkimyksenä Lapin yliopiston Lapin ammattikorkeakoulun Lapin korkeakoulukonserni on Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen liittouma, jonka avulla korkeakoulut kykenevät tarjoamaan opiskelijoille, henkilökunnalleen ja ympäröivälle yhteiskunnalle

Lisätiedot

Parasta kasvua vuosille 2016-2019

Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus

Lisätiedot

Biotalous-INKA

Biotalous-INKA Biotalous-INKA 2014-2020 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatus: Haastaa kaupunkiseudut hyödyntämään kasvupotentiaalinsa kansantalouden vetureina Tavoite: Tukea kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Tahtotilana Uuden Oulun visio Uusi Oulu on pohjoisen kumppanuusverkoston menestyvä keskus. Se on elinvoimaltaan

Lisätiedot

Lappi-sopimus Lapin maakuntaohjelma Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto

Lappi-sopimus Lapin maakuntaohjelma Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Lappi-sopimus Lapin maakuntaohjelma 2018-2021 Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Aluekehittämisen kuva kirkkaana uuteen maakuntaan Teemme maakuntaohjelman tilanteessa, jossa Lapilla menee taloudellisesti

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Alustavia painotuksia Kaik lutviutuup! Etelä-Karjalan liitto Maakuntavaltuusto- ja MYR-seminaari 23.1.2014 Etelä Karjalan toimintaympäristön kehitystekijöitä Vahva

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Kansallinen ja alueellinen kansainvälistyminen CASE pohjoinen

Kansallinen ja alueellinen kansainvälistyminen CASE pohjoinen Kansallinen ja alueellinen kansainvälistyminen CASE pohjoinen 2.12.2013 Eero Pekkarinen apin ammattikorkeakoulu Sisältö ähtökohdat ja askeleet apissa apin ammattikorkeakoulu Ongelmia ja haasteita Kansainvälisen

Lisätiedot

Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma

Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma Kestävä kaivostoiminta III Kaivosten ja prosessiteollisuuden sivuvirtojen tuotteistaminen Vuokatti 13.6.2013 Maija Uusisuo Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Kehittyvä Ääneseutu 2020

Kehittyvä Ääneseutu 2020 Kehittyvä Ääneseutu 2020 1 Ääneseutu 2020 Äänekoski on elinvoimainen, monipuolisen elinkeino- ja palvelutoiminnan sekä kasvava asumisen keskus. Äänekoski on Jyväskylän kaupunkiseudun palvelu- ja tuotannollisen

Lisätiedot

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Digipolis Oy:n taustaa Kemin Digipolis Oy perustettu 1993 omistus: Kemi, Tornio, Keminmaa,

Lisätiedot

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin

Lisätiedot

Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie Pelkosenniemi

Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie Pelkosenniemi Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie 1 98500 Pelkosenniemi www.pelkosenniemi.fi ELINKEINOELÄMÄN KEHITTÄMINEN Kuntatason strategiat ja ohjaus www.pelkosenniemi.fi Elinkeinoelämän kehittäminen

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Interreg Pohjoinen 2014-2020

Interreg Pohjoinen 2014-2020 Interreg Pohjoinen 2014-2020 Osa-alue Nord ja osa-alue Sápmi Toimintalinjat Ohjelmabudjetti = n. 76 MEUR! 8,6% 29,1% EU-varat n. 39 MEUR IR-varat n. 8 MEUR Vastinrahoitus n. 29 MEUR 29,1% 33,3% Tutkimus

Lisätiedot

Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki,

Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki, Missiona Pohjoisen menestys Timo Rautajoki, 27.4.2017 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 2 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 3 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 4 Kansainvälisyys Lappi on jo nyt

Lisätiedot

Levi 4 Kohti kestävää matkailua

Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Levin matkailuliiketoiminnan ja toimintaympäristön kehittämishanke Lapin luonnosta lisäarvoa matkailuun - työpaja Kittilän kunnantalo, 9.6.2015 Katja Kaunismaa, Kideve

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi

Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi Finnish Transport Research and Innovation Partnership Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi Osaamisen kehittäminen ja hyödyntäminen, Fintrip-seminaari 27.8.2013

Lisätiedot

Kainuun metsäohjelma

Kainuun metsäohjelma Kainuun metsäohjelma 2016-2020 Tuomo Mikkonen elinkeinopäällikkö Kainuu metsäohjelmavastaava Kainuun metsäneuvoston sihteeri Kainuun metsäohjelma Metsäneuvoston työkalu Ohjelman valmistelu on tehty yhteistyössä

Lisätiedot

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Lappi sopimus 2018-2021 Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Valtuustoseminaari 21.11.2016 Rovaniemi, Above ordinary HIENOA, ETTÄ OLETTE

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Lapin tulevaisuuskuva 2040 (luonnos)

Lapin tulevaisuuskuva 2040 (luonnos) Lapin tulevaisuuskuva 2040 (luonnos) Päivi Holopainen Esityksen kuvat otettu Lapin materiaalipankista Pohjoisen näkymät 2040 kolme skenaariota Ponnistetaan pohjoisesta Alueen omat voimavarat hyödynnetään

Lisätiedot

Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle

Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle 2013 Eera kehittää alustaa suomalaisen cleantech-osaamisen verkostoimiseksi ja viemiseksi

Lisätiedot

Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy

Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy 7. huhtikuuta, 2014 Pohjoinen kasvuvyöhykeseminaari Finlandia-talo Pohjoisen

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti?

Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti? Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti? 9.11.2016 Hyvää huomenta! Vesa Junttila, Kouvola Innovation Oy DI, kehittämispäällikkö, Biolaaksotiimi Kymenlaaksoon elinvoimaa bio- ja kiertotaloudella

Lisätiedot

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 1 1 KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 Kemin kaupunki ja Kemin Digipolis Oy ovat sopineet tässä esitetyn suunnitelman mukaisesta kehittämistoimeksiannosta vuodelle 2016: 1. TAUSTAA Kemin kaupunki on aktiivinen

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

Johdatus elinkeinostrategiaprosessiin

Johdatus elinkeinostrategiaprosessiin Johdatus elinkeinostrategiaprosessiin Urpo Laakkonen Harri Kivelä Elinkeinostrategiaseminaari 1 Johdattelevia kysymyksiä strategiaprosessiin Mitä tavoittelemme? Minkä haasteen edessä olemme? Mistä pitäisi

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi

Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi Elinkeinoseminaari Seinäjoki 16.5.2007 16.5.2007 Asko Peltola Elinkeinoseminaari 2007 1 Maakuntasuunnitelman visio 2030: Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET

HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET MAASEUDUN KEHITTÄMINEN OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Päijät-Hämeen maaseutumatkailun teemapäivä 19.11.2013

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

TRAFI sidosryhmätapaaminen

TRAFI sidosryhmätapaaminen TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Metsien käyttötavoitteiden yhteensovittaminen. ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Saara Lilja-Rothsten Päättäjien 43. Metsäakatemia 30.8.

Metsien käyttötavoitteiden yhteensovittaminen. ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Saara Lilja-Rothsten Päättäjien 43. Metsäakatemia 30.8. Metsien käyttötavoitteiden yhteensovittaminen ilmastonmuutokseen sopeutumisessa Saara Lilja-Rothsten Päättäjien 43. Metsäakatemia 30.8.2017 Yhteensovittamisessa on kyse monitavotteisesta kestävyydestä

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA Tilannekatsaus

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA Tilannekatsaus POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017 Tilannekatsaus 28.4.2014 - Toukokuussa maakuntahallitukseen - Kesäkuussa maakuntavaltuustoon Tiina Rajala tiina.rajala@pohjois-pohjanmaa.fi

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

VÄHEMMÄSTÄ ENEMMÄN KESTÄVYYDESTÄ KILPAILUETUA

VÄHEMMÄSTÄ ENEMMÄN KESTÄVYYDESTÄ KILPAILUETUA VÄHEMMÄSTÄ ENEMMÄN KESTÄVYYDESTÄ KILPAILUETUA KTT, yritysfuturologi Tarja Meristö FuturesLab CoFi, Laurea 3.4.2014 Länsi-Uudenmaan sparrausfoorumi 4, Siuntio OLEMMEKO NYT TAITEKOHDASSA? Energiakriisit

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN KANSAINVÄLISEN YHTEISTYÖN STRATEGIA JA ALUEELLINEN YHTEISTOIMINTA -2013-2016

POHJOIS-POHJANMAAN KANSAINVÄLISEN YHTEISTYÖN STRATEGIA JA ALUEELLINEN YHTEISTOIMINTA -2013-2016 POHJOIS-POHJANMAAN KANSAINVÄLISEN YHTEISTYÖN STRATEGIA JA ALUEELLINEN YHTEISTOIMINTA -2013-2016 Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen hyväksyttäväksi Huhtikuu.2013 1 Sisällys 1. STRATEGIAN TAUSTA JA TAVOITE...

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G Lapin ilmastostrategia vuoteen 2030 asti E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S 1 0. 1 0. 2 0 1 2 A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G TAUSTA Ilmastonmuutos

Lisätiedot

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC Yleistä - ENPI = European Neighbourhood and Partnership Instrument - CBC = Cross-border

Lisätiedot

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11.

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11. Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö 1. Valtionhallinnon ohjelmat ja strategiat 2. MSO:n

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot