Syysretki Luoteis-Venäjälle

Transkriptio

1 InTek P-S Syysretki Luoteis-Venäjälle InTek P-S:en yhdistys teki syysretken linja-autolla Luoteis-Venäjälle. Matkareitti oli Rovaniemi Ivalo Näätämö - Kirkkoniemi Zapoljarnyi Petsamo Murmansk Verhnetulomsk (Ylä-Tuloma) Raja-Jooseppi Ivalo Rovaniemi. Matkalle osallistui kuljettajan lisäksi 12 intekkiläistä ja kaksi tiralaista. Retkeen mahtui mm. aimo annos kuoppia, monipuolista palvelukulttuuria, rumaa ja kaunista maisemaa, rehevää kielenkäyttöä, lopuksi myös venäläistä tierakentamista käytännössä. Hienoa reissussa oli etenkin se, että matkalle oli rohjennut paljon järjestöelämässä uusia kasvoja! Huulenheittoa matkalle mahtui myös niin paljon, että leuat meinasi nyrjähtää pelkästä kuuntelusta. 1. päivä Rovaniemi Zapoljarnyi Matkan virallinen osuus alkoi perjantaiaamuna klo 8:00 Rovaniemen Destian tukikohdasta, jonka jälkeen vielä koukattiin syyskokousmajoittujia Scandic Rovaniemestä ennen linja-auton keulan suuntaamista kohti pohjoista. Naiskuljettajan luotsaamana ajoimme kahden pysähdyksen taktiikalla Ivaloon. Ivalon Destian tukikohdassa meidät otti vastaan työpäällikkö Tuomo Rauhala, joka ehti kiireiltään pitää lyhyen esitelmän Pohjois-Norjasta saaduista kahdesta hoidon alueurakasta. Nämä uudet urakat korvaavat hiukan menetettyä Tiehallinnon Ivalon alueurakkaa, jonka viimeiset viikot Destian hoidossa olivat juuri menossa. Rauhalan Tuomo ja hänen valtakuntansa... ja uudet urakkansa Tukikohdasta saimme mukaamme vielä yhden retkeilijän, Eskon, jolle lastattiin linja-auton perälle viemisiä Kirkkoniemeen Destia Norgen tukikohtaan. Ivalossa tehdyn kuljettajan vaihdon ja vatsojen tankkauksen jälkeen matka jatkui Inarin kautta Sevettijärvelle, jossa pistäydyimme ihastelemassa paikallista, viluisen tuulista Rivieraa. Siitä jatkoimme vilkkaaseen rajakylään, Näätämöön, jossa tehtiin matkaevästäydennystä ennen siirtymistä kalliimman hintatason Norjaan. Norjan tullissa tapahtui sellainen ihme, että meidät pysäytettiin ja kyseltiin tullattavia, jota ei tietenkään kenelläkään ollut, joten matka jatkui kohti Venäjän rajaa.

2 Neidenissä ihastelimme linja-auton ikkunasta kaunista koskimaisemaa, joka jäi pelkästään aivojen maisema-arkistoon. Kirkkoniemen Sandness:ssä pysähdyimme luovuttamaan paikalliselle työnjohdolle Ivalosta kuskattuja tavaroita. Otimme tietysti kameran muistiin kuvia Destia-kyltin alla olevista, Norjaan rekisteröidyistä ajoneuvoista ja tietysti myös työnjohdosta. Hieman erinäköinen keula, kuin kotimaisissa Destian "työnjohtoautoissa"? Työpäällikkö Torbjörn Svendsen ja Ivalon tuomisia Bogdanoffin Valtra, aurausviittojen pystytyslaite ja kuljetuskärry syksyisessä tunturimaisetyömaapäällikkö Juho Sirjola ja Rauhalan missa Esko Norjan ja Venäjän rajalla Venäjän tullissa vierähti sitten normaalitapaan reilu tunti. Oikeastaan hieman normaalia nopeammin. Tällä kertaa kuskia jännitti eniten, koska linjaautosta oli fiksauksessa poistettu FIN-lätkä, jonka puuttuminen myös huomattiin. Onneksi tullin päällikkötaso oli suopeana ja viittasi kintaalla tullimiesten kyselyyn sanktiosta. Matka jatkui sitten Venäjän puolella huomattavasti kuoppaisemmissa merkeissä, mutta illan kähmeessä kuitenkin ensimmäiseen Venäjän yöpymispisteeseen, Hotelli Petzenkaan saavuttiin.

3 Majoittumisen jälkeen kokoonnuimme yhteiselle päivälliselle. Saimme ihmetellä ravintolasalin työnjakoa, jossa nuorehko mies hoiteli pöydällä olevaa olutvarastoa, hoiteli tilauksia ja piti käsikirjanpitoa naapuripöydässä. Häntä vahti kirjauspöydässä ehkä hieman vanhempi nuori mies, jolla ei päällisin puolin näyttänyt olevan muuta tehtävää. Tarjoilua hoiti kuitenkin keittiöstä käsin nuorehko naisihminen. Yhteistä kuitenkin näille kolmelle henkilökuntaan kuuluvalle oli se, että suomalaisille asiakkaille ei hymyilty, vaan kaikki tarjoilut ja kommunikointi hoidettiin kuivan asiallisesti hieman heittäkuski ja matkanjohtaja ottavat parhaansa mällä. Ehkä ovat oppineet, että mukaan selvää ruokalistasta norjalaiset ovat höölimpiä asiakkaita kuin suomalaiset tiedä häntä taustoja. Joka tapauksessa paikka oli mennyt alamäkeä sitten muutaman vuoden takaisesta vierailusta. Ajatus vahvistui aamupalalla, mutta onneksi oli sitä matkaevästä. Ruoan päälle nosteltiin maljoja... ja sulateltiin 2. päivä Zapoljarnyi Murmansk Lauantaiaamuna reippaimmat ehtivät tehdä aamukävelyn kaupungilla ennen aamupalaa ja matkaan lähtöä. Kirjoittajakin käväisi toteamassa sen, että paikallisilla koululaisilla oli työpäivä, kuten ilmeisesti kaikilla muillakin päivätyötä tekevillä. Paljon kaupungissa työtä vielä jäljellä onkin, sen verran ankea sen ilme on. Matkalla Murmanskiin katselimme mm. Nikel:in sulattamojen aiheuttamaa ympäristökatastrofia, joka on tehnyt tehtaiden ympäristöstä harmaita, raskasmetalleilla kyllästettyä autiomaata. Paikallisten harrastuksena oleva luonnon antimien keräily tehdäänkin

4 yleensä (?) kymmenien kilometrien päässä päästölähteistä. Ilmeisesti siellä myös järjestetään keruumatkoja, koska tien varrella näkyi myös muutamia paikallisia busseja. Pysähdyimme matkan varrella valtavalle, II-maailmansodan aikaiselle venäläisten ja saksalaisten hautausmaalle, joka toimii myös mittavana muistomerkkinä mielettömän sodan ja tietysti venäläisten voiton kunniaksi. Tämä tien varrella olevien muistomerkkien määrä näyttää kasvavan, ja niiden hoitoon myös panostetaan yllättävän paljon. Kansallismielisyys on siis kunniassa, ja sitä pönkittää vaikeina aikoina kotimaan sotasankarien ja sankarivainajien ehkä näin sotaa kokemattoman mielestä -yletönkin palvonta. Sen verran katselimme Petsamossa ympärillemme, että näimme siellä jossakin vuonon rannalla olevan vanhan matkailuhotellin, joka eli loistonsa päiviä 30-luvulla. Mitähän sille kuuluu tänään? Yksi vakiopysähdyspaikoista on tien varressa oleva vanhan Suomen rajapyykki, joka toisen maailmansodan kakkostilan takia jäi syvälle Neuvostoliiton puolelle. Teimme matkan varrella pienen koukkauksen myös toisenlaisen sankarin muistomerkillä: Juri Gagarin oli kotoisin jostain sieltä- lähes hyljätystä varuskuntakaupungista. Tämän ensimmäisen (tiedetyn) avaruuslentäjän kunniaksi oli pystytetty patsas ja muistomerkiksi paikalle oli tuotu myös vanha sotilaslentokone liekö ollut joskus peräti Jurin omassa käytössä?. Murmansk city Murmanskissa teimme heti Polijarnyi Zori -hotelliin majoittumisen jälkeen kuljettajan opastuksella pienen kiertoajelun, jolla pistäydyimme paikallisella vapauden patsaalla, ihmettelimme väen ja autojen paljoutta, ajelimme ison rautatieaseman ohi käymättä sitä lähemmin katsomassa. Ajelimme myös paikallisen ruokapaikan ohi, kun näytti siltä, ettemme mahdu mihinkään parkkiin ja joka paikka oli väkeä täynnä. Käymättä unohtui atomijäänsärkijä Lenin, joka olisi ottanut satamassa vieraita vastaan. Emme siis olleet kovin hyvin valmistautuneita nähtävyyksien katseluun! Palasimme aikanaan hotelliin, jossa pieni ryhmä teki kirjoittaja ja kuljettaja mukaan lukien päätöksen lähteä kaupungille kävellen ruokaa etsimään, kun hotellimme ruokaravintola olisi palvellut vasta 19 jälkeen. Kuljettaja tiesi muutaman kilometrin päässä edullisen ja hyvän ruokapaikan, jossa tosin väen paljouden takia ruoan saaminen kesti kotvasen. Toki sitä kannatti odottaa sen verran hyvää (yleensä) ruokaa venäläinen keittiö tarjoilee. Hotelliin palattua ja pienen siistiytymisen jälkeen kirjoittajan piti kirstunvartijan ominaisuudessa lähteä lunastamaan hotellissa ruokailleet vapaaksi. Sinne sitä ravintolan ruokapöytään unohtuikin piiitkäksi aikaa, sillä vähäinen väkimäärä yhdistettynä flyygelillä soitettuun elävään musiikkiin ja ehkä hieman paikalliseen vodkaankin korotti vanhemmankin herran mieltä uusiin sfääreihin. Siellä palvelualttius oli hyvällä tasolla ja oikeastaan tuntui siltä, että tarjoilijaa suorastaan nauratti, kun hän suoritti tehtäväänsä suomalaismiesten pöytään.

5 Tarjoilijan lisäksi mieleen jäi tietysti flyygelin naissoittaja, jonka kanssa en tosin yhteistä kieltä löytynyt muuten kuin musiikin kautta. Ei sovi kuitenkaan unohtaa seurueeseemme kuulunutta Heikkiä, joka kansainvälisenä matkailijana hoiti kevyesti myös muutaman minunkin toiveen toteuttamisen! Siitä kun sitten alakerran baarin kautta aamun varhaisina tunteina vääntyi vä- Hieman erilainen miljöö kuin edellisiltana! häksi aikaa vaakatasoon, täytyi kohta vääntyä aamupalalle ja uuteen matkapäivään. 3. päivä Murmansk Tuuloma - Rovaniemi Sunnuntaiaamuna, lähes sovitulla kellonlyömällä (!) oli porukkamme linja-autossa valmiina kotimatkalle. Paluumatkan alku Suomen suuntaan tehtiin Tuuloma-joen kaunista laaksoa seuraavaa tietä pitkin Verhnetulomskiin eli Ylä-Tuuloman voimalaitoskylään. Matkaseurueeseemme kuulunut Ryhäsen Matti ilmoitti käyneensä 60-luvun alkupuolella Tuulomassa kansakoulua, joten kylällä pyörähdeltiin vähän pidemmän aikaa Matin kertoessa tarinaa voimalaitosalueen suomalaisrakentajista, paikoista, rakennuksista ja lasten vähän rohkeistakin leikeistä. Matti ja kiinnostavaa historiaa YYA-kaudelta Siellä padon takana Ylä-Tuuloman tekojärvi

6 Linja-auto parkkeerattiin lopulta Tuuloman keskustorille, jossa paikalliset asukkaat myivät mm. marja- ja sienisäilykkeitä. Taisi monta purkkia siirtyä linjaautomme tavaratiloihin. Kyläkauppaan useimmat kantoivat viimeisiä rupliaan. Kirjoittaja tyytyi kuvaotoksiin. Tosin pari mummoa kävi keräämässä kolehtia isolla, lukitulla laatikolle, jonka kätköihin siirtyivät kirjoittajan rahapussin seteli- ja taskunpohjan ruplakolikot. Mummojen kultahampaat vain välkkyivät, kun he kiittivät ja tekivät ristinmerkin ja syvän kumarruksen. Minä taas ajattelin, että tuskin tällä koko linja-autollisen tekosia katsotaan läpi sormien... Matka jatkui aikanaan rajaa kohti päällystereikiä väistellen. Jossain välissä peräpenkiltä kuului pyyntö: Pitäs' pysähtyä tarpeille. Linja-auto rysäytti saman tien isoon monttuun ja hetken hiljaisuuden jälkeen peräpenkiltä kuului: Ei tartte enää pysähtyä. Venäjän puolen loppuosalla saimme nähdä oman alan miehiä tosi töissä: kymmenien kilometrien mittainen työmaa ei nauttinut sapatista, vaan autot ja maansiirtokoneet jyrräsivät viimeisiä kerroksia kenties päällystysporukan ahdistamina. Hiekkaa alueella oli ilmeisesti runsain mitoin käytettävissä, koska sitä ajettiin hiekkakankaillekin vähintään metrin kerros. Vai olisiko ollut vain yksi tyyppipoikkileikkaus käytössä? Mursketta ei ehkä sitten ehkä niin paljon ollut käytettävissä, kuin meillä yleensä!? Maassa maan tavalla. Suomen rajalle Raja-Jooseppiin saavuttiin pysähdyksineen lähdöstä reilun neljän tunnin rupeaman jälkeen. Venäjän tullissa oltiin sunnuntaitunnelmissa, kun lukuisat tarkastuspisteet ja itse tulli ohitettiin ilman suurempia odotteluja. Kaikilla oli jopa passit ja perjantaina edellisellä tullipaikalla täytetty ja leimattu oleskeluparagrafi tallessa, joten siltäkin osin kaikki sujui kitkatta. Edes kuljettajan lievään ajoaikaylitykseen ei puututtu! Suomen tulli meni myös pelkällä passintarkastuksella heilahtaen läpi. Matka Ivalon kirkolle sujuikin sitten nopsaan hyviä teitä pitkin. Nautimme paikallisella hampurilaispaikalla kevytlounaan, jonka jälkeen matka jatkui kohti Rovaniemeä. Lapin pääkaupunkiin tulimme vain yhden kahvitauon hidastamana hyvissä ajoin ennen sunnuntai-illan viimeisen junan lähtöä. Tosin suurin osa porukasta hajaantui Rovaniemen tai sen lähiseutujen koteihinsa. Linja-auto lähti paluumatkalle Ivaloon tällä kertaa kuljettaja-laurin tyttären toimiessa kapteenina ajoaika taisi isällä tulla täyteen! Matkajärjestelyt ja jälkimietteet Venäjän matkailu on sitä vähemmän harrastaneelle sen verran vaikea laji, että yhdistyksemmekin on käyttänyt niissä ammattimaisten matkanjärjestäjien palveluita. Tällä kertaa majoitus- ja viisumipuolen hoiti ivalolainen Ready tu Go -matkatoimisto, kyydityksen Lauri Tammela Oy. Ruokailut hoidimme muuten itse, mutta Zapoljarnyihin matkatoimisto ilmoitti hotelliin ennakkoon illallistarpeestamme. Opaspalvelut olisivat usein paikallaan, mutta tällä kertaa jätimme sen mahdollisuuden käyttämättä, kun monille, kuten kuljettajallekin Murmansk on jo tuttu paikka. Kolmessa päivässä tehty reissu on kohtalaisen raskas etenkin Venäjän huonojen teiden takia. Mutta, riittää sitä Suomen puolellakin matkaamista: Rovaniemeltä Inarin kautta Näätämöön on matkaa yhtä paljon kuin Helsingistä Iisalmeen (n. 475 km). Rovaniemeltä lukien Suomen puolen matkaa tehtiin yhteensä n. 820 km ja Venäjän puolella mutkineen n. 600 km.

7 Jälkipuintia käytiin matkanjohtajan ja hänen saamansa palautteen kanssa sen verran, että ehkä seuraava Venäjän reissu sitten suunnattaisiin kohti Arkangelia. Matka sinne on sen verran pitempi ja uutta nähtävää matkan varrella sen verran paljon, että sille reissulle pitää päiviä varata huomattavasti enemmän ehkä viikko olisi sopiva aika. Reissua odotellessa olisi ehkä syytä opetella ne Venäjän aakkoset ja muutama tärkeä sananenkin! Eero Kemppainen Ai niin oli niitä ulkokuvia itse pääkohteestakin. Alla Murmanskia eri kuvakulmista. Lisää kuvia sitten erillisessä kuvaliitteessä.