A7-0468/ Ehdotus asetukseksi (COM(2013)0009 C7-0019/ /0007(COD)) Poistetaan.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "31.1.2014 A7-0468/ 001-015. Ehdotus asetukseksi (COM(2013)0009 C7-0019/2013 2013/0007(COD)) Poistetaan."

Transkriptio

1 A7-0468/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Kalatalousvaliokunta Mietintö Isabelle Thomas Yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen A7-0468/2013 (COM(2013)0009 C7-0019/ /0007(COD)) 1 Johdanto-osan 3 kappale 1 luetelmakohta tiettyjen kalastusalusluokkien vapautus ennakkoilmoituksen antamista koskevasta velvoitteesta; Poistetaan. 2 Johdanto-osan 4 kappale (4) On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti. (4) On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, kuten alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien kanssa. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti. PE / 1

2 3 Johdanto-osan 5 kappale 2 a luetelmakohta (uusi) pyydysten merkintä; 4 Johdanto-osan 5 kappale 6 a luetelmakohta (uusi) ennakkoilmoitus; 5 Johdanto-osan 8 a kappale (uusi) (8 a) Koska tällä asetuksella on tarkoitus saattaa asetus (EY) N:o 1224/2009 Lissabonin sopimuksen mukaiseksi, on tärkeää, että asetuksen tarkistamisen yhteydessä tarkastellaan: Euroopan parlamentin vaatimuksia, jotka koskevat passiivisten pyydysten ja seisovien pyydysten välistä eroa, kalastuspäiväkirjojen kymmeneksi prosentiksi vahvistettujen sallittujen poikkeamien merkitystä, satamaan saapumisesta tehtävän ilmoituksen ehtoja, mahdollisia poikkeuksia varastointiehtoihin, punnitsemista koskevien rajoitusten aiheuttamaa hallinnollista rasitetta, rikkomuksista määrättävien pisteiden antamis- ja siirtämisehtoja ja rikkomuksiin liittyvien tietojen julkistamista. PE / 2

3 6 1 artikla 3 kohta 7 artikla 6 kohta 6. Siirretään komissiolle valta antaa mukaisesti kalastusluvan sovellettavuutta pieniin aluksiin koskevista säännöistä." 6. Siirretään komissiolle valta antaa mukaisesti edellytyksistä, joilla pienet alukset voidaan vapauttaa velvollisuudesta hankkia kalastuslupa." Tarkistuksella pyritään selventämään kohtaa säilyttäen samalla alkuperäinen merkitys. 7 1 artikla 4 kohta 8 artikla 2 kohta "2. Siirretään komissiolle valta antaa mukaisesti kalastusalusten, pyydysten ja apuveneiden merkitsemisestä ja tunnistamisesta seuraavien seikkojen osalta: "2. Komissio voi antaa täytäntöönpanosäädöksiä kalastusalusten, pyydysten ja apuveneiden merkitsemisestä ja tunnistamisesta seuraavien seikkojen osalta: a) aluksella pidettävät asiakirjat; a) aluksella pidettävät asiakirjat; b) apuveneiden merkitsemistä koskevat säännöt; c) passiivisia pyydyksiä ja puomitrooleja koskevat säännöt; d) merkinnät; d) merkinnät; e) poijut; e) poijut; f) köydet." f) köydet. b) apuveneiden merkitsemistä koskevat säännöt; c) passiiviset pyydykset ja puomitroolit; Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 119 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen." PE / 3

4 On varmistettava yhdenmukainen kohtelu näiden säännösten soveltamisessa, minkä vuoksi tarvitaan täytäntöönpanosäädöksiä. 8 1 artikla 5 kohta a alakohta 9 artikla 10 kohta "10. Siirretään komissiolle valta antaa mukaisesti seuraavista: a) vaatimus varustaa kalastusalukset satelliittipaikannuslaitteilla; b) satelliittipaikannuslaitteiden ominaisuudet; c) aluksen päällikön vastuu satelliittipaikannuslaitteista; d) lippujäsenvaltion hyväksymät valvontatoimenpiteet; "10. Komissio voi antaa täytäntöönpanosäädöksiä seuraavista: a) vaatimus varustaa kalastusalukset satelliittipaikannuslaitteilla; b) satelliittipaikannuslaitteiden ominaisuudet; c) aluksen päällikön vastuu satelliittipaikannuslaitteista; d) lippujäsenvaltion hyväksymät valvontatoimenpiteet; e) tietojen toimittamistiheys; e) tietojen toimittamistiheys; f) erityisalueelle saapumisen ja sieltä poistumisen seuranta; g) tietojen toimittaminen rannikkojäsenvaltiolle; h) toimenpiteet, jotka on toteutettava, jos satelliittipaikannuslaitteeseen tulee tekninen vika tai jos se lakkaa toimimasta; f) erityisalueelle saapumisen ja sieltä poistumisen seuranta; g) tietojen toimittaminen rannikkojäsenvaltiolle; h) toimenpiteet, jotka on toteutettava, jos satelliittipaikannuslaitteeseen tulee tekninen vika tai jos se lakkaa toimimasta; i) tietojen saamatta jääminen; i) tietojen saamatta jääminen; j) kalastustoiminnan seuranta ja tietojen kirjaaminen; j) kalastustoiminnan seuranta ja tietojen kirjaaminen; k) komission pääsy tietoihin." k) komission pääsy tietoihin. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 119 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen." On varmistettava päätösten yhdenmukaisuus, minkä vuoksi nämä toimenpiteet on hyväksyttävä PE / 4

5 täytäntöönpanosäädöksillä. 9 1 artikla 6 kohta 13 artikla 2 kohta 2. Muita kalastuksenvalvonnan uusia tekniikoita voidaan päättää ottaa käyttöön perussopimuksen mukaisesti, jos niiden ansiosta yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen paranee kustannustehokkaalla tavalla." 2. Muita kalastuksenvalvonnan uusia tekniikoita voidaan päättää ottaa käyttöön perussopimuksen mukaisesti ja yhteistyössä asianomaisten osapuolten kanssa, jos niiden ansiosta yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen paranee kustannustehokkaalla tavalla." 10 1 artikla 10 kohta 17 artikla 6 kohta "6. Siirretään komissiolle valta antaa mukaisesti, jotta tietyt kalastusalusryhmät voidaan vapauttaa 1 kohdassa säädetystä velvollisuudesta rajoitetuksi ajaksi, jota voidaan jatkaa, tai voidaan asettaa toinen määräaika ilmoituksen tekemiselle ottaen huomioon kalastustuotteiden laji sekä kalavesien, purkamispaikkojen ja kyseisten alusten rekisteröintisatamien välinen etäisyys." "6. Komissio voi antaa täytäntöönpanosäädöksiä 119 a artiklan mukaisesti, jotta tietyt kalastusalusryhmät vapautetaan 1 kohdassa säädetystä velvollisuudesta rajoitetuksi ajaksi, jota voidaan jatkaa, tai voidaan asettaa toinen määräaika ilmoituksen tekemiselle ottaen huomioon kalastustuotteiden laji sekä kalavesien, purkamispaikkojen ja kyseisten alusten rekisteröintisatamien välinen etäisyys. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 119 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen." Kyse on poikkeuksista, joihin on sovellettava yhdenmukaisuuskriteereitä mahdollisia syrjintätapauksia välttäen, minkä vuoksi on käytettävä täytäntöönpanosäädöksiä. PE / 5

6 11 1 artikla 14 kohta b alakohta 24 artikla 8 kohta "8. Siirretään komissiolle valta antaa mukaisesti seuraavista: a) säännökset, joita sovelletaan, jos sähköisissä tietojen kirjaamis- ja toimittamisjärjestelmissä ilmenee tekninen vika tai ne lakkaavat toimimasta; b) toimenpiteet, jotka toteutetaan, jos tietoja ei saada; c) pääsy tietoihin ja toimenpiteet, jotka toteutetaan, jos tietoihin pääsyssä ilmenee häiriö." "8. Komissio voi antaa täytäntöönpanosäädöksiä seuraavista: a) säännökset, joita sovelletaan, jos sähköisissä tietojen kirjaamis- ja toimittamisjärjestelmissä ilmenee tekninen vika tai ne lakkaavat toimimasta; b) toimenpiteet, jotka toteutetaan, jos tietoja ei saada; c) pääsy tietoihin ja toimenpiteet, jotka toteutetaan, jos tietoihin pääsyssä ilmenee häiriö. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 119 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen." 12 1 artikla 30 kohta 52 artikla 3 kohta johdantokappale 3. Siirretään komissiolle valta antaa mukaisesti 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen etäisyyksien muuttamisesta ottaen huomioon seuraavat tekijät: 3. Siirretään komissiolle valta antaa omasta aloitteestaan tai asianomaisen jäsenvaltion pyynnöstä delegoituja säädöksiä 119 a artiklan mukaisesti 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen etäisyyksien muuttamisesta ottaen huomioon seuraavat tekijät: Jäsenvaltiot voivat pyytää komissiota muuttamaan voimassa olevan säädöksen 1 kohdassa tarkoitetut etäisyydet. Ei ole tarpeen poistaa tätä mahdollisuutta. PE / 6

7 13 1 artikla 32 kohta 55 artikla 4 kohta "4. Jos 3 kohdassa tarkoitetun virkistyskalastuksen biologista vaikutusta koskevan tieteellisen arvioinnin perusteella todetaan virkistyskalastuksella olevan merkittävää vaikutusta, voidaan perussopimuksen mukaisesti ottaa käyttöön hoitotoimenpiteitä, joihin kuuluvat esimerkiksi kalastusluvat ja saalisilmoitukset. "4. Tieteellis-teknis-taloudellinen kalastuskomitea (STECF) arvioi 3 kohdassa tarkoitetun virkistyskalastuksen biologista vaikutusta. Jos todetaan virkistyskalastuksella olevan merkittävää vaikutusta, voidaan perussopimuksen mukaisesti ottaa käyttöön hoitotoimenpiteitä, joihin kuuluvat esimerkiksi kalastusluvat ja saalisilmoitukset. Tarkistuksella pyritään viittaamaan täsmällisemmin alkuperäiseen tekstiin sisältyvään STECF:een artikla 33 kohta b alakohta 58 artikla 10 kohta g alakohta g) kuluttajien saatavilla olevia kalastus- ja vesiviljelytuotteita koskevat tiedot." Poistetaan. YMJ-asetuksen (2011/0194 COD) hyväksymiseen johtaneista keskusteluista tehtyjen päätelmien mukaisesti ei ole aiheellista siirtää komissiolle valtaa päättää kuluttajien saataville asetettavista tiedoista. PE / 7

8 15 1 artikla 66 kohta 119 a artikla 2 kohta 2. Siirretään 7 artiklan 6 kohdassa, 8 artiklan 2 kohdassa, 9 artiklan 10 kohdassa, 14 artiklan 11 kohdassa, 15 artiklan 9 kohdassa, 17 artiklan 6 kohdassa, 21 artiklan 6 kohdassa, 22 artiklan 7 kohdassa, 24 artiklan 8 kohdassa, 49 artiklan 2 kohdassa, 51 artiklan 1 kohdassa, 52 artiklan 3 kohdassa, 58 artiklan 10 kohdassa, 58 artiklan 11 kohdassa, 59 artiklan 5 kohdassa, 60 artiklan 7 kohdassa, 65 artiklan 1 kohdassa, 65 artiklan 2 kohdassa, 73 artiklan 9 kohdassa, 74 artiklan 6 kohdassa, 75 artiklan 2 kohdassa, 92 artiklan 5 a kohdassa ja 107 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä määräämättömäksi ajaksi. 2. Siirretään 7 artiklan 6 kohdassa, 14 artiklan 11 kohdassa, 15 artiklan 9 kohdassa, 21 artiklan 6 kohdassa, 22 artiklan 7 kohdassa, 49 artiklan 2 kohdassa, 51 artiklan 1 kohdassa, 52 artiklan 3 kohdassa, 58 artiklan 10 kohdassa, 58 artiklan 11 kohdassa, 59 artiklan 5 kohdassa, 60 artiklan 7 kohdassa, 65 artiklan 1 kohdassa, 65 artiklan 2 kohdassa, 73 artiklan 9 kohdassa, 74 artiklan 6 kohdassa, 75 artiklan 2 kohdassa, 92 artiklan 5 a kohdassa ja 107 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä komissiolle kolmen vuoden ajaksi * alkaen. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen kolmen vuoden pituisen kauden päättymistä. Kertomuksessa komissio arvioi annettujen säädösten tehokkuutta tämän asetuksen ja yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden pohjalta, jotta varmistetaan erityisesti, että valvonta suoritetaan oikeudenmukaisesti esimerkiksi vertailuindikaattoreita käyttäen. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolme kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä. * Virallinen lehti: lisätään tämän asetuksen voimaantulopäivä. PE / 8

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0077(COD) Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0077(COD) Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 16.10.2012 2012/0077(COD) TARKISTUKSET 19-31 Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496.385v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I P7_TA(2014)0226 Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. maaliskuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

ottaa huomioon komission ehdotuksen parlamentille ja neuvostolle (COM(2012)0432),

ottaa huomioon komission ehdotuksen parlamentille ja neuvostolle (COM(2012)0432), P7_TA(2013)0336 Kalavarojen säilyttämisestä nuorten meren eliöiden suojelemiseksi toteutettavien teknisten toimenpiteiden avulla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/98 muuttaminen ***I Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.5.2015 A8-0141/60. Tarkistus. Marielle de Sarnez ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.5.2015 A8-0141/60. Tarkistus. Marielle de Sarnez ALDE-ryhmän puolesta 13.5.2015 A8-0141/60 60 1 artikla 1 kohta 1. Tällä asetuksella perustetaan omaehtoiseen vakuutukseen perustuva toimitusketjun due diligence -periaatteita koskeva unionin järjestelmä, jotta voidaan estää

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 14.10.2014 2014/2013(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eräistä kalastusta koskevista säännöksistä

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 18.9.2012 2012/0077(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Itämeren turskakantoja ja näitä kantoja hyödyntäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 25.1.2017 L 19/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/117, annettu 5 päivänä syyskuuta 2016, kalastusta koskevista säilyttämistoimenpiteistä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2016 COM(2016) 123 final 2016/0068 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.1.2013 COM(2013) 9 final 2013/0007 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan

Lisätiedot

A7-0199/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2012)0381 C7-0187/ /0185(COD))

A7-0199/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2012)0381 C7-0187/ /0185(COD)) 28.6.2013 A7-0199/ 001-011 TARKISTUKSET 001-011 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Vilja Savisaar-Toomast Ajoneuvojen rekisteröintiasiakirjat A7-0199/2013 (COM(2012)0381 C7-0187/2012

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot

Kalastuksenvalvontaa koskevien EU:n asetusten muuttaminen (Valtioneuvoston U-kirjelmä U 66/2018 vp)

Kalastuksenvalvontaa koskevien EU:n asetusten muuttaminen (Valtioneuvoston U-kirjelmä U 66/2018 vp) Kalastuksenvalvontaa koskevien EU:n asetusten muuttaminen (Valtioneuvoston U-kirjelmä U 66/2018 vp) Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Harri Kukka 12.9.2018 Muutettavat asetukset 1) neuvoston

Lisätiedot

KOMISSIO ASETUS (EY) No...

KOMISSIO ASETUS (EY) No... KOMISSIO ASETUS (EY) No... Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja -kaapeleiden tuonnissa neuvoston asetuksella (EY) N:o 1796/1999 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD))

Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD)) 5.2.2019 A8-0318/4 Tarkistus 4 Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta Mietintö A8-0318/2018 Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2015 COM(2015) 362 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tavaroiden ja matkustajien merikuljetuksia koskevista tilastoista annetun direktiivin 2009/42/EY

Lisätiedot

Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä

Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä 11.6.2018 A8-0193/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar A8-0193/2018 Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 2 REV 1 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak.

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain 22 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain 22 :n muuttamisesta LUONNOS 9.2.2016 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Yhteisen kalastuspolitiikan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.4.2012 COM(2012) 172 final 2012/0085 (COD) C7-00102/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Bangladeshista peräisin olevan riisin tuonnista FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Kansainvälisen kaupan valiokunta

Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 15.12.2014 2014/0177(COD) TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos (PE541.634v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o.../2013, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o.../2013, annettu päivänä kuuta, PE-CONS No/YY - 2012/0343(COD) EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o.../2013, annettu päivänä kuuta, tiettyjen maataloustilasto- ja kalastustilastoalan säädösten muuttamisesta EUROOPAN PARLAMENTTI

Lisätiedot

Ehdotus asetukseksi (COM(2016)0799 C8-0524/ /0400(COD))

Ehdotus asetukseksi (COM(2016)0799 C8-0524/ /0400(COD)) 12.4.2019 A8-0020/ 001-584 TARKISTUKSET 001-584 esittäjä(t): Oikeudellisten asioiden valiokunta Mietintö József Szájer A8-0020/2018 Eräiden säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Ehdotus asetukseksi (COM(2018)0229 C8-0162/ /0109(COD))

Ehdotus asetukseksi (COM(2018)0229 C8-0162/ /0109(COD)) 27.3.2019 A8-0389/ 001-041 TARKISTUKSET 001-041 esittäjä(t): Kalatalousvaliokunta Mietintö Marco Affronte Välimeren miekkakalan monivuotinen elvytyssuunnitelma A8-0389/2018 (COM(2018)0229 C8-0162/2018

Lisätiedot

15.6.2016 A8-0128/65 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen ---------------------------------------------------------

15.6.2016 A8-0128/65 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen --------------------------------------------------------- 15.6.2016 A8-0128/65 Tarkistus 65 Alain Cadec kalatalousvaliokunnan puolesta Mietintö A8-0128/2015 Jarosław Wałęsa Itämeren turska-, silakka- ja kilohailikantoja ja näitä kantoja hyödyntäviä kalastuksia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0119 (COD) 7756/16 JUSTCIV 56 FREMP 59 CODEC 403 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 8. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (OR. en) 2012/0184 (COD) 2012/0185 (COD) 2012/0186 (COD) PE-CONS 11/14 TRANS 18 CODEC 113 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

Neuvoston yhteinen kanta (14843/1/2002 C5-0082/2003 2001/0291(COD)) Tarkistus 22 JOHDANTO-OSAN 6 KAPPALE. Perustelu

Neuvoston yhteinen kanta (14843/1/2002 C5-0082/2003 2001/0291(COD)) Tarkistus 22 JOHDANTO-OSAN 6 KAPPALE. Perustelu 26. kesäkuuta 2003 A5-0200/22 TARKISTUS 22 esittäjä(t): PSE-ryhmän puolesta, María del Pilar Ayuso González PPE-DEryhmän puolesta, Hiltrud Breyer ja Patricia McKenna Verts/ALE-ryhmän puolesta ja Laura

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2014 COM(2014) 557 final 2014/0256 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS ihmisille ja eläimille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön lupa- ja valvontamenettelyistä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 24. toukokuuta 2019 (OR. en) 2016/0400 (COD) PE-CONS 65/19 INST 49 IND 65 JUR 114 COMPET 209 TELECOM 90 MAP 5 DEVGEN 38 POLARM 3 EMPL 127 COARM 36

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.4.2012 COM(2012) 139 final 2008/0241 (COD) KOMISSION LAUSUNTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 7 kohdan c alakohdan nojalla Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 7 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2082 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, delegoidun asetuksen (EU) 2017/1799 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kiinan keskuspankin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 5 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0080/427. Tarkistus. Britta Reimers ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0080/427. Tarkistus. Britta Reimers ALDE-ryhmän puolesta 6.3.2013 B7-0080/427 427 Päätös toimielinten välisten neuvottelujen aloittamisesta ja valtuutuksesta neuvotteluihin maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä (YMJ-asetus) 101 a artikla (uusi)

Lisätiedot

A8-0381/307

A8-0381/307 10.1.2018 A8-0381/307 307 Johdanto-osan 11 kappale (11) Olisi kiellettävä tietyt tuhoa aiheuttavat pyydykset tai menetelmät, joissa käytetään räjähteitä, myrkkyjä, huumaavia aineita, sähkövirtaa, paineilmavasaroita

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0128/54. Tarkistus. Linnéa Engström Verts/ALE-ryhmän puolesta Anja Hazekamp GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0128/54. Tarkistus. Linnéa Engström Verts/ALE-ryhmän puolesta Anja Hazekamp GUE/NGL-ryhmän puolesta 22.4.2015 A8-0128/54 54 Anja Hazekamp Johdanto-osan 8 kappale (8) On aiheellista vahvistaa useita lajeja koskeva kalastuksenhoitosuunnitelma ottaen huomioon turska-, - ja kilohailikantojen välinen vuorovaikutus

Lisätiedot

Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 15519/1/12 REV 1. Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD)

Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 15519/1/12 REV 1. Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD) 15519/1/12 REV 1 CODEC 2495 ACP 210 WTO 339 UD 259 PARLNAT 385 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0364(COD) 6.2.2012

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0364(COD) 6.2.2012 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 2011/0364(COD) 6.2.2012 LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Ehdotus asetukseksi (COM(2016)0799 C8-0148/ /0400B(COD))

Ehdotus asetukseksi (COM(2016)0799 C8-0148/ /0400B(COD)) 16.4.2019 A8-0190/ 001-488 TARKISTUKSET 001-488 esittäjä(t): Oikeudellisten asioiden valiokunta Mietintö József Szájer A8-0190/2019 Eräiden säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0184(COD) 26.2.2013. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0184(COD) 26.2.2013. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 26.2.2013 2012/0184(COD) LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta liikenne- ja matkailuvaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

KALASTUS JA VESIVILJELYTUOTTEIDEN JÄLJITETTÄVYYSSÄÄNNÖT YHTEISESSÄ KALASTUSPOLITIIKASSA. Maija Mela Kala ja riistaosasto MMM 25.1.

KALASTUS JA VESIVILJELYTUOTTEIDEN JÄLJITETTÄVYYSSÄÄNNÖT YHTEISESSÄ KALASTUSPOLITIIKASSA. Maija Mela Kala ja riistaosasto MMM 25.1. KALASTUS JA VESIVILJELYTUOTTEIDEN JÄLJITETTÄVYYSSÄÄNNÖT YHTEISESSÄ KALASTUSPOLITIIKASSA Maija Mela Kala ja riistaosasto MMM 25.1.2012 Yhteisen kalastuspolitiikan jäljitettävyyssäännöillä pyritään siihen,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 27. helmikuuta 2003 PE 321.965/8-16 TARKISTUKSET 8-16 Lausuntoluonnos (PE 321.965) John Purvis Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

A7-0164/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

A7-0164/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 7.9.2012 A7-0164/ 001-007 TARKISTUKSET 001-007 esittäjä(t): Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Mietintö Linda McAvan Lääketurvatoiminta (asetuksen (EY) N:o 726/2004

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunta VÄLIAIKAINEN 2002/0259(COD) 10. helmikuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunnalta ympäristöasioiden,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11316/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ACP 82 WTO 167 UD 184 DELACT 131 Euroopan

Lisätiedot

LISÄYS LIS-ASETUKSEN KÄYTÄNNÖN SOVELTAMISTA KOSKEVAAN KÄSIKIRJAAN

LISÄYS LIS-ASETUKSEN KÄYTÄNNÖN SOVELTAMISTA KOSKEVAAN KÄSIKIRJAAN LISÄYS LIS-ASETUKSEN KÄYTÄNNÖN SOVELTAMISTA KOSKEVAAN KÄSIKIRJAAN Tämä asiakirja on lisäys laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemistä, estämistä ja poistamista koskevasta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0399 (COD) 6932/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio INST

Lisätiedot

Kalatalousvaliokunta. Tonnikalan monivuotinen elvytyssuunnitelma Itä-Atlantilla ja Välimerellä

Kalatalousvaliokunta. Tonnikalan monivuotinen elvytyssuunnitelma Itä-Atlantilla ja Välimerellä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 11.11.2013 2013/0133(COD) TARKISTUKSET 2-5 Mietintöluonnos Raül Romeva i Rueda, (PE519.821v01-00) Tonnikalan monivuotinen elvytyssuunnitelma Itä-Atlantilla

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0001 (NLE) 5018/17 PECHE 1 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0255(COD) 3.2.2010 TARKISTUKSET 4-9 Lausuntoluonnos Jorgo Chatzimarkakis (PE430.863v01-00) ihmisille ja eläimille tarkoitettuja

Lisätiedot

A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt

A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt 13.1.2017 A8-0361/ 001-003 TARKISTUKSET 001-003 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Adam Szejnfeld A8-0361/2016 EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.11.2017 C(2017) 7875 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.11.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 24.7.2003 KOM(2003) 437 lopullinen 2003/157 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS vuoteen 1999 asti Marokon kalastussopimuksen alaisina olleiden alusten ja kalastajien toimintasuunnan

Lisätiedot

LIITE LIITE VIII. Assosiaatiosopimus Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välillä.

LIITE LIITE VIII. Assosiaatiosopimus Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välillä. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 148 final ANNEX 8 LIITE LIITE VIII Assosiaatiosopimus Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välillä asiakirjaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 211 final 2016/0114 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

A8-0057/ Kalastusta koskevat säännökset GFCM:n (Välimeren yleinen kalastuskomissio) sopimusalueella

A8-0057/ Kalastusta koskevat säännökset GFCM:n (Välimeren yleinen kalastuskomissio) sopimusalueella 7.1.2015 A8-0057/ 001-025 TARKISTUKSET 001-025 esittäjä(t): Kalatalousvaliokunta Mietintö Gabriel Mato A8-0057/2014 Kalastusta koskevat säännökset GFCM:n (Välimeren yleinen kalastuskomissio) sopimusalueella

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 2015/0310(COD) 29.2.2016 LAUSUNTOLUONNOS kalatalousvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

A8-0367/ Tonnikalan monivuotinen elvytyssuunnitelma Itä-Atlantilla ja Välimerellä

A8-0367/ Tonnikalan monivuotinen elvytyssuunnitelma Itä-Atlantilla ja Välimerellä 14.1.2016 A8-0367/ 001-040 TARKISTUKSET 001-040 esittäjä(t): Kalatalousvaliokunta Mietintö Gabriel Mato Tonnikalan monivuotinen elvytyssuunnitelma Itä-Atlantilla ja Välimerellä A8-0367/2015 (COM(2015)0180

Lisätiedot

A8-0062/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta. Mietintö

A8-0062/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta. Mietintö 11.2.2019 A8-0062/ 001-017 TARKISTUKSET 001-017 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Pavel Telička Perusluonteiset lentoyhteydet Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan

Lisätiedot

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS))

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS)) 4.2.2010 A7-0006/ 001-027 TARKISTUKSET 001-027 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Magdalena Alvarez Hallinnollinen yhteistyö verotuksen alalla A7-0006/2010 (KOM(2009)0029 C6-0062/2009

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 798 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2014 COM(2014) 719 final 2014/0341 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I P7_TA-PROV(2011)0452 Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 25. lokakuuta 2011 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

A8-0376/7 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

A8-0376/7 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 30.3.2017 A8-0376/7 Tarkistus 7 Alain Cadec kalatalousvaliokunnan puolesta Mietintö Werner Kuhn Kalastusalusten ominaisuudet COM(2016)0273 C8-0187/2016 2016/0145(COD) A8-0376/2016 Ehdotus asetukseksi EUROOPAN

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta. Euroopan väestön demografisia tietoja koskevat tilastot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta. Euroopan väestön demografisia tietoja koskevat tilastot EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 8.11.2012 2011/0440(COD) TARKISTUKSET 1-9 Lausuntoluonnos (PE) Euroopan väestön demografisia tietoja koskevat

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11435/17 AGRILEG 141 DENLEG 57 VETER 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2015 C(2015) 6823 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.10.2015, kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja kauttakulkua koskevan yhteisön valvontajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.11.2013 COM(2013) 818 final 2013/0405 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.8.2013 COM(2013) 579 final 2013/0279 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 626 final 2014/0290 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Latvian tasavallalle annettavasta luvasta soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2017 C(2017) 2358 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 18.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 18.12.2014 2014/0002(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi työnvälityspalvelujen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.1.2012 KOM(2012) 21 lopullinen 2012/0013 (COD)C7-0042/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.7.2016 COM(2016) 441 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Komission ehdotus neuvoston asetukseksi asetusten (EU) 2016/72 ja (EU) 2015/2072 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1, P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 1.12.2016 EP-PE_TC1-COD(2016)0229 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 1. joulukuuta 2016 Euroopan parlamentin

Lisätiedot