1 Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus"

Transkriptio

1 1 Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus 2007

2 YLEISTÄ UUDENKAUPUNGIN MUSEOTOIMEN VUODESTA Uudenkaupungin museon varsinainen tehtävä on huolehtia kaupungin historiaan kuuluvasta aineellisesta kulttuuriperinnöstä. Vuonna 2007 museo tuli toimineeksi 112 vuoden ajan. Tämän pitkän historian aikana museon kokoelmiin on talletettu lukuisa määrä esineitä, valokuvia ja arkistoaineistoa, jonka säilymisestä museon on huolehdittava. Vuoden aikana museo esitteli kokoelmiaan kuntalaisille ja matkailijoille erilaisten näyttelyiden ja tilaisuuksien avulla. Museon kokoelmia ja arkistoja myös lainattiin ja niitä hyödynnettiin niin sukututkijoiden, paikallishistorian harrastajien kuin historiantutkijoidenkin toimesta. Museo huolehti vuoden aikana myös Crusellin ja Taidetalo Ars Aarraksen taidenäyttelytoiminnasta. Uudenkaupungin museo kuuluu valtionosuutta saavien museoiden joukkoon. Valtionosuuksista säädetään museolaissa, joka on muuttunut siten, että valtionosuuden saamisen ehtoja on tiukennettu. Vuonna 2007 Suomessa vain 133 museota sai valtionosuutta. Uudenkaupungin museo on saanut viime vuosina valtionosuutta kolmen henkilötyövuoden mukaan. Henkilötyövuoden yksikköhinnaksi opetusministeriö vahvisti vuonna Siitä kaupungille tuli 37% - eli kaikkiaan kaupunki sai vuonna valtionosuutta museon toiminnan ylläpitoon. Museolain muutos ja sen vaikutukset Uudenkaupungin museon tulevaisuuteen heijastuivat myös museon toimintaan vuonna Vuoden aikana tehtiin erilaisia selvityksiä ja viriteltiin yhteistyötä eri tahojen kanssa päämääränä museon säilyttäminen valtion- osuuden piirissä. Museo kasvatti kävijämääriään edelliseen vuoteen verrattuna 15%:lla. Myös erilaiset tietopalveluun, museon arkistoihin ja kaupungin historiaan liittyvät kyselyt lisääntyivät. MUSEON HALLINTO JA TALOUS Uudenkaupungin kaupungin museotoimi kuuluu hallinnollisesti sivistyspalvelukeskukseen. Kulttuurilautakunta on yksi sivistyspalvelukeskuksen toimialan lautakunnista, jonka tehtäväalueeseen kuuluvat kaupungin kirjasto-, kulttuuri- ja museotoiminta. Sivistyspalvelukeskuksen johtaja opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja Inkeri Parviainen toimi kokousten esittelijänä. Museota koskevat asiat valmisteli museonjohtaja Mari Jalava. Lautakunnan sihteerinä toimivat kirjastotoimenjohtaja, museonjohtaja ja kulttuuriohjaaja vuorotellen. Kulttuurilautakunnan kokoonpano on seuraava: puheenjohtaja Johanna Ruoranen, varapuheenjohtaja Pirjo Koskenrouta sekä jäsenet Pirkko Berger, Ari Lehtonen, Tapio Lipsonen, Yrjö Rosendal, Mika Sjöblom, Raija Tättilä ja Liisa Heiskanen. Kaupunginhallituksen edustajana lautakunnassa toimi Kaarina Vikman ja nuorisovaltuuston edustajana Villiina Uotila. Lautakunta kokoontui vuoden 2007 aikana viisi kertaa ja käsitteli 29 pykälää. Talous- ja käyttösuunnitelmien lisäksi lautakunta päätti mm. Vakka-Suomen kuvataiteen näyttelytyöryhmän säännöistä sekä myönsi Vuoden kulttuuriteko palkinnon Vakka-Suomen musiik- Tuhkimo -lastenmusikaali kiopiston produktiolle. Opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja on pitänyt kulttuuriyksikön, museon, kirjaston, vapaa-aikatoimen ja kansalaisopiston johtajille ajankohtaisia asioita koskevan kokouksen (ns. Pikkusipan) pari kertaa kuukaudessa. Lisäksi kulttuuripalveluiden viranhaltijat ovat kokoon- ns. Kirku-kokouksiin sopimaan käytännön asioiden tuneet hoidosta. Uudenkaupungin museo on Suomen museoliiton II-luokan jäsen. Museo on myös Varsinais-Suomen museot ry:n jäsenmuseo. Lisäksi museonjohtaja on Vakka-Suomen edustajana Varsinais-Suomen museot ry:n hallituksessa. Museotoimen sisäisten ja ulkoisten toimintojen menot olivat vuonna Tuloja kertyi kaikkiaan (Museoviraston innovatiivinen avustus, pääsylipputulot ja muut myyntitulot), joten nettomenot olivat Vuonna 2007 Uudenkaupungin kau- sai valtionosuutta museotoimintaan punki MUSEON HENKILÖKUNTA JA TILAT Museon vakinainen henkilökunta Mari Jalava museonjohtaja Marja Koskivaara museoavustaja Vuoden aikana museossa toimi työllisyysvaroin palkattuna järjestelyapulaisena Tarja Niittyluoto ja taidenäyttelytoiminnassa valvojina Ossi Lindström, Marjo Merinen ja Sirpa Saha. Museon kesätyöntekijänä ja tarvittaessa viikonloppuaukipitäjänä toimi opiskelija Jonna Junkkila. Lisäksi seuraavat uusikaupunkilaisnuoret olivat kaupungin palkkaamina museo-oppaina eri museokohteissa: Juha-Pekka Pahikka-aho, Liisa Vapanen, Jenna Vesterinen, Iiris Sormunen, Juuso Pakarinen, Suvi Kosamo, Mira Virtanen, Sanni-Kaisa Lehtinen, Petteri Ojanperä, Saara Salonen ja Heidi Ihalainen. Kiinteistönhoitajana museossa toimi Marko Vång sekä loppuvuodesta Mauri Hellsten. Siivoojana toimi Leena Kari. Vakituinen henkilökunta on vuoden aikana osallistunut niin kaupungin sisäisiin koulutuksiin kuin erilaisiin museoalan koulutuksiinkin.

3 3 Museoavustaja Marja Koskivaara lähdössä viemään lastia varastoon Museon toimitilat ja varastot Museon toimistotilat, Myllykatu 10, kulttuurihistoriallisen museon piharakennuksessa Kulttuurihistoriallinen museo, Ylinenkatu 11 Merimiehenkoti, Myllykatu 18 Luotsitupa, Vallimäki Kalannin kotiseutumuseo, Kuriirinkuja, Kalanti Rauvolan piharakennus, Lokalahden varasto- ja näyttelytila Varastot/ Myllykatu, Museon piharakennuksessa mm. valokuvat, negatiivit ja arkistoaineistot, pienesineistön varastot ym. Varastot / Satamatie 9, tekstiili-, huonekalu- ja tauluvarastot Varastot / Seikow, tekstiili- ja huonekaluvarasto Varasto / Mältintie 3, kylmää varastotilaa Varasto / Suukarintie 6, kylmää varastotilaa Vuonna 2007 maalattiin museon vanha portti ja Ylisenkadun puoleinen aita. VARSINAINEN MUSEOTOIMINTA MUSEOT Kulttuurihistoriallinen museo Kulttuurihistoriallinen museo oli avoinna koko vuoden ajan. Talvikaudella museo oli avoinna pääsääntöisesti tiistaista perjantaihin kello Joulunäyttelyn ajan oltiin avoinna myös sunnuntaisin Kesäaikana museo oli avoinna arkisin ja viikonloppuisin Museossa oli vuoden aikana kaksi teemanäyttelyä esillä oli näyttely Vanhoi kaupoi. Näyttelyssä esiteltiin uusikaupunkilaista kaupankäyntiä sadan viime vuoden aikana. Näyttelyssä esiteltiin sadoin vanhoin valokuvin uusikaupunkilaisten kauppaliikkeiden historiaa. Museoon oli myös rakennettu kaksi kauppainteriööriä, toinen luvun alusta ja toinen 1950-luvulta. Joulunäyttely avattiin joulumarkkinoiden yhteydessä , jolloin museoon oli vapaa sisäänpääsy. Näyttelyssä esiteltiin eläinten jouluista satumetsää. Näyttely oli koottu kymmenistä täytetyistä eläimistä. Lisäksi näyttelyssä oli esillä neljä erilaista joulupöytää. Kulttuurihistorialliseen museoon avattiin kesäksi lasten oma kauppanurkkaus, Ellenin kulmakauppa. Tämä leikkipaikka sai heti suuren suosion. Ellenin kaupassa lapset voivat pukeutua puotipuksun vaatteisiin ja leikkiä vanhanajan kauppaleikkiä. Museon lipunmyynnin yhteydessä on pieni kauppapuoti, jossa on myyty mm. vanhanajan karamelleja, postikortteja, museon tulitikkuja, peltileluja, läkkipeltisiä piparimuotteja, kirjoja jne. Museoviikolla tuli myyntiin myös museoliiton valmistama museo huivi. Kulttuurihistoriallisessa museossa kävi vuoden aikana 4188 vierailijaa (v ), opastettuja ryhmiä oli lähes 50, näistä vajaa puolet koululaisryhmiä.

4 Luotsimuseo Luotsimuseo oli kesäaikana avoinna juhannuksesta elokuun loppuun. Museota pidettiin avoinna kaupungin palkkaamien kesänuorten toimesta. Luotsimuseoon saatiin lahjoituksena vanhat laivan köysitikkaat, joita pitkin luotsi on kiivennyt laivaan. Luotsimuseossa kävi kesän aikana 969 vierailijaa (v ). 4 Merimiehenkoti-museo Myös merimiehenkoti oli kesäaikana avoinna juhannuksesta elokuun loppuun. Museossa kävi kesän aikana 645 vierailijaa (v ). Kalannin kotiseutumuseo Kalannin museo oli avoinna heinäkuussa keskiviikosta perjantaihin ja sunnuntaisin. Alkukesällä Uudenkaupungin kaikki päivähoitolapset vierailivat museossa. Kerttu Aaltonen opasti lapsia oravanukkensa kanssa. Kaikkiaan lapsia vieraili museossa noin 300. Perinteistä Kalanti-päivää vietettiin 30.7., jolloin myös museossa vieraili 150 kävijää. Kaikkiaan museossa vieraili 517 henkilöä (v ). Rauvolan museotila, Lokalahti Rauvolan piharakennuksessa Lokalahdella ei ollut varsinaista museotoimintaa. Lokalahden martat järjestivät tilassa perinne aiheisen näyttelyn Lokalahden Suvipäivien aikaan. Näyttelyssä vieraili 400 kävijää. OPETUS- JA YLEISÖTILAISUUDET MUSEOSSA Kulttuurihistoriallisessa museossa vieraili vuoden aikana erilaisia ryhmiä, joille esiteltiin museon lisäksi myös jollakin erityisellä tavalla Uudenkaupungin historiaa. Kevään aikana mm. lukiolaiset vierailivat kuvataidetunneillaan museossa ja museonjohtaja esitteli heille Uudenkaupungin asemakaavojen kehittymistä. Maaliskuussa päiväkeskus Kummelin väki vieraili museossa ja heille esiteltiin vanhojen karttojen ja kuvien avulla Uudenkaupungin rakentamisen historiaa. Vanhoja valokuvia kävi katsomassa myös mm. Uudenkaupungin epilepsiayhdistys. Kesäkuussa kansalaisopiston ja Vakka-Suomen Taideyhdistyksen järjestämän Liljelund -kuvataideleirin osallistujat vierailivat museossa kuulemassa museonjohtajan esitystä Arvid Liljelundista ja hänen taiteestaan. Vakka-Suomen kansalaisopiston järjestämä perinnepiiri kokoontui museossa joka kolmas maanantai, kaikkiaan kahdeksan kertaa. Kerrallaan muistelutilaisuudessa oli noin osallistujaa. Helmikuussa lukion toisluokkalaiset järjestivät vanhojen päivien kuvauksen museossa. Kaikkiaan 70 nuorta valokuvattiin museon vanhassa ympäristössä museo järjesti yhteistyössä kansalaisopiston kanssa esitelmätilaisuuden, jossa Matti Jalava kertoi Uudenkaupungin vanhoista kadunnimistä. Aihe kiinnosti, sillä museon sali oli ääriään myöten täynnä, paikalla oli yli 70 osallistujaa. Yhteistyössä Uudenkaupungin yrittäjien kanssa järjestettiin kaikille yrittäjille ja liikkeenharjoittajille sekä heidän henkilökunnilleen järjestetty ilta museossa, jossa esiteltiin Vanhoi kaupoi näyttelyä. Museossa järjestettiin vuoden aikana myös avoimien ovien päiviä, jolloin museoon pääsi ilmaiseksi. Kansainvälisenä museopäivänä, museossa esiteltiin Vanhoi kaupoi näyttelyä ja museoon oli vapaa pääsy. Elokuun viimeisenä viikonloppuna, kun kaupungissa järjestettiin Pytinkien Paris puutalotapahtuma, olivat myös kaikki museot avoinna pidempään ja niihin oli vapaa pääsy. Joulunäyttelyn avajaispäivänä on myös perinteisesti ollut ilmainen sisäänpääsy. Kaikki nämä tilaisuudet saavuttivat runsaan suosion. TAPAHTUMAT, VIERAILUT YM. MUSEON ULKOPUOLELLA Museo oli järjestämässä yhteistyössä kansalaisopiston ja kirjaston kanssa erityisiä Karrakoski iltoja järjestettiin Kalannin kirjastossa tilaisuus, jossa museonjohtaja Mari Jalava näytti vanhoja F. M. Karrakosken ottamia valokuvia Kalannista. Uudenkaupungin kuvista järjestettiin vastaava tilaisuus Uudenkaupungin kirjastossa Yhteensä tilaisuuksissa oli kuulijoita noin 80. Kuvat liittyivät noin tuhannen lasinegatiivin kokoelmaan, jotka museo on digitoinut. Kuvia yritettiin tunnistaa näiden tilaisuuksien avulla. Kalannin kirjastossa oli myös esillä kuvista tehdyt tulosteet, joita asiakkaat ovat voineet tunnistaa. Museonjohtaja oli mukana Uudenkaupungin matkailustrategian laatimisen ohjausryhmässä. Ryhmä kokoontui vuoden aikana joitakin kertoja. Lisäksi museonjohtaja osallistui säännöllisiin matkailutoimijoiden kokoontumisiin. Museonjohtaja kävi maaliskuussa Uudenkaupungin marttojen tilaisuudessa kertomassa vanhojen tekstiilien säilyttämisestä, hoidosta ja historiasta. Samoin hän vieraili Uudenkaupungin eläkkeensaajien tilaisuudessa kertomassa Uudenkaupungin historiasta ja esittelemässä vanhoja valokuvia. Vanhoja valokuvia esiteltiin myös muutamassa luokkakokouksessa. Elokuun lopun puutaloseminaarissa museonjohtaja esitteli kartoin ja valokuvin, miten Uusikaupunki on muuttunut ilmakuvien perusteella. Syksyllä Varsinais-Suomen liiton kulttuuritoimikunta vieraili Uudessakaupungissa, museonjohtaja toimi ryhmän oppaana. Uudenkaupungin täyttäessä vuotta osallistui museo monella tavalla päivän tapahtumiin. Museo toimitti eri tahoille erilaista materiaalia liittyen kaupungin historiaan. Museonjohtaja oli päivän aikana kertomassa Seikovin koululaisille Myllymäen historiaa. Illalla museonjohtaja piti esityksen Uudenkaupungin historiasta kaupungin kutsuvieraille. Sama puhe esitettiin myöhemmin kaupunginvaltuustolle.

5 Museo on perinteisesti ollut mukana Nopperlan antiikkimarkkinoilla Lokalahdella pidetyillä markkinoilla museonjohtaja esitteli museota ja museon näyttelyitä. Museo oli mukana Kulttuuri voimavaraksi hankkeen kanssa järjestämässä Kaikki rakastavat, Vakka-Suomen elokuvateatteritapahtumaa. Museonjohtaja Mari Jalava oli tapahtuman Uudenkaupungin tilaisuudessa kertomassa elokuvateatteri Kuvalan historiaa. 5 Kuvassa elokuvateatteritapahtuman järjestelyryhmä vas. Sirpa Ikala- Suomalainen, kesk. Kulttuuri voimavaraksi hankkeen projektisihteeri Pirkko Annala ja Jukka Vehmas. Työryhmän jäsen Mari Jalava on ottanut kuvat. Annalan kädessä Kaikki Rakastavat tapahtuman juliste. Museo teki runsasta yhteistyötä myös Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen kanssa. Museonjohtaja toimii yhdistyksen sihteerinä. SEUDULLINEN JA MAAKUNNALLINEN YHTEISTYÖ Vuoden aikana Vakka-Suomen seutukunnassa oli meneillään Kulttuuri voimavaraksi hanke, jossa museo oli monella tavalla mukana. Projektisihteeri Pirkko Annalan johdolla tehtiin mm. Vakka-Suomen museoselvitystä, jonka lähtökohtana oli Uudenkaupungin museon valtionosuuskelpoisuuden säilyttäminen. Hankkeen puitteissa järjestettiin myös Vakka-Suomen museoväen tapaaminen Taivassalossa ja koulutustilaisuus Kustavissa Mari Jalava oli tässä koulutustilaisuudessa esittelemässä Uudenkaupungin museoita. Museotoiminnassa tehtiin yhteistyötä muiden Varsinais-Suomen museoiden kanssa. Museonjohtaja on Varsinais-Suomen museot ry:n hallituksen jäsen. Yhdistys vietti 10-vuotisjuhlaa kesäkuussa Laitilan Kauppilan umpipihamuseolla. Museonjohtaja Mari Jalava osallistui syksystä lähtien Vakka-Suomen kulttuurijaoston kokouksiin yhdessä kulttuuriohjaaja Rauno Meloksen kanssa. KOKOELMAT, TIEDOTUS JA TIETOPALVELU Museon esine- ja valokuvakokoelmat karttuivat joidenkin lahjoitusten turvin. Erityisesti voi mainita lahjoitukset, joissa kokoelmiin saatiin kahden luotsin, Kaiku Varjosen ja Rafael Mattsenin, toimintaan liittyvää aineistoa. Museon näyttelyihin on lainattu esineitä yksityishenkilöiltä. Merkittävä laina oli museon joulunäyttelyyn lainatut täytetyt eläimet, jotka saatiin lainaksi Lahden koululta. Pitkäaikaislainat Turun Maakuntamuseolta uusittiin (Kalannin museon salin kalusto, kulttuurihistoriallisen museon sänky ja pesukomuuti). Uudenkaupungin museon esineitä on lainattu erilaisiin pieniin näyttelyihin mm. paikallisille oppilaitoksille, Crusell-naisille, Kalanti-päiville jne. Koko vuoden ajan digitoitiin järjestelmällisesti museon valokuva- ja negatiivikokoelmaa. Kaikkiaan vuoden aikana saatiin digitoitua noin 1500 valokuvaa tai negatiivia. Valokuvakokoelmaa on myös käytetty ahkerasti. Kuvia on toimitettu niin yksityishenkilöille kuin tiedotusvälineillekin. Erityisen tunnetuksi museon valokuvakokoelmat tulivat, kun Uudessakaupungissa aikanaan rakennettu risteilyalus Explorer törmäsi jäävuoreen ja upposi Etelämantereella Nettihaun perusteella kansainväliset kuvatoimistot saivat selville, että Lindblad Explorerista löytyy tietoa Uudenkaupungin museosta. Tunnin kuluttua ensimmäisestä soitosta museon valokuvat olivat jo niin suomalaisten lehtien kuin kansainvälistenkin uutistoimistojen sivuilla. Museon arkisto sai hyvää julkisuutta ja toisaalta runsaasti kiitosta hyvästä toiminnastaan. Korealaisen nettilehden juttu, jossa mm. Uudenkaupungin museon valokuva

6 Erilaisia sähköposti- tai puhelinkysymyksiä (valokuvista, museon kokoelmista tai Uudenkaupungin historiasta) on vuoden aikana tullut noin 90 kpl. Museo on tiedottanut toiminnastaan ja näyttelyistään järjestämällä lehdistötilaisuuksia tai laatimalla tiedotteita. Kaupungin kotisivuilla olevia museon sivuja on päivitetty ja sinne on pyritty viemään tietoa myös niistä Uudenkaupungin historiaan liittyvistä asioista, joista tulee kysymyksiä. Kaksi kertaa vuodessa julkaistiin Uudenkaupungin vapaa-aikatoimen ja kulttuuripalveluiden yhteinen tiedotuslehti. Jokaisesta museon ja Crusellin näyttelystä on lähetetty mainoksia eri yritysten, liikkeiden ja matkailukohteiden ilmoitustauluille. Kerrallaan jakelussa on noin 200 kohdetta. Lisäksi näyttelyistä ja tapahtumista on toimitettu tietoa erilaisiin tapahtumakalentereihin. Museo on koonnut toiminnastaan lehtileikearkistoa, johon kootaan museon tai sen järjestämään kuvataidetoimintaan liittyvät artikkelit. Lisäksi ylläpidetään paikallishistoriaan liittyvien artikkeleiden lehtileikearkistoa. Kesällä Ylen Turun radio teki koko päivän ohjelman, joka lähetettiin Luotsimuseosta. 6 KUVATAIDETOIMINTA Vuodesta 2005 museo on huolehtinut myös kaupungin kuvataidenäyttelytoiminnasta. Taidenäyttelyitä järjestettiin Kulttuurikeskus Crusellin Liljelund-hallissa ja Taidetalo Ars Aarraksessa. Kulttuuri voimavaraksi hankkeen toimesta ja kulttuurilautakunnan päätöksellä perustettiin vuoden aikana Vakka-Suomen kuvataiteen näyttelytyöryhmä. Tarkoituksena oli eri toimijoiden yhteistyön tiivistäminen, näyttelytoiminnan jäntevöittäminen, tasokkaan ja ammattitaitoisesti tehdyn taiteen tarjonnan lisääminen sekä tiedotuksen ja markkinoinnin parantaminen. Näyttelytyöryhmään kuuluvat museonjohtaja Mari Jalava Uudestakaupungista, kulttuurisihteeri Jukka Vehmas Laitilasta, kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Sirpa Ikala-Suomalainen Vehmaalta sekä asiantuntijana Rauman taidemuseon johtaja Janne Koski. Samalla laadittiin ohjeet ja säännöt Crusellin näyttelytoiminnalle. Näyttelytyöryhmä julisti Crusellin näyttelyajat haettavaksi syyskuun loppuun mennessä. Hakemuksia tuli 16, joista näyttelytyöryhmä kokouksessaan valitsi 11 näyttelyä. Kulttuuri voimavaraksi hankkeen toimesta järjestettiin kaksi kuvataiteen toimijoille tarkoitettua yleisötilaisuutta, joissa pohdittiin alueen kuvataidestrategian sisältöä. Yhteistyötä Vakka-Suomen Taideyhdistyksen kanssa tehostettiin. Joulukuussa laadittiin sopimus, jossa taideyhdistys saa kaupungilta käyttöönsä Crusellin alakertaan kunnostetun harrastetilan. Yhdistys sitoutuu vastapalveluksena mm. avustamaan näyttelyiden ripustus- ja purkutöissä. Museonjohtaja oli esittelemässä kaupungin prosessiohjausryhmälle kuvataidenäyttelyiden järjestämisprosessia. TAIDENÄYTTELYTOIMINTA Näyttelyt Crusellissa Seija Veijonen Lähtöjä (kävijät 400) Raimo Sundelin ja Jukka Koivula - Saaria (560) Kansalaisopiston kevätnäyttely (725) Lasten ja nuorten kuvataidekoulu (250) Anne Sunila: Antigone (150) Pohjoismaisten rautatieläisvalokuvaajien 23. kilpailun satoa (190) Sandra Nyberg: Maalauksia seitsemältä vuodelta (243) Vakka-Suomen Taideyhdistyksen vuosinäyttely: Kun hämärtää, vieraana myös Naantalin seudun taideyhdistys (360) Vakka-Suomen Taideyhdistys: Liljelundin jalanjäljillä (254) Pirkko Siivonen: Mullasta ja mielestä Kaikkiaan Crusellin näyttelyissä vieraili 3172 kävijää (v ).

7 7 Taidenäyttelyiden avajaistilaisuuksien lisäksi Crusellissa järjestettiin seuraavat taideillat Meri-ilta, Jukka Koivula ja Raimo Sundelin esittelivät näyttelyään, kertoivat retkistään saaristossa ja näyttävät valokuvia Jonna Junkkilan taideopastus Anne Sunilan näyttelyyn Taiteilijatapaaminen, Sandra Nyberg kertoi itsestään ja taiteestaan Näyttelyt Taidetalo Ars Aarraksessa Taidetalo Ars Aarraksessa pidettiin talvikaudella esillä Raimo Aarraksen lahjoittamaa peruskokoelmaa. Näyttelyssä kävi joitakin ryhmiä, muuten talo oli suljettu. Kesällä talossa oli esillä lapsuuttaan siellä viettäneen Pirjo Latvalan taidetta teemalla Muistojen talo. Lisäksi yhden huoneen täyttivät turkulaisuusikaupunkilaiset nukketaiteilijat. Näyttely oli avoinna tiistaista sunnuntaihin kello Vuoden aikana taidetalossa oli 1081 kävijää (v ). Kerttu Aaltonen, Pirjo Latvala ja Raimo Aarras, kesän 2007 taiteilijat Ars Aarraksessa

Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus

Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus 2008 YLEISTÄ UUDENKAUPUNGIN MUSEOTOIMEN VUODESTA 2008 2 Uudenkaupungin museon varsinainen tehtävä on huolehtia kaupungin historiaan kuuluvasta aineellisesta

Lisätiedot

Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus

Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus 2010 Markus Kotirannan tekemä Öiseen aikaan museoyön juliste 2010 YLEISKATSAUS VUOTEEN 2010 Uudenkaupungin museon varsinainen tehtävä on huolehtia kaupungin

Lisätiedot

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk.

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk. Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. Yhdistyksen ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Aika: maanantai 30.12.2013 kello 14.00...14.40 Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone,

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 Aika klo 18:00 Paikka Virastotalo, kokoushuone 427 Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museo järjestää opastuksia aikuis- ja lapsiryhmille. Opastuksia on tarjolla Wahlbergin talon, Luotsituvan, Merimiehenkodin ja Kalannin

Lisätiedot

ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunta 1.4.2009 Liite B 3 20 ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimaantulo: SISÄLLYSLUETTELO SISÅLLYSLUETTELO... l 1 TOIMIALA JA KOKOONPAN0... 2 2 KIRJASTOLAITOS... 2 3

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 10 VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 10 VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 10 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 12 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä

Lisätiedot

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

Museoiden jaottelu pääpiirteissään

Museoiden jaottelu pääpiirteissään Suomen museot Suomessa on yli tuhat museota (yksi museo 5000 asukasta kohden) Pääosa museoista on kulttuurihistoriallisia museoita Suuri osa museoista on pieniä Ammatillisesti hoidettuja (museoammatillinen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/7 I TILAISUUDET 3 A. Kulttuuritoimiston järjestämät tilaisuudet 3 B. Viralliset juhlat 4 C. Yhteistyössä

Lisätiedot

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Kokousaika 23.9.2015 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, pj Isotalo Päivi vpj Lehtonen Jukka vj Lindström Asko Leppämäki Mauri Mikkola

Lisätiedot

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous RADIO JA TV-MUSEO MASTOLA

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous RADIO JA TV-MUSEO MASTOLA Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous 3.12.2018 RADIO JA TV-MUSEO MASTOLA Tervetuloa Tunnelmia museopäivästä Sysmässä 5.9.2018 Asialista 3.12.2018 1. Esittelykierros ja järjestäytyminen

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2010 3 2. TOIMINTA-AJATUS 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2010 4 Taidemuseon perusnäyttely 4 Taidemuseon näyttelyt 4 Arkeologisen

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Museokäynnit vuonna 2018 Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7 127 513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Sivu 1 / 6 Museokäynnit Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7127513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin edellisenä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY Museoviraston valtakunnallinen paikallismuseokysely tehdään viiden vuoden välein. Kyselyn kohderyhmänä ovat valtion, kuntien, seurakuntien, yhdistysten,

Lisätiedot

Kosken Tl kulttuurilautakunta

Kosken Tl kulttuurilautakunta 1 KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja 4/2013 Aika: Torstai 5.9.2012 klo 17.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto ( ) Julla Hans (x) Laakso Matti ( ) Ojala Seija ( )

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2016 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2016 3 3.1. Näyttelyt 3 3.2. Toiminta 4 Pedagoginen toiminta 4

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien.

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Tarja Kyllijoki (Helander) Välitie 10 27500 Kauttua 0505896605 tarjakyllijoki@gmail.com Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Taidegrafiikka on haastava, moniulotteinen sekä

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 9/2014 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 9/2014 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 9/2014 1 Vakka-Suomen sosiaalijohto 31.10.2014 Aika 31.10.2014 klo 09:00-12:40 Paikka Laitilan kaupungintalo, kokoushuone 224 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 77

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015 Nurmeksen kaupunki 2 Sisällysluettelo JOHDANTO Nurmeksen kaupungin visio 2013 ja toiminta-ajatus 3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 3 KULTTUURIPALVELUT JA MUSEO NURMEKSESSA

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen ja yhteistyön kehittäminen toteuttamalla yhteishankkeita 2. Valtakunnallisen tallennustoiminnan

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2017 1/8 KIRJASTO- JA KULTTUURILAUTAKUNTA. Petri Ahola. Pentti Haaranoja Pentti Pihlajaviita Mirja Peräsaari

KARIJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2017 1/8 KIRJASTO- JA KULTTUURILAUTAKUNTA. Petri Ahola. Pentti Haaranoja Pentti Pihlajaviita Mirja Peräsaari KARIJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2017 1/8 KOKOUSAIKA Maanantai 22.05.2017 klo 18:00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kirjasto SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Petri Ahola,

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Uudenkaupungin Golfklubi, Välskärintie 2 H, Uusikaupunki

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Uudenkaupungin Golfklubi, Välskärintie 2 H, Uusikaupunki UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2015 1 Vakka-Suomen sosiaalijohto 21.08.2015 Aika 21.08.2015 klo 09:00-13:00 Paikka Uudenkaupungin Golfklubi, Välskärintie 2 H, Uusikaupunki Luettelo käsitellyistä

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus 2013-2014 Jyväskylän nuorisovaltuusto kaudella 2013-2014 retkellä Helsingissä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 Aika Keskiviikko 9.1.2019 kello 18.00 19.08 Paikka Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Anttila Hannele

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 9) Kajaanin kaupunginteatteri - liikelaitoksen johtokunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 ( 9) Aika, klo 14:47-15:58 Paikka Kaupunginteatteri, Kauppakatu 14 Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Kajaanin

Lisätiedot

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Jari Toivonen, Projektipäällikkö Koripallomuseo-projekti käynnistyi Kotkassa vuonna 2008 tavoitteena luoda pysyvä, valtakunnallinen, koripalloon liittyvä erikoismuseo.

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Lasinkeräilijän Blogi

Lasinkeräilijän Blogi Sivu 1/8 Jaa muille Ilmoita väärinkäytöstä Seuraava blogi» Luo blogi Kirjaudu sisään Lasinkeräilijän Blogi Etusivu Lasinkeräilijän linkit Avainsanat INFO Lasinkeräilijän kalenteri SUNNUNTAI, 22. HUHTIKUUTA

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2008

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2008 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2008 1 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2008... 3 2. TOIMINTA-AJATUS... 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2008... 4 Taidemuseon perusnäyttely... 4 Taidemuseon näyttelyt...

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2009

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2009 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2009 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2009 3 2. TOIMINTA-AJATUS 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2009 4 Taidemuseon perusnäyttely 4 Taidemuseon näyttelyt 4 Arkeologisen

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA. Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04. Vapaa-aikasihteeri/ Pöytäkirjanpitäjä

Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA. Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04. Vapaa-aikasihteeri/ Pöytäkirjanpitäjä 1 Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04 Kokouspaikka: Liikuntahallin kokoustila 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 ntarkastajien

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Taidetoimijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön kehittäminen sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla 2. Taidemuseon merkityksen kasvattaminen

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 2 VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 2 VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 1 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1 Laatimispvm 5.9.2019 Aika 13.09.2019 klo 09:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osanottajat Nimi Laatunen Kirsti Sikkilä Sari Heikkilä Emma Henttonen Raimo

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS

KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS 1 KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS Museokeskus vastaa Kuopion kaupungin museopalveluista, jotka tuotetaan museoiden toimintaajatuksiin perustuen,

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 1 (5) NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA NOKIAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.5.2018 KLO 18 NOKIAN KERHOLA: SOURANDERINTIE 13, 37100 NOKIA JAKELU Viikki Ville, puheenjohtaja Koski Markus, 1. sihteeri Keskinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010. Y-tunnus: 2199820-1. Puh: +358 9 1733 6653 tai +358 40 527 5535. www.kiasmafoundation.fi

TOIMINTAKERTOMUS 2010. Y-tunnus: 2199820-1. Puh: +358 9 1733 6653 tai +358 40 527 5535. www.kiasmafoundation.fi TOIMINTAKERTOMUS 2010 NYKYTAITEEN MUSEO KIASMAN TUKISÄÄTIÖ UNDERSTÖDSSTIFTELSEN FÖR MUSEET FÖR NUTIDSKONST KIASMA KIASMA MUSEUM OF CONTEMPORARY ART FOUNDATION TOIMINTAKERTOMUS 2010 Y-tunnus: 2199820-1

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntaluotsitoiminta

Kulttuuri- ja liikuntaluotsitoiminta Kulttuuri- ja liikuntaluotsitoiminta Tampereen kaupungin Museopalvelut Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Pilvi Tuomainen, Kulttuuri- ja liikuntaluotsit Sirkka ja Tuula

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2015

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2015 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2015 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2015 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2015 3 3.1. Näyttelyt 3 3.2. Toiminta 3 Pedagoginen toiminta 3

Lisätiedot

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO AIKA tiistai 4.2.2014 klo 14.00-15.10 PAIKKA Naantalin kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN LÄHETYSSEURA RY:N VUOSIKOKOUS Aika lauantai 13.6.2015 klo 9.00 Paikka Rovaniemen kirkko, Yliopistonkatu 2, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja Matti

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Raision nuorisovaltuuston toimintakertomus vuodelta 2018

Raision nuorisovaltuuston toimintakertomus vuodelta 2018 Raision nuorisovaltuuston toimintakertomus vuodelta 2018 Yleistä Raision nuorisovaltuusto on lakisääteinen vaikuttajaryhmä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien takaamiseksi kunnallishallinnon

Lisätiedot

Museoiden talous 2017

Museoiden talous 2017 TILASTOKORTTI 3/2017 Museoiden talous 2017 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS Ammatillisesti hoidettujen museoiden kokonaisrahoitus vuonna 2017 oli yhteensä 247,2 miljoonaa (n = 149). Tämä on n. 2,6 miljoonaa vähemmän

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 4.1 Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 4.2 Tiedotus 4.3 Yhteistyökumppanit

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT 17.1.2019 Elenia Säävarma rakennuskohde Rakennamme säävarmaa sähköverkkoa sähkönjakelun varmuuden parantamiseksi Hailuodon kylän alueella. Työ on alkanut maastosuunnittelulla

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

KDK:n ajankohtaiset kuulumiset

KDK:n ajankohtaiset kuulumiset KDK:n ajankohtaiset kuulumiset 17.5.2011 Valtakunnalliset museopäivät, Turku Tapani Sainio Kansalliskirjasto www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden

Lisätiedot

26 Sara Hildénin taidemuseon talousarvion seurantaraportti Sara Hildénin taidemuseon näyttelyohjelman valmistelun nykytilanne

26 Sara Hildénin taidemuseon talousarvion seurantaraportti Sara Hildénin taidemuseon näyttelyohjelman valmistelun nykytilanne Tampere Pöytäkirja 5/2017 1 (8) Aika 29.08.2017, klo 16:20-17:57 Paikka Sara Hildénin taidemuseo Käsitellyt asiat 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 25 Pöytäkirjan tarkastus 26 Sara Hildénin taidemuseon

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Kulttuuritoimikunta PÖYTÄKIRJA 1/2019

Kulttuuritoimikunta PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kulttuuritoimikunta 11.01.2019 PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 3 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 4 Keskustelu kulttuuritoimikunnan

Lisätiedot

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Emilia Västi, hankekoordinaattori Kokoelmapoistojen hyvät käytännöt -hanke (2014-2015) Kokoelmapoistojen yhteiset käytännöt -hanke (2015 2016) 1 Pikakysely

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 2 VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 2 VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 1 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 Matkailulautakunta 16.04.2010 Aika 16.04.2010 klo 9:00-10:30 Paikka Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Aika 26.2.2013 Paikka Asteriski ry:n toimisto, ICT-talo Läsnä Pauliina Anttila (Poistui kohdassa 12) Toni Hämäläinen Toni Haikkari

Lisätiedot