saada elämään perspekstiiviä on lähteä matkalle. Tässä Maa&Ilmassa kerromme Hongkon-ngista,

Transkriptio

1

2

3 on välimerkeistä pienin. Vain hipaisu kynänkärjellä paperille. Mutta mikä merkitys tuolla hipaisulla onkaan. Mitä tästäkään kirjoituksesta tulisi ilman yhtään pistettä? Me ihmiset usein katsomme maailmaa kuin oma elämämme olisi kaiken keskipiste. Niinhän se tavallaan onkin ja jokainen elämä on myös arvokas. Ainakin arvokkaasti eletty elämä. Martta-liiton toiminnanjohtaja, pappi Marianne Heikkilä kuvailee lehdessämme, millaisia ajatuksia herätti haudata vainaja, jota yksikään läheinen tai omainen ei ollut saattamassa viimeiselle matkalleen. Elämän päätepiste paljastaa paljon ainakin niille, jotka sen näkevät meille, jotka vielä jatkamme elämää ja osallistumme hautajaisiin vieraana. Jos kukaan ei ole kantamassa arkkua, jotain on vainajalta jäänyt elämättä, kokematta ja näkemättä, Marianne Heikkilä sanoo. saada elämään perspekstiiviä on lähteä matkalle. Tässä Maa&Ilmassa kerromme Hongkon-ngista, jossa turisti on kuin muurahainen jalkakäytävillä kuhisevassa ihmismassassa: kaupungin väestöntiheys on lähes 450-kertainen Suomeen verrattuna. Hongkongin vilskeessä ja väenpaljoudessa huomaa, että meitä keskipisteitä on tässä maailmassa äärettömältä tuntuva määrä! Muusikko Ismo Alanko kertoo haastattelussamme, että häneltä vei vuosia oppia, ettei maailma pyöri hänen musiikin tekemisensä ympärillä. Vain itsensä kanssa sinut oleva pystyy tunnustamaan sen, että omaa napaa kauempanakin tapahtuu. Tämän asian oivaltaminen vie paitsi aikaa, voi tuoda mukanaan myös epävarmuuden. Alanko sanookin epäilevänsä omia kykyjään jatkuvasti. Ehkä siinä onkin hänen rock-menestyksensä salaisuus. Kun ei luota sokeasti osaamiseensa, vaan katsoo joskus myös peiliin, näkee mahdollisuuksia kehittyä. Vähän sama pätee pelkoon, joka on monelle henkinen kipupiste. Kaikki me jotain pelkäämme, mutta emme kovin mielellämme kerro siitä muille. Pelkää- minenhän on heikkoutta. Lehtemme artikkelissa tullaan siihen tu- lokseen, että pelon tunnistaminen voikin olla alkusy- säys parempaan itsetuntemukseen. Ajatella, jos me kaikki keskipisteet tuntisimme itsem- me. Tiedostaisimme oman vastuumme ja ymmärtäisimme tekojemme ja päätöstemme syyt ja seuraukset. Pistämätön fakta nimittäin on, että niillä pienimmilläkin teoilla ja päätöksil- lä on oikeasti merkitystä. Sivulla 30 kerromme esimerkin siitä, miten ilmailuala kantaa vas- tuutaan ympäristöstä: lentoliikenne liittyy päästökaupan piiriin. Se on iso pää- tös, joka edellyttää paljon tekoja.

4 tarkasti harkitun palapelin. Matka lähtöpisteestä määränpäähän pyritään rakentamaan mahdollisimman sujuvaksi ja suoraksi. Ilmojen näkymättömiä valtateitä valvoo aluelennonjohto. Lähdön ja perille tulon välissä lento saattaa näkyä vuorollaan useiden aluelennonjohtajien tutkakuvissa, joista se luovutetaan eteenpäin varmasti ja hallitusti, matkustajan huomaamatta. Suomessa aluelennonjohtoja on toistaiseksi kaksi, Tampereella ja Rovaniemellä. Finavian aluelennonjohtoja ollaan parhaillaan yhdistämässä ja ensi vuonna lentoreittien valvonta ja hallinta hoidetaan keskitetysti Tampereen Aitovuoresta, noin 20 kilometriä kaupungin keskustasta. Samaan aikaan aluelennonjohdoissa on käynnissä iso, koko Euroopan laajuinen uudistus, jonka myötä ilmatilan käyttöä päivitetään nykyvaatimusten mukaiseksi. Edellisestä isommasta ilmatilauudistuksesta on aikaa noin kymmenen vuotta. Tämä on yleensä se sykli, jolla lennonvarmistuksen tekniikka sekä ilmatilan käyttäjien tarpeet ja volyymit ovat muuttuneet niin, että on uudelleenjärjestelyn aika. Nyt iso kehitysaskel ilmatilan rakenteen suunnittelussa on, ettei se enää ole riippuvaista maan pinnalla olevista järjestelmistä, kuten suunta- ja etäisyydenmittausmajakoista. Saman asian ajavat laitteet löytyvät nykyään ilma-aluksista, mikä antaa suunnittelulle aiempaa vapaammat kädet. Suunnittelu tapahtuu sovittamalla yhteen erilaisten ilmatilan käyttäjien tar- peet mahdollisimman tasapuolisesti, kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön puitteissa. Suomen yli lentävälle koneelle ei kuitenkaan aina voida tarjota suorinta mahdollista reittiä, jos edessä on Ilmavoimien harjoittelualue. Aluelennonjohdon palvelukonseptista Finavialla vastaavan Christer Björkmanin mukaan ilmatilaa pitäisi hallita niin kattavasti, että tilanteet voitaisiin ennakoida ja optimoida jo hyvissä ajoin. Toisaalta ennakoimattomiin muutoksiin pitäisi reagoida joustavasti reaaliajassa. Kehityksessä on olennaista, että pystyisimme hallitsemaan ilmatilaa nykyistä suurempina lohkoina ja liikenteen virtojen mukaan, ei enää niinkään valtioiden rajoihin tukeutuen. Ilmatilamuutoksilla tavoitellaan siis sitä, että koneet pääsisivät kohteisiinsa suorinta tietä, toisin sanoen mahdollisimman vähäisin päästöin ja tehokkaita lentomenetelmiä hyödyntäen. Suomen näkökulmasta keskeisiä konkreettisia keinoja tavoitteeseen pääsemiseksi ovat kirjainyhdistelmät FRAC (Free Route Airspace Concept) ja NEFAB (North European Functional Airspace Block). FRAC on tavoitetila, joka voidaan toteuttaa Pohjois-Euroopan ilmatilalohkon perustamiseen tähtäävän NEFABin avulla. NEFABin idea on optimoida ja yhtenäistää kaikkien viiden Pohjoismaan sekä Viron ja Latvian lennonvarmistuspalvelut ja työmenetelmät niin, että ilmatilan käyttäjä, vaikkapa lentoyhtiö, ei havaitse milloin siirrytään esimerkiksi Suomen ilmatilasta Ruotsin puolelle. Vastaavia hankkeita on parhaillaan käynnissä eri puolilla Eurooppaa, sillä sama vaatimus koskee kaikkia EU-maita: liikennevirtoihin perustuvien ilmatilalohkojen on komission vaatimuksen mukaan oltava perustettuina vuoden 2012 loppuun mennessä. FRAC-konsepti tähtää suorempaan ja tehokkaampaan reititykseen kokonaisvaltaisesti. Menetelmät täytyy kehittää joustaviksi, jotta koneen luovuttaminen eteenpäin voidaan toteuttaa ilman koordinointia. Jos seuraavalle lennonjohtajalle siirrettävä tietomäärä on suuri, kuluu tehtäviin ai-

5 kaa ja kapasiteetti laskee, Björkman kuvaa. Ilmatilahankkeiden toteuttaminen edellyttää myös melkoisia teknisiä innovaatioita. Työkalujen ja järjestelmien kehittäminen on EU:n SESAR-hankkeen tehtävä. Hanke jatkuu vuoteen 2020 ja sieltä löytyvät tekniset herkut ja tulevat uudistukset, jotka huomioimme jo ennakkoon myös suunnittelussa, Björkman kertoo. Investoinnit mietitään liikennemäärien ja ennusteiden mukaan, joten monet uudistuksista on suunnattu ruuhkaisen Keski-Euroopan ilmatilan hallinnan kehittämiseen. Myös Suomen kaltaiset ilmatilaltaan tehokkaat reuna-alueiden valtiot ovat kehityksessä aktiivisesti mukana. Yksi keskeinen aluelennonjohdon toiminnan ja SESAR-kehityksen osa-alue on network operations ilmaliikenteen hallintaverkko ja viestinvälitys. Perusajatus on pystyä saamaan yhteys ilma-alukseen entistä kauempaa. Teoriassa vuonna 2020 operoisimme SWIM-verkostossa (System Wide Information Management) jossa tieto olisi täysin jaettua kaikkien asiakkaiden ja toimijoiden kesken. Teknisenä edellytyksenä on verkko, jossa kaikki keskeiset tahot, niin lentoasemat, aluelennonjohdot, ilma-alukset kuin Ilmavoimatkin toimisivat. Se olisi ikään kuin ilmailun oma suljettu sosiaalinen media, Björkman sanoo.

6 valtasi tänä talvena autojen konepellit, talojen katot ja jalkakäytävät. Lunta oli helmikuun lopussa monin paikoin yli 70 senttimetriä. Tämä aiheutti erityisen paljon paitsi iloa myös kiukkua ainakin Etelä-Suomessa, jossa oli viimeksi näin luminen talvi vuonna Mutta mihin kaikki kinokset katoavat, kun ne sulavat? Suurin osa sulaneesta lumesta virtaa vetenä järviin ja jokiin, Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen kertoo. Sulanutta lunta valuu myös pohjavesiin, ja pieni osa kinoksista haihtuu maasta taivaan tuuliin auringonsäteiden lämmittäessä. Haihtuminen on kuitenkin vähäistä varsinkin suoraan lumesta. Jäätyneessä muodossaan lumi säilyy nolla-asteisena, vaikka paljas maanpinta vieressä olisi jo kymmenasteista. Hankien sulaminen on hidasta ensin ja nopeutuu, kun auringonsäteet alkavat purra tummuvaan lumeen paremmin. Koko valkean maanpeitteen häviämiseen voi kulua silti helposti kuukauden päivät. Vanhan nyrkkisäännön mukaan lumi katoaa pelloilta kaksi viikkoa aiemmin kuin metsistä. Toisin kuin maallikko saattaisi ajatella, maaperään sulanut lumi ei juuri imeydy: maaperä on useimmiten jo valmiiksi kostea syksystä ja imee vettä heikosti. Eivätkä routa ja lumikaan ole toistensa kavereita, Vehviläinen sanoo. Sulamisvesi jatkaa maalta kulkuaan jokiin, jotka ovat lumen paljouden vuoksi vaarassa tulvia. Tilanne on pahin, jos sää lämpenee nopeasti ja kevätsateet ovat runsaita. Jää voi muodostaa patoja. Jos asuu alueella, jossa tulvia on ollut ennenkin, asiaan kannattaa varautua ajoissa. Lumen sulaessa ja muuttuessa vedeksi katoaa myös mystisellä tavalla sen valkoinen väri. Syy löytyy lumen kiderakenteesta, joka hajoaa sulamisen myötä. Vesi ei heijasta valoa yhtä tehokkaasti kuin lumi, ja näin vaikutelma valkoisuudesta särkyy. Big Ben kerää turistijoukkojen ihailevat katseet Westminsterin metroaseman edustalta. Valokuvauskamerat räpsyvät autojen kiitäessä ohi vilkkaasti liikennöidyllä Bridge Streetillä. On puolipilvinen päivä. Pian liikennevalot vaihtuvat punaisiksi ja autot pysähtyvät. Samaa näkymää voi ihmetellä oman tietokoneen ruudulta. Googlen internetissä toimivan Maps-karttapalvelun Street View -sovellus tarjoaa tavalliselle tallaajalle mahdollisuuden tutustua tuttuihin turistikohteisiin katutasolta käsin poistumatta kotoa. Vierailla voi esimerkiksi Pariisissa Eiffel-tornin, Italiassa Colos- seumin tai Australiassa Sydneyn oopperatalon luona. Street View sisältää kameroilla kuvattuja 360 asteen katunäkymiä tällä hetkellä neljältä eri mantereelta ja noin paristakymmenestä maasta, mukaan lukien Suomesta. Kuvaa voi tietokoneen ruudulla kiertää pysty- ja vaakasuunnassa aivan kuin kääntäisi omaa päätään. Palvelu tuli saataville vuonna 2007, ja mukana olevien maiden määrä on lisääntynyt koko ajan. Matkailijan kannalta Street View on houkutteleva palvelu. Sen avulla voi tarkistaa esimerkiksi, miltä seutu oman lomamajoituksen lähellä vaikuttaa. Myös

7 kulkureittien suunnittelu helpottuu, kun saman matkan voi kävellä etukäteen virtuaalisesti tietokoneen ruudulla tai voi tarkistaa, miltä tietty bussipysäkki näyttää. Street View n näkymät on kuvattu autoihin kiinnitetyillä erityiskameroilla. Ne taltioivat kuvat ja sijoittavat ne kartalle gps-satellliittipaikannuksen avulla. Lopuksi kuvat yhdistetään tietokoneella 360 asteen panoraamanäkymiksi, joista ihmisten kasvot ja rekisterikilvet on sumennettu. Näkymiä kuvataan myös kolmipyöräisillä polkupyörillä sellaisissa paikoissa, joihin moottoriajoneuvoilla ei ole asiaa.

8 Blue1 kiidättää sinut sujuvasti valkoisille rinteille. Hinnat Helsingistä alk./suunta sisältävät verot ja maksut, kun varaat lennot netistä. Paikkoja rajoitetusti. Varaa lumimatkasi matkatoimistostasi, Blue1 Sales Centeristä, puh (1,75 /min/vastattu puhelu + pvm) tai

9 avasi ovensa lentoasemalla tammikuussa. Hotelli toimii terminaali 2:n palvelukerroksessa samoissa tiloissa, joissa toimi aiemmin Scandic Hotel Gateway. Palace Airportin tilat remontoidaan myöhemmin tänä vuonna entistä ylellisemmiksi, mutta hotellin toiminta jatkuu normaalisti koko saneerauksen ajan. voi nauttia sekä kahvilaherkuista että pöytiin tarjoilluista ruuista portin 14 läheisyydessä. Intermezzon paikalle tulleen ravintolan ruokalista koostuu hampurilaisista, pizzoista, salaateista ja pastoista unohtamatta perinteisiä suomalaisia annoksia, kuten silakkapihvejä. avautuu huhtikuussa terminaali 2:een. Samassa kuussa alkaa myös asematason remontti, jonka vuoksi matkustajasillat ovat osittain poissa käytöstä. poistuvat käytöstä huhtikuussa, ja alue rajataan saneeraustyömaan seuraavaa vaihetta varten. Liikkeiden korvaavat tilat löytyvät läheltä: sekä väliaikainen kahvila että Finnairin Tax Free -myymälä sijaitsevat jatkossa porttien tuntumassa. Lentoyhtiöistä Blue1 ja Finnair ovat avanneet turvatarkastuksen pikalinjat omille asiakkailleen. Finavian VIP Centre puolestaan tarjoaa lentomatkustajille palvelumaksua vastaan mahdollisuutta käyttää ruuhka-aikoina terminaali 2:ssa turvatarkastuksen pikalinjaa. Maaliskuun alussa otettiin käyttöön myös maksullinen pikapysäköintipalvelu.

10 Carolyn Russo on palkittu valokuvaaja, joka on kuvannut yli 20 lennonjohtotornia Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Russo valmistelee parhaillaan valokuvakirjaa, jota varten hän aikoo kuvata yhteensä 50 tornia. Suomessa hän vieraili kuvausmatkalla syksyllä Lennonjohtotorneissa Russoa kiehtoo ajatus siitä, että koneen laskeuduttua torni on matkailijan ensivaikutelma kohdekaupungista. Nykyaikaisten tornien arkkitehtuurissa hän näkee sekä vallan että kauneuden symboleita. Russo pitää tärkeänä myös vanhojen lennonjohtotornien ikuistamista valokuviksi, koska ne edustavat katoavaa arkkitehtuurista perinnettä ja usein jo käytöstä poistunutta teknologiaa. Carolyn Russo on työskennellyt vuodesta 1988 lähtien Washingtonissa sijaitsevassa Yhdysvaltain kansallisessa ilma- ja avaruusmuseossa, aluksi valokuvaajana ja sittemmin asiantuntijatehtävissä. Hänellä on kandidaatin tutkinto valokuvataiteessa. Vuoden 2010 Maa&Ilma-lehdissä julkaisemme kussakin Carolyn Russon Suomen vierailullaan ottaman tornikuvan.

11 Eniten lentoja kotimaassa Enontekiö Talvella Helsingistä Kittilä Tampereelta ja Turusta talvella Kuusamo Kesällä Helsingistä Kemi-Tornio x 6 Kokkola-Pietarsaari x 5 Juuri nyt: Kittilään Turusta ja Tampereelta. Lue lisää Vaasa x 4 Seinäjoki x 5 Pori x 5 Norrköping Jyväskylä x 5 Kuopio x 4 Savonlinna x 3 Joensuu x 4 Varkaus x 3 Finncomm Airlinesilla on ylivoimaisesti tihein kotimaanlentojen reittiverkosto. Lennämme kaikkiin kotimaan kohteisiimme useita kertoja päivässä. Lennot alk. 39 Varaukset verkosta Lentojen määrä kuvaa tyypillistä arkipäivää. Katso aikataulut Hinta koskee osoitteesta fc.fi ostettavia yhdensuuntaisia, kahden kohteen välisiä matkoja. Hinta sis. verot, toimituskulut ja tarjoilun. Paikkoja rajoitetusti.

12 pikkupoikana Rovaniemellä talomme yli lentäviä koneita, mutta ilmailukipinä syttyi todenteolla yläasteella. Harrastin radio-ohjattavia lennokkeja ja pääsin suorittamaan työharjoittelua lennonjohtotorniin. Vietin silloin muutenkin lentoasemalla paljon aikaa, sillä ystäväni isä työskenteli lennonjohtajana. Lukion jälkeen hain lennonjohtajakurssille ja tulin valituksi. Puolentoista vuoden koulutuksen ja viiden kuukauden työharjoittelun jälkeen olin valmis ohjaamaan liikennettä yksin. Ensimmäinen työpäivä oli vähän kuin ensimmäinen hiihtolenkki en muista kumpaakaan. Se tieto tietenkin jännitti, ettei kukaan ole korjaamassa selän takana, jos tekisin virheen. Työ lennonjohtajana on vastuullista, mutta niin on moni muukin työ. Kaikki tilanteet pitää pystyä hoitamaan välittömästi. Lennonjohtaja ei voi sanoa lähestyvälle lentokoneelle palataan asiaan viiden minuutin kuluttua. Kilpailin aiemmin MM- ja olympiatasolla yhdistetyssä, mikä tarkoitti päivittäistä hiihdon ja mäkihypyn harjoittelua. Urheilu-uran vuoksi jouduin lykkäämään lennonjohtajakurssin aloittamista parilla vuo-

13 della. Kilpaurheilun lopettaminen 24-vuotiaana oli iso päätös, mutta en ole katunut. Koin, että olin jo saanut näyttää osaamiseni. Heräsin silti muutaman vuoden ajan öisin kesken unen, jossa olin kilpailussa hyppäämässä mäestä tai hiihtämässä. Urheilijataustasta on ollut hyötyä lennonjohtajana. Opin yksilöurheilijana ottamaan vastuuta myös kokonaisuuksista. Samalla mieleeni syöpyi se, mitä tekemä- tön työ aiheuttaa. Väliin jääneet harjoitukset harmittavat, jos ei kisoissa kulje. Kilpaurheilu vaatii lisäksi määrätietoisuutta ja paineensietokykyä. Urheilu-uran lopettamisesta on kulunut 11 vuotta, mutta olen yhä aktiivinen liikkuja. Pelailen sulkapalloa ja hiihdän, mutta nykyisin liikunta on lähinnä elämäntapa, joka auttaa jaksamaan. Samoilen vapaa-ajallani mielelläni metsässä. Ja työkiireet unohtuvat helposti myös kotona, kun leikin puolitoistavuotiaan lapseni kanssa. Lennonjohtajana näen työni tulokset konkreettisesti. Esimerkiksi tutkapisteessä voi tuntea tyytyväisyyttä, kun on saanut viisi konetta kulkemaan viiden mailin välein oikeaan suuntaan. Koneet ovat alun perin tulleet viidestä eri suunnasta ja ottaneet uudet reitit lennonjohdon ohjauksella. Toisinaan harmittaa, että mahdollisuudet kehittää omia työtapoja ovat tässä ammatissa rajalliset: pyrimme turvallisuuden vuoksi siihen, että kaikkien toimintatapa olisi mahdollisimman yhdenmukainen. Eikä lentokoneen ohjaajankaan mielestä ole mukavaa, jos asiat hoidetaan aina eri tavalla riippuen siitä, kuka on vuorossa. Nykyisin lennonjohdon päällikkönä Rovaniemellä päiväni kuluvat entistä enemmän hallinnollisten asioiden parissa. Pidän muun muassa huolta siitä, että ohjeistuksemme ja työmenetelmämme ovat ajan tasalla. Käyn lisäksi kehityskeskusteluja ja suunnittelen työvuorot. Kaikissa töissä on päiviä, jolloin tekeminen tuntuu puurtamiselta, mutta olen yhä innostunut ammatistani. Lennonjohtajana ei ole valmis koskaan työssä kehittyy jatkuvasti.

14

15 Vantaan Hakunilan kirkossa vuonna Marianne Heikkilä seisoo vainajan arkun vieressä papinpuku päällään. Vain pari viikkoa sitten, 29-vuotiaana, hän on tanssinut omia häitään ja viikko sen jälkeen saanut vihkimyksen papiksi. Nyt hänen työnään on pitää hautajaistoimitus vainajalle, josta ei tiedä muuta kuin nimen ja syntymäajan. Paikalla ei ole ainuttakaan vainajan läheistä tai omaista. Siunaaminen toimitetaan kuitenkin normaalia kaavaa noudattaen Mariannen, kanttorin ja suntion voimin. Sen arkun äärellä pysähdyin elämän realiteettien rajuudesta. Tätäkö haluan elämältäni? Onko minulla kuolinvuoteellani tunne, että elämä on jäänyt elämättä tai että en ole sanonut läheisilleni, miten paljon heistä välitän? Hautajaisissa mitataan pitkälti se, millaista elämää ihminen on viet-

16 tänyt. Jos arkulle ei löydy tarvittavaa kuutta kantajaa, jotain on jäänyt tekemättä, kohtaamatta ja elämättä. Monen mielestä helmikuun alussa Martta-liiton toiminnanjohtajana aloittanut 41-vuotias Marianne Heikkilä kuitenkin näyttää nimenomaan oman onnensa sepältä, vahvalta onnistujalta. Samaa mieltä oli varmasti se headhunter, joka löysi hänet Martta-liiton johtoon. Heikkilä itse on kuitenkin eri mieltä: Elämä voi olla hetkessä ohitse. Kun sen tajuaa, tietää, että on pelkkä illuusio kuvitella, että omaa uraa voisi ohjata tai hallita. Oman onnensa seppä -ajattelu, jossa jokainen on oman itsensä varassa, on minusta pelkkä yltiöpostmodernin liberalismin ja markkinatalouden aikaansaama kupla. Martta-ravintolassa lounasaika on juuri päättymässä ja Marianne Heikkilä sukkuloi vauhdilla hakemassa itselleen syötävää. Pöytään päästyään hän katsoo suoraan silmiin. Tulee tunne, että Heikkilälle olisi helppo uskoutua. Olen saanut paljon palautetta siitä, että minua on helppo lähestyä. En piittaa titteleistä, enkä osaa kumartaa auktoriteetteja. Ihmisen statuksella ei ole merkitystä, vaan pyrin aina kuuntelemaan, mikä on kunkin ihmisen viesti. Ehkä pyrin siihen välillä vähän liikaakin, hän pohtii. Heikkilä on epäilemättä aivan erinomainen valinta Marttaliiton johtoon. Sopivathan yhteisöllisyys ja auttavaisuus erityisen hyvin Martalle. Marianne-tyttö otti jo lapsena mallia vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, jotka auttoivat heikko-osaisia ja toimivat luottamustehtävissä. Hänestä säteilee jotain hyvin velvollisuudentuntoista. Kuka tahansa meistä voi koska tahansa muuttua auttajasta autettavaksi, Heikkilä toteaa ja haarukoi hätäisesti suuhunsa salaattia. Kiire tuntuu olemuksessa, mutta hymy on silti herkässä ja silmät kirkkaat. Viimeiset kaksi ja puoli kuukautta Heikkilä on työskennellyt ilman yhtäkään vapaapäivää. Alkuvuoden hän rehki Haitin katastrofiavun parissa ja järjesti varojen keräyskonsertin. Marttoihin siirryttyään hän oli eturivissä Yhteisvastuu-keräyslipasta heiluttelemassa. Nyt pitäisi vielä ehtiä tavata Martta-liiton hallituksen puheenjohtaja ja 16 valtakunnallisen piirin toiminnanjohtajat sekä käydä kehityskeskustelut omien työntekijöiden kanssa. Tietysti kaikki odottavat, miten 111-vuotias Martta-liitto päivitetään tälle vuosituhannelle, Heikkilä sanoo. On tärkeää palvella Marttaliiton 16 piiriä valtakunnallisesti, ja sitä kautta yhdistyksiä ja edelleen jäseniä, joita on jo Pitkien perinteiden yhteisössä ei muutosten kanssa ole tarkoitus hötkyillä. Tärkeintä on, että Martat säilyvät yhtä elävänä kansanliikkeenä kuin tähänkin asti. Uusi toiminnanjohtaja haluaisi kehittää Marttoja yhä vahvemmaksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Kehitysyhteistyöhankkeet, monikulttuurisuustyö sekä asenteiden muokkaus kotimaassa ovat tärkeitä. Myös yhä laajempi järjestöyhteistyö on haaveena. Kehitysyhteistyötehtävissä maailmaa kiertänyt Marianne Heikkilä on saanut nähdä ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa ja olosuhteissa. Maailmalla matkatessaan hän on päätynyt siihen, että jokaisessa ihmisessä asuu sekä hyvyys että pahuus. Ihminen on sosiaalisesti vastuullinen, myötätuntoinen ja epäitsekäs, mikäli näitä piirteitä vain tuetaan kasvatuksella. Toisaalta ihminen on äärimmäisen haavoittuva, epätäydellinen, itsekäs ja luonnostaan omaa hyväänsä ajava. Vaihto-oppilasvuotenani Amerikassa huomasin, että ihmiset jaettiin siellä hyviin ja pahoihin. Jokaisessa meissä elävät kuitenkin heikkous ja sairaus, pahuus ja himot sekä kaikki kuolemansynnit yhtä lailla kuin potentiaali hyväänkin. Meissä on primitiivisiä syväkerrostumia, kuten vihaa ja raivoa, vaikka emme olisikaan niistä tietoisia. Sodat ja muut katastrofit nostavat ihmisestä esiin joko hyvän tai pahan. Heikkilää huolestuttaa etenkin maailman köyhien ja rikkaiden välille kasvava, yhä syvenevä kuilu. Hänen mielestään

17

18 se ja ylisukupolvinen syrjäytyminen ovat tikittävä aikapommi. Luin juuri Maailman tila kirjasta, miten nykyinen kulutuskäyttäytymisemme ajaa meidät tuhoon. Mietin, voiko hyvä elämä olla mahdollista ilman kerskakulutusta ja jatkuvaa ostamista. Hyvä kysymys. Vuonna 2008 maailmassa ostettiin 68 miljoonaa ajoneuvoa, 85 miljoonaa jääkaappia, 297 miljoonaa tietokonetta ja 1,2 miljardia matkapuhelinta. Valtava määrä tavaraa, joka pian jo päätyy romuksi. Kehitysmaissa pienviljelijät eivät saa tuotteitaan paikallisille markkinoille, vaan niitä viedään polkuhintaan maailmalle. Kaikki tämä lisää ihmisten eriarvoisuutta ja köyhyyden kierrettä. Heikkilä kokee, että maailman hyväosaiset ihmiset ovat muille edes sen velkaa, että pyrkivät osaltaan tukemaan itseään vähempiosaisia. Haluan olla rakentamassa hyvää elämää sinne, missä se ei ole ilman apua mahdollista. Auttamisessa on aina kyse vastavuoroisuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minä autan nyt sinua ja sinä autat sitten huomenna minua, vaan kysymys on sen oivaltamisesta, että antaessaan saa itsekin. Elämän lähtökohdat ovat eri ihmisillä hyvin erilaiset. Heikkilä kuuluu niihin, jotka potevat syyllisyyttä sellaisten ihmisten edessä, joilla ei mene niin hyvin. Hän hoitaa pahaa oloaan ja syyllisyyttään sillä, että kanavoi omat voimavaransa mielestään rakentaviin tekoihin sekä pyrkii välttämään passiivisuutta, nihilismiä ja pessimismiä. Hän ei kuitenkaan tuomitse niitäkään, joilla ei riitä yhtä paljon virtaa avustustyöhön kuin hänellä itsellään. Olen etuoikeutettu, kun olen saanut olla sellaisissa työpaikoissa, joissa ei tähdätä pelkästään pörssiyhtiön vaurauden rikastuttamiseen vaan yhteiskunnan rakentamiseen ja maailman muuttamiseen. Ihmisten passiivisuuden hän arvelee johtuvan muun muassa kotikasvatuksesta, siitä ettei ole saanut mallia empatiaan eikä toisen ihmisen asemaan asettumiseen. Elämäntilanne on myös voinut ajaa ihmisen niin koville, ettei voimavaroja toisten auttamiseen ole. Myös suorituskeskeinen elannon perässä juokseminen tai oman hyvän tavoittelu voivat olla syitä ja seurauksia, jotka ruokkivat toisiaan. Heikkilä uskoo, että kaikissa meissä on kaipaus ja tarve olla hyödyksi ja tehdä jotakin itseä suurempaa. Hän on varma, että moni ihminen toimisi, jos vain löytäisi oikean kanavan. Niille, joita muiden auttaminen ei ole vielä motivoinut, Heikkilällä on selkeä viesti: Haluaisin rohkaista eteenpäin ja muistuttaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä tehdä pieniä tekoja toisten hyväksi, vaikka omat voimavarat eivät sitä juuri nyt sallisikaan. Kyynikkoja, pessimistejä ja nihilistejä taas kehottaisin käymään syvällisiä keskusteluja ja tekemään maailmankuvaa avartavia ulkomaan matkoja. Vain toivo ja optimismi kantavat ja ylläpitävät elämää. Heikkilä ei kuitenkaan usko pyyteettömään auttamiseen. Hänestä jokaisella ihmisellä on aina omat motiivinsa, jotka vaikuttavat, ja se on ihan hyväksyttävää. Äiti Teresankin hän uskoi auttavan omista syistään, ehkä osin omaa syyllisyyttään lievittääkseen. Parhaimmillaan auttamisessa korostuu toisen asemaan asettuminen ja myötätunnon herääminen toista kohtaan. Apu annetaan autettavan eikä auttajan lähtökohdista ja tarpeista käsin. Avusta ei tehdä riippuvaiseksi, vaan autettavan omat voimavarat otetaan käyttöön. Kun Marianne Heikkilä 15 vuotta sitten teologian opiskelijana osallistui kvanttifysiikan seminaariiin, hän oppi, että atomifyysikkojen mukaan täsmälleen sama hiukkanen voi olla mystisesti samaan aikaan läsnä kahdessa eri paikassa. Minusta on itsestään selvää, että tiede joutuu vielä myöntämään sen tosiasian, että on olemassa raja, jonka taakse se ei pääse empiirisillä menetelmillään. Tuon rajan takaiset ilmiöt ovat sitten muiden kuin tieteen todennettavissa. Heikkilälle tiede on yksi ikkuna todellisuuteen, uskonto toinen. Nämä kaksi toimivat yhdessä. Olen selittänyt kotona lapsilleni, että Raamatun luomiskertomus vastaa kysymykseen, miksi kaikki on syntynyt, kun taas luonnontiede vastaa kysymykseen miten. Uskon Marianne Heikkilä määrittelee uskomiseksi johonkin näkymättömään, transsendenttiin, joka ei ole tieteellisesti todennettavissa. Se on salattu todellisuus se, jota ei voi sanoin tavoittaa. Heikkilä kuvaa, että hyvää elämää elävät pääsevät tämän olennaisen lähteen äärelle, voivat levätä siinä ja voimaantua. Hänestä usko ei ole ristiriidassa älyn kanssa. Vaatii mitä suurinta nöyryyttä hyväksyä uskonnollinen maailmankuva, koska silloin joutuu jättämään minuutensa ja identiteettinsä jonkin sellaisen varaan, jota ei pysty haistamaan, maistamaan tai näkemään. Tällainen oman itsensä kadottaminen on omavoimaiselle ja oman onnensa seppä -ajatteluun tottuneelle nykyihmiselle tosi vaikeaa. Se, jos mikä, vaatii ääretöntä rohkeutta ja luottamusta. Heikkilää harmittaa, että uskontoihin liitetään niin usein naivismia ja älyllistä epärehellisyyttä. Hän kun uskoo, että kestävin tapa löytää harmonia elämäänsä tulee henkisyyden kautta. Nykyään muodissa olevan meditaation retoriikka, ilmaisukieli, on hyvin samankaltaista kuin uskonnossa. Erona on vain se, että meditaatiossa ihminen kehittää omaa yliminäänsä eikä usko yläpuolellaan olevaan Jumalaan. Miten itseensä uskova voi olla nöyrä? Heikkilä on ollut uskossa koko elämänsä ja puhuu asiasta arkisesti. Pyhän olemassaolon hän on kokenut paitsi luonnossa, etenkin toisten ihmisten kanssa: Kohtaamisessa tulee hyväksytyksi ja kuulluksi. Samalla kokee tulevansa kannatelluksi ja saa voimaa. Kun Heikkilä puhuu kohtaamisista, hän tarkoittaa niillä jo-

19 takin aivan muuta kuin mitä arkikielessä tarkoitetaan. Hän kuvaa kohtaamista tapahtumana, jossa kahdesta tulee ikään kuin yksi. Ihminen samaistuu toisen kokemukseen ja tekee siitä toden. Läsnä on aitoa rakkautta, josta molemmat saavat voimaa. Kohtaaminen rakentaa kumpaakin osapuolta ja luo jonkin kolmannen, mystisen, ulottuvuuden. Heikkilän mielestä juuri kohtaamiset, hyväksytyksi ja rakastetuksi tuleminen, antaminen ja saaminen ovat elämän tarkoitus. Sekä se, että voi oppia virheistään ja kehittyä ihmisenä. Ja se, että on tietyllä tavalla nöyrä suhteessa toisiin ihmisiin, itseensä ja suhteessa luomakuntaan. Ihmisen kuolevaisuuden hän on tunnistanut jo nuoresta, mutta sanoo, ettei kuolemaan voi valmentaa itseään. Se on aina ennalta arvaamaton ja pelottava asia. Ihminen, joka sanoo, ettei kuolema pelota, valehtelee. Kuolema antaa kuitenkin elämään perspektiiviä ja ymmärrystä siitä, että jokainen kohtaaminen ja asia voi olla se viimeinen. Esille nousevat jälleen ihmiset. Ovatko suhteesi olleet vastavuoroisia vai kiltin tytön suhteita, alistuvia suhteita tai hoivasuhteita? Ihmissuhteethan voivat olla vaikka miten vääristyneitä. Toivoisin, että jokaisella ihmisellä olisi kokemus edes yhdestä vastavuoroisesta, tasa-arvoisesta ja tasavoimaisesta suhteesta. Koska kyseessä on aina kahden kauppa, se varmasti vaatii, että on itse riittävän tasapainoinen? Niinpä. Siksi jokainen meistä joutuu tekemään itsensä kanssa valtavasti töitä koko elämänsä ajan.

20

21 ja sosiaalisten pelkojen lukumäärän perusteella voisi ajatella, että nykyaikainen tietoyhteiskunta on mitä turvattomin paikka. Nälkäisen susilauman kohtaamiseen tai tappavaan pilkkukuumeeseen verrattuna puheenpitämisessä tai hississä kulkemisessa ei kuitenkaan luulisi olevan mitään pelättävää. Mistä siis johtuu, että nykyihminenkin pelkää joskus niin suunnattomasti? Psykodynaamisen näkökulman perusteella pelko syntyy, kun ihmisen koko perusturvallisuus on heikentynyt. Henkisessä kehityksessä jotakin on vaurioitunut, ja vaurion paikkaamiseksi on pitänyt kehittää erityinen selviytymiskeino, helsinkiläinen psykoterapeutti Teresa Tischler luonnehtii pelon syntymekanismia. Pelko on perinteisesti tuomittu heikkoudeksi, vaikka alun alkaen se on ollut ihmisille ja elämille hyvin tarpeellinen tunne, joka on auttanut pelastautumaan vaaratilanteista. Pahimmillaan pelko voi kuitenkin muodostua niin voimakkaaksi, että se vammauttaa ihmisen elämän. Jatkuvaa ja halvaannuttavaa pelkotilaa kutsutaan fobiaksi. Sille on tyypillistä, että ihminen ymmärtää pelkonsa järjenvastaiseksi, mutta tieto irrationaalisuudesta ei riitä sen peittoamiseen. Miksi fobiasta on niin vaikea päästä eroon?

22 Vaikeasta pelkotilasta kärsivän ihmisen kehityskaaresta puuttuu se osa, joka antaisi hänelle eväät käsitellä esimerkiksi turvattomuuden tai hylätyksi tulemisen tunteitaan. Henkilöllä ei toisin sanoen ole keinoja vaikean pelon voittamiseen, Tischler vastaa. Korppu kertoo veljelleen Joonatanille, kuinka kuolema pelottaa häntä. Lisäksi Korppu kertoo pelkäävänsä, ettei hän enää koskaan saisi nähdä Joonatania. Joonatan kuuntelee sairasta veljeään, ottaa tätä kädestä kiinni ja alkaa kertoa satumaisesta Nangijalasta. Joonatan saa Korpun oivaltamaan, että jospa se, mitä hän niin kovasti pelkää, ei loppujen lopuksi olekaan kamalaa. Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli -lastenkirjan sankari, rauhallinen ja luottavainen Joonatan Leijona pukee sairaan veljensä tunteita sanoiksi ja auttaa siten tätä pääsemään irti ahdistuksesta. Korppu puolestaan tukeutuu toimivaan pelonhallintakeinoon. Kertomalla pelostaan toiselle ihmiselle hän tekee siitä julkisen. Samalla hän tulee ottaneeksi ensimmäisen askeleen pelkonsa kohtaamiseksi. Samaa ratkaisukeskeistä menetelmää Tischler suosittelee esimerkiksi lentopelosta kärsiville. Pelkoa ei pitäisi pullottaa, vaan kertoa siitä ensiksi esimerkiksi kanssamatkustajalle tai koneen henkilökunnalle. Turvattomuudesta kumpuavaan pelontunteeseen auttaa, jos ympäriltä löytyy joku, johon voi tukeutua. Lentopelkoinen voi pyytää vieressään istuvaa kanssamatkustajaa tai lentoemäntää käymään hänen kanssaan läpi lennon vaiheita. Satunnaista helpotusta voi tarvittaessa hakea myös lääkkeistä. Tischlerin mukaan yksi keino purkaa pelkoa on pilkkoa se palasiksi. Jos vamma ei ole liian syvällä ja ihminen pystyy sietämään esimerkiksi lentämistä tai korkeita paikkoja, hän voi kannustaa itseään kestämään pelon aiheuttajaa hetki hetkeltä pidempään. Voi esimerkiksi ajatella, että nyt olen kestänyt jo viisi minuuttia, kokeilen selvitä vielä yhden minuutin lisää, hän neuvoo. Terapeutti muistuttaa, ettei lentopelkoinenkaan todellisuudessa pelkää lentämistä, vaan kärsii pohjimmiltaan turvattomuuden tunteesta. Lentäminen on vain impulssi, joka laukaisee pelontunteen, sillä lentokone on jotakin, mitä ei voi itse hallita.