TOIMINTAKERTOMUS 2005

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2005"

Transkriptio

1 (15) YLEISTÄ Jaoston toiminta on vilkasta ympäri vuoden. Painopiste on tällä hetkellä kesäsuunnistuksessa, sekä määrällisesti että laadullisesti. Pyöräsuunnistus on laadullisesti vahva laji jaostossamme, mutta aktiivinen ryhmä on erittäin pieni. Hiihtosuunnistusrintamalla on tällä hetkellä menossa taantumavaihe, suureksi osaksi johtuen etelä Suomen huonosta lumitilanteesta viime talvien aikana. Toiminta voidaan jakaa suunnistusmuodon lisäksi myös sidosryhmien mukaan ja silloin on kyseessä lapsi- ja nuorisotoiminta, huippusuunnistus, harrastesuunnistus sekä kilpailujärjestelyt. Tulospuolella vuosi 2005 oli läpimurto seuran historiassa. Meillä oli yhteensä viisi edustajaa eri maajoukkueessa, kolme pyöräsuunnistajaa ja kaksi kesäsuunnistajaa. Jörgen Wickholmin pronssimitali PM-kisoista sekä Japanin MM-kisojen 10. sija ovat ilman muuta vuoden parhaimmat saavutukset. Panostus huippusuunnistajiin ja vanhempiin junioreihin on vahva samalla kun jaos vaalii lapsi- ja nuorisopuolen laajasta rintamasta ja laadukkaasta toiminnasta, missä kilpailusuorituksilla ei ole näyttävä rooli. Jaostolla oli vuoden 2005 lopussa yli 400 jäsentä, joista 260 oli lunastanut lisenssin tai Nuori Suunta kortin ja 173 jäsentä on hankkinut Emit-kortin. Näistä 400:a jäsenestä n. 200 kuuluu ryhmään lapset ja nuoret (< 20 v.) 166:lla Nuori Suunta kortilla seura on Suomen suurimpia! 2 TOIMIHENKILÖT 2.1 Johtokunta Puheenjohtaja, keskushallituksen jäsen Varapuheenjohtaja Jäsenrekisteri, harrastesuunnistus Rahastonhoitaja Sihteeri Talous Valmennustoiminta Nuorisotoiminta Aktiivien edustaja Tove Mickos-Snickars Rainer Ståhl Matti J. Koski Mirva Krum Ursula Sillman Sami Sillman Sune Ståhl Rita Wickholm Mikael Sundström Jaoston johtokunta kokoontui 11 kertaa sekä järjesti säännönmukaiset kevät- ja syyskokoukset.

2 (15) 2.2 Muut toimihenkilöt Karttavastaava Lehden päätoimittaja Web-sivut A-men ryhmän web-sivut Makkaragrilli Suunnistusasut Edustusasut Tulospalvelu, ATK-asiantuntija Kari Melleri Tove Mickos-Snickars Stefan Karlsson Toni Hartvik Nils-Göran Nyberg Esa Sillman Stefan Borgman Antti Granqvist 3 VALMENNUSTOIMINTA 3.1 Yleistä Kova harjoitus ja satsaus saavuttaakseen ne tavoitteet, joita urheilija on asettanut itselleen, on vaikeata tasapainoilua, jossa oikea suhde kuormituksen ja levon välillä usein on vaikea toteuttaa. Kun myös loukkaantumisriski kasvaa harjoitusmäärien kasvaessa voi, jos oikein huonosti käy, kokonainen kausi mennä piloille johtuen loukkaantumisesta tai ylikuormituksesta. Valitettavasti jouduimme SV:ssa kokemaan näitä urheilun varjopuolia, kun useampi huippusuunnistajistamme olivat loukkaantuneita eivätkä pystyneet saavuttamaan tavoitteensa. Mutta huipulle ei ole mitään oikotietä ja kaikesta huolimatta kulunut vuosi on ollut historiallinen SV:lle kun meillä on ollut yhteensä neljä edustajaa MM-kilpailuissa ja sokerina pohjalle Jörgenin kymmenes sija isossa kesä-mm:ssä. 3.2 Valmennustoimikunta ja joukkuevalitsijat Valmennustoimikunnan kokoonpano 2005 oli seuraava: Stefan Borgman, Tony Blomster, Pentti Jauhiainen, Pekka Lång, Vesa-Pekka Melleri, Esa Sillman, Esa Mattila ja Sune Ståhl (puh.johtaja.) Joukkuevalitsijoina toimivat Rita Wickholm, Tony Blomster, Pekka Lång, Vesa-Pekka Melleri ja Sune Ståhl. 3.3 Valmennusryhmät Valmennusryhmien kokoonpano 2005: HUIPPURYHMÄ Lena Jauhiainen Stefan Karlsson Markus Ståhl Angelika Lindqvist Toni Hartvik Sören Sundblom Maija Lång Jari Sillman Sebastian Wester Ingrid Stengård Sebastian Snickars Jörgen Wickholm A-RYHMÄ Tiia Grönholm Dan Johansson Mikael Sundström Janne Erlund Pekka Lång TEHORYHMÄ Sabrina Meriheinä Rasa Ptashekaite Mikael Ingman Patrik Martin

3 (15) Suomen Suunnistusliiton valmennusryhmiin kuuluivat Jörgen Wickholm (Suunta Huipulle-ryhmä), Maija Lång och Ingrid Stengård (pyöräsuunnistuksen MM-ryhmä) sekä Sebastian Snickars (Pohjola-ryhmä). FSO:n IR-valmennusryhmään kuuluivat Angelica Lindqvist, Sabrina Meriheinä, Tony Hartvik, Jari Sillman, Jörgen Wickholm, Sebastian Snickars ja Victor Mansner. 3.4 Leirit järjesti omia leirejä vuoden aikana seuraavasti: - Viikonloppuleirejä Sipoossa, 4 kpl 47 osall. - Kevätleiri senioreille ja vanhemmille junioreille, Gotlanti/Nynäshamn , 10 osall. - Pääsiäisleiri junioreille, Parainen 1-3.4, 31 osall. - Jukola-leiri, Anjalankoski 5-8.5, 8 osall. - Jukola-leiri, Anjalankoski , 8 osall. - Syysleiri, Solvalla , 15 osall. Näiden omien leirien lisäksi monet huippusuunnistajistamme osallistuivat SSL:n, FSO:n ja NÅID:n järjestämille leireille. 3.5 Harjoitukset Yhteensä järjestettiin 61 harjoitustilaisuutta vuoden aikana seuraavasti: - kuntojumppa 19 kertaa talvella, keväällä ja syksyllä Söderkullan koulussa, yhteensä 306 osallistujaa. - hiihtosuunnistusharjoituksia 2 kertaa, yhteensä 15 osallistujaa. - suunnistusharjoituksia 14 kertaa huhtikuusta syyskuuhun, yhteensä 250 osallistujaa. - juoksulenkkejä 23 kertaa talvella ja syksyllä Söderkullassa, yhteensä 123 osallistujaa. - testijuoksuja 3 kertaa talvella, keväällä ja kesällä, yhteensä 32 osallistujaa. Neljä suunnistusharjoitusta järjestettiin yhteistyössä KeU:n kanssa. 3.6 Koulutus Pajulahdessa järjestettyyn kestävyysseminaariin osallistui 5 henkilöä: Angelica Lindqvist, Ulf Meriheinä, Stefan Karlsson, Sebastian Snickars ja Jörgen Wickholm. Suunta Huipulle, taso 1, koulutukseen Hankasalmella osallistui 10 henkilöä: : Angelica Lindqvist, Annika von Schoultz, Esa Mattila, Jouko Harle sekä juniorit Daniel Blomster, Akseli Harle, Sebastian Meriheinä, Kasper Snickars, Pontus von Schoultz ja Victor Mansner. 4 KILPAILUTOIMINTA 4.1 Kilpailujen järjestäminen SV järjesti Husqvarna Pika kansallisen suunnistuskilpailun Gillerbergetin maastossa. Kilpailuun ilmoittautuneita oli 861. Matkat olivat tänä vuonna keskipitkiä, jotta useimmissa sarjoissa voitiin tarjota suunnistusnautintoja Gillerbergetin maastossa. Kilpailunjohtajana toimi Risto Säynäväjärvi. Ratamestarina oli Stefan Karlsson.

4 (15) Lasten radat laati Esa Sillman ja Timo Lintula. Rastirallin päävastuuhenkilö oli Rita Wickholm. Muissa tärkeissä tehtävissä toimivat Antti Granqvist, Timo Ketola, Tove Mickos-Snickars, Rainer Ståhl, Nisse Nyberg, Markus Ståhl, Mikko Torro, Maire Meriheinä, Tanja Ingman, Nils Wilenius ja monia muita innokkaita talkoolaisia. Rakentajarastit järjestettiin 7.6. Pilvijärvellä ja Hindsbyssä noin 100 osanottajalle/kerta. Kyläviesti pidettiin Boxissa Skattåkersbergin kartalla edellisvuoden voittajien, Ståhl/Snickars järjestämänä, 22 joukkuetta oli mukana. Sipoon koulujen mestaruuskisat järjestettiin Pilvijärven kartalla Mukana oli 95 osanottajaa. Kauden päätti Raatojuoksu Hampträskin-Massbyn kartalla Ingman Foodsin toimiessa jälleen kilpailukeskuksena. Paavo Huopainen täydensi n 1 km2:n alueen tätä kisaa varten. Osanottomäärässä päästiin jälleen ennätykseen 562 ilmoittautunutta, Joista lähti 514. Kisassa käytettiin kilpailunumeroita. SVM päiväsuunnistuksessa oli 6.9. alle 16-vuotiaille sarjasuunnistuksen yhteydessä Skattåkerbergetillä ja H/D18-sarjalle ja vanhemmille Gillerbergetin kartalla Husqvarna Pika kilpailun radoilla. SVM yösuunnistuksessa Hindsbyssä. SV:n suunnistusjaosto on edelleen Sipoon kunnan merkittävä kuntoliikuttaja, sillä KUrasteilla kävi vuonna 2005 yhteensä yli 1600 osanottajaa. Kilpailujen järjestämisestä on tarkat tilastotiedot oheisessa liitteessä. 4.2 Kilpailuihin osallistuminen Hiihtosuunnistus Osallistujien määrä väheni taas huomattavasti edelliseen vuoteen verrattuna. Viime vuosien lumipula etelä Suomessa on saanut järjestäviä seuroja varovaisiksi, joten kilpailutarjonta on vähäistä. Lumipulan takia FSOM-kisat jouduttiin siirtämään Seinäjoesta Yläselle Turun seutuun, joskin tilanne siellä ei ollut paljon parempi. Jaostosta osallistui 11 henkilöä. SM kisoihin(normaali, pika ja viesti) osallistui 9 jäsentä. Osallistuminen muihin kansaallisiin kisoihin oli aika laimeata, mutta perinteiset NÅIDM ja SVM houkutteli liki 30 osallistujaa jaostosta. Luokkasuorituksia vuonna 2005 oli 1.luokka 5 kpl (5/2004), 2.luokka 8 kpl(13/2004) ja 3.luokka 11 kp (7/2004)l. Kilpailuissa kävi yhteensä 25 jäsentä kauden aikana ja startteja kertyi 59 (92/2004) kpl Kesäsuunnistus Kesällä kilpailuja on tarjolla paljon enemmän aivan lähietäisyydellä. Ainoastaan arvokisoihin täytyy lähteä kauemmaksi. Lähiseurojen kisoihin osallistuu useita kymmeniä seuramme jäseniä. Mestaruuskilpailuihin (SVm, NÅIDm, FSOm ja SM) osallistuu parhaimmillaan lähes sata Sipoon sutta. Tämän lisäksi on vielä Nuorisosarjasuunnistukset (6 kpl), joissa kotikisoihin osallistuu lähes 150 omaa nuorta. Henkilökohtaisten kisojen lisäksi osallistuminen viesteihin on ollut vilkasta. Miehet osallistuivat Viestiliigan lisäksi perinteisesti myös Tiomilaan ja Jukolaan. Nuorten puolella osallistuttiin ensimmäistä kertaa Viestiliigaan ja lisäksi Tiomilan Ungdomskavleniin, Nuorten Tiomilaan, Nuorten Jukolaan ja Nuorisoviestiin.

5 (15) SV osallistui Jukolaan kuudella joukkueella, joista kaikki saivat hyväksytyn tuloksen. Venlojen viestiin osallistuttiin myös kuudella joukkueella, jotka myöskin kaikki saivat hyväksytyn tuloksen. Nuorten Jukolassa SV:llä oli neljä joukkuetta, joista ykkösjoukkue sijoittui 32:ksi. Kaikki neljä joukkuetta saivat hyväksytyn tuloksen. 25-manna viestiin osallistuttiin kolmella joukkueella, kaikilla hyväksytty suoritus. Viestejä ja nuorisosarjakisoja mukaan lukien, oli vuoden 2005 aikana yhteensä lähes 2200 lähtöä. Kesän aikana osanottajia rankikisoihin oli yhteensä 685 starttia (777/2004). 1. luokan sai 25 (33/2004), 2. luokan 39 (37/2004). 3. luokan 28 (37/2004) Pyöräsuunnistus Pyöräsuunnistusryhmämme on kapea mutta sitä korkeatasoisempi. Maija Lång ja Ingrid Stengård ovat kuuluneet maajoukkueeseen jo jonkin aikaa ja Pekka Långin hyvät sijoitukset mm. MM-kisojen tarkastuskilpailuissa nosti myös hänet mukaan MMryhmään. Pyöräsuunnistajamme ovat ahkerasti osallistuneet kansallisiin kisoihin kevään ja kesän aikana, hyvällä tuloksella. 4.3 Kilpailumenestys Yleistä SV sijoittui koko kauden 2005 SM-pistetilastossa Suomen 30. parhaaksi suunnistusseuraksi pistemäärällä 93 ( ,5 p; p; p; p ; p.). Mitalisaalis oli 2 SM kultaa ja 2 SM pronssia. Vaikka mitalien lukumäärä oli edellistä vuotta pienempi, nousivat kokonaispisteet monen hyvän pistesijoituksen takia (10 parhaan joukossa) Kesäsuunnistus Kauden ehdottomasti paras saavutus oli Jörgen Wickholmin pronssimitali PM-kisojen keskimatkalla, jossa Micro-O oli lisämausteena, sekä Jörgenin 10. sija Japanin MMkisojen normaalimatkalla. Lisäksi hän saavutti hienon 4.sijan World Cup finalissa Italiassa. SM-kisoissa Jörgenin sijoitukset olivat 7. SM-pitkä, 20. SM-normaali, 4. SMpika ja 7. SM-yö. SM-pitkä kisoissa Jari Sillman sijoittui vielä 9:ksi. Junioripuolella hyviä sijoituksia tuli Sebastian Snickarsin 9:llä paikalla PM-kisojen normaalimatkalla ja 10. sija FM-pika kisoissa, Sebastian Meriheinän pronssimitali SM-normaalimatkalla, Victor Mansnerin 8. sija SM-normaalissa, 7. SM-pikassa ja 4. SM-yössä sekä Sabrina Meriheinän 5. SM-normaalissa ja 10. SM-yössä. FSOM-kisoissa tuli kaksi henkilökohtaista mestaruutta Sebastian Snickarsin ja Antti Granqvistin suorituksista sekä 9 kpl muuta mitalisijaa. Viestissä miehet toivat kotiin kiertopalkinnon voittamalla 3. vuotta peräkkäin. Kauden alussa olivat odotukset miesten viestijoukkueesta suuret, tavoitteena selkeästi parantaa edellisen vuoden sijoituksia Tiomilassa, Jukolassa, SM-viestissä ja Viestiliigassa. Loukkaantumiset ja muutama hylätty suoritus vaikutti siihen, ettei tavoitteita saavutettu, mutta kausi oli kuitenkin suhteellisen hyvä.

6 (15) Tiomila-viestissä tuli hylkäysi (54/-04, 50/-03, 154/-02, 107/-01, hyl/-00, 146/-99, 201/-98), mutta Jukolassa miehet onnistuivat parantamaan edellisen vuoden tulosta sijoittumalla 37:ksi (45/-04). Naisten sijoitus Venla-viestissä oli 90.,(103/-04). Myös Viestiliigassa miehet paransivat lopullista sijoitustaan ollen 7. (9/-04, 9/-03). 25-mannassa sijoitus oli 41. (28/2004, 35/2003, 30/2002). Nuoret osallistuivat ensimmäistä kertaa nuorten Viestiliigaan ja saavuttivat heti loistavan kolmannen sijoituksen. SM-viestissä tuli 6. sija H16-sarjassa Pyöräsuunnistus Hiihtosuunnistus Jaoston kolmella pyöräsuunnistajalla oli taas hyvä kausi. SM-pika matkalla Maija Lång oli 6., Ingrid Stengård 7. ja Pekka Lång 6. SM-normaali matkalla Maija Lång voitti kultamitalin ja Ingrid Stengård pronssia. Pekka Långin sijoitus oli osakilpailun Fillaricupin Maija Lång voitti ja Ingrid Stengård oli 4. Pekka Lång oli toinen misten sarjassa. Kaikki kolme osallistuivat MM-kisoihin Slovakiassa, josta tällä kertaa ei tullut mitaleita, mutta Maija Lång oli 9. keskimatkalla ja Ingrdi Stengård 10. Hiihtosuunnistuksen alhaisesta aktiiviteestista huolimatta oli viime vuoden saavutuksena kulta mitali H35 viestissä sekä muutama pistesijoitus : 6. sija H40 viestissa, Tim Kankfelt (H35) 8. SM-normaali ja 9. SM-pika matkalla, Antti Granqvist (H35) 10. SMnormaali ja Stefan Borgman (H40) 8. SM-normaali matkalla. FSOM-kisoissa tuli yksi mestaruus (Stefan Borgman) ja 7 muuta mitalisijoitusta. 5 NUORISOTOIMINTA 5.1 Organisaatio Nuorisotoimintaan kuuluu Oravapolku- ja Junnuklubitoiminta. Toiminta-alueet ja vastuuhenkilöt vuonna 2005: Oravapolku Paikkakunta Söderkulla alle 10 v. Söderkulla yli 10 v. Nikkilä alle 10 v. Paippinen Vastuuhenkilö(t): Ulrica Holmgren, Timo Lintula Rita Wickholm Charlotta Sillman Carola Bergström, Riitta Ketola Junnuklubi v. Tove Mickos-Snickars, Rita Wickholm Vastuuhenkilöillä oli lisäksi omat apuohjaajaverkostot. Yhteensä noin 50 henkilöä osallistui oravapolun ohjaajatoimintaan ja sen lisäksi on kymmenkunta henkilöä hoitanut erilaisia tukitoimintoja (kahvinkeitto, makkaranpaisto, lasten saattaminen lähtöön yms).

7 (15) 5.2 Keskeisiä toimintaperiaatteita SV:n suunnistusjaosto on vuodesta 1997 ollut sinettiseura ja noudattanut Nuori Suomen korkeatasoiselle lapsi- ja nuorisotoiminnalle asettamia periaatteita. Tavoitteena on monipuolinen ja kannustava toiminta kaikille lapsille jotka osallistuvat oravapolkuun. Kaikille lapsille on taattava tasapuoliset mahdollisuudet osallistua ja kaikkia kannustetaan taidoista riippumatta. Toimintaperiaatteista ja tavoitteista keskustellaan vanhempien kanssa ja ohjaajat laativat pelisäännöt sekä vanhempien että lasten kanssa. Suunnistusliiton eettiset reitinvalinnat, Reilua Peliä rasteilla, on käsitelty nuorten leireillä ja kilpailumatkoilla sekä ohjaajatapaamisissa. 5.3 Oravapolkutoiminta Oravapolkuun osallistuu 4-14-vuotiaita lapsia. Jos lapsi on 7 vuotta tai nuorempi hänellä pitää olla aikuinen mukana harjoituksissa. Lapset jaetaan ryhmiin kielen, iän ja taitotason mukaan. Tavoitteena on että yhdellä ohjaajalla on korkeintaan viisi lasta ryhmässä ja että ryhmällä on sama ohjaaja kaikissa harjoituksissa. Kaikissa kolmessa kylässä järjestettiin yksi harjoitus viikossa koulutusjaksolla huhti-toukokuu. Söderkullassa järjestettiin alle 10-vuotiaiden ja yli 10-vuotiaiden lasten harjoitukset eri iltoina. Tämän jälkeen tarjottiin yhteisiä harjoituksia kaikille oraville, mm grillijuhla Lövhyddanilla, ohjatut harjoitukset Keski-Uusimaa rastien yhteydessä, suunnistusharjoituksia elokuussa, nuorisosarjasuunnistukset, kansallisia kilpailuja ja kaudenpäättäjäiset Wessmansalissa Nikkilässä. 5.4 Junnuklubi Junnuklubitoiminta vuotiaille, joka käynnistyi vuonna 2003, ja jonka tavoitteena on estää tai vähentää nk. drop-out ilmiötä, jatkui vuonna Ohjelma suunniteltiin edelleen yhdessä junioreiden kanssa ja se koostui yhteislenkeistä / sauvakävelystä, perjantai-illan salivuorosta sekä keilailureissuista ja muista tapahtumista. Talvikausi oli tammikuusta huhtikuun ja jatkui uudestaan marraskuussa. Kesätoimintaan sisältyi harjoituksia, viestejä ja kilpailumatkoja. Eri tapahtumissa on oli noin osallistujaa. Tärkeä periaate on että kaikki voivat osallistua tasapuolisesti toimintaan. Juniorien aloitteesta käyntiin lähtenyt panostus viestikilpailuihin jatkui vuonna Monta hienoa sijoitusta saavutettiin, joista voidaan mainita kolmas sija Nuorten Viestiliigassa, viides sija Nuorisoviestissä Turussa ja kuudes sija SM-viestissä sarjassa H16. Juniorit osallistuivat yhteensä 15 viestiin vuonna Syksyllä kartoitettiin junioreiden toivomuksia ja motivaatiota systemaattisen harjoittelun osalta. Tavoitteena on antaa mahdollisimman hyvää valmennuksellista tukea sitä haluaville. Valmennusvaliokunta vastaa junioreiden valmennustoiminnasta. Junnuklubin tavoitteet on saavutettu hyvin. Yksi osoitus tästä on se että vuonna 2005 oli toiminnassa mukana 65 % niistä jotka vuonna 2001 olivat 12-sarjassa kun vastaava luku vuonna 2003 oli 20%! Junnuklubin ohjaajina ovat toimineet Tove Mickos-Snickars, Rita Wickholm ja Tony Blomster (poikien valmentaja).

8 (15) 5.5 Ohjaajatoiminta 5.6 Yhteistyö Ohjaajien kouluttaminen on laadukkaan toiminnan perusedellytys. Vuonna 2005 seuraavat ohjaajat osallistuivat SSL:n ohjaajakoulutukseen Nuori Suunta 1, osa 1: Maria Andersson, Christer Lindqvist, Charlotta Sillman, Jari Pullinen, Maria Liljeström, Mirva Krum och Maria Kovero. Nuori Suunta, taso 2-koulutukseen osallistuivat seuraavat ohjaajat: Ulrica Holmgren, Hans Holmgren, Tove Mickos-Snickars, Mirva Krum, Riitta Ketola, Carola Bergström, Hannu Mitikka, Jouko Harle, Esa Sillman, Tony Blomster Timo Lintula och Risto Säynäväjärvi. Kahdeksan junioria osallistui koulutuksen yhteen osaan, joka käsitteli nuorten harjoittelua. Seuran juniorit ja lasten vanhemmat on aktiivisesti rekrytoitu apuohjaajiksi oravapolulla. Oravatiimi järjesti sisäisen ohjaajakoulutuksen apuohjaajille maaliskuussa (3 h) ja siihen osallistui 11 henkilöä. Tämän lisäksi vastuulliset ohjaajat johdattelevat apuohjaajia päivän teemaan ja tehtävään ennen jokaista harjoitusta. Taso 2-koulutuksen yhteydessä tehtiin SWOT-analyysi, jossa todettiin että seuran vahvuutena on aktiiviset ohjaajat mutta toisaalta eräiden ohjaajien suuri työmäärä voi muodostaa uhan tulevalle toiminnalle. Kevät- ja kesäohjelman suunnittelussa tämä otettiin huomioon ja useampi ohjaaja otti vastuuta yksittäisten harjoitusten suunnittelusta ja toteutuksesta. Seuran yhteistyö paikkakunnan koulujen ja naapuriseurojen kanssa on jatkunut entiseen tapaan. Nuorisosarjasuunnistukset järjestettiin yhdessä Akilles OK:n, OK77:n ja OK Orientin kanssa sekä harjoituksia yhdessä Helsingin Suunnistajien ja Keravan Urheilijoiden kanssa. Kaiken kaikkiaan järjestettiin kuusi NS-kilpailua, joista SV järjesti kaksi. kutsui pyörä- ja hiihtojaoston nuoret mukaan Junnuklubin talvitoimintaan. 5.7 Taloudellinen tuki ja huomionosoitukset Säästöpankkisäätiö myönsi taloudellista tukea Oravapolulle vuonna Sipoon kunta myönsi tukea säännölliseen ohjattuun harjoitustoimintaan. 5.8 Lukuja toiminnasta 2005 Yhteensä noin 200 lasta ja nuorta osallistui oravapolkutoimintaan, joka koostui noin 100 eri tapahtumista (harjoitukset, kilpailut, leirit, retket, juhlat, yms.) 65 oravaa osallistui NÅID:n oravapolkufinaaliin Tammisaaressa, seura oli ylivoimaisesti suurin osallistujamäärältään 149 SV:n oravaa osallistui nuorisosarjasuunnistuksiin, 132 oravaa osallistui väh. kolme kertaa ja sai pokaalin kaudenpäättäjäisissä (uusi ennätys) 4 joukkuetta (yksi sekajoukkue) osallistui Nuorten Jukolaan, ykkösjoukkue kärsi kahdesta sairaustapauksesta, sijoitus oli 32. Kaikki joukkueet saivat hyväksytyn suorituksen.

9 (15) 6 HARRASTESUUNNISTUS 7 MUU TOIMINTA SV osallistuu 27. Keski-Uusimaa rastien järjestelyihin Järvenpään Palon, Keravan Urheilijoiden ja Tuusulan Voima-Veikkojen kanssa. Jokainen seura järjesti 6 päivä- ja 1 yötilaisuuden. SV:sta kuului Keski-Uusimaa rastien rastitoimikuntaan Matti J Koski ja Kari Melleri. SV:n Keski-Uusimaa rasteilla ei ollut nimettyä yhteyshenkilöä. Matkat olivat 7 km, 5 km, 3 km ja 1,5 km. Emit-leimaus ja ajanotto oli kaikissa tapahtumissa. Keski-Uusimaa lehti kustansi käsiohjelman, osanottokortin ja muuta materiaalia, sekä mainosti rasteja. K-U rastien rastitoimikunta palkitsi pöytästandardilla kaksi henkilö, jotka ovat 20 vuotena osallistuneet vuosittain vähintään 15 tapahtumaan. Lisäksi muistettiin standardilla neljää yhteistyökumppania, joista yksi oli Koneliike Olenius ky (Rune Olenius). Kauden aikana jaettiin K-U rastien mitali 78:lle henkilölle, jotka ansaitsivat sen vähintään viidellätoista suorituksella. Mitali on jaettu 23 vuotena (2005). Kaikki tähän asti jaetut mitalit on yhdeksällä (9) henkilöllä, joista kuusi (6) on SV:n jäsentä (Tage Backman, Tua Backman, Torolf Blomqvist, Rolf Forström, Helena Karlsson ja Rainer Karlsson). Suoritusmäärä (5424) notkahti alhaisemmalle tasolle sitten vuoden 1996 jälkeen. Eniten osallistujia oli Hindsbyssä (300 kpl) ja (306 kpl) järjestetyissä tapahtumissa. SV:n tapahtumissa kirjattiin 1647, joka on 157 enemmän kuin v Valittujen matkojen jakauma näyttää pysyvän vuosittain lähes samana. Suosituin rata on 5 km, joka valittiin 45,1% kaikista kerroista. Seuraavina olivat 3 km (26,5%, 7 km 18,6% 1,5 km 6,4% ja muut radat 1,6%. Järjestävät seurat ovat voineet käyttää omissa tapahtumissaan laina-emittejä, joiden hankinnan Keski-Uusimaa aikanaan rahoitti. 7.1 Huomionosoitukset ja muistamiset Jörgen Wickholm valittiin Sipoon kunnan parhaaksi urheilijaksi vuonna 2005 hyvien NOM-, MM- ja World Cup-sijoitusten ansiosta. Ingrid Stengård ja Jörgen Wickholm saivat FSO:n II:n luokan ansiomerkin. Opetusministeriön ansiomerkit luovutettiin seuraaville: Ingmar Borgman, Rainer Karlsson, Sune Ståhl, Rita Wickholm ja Annika von Schoultz. Jarl Gripenbergin stipendi luovutettiin Ulrica Holmgrenille. Lisäksi jaosto muisti vuoden aikana: Viola Skogster, 60 vuotta Roger Wickholm, 50 vuotta Henrik Anthoni, 75 vuotta Reijo Rytkölä, 65 vuotta Rainer Ståhl, 50 vuotta FSO:n 60-vuotisjuhlaa muistettiin lahjoituksella FSO:n stipendirahastoon.

10 (15) 7.2 Tiedotustoiminta Jaoston kotisivut ovat keskeisin tiedotuskanava. A-men ryhmäläiset käyttävät ahkerasti omia kotisivujaan ja Ilmoitustaulua on hyödynnetty mm. kiireisiin ilmoituksiin. Kilpailuihin ilmoittautumiset on hoidettu Verkkovihko- ohjelmaa hyödyntäen. Verkkovihko on samalla toiminut myös tietolähteenä kilpailuihin liittyvissä asioissa. Jaoston toiminnasta on tiedotettu kolme kertaa ilmestyneessä jäsenlehdessä joka jaettiin postin välityksellä. Näistä ensimmäinen numero oli info-lehti joka jaettiin kaikkiin Sipoon talouksiin sekä yhteistyökumppaneille. Jaoston aktiivit ovat ahkerasti kirjoittaneet kilpailuselostuksia paikallislehtiin. Artikkeleita jaoston toiminnasta ja jaoston jäsenistä on julkaistu mm. Sinettisanomissa ja Hufvudstadsbladetissa. Jaoston Oravapolkutoimintaa esiteltiin Sportmagasinetissa. 7.3 Kartoitustoiminta Hangelbyn kartan uusintakartoitus ( 6 km2 ) suoritettiin loppuun. Kartoitustyöstä vastasi K-Map kartoituspalvelu. Kartta-avustusta saatiin Sipoon kunnan lisäksi myös Suunnistusliitolta. Raatojuoksua varten yhdistettiin peruskartalta osa Massbyn ja Fiskträskin karttoihin ja saatiin näin Hampträskin kartta. Tulosteita / ratoja tilattiin K-Mapin tulostepalvelun kautta vuonna 2005 harjoitusten, KU- ja RKM-rastien lisäksi myös kansalliseen Husqvarna-pikaan ja Raatojuoksuun. Näitä karttoja toimitettiin sopimuksen mukaisesti myös Sipoon kunnalle. Seuraavan viiden vuoden kartoitussuunnitelmaa tarkennettiin ja vuoden 2006 tarkka suunnitelma laadittiin. Karttavastaavana on toiminut Kari Melleri. 7.4 Edustustehtävät 7.5 Muu toiminta Reijo Rytkölä, FSO:n pj, jäsen työ- ja sihteerivaliokunnassa Kaj-Olof Lindgren, jäsen FSO:n hallituksessa sekä nuorisovaliokunnassa Rita Wickholm, jäsen SSL:n nuorisoryhmässä, FSO:n nuorisovaliok. pj. Ingemar Borgman, jäsen FSO:n valmennusvaliokunnassa Kari Melleri, Lumi-Toukola ry:n ja hiihtosuunnistuksen viestiliigatyöryhmän sekä Suunnistuksen Tuki ry:n/orienteringens Stöd rf ja Suunnistussäätiön sihteeri Matti J Koski Kaukametsäläiset ry:n sihteeri ja talouden hoitaja Tove Mickos-Snickars, SV:n keskushallituksen jäsen Annika von Schoultz, NÅID:n sunnistusjaoston pj. Kehittämisseminaari, Suunta 2010, järjestettiin lokakuussa. Osallistujia oli 30. Seminaarin lopuksi juotiin mitalikahvit ja palkittiin kauden hyvistä suorituksista. Risto Säynäväjärvi, Mirva Krum, Rita Wickholm ja Tove Mickos-Snickars osallistuivat SSL:n vuotuiseen seminaariin "Rastitreffit" marraskuussa. Joulukuussa järjestettiin valmennusryhmien jäsenille sopimusallekirjoitustilaisuuden, jossa läsnä oli myös paikallinen lehdistö. Muu osallistuminen ja koulutus on raportoitu kohdissa 3.6 ja 5.4.

11 (15) 7.6 Jaoston järjestämät matkat Heinäkuun alussa järjestettiin kilpailu/lomamatka Liettuan Klaipedaan, jossa osallistuttiin 5-päiväisiin Takas2005 suunnistuskilpailuihin. Vuokratulla Lankisen linja-autolla matkusti 40 henkilöä ja omalla autolla 8 henkilöä. Kilpasarjoihin osallistui 16 aikuista ja 18 lasta/nuorta ja kuntosuunnistukseen 4 henkilöä. Lisäksi oli yhteistä vapaa-ajan ohjelmaa kiertoajeluineen ja illanviettoihin. Lokakuussa järjestettiin perinteinen 25-manna matka Ruotsiin. SV osallistui 3:lla joukkueella. 7.7 Paperinkeräys 7.8 Muuta Paperinkeräyksiä järjestettiin keväällä Boxissa ja Söderkullassa ja syksyllä Nikkilässä. Lisäksi Amen-ryhmällä oli oma projekti tyhjentämällä McCellenin paperivaraston (n. 1,5 konttia) kahtena iltana heinäkuussa. Keräystuoton lisäksi suunnistajalle on tärkeää osoittaa omalla esimerkillään, että he huolehtivat myös urheilupaikoistaan, metsistä. Jaosto osallistui keskushallituksen järjestämiin projekteihin Pilvijärvi ja kinkkuarpajaiset. Säästöpankkisäätiön tuen avulla jaosto hankki 60 kpl Emit-kortteja, joita lainattiin nuorisosarjasuunnistusten osallistujille. Jaoston suunnistusasu uudistettiin. 8 TALOUS n talous on toimintakauden 2005 jälkeen hyvässä kunnossa, vaikka suuri haaste onkin säilyttää tämä hyvä tilanne jatkossa. Vuonna 2005 talousasioita ohjasi talousvaliokunta, johon kuuluivat Sami Sillman, Tove Mickos-Snickars, Mirva Krum, Ulrica Holmgren, Rainer Ståhl ja Kari Melleri. Taloudellisesti suunnistusjaoston vuosi päättyi positiiviseen tulokseen lähinnä vuonna 2004 onnistuneesti järjestettyjen Fin5-kilpailujen tuottojen takia (noin puolet tuotoista kirjattiin seuralle vasta vuonna 2005). Ilman näitä takautuvia tuloja olisi suunnistusjaoston tulos ollut selvästi negatiivinen. Muita merkittäviä tulonlähteitä vuonna 2005 oli mm. Sipoon kunnan tuki, pienempien kilpailujen järjestäminen, erilaiset talkootyöt ja yhteistyökumppaneilta saatu tuki. Lisäksi jaoston nuorisotoiminta sai tukea mm. Nuori Suomi- järjestöltä sekä Säästöpankkisäätiöltä. Seuran toiminnan kulut muodostuivat hyvin perinteisistä osista. Suurimmat kuluerät olivat kilpailujen osanottomaksut, kilpailumatkat ja niihin liittyvät majoituskustannukset. Vuonna 2005 järjestettiin mm. omakustanteinen kilpailumatka Liettuan rastiviikolle. Muita merkittäviä menoeriä olivat mm. kartta-, varuste- ja leirikulut. Koska seuraaviin pariin vuoteen ei sisälly suurkilpailujen järjestelyitä, on huolehdittava siitä, että tulot ja menot pysyvät oikeissa suhteissa jatkossa. On myös ponnisteltava, että toiminnallemme saataisiin lisää pitkäaikaisia tukijoita.

12 (15)

13 (15) KILPAILUTULOKSIA 2005 TÄVLINGSRESULTAT MM-kilpailut 10. Jörgen Wickholm, H21 9. Maija Lång, D21 ps-keski 10. Ingrid Stengård, D21 ps-keski 11. Ingrid Stengård, D21 ps-pitkä 36. Pekka Lång, ps-keski PM (NOM)-kilpailut 7. Jörgen Wickholm, H21 normaali 26. Jörgen Wickholm, H21 sprint 3. Jörgen Wickholm, H21 keski 9. Sebstian Snickars, H20, normaali WordCup 4. Jörgen Wickholm, H21 sprint SM-kilpailut Kultaa H35 hs-viesti (Tim Kankfelt, Antti Granqvist, Pekka Lång) D21 Maija Lång, ps-normaali Pronssia D21 Ingrid Stengård, ps-normaali H15 Sebastian Meriheinä, normaali Muut sijoitukset (loppukilpailussa) 6. H40 hs-viesti (Anders Ingman, Martin Wickholm, Stefan Borgman) 8. Tim Kankfelt, H35 hs-normaali 10. Antti Granqvist, H35 hs-normaali 8. Stefan Borgman, hs-normaali 9. Tim Kankfelt, H35 hs-pika 7. Jörgen Wickholm, H21 pitkä 9. Jari Sillman, H21 pitkä 6. Pekka Lång. H21 ps-pika 6. Maija Lång, D21 ps-pika 7. Ingrid Stengård, D21 ps-pika 8. Victor Mansner, H15 normaali 5. Sabrina Meriheinä, D16 normaali 4. Jörgen Wickholm, H21 pika 10.Sebastian Snickars, H20 pika 7. Victor Mansner, H16 pika 6. H16 viesti (Daniel Blomster, Sebastian Meriheinä, Victor Mansner) 7. Jörgen Wickholm, H21 yö 4. Victor Mansner, H16 yö 10. Sabrina Meriheinä, D16 yö FSOM-hiihtosuunnistus Kultaa H40 Stefan Borgman Hopeaa H35 Pekka Lång H40 Anders Ingman D16 Sabrina Merineinä Pronssia H 35 Antti Granqvist H50 Esa Sillman H16 Victor Mansner D21 Maija Lång FSOM Normaali Kultaa H35 Antti Granqvist H20 Sebastian Snickars Hopeaa H21 Jari Sillman H50 Sune Ståhl D40 Annika von Schoultz Pronssia H50 Pentti Jauhiainen H60 Matti J Koski H16 Victor Mansner D50 Rita Wickholm D20 Angelica Lindqvist D16 Sabrina Meriheinä FSOM viesti Kultaa H21 (Sören Sundblom, Markus Ståhl, Sillman Jari) Hopeaa H45 (Sune Ståhl, Pentti Jauhiainen, Ulf Meriheinä) H16 (Daniel Blomster, Pontus von Schoultz, Victor Mansner) D12TR/RR (Elin Lindberg, Katja von Schoultz, Panjai Krum) Pronssia H35 (Antti Granqvist, Stefan Borgman, Heikki Frilander) H17-20 (Patrik Martin, Sebastian Meriheinä, Sebastian Snickars) D21 (Annika von Achoultz, Angelica Lindqvist, Lena Jauhiainen) D35 (Ulrica Holmström, Maire Meriheinä, Rita Wickholm) NÅIDM Kultaa H16 Victor Mansner

14 IF SIBBO-VARGARNA RY (15) D40 Annika von Schoultz Viesti D35 (Annika von Schoultz, Rita Wickholm, Maire Meriheinä) Hopeaa D21 Lena Jauhiainen D50 Rita Wickholm D20 Angelica Lindqvist D12 Elin Lindberg Viesti H55 (Tom Sundbäck, Risto Säynäväjärvi, Alf Krogell) H15-18 (Pontus von Schoultz, Sebastian Meriheinä) H11-12 (Jean Sillman, Marcus von Schoultz, Fredrik Blomster D8-12 TR/RR (Panjai Krum, Frida Krum, Katja von Schoultz) Pronssia H21 Mikael Sundström H45 Ulf Meriheinä H60 Alf Krogell H18 Matias Säynäväjärvi H16 Tony Ingman H12TR Anreas Wickholm D16 Anna Korpela Viesti D15-18 (Anna Korpela, Jeanette Lönnberg, Frida Wickholm SV:N MESTARUUSKILPAILUT / SV:S MÄSTERSKAP SVM-yö D-rata 2 km H14 1. Fredrik Blomster Janne Sillman C-rata 3 km H16 1. Victor Mansner Sebastian Meriheinä Tony Ingman D16 1. Sabrina Meriheinä D45 Maire Meriheinä B: 4 km H40 1. Stefan Borgman Hannu Mitikka Robert Ingman Jouko Harle H45 1. Ulf Meriheinä A-rata 6 km H21 1. Jari Sillman Markus Ståhl Stefan Karlsson Janne Erlund Niklas Ståhl H35 1. Antti Granqvist SVM-päivä / SVMdag > 16 v/år H21 1. Jörgen Wickholm Sebastian Wester Toni Hartvik Patrik Martin Mikael Sundström H Stefan Borgman Robert Ingman H50 1. Sune Ståhl Pentti Jauhiainen Esa Sillman H55 1. Risto Säynäväjärvi H60 1. Matti Räsänen Alf Krogell D45 1. Maire Meriheinä Tove Mickos-Snickars D20 1. Angelica Lindqvist SVM-päivä / SVM-dag < 16 v/år H16 1. Victor Mansner Sebastian Meriheinä Pontus von Schoultz Daniel Blomster Tony Ingman Kasper Snickars H14 1. Jean Sillman Fredrik Blomster Fank Grönqvist Pontus Steffansson Niklas Nyberg H13 1. Mikael Makkonen Jonas Lindblad H12 1. Albert Grönqvist Andreas Wickholm H12TR 1. Casper Nordman Ronny Lindqvist 18.12

15 IF SIBBO-VARGARNA RY (15) 3. Olli Öhman Atte Lemmetty Nestori Mäntysaari H10RR 1. Joakim Lintula Jonne Granqvist Christoffer Hindsberg Dennis Brandt Andre Ingman Oscar Lindström Jonathan Högel Verneri Mäntysari Theo Kovero Markus Ketola Carl Ingman H8RR 1. Oskar Liljeström John von Schoultz Kevin Kovero D16 1. Frida Wickholm Anna Korpela Jeanette Lönnberg D14 1. Tarja Krum Jasmin Sundbäck Erica Lindberg D13 1. Patricia Borgman Cecilia Aijälä Alexandra Wickholm Johanna Äijälä D12 1. Elin Lindberg Panjai Krum D12TR 1. Frida Åhl Emilia Granqvist Madeleine Ingman Mikaela Borgman D10RR 1. Emilia Lindgren Venla Väänänen Agneta Boxström Jenny Ingman Melanie Ingman Janica Ingman Pia Lindblad Anni Nykänen Emmi Öhman Tuula Kivistö Caroline Holmgren D8RR 1. Caroline Högel Emma Moilanen Olivia Lemmetty Frida Krum Jeanette Lintula Veera Hokka 35.21

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010 TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2010 KILPAILUTULOKSIA TALVI PM- Heinola 16.02.2010 sarja 1. Teuvo Peltola 1. Roger Nygård 2. J-P Vapaniemi 2. Mårten Nurmio 3. Ray Holmlund 3. Matti Heikinheimo SM-

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5)

SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5) SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5) TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1. Toiminta-ajatus Suunnistusjaoston toiminta-ajatuksena on: kehittää monipuolista, kilpailukykyistä ja menestyvää suunnistustoimintaa Sipoossa ja Itä- Uudellamaalla

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2009

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2009 TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2009 KILPAILUTULOKSIA TALVI PM- Hollola 17.02.2009 sarja 1. Ove Simosas 1. Matti Heikkinen 2. Lars Stenstrand 2. Matti Heikinheimo 3. J-P Vapaniemi 3. Per Lundström

Lisätiedot

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa. Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5)

SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5) SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5) TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Toiminta-ajatus Suunnistusjaoston toiminta-ajatuksena on: kehittää monipuolista, kilpailukykyistä ja menestyvää suunnistustoimintaa Sipoossa ja Itä- Uudellamaalla

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä. LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Suunnistusvuosi 2015

Suunnistusvuosi 2015 Ylivieskan Kuula ry. Suunnistusjaoston toimintakertomus 2015 1/5 Suunnistusvuosi 2015 Suunnistusjaoston kokoonpano: Jaoston vastaavat: Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Sihteeri ja tiedottaja, varap.j.

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 ***

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** Suunnistusta 1956-2011 KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina 29.3.2011 klo 19.00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie

Lisätiedot

ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET

ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET Kaakon Suunnistus ry ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET JÄRJESTETTÄVÄT KILPAILUT Alueella järjestetään seuraavat aluemestaruuskilpailut: Hiihtosuunnistus: pitkä matka keskimatka sprintti viesti sprinttiviesti

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

Suunnistusvuosi 2017

Suunnistusvuosi 2017 Ylivieskan Kuula ry. Suunnistusjaoston toimintakertomus 2017 1/5 Suunnistusvuosi 2017 Suunnistusjaoston kokoonpano: Jaoston vastaavat: Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Samuli Törmälä Tulospalvelu, kuulutus

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS Suomen Ampumaurheiluliitto TOIMINTAKERTOMUS ETELÄ-SUOMEN ALUE SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2010 jaoston toiminnan kannalta suurin satsaus

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Suunnistusvuosi 2008 sujui myönteisissä merkeissä monella rintamalla. Kuntorastikävijöiden määrä nousi ja kolmantena vuonna peräkkäin. Kuntorastikävijöitä kirjattiin 11350

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2016

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2016 TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2016 KILPAILUTULOKSIA TALVI PM- Joutsa 09.02.2016 sarja 1. Jukka-Pekka Vapaniemi 1. Mårten Nurmio 2. Ove Simosas 2. Matti Heikkinen 3. Roger Nygård Jukka-Pekka Vapaniemi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2018

TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2018 TOIMINTAKERTOMUS HUMU r.y. vuodelta 2018 KILPAILUTULOKSIA TALVI PM- Evo 07.02.2018 sarja 1. Jukka-Pekka Vapaniemi 1. Mårten Nurmio 2. Ove Simosas 2. Seppo Väisänen 3. Göran Grannas 3. Matti Heikinheimo

Lisätiedot

RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE

RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE SEURAN VISIO JA STRATEGIA Rastivarsat kehittää pitkäjänteisesti nuoriso-, valmennus-, kilpailu- ja harrastesuunnistusta. Rastivarsat

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot :

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot : EsSun KIERTOPALKINTOJEN SÄÄNNÖT 2012 Espoon Suunnan Johtokunta on kokouksessaan 3.4.2012 vahvistanut nämä säännöt olemaan voimassa toistaiseksi. S Ä Ä N N Ö T Kiertopalkinto voidaan antaa joko henkilölle

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

RASTIIMI:N TOIMINTALINJA

RASTIIMI:N TOIMINTALINJA RasTiimi ry RasTiimi ry on suunnisseura, joka toimii Kalajokilaakson latvoilla, Haapajärvellä ja Reisjärvellä. Seura on perustettu vuonna 1990 ja sen jäsenmäärä on n. 190, joista aktiivisuunnistajia on

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ 26.11.2012 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän seuratoiminnan tavoitteena on tehdä laaja-alaista juniorityötä ja kasvattaa omia huippuja tarjoamalla valmennusta

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ 29.11.2013 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän toiminnan kivijalkana ovat viime vuosina olleet viikoittainen kuntorastitoiminta, laadukkaat suunnistuskoulut, kilpailutoiminta

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Juha Laasanen 3.11.2016 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 3.11.2016, Jokisalon Hovi 18.00 Suunnistuskauden kohokohtia 18.15 Iltarastien tavoitepalkinnot

Lisätiedot

Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin

Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Katsaus menneeseen KS-gaalassa 15.11.2015 Mikko Kekki Kouvolan Suunnistajien puheenjohtaja Kouvolan Suunnistajat lyhyesti seuran

Lisätiedot

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2013 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus-, tarkkuussuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Kesä 2018 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2018

Lisätiedot

MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA):

MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): - R1: - R2: MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): RANKISSA 1. LUOKKA (H/D 12 H/D 21) SM/KLL -KISOISSA 1O PARHAAN JOUKOSSA EM/MM -KISOISSA HENKILÖKOHTAISESSA

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ 16.11.2009 1/11 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ 21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN ALUEELLISET SUUNNISTUSKILPAILUT

KESKI-POHJANMAAN ALUEELLISET SUUNNISTUSKILPAILUT KESKI-POHJANMAAN ALUEELLISET SUUNNISTUSKILPAILUT liite 28C AM-HIIIHTOSUUNNISTUS Pitkä matka ja keskimatka D12, D14, D16, D18, D20, D21, D35 D75 H12, H14, H16, H18, H20, H21, H35 H80 Osanottomaksu: 18,

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009 Rastivarsat ry.

Toimintakertomus 2009 Rastivarsat ry. Toimintakertomus 2009 Rastivarsat ry. Rastivarsat 1 Yleistä Orimattila www.rastivarsat.fi Päättynyt toimintavuosi oli seuran kolmaskymmenesensimmäinen. Rastivarsat kuului kertomusvuonna valtakunnallisella

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA: Jaakko Käyhkö 050 5325540

Lisätiedot

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2 Rankiohje Vuonna 2016 laskettavat rankilistat Hiihtosuunnistuksen ranki 1 kilpailut ajalta: 1.12.2015 31.3.2016 julkaisu: IRMAssa viimeistään 12.4.2016 kilpailupistemääriä laskettaessa käytetään perustana

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 sujui vaakaasti, kaikki am-kisat kisailtiin, vaikka latukisa meni juoksuksi. Suorituksia amkisoissa tuli yhteensä 2870 ja kuntosuunnistuksessa

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa

TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa Sisältö JOHTOKUNTA 2011... 3 TOIMINTA... 3 Lasten ja nuorten liikunta... 3 PALKITUT... 4 OHJAAJAT... 5 TALOUS... 5 VIERAILIJAT...

Lisätiedot

KESKI-UUSIMAA -RASTIT 2006

KESKI-UUSIMAA -RASTIT 2006 KESKI-UUSIMAA -RASTIT 2006 OHJEET K-U-rastien järjestelyjen yhdenmukaistamiseksi sekä muistilistaksi kilpailunjohtajalle, ratamestarille ja muille toimihenkilöille. Huom. K-Urastien yhteydessä sanaa kilpailu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. HALLINTO Seuralla oli kaksi varsinaista kokousta: Seuran kevätkokous 13.4.2011 Seuran syyskokous 30.10.2011 Seuran hallitukseen kuuluivat: Jaakko

Lisätiedot

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista. VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että

Lisätiedot

Alkusanat SEURATOIMINTALINJA

Alkusanat SEURATOIMINTALINJA Alkusanat Tämä seuratoimintalinja kuvaa Rastivarsojen toimintatavat, -tavoitteet ja periaatteet. Toimintalinjan ensimmäinen versio valmistui keväällä 2008 kun Rastivarsat haki Nuori Suomi-sinettiä. Valmistelun

Lisätiedot

If Sibbo-Vargarnan suunnistustoiminta alle 14-vuotiaille - kevät 2015

If Sibbo-Vargarnan suunnistustoiminta alle 14-vuotiaille - kevät 2015 If Sibbo-Vargarnan suunnistustoiminta alle 14-vuotiaille - kevät 2015 Päivämäärä Tasoryhmä ja kellonaika Ilm Harjoituksen aihe Paikka ja osoite Vastuuhenkilö ja pvm Puh.nro. Ma 13.4 ❶ ❷ ❸ N Hippo-suunnistuskoulu,

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Juha Laasanen 9.11.2017 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 9.11.2017, Laihian nuorisoseura 18.00 Tarjoilua 18.15 Suunnistuskauden kohokohtia / Juha 18.30

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2017

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2017 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Kesä 2017 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2017

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013 Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013 WWW-ranki WWW-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista. VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että

Lisätiedot

Vauhti-ryhmä Kick off

Vauhti-ryhmä Kick off Vauhti-ryhmä 2018 Kick off 20.1.2018 Aiheita Ohjaajat vastuuhenkilöt Suunnistajan polku - vauhtiryhmä Tavoitteet Toiminta Harjoitukset Kilpailut Leirit Vuorovaikutus Viestintä Ohjaajat / vastuuhenkilöt

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Seuraneuvottelupäivät

Seuraneuvottelupäivät Helsinki 21/05/16 Janne Haarala Seuraneuvottelupäivät Valmantajaseminaari Maajoukkueiden kausianalyysi ja suunitelmat kaudelle 2016/17 Joukkuerakenne 2015/16 Naisten joukkueet (A-B / Team 2018) A-B maajoukkueet

Lisätiedot

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 19. 20.5.2018 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 700 m ja sunnuntaina lähtö on kilpailukeskuksesta.

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 KILPAILUOHJEET Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien

Lisätiedot

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 YLEISTÄ

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 YLEISTÄ YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2011 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä ovat Nuori Suomi-sinetin

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot

Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot Keskustelutilaisuus 22.10.2017 Toiminta-ajatus, visio ja arvot Espoon Akilles on espoolainen yleisseura, jonka alla toimii aktiivinen suunnistusjaos. Toiminnan pääpaino on kesäsuunnistuksessa. Jaosto tarjoaa

Lisätiedot